Day off

Kaikille avoin, suap liittyä jos tahtoopi Ü

Zac pyyhkäisi hikistä otsaansa kaivaessaan avaimia taskustaan. Reipas aamulenkki oli herättänyt väsyneet silmät ja saanut veren kiertämään elimistössä reippaasti. Joka aamuinen rutiini oli miehelle niin pinttynyt tapa, että hän olisi kai tullut hulluksi ilman sitä. Päivästä näytti jo aamuauringon kirkkaiden säteiden perusteella tulevan pitkästä aikaa kunnolla aurinkoinen ja se sopi paremmin kuin hyvin - Zac oli nimittäin tänään saanut ruhtinaallisesti koko päivän vapaaksi ravintolassa tehtävän pienen pintaremontin vuoksi.

Mies avasi kerrostalon katutasossa sijaitsevan asuntonsa oven ja sulki sen huolellisesti perässään. Avara ja valoisa kaksio tuntui Zacista hyvin kotoisalta, vaikka mies olikin aluksi vierastanut paikkaa. Lontoossa hän oli asunut pienessä ja pimeässä yksiössä kaupungin laidalla, mutta nykyään eleli aivan keskustan tuntumassa työpaikan halvalla tarjoamassa kämpässä. Yksinkertaisesti valkoisella, mustalla ja harmaan eri sävyillä sisustettu asunto ei pitänyt sisällään mitään ylimääräistä lukuunottamatta lattialla ja sohvan selkämyksellä lojuvia satunnaisia vaatekappaleita. Monet olivatkin luonnehtineet asuntoa kylmäksi ja kovaksi, mutta Zac viihtyi siellä hyvin. Sitäpaitsi, hänen ei ollut itse tarvinut kuluttaa penniäkään kalusteisiin tai raahata Lontoosta mukanaan vanhoja ja nuhjuisia sohviaan ja sänkyjään, sillä asunto oli ollut valmiiksi sisustettu hänen muuttaessaan.
Zac potki lenkkarit jaloistaan ja ripeästi latasi kahvinkeittimen, jotta pääsisi nauttimaan tuoreesta kofeiinijuomasta heti suihkusta tultuaan.

Zachary antoi viileän veden virrata paljaan ruumiinsa ylitse. Hän nojasi käsillään valkoiseen laattaseinään ja roikotti päätään varpaisiinsa tuijotellen. Tänään hänellä olisi pitkästä aikaa mahdollisuus käydä kaupungilla ostoksilla ja syömässä. Ravintola Koi, jossa hän jo vuoden verran oli työskennellyt sous chefin virassa, oli pikkuhiljaa alkanut vakiinnuttaa paikkaansa yhtenä Newcastlen suosituimpana ravintolana ja se näkyi. Illat olivat kiireisiä ja ruokalistojen uudelleensuunnittelu yhdessä headchefin ja ravintolavastaavan kanssa oli syönyt myös paljon hänen vapaa-aikaansa. Nyt urakka oli kuitenkin ohi ja pitkän työputken päätteeksi Zac oli mielestään ansainnut tämän täysin työvapaan päivän.

Mies oli eilen saanut mielenkiintoisen puhelun vanhalta tuttavaltaan Amylta, joka oli kertonut muuttaneensa Newcastleen. Zac oli kyllä tiennyt kaupungissa muutaman vuoden pystyssä olleesta Bakerien hotellista, muttei ollut aavistanut kaksipäisen ruokakunnan muuttavan tänne, tyttö kun oli henkeen ja vereen aina ollut se perinewyorkilainen, jota nauratti hänen vahva brittiaksenttinsa. He olivat jutelleet hyvän aikaa ja Amyn mainitessa Pepperin yhä olevan hänen omistuksessaan, oli Zac rohkaistunut kysymään pääsisikö joskus ratsastamaan hevosella. Siitä Amy oli ollut enemmän kuin innoissaan, sillä tyttö sanoi tarvitsevansa liikutusapua varmasti tehdessään itsekin välillä töitä hotellilla. Zac oli Newcastleen muuttonsa jälkeen käynyt hyvin satunnaisesti pienellä tallilla ylläpitämässä taitojaan, mutta harrastus oli jäänyt huomattavasti vähemmälle kiireisen työn vuoksi.

Ajatuksistaan herätessään Zac suoritti nopean saippuapesun ja vaahdotti vielä lyhyet hiuksensa shampoolla, ennen kuin huuhteli itsensä huolellisesti ja sammutti sitten vesihanan. Hänellä oli huono tapa jäädä haaveilemaan ja pohdiskelemaan syntyjä syviä aina suihkussa käydessään. Vesilaskutkin olivat silloin tällöin sitä luokkaa, että kyseistä harrastusta tulisi vähentää radikaalisti. Zac kuivasi nopeasti hiuksensa pyyhkeeseen, jonka kietaisi sitten tottunein ottein lanteilleen. Hän vilkaisi itseään nopeasti hieman huuruisesta peilistä ja hiveli hetken aikaa sänkistä leukaansa. Se ei vielä ollut vielä niin pitkä, että parranajo olisi pakollista. Niinpä Zac päätti jättää sen vasta iltaan.

Pesuhuoneesta ulos astuessaan miehen tatuoitujen käsivarsien iho nousi kananlihalle. Hän käveli ripeästi makuuhuoneeseen ja avasi vaatekaappinsa peilioven kaivaakseen jotakin lämmikkeeksi. Nopeasti Zac löysi ylleen beiget chinot ja nakkasi harmaan hupparin ylleen, kunnes pukeutuisi kunnolla kaupungille lähtiessään. Asunnossa leijui tuoreen kahvin tuoksu, jota Zac vetäisi keuhkoihinsa. Mies kaivoi kaapista itselleen kupin ja kaatoi sen lähes täyteen mustaa kahvia, jonka kanssa asettui pöydän ääreen tuijottelemaan ulos ikkunasta. Hän avasi television saadakseen taustameteliä aikaiseksi, hiljaisuudessa istuminen ei nimittäin ollut Zacharyn juttu. Puhelintaan samalla räpeltäen mies suunnitteli jo päivän ohjelmaa. Hän tarvitsi kipeästi uusia paitoja ja pitäisi muistaa käydä noutamassa pesulasta eilen sinne viemänsä työtakit. Hänen esimiehensä oli hyvin tarkka siitä, että keittiössä pidettävä valkoinen työtakki hohti puhtaana. Se merkitsi sitä, että niitä omisti miljoona kappaletta, jotta lähes joka päivälle saisi uuden. Valkoinen kun oli kovin arka väri keittiössä ruuan kanssa työskennellessä - pannulta roiskui jatkuvasti rasvaa ja kiireessä likaisia käsiä joutui silloin tällöin pyyhkimään takin helmoihin. Keittiön porukka kutsuikin häntä käveleväksi ruokalistaksi, jonka työtakilta saattoi lukea mitä illan menussa oli tarjolla.

Zac oli lutvinut tiensä kävellen kaupungille, sillä kauniin sään vuoksi oli halunnut nauttia ulkona liikkumisesta. Hän oli jo hyvän tovin kierrellyt kaupoissa ja onnistunut kahmimaan pari pussia käsipuoleensa roikkumaan. Ihmismassat virtasivat hänen ohitseen tuona vilkkaana lounasaikana ja vatsaansa hieraisten Zacharykin tajusi olevansa jo nälkäinen. Mies istahti takanaan olevan kahvilan terassin pöytään selaamaan puhelimellaan läheisiä ravintoloita päättääkseen, missä kävisi syömässä. Vaihtelu todella virkistäisi, sillä viimeiset neljä viikkoa hän oli syönyt pelkästään Ravintola Koin jämäruokia, jotka nekin kyllä maistuivat hyvälle hieman tuunattuina. Hän voisi käydä syömässä vaikka aasialaisessa, jonka ruokalista näytti nopeasti vilkaistuna houkuttelevalta.
- Hei, haluaisitteko te jotain? ystävällinen naisääni kysyi, saaden Zacin nostamaan katseensa puhelimen ruudusta.
Vaaleatukkainen tarjoilijatar hymyili tuolle leveästi ja Zac väläytti oman, hieman vinon hymynsä takaisin.
- Kai mä voisin yhden kahvin ottaa siitä hyvästä että kulutan tässä teidän tuolia, mies vastasi laskien puhelimen samalla pöydälle.
- Okei, laitetaanko siihen sekaan jotain?
- Ei tarvitse mitään mausteita, juon mustana kiitos, Zac totesi, kaivaen samalla lompakkoansa esiin.
Tarjoilijatar kuitenkin puisteli päätään kieltävästi.
- Talo tarjoaa, hän hymyili silmäänsä iskien ja poistui sitten sisälle hakemaan miehen tilausta.

Zac naurahti itsekseen, laittaen lompakkonsa takaisin ja antaen katseensa sitten kiertää ympäristössään. Newcastle oli kaunis kaupunki, muttei silti vetänyt vertoja Lontoolle, jonne hän haaveili tekevänsä seuraavan lomansa aikana reissun. Zac oli myös usein leikitellyt ajatuksella, että palaisi tarpeeksi kokemusta ja rahaa kerättyään Lontooseen ja pystyttäisi oman ravintolansa sinne. Tosin, siellä kilpailu olisi kovempaa kuin monessa muussa paikassa ja olisi ehkä bisnesmielessä viisaampaa aloittaa pienemmästä paikasta, jossa kilpailu ei ollut niin kovaa ja pikkuhiljaa luoda nimeä ravintolalleen.
Mies havahtui ajatuksista tarjoilijattaren laskiessa höyryävän kahvikupin hänen eteensä.
- Saisiko olla vielä jotain muuta? tyttö liversi punastellen hieman.
- Ei kiitos, tämä riittää mainiosti, Zac hymyili ja jäi hetkeksi katselemaan hitaasti paikalta lipuvan tytön perään.

Kaikkea sitä. Zac nosti kupin lautaselta ja hymähti hiljaa nähdessään mukin alle piilotetun pienen lappusen, johon huolellisella käsialalla oli sutattu puhelinnumero. Mies ryttäsi lapun taskunsa, vaikka hänellä ei ollut aikomustakaan soittaa tuohon numeroon. Auringonsäteet lämmittivät hänen karheita poskiaan ja lempeä tuulenvire leikitteli sotkuisten hiusten lomassa. Zac otti pienen hörpyn kuumasta kahvistaan ja upeasta päivästä siinä terassilla nauttiessaan oli jo ehtinyt unohtaa nälkänsä.

//Minä tungen herrallesi lisää kaunista naisseuraa :D//

Tamaya oli viettänyt päiväänsä tavalliseen tapaansa. Hän oli nukkunut pitkään, käynyt sen jälkeen pitkässä kylvyssä ja syönyt aamupalan. Tänään hän ei ollut menossa tallille eikä tanssitreeneihin ja päätti hetken pohtimisen jälkeen jättää myöskin kuntosalin vasta iltaan. Ulkona oli kaunis ilma ja se houkutteli lähtemään kaupungille. Niinpä Tamaya meikkasi tarkasti ja kiharsi mustan tukkansa sähäköille kiharoille. Kaapista valikoituivat päälle tiukat, mustat ja hyvin matalavyötäröiset farkut, valkoinen toppi ja lyhyt nahkatakki. Jalkaan Tamaya veti uusimmat hankintansa, polvipituiset, mustaa nahkaa olevat saapikkaat, joissa oli valkoinen nyöritys.

Kaupungilla ei ollut mitään erityistä. Jokaisella Tamayan ystävällä tuntui olevan muuta menoa, joten tyttö kuljeskeli itsekseen ja katseli ympärilleen kaupoissa. Mukaan tarttui jälleen kerran uusia vaatteita. Miten oli edes mahdollista, että hän löysi aina jotain uutta, vaikka oli juuri vähän aikaa sitten ollut shoppailemassa? Mutta kun eräätkin farkut suorastaan tyrkyttivät itseään ja pakottivat ostamaan, eihän niitä voinut kauppaan jättää!

Kuten aina shoppaillessa, jossain vaiheessa alkoi tehdä mieli istua alas. Uudet kengät hankasivat hieman, vaikkei Tamaya kyllä olisi sitä myöntänyt suurin surminkaan. Kyllä ne siitä vetryisivät ja notkistuisivat, kun vain käyttäisi tarpeeksi. Tamaya valikoi katukuvasta erään kahvilan ja marssi sen ovista sisään, mennen suoraan tiskille.
"Kaakao kermavaahdolla ja kaneli-makusiirapilla"
Hän tilasi. Tiskin takana seissyt tyttö sekoitti juoman nopeasti ja ilmeisen tottuneesi, hymyillen varsin palvelualtista hymyä. Tamaya hymyili takaisin ja maksoi juomansa, katsellen ympärilleen. Aika täydeltä näytti.
"Pakkohan täällä jossain on tilaa olla..."
Tyttö pohti ääneen ja suuntasi terassille. Vilkaistuaan ympärilleen hän havaitsi vapaan paikan ja kopisi korkoineen sitä kohti. Tamaya oli päättänyt istua ja sitähän ei estänyt se, että pöydässä istui jo joku.

"Hei, onko tässä vapaata vai odotatko seuraa?"
Tyttö kysyi viitaten vapaaseen tuoliin ja katsoen tummilla silmillään pöydässä istuvaa, hyvinkin hauskannäköistä nuorta miestä.

Zac heräsi ajatuksistaan ja nosti katseensa puhelimen ruudusta tavoittaakseen paikkaa kysyvän lempeän naisäänen kasvot. Mies tutki hetken aikaa mustahiuksista, siististi pukeutunuttua nuorta naista, jonka tumma hipiä ja eksoottisen näköiset kasvot kielivät tuon ulkomaalaistaustasta.
- En enää. Istu alas vain, Zac hymyili leveästi vinoa hymyään ja viittasi kädellään rennosti vastapäistä tuolia, sulkien pikaisesti puhelimestaan avoimet sovellukset ja tunkien sen sitten iloisen punaisen, nahkahioilla varustetun takkinsa taskuun.

Hän tutki häpeilemättä nahkatakkista tyttöä katseellaan aina päälaesta pitkävartisiin saappaisiin pujotettuihin jalkoihin. Hauskannäköinen tyttö oli arvionsa mukaan parinkymmenen jommalla kummalla puolen, mutta varmaksi ei voinut sanoa.
- Säkin oot ilmeisesti viettäny päiväs ostoksilla? mies kysäisi, viitaten sanoillaan tytön kantamiin ostoskasseihin.

Zac otti varovaisen siemauksen jo hieman jäähtyneestä kahvistaan, joka pian ulkoilmassa kylmenisi juomakelvottomaksi. Sanontahan kuului, että kylmä kahvi kaunistaa, mutta mies ei kokenut sitä omalta kohdaltaan tarpeelliseksi. Hän oli täysin sujut oman ulkomuotonsa kanssa eikä niin ollen kaivannut minkäänlaista kaunistusta hipiäänsä.
- Mäkin päätin viettää tän kauan odotetun vapaapäivän kaupungilla, vähän niinkuin palkinnoksi itelleni pitkän duuniputken jälkeen, hän puheli rennosti niitä näitä.
Miehelle ei ollut koskaan tuottanut vaikeuksia olla oma itsensä tuntemattomien ihmisten seurassa ja hän enemmänkin nautti saadessaan hieroa tuttavuutta vieläpä kauniin nuoren neidon kanssa.
- Oon muuten Zac, mies hymähti tajutessaan, ettei ollut esitellyt itseään lainkaan.
Hän ojensi kättään tyttöä kohti, ottaen tiukan katsekontaktin kuten hänellä oli tapana tehdä.

”Kiitos”
Tamaya sanoi hymyillen nuorukaiselle ja laski mukinsa pöydälle. Hän laittoi kassinsa maahan penkin viereen niin, että ne eivät olisi kenenkään tiellä eikä kukaan voisi vahingossa pihistää niitä, ja istui sen jälkeen alas heilauttaen kiharansa silmiltään. Tyttö piti siitä, että hänet huomattiin, kuten näyttävä pukeutuminen ja muu ulkonäön vaaliminen varmaan kertoikin.

Tamaya siemaisi tuoksuvaa kaakaota ja nautti suklaan makuun sekoittuvasta kanelin aromista. Hän otti aina jotain makusiirappia kaakaoihinsa, kokeillen joskus varsin eksoottisiakin makuyhdistelmiä Chilillä maustettu kaakao oli yllättävän kotoisen makuista.
”Joo, missäs sitä mieluummin päivänsä viettäisikään?”
Tamaya naurahti laskiessaan kuppinsa alas ja vilkaisi nuoren miehen ostosten suuntaan. Tuokin oli näköjään löytänyt mieluista ostettavaa. Miehen olemusta tarkastellessaan tyttö päätteli, että pusseissa oli varmaan jotain rentoa, mutta tyylikästä.

”Mm... Itsensä hemmottelu on hyväksi aina silloin ja tällöin. Mitä sä sitten teet työksesi?”
Tamaya kysyi omaan uteliaaseen ja rohkeaan tapaansa. Hän ei tavannut ujostella ketään, vaikka syvällä sisimmässään pelkäsikin hieman saavansa jälleen vain pilkkaa tummasta ihostaan ja selvästi espanjalaisesta aksentistaan. Tämä nuorukainen ei kuitenkaan vaikuttanut siltä, että olisi aikeissa pilkata häntä.

Tamaya vilkaisi miehen kättä tuon esittäytyessä ja vastasi sitten katsekontaktiin, tarttuen Zacin ojennettuun käteen ja hymyillen hurmaavasti.
”Tamaya, hauska tutustua, Zac”

Zac puristi hellästi, mutta määrätietoisesti Tamayaksi esittäytyneen tytön pieneltä tuntuvaa kättä omansa puristuksissa ja etsi mukavamman asennon itselleen kahvilan varsin epämukavalla tuolilla.
- Kaunis nimi. Mukava tutustua suhunkin, Tamaya, Zac hymyili keskittyen sitten tuon aiemmin esittämään kysymykseen, - Oon vuoden verran työskennellyt Ravintola Koissa, sous chefinä. Muutin tänne Lontoosta sen työn perässä, kun laajennettiin toimintaa sieltä tänne, mies kertoi avoimesti maistaen jälleen harkitsevasti kahviaan.

Juoma oli jo kylmettynyt, joten Zac laski sen käsistään pöydälle ja työnsi kuppia hieman kauemmas itsestään, vilkaisten mietteliäästi tyttöön. Tamaya vaikutti samanluontoiselta, rennolta ja ihmisiä ujostelemattomalta tytöltä, jolle ventovieraalle jutteleminen ei tuottanut ongelmia.
- Entäs sä, ootko töissä jossain? Vai opiskeletko kenties? Zac heitti kysymyksen vastavuoroisesti seuralaiselleen katsellen tuota arvioivasti.

Tamaya puristi Zacin kättä takaisin. Päivä tarjosi aivan uudenlaisia kokemuksia, ei hän olisi kotoa lähtiessään osannut olettaa saavansa näin kiinnostavaa kahviseuraa.
"Kiitos"
Tamaya sanoi hymyillen, kun toinen kehui hänen nimeään. Miehellä oli selvästi hyvä maku, hänkin piti nimestään kovasti. Se oli ollut hänen isänsä ajatus, ehkä nimi siksi oli tytölle niin rakas. Hän kaipasi isäänsä melkein päivittäin, vaikka toki he olivat yhteyksissä toisiinsa säännöllisesti.

Vai kokki? Sehän mielenkiintoista.
"Kokkaustaitoinen mies. Pisteet sulle, harva mies tuntuu hallitsevan sitä taitoa kummoisestikaan"
Tamaya sanoi naurahtaen ja siemaisi kaakaotaan. Heillä äiti oli aina huolehtinut ruuanlaitosta, niin Kuubassa kuin Englannissakin. Tamayan isä oli kyllä osannut tehdä ruokaa, mutta äidin mielestä se oli kuulunut naisen töihin. Ja Henrik olisi varmaan onnistunut tumpeloimaan ja polttamaan koko talon, jos tuon olisi päästänyt keittiöön. Mokoma mämmikoura.

"Mä oon keskittynyt lähinnä ratsastukseen tällä hetkellä. Haen yliopistoon heti, kun keksin mitä ihmettä haluan lähteä lukemaan. Tällä hetkellä on melko tyhjä ideapankki sen suhteen"
Tamaya kertoi kohauttaen olkapäitään. Hän ei tosiaan ollut kovin varma mitä haluaisi tulevaisuudessa opiskella, joten hän keskittyi tällä hetkellä enimmäkseen kehittymään ratsastajana.

Zac hymähti Tamayan kommentoidessa hänen kokintaitojaan.
- Erittäin kokkaustaitoinen, Zac hymähti hivenen itsekehua äänessään, antaen sormiensa samalla liukua sekaisen tukkansa lävitse, - Sun täytyy tulla joskus itse kokeilemaan, hän lisäsi vielä hymyillen ilkikuriseen sävyyn.

Terassi oli yhä melko täynnä ihmisiä, mutta selvästi jo tyhjenemään päin. Zac antoi katseensa pikaisesti kiertää sen ympäri, keskittyen sitten jälleen täydellisesti yllätysseuralaiseensa. Hän nyökkäili Tamayan vastatessa kysymykseensä ja kohotti hieman kulmiaan tuon kertoessa harrastavansa ratsastusta. Tai ilmeisesti se ei ollut pelkkä harrastus, mikäli tyttö panosti siihen suurimman osan ajastaan.
- Aivan, eiköhän se ajan kuluessa selkene mitä haluaa tehdä. Mulla ei ole koskaan ollut sitä ongelmaa, ihan pikkupoikana mä olin varma että jatkan porukoiden jäljissä ja rupean pitämään niiden konditoriota, mutta vanhemmiten alkoi enemmän oikea ruuanlaitto kiinnostaa ja tässä sitä ollaan, Zac hymähti.

Mies katseli hetken aikaa mietteliäänä vastapäätään istuvaan tyttöön, pistäen merkille tuon erittäin huolitellun ulkonäön.
- Mäkin käyn itseasiassa ratsastamassa, aina välillä kun töiltä kerkeän, Zac paljasti hymyillen vienosti. - Pienempänä tuli käytyä aktiivisesti perhetuttujen hevosilla ratsastamassa, mutta nykyään se on vähän sellainen hyvän päivän harrastus, mies naurahti, pohtien tilaisiko uuden kahvin vai antaisiko vain olla.
Hän nimittäin viihtyisi varmasti tytön seurassa pidempäänkin, heillä kun tuntui olevan paljon yhteistä ja Zacia kiinnosti kovasti tietää tuosta lisää.

"Se on hyvä piirre miehessä, että osaa tehdä ruokaa. Vai ootko sä niitä kokkeja, jotka syö sitten vapaa-ajalla vaan eineksiä?"
Tamaya naurahti. Jos mies osasi ja oli halukas tekemään ruokaa kotioloissakin, niin tuon pisteet nousivat saman tien. Ei siis sillä, että tässä mitään pisteitä olisi laskettu. Zaci sanat saivat tytön hymyilemään hieman flirttaillen.
"Ehkä mä vielä tulenki"

Ei ratsastus tosiaan ihan pelkkä harrastus ollut, kyllä Tamaya oli aikeissa päästä siinä vielä pitkällekin. Kunhan kehittyisi ratsastajana lisää. Hyvä hevonen löytyi jo, omat taidot pitäisi vain hioa samalle tasolle.
"Olisipa mullakin noin selvää... Mutta kai se siitä selkiytyy, onhan mulla vielä aikaa"
Tamaya hymyili. Vastahan hän oli 19, ehtisihän sitä päättää vielä monen monta kertaa mitä tekisi elämällään. Ja muuttaa mieltäänkin välissä.

Zacin kertoessa ratsastavansa nousivat Tamayan tarkasti muotoillut kulmat kiinnostuneesti.
"Sustahan paljastuu mielenkiintoisia puolia. Ratsastavat miehet on melko harvassa, vaikka kaikki huiput onkin aina miehiä"
Tyttö sanoi kallistaen kevyesti päätään. Heillä tosiaan tuntui olevan paljonkin yhteistä.
"Mä olen ratsastanut aktiivisesti vasta muutaman vuoden, kun muutettiin Englantiin. Mun kotimaassa ei ollut kunnon mahdollisuuksia siihen eikä mulla olisi ollut varaa kunnon hevoseenkaan"
Tai hevoseen nyt yleensäkään... Mutta sitä Tamaya ei maininnut ääneen.

- Kyllä mä vapaallakin tykkään kokata kunnon evästä, Zac hymähti vastaukseksi ja virnisti tytön flirttailevalle äänensävylle.
Pieni flirtti toi jännitettä muuten niin arkiseen keskusteluun ja piti miehen mielenkiinnon yllä. Zac tunsi jälleen vatsassa muljahtavan tyhjyyden ja punnitsi vaihtoehtojaan. Hän voisi niellä nälkänsä ja jäädä ottamaan vielä paremmin selvää tuosta hauskannäköisestä nuoresta naisesta tai jättää heidän kahvihetkensä lyhyeen. Tai hän voisi myös pyytää Tamayaa mukaan syömään.

- Kyllä säkin aika kiinnostava olet, Zac naurahti, - Kaikki huippukokit on myös miehiä, vaikka aiemmin sanoit että harva kokkaa kummemmin, mies totesi pieni hymy suupielessään.
Zac kohottautui jälleen parantamaan asentoaan onnistumatta kuitenkaan siinä. Kuka ikinä olikin valinnut maailman epämukavimmat tuolit kahvilaan, oli saanut ne takuulla halvalla. Zac luovutti hetken rimpuiltuaan ja jäi rönöttämään rennosti molemmat kädet nojilla leväten.

- Mistä sä sitten oot kotoisin? Jos saa udella, mies kysäisi kohteliaasti Tamayan mainitessa kotimaansa.
Zacia kiinnosti kovin tytön alkuperä hänen erikoisen ulkomuotonsa vuoksi, muttei itse ollut halunnut ottaa asiaa puheeksi. Koskaan ei voinut tietää kuinka ulkomaiset ottivat vastaan kyselyt heidän alkuperästään. Jotkut eivät olleet moksiskaan, toiset saattoivat raivostua ja toiset loukkaantua. Zac oli oppinut kantapään kautta, että juttelisi aiheesta vasta jos toinen ottaisi sen itse puheeksi.

Mies vilkaisi aikaa Daniel Wellingtonistaan ja katseli hetken aikaa Tamayaa pohdiskellen.
- Kuule, onko sulla nälkä? Mä olin aatellu käydä syömässä tossa läheisessä aasialaisessa ja seura kelpais, mies kysyi sitten harkiten, jääden odottamaan vastausta jopa hieman jännittyneenä.

”Hyvä, einekset on epäterveellisiä”
Tamaya totesi ja pöyhi mustia kiharoitaan hieman parempaan asentoon. Hän itse pyrki syömään mahdollisimman terveellisesti, tosin ei ollut ainakaan toistaiseksi hurahtanut kasvissyöntiin. Sekasyönti järkevästi valituilla raaka-aineilla vaikutti järkevämmältä.

Zacin kehu sai Tamayan hymyilemään miehelle aurinkoisesti. Hän siemaisi kaakaotaan ja pohti hetken toisen sanoja huippukokeista.
”Totta, mutta harva tavallinen mies kokkailee, jos voi jättää homman vaimon tai tyttöystävän huoleksi. Tai sitten mä oon tavannut vain huonoja miehiä”
Tyttö sanoi sitten naurahtaen. Varmaan kokkaaviakin miehiä löytyi ja se oli totta kyllä, että huippukokit olivat miehiä. Mistähän sekin johtui? Eikö naisilla ollut kunnianhimoa vai tulivatko perhe ja lapset mahdollisesti uraputken tielle? Siihen Tamaya ei uskonut, että miehet olisivat olleet parempia.

Tamaya katseli, miten Zac kiemurteli tuolissaan. Hänenkin oli kyllä pakko myöntää, että ne olivat pahuksen epämukavat istua. Olisi nyt voinut vähän ajatella asiakkaidekin mukavuutta tuoleja valitessa. Miehen kysymys ei loukannut häntä mitenkään, hän oli tottunut ihmettelyihin ulkomuodostaan ja sen taustoista.
”Kuubasta, oon asunut Englannissa nyt neljä vuotta. Isän suku on Meksikosta”
Tamaya kertoi. Tytön ihossa oli auringossa havaittavissa kupariin taittava sävy, minkä selitti isän syntyperä. Tamaya ei ujostellut puhua kotimaastaan tai syntyperästään, hän oli varsin ylpeä juuristaan.

Zacin suora ehdotus sai Tamayan kohottamaan kulmaansa hieman, suorastaan vaikuttuneena. Ja hän kun oli kuvitellut englantilaisia ujoiksi ja pidättyväisiksi.
”Vai syömään...”
Tyttö sanoi ja oli hetken pohtivinaan tarjousta, vaikka vastaus oli melkoisen ilmiselvä. Sitten hän hymyili jälleen Zacille.
”Mä lähen mielelläni seuraksi, kyllähän tässä on jo nälkä ehtinyt tullakin”

- Kuubasta! Vau, se on hieno paikka. Kävin siellä kerran koulun opintoretkellä, kun opiskeltiin karibialaista keittiötä. Oon aika kade, että oot ikäsi saanut syödä sellasia ruokia kun siellä valmistetaan. Yksinkertaista mutta hirmu herkullista, Zac hymyili ja yllytti kurnivaa vatsaansa ottamalla Kuuban herkut puheeksi.
Hän irvisti Tamayalle pahoittelevasti epämääräistä murinaa ja hieraisi vatsaansa. Iloisena tytön myöntävästä vastauksesta hänen päivälliskutsuunsa Zac alkoi hiljoksiin kaapia tavaroitaan kasaan lähtöä varten.
- Se paikka on tossa ihan kulman takana. Katoin sen netistä ja siinä puhuttiin vain aasialaisesta keittiöstä, mutta se on aika laaja käsite. Paha sanoa mistä kolkasta siellä sitten tarjotaan ruokaa, mutta hyvää se on varmasti, Zac hymyili Tamayalle noustessaan samalla ylös iloisena päästessään jaloittelemaan tuolta epämukavalta tuolilta.

Zac vilkuili aina silloin tällöin Tamayan suuntaan, nostaen ostoskassit käsiinsä ja vilkaisten puhelintaan nopeasti. Yksi uusi kuvaviesti. Mies avasi sen kiinnostuneena ja nyökkäili hetken virnistellen.
- Pomo lähetti kuvan, meillä tehdään tänään Koissa pintaremonttia ja vähän epäilyttää saako ton sotkun huomiseksi siihen kuntoon että voidaan avata, Zac naurahti ojentaessaan puhelintaan Tamayaa kohti.
Kuvassa näkyi repsottavia sähköjohtoja ja sahanpuruinen lattia sekä revittyjä tapetteja ja mahdoton kasa työkaluja. Mies oli varma, että työmiehet saisivat huutia, mikäli yksikään yksityiskohta olisi pielessä. Ravintolapäällikkö Keith oli äärimmäisen tarkka mies.
- Ja puhe oli vain pienestä pintaremontista, Zac naurahti vielä hyväntuulisesti.

Tamaya hymyili tyytyväisesti, kun Zac innostui hänen synnyinmaastaan.
”Arvaa vain kaipaanko niitä ruokia täällä. Etenkin sen jälkeen, kun muutin Lontoosta tänne eikä äiti tee enää joka sunnuntai jotain kuubalaista ruokaa. Osaan mä tietysti itsekin kokata, mutta eihän mun keitokset vedä vertoja äidin tekemille”
Tyttö kertoi naurahtaen. Ruuan ajatteleminen sai kieltämättä hänetkin nälkäiseksi ja miehen mahan muristessa hän ei voinut olla naurahtamatta uudestaan, ymmärtäväisesti.
”Ah, oli mistä tahansa, kunhan on hyvää. Aasialainen ruoka on lähes poikkeuksetta mun mieleen”
Tamaya sanoi ja nousi hänkin ylös, keräillen pussinsa ja kassinsa.

Zacin katsoessa puhelintaan Tamaya tarkisti omansa. Eräs hänen ystävänsä oli soittanut, mutta tyttö päätti, että nyt hänellä oli parempaakin seuraa ja työnsi puhelimen takaisin laukkuunsa. Miehen ojentaessa puhelintaan Tamaya käänsi jälleen huomionsa tuohon ja katsoi kuvaa.
”Huomiseksi? Kyllä saa olla melkoinen taikatemppu, vaikka kai niitä suurempiakin ihmeitä on tapahtunut”
Hän nauroi. Todellakin hyvin pientä pintaremonttia...
”En tiennyt pienen pintaremontin tarkoittavan sitä, että koko ravintola revitään auki”
Tamaya huomautti virnistäen ja heilautti kevyesti hiuksiaan. Hän havaitsi vaaleahiuksisen tarjoilijan tuijottavan nyrpeän näköisenä heidän suuntaansa ja vilkaisi Zacia vinosti hymyillen.
”Sulla taitaa olla ihailija”

Zac nauroi hyväntuulisesti laittaessaan puhelimensa takaisin punaisen takkinsa taskuun, lähtien tallustamaan kohti ravintolaa. Tamayan mainitessa jotakin ihailijasta, käänteli Zac hetken päätään ja hymyili sitten nähdessään aiemmin häntä palvelleen tarjoilijattaren. Mies heilautti tuolle sotilaallisen tervehdyksen, kääntyen takaisin Tamayan puoleen.
- Oikein mukavan oloinen tyttö, Zac totesi naurahtaen.
Mies katseli aina silloin tällöin seuralaisensa suuntaan, pieni hymy kasvoillaan. Zac ei edes muistanut, koska viimeksi oli käynyt syömässä jonkun naispuolisen kanssa. Ellei laskettu mukaan äitiä, joka muutama viikko sitten oli käynyt vierailulla Newcastlessa.

Zac katseli ympärilleen, etsiskellen ravintolan kylttiä katukuvasta. Hän bongasi sen pian ja lähti rennoin askelin sitä kohti, sovittaen askeleitaan tytön kanssa samaan tahtiin.
- Joko mä ehdin kysyä minkä ikäinen sä olet? Zac tiedusteli, punniten yhä mielessään kummalle puolen kahtakymppiä tuo sijoittuisi.
Hieman kurotellen Zac avasi oven ja asettui sen vierelle seisomaan tehdäkseen tilaa Tamayalle.
- Naiset ensin, hän hymyili kohteliaasti.

Tamaya vilkaisi tarjoilijaa, joka oli selvästi punastunut mielihyvästä Zacin osoittaessa huomiota tuolle ja katseli nyt puolestaan Tamayaa ylimielisen näköisenä. Tummahipiäinen tyttö pyöräytti silmiään.
"Ilmeisesti tää sun mukavan oloinen tyttös ei ihan ymmärrä miksi sä lähde kahvilasta tämmösen kahvipavun kanssa etkä jää juttelemaan sen kanssa"
Tamaya huomautti Zacille. Jostain syystä usein vaaleat tytöt kuvittelivat olevansa jotenkin korkeammassa asemassa tummiin verrattuna. Mistä sekin oletus tuli...

Tamaya heilautti mustaa tukkaansa ylimielisesti ja lähti Zacin mukana kävelemään. Tarjoilijatar tukehtukoon ketutukseensa.
"Et kysynyt. Mä oon 19"
Tyttö vastasi miehen kysymykseen ja katseli tuota hetken arvioiden. Matka oli kuitenkin sen verran lyhyt, ettei hän ehtinyt kysyä mitään ennen kuin he ehtivät ravintolan ovelle. Tamaya hymyili Zacille kauniisti.
"Kiitos"
Hän sanoi ja astui sisään ravintolaan. Siellä leijui herkullinen tuoksu.
"Kuinka vanha sä muuten olet?"

Zac naurahti Tamayan kutsuessa itseään kahvipavuksi.
- Minusta kahvipavut on paljon parempia kuin massatuotannossa valmistetut vetyperoksidiblondit joiden päässä ei liiku muuta kuin silmät. Viikonloppuisin ei yleensä nekään, mies tokaisi vastaukseksi, yhä hyväntuulinen hymy kasvoillaan.

Ravintolassa leijaili upeita tuoksuja ja Zac vilkuili kiinnostuneena ympärilleen. Hän katseli muiden asiakkaiden edessä olevia annoksia arvioivasti ja etsi katseellaan hyvää pöytää, jollainen löytyi nurkasta mahdollisimman kaukaa vessoista. Mies inhosi vessanviereisiä paikkoja, sillä niissä pöydän ohi ravasi jatkuvasti porukkaa ja hän mielummin valikoi rauhallisemman paikan jossa saisi keskittyä omiin asioihinsa ilman häiriötä.
- Tuo on meille, mies osoitti pöytää Tamayalle ja lähti sotkimaan päättäväisesti sitä kohti, - Täytin huhtikuussa 24, mies vastasi tytön heittäessä ikäkysymyksen takaisin hänelle.

Zac istahti pöytään ja alkoi tutkimaan kiinnostuneena niihin valmiiksi asetettuja ruokalistoja.
- Täällähän on vaikka mitä. Menee näköjään thaimaan puolelle, mies hymähti silmäillessään alkuruokia.
Hän oli jo lähestulkoon päättänyt mitä haluaisi, joten laski listan eteensä pöydälle tutkaillen hetken aikaa Tamayaa.
- Sä puhuit aiemmin että käyt ratsastamassa. Saako udella missä? mies kysäisi sitten, yrittäen pinnistää muististaan tallin nimeä, jossa Amy nykyään piti hevostaan ja jonne hänen oli tarkoitus mennä heti kun kerkeäisi.
Jokin r-kirjaimella alkava se taisi olla, vai oliko se sittenkin s?

”Sullahan hyvä maku on. Tai sit sä oot vaan tosi hyvä puhumaan”
Tamaya nauroi, vaikka olikin hieman tahattomasti tyytyväinen Zacin sanoista. Todennäköisesti mies puhui vain lämpimikseen, mutta ilahdutti se silti.

Sisällä ravintolassa Tamayakin katseli kiinnostuneena ympärilleen ja nuuhki niitä herkullisia tuoksuja. Ne kasvattivat hetkessä hänen nälkäänsä. Oli ollut melkoinen lottovoitto törmätä Zaciin ja saada kutsu syömään tuon kanssa, ei hän olisi itsekseen tajunnut tänne tulla.
”Eli et nyt mitenkään merkittävästi vanhempi”
Hän sanoi hymyillen. No okei, viisi vuotta, mutta eihän se nyt niin pitkä aika kuitenkaan ollut, ainakaan enää tässä iässä.

Tamaya istui alas ja asetteli kassinsa jälleen hyvin, etteivät ne olisi kenenkään tiellä. Hänkin avasi listan ja alkoi selata uteliaasti.
”Ruuat kuulostavat ainakin herkullisilta, toivottavasti maku on samaa sarjaa”
Tyttö totesi ja pohti samalla mitä hyvää listalta ottaisi, kun kaikki kuulosti niin hyvältä. Hänellä oli pohdinta vielä kesken, kun Zac puhui jälleen. Tamaya kohotti katseensa mieheen.
”Rosings Parkissa. Hevosellani Mascarponella on täysihoito siellä”
Hän kertoi. Mascarpone tuntui viihtyvän Rosingsissa ja Tamaya itsekin tykkäsi käydä siellä ratsastamassa ja valmennuksessa.
”Käytkö sinäkin siis jollain tallilla tällä hetkellä vai sanoitko, että olet aiemmin käynyt?”

- Niin ja henkisesti sä saatat olla mun edellä kehityksessä, kuulen usein että oon jämähtänyt teini-ikäisen tasolle, mies naurahti hyväntuulisesti, laskien katseensa vielä hetkeksi silmäilemään ruokalistaa, ikäänkuin varmistaakseen tehneensä oikean päätökseen.
Zac kääntyili etsimään katseellaan tarjoilijaa tuloksetta ja alkoi hieman jo hermostua vatsansa kurniessa. Ei täällä niin kiireiseltä näyttänyt, ettei olisi ehtiny hoitamaan yhtä pöytää jo tähän mennessä.

Mies naurahti epäuskoisesti Tamayan kertoessa hevosensa asuvan Rosings Parkissa. Se oli juuri sama paikka, jossa Amy kertoi Pepperin majailevan nykyään.
- Ai sul on oikein oma hevonen! Millainen kaveri? Zac kysyi, aidosti kiinnostuneena. - Lontoossa kävin ahkerastikin ratsastamassa, nyt oon harjotellu kaksi kertaa kuukaudessa- tyylillä yhdellä läheisen ratsatustallin pullaponeilla, ihan vaan siksi että pysyy jonkinlaiset taidot kunnossa. Mä itseasiassa tulen käymään siellä Rosings Parkissa, tässä heti kun töiltä taas kerkeää, mies paljasti hymyillen vienosti, keskeyttäen kuitenkin ollessaan aikeissa vielä jatkaa, kun paikalle lipui tarjoilija.
Nainen oli ehkä hieman Zacia vanhempi, tavallista päivittyneempi, mustahiuksinen ilmestys ja tuon kasvoilla välkkyi ystävällinen hymy. Mies oli tyytyväinen, sillä saisi aitoa thaimaalaista ruokaa henkilökunnan ollessa selvästi sieltä kotoisin.

- Mitä teille saisi olla? tarjoilijatar kysyi vahvalla aksentilla.
Zac vilkaisi Tamayaan, mikäli tuo olisi halunnut aloittaa, mutta päätti itse tehdä tilauksensa ensin.
- Mun on ehdottomasti pakko saada noita friteerattuja jättikatkarapuja. Laita vaikka toi kolmen setti ja siihen toi tulinen dippi. Ja pääruuaksi mä haluun ton kanarisoton, olikohan se numero 27, Zac sanoi, varmistaen vielä tilanneensa oikean annoksen.
- Ruokajuomaksi vettä. Katsotaan jos näiden jälkeen jaksaa vielä jälkkäriä, mies nauroi hyväntuulisesti, siirtäen katseensa tarjoilijattaren kautta Tamayaan.
Hän katseli yhä listaansa tuijottavaan Tamayaan ja hymähti. Heillä oli niin paljon yhteistä, että alkoi hieman jo mietityttää, oliko tapaaminen sittenkään pelkkää sattumaa. Kun mies kuuli tytön pitävän hevostaan juuri samassa paikassa, jonne itse oli aikeissa lähteä kokeilemaan yhteistyötä Amyn ratsun kanssa, alkoi tilanne jo vähän huvittaa.
Ehkä tämä tapaaminen ei siis jäisi heidän ainokaisekseen.

”Eikös pojista usein sanota niin?”
Tamaya naurahti. Ainahan sanottiin, että miehet kehittyivät hitaammin. Sillähän seliteltiin sitäkin, miksi naiset tunsivat vetoa itseään vanhempiin miehiin. Tosin, ei Zac toistaiseksi ollut vaikuttanut kovin epäkypsältä, mutta ehkä tuo vain antoi itsestään hyvän ensivaikutelman.

Tamaya vilkaisi myöskin vielä listaa ennen kuin päätti tehneensä valintansa. Hyvältä kuulostavia vaihtoehtoja oli niin paljon, että valinnan tekeminen oli vaikeaa.
”Kyllä vain. Mulla on 12-vuotias friisiläistamma, Mascarpone. Korkeatasoinen kouluratsu, vaikka mä itse olen ratsastajan vielä melkoinen kokelas”
Tyttö kertoi naurahtaen. Mascarponella ainakin oppi paljon, se oli kokemuksensa ja taitojensa avulla opettanut Tamayalle monenlaista ja hän oli kehittynyt nopeasti. Kai hänelläkin jonkinlaista taitoa oli pakko olla, mutta hyvä hevonen ja hyvä valmentaja tekivät todella paljon.
”Eikä! Uskomaton sattuma”
Tamaya nauroi Zacin kertoessa, että tuo tulisi käymään Rosings Parkissa. Uskomatonta todellakin!

Tarjoilija saapuminen paikalle keskeytti keskustelun ja Tamaya käänsi huomionsa tuohon. Zacille hän kohotti kulmaansa kevyesti tuon tilatessa ensin.
”Luetko sä ajatuksia? Mä otan myös niitä rapuja, kolme riittää ihan hyvin. Ja pääruuaksi toi mustekalaa ja nuudeleita”
Hän tilasi. Sääli, ettei täältä saisi tuoretta mustekalaa, se oli aina ollut Tamayan herkkua kotona Kuubassa. Tosin siellä se oli hintavaa eikä heillä ollut varaa syödä sitä usein. Ehkä se oli siksi ollutkin niin hyvää.
”Ja tota... Mä voisin ottaa myös vettä, mutta myös lasin ananasmehua”
Tamaya pyysi vielä ja laittoi listan sivuun, hymyillen sitten Zacille. Heillä todella oli paljon yhteistä... Mies vaikutti mukavalta ja suorastaan hurmaavalta. Tuota tapaisi mieluusti uudestaan.

”Niin, sä olit siitä Rosings Parkista sanomassa? Onko sulla joku tuttu siellä?”

Zac nauroi hyväntuulisesti puistellen samalla päätään, Tamayan tilatessa myös jättikatkarapuja ja nyökkäili sitten hyväksyvästi tuon ateriavalinnalle. Tarjoilijatar otti tilauksen ylös ja ystävällisesti kertoi tuovansa heille vesikannun pöytään.
- Kyllä mä alan olemaan jo aika hyvä siinä ajatustenlukemisessa. Ajattelin tehdä siitä itelleni toisen ammatin, mies hymähti riisuen samalla takkinsa ja laskiessaan sen siististi tuolin selkänojalle.
Ravintolassa oli hyvin lämmin, joten mies tarkeni helposti hyvin istuvassa, kokomustassa t-paidassaan.

Mies risti kätensä pöydälle nojaten rennosti niihin, siirtäen sitten tutkivan katseensa tyttöön tuon esittäessä hänelle kysymyksen.
- Joo, mun vanha tuttu soitteli mulle eilen ja kerto muuttaneensa tänne Newcastleen. Sillä on kans hevonen nykyään Rosingsissa ja jos mulla synkkaa sen kanssa niin alan käydä sitten Amyn avuksi ratsastelemassa sitä aina silloin tällöin, mies hymyili.

Hän oli nähnyt Pepperin kerran vieraillessaan New Yorkissa Amyn luona. Silloin ruuna oli ollut tytön omistuksessa vasta nelisen kuukautta, eikä yhteistyö ollut sujunut aivan mutkitta. Oli ollut huvittavaa katsella, kuinka suurikokoinen eläin veti pikkuista Amya pitkin pihaa, aina siihen asti, että Zac itse oli puuttunut peliin ja saanut pideltyä hevosen jonkinlaisessa kurissa.
Amy oli kyllä kertonut puhelimessa, ettei Pepper enää ollut lainkaan niin paha kuin ennen, sillä oli jo rauhoittunut iän ja luottamuksen myötä.

- Ootko sä omistanu Mascarponen kauankin? Zac palasi sitten Tamayan hevoseen, - Friisiläiset on kyllä komeita otuksia, mies vielä lisäsi kunnioittava säräys äänessään.
Hän hymyili leveästi tarjoilijalle, joka laski vesikannun pöytään, keskeyttäen jälleen heidän keskustelunsa.
- Kiitos paljon, mies kiitti ystävällisesti, naisen nyökätessä ja lähtiessä viipottamaan takaisin kohti keittiötä.

Zac kurottautui nostamaan kannun pöydältä ja kaatoi lasinsa täyteen. Mies otti varovaisen hörpyn jääkylmää vettä ja kulautti sitten koko lasin tyhjäksi. Hän ei ollut edes huomannut, kuinka suu oli päässyt kuivumaan kaikesta puhumisesta.
- Mä veikkaan että joudutaan ottaa vielä toinenkin kannu, mulla ainakin on sen verran jano, Zac irvisti ojentaen jälleen tatuoidun kätensä kannua kohti, kaataen lasiinsa vettä ja ottaen siitä tällä kertaa maltillisemman hörpyn.

”Asiakkaita varmaan riittää”
Tamaya naurahti ja riisui hänkin päältään lyhyen nahkatakkinsa. Mielessään hän onnitteli itseään siitä, että oli valinnut päälleen paidan, joka ei ollut turhan antelias, mutta näytti kuitenkin hyvältä. Topilla pärjäsi ravintolassa yllättävän hyvin. Olisikin tuntunut typerältä istua takki päällä koko ruokailun ajan. Tamaya loi silmäyksen Zacin mustan t-paidan verhoamaan ylävartaloon. Ei lainkaan hassumpi ilmeisesti.

Tamaya kuunteli Zacin kertoessa ystävästään ja tuon hevosesta, hymyillen yhtä aikaa mielissään ja ihmeissään.
”Uskomaton sattuma kyllä... Vaikka en ihmettele, että ystäväsi haluaa hevosensa Rosingsiin, onhan se alueen paras talli”
Hän sanoi sitten nyökäten. Siksi hänkin oli muuttanut Lontoosta asti tänne, saadakseen Mascarponen nimenomaan Rosings Parkiin, josta oli kuullut paljon hyvää. Eikä talli ollut pettänyt, se oli maineensa veroinen paikka.
”Millainen hevonen ystävälläsi on?”
Tamaya kysyi vielä uteliaana.

”Mascarpone on ollut mulla nyt kolme vuotta. Se on ollut ihan korvaamaton opettaja mulle, oli kokenut kilpailija jo tullessaan ja omaa kykyjä tosi korkealle”
Tyttö kertoi ja nyökkäsi tyytyväinen hymy huulillaan, kun Zac kehui friisiläisiä. Ne todella olivat upeita ja Mascarpone oli aivan omiaan kouluratsuksi. Sillä oli kauniit, ilmavat liikkeet ja se oli notkea, vaikka olikin raskaampi rotu. Tarjoilija toi myös Tamayalle ison lasin mehua, josta tyttö siemaisi kiitollisena ja hymyili naiselle. Ah, kunnon tuoremehua eikä mitään vedellä jatkettua kuraa, jota joissain paikoissa sai.

Tamaya naurahti Zacin juodessa lasinsa kerralla tyhjäksi.
”Huomaan sen. Mä tosin keskityn tähän mehuun hetkeksi, tää on todella hyvää. Jossain paikoissa saa semmosta veden ja mehun sekoitusta, jota ei viitsi juoda kukaan, mut tää on ihan kunnon mehua. Saat siis nauttia sen kannun seurasta itseksesi vähän aikaa”

Zac naurahti hyväntuulisesti ja nyökkäili Tamayan ihmetellessä sattumaa. Oli tosiaan täysi ihme, että Newcastlen kokoisessa kaupungissa törmäsi odottamatta sellaiseen ihmiseen täyden kahvilan terassilla, jonka kanssa oli niin paljon yhteistä kuin heillä kahdella tuntui olevan.

- Se on sellainen kahdeksan kieppeillä oleva puoliveriruuna. Aika iso möhkäle, Zac hymähti, - En oikein osaa itsekään sanoa millainen se nykyään on, kun näin sitä viimeksi kolme vuotta sitten kun Amy oli justiinsa sen ostanut. Mutta kuulemma siitä ihan kelpo koni on kuoriutunut pikkuhiljaa, mies jatkoi hymyillen.

Eihän hän itsekään ollut tajunnut tarkempia tietoja Pepperistä kysellä puhelimessa, mutta paikanpäällähän sitä näkisi, millaisen eläimen kanssa oli tekemisissä.

Zac kuunteli keskittyneesti Tamayan kertoessa lisää hevosestaan ja nyökkäili. Mascarpone vaikutti upealta hevoselta, juuri sellaiselta unelmaratsulta.
- Ootteko te paljonkin kisanneet sen kanssa? Zac kysäisi mielenkiinnosta, antaen sitten katseensa kiertää hetken tytön vartalossa, jonka tuo kuori esiin takkinsa alta.

Tamayan jäntevistä, paljaista käsivarsista ja hyvästä ryhdistä näki heti, että tyttö piti liikkunnasta. Zac hymyili itsekseen hyväksyvästi, sillä arvosti ihmisiä, jotka pitivät huolta omasta terveydestään ja fyysisestä hyvinvoinnistaan. Mies oli ehkä hieman myös pinnallinen, mutta hänelle itselleenkin liikunta oli suuressa ja tärkeässä roolissa ja siksi oli luontevaa tuntea tietynlaista vetoa samankaltaisiin ihmisiin.

Mies naurahti Tamayan kehuskellessa mehulasillansa ja pohti hetken, tilaisiko itsekin samaa. Zac päätti kuitenkin pärjäävänsä pelkällä vedellä, ainakin toistaiseksi.
- Harrastatko sä jotain muutakin vai viekö tuo hevostelu kaiken ajan? Zac päätti kysäistä katseltuaan taas hetken ympärilleen ravintolassa, metsästäen tarjoilijoita ja heidän mahdollisia ruokiaan, joita ei kuitenkaan hänen harmikseen näkynyt missään.

”Kuulostaa hienolta hevoselta. Onko se koulu- vai estepainotteinen?”
Tamaya uteli. Rosings Park kuitenkin oli kilpahevosten ja -ratsastajien valmentamiseen keskittynyt talli, joten hän epäili myöskin tämän hevosen olevan jonkinlaisessa kilpailukäytössä. Tallissa kävellessä oli tullut nähtyä monen monta hienoa ratsua, vaikka Tamaya, kuten kai melkein jokainen hevosenomistaja, piti tietysti omaa hevosteen kaikkein hienoimpana. Mascarpone oli todellinen löytö, parhaita puolia koko Englantiin muutossa. Ellei nimenomaan paras.

Tamay siemaisi mehua ja nyökkäsi.
”Jonkin verran. Tällä hetkellä kilpaillaan vaikeassa B:ssä, tosin sen tason kisoissa ollaan käyty nyt vasta muutaman kerran. Hevonen on onneksi sen verran pystyvä, että osaa vähän korjailla mun virheitäkin tarvittaessa, mutta ihan hyvin mäkin yleensä pärjään. Ei me tosin vielä olla palkintosijoilla oltu sen tason kisoissa”
Hän kertoi. Hyviä ratoja oli tullut, mutta toistaiseksi palkintoja ei ollut vielä tullut. Tamaya oli kuitenkin positiivinen ja uskoi, että kehittyisi ratsastajana kovalla treenillä niin, että palkintosijoituksiakin alkaisi pian tulla.

Zacin tutkiva katse ei jäänyt Tamayalta huomaamatta, mutta hän salasi sen. Ei toisen katse häntä haitannut etenkin, kun mies tuntui arvostavan näkemäänsä. Tyttö todellakin piti liikunnasta ja piti vartalostaan hyvää huolta eikä hän ollut lainkaan pahoillaan siitä, että joku katseli häntä.
”Mä tanssin ja käyn kuntosalilla. Kato, kun mä en opiskele nyt mitään, niin on aikaa liikkua”
Tamaya kertoi naurahtaen ja kallisti hieman päätään.
”Entä sä? Mitä muuta säkin teet, kuin kokkaat ja käyt välillä ratsastamassa?”
Hän kysyi. Vartalosta päätellen Zac harrasti myöskin liikuntaa.

- Enemmän ne on kai esteillä kisailleet, vaikka ei siinäkään mitenkään kovin vakavasti. Amya ei sillä tavalla se kilpaileminen kiinnosta, Zac totesi pohtien, oliko parivaljakko edelleen samoilla linjoilla kilpailun suhteen.
Zac oli tutustunut tyttöön silloin, kun tuo oli vielä omistanut ensimmäisen hevosensa Edenin. Tamman kanssa Amy oli kilpaillut nuorena hyvinkin aktiivisesti, mutta pikku hiljaa hevosen jalkavaivojen alkaessa oli ratsastus jäänyt enemmän harrastuksen ja valmentautumisen pariin. Zac oli itsekin muutamia kertoja käynyt kyseisen hevosen selässä ja harmitellut, kun se jouduttiin siirtämään eläkekotiin.

Mies kuunteli Tamayan kertoessa omasta kilpailutaustastaan ja nyökkäili. Tyttö kertoi hyvin avoimesti ja rehellisesti omistakin puutteistaan, mikä oli hieno piirre ihmisessä. Suurin osa Zacin tuntemista kilparatsastajista yritti keksiä typeriä tekosyitä sille, miksei ollut päässyt palkintosijoille.
- Etteköhän te vielä pääse loistamaan, lisää vaan treeniä niin kyllä niitä ruusukkeita alkaa sadella, Zac kannusti hymyillen. - Sun täytyy ilmotella mulle, kun teillä on tässä lähistöllä seuraavat kilpailut niin mä voin ilmaantua paikalle kannustamaan, mies irvisti hieraisten karkeaa leukaansa sanojen lomassa.

Zac ei ollut lainkaan yllättynyt tytön kertoessa harrastavansa myös tanssia ja kuntosalilla käyntiä. Hän oli jo ennalta aavistellut tuon tekevän monipuolista liikuntaa kuntoansa ylläpitääkseen.
- Aamuisin mä käyn aina vaihtelevan mittaisilla juoksulenkeillä ja joskus tulee käytyä salillakin. Nuorempana mä kokeilin vähän kaikenlaisia lajeja, mutta ei se joukkueurheilu oikein ollut mun juttu, mies naurahti.
Hän oli aina ollut enemmänkin yksilösuorittaja, mutta keittiössä työskentely oli pakottanut hänet ymmärtämään myös tiimityöskentelyn merkityksen. Nykyään Zac oli saanut jopa kehuja siitä, miten hyvin toimi yhteen ryhmän kanssa.

- Tässä olisi teidän tilauksenne. Kanarisotto ja neidille mustekalaa, tarjoilijatar hymyili, asetellessaan heidän ruokansa kauniisti pöytään, - Hyvää ruokahalua.
Zac hymyili naiselle takaisin eikä olisi malttanut millään odottaa pääsevänsä kiinni herkullisen tuoksuiseen ja kauniisti aseteltuun ruokaansa.
- Kiitos paljon.
Tarjoilijatar lähti takaisin keittiölle ja Zac tarttui saman tien nälkäisenä aterimiin, ottaen ensimmäisen, makustelevan suupalansa lautaselta.
- Aivan loistavaa, hän henkäisi pureskeltuaan suunsa tyhjäksi ja vilkaisi Tamayaan, - Mites mustekala, maistuuko?
Zac dippasi yhtä katkarapua tuliseen dippiinsä ja laittoi sen sitten varovasti suuhunsa. Dippi tosiaan oli tulista, mutta hänen makunystyränsä olivat vuosien varrella kehittyneet sen verran, että tulisuuden alta saattoi löytää paljon erilaisia makuja ja ainesosia.

- Sähän voisit lähteä mulle matkaoppaaksi sinne Rosingsin maastoihin sitten kun mä pääsen Pepperiä ratsastamaan? Zac kysäisi kuin ohimennen, vilkaisten nopeasti Tamayan suuntaan ja laskien sitten katseensa takaisin lautaselle, - Mä tykkään maastoilusta ja Amyn mukaan se olis varmaan paras tapa saada sellanen ensituntuma siihen hevoseen. Ja koska sä varmasti tunnet paikat ja oot vielä kaupan päälle hyvää seuraakin niin miksipäs ei? mies vielä lisäsi naurua äänessään, nostaen uudelleen katseensa ja jääden tutkivasti katselemaan Tamayan kasvoja.

”Vai esteratsu... Mä en ole niin noista esteistä kiinnostunut, vaikka kyllähän hyppääminen välillä on ihan kivaa, jos saa lainata hevosta, joka osaa hypätä. Mascarpone kun on rodulleen ominaisesti vähän huono noille esteille”
Tamaya sanoi. Hän oli muutaman kerran kokeillut pieniä esteitä Mascarponella, mutta friisiläisen rakenne ei ollut omiaan hyppäämiseen. Kouluunkin monet pitivät sitä turhan raskaana, mutta Tamaya oli ehdottomasti eri mieltä. Vaikka friisiläinen oli kookas ja raskaahko rotu, Mascarpone ainakin taipui kouluun kuin unelma.

Tamayalle oli melko selvää, että hänen ja Mascarponen sijoittumattomuus johtui hänen taitojensa rajallisuudesta. Hän oli kuitenkin ratsastanut aktiivisesti verraten vähän aikaa, joten mielestään hän oli kehittynyt nopeasti ja pärjäsi hyvin, kun ei yleensä kisoissa jäänyt viimeiseksikään. Hieman lisää hiomista ja he alkaisivat kyllä sijoittua korkeammallekin.
”Aivan varmasti, jos se musta on kiinni. Mä haluan mahdollisimman nopeasti kehittyä samalle tasolle Mascarponen kanssa, ettei hyvä hevonen mee ihan hukkaan. Ja ehkä mä ilmoitankin. Jos mä saan numeron, johon ilmoittaa”
Tyttö hymyili hieman kiusoitellen, kokeillen samalla vähän kepillä jäätä sen suhteen, puhuiko Zac vain lämpimikseen, vai olisiko tuo ehkä kiinnostunut tapaamaan uudestaan.

”Sen huomaa”
Tamaya huomautti Zacin kertoessa juoksevansa ja käyvänsä salille. Vartalo kertoi, että tuo harrasti liikuntaa, mikä oli suuri plussa. Myös Tamaya arvosti terveitä elämäntapoja ja liikuntaa, kuten hänestä saattoi päätelläkin.
”Etkö sä tykkää toimia porukassa?”
Tyttö naurahti, kun mies kertoi, ettei ollut pitänyt joukkueurheilusta. Ei sen puoleen, Tamayakin tykkäsi enemmän urheilla yksin kuin jonkun kanssa.

Tamaya käänsi huomionsa tarjoilijaan tuon saapuessa ja hymyili.
”Kiitos paljon”
Hän sanoi ja nuuhki herkullista tuoksua, joka annoksista levisi. Maha kurisi hiljaa, hänellä oli enemmän nälkä, kuin oli kuvitellutkaan. Tyttö tarttui aterimiin ja työnsi palan mustekalaa suuhunsa.
”Ah, tää on ihanaa. Tää paikka pitää pistää mieleen”
Tamaya hymyili autuaasti. Ruoka oli todella hyvää, paikkavalinta oli todella onnistunut Zacilta.

”Vai matkaoppaaksi? No, ihan mielelläni, maastoon on aina mukavampaa mennä yhdessä jonkun kanssa. Rosingsissa on upeat maastot”
Tamaya kehui ja pohti samalla monesko kerta tämä oli, kun Zac viittasi epäsuorasta siihen, että haluaisi tavata hänet uudestaan. Oliko mies todella yhtä kiinnostunut hänestä, kuin hän oli tuosta?
”Mähän olen siis aivan parasta seuraa, mitä sä voit sieltä löytää. Ja tunnen kyllä maastot jo oikein hyvin. Eli sen kuin ilmoitat koska tahdot mennä”

Zac myötäili Tamayan todetessa ratsunsa sopivan kouluratsastukseen paremmin esteiden sijaan. Mies oli muutamia kertoja nähnyt hyppääviä friisiläisiä ja meno oli ollut melko raskaan ja työlään näköistä verrattuna kevyempirakenteisiin ratsuihin.

Miehen suupielet kohosivat vinoon hymyyn Tamayan tarttuessa hyvään tilaisuuteen pyytää hänen numeroansa. Zac oli ilahtunut ja hivenen imarreltu siitä, että nuori naisenalku uskalsi rohkeasti tehdä aloitetta. Se kun usein jäi miesten kontolle, mikä Zacin mielestä oli vanhanaikainen ja hölmö käsitys. Lisäksi se usein aiheutti väärinkäsityksiä ja pahaa mieltä, kun selvästi kiinnostuneet naiset eivät tyhmyyttään uskaltaneet itse kääntää keskustelun suuntaa ja jäivät harmistuneina nuolemaan näppejään.

- Toki saat, kunhan muistat sitten kans soittaa etkä vain kohteliaisuuttasi sitä kysy, mies naurahti, sillä oli usein törmännyt tapauksiin, jotka pyysivät numeroa mutteivät kuitenkaan uskaltaneet ottaa yhteyttä.
- Voin laittaa sen vaikka suoraan sun puhelimeen ylös? mies ehdotti kohottaen kysyvästi kulmiaan.

Zac vilautti nopean hymyn Tamayan todetessa hänen urheilutaustansa näkyvän ulospäin. Mies oli kyllä pannut merkille tytön tutkivan katseen ja myhäili tyytyväisenä itsekseen tuon sanoessa mietteensä ääneen.
- Urheilussa tykkään enemmän yksilösuorittamisesta, kun joukkuehan tunnetusti on yhtä vahva ku heikoin lenkki ja mun sakeissa se heikoin lenkki on yleensä ollut sitten ihan täysi susi siinä hommassa, Zac naurahti, - Mutta kyllä tuolla keittiössä on kovalla kädellä oppinut ettei yksin pärjää, hän vielä lisäsi hymähtäen.

Zac haarukoi nälkäisenä risottoa suuhunsa, ei kuitenkaan liian ahnaasti keretäkseen nauttia mauista ja huomioidakseen naisseuransa. Useimmat eivät pitäneet kovin viehättävänä miestä, joka söi kuin ei olisi koskaan ruokaa nähnytkään ja keskittyi enemmän ateriaansa kuin seuraansa.

- Mäkin taidan siinä tapauksessa tarvita sun numeroasi, mies nauroi ilkikurisesti Tamayan suostuessa hänelle maastoiluseuraksi.
- Eikös se ole ihan reilu peli, sitten vaan jännittämään kumpi rohkenee ottaa yhteyttä ensin. Mä varmaan soitan sulle jo illalla ja havittelen sua uusille epävirallisille treffeille, hän vitsaili, luoden iloisen katseen vastapäätään istuvaan tyttöön.

Zac kaivoi puhelimen tuolin selkänojalla lepäävän takkinsa taskusta ja avasi valmiiksi uuden yhteystiedon ruudulle. Hän ojensi puhelimen Tamayaa kohti hakien katsekontaktia. Tuo edessä istuva tyttö oli varsin kiehtova tapaus, mikä sai Zacin odottamaan kovasti uutta tapaamista. Hän ei ollut elämässään tavannut montaa naista, jonka seurassa oikeasti viihtyi niinkin hyvin, että oli valmis tapaamaan uudestaan muunkin kuin makuuhuoneen merkeissä.

Heidän yhdessäolonsa aikana Zacille ei itseasiassa ollut tullut kertaakaan mieleen, että voisi mahdollisesti yrittää sillä tavalla vietellä Tamayan, vaikka olihan tyttö kovinkin kaunis ja viehättävä omalla eksoottisella tavallaan. Miestä kiinnosti kuitenkin tutustua enemmän tytön luonteeseen kuin vaatteiden alla piileskelevään vartaloon. Tosin mitä enemmän hän mielessään ajatusta pyöritteli, sitä kiinnostavammalta se alkoi kuulostaa. Zac päätti kuitenkin pysytellä vain arkisessa, molemminpuolisessa flirttailussa ja kunnioitti sitä, ettei Tamaya selvästikään ollut sen tyyppinen nainen, joka sormia napsauttamalla oli valmis lähtemään juuri tapaamansa miehen mukaan. Myös tämä piirre teki Tamayasta aina vain kiinnostavamman.