Ei hullumpi vapaapäivä

//Hatsiubat tervetuloa :3 //

Kunnon vapaapäivä kerrankin, toki täytyi hänen pitää puhelimensa auki, jos Hexhamissa yllättäen tarvittaisiin koko poliisijoukkoa hommiin, mutta sen todennäköisyys oli pieni. Lance oli päättänyt viettää päivänsä tapansa mukaan May Dayn kanssa. Sitä hän oli jo tehnyt, kun ruuna oli ollut poliisiratsuna, monena vapaapäivänä hän oli vienyt ruunan kentälle jolkottelemaan. Tosin tänään ei mentäisi kentälle vaan maastoon. Sää oli kauniin aurinkoinen, vaikka syysilma hieman napakka olikin, mutta sitä vastaan olikin puettu lämmin harmaa kangas takki. Kuluneet tummat farkut saivat käydä ratsastushousujen sijaan, jotka olivat unohtuneet pyykkikoriin. Jalkaan oli vedetty myös ruskeat ratsastuskengät.

May Day oli harjattu ja satuloitu. Lance talutti tuon tallin pihamaalle ja naksautti kypäränsä remmin kiinni ennen kuin kapusi ratsunsa selkään. Tarkistettuaan jalustimet maiskautti mies ruunan liikeelle, joka lähti kulkemaan repipasta käyntiä pihamaan poikki ja kohti maastoreitiä. Kerran he olivat reitillä käyneet ja tuolloin tallin erään valmentajan seurassa, joten reitti oli tullut joten kuten tutuksi.
Nousten rytmikkääseen raviin Lance ihaili ympärillään kasvavaa vanhaa metsää. Maykin hörisi tyytyväisenä. "Et taida ikävöidä enää takaisin Hexhamin kaduille?" Lance rupatteli ruunalle.

Ravattuaan aikansa päätti Lance antaa villille puolellensa vapauden ja rohkaista May Dayn laukkaan. Se vaati hieman työtä entisen poliisihevosen olessa tottunut pääsemään helpommalla ravaamalla paikasta toiseen, mutta lopulta tuo antoi myöten ja nousi keinuvaan laukkaan. "Sillä lailla." Lance kehui taputellen voikon ruunan vaaleaa kaulaa.

Maastoratsastuksen ja westernin paras puoli oli, ettei oikeastaan tarvinnut olla kovin ratsastustaitoinen. Etenkin jos alla oli vanha vuonohevostamma, joka ei lähtisi mihinkään. Kypärän Raiden oli tuupannut siskonsa päähän, otettuaan tytöt hoitoon siksi aikaa että Carrie saisi hetken rentoutua Froyan kanssa maastossa. Hitaasti taapertaen tamman kanssa tahti ei huimannut eikä talli jäänyt nopeasti taakse. Eikä sitä ainakaan vauhdittanut Froyan tapa työntää päänsä syksyiseen heinikkoon ja toivoa sieltä löytyvän vielä syötävää.
"Hei, tyttö, kuolaimettomuus ei ole tekosyy syödä. Mennääs nyt tyttö, jooko?"
Froya vain polkaisi vatsansa alle ja jatkoi syömistään. Tässä hän oli, uljaan ratsunsa kanssa.

Metsä vilisi vieressä Lancen saatua May kiitolaukkaan, joka ei kenties ollut fiksuin ajatus edessä tulevan mutkan takia, mutta vauhdilla siitä kuitenkin mentiin. Tosin mutkan takaa paljastui toinen ratsastaja reitin pientarella ja May Day oli kääntynyt mutkassa sen verran isolla kaarella, että oli nyt vastaan tulevan kaistalla. "Voah!" Lance henkäisi ja veti ohjaksista unohtaen paniikissaan kuinka napakasti May osasi pysähtyä aloilleen. Siitä hän sitten horjahti ruunana kaulaa halailemaan muttei kuitenkaan lentänyt alas. May hätkähti kyllä yllättävää painoa niskallaan, mutta ei pelästynyt moista sen kumminkin, ihmetteli vain mitä kummaan Lance oikein puuhasi.

