[P] Luck is a matter of preparation meeting opportunity

Bex selasi kuvia eteenpäin. Lexakin katsoi, miten vuoden kohokohdat nelivuotisen yliopistotutkinnon aikana oli talletettuna kuvina ja lyhyinä tekstinpätkinä sivuille. Hän ei ollut kuullut monestakaan yliopistoaikaisesta ystävästään aikoihin. Ehkä pitäisi kurottaa aikanaan läheisimpien ystävien puoleen vaikka facebookin kautta, kunhan hän palaisi kotiin.
"Lexa, tahdotko selittää?" Bex kysyi pysähtyessään kuvan kohdalle, joka oli otettu selvästi luentosalista. Lexalla oli edessään tietokone ja kahvikuppi, mutta myös tyrannosaurus rex pehmolelu. Lexa pudisteli päätään nauraen.
"Se on typerä sisäpiirin vitsi."

Emily olisi halunnut sanoa jotakin siitä miten dinosaurukset olivat selvästi Lexankin mieleen, mutta se ei tuntunut sopivalta. Se ei ollut syynä tässä. 
"Selitä?"

Lexa ei tälläkään kertaa voinut kieltäytyä tekemästä mitä Emily pyysi. Hän heltyi hymyn kera ja kumartui lähemmäs vuosikirjaa. Voi pehmo. Sekin oli päätynyt roskiin vuosia myöhemmin sattuneen tulipalon myötä.
"No, kuten jo sanoin, kävin nyrkkeilemässä. Vedin kerran yhden treenin vähän yli, en venytellyt aivan tarpeeksi jälkikäteen ja olin seuraavana aamuna niin jumissa, ettei ollut tosikaan. Tulin luennolle ja kompuroin sen verran, että pudotin kirjani. En meinannut saada nostettua sitä lattialta, joten tilannetta todistamaan sattuneet kaverit alkoivat naureskella, miten käteni olivat yhtä hyödylliset kuin tyrannosauruksen", Lexa selitti huvittuneena. "Lempinimi tarttui, ja olin koko loppuaikani Georgetownissa Lex T-Rex. He päättivät ostaa minulle toisen vuoden kunniaksi pehmolelun pitämään seuraa luennoille."

Emily puri huultaan ja yritti olla nauramatta. Ei hän kovin kauan onnistunut, vaan repesi nauruun ja läppäisi hellästi rakkaansa takaraivoa. 
"Idiootti! Ei noin tehdä! Aijai, miksi siitä ei ole videota..."

Lexa inahti läppäisyn myötä, vaikka ei se sattunutkaan kuin korkeintaan egon tasolla. Hän naurahti päätään pudistaen.
"Luojan kiitos siitä ei ole", nainen nauroi lämmöllä. Kännykkäkameroiden todellinen vallankumous oli seurannut vasta hieman myöhemmin. "En olisi ikinä kuullut siitä loppua muutoin."

"Se olisi ollut se tarkoituskin!" Emily nauroi, suukottaen naisen poskea. Olipahan oppinut venyttelemään.

"Riitti, että mini-Rex piti minulle seuraa kaikki vuodet luennoilla", Lexa naurahti. Siinä oli ollut aivan riittämiin muistutusta hänelle. Bex keräsi itseään syvien hengenvetojen kautta. Hänhän alkoi näyttää ihanteelliselta oppilaalta Lexaan verrattuna! Rintaliivejä toimistossa ja rantavaatteissa tunneilla.
"Vieläkö saitte yliopistossakin palkintoja parhaista tennareista tai kirjastossa vietetyistä tunneista?" Bex kysyi selatessaan kirjaa eteenpäin. Lexa mietti hetken silmät siristyen.
"Teimme", hän vahvisti nyökäten. "En kyllä kuollaksenikaan muista, mitä ne olivat, mutta kyllä siellä jotain on."
"Hyvä. Haluan kuulla miten nolo olit yliopistossa", Bex virnisti. "Emily, kylmästä juomasta vetoa että Lexa sai kunnianimen kirjastossa istumisesta?"

Emily siristi silmiään. Lexa oli ollut hikipinkojen yliopistossa mutta... 
”Kyllä, niin tein.”

Lexaa huvitti Bexin olettamus, mutta hän ei käynyt korjaamaan sitä. Sen sijaan hän antoi naisen selata aina palkintokategorioihin saakka. Tällä kertaa voittajilla oli jopa kuvat, jotka jollakin tavalla symboloivat hetkeä, jonka myötä voitto oli rapsahtanut juuri tälle henkilölle. Bexin pettymykseksi Lexan kuvan luona ei suinkaan lukenut mitään kirjastosta, vaan läsnäolosta.
"100 prosentin läsnäolo? Et ole tosissasi", nainen pärskähti. Eihän kukaan voinut olla aina koulussa kun tunteja oli!
"Todennäköisimmin täydellinen läsnäolo", Lexa korjasi naurahtaen. "Minä en skipannut luentoja ellen ollut ihan kuoleman kielissä."

Emily räpäytti silmiään ja vilkaisi naista. Aina paikalla? Aina? 
”Hullu. Hullu sinä olet!” Ehkä Lexan yliopistomuistotkaan eivät olleet kauheita.

"Noh!" Lexa nauroi. "Sanasi satuttavat, rakas. En ole hullu, olin vain omistautunut." Hän oli tehnyt parhaansa ollakseen aina paikalla.
"En ollut juuri koskaan kipeänä, joten syytä jättää luentoja väliin ei ollut. Paitsi niinä kertoina, kun ne menivät päällekäin toisen luennon kanssa." Bex vain pudisteli päätään epäuskoisena. Lexa oli aivan hirveä ihminen!

Emily huokaisi ja nousi hakemaan vettä. 
”Jopa minä olin vuodessa pois!” Hän älähti palatessaan ja pudisteli päätään. 
”Kisojen takia enimmäkseen mutta olin.”

"Minulla ei ollut niin hyvää syytä olla poissa, rakas", Lexa naurahti. "Minulla oli vain työni, ja saatoin aina sopia sen luentojeni ympärille." Tai treffi-iltojen, silloin harvoin kun heillä oli ollut moiseen aikaa keskellä viikkoa Vivianen kanssa.
"Ooo, Lexa, sinullahan on ollut vientiä", Bex virnisti osoittaen 'suloisin pari jota ei koskaan ollut' kategoriaa. Lexakin vilkaisi naurahtaen kuvaa itsestään keltaisen labradorin kanssa.
"Se oli meidän epävirallinen terapiakoiramme. Oikeasti se oli vain kauppiksen toimistotädin koira, mutta... Minä kävin rapsuttelemassa sitä aina kun vain näin että Maggie oli tuonut koiransa mukanaan", Lexa naurahti.

Emily pärskähti kuvalle. Ja hän oli vielä pelännyt että Lexa ei pitäisi Merrystä! 
”Olin jo sanoa että tarvitsen terapiakoiran mutta minullahan on Merry. Olisitte olleet söpö pari kyllä.”

"Emmekö olisikin?" Lexa naurahti. "Maggie uhkasi aina lahjoittavansa Blondien minulle, kun Blondie söi jotakin toimistossa."

”Olisitte. Voi Blondie.” Mikä nimi koiralla, parkapieni! Emily otti lisää suklaata, vaikka se olikin pahaa, tai ei niin hyvää kuin kotona.

"Blondie oli hieno tyttö. En tosin ole eläessäni tavannut niin ahnetta eläintä", Lexa naurahti Bexin jatkaessa vuosikirjan selaamista. Viimeiset parikymmentä sivua oli omistettu kuville heidän valmistujaisistaan. Nainenkin joutui hetken etsimään itseään valtavasta ryhmäkuvasta, ennenkö saattoi osoittaa kasvojaan mustien neliskulmaisten lakkien merestä. Vähemmän virallisissa kuvissa vieraili ystäviä muista tiedekunnista, perheenjäseniä sekä joitakin puolijulkimoitakin.
"Sinähän ympäröit itsesi kauniilla naisilla yliopistossakin", Bex kiusasi Lexaa, kun käänsi sivua ja bongasi ystävän yhdestä ryhmäkuvasta. Lexa nielaisi tajutessaan seisovansa kuvassa Emman ja Vivianen välissä. Viviane erottui kuvasta selvästi, sillä toisin kuin hän ja Emma, Viviane ei ollut valmistunut sinä päivänä. Mustan kaavun sijaan nuorella naisella oli kaunis vaaleansininen mekko ja juhlava kampaus, joka oli peruja naisen omasta seremoniasta edelliseltä päivältä. Lexa vilkaisi silmäkulmastaan Emilyä koettaessaan epätoivoisena päättää, mikä olisi oikea vastaus, jotta Bex kääntäisi sivua nopeasti.
"Yritätkö sanoa, etten minä ole kaunis?" Lexa naurahti hiukan väkinäisesti Bexille. Ehkä se riittäisi saamaan uteliaan taskutornadon kääntämään pikaisesti sivua.

Emily oli aika varma että vatsa putosi alaspäin. Niinhän Lexa oli tehnyt. 
”Haluan teetä.” Emily totesi ja nousi sohvalta. 
”Joku muu?” 

"Ei kiitos", Bex vastasi naurahtaen. "Minulla ei kerrankin ole kuuma, joten en aio pilata tätä juomalla kuumaa teetä." Lexa vilkaisi avuttomana Emilyn perään. Pitikö hänenkin nousta ja koettaa puhua naiselle, vai oliko parempi antaa Emilylle tilaa? Hän ei voinut olla toivomatta, että he olisivat jättäneet vuosikirjojen tutkimisen kesken aiemmin. Niin hauskoja tarinoita kuin yliopistolta olikin pehmodinosauruksen ja rantapäivän muodossa, ne eivät olleet tämän arvoisia. Bex jatkoi vuosikirjan selaamista tiedostamatta sitä, miten Lexa pureskeli huultaan vilkuillessaan Emilyn suuntaan.

Emily halusi teetä vain tavan vuoksi. Sitä kuului tehdä kun tuntui pahalta. Hän teki itselleen teetä ja palasi mukin kanssa sohvalle. 
”Mitään hauskaa uutta?”

Ainakin Emily tuli takaisin sohvalle, joten Lexa tahtoi uskoa naisen olevan kunnossa. Ehkä hieman varuillaan saatuaan niin varoittamatta muistutuksen hänen entisestä elämästään, mutta hän tekisi kaikkensa, jotta se unohtuisi. Lexa halasi Emilyä toisella kädellään kylkeensä kiinni ja painoi suukon naisen päälaelle.
"Ei", Bex huokaisi. "Miten ette tehneet mitään pilaa valmistujaisissanne?"
"Se on juhlava seremonia, ei siellä voi riehua", Lexa naurahti päätään pienesti pudistaen. He olivat olleet sen päivän parhaalla käytöksellään. "Pilat säästettiin jatkoille, mutta luojan kiitos ne päätettiin jättää laittamatta tähän kirjaan."

Emily pudisteli huvittuneena päätään. 
”Niin Bex, huippuyliopistoissa pitää käyttäytyä!” Emily nauroi jo. Ehkä sen voisi työntää mielestä.

"Epäilemättä olisimme saaneet puhuttelun, jos olisimme yrittäneet mitään valmistujaisseremoniassa", Lexa myönsi hymyn kera. Kaikki oli ihan hyvin. Emily oli kunnossa.
"No mitä hauskaa tässä sitten on", Bex puhahti nostan vuosikirjan aiempien päälle. "Tämän on paras olla täynnä hauskoja tarinoita", nainen totesi aukaisten Harvardin vuosikirjan.
"En tiedä siitä", Lexa mutisi hiljaa. "Olimme liian vanhoja piloille tuossa kohtaa."

Emily ei tajunnut edes ajatella että toinen vuosikirja pitäisi sisällään kivuliaampia muistoja. 
”Niin, teillä tuskin oli Bexin kaltaisia lapsia siellä.”

"Ei tosiaan ollut", Lexa naurahti.
"Toista minua ei ole!" Bex julisti päättäväisesti alkaen selata sivuja nahkakantisessa vuosikirjassa.
"Tämä näyttää enemmän yliopistolta", Bex virnisti löytäessään kuvan valtavalta näyttävistä kotibileistä. Lexa naurahti.
"Ne olivat ensimmäisen vuoden puhutuimmat juhlat. Luojan kiitos minä en ollut siellä."

”Yllätys ettet ollut.” Emily totesi nauraen ja pudisteli päätään. Oli siinäkin yksi hölmö.

Lexa punastui kevyesti moiselle toteamukselle, mikä ei jäänyt Bexiltä huomaamatta.
"Minusta tuntuu, että hänellä on parempi tarina kerrottavaksi siitä, missä hän oli kotibileiden aikaan", Bex virnisti vinosti. Lexa pudisteli päätään, mikä sai Bexin kääntymään Emilyn puoleen. "Sinun tehtäväsi on kaivaa se ulos hänestä."

Emily näytti Bexille kieltä.
”Jos lakikirjaa voi sanoa villiksi tarinaksi. Minä en kaiva mitään mistään.”

"En ollut lakikirjojen parissa", Lexa naurahti. "Olin keikalla." Bex pudisteli päätään kuin olisi kovinkin pettynyt vastaukseen.
"Voimme varmasti kaikki arvata, kenen keikka se oli", Bex naurahti kääntäen sivua. Sentään tämän vuosikirjan kuvissa Lexa näytti jo enemmän itseltään, eikä enää niin nuorelta - tai salilla asuneelta. Nainen tosin tuntui syleilevän alavalintaansa vaatteissaankin, sillä kaikissa koulun tapahtumissa otetuissa kuvissa naisella oli päällään tumma jakkutakki ja suorat housut tai kynähame valkoisen kauluspaidan kera.

Emily katseli kuvia ja risti jalkansa, nieleskellen melkein tuskastuneena. Ne olivat hänelle melkein pornoa, hyvä jumala! 

"Oh, Spring Break!" Bex nauroi ilahtuneena päästyään ensimmäisen vuoden kuvissa kevääseen saakka. "Kai teitte jotain todella elokuvamaista?"
"Riippuu mitä tarkoitat sillä", Lexa naurahti. "Lähdimme Cancúniin, Meksikoon juhlimaan." Se näkyi kuvissakin, joita oli useamman sivun edestä valkoiselta hiekkarannalta ja turkoosista merestä. Lexa oli jo kääntämässä sivua Bexin puolesta, kun Bex laski kätensä estääkseen moisen.
"Odotas nyt hetki. Etkö sinä ole tuossa?" Bex kysyi virnistäen ja osoitti kuvaa Lexasta märässä, valkoisessa t-paidassa. Jopa pienestä printatusta kuvasta näki, ettei naisella suinkaan ollut rintaliivejä läpinäkyväksi kastuneen paidan alla. "Osallistuit märkään t-paitakisaan?"
"Olin jo unohtanut tämän", Lexa ähkäisi peittäen punaiset kasvonsa käsillään.

Emily tuijotti hetken kuvaa ja nielaisi. 
”Vuosikirjassasi on pornoa.” Nainen mutisi hieman tukahtuneesti.

"Minua kiinnostaa enemmän, miten neiti Täydellinen Läsnäolo on päätynyt mukaan tällaiseen kilpailuun", Bex naurahti. Lexa vilkaisi Emilyä sormiensa lomasta ja päätyi kietomaan toisen kätensä tiukasti naisen ympärille. Emilyparka.
"Se oli yhdistelmä liikaa alkoholia ja kelvottomia ystäviä", Lexa vastasi puna poskiaan koristaen. "Minut haastettiin mukaan ja siinä humalatilassa en tullut sanoneeksi ei. Sain kuulla tästä pitkään - erityisesti, koska kiljuin kun he kaatoivat vettä päälleni. En ollut tajunnut sen olevan jääkylmää."

Emily nauroi. Niinpä tietenkin, ei tietenkään tajunnut. 
”Niinpä niin. Eihän se lämpimällä vedellä olisi hauskaa!”

"Niin varmaan", Lexa nurisi naurua äänessään. Hän vihasi kylmää vettä, joten jos hän olisi huomannut ajatella asiaa, hän ei olisi suostunut ottamaan osaa moiseen mistään hinnasta. Bex suostui vihdoin kääntämään sivua. Lexa oli kiitollinen siitä, ettei häntä näkynyt enää monissakaan muissa kuvissa keväiseltä lomalta kuin vilaukselta.
"Miksi teillä on näin paljon koiria koululla?" Bex kysyi päästyään seuraavan syksyn kuviin. Lexa naurahti muistellessaan päivää.
"Päätimme että kaikki tuovat koiransa kesäloman päätteeksi mukanaan yliopistolle. Viikon ajan luennoilla oli aina kymmeniä koiria, kun ihmiset eivät viitsineet jättää niitä koko päiväksi yliopiston asuntoloihin", nainen hymyili leveästi. Hänen suosikkiviikkojaan koululla, ehdottomasti, ja se näkyi kuvistakin. Hän tuntui olevan joka toisessa kuvassa mukana halailemassa milloin kenenkin koiraa.

Emily ei voinut olla hymyilemättä Lexalle koirien kanssa. 
”Haluaisin toisen koiran.” Hän totesi pehmeästi. Merrylle tekisi hyvää saada seuraa.

Lexa hymyili leveästi moisille sanoille.
"Luuletko, että minä laittaisin vastaan?" Hän naurahti ja nyökkäsi kohti kuvia, jotka olivat täynnä todisteita siitä, miten hän oli aivan koirien vietävissä. Bex jatkoi kirjan selaamista Lexan kiittäessä onneaan siitä, ettei hänestä ollut pitkään hetkeen enempää kuvia, kun vuosikirja keskittyi juhliin, joissa hän ei ollut ollut osallisena, tai jouluna tehtyyn ulkomaanmatkaan, jonka hän oli jättänyt väliin.
"Miksen ole edes yllättynyt, että sinut äänestettiin muiden tulevaisuuden pomoksi", Bex naurahti, kun kirjan keskiaukeamalle oli kerätty kaikki voittajaehdokkaat. Lexa oli nauramassa mukana hassulle kategorialle - ja sille, miten pieleen se oli mennyt, kun hän ei ollut minkään suuren lakifirman osakas tai perustaja -, kunnes katse osui kuvaan alempana sivulla. Kuva Vivianesta hänen halauksessaan suloisimman parin kohdalla sai puremaan huulta. Bexiltä moinen meni onneksi ohi, eikä hän voinut olla toivomatta, että Emilynkin katse pysyisi kaukana alakulmasta, kun Bex käänsi sivua jatkaen naureskelua kuville ties mistä viini-illoista, kotibileistä ja opiskeluhetkistä kirjastossa.

Emilyn silmät nappasivat kuvan silmiin. Se taisi olla taitolaji,  nähdä mitä ei olisi pitänyt. Nainen nousi sohvalta nieleskellen ja alkoi ottaa lautaselle syötävää. Tarve syödä iski kun ahdisti. 

Tällä kertaa Lexa seurasi perässä keittiöön. Bex selatkoon kuvia itsekseen, hänen ei tarvitsisi olla kertomassa niistä.
"En muistanut, että siellä oli tuo kuva. Olen pahoillani", nainen sanoi hiljaa ja kurotti koskettamaan Emilyn käsivartta.

Emily istui pöydän ääreen ja otti haukun leivästä. 
”En minä sitä. Tuli nälkä.”

”Millie, rakas”, Lexa vetosi pehmeästi istahtaen Emilyn viereen. Nainen söi aina ahdistukseensa, sen hänkin oli oppinut. ”Olen pahoillani että se hyppäsi silmille varoittamatta. Jos olisin muistanut, olisimme voineet jättää selailun kesken jo paljon aiemmin.”

”Se on sinun elämääsi.” Emily vetosi hymyillen syömisensä lomasta. 
”ei muuta.”

”En vain tahdo, että siitä tulee sinulle paha mieli”, Lexa vetosi hiljaa silitellen naisen polvea.

”Ei minulla ole. Se on elämääsi ja se siitä.” Eipä se siltä näyttänyt kun nainen mutusti keksiä leivän perään.

”Millie, älä valehtele minulle, ole kiltti. Tiedän että se painaa mieltäsi, joten puhu minulle, pyydän”, Lexa pyysi hiljaisella äänellä. Hän ei tahtonut minkään jäävän painamaan Emilyn mieltä, eikä varsinkaan nyt, kun kilpailut olivat niin lähellä.

Se sai naisen pudistelemaan päätään. 
”Se on vain elämääsi.” Hän oli jo ollut ylpeä miten oli suhtautunut Lexan vierailuun Cartereilla, ajatellut viisastuneensa. Ei selvästi.

”Niin on”, Lexa vastasi. Sitähän se oli, vain hänen elämäänsä. Hänen menneisyyttään, johon mahtui yhtä jos toistakin, mutta selvästi se painoi Emilyn mieltä.

Emily päättänyt ettei antaisi sen painaa. Ei, hän ei antaisi sen haitata. Ei enää ikinä. Emily nousi ottamaan lisää teetä itselleen. 
"Voisin mennä ajoissa nukkumaan."

Lexa nyökkäsi pienesti.
"Tahdotko, että tulen hieromaan sinua tai jotain?" Nainen kysyi. Ehkä Emily kaipasi hetken omaa tilaa ja aikaa, mutta toisaalta taas, ehkä se olisi vain haitaksi. Ehkä hiljaisuus saisi naisen ajattelemaan asioita, joita kenenkään ei pitäisi koskaan joutua ajattelemaan. Parempi siis kysyä, mitä Emily tahtoisi.

Emily pudisteli päätään. 
"Ei uskalla kun huomenna pitää ratsastaa." Hän lähti teemukinsa kanssa ylös, kaivaten juuri sitä omaa tilaa. Lexan näkeminen oli ikävä muistutus, vaikka sekin oli totta että oma aika antoi liikaa aikaa ajatella.

"Okei", Lexa vastasi hiljaa. "Toivottavasti saat pian unta. Lupaan olla hiljainen, kun tulen viereesi." Hän siirtyi sohvalle Bexin seuraan, joka tahtoi vuosikirjasta löytyneen kuvan johdattelemana nähdä videon heidän vuosiluokastaan toteuttamassa Harlem Shake -haastetta. Hän vastaili taskutornadon kysymyksiin Vivianesta, joka oli paljon enemmän läsnä tässä vuosikirjassa kuin aiemmassa, joskin vannotti Bexiä olemaan hiljaa asioista Emilyn kuullen. Naisparka ei kaivannut enää yhtään enempää muistutuksia hänen entisestä kihlatustaan. Zoe heilautti vain kättään tervehdykseksi kun suunnisti naisten ohi yläkertaan ja kävi suihkussa, ennen kuin shortsipyjamaan pukeutuneena koputti hiljaa Emilyn oveen ja kurkisti sisään. Hän tahtoi antaa viimeisen tilannepäivityksen talleilta ratsastajalle, mutta olisi ikävä herättää Emily, jos nainen oli jo sikeässä unessa.

Emily ei tosiaan nukkunut vielä. Hän oli päättänyt kypsästi mulkoilla itseään peilistä ja itkeskellä, tullen avaamaan oven juuri yöpaitaan vaihtaneena. 
"Hei."

"Hei", Zoe vastasi kurtistaen hieman kulmiaan, kun katsoi Emilyä. Ihan kuin nainen olisi itkenyt. Siitä päätellen, miten Lexa oli alakerrassa, joko amerikkalaisella ei ollut asiasta aavistustakaan tai naiset olivat tapelleet, ja Lexa oli syypää Emilyn surkeuteen.
"Halusin vain tulla kertomaan, että Tico söi hyvillä mielin iltaruokansa ja jäi rauhallisena lepäämään talleille."

Emily nyökkäsi ja koetti hymyillä hieman leveämmin. 
"Hyvä, kaikki on siis hienosti huomista varten." 

"Hevosen osalta kyllä", Zoe vahvisti. "Sinä et tosin näytä ihan niin hyvältä. Kenelle minun täytyy käydä huutamassa?"

Emily pudisteli päätään. 
"Ei kenellekään. Ei tämä ole kenenkään syy." Nainen vakuutti pehmeään sävyyn.

"Hyvä on", Zoe vastasi, vaikka ei täysin uskonutkaan Emilyn väitettä. Se oli aina jonkun syy, kun asiat menivät huonosti. "Miksi siis näytät tuolta ennen kilpailuja, joita olet odottanut innolla?"

Emily pyyhkäisi silmiään kevyesti. 
"Koetan kasvaa aikuiseksi ja olla välittämättä naisystäväni eletystä elämästä."

Zoe astui peremmälle huoneeseen lupia kyselemättä ja sulki oven perässään.
"Se on ihailtava tavoite", nainen totesi arpoen hetken, ennen kuin tarjosi kömpelösti halausta Emilylle. Hän ei harrastanut moisia eleitä, mutta ehkä tämä tilanne ansaitsi poikkeuksen.

Ainakin hän hyväksyi halauksen ja naurahti vaisusti. 
"Bex halusi katsella vuosikirjoja ja kestin tiettyyn pisteeseen asti."

Eli tämä oli Bexin syytä, jos Zoelta kysyttiin. Miksei nainen voinut koskaan ajatella hieman omaa napaansa pidemmälle?
"Voi ei", nainen huokaisi hiljaa ja taputti pehmeästi Emilyn selkää. "Sinunkin elämäsi olisi niin paljon helpompaa, kun et olisi Bexin ystävä. Voisit välttää nämä tilanteet kokonaan."

Emily naurahti. 
"Ei olisi, joutuisin silti kilpailemaan hänen kanssaan samoissa kisoissa ja olemaan samalla tallilla. Ja minä vain ylireagoin."

"Se oli vain ehdotus", Zoe hymähti. Ehkä varsin huono sellainen, mutta ainakin se olisi ratkaissut tämän hetkisen ongelman kokonaan, kun Bex ei olisi koskaan ollut kyselemässä vuosikirjoista yhtään mitään.
"No sitä sinä teet aina, joten se ei ole millään tavalla erityistä", nainen pärskähti vetäytyen halauksesta voidakseen katsella Emilyä pieni hymynhäivä huulillaan.

Emily mulkaisi naista kulmiensa alta. 
"... En ihan aina."

"Selvä, et ihan aina. Kenties joka kymmenes kerta otat vähän rauhallisemmin", Zoe kiusasi pehmeästi.

"Noh! Mene sinäkin siitä, tarvitse vielä tähän kiusantekoa..." Emily puhisi ja tuuppasi naista kylkeen. Ei tosiaan. 
"Käyn pesemässä hampaat ja menen nukkumaan että olen aamulla terässä."

"Näytät jo paljon paremmalta kuin tullessani ovelle, joten kiusantekoni toimi", Zoe huomautti, vaikka vetäytyikin ovea kohden. "Nuku hyvin, nähdään aamulla."

"Öitä." Emily puuskahti vessan ovelta, palaten sitten makuuhuoneeseen. Hän käpretyi sänkyyn pieneksi, hapuillen tajuamattaan unissaan Lexan tyynyn kainaloonsa.

Lexalla kesti tunnin jos toisenkin vapautua ensin Bexin ja sittemmin Larissan hampaista, mutta lopulta nainen saattoi kiivetä portaat ylös makuuhuoneeseen. Näky sai lämpimän hymyn huulille, vaikka se tarkoittikin, että hänen oli joko herätettävä Emily saadakseen tyynynsä takaisin tai nukuttava ilman. Ketään tuskin yllätti, kun Lexa päätyi jälkimmäiseen ratkaisuun painautuen lähelle Emilyn selkää voidakseen halata naista toisella kädellä itseään vasten. Emily oli pieni suloinen kerä, joka sopi loistavasti hänen viereensä.

Torstai 13. syyskuuta 2018 - seuraava päivä

Herätyskello ilmoitti itsestään aamulla hyvissä ajoin. Emily nousi reippaasti suihkuun, harjasi hiuksensa (lexa saisi laittaa ne kiinni) ja valui suoraan kisavaatteissa alas juomaan kahvia. Kisapaidan päälle oli tosin vedetty t-paita suojaamaan ja takki oli edelleen henkarissaan.

Lexa seurasi Emilyn perässä hiljaiseen alakertaan heti, kun oli saanut käytyä pikaisesti suihkussa. Hevosenhoitajat olivat tallilla puunaamassa Ticoa siinä missä Bex nukkui edelleen, sillä naisella ei ollut kiirettä herätä. Bex voisi raahautua vaikka puoliunessa katsomaan Emilyn rataa, jos niikseen tulisi.
"Maistuuko munakas aamupalaksi?" Lexa kysyi Emilyltä pehmeä hymy huulillaan ja painoi suukon naisen päälaelle ohikulkeissaan. "Vai haluatko vain paahtoleipää tai jogurtin?"

"Paahtoleipää. Syön sitten enemmän kun tulen takaisin." Emily vastasi hymyillen. Ei tehnyt mieli syödä raskaasti kun oli menossa urheilemaan helteeseen. 

"Selvä", Lexa nyökkäsi. "Pidän huolta, että täällä on jotain syötävää sinulle, vaikken olisikaan sitä tekemässä." Hän laittoi leivät paahtimeen pyörien keittiössä tottuneesti. Oli kumma, miten nopeasti kaikkeen tottui reissun päällä.
"Saitko nukuttua hyvin?"

Emily nyökkäsi hymyillen vaisusti. 
"Sain, tarvitsin pitkät unet tähän." Onneksi huomenna hänellä ei olisi kiire ylös.

"Hyvä", Lexa vastasi kääntyen takaisin naisen puoleen. Mieli teki hukuttaa Emily suukkoihin, mutta ehkä hän ei saisi häiritä naista nyt moisilla.
"Näytit niin suloiselta tyyny kainalossasi, etten viitsinyt herättää sinua kun tulin nukkumaan", nainen naurahti pehmeästi.

"Aw, voi rakas. Kiitos." Emily naurahti pehmeästi ja pudisteli päätään. 
"En olisi ottanut ehkä herätystä hyvällä."

"Niin ajattelin", Lexa sanoi naurahtaen. Hän oli epäillyt, ettei Emily arvostaisi moista, joten oli ollut parempi olla koettamatta, mitä kävisi.
"Odotatko innolla, että pääset Ticon selkään ja tositoimiin?"

Emily nyökkäsi leveästi hymyillen. Ticosta puhuminen sai naisen syttymään. 
"Odotan. Vaikka joudummekin lähtemään ensimmäisinä, en välitä."

"Ei teillä ole mitään syytä huoleen", nainen totesi nostaen pompanneet paahtoleivät lautaselle ja Emilyn eteen. Hän kaivoi päälliset jääkaapista Emilylle, ja laittoi itselleenkin leipää paahtumaan.
"On hauska nähdä sinut taas Ticon kanssa", Lexa tunnusti hymyillen. "Copper on loistava, tietenkin se on, mutta Tico on erityinen."

Emily teki itselleen leivän, vilkaisten Lexaa hymyillen. 
"Noh. Pidät siitä vain koska se on uljas valkoinen." Nainen kiusasi. 
"Odotas vain kun Pink pääsee huipulle. Se on uljas musta."

"En", Lexa naurahti. "Pidän siitä, koska te näytätte olevan yhtä. En edes huomaa sinun pyytävän kun Tico jo tekee."

Sen kuuleminen sai Emilyn hymyilemään. 
"Siinä takana on vuosia työtä. Oletko vakoillut meidän ensimmäisiä ratojamme koskaan videolta?"

"En ole ehtinyt", Lexa tunnusti hymyillen. Emilystä oli niin paljon videoita, että hyvä kun hän oli ehtinyt käymään läpi suurimpien arvokisojen tallenteet.
"Ehkä jonakin päivänä pääsen sinne asti."

Emily naurahti ja otti puhelimensa. Hän etsi tietyn videon ja laittoi sen pyörimään. 
"Tässä olemme Ticon kanssa... Ticon ensimmäisessä neljän tähden kilpailuissa. Muista, olin ratsastanut sitä jo kaksi vuotta silloin." Emily muistutti, painaen videon pyörimään. Valkoinen ori puski raskaana kädelle, videolta erotti selvästi Emilyn älähdyksiä ja huutoja hevoselle, joka ei olisi malttanut kuunnella. Rata päättyi heidän osaltaan siihen kun Emily humpsahti toisella lammetta esteen yli kipeän näköisesti ja Tico jatkoi matkaansa omaa vauhtiaan kolmen esteen verran ennen kuin se saatiin kiinni. 
"Kotona oli hyvä viikko jos se ei heittänyt minua alas kahta kertaa enempää."

