Day off

”Mä en tallentele puhelimeeni turhia numeroita, kyllä mä otan yhteyttä, jos niin lupaan”
Tamaya vakuutti naurahtaen. Hän inhosi sitä, kun puhelimen muisti täyttyi turhista numeroista. Oli kätevämpää tallentaa vain ne numerot, joihin oli todella aikeissa ottaa yhteyttä. Ja Zacille hän kyllä soittaisi tai laittaisi viestiä, se olisi ihan varmaa.
”Toki”
Tyttö sanoi ja kaivoi puhelimensa esiin laukustaan, saaden samalla hyvän syyn tarkistaa oliko joku kaivannut häntä. Äiti oli kysellyt kuulumisia, mutta siihen Tamaya ei alkanut nyt vastaamaan. Nainen varmaan repeäisi riemusta, jos saisi tietää, että hän oli syömässä miehen kanssa.

Tamaya naurahti Zacin puheille joukkueurheilusta.
”Totta... Mä harrastin cheerleadingia pari vuotta asuessani vielä Kuubassa ja siihen joukkoon mahtui melkoisia typeryksiä. Ehkä mä siksi tykkään ratsastuksesta niin paljon. Siinäkin yhteistyön pitää toimia aukottomasti, mutta jostain syystä musta tuntuu, että hevosen kanssa se on helpompaa, kuin muiden ihmisten”
Hän huomautti. Hevonen useimmiten teki mitä siltä odotettiin, jos vain osasi ohjata oikein. Ihmiset mokailivat omaa itsepäisyyttään ja useamman ihmisen joukossa joku oli aina muita heikompi, oli kyse sitten mistä tahansa.

”Totta. Tää numeron vaihto jäikin vähän kesken”
Tamaya hymyili, kun Zac huomautti tarvitsevansa hänen numeronsa. Numeron kirjoittelu oli unohtunut, kun hän oli alkanut syödä. Ruoka oli herkullista, oliko se kumma, että ajatukset harhautuivat? Miehen sanat saivat hänen hymynsä leviämään hieman.
”Pitää muistaa pitää puhelin lähellä”
Hän sanoi iskien silmää Zacille.

Tamaya otti tarjotun puhelimen ja kirjoitti numeronsa sekä nimensä siihen. Hän arvosti sitä, että Zac keskusteli normaaleista asioista eikä tuijottanut taukoamatta rintavarustusta eikä esittänyt asiattomia kysymyksi tai huomautuksia. Hän inhosi miehiä, jotka kuvittelivat, että nainen oli heti valmis siirtymään sänkyyn, kun vähänkin oli mukavaa. Tamayalla ei ollut mitään yleviä periaatteita säästää itseään avioliittoon tai edes parisuhteeseen, mutta ei hän koskaan hypännyt ensimmäisellä tapaamisella kenenkään sänkyyn.
”No niin, nyt sulla on mun numero. Kirjoitatko sä omasi?”
Tamaya kysyi ja ojensi puhelimensa vuorostaan Zacille.

- Minustakin hevoset on huomattavasti helpompia urheilukavereita kuin ihmiset, Zac naurahti hörpäten vettä lasistaan.
Mies odotteli rauhallisena Tamayan tallentaessa numeroansa hänen puhelimeensa, jonka otti hymyillen vastaan tytön ollessa valmis. Hän ojentautui hetkeä myöhemmin ottamaan Tamayan puhelimen kätösiinsä ja ryhtyi tallentamaan omaa numeroansa siihen. Mies näppäili sen ripeästi ylös ja kirjoitti yhteystietoon oman nimensä, ennenkuin ojensi kännykän takaisin vastapäiselle tytölle.

- Pitääkö mun koittaa soittaa sun puhelimeen ja tarkistaa ettet vaan antanu väärää numeroa, vai luotanko mä vaan siihen että se on sun omasi? Zachary naurahti tarkistaessaan, että tytön numero oli varmasti hänellä ylhäällä.
Mies oli saanut lautasensa syötyä lähes tyhjäksi ja vatsa tuntui pullistuneen pari senttiä täyttyessään. Hän puhisi tyytyväisenä haarukoidessaan viimeisiäkin suupaloja kitaansa, ennenkuin laski haarukan ja veitsen siististi tyhjälle lautaselle ja huuhtoi suunsa lasillisella vettä.
- Olipa vaan hyvää, saa taas pyöriä takasin kämpille, mies hymähti, vilkaisten Tamayan lautasen suuntaan.
Hän pyörähti tuolissaan etsien katseellaan tarjoilijaa, jolta tilata vielä ruuan päälle kahvia. Zac hieraisi niskaansa haukotellen samalla makeasti. Ruoka tosiaan rentoutti ja väsytti, mikä oli melko yleinen vaiva. Hänkin aina silloin tällöin töiltään ehtiessään tykkäsi tarkkailla salin puolelle ihmisten reaktioita ruokaan ja yleensä ne, joiden edessä oli tyhjä lautanen, alkoivat haukotella vuoron perään.

- Haluatko sä vielä jotain? Kahvia tai teetä tai jotain? Zac kysäisi Tamayalta nähdessään heitä kohti purjehtivan tarjoilijattaren, - Mulle kahvi mustana ja tuo meidän lasku samalla, Zac hymyili, kääntyen sitten katsomaan Tamayaa, mikäli tuo haluaisi jotakin.

”Voi pahus, jäinkö mä näin pian kiinni? Mä ajattelin, että olis hauska pila antaa sulle mun äidin uuden miehen numero”
Tamaya virnisti. Ei hän kyllä sellaista olisi tehnyt, mutta tiesi kyllä joidenkin naisten antaneen kiinnostuneille miehille isiensä tai miespuolisten ystäviensä numeroita ”läpällä”. Tamayasta oli paljon yksinkertaisempaa vain kieltäytyä antamasta ja käskeä miestä painumaan hiiteen, jos ei kiinnostanut. Mitä sitä turhaan pelleilemään.
”No ei kai, kyllä se on ihan mun oma numero”
Tyttö vakuutti ja jatkoi sitten annoksensa syömistä. Ai, että se oli hyvää... Kyllä tätä kelpasi syödä.

Tamaya siirsi lautasensa sivuun ja tunsi mahansa todella täydeksi. Annos oli ollut iso, mutta todella hyvänmakuinen.
”Voisin ottaa kupin teetä, mä en tosta kahvista niinkään välitä”
Hän vastasi ja joi tuoremehunsa loppuun. Tämä paikka pitäisi todellakin muistaa, ruoka oli ollut kerrassaan erinomaista. Ja seura kyllä myöskin. Sääli, ettei tätä samaa seuraa varmaan ollut joka kerralle tarjolla.
”Ruoka oli kyllä ihan taivaallista. Kiitos, että pyysit mut syömään”
Tamaya sanoi ja hymyili Zacille suloisesti. Kyllähän hän oli lähtenyt tekemään löytöjä kaupungille, mutta ihan tällainen löytö ei ollut käynyt mielessäkään.

”Ja muuten, jos sä haluat tarkistaa, että se numero on oikea, niin mulle saa kyllä soittaa ihan vain kuulumisiakin kyselläkseen”
Tyttö lisäsi hymy yhä huulillaan, katsellen Zacia silmiin.

- Ilo oli kokonaan mun puolella, Zac hymyili sydämellisesti Tamayan kiitoksille.
Mies nojasi rennosti tuolinsa selkänojaan ja katseli tarkkaavaisesti tytön suuntaan, pieni vino hymy kasvoillaan.
Zac kohautti kevyesti kulmiaan Tamayan sanoessa, että tuolle saisi soittaa kuulumisia.
- Varmasti soitankin. Ja meidän täytyy sopia siitä maastoreissustakin, jos vielä muistat niin sä lupasit lähteä, mies naurahti, kohottautuen nojaamaan pöydälle laskettuihin käsiinsä.
- Vai joko alkoi kaduttaa? hän hymyili leikkisästi, nähden sivusilmällä pöytää kohti kävelevän tarjoilijattaren.

Zac hörppäsi varovasti kahvistaan ja laski valkoisen posliinimukin hitaasti pöydälle.
- Miten sä päädyit Englantiin? mies rikkoi hiljaisuuden varovaisella kysymyksellään ja antoi uteliaisen silmiensä vaeltaa Tamayan kasvoilla, yrittäen saada selvää tuon ilmeestä.
- Ei sun ole pakko vastata, mua vaan kiinnostaa tietää susta enemmän, Zac kiirehti vielä sanomaan, sillä ei halunnut vaikuttaa liian tunkeilevalta.

"No ei mulla nyt niin huono muisti oo, ettenkö sitä enää muistaisi. Eli mä tosiaan voi odottaa, että sä soitat mulle uudestaan"
Tamaya hymyili Zacille. Hän uskoi kyllä, että nuorukainen ottaisi yhteyttä, tuskin tuo olisi hänen kanssaan näin kauan viihtynyt ihan muuten vain. Ja ainakin Zac vaikutti kiinnostuneelta, joten eiköhän tuo ottaisi yhteyttä.
"Ei alkanut kaduttaa, täähän alkaa vaikuttaa koko ajan vaan mielenkiintoisemmalta"
Tyttö totesi katsoen miestä rohkeasti silmiin puhuessaan.

Tamaya kiitti teestään ja siemaisi sitä. Hieman vahvaa hänen makuunsa, mutta kyllä sen joisi kuitenkin. Zacin kysymys sai tytön huokaisemaan. Toki hän oli tottunut vastaamaan moiseen kysymykseen, Kuubasta ei kuitenkaan ihan koko ajan muutettu Englantiin. Ja toisaalta tumman ihon takia sai tottua siihenkin, että kuuli jatkuvasti kyselyä syntyperästään.
"Voin mä kertoa, ei se oo mikään salaisuus. Vaikka mua se kyllä ärsyttää edelleenkin koko kuvio..."
Tamaya huokaisi ja siemaisi uudestaan teetä.
"Mun äiti oli töissä yhdessä hotellissa, johon sitten sattui asiakkaaksi yks englantilainen liikemies. En mä tiedä siitä sit sen enempää, mutta eräänä kauniina päivänä se sitten ilmoitti haluavansa eron mun isästä ja muuttavansa tän uuden äijän kanssa Englantiin. usko huvikses, että mä en arvostanut uutista"

Zacharyn sisällä läikähti lämmin hyvänolon tunne, joka kupli väkisin pintaan Tamayan sanojen tavoittaessa hänen tajuntansa. Miehen suupielet kohosivat tuttuun, ystävälliseen hymyyn, joka paljasti hänen vasemman puolimmaisesta suupielestään pätkän valkeaa hammasrivistöä. Nuoren miehen tummat silmät tuikkivat tavallista kirkkaampina hänen nyökytellessään merkiksi siitä, että oli samaa mieltä Tamayan kanssa. Tyttö tosiaan oli oikeassa - tilanne kävi aina vain mielenkiintoisemmaksi, mitä kauemmin he olivat viettäneet aikaa toistensa seurassa ja onkivat kevyillä kysymyksillä lisää tietoa toisistaan.

Zac vakavoitui Tamayan kertoessa muuttonsa syytä. Tytön olemus muuttui keveästä hieman synkemmäksi ja Zacista näytti aivan siltä, kuin tuon kasvoille olisi langennut haalea varjo. Mies ei voinut kuvitella miltä oli saattanut tuntua, kun oma äiti halusi lähteä uuden miehen mukana vieraaseen maahan ja viedä tyttärensä mukanaan. Tamaya oli joutunut jättämään perheensä, kotinsa, ystävänsä ja tutun kulttuurin taakseen ja sopeutumaan täysin uudenlaiseen paikkaan, jossa vallitsivat täysin erilaiset tavat ja tottumukset.

Zachary itse oli saanut elää eheää perhe-elämää aina vaippaikäisestä tähän ikään saakka. Hänen vanhempansa olivat edelleen onnellisesti yhdessä, asuivat hänen synnyinkodissaan Lontoon hellässä huomassa ja tuntuivat rakastavan toisiaan päivä päivältä enemmän. Ainoa, mikä miehen elämää oli muuttanut, olivat hänen omat valintansa sen suunnan määräämiseksi ja hänen vanhempansa olivat aina tukeneet häntä niissä yrittämättä millään tavalla vaikuttaa niihin.

- Se oli varmasti aika rankka kokemus, Zac sanoi, maisteltuaan hetken tytön kertomaa tarinaa.
Hän nosti kahvikupin huulilleen ja laski sen sitten takaisin pöydälle, jääden hajamielisesti sivelemään peukalollaan sen posliinista korvaa. Hetken pohdittuaan hän päätti jättää aiheen sikseen, sillä ei halunnut saada Tamayaa ahdistumaan pommittamalla tätä kysymyksillä.
- No, aiheesta seuraavaan, joko teillä on kaapit pullollaan namuja ja pihamaa täynnä kurpitsoja Halloweenia varten? Zac kysäisi vetäen kasvoilleen jälleen tuon jo varmasti tutuksi tulleen ystävällisen kestohymyn.
- Pienenä se oli mun lempi juhlapyhä, mutta vanhemmiten alkaa enemmänkin jo ärsyttää se ihmisten hössötys. Jotain hyvää siinäkin kuitenkin on, kun ravintola pidetään kiinni ja saa pitää vapaata, mies hymähti hiljaa, nostaen höyryävän kupin jälleen huulilleen.

Kulttuurishokki oli todellakin ollut melkoinen, Englannissa kaikki oli niin erilaista, kuin Kuubassa. Tamaya oli kyllä puhunut englantia jo muuttaessaan, mutta siitä huolimatta oli mennyt aikaa, että hän oli kunnolla ymmärtänyt, mitä ihmiset ympärillä puhuivat. Ja oli tuntunut, etteivät muut ymmärtäneet häntä vahvan aksentin takia. Olihan espanja kuitenkin Tamayan virallinen äidinkieli. Onneksi hän oppi uusia kieliä melko nopeasti ja nykyään englanti sujui ilman vääntämistä, vaikk aksentti olikin tallella. Ja kaikkeen muuhun tottuminen sitten... Sitä ei jaksanut edes ajatella. Kuubaan oli jäänyt kaikki tuttu ja tärkeä. Isä, sukulaiset, ystävät, poikaystävä, kaikki mahdollinen. Englannissa oli tullut uusi ”isäpuoli” ja siskopuoli. Jälkimmäistä sentään sieti, mutta äitinsä uuden aviomiehen kanssa Tamaya ei vieläkään tullut toimeen.

”No joo, ei se ollut mun elämäni tähtihetkiä... Oli aika karua muuttaa Kuuban lämmöstä keskelle Englannin synkintä talvea”
Tamaya totesi. Hän muisti turhankin selvästi sen päivän, kun lentokone oli laskeutunut kentälle. Ulkona oli ollut märkää, kylmää ja sumuista. Ei mikään paras ensikosketus uuteen kotimaahan, jos ihan tarkkoja oltiin. Tamaya siemaisi lisää teetä ja hämmensi sitä kupissaan hetken vähän myrtyneen näköisenä. Zacin aiheenvaihto sai kuitenkin taas hymyn tytön huulille.
”Älä nyt, mä rakastan Halloweenia! Tosin mä asun nykyään kerrostalossa, joten pihamaata on vähän vaikeaa koristella, mutta kotona mä laitoin ikkunoille sellaisia keraamisia kurpitsalyhtyjä ja varmaan mä koverran ihan oikeankin. Ja laitan esille isovanhemmilta saadut La Catrina – nuket sekä mun kuolleen mummin kuvan ja kynttilöitä tietysti”
Tamaya innostui. Halloween oli aina ollut hänestä jollain tavalla todella kiehtova juhla. Tyttö oli muutamana vuonna viettänyt isovanhempiensa luona Meksikossa Dia de Muertos – juhlaa ja siitä oli jäänyt tiettyjä tapoja.
”Mulla on vähän sekoittunut meksikolaiset Dia de Muertos – perinteet ja nää amerikkalaiset ja länsimäiset kulutushysteriaperinteet toisiinsa”
Tyttö lisäsi naurahtaen ja joi jälleen hieman teetään.

Hetken Tamaya katseli Zacia ja hänen mieleensä tuli eräs ajatus. Tyttö kallisti vähän päätään ja pohti hetken miten asettelisi sanansa.
”Ja sitten mä menen tallille, siellä on jotkut Halloween – juhlat. Ruokaa ja jotain kilpailuja ja muuta sellaista. Ja tietysti naamiaisteemalla, kuinkas muuten”

Zac naurahti Tamayan innostukselle Halloweenia kohtaan ja puisteli päätään huvittuneena tuon kertoessa, mitä aikoi kyseisenä päivänä tehdä.
- Sä tulisit hyvin toimeen mun äidin kanssa, se hyysää mielellään kaikkina mahdollisina juhlapyhinä. Jouluna, pääsiäisenä, ihan kaikkina menee överiksi, Zac hymyili ja hörppäsi kahviaan jo hieman rohkeammin sen jäähdyttyä juomakelpoiseksi.
Mies ojenteli käsiään hieman vetreämmäksi ja laski ne sitten rennosti tuolin selkänojalle lepäämään. Hän vilkaisi pikaisesti kelloonsa ja kohotti kulmiaan yllättyneenä siitä, kuinka paljon viisarit jo näyttivät. Zac ei ollut tajunnut ajankulua lainkaan ja harmitteli mielessään sitä, että huomenna täytyisi taas palata arkeen ja uudistetulle työpaikalle. Tosin, tämän vapaapäivän alkupuolisko oli mennyt talteen uuden tuttavuuden kanssa ja illemmalla mies oli ajatellut pistäytyä jossakin mukavassa ravintolassa parilla tuopillisella, kuin kruunatakseen päivän.


- Asutko sä missä päin Newcastlea? Zac kysäisi siirtäen katseensa kahvikupistaan Tamayaan ja laskien samalla kätensä selkänojalta pöytää vasten, nojaten niihin kevyesti.

"Mä todellakin tulisin hyvin juttuun sun äidin kanssa. Mäkin tykkään kaikkina mahdollisina juhlina koristella ja hyysätä. Tosin mä yritän olla vetämättä ihan överiksi asioita"
Tamaya hihitti. Hän nautti saadessaan koristella asuntoaan, laittaa halloweenina kurpitsalyhdyt ja jouluna jouluvalot sekä kynttilät ja tietysti joulukuusen.
"Mä koitan pitää koristelun järkevänä"
Tyttö vakuutti vielä naurahtaen ja siemaisi uudestaan teekupistaan. Sääli, että nämä spontaanit lounastreffit alkoivat lähennellä loppuaan. Tamaya olisi viihtynyt Zacin seurassa paljon pidempäänkin.

"Ihan tässä keskustan alueella. Mukavan lähellä kaikkea mahdollista"
Tamaya vastasi ja siemaisi sitten teensä loppuun.
"Entäs sä?"

Zac nauroi Tamayan mukana ja nyökkäili tuon puheille ymmärtämisen merkiksi. Mies tutkaili uteliaana ympärilleen ja huomasi ravintolan hiljentyneen siitä mitä se oli heidän saapuessaan paikalle.
- Niin, joulukin alkaa jo lähennellä kovaa vauhtia, mies hymähti, hoksaten ilokseen pääsevänsä silloin lyhyelle lomalle Lontooseen perhettään ja tuttaviaan tapaamaan.
Heidän perheelleen, kuten usealle muullekin, joulu oli juhlapyhistä tärkein. Mies saattoi jo kuvitella mielessään kauniiksi koristellun lapsuudenkotinsa ja sen huumaavan ruuan ja leipomusten tuoksun, joka leijaili läpi pyhien seinien sisällä.

- Mulla on myös sellainen kivan kokoinen kaksio tässä keskustan laitamilla, mies kertoi tytön heittäessä kysymksen takaisin hänelle, - Helpotti huomattavasti muuttoa kun asunto oli valmiiksi jo kalustettu. Varsinkin kun mä en omaa minkäänlaista sisustussilmää, hän lisäsi naurahtaen rennosti.
Kahvikupin pohjalla liruivat viimeiset, jo hieman viilentyneet kofeiinitipat, jotka hän ryysti yhdellä kulauksella nieluunsa.
- Pitäis varmaan kohta lähteä liikkeelle. Mun pitäis vielä kipasta pesulasta mun työtakit matkalla, Zac sanoi ja oli jo melkein unohtanut koko asian.
- Toki voidaan kävellä yhtä matkaa, mikäli meillä vain vähänkään on sama suunta? mies hymyili, laskien käsissään pitelemänsä kupin pöydälle.