"Ouh... aah... sori väärä kaista." Lance pahoitteli naurahtaen vaivaantuneesti katsahtaen samalla tarkemmin edessä seisovaa vuonohevosta ja tuon ratsastajaa, jonka piru vie tietenkin täytyi olla hyvän näköinen nainen näkemässä hänen kömpelyytensä.
Lance peruutti takaisin satulaansa ja suoristi ryhtinsä.

Lancen onneksi piti myöntää, että Carrie ihmetteli miten mies pysyi selässä. Hän olisi lentänyt maahan kolmella kuperkeikalla tuosta. Hän hymyili miehelle ja kiristi ohjia kun Froyan pää lensi yllätyksestä ylös heinikosta.
"Hei, ei se mitään. Saitte tämän lopettamaan syömisensä."
Nainen naurahti pehmeästi. Hän tuli kovin tietoiseksi siitä että istui farkut jalassa pullukan kylmäverisen selässä, osaamatta tehdä muuta kuin kävellä ja ravata maastossa.
"Pysyit hyvin selässä."

Lance naurahti naisen kommentille, edes jotain hyvää tästä kommelluksesta tuli aikaan. Päästyään takaisin satulaan sai mies kehujakin osakseen. "Juuri ja juuri." Lance vähätteli.
Seuraavaksi mies huomasi olevansa vaikean valinnan edessä, joko hän jatkaisi matkaansa tai käyttäisi tilaisuuden hyväkseen ja tutustuisi täkäläiseen ratsastajaan. Maastoon kun oli aina mukava mennä kaksistaan kuin yksin.
"Minne päin matka?" Lance päätti rohkeasti kysyä.

Carrie naurahti huvittuneesti ja hymypuopat asettuivat naisen poskille.
"Päämäärätöntä vaeltelua."
Nainen myönsi ja nyppäsi vuonotamman ohjasta kun se oli taas harhautua ruokailemaan. Froya, ei nyt. Nyt oltiin ulkoilemassa eikä syömässä.
"Vanhan tamman kanssa ei enää kovin reipastempoisesti revitellä."

Hymykuopat, mahtoiko olla mitään sen somempaa näkyä? "Juu tämäkään ruuna paljoa haluaisi laukkailla, vaikka nuori onkin." Lance naureskeli taputellen Mayn kaulaa, joka kurotteli kaulaansa tamman suuntaan halutessaan selvästi tehdä tuttavuutta, mutta piti kuitenkin jalkansa tiukasti paikallaan ihan vain entisten oppiensa takia, ilman lupaa ei liikuttu.
"Kaipaatko seuraa vai onko päätön vaeltelu teidän pyhä ykistyinen hetki?"

Froya sen sijaan peruutti estoitta ja korskahti. Ei tarvinnut tulla sen tontille!
”Noh, oles nyt vanha rouva.”
Carrie huokaisi ja rapsutteli jo syksyn viilenemisestä pörröttynyttä hevosta kaulalta. Talvella ne olisivat taas yksiä karvapalloja.
”Kyllä seura kelpaa. Jos kävelytahti ei haittaa. En pysy ravia kovemmassa askellajiassa selässä.”

May Day koukisti kaulansa takaisin, kun tamma ei osoittanut mielenkiintoa tervehtiä parempi oli siis pysyä loitolla.
"Toki ei meillä tässä mihinkään kiire." Lance totesi toisen myöntävään vastaukseen ja päätti kääntää ruunan ympäri ihan kohteliaisuuttaan, jotta he voisivat kulkea siihen suuntaan minne nainen oli tamman kanssa menossa. "Nimeni on Muuten Lance Grady, hauska tutustua."

