Ei hullumpi vapaapäivä

Carrie vilkaisi poliisiksi tunnustautuneen miehen alla olevaa hevosta.
"Jos joskus kaipaat kuvia hevosestas niin ota yhteyttä. Kokemattomuuden piikkiin voin vaikka laskea vähän hintaa, jos saan hyvän harjoitusmallin."
Nainen naurahti ja vilkaisi polkua joka kääntyi kotia kohti. Froya selvästi vänkäsi jo takaisin.
"Froya, ei me ihan vielä... Mennään nyt vielä eteenpäin."
Vuonohevosella oli toinen mielipide ja se ponkaisi kevyesti takasilleen. Se riitti saamaan Carrien tasapainon keinahtamaan, mikä taas taisi olla Froyalle lupa lähteä laukalla kohti kotia. Raiden oli aina sanonut että ei saa huutaa, mutta kaulalla roikkuva nainen ei osannut kuin huutaa. Näppärämpi olisi varmasti ponkaissut takaisin selkään siitä kaulaltakin.

"Kyllä minä täyden hinnan mielelläni maksan hyvistä kuvista." Lance totesi Carrien tarjoukseen. Mies vilkaisi tammaa, jota nainen rauhoitteli. Ei noilla kotiin ollut vielä kiire, mutta Froya oli toista mieltä.
Lancenkin yllätykseksi tamma päätti nousta takasilleen, jonka myötä kokematon ratsastaja horjahti, josta taas seurasi omapäinen laukannosto.
Terävä maiskautus ja yllättävä tilanne kertoivat Maylle tarpeeksi ryhdistäytyä ja käydä töihin. Keräten löysällä olleet ohjat käsiinsä Lance sai ruunan nostamaan laukan siltä istumalta. "Ihan rauhassa!" Lance yritti rauhoitella Carrietä, kuin myös tammaa päästessää noiden vierelle. Mies kurotteli vuonohevosen turvan suuntaan napatakseen tuota ohjaimista ja sen myötä hidastaen Mayn kuin tuonkin tahtia siinä toivossa, että innostunut tamma hidastaisi vauhtiaan rauhallisesti.

Vuonohevonen tuntui tuohtuvan sen ohjista otettiin kiinni ja löi jarrut pohjaan. Se sai naisen muksahtamaan alas, ei tosin erityisen kipeästi. Froya korskahti miltein loukkaantuneena täysiversisen läheisyydestä. Carrie vilkaisi ratsuaan huuli mutrussa.
"Mummo, mitä sinä tuollalailla tuittuat? Ihme hevosenleikkiä taas... Kiitos avusta."

Arvaamaton tamma teki juuri päinvastoi mitä Lance olisi halunnut ja jarrutti liiankin äkäisesti. Miehen ote kuitenkin piti Froyan ohjista ettei tuo lähtisi jolkottelemaan ominpäin kotiin.
May puolestaan yritti antaa niin paljon hajurakoa vanhalle trammalle kuin suikin, koska ei tahtonut tuon vihoja niskaansa.
"Ei kai sattunut?" Lance kiirehti kysymään kurkkien olkansa yli Carrieta. "Ei ollut tarkoitus pysäyttää häntä noin nopeasti, anteeksi."

Carrie pudisteli päätään. Ei sattunut, onneksi.
"Taidan kyllä taluttaa sen kotiin, mokoma oikukas syöppö."
Hän tuhahti silmiään pyöräyttäen.

Lance olisi laskeutunut alas ratsailta ja käynyt auttamassa Carrien ylös, mutta hänellä oli kädet täynnä tällä hetkellä tamman kanssa.
Onneksi toista ei kuitenkaan ollut sattunut "Voin saattaa teidät." Mies totesi kohteliaana.

Carrie vilkaisi miestä kiitollisena.
"Oh, kiitos."
Oli mukavampi olo jos mukana oli joku joka saisi Froyan kiinni jos tamma päättäisi haluta kotiin nopeammin. Hän otti vuonohevosen ohjat ja lähti taluttamaan hevosta kohti veljensä tallia. Sentään hän osasi kotiin eikä joutunut myöntämään vielä eksyneensäkin.

Carrie ei pistänyt saattoapua vastaan, joten ojennettuaan ohjakset tuolle lähti kaksikko kulkemaan rauhallista käyntä naisen ja tamman vierellä.
"Onko se tässä lähelläkin?" Lance uteli antaessaan Carrien näyttää tietä, alue ei ollut tullut vielä tarpeeksi tutuksi, että hän olisi pelkällä neuvolla osannut suunnistaa maastopolulla.

Carrie vilkaisi eteenpäin polulla ja nyökkäsi.
"Tässä ihan lähellä, emme ehtineet kovin kauas. Täältä pääsee jonkinmoisella lenkillä Rosings Parkiin takaisin, Raiden osaa varmasti neuvoa mikä on paras reitti."
Veli tuntui tuntevan maastot kuin omat taskunsa. Se tuskin oli huono asia vaellustallin omistajana.

