Forgive me, please.

Miyato oli pyöritellyt kaksikon riitaa päässään vaikka kuinka kauan ja itkenytkin sen takia. Hän piti Simonista todella ja katui sitä, että oli pilannut kaiken käyttäytymällä typerästi. Hän oli kuluttanut aikaa punnitakseen kuinka pitkävihainen ja ylipäätään raivoissaan Simon mahtoi olla. Toisen temperamenttia ajatellen todella vihainen, mutta lopulta Miyato oli päätynyt siihen ratkaisuun, ettei voisi antaa vihanpidon jatkua. Jotenkin olisi pahoiteltava omaa, kamalaa käytöstä. Tallilla olo oli kamalaa, kun aina pelkäsi toisen olevan myös siellä. Vaikka Rosings Park oli iso paikka, Miya ei voisi saatika haluaisi vältellä Simonia loppuelämäänsä siellä.

Joten, hän oli kerännyt itsensä ja päättänyt lepytellä toista. Hyviä aamiaisbageleita reiluilla täytteillä. Lisäksi pari suklaadonitsia kummallekin ja hyvää, kylmää chai lattea. Ja nalle. Miyato tunsi itsensä äärimmäisen typeräksi kerätessään ne tavarat autosta Simonin asunnon parkkipaikalla, etenkin kun otti sen nallen käteensä. Hän huokaisi syvään, laittoi auton ovet lukkoon ja tunki avaimen taskuun. Alaovella ei onneksi tarvinnut soittaa summeria, jonkun tullessa sopivasti ulos. Miyato sujahti rappuun, kiitellen suuresti ovea auki pitänyttä vanhempaa naista, joka kysäisikin että oliko tyttöystävä vihainen. Sille Miyato vain naurahti, tuntien mukavan tunteen sisällään. Voisiko Simon olla hänen poikaystävänsä? Hyvä on, ensin tulisi ehkä selvittää tämä... Erh, pienoinen erimielisyys heidän väliltään. Lopulta hän soitti oikeaa ovikelloa.

Miyato ei ollut ainoa, jonka mielessä asia oli pyörinyt. Simon oli ollut raivoissaan monta päivää ja oikeastaan hän oli edelleen. Tai no, ei hän ollut enää ihan niin raivona kuin aikaisemmin oli ollut, mutta ei pörröpää olisi vieläkään voinut sanoa olevansa täysin sinut sen kanssa, mitä oli tapahtunut. Simon oli ikävöinyt Miyatoa, mutta vältellyt tuon tapaamista esimerkiksi tallilla.

Simon makasi sängyssä ja selasi nettiä puhelimellaan jaksamatta nousta ylös. Nuorukaista suoraan sanoen kyllästytti kaikki mahdollinen juuri sillä hetkellä. Hän oli niiiin kypsä tähän tilanteeseen ja Miyaton kanssa käytyyn tappeluun. Ovikellon soidessa Simon mulkaisi eteisen suuntaan, kuin olisi ajatuksen voimalla voinut saada soittajan katoamaan. Kun niin ei käynyt, hän vääntäytyi ylös sängystä ja kiskoi kollarit sekä t-paidan päälleen matkalla ovelle. Sen auettua Simon jäi hetkeksi tuijottamaan Miyatoa.
"Mitä sä täällä teet?"

Miyato mietti vielä paniikissa mitä ihmettä hän sanoisi toiselle, mitä hän voisi mahdollisesti sanoa saadakseen Simonin leppymään. Tuo oli ollut niin raivoissaan ja hän raukkis oli tainnut odotella aavistuksen liian kauan rauhaneleensä kanssa. Se aika soitosta oven avautumiseen tuntui ikuisuudelta ja silti samalla hänelle iski paniikki kun eiv ieläkään tiennyt mitä sanoa, hetki tuli liian nopeasti! Oman päättämättömyytensä ahdistamana hän sai ensin aikaan vain epämääräisen inahduksen, miettien miten selittäisi. Varoen hän ojensi nallea toista kohden, purren huultaan.

"Mä.... Mä halusin... Tulla pyytämään anteeksi."
Miyato sai lopulta ähkittyä ulos itsestään, mietiskellen kaikenlaista päässään. Jos Simon ei ottaisi häntä tosissaan, hän seisoisi siinä rapussa ovi nenänsä edestä suljettuna ja se hervoton nalle käsissään. Olikohan se liikaa? Pitäisiköhän Simon edes siitä? Mitä ihmettä hän mietti, osti nallen aikuiselle miehelle? Ei Simon ollut viisivuotias tyttö! Miyato halusi iskeä päänsä seinään.
"Joten... Anteeksi?"

Simon kohotti kulmaansa Miyaton inahdukselle ja katseli tuota kysyvästi, vilkaisten tavarakasaan toisen käsissä. Mitäs nyt oli meneillään? Pörröpää risti kädet rinnalleen ja odotteli, että vanhempi mies saisi kakaistua jotain ulos suustaan. Tuon päästessä vihdoin asiaan Simon jatkoi hiljaa oloa ja katseli Miyatoa. Hän oli kyllä kaivannut tuota, se oli totta, mutta oliko hän valmis leppymään ihan näin helposti?

Miyaton ojentaessa nallea Simon räpäytti silmiään hämmästyneenä. Nalle? Oikeasti? Vaikka toisaalta... Aw, se oli niin söpöä. Nuorempi kohotti katseensa vanhempaan ja katseli tuota hetken silmiin, hymyillen sitten kevyesti ja pudistaen päätään.
"No tuu sisään, ettei tarvii tässä puhua kaikkia asioita selväksi"
Simon sanoi ja siirtyi sivuun ovelta, päästääkseen Miyaton sisään asuntoonsa.

Miyato odotti sitä tuomiota ahdistuneena, hän pelkäsi että Simon haistattaisi pitkät hänelle. Hän huokaisi syvään ja odotti, odotti... Odotti vähän lisää. Simon tuntui puntaroivan todella, leppyisikö vai ei. Tavallaan jo se oli huono merkki, että toinen joutui sillälailla pohtimaan. Se antoi osviittaa siitä, ettei toinen ollut todellakaan leppymään päinkään.

Hän huomasi huokaavansa helpotuksesta kun toinen astui sivuun ja päästi hänet astumaan perille. Hyvin nöyränä Miyato astui sisälle ja katseli ympärilleen, vilkaisten kahveja.
"Mä toin sulle kahvia ja bagelin... Jos et oo vielä syöny aamupalaa."

Ei Simon enää ollut Miyatolle raivoissaan, mutta hän ei halunnut olla liian helppo tämän leppymisen suhteen. Tosin sen nallen näkeminen sulatti sydäntä, se oli niin lutuinen ajatus. Nuorukainen pörrötti muutenkin edelleen edellisen yön jäljiltä sotkussa olevaa pehkoaan Miyaton astuessa peremmälle asuntoon.

"En mä oo mitään ehtinyt syömään, en mä ollut edes noussut sängystä, kun sä tulit soittelemaan kelloa"
Simon sanoi ja katseli kiinnostuneena Miyaton kantamusten suuntaan. Missä vaiheessa tuo aikoi antaa sen nallen?
"Ja kyllä mulle aamukahvi aina kelpaa. Mikäs toi sun pörröinen kaveris on?"

Miyato ojensikin sitten nallea toista kohti, hieman ennen kuin tuo ehti kysymään siitä. Hän ojensi sen siksi, että ajattelisi jotakin muuta kuin sitä, että Simon oli juuri noussut sängystä. Olihan tuo ollut yksin, joohan? Miya ei nyt kestäisi jos vessasta astelisi jokin adonis tai jos Simonin asunnossa tuoksuisi vieras partavesi. Se vain tarkoittaisi, että tämä kaikki oli omalta osaltaan turhaa. Platonisen ystävyyden saavuttamiseksi ei olisi ehkä tarvittu nain suuria eleitä, mutta hän kaipasi ja toivoi muutakin.

"Ai. Niinkö? No hyvä etten sentään herättänyt."
Miyato sanoi hiljaa ja pyöritteli ujona peukaloitaan. Häntä vähän pelotti ja samalla mietitytti, mitä mieltä Simon olisi. Annettuaan sen nallen hän ojensi toista kohti kahta paperipussia ja take away-mukia.

Simon katsoi hetken Miyaton ojentamaa nallea ja otti sen sitten vastaan. Se oli jollain tavalla vain ihan liian suloinen ele... Ja kyllä, Simon oli ihan yksin ollut sängyssään, ei hänellä ketään vierasta miestä ollut. Ei hän olisi edes päästänyt toista sisään, jos paikalla olisi ollut joku adonis. Tarkemmin ajatellen, siinä tapauksessa hän ei olisi edes noussut sängystä katsomaan kuka oven takana rimputteli.