Froya oli vain vähän vanhuudenhapan. Tammalla oli ikää jo aivan pian toistakymmentä, joten saattoiko sitä syyttääkään? Hitaasti otus myös eläköityi ratsastustunneilta nyt Skeldale alkoi pyöriä täydellä teholla. Veli oli tehnyt hienon ratkaisun päättäessään perustaa westerniin ja vaelluksiin keskittyvän tallin, hieman tavallisesta englantilaisesta hevoskannasta poikkeavilla ratsuilla.
"Carrie Wonchester."
Tyttönimi soljui edelleen omituisena huulilta. Hän oli tottunut olemaan rouva Humphrey, mutta se oli ollutta ja mennyttä. Ei hän kaivannut entistään takaisin, mutta silti se vain tuntui oudolta. Etenkin kun tytöillä oli isänsä sukunimi. Hän ei asunut lasten isän kanssa, mutta oli silti vähemmistössä omassa kodissaan.
"Sinulla on hieman uljaampi ratsu. Minkä rotuinen se on?"

Lance nyökkäsi ystävällisesti naisen esittäydyttyä, Carrie. May Day lähti tottuneesti jolkottamaan reipästä käyntiä, jonka takia mies joutuikin hillitsemään tuon tahtia, että vanhempi tamma pysyisi perässä. "Etkö kuullut mitä sanoin ei mihinkään kiire." Lance hymähti ruunalle.
"Engalnnintäysverinen ja hänen nimensä on May Day, mutta May riittää." Lance esitteli ratsunsa.

Carrie hymyili. Eivätkös täysiveriset olleet niitä mitä veli oli jockeypäivinään ratsastanut?
"Eivätkö ne ole yleensä niitä laukkahevosia? Veljeni ratsasti niissä kilpailuissa nuorempana."
Siihen hänen hevostietämyksensä sitten rajoittuikin. Hän taputti Froyan kaulaa, hoputtaen tammaa hieman.
"Froya on jo vanhempi tamma, vuonohevonen. Veli toi sen Norjasta pari vuotta sitten."

"Juu täysveriset ovat monokäyttöisi, May itse on entinen poliisiratsu." Lance kertoi Carrien kysymykseen. Nainen kertoi omasta ratsustaan Froyasta.
Vuonohevosen kyllä osasi helposti erottaa kaikilla sen suloisilla piirteillä. Tamma ei tosin tainnut olla naisen oma tuon puhuessa veljestään. "Ratsasteletko paljonkin?" Mies uteli.

"Oh, mistä keksit ostaa sen?"
Ei hän ajatellut miehen olevan poliisi, ei tosiaan. Se vain ei ollut ikinä ensimmäinen ammatti jonka ajatteli vastaantulijalla olevan.
"En, joskus Froyan kanssa. En oikeastaan edes osaa, mutta maastossa kävellessä se ei haittaa. Saan vähän omaa aikaa kun veli ottaa tytöt hoidettavakseen."

"Toimin itse ratsupoliisi Hexhamissa ja May oli työratsuni, mutta hänen kengitys ongelmiensa takia hänet laitettiin myyntiin, enkä tietenkään voinut erota partneristani niin ostin hänet itselleni." Lance kertoi ja hymystä näki kuinka iloinen hevostajan omistaja hän oli.
Carrien kertoessa hieman ratsastus kokemuksestaan mainitsi tuo siinä ohessa tyttöt eli mitä ilmeisimmin tyttäret. Tietenkin sinkkumiehelle moisen kuuleminen iski kovaa, tietenkin noin hyvän näköinen nainen oli jo naimisissa ja omasi perheen. Ei sillä, että hän mitään olisi yrittänyt, mutta miehet olivat miehiä. Noh ei kai siinä, ainakin hänellä oli mukavaa seuraa.
"Miten niin et osaa, hyvinhän tuo luonnistuu. Olen nähnyt surkeampaakin suoristusta."

Mutta naimisissa oleva nainen olisi jättänyt lapset miehelleen, eikö?
”Osaan istua selässä käynnissä ja ravissa, en muuta. Mutta on tämä mukavaa. Saan hetken rauhaa lapsista, vaikka he ihania ovatkin.”
Yksinhuoltajana tai no lähivanhempana sitä oli tarjolla rajallisesti.
”En olisi arvannut. Poliisihevosia siis myydäänkin?”

