Sade huuhtoo entisen

Effie kuunteli kiinnostuneena kertomusta Gabinon päätymisestä Alexille. Rosings Parkissa ei ollut vielä tainnut olla pelastettuja hevosia, vain siniverisiä ja kilpakentillä lahjakkaita puoliverisiä huimalla hintalapulla sekä kourallinen paikallisia harrastehevosia.
"Olet selvästi saanut ihmeitä aikaan", hän kehui katsellessaan ratsukon vaivatonta työskentelyä. Hän yritti olla vertaamatta Alexia omaan ratsastukseensa, vaikka tällä hetkellä sai vielä istua suhteellisen rennosti välillä puolipidätteitä tehden. Ori nyökkäili päällään ja otti välillä vauhdikkaita sivuaskelia kaivaten vauhdikkaampaan askellajiin. Kun Alex kysyi kilpaiko hän hevosella, nainen naurahti epäuskoisesti, ennen kuin ehti hillitä kasvonsa.
"En. James Ellis kilpailee ja ratsastaa sitä, minä vien sen vain maastoon pari kertaa viikossa, kun Jamie ei ehdi", Effie selvensi ja yritti työntää syrjään masentavan mitättömyyden tunteen.

"Entä muut hevosesi? Arizona ja Poppy?" hän kysyi miettien, oliko niilläkin yhtä vaikuttava tarina kuin mustalla arabialaisella. Nurmi vaihtui äänet vaimentamaan lehti- ja neulasmattoon, kun hevoset sukelsivat harvaan, vanhaan metsään. Korkeiden puiden tuuhea latvusto muodosti vehreän katon heidän päänsä päälle ja hillitsi sadetta. Synkkä taivas sai metsän hämäräksi. Effie rakasti siellä ratsastamista aurinkoisina päivinä, sillä kultainen valo suodattui surrealistisina juovina latvuston läpi ja sai hänet tuntemaan kuin ratsastaisi sadussa.

Alexin hymy loisti, kun Effie heitti muutaman kehuvan sanan. Hän todella uskoi antaneensa Gabille uuden, paremman elämän, vaikka ei sitä niin halunnutkaan ajatella. Oli sattumaa, että hän oli sattunut vierailemaan arabialaiskasvattajan luona ollessaan Saksassa luonnollisen hevosmiestaidon seminaarissa. Hän nyökkäili kun Effie kertoi James Ellisin kilpailevan Slipsillä. Niinpä tietenkin, olisihan hänen pitänyt laskea yhteen yksi plus yksi.

”Ari on ollut minulla neljä vuotta. Se on amerikkalaiselta luonnollisen hevosmiestaidon valmentajalta ja on opettanut minua enemmän kuin minä sitä”, Alex heitti nauravan hymyn Effielle.
”Kilpailen sen kanssa reiningissä, ja se on luottoratsuni kun kierrän seminaareissa.” Alex katseli ihaillen ympärillä avautuvaa harvaa metsää. Sadekin tuntui hälvenneen puiden suojissa ja hämärästä välittämättä maisema oli kaunis.
”Poppyn ostin vasta vuosi sitten. Se oli vahinkovarsa, eikä sille ollut suotu sen enempää huomiota sen jälkeen. Se on vasta neljä ja vuosi sitten oli tottunut vain talutukseen. Nyt sillä voi jo ratsastaa, mutta en ole vielä kokeillut kuolaimia. Se on hieno tamma, siitä olisi varmasti mihin vain. Todennäköisesti laitan sen myyntiin, kun se on peruskoulutettu”, hän kertoi. Hevosista luopuminen oli aina kurjaa, mutta Alex tiesi, että auttaakseen useampia hevosia, hänen olisi luovuttava joistakin.

Gabino maisteli kuolaimiaan ja kuunteli korvat kääntyillen metsän ääniä. Sen askel oli rento ja matkaavoittava, joten se pysyi suurikokoisen kimon perässä. Alex istui lännensatulassa englantilaista tyyliä ryhdittömämpänä ja varsin rennosti. Hän piteli ohjia vain toisessa kädessään ja keskittyi katselemaan maisemia.
”Kolmikkoni kuulostaa varmaan Rosings Parkin muihin hevosiin nähden puskaratsuilta”, Alex naurahti aidosti.
”Mitä ne tosin ovatkin. En ole koskaan välittänyt kilpailla voittaakseni. Ratsastamisen tulee olla hauskaa.”