Lexa seurasi uteliaana videota, jonka Emily oli etsinyt hänen ihasteltavakseen. Nuori Tico ei selvästi ollut ollut helppo hevonen, mutta mitä hän oli Laurenin puheista ymmärtänyt, kaksi vuotta ei varsinaisesti ollut vielä pitkä aika yhdessä. Hän ei tosin ollut aivan varma, oliko se ollut vain Laurenin oma näkökulma, mutta olkoot. Tico oli selvästi aivan eri hevonen kuin nykyään.
"Ai kamala", Lexa irvisti Emilyn putoamiselle. "Älä ikinä putoa noin kun olen katsomassa, ole kiltti kulta."

Emily naurahti pehmeästi. 
"Se näytti pahemmalta mitä oli, happi vain meni hetkeksi. Mutta minä yritän." Hän viimeisteli samalla leipänsä ja joi kahvin loppuun. 
"Kun olet syönyt, laitatko hiukseni?"

"Silti", Lexa vastasi. "En mieluusti näkisi sinun koskaan putoavan. Varsinkaan maastoesteillä." Hän ei tarvitsisi sitä muistoa mieleensä vainoamaan.
"Totta kai", nainen lupasi hymyn kera. "Lettinuttura, vai mitä tahdot?"

Lexa tuskin välttyisi siltä aina, mtta sitä saattoi toivoa. 
"Jotain mikä mahtuu puolisiivosti kyp.. Äsh. Laita lettinuttura ja verkko, laitan hatun." Ticon kanssa kypärää ei olisi pakko käyttää koulussa.

Hän todellakin toivoisi sitä. Kerrasta toiseen hän rukoilisi, ettei Emily putoaisi pahasti.
"Selvä. Vai on Tico tänään hatun arvoinen", hän naurahti.

"Maailmanmestaruudet ja Tico ovat sen arvoisia." Emily totesi hymyillen leveästi. 

"Niinpä tietenkin", Lexa naurahti syöden leipänsä loppuun, jotta saattoi letittää Emilyn hiukset. Olihan hän luvannut tekevänsä niin.
"Näytät kyllä aina hauskalta hattu päässä", nainen totesi huvittuneena.

Emily vilkaisi Lexaa hämmentyneenä. 
"Hauskalta? Miten niin hauskalta?"

"Hauskalta", Lexa vahvisti nyökäten ja antoi sormiensa selvitellä punaisia hiuksia. Niiden jakaminen osiksi lettiä varten tuntui tulevan jo luonnostaan.
"Hattuja ei muuten näe paljoa, ellei puhuta sirkuksista, joten ne näyttävät hauskoilta hevosten yhteydessä."

"Noh, kouluratsastajillahan niitä on paljon. Kentässä harvemmin mutta Tico on nykyään niin varma." Ei hän olisi kenenkään muun kanssa edes ajatellut.

"Huomasin sen eilen", nainen vastasi. "Tuntui olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että päässä oli hattu." Harva oli käyttänyt kypärää, mitä hän oli ihmetellyt. Se tuntui niin luonnolliselta osalta ratsastamista nyt, kun hän oli tottunut seuraamaan kenttäratsastusta.

"Voi sinua rakas." Emily naurahti, malttaen juuri ja juuri lla aloillaan että Lexa saisi nutturan tehtyä.

Emily tuntui olevan täynnä virtaa, kun Lexa letitti hiuksia. Yleensä nainen istui siivosti aloillaan, mutta nyt Emily tuntui jatkuvasti heiluvan sinne tänne ainakin vähäsen. Lexa oli kiitollinen, kun saattoi lopulta kiinnittää viimeiset pinnit pitelemään verkkoa ja nutturaa paikoillaan.
"Valmista", nainen lisäsi painaen suukon Emilyn hartialle. "Voit lähteä valloittamaan maailman."

Emily ponkaisi ylös kun Lexa oli valmis ja kääntyi painamaan suudelman naisen huulille. 
"Minä menen. Nähdään!" Hän huikkasi kadotessaan takki kainalossa ovesta ulos. Hämmentävän nopeasti ja haluamanaan aikana hän pääsi tallialueelle asti.

Lexaa huvitti vauhti, jolla Emily lähti liikkeelle. Hän päätyi laittamaan aamupalaa, jonka nainen voisi vain lämmittää palatessaan - ja siinä sivussa ruokki heränneen Bexinkin.
"Hyvä nähdä, että olet yhtä virkeänä liikkeellä kuin hevosesikin", Zoe naurahti huvittuneena Emilyn saapuessa tallialueelle. Hoitaja asteli heti ottamaan naisen takin itselleen. Sen voisi laittaa turvaan valkoisilta karvoilta ja muulta sotkulta aina siihen hetkeen asti, että Emilyn olisi aika lähteä radalle.
"Tico on koettanut tulla läpi karsinan narusta alusta saakka." Nytkin valkoinen hevonen nojasi ryntäillään vasten avointa oviaukkoa rajaavaa kylttiä kurotellessaan koko kaulansa pituudelta käytävän puolelle, kun Larissa selvitti valkoista häntää.

Emily naurahti Zoen sanoille ja vilkaisi Ticoa. Niinpä niin.
”Anteeksi sen puolesta.” Hän ei voinut olla nauramatta. Ratsastajan näkeminen sai Ticon pörisemään innoissaan ja kurottelemaan vain lisää. 
”Kuule poika, käytöstapoja.” Korskahdus ja hörinää. 
”Juu, tiedän. Siitä huolimatta muru.”

"Ei sillä ole sellaisia tänään", Zoe hymähti. Hän oli viettänyt viimeisen vartin pyyhkäisten vielä kertaalleen nahkavarusteita puhtaaksi, kun Larissa oli keskittynyt hevoseen.
"Noh, älä puhu siitä niin rumasti", Larissa valitti naurua äänessään. "Tico on ollut todellinen kullanmuru, mitä nyt valmis toimintaan heti aamuruoista lähtien."

Emily siristi silmiään ja nappasi tukevan, hellän otteen päällään koheltavan orin nenäpiistä. 
"Nyt, et muksauta minua naamaan. Larissa käärii aina tekojasi vaaleanpunaiseen paperiin mutta minä en mussukka usko sellaista. Mmm'm, äiti tietää." TIcolle hän saattoi olla äiti, Copperille yleensä täti. Se oli Wrenin mussukka, vaikka hän hevosta yleensä ratsastikin.

Zoe pärskähti moiselle lepertelylle. Niinpä niin. Emilyllä ei ollut aavistustakaan.
"Joko alat olla valmis, Larissa?" Zoe kysyi käärien pinteleitä siisteiksi rulliksi.
"Valmis", tyttö vakuutti tyytyväisenä siihen, miten valkoinen ja takuton Ticon häntä oli. Zoe pujahti karsinaan nauhan ali, vaikka saikin työntää hevosta pois tieltään, ja ojensi toisen pintelirullan patjoineen Larissalle, ennen kuin kumartui etujalan pariin käärimään pinteliä.
"Oletko sinä valmis, Emily? Lihakset lämpimänä ja valmis nousemaan vauhdikkaan mussukkasi selkään?" Zoe kysyi huvittuneena, vaikka ärähtikin hetkeä myöhemmin hampaidensa lomasta Ticolle, joka kohotteli etustaan. Kavio maahan nyt heti, jotta hän voisi jatkaa pintelin käärimistä.

Emily koetti pitää energisen orin muuten tyytyväisenä, mutta melko heikolla menestyksellä.
"Lämmin täällä on kokoajan. Olen valmis näyttämään kaikille millainen tosimies täällä on paikalla. Juu, sin-- Tico ei! Perkele nyt, poni, loppuu sitten se pelleily." Ori oli ollut innokkaasti kirputtamassa ratsastajansa poskea. 

"Hyvä että asenne on ainakin kohdillaan", Zoe naurahti. Se oli suuri muutos parin viikon takaiseen Burghleyyn, mutta ehdottoman tervetullut muutos. Hän olisi koska tahansa mieluummin liikkeellä itsevarman Emilyn kanssa kuin sen hermoraunion, joka oli ollut varma astuvansa ulos kouluradalta Burghleyssä.
"Luulisi Ticon jo tietävän, että se pääsee nopeammin liikkeelle kun antaa meidän tehdä työmme rauhassa, mutta ei", pidempi hevosenhoitaja hymähti huvittuneena.

"Tsapappap! Ei käy, senkin urpo." Emily sihisi orille, joka ei ottanut komennosta millään lailla itseensä. 
"Meidän mielenterveytemme vuoksi, laittakaa se nopeasti kuntoon."

"Jos mielenterveytesi on kovilla, mene hetkeksi muualle", Zoe puhahti. "Me teemme töitä omaan tahtiimme. Hutiloimalla ei tule kuin huonoa jälkeä." Eivät he turhia viivyttelisi, mutta hän ei aikoisi kiristää tahtia vain sen tähden, että hevosella oli virtaa. Jos pinteli olisi huonosti lämmittelyssä, siitä olisi enemmän harmia kuin hyötyä.

"Ei minun mielenterveyteni kärsi tästä puoliksikaan yhtäpaljon kuin sinun." Emily totesi nauraen. 

"Minun mielenterveyteni on jo mennyt, joten turha siitä on enää murehtia tässä kohtaa", Zoe naurahti takaisin siirtyen takajalan pariin pinteli kädessään.

"Niinpä niin. Terapiaa?" Emily ehdotti vitsillä nauraen.

"Tarvitsisin sitä enemmän päivittäin kun mitä vuorokauteen mahtuu tunteja", Zoe naurahti. "Ei siis kannata."

"Noh! Olet mahdoton." Emily pudisteli päätään ja rapsutteli orin otsaa.

"Olen vain rehellinen", Zoe korjasi suoristautuen takajalan parista, kun pinteli oli siivosti paikoillaan. Hän pujahti köyden ali takaisin käytävän puolelle ja ojensi satulan Larissalle. Tytön heittäessä sen valkeaan selkään, hän puki suitset jo menossa olevan orin päähän ja tarkisti, että kilpailun numerolappu oli kunnolla kiinni.

"Niin varmasti." Emily pudisteli päätään ja astui kauemmas, antaen noille nyt tilaa. Hän veti t-paidan pois valkoisen paidan päältä ja suoristi plastronia hymyillen.

Hoitajat pyörivät vielä hetken hevosen ympärillä varmistaen kaiken toiseen tai kolmanteenkin kertaan, ennen kuin Zoe tarttui kunnolla kiinni ohjista ja Larissa aukaisi kyltin kiinnikkeet toisesta reunasta. Tico oli tulla syliin asti innossaan päästä liikkeelle karsinasta, mutta terävä ärähdys kokeneelta hoitajalta sai orin varomaan edes sen verran, ettei hevonen tunkenut Zoen päälle kovin pahasti. Larissa nappasi repun kantoonsa ja Zoe ojensi ohjia Emilylle.
"Onnea vain tämän sankarin lämmittelyyn. Varma, ettet tahdo meidän juoksuttavan sitä ensin?"

Emily otti ohjat käsiinsä ja pudisteli päätään. 
"Ei, ratsastan sen heti. Täällä on niin hiton kuuma, haluan sen kaikessa ylienergiassaankin:"

"Älä siis putoa. Nyt ei ole hyvä hetki murtaa rannetta", Zoe tarjosi kovin hyödyllisen neuvon antaessaan Emilyn taluttaa yliaktiivista hevosta kohti lämmittelykenttää aivan areenan takana, jolla kentän kouluosuus tänään ratsastettaisiin.

"En putoa." Emily puuskahti nauraen ja lämmittelypaikalla ponkaisi orin selkään, kun se oli jo menossa. 
"Hei, odota nyt! Katsotaan vyö vielä senkin torvi."

Hoitajat pudistelivat huvittuneina päätään orille, vaikkakin Zoe astui avuksi auttamaan vyön kanssa.
"Onnea yritykseen pidellä tätä sankaria aisoissa aitojen sisällä", nainen naurahti.

"Se pysyy kyllä." Emily puuskahti ja taputti Ticon kaulaa. Se tiesi paremmin. Hän painoi hatun päähänsä ja hymyili, kannustaen orin lopulta käyntiin. Pikainen verryttely ja sitten oli aika ratsastaa odottamaan omaa vuoroa. Hän ei halunnut vilkaista kuka olisi seuraamassa, vaan keskittyi täysin ohjelmaan. Tico oli ihanan energinen, vaikka Emily tunsi miten hevonen kärsi lämmöstä erilailla kuin kotona. Ratsastaessaan ulos hän heilautti hattua päästään, taputellen molemmin käsin hitaasti ravaavan Ticon kaulaa. Ori veulasi kuolaimella suorituksesta pöhisten, tietäen tehneensä hyvin. 
"Hieno poika, hienosti. Huomenna vasta nähdään mihin tämä riitti." 

Larissa oli heti vastassa kaivaen herkkuja taskustaan, kun Tico ravasi ulos porteista. Zoe tarttui toiselta puolen orin ohjaan, kun hevonen kurotteli hoitajansa tarjoamien herkkujen perään, ja ojensi vapaata kättään auttaakseen Emilyn alas selästä ilman, että hevonen ehtisi pyyhkimään vaahdot suupielestään kilparatsastajan takkiin.
"Hyvin se meni", Zoe totesi ylpeästi nyökäten. Larissa naurahti.
"Hyvin? Se oli loistavaa", tyttö julisti. "Lellin Ticon piloille samalla kun viilennän sitä, lupaan sen."

Emily valui selästi alas ja veti takkia päältään samaa kyytiä. 
"Hyi helvetti tänne kuolee." Nainen kirosi, vetäen takin kainaloonsa. 
"Kiitos. Sen pitäisi riittää ainakin kymmenen parhaan joukkoon, kaikella logiikalla, mutta katsotaan." Emily naurahti ja hieraisi niskaansa. 
"Kiitos Larissa, se on ansainnut sen."

"Kyllä se riittää", tyttö vakuutti päättäväisenä. Se oli ollut hyvä tulos, ja hän tahtoi uskoa sen riittävän erittäin pitkälle.
"Mene kylmään suihkuun, niin et ehkä sula aivan kokonaan", Zoe naurahti. "Tosin ota ensin tukeva asento, koska Lexa lähestyy kovin vauhdikkaasti takavasemmaltasi." Lexa tosiaan tuli puolijuoksua onnittelemaan Emilyä, vetäen naisystävänsä ilolla syleilyynsä.

Emily kaatui mielellään Lexan halaukseen, nauraen samalla. 
"Hei rakas! Näyttikö se hyvältä?"

"Upealta", Lexa vakuutti, kuten hyvän naisystävän velvollisuuksiin kuului. "Täydellinen suoritus." Hänen teki mieli nostaa Emily ilmaan ja pyörittää ympyrää, mutta ehkä se ei sopinut näin hienojen kilpailujen ilmapiiriin.

"Hyvä." Nainen totesi onnea säteillen. 
"Menetkö nyt katsomaan koulua loppupäiväksi? Jos menemme lujaa, ehdimme katsoa Lieken radan."

"Menen", Lexa vahvisti nyökäten. "Bex meni jo, mutta käski onnitella sinua radastasi. Kuulemma teit hänen elämästään nyt paljon helpompaa, kun hän voi ratsastaa ulos aidoista vailla katumusta." Hän ei ollut ihan varma, mitä nainen oli sillä tarkoittanut, mutta ei sillä niin paljoa väliä ollut. Bexin huumorintaju oli parhaimmillaankin kieroa.

Emily pudisteli päätään. 
"Ei voi tai annan hänelle selkään!" Hän pudisteli päätään uudelleen, otti Lexaa ja lähti koht toista katsomoa. Lieken rata.

Lexa nauroi vain hiukan hämmentyneenä, kun lähti seuraamaan Emilyn perässä eilisestä tutulle areenalle. Hän oletti Bexin vitsailleen, sillä tietenkin nainen tahtoisi päästä kilpailemaan viimeisenä päivänäkin. Silloin ei ollut varaa tulla hylätyksi jo ensimmäisessä osakokeessa.
"Olen kyllä niin ylpeä sinusta ja Ticosta", nainen sanoi leveän hymyn kera.

"Kiitos kulta. Minäkin olen ylpeä meistä." Hän totesi hymyillen, etsien katseellaan tuttuja. 
"Pyydäpä joltakulta merkkiä missä olisi tuttuja."

Lexakin pälyili yleisöön, koettaen löytää lähinnä Bexin kirkkaanpunaisia hiuksia, sillä ne toimivat usein hyvänä maamerkkinä. Tällä kertaa vieläkin paremmin, sillä pienikokoinen nainen oli huomannut heidät ja pomppi parhaillaan tasajalkaa käsiään heilutellen.
"Bingo", Lexa naurahti heilauttaen kättään Bexille, jotta nainen tajuaisi tulleensa nähdyksi. Ei kun vain luovimaan portaita ylös kohti oikeaa osaa katsomosta.

Emily pudisteli päätään ja lähti Lexan perässä kohti oikeaa osaa katsomosta. Siellä hän istui alas ja hutkaisi Bexin olkaa. 
"Pysyt aitojen sisällä huomenna!"

Bex älähti hutkaisua, mikä sai yhden rivin edempänä istuvan Caitlinin kääntymään ja katsomaan taakseen. Ah, kenttäväki oli saapunut sankoin joukoin.
"Miksi et pysyisi aitojen sisällä?" Kouluratsastaja kysyi kulmaansa kohottaen Bexiltä.
"Koska emme pysy", Bex vastasi silmiään pyöräyttäen. "Yksinkertaista. Äläkä sinä hutki minua, Randall."

"Hutkin, koska et sano sellaista edes leikilläsi." Emily puuskahti miltein loukkaantuneena. 

"Sanoin jo", Bex totesi. "Mutta hei, sinä teit hyvän tuloksen, joten onnea siitä."
"Vai niinkö?" Caitlin kääntyi uudestaan taaksepäin vilkaistakseen seuraan liittynyttä kilparatsastajaa. "Onnittelut siis minultakin."

Emily heilautti kättään vähätellen. 
"Pppffh. Caitlin, sinä et olisi pitänyt siitä."

"Vastoin yleistä ennakkoluuloa, osaan arvioida kenttäratsukoita sillä tuomariskaalalla, jolla teitä yleensäkin tuomaroidaan", Caitlin totesi huvittuneena. "Minä ratsastinkin montaa Charlesin hevosta ennen. En ole vain kouluratsastaja, vaikka miten tahtoisit niin uskoa."

Emily nyrpisti nenäänsä. 
"... Shhhh. Ei ajatella sellaista nyt. Hei, onko tuo Lieke?" Hän oli unohtanut kuunnella kuulutuksia. Rautias oli ravasi aitojen ulkopuolella, sotkeutuen jo siinä laukannostossa. Emily irvisti hieman. 
"... Tämä ei lupaa hyvää." 

"On", Caitlin vahvisti vain pikaisella vilkaisulla ratsukon suuntaan. Hän katsoi kolmikkoa ylemmällä rivillä. "Nyt kaikki sormet ja varpaat ristiin." Sen jälkeen oli hyvä kääntää huomio täysin ratsukkoon, jota niin lämpö kuin hermot taisivat rasittaa.
"Ei nyt manata mitään", Bex supatti Emilylle, vaikka oli itsekin irvistänyt haparoinnille.

Emily nyökkäsi ja uskalsi katsoa vain sormiensa takaa. Commodore tuntui keräävän itsensä kun se askelsi radalle rentona ja hyväntuulisen näköisenä. Jokin vain puuttui rautiaasta tänään, eikä sitä voinut olla huomaamatta viimeistään selässä istuvan naisen kasvoilta. Emilystä tuntui että Lieke kävi itsensä kanssa taistelua siitä, voisiko pyytää enemmän vai ottaisiko isompia virheitä kuin tahtirikot piaffessa tai lattea lisätty ravi. Peruuttaessa Coma kopsautti jalkansa aitaan, astumatta yli ja tuntui protestoivan naisen apuja peruutuksessa. Ratsastaessaan ulos Lieke pudisteli päätään, taputtaen orin kaulaa siitä huolimatta molemmin käsin. Ei paras suoritus heiltä, mutta ei nyt naurettavan surkeakaan. He luultavasti olisivat mukana perjantaina, mutta silti harmitti. 

"Voi harmi", Caitlin tiivisti todennäköisesti koko katsojajoukon tunteet kahteen sanaan. "Coma ei ollut tänään parhaimmillaan, ei sitten millään. Liekö tämä sää todella vaatinut veronsa."
"Mutta ei kai tuo tulos niin heikko ollut?" Lexa kysyi odottaessaan prosentteja näkyviin suurelle tulostaululle. Hänestä se oli ainakin näyttänyt paremmalta kuin moni heikommista tuloksista edellisenä päivänä.
"Ei, ei se huono tulos ollut, mutta ehdottomasti heidän tavallisen tasonsa alle", Caitlin totesi. Bex nousi seisomaan.
"Lähdetään piristämään Liekeä", nainen julisti.

Lieke oli ratsastanut hieman piiloon, jotta saattoi niiskaista muutaman kerran. Hän kuuli Bexin äänen jo kauempaa, jalkautuen vasta silloin orin selästä ja ojensi ohjat hoitajalle. 
"Caitlin, ei sanaakaan, kiltti." Nainen pyysi hiljaa. Se todella ärsytti ja harmitti häntä.

Bexin äänen kuuli aina kaukaa, mikä taisi toimia sekä naisen eduksi että harmiksi. Ainakin se sai tällä kertaa ystävän tiedostamaan heidän lähestymisensä.
"En ollut sanomassa", Caitlin vastasi tarjoten sen sijaan myötätuntoista hymyä ja kevyttä puristusta olalle. Sitä sattui. Hevoset olivat eläviä olentoja, eivätkä ne olleet aina parhaimmillaan silloin, kun kisapäivä koitti.

Lieke puuskahtu silinteri kainalossaan ja pudisteli päätään. 
"En tiedä olisiko vain pitänyt ratsastaa enemmän ja toivoa että ei olisi ottanut isompia virheitä. Nyt pelasin varman päälle ja suoritus oli silti huono."
"Ei se niin huono ollut." Emily totesi pehmeästi.

"Coma olisi pian käynyt kunnolla vastustamaan apujasi, jos olisit vaatinut siltä yhtään enempää", Caitlin totesi. Hänen mielestään varman päälle pelaaminen oli ollut ehdottomasti järkevämpää tässä kohtaa. Ainakin Lieke oli saanut tuloksen kirjattua taululle, sen sijaan että olisi joutunut jättämään kesken, kun hevonen olisi alkanut potkia ja pukitella kesken suorituksen.

"Niin minäkin sen ajattelin." Lieke myönsi hieman lannistuneesti. Harmitti kun ensimmäinen edustuskilpailu meni näin. 
"Ärsyttää vain." 

"Se on ihan ymmärrettävää", Caitlin totesi nyökäten. "Mutta huomenna on uusi päivä. Älä jää murehtimaan tätä liiaksi."
"Niinpä. Huomenna näytätte kaikille, miten huippu Coma oikeasti on", Bex kannusti hymyn kera. "Ja hei, ainakin pysyitte aitojen sisällä! Minä olen vakuuttunut, ettei minulla ja Dianalla ole edes moisia mahdollisuuksia."

Lieke hymyili hyvin vaisusti. 
”Yritän ainakin. Bex, on teillä. Hyvin se menee.”

"En olisi niin varma. Meinasin ratsastaa sillä nyt, mutta käteni tärisivät pelkästä ajatuksesta, joten se jäänee myöhemmälle", Bex pudisti päätään irvistäen. Hän ei tahtonut edes ajatella, millaiseen solmuun sisuskalut vääntäisivät itsensä huomenna.

”Myöhemmin on hyvä.” Lieke vannotti hymyillen. 
”Minä taidan lähteä huoneelleni mussuttamaan suklaata.”

"Myöhemmin saa kelvata", Bex nyökkäsi. Ei hänestä olisi menemään herttaisen tamman lähellekään juuri nyt, joten parempi kerätä itseään kokoon ensin. Sitä paitsi, nyt oli niin kuuma ettei hän tahtoisi ehdoin tahdoin rasittaa Dianaa.
"Huomiseen siis", Caitlin toivotti. "Tulekin tallille takaisin paremmalla mielellä."

”Minä tulen.” Lieke lupasi ja lähti. Emily venytteli itseään antaumuksella. 
”Minä voisin mennä ottamaan päiväunet ja syömään.”

"Tein sinne brunssievästä valmiiksi, sen kun lämmität itsellesi mitä mieli tekee", Lexa vastasi Emilylle hymyn kera. "Minä jään katsomaan vielä kouluratsastusta."
"Hyi ei, mennään äkkiä Emily", Bex värähti ajatuksestakin. Ei todellakaan enempää kouluratsastusta hänelle. Se sai vain ajattelemaan huomista koitosta, jota hän oli paljon mieluummin ajattelematta.

Emily suukotti Lexan poskea. 
”Kiitos rakas.” Hän nyökkäsi ja lähti Bexin kanssa kohti mökkiä.

"Minä vihaan näitä kilpailuja jo nyt, enkä ole edes joutunut vielä ratsastamaan", Bex puhahti kulkiessaan mökin suuntaan. Hän ei muistanut hermoilleensa näin paljoa edes silloin, kun oli ensimmäistä kertaa startannut neljässä tähdessä reilua vuotta aiemmin. Kukaan ei ollut odottanut häneltä mitään sinä kertana, mutta nyt odotukset tuntuivat painavan raskaina harteilla.

”Et vihaa niitä oikeasti. Opit rakastamaan tätä.” Emily totesi hymyillen. Nyt hän oli taas itsevarma ja hyväntuulinen.

”En usko”, Bex totesi päätään pudistaen. ”Tämä on pelkkää kidutusta. Olen iloinen, ettei minua tarvitse valita enää jatkossa kun on niin paljon muitakin jotka odottavat omaa vuoroaan.”

”Oletko varma? Ehkä osoittaudutte tehotiimiksi ja teitä halutaan jatkossakin.” Emily totesi hymyillen.

”Emme todellakaan”, Bex puhahti päätään raivokkaammin puolelta toiselle pudistaen. ”Olemme ulkona heti huomenna.”

”Ette ole. Bex nyt loppu. Voitit Burghleyn tällä hevosella.” Emily avasi mökin oven.

”Vuosi sitten”, nainen huomautti. Se oli ollut uskomatonta tuuria enemmän kuin yhtään mitään muuta. Hyvä on, he olivat tehneet huipputuloksen myös Badmintonissa tänä vuonna tulemalla kuudensiksi, mutta siitä huolimatta hän ei tuntenut olevansa valmis tähän.
”Miksei minun voitu antaa kisata yksilönä, kun kerran kaikkien hevoset ovat kisakuntoisia? Ainakaan en veisi mitään muilta epäonnistumalla.”

”Koska sinulle halutaan joukkuekilpailukokemusta.” Emily muistutti. 
”Siksi.”

”No pah”, nainen puhahti. ”Turha itkeä kun menee joukkuepaikka Tokioon ohi tämän takia.” Hän tempaisi jääkaapin oven auki niin vauhdikkaasti, että ovessa oleva ketsuppipullo putosi ja purskahti ympäri lattiaa. Se tuntui osuvalta kuvaukselta koko päivästä.
”Vittuperkele”, Bex kirosi hilliten vain vaivoin itsensä, ettei potkaisisi avointa ketsuppipulloa koko mökin halki. Sen sijaan hän kumartui nostamaan pullon ja etsimään rättiä, jolla pyyhkiä ketsuppiroiskeet lattialta ja alakaapin ovista.

”No ei mene. Bex nyt vittu kerää itsesi. Mikään ei ole mennyt vielä pieleen.” Emily muistutti ja otti ruokansa jääkaapista, työntäen mikroon.

”Meni jo”, nainen huomautti kyykkiessään lattialla siivoamassa aiheuttamaansa sotkua.
”En todellakaan starttaa huomenna.”

”Sano tuo Zoelle. Sinä todellakin starttaat kun paikan sait.” Emily totesi tiukasti.

”Kiitos ideasta”, Bex vastasi. ”Niin sanonkin. Hän murtaa käteni tai lyö nenän poskelle ja en voi enää startata.”

”Nah, istuttaa sinut satulaan väkisin.” Emily vastasi aurinkoisesti hymyillen.

"Niin varmaan", Bex puhahti. "Hän on vain tyytyväinen, mitä kauempana pysyn hevosista." Nainen nousi lattialta siivottuaan ainakin omasta mielestään ketsuppitahrat kaikkialta ja huuhteli rätin sekä kätensä vesihanan alla. Sen jälkeen uusi yritys jääkaapin kanssa, joskin hän päätyi nopeasti vaihtamaan pakastimeen. Hitot hyvästä aamupalasta, hän tahtoi jäätelöä. Suoraan purkista, kiitos. Lusikan ja jäätelöpurkin kera nainen suunnisti sohville ja lösähti alas.
"Vihaan tätä", hän julisti päättäväisesti ennen kuin kaivautui rocky roadiin.

Emily oli syönyt oman brunssinsa ja pudisteli päätään.
”Mitä juttelit Lexan kanss eilen kun olin mennyt nukkumaan?”

"Suuria salaisuuksia", Bex tuhahti. Onnettomuus ketsupin kanssa tuntui kääntäneen jännityksen pahaksi mieleksi, joka purkautui nyt tuhinana ja jäätelön syömisenä. "Mitä sattuu elämästä, hevosista, opiskelusta, maailmasta."

Emily siristi hieman silmiään. 
”Ette mitään hänen entisestä elämästään?”

"Emme mitään ihmeitä", Bex totesi harteitaan kohauttaen. "Selasin vuosikirjan loppuun, hän kertoi valmistujaisistaan ja muusta mitä siellä oli, siinä se. Miksi kyselet? Kai sinä nyt tiesit jo, että hän valmistui luokkansa priimuksena Harvardista?" Koska miksi vittu ei.

Emily hymyili vaisusti. 
”En tiennyt.” He eivät puhuneet Lexan elämästä yliopistossa. 
”Ette muusta? Jotain mitä minulle ei saisi kertoa?”

"Ai", Bex totesi lusikoiden jäätelöä suurina kukkurallisina lusikoina suuhunsa. "No johan sinä nyt olet epäluuloinen."

”... eli jotain. Kiltti, kerro?” Hän halusi tietää.

Bex tuijotti lusikka suussaan Emilyä.
"Mitä sinä minulta kyselet naisesi elämästä? Puhu Lexalle, äläkä minulle", hän pyöräytti silmiään. "Mistä minun pitäisi tietää yhtään mitään, mitä sinä et jo tiedä?"

Emily kurtisti kulmiaan. 
”No voi helvetti, en puhukaan.” Hän nousi siivoamaan tiskejään keittiöstä. Vitun raskas taskutornado.
”Normaalisti juoruat kuin papupata silloinkin kun kielletään ja nyt sitten et voi avata suutasi!”

"Mitä helvettiä sinä oikein tahdot minun sanovan?" Bex kivahti takaisin. "Jos juoruan niin se on väärin, jos olen hiljaa niin sekin on väärin. En vain voi voittaa! Mitä sinä edes tahdot kuulla? Että meillä oli tosi hauskaa kun muistelimme hänen yliopistoaikojaan? Vai ehkä kuinka onnellinen hän oli joskus muinoin? Vittu Emily, jos tahdot tietää jotain naisystävästäsi niin ehkä kysyt häneltä!"

”En minä tiedä? Ehkä sinä vain avaat pääsi aina väärissä paikoissa!” Emily ärähti takaisin, aikomatta ottaa Bexin kiukkua vastaan tyynesti. 
”Haist vittu Bex, älä sitten ole hyödyksi!”

Ehkä hän oli aina väärään aikaan äänessä, mutta väliäkö sillä. Jos ei miellyttänyt niin ovi oli tuossa suunnassa. Hän ei pakottanut ketään viettämään aikaa kanssaan, mistä Zoe tuntui ottavan kaiken ilon irti.
"No mitenhän helvetissä minun pitäisi olla hyödyksi kun sinä et edes tiedä, mitä tahdot?" Bex ärähti. "Kyselet vain sokkona ja suutut, kun et saa tahtomiasi vastauksia, vaikket edes itsekään tiedä, mitä se on, mitä haluat kuulla!"

”Vastauksesi ovat niin ylimalkaisia, että pitäisikö niistä edes saada selvää!” Eniten ärsytti Bexin asenne. Nainen kolisteli portaat ylös ja vilkaisi kaiteen yli. 
”Minä auttaisin sinua mutta ei vissiin päde toisinpäin!” Sitten oli hyvä pamauttaa ovi kiinni.