"Aah hyvä no minäpä kysyn sitten häneltä mihin suuntaan mennä." Lance totesi samalla kun antoi Mayn ottaa väliä tammaan.
Ruuna selvästi ei tahtonut olla tekemisissä moisen villin rouvan kanssa. "No oletpa sinäkin herrasmies." Lance hymähti huvittavalle näylle.

Carrie vilkaisi ruunaa ja naurahti pehmeästi.
"Hyvä että joku, Froya selvästi hukkasi tänään kaikki käytöstapansa. Se on yleensä mitä kultaisin ja rauhallisin ratsu."
Tänään jokin ei selvästi miellyttänyt tammamammaa, ei ollenkaan.

"Siltä näyttää, ei aina voi olla hyvä päivä hevosellakaan." Lance totesi hymähtäen vilkaistessaan tammaa.
"Onko hän sinun vakio ratsusi?" Mies kysyi, sen verran Carrie ainakin tuntui tietävän Froyan käytöksestä.

"On, Froya on yksi rauhallisimpia ratsuja veljeni tallissa. Yleensä. Pitää katsoa ettei se ole mitään kipeä."
Tai Raiden katsoisi, mutta ei sillä nyt olisi väliä. Pian edessä alkoi näkyä pienen hevostallin tarhat. Iso pihatto jatkui pidemmälle metsään, siellä saattoi nähdä ylämaanponeja ja vuonohevosia heinapäälilla tyytyväisenä. Laukkasi seassa kaksi vuosikasta vuonohevosvarsaakin, selvästi leikkien.
Pihaton vierestä ja tarhojen välisen kujan päästä päätyi pienen, ulkoisesti vanhanaikaisen mutta urhoollisesti uudelleen maalatun tallin eteen. Pyöröaitauksen tukkien välistä livahti lyhyt rokkari, mittaillen tummatukkaista naista huolestuneena.
"Carrie? Tiedätkö mikä ratsastuksen idea on?"
Pyöröaitaukseen jäi pieni läntikäs shetlanninponi ja kolme lasta. Vähän vanhempi, noin leikki-ikäinen poika ja Carrien tytöt.

"Niin se on hyvä tarkistaa." Lance myötäili, hevosen poikkeava käytös tosiaan saattoi vihjailla huonovointisuudesta tai muusta epämukavuudesta mitä hevonen saattoi kokea. Kavioeläimet olivat kyllä tosi ovelia piilottelemaan sairauden merkkinsä, olivathan ne saaliseläimiä.
Tarhojen tullessa vastaan osasi mies epäillä heidän olevan miltei perillä. Hän katseli uteliaisuudella ympärillään näkyviä hevosia, jotka roduiltaan ja rakenteeltaan sopivat mainiosti maastoratsuiksi.
Tallin eteen päästyä tuntui May alla pysähtyvän itsekseen sen huomatessa tammankin pysähtyvän. Ruunakin katseli uteliaisuudella uutta paikkaa mihin he olivat tulleet.
Lance katsahti ilmeisesti Carrien veljeen kuullessaan tuon kysyvän siskoltaan ymmärsikö tuo mikä oli ratsastuksen ideana. Lance ei tahonut naurahtaa, mutta kysymys oli sen verran vitsikäs, että suu kaartui huvittuneeseen hymyyn väkisin. "Päivää, päätin saattaa Carrien tänne ihan vain varmuuden vuoksi, Froya hieman innostui liikaa." Lance tervehti vastaan tulevaa miestä ja ei kehdannut astua liikaa väliin kertomalla naisen pudonneen, se olisi Carrien asia halusiko tuo mainita asiasta.

Raiden vilkaisi täysiveriruunaa hymyillen ja ojensi kättään tervehtimään hevosti. Miehen kulma kohosi ja tuo haroi kaksivärisia hiuksiaan.
"Kerta se on ensimmäinen kaikelle."
Mies naurahti ja Carrie rapsutteli nyt leppoisan tamman korvantaustaa.
"Putosin."
"Arvasin sen, et kai sinä muuten Froyaa taluttelisi."
Paitsi jos halusi viettää enemmän aikaa täysiverisen selässä istuvan miehen kanssa, mutta eihän hänen vasta eronnut siskonsa sellaista tajuaisi, tampio mikä tampio.
"Eksäsi soitti, olitteko sopineet että hän hakee tytöt?"
"Emme."
Carrie huokaisi ja hieraisi ohimoaan.
"Olin siis oikeassa. Haluatko paluuohjeet kotitallille vai haenko ensin tallista vettä tälle hurmurille?"
Entisen jockeyns sydämessä oli aina herkkä kohta täysiverisille.