"Onhan tämä." Lance myönteli samaa säveltä Carrien kanssa. "Minkä ikäisiä tyttösi ovat?" Mies rupatteli.
"Juu kyllähän niitä myydään, mutta vain jos hevosilla ilmenee jotain ongelmaa työnsä kanssa tai loukkaantuvat sen verran etteivät kykene päivittäiseen työskentelyyn. Moni ratsastuskoulu ostaa mielellään poliisihevosen aloittelijoita varten, tiukka koulutus kun tekee heistä niin rauhallisia ja kärsivällisiä. Maynkin selässä voisi pomppia pikkulapsi ja repiä ohjaksista eikä hän välittäisi."

"Vanhempi tytöistäni täytti juuri neljä, nuorempi alkuvuodesta kaksi."
Pian Iris aloittaisi jo koulun, mitä tuntui suorastaan hullulta. Hän oli vasta saanut esikoisensa! Ei, kyllä siitä ol nelisen vuotta aikaa kaikesta vastustelusta huolimatta.
"Kuulostaa monelta veljeni hevoselta. Raiden on hurahtanut luonnolliseen hevosmiestaitoon ja noh... moni hänen hevosensa sietää melkein mitä vain."

Nuoria lapsia naisella oli siis. Lancen kerrtottua poliisiratsuista muistutti se Carrietä kovasti veljensä hevosista.
"Olen kuullutkin sellaisen koulutuksen toimivan hyvin." Mies totesi.
"Saattaa olla, että poliisi ratsujakin koulutetaan osin samoilla periaatteilla." Hän pohdiskeli. "Sano muuten vain heti jos haluat mennä lujempaa."

"Se voi olla. Ja ei, tämä on minulle oikein hyvä tahti!"
Nainen naurahti hermostuneena ja pudisteli päätään. Käynti oli aivan riittävää hänelle, hän sai vetää henkeä ja rauhoittua hetken hevosen kanssa.

Hurjapää Carrie ei ainakaan ollut, mutta kuka nyt ei olisi, jos ratsastus ei ollut niin hyvin hanskassa. Ei siis moisesta voinut naista moittia ja ehkä oli Lancelekin hyvä rauhoittua hetkeksi. May oli ainakin tyytyväinen saadessaan kävellä rauhassa.
"Mitä sinä teet työksesi?" Mies päätti kysyä, kun hänen oma työnsä oli äsken tullut puheeksi.

Ei tosiaan, hän ei halunnut pudota ja hukata metsiin veljensä suloista tammamammaa. Vaikka mihinkä tuo katoaisi? Froya menisi lähimmälle ruohomättäälle.
"Omistan valokuvastudion Newcastlessa. Dreamcatcher Studio."
Nainen oli kovin ylpeä pienestä valokuvastudiostaan.
"Olen tällä hetkellä tosin myös ainoa työntekijä."

Carrie oli työltänsä valokuvaaja ja omisti jopa studionkin.
"Mahdatko ottaa valokuvia muuallakin kuin studiossa, esimerkiksi miehestä ja hänen hevosestaan?" Lance tiedusteli, sillä kuva hänestä ja Maystä olohuoneen seinällä ei olisi huono.

Carrie vilkaisi miestä ja hymyili pehmeästi.
"Teen myös tilauskuvauksia miljöössä, kyllä."
Hän nautti niistä yhtä paljon kuin studiokuvistakin. Hääkuvien kuvaaminen oli aina hänen suosikkinsa.
"Minä en tosin ole erikoistunut eläinten kuvaamiseen, kuvaan niitä melko vähän."

"Hyvä tietää." Lance totesi ja painoi mieleensä Carrien studion nimen.
"Jos pelkäät paikallaan pysymisestä May osaa olla aloillaan kuin patsas." Lance totesi hymähtäen.
"Hänestä siis olisi oikein helppo aloittaa eläinten kuvaus uran."