"Missähän helvetissä olit minua auttamassa? Jos tahdon tietää asioita ihmisistä, kysyn suoraan heiltä itseltään!" Bex huusi lähestulkoon koko keuhkokapasiteetillaan suljetusta ovesta huolimatta. Emily kiukutelkoot omassa huoneessaan. Yläkerta voisi olla Emilyn. Hän pysyisi mielellään sohvalla jäätelöpurkin kanssa ja kiehuisi itsekseen raivosta.

Sinne nainen jäikin, tulematta alas vaikka olisi halunnut. Vitun Bex. Vitun hyödytön lörppähuulinen aasi.

Hiljaisuus jatkui mökissä pitkään, ennen kuin ovi kävi ja Bex käänsi edelleen varsin leimuavan katseensa sisään astelevaan Larissaan. Tytön kunniaksi oli sanottava, ettei Larissa säpsähtänyt paikoillaan, mutta tyttö liukeni hyvin nopeasti yläkertaan pois Bexin raivon ulottuvilta. Mökin tunnelma sai tytön harkitsemaan toistamiseen, tahtoiko hän todella olla mieluummin täällä kuin ihan missä tahansa muualla.

Emilyn huoneesta saattoi välillä kuulla hiljaista kiroilua. Siitä saattoi päätellä ratsastajien tappelleen. Emily laittoi Lexalle viestin jossa pyysi kotiin tullessa tuomaan ruokaa ylös.

Kiroilu piti Larissan tehokkaasti poissa Emilynkin huoneesta, mutta Lexan saama omituinen pyyntö sai naisen pahoitellen poistumaan kouluratsastuksen yleisöstä ennen aikojaan ja palaamaan mökille huolissaan. Hän nappasi muutaman hedelmän ja suolakeksejä mukaansa, kun suunnisti yläkertaan ja koputti kevyesti oveen ennen kuin astui heidän huoneeseensa.
"Mikä hätänä, rakas?" Lexa kysyi laskien eväät yöpöydälle sängyn viereen.

”... loppuiko se jo?” Emily oli olettanut ratsastuksen jatkuvan vielä hyvän tovin.

"Ei", nainen pudisti päätään, "mutta tahdoin tulla katsomaan, miten sinä voit. Näin jo ihan tarpeeksi kouluratsastusta."

”... ei sinun olisi tarvinnut, hölmö... en vain halua mennä alas.” Emily tuhahti turhautuneesti.

"Olen mieluummin sinun kanssasi", Lexa totesi ja istahti sängylle. Hän mietti hetken, tahtoiko edes kysyä, miksei Emily tahtonut mennä alakertaan, mutta ehkä naisen mieli paranisi, kun tuo saisi purkaa turhautumistaan. Hän voisi kuunnella ja toivoa, että se riittäisi.
"Erityistä syytä, miksi tahdot pysyä kaukana alakerrasta?"

”Bex.” Se tuli suoraan ja hyvin nopeasti. Vitun ääliö.

"Voi ei", Lexa sanoi hiljaa ja pudisti päätään. Kai sen olisi voinut arvata siitä, miten Bex oli näyttänyt murjottavan sohvalla tyhjä jäätelöpurkki edessään. "Sinun ei tarvitse mennä alakertaan tai nähdä häntä ollenkaan tänään", nainen lupasi.

Emily veti syvään henkeä. 
”Hyvä. Saatanan hyödytön...” ehkä Emily olisi hyötynyt harhautuksesta.

Emily kävi edelleen selvästi kierroksilla mistä ikinä naiset olivatkaan tapelleet, joten Lexa koki parhaaksi taputtaa sänkyä vierellään.
"Tule kainaloon", hän pyysi. "Halaan sinulle paremman olon."

Emily tunki mielellään Lexan kainaloon ja vilkaisi tuota. 
”... panettaa.” Se tuli suoraan.

Lexa tukahdutti naurahduksensa, vaikka se saikin äänen muuttumaan yskähdykseksi.
"Selvä, rakas. Voin ehkä auttaa sen kanssa", hän sanoi kurottaen puhelimensa puoleen. Tämä vaatisi musiikkia, jos hän ei ollut houkuttelemassa Emilyä ajomatkalle.
"Ehkä haluat riisua sillä aikaa, kun etsin meille musiikkia?" Lexa ehdotti hymy huulillaan ja painoi suukon Emilyn hiusten sekaan.

Emily siristi hieman silmiään, mutta ei räjähtänyt Lexan silmille tuon naurusta. Sentään. Nainen veti vaatteita laiskasti yltään ja katseli naisystäväänsä. 

Lexa löysi sopivan albumin, ja nosti äänenvoimakkuutta puhelimestaan. Nyt oli päiväsaika, joten ketään ei haittaisi voimakkaampi musiikki - varsinkaan, kun se estäisi muita kuulemasta asioita, joita nuo tahtoivat kuulla vielä vähemmän kuin musiikkia.
"Näytät hyvältä", Lexa julisti heti kun sai kätensä vapaaksi ja saattoi auttaa Emilyä riisumaan loput vaatteensa. Hän painoi suudelman huulille antaen sen sävyn hiipiä heti vaativammaksi. Emily tuskin tahtoisi hempeää hellyyttä juuri nyt, kun tuntui edelleen olevan kovin kierroksilla tappelusta.

Ei, Emily tahtoi jotain aivan muuta. Hän olisi tahtonut heittää Lexan alleen ja rääkätä tuon elvältä tai ainakin kolmen orgasmin verran. Sama asia? 
”Mmmhm, sinä et pukeissa.”

"Korjataan se siis", Lexa totesi alkaen riisua omia vaatteitaan katkaisematta suudelmia. Hän näykkäisi Emilyn alahuulta ja puristi kädellään naisen rintaa, ennen kuin veti oman paitansa päänsä yli ja potki shortsinsa alushousuineen pois jalastaan. Hän kierähti Emilyn ylle ja aukaisi rintaliiviensä hakasen.
"Parempi nyt?" Nainen kysyi antaen liivienkin päätyä muiden vaatteiden sekaan lattialle.

Emily vilkaisi alastonta kehoa, huultaan purren.
”On. Paljon.” Hän vei kätensä naisen hiuksiin, haroen niitä sormillaan. 
”Voisit olla aina noin.”

"Sitä ei katsottaisi kovinkaan hyvällä ulkomaailmassa", Lexa vastasi painautuen vasten Emilyn kehoa ja kumartui suutelemaan naista kunnolla. Ehkä hänen pitäisi antaa Emilyn määrätä tahdista, mutta oli aivan liian herkullista suudella naista pitkään ja hartaasti.

”Kuka siitä välittää?” Nainen puuskahti, vastaten suudelmaan pitkästi ja nauttien. Hän yritti kyllä eleillään kertoa että hidastelu oli typerää.

Emily ei selvästi tahtonut odotella ja nauttia hetkestä, joten Lexa antoi kätensä hiipiä heidän väliinsä. Ehkä Emilyn mieli paranisi orgasmin tai parin myötä, ja sitten he voisivat ottaa rauhallisemmin. Tai sen voisi säästää lomalle, ihan miten tahansa.
"Olet niin kuuma", Lexa henkäisi suudelmien lomassa ja laski oikean kätensä Emilyn rinnoille hellimään niitä. Tällaisina hetkinä hän todella toivoi, että hänellä olisi ollut enemmän käsiä.

Sitä hänkin toivoi. Rentoutumista ja kykyä nukahtaa sitten päiväunille kuten oli ajateklut. 
”Tässä lämmössä kuka vain on...”

Lexa näykkäisi vastaukseksi Emilyn alahuulta. Kehtasikin olla nenäkäs.
"Käytätkö samaa selityksenä siitä, miksi olet niin märkä?" Hän murisi taputtaen samalla kädellään Emilyn sisäreittä, jotta saisi enemmän tilaa sormilleen.

Emily kehtasi juuri nyt melkein mitä vain. Hän siirsi jalkojaan kevyesti ja siristi silmiään. 
”Tekee vain mieli. Katselin sinua jakuissa ja t-paidassa. Vähempikin pehmoporno pistää ajatukset liikkeelle.”

Lexa naurahti matalasti.
”Pidän siis huolta, että näet minut useasti jakussa”, nainen lupasi näykkäisten Emilyn huulta. Hän voisi todennäköisesti olla hellempikin otteidensa kanssa, mutta Emily ei ollut vielä valittanut, joten olkoot.

Ehkä nuriseva, nenäkäs Emily kaipasi juuri sitä. Hellyys oli toiseen hetkeen. Emily voihkaisi pehmeästi, tukistaen kevyesti Lexan hiuksia. 
"Parempi olisi."

”Toivottavasti unelmoit minusta jakussa juuri nyt”, Lexa sanoi matalasti valuen suukkoineen Emilyn kaulan kautta hartialle ja rinnoille. Ketään ei haittaisi pieni jälki tai pari paikoissa, jotka olivat niin vaatteiden peitossa.
”Tai sitten et ajattele enää yhtään mitään”, nainen lisäsi siirtäen hieman kättään parempaa asentoa hakien. Emily ansaitsi nautintonsa eikä turhaa hidastelua.

"Minä en ajattele sinua vaatteet päällä jos... olet vieressä ilman." Emily sihahti ja valui nojaamaan tyynyjä vasten. Hän puri rannettaan, voihkien raskaasti sitä vasten kun nautinto pyyhkäisi yli. Hitto. Ärsytti edelleen. 

Lexaa huvitti moinen julistus, vaikka tottahan se oli. Miksi unelmoida mistään, kun saattoi katsoa ja nauttia todellisuudesta?
”Parempi?” Lexa kiusasi matalalla naurahduksella vasten Emilyn kaulansyrjää.

Emily värähti äänelle ja kiehnäisi poskeaan Lexan päätä vasten. 
"Ehkä. Vituttaa edelleen, ehkä pitää nukkua se pois."

Lexa naurahti uudestaan toteamukselle.
”Nukuttaako?” Hän kysyi huvittuneena Emilyä vasten painuen ja piirteli sormellaan kuvioita naisen rintojen ympärille. ”Ehkä minun pitää väsyttää sinut.”

Emily värähti ja pudisteli päätään. 
"Ei väsytä. Ehkä." Se ei voisi olla kovin surkea kohtalo.

Lexa naurahti vasten Emilyn ihoa. Se ei ollut kielto, joten hän otti sen vastaan lupana jatkaa. Hän painoi helliä suudelmia kaulalle, ettei vain jättäisi jälkiä, mutta käytti hampaitaan paljon vapaammin mitä alemmas valui. Hän painoi suukon Emilyn lantioluulle, ja lähti kipuamaan takaisin ylöspäin suukkojen kera. Pieni odotus ei koskaan tappanut ketään, paitsi ehkä hänet, jos Emily naksauttaisi hänen niskansa turhautuessaan odottamaan.
”Olet niin kaunis”, Lexa mumisi vasten ihoa ja näykkäisi pehmeästi rinnan alta. ”Niin, niin kaunis.”

Emily saattoi harkita sitä. Hän ei ollut kärsivällisellä tuulella, kun bex oli jo käynyt hermoille raskaasti. 
"Mh, voisit arvostaa sitä hieman paremmalla tavalla."

Lexaa nauratti Emilyn kärsimättömyys, mutta viisaasti nainen oli nauramatta ääneen. Sen sijaan hän vain mumisi suostumuksensa ja lähti jälleen valumaan alemmas. Hän kietoi kätensä Emilyn jalkojen ympärille ja nosti ne harteilleen näykkäisten sisäreiden kalpeaa ihoa.
”Parempi?” Hän kuitenkin viisasteli. Joskus tuli leikittyä hengellään ihan vahingossa, ja joskus se oli harkittua kuten nyt.

Emily pukkaisi kantapäällään Lexan selkää. 
"Mutta ei täydellinen." Hän mutii hiljaa, hakien peittoa suuhunsa. Huutaisi kuitenkin jos ei varoisi.

Viesti meni perille paineena selässä.
”Tehdään siitä siis täydellistä”, nainen naurahti. Suuria sanoja, suuria lupauksia, mutta hän aikoi tehdä parhaansa, jotta niistä tulisi totta. Vaikka se sitten saisikin Emilyn huutamaan ääneen.

Sai se, mutta ääni jäi hyvin peittoon ja loput musiikin alle. Hän vihasi tätä yhteismajoitusta juuri nyt todella paljon. Reidet singahtivat yhteen naisen todella rentoutuessa kaiken jännityksen jälkeen. Pois. Ei mitään nerokkaita ennätysyrityksiä tänään.

Lexa kohottautui pieni hymy huulillaan, kun Emily niin selvästi tahtoi hänet pois jalkojensa välistä. Ei hän tänään laittaisi vastaan. Lomalla sitten. Siellä olisi hyvä koetella ennätystä jos toistakin.
”Hei rakas”, Lexa naurahti hivuttautuessaan Emilyn vierelle pieni hymy huulillaan. ”Sanoinko jo, miten rakas olet?”

Emily tunki Lexa kainaloon pieneksi rullaksi. 
"Sanoit. Olet rakas." Hän totesi hiljaa, jo leppoisampaan sävyyn.

”Hyvä”, Lexa vastasi kietoen kätensä iloisesti Emilyn ympärille. Naisen mieliala taisi jo olla hieman korkeammalla, joten tavoite täytetty.
”Päiväunet?” Hän ehdotti pieni hymy huulillaan.

"Päiväunet." Emily hapuili tosin yöpaitaansa. Jos jollakulla olisi asiaa, nuo tuskin tahtoisivat nähdä häntä alasti. Sen jälkeen oli helppoa käpertyä päiväunille.

Yöpaita oli aivan turha, jos Lexalta kysyttiin, eikä nainen vaivautunut etsimään omaansa. Emily saisi hipsiä ovelle, jos heitä kaivattaisiin. Lexa ei ajatellut nukahtavansa, mutta niin vain uni vei mennessään, kun hän saattoi pidellä Emilyä kainalossaan.

Emily havahtui vasta parin tunnin kuluttua, jaksamatta pukea päälleen shortseja kummempaa lisäksi kun joutui myöntämään tappionsa ja astelemaan alakertaan. Hiukset pörrössä, sen näköisenä että oli herännyt enemmänkin yöunilta. 

Lexa oli herännyt jo aiemmin ja hipsinyt kaikessa hiljaisuudessa alakertaan laittamaan lämmintä päivällistä nälkäisille. Zoe oli kotiutunut pöydän ääreen kuppi kuumaa käsissään, joskin toisen kahvikupin jälkeen Lexa oli vaihtanut hevosenhoitajalle teetä eteen, jota Zoe joi vain hieman nenäänsä nyrpistellen odottaessaan evästä. Bex oli kadonnut jonnekin kisapaikan hälinään, mikä tuntui hiljentäneen mökkiä tavattomasti.
”Huomenta kulta”, Lexa tervehti silputen vihanneksia salaattia varten. 

Emily hymyili Lexalle pehmeästi ja vilkaisi ympärilleen. Hiljaist. 
”Miten sinä juot teetä?”

Zoe mulkaisi Lexaa tavalla, joka tuntui välittävän naisen toiveen mahdollisimman kivuliaasta kuolemasta amerikkalaiselle.
"Lexa ei antanut minun juoda enää kahvia. Kuulemma liian myöhäistä juoda enää kofeiinipitoisia juomia, kun muutaman tunnin päästä voi jo mennä nukkumaan."

"No Lexa on kyllä oikeassa..." Emily mutisi hiljaa ja istui alas limsamukin kanssa.

"Ei ole", Zoe totesi silmät siristyen. Hän oli vuosia juonut mustaa kahvia juuri ennen nukkumaanmenoakin, eikä se ollut koskaan valvottanut häntä turhia.
"Tiede on kanssasi eri mieltä, Zoe", Lexa virnisti olkansa yli keittiöstä, joskin naisen katse kiinnittyi Emilyn mukiin. "Tuon on paras olla jotain muuta kuin coca-colaa."

Emily vilkaisi mukiaan. 
"Fantaa." Nainen vastasi epäröimättä, vaikka mukin neste olikin tummaa.

"Hyvä kulta", Lexa kehui naurahtaen ja kääntyi takaisin leikkuulautansa puoleen. Zoe kohotti kulmaansa Emilylle, mutta päätti olla kavaltamatta naista. Tämän kerran.
"Näytät nukkuneen oikein mukavat päiväunet", hoitaja totesi sen sijaan. "Oletko iloinen siitä, että voit huomenna nukkua pitkään?"

Emily hymyili Zoelle oikein viattomana. Kiitos tästä. 
"Mmmm, oikein mukavat." Hän vahvisti ja otti kulaksen colastaan. 

"No sehän se on tärkeintä. Hyvä että nyt on hyvä ja levännyt olo", Zoe pyöräytti silmiään. "Tico on muuten loistokunnossa tallilla. Koulurata ei tuntunut rasittaneen sitä paljoakaan, vaikka kuumuus nyt vaatikin veronsa."

"Loistavaa. Se saa huomenna pitää vapaan, en aio nousta selkään. Larissa talutelkoon sitä tai jotakin, ehkä se sitten olisi täydessä terässä lauantaina." Niin hän ainakin haaveili. Jos hevosen pitäisi talutuksella liikkeessä, eikä rasittaisi. 

"Larissa tekee sen varmasti mielellään", Zoe totesi. Se teki yhden heistä - jos hän voisi valita, hän ei liikkuisi mihinkään ilmastoidusta tallista. Aurinko tuntui polttavan kuumalta, mutta Larissaa moinen ei tuntunut haittaavan lainkaan.
"Sinulla on oikein loistava ratsu allasi lauantaina, jos se vain meistä on kiinni."

Emily nyökkäsi hymyillen. 
"Minä en epäillyt sitä sekuntiakaan." Hän ei tosiaan epäillyt hetkeäkään, etteikö niin olisi.

"Hyvä niin", Zoe hymähti, "olet siis oppinut jotain." Hän nousi pöydän äärestä ja täytti kuppinsa uudestaan kiehuvalla vedellä. Helvetin Lexa, kun oli alkanut rajoittaa hänen kahvinjuontiaan.
"Mitä aiot tehdä huomenna, kun sinulla ei ole sen ihmeellisempää ohjelmaa?"

Emily kohautti olkiaan. 
"Taidan katsella kisa-alueen kojuja ostostarkoituksessa läpi ja vain vanhanaikaisesti venytellä ja levätä." Se kuulosti parhaalta suunnitelmalta.

"Ei hullumpaa", Zoe totesi, "kyllä se päivä niinkin kuluu." Siinä ja rataa kävellessä saisi varmasti kulutettua vapaapäivän kokonaan.
"Minä taidan mennä katsomaan koulua, heti Bexin radan jälkeen, tietysti", Lexa pohti ääneen leikatessaan paprikaa paloiksi vihersalaatin joukkoon, "mutta voisin tulla kiertämään kojuja kanssasi vaikka lounasaikaan, kun ratsastus on tauolla?"

Emily nyökkäsi Lexan suunnitelmalle. 
"Se käy." Hän voisi sen jälkeen käydä kävelemässä rataa ja sitten maata loppuillan. Loistava suunnitelma. 

"Täydellistä", Lexa hymyili pehmeästi olkansa yli Emilylle ja kumosi paprikat salaatin joukkoon. Zoe kalasteli teepussinsa mukistaan ja palasi pöytään murjottaen kuuman juomansa kanssa.
"En tajua, miten kukaan voi juoda tätä hyvillä mielin", nainen puhahti. "Tämä maistuu fairylta."

"Varmaan maistuu kun teet sen noin..." Emily mutisi ja valitti hiljaa.

"Phah", Zoe puhahti. Hänen teen keittotaidoissaan ei ollut mitään vikaa. Syy oli vihreän sitrusteen, eikä yhtään minkään muun. Siitä ei saisi hyvänmakuista yrittämälläkään.
"Ruoka on ihan juuri valmista, jos tahdotte jo kattaa pöydän valmiiksi", Lexa totesi vilkaisten naisten suuntaan. Ehkä tekeminen saisi Zoen unohtamaan narinansa teestä, jota nainen kaikesta valittamisesta huolimatta joi kuppikaupalla.

Emily valui jaloilleen ja alkoi kattaa pöytää kaikessa rauhassa. 
"Zoe, osaatko sanoa miten seuraavalla jälkeeni meni?"

"Osaan", Zoe vastasi aikuisesti ja nousi auttamaan pöydän kattamisen kanssa. Vasta, kun hän oli saanut laskettua lasit kaikille, hymyili hän pienesti Emilylle. "Toinen joukkueratsastaja sai myös alle 30 tuloksen, samoin kuin yksilökisaajamme."

Emily siristi jo silmiään. Jos Zoekin alkaisi koetella häntä, hän räjähtäisi. 
"Halleluja." 

Emily oli tukenut Lexaa omituisessa kofeiinikiellossaan, joten Emily oli ansainnut hieman kiusaa.
"Hyvä pohja siis huomiselle", nainen totesi nyökäten. Ehdottomasti. Joukkueella oli jo kaksi hyvää tulosta. Yksi lisää, ja he olisivat oikein hyvissä asemissa, kaksi, ja heillä olisi kaikki mahdollisuudet kisata tosissaan mitaleista viikonloppuna.
"Aloititte oikein hyvällä vireellä Ticon kanssa."

Emily nyökkäsi ja hymyili hieman leveämmin kuin oli tarkoitus. 
"Ja olen iloinen siitä. Sitä varten lähdimme ensimmäisinä, kun Tico on kokenut hevonen." Ja järkevä, maastossakin.

"Kyllä se teidän rasittava maajoukkuevalmentajanne osaa sentään jotain järkeillä", Zoe hymähti istahtaen takaisin pöytään, kun se oli vihdoin katettuna. Lexa kaatoi perunoiden keitinveden pois ja nosti kattilan pöytään, ja seurasi nopeasti salaattikulhon ja paistinpannun kera.
"Larissa?" Lexa huhuili yläkertaan. Oven kolahdus riitti kertomaan, että Larissa oli matkalla, ja heti kun tyttö näki kaiteelta katetun ruokapöydän, kiisi nuori hevosenhoitaja portaat alas kolme askelmaa kerrallaan ja ehti pöytään istumaan ennen Lexaa, joka oli täyttänyt kannun vedellä.
"Jos lihakastikkeessa ei ole tarpeeksi makua, niin tässä on lisää pippuria. En viitsinyt laittaa paljoa, kun se ei ole jokaisen makuun", nainen lisäsi laskien pienen pippurimyllyn keskelle ruokapöytää.

"Sentään jotain." Emily myönsi. Hän antoi Larissan ottaa ruokaa ensin, ottaen sitten oman lautasensa täyteen. 
"Kiitos rakas." 

Larissa kasasi jälleen kerran valtavan annoksen ruokaa eteensä, mutta väliäkö sillä, kun se tuli aina kaikki syötyä. Joskus Lexasta tuntui, ettei tyttö muuta tehnytkään kuin syönyt, mutta hyvähän se vain oli, että ruoka maittoi.
"Ole hyvä", Lexa vastasi Emilylle. "Hyvää ruokahalua." Sen jälkeen hänkin tiesi, että pöydän ääressä olevalle kolmikolle olisi turha puhua, sillä kaikki keskittyisivät tyhjentämään lautasiaan.

Se tosiaan oli aina hiljainen hetki mökissä. Emily otti oikeasti mukiinsa Fantaa kun Lexa oli näkemässä, ettei saisi sormillensa. Hän laski lopulta aterimet käsistään ja veti syvään henkeä. 
"Kiitos ruoasta rakas."

Lexa oli tyytyväinen, kun lautaset naisten edessä tyhjenivät reipasta tahtia. Selvästi ruoassa ei ollut mitään vikaa, kun se maittoi näin hyvin. Tämä taisi olla paras kehu, jonka hän koskaan saisi ruoanlaitostaan.
"Ole hyvä, kulta", Lexa vastasi hymyn kera ja sipaisi sormillaan Emilyn käsivartta. "Tulihan vatsa täyteen?"

Emily nyökkäsi hymyillen. 
"Tuli, kuten aina." Ei hän koskaan jäänyt nälkäiseksi Lexan ruokia syötyään. 

"Hyvä", Lexa hymyili tyytyväisenä. Sekin oli aina ilo kuulla. "Mitä jos asetumme kaikki mukavasti sohvan ääreen ja laitamme vaikka elokuvan pyörimään?" Sillä saisi hyvin kulutettua aikaa siihen asti, että he voisivat mennä nukkumaan, eikä elokuva toivottavasti valvottaisi ketään.

Emily nyökkäsi hymyillen.
”Loistava idea rakas.” Hän totesi hymyillen, hakien kaapista jäätelöä itselleen jälkkäriksi.

Larissa oli heti tönkimässä pakastinta sinisen purkkajäätelön perässä, siinä missä Zoe auttoi tyhjäämään pöydän nopeasti. He tosin päättivät yhdessätuumin tiskata tiskit vasta elokuvan jälkeen, ja suunnistivat sohvalle. Larissa oli jo etsinyt television kaukosäätimen ja alkanut selata satoja kanavia, joita oli tarjolla. Lexa asettui tyytyväisenä Emilyn vierelle sohvalle ja kohotti kättään, jotta nainen voisi käpertyä hänen kainaloonsa jäätelönsä kera.

Emily käpertyi mielellään Lexan kainaloon ja hymyili tyytyväisenä. Nyt kaikki oli taas oikein maailmassa. 

Lexa ei ollut edes varma, mitä he päätyivät katsomaan, muuta kuin että se oli komedia, joka sattui alkamaan kanavalta sopivaan aikaan. Zoe ja Larissa tuntuivat kuitenkin keskittyvän elokuvaan, joten Lexa ei aikonut häiritä ketään puheillaan. Hän vilkuili Emilyä useammin kuin television ruutua, ja vielä enemmän siinä kohtaa, kun Bex törmäsi sisään, vilkaisi kerran sohvalle kokoontunutta väkeä ja tömisteli portaat kaksi kerrallaan yläkertaan.

Emily jännittyi Bexin tullessa. Hän laskelmoi pari hetkeä vaihtoehtojaan, nousten ja lähti kohti yläkertaa. 
”Bex?”

Lexa puristi kevyesti Emilyn hartiaa ennen kuin antoi naisen seurata Bexin perässä yläkertaan.
"Mene pois!" Bex huusi vastaukseksi suljetun oven takaa ja tömisteli ympäri huonettaan etsien yövaatteitaan. Hän tahtoi eroon ratsastusvaatteistaan nyt eikä kohta, mutta ei hän voisi alasti hyppiä suihkun jälkeen.

Emily huokaisi hiljaa. 
”En mene. Jutellaan?” 

"Ihan sama mitä se oli, ei kiinnosta", Bex vastasi potkaisten laukkunsa päin seinää turhautuneena.

”Hei. Bex. Olen pahoillani.” Bexin kanssa riitely oli perseestä mutta pakko se olisi sopia.

Bex tömisteli tiensä sängyn ympäri ovelle ja tempaisi sen auki. Suurin osa ripsiväristä tuntui olevan poskilla, kun hän tuijotti hetken Emilyä.
"Loistavaa sinulle. Voitko nyt jättää minut rauhaan?" Hän kiepahti kannoillaan lyödäkseen oven toistamiseen kiinni. Nainen alkoi yhdellä jalalla pomppien riisua vaaleanharmaita ratsastushousujaan, joiden polvia vihreät ruohotahrat koristivat. Hän etsisi yöpaitansa suihkun jälkeen. Hän vain tahtoi suihkuun nyt, ja kaikkea muuta ehtisi ajatella myöhemmin. Ehkä yöpukukin löytyisi jostain maagisesti sillä aikaa, kun hän kävisi kuumassa suihkussa.

Emily säpsähti Bexin olemusta ja livahti ovesta sisään ennen kuin ovi pamahti kiinni. 
”Bex. Mitä tapahtui?”

"Ei kuulu sinulle", nainen totesi potkaisten uudelleen laukkuaan ohikulkeissaan. Ei se varsinaisesti mitään auttanut, mutta ainakin hänellä oli hetken jokin kohde, johon suunnata vihansa. Viaton musta lentolaukku tuskin ansaitsi sitä, mutta väliäkö sillä.
"Aion riisua, joten mene pois."

Emily istui sängylle, välittämättä naisen kiukusta. 
”Bex. Haluaisin puhua ja tietää mitä tapahtui.”

"Puhu sitten", Bex tuhahti istahtaen itsekin sängylle, tosin selkä Emilyn suuntaan. Hänellä ei ollut yhtään mitään sanottavaa ihan vielä. Hänen täytyisi ensin rauhoittua, mutta se tuntui vain olevan kovin vaikeaa.

”Olen pahoillani aiemmasta. En olisi saanut käydä kimppuusi sillälailla.” Emily totesi ja katseli Bexin selkää. 
”Anteeksi.”

Bex kuunteli hiljaisena, mikä taisi olla parasta, mihin hän tässä kohtaa pystyi. Ainakaan hän ei tekisi tilanteesta pahempaa, kun olisi vain hiljaa.
"Saat anteeksi", hän vastasi liikahtamattakaan. "Voitko nyt mennä, niin pääsen suihkuun?"

Emily kohotti kulmiaan. 
”Mitä tapahtui?”

"Kävin ratsastamassa Dianan, se meni päin persettä, joten menimme kävelemään, paitsi että sekin meni perseelleen. Nyt ajattelin käydä suihkussa, jos vaikka hukkuisin sinne", Bex vastasi ponkaisten jaloilleen ja alkoi nykiä tiukkoja ratsastushousuja yltään. Suihkuun hukkuminen alkoi kuulostaa houkuttelevalta kohtalolta.

”Mikä siinä meni perseelleen?” Ei hän aikonut antaa sen olla niin helposti.

"Kaikki", Bex vastasi hilliten halua potkia laukkua jälleen kerran. Hän murtaisi vielä varpaansa moista tehdessään, eikä ratsastaminen olisi herkkua sen jälkeen. "Diana polki kenkänsä. Kisat eivät ole vielä edes alkaneet, ja se polki kenkänsä. Vittu."

”Niitä sattuu. Se polki sen tänään eikä huomenna verryttelyssä. Bex, kaikki hyvin.” Mikään ei ollut mennyt vielä pilalle.

"Paitsi kun huomenna Diana arkoo jalkaansa kengityksen jäljiltä", Bex heilautti kättään. Tamma ei ollut hukannut juuri lainkaan kenkiä koko kauden aikana ennen tätä, mutta tietenkin tamma polki nyt kenkänsä kävellessään hänen kanssaan.
"Tai käy polvillaan verryttelyssä, koska miksi vittu ei."

”Ei käy ja eikä arastele.” Emily ei ollut vieläkään menossa mihinkään. 
”Kaikki menee hyvin.”

"Hyvähän sinun on sanoa", Bex puhahti. "Jätä minut nyt rauhaan, okei? Haluan suihkuun."

”En jätä sinua nyt rauhan.” Emily totesi tyynesti.
”Mitä tuo tarkoitti?”

"No et selvästi", Bex puhisi. "Älä sitten valita, kun näet jotain mitä et tahdo nähdä. Minä haluan suihkuun." Hän heitti ratsastushousunsa kasaan huoneen nurkkaan ja etsi pyyhettä kaikkien ympäri huonetta levinneiden tavaroidensa seasta. Jossain täällä se oli, mutta missä, sehän tässä se todellinen kysymys oli.
"Sitä juuri. Anna minun olla."

Emily katseli muualle, mutta ei ollut menossa mihinkään. 
”En anna. Bex, mikä sinun on?”

"Minua vituttaa, enkä juuri nyt kaipaa yhtään kenenkään seuraa", nainen vastasi päätään pudistaen ja löysi vihdoin pyyhkeensä vaatekasan alta. "Haluan suihkuun ja ruokaa ja nukkumaan."

”Mutta et voi tuolla mielialalla nousta hevosen selkään, joten olisi parempi puhua se pois.” Emily totesu pehmeästi.

"Joo, no, en ole nousemassa. Diana on jo iltalevollaan, odottaa ruokiaan", Bex totesi. Hän ei ollut menossa hevosen lähelle ennen kuin aamulla, kun joutuisi ottamaan tamman verryttelyyn. Jos se nyt edes liikkuisi puhtaasti eikä olisi kolmijalkaisena karsinassaan vastassa.
"Tässä ei ole yhtään mitään puhuttavaa."

”Huomennakaan.” Emily muistutti. 
”Bex, kiltti.”

"En ole nyt kiltillä päällä, joten mene anelemaan muilta", nainen sihahti ja koetti kiskoa paitansa vauhdilla päänsä yli, mutta se sai hänet vain sotkeutumaan pitkähihaiseen urheilupaitaan.
"Vittuperkele nyt saatana!" Nainen kirosi nykien käsiään voimalla siihen asti, että sai ne vapaaksi paidan kahleista. Tämä päivä oli mennyt niin tasaista tahtia alamäkeen, että hän ei enää yllättyisi, jos kaatuisi suihkussa ja murtaisi häntäluunsa.

Emily kurtisti kulmiaan. Alkoi riittää. 
”Voisitko nyt vain puhua? Selvästi sinua painaa jokin.”

"En voi. Jos tahtoisin puhua, tietäisin kyllä mistä löytää sinut. Nyt ei huvita", Bex vastasi repien paidan päänsä yli ja heitti samaan suuntaan ratsastushousujen kanssa. Hän kiepahti alusvaatteisillaan Emilyn puoleen.
"Minua ei ihan oikeasti kiinnosta nyt puhua kanssasi, okei? Anna minun kiukutella ihan itsekseni ja puhutaan huomenna."

”en ihan tosissani anna.” Emily totesi hieman kireänä. 
”Ei. Sinä ratsastat huomenna ennen kuin ehdimme puhua.”

Bex puristi nenänvarttaan kahdella sormella koettaessaan kerätä itsensä eikä vain räjähtää Emilylle. Nainen tarkoitti varmasti vain hyvää, mutta hän ei jaksanut tätä, mitään tästä, juuri nyt.
"Minulla ei ole yhtään mitään sanottavaa, joten puhu sitten yksinäsi, jos niin kovin tahdot puhua."

”Sinua jännittää? Bex, puhuisit siitä. Kaikilla on ollut eka kertansa.” Emily maanitteli vielä.

"Mahtavaa. Kerrotko vielä monta kertaa, miten olet jo tehnyt tämän sadasti?" Nainen sihahti. "Jätä minut rauhaan."

”Voi vittu nyt. Yritän autta tässä.” Emily ärähti takaisin, nousten jo seisomaan.

"Ja minä sanoin, etten tarvitse apuasi! Olisit kuunnellut etkä kuvitellut tietäväsi paremmin!" Bex ärähti napaten pyyhkeen kantoonsa kun suunnisti kohti kylpyhuonetta raskain askelin.

”En kuvittele, mutta helvetti koetan tarjota tukea tässä!” Emily ramppasi Bexin perään. 
”Kuvittelin että se vaikka kelpaisi, mutta vittu kiukuttele sitten ja pilaa sillä suorituksesi!”

"En tarvitse sinua!" Bex huusi takaisin kiepahtaen katsomaan naista käsi kylpyhuoneen ovenkahvalla. "Haista paska Emily. Haista paska!" Hän pamautti kylpyhuoneen oven kiinni perässään voimalla ja naksautti sen lukkoon kasvot raivosta punottaen. Hän istuisi suihkun lattialla vaikka tunnin, jos siltä tuntuisi. Ihan sama vaikka kenen pitäisi päästä pesulle.

Emily pamautti kylpyhuoneen ovea kädellään. 
”Haista sinä paska! Ihan sama mitä kanssasi tekee niin aina kaikki on päin persettä! En tajua mikset voi vittu ottaa apua vastaan!” Uusi pamaus oveen. 
”Helvetin piittaamaton idiootti!”

"Koska en tarvitse sinua tai apuasi tai yhtään mitään sinulta!" Bex huusi takaisin ripustaessaan pyyhkeensä naulaan ja riisui alusvaatteensa.
"Painu helvettiin tai vaikka kuole pois, ihan sama se on minulle!" Hän käänsi suihkun täysille ja astui veden alle ennen kuin se ehti edes lämmitä kunnolla. Hän ei tahtonut kuulla enää mitään ulkopuolelta. Lexa oli kiivennyt portaat ylös ja lähestyi varoen Emilyä.
"Rakas?" Hän kutsui hiljaa. "Mitä jos mennään nukkumaan?"

Emily jännittyi Bexin sanojen myötä. 
”Ehkä toiveesi toteutuu vielä!” Nainen karjaisi oven läpi. Hän vilkaisi naisystäväänsä ja nyökkäsi. 
”Joo.” Hän asteli heidän huoneeseensa. Ei Bex tarkoittanut sitä oikeasti. Ei nainen... 
eihän?

Lexa veti Emilyn syleilyynsä heti, kun he olivat makuuhuoneen oven takana. Varsinkin käytävän puolella käyty huutoriita oli kantautunut alakerrassa elokuvaa katsovienkin korviin, eikä hänen tarvinnut paljoa arvata voidakseen veikata, miten pahasti osa sanoista oli kolahtanut.
"Kaikki on ihan hyvin, rakas", Lexa sanoi hiljaa. "Bex ei tarkoittanut siitä yhtään mitään." Ei tietenkään tarkoittanut. Temperamenttinen nainen vain sanoi mitä sylki suuhun toi, kun suuttui.

Emily pudisteli päätään. 
”Ei tietenkään.” Silti hän ei voinut olla miettimättä olisiko hänen pitänyt vaikka pudota niskoilleen. Oliko hän niin rasittava, yrittäen vain auttaa? Emily työnsi naisystäväänsä kauemmas, kömpien sänkyyn.

Lexa kiipesi Emilyn perässä sänkyyn silittäen pehmeästi kädellään naisen käsivartta. Hän ei tiennyt mitä sanoa. Hän tahtoi uskoa, että Bex oli vain kiukutellut ja purkanut omaa hermoiluaan huutamalla Emilylle.
"Rakastan sinua", nainen sanoi kun ei muutakaan keksinyt.

Emily hymyili Lexan sanoille uloshengityksen verran ja käpertyi pieneksi. Kipeä tunne velloi sisällä. Sanat olivat ansaittuja mutta olivatko ne totta? Hän ei tosiaan saanut unta, makasi vain kattoa tuijottaen.

Lexa silitteli Emilyn selkää valvoen naisen rinnalla kaikessa hiljaisuudessa, kun ei tiennyt, mitä muutakaan tehdä. Hän voisi kertoa Emilylle kaiken lapsuuden haaveistaan harhautuksena, mutta se tuskin auttaisi naista pidemmän päälle.
"Tahdotko puhua siitä, kun uni ei kerran tule?" Lexa kysyi hiljaa vaivautumatta edes vilkaisemaan, paljonko kello oli. Ihan sama, mitä kello näytti.

Emily kohautti olkiaan. Hän oli paha ja itsekäs ihminen, kyllä. Siinä Bex ainakin oli oikeassa, vaikk ei nainen ollut tainnut edes sanoa niin. 
”Pitäisikö minun?”

Ei, Bex ei ollut sanonut niin, eikä varmasti koskaan sanoisikaan.
"Puhua siitä? Jos siitä tulee parempi olo niin ehdottomasti", Lexa vastasi silittäen naisen selkää pitkin, rauhallisin liikkein.

Emily vilkaisi Lexaa katse levottomana. Sinisissä silmissä oli samaa kuin heidän tavatessaan ja kun Emily oli eronnut. Hän ei ollut viitannut puhumiseen.

"Rakas", Lexa vetosi pehmeästi ja hivuttautui lähemmäs sängyllä. "Ei tietenkään. Bexkään ei tarkoittanut sitä. Ei varmasti."

Emily räpäytti silmiään. Jos kuitenkin? 
”Mutta..” hän veti terävästi henkeä. 
”Käyn lämmittämässä maitoa.” Jos se rauhoittaisi edes vähän.

"Ei mitään muttia", Lexa vastasi varmana. Siitä ei ollut epäilystäkään hänen mielessään. Nainen vilkaisi huolissaan Emilyä.
"Oletko varma, ettet soisi minun mieluummin menevän lämmittämään sitä sinulle?"

Emily pudisteli päätään.
”Ei, menen itse.” Hän tarvitsi hetken hengenvetoa. Nainen hiipi alas, kaatoi maitoa mukiin ja sekoitti sinne hunajaa ja kanelia. Se mikroon. Lexa olisi tehnyt sen hellalla. Hän pyyhki silmiään levottomana, tuijottaen mikrossa pyörivää mukia. Teki mieli itkeä.

"Ai, sinäkin olet vielä hereillä", sohvalla selällään makoileva Bex sanoi hiljaa. Hän oli tuijottanut pimeydessä korkeaa kattoa liikkumatta jo niin pitkään, että oli ehtinyt laskea kaikki oksankohdat useaan kertaan. Niitä oli viisikymmentä kolme, jos se ketään kiinnosti.

Emily hätkähti Bexin ääntä ja kääntyi miltein paniikissa. 
”Eikö sängyssä olisi mukavampi?”

Bex kohotti kättään epämääräiseen eleeseen.
"Ehkä, jos nukuttaisi." Hän oli mieluummin alakerrassa, jossa oli enemmän tilaa ajatella kuin pienessä makuuhuoneessa.

Emily otti mukinsa ulos ennen kuin mikro piippasi. 
”Sinun pitäisi saada nukutuksi.”

"Joo", Bex vastasi, mutta ei tehnyt elettäkään noustakseen sohvalta. Liikkumattomana paikallaan makoilu oli paljon parempi vaihtoehto.
"Ei vain väsytä." Hän olisi paljon mieluummin ollut jo sikeässä unessa, mutta moinen ei kuunnellut hänen tahtoaan. Leppoisan unen sijaan hän oli kivuliaan hereillä ja tietoinen jokaisesta sydämensä lyönnistä.
"Anteeksi siitä, mitä sanoin", nainen sanoi hiljaa. "Minun ei olisi pitänyt."

Emily keinahteli levottomasti ja heilutteli varpaitaan. 
”Mm. Ei se mitään, saat anteeksi.”

Bex tahtoi väittää vastaan, sanoa, miten sillä oli tietenkin väliä eikä kenenkään pitäisi koskaan sanoa niin toiselle ihmiselle, mutta hän ei jaksanut. Hän oli väitellyt koko iltapäivän eikä jaksanut sanoa tai kuulla enää yhtäkään poikkipuolista sanaa.
”Olen pahoillani. Minulla oli vain tosi huono hetki ja halusin tilaa ympärilleni.”

Emily nyökkäsi ja otti viltin nojatuolilta, viskaten sen Bexin päälle. 
”Kaikki menee hyvin, koeta saada nukutuksi. Öitä.” Hän katosi ylös, kun nakuttava tunne ei kadonnut mihinkään.

”Öitä”, Bex toivotti hiljaa Emilyn perään. Hän ei uskonut saavansa unta kuin aamuyöstä jos silloinkaan, mutta olkoot. Lexa kohottautui käsivarsiensa varaan sängyllä Emilyn saapuessa huoneeseen ja vilkuili huolissaan naista. Lämpimän maidon hakemisessa oli kestänyt niin kauan, että hän oli jo harkinnut seuraamista alakertaan.
”Tule istumaan viereeni?” Lexa pyysi. Ei Emily kuumaa maitoaan sängylle hetimmiten läikyttäisi.

Emily istui sängylle ja siveli mukia sormillaan. Hän rukoili että Bexin olo ei olisi itseään toteuttava ennuste.

Lexa kurotti piirtelemään sormillaan kuvioita Emilyn selkään. Nainen tuntui vajonneen ajatuksiinsa, eikä hän hetimmiten tiennyt, oliko se hyvä vain huono asia. Oli hankalaa, kun ei voinut lukea ajatuksia ja tietää, olivatko mielessä pyörivät mietteet synkkiä vai positiivisia.
”Olet rakas”, Lexa sanoi pehmeästi. ”Penni ajatuksistasi?”

”Ei, juttelin Bexin kanssa ja toivon että hän ei nyt ole itse este itselleen.” Emily otti kulauksen maidostaan laiskasti.

Hän ei oikein tiennyt, mitä sanoa siihen. Selvästi Bex oli edelleen jalkeilla, mutta sen sanominen ääneen tuntui turhalta. Samaa tosin saattoi sanoa monesta muustakin asiasta, mitä hän ääneen sanoi.
”Hyvä että saitte puhuttua. Mitä jos et murehdi häntä?” Nainen ehdotti pehmeästi.

Emily nyökkäsi, vaikka tiesi ettei osaisi lopettaa. Hän laski tyhjän mukin yöpöydälle ja käpertyi peiton kanssa Lexan kainaloon. Pitäisi nukkua.

Lexa teki tilaa Emilylle viereensä ja painoi suukon naisen päälaelle.
”Hyvää yötä rakas”, nainen toivotti hellästi. Hän ei voinut kuin toivoa, että Emily saisi levättyä kaikesta huolimatta kunnolla ennen aamua, vaikka onnekseen nainen voisikin nukkua pitkään.

Perjantai 14. syyskuuta 2018 - seuraava päivä

Aamulla Emily heräsi itsekseen, ilman kelloa. Vilkaisu riitti kertomaan että hän ehtisi katsomaan Bexin radan ilman hillitöntä kiirettä, onneksi.

Lexakin oli nukkunut pidempään, mutta naiset taisivat olla ainoat koko mökissä, joille moinen luksus oli suotu. Hevosenhoitajat olivat valmistelemassa Dianaa radalle ja Bex oli kadonnut omille teilleen sillä aikaa, kun Zoe oli käynyt ruokkimassa ratsut heti aamuvarhaisella.
"Toivottavasti kaikilla menee tänään tosi hyvin", Lexa sanoi halaten Emilyä vailla mitään kiirettä nousta sängystä. Heillä oli monta rataa katsottavaksi, mutta onneksi Bexin ja kouluratsastajien radat eivät menneet päällekäin. He ehtisivät yleisöksi jokaiseen kilpailuun. Miten jännittävää se olikaan, että koulusta jaettaisiin tänään yksilömitaleja!

Emily venytteli hieman ja nyökkäsi Lexan sanoille. Sitä hänkin tosiaan toivoi. 
”Toivon samaa.”

"Olisi kiva, jos Liekekin saisi hyvän tuloksen kun oli eilen niin pettyneen oloinen", Lexa totesi huultaan mutristaen. Hän toivoi sitä tosin kaikkien osalta, sillä jokainen ratsastaja ansaitsi hyvän tuloksen alleen.

Emily nyökkäsi. 
”Se olisi ihanaa. Edes omantasoisensa suorituksen vaikka ei sijoille pääsisikään.” Lieke oli todella ollut pettynyt.

"Sormet ja varpaat siis ristissä", Lexa nyökkäsi. Hän venytteli raukeasti ja naksautti niskansa, ennen kuin pyrki jaloilleen sängyltä. Ehkä parempi alkaa liikkua, niin he ehtisivät syödä aamupalaa ennen katsomoon istahtamista.
"Mitään toiveita aamupalan suhteen?" Nainen kysäisi alkaessaan pukea päivän vaatteita ylleen.

”Mmmmm, jotain hyvää.” Emily totesi hymyillen leveästi ja tökkäisi Lexan pakaraa varpaallaan.

"Tuo ei ollut kovinkaan avuliasta", Lexa naurahti. "Teen aina sinulle jotain hyvää."

”Mmm.” Hän tökkäisi pakaraa uudelleen, maaten sängyssä edelleen. 
”Voisin haluta... hmm. Munakasta. Tänään on sellainen olo.”

"Älä töki", Lexa nauroi kääntyen katsomaan Emilyä. "Se ei ole kilttiä. Et saa munakasta jos olet ilkeä."

”... mutta peppu.” Emily mutisi surkean kimeällä äänella, mutristaen huuliaan.

"Etkö sinä aina hoe, ettet ole peppunaisia?" Lexa kiusasi naurua äänessään ja ujutti farkkushortsit jalkaansa.

"... Tissit ovat ensisijainen valintani, mutta nyt en yll niihin, joten peppu on loistava varavaihtoehto." Hän totesi virnistäen leveästi. 

"Vai niin", Lexa nauroi pukien paidan päälleen. "Jos olisi jalkeilla, tissini eivät olisi yhtään niin kaukana", hän huomautti virnistäen.

"Mutta sitten emme pääsisi kuule koskaan aamupalalle jos aloittaisin sen." Emily totesi nauraen.

"Sekin on ihan hyvä huomio, mutta onko aamupala muka niin tärkeää?" Lexa naurahti ja kumartui painamaan suukon Emilyn päälaelle. "Koeta päästä ylös ennen pitkää, tai munakkaasi on kylmää." Hän suunnisti kylpyhuoneen kautta alakertaan muistuttaen itseään jokaisella askeleella, ettei joisi ensitöikseen appelsiinimehua, sillä se ei maistunut hyvältä hampaidenpesun jälkeen. Parempi tehdä ensin munakasta aamupalaksi ja miettiä mehuja vasta sitten. Lexa hyräili itsekseen alkaessaan valmistaa aamupalaa hyväntuulisena. Pitkät yöunet tekivät ihmeitä itse kullekin.

Emily nyökkäsi ja kampesi itsensä ylös pian Lexan mentyä. Hän venytteli kunnolla, jopa joukkueen fysiota miellyttävällä tavalla ja asteli sitten alas kun oli kesyttänyt hiuksensa. 
"Mmm, täällä tuoksuu hyvältä."

Lexa oli valmistanut omeletin kasviksista ja kinkusta, ja paahtanut kaveriksi pari paahtoleipää. Hän lykkäsi lautasen Emilyn eteen.
"Syö kulta, ettet vallan kuihdu kokoon", nainen kannusti naurahtaen. Emily oli ansainnut ruokansa, kun kehui heti keittiön tuoksua. "Tahdotko smoothien kyytipojaksi?"

Emily alkoi syödä mitä mieluiten ja vilkaisi Lexaa kuin tuo olisi kosinut häntä. 
"Todellakin!" 

Jos nainen katsoisi häntä näin, jos hän joskus polvistuisi sormus otteessaan, Lexa olisi todella onnellinen.
"Loistavaa", nainen naurahti. "Anna minulle viisi minuuttia." Hän olisi tehnyt smoothien itselleen joka tapauksessa syötyään jo omelettia paistaessaan paahtoleipää, joten samalla vaivalla sitä teki Emilyllekin.
"Haluatko keltaisia hedelmiä vai punaisia marjoja?" Nainen kysyi kurkistaessaan pakastimen vaihtoehtoja.

Emily varmaan pillahtaisi silloin itkuun, sanoi mitä sanoi naimisiin menosta, mutta se olisi sen ajan murhe. 
"Olen perverssi ja haluan molempia."

Lexa kääntyi vilkaisemaan Emilyä.
"Niin olet", hän julisti, mutta päätyi toteuttamaan naisen toiveen siitä huolimatta. "Jos tämä maistuu aivan kamalalle, juot meidän molempien smoothiet. Valittamatta", hän uhkasi alkaessaan valmistaa juomia. Kaikkea hän tekikin rakkauden nimissä.

"Minä juon ne kiltisti." Emily totesi hymyillen leveästi. 
"Nautit siitä kun olen vähän perverssi. Vai mitä?" Hän käytti häiritsevästi samaa äänensävyä kuin makuuhuoneessa välillä vieraillut neiti Randall.

Lexa oli pudottaa jogurttipurkin, josta oli kaatanut tehosekottimeen luonnonjogurttia.
"Älä käytä tuota äänensävyä", hän vetosi vaihtaen painoa jalalta toiselle. "Se saa minut ajattelemaan asioita, jotka varmistavat, ettemme todellakaan ehdi yleisöön."

Emily hymyili naiselle viattomasti. 
"... Anteeksi. En voinut vastustaa." Hän myönsi nauraen.

"Olet julma, julma nainen", Lexa mutisi ja koki parhaaksi kumota loput ainesosat nopeasti tehosekottimeen, ennen kuin Emily ehtisi sanoa muuta. Surinan yli hän ei kuulisi kommentteja.
"Tämä näyttää niin väärältä", nainen sanoi katsellen lopputulosta, kun sammutti tehosekoittimen. "Mitä kaikkea teenkään sinun vuoksesi."

"Tai nautin vain viehätysvoimani tuomasta vallasta aivan liikaa." Emily naurahti ja siristi silmiään. 
"Noh, miten niin? Smoothieltä."

"No siitä sinä todella osaat nauttia", nainen naurahti. Emilyllä oli aivan liikaa valtaa häneen, mutta hän rakasti sitä, joten olkoot.
"Se on väärän väristä. Ei niin syvän punaista kuin sen kuuluisi", Lexa perusteli kaataessaan juomaa kahteen korkeaan lasiin, jotka kantoi pöydän ääreen. "Joskus vielä opin sanomaan sinulle ei."

Emily hymyili viattomana kun sai smoothiensa ja maistoi siitä. 
"Tämä on hyvää. Kannatti olla pervo."

Lexakin uskaltautui maistamaan lasistaan, kun Emily ei ollut ensi töikseen sylkenyt kylmää juomaa pitkin pöytää.
"Hyvä on, ei tämä hullumpaa ole", nainen myönsi hymy huulillaan. "Kannattaa aina olla pervo. Se on oikein hyvä tapa elää."

Emily virnisti Lexalle. 
"mmm. Niin se on. Jos on tarpeeksi pervo, on vielä kovin nautinnollista." Hänen pitäisi lopettaa hyvän sään aikana. 
"Nyt lopetan"

Lexan silmät siristyivät moisten puheiden myötä. Että Emily kehtasikin! Hyvä että nainen tuli itsekin siihen tulokseen, että oli aika lopettaa.
"Hyvä. Muutoin olisin äkkiä hiljentänyt sinut."

Emily vilkaisi Lexaa muka häpeissään (molemmat tiesivät sen olevan esitystä). Juotuaan smoothiensa hän vilkaisi kelloa. 
"Pitäisikö mennä?"

Lexa vilkaisi itsekin vaistomaisesti kelloa ja nyökkäsi Emilylle.
"Mennään. En tahdo olla myöhässä", hän totesi. Tiskit voisi hoitaa myöhemminkin, sillä kukaan ei ollut tällä hetkellä mökissä niistä kärsimässä.
"Miten teidän joukkuetuloksenne siis määräytyykään?" Lexa kysyi varmistaessaan, että oli huolehtinut pienen laukkunsa mukaan, johon kännykkä, lompakko ja muut välttämättömimmät tarvikkeet sopivat. "Kolmen parhaan tulos lasketaan, eikö?"

Emily otti myös kassinsa ja vilkaisi sitten Lexaa kun astui ovesta ulos. 
"Juuri niin. Esteiden jälkeen kolme parasta."

"Eli se on kokonaistuloksen mukaan?" Nainen vielä varmisti. Hänestä tuntui, että sääntöjä oli niin paljon, ettei niissä ollut pysyä perässä. Jokainen laji tuntui menevän omilla säännöillään. Hän oli livahtanut katsomaan vilauksen reiningistä edellisenä päivänä, kun kouluratsastus oli ollut tauolla. Se oli ollut laji, josta hän ei ollut ymmärtänyt sitäkään vähää kuin kouluratsastuksesta, mutta hauska varttitunti hänellä oli silti ollut.
"Paras siis toivoa, että Bex ratsastaa hyvin tänään, niin teillä on enemmän pelivaraa huomenna?"

Emily nyökkäsi hymyillen. 
"Kokonaistulos ratkaisee, meidän pisteet lasketaan yhteen ja joukkue pienimmillä pisteillä voittaa. Ja kyllä, jos Bex ja toinen ratsastavat tänään hyvin, meillä on enemmän varaa sunnuntaina. En usko että huomenna tulee isoja mokia kellekään, mutta sunnuntaina esteillä voi kolista."

Lexa kuunteli iloisesti nyökytellen Emilyn selitystä, kun he suunnistivat kohti areenaa, jolla kenttäkilpailun jälkimmäisen puolikkaan kouluradat tänään ratsastettaisiin.
"Toivotaan siis parasta", hän hymyili pehmeästi. "En kyllä tiedä, mitä enää hankin sinulle lahjaksi, jos teette historiaa täälläkin. Ideani alkavat olla lopussa", hän valitti nauraen. Olipa sekin karmea kohtalo.

Emily pudisteli päätään. 
"En tarvitse lahjaa." Hän lupasi hymyillen. 

"Liian myöhäistä", Lexa naurahti. "Eiköhän sinua odota jo lahjat kotona kun palaamme täältä." Hän oli tilannut Burghleyn johdosta lahjan heti, kun he olivat kisoista palanneet. Eiköhän posti ehtisi sen toimittaa kotiin sillä aikaa, kun he olivat täällä.

Emily huokaisi hiljaa. Niinpä tietenkin. 
"Voi rakas." Hän lähti kohti katsomoa, etsien tuttuja. Ei oikein ketään, joten hän anasti vain ensimmäisen hyvän paikan.

Lexa istahti alas Emilyn vierelle vilkaisten taululta, millä numerolla nykyinen ratsastaja oli liikkeellä. Vielä muutama ennen Bexiä, mikä taisi olla vain hyvä asia, sillä lämmittelyalueelta saapuva Larissa näytti varsin surkealta. Nainen heilautti kättään tytölle, joka bongasi heidät hetkessä ja kiipesi askelmat ylös heidän luokseen.
"Huomenta", tyttö tervehti. "Ticolla on kaikki loistavasti, ennen kuin edes kysyt", Larissa lisäsi hymy huulilla vieraillen. "Söi aamuruokansa ja olisi tahtonut lisääkin, ja vesikin on maittanut. Kävimme vähän jaloittelemassa heti aamusta ja Tico olisi oikein mielellään lähtenyt vaikka heti maastoesteille."

Emily kurtisti kulmiaan ja oli avaamassa suunsa, mutta Larissa ehti ensin. 
”Mikä ei ole hyvin?”

Tyttö huokaisi hiljaa.
"Bex näyttää siltä että pyörtyy alas Dianan selästä. Zoe ehti puntata hänet neljästi selkään jo ennen kuin hän pääsi edes laukkaamaan Dianalla." Hän toivoi, että puhelu Englantiin saisi Bexin kasaamaan itsensä ja löytämään rautaiset hermonsa, joilla oli ennenkin luovinut läpi tukalista tilanteista.

Emily nielaisi. Ei luoja. 
”Voi vittu.” Nainen totesi tunteella. 
”Ei hän voi startata sellaisena.”

Larissa nyökkäsi. Ei siihen voinut muutakaan sanoa. Dianakin oli jännittynyt ratsastajansa kanssa siihen pisteeseen, että Zoe oli hypännyt hetkeksi selkään lämmittelemään hevosta.
"Hän oli soittamassa Ginalle, joten ehkä hän saa puhuttua Bexiin vähän järkeä", Larissa kohautti pienesti harteitaan. "En tajunnut että häntä jännitti näin paljon." Huonosti nukuttu yö ja Zoen terävät kommentit edellispäivän poljetusta kengästä heti aamuvarhaisella tuskin olivat auttaneet tilannetta.

Emily hieroi kasvojaan ja kiroili hiljaa. Vitun vittu. Vittu.
”Voi paska.”

"Ei mitään ole vielä menetetty", Lexa muistutti hiljaa ja hieraisi Emilyn käsivartta pehmeästi, ettei nainen piilottaisi kauniita kasvojaan suotta käsiensä taakse. "Kaikki menee ihan hyvin. Bex nauraa kohta itsekin typeryydelleen ja ratsastaa kuten aina ennenkin." Yleensä niin positiivinen Larissakaan ei uskonut moiseen väitteeseen nähtyään ratsastajan vain hetkeä aiemmin.

Emily pudisteli päätään. 
”Hänen takia toivon että tuo on totta. Voi saatana.”

Lexa päätti pitää kiinni toivonhippusestaan, kun odotti Bexiä radalle. Jopa hänen harjaantumaton silmänsä erotti, ettei Diana liikkunut samalla rennolla tavalla kuin yleensä. Hevonen säpsähteli kentän kukkakoristeita kahteen otteeseen ja kiepahti 180 astetta kannoillaan tuomarikopin kohdalla. Bex tyynnytteli hevosta ääni vavisten ja käytti lähemmäs kaksikymmentä sekuntia siihen, että roikkui tamman kaulalla supattamassa kääntyileviin korviin pehmeällä äänellä. Hän suoristautui, kokosi ohjat käteensä ja ehti ratsastaa valkoisten aitojen sisäpuolelle juuri ja juuri ajan puitteissa esittämään kouluohjelmaa. Yleensä pikkutarkkaa, virheetöntä tulosta tekevä tamma suoritti kaksi takaa myöhässä tulevaa laukanvaihtoa ja rikkoi sulkuväistössä laukalle toiseen suuntaan, mutta sen suuremmilta epäonnistumisilta vältyttiin. Oli kuitenkin selvää, ettei Bex ollut tyytyväinen tulokseen, kun ratsasti hevosen pitkin ohjin ulos aitojen sisältä papurikkotäpläistä kaulaa kaksin käsin taputellen. Diana oli tehnyt parhaansa, mutta tänään se ei riittänyt tulokseen, josta Bex olisi ollut tyytyväinen. Tulosruudulle välähtävä 35.4 ei ollut lähelläkään kärjen pisteitä, mutta sen oli kelvattava tänään. Nainen antoi Dianan ravata pois areenalta ja laskeutui täristen alas selästä pysyen jaloillaan vain sen tähden, miten takertui jalustinhihnaan.

Emily veti terävästi henkeä radan jälkeen ja nousi ylös. Piti sanoa Bexille jotakin. Mitä tahansa. Hän luovi tiensä kaksikon luo pikavauhdilla. 
”Selvisitte.”

Bex ei ollut varma, uskaltaisiko avata suutaan. Sieltä voisi tulla samanlaisia sammakoita kuin edellisenä päivänä, tai sitten hän saattaisi oksentaa Emilyn kengille. Nainen päätyi vain ynähtämään epäselvästi. Hyvä helvetti, hän ei tekisi tätä enää ikinä uudestaan.

Emily silitti naisen selkää, sanomatta enempää. 
”Istu alas.” 

Bex laski irti jalustinhihnasta, jotta Zoe saattoi viedä tamman jäähdyteltäväksi ja purettavaksi, ja otti sen sijaan tukea Emilystä.
"Helvetti", hän inisi päätään pudistellen. "Olen niin täynnä adrenaliinia että tärisen ja voin pahoin." Hän ei ollut tuntenut oloaan tällaiseksi edes ensimmäisen Badmintonin maasto-osuutensa jälkeen.

Emily oli mielellään tuki naiselle. 
”Kaikki on hyvin. Tulos on hyväksytty. Muulla ei ole väliä.”

"No joo", Bex mutisi. Hyväksytty toki, mutta millä pisteillä? Hän olisi ainakin kymmenen pistettä jäljessä kärkeä, todennäköisesti enemmänkin, ennen kuin päivä tulisi päätökseensä. Kouluosuuden piti olla Dianan vahvuus, mutta hän oli tänään varmistanut, ettei niin käynyt.
"Hienosti vesittämässä teidän kaikkien muiden alle 30 tulokset."

”Ssshhh. Bex, tärkeintä on että se ei ole hylätty.” Se jos mikä olisi ollut itkun paikka.

"Joo, mutta jos huomenna tulee yksikin ohiratsastus, niin sitten sillä onkin väliä, että olen ainakin kymmenen pistettä teitä jäljessä. Paitsi jos Diana juoksee ohi kulmasta. Sitten sillä ei ole mitään väliä", hän kumartui nojaamaan käsiä polviaan vasten, kun huimaus yllätti.

”Kukaan ei juokse mistään ohi. Meillä on kiistatta taidokkaimmat hevoset ja ratsastajat.” Emily muistuttu hellästi. Kaikki oli hyvin.

"Puhu vain omasta puolestasi", Bex mumisi sulkien silmänsä, kun näkökentän pimentyminen ei tuntunut helpottavan kumartelullakaan. "Diana olisi tehnyt paremman tuloksen tänään Zoen kanssa kuin mitä se teki minun kanssani."

”Ei olisi, älä viitsi. Meillä on kaikki hyvin. Aivan hyvin. Ei hätää. Sinä selvisit ja se on tärkeintä.” Ettei Bex tullut ottamaan hylättyä tai jättänyt starttaamatta.

Se tuntui edelleen epätodelliselta, että hän oli todella saanut tuloksen tauluun, vaikkakin sitten kovin heikonlaisen tammalle, jolla olisi kykyjä pitää tuloksensa kolmenkympin rajan alapuolella. Hän ei vain ollut onnistunut tuomaan sitä liikettä esiin hevosesta kilpakentillä, vaikka kotona se onnistuikin.
"Juuri ja juuri", nainen pudisteli päätään. "Taidan mennä nukkumaan, niin selviän ehkä yleisöön katsomaan Lieken rataa myöhemmin."

”Mene ihmeessä.” Lepo tekisi toivottavasti hyvää. Tuon mentyä Emily hieroi kasvojaan epätoivoisena. Bex vielä ratsastaisi pieleen tuollaisena.

Bex lähti raahustamaan kohti mökkiä. Vain parin tunnin katkonaiset yöunet tuntuivat todella, eikä hän voinut ajatellakaan kouluratsastuksen seuraamista nyt, niin mukavaa kuin Caitlinin suorituksen näkeminen olisikin ollut. Lexa laskeutui katsomosta ja kietoi kätensä Emilyn ympärille.
"Kaikki hyvin?" Hän kysyi pehmeästi.

Emily nyökkäsi vaisusti. 
”Mennään katsomaan koulua.” Hän mutisi. Pakko saada se mielestä.

Lexa painoi suukon Emilyn päälaelle ja lähti sitten kulkemaan kohti kouluareenaa. Ehkä olisi parempi kääntää Emilyn huomio muualle.
"Joten, tämän päivän kouluohjelma. Onko se eri ohjelma kuin aiempina päivinä?"

”On, se on vaikeampi. Miten, kysy Artemikselta, en tosiaan osaa selittää.” Nainen myönsi hymyillen. Ei mitään toivoa.

"Okei", Lexa nyökkäsi. "Minä kysyn." Ehkä Artemiksella olisi vielä sen verran kärsivällisyyttä hänen opettamiseensa.
"Tahdotko jääkahvin tai jotain ennen kuin istahdamme alas?" Nainen tajusi kysyä. Vielä ehtisi poimia moiset mukaan ilman, että heidän tarvitsisi edes paljoa poiketa reitiltään.

Emily pudisteli päätään. 
”En minä, kippaisin sen syliin jännittäessäni.” Hän ei voinut kieltää sitä. Ei tosiaan.

”Totta”, Lexa naurahti. Hänellekin kävisi vielä samoin, kun hän jännittäisi Caitlinin ja Lieken tuloksia. Tänään niillä olisi enemmän merkitystä kuin koskaan, kun ensimmäiset yksilömitalit olivat jaossa.

”Niin.” Emily suunnisti katsomoon ja tällä kertaa löysi tutun irlantilaisen. Kumpaakaan kouluratsastajaa ei tainnut näkyä. 
”Ai pääsitte tänne asti?” Mies totesi huvittuneesti.

”Pääsimme”, Lexa vahvisti hymyn kera istahtaen alas. Ehkä Artemis ei laittaisi pahakseen, vaikka he lyöttäytyisivät seuraan.
”Valmiina jännittämään koko rahan edestä.”

”Minä rukoilen kultaa Irlannille.” Ja vaihtoehtoja kun haltioiden ja viskin maan ratsastajissa ei ollut. Caitlin oli ansainnut sen! 

"Sormet ja varpaat ristissä", Lexa naurahti. Sepäs vasta olisikin upea käänne kilpailuille. "He olivat eilen neljänsiä Remonan kanssa, eivätkö vain?" Nainen varmisti vielä tarkistamansa tuloksen.
"Eli heidän ei tarvitsisi kuin olla vähän parempia ja he olisivat mitaleilla. Paitsi tämä ohjelma erosi jotenkin aiemmasta?" Ero, joka pelasi täysin Remonan pussiin, sillä passagepainotteinen ohjelma oli omiaan tuomaan tamman hienoimpia puolia esille.

Artemis syventyi selostamaan eroja ohjelmassa ja mahdollisuuksia Lexalle. Emily vajosi omiin ajatuksiinsa, hiljaisuuden miltein humistessa korvissa, vaikka ympärillä oli melua.

Lexa oli onnessaan niin syväluotaavasta selostuksesta. Nyt hän todella tietäisi, mihin keskittyä aiempien ratsukkojenkin kohdalla, jotta osaisi oikeasti arvostaa Remonan ja Caitlinin suoritusta, samoin kuin Liekeä ja Comaa.
"Eli Caitlinilla on kaikki mahdollisuudet mitaliin?" Lexa vielä varmisti ymmärtäneensä oikein. Kuinka jännittävää tästä tulisikaan!

Artemis nyökkäsi varmana. 
”Täydet, tämä ohjelma palvelee Remonaa jos se vain suinkin on tänään oma itsensä.”

"Toivotaan siis parasta", Lexa nyökkäsi. Hän ulottaisi sen toiveen molemmille tutuille ratsastajille, sillä epäilemättä niin Caitlin kuin Lieke ansaitsisivat paikkansa valkoisten aitojen sisällä.
"Rakas, ihan vain hypoteettinen kysymys, tai oikeastaan kaksikin", Lexa naurahti pienesti Emilylle. "Onko Englannissa isoja koulukilpailuja ja saanko korvilleni, jos karkaan katsomaan niitä?"

Emily vilkaisi Lexaa ja avasi suunsa. Artemis ehti listaamaan suurimman Britanniassa kilpaillut ensin. Emily vilkaisi miestä. 
"...Mitä hän sanoi. Ja et saa."

Lexa hymyili leveästi. Ei siis pitkiä matkoja ja hän voisi nähdä kouluratsastusta sen ylimmällä tasolla. Joulun alla jopa helposti Lontoossa!
"Olet paras", nainen ilmoitti painaen suukon Emilyn poskelle ja käänsi huomionsa viimeiseen ratsukkoon ennen irlantilaisväreissä ratsastavaa naista.

Emily hymyili pehmeästi. 
"Mutta loukkaannun jos se vie aikaa minun kannustamiseltani."

”Ei se vie”, Lexa lupasi. ”Käyn koulukisoissa vain silloin kun sinä et kilpaile.” Ei hän tietenkään jättäisi Emilyn kisoja näkemättä voidakseen istua kouluratsastuksen yleisössä muualla, sillä niin näyttävää kuin kouluratsastus olikin, ei se koskaan peittoaisi Emilyä. Nainen hiljeni, kun aiempi ratsukko poistui.
Remona ravasi areenalle korvat hörössä ja lennokkuutta askeleessaan, joka vakuutti jo alusta asti siitä, miten tamma oli terässä tänäänkin. Caitlin kiersi valkoisia aitoja kokeillen hetken passagea, siirtymistä piaffeen ja pois ja lisättyä ravia, ennen kuin pysähtyi. Hän taputti hevosen kaulaa viimeisen kerran ennen laukannostoa ja lähti radalle tahdikkaassa kootussa laukassa lähestulkoon heti, kun kello soi. Ruunikko trakehner esitteli äärimmäisen vahvan aloituksen, ja Lexa ei suinkaan ollut ainoa, joka kohahti yleisössä heti ensimmäisessä ravilisäyksessä, sillä ero aiempaan ohjelmaan oli selvä. Tänään Caitlin ratsasti kaikki tai ei mitään asenteella, eikä säästellyt hevosta esitellessään kauniin tamman parhaita puolia. Poikittaisliikkeet olivat jyrkällä kulmalla kentän poikki, siirtymiset pehmeitä ja sulavia, ja lisäykset täynnä voimaa, kun tamma ojensi etujalkojaan suoraksi eteen joka askeleella. Vakavalla, ilmeettömällä nyökkäyksellä radan aloittanut ratsastaja sortui pieneen hymyyn käyntiohjelman jälkeisessä piaffessa, kun Remona ei liikahtanut eteenpäin juuri lainkaan polkiessaan kunnolla takajaloillaan vatsansa alle, ja kun haastava passage-piaffe sarja kaarteineen onnistui ilman yhtäkään haparoivaa askelta, Caitlin oli jo pelkkää hymyä. Laukkaohjelma ei koskaan ollut Remonan näyttävin osuus, mutta jyrkät sulkuväistöt ja virheettömät sarjavaihdot estivät prosentteja putoamasta alas ohjelman aikana. Ratsukko kääntyi viimeisen kerran keskihalkaisijalle lopputervehdystä varten. Remonan passage oli edelleen yhtä ilmavaa ja rytmikästä kuin aivan ohjelman alussakin, eikä väsymys heijastunut puhtaisiin askeliin. Piaffen aikana Caitlin ei enää kyennyt pidättelemään kyyneliään, vaan ratsasti lopputervehdykseen kyyneleet äänettömästi poskilleen valuen, ja heti tervehdittyään pyyhki poskiaan ja taputti tammaa, joka oli jälleen kerran antanut hänelle kaiken ja vielä vähän enemmän. Nainen osoitti molemmilla käsillään hevosta, joka oli ehdottomasti oikea kohde yleisön hurraukselle. Remona oli hänen supertähtensä.
Ja mikä supertähti tamma olikaan, kun pisteet näkyivät tulostaululla. Niiden julkaisua seurasi hetken hiljaisuus, mikä sai Caitlininkin kääntymään tamman selässä lähestulkoon ympäri, jotta hän näki suuren näytön. Yhteistuloksena luki 86.943, joka vei hurjalla erolla ensimmäiselle sijalle tässä kohtaa kilpailua. Nainen peitti käden suullaan purskahtaen uudestaan onnenkyyneliin, ja ratsastaessaan ulos areenalta vuoroin vilkutti yleisölle ja vuoroin osoitteli tammaansa.

Artemis oli saattanut puristaa varjelemansa ohjelman runttuun sillä aikaa. Emily hurrasi Caitlinille, hymyillen leveästi. Se oli tänään näyttänyt upealta, niin hyvältä. 
"Caitlin johtaa! Caitlin niin saa kultaa!" Emily oli jo päättänyt että muu ei olisi mahdollista. Ei voisi olla.

Lexa hurrasi Emilyn rinnalla leveä hymy huulillaan, ja koetti hyvin huomaamattomasti pyyhkäistä kyyneleen omastakin silmäkulmastaan. Caitlinin liikutus oli saanut hänetkin itkemään.
"Nyt en kyllä liiku mihinkään, ennen kuin kilpailut päättyvät", Lexa julisti. Täytyisihän hänen nähdä, menisikö joku edelle ja pudottaisi Caitlinin hopealle tai pronssille.
"Minä en vain kuvitellut, että se oli upean näköistä, enhän? En voi uskoa, että hevonen pystyy liikkumaan noin. Tai että Caitlin pystyy, kun on muutoin niin kömpelö."

Artemis hymyili leveästi ja repesi nauramaan Lexan sanoille. 
"Ei kukaan usko! Se siinä onkin loistavan ironista." Mies virnisti vinosti. Emily istui takaisin alas ja silitti Lexan selkää.

"Sinulla on outo huumorintaju", Lexa julisti naurahtaen. Caitlin parka! Nainen olisi varmasti ollut mieluusti yhtä sulavaliikkeinen kuin ratsunsa, eikä kömpelö kuin... hän ei edes tiennyt eläintä, joka oli yhtä kömpelö. Panda, kenties?

Pandakin oli yleensä sulavampi. 
"En ole ainoa." Mies myönsi nauraen. 
"Joko ihmiset eivät usko miten upea ratsastaja hän on tai sitten ei uskota että hän on kömpelö kuin vasemman jalan saapas." 

"Minä en uskonut kumpaakaan ennen tätä", Lexa nauroi lämmöllä. Hän oli nähnyt Caitlinin törmäilevän tuoleihin ja pöytiin Loungessa muutamaan otteeseen, mutta ei ollut kiinnittänyt siihen erityisemmin huomiota. Täällä hän ei ollut voinut välttyä siltä, miten uskomattoman kömpelö punapää oli - mutta myös se oli käynyt selväksi, miten upea ratsastaja nainen oli. Maailman paras tällä hetkellä jo ratsastaneista. Se jos mikä sai jännityksen kuplimaan vatsassa, ja Lexa huomasi toivovansa muille ratsukoille vain sen verran heikompia tuloksia, ettei kukaan kiilaisi hyväntuulisen tamman ja kömpelön irlantilaisratsastajan eteen.

Emily pudisteli kevyesti päätään ja huokaisi syvään. 
"Nyt uskot." Nainen naurahti. Ei kukaan voinut olla tuollainen. 
"Milloin Lieke ratsastaa?"
"Kohta."

"Ei minulla ole enää vaihtoehtoja", Lexa naurahti. Ei tällaisen suorituksen jälkeen - ja sen, miten nainen oli kompuroinut kaikkeen ja kaikkiin koko viikon ajan. Hänen täytyisi joskus kysyä Caitlinilta, kuinka monta luuta nainen oli elämässään murtanut pelkällä koheltamisellaan. Hän ei tosin ollut aivan varma, tahtoisiko kuulla vastausta.

Kukaan ei haluaisi. Caitlin oli varmasti kertonut sen Artemiksellekin ja mies oli taktisesti unohtanut sen.

Se tuntui olevan paras vaihtoehto, mitä moiseen tietoon tuli. Kukaan ei tahtonut ajatella, miten paljon Caitlin oli loukannut itseään vuosien varrella. Vähemmästäkin alkaisi vainoharhaiseksi naisen jokaisen kompuroinnin kanssa. Lexa seurasi uteliaisuudella vaihtuvia ratsukoita, mutta joutui myöntämään, ettei yksikään näyttänyt läpi ohjelman yhtä vaikuttavalta kuin Remona oli tehnyt. Toisilla oli näyttävämpi laukka, mutta passage jäi uupumaan paljon, ja toiset taas esittelivät vieläkin hienompia taivutuksia, mutta liikkuivat metrikaupalla eteen piaffessa. Ratsukoiden vaihtuessa kompurointi portaikossa sai Lexan huomion suuntautumaan sinne. Caitlin oli peittänyt punaiset hiuksensa lippalakilla ja vaihtanut tummansiniseen t-paitaan, vaikka ei ollutkaan muutoin vaihtanut ratsastusvaatteistaan pois.
"Kaikki valmiina jännittämään Lieken puolesta?" Nainen kysyi muina miehinä kuin ei olisi juuri ratsastanut vain reilun prosentin päähän maailmanennätyksestä tällä ohjelmalla.

Artemis oli ohimenevän sekunnin ajan nousemassa auttamaan, mutta pysyi paikallaan. Emily nyökkäsi, katsoen kentälle juuri kun iso rautias ori ravasi odottamaan vuoroaan aitojen ulkopuolelle. 
"Hänen olisi kannattanut ottaa se musta tamma." Artemis totesi sen mitä Lieke oli itsekin sanonut. Commodore ei nytkään näyttänyt aivan parhaalta mahdolliselta. Aitojen sisäpuolella se vekslasi kevyesti kuolaintaan, näytti upeaa lisättyä ravia, mutta liikkui piaffessa aivan liian paljon ja haparoi vaihdoissa. Hollantilaisnainen vain puri huultaan tiukasti, näyttäen ilmeettömältä selässä. Hän näytti siltä aina, joskus muuallakin kuin ratsastaessaan. Ohjelman päätteeksi nainen päästi ohjat pitkäksi. 71,489 prosenttia ei tosiaan ollut heidän tasoaan ja sai naisen näyttämään pettyneeltä.

"Mmhmm", Caitlin myhäili myöntymyksensä Artemiksen sanoihin. Commodore ei näyttänyt tosiaankaan siltä, mitä olisi voinut toivoa, eikä yltänyt omalle tasolleen näin kuumassa säässä. Lexa näytti surkealta katsoessaan ratsastajan poistumista myötätuntoisena. Selvästi Lieke ei ollut saanut tänäänkään sellaista tulosta, mitä olisi toivonut.
"Voi harmi", Caitlin huokaisi myötätuntoisena. "Olisin niin mielelläni suonut heille huipputuloksen tänään."

Artemis kohautti olkiaan. 
"Tietää ensikerralla paremmin." Mies totesi, sympatiaa tosin äänessään. Emily mutristi huultaan. 
"No, sitten heitä on kaksi pettynyttä. Bex ja Lieke."

"Minun pitikin kysyä, miten Bexillä meni", Caitlin sanoi nenäänsä myötätunnosta nyrpistäen. "Ei ilmeisesti kovin hyvin?" Se oli sääli, sillä hänkin oli moneen kertaan kehunut Dianan kykyä liikkua ja kantaa itsensä. Tamma oli aina ollut erittäin hyvä koulussa kenttäratsuksi.

"He saivat radan hyväksytysti läpi, mutta pisteitä tuli yli kolmekymmentä. Bex ei ollut tyytyväinen ja on ihan mahdoton." Emiy huokaisi. 
"Ensimmäisten arvokisojen jännitys."

"Sepä harmillista", Caitlin huokaisi. Arvokisoilla tuppasi olemaan moinen vaikutus. Hänkin oli kokemuksestaan huolimatta tuntenut jännityksen vatsanpohjassaan aivan eri tavalla kuin yleensä.
"No, ei se maailma tähän lopu."

"Sitä minäkin yritin sanoa." Emily huokaisi ja hieraisi niskaansa. Kaikki olisi vielä hyvin, olisi. 

"Toivottavasti viesti meni perille", Caitlin vastasi kääntäen katseensa seuraavaan ratsukkoon, joka tanssahteli radalla. "Ai hyvä luoja sentään, eihän tätä kestä katsoa. Vähemmästäkin jännittää itsensä hengiltä", nainen pudisteli nauraen päätään. Hän olisi tavattoman tyytyväinen Remonaan, vaikka kolme ratsukkoa onnistuisivat yllättäen kiilaamaan heidän eteensä, niin epätodennäköistä kuin se olikin. He olivat tehneet oman henkilökohtaisen ennätyksensä tällä ohjelmalla oloissa, jotka eivät olleet ihanteelliset sään puolesta.

Emily kohautti olkiaan. Artemis naurahti Caitlinin sanoille. 
"Kukaan ei kiilaa ohitsenne, usko minua."

"Uskon sinua sen jälkeen, kun viimeinen ratsukko on poistunut radalta", Caitlin vastasi naurahtaen. "Minäkin lähdin radalle ajatellen 82-prosentin suoritusta, kun ottaa kaiken huomioon. Remona vain antoi ja antoi ja antoi."

"Remona on hieno tamma." Artemis totesi hymyillen. Siksi nuo pärjäsivät niin loistavasti!

"Remona on kaikista paras", nainen totesi lämmin hymy huulillaan. Hän oli voittanut jättipotin, kun oli saanut tamman ratsukseen niin monta vuotta sitten. Hän vilkaisi ratsukon tuloksia, jotka nekin jäivät alle 80 prosentin, ja ponkaisi jaloilleen.
"Ehei, minä en kestä tätä. Menen katsomaan supertähteäni. Jännittäkää minunkin puolestani", Caitlin naurahti.

Artemis nauroi Caitlinille ja nyökkäsi. 
"Me jännitämme!" Hän virnisti leveästi. Kouluratsastus meni aivan liian nopeasti kun odotti tuloksia.

Viimeisten ratsukoiden hiipiessä 80 prosentin yli, Lexa istui aivan penkin etureunalla. Kun viimeisenkin ratsastajan tulos välähti taululla nostaen ratsukon toiseksi, nainen kääntyi katsomaan seuralaisiaan häkeltyneenä. Caitlin oli voittanut. Caitlin oli voittanut! Selostajan kuulutus vahvisti mitalisijat, mikä sai koko yleisön ratkeamaan kannustukseen. Lexa rutisti Emilyä nauraen.
"Olit oikeassa!" Nainen nauroi Artemikselle.

Artemis nousi taputtamaan tuloksille ja vilkaisi Lexaa, vino hymy huulilla. 
"Olen aina!"

"Selvästi", nainen nauroi malttaen istahtaa alas vasta, kun sijoittuneet ratsukot saapuivat areenalle mitaliseremoniaa varten. Caitlin itki äänettömänä, kun Irlannin kansallislaulu soitettiin kaikille, ja erittäin kouluratsastajalle tyypilliseen tapaan johti kunniakierrosta lisätyssä ravissa. Hän ratsasti vielä toiseen kertaan yleisön eteen siirtäen hevosen pehmeästi passageen, ja siitä edelleen piaffeen, kun he olivat kutakuinkin pääkatsomon puolessa välissä. Lähemmäs parinkymmenen piaffeaskeleen jälkeen he tanssahtelivat passagessa loppumatkan aina porteille saakka, nainen edelleen varsin kyynelehtivänä.
"Meidän täytyy mennä onnittelemaan häntä", Lexa naurahti joutuen korottamaan ääntään, että se kantoi yleisön metelin ylitse. Jos hän itki jo Caitlinin menestystä, nainen ei tahtonut edes ajatella, millainen olisi kenttäratsastuksen tullessa päätökseensä.

Artemis oli erityisen iloinen Irlannin kansallislaulusta. Sitä kuuli harmillisen harvoin ja upeinta oli että ystävä oli syy sen soinnille! Hän otti hieman videota naisen kunniakierroksesta passagessa ja lähetti Veronicalle. 
’Caitlin näytti mistä irlantilaiset on tehty.’ Emily ja Artemis nousivat molemmat ylös, nyökytellen. Ehdottomasti pitäisi.

Lexa lähti kiiruhtamaan muun purkautuvan katsomon edellä kohti porttia, josta ratsukko oli kadonnut. Kulkupassit, jotka heille oli myönnetty jo alueella yöpymistä varten varmistivat, ettei kukaan edes yrittänyt pysäyttää heitä matkalla lämmittelykentälle, jolla ratsastajat pyörivät onnittelemassa toisiaan kameroiden kuvatessa kaikista suunnista.
’Jousilla pomppivista hevosista ja suuresta lorauksesta kömpelyyttä? En olisi arvannutkaan.’ Veronican ensimmäinen vastaus kilahti Artemiksen puhelimeen, mutta sitä seurasi nopeasti toinen. ’Onnittele häntä minunkin puolestani. Upeaa!’
Heti kun Caitlin näki tuttujen kasvojen lähestyvän, nainen jätti vanhat kilparatsastajatuttavansa pahoitellen omiin oloihinsa ja kääntyi harppomaan kolmikkoa kohden. Joku voisi väittää, että kömpelö nainen kompuroi juuri ennen kuin saavutti Artemiksen ja tarrasi sen tähden kiinni mieheen, mutta kerrankin totuus oli vain se, että Caitlin oli hypännyt halaamaan ystävää tiukasti.

’Taidosta, kultapieni, taidosta. Onnittelen.’ Artemis vastasi kävellessään. Hän työnsi puhelimensa taskuun juuri ennen kuin sai sylin täydeltä Caitlinia halaukseensa. 
"Olen aina oikeassa, mitä minä sanoin? Veronica käski onnitella."

Yhtä aikaa itkien ja nauraen nainen hutkaisi ystävän selkää.
"Nyt ei ole aika 'mitä minä sanoin' kommenteille", Caitlin valitti nauraen. "Kiitos."

"Niille on aika aina." Artemis totesi hymyillen ja rutisti naista tiukemmin. 
"Onnea. Tiesin että sinusta on tähän. Ja Remona nyt ei jättänyt epäilystäkään."

"Kiitos. Remona on... Se on uskomaton", hän naurahti vetisesti ja vetäytyi lopulta sen verran halauksesta, että saattoi pyyhkäistä poskiaan. "En uskonut koskaan olevani tässä."

"Sinä olet. Maailmanmestari." Artemis totes hymyillen pehmeästi ja taputti naisen olkavarsia. 
"Onnea siitä. Sinä jos kuka ansaitsit sen."

"Ei se tunnu todelliselta", Caitlin naurahti ja suoristi voittonauhaa hartiallaan. "Kiitos, kiitos. Tämä on ihan järjetöntä."
"Se oli upeaa nähtävää. Kukaan muu ei päässyt edes lähelle", Lexa vakuutti astahtaen itse lähemmäs, jotta saattoi halata Caitlinia pikaisesti onnitteluiksi.

Artemis päästi ystävänsä jotta muut saattoivat onnitella. Myös Emily halasi naista nauraen ja onnitteli vuolaasti.

Caitlin halasi nauraen Emilyäkin ja pyyhki aktiivisesti poskiaan kyynelistä. Hän ei tiennyt miten olla, paitsi että tahtoi soittaa miehelleen. Aikaero tosin tarkoitti, että David oli töissä, joten viestin olisi riitettävä. Hän ehtisi puhua miehelle myöhemmin.
"Meidän täytyy juhlia kunnolla, kun teidänkin kilpailunne ovat ohitse", Caitlin totesi naurahtaen Emilylle. Hän oli varannut lentonsa jo aikoja sitten vasta myöhäisempään ajankohtaan, jotta ehtisi nähdä aikaluokan esteiltä.

Emily nyökkäsi hymyillen ja huokaisi pehmeästi. 
"Meidän pitää. Voimme juhlia ainakin sinua, jos emme muuta."

"En varmasti jää ainoaksi syyksi juhlia", Caitlin totesi hymyillen. "Eikö sinulla ole ollut hienoinen putki päällä?" Nainen kiusasi naurahtaen. Jos ei muuta, he voisivat juhlia hienoa voittoa parin viikon takaa Burghleystä. Edgerlyn ratsastajat olivat vieneet kilpailun korkeimman sijan kahtena peräkkäisenä vuotena.

Emily punastui ja pudisteli vauhdikkaasti päätään. Ei nyt sentään. 
"Siksi minua ei varmasti tarvitsekaan juhlia, salama iski jo kahdesti samaan paikkaan."

"Älä nyt, jos tuolle linjalle lähdetään niin sitten tämäkin mitali meni väärään osoitteeseen", Caitlin naurahti. "Irlannilla on nyt kolme mitalia kouluratsastuksesta, jokaista väriä, ja ne ovat kaikki minun kaapeissani pölyttymässä." Irlannin menestys oli ollut esteratsastuksen ja kenttäkilpailujen puolella, eikä suinkaan kouluratsastuksessa. Ehkä hän voisi kääntää kehityksen suuntaa.

Emily hymyili Caitlinille. 
"Se on vain mahtavaa!" Se todella oli upeaa. Hän vilkaisi Lexaa. 
"Pitäisikö meidän mennä?"

"Voi sen niinkin sanoa", nainen naurahti. Lexa nyökkäsi.
"Mennään. Sinulla on huomenna pitkä päivä edessäsi", Lexa totesi hymyillen. "Onnea vielä kerran, Caitlin." Hän poimi Emilyn käden omaansa, jotta he voisivat lähteä yhdessä liikkeelle.

Emily heilautti kättään Caitlinille ja katosi sitten Lexan kanssa kohti mökkejä. Hän nielaisi ja vilkaisi naista. 
"... Huomenna maastoesteet."

Lexa puristi hellästi Emilyn kättä.
"Jotka sinä selvität ongelmitta", nainen täydensi hymy huulillaan. Hänen luottonsa Emilyyn oli vankkumaton.

"Silti!" Nainen alkoi jopa kiirehtiä. 
"Syömään ja nukkumaan."

"Ei sinulla ole mitään hätää", Lexa jarrutteli naisen kiirettä hieman, vaikka pidensikin askeltaan aavistuksen. "Teen sinulle kunnon päivällisen ja voit sen jälkeen kaatua vatsa täynnä sänkyyn."

Emily nyökkäsi hymyillen. 
"Käyn sillä aikaa suihkussa. Olet aarre, tiesitkö?"

"Ja sinä olet timantti, rakas", Lexa vastasi puristaen jälleen Emilyn sormia. Hänen rakkaansa oli maailman paras nainen. Hän oli niin onnekas, kun saattoi jakaa elämänsä Emilyn kanssa.

Emily pudisteli päätään nauraen, astellen lopulta mökkiin. Hän katosi kyselemättä suoraan suihkuun, haluten hien pois. Äkkiä, nyt heti.

Lexa jäi alakerran keittiöön valmistamaan päivällistä naiselle, jotta Emily pääsisi pian petiin ja nukkumaan huomista koitosta varten. Sisäfilepihvit saivat jäädä hautumaan kermaiseen pippurikastikkeeseen, kun hän valmisti kulhollista vihersalaattia. Näissä lämpötiloissa se kelpasi aina. Ruoan tuoksu sai Bexin könyämään portaat alas tyynyn rypyistä jääneet painaumat edelleen poskellaan. Nainen oli nukkunut lähestulkoon koko päivän, ja olemuksesta päätellen suunnitteli menevänsä takaisin nukkumaan heti, kun saisi syötyä. Kun otti huomioon, miten pieni nainen näytti nuokahtelevan pöydän ääressä istuessaan ja odottaessaan, se olisi varmasti hyvä suunnitelma.

Emily tuli myös vain yöpaidassa, vilkaisten Bexiä huolestuneesti. Hän tosin nyt osasi pitää suunsa kiinni.

Lexa nosti salaattikulhon pöytään jo valmiiksi, ja kattoi pöydän naisten ympärille suoden pehmeitä hymyjä Emilylle ohikulkeissaan.
"Voisin vain nukkua seuraavat kaksikymmentä tuntia", Bex huokaisi nojaten otsaansa pöydän pintaan kun odotti, että Lexa kokisi perunoidenkin olevan kypsiä.

Emily vilkaisi Bexiä hymyillen pehmeästi. 
”Kaksitoista ainakin saat. Ylikin.”

Bex vain ynisi vasten pöytälevyä. Se ei tuntunut yhtään tarpeeksi pitkältä ajalta. Hän oli nukkunut päiväunet, käynyt kävelemässä maastoesteradalla ja palannut nukkumaan. Silti hän oli edelleen kuolemanväsynyt.
"Olette molemmat virkeitä huomenna heti aamusta", Lexa lupasi keittiöstä, kun tökki perunoita. Kyllä ne nyt saivat jo olla, niin ratsastajat pääsisivät nukkumaan nopeasti. Hän nosti paistinpannun ja perunakattilan pöytään. "Älkää polttako suutanne, mutta käykää muuten kiinni." Bex kasasi hitain liikkein annosta lautaselleen, ja näytti siltikin pyörittelevän ruokaa vain laidalta toiselle, vaikka annos oli paljon pienempi kuin mitä nainen yleensä söi.

Emily kasasi kunnon annoksen ruoka. Huoli Bexistä nakutti, mutta hän oli päättänyt olla puuttumatta asiaan enää. Hän hiljeni syömään oman hevosmaisen annoksensa.

Lexakin istahti alas syöden kaikessa hiljaisuudessa Emilyn rinnalla. Bex tuntui näkevän vaivaa jokaisen suupalan eteen, mutta ainakin nainen sai jotakin syötyä. Se oli jo parempi kuin ei mitään.
"Luulen että nukun aamulla vähän pidempään, rakas", Lexa sanoi Emilylle. "Jos tahdot, voin tehdä sinulle tuorepuuron odottamaan jääkaappiin aamua?"

Emily nyökkäsi. 
”Nukut niin pitkään kuin haluat.” Hän luoasi ja suukotti syötyään Lexan poskea. Hän siisti jälkensä pois pöydästä ja katosi ylös, saadakseen itsensä nopeasti nukkumaan.

"Tulen ennen kuin lähdet radalle", nainen lupasi. "Saat onnensuukon ennen lähtöboksin kiertämistä." Tietenkin hän tulisi katsomaan niin startin kuin jonkin esteen matkan varreltakin, ja maaliin saapumisen. Hän oli jo tottunut juoksemaan esteeltä toiselle nähdäkseen mahdollisimman paljon. Bexkin suunnisti yläkertaan syötyään edes suurimman osan annoksestaan ja oli syvässä unessa ennen kuin pää edes osui tyynyyn.

Lauantai 15. syyskuuta 2018 - seuraava päivä

Emily heräsi aamulla aikaisin. Pikainen suihku, hyvä venyttely, aamiainen ja kisavaatteissa tallille. Hän oli ajoittanut saapumisensa niin, että voisi ottaa varustettuaan itsensä Ticon suoraan veryttelyyn. Hevosta oli turha kiusata hänen läsnäolollaan ennen rataa ylettömästi. 
”Hei, toin kahvia!”

Talliympäristössä oli ollut kuhinaa aamuvarhaiselta, kun hoitajat olivat pyörineet kilparatsujen parissa. Myrskyn tähden tihennetty lähtöväli tarkoitti muuttuneita aikatauluja kaikille, ja yllättäen loppupään ratsukot huomasivat starttaavansa tuntia aiemmin kun olivat alunperin odottaneet.
"Olet pelastava enkeli", Zoe julisti napaten kupin saman tien Emilyn käsistä. Larissa viimeisteli Ticoa tarkistamalla remmejä ja solkia neljänteen kertaan aamun aikana. "Valmis lähtemään radalle?"

Emily ojensi kupin naiselle nauraen ja nyökkäsi. 
”Me olemme aina valmiita, eikö?” Emily veti kypärän päähänsä ja suukotti Ticon turpaa. Vastaukseksi hän sai korskahduksen ja pehmeän puhalluksen kasvojaan vasten. 
”Tiedän, sinä olet valmis.”

"Maajoukkuevalmentaja käski sanoa, että tahtoo nähdä teidät kaikki", Zoe vilkaisi kelloaan, "hitto, viiden minuutin päästä lähtöboksilla." Mihin aika oli kadonnut? Hän toivoi, että Bex oli saanut hänen lähettämänsä viestin ja ilmestyisi paikalle, sillä valmentaja oli kuulostanut varsin ehdottomalta.
"Tuomme Ticon suoraan lämmittelyyn sinulle. Tarvitsetko apua turvaliivisi kanssa?"

Emily nyökkäsi ja vilkaisi liiviään. 
”Laitan sen vasta ennen selkäännousua. Minä menen tästä!” Hän miltein sai hölkätä ehtiäkseen paikalle. Eikö näistä voinut ilmoittaa vähän aiemmin!?

Ei, kun oli vanhuudenhöperö mies, jonka kisa-aikoina kaikki oli aina tehty näin.
"Kappas, tekin vaivauduitte paikalle", valmentaja kommentoi kun Bex valui kutakuinkin samaan aikaan Emilyn kanssa lähtöboksille toisesta suunnasta. "Kuten eilen puhuimme, tänään haetaan puhtaita ja nopeita ratoja." Ja siitä sama puhe, jonka he olivat kuulleet jo moneen otteeseen, lähti jälleen liikkeelle. Bex ilmeili valmentajan katsoessa muualle ja muotoili puhetta ääneti huulillaan miehen tahdissa. Nainen oli selvästi paremmalla tuulella kuin edellisenä päivänä.
"Selvä, eiköhän se ollut siinä. Onnea kaikille ja Randall, me seuraamme silmä kovana rataasi. Tuo takaisin hyviä uutisia ja loistava tulos."

Emily olisi mieluummin käyttänyt ajan Ticon kanssa keskusteluun. Hän koetti olla nauramatta Bexille, piilotellen suutaan kätensä takana. 
”Hmm? Toki. Ainakin jälkimmäistä.” Hän lupasi hymyillen, pukaten Bexiä. 
”Ei saa naurattaa.” Samalla hän suunnisti kohti verryttelyä.

"Viihdytin vain itseäni", Bex vastasi harteitaan kohauttaen. "Varmistin, etten naura ääneen hänelle." Hän seurasi Emilyn mukana kohti verryttelyaluetta, jolla ensimmäisinä starttaavat ratsukot olivat jo liikkeessä. Zoe käveli Ticon kanssa suurta ympyrää pidellen kaksin käsin kiinni ohjista, kun ori puski ja puhkui. Sille oli syynsä, miksi Larissa oli saanut tehtäväkseen seurata sivummalta ja valmistautua rasvaamaan oria juuri ennen rataa. Hänellä oli enemmän pituutta ja vakuuttavampi ärähdys, kun Tico meinasi kerätä liikaa kierroksia.
"Jätkäsi on jo ihan menossa, joten tsemppiä", Zoe naurahti tarjoutuen punttaamaan Emilyn vauhdilla orin selkään, ettei nainen joutuisi suotta pomppimaan jalka jalustimessa tanssahtelevan orin rinnalla.

”Jaloa, minä olin nauraa sinulle.” Emily totesi nauraen. Hän pudisteli päätään orille joka oli selvästi menossa nyt heti, mieluiten jo eilen. 
”Se on ajatuksissaan mennyt jo!” Emily huikkasi kun kytki itsensä turvaliivistä hevoseen. Verryttely ainakin sujui tutulla kaavalla - Ticoa hidastellen. Juuri ennen rataa hän pysäytti ja viittoi Larissan töihin. 
”Zoe, ota kiinni. Joku on aivan... mahdoton.”

Hoitajat katselivat lämmittelyä huvittuneena, siinä missä Bex nauroi ääneen. Tico oli todellakin jo mielessään radalla, tai ainakin kuulunut sinne. Zoe ei kaivannut kahta kehoitusta napatakseen suoraan kuolainrenkaista kiinni.
"Sinä seisot nyt", nainen ilmoitti hevoselle, joka toljotti häntä hetken tummilla silmillään. Larissa ei tuhlannut aikaa käydessään kuorruttamaan hevosta valkoiseen rasvaan. Hän levitti sen huolella niin etu- kuin takajalkoihin ja nivusiin, vaikka Tico protestoikin sukukalleuksiensa hipelöintiä häntää viuhtomalla.
"Älä ole neiti", Zoe ilmoitti hevoselle ja paikalle pelmahtanut Lexa hiipi riittävän lähelle, että saattoi houkutella Emilyn kumartumaan onnensuukkoa varten.
"Hauskaa reissua", Lexa toivotti pehmeästi ja taputti Emilyn polvea. "Olen maalissa vastassa." Hän astahti kauemmas, kun Zoe lähti taluttamaan Ticoa suurten ympyröiden kautta lähemmäs lähtöboksia. Parempi auttaa Emilyä loppuun saakka, ettei Tico säntäisi liikkeelle liian aikaisin tai laittaisi ratsastajaansa jo turhin koviin töihin ennen lähtöä.

Tico tuntui järkyttyvän Zoelta saamasta kohtelusta ja hörähti hämmentyneenä, käännellen korviaan edestakaisin kuin vipperiä konsanaan. Mokoma otus, piti olla niin menossa jo. Ratsastaja nojautui suutelemaan Lexaa, hymyillen naiselle hellästi. 
”Parempi olla.” Hän muistutti, vilkaisten vierellä kulkevaa hoitajaa. Mitä lähempänä karsinaa oltiin, sitä enemmän ori muistutti nyt leijaa kuin hevosta. Lähtömerkki sai sen sinkaisemaan matkaan kuin parhaankin täysiverisen. Kypäräkameralla varustautunut Emily sai todella toppuutella oria ensimmäisillä hypyillä, minkä saattoi kuulla. Veneet, pidempi reitti, ei virtaavaa vettä. Mikään ei tuntunut häiritsevän kimoa oria tänään ja se sai kaiken näyttämään naurettavan helpolta. 
”Kuuntele!” Emily joutui ärähtämään ennen kulmaesteitä, saadakseen jotakin rotia pitkästä kisamatkasta kyllästyneeseen hevoseen. Viimeisillä esteillä hän antoi Ticon ottaa väleissä aikaa kiinni sen mitä hevonen ehtisi. 
”Yksi, kaksi, missä korvasi ovat?!” Kolmanneksi viimeinen hyppy kuumensi naisen tunteita. Maalin ylitys sai orin pukkaamaan kevyesti ennen hidastusta. Emily valui vauhdilla alas selästä, Tico pitäisi saada heti kylmäksi. Hän pysyisi omissa pisteissään, luojan kiitos. Hän alkoi kuoriutua varusteista kuumissaan kun oli alhaalla. 

Radan seuraaminen ei koskaan kävisi tylsäksi, sen he saattoivat varmasti kaikki vannoa. Hevosenhoitajat ja Bex seurasivat rataa suurilta näytöiltä, siinä missä Lexa oli kiirehtinyt radan varrelle kahteen eri pisteeseen, ja palasi maaliin posket juoksusta punoittavina mutta sitäkin onnellisempana. Äänekäs kannustajajoukko oli heti liikkeellä, kun Tico ylitti maalilinjan, ja hevonen tuntui olevan tavallistakin nopeammin varusteista riisuttuna ja jäävedellä kostutettuna. Lexa auttoi Emilyä eroon turvaliivistä ja muista ylimääräisistä kerroksista, sillä hänestä olisi kovin vähän apua hevosen kanssa, siinä missä Bex oli ottanut Ticon varusteet kannettavakseen. Niillä hän ei sentään heti sotkisi vaatteitaan, ja näin hoitajien kädet olivat vapaana hevosen käsittelyä varten. Lexa tarjosi kylmää vesipulloa Emilylle.
"Se meni hienosti, rakas", nainen sanoi ylpeänä.

Emily otti veden kiitollisena, väläyttäen avovaimolleen onnellista hymyä. 
”Meidän piti vain vähän keskustella asioista.” Hän myönsi naurahtaen. Ticolla oli ollut meneväinen mielipide. 

"Keskustelitte hyvin, kun tulitte maaliin näin nätisti", Lexa vastasi hymyillen. Bex naurahti korjaten Ticon satulaa sylissään.
"Saitte sen näyttämään helpolta. Ehdottomasti rohkaisevaa kaikkien jo nähtyjen epäonnistumisten jälkeen", ratsastaja virnisti. Hän ei muistanut, milloin viimeksi oli nähnyt näin monta ohiratsastusta ja kieltoa jo näin varhaisessa vaiheessa mitään luokkaa. Järjestys koulun jälkeen tulisi muuttumaan radikaalisti tänään.

Emily nyökkäsi Bexille. 
”Olen onnellinen siitä. Veikkaukset osuivat oikeaan. Pohjakin oli hyvä, mutta hitaille hevosille tuo loppu on ongelma.” Hän ei haluaisi edes tietää kenestä oli hauska laittaa hevoset etenemään loppua kohti ylämäkeen.

"Jos selviämme Dianan kanssa niiden vesiputousten ohi ja siitä vesisuihkun välistä sillan alla, loppu tulee olemaan lastenleikkiä", Bex nauroi. Diana ei ollut veden suuri ystävä, joten virtaava, päälle tuleva vesi ei tosiaankaan olisi tamman suosikki. Onneksi maajoukkuevalmentajalta oli tullut tiukka käsky olla yrittämättä porrasta ylös.

”Selviätte.” Emily lupasi hymyillen ja otti ison kulauksen vettä. Reippain askelin hän lähti selvittämään hevosensa vointia nyt.

Lexa otti Ticon varusteet puolestaan kantoonsa Bexiltä, jotta kilparatsastaja saisi kätensä vapaaksi ja suunnisti muiden perässä kohti eläinlääkärin tarkistuspistettä, jossa Ticon ympärillä hääräsi paitsi molemmat hoitajat, myös kisapaikan eläinlääkäri.
"Kaikki kunnossa", Larissa väläytti leveän hymyn Emilylle kun eläinlääkäri antoi heille luvan lähteä maalialueelta. "Kävelen Ticon kanssa, mutta", hän naurahti. Ori ei vaikuttanut kovinkaan väsyneeltä kalutessaan kuolaintaan.

Emily hymyili leveästi Ticon saadessa puhtaat paperit. Hän taputti orin kaulaa. 
”Asetus nyt, pelle. Teit juuri ison työn, nyt pitäisi väsyttää.”

"Eiköhän se asetu, kun pääsee vähän rauhallisempiin ympyröihin", Zoe totesi huvittuneena. Hän pyyhki kosteat kätensä housuihinsa ja vilkaisi Bexiä ottaessaan hevosen varusteet Lexalta. "Lähden laittamaan Dianaa kuntoon." Larissa lähti samaa matkaa Ticon kanssa kohti tallialuetta, jotta voisi vaihtaa suojia ennen kuin lähtisi taluttamaan Ticoa. Paras pitää ori liikkeessä, ettei hevonen olisi jumissa.
"Pitäkää minulle hetki seuraa? En halua katsoa enempää ratoja. Näin jo tarpeeksi epäonnistumisia", Bex vetosi pyöräyttäen hartioitaan.

Emily nyökkäsi Bexille.
”Älä katso. Me viihdytämme sinua, lupaan.” Se oli vaativa rata, hassuista kohdista kylläkin.

"Loistavaa", Bex nyökkäsi pirteästi. Lexa kietoi käsivartensa hyväntuulisesti Emilyn ympärille välittämättä lainkaan siitä, miten hikinen kilparatsastaja oli suorituksensa päätteeksi.
"Käydäänkö kiertelemässä kojuja?" Bex kysyi. Se tarjoaisi hyvin puuhaa hetkeksi, kunnes hänen täytyisi alkaa valmistautua omaan rataansa.

Emily nyökkäsi hymyillen. Hän jätti tavarat heidän joukkueensa katokselle josta he saattoivat seurata kisoja. 
”Käydään vain. Aaa, luoja.” Hänen pitäisi jännittää päivä mihin oma tulos asettuisi.

Bex lähti tyytyväisesti luovimaan kohti markkina-aluetta toivoen, ettei sotkisi valkoisia ratsastushousujaan kovin pahasti päivän aikana. Hän ei malttanut ajatellakaan käyvänsä vaihtamassa vaatteita vielä mökillä ennen rataa, joten tässä sitä oltiin.
"Minä tarvitsen jotain viemistä kotiin", nainen päätti pontevasti nyökäten.
"Ja minä tahdon magneetin jääkaapin oveen", Lexa lisäsi naurahtaen.

Emilyllä ei onneksi ollut väliä - hänellä oli yhdet valkeat housut jokaiselle päivälle. Ja hänen housunsa eivät tältä päivältä tosiaan olleet enää valkoiset. 
"Tietenkin tarvitset magneetin. Minä en tiedä mitä tarvitsisin." Nainen naurahti. Ehkä hän koettaisi hillitä itsensä.

Bex ja Lexa vilkaisivat toisiaan.
"Keksimme jotakin", he vastasivat kuorossa. Tietenkin Emilynkin täytyisi ostaa jotakin. Jos ei muuten, niin Lexa ostaisi jotakin Emilyä varten. Muutakin kuin vain magneetin jääkaapin oveen muistoksi näistäkin kilpailuista.

Emily pudisteli päätään. 
"Epäilen että keksin ihan itsekin." Nainen totesi nauraen. Oli helppo olla hyvällä tuulella loistavan maastosuorituksen jälkeen. 

"Jos et keksi niin me autamme", Lexa totesi naurahtaen. Tuskinpa heidän kyseenalaista apuaan tarvittaisiin, kun Emily pääsisi kojujen keskelle. Sieltä oli aina vaikea poistua ostamatta jotakin.
"Meidän täytyy viedä jotain Merryllekin", Lexa huolehti heti. "Raukkaparka on joutunut olemaan hoidossa niin pitkään."

"Pitää. Merry ansaitsee aina jotakin kivaa." Koiralla tuskin kyllä olisi suuria kaunoja, kun se sai olla hoidossa Jodien luona

"Niin ansaitsee", Lexa hymyili tyytyväisenä. Koiran voisi lahjoa jos nyt ei piloille, niin ainakin tervehtimään heitä onnellisena jatkossakin. Vaikkakin he lähtisivät taas pian uudestaan. Onneksi koiralle oli niin hyvä hoitopaikka aivan lähellä.
"Katsokaa miten söpöjä pieniä hevosia, jotka on puettu lippuihin", Bex hihkaisi osoittaen pieniä muovileluja, jotka oli maalattu Yhdysvaltojen väreihin oikeiden hevosvärien sijaan. "Eikö tuollainen olisi aika varteenotettava tuliainen?"

Emily pudisteli päätään. 
"En tiedä arvostaisiko... Hei, lapset voisivat arvostaa." Emily totesi hetken asiaa pohdittuaan. 

Lexa virnisti leveästi.
"Tuo näyttää ehdottomasti joltakin, mikä sopisi Burnsien talouteen", nainen totesi. Aaron valittaisi huvittuneena siitä, miten talo jenkkiläistyi vauhdilla, mikä puolestaan saisi Jodien pitämään huolta, että hevoslelu olisi aina levällään ympäri lattioita lasten leikkien myötä.

"Sitä minäkin." Emily virnisti leveästi. 
"Pitäisi keksiä jotakin myös vanhemmilleni."

Se oli sillä päätetty, ja Lexa maksoi yhdestä leluhevosesta hymy huulillaan. Jodie osaisi arvostaa näin hilpeää tuliaista.
"Kenties jotain vähän tyylikkäämpää?" Lexa ehdotti naurahtaen. "Jääkaappimagneetti on myös aina hyvä veto."

"Jotain hieman tyylikkäämpää. Magneetti ei olisi ollenkaan huono." Se ei päätyisi turhaksi krääsäksi laatikkoon.

Bex siirtyi edellä kojulta toiselle, sillä naisen varsin rajallinen kärsivällisyys tarkoitti, ettei hän viipynyt kauaa yhdenkään kojun edessä, ellei siellä ollut jotain todella mielenkiintoista.
"Hei tulkaa katsomaan!" Bex hihkaisi parin kojun päästä saaden Lexan vilkaisemaan Emilyä.
"Mitähän hän on nyt löytänyt", nainen pohti huvittuneena vaikka suunnistikin kojulle. Bex piteli käsissään kaunista valokuvakehystä, jonka ylhäällä luki Tryon WEG ja alareunaa koristivat eri lajien ratsukot.
"Eikö tässä olisi tuliainen vanhemmillesi, Emily? Voisit laittaa siihen kuvan itsestäsi ja Ticosta tältä päivältä. Vaikka sen, kun huudat ihan radan lopussa", Bex naurahti.

Emily seurasi Bexiä melko reippaalla tahdilla. Hän vilkaisi naisen kädessä olevaa kehystä, yllättyen hyvästä ideasta. 
"Se olisi kyllä... Ehkä ostan näitä kaksi. Toisen meille kotiin. Tai kolme, yksi joukkuekuvalle!"

Bexillä välähti silloin tällöin. Hyvin harvoin, mutta välähti kuitenkin, ja tämä oli yksi niistä harvinaisista kerroista.
"Siinä on ideaa", nainen naurahti. "Anna mennä. Osta kehyksiä koko rahan edestä!"

Emily keräsi kolme kehystä itselleen ja maksoi ne tyytyväisenä. Hän voisi kotona laittaa kahteen kehykseen kuvan ja antaa yhden vanhemmilleen. Loistava idea. 
"Mutta ei kyllä sitä kuvaa radan lopusta..."

"Minusta se olisi kovin tyylikäs", Bex huomautti naurahtaen. "Varsinkin jos siihen lisäisi puhekuplaan huudahduksesi. Tai sen, mitä ajattelit. Kummin tahansa, siitä tulisi todella hieno taideteos."

"Ei ajatuksia ainakaan! Huutoni oli sentään perheystävällinen..." Emily mutisi ja pudisteli päätään. 
"Ajatukseni oli enemmän luokkaa että nyt poni saatana, täällä on kuuma ja raskasta, et voi helvetti jaksaa vieläkin."

"Täydellinen siis printattavaksi kuvaan", Bex virnisti. "Varo vain, aloitan tästä vielä memen. Pyydän kaikkia instassa kommentoimaan parhaan kuvatekstinsä."

"... Ei paska." Emily totesi nauraen, pudistellen päätään. 
"Kiitti vain tästäkin."

"Ole hyvä", Bex virnisti leveästi. Lexaa nauratti koko ajatus, vaikkakin hän olisi heti pelissä mukana. Tietenkin hän olisi. Mitä hauskaa tässä muuten olisi?
"Hetki pieni, haen tuolta magneetin", nainen totesi bongatessaan lupaavalta näyttävän kojun, jolla oli useita erilaisia magneetteja myynnissä. Hän päätyi myös ostamaan Tryonin virallisen matkamukin, koska miksi ei.

Emily pudisteli päätään Lexan livahtaessa magneettien luo. 
”Hän on mahdoton noiden kanssa.”

"Yllättääkö se?" Bex naurahti. "Hän viettää muutenkin niin paljon aikaa keittiössä, että kai se on kiva saada jääkaappi täyteen muistoja matkoilta."

”No se. Ja nuo eivät päädy romuksi laatikkoon tai hyllyyn.” Sekin auttoi kummasti.

"Niin", Bex virnisti. "Voisi siis olla paljon huonomminkin." Lexa palasi heidän seuraansa magneetin ja matkamukin kanssa kietoen tyytyväisenä kätensä Emilyn selän ympärille.
"Vieläkö sinulla on joku, jolle pitäisi viedä täältä tuliaisia?" Lexa kysyi Emilyltä hymy huulillaan. Hän oli saanut magneettinsa, joten kaikki oli paremmin kuin hyvin.

Emily jäi todella miettimään. Olikohan joku? 
"Ei heti tule mieleen." Lawrencelle minkään vieminen tuntui suolan hieromiselta haavaan. Sitruunan kanssa. 

"Selvä", Lexa nyökkäsi. "Sitten etsitään jotain kivaa sinulle." Koska Emily ansaitsi jotakin kivaa muistoksi itselleen. Muutakin kuin vain valokuvakehyksen ja joukkueen lippiksen.

Emily kohotti kulmiaan. 
"Minulla on kasa edustusvaatteita ja kehykset, mitä muuta tarvitsen?"

Lexa katseli hetken Emilyä asiaa pohtien.
"Korvakorut", hän ilmoitti, "ja uuden palan rannekoruusi."

Emily kohotti kulmiaan. 
"Korvakorut?"

"Kyllä", Lexa nyökkäsi. Ehdottomasti. Siitä ei ollut epäilystäkään, etteikö Emily kaivannut hopeoituja korvakoruja kisapaikalta.
"Jotakin uutta ja kaunista, mitkä voit pukea yllesi, kun lähdemme juhlimaan menestystäsi."

Se sai naisen hipaisemaan korviaan ja nauramaan. 
"Voi rakas. Olet suloisen varma että menestyn. Mistä tuli mieleen..." Emily etsi puhelimensa ja vilkaisi miltä lista näytti hänen osaltaan. 
"Oh." Hän ei sanonut muuta, kun jäi prosessoimaan tietoa. 

"Tietenkin olen varma siitä", Lexa totesi. "Tiedän, että menestyt." Johan Emily oli tehnyt kaksi huipputulosta! Hän oli aivan varma, että nainen päättelisi kisan samalla tempolla.
"Noh, mitä sinä nyt ihmettelet?" Bex naurahti koettaen siepata puhelinta Emilyn kädestä. Jos hän olisi oikein nopea, hän voisi paitsi nähdä, mitä nainen ihmetteli, myös lähettää viestin tai pari Emilyn nimissä muille. Se ei koskaan käynyt vanhaksi.

Emily ei uskonut siihen enää itse. Se olisi ollut aivan liian... uskomatonta ja liikaa. 
"Hei!" Bex sai näpistettyä puhelimen. Tämän hetkisissä tuloksissa Emily roikkui sitkeästi toisena, lähdettyään koulun jälkeen kolmannelta sijalta. 

"Ha, olet jo mitaleissa kiinni", Bex virnisti hyppelehtien kauemmas puhelimen kanssa. "Aijai, Lexa ei olekaan viimeisin viestikaverisi", Bex kiusasi. Yksityisyys, mitä se sellainen oli?

"Kaikki voi mennä vielä piel-- Bex!" Emily älähti, loikkien nappaamaan puhelintaan. 
"Tänne se!"

Bex luopui kerrankin puhelimesta ilman suurta tappelua tai ajojahtia, vaikka nauroikin kuuluvasti.
"Mikään ei mene yhtään pieleen. Älä nyt viitsi", hän naurahti.

"Olen käyttänyt jo tämän vuoden tuurini." Puhumattakaan siitä että ensimmäiset maailmanmestaruudet olivat 2014 tuoneet hänelle henkilökohtaisen pronssin. 

"Niinpä niin. Älä aloita", Bex nauroi tönäisten Emilyä. Nainen vilkaisi kelloaan. "Minun pitäisi varmaan lähteä herättelemään omaa tuuriani päiväunilta ja valmistautua lämmittelemään Dianaa. Nähdään myöhemmin!" Niin sanoineen taskutornado katosi väkijoukkoon Lexan pudistellessa päätään.
"Nyt etsitään sinulle ne korvakorut."

"Nähdään!" Emily huikkasi, ehtimättä toivottaa onnea kunnolla. 
"Etsitään sitten. Hölmö."

"En ole hölmö", Lexa hymyili leveästi lähtiessään seuraamaan ihmisjoukon virtaa kojujen lomassa. "Tahdon vain lahjoa naisystävääni. Se on ihan sallittua ja ymmärrykseni mukaan usein kovin toivottuakin."

"Olet sinä vähän. Ei sinun tarvitse minua aina lahjoa." Emily nauroi, katsellen hyväntuulisesti ympärilleen. 
"Jännittää."

"Teen sen, koska minä tahdon", Lexa vastasi naurahtaen. "Sinulle on kiva ostaa asioita, kun olet aina niin onnessasi niistä." Ehkä hänellä oli hieman joulupukkisyndrooma nyt, kun hän tienasi tasaisia tuloja ja mahdollisuuksia lahjojen ostamiseen oli paljon enemmän.
"Ihan turha sinun on jännittää."

"Tietenkin olen." Emily muistutti. Hän olisi aina kiitollinen ihanista lahjoista. 
"Ei ole."

"Onpas", Lexa virnisti. "Sinä teit jo parhaan mahdollisen tuloksen. Nyt se on muiden käsissä." Hän pysähtyi kojun eteen, jolla oli paljon erilaisia koruja näytillä.
"Mikä näyttäisi kivalta, kulta? Älä edes vilkaise kaulakoruja, kun saat kuitenkin täältä mitalin kaulaasi", hän kiusasi Emilyä.

"Siksi en pidä siitä, oma osuuteni on aina minun käsissäni." Emily muistutti,, katsellen korvakoruja. 
"Jotain yksinkertaista."

"Vähän siis vaihtelua tavanomaiseen", nainen naurahti pehmeästi ja käänsi omankin katseensa korvakoruihin. "Olipas se kuvaavaa", Lexa hymähti.
"Tahdotko roikkuvat vai napit, vai ehkä renkaat?" Ainakin se auttaisi keskittämään huomiota oikeaan suuntaan vaihtoehtojen keskellä.

"Napit." Emily ei oikein pitänyt renkaista ja roikkuvat takertuivat usein hiuksiin kiinni. 

Lexa katseli hetken vaihtoehtoja nappikorvakorujen keskellä. Hän tahtoi ostaa jotain hauskempaa kuin vain perinteisen värillisen pienen kiven tai helmen.
”Miten olisi tähdet? Tähtiä tähdelleni”, hän naurahti osoittaen pieniä hopeatähtiä.

Emily naurahti ja katsoi tähtikoruja tarkemmin. 
"Ehkä tuon ja sen perustelun varjolla, että olemme Amerikassa."

”Täydellistä”, Lexa naurahti. ”Seuraava ehdotukseni olisi ollut sydämiä sydämeni valitulle, mutta tähdet toimivat paljon paremmin.” Hän kiinnitti myyjän huomion ja ojensi tähtikoruja kojussa hääräävälle naiselle.

Emily keinahteli kannoillaan, hymyillen tyytyväisenä. Kaikki oli ihanan hyvin. 
”En malta odottaa rataesteitä.”

Lexa hymyili onnellisena Emilylle. Naisen ilo oli kovin tarttuvaa laatua.
”Voi olla että joudut odottamaan niitä vähän tavallista pidempään”, Lexa vastasi kulmat kurtistuen. ”Zoe mutisi jotain kisajärjestäjien suunnitelmista muuttaa aikatauluja myrskyn takia.”

Emily nyökkäsi. 
”Tiedän. En tiedä olisinko kauhuissani, kun Tico oli jo tänään noin vauhdikas ja se saa vapaapäivän.”

”Ehkä vapaapäivä saa sen asettumaan?” Lexa naurahti. Tuskinpa, mutta toivossa oli hyvä elää, eikö sitä niin aina sanottu?
”Kiitos”, hän lisäsi pirteästi myyjälle, kun otti paketoidut korvakorut mukaansa. ”Saat nämä vasta myöhemmin”, nainen julisti Emilylle leveästi hymyillen.

”Ei, se kerää vain virtaa.” Emily huokaisi syvään ja hieraisi kasvojaan. 
”Onneksi se ei tykkää pudotella.”

”Älä huoli turhia, te pääsette loistamaan maanantaina”, Lexa vannoi. Hän oli siitä äärimmäisen varma. Mikään ei vakuuttaisi häntä toisin.
”Lähdetäänkö katsomaan, missä vaiheessa kisat ovat? Jos vaikka Bex lähtisi jo kohta.” Iso-Britannian toinenkin joukkueratsastaja oli palannut maaliin nollatuloksella, joten nyt katseet alkoivat todella kääntyä kahden viimeisen ratsastajan puoleen.

Emily vilkaisi kelloa. 
”Lähdetään. Haluan tietää mikä asetelma meillä on maanantaina joukkuetta ajatellen.”

”Paras mahdollinen”, Lexa vakuutti hymyillen. Tietenkin oli! Hän lähti kävelemään kohti maastoradan alkua ostoskassi tyytyväisesti toisessa kädessään heiluen.
”Pääsette vielä kärjestä kamppailemaan maanantaina.”

”Sitä minä todella toivon. Paljon todistettavaa.” Emily totesi hymyillen. 

”Ei teillä ole yhtään mitään todistettavaa”, Lexa vastasi päätään pudistaen. Ehei. Jokainen joukkueen jäsen oli ansainnut paikkansa täällä.

”On. Meillä on näytettävää ja todistettavaa monelle.” Emily rukoili heille kirkkainta joukkuemitalia.

”En usko sinua”, Lexa naurahti, vaikka toivoikin aivan samaa. Miten hienoa se olisikaan jokaiselle ratsastajalle palata takaisin kotiin joukkuemitalia rikkaampana!

”Se ei ole uskon asia, rakas.” Emily pysähtyi ison näytön äärelle.
”ei montaa ratsukkoa.”

"On se", nainen naurahti. "Kaikki tietävät jo, että te olette paras tiimi, jonka Iso-Britanniasta saattoi saada kasaan."

”Yllättyisit miten monella oli eri mielipide kun maailman ykkönen jätettiin pois.” Siksi hän halusi todistaa.

"Ne typerykset voi jättää huomiotta", Lexa päätti. Väliäkö muiden mielipiteillä, kun joukkue teki nyt näin hyvää tulosta täällä. Koulurataansa niin kovin pettynyt Bexkin oli mahtunut edelleen top 30 mukaan, joten huonoinkin tulos joukkueella oli vielä kovin kilpailukykyinen.

”Haluan heille myös jauhot suuhun.” Emily totesi itsevarmasti. Se olisi paras palkinto heille.

"Tietenkin tahdot", Lexa naurahti vilkuillen vuoroin naisen ja näytön väliä. Bexistä näkyi vilaus verryttelyalueella kävelemässä Zoe rinnallaan, kun ratsukko kävi selvästi läpi vielä jotakin odotellessaan omaa vuoroaan siirtyä lähtöboksiin ja radalle.
"Kaikki sormet ja varpaat ristissä, että hekin tulevat nollalla kotiin", nainen totesi halaten Emilyn kylkeensä kiinni.

Emily tuijotti näyttöä ja nyökkäsi. 
"He tulevat. Ei vaihtoehtoa." Emily ei ollut antamassa sellaista.

Se oli hyvä asenne, ja ilmeisesti sillä myös ratsukko oli lähdössä liikkeelle. Diana asteli rennosti koko matkan lähtöboksille, ja seisoi siivosti valkoisten aitojen edessä muutaman sekunnin, kun Bex keräsi ohjat paremmin tuntumalle ja odotti, että heidän lähtölaskentansa saavuttaisi viimeiset sekunnit. Vasta silloin hän kannusti tamman sisälle lähtöboksiin ja voimakkaalla ponnistuksella ulos, kun kimo irlantilaistamma lähti korvat hörössä haastavalle radalle. Kuten molemmat joukkuetoverit ennen heitä, myös Bexillä oli selvä suunnitelma välttää radan riskialttiimmat paikat. Siitä huolimatta, miten nainen oli heti viemässä Dianaa kohti loivaa nousua ylös vedestä, tamma säpsähti virtaavaa vettä askelmilla ja loikkasi sivulle, mutta se ei sotkenut linjaa liiaksi ja he selviytyivät yli vettä seuraavista esteistä ilman liiallista kolinaa. Bexin suu kävi koko radan läpi, kun nainen puhui tammalle, jonka toinen korva oli koko ajan ratsastajaan suunnattuna, ja aina, kun yksi vaaranpaikka jäi taakse, nainen kehui hevostaan tavattoman vuolaasti. Dianan itsevarmuuden tukeminen tosin kannatti, sillä sillan ali kulkeminen koetteli tamman hermoja pahasti. Kapeiden tarkkuusesteiden vierestä sinkosi vettä suihkuina sivuille, ja se tuntui häiritsevän herkkää hevosta suuresti. Pohkeiden välissä seilaamisesta huolimatta he jättivät kapeat esteet taakseen ilman virheitä ja lähtivät kiipeämään kohti kotia. Loputtoman pitkältä tuntuva ylämäki ei saanut Dianaa väsyksiin, ja Bex oli parillakin esteellä ongelmissa, kun ei saanut hevosta aivan niin helposti kiinni kuin oli olettanut. Diana rautaisena ammattilaisena tosin hyppäsi kesken askeleen ja kerran aivan pöydän juuresta, mutta tyylipisteitä ei tänään jaettu. Bex tuuletti hurjasti maaliviivan jäädessä taakse ja vilkaisi kelloaan vakuuttuneena siitä, että he olivat tulleet maaliin ajan sisällä. Hän irrotti turvaliivinsä ja hyppäsi vauhdilla alas selästä. Tältä kilpailemisen kuului tuntua!

Emily oli viimeisen vesiesteen jälkeen pinkaissut juoksuun, ollakseen maalissa vastassa. Ostokset oli sysätty katokseen ja hän kaappasi jalkautuneen naisen tiukkaan halaukseen, tarjoten katoksesta otettua vesipulloa. 
"Teit sen! Tiesin sen! Selvisitte hienosti, vaikka Dianalla melkein olikin mielipide!"

Bex nauroi turvaliivi puoliksi avattuna halatessaan Emilyä takaisin.
"Voi, Dianalla oli mielipide, minun vain oli vahvempi", hän nauroi. Jos tämä suoritus ei riittäisi nostamaan heitä top 20 joukkoon, mikään ei riittäisi. "Virtaava vesi ei todellakaan ollut sen juttu."

"Niin se pitää!" Emily taputti Bexin selkää hymyillen. 
"Lähdemme loistavista asetelmista maanantaina." Heitä oli vielä kaksi saman perheen hevosilla. Mitä mainosta heidän työnantajilleen se olikaan, etenkin kun molemmat olivat ottaneet suuria voittoja aiemminkin. 

"Kyllä", Bex virnisti. Heillä olisi kaikki mahdollisuudet loistaa maanantaina, tai ainakin laittaa muut tekemään töitä mitaliensa edestä. "Hyvä me, hyvä brittitiimi!"

"Olemme parhaita." Emily taputti Bexin selkää leveästi hymyillen. 
"Ei sillä että olisin koskaan epäillyt sitä."

"Niin varmaan", Bex pärskähti kaataen loput vesipullosta kasvoilleen. "Sinä et muuta tehnytkään kuin epäillyt sitä. Varsinkin perjantain jälkeen."

"En epäillyt! Luotin sinuun, mutta en luottanut siihen että luotat itseesi!" Emily puuskahti syytöksen edessä.

"Sama asia", Bex kohautti harteitaan nauraen ja kuoriutui vihdoin kokonaan turvaliivistään. Tänne paistui jo valmiiksi, eikä hän kaivannut enää yhtään enempää kerroksia päälleen.

”Ei ole!” Hän ärähti nauraen ja pudisteli päätään. 
”En kestä. Bex, me niin otamme joukkuekullan.”

"Pää kiinni", Bex sihahti hampaidensa lomasta ja heitti tyhjällä muovipullolla Emilyä. "Älä manaa sitä!"

”En manaa! Me vain otamme todellakin ja olemme parhait ja juhlimme maanantaina kunnolla!” Emily oli päättänyt sen. Piste. 
”istutaanko katsomaan viimeisiä?”

Bex vain nauroi Emilyn innolle. Selvä, he juhlisivat maanantaina. Jos eivät mistään muusta syystä niin siitä sitten, että kisat olivat takanapäin.
"Istutaan. En halua olla yhtään pidempään jaloillani kuin on pakko. Lopun ylämäki oli ihan tappava."

”Karsea.” Emily myönsi huokaisten. Hän asteli joukkueelle varatulle teltalle ja lösähti alas.

Bex seurasi perässä istuen tuolille teltan tarjoamaan varjoon.
”Täällä nähtiin virtaavaa vettä. Kuinkakohan kaukana olemme tulielementistä jollakin esteellä?” Hän kysyi silmiään pyöräyttäen.

”Pari vuotta. Tokio 2020.” Emily totesi sarkastisen huokauksen kera. 
”Sano minun sanoneen. Tuleen vain.”

”Onneksi minä en ole siellä”, Bex naurahti iloisena. ”Nauran sinulle pubissa olut kädessä, kun joudut navigoimaan alligaattorien täyttämiä vesiä ja tulessa olevia esteitä.”

Emily huokaisi. 
”Kukaan ei sanonut että minäkään olen.”

”Niinpä niin. Sinullahan on jonossa vaikka kuinka monta nuorta hevosta, joilla lähteä parin vuoden päästä vaikka Tico olisi jo eläkkeellä”, hän naurahti.

”Niin on mutta minut pitäisi valita joukkueeseen.” Emily huomautti hymyillen.

”Ja kun sinulla on monta huippuhevosta käytössäsi, tietenkin sinut valitaan”, Bex naurahti.

”Ei se ole sanottua.” Emily muistutti. 
”Toivon niin.”

"Höpöhöpö", Bex virnisti. "On se, kun sinusta on kyse." Tietenkin Emily olisi osa joukkuetta Tokiossakin. Hän seuraisi kisoja kotisohvalta tai pubista tuoppi kädessään. Hän ei jaksanut alkaa miettiä aikaeroja juuri nyt.
"Tuo oli kyllä haastavin kolmen tähden rata minkä olen ikinä joutunut ratsastamaan", nainen totesi. "Ei ihme, että se oli mestaruusrata."

Emily nyökkäsi ja haroi hiuksiaan. 
"Yksi vaikeimpia todellakin." 

"Siinä oli loistavasti haastetta", Bex naurahti. Nyt sille saattoi nauraa, kun siitä oli selvinnyt puhtaasti. Aiemmin ei ollut juurikaan naurattanut, kun hän oli nähnyt vain kaikki painajaismaiset epäonnistumisvaihtoehdot mielessään.

"Jep. En niin malta odottaa maanantaita. Mitä teemme huomenna että-- unohtakaa, minä koetan keksiä miten hevoseni ei kiipeä seinille." Hän huokaisi.

"Luulen, että Zoella ja Larissalla oli jo monta hyvää ideaa", Bex naurahti. "Ne tuntuivat tiivistyvän kävelyllä käymiseen ja juoksuttamiseen." Jos ennakoitu sade todella toteutuisi, kukaan ei tahtoisi olla ratsailla.
"Ja älypeleihin karsinassa. Larissa keräsi jo parin litran pulloja ja Zoe etsi mattoveistä. Voimme vain kuvitella, miltä kisavalvojan ilme näytti kun Zoe käveli kysymään, olisiko kisajärjestäjillä mattoveistä."

Emily naurahti. 
"se täytyy käydä videoimassa!" Hän totesi onnellisena. 
"Eikö sellainen ole someen ladattavaa materiaalia?"

"On, ehdottomasti", Bex nyökkäsi. "Kunhan tulva tai tuuli ei vie meitä mennessämme, käydään ehdottomasti katsomassa hevosten älypelejä huomenna." Mikään tuskin saisi yhtä lämmintä vastaanottoa sosiaalisessa mediassa kuin improvisoiduilla leluilla leikkivät hevoset.

Emily nyökkäsi hymyillen. 
"Tico varmasti rakastaa sitä."

"Paras olisi. En usko, että kumpikaan hevosista on kovin innoissaan ylimääräisestä vapaapäivästä", Bex totesi. Ja kun kilpailuja kerran siirrettiin huonon, myrskyisen sään takia, oli selvää, ettei hevosia voisi edes liikuttaa totuttuun tapaan. Vain niinä hetkinä, kun oli vähän tyynempää ja kevyempi sade. Suuren osan päivästä eläimet viettäisivät talliin suljettuina, raukkaparat.

Emily pudisteli päätään. Tico sekoaisi. 
"Tico pistää kaiken palasiksi vielä. Viimeistään kun pääsee sunnuntaina ulos."

"Vähän luottoa nyt hoitajiin. Kyllä he keksivät keinon pitää hevoset tyytyväisinä maanantaihin asti", nainen naurahti. Ei muuta vaihtoehtoa ollut, sillä sääolot eivät kuunnelleet heidän toiveitaan. Nytkin tuuli tuntui yltyvän hetki hetkeltä ja tummat, uhkaavat pilvet lähestyivät, joten hän ei voinut olla kuin kiitollinen järjestäjien päätöksestä tihentää välejä, jolla ratsukot lähtivät radalle.
"Hetkinen", Bex kysyi katsoessaan suuren ruudun hidastusta ohiratsastuksesta saksalaisjoukkueen jäsenelle. "Eikö tuo nosta meidät kultasijoille maanantaihin saakka?" Olettaen tietenkin, että viimeinen joukkueratsastaja tulisi puhtaasti kotiin, mutta tietenkin niin kävisi. Jos hän oli pystynyt siihen, niin se ei olisi mikään ongelma kokeneemmalle ankkurille.

Emily havahtui ja ehti katsomaan uuden pätkän ohiratsastuksesta. Emily ponkaisi seisomaan ja hyppi paikallaan. 
"Nostaa! Bex! Kultasija maanantaille!"

Bex pomppasi myös jaloilleen halatakseen Emilyä kaiken pomppimisen keskellä.
"Ei paineita, mutta siitä ei pääse kuin alaspäin", hän nauroi. Uskomatonta. He eivät olleet paitsi kiinni mitaleissa, mutta he olivat aivan kärjessä. Nainen istahti alas, kun ruudulla näytettiin heidän joukkueensa ankkuria kiertämässä lähtöboksia. Nyt nopeasti ja puhtaasti kotiin, ja kultasija maanantaille olisi todella heidän. Ainakin hän voisi sanoa, että oli ollut kirkkaimmassa joukkuemitalissa kiinni kaksi päivää.

Emily halasi Bexiä pommien ja istui alas, pureskellen hihansuuta stressaantuneena. Hyvä jos Emily uskalsi enää hengittää.

"Älä järsi sitä", Bex torui näpäyttäen Emilyn kättä sormillaan. Hän puri alahuultaan tiukasti tuijottaessaan ruutua ja sihisi aina tyytymättömänä, kun kuvaajat näyttivät muita ratsukoita radalla. Ei heitä kiinnostanut kuin oman joukkueen tilanne! Vaaranpaikat tuli selätettyä lähestulkoon ongelmitta, ja ankkurin ratsu saapui viimeiseen, pitkään mäkeen edelleen täynnä energiaa. Aika ei ollut ongelma, kun ratsukko liiteli maaliin ja taustajoukot säntäsivät avuksi.
"Me olemme oikeasti kiinni kullassa maanantaihin asti", Bex älähti uskomatta sitä todeksi.

Emily ponkaisi seisomaan, kirkaisten onnessa edes ajattelematta sitä. 
"JES! Jes!" Punapää sinkaisi joukkuetoverin luo, loikaten tuon niskaan antamaan halauksen. Kypsää.

Kypsyydestä tuskin tarvitsi murehtia, kun kaikki neljä joukkueratsastajaa pomppivat yhtä onnessaan ympäri, ja yksilönäkin kilpaileva brittiratsastaja oli onnessaan maansa ja kollegoidensa puolesta. Jopa paikalle tavaroita noutamaan saapuva Zoe näytti tyytyväiseltä, mikä oli harvinaista naiselle. Hän heilautti kättään ratsastajille ja muotoili sanan mökki muiden päiden ylitse. Hän kaipasi hetken taukoa kiireisen päivän jäljiltä.

Emily ei ehtinyt edes huomaamaan Zoen sanoja, mutta eipä kyllä olettanut naisen löytyvänkään muualta kun he saivat tarpeekseen riemusta. Hän juoksi sitten Lexan luo, loikaten tuon syliin. 

Lexa nappasi nauraen Emilyn kiinni ja puristi tiukasti rintaansa vasten. Hänen uskomaton, uskomaton naisensa, joka oli osana joukkuetta, joka lähtisi viimeiseen päivään kultasijoilta.
"Minähän sanoin, että meillä on syytä juhlia sinua", nainen naurahti Emilyn korvaan. Täydellinen tekosyy antaa korvakorut Emilylle heti tänä iltana.

Emily nauroi. 
"Tämä on syy juhlia joukkuetta. mennään mökkiin." Emily totesi hymyillen.

"Ja sinä olet osa sitä", Lexa täydensi. Joten Emilyäkin sopi juhlia! Häntä nauratti, kun Bex lyöttäytyi heti matkaan, ja yhdessä he saattoivat lähteä suunnistamaan kohti mökkiä.
"Sepäs vasta olikin jännittävä päivä", Bex totesi pirteästi hypähdellen joka toisella askeleella, kun kulki heidän rinnallaan.

Emily hieraisi rintakehäänsä. 
"Olin tarvita nitroja. Luoja. En kestä tätä. Näetkö Bex miksi joukkuekilpailu on ihanaa?"

"Joo ja en", Bex nauroi. Se oli ollut aivan perseestä perjantaina, mutta tänään... tänään mikään ei olisi voinut olla parempaa! He olivat tehneet neljä puhdasta, upeaa suoritusta. Ainoa joukkue koko kisassa, joka oli siihen kyennyt.
"Nyt juhlitaan kunnolla kun huomenna on kerran vapaapäivä!"

Emily nielaisi. Se oli totta. 
"Me voisimme kyllä." Hän myönsi hymyillen. 
"Me todella voisimme."

"Se on sillä sovittu, me todellakin juhlimme", Bex naurahti taputtaen innoissaan käsiään yhteen. "Hei, soitetaan kouluratsastajatkin paikalle!" Tai no ainakin Caitlin ja miksei naisen mukana kulkeva kryptanvartijakin, sillä hän ei ollut ihan varma, oliko Lieke jo livistänyt Charlotten kansainväliselle kentälle kotimatka mielessään.

Lieke oli livistämässä huomenna, joten ei tosiaan juhlimassa tänään. 
"Laita viestiä!" 

Bex lähetti viestin kouluratsastajien suuntaan ja vilkaisi viatonta hymyä tavoitellen Lexaa. Nainen osasi jo arvata, mitä häneltä seuraavaksi pyydettäisiin.
"Lähdetkö kuskiksi, että voimme käydä hakemassa herkkuja kaupasta? Ja lisää olutta koska kämpillä ei taida olla enää kuin ehkä kolme tölkkiä", Bex pyysi. "Kiltti?"
"Lähden sillä ehdolla, että Emilykin lähtee mukaan", Lexa vastasi naurahtaen ja puristi Emilyn kättä. "En tahdo ottaa vastuuta siitä, että laskin sinut Bex vapaasti valikoimaan tavaraa kaupasta."

Emily naurahti ja nyökkäsi. 
"Minä lähden. Tietenkin." Hän lupasi. 
"Ensin vain suihku ja puhtaat vaatteet."

"Se on loistava suunnitelma. Käykää molemmat suihkussa ja neuvottelen sillä aikaa juhlista Zoen kanssa", Lexa naurahti. Hevosenhoitajan suostuttelu voisi olla kaikista kinkkisin tehtävä, mutta kyllä hän siinä onnistuisi, Emilyn avulla ainakin jos ei muutoin.

Emily naurahti. 
"Onnea siihen." Hän juoksi kotona ensin suihkuun. Hän oli ollut hikinen kauemmin!

Bex tyytyi suuntaamaan omaan huoneeseensa etsimään sopivaa vaatekertaa kauppareissulle, kun Lexa taas lähestyi Zoea kahvikupin kera. Parempi lahjoa hevosenhoitaja hyvälle tuulelle. Se tosin oli varsin turhaa, sillä vastoin alkuperäistä olettamusta, Zoe totesi juhlien olevan ihan okei, kunhan hän ei antaisi kenenkään (eli Bexin) ostaa mitään viiniä vahvempaa.
"Juhlien hinta on pussi juustonaksuja Zoelle eikä mitään vahvoja väkiviinoja", Lexa julisti kun Bexkin palasi alakertaan suihkussa käytyään ja puhtaaseen vaatekertaan vaihdettuaan.

Emily palasi mekossa alas ja hymyili Lexalle. 
"Ettäs tiedät, Bex." Hän totesi hymyillen. 
"Mennään sitten!"

"Joo", Bex suostui tappelematta ehtoihin. Ei hän nyt ollut ajatellut perseitä vetää kisojen keskellä! Vähän vain olutta ja ehkä kuohuviiniä, sillä täytyihän tätä juhlia! Heillä voisi olla vielä enemmän juhlittavaa maanantaina, mutta etukäteen juhliminen ei satuttaisi yhtään ketään.
"Mennään", Bex virnisti ja odotti malttamattomana sen hetken, että Lexa paikansi autonsa avaimet. "Tämä oli ihan paras idea ikinä."

Emily lähti ulos innolla, ähkäisten tosin kun kuumuus iski vastaan. 
"Vastasiko Caitlin?"

Bex vilkaisi puhelintaan Emilyn kysymyksen muistuttamana.
"Jep", hän nyökkäsi. "Hän lupasi tulla, jos saa kiusattua Artemiksen mukaan. Kuulemma muutoin hän tuntee olonsa ihan liian vanhaksi meidän keskellämme. Hänen sanansa, eivät minun", Bex naurahti kättään kohottaen. Pois se hänestä, että hän koskaan kutsuisi muita vanhoiksi.

Emily kohotti kulmiaan. 
"... eivätpä." Nainen naurahti silmiaan pyöritellen Selvästi Bexin sanat. 

"Älä ole niin epäluuloinen", Bex naurahti kiihdyttäen edelle. "Meillä on paljon juhlanaiheita tiedossa!" Heidän kultasijansa joukkuekisan tässä vaiheessa, Emilyn loistava yksilösija ennen viimeistä osakoetta ja vielä Caitlinin yksilömitali edelliseltä päivältä. Ehdottomasti kaikki hyviä syitä juhlia!

"Olen vähän. Niin on! Kaikki on niin loistavasti ja aa! En kestä tätä! Mikään ei voisi olla paremmin!" Emily pyörähti akselinsa ympäri.

Lexaa nauratti, miten toinen kilparatsastajista hyppelehti jokaisella askeleellaan, ja toinen pyörähti ympäri. Naisten onni oli suloista seurattavaa, vaikkakin hän päätyi kuvaamaan siitä lyhyen videon kaikessa hiljaisuudessa puhelimelleen.
"Tänään juhlitaan kaikkea", Bex julisti päättäväisesti nyökäten ja hyppelehti kiltisti auton takapenkin luokse yrittämättäkään viedä pelkääjänpaikkaa, kun Lexa aukaisi ovet. "Ostetaan ihan törkeän paljon herkkuja. Ja hyvää olutta. Hei, voidaanko ostaa punaisia kuppeja ja pelata oikein jenkkityyliin beer pongia?"

Emily vilkaisi Bexiä ja hymyili leveästi. 
"Pelataan." Hän lupasi hymyillen ja istui autoon. Elämä oli niin loistavaa juuri nyt.

"Te olette kyllä herttaisia", Lexa naurahti taputtaen hellästi Emilyn poskea. Vai beer pongiakin pitäisi saada pelata. No, tapa kai sekin käyttää ilta, joka oli kummallisen vapaa keskellä kilpailuja.
"Mitä muita jenkkikliseitä voisimme yhdistää tähän?" Bex pohti ääneen.

Emily mietti hetken. 
"Viinat kiellettiin niin ei hyytelöshotteja..." Hän mietti pitkään. 
"Lexa auta?"

"En todellakaan anna teille enempää huonoja ideoita", Lexa naurahti. "Beer pong saa riittää."

”Pöh.” Emily puhahti ja vilkaisi Lexaa hymyillen pehmeästi. 
”... yksi idea edes?”

Hänen pitäisi todella oppia sanomaan ei Emilylle.
"Paranoia", hän huokaisi hiljaa. Hänen mielestään se oli paras peli mihin tahansa bileisiin ikinä.
"Minulla ei ole aavistustakaan, mikä se on, mutta loistavaa, mennään sillä", Bex naurahti.
"Pääset esittämään omituisia kysymyksiä vieressäsi istuvalle kuiskaamalla ja he joutuvat vastaamaan ääneen. Sitten heitetään vaikka noppaa ja jos se on parillinen luku, kysymys kerrotaan kaikille, jos ei, niin se jää ikuisesti piirissä olijoiden pohdittavaksi", Lexa selitti lähtiessään luovimaan tietään kisapaikalta ulos.

”tuota todellakin pelataan!” Emily huusi innoissaan. Parasta.

Lexa pudisteli nauraen päätään.
"No, kai se pullonpyörityksen voittaa", hän totesi. Ainakaan kukaan ei joutuisi tekemään mitään kyseenalaisia tehtäviä - eikä häntä käytettäisi koekaniinina psykologisiin testeihin hänen tietämättään.

”niin. Eli kaikki hyvin.” Emily totesi hymyillen. Tämä oli loistavaa!

”Kyllä”, Lexa vastasi naurahtaen. Hän pitäisi huolen, ettei istuisi Bexin vieressä, vaan etsisi jonkin turvallisemman paikan pelin ajaksi.
”Mitä kaikkea ostamme juomiksi? Kuohuviiniä nyt ehdottomasti, täytyyhän meidän nostaa malja kaikille!” Bex naurahti.

”Sitä ja muit viinejä. Olutta. Siideriä ehkä?” Jos joku ei pitäisi oluesta.

”Kyllä kiitos”, Lexa naurahti. Hän ei tahtoisi juoda vain viiniä, tai olisi pian paljon heikommassa kunnossa kuin aikoi olla, mutta olueen hän ei koskisi.
”Voidaanko ostaa jokin valmiiksi miksattu drinkki mihin täytyy vain lisätä jäätä? Mojito tai jotain vastaavaa? Teknisesti ottaen se ei ole viinaa kun se on jo sekoitettu drinkiksi!” Bex pohti nauraen ääneen.

”Se varmasn käy.” Emily järkeili hymyillen. Se kuulosti hyvältä. 
”ja kasa herkkuja.”

”Kasa herkkuja”, Bex komppasi. ”Lexaaaaa voitko tehdä jotain näin lyhyellä varoitusajalla?”
”En näillä tarvikkeilla, mitä meillä on”, nainen naurahti. ”Mutta voimme tehdä uunissa perinteisiä smoreseja, jos mieli tekee.”

Emily vinkaisi. Hän oli nähnyt videoita ja se näytti niin ihanalta. Onneksi he olisivat pian kaupalla. 
”En malta odottaa.”

Selvä, niidenkin tarvikkeet oli lisättävä ostoslistalle, jos Emilyn vinkaisusta sopi mitään päätellä.
”Sinua ei kyllä voisi koskaan kosia laittamalla sormusta kakunpalaan tai johonkin”, Bex nauroi Emilylle. ”Söisit vain sormuksenkin!”

”Vittu mitään metallia kakkuuni!” Emily ähkäisi epäuskoisena. 
”Helvetti se olisi murhayritys!”

”Niinpä”, Bex nauroi raikuvasti. ”Paina tämä mieleesi, Lexa!”
”Vastoin sinun käsitystäsi, en tarvitse apuasi”, Lexa tuhahti parkkeeraten auton. ”Lähdetään etsimään herkkuja, joihin ei piiloteta mitään yllätyksiä.”

Emily värähti kevyesti. 
”Lexa pärjää oikein hyvin.” Kaupassa hän nappasi korin, anten Bexille toisen. Painava kori voisi hidastaa naista vähän.

”Lexa pärjää loistavasti, kiitoksia vain”, Lexa naurahti sipaisten hellästi Emilyn käsivartta sormillaan. Ei mitään huolta, kultarakas. Hän ei ollut kosimassa, eikä koskaan, ikinä, missään tilanteessa, tekisi sitä ellei asiasta olisi etukäteen puhuttu. Yllätyksissä ei ollut mitään romanttista, jos ne saivat aikaan hätääntyneen reaktion.
”Muistakaakin Zoen juustonaksut. Hän oli niistä ehdoton”, Lexa vannotti kun he lähtivät kiertämään kauppaa järjestelmällisesti.

Vain koska Emily ei tiennyt mitä halusi. Hän ei halunnut joutua sanomaan ei. 
”Muistetaan. Tatuoidaan sieluumme.”

”Hyvä”, Lexa naurahti. Hän kääntyisi ympäri ja ajaisi takaisin kauppaan, jos he unohtaisivat. Hän nappasi suklaata ja vaahtokarkkeja smoreseja varten, ja joutui hetken hakemaan oikeita keksejä. Siitä oli niin kauan, kun hän oli tehnyt näitä!
”Voidaanko jo mennä katsomaan viinejä”, Bex narisi napsien sipsipusseja lähestulkoon sokkona hyllyiltä ostoskoriin. Kyllä niitä aina joku söisi.

Emily pudisteli päätään, valuen kohti viinihyllyä kun kaikki alkoi olla kasassa muuten. 
”No niin... mitä otetaan?

Bex oli omassa elementissään juomaosastolla.
"Eikö roseeviini olisi sopivan juhlavaa?" Nainen virnisti leveästi. Se olisi suloisen väristäkin!

”Olisi kieltämättä.” Emily otti pullon valkoista ja punaista. Eivät he kuitenkaan kovaa känniä olleet juomassa.

"Hyvä", Bex virnisti leveästi ja viipotti jo kohti kuohuviinejä. Näitä pitäisi ostaa ainakin... "Lexa, kuinka monta lasillista yhdestä pullosta tuleekaan?" Lexa pyyhkäisi kädellä kasvojaan.
"Tuolla ei ole kunnon skumppalaseja, joten ei ainakaan kuutta enempää", Lexa totesi. Pikaisen, kenties hieman heittävän laskutoimituksen myötä Bex päätyi ottamaan kolme pulloa. Yhden voisi jättää avaamatta, jos kahdesta riittäisi hyvin, mutta olisihan se noloa, jos kaksi tekisi tiukkaa. Nainen päätti unohtaa täysin sen, että pieniin laseihin yhdestäkin pullosta voisi riittää. Shus. Se oli pieni sivuseikka.
"Sitten olutta", Bex nyökkäsi pirteästi.

Emily pudisteli päätään ja vilkaisi Lexaa. He jättäisivät jälkeensä kasoittain alkoholia. 
”Jooo. Sitä olutta. Sitten siideri, drinkki ja mennään.”

Bex päätti kaikessa hiljaisuudessa kaataa ylimääräisen alkoholin Zoen niskaan. Sitä voisi pitää vaikka... hevosenhoitajien MM-kasteena!
"Pidän siitä miten ajattelet", Bex julisti. Oluen valinta oli sentään helppoa, sillä he olivat juoneet tuttua merkkiä koko tämän ajan, ja Lexa tiesi hyvän omenasiiderin. Bex nappasi ohikulkeissaan mojitodrinkkisekoituksen koriinsa ja viiletti kohti kassoja ennen kuin kumpikaan järkevämmistä shoppailijoista ehtisi protestoida hänen valintojaan.
"Juuri tämän takia en tahtonut lähteä yksin", Lexa naurahti. "Nyt voimme jakaa syyn siitä, miksi Bex sai ostaa kaiken tämän."

”Niinpä niin.” Emily huokaisi silmiään pyöritellen.
”Haluat syyttää pieniä. Onko kilttiä?” Hän lappasi Bexin jälkeen ostoksia hihnalle ja maksoi ne.

"On", Lexa vastasi hetken asiaa pohdittuaan. "Se on todella kilttiä. En edes tuntisi Bexiä, jos sinua ei olisi, enkä siis koskaan olisi tässä tilanteessa." Se olisi suuri sääli, sillä tämä tilanne oli kerrassaan ihana. Hän auttoi pakkaamaan ostoksia kun ei kerran saanut maksaa mitään, ja nappasi painavimmat kassit kantoonsa ihan vain tavan vuoksi.

Emily pudisteli päätään Lexan tavalle.
”Kulta, minullakin on käsivoimat!”

"Sinä käytit niitä jo tänään ja tarvitset niitä maanantaina", Lexa vastasi naurahtaen. "Minulle ei ole mitään muuta käyttöä, joten anna minun olla hyödyksi edes näin."

”Se on totta.” Emily huokaisi ja pyöräytti silmiään. Se oli aivan totta. 
”Tico piti siitä huolen.”

"Siltä se näyttikin", Bex naurahti. Luojan kiitos Diana oli kuunnellut häntä pehmeästi loppua lukuunottamatta, kun pitkä nelipätkä oli saanut tamman hieman liian pitkäksi ja kuumaksi.
"Se meni kuitenkin loistavasti, joten väliäkö sillä", Bex lisäsi huvittuneena. "Sinäkin saat ylimääräisen päivän lepuuttaa käsiäsi." Lexa nosti kassit auton takakonttiin ja kiersi kuskin paikalle, vaikka vilkaisikin huvittuneena kahta muuta.
"Ei kummallakaan ole intoa ajaa?" Hän kiusasi. Ainakaan Emily ei ollut tällä kertaa kiljunut ohittavia tai vastaantulevia autoja!

”Onneksi. Saatan harkita maanantaille toista kuolainta.” Varmuuden vuoksi. Jos se helpottaisi jarrutusta hieman. 
”Voin ajaa.”

"Se voi olla ihan hyvä", Bex naurahti. Lexa kohotti kulmaansa yllättyneenä.
"Oikeasti?" Nainen naurahti.

”Oikeasti. Olen minä Euroopassa ajanut aikanaan.” Ennen kuin hän oli ollut huippuratsastaja, oli tullut ajettua hevosautoa ties missä.

"Selvä", Lexa naurahti ja ojensi avaimet Emilylle kiertäen pelkääjän paikalle. Se voisi olla varsin tosissaan otettava nimi seuraavan vartin aikana.
"Tänään eletään jännästi", Bex julisti takapenkiltä.

Emily otti avaimet ja istui kuskin paikalle. Hän mulkaisi Bexiä ja katseli autoa hetken. Hyvin varoen hän lähti liikkeelle ja ajoi tielle. 
”Bex, olen ajanut hevoautoa Ranskassa, pää kiinni.”

"Niin minäkin", Bex virnisti vinosti. Ehkä hieman laittomasti, sillä hän ei ollut ollut aikanaan ihan varma, minkä yhdistelmäkortin siihen olisi Ranskan puolella tarvinnut, mutta väliäkö sillä.
"En silti ajaisi täällä vapaaehtoisesti!"

”No mutta tämähän on helppoa siihen nähden. Pieni auto ja ei ladyn kilparatsuja kyydissä.” Suorastaan leppoisaa siis. Hän kyllä ajoi rauhallisemmin ja siivommin kuin Lexa.

"No joo", Bex naurahti. "Olet silti hullu." Lexaa huvitti suuresti seurata Emilyn ajamista väärällä puolen tietä. Emily nyt ajoi aina siivommin kuin hän, mutta tässä se tuntui korostuvan suuresti.

”Tiedän.” Emily totesi hymyillen ja painoi vähän reippaammin kaasua. 
”Ja mitäs sinä Lexa hymyilet?”

”Sitä vain, kuinka hienosti ajat”, Lexa vastasi viattoman hymyn kera.
”Etkä sinä torpedoi sitä!” Bex huikkasi takapenkiltä nauraen. ”Kädet jonnekin missä näen ne koko ajan!”

Emily ei voinut olla nauramatta. 
”Hän saisi näpeillensä!”

”Ollaanpa sitä nyt”, Lexa nauroi muiden mukana. Ei hänellä ollut mitään päivänvaloa kestämättömiä suunnitelmia! Bex se oli ainoa, joka ajatteli kierosti kaikkea.

Kun he pääsivät, emily pysäköi auton siisti ja sammutti auton. 
”Haha! Voitin!”

Lexa naurahti Emilylle.
”En tiennytkään, että meillä oli jonkin sortin kilpailu käynnissä”, hän virnisti huvittuneena. Bex sinkaisi heti autosta ulos keräämään ostoskasseja, mikä tarjosi Lexalle hyvän mahdollisuuden kurottautua vaihdekepin yli painamaan suukon Emilyn huulille.
”Älä juo liikaa viiniä tänään. Tiedämme molemmat, millainen olet muutoin myöhemmin”, hän virnisti vinosti.

Emily ynähti suukolle. Kiinni painuneet silmät rävähtivät auki. 
”... Mitä?” Hän murahti hiljaa. 
”Älä sinä ala nenäkkääksi tai neiti Randall suuttuu.” Sitten oli hyvä jättää Lexa yksin autoon istumaan.

Lexa nielaisi värähtäen. Tuo oli jo epäreilua! Nainen keräsi hetken itseään ennen kuin nousi kyydistä ja siristi silmiään katsellessaan Emilyä. Nainen ei todellakaan pelannut puhtaasti.
”Mennään jo”, Bex narisi kärsimättömänä. ”Haluan päästä aloittamaan ajoissa ettei tule valvottua aamuyölle”, hän naurahti ja oli liikkeellä heti, kun Lexa oli poiminut viimeiset kauppakassit mukaan.

Ei tosiaan. Viattomana Emily otti pari kassia ja lähti kohti mökkiä ja hämmentyi saapuessaan suuresti siitä että Caitlin oli saanut Artemiksen mukaansa.

Caitlinilla oli supervoimia, joita harvoin osattiin arvostaa. Yksi niistä oli Artemiksen houkuttelu mukaan tilanteisiin, josta mies ei varmasti ollut koskaan kuvitellut itseään löytävänsä.
"Oho, te oikeasti tulitte", Bex virnisti laskiessaan kantamansa kassit keittiön tasolle. Lexa alkoi heti purkaa niitä.
"Minä sanoin, että tulemme", Caitlin huomautti naurahtaen sohvalta. Hän oli istahtanut heti alas, ettei kolhisi itseään enempää. "Artemiskin on oikein innoissaan mahdollisuudesta viettää aikaa yhdessä", hän lisäsi virnistäen ja taputti ystävän polvea. Niinpä niin.

Mies vilkaisi Caitlinia. 
”Mitä tahansa kuohuvaa kuraa ostittekaan, jättäkää se avaamatta.” Emily kurtisti kulmiaan, kääntyen olohuoneen puoleen kun syy sanoille selvisi. 
”Et ole vakavissasi. Mistä helvetistä olet löytänyt pullot Perignonia täällä?”

Bex oli jo protestoimassa, että eivät varmasti jättäisi, vaan sulloisivat pullot pakkaseen kylmenemään nopeasti, mutta Emilyn kysymys sai naisen luopumaan vastaväitteistä. Kukapa ei joisi mieluummin Perignonia?
"Artemiksella on lahjoja", Caitlin vastasi nauraen.

Artemis vain hymyili viattomana Caitlinille. 
”Minä huomaan. Vittu kaksi pulloa...” Emily mutisi ja vilkaisi Lexaa. Eihän nainen ollut liian katkera epäreilusta pelistä?

Lexa oli montaa asiaa, mutta katkera ei ollut yksi niistä, kun nainen nosteli viimeiset juotavat jääkaappiin.
"Nyt tämä on suorastaan rikollista, ettei mökissä ole kunnon shampanjalaseja", Lexa naurahti päätään pudistaen. Kunnon laadukas shampanja olisi ehdottomasti ansainnut muuta kuin valkoviinilasit.

"Ostin kertakäyttöisiä." Artemis totesi sohvalta. 
"En halunnut nähdä tuota kahvimukissa."

"Sinä olet todella varautunut", Lexa naurahti. Hyvä vain, sillä mökin kalustusta ei ollut suunniteltu juhlimista varten. Täältä löytyi lähestulkoon kaikki, mitä ruoanlaittoon kaipasi, ja viinilasejakin oli tarjolla, mutta suipot kuohuviinilasit olivat unohtuneet keittiön kaappeihin astioita hankkineelta henkilöltä.
"Nostetaan siis siinä tapauksessa heti malja, kunhan saan kaikki herkut kippoihin ja kulhoihin." Jos niitä ei avattaisi valmiiksi, Bex olisi pian käymässä läpi kaappeja jahdatessaan sipsipussia.

Sitä olisi voinut vielä olettaa että urheilijat juhlivat suorituksia. 
"Pitihän sitä, Caitlinin voittomaljaa ei tosiaan juoda kahvimukista."

"Noh, on tässä nyt paljon muitakin hienoja tuloksia juhlittavaksi", Caitlin naurahti läppäisten Artemiksen reittä. "Älä käännä tätä minuun."

"Mitään muuta ei ole vielä kirkossa kuulutettu." Artemis totesi naurahtaen. Ja sai Emilyn heittämän tyynyn naamaansa. 
"Kiitti vaan."

"Ole kiltisti, Artemis", Caitlin varoitti nauraen. "En halua tulla heitetyksi ulos ihan vielä. Olin näkevinäni juustonaksuja, joita olen himoinnut koko viikon."
"Selvä raskaushimo", Bex virnisti keittiön pöydän äärestä. Hän oli alkanut siirtää tuoleja kauemmas pöydästä. Hän ei suostuisi unohtamaan luvattua beer pongia, joten paras valmistella pöytää sitä varten jo valmiiksi.
"Sinulla on kammottavan suuri suu, Hale", Caitlin huomautti nauraen. "Ihme, ettei sitä ole jo lyöty halki moneen otteeseen."

Artemis vilkaisi Caitlinia, katsoi ystäväänsä pari sekuntia ja repesi nauramaan kun nousi seisomaan. 
"Ai hyvä jumala!" Ei luoja. 
"Ei tätä kestä."

"Pää umpeen Arty!" Caitlin naurahti. Kehtasikin nauraa!
"Näen jo ne juorut, jotka suorastaan supattavat itse itsensä", Bex huokaisi onnessaan, mutta otti sentään kulhon juustonaksuja kantoonsa ja toi olohuoneen puolelle sohvapöydälle. "Joku vielä ajattelee, että kun Artemis ilmestyy tallille vauvan kanssa, se on sinunkin pienokaisesi, Caitlin."
"Mikä pakkomielle sinulla Bex on nyt lapsiin, kosimiseen ja naimisiin?" Lexa nauroi keittiöstä.

"Siitä puhe mistä puute." Artemis totesi tyynesti, poksauttaen sen jälkeen siivosti ensimmäisen pullon auki. 

Se sai useamman nauramaan, myös Bexin, vaikka nainen pudistelikin kiivaasti päätään.
"Minulla ei ole puutetta yhtään mistään", nainen julisti jatkaen herkkujen kantamista sohvapöydälle. "Minähän olen kultasijoilta esteille lähtevässä joukkueessakin!"

"Aivoista. Esimerkiksi." Artemis totesi tyynesti, kaataen juomaa kertakäyttöisiin laseihin. 

"Aivoissani ei ole yhtään mitään vikaa", Bex vastasi. Ainoa syy, miksi hän ei ohikulkeissaan tökännyt Artemista luisevaan kylkeen oli se, että miehellä oli shampanjapullo käsissään.
"Niitä ei vain ole", Zoe totesi laskeutuen portaat päätään pudistellen. Kun hän oli antanut Lexalle luvan järjestää juhlat, hän ei ollut ajatellut sen tarkoittavan koko sohvapöydän täyttävää kulhomerta herkkuja.

Zoen sanat saivat miehen pärskähtämään. 
"Juuri se mitä Zoe sanoi." Hän ei ollut tainnut koskaan viitata naiseen etunimellä.

Ei sitä ainakaan usein ollut käynyt, mutta moinen taisi jäädä huomaamatta kaikilta muilta paitsi hevosenhoitajalta itseltään. Bex ei ainakaan kiinnittänyt moiseen mitään huomiota, kun mahdutti vielä viimeiset karkkikulhot pöydälle. Lexa alkoi jakaa jo täytettyjä shampanjalaseja alakertaan kerääntyneiden käsiin, ja Larissakin pelmahti suihkunraikkaana heidän sekaansa kiharapilveään epätoivoisesti sormin ruotuun sukien.

Emily otti lasin Lexalta hymyillen vastaan. Artemis avasi vielä toisen pullon että sai viimeisenkin lasin täytettyä. 
"Nyt pitäisi olla kaikilla."

Pikainen vilkaisu ympärille todella vakuutti siitä, että kaikilla oli kertakäyttöiset lasit shampanjaa kädessään.
"Kuka tahtoo pitää maljapuheen?" Bex virnisti vinosti. Zoe onnistui juuri ja juuri puremaan kieltään, ettei sanonut ääneen ensimmäistä ajatustaan: 'et ainakaan sinä'.

"Maailman parhaalle kouluratsastajalle." Pitkä irlantilainen totesi hymyillen ja vilkaisi ystäväänsä, kun kohotti lasiaan. Se kertoi kaiken olennaisen!

Se oli todella täydellinen yhteenveto, joka sai hymyn kohoamaan Caitlinin huulille. Ainakaan hän ei nyt purskahtanut kyyneliin, joten voitto se kai tämäkin!
"Maailman parhaalle kouluratsastajalle", toistui moneen kertaan takaisin, kun muovilasit kohosivat maljaa varten.
"Ja maailman tällä hetkellä parhaalle kenttäjoukkueelle", Bex lisäsi virnistäen. Hän todella nauttisi sen sanomisesta nyt kun vielä saattoi.

"Hoe tuota kun voit." Irlantilainen totesi ja otti kulauksen juomastaan. Emily puuskahti. 
"Me voitamme, näet vielä!" 
"Kun näkisinkin."

"Niin hoenkin. Aina kyllästymiseen saakka", Bex vannoi virnistäen. Emilyn harhainen usko oli herttaista, mutta hän ei laskisi sen varaan. Hän nauttisi tästä vajaasta kahdesta vuorokaudesta, kun voisi väittää olevansa osa maailman parasta kenttäratsastusjoukkuetta.

Emily tiesi, ei uskonut. Hän oli päättänyt ja punapään tahdonvoimaa tuli joskus pelätä. Vaikka hän yleensä oli melko rauhallinen. 
"Mistä ohjelmasta aloitamme? Beer pong?"

"Mihin me olemme oikein lupautuneet mukaan?" Caitlin naurahti vilkaisten Artemista huvittuneena. Beer pongia, kaikkea kanssa!

Artemis pudisteli päätään. 
"Emme mihinkään, ei tällä syvyysnäöllä." 

"Meinasin enemmän sitä, että olemme talossa, jossa pelataan moista", Caitlin naurahti tönäisten ystävää. "En voi sanoa tämän olleen tilanne varmaan pariinkymmeneen vuoteen."

"... En ole ikinä pelannut." Se tunnustus tuskin yllättäisi ketään. Ei, hän ei ollut koskaan pelannut klassista peliä tai tehnyt monta muutakaan asiaa, minkä kaikki olivat tehneet.

"Voi Artemis", Caitlin naurahti. "Jopa minä olen ehtinyt kokemaan nämä ihmeet!"

"Yllättyisit miten paljon en ole tehnyt asioita." Mies huomautti. Emily kaatoi olutta tölkistä mukeihin, avulias kun oli. 
"Mikä tuon idea edes on?"
"... Etkö sinä katso elokuvia?"

"Enpä tiedä, yllättyisinkö enää mistään", Caitlin vastasi naurahtaen. "Olemme olleet ystäviä niin pitkään." Harva asia tuli enää ainakaan suurena, shokeeraavana yllätyksenä.
"Eikö vastaus tuohon ole selvä ihan vain sillä, kun katsoo hetken Artemista?" Bex vastasi nauraen. Tietenkään Artemis ei katsonut elokuvia! Artemis eli todennäköisesti ruumisarkussa. Siellä ei ollut tilaa televisiolle.

”Sinua katsomalla selviää älykkyysosamääräsi. Pienempi kuin kengän numerosi.” Artemis totesi takaisin aivan suoralla naamalla.

"Se siitä!" Bex nauroi. "Pelaan sinua vastaan. Emily, älä jätä joukkuetoveria yksin?" Hän virnisti toiselle kenttäratsastajalle.

”Ehet tosiaan pelaa.” Artemis naurahti. Emily mietti hetken. 
”Pelaan ennemmin jotakuta sellaista vastaan joka ei ole noin pikkutarkka.”

”Kieltäydyt haasteesta Artemis?” Bex vastasi leveä virne huulille hiipien. ”Meillä on jänöjussi talossa! Äläkä viitsi Emily, hän on jo niin vanhakin ettei enää edes näe pöydän toiselle puolen ilman kiikareita.”

Emily pudisteli päätään. 
”Älä sotke minua tähän.” Hän ei halunnut osallistua. Pitkä irlantilainen nousi ja vilkaisi Bexiä. 
”Kuule, en saa myöskään juoda ylettömiä määriä. Keksi muu haastettava.”

"Tylsää", Bex valitti nenäänsä nyrpistäen. Hän vilkuili hetken ympärilleen. "Zoe, valitsen sinut!"
"Sinä et valitse yhtään ketään", hevosenhoitaja julisti päätään pudistaen. Ehei.
"Älä ole tuollainen", Bex valitti. "Tehdään siitä hieno ratsastajat vastaan hoitajat matsi!"

Emily huokaisi. 
”Lexa, pelaa Bexin kanssa. Hän kiusaa kaikkia vastahakoisia.”

"Vain jos saan juoda siideriä", Lexa naurahti. Hän ei koskisi olueen pitkällä tikullakaan, jos vain voisi siltä välttyä.
"En ikinä kiusaa ketään", Bex protestoi nauraen. "Suostuttelen vain teitä tylsimyksiä elämään vähän enemmän."

”Saat!” Emily alkoi kaataa siideriä mukeihin. 
”Zoe ja Artemis saavat sitten olla rauhassa.”

Bex pudisteli päätään, mutta jätti muut rauhaan nyt, kun oli saanut lupauksen pelistä. Zoe oli istahtanut alas sohvalle juustonaksuja kourassaan. Kaikkeen hänkin suostui saadakseen hieman herkkuja mökkiin.
"Kaikkeen minäkin suostun sinua viihdyttääkseni", Lexa naurahti Emilylle taputtaen ohikulkeissaan naisen takamusta, kun asettui pöydän toiseen päähän.

”Kuules nyt!” Emily älähti taputuksen myötä. 
”Älä yhtään taputtele!”

"Taputtelenpas", Lexa vastasi naurahtaen. "Minä saan tehdä niin."

”Käytöstapoja!” Emilyn puhina nauratti Artemista kovin. 
”Kuulosta tutulta ”

"Sinä kutsut minua hyvin usein herrasmiesnaiseksi, joten eikö se jo kerro, miten hyvät käytöstapani ovat?" Lexa virnisti takaisin, ja ratkesi nauramaan Artemiksen sanojen myötä.
"Veronica tosin taittaisi ranteesi, jos ei pitäisi siitä, mitä teet", Caitlin huomautti nauraen.

”Olet hukannut ne!” Emily älähti ja valui istumaan. 
”Räpäyttämättä.” Artemis totesi virnistäen.

Lexaa vain nauratti moinen, mutta Bexin kärsimättömyys sai naisen huomion kääntymään pelipöydän suuntaan. Pitäisihän Bexin nyt saada pelata, kun nainen oli sitä niin kovin vaatinut.
"Niinpä", Caitlin naurahti. "Pääset siis vielä vähällä, Lexa! Saitko muuten ystävä hyvä koskaan korvillesi siitä paljusta takapihalla?"

”Sain kiellon ostaa mitään yli sadan punnan ostosta ilman lupaa.” Artemis vastasi Caitlinille nauraen. 
”Palju?” Emily kyseenalaisti nojatuolista.

"Se kuulostaa aika hyvältä säännöltä sinun kohdallasi", Caitlin naurahti. "Ainakin siihen asti, että joulu lähestyy. Jotenkin epäilen, etteivät joululahjasi pysy tuon rajan alla." Ellei sitten lapsi olisi riittävä häiriö joululahjaostoksiin, eikä mies ehtisi hankkia mitään sen kummempaa naisystävälleen.
"Artemis oli oikein loistava miesystävä tässä taannoin ja hankki paljun ja saunan takapihalle", Caitlin virnisti Emilylle. "Se on kyllä hilpeä tarina kerrottavaksi jälkipolville."

”Eivät tosiaan pysy.” Artemis naurahti ja pudisteli päätään. 
”... et ole vakavissasi.” Emily pärskähti.

"Muistelisin, että idea syntyi, kun Artemis pudotti Veronican koirien kahluualtaaseen", Caitlin nauroi. Oli todellakin pienoinen ihme, miten Artemis oli selvinnyt moisesta tempauksesta hengissä.

Emily tuijotti Artemista pitkään. 
”... olet kamala mies!” 
”Sitä Veronicakin sanoi, rumemmin tosin.”

"Paljon, paljon rumemmin", Caitlin vahvisti nyökäten. "Mutta Artemis jäi henkiin kertomaan tarinaa, joten loppu hyvin, kaikki hyvin."

”En ymmärrä miten elät. Siis koirien altaaseen?” Emily ei vain voinut käsittää. Hän olisi tappanut jo Lexan siitä hyvästä!

"Sitten meitä on useampi, jotka pohtivat tätä", Caitlin naurahti. Bexin hihkaisu pöydän ääressä sai hetkeksi kouluratsastajan huomion kääntymään pelin puoleen, joka näytti varsin yksipuoliselta. Bexin edessä olevat kupit olivat vähentyneet huomattavasti, siinä missä tästä kulmasta katsottuna näytti siltä, että Bex oli onnistunut heittämään pallon vasta ensimmäisen kerran Lexan siiderillä täytettyyn mukiin.

Emily pudisteli päätään. Bex oli niin surkea tuossa ja silti jaksoi yrittää. Siksi hän ei ollut pelannut tai muuten Lexa olisi saanut kärsiä sulavasta, tarpeisesta pandasta myöhemmin.

Bex jaksoi iloita pienistäkin onnistumisista, ja suoraan sanottuna epäonnistuminen ei maistunut kovin katkeralta, kun siitä sai yleensä palkkioksi pari hörppyä olutta.
"Artemis on leikkinyt moneen otteeseen hengellään", Caitlin hymähti huvittuneena ja tökkäsi miestä vierellään. "Voisit opetella hankkimaan jännityksesi elämään vähän vähemmän vaarallisin keinoin kuin naistasi ärsyttämällä."

”Mutta se on mukavaa.” Artemis puolustautui hymyä katseessaan. 

"Epäilen, ettei se ole yhtään niin mukavaa Veronican mielestä", Caitlin huomautti naurahtaen. "Varsinkaan joulun jälkeen, kun teillä on pieni vauvakin valvottamassa."

Artemis ei voinut olla hymyilemättä tavalla mikä sai Emilynkin pehmenemään mistä katsoessa. 
”Mmmm.” Enää ei olisi kuin kolmisen kuukautta, jos sitäkään.

Artemiksen onni sulattaisi jäisimmänkin sydämen, siitä Caitlin oli varma.
"Sinun pitäisi kyllä järjestää jokin äkkilähtö nyt, kun vielä voitte mennä", Caitlin naurahti tönäisten ystävän hartiaa omallaan. "Viimeinen pitkä viikonloppu Roomassa tai Kreikan rannoilla."

”Meillä on suunnitelmissa sellainen. Syyskuu vain oli vähän täynnä, koetamme onnea lokakuussa.” Artemis vastasi hymyillen. 
”Ja Caitlin, ei lapsi ole kuolemantuomio.”

"Hyvä poika", nainen kehui miestä naurahtaen. "Tiedän. Mutta lähdöistä tulee paljon monimutkaisempia, kun täytyy ajatella myös lasta."

”Se on totta. Siksi otammekin ilon irti.” Sitten jaksaisi ehkä valvoa. 
”Ai luoja, sitten kaikki valmentajat puhuvat lapsistaan.” Emily huokaisi.

"Mutta ainakin heidät on helppo harhauttaa huudoista kun mainitsee vain lapsen!" Bex huikkasi pöydän äärestä, jossa koetti kovin saada edelle karannutta Lexaa kiinni. Pallo meni jälleen ohi mukista, mutta Lexa upotti sen vaivattoman näköisesti Bexin viimeiseen mukiin.
"Emily, naisesi huijaa!" Bex valitti naurua äänessään, kun joi viimeisenkin punaisen kupin tyhjäksi. Lexa pudisteli päätään karaten sohvalle Emilyn luokse ennen kuin Bex ehtisi vaatia uusintaa.

”Hale pitää meitä tyhmempinä kuin olemmekaan.” Artemis huokaisi syvään. 
”Ei huijaa! Hän on vain hyvä.”

"Näh", Bex vastasi kättään heilauttaen ja kävi pihistämässä jääkaapista oluttölkin, ennen kuin siirtyi sohvalle muiden seuraan.
"Olen nero. Teddyn ainakin saa unohtamaan ihan mitä tahansa kun kysyy, mitä vauvoille kuuluu", Bex totesi leveästi hymyillen.

Emily pudisteli kevyesti päätään ja laski päänsä Lexan olkapäälle. 
"Kulta, lupasit smoreseja..." Hän mutisi hiljaa. 
"Mitä ne ovat?" Artemiksen sivistymättömyydella ei ollut rajaa.

Lexa naurahti pehmeästi ja lepuutti hetken poskeaan Emilyn päätä vasten.
"Minä menen tekemään niitä", hän lupasi. "Ihan hetki vain." Hän olisi oikein mielellään hetken Emilyn vierellä, ennen kuin suunnistaisi valmistamaan superhelppoja herkkuja.
"Näet kohta", Bex virnisti Artemikselle.

Emily katsoi irlantilaista pitkään. 
"... Ihan oikeasti. Olet toivoton!"

"On sinunkin sivistyksessäsi aukkoja", Lexa huomautti naurahtaen Emilylle ja livisti äkkiä sohvalta karkuun ennen kuin tulisi tökityksi tai vielä pahempaa. Herkuilla saisi aina lahjottua Emilyn.
"Kenelläpä ei olisi", Caitlin naurahti.

Emily hutkaisi, mutta Lexa ehti auttamatta liian kauas. 
"Mutta ei tuollaisia, hyvä jumala!"

"Voit tuntea ylpeyttä siitä, että autat nyt paikkaamaan näitä sivistyksen ammottavia aukkoja?" Caitlin ehdotti huvittuneena ja laski tyhjän lasin käsistään pöydälle. Bex oli nopeasti jalkeilla ja toi olutta jokaiselle pöydän ääressä istuvalle. Jättäkööt avaamatta, jos ei tehnyt mieli. Larissa korkkasi omansa oikein tyytyväisenoloisena, palaten takaisin puhelimensa selailuun.

Emily avasi myös omansa, Artemis työnsi omansa keskelle pöytää. Mies ei voisi venytellä kovin paljon enää taas kiintiötään.

Caitlinkin päätyi avaamaan omansa, sillä mitäpä yksi olut ketään haittaisi. Hänen tasapainollaan jyrkkä absolutismi tosin olisi voinut olla kaikista paras ratkaisu, mutta se nyt oli jo mennyttä.
"Mikä on paras muistonne tältä reissulta tähän mennessä?" Caitlin kysyi uteliaana sohville ja nojatuoleille kerääntyneeltä väeltä.

Se oli mennyttä irlantilaisuuden myötä. Artemis vilkaisi Caitlinia. 
"Irlannin kansallislaulu palkintojenjaossa." Mies totesi virnistäen.  Emily mietti hetken. 
"Se hetki kun tajusin että joukkueemme pitää kultasijaa."

Caitlin läppäisi jälleen kädellään Artemiksen reittä.
"Älä nyt viitsi", hän naurahti. Tosin, reiluuden nimissä, Artemiksen odottama kilpailu oli vasta alkamassa seuraavalla viikolla. Nyt kun vapaaohjelmatkin oli peruttu huonon sään ja logistiikkaongelmien tähden, Artemiksella ei ollut enää mitään odotettavaa ennen Vichyn vapautumista karanteenista ja lähtöä kilparadoille.
"Mitä Emily sanoi", Bex vastasi naurahtaen, "mutta myös pieni kiertoajelumme."

Se oli totta. Artemis vasta odotti oman hevosensa suoritusta täällä, joten järjestys voisi muuttua. Tuskin, mutta voisi. Emiy yskäisi ja meni keittiöön Lexan luo. Krhm.

Lexa virnisti huvittuneena seuraansa liittyvälle naiselle.
"Tuliko jo ikävä?" Hän kiusasi asetellessaan suklaapaloja pellille levitettyjen keksien päälle.

"... Tuli." Emily mutisi hiljaa, kietoen kädet Lexan ympärille. 
"Hnnn, se näyttää hyvältä."

Lexa nojasi tyytyväisenä halaukseen, vaikka pitikin kätensä työn touhussa makeiden herkkujen kanssa.
"Maistuu vielä paremmalta", hän lupasi. "Viisi minuuttia ja saat todeta sen itsekin."

Emily kehräsi. 
"Olen minä noita syönyt. Okei, en ihan juuri amerikkalaisen tekemänä mutta olen."

"Et minun tekemänäni", Lexa korjasi virnistäen. "Minulla on salainen ainesosa."

"Oh?" Emily kurtisti kulmiaan. 
"... Ihan samat asiat tuossa on."

"Vielä", Lexa vastasi virnistäen. Hän asetteli suuria vaahtokarkkeja suklaapalojen päälle. "Sulje silmäsi rakas."

"En!" Emily ähkäisi. Hän ei tosiaan sulkisi silmiään.

"Kylläpä sinä nyt olet kova neuvottelemaan", Lexa naurahti ja käänsi päätään voidakseen vilkaista Emilyä. "Hyvä on, paljastan suuren salaisuutesi, mutta et saa kannella sitä kenellekään."

"... En neuvotellut." Emily totesi suoraan ja nyökkäsi. 
"Lupaan!"

Lexa naurahti Emilyn päättäväisyydelle.
"Suuri ja mahtava salaisuuteni on ripaus kanelia", hän kertoi naurahtaen. "Se korostaa ihanasti suklaan ja keksien makua."

Emily naurahti. Kaneli. 
"Selvä. Ja kulta, enhän minä voisi edes tehdä näitä itse, joten mikään ei varsinaisesti muutu vaikka kerroit."

"Jos sinä oikein yrittäisit, onnistuisit näissä varmasti", Lexa naurahti. Hän ripotteli kanelia kaikkien vaahtokarkkien päälle ja nosti pellin uuniin.
"Se vaatisi kovaa yritystä, mutta ehkä ainakin mikroversiona kykenisit siihen", hän kiusasi hymy huulillaan kääntyen katsomaan naista nyt, kun saattoi kietoa omatkin kätensä Emilyn ympärille.

Emily siristi silmiään Lexalle ja pukkaisi naista päällään kevyesti. 
"Olet ilkeä."

"Rakastat minua silti", Lexa vastasi hymyillen ja taputti toisella kädellään Emilyn takamusta. Se nyt vain oli sopivasti ulottuvilla, joten miksi ei?

"Alexandria Hart!" Emily mutisi nauraen naista vasten. 
"Annas olla."

"Mitä jos en?" Nainen virnisti vinosti. "En voi ottaa vastuuta siitä, miten vetävä sinä olet."

"Mutta hillitse sitä vähän." Emily kehräsi. 
"Taputteli on kovin mukavaa."

"Tiedän", nainen naurahti hiljaa, "siksi teen sitä." Jos hän nautti siitä, kun saattoi hellästi taputella ja Emily puolestaan nautti kun tuli taputelluksi, niin miksikäs ei?
"Onneksi lomamme on jo niin lähellä", hän huokaisi onnessaan ja vilkaisi uuniin. Vielä ihan pieni hetki.

"Saisit taputella vähän kovempaakin jos tahtoisit." Emily nauahti pehmeästi. 
"Onneksi."

"En viitsi näin ihmisten keskellä", nainen naurahti kumartuen painamaan suukon Emilyn huulille. "Katsotaan sitten lomalla uudestaan." Hänellä ei ollut aikomustakaan päästää Emilyä kauas sängystä ensimmäisen vuorokauden aikana.

Emily naurahti ja kehräsi hiljaa. 
"Ihana lupaus."

"Ne ovat tavaramerkkini", Lexa virnisti painaen vielä suukon Emilyn huulille, ennen kuin kääntyi uunin puoleen. Hän nappasi patalaput otteeseensa ja nosti uunipellin lieden päälle alkaen saman tien painella keksejä sulaneiden, kullanruskeaa väriä saaneiden vaahtokarkkien päälle.
"Otatko kaapista jonkun lautasen, millä nämä voi viedä sohvapöytään?" Nainen pyysi Emilyltä hymy huulillaan.

Emily miltein loikki ottamaan ison lautasen ja ojensi sen Lexalle. 
"Siinä!" Hän ei malttanut odottaa.

"Poltat suusi jos et ole varovainen", nainen varoitti nauraen kun nosti valmiita kerrosherkkuja tarjolle lautaselle. "Anna niiden jäähtyä pari minuuttia, niin vaikeaa kuin odottaminen sinulle onkin", hän kiusasi virnistäen. Hän saisi vielä katua tätä kaikkea jos ei nyt, niin lomalla viimeistään.

Emily mutristi huultaan ja mulkaisi Lexaa kun  lopulta istui sohvalle. Artemis katsoi herkkuja epäillen. 
"... Sokeria, sokerilta, sokerilla?"

Lexa nosti herkut muutoinkin varsin täydelle sohvapöydälle istahtaen sitten naisystävänsä viereen.
”Älä unohda grahamkeksejä!” Hän naurahti. Eivät ne herkuista terveellisiä tekisi millään, mutta täytyihän asiasta mainita.

Artemis vilkaisi naista. 
"Sokeria." Emily huokaisi. Ne eivät jäähtyisi ikinä. 
"Älä valita vaan syö yksi."

”Sokeri on hyvää”, Bex ilmoitti katsellen hetken herkkuja ennen kuin nappasi yhden käteensä. Hän puhalsi sulaneen suklaan ja vaahtokarkin sekaan ennen kuin haukkasi palan.
”Herkkua”, hän julisti nauraen. Larissakin nappasi yhden. Sokeria sokerilla kuulosti aivan hänen jutultaan!

Artemis arpoi hetken, venyen ottamaan yhden. Mies katseli sitä sormissaan kovin kyseenalaistavasti ja halkaisi mokoman. Vaahtokarkki venyi sulaneena naurettavasti. Ehkä hän voisi. Ehkä

Caitlin jätti kaikessa hiljaisuudessa ottamatta omaa, ihan vain siltä varalta että Artemis toteaisi, ettei herkku olisi häntä varten. Hän voisi aina kaikessa hiljaisuudessa syödä miehen smoresin loppuun, eikä toivon mukaan edes Bex kokisi tarpeelliseksi tökkiä miestä asiasta.
”Parasta sokeria sokerilla ikinä”, Larissa naurahti. Lexa hymyili tyytyväisenä kääntyen Emilyn puoleen.
”Vastaako se odotuksiasi, rakas?”

Emily mulkaisi Lexaa, pysyen onnesta hiljaisena herkkunsa kanssa. Artemis pohti asiaa hetken, työntäen puolikkaan suuhunsa. Hän ei ollut vuosiin syönyt niin paljon sokeria yhteensä. Se sai miehen värähtämään oudosti, maku oli niin äkkimakea. Ei huono, mutta se oli tottumattomalle pommi.

Emilyn hiljaisuus oli aivan riittävä vastaus Lexalle, joka nappasi itselleenkin herkun. Bex otti jo onnessaan toista vai kenties kolmatta, mutta kukapa niitä laski. Hän oli tehnyt niitä pellillisen, joten jokainen syökööt niin monta kuin mieli teki.
"Kaksi hienoa jenkkikliseetä jo käytetty", Lexa naurahti päätään pudistaen. Onneksi Bexin beer pong into tuntui laantuneen yhden niin pahasti omaan takkiin otetun pelin jäljiltä.

Artemis pisti sen toisenkin puolikkaan suuhunsa, napaten lautasesta kuvan. 
’V, arvaa mitä söin?’
"Niin on." Emily mutisi sormiaan putsaillen. 
"Mikä se kolmas oli, paranoia?"

"Se ei ole jenkkijuttu", Lexa puolustautui naurahtaen. "Se on vain bilepeli." Hän ei suostuisi ottamaan varsin kyseenalaista kunniaa pelistä kotimaalleen. Ei sitten lainkaan, kun pelaamassa oli Bexin kaltainen sekopää.

”Ehdotit sitä kun kysyimme jenkkikliseitä.” Emily muistutti.

"En myönnä mitään", Lexa vastasi päätään pudistaen. "En todellakaan, kun on tästä kyse."

”Niinpä niin. Joten, miten sitä pelataan?” Ehkä he voisivat leikkiä sosiaalisia sen kautta.

Lexa huokaisi tietäen, että oli hävinnyt väittelyn.
"Muodostamme piirin", tai no hyvä on, he olivat muodostaneet sen jo asettumalla kahdelle sohvalle ja nojatuoleille pöydän ympärille, "ja aina omalla vuorollaan kuiskataan kysymys vierellä istuvan korvaan. Siihen vastataan ääneen koko piirille, ja sitten kysymyksen esittänyt heittää noppaa." Bex oli hetimmiten jalkeilla hakemassa noppaa aiemmin pelatusta Trivial Pursuitista.
"Jos luku on parillinen, hän kertoo kysymyksen kaikille piirissä, mutta jos se on pariton, kysymystä ei kerrota. Ja sitten kysymykseen vastannut kuiskaa uuden kysymyksen seuraavan korvaan, ja niin edespäin. Parhaat kysymykset ovat joitakin, mihin vastaaminen ei paljasta kysymystä suoraan. Henkilöihin liittyvät kysymykset ovat myös hauskoja, mutta rajataan ