[Y] Big girls don't cry

Tässä pieni yksinpeli, jossa vähän pääsee sisälle Amyn aatteisiin ja menneisyyteen. Ü

Amy asteli määrätietoisin askelin parkkihallin lävitse kohti hissejä kannat betonilattiaan kopisten. Äänet jäivät kaikumaan kirkkaasti valaistussa tilassa, jossa siististi parkkeeratut autot odottivat omistajiaan kuuliaisesti. Amy tilasi itselleen hissin ja jäi odottamaan ovien avautumista. Hän nosti ympärilleen vilkuilen laukkua paremmin olalleen ja kärsimättömänä naputteli lyhyillä rakennekynsillään etureittään. Hän oli selvästi katsellut ihan liikaa elokuvia, joissa pahaa-aavistamattoman naisen kimppuun hyökättiin raa'asti tämän ollessa yksin iltaiseen aikaan juuri parkkihallissa.

Kuului kirkas äänimerkki ja metallinhohtoiset ovet avautuivat. Tyttö astui kiireesti sisään koppiin ja painoi numeroa 32. Hissi veisi hänet ylimpään kerrokseen, jossa sijaitsi ainoastaan heidän asuntonsa.

Hitaasti koppi alkoi viedä Amya kohti kotia. Tyttö vilkaisi itseään takaseinän peilistä, pidellen toisella kädellään tiukasti kiinni sivulle asetetusta kaiteesta. Hän ei ollut koskaan nauttinut hissillä kulkemisesta, varsinkaan katseltuaan usein myös sellaisia elokuvia, joissa ne putosivat rämisten vieden matkustajansa välittömään kuolemaan. Hän käänsi katseensa pois kuvajaisestaan ja jäi tuijottamaan hitaasti ruudukolla vaihtuvia numeroita. Tytöllä oli raskas ensimmäinen päivä takana tallilla ja hän osasi jo kuvitella itsensä kylpyammeeseen rentoutumaan kynttilöiden palaessa ja hiljaisen musiikin kantautuessa korviin. Tyttö oli hyvin onnellinen Pepperin asetuttua niin hyvin uuteen kotiinsa. Hän oli ehtinyt jo useasti ennen muuttoa pelätä, että ruuna kärsisi jonkinlaista muuttoahdistusta ja sekoaisi. Pieni hymy karkasi tytön punatuille huulille, eivät hevosetkaan varmasti niin herkkiä olentoja olleet, että sekoaisivat maisemanvaihdoksesta täysin. Tai mistä sitä tiesi, hänen itsensä kohdalla se tuntui täysin mahdolliselta skenaariolta.

Amyn huulten välistä karkasi kevyt huokaus, kun hissi vihdoin pysähtyi ja ovet avautuivat kapeaan käytävään. Hän asteli määrätietoisesti yhdelle ainoalle sen varrella sijaitsevalle ovelle kaivellen samalla avainnippuaan laukkunsa sivutaskusta. Se löytyi nopeasti ja vilautettuaan tunnistinta lukkoon, kuului kevyt naksahdus ja Amy pukkasi oven auki astuen sisään avaraan eteiseen.

Tyttö laski laukkunsa luonnonvalkealle sohvalle ja istahti sen viereen riisumaan tennareita jaloistaan. Väsyneenä hän repi nyörit auki ja potki kengät sotkuisesti lattialle. Richard ei varmasti pitäisi siitä, mutta tuskin huomauttaisikaan niistä saatika siirtäisi omille paikoilleen. Martha tulisi kuitenkin aamulla ja korjaisi ne kaappiin piiloon muiden jalkineiden seuraksi. Nainen oli toiminut heidän kodinhoitajanaan niin kauan kuin Amy muisti ja lojaaliuttaan nainen oli päättänyt muuttaa mukanansa Englantiin. Ainakin niin nainen oli väittänyt, mutta tyttö tiesi todelliseksi syyksi naisen siellä asuvan pojan ja tuon pienen tyttären, josta hän oli joskus kertonut Amylle. Nainen ei ollut poikansa kanssa erityisen hyvissä väleissä, mutta syytä Amy ei siihen tiennyt. Martha ei ollut koskaan perehdyttänyt häntä tarinan yksityiskohtiin. Syvällä sisimmissään Amy toivoi, että tuo saisi korjattua välinsä poikaansa ja pääsisi tapaamaan tuon tytärtä vihdoinkin nyt, kun heitä erotti vain muutama kymmentä hassua kilometriä.


Amy potkaisi vaaleanpunaiset, pörröiset kotitossut jalkoihinsa ja vetäisi paksun ja pehmoisen kylpytakkinsa nyörit tiukemmalle. Hän kuivasi vielä hetken aikaa pitkiä hiuksiaan pyyhkeeseen, katsellen samallaan itseään kylpyhuoneensa suuresta, kirkkaasta peilistä, ennen kuin heitti pyyhkeen oven päälle poistuessaan siitä makuuhuoneeseensa. Martha keräisi senkin aamulla talteen.

Lämpimillä sävyillä sisustetussa, sadan neliön asunnossa Amy tunsi olonsa hyvin yksinäiseksi. Tyttö taapersi laiskasti olohuoneeseen ja käpertyi paksujen sohvatyynyjen sekaan avaten jättimäisen taulutelevision. Hän ei ymmärtänyt alkuunkaan, minkä vuoksi niin suuria televisioita valmistettiin. Jopa sokeatkin olisivat varmaan nähneet katsoa siitä typeriä televisio-ohjelmia. Tyttö selasi kanava kanavansa jälkeen valikkoa eteenpäin, kunnes tyytyi katselemaan jo jonkin aikaa pyörinyttä romanttista komediaa. Se ei naurattanut tai liikuttanut häntä muutenkaan. Mikään ei oikein tuntunut miltään, paitsi rinnassa koputteleva yksinäisyys. Amy suoristautui vaivalloisesti pehmeältä sohvalta jaloilleen ja etsi puhelimensa käsiinsä, etsien nimiviidakon seasta Susanin numeroa. New Yorkiin jäänyt paras ystävä oli jo aiemmin laittanut viestiä, mutta tallilla touhutessaan Amy oli täysin unohtanut vastata siihen. Nyt oli hyvä tilaisuus soittaa ja tiedustella hieman kuulumisia, sillä New Yorkissa olisi vasta alkuilta viiden tunnin aikaeron vuoksi.

Amy kuunteli muutaman kerran tuuttausta, muttei saanut vastausta.
- Hei, tässä Susan, en ehdi juuri nyt puhelimeen mutta voit jättää viestin äänimerkin jälkeen ja otan sinuun yhteyttä.
Amy huokaisi syvään ja odotti kuuliaisesti äänimerkkiä.
- Hei, Amy tässä. Ajattelin vain soittaa ja kertoilla kuulumisia, en ehtinyt vastailla sun viestiin kun olin just tallilla kotiuttamassa Pepperiä. Mulla on sua jo nyt ihan järkyttävä ikävä, toivottavasti nähdään pian. Mulla on hirmu yksinäistä. Soittele.

Amy nosti puhelimen korvaltaan ja painoi puhelun pois, antaen kännykän tippua sitten sohvatyynyjen sekaan. Hetken aikaa vastustellen ja hengitellen tyttö nieli kyyneleensä ja pyyhkäisi vihaisesti jo hieman kostunutta silmäkulmaansa. Hän ei aikoisi itkeä, sillä oli kulunut vasta päivä. Amy löytäisi kyllä vielä uusia ystäviä, kunhan antaisi itselleen aikaa tutustua. Richard oli sitäpaitsi sanonut, että Amy voisi muuttaa takaisin New Yorkiin parin kuukauden kuluttua, jos ei olisi vielä sittenkään asettunut Newcastleen.

Sohvalla viinirypäleitä ja valkoviiniä ryystävä Amy hautautui aina vain syvemmälle suurien tyynyjen sekaan. Televisiossa pyöri romanttisen elokuvan huippukohtaus, kun mies oli vihdoin tajunnut rakastavansa tuota lentokoneeseen istunutta naista ja ehtinyt juuri ja juuri vannomaan ikuista rakkautta kaahattuaan taksilla läpi kaupungin kentälle. Amy oli odottanut jonkun tekevän hänelle saman New Yorkista lähtiessään. Hän naurahti hiljaa, sillä oli selvästi saanut aivan liikaa vaikutteita elokuvista. Kello alkoi lähennellä jo yö kahta, eikä Richardia ollut kuulunut kotiin vieläkään. Ilmeisesti tervetuliaisjuhlat olivat kunnon pirskeet, kun mies niissä viihtyi näinkin myöhään. Tai sitten Richard oli löytänyt itselleen muun yösijan. Ei olisi kumma sekään. Olihan mies kuitenkin törkeän rikas, hyvin vanhentunut, karismaattinen harmaahapsi, jonka jäänsinisiin silmiin saattoi helposti hukkua. Amy oli aina pitänyt isäänsä maailman komeimpana miehenä ja äitiänsä maailman onnekkaimpana naisena saadessaan naida sellaisen saaliin.


Amy säpsähti hereille. Televisiosta pauhasi yöllisiä musiikkivideoita ja kirkas ruutu valaisi koko huoneen. Tyttö kankesi itsensä hitaasti istumaan ja sammutti silmiään hieroen koko television. Amy oli nähnyt unta Danielista. Siinä he olivat olleet yhä yhdessä ja odottivat lasta. Daniel oli yhtä komea kuin aina ennenkin ja Amy yhtä onnellinen kuin heidän hyvinä aikoinaan. Tyttö puisteli päätään hymähtäen hiljaa ja lähti tepsuttelemaan kohti huonettaan.

Susi lampaiden vaatteissa. Se Daniel tottavie oli ollut. Pojasta ei ollut kuulunut mitään heidän riitaisan eronsa jälkeen. Toisaalta Amy ei välttämättä olisi edes halunnutkaan kuulla mitään siitä siasta, mutta toisaalta halusi tietää mitä tälle kuului ja sopia asiat. He olivat kuitenkin olleet toisilleen ne maailman rakkaimmat viimeiset pari vuotta, eikä sitä aikaa saisi pyyhittyä koskaan pois. Poika tulisi aina olemaan hänelle rakas ja tärkeä, se ensimmäinen mies johon oli koskaan rakastunut, isänsä lisäksi.

Vaaleahipiäinen poika oli ollut kaikkea sitä, mitä Amy oli koskaan miehessä halunnut. Hän oli kiltti ja huomaavainen, silloin tällöin kuitenkin vähän kuriton. Välillä hölmö mutta silti maailman viisain. Hauska ja hullunkurinen, sympaattinen ilmestys. Sellainen, jota rakasti niin että sydän halkesi pelkästä ajatuksesta. Sellainen, jota katsoessa tuntui, että henki salpaantuu. Sellainen, jonka kanssa halusi mennä naimisiin, rakentaa oman talon ja saada kaksi lasta. Vanheta yhdessä. Sopia ettei toinen saa kuolla ennen toista. Sellainen Daniel Amyn silmissä oli, aina siihen päivään saakka, kun tuo hakkasi aamuseitsemältä tytön ovea humalassa ja kertoi maanneensa erään Jessican kanssa jo useamman kerran heidän suhteensa aikana ja että katui sitä syvästi, eikä voinut enää elää sen syyllisyydentunnon kanssa, koska rakasti Amya niin paljon.

Siihen pisteeseen saakka, että Amy oli kyyneleet silmiä poltellen huutanut keuhkonsa kipeiksi ja itkenyt itsensä kuiviin. Maannut ja tärissyt lattialla, sydän pirstaleina rinnassa. Siihen pisteeseen saakka, että tytön maattua viikon siinä rikottuna, oli Daniel saapunut ruusupuskan kanssa katsomaan ja pyytämään uudelleen anteeksi. Siihen pisteeseen, että poika oli pakottanut hänet nousemaan ja katsomaan suoraan silmiin. Ja siihen pisteeseen, ettei Amy ollut kyennyt siihen, vaan oli sylkenyt rumimmat koskaan keksityt sanat suustaan ja lyönyt poikaa niin lujaa keskelle kasvoja, kuin suinkin jaksoi.

"Minä vittu vihaan sinua."

Ne olivat viimeiset sanat, jotka Amy oli pojalle sanonut. Kyynel vierähti tytön poskelle tuon maatessa peittonsa alla miettien mennyttä. Enää hän ei voinut pidättää itkua, jota oli pidättänyt kaksi kuukautta noustuaan sieltä huoneensa lattialta.