Ei itku auta markkinoilla

”Kiitos”, Katerina huokaisi helpottuneena, vaikka edelleenkin nolotti. Hän kantoi tavarakasansa ostoskeskuksesta Zoen autolle ja sulloi kaiken mahdollisimman hyvässä epäjärjestyksessä takaluukkuun. Hevostarvikeliikkeeseen jääneet ihanuudet harmittivat, mutta se ei vienyt voittoa häpeän tunteesta. Nainen antoi Zoen kaikessa rauhassa sulkea takaluukun ja istuutui pelkääjän paikalle ajatellen kauhulla vaivaantunutta hiljaisuutta, joka varmasti vallitsisi koko automatkan ajan. Ehkä hänen pitäisi soittaa isälleen ja haukkua tuo maanrakoon? Katerina syytti isäänsä aiheutuneesta kohtauksesta. Sitä paitsi Zoe ei kuitenkaan tajuaisi mitä hän keuhkoaisi, ellei tuo kaikessa salaperäisyydessään osannut ruotsia. Se sai naisen helpottumaan hieman. Hän aikoi kuitenkin ensin katsoa, jos kykenisi vain pysyttelemään hiljaa ja huomaamattomana Zoen vierellä.

Zoe korjasi penkin asennon paremmaksi, tarkisti näkyvyyden peileistä ja vasta sitten käynnisti moottorin. Hän ei edes vilkaissut Katerinaa kääntäessään radiota voimakkaammalle. Ehkä tasainen musiikinsorina voisi peittää auton hiljaisen tunnelman. Hänellä ei ainakaan ollut mitään sanottavaa Katerinalle, eikä naisen häpeävästä olemuksesta päätellen toisellakaan ollut suurta hinkua puhua hänelle. Ehkä hiljaisuus olisi paras vaihtoehto tässä kohtaa. Hän ei osaisi lohduttaa toista yhtään enempää, eikä oikeastaan edes halunnut. Hän oli nyt tehnyt velvollisuutensa ja tarjoutunut kyydittämään naisen kotiin, eikä hylännyt yksinään parkkipaikalle miettimään toimintasuunnitelmaa. Hän vetoaisi tähän ehdottomasti myöhemmin, kun tarvitsisi apua jonkin kanssa - tai ihan vain siksi, että saisi nähdä Katerinan kerrankin tekevän, mitä hän sanoi. Auto hurisi tasaisesti eteenpäin tuttuja teitä. Hän oli ajanut tämänkin matkan niin usein sitten Rosings Parkiin muutettuaan. Ensimmäisellä kerralla hän oli eksynyt, minkä hän tosin oli tajunnut vain muutaman sadan metrin jälkeen.

Katerina nojasi ikkunaan ja piti maisemia varsin kiinnostavina. Hän huokaisi syvään häpeäänsä ja häpersi hermostuneena takkinsa hihaa. Miten hän oli onnistunut sillä lailla sössimään? Kyllä hänellä olisi pitänyt rahaa olla. Sillä hetkellä edes takaluukun täyttänyt tavarapaljous ei lohduttanut naista. Ostamisen tuoma ilo oli kadonnut tuhkana tuuleen ja jäljelle oli jäänyt kiusallinen tunne siitä, että Zoe piti häntä ihan idioottina, ja mikä pahinta, köyhänä. Köyhyys oli pahinta, mitä hänelle saattaisi tapahtua. Rahat ja hienot varusteet ja kallis hevonen olivat ainoita asioita, joilla Katerina näki voivansa nostaa itsensä Rosings Parkissa edes sille tasolle, että hänet tunnettiin. Olisi kurjaa olla huomaamaton hiiri, joka hipsisi pitkin tallin nurkkia eikä kukaan noteeraisi.
”Asun muutaman talon päässä kaupalta”, hän ohjeisti lyhyesti heidän päästyä lähemmäs oikeaa osoitetta. Vieläkään nainen ei luonut katsettakaan Zoeen. Hänen ylpeytensä oli kokenut kolauksen, jollaisesta ei toipuisi ihan hetkessä.

Zoe ajoi hieman tavallista reippaammin, jotta matka ei tuntuisi niin tuhottoman pitkältä. Onneksi oli radio, joka soitti hyvää, reipasta musiikkia, jota kehtasi kuunnella kovemmallakin voluumilla. Nainen nyökkäsi ymmärtäneensä ohjeet ja hidasti, kun Slaleyn kylän pieni kauppa lähestyi.
"Sano vain, kun pysäytän", nainen totesi antaessaan auton rullata rauhallisesti katua pitkin. Hän ei malttanut odottaa, että pääsisi kotiin ja voisi käydä testailemassa, miltä uudet ostokset näyttäisivät Mian päällä. Tai ehkä sen pitäisi odottaa huomiseen... Ei, kyllä hän menisi tänään. Hän halusi nähdä hevosensa uudessa talliloimessaan nyt eikä huomenna.

”Jään tässä”, Kat ohjeisti ääntään kuuluvaksi rykien ja oli ulkona jo vähän ennen, kuin auto oli täysin pysähtynyt. Hän siirtyi takaluukulle mutta odotti, että Zoe avaisi sen. Olihan auto tuon vastuulla, eikä hän toisaalta halunnut sotkea vaatteitaan. Hän oli suunnitellut vielä menevänsä tallille, mutta Aleksei sai tahattoman vapaapäivän - sen häpeän jälkeen Katerinasta ei ollut näyttäytymään tallilla. Zoe kertoisi taatusti asiasta kaikille, eikä hän voisi enää näyttää naamaansa lähelläkään Rosings Parkia. Olisi ehkä paras vain soittaa isä hakemaan hänet kotiin Norrköpingiin.
”Kiitos kyydistä”, Kat kiitti saatuaan kassinsa autosta ja lähti raahustamaan ylpeyden rippeitä keräillen kohti tyhjältä ja yksinäiseltä näyttävää valotonta taloaan. Naapurin vanha nainen näytti hiekottavan jäistä pihatietä, mutta blondi ei vilkaissutkaan kättään tervehdykseksi nostavaan naiseen. Hän oli aivan liian rikki ja toivoton, että jaksaisi sosialisoida typerän eukon kanssa.

[Eiköhän tämä ollut tässä. Katerina pakenee kotiinsa itkemään pilalle mennyttä kauppareissua. Kiitoksia taas :)]

Zoe pysäytti auton ohjeiden mukaan ja sammutti moottorin. Hän nousi aukaisemaan takaluukun ja odotti kärsivällisesti, että Katerina sai kerättyä ostoksensa. Hän sulki luukun ja nyökkäsi Katerinalle.
"Ole hyvä", hän totesi ennen kuin palasi ratin taakse. Onneksi Slaleysta ei ollut pitkää matkaa tallille. Hän hymyili pienesti koko matkan. Katerina oli saanut ansionsa mukaan, jos häneltä kysyttiin. Sääli, että viimeistään huomenna naisen kortit toimisivat taas aivan varmasti. Nainen parkkeerasi auton kartanon pihaan ja kantoi ostoksensa huoneeseensa. Hän lähtisi sovittamaan loimea Mialle heti kun vain vaihtaisi vaatteensa. Hän voisi yhtä hyvin tehdä lyhyen harjoituksen tamman kanssa, kun kerran oli joka tapauksessa tallin suuntaan menossa.

[Kiitos!]