"Et herättänyt sentään, kyllä mä hereillä olin"
Simon sanoi ja katseli nallea hetken, suoden sitten söpön hymyn Miyatolle.
"Tää on aika pirun suloinen"
Hän sanoi ja pörrötti nallen päätä kädellään ennen kuin keskitti huomiotaan vanhemman muihin tuomisiin, ottaen paperipussit ja mukin käsiinsä ja suunnaten olohuoneeseen. Miyato olikin muuten ensimmäistä kertaa hänen asunnossaan...
"Istu alas vaan"
Simon kehotti ja istui sohvalle, avaten paperipussin. Mm.... Näytti herkulliselta. Ja oli varmaan ollut hintava.

"No se on hyvä."
Miyato sanoi hiljaa ja seurasi toista. Hän katseli asuntoa aavistuksen uteliaana ja joi hermostuneena kahvistaan. Mitä ihmettä hän teki täällä? Mitä hän sanoisi? Apua! Miya katseli nuorempansa touhuja ja kallisti kevyesti päätään.
"Tuota... Simon..."
Hän näytti hetken siltä että oli aivan hukassa itsensä kanssa.

"Mä olen pahoillani. Todella pahoillani. En tarkoittanut pahaa silloin. Halusin vain... En tiedä. Haluaisin kokeilla olla sun kanssa. Käydä vaikka paristi ulkona ja... Jos vaan voit antaa anteeksi."
Olipa sekin kämpelösti selitetty.

Simon istui sohvalle ja siemaisi kahvia, katsellen Miyatoa odottavasti. Hän ei ollut aikeissakaan puhua ensin. Vanhempi tässä oli se, jonka pitäisi selitellä ja hyvitellä. Odotellessaan, että toinen kasaisi itsensä, nuorukainen kaivoi bagelin pussista, haukaten siitä. Nam! Miyaton avatessa suunsa Simon käänsi huomionsa tuohon ja kallisti päätään.
"Rohkeesti omin sanoin vaan"
Hän mutisi ja siemaisi uudestaan kahvia yrittäen näyttää välinpitämättömältä.

Miyaton selitys oli kieltämättä todella ontuva, mutta jollain tavalla tuon ujous oli todella hellyttävää. Sehän oli osa sitä, mihin Simon oli tuossa ihastunut... Ujous nimittäin. Pörröpää huokaisi hiljaa ja hypisteli hetken kahvikuppia käsissään miettien mitä sanoisi.
"Sä loukkasit mua aika pahasti. Mistä mä tiedän, ettet sä tee niin heti huomenna uudestaan?"
Simon kysyi sitten ja kohotti katseensa Miyaton silmiin.
"Kyllä mäkin haluisin sun kanssa ulos ja muuta, mut mistä mä tiedän, ettei me sovita tapaamista johonkin ja sitten sä et tulekaan?"

Se oli todella ontuva ja huono systeemi. Hän huokaisi syvään ja odotteli Simonen reaktiota sanoihinsa. Olisi tehnyt mieli paikata, mutta hän odotti toisen sanoja kuitenkin. Simonin välinpitämätön ilme alkoi ahdistaa todella, se tuntui pahalta.
"Mä tiedän.."
Hän ynähti hiljaa, toisen muistuttaessa miten pahasti hän oli loukannut toista. Todella pahasti, kyllä mies sen tiesi.

Miyato huokaisi ja siemaisi kahvistaan, nostaen sitten ujona katseensa takaisin kikkarapäiseen blondiin.
"No mun lupaus tuskin merkitsee mutta... En haluaisi menettääkään sua olemalla idiootti."

Ei Simon ollut välinpitämätön niinkään, hän ei vain ollut varma saattaisiko Miyaton sanoihin luottaa. Mitä, jos vanhempi livistäisi saman tien, kun hän päästäisi tuon lähelle?
"Se on hyvä, että tiedät"
Simon sanoi kohauttaen kevyesti olkapäitään. Niin tuo tosiaan oli loukannut häntä ja todella syvästi. Vaikka kai nuorempi itse oli antanut omien toiveidensa nousta liian suuriksi. Huoh...

"Kyllä se nyt jotain merkitsee sekin... Mä en vaan haluis pettyä uudestaan"
Simon sanoi ja katseli hetken Miyatoa. Sitten hän hymyili kevyesti ja ojensi kätensä, pörröttäen vanhemman hiuksia kevyesti.
"Ääliö"

Vanhempi katseli vain alaspäin, omaan syliinsä ja poti halua karata siitä tilanteesta. Mutta nyt hän ei voisi karata, kun oli juuri luvannut ettei tekisi niin ehti kun asiat menisivät hankaliksi. Voihan hemmetti. Ei hän osannut lähteä vakuuttelemaan mitään toiselle, kun Simon sanoi ettei haluaisi pettyä uudestaan. Mitä hän enää voisi sanoa? Olihan hän luvannut ettei tekisi niin.

"...Ääliö?"
Miyato kohotti katseenssa ja hutaisi hellästi kättä pois hiustensa seasta. Oli tuokin yksi oikea kiusahenki, heti kun ajatus vältti niin kiusaamassa raasua miestä, joka olisi vaikka polvillaan madellut toisen edessä anelemassa anteeksiantoa.
"Se ei kyllä ole mitään uutta."

Jos Miyato olisi nyt juossut ovesta ulos, Simon ei olisi puhunut tuolle enää koskaan, se oli ihan varmaa. Onneksi vanhempi kuitenkin istui paikallaan edelleen kuin tatti ja odotti kiltisti. Ehkä tuolle voisi antaa mahdollisuuden? Olihan toinen kuitenkin tullut tänne ihan itse sopimaan ja pyytelemään anteeksi.

"No se nimenomaan"
Simon naurahti ja pörrötti edelleen Miyaton hiuksia, välittämättä tuon huitovasta kädestä. Nyt hän soi tuolle jo pehmeän hymyn.
"Ei kai niin... Mutta jos et kuitenkaan tavaksi ota"
Hän sanoi ja sipaisi kevyesti toisen poskea sormillaan.

Siksi Miyato pakottikin itsensä istumaan alas, eikä antanut itsensä karata. Koska hän arvasi sen, ettei Simon antaisi karkaamista anteeksi. Eikä tuo mokoma lopettanut hiusten pörröttämistä, vaikka hän estikin toista. Ei kunnioittanut hänen päätöstään sitäkään vähää, kiusahenki!

"En ota."
Vanhempi totesi vilpitön katse ruskeissa silmissään. Hän ei ollut paha ihminen, päinvastoin piti nuoremmastaan todella ja halusi olla tuon kanssa väleissä. Ruskeat silmät painuivat kiinni kun Simon sipaisi poskea.
"... Anteeksi vielä."

Simon hymyili kevyesti Miyatolle lopetettuaan vihdoin tuon hiusten pörröttämisen. Lämpö, jota hän oli tuntenut tuota kohtaan, palasi melko nopeasti, ei sille mitään mahtanut.
"Hyvä... Kyllä sä nyt sit saat anteeksi"
Nuorempi sanoi ja silitti vanhemman poskea uudestaan.

"Mun on ollut sua ikävä"
Simon myönsi ja siirtyi lähemmäs Miyatoa. Olihan hänellä ikävä tosiaan ollut, vaikka suurin osa ajasta olikin mennyt siihen, että hän oli ollut lähinnä raivoissaan. Mutta ikäväkin oli ehtinyt kyllä vaivata vähän turhankin paljon.

Miyato hymyili toiselle ja näytti todella tyytyväiseltä. Anteeksiannon kuuleminen Simonin huulilta helpotti todella paljon hänen oloaan. Hän hymyili miehelle hellästi ja laski käden poskeaan sipaisseen käden päälle.
"... Et tiedäkään miten ikävä."
Miyato sanoi toiselle hiljaa, hivuttautuen hieman lähemmäs toista.

"Olin niin idiootti."
Hän sanoi hiljaa ja puraisi huultaan kevyesti. Hän tutkaili niitä kasvoja ja pörröisiä hiuksia hymyillen. Ihana...

Simon puristi Miyaton kättä hellästi ja tunsi, miten tuota kohtaan aiemmin muodostuneet tunteet palasivat oikein rytinällä takaisin.
"Kyllä mä tiedän... Oon mäkin ehtinyt sua ikävöimään, vaikka oonkin kiukutellut"
Hän naurahti hiljaa.

"Niinhän sä olit, ei voi kieltää"
Simon myönsi. Miyato oli nimenomaan ollut idiootti, mutta tuo oli kuitenkin tullut itse sopimaan ja sitä nuorempi arvosti. Hän katseli hetken vanhempaa silmiin ja painautui sitten lähemmäs, suudellen tuota hellästi.

Vanhempi katseli hiljaisena alaspäin ja sitten Simoniin. Hän naurahti hiljaa, katsellen nuorempaa hellä hymy huulillaan. Tavallaan lohdutti kuulla että Simon oli kaivannut häntä. Se todella lohdutti häntä, koska, noh... Hän oli pelännyt ettei tuo kaivannut häntä.

Hän ei vastannut enää mitään siihen että oli idiootti. Ei se ollut todellakaan se asia josta hän halusi jauhaa toisen kanssa pidempään. Siihen suudelmaan hän vastasi tyytyväisenä ja onnellisena. Se tuntui hyvältä.

Ei Simonkaan halunnut jauhaa turhaan siitä, että Miyato oli idiootti, eiköhän se asia ollut selvä jo. Olihan hän tehnyt asian selväksi ja antanut anteeksikin, joten turha kai sitä olisi enempää höpistä. Nuorempi painautui lähemmäs Miyatoa ja kietoi kätensä tuon ympärille, suudellen nyt innokkaammin. Ikävä varmaan tuntui suudelmassa todella.

Ja hetken päästä se tuntui myös käsissä, jotka eksyivät kuljeskelemaan pitkin Miyaton vartaloa ja työntyivät hetkessä tuon paidan alle.

Miyato värähti hiljaa ja huokaisi hieman. Se tuntui hyvältä saada kosketusta toiselta. Hiljainen yninä pääsi huulilta ja hän yritti pitää vielä käsiään kurissa. Kuitenkin niillä tuntui olevan oma elämä ja yrittävän siirtyä kokeilemaan Simonin kehoa vaatteiden läpi. Eäsh, jopas nyt oli. Miyato oli kuitenkin tullut tänne puhumaan, ei mitään muuta. Olisi tökeröä olla kovin innokkaasti viemässä tilannetta eteenpäin oltuaan sellainen idiootti.

Simon oli autuaasti ehtinyt unohtaa mitkään keskustelut. Hänen ikävänsä alkoi saada varsin uudenlaisia piirteitä. Hyvin ruumiillisia... Niinpä nuorempi vain painautui lähemmäs Miyatoa ja suuteli tuota kiihkeämmin, antaen käsiensä tutkia tuon vartaloa ja työntyä paidan alle tunnustelemaan vatsaa sekä työntämään paitaa ylemmäs.
"Koske muhun"
Hän huokaisi pyytävästi, kun Miyato ei osoittanut omatoimisuutta asian suhteen.

Miyato huokaisi hiljaa, suudellen vain kiihkeämmin. Hän kallisti päätään, tunteakseen ne suudelmat paremmin. Se tuntui hyvältä, todella hyvältä. Olo oli todella hassu ja hieman ahdistavakin, hän oli tullut vain puhumaan.
"S-simon..."
Kuului ujosti vanhemman miehen huulilta. Hän kohotti katseensa Simonin silmiin ja katseli niitä hieman.. Oudosti. Hän kaipasi kosketusta mutta samalla pelotti todella paljon.
"Mä tulin vain puhumaan."

Simon hätkähti Miyaton ujoa ääntä ja vetäytyi hieman kaueammas, rypistäen kevyesti kulmiaan. No mikä nyt tuli?
"Niin?"
Nuorempi kysyi kohottaen kulmaansa kevyesti. Eikö toinen nyt sitten halunnutkaan? Miyaton sanat saivat Simonin naurahtamaan kevyesti.
"Eikö me puhuttu jo?"
Hän kysyi laskien kätensä vanhemman miehen reidelle ja siveli sitä. Okei, ehkä toinen oli tullut vain puhumaan, mutta johan tässä oli puhuttu.
"Tai eikö me voitais puhua myöhemmin lisää?"

Miyato huokaisi hiljaa ja katseli toista. Niin... Mitää nyt? Puhuivathan he jo mutta kun sitten taas. Ei, voisiko hän nyt samantien mennä sänkyyn toisen kanssa ja aiheuttaa sydänsuruja tai vastaavaa. Sitä hän pelkäsi, todella pelkäsi. Aivan todella paljon.
"No voidaanhanme mutta mä vain.. Halusin sanoa etten mä tullu tänne vain sitä varten."
Miya laski käden toisen käden päälle ja hymyili ystävällisesti.