Effie nyökkäili miehen kertoessa hevosistaan. Ne tosiaan kuulostivat olevan aivan eri maailmasta kuin kilpakenttiä varten jalostetut puoliveriset, mutta kilpailihan Chiltonkin ainakin reiningissä. Hän ei uskonut tai lähinnä toivoi, ettei miehen hevosia väheksyttäisi. Miehen periaate ratsastamisen hauskuudesta ja kilpailusta voittoa tavoittelematta sai naisen hymyilemään hienoisesti. Se voisi saada muutaman ratsastajan ja hevosenomistajan katsomaan Chiltonia oudosti. Luoja tiesi, kilparatsastus houkutteli muutaman pakkomielteisen persoonan, jotka treenasivat hampaat irvessä ja itkivät katkerasti sijoittuessaan toiseksi.
"Se kuulostaa varsin terveeltä asenteelta", hän myönsi ja päätti olla ajattelematta, miten huono häviäjä oli lautapeleissä. Ehkä hän voisi yrittää soveltaa miehen asennetta niihin.

Slippers teeskenteli näkevänsä jotakin metsän varjoissa ja yritti karata laukkaan. Effie väisti matalaa oksaa ja pidätteli härkäpäistä hevosia ratsastaen sillä kiemuraisen voltin metsikössä yrittäen olla iskemättä polviaan puunrunkoihin tai oksantynkiin. Oli tavallista nolompaa tulla hevosen riepottelemaksi, kun vieressä kulki hevoskuiskaaja, joka pelasti hevosia ja ratsasti vaivattomasti. Nainen ohjasi hevosen takaisin polulle sen palattua nykivään käyntiin ja joutui tekemään jatkuvaa, myötäävää pidätettä pitääkseen hevosen käynnissä.
"Anteeksi. Slipsillä tuntuu olevan loputon varasto patoutunutta energiaa."

Slipsin yllättävä laukkapyrähdys sai Gabin kohottamaan päätään, mutta sen pidemmälle herkkäkään hevonen ei lähtenyt. Alex pysytteli rauhallisena, kuten oli tottunut erityisesti mustan villikkonsa kanssa pysyttelemään. Mikäli hän säpsyisi jokaista liikettä, ei Gabi malttaisi ollenkaan, vaan eläisi ratsastajansa alati vavahtelevan istunnan mukana. Hänen katseensa seurasi ratsukkoa lähinnä sen vuoksi, jos kimo vaikka päättäisi purra kiinni kuolaimeen ja ryöstää kunnolla. Nyt se tuntui lähinnä leikkivän. Hevonen ei selvästi luottanut ratsastajaansa niin, miten Alex hevosen luottamuksen yleensä käsitti. Hänelle kyse oli terveestä johtajuudesta – kun ratsastaja johti, tuo sai päättää milloin piti säikkyä.

”Älä minuun tuhlaa pahoitteluja tuollaisesta”, Alex naurahti ja toivoi, että Effie keskittyisi enemmän omaan ja hevosensa vointiin kuin hänen. Hän ei kokenut olevansa oikea ihminen neuvomaan vierasta ihmistä vieraan hevosen kanssa, joten piti ajatuksensa hevosen kiireisenä pitämisestä ja ajattelemaan laittamisesta itsellään. Olihan hänen helppo sanoa, kun jokainen hänelle tuleva hevonen käsiteltiin ensin maasta käsin kuuntelemaan uuden laisia ohjeita.
”Gabillakin sitä riittää”, hän sanoi, vaikka hevosesta sitä tuskin näki. Reipas askel, värähtelevä selkä ja tavallista korkeammalla kannettu pää kieli Alexille kuitenkin siitä, että ori tahtoi mennä lujempaa.
”Auttaako neli nummilla vai pahentaako se vain tilannetta?” Alex asetteli kysymyksen ja haaveili mielessään pääsemisestä pyöröaitaukseen Slipsin kanssa.

Effie tunsi olonsa kurjaksi. Jos mallikelpoisesti käyttäytyvä, ratsastajansa ajatuksiakin varmaan lukeva arabialainen pursusi menohaluja samalla tavalla kuin Slippers, hänen täytyi olla juuri niin kehno ratsastaja kuin muuan työkaveri vihjaili. Puiden lomasta pilkotti valoa metsänreunan lähestyessä ja tietäen mitä oli tulossa, Slippers tanssi vauhdikkaasti sivuttain ja teki muutaman hypyn ohjaa vasten, mutta Effie ei antanut hevosen repiä niitä käsistään, vaan huojui satulassa lihaksikkaan kaulan vetojen tahdissa.
"Niinhän sitä luulisi", hän huokasi ja selvensi, "voimme nelistää nummella." Se avautui pian heidän edessään, kesyttömänä ja tummien pilvien vuoraamaan taivaanrantaan saakka. Sade oli tauonnut ainakin hetkeksi, ja aurinko pilkisti pilvien lomasta. Se loi erikoisen kontrastin maisemaan, jonka pitkä heinä ja punertavat kanervamättäät hehkuivat kultaisessa valossa vasten mustaa, jyrisevää taivasta. Myrskypilvien tuoma tuuli pyyhki nummea ja nyki kimon jouhia saaden sen tanssimaan riehakkaasti. "Täällä kulkee polku, jota ratsastamme usein", nainen selosti ja ohjasi Slippersiä muutamia metrejä kasvillisuudessa, kunnes löysi tuskin nähtävälle hiekkapolulle. Kun hevosen kaviot koskettivat sitä, se näytti tärisevän odotuksesta.
"Haluaisitteko laukata?" hän varmisti mieheltä.

Alex ohjasi tarkkajalkaisen hevosensa metsästä nummelle. Hän antoi Gabin valita parhaan reitin villin näköisessä maisemassa. Ori tuntui keskittyvän jalkoihinsa liioitellusti ja unohti innostua toisen hevosen laukka-aikeista. Hän seurasi hevosensa kanssa Slipsiä Effien mainitsemalle polulle ja näki kimosta huokuvan energian. Se oli selvästi käynyt usein laukkaamassa siellä ja muisti nyt selvästi sen. Alex nyökkäsi Effielle.
”Annetaan mennä”, hän varmisti ja antoi kevyesti pohjetta heinikosta ruokaa etsineelle orilleen. Gabi pyrähti laukkaan Slipsin perässä ja kun kimo kiristi tahtia, antoi Alexkin Gabille luvan laukata kovempaa. Meno yltyi laukasta neliksi ja arabialainen käytti valttinaan tunnettua vauhtia hyväkseen ottaakseen kiinni toista hevosta. Se ei selvästi tajunnut kisaavansa isompaa irlantilaista vastaan vaan uskoi omaan vauhtiinsa sokeasti eikä epäillyt yhtään itseään. Alex tarttui harjaan ja nojautui kaulalle, kun Gabi venytti itseään lähes mahdottomaan.

Slippers lähti kuin ohjus. Orin lihakset jännittyivät ja se ponnahti eteenpäin heittäen maata jälkeensä. Effie tarttui hevosen lyhyeen harjaan ja räpytteli silmiään tuulen nostaessa niihin kyyneliä. Hevonen kiihdytti muutamalla askeleella reippaasta laukasta täyteen neliin ja pyyhälsi eteenpäin voimalla, jota Effie ei edes yrittänyt hallita. Nainen vain kyyristyi pieneksi massiivisen hevosen selkään ja antoi itsensä unohtaa kaiken sen, mistä hänen olisi pitänyt potea syyllisyyttä, huonoa itsetuntoa tai pahaa mieltä. Vauhdin tuoma tuuli oli työntää hänet alas satulasta ja repi punavaaleita hiussuortuvia kypärän alta. Chove tuntui lentävän vaivattomasti maanpintaa hipomatta, mutta Slippers oli raakaa voimaa ja heitti itseään eteenpäin pitkiin hyppyihin. Effie tähysi ohi vihreänkultaisena viuhuvaa maisemaa hevosen pystyssä olevien korvien välistä ja kuunteli sen tasaista, syvää hengitystä. Hän oli aina halunnut lentää, ja hevosen selässä se tuntui olevan mahdollista.

Polku teki loivia kaarteita ylös ja alas kumpuilevaa nummea. Slippers ei hidastanut kiitäessään alas tuttua rinnettä kohti muutaman metrin levyistä, matalaa, tummaa jokea, jonka toisella puolella kasvillisuuden seasta pilkisti matala, osittain sortunut kivimuuri. Nummi näytti kohoavan jyrkästi jonkin matkaa sen toisella puolella. Effie suoristui satulassa ja pidätteli kevyesti ohjaa, mikä sai hevosen kokoamaan itseään ennen kuin lennähti joen yli kuin yhdellä neliaskeleella. Takajalat roiskauttivat vettä, ja hevonen pukitti riehakkaasti ponnahtaessaan ylös vedestä, keräten vauhtia ja leiskauttaen korkealta yli reilusti alle metrin korkuisen kivimuurin ja sitten ylös seuraavaa mäkeä. Effie nojautui sen kaulalle ja tunsi hevosen lihasten tauottoman työskentelyn sen painaessa ylös. Hän käytti sitä hyödykseen ja pidätteli hevosta niin, että saattoi katsoa miten Chiltonilla sujui.

Gabin askel oli nopea, ja pienen hevosen nelistä venyvä runko tuntui Alexin alla olevan täynnä virtaa. Hän antoi orin seurata toista ratsukkoa ja valita askelpaikkansa keskittyen itse vain siirtymään hevosen tieltä. Hän oli kiertänyt tumman harjan sormiensa ympärille ja nojautunut tuulta vasten. Miehen ei tarvinnut kannustaa hevosta enempää, pelkästään halu päihittää edellä menevä sai Gabin nopeuden kasvamaan mahdollisuuksien rajoissa. Se tuntui välillä oikovan mutkia ja hypähtelevän polun ulkopuolelle yrittäessään tavoittaa nopeaa Slipsiä. Gabi-raukka ei tuntunut ymmärtävän, että sen fysiikka vaati siltä vähän nopeampaa askelta kuin valtavalta kimolta. Se yritti kuitenkin parhaansa ja ylämäessä tuntuikin saavuttavan isokokoista hevosta.

Edessä siintävä joki sai Alexin terästymään. Hän herätteli Gabin huomion ennen jokea ja kun tiesi hevosensa tietävän mitä tehdä, antoi sen valita hyppykohdan ja tunsi vain kavioiden heittämän veden kasvoillaan. Hän nauroi ääneen, niin paljon hän oli kaivannut irrottelevaa neliä vapaana kuin taivaan lintu. Mies pysytteli poissa tieltä, kun Gabi ylitti naurettavan helposti kivimuurin. Hänen pitäisi ehdottomasti harjoitella enemmän esteitä. Edessä kohoava mäki sai Alexin nojautumaan edemmäs. Hän kohottautui jalustimille niin paljon kuin lännensatula antoi myöden ja tasapainotteli mäkeä ylös pinkovan arabinsa liikkeitä. Effien kurkistaessa hevosensa selästä, miten hänellä meni, väläytti Alex naiselle leveän, onnellisen hymyn. Gabi tuntui kiihdyttävän askeltaan entisestään.

Slippers tuntui vaistoavan kilpailijan ja pyyhälsi uudelleen neliin korviaan hetkellisesti luimistaen. Toinen ori tunkemassa sen reviirille, mutta Effien houkutuksesta hevonen keskittyi vauhtiin eikä vieraaseen hevoseen. Sen kaula ja rinta hikosivat edelleen lämpimässä ilmassa, ja ori korskahteli hengenvetojen lomassa pyyhältäessään kaartelevaa polkua eteenpäin.
Aurinko oli mennyt pilveen, ja jyrinä kantautui lähempää. Taivas raottui ensin suurin, laiskoin pisaroin ja ratsukkojen kääntyessä hämähäkin seittiä paikoin muistuttavassa polkuverkostossa Effien osoittamaan suuntaan, aukesi ja rymisevä kaatosade pyyhki nummea kuin läpitunkematon verho. Se ei hevosta haitannut, mutta Effie tihrusti polkua yrittäen olla saamatta teräviä sadepisaroita silmiinsä. Ihana, englantilainen sää. Vaatteet liimautuivat hetkessä ihoon ja muuttuivat nihkeiksi.

Gabi yritti edelleen saavuttaa toista hevosta ja vähän välitti jyrisevästä ukkosesta tai alkavasta sateesta. Se tuntui painautuvan lähemmäs maata – varmasti reaktiona sadetta hevosta vasten paenneen ratsastajan painon siirtymisestä – vaan jatkoi määrätietoisesti toisen orin perässä. Musta kaula kiilsi hiestä ja kastui nyt entisestään viilentävien pisaroiden toimesta. Alex nautti sateesta kasvoillaan, vaikka se kastelisikin hänet likomäräksi. Pian maa alkaisi kostua ja sekä hevoset että ratsastajat olisivat mutaisia palatessaan tallille. Alex ei edes halunnut ajatella, että hänellä oli vielä kaksi hevosta liikutettavanaan. Hänen teki mielensä laskea katse alas hevosen harjaan, jotta pisarat eivät iskisi kuin pieninä neuloina silmiin. Sen hän näki kuitenkin niin suurena turvallisuusriskinä, että piti katseensa visusti edellään ja siristeli silmiään nähdäkseen eteensä sateen sumentamassa maisemassa. Neli alkoi hiljalleen hidastua, hevonen hengästyä ja hiota. Gabi ei kuitenkaan ollut luovuttanut, se keräsi vain voimiaan. Alex silitti sen kaulaa, vaikka hevonen tuskin tunsi sitä kaatosateen piiskatessa mustaa karvaa. Hän nuolaisi sadevettä huuliltaan ja tunsi paitansa liimaantuneen ihoon kiinni. Olo oli kuin uitetulla koiralla eikä suotta. Hevosten neli jyrähteli tantereessa kuin vastaukseksi ukkoselle.

Irlantilainen valitsi nyt sateen takia täysin näkymättömistä polkujen risteyksistä tutun reitin, joka veisi heidät vähitellen takaisin tallia kohti. Effien valitsema maastoreitti oli yksi yleisimmistä ja helpoimmista, joita tallilla ratsastettiin: tarhojen ja nyt kesälaidunten välistä metsäpolulle, joka jatkui kanervaiselle, kumpuilevalle nummelle ja tarjosi loivan puoliympyrän takaisin tallin maita kohti. Maastoreittejä oli kuitenkin niin paljon, että kaikkien kuvaileminen tai näyttäminen veisi kiitettävästi aikaa: mihin tahansa suuntaan tallilta lähti, löysi toimivia reittejä ratsastaa. Se oli maaseudun sydämessä asumisen etuja.
Effie piti tästä, sillä nummet olivat tehneet hänen vaikutuksen ja hänen oli oltava samaa mieltä Pauluksen kanssa: nummineli oli hienoa. Tämä reitti myös tarjosi luonnollisen suunnan takaisin tallia kohti, ja hevoselle vahvan kehoituksen kävellä loppumatka sen koostuessa metsäpoluista ja laidunten välistä kulkevista nurmiteistä. Se oli erityisen lohduttavaa hänelle, sillä suurin osa hänen vastuuhevosistaan tuntui olevan täysin kuuroja hänen pidätteilleen.

Sade sai pitkän heinän taittumaan, ja kapeaa polkua piettävän, tampatun hiekan pehmenemään niin, että orin kaviot heittivät maata pitkälle taaksepäin. Puolivälissä matkaa Effie viittasi vasemmalle puolelleen, ja jylyn yli saattoi erottaa sanan 'maastoesterata'. Heitä hakkaavan kaatosateen voima hellitti, kun nainen pidätteli hevosta ensin laukkaan ja sitten raviin nummen kumpuilevan, tummaan taivaaseen päättyvän horisontin noustessa metsää. Selkäsauna vaihtui pehmeään suihkuun ja katosi lopulta satunnaiseksi tihkusateeksi, kun hevoset astuivat puiden varjoon. Silmillä kesti hetki tottua pimeään, ja Effie toivoi, ettei reittivalinta ollut typerä, mutta ukkonen oli kaukana eikä polku metsän poikki olisi erityisen pitkä. Hevonen hänen allaan höyrysi ja puhalteli; lumivalkea vatsa oli muuttunut ruskeaksi.
Nainen vilkaisi olkansa yli kuin varmistaakseen, että Chilton oli edelleen hänen perässään, sillä neulasmatto peitti kavioiden äänet.
"Loputkin henkilökunnasta esittelevät teille varmasti mielellään muitakin maastoreittejä", hän sanoi ja toivoi, ettei mies ollut pettynyt ensimmäiseen maastoonsa. Sää ainakin oli pistänyt parastaan.

Slipsin heittämä kura teki loppunelistä varsin mielenkiintoista. Maa lensi vasten Alexin kasvoja, eikä Gabikaan välttynyt mutakylvyltä. Se ei antanut moisen pikkuseikan häiritä vaan jatkoi kaverin perässä vaikka hengittikin nyt raskaammin. Alex kuunteli tarkasti sateen läpi Effien esitellessä hänelle maastoesteradan suuntaa ja käänsi hetkeksi katseensa sinne. Sade teki koko maiseman harmaaksi sotkuksi, eikä hän voinut nähdä mitään kanervikkoista nummea kummempaa. Hän pidätti Gabinoa, joka hillitsi vauhtiaan yllättävän herkästi. Selvästi pitkä neli oli tehnyt tehtävänsä, ja vienyt suurimman osan orin juoksuhaluista. Alex pyyhki vettä kasvoiltaan vaan tunsi olonsa uitetuksi rotaksi. Hymy koristi silti kasvoja, sillä neli kaatosateessa oli paitsi virkistävää, myös äärimmäisen hauskaa. Hän silitti vettä valuvan hevosensa kaulaa ja antoi sen ravata nyt matalin askelin.
”Kiitos, todella ystävällistä. Nautin tästä kovasti”, hän nyökytteli iloisena ja mietti, miten ikinä saattaisi liikuttaa vielä toisetkin hevosensa kastuttuaan niin pahasti. Hiustupsut valuivat kypärän alta ihoon liimautuneina ja paitakin kulki pitkin ihoa. Olo oli virkistynyt, mutta vaatteet tuntuivat raskailta ja ikäviltä kosteina ihoa vasten.
”Slips ainakin osaa juosta”, hän henkäisi ihaillen edelleen urheilullisen orin ulkomuotoa. Se oli pistellyt menemään niin, että Gabino oli todella saanut tehdä kaikkensa. Olihan arabi pienikokoinen, joten suuri kimo oli ehdoton voittoja pitkän matkan nelillä.
”Maastonne ovat upeita, Kamir oli ihan oikeassa.”

"Sen se osaa", Effie vastasi vain aavistuksen ironiseen sävyyn. Henkilökunta tiesi erittäin hyvin orin taipumuksen viedä ratsastajiaan ja jatkaa kuin höyryjuna vaikka Kiinaan saakka. Nyt se käveli reippain, pitkin askelin kaulaansa venytellen ja höristeli korviaan kuin lajitoverien ääniä haravoiden. Molemmilla puolilla olisi pian kesälaitumet, vaikka niiden sähköpaimenesta vedetyt aidat olisivatkin piilossa metsän suojissa. Effie oli tyytyväinen siitä, ettei kummallakaan asustanut Slippersiä villitsevää laumaa; vasemmalle jäävällä laitumella majaili harrastehevosten ja eläkeläisten laidunryhmä, jota pieni ja pullea Prada hallitsi rautaisella kädellä.
"Herra Logan on varmasti tyytyväinen, jos olette sitä mieltä", hän totesi ja kumartui oksan alta. Metsän lomasta alkoi jo pilkottaa avarampaa maastoa, ja tallin ympärivuotisten, jättiläismäisten tarhojen valkolakattuja, puisia aitoja.
"Löydätte katsomisen arvoisia maastoreittejä minkä tahansa ilmansuunnan valitsettekaan."

Ympärillä näytti edelleen vieraalta, mutta Alex ymmärsi heidän olevan mahdollisesti menossa kohti tallia. Gabinon sateesta ja hiestä kostea kaula kohoili hengityksen tahtiin. Märkänä musta hevonen näytti entistä mustemmalta. Hän mietti lännensatulan kuivaksi saamista sekä paksua huopaa, joka olisi paitsi märkä, myös hikinen ja kurainen. Sen kuivuminen kesti ikuisuuden.
”Kiitos, kun esittelit tämän reitin minulle”, Alex hymähti kiitollisuuttaan Effielle ja venytteli jalkojaan satulassa. Pitkä laukkapätkä oli saanut lihakset särkemään.
”Taidamme saapua pian tallille?” hän varmisti katsellessaan valkoisten aitojen rajaamia laitumia. Oli vain odotettavaa, että hän pian näkisi jo tutun tallirakennuksen. Rosings Park oli upea paikka ja hän piti siitä hetki hetkeltä enemmän. Auttoi paljon, kun vastassa oli ollut avulias ja ystävällinen Effie.

Effie nyökkäili ja istui syvemmälle orin märkään satulaan, mikä sai märät housut tuntumaan entistä märemmiltä. Ennen se sai hänet kiemurtelemaan epämukavana, mutta tallityöntekijänä olo totutti kenet tahansa tehokkaalla kuurilla siihen, että epämukavuus oli osa normaalia olotilaa. Britannia piti huolta siitä, että he olivat jatuvasti märkiä ja mieluiten myös kylmissään, ja hevoset siitä, että he olivat joko kuraisia, likaisia, kuolaisia tai jollakin tavalla vammautuneita. Kookas kimo otti sivuaskelia kiirehtiessään ohjaa vastaan ja oli törmätä takaosallaan valkopuiseen aitaan. Effie huokasi.
"Olkaa hyvä, ja kyllä, maneesi näkyy tuolla", nainen osoitti tummaa, vaaleampien ikkunaruutujen halkomaa rakennusta kauempana koillisessa. Ruoho ja tarhoilla ja laitumilla seisovat, vanhat lehtipuut hohkasivat sateen virkistämää vihreää vasten tummanharmaata taivasta.
Tarhojen lomasta kulkeva polku toi heidät oritarhojen ja pyöröaitauksen välimaastoon, missä nainen pudottautui alas selästä ja lähti taluttamaan hevosta kohti kahdeksan oritarhan välistä kulkevaa, kapeaa hiekkatietä.
"Normaalisti lopetamme ratsastuksen tallipihalla, mutta koska tallin päädyt ovat remontissa ja käytämme sivuovia kulkemiseen, on luontevampaa tehdä se tässä", hän selosti ja oli helpottunut siitä, että orit olivat suurissa lainatarhoissaan eivätkä lietsomassa irlantilaista jättiä pullistelemaan.
Effie talutti sen suoraan pesukarsinaan.

Alex pysäytti ratsunsa ja laskeutui selästä. Hän nyökkäsi Effien sanoille ja seurasi tuota sitten hevosineen talliin. Gabi oli selvästi uupunut lenkistä, mikä oli toisaalta ihan hyvä. Eipä ainakaan ehtisi stressata uutta paikkaa liian paljon. Hän talutti hevosen Effien tavoin pesukarsinaan ja riisui siltä varusteet asettaen ne seinustalla olevaan telineeseen väliaikaisesti. Hän haki orin riimun ja vaikka ei uskonut sitä katsottavan hyvällä, jätti tuon itsekseen seisomaan pesukarsinaan siksi aikaa. Gabino ei jaksanut uteliaisuuttaankaan lähteä mihinkään, eikä se olisi Alexin mielestä edes saanut. Ori tosin saattoi keksiä omia sääntöjään välillä, eikä jaksanut kunnioittaa omistajaansa kuten olisi kuulunut. Alex kiinnitti hevosen riimusta pesukarsinan molemmin puolin ja alkoi sitten suihkuttaa sateesta ja hiestä jo kosteaa oria viileällä vedellä. Hän sai itsekin viileän pesun, kun kesken kaiken musta arabialainen pudisteli vedet hänen päälleen. No, hän nyt oli jo valmiiksi märkä.

Gabinon saatua kunnon suihkun ja puhdistauduttua kurasta, Alex veti liian vedet pois sen karvasta hikiviilalla ja talutti orin sitten karsinaansa. Se siirtyi välittömästi juomaan ja sen jälkeen tutustumaan täytettyyn heinäverkkoon. Alex hymyili. Ainakin se ja viereisessä karsinassa seisova Arizona näyttivät ihan rauhallisilta eivätkä pelleilleet uudella tallilla. Hän siirtyi orin varusteiden kanssa satulahuoneeseen ja etsi vasta tuoduista tavaroista pyyhkeen, jolla kuivasi satulan ja suitset suurpiirteisesti. Huovan hän heitti kuivumaan pyyhittyään siitä suurimmat mudat pois. Eiköhän sitä voisi vielä käyttää. Satula ehtisi toivottavasti kuivua seuraavaksi päiväksi hyvin ilmastoidussa satulahuoneessa. Hän nappasi mukaansa Poppyn harjat.
”Kiitos vielä kerran, Effie. Olit loistavaa seuraa”, hän hymyili naiselle pysähdyttyään tuon luokse ja puristi vettä paitansa helmasta. Se oli yhtä tyhjän kanssa. Ruskeat nahkakengätkin tuntuivat jo päästävän vettä sisälleen. Loppupäivä tallilla sujuisi varmasti hyvin, vaikkakin märissä vaatteissa.

Irlantilaisen lapiomaisten kavioiden kanssa sai aina varoa varpaitaan. Ori asteli kärsimättömästi edestakaisin pesukarsinassaan ja heilautteli päätään; se painoi turpaansa kohti kivettyä lattiaa peittävää kumimattoa ja pärskäytteli vettä. Se ei ollut uutta, mutta tänään Effie oli jo valmiiksi kuin uitettu koira. Ukkonen jyrähteli edelleen ulkona, ja tallityöntekijät toivat herkempiä hevosia sisään. Ovella rymisi, kun myrskyä säikkyvä Hook rynni taluttajansa päälle silmänvalkuaiset pyörähdellen. Nainen tarttui varmuuden vuoksi Slippersin riimuun ruunikon sukeltaessa karsinaansa, ja jatkoi sitten kuran pesemistä valkoisista jaloista ja kintereen alle tasoitetun hännän setvimistä. Oli tavattoman rentouttavaa, että hänen työpäivänsä päättyi orin hoitoon: hän sai kerrankin tehdä sen omalla standardillaan ilman jatkuvaa stressiä ja syyllisyyttä siitä, että oli myöhässä jostakin tai viivytti muita. Siihen rentous päättyi.

Työ ei täyttänyt hänen sisällään kalvavaa ahdistusta siitä, ettei hänen ollut tarkoitus tehdä tätä. Hevosten hoito oli ollut virkistävää aluksi, mutta kuukausien jälkeen hänen päänsä tuntui olevan räjähtämäisillään: lannan luominen, siivoaminen ja hevosten harjaus eivät tarjonneet sellaista älyllistä haastetta ja monipuolisuutta, mitä hän rakasti. Hän tarvitsi enemmän.
"Ilo oli minun puolellani", hän vastasi Chiltonin hymyyn, "tervetuloa vielä kerran Rosings Parkiin. Mikäli teillä on kysymyksiä tai tarvitsette apua jossakin, henkilökunta auttaa teitä mielellään, herra Chilton." Nainen viimeisteli Slippersin huollon hikiviilalla ja laivastonsinisellä hikiloimella, ennen kuin vei sen karsinaan kuivattelemaan. Sitten hän saattoi ajatella itseään.

[Anteeksi taas kestosta, ja mikäli tämä oli paketissa, kiitoksia pelistä! :)]

Alex nyökkäsi Effielle kiitollisena ja jatkoi matkaansa Poppyn karsinalle. Hän ei halunnut vaivata tallityöntekijää suotta. Suuri raudikko työnsi turpaansa karsinan kaltereiden välistä ja sai Alexin hymyilemään. Hän astui karsinaan harjojen kanssa, laski laatikon maahan ja astui sitten hevosensa vierelle jotta saattoi silittää sen kaulaa. Poppy etsi miehen taskuista herkkuja ja hamuili hänen kättään pehmeillä huulillaan. Lopulta se asettui tajutessaan, ettei Alexilla ollut mitään ja laski päätään haistelemaan harjojaan. Alex alkoi sukia hevosen karvaa pitkin vedoin ja mietti, että juoksuttaisi tamman vain lyhyesti sinä päivänä. Poppy oli lauhkea ja pärjäsi karsinassa vähälläkin liikunnalla. Sitä paitsi hän tulisi takaisin seuraavana päivänä.

[Kiitos :)]