May käänsi turpansa tuttavallisesti lähestyvän miehen suuntaan höristellen sieraimiaan nuuhkiessaan ojennettua kättä.
Carria kertoi lyhyestä ja ytimekkäästi mitä oli tapahtunut, mutta tuon veli olikin jo sen arvannut.
Lance kuunteli sivullisena kaksikon keskustelua, mutta tottakai korvaan pisti sana eksä ja helpon päättelyn tuloksena kyseessä taisi olla Carrien tyttöjen isä.
"Maylle kyllä kelpaisi vesi, kiitos." Lance vastasi, päättäen laskeutua alas ruunan selästä, olihan se hieman röyhkeää istuskella laiskana hevosen selässä.
"Uhm... tuota, meillä oli aiemmin puhetta valokuvaamisesta. Olisiko sinulla jotain käyntikorttia tai vastaavaa, niin voisin ottaa sinuun yhteyttä asian tiimoilta." Lance päätti udella hieman niskaansa raapien vaivaantuneena. Kyllä hän itse tiesi miksi oikeasti pyysi naisen puhelinnumerolla varustettua korttia, mutta yritti uskotella itselleenkin, että halusi hyvälaatuisia kuvi Maystä olohuoneensa seinälle.

Raiden nyökkäsi ja lähti talliin hakeakseen vieraalle vettä ja ehkä pari porkkanaa, niitä kun riitti säkissä edelleen.
Carrie kääntyi Lancen puoleen, hymyillen pehmeästi.
"Ah, on. Minä annan Froyan Raidenille niin voin hakea autosta."
Nainen lupasi hymyillen. Veljensä palatessa hän ojensi tuolle Froyan kun mies sai kätensä vapaiksi. Nainen palasi pian autoltaan, Maylle varatut porkkanat käsissään ja ojensi käyntikorttia Lancelle, ajattelematta että miehellä voisi olla taka-ajatus. Hän oli kahden tytön äiti ja eronnut, ei kukaan nyt sellaista kosiskelisi kun lapsettomiakin naisia riitti.
"Tässä. Numero on ihan omani, joten vastailen viesteihin ehtiessäni, en vain aukioloaikojen mukaan. Hei, May, Raiden etsi nämä sinulle. Saahan sille antaa porkkanaa?"

Lance jäi odottelemaan rauhassa Carrien kiiruhtaessa autolle tuon veljen palattua veden kanssa. May lutkkutti tyytyväisenä ämpäristä vettä.
Naisen palatessa kertoi tuo kortin numeron olevan ihan vain tuon oma työpuhelimen sijaan. Lance tunsi olonsa kunnon hiippariksi ilahtuessaan moisen kuulemisesta. Ei hän nyt kuitenkaan Carrietä ryhtyisi häiriköimään, tämä oli vain bisness käyttöön!
"Kiitos. Saa antaa." Lance vastasi ujutettuaan käyntikortin housujensa taskuun . May olikin jo haistanut mahdoliset herkut ja taivutteli kaulaansa Carrien suuntaan muttei liikauttanut kaviotakaan paikaltaan.

Carrie ojensi kämmeneltään porkkanoita hevoselle, hymyillen pehmeästi.
"Olet hieno poika."
Läheisestä tarhasta mustan täysiveritamman pää työntyi puomien raosta. Bow oli huomannut myös että täällä jaettiin herkkuja. Raiden palasi tallista ja naksautti kieltään.
"Bow, ei ole sinun, senkin pummi."

May nappasi porkkanan Carrien kämmeneltä huulillaan ja rouskutteli sen tyytyväisenä poskeensa. Lance katseli hevosensa ja kauniin naisen välistä kanssakäymistä hymyillen.
Mies kuitenkin pian napsahti takaisin todellisuuteen. "Niin ne reitti ohjeet takaisin Rosingsiin." Hän muisti.

Raiden naurahti miehen reaktiolle. Sellaista peliä. Ei tekisi kyllä siskolle yhtään pahaa.
"Tuota samaa polkua mistä tulit, kilometrin verran suoraan. Se haarautuu kahdeksi ja oikealle. Pääset näppärästi nummien läpi, voi mennä kovempaakin. Kiitos kun saatoit toivottoman siskoni takaisin."
Mies virnisti kiusoitellen.
"Raiden!"
Carrie ähkäisi ja rapsutti Mayn päätä, astuen sitten kauemmas.
"Kiitos kuitenkin avusta."
Lance sai huomatavasti vähemmän terävään sävyyn kiitoksen.

Lance painoi mieleensä saamansa ohjeet ja naurahti vielä Raidenin kiitoksille, joista Carrie itse ei oikein pitänyt.
"Eipä kestä." Mies totesi, vaikkei hänen tekonsa sen kummoisempi ollut, kyllä hän uskoi Carrien päässeen kotiin itsekin tammaa taluttaen.
"Minä soittelen jossain vaiheessa, niistä kuvista siis, kunhan tiedän hyvän ajankohdan töiden lomasta." Lance totesi vielä ennen kuin kääntyi takaisin Mayn puoleen nousten ratsaille.
"Nähdään taas." Lance nosti kättään ja keräsi ohjakset käsiinsä maiskattaen sitten Mayhin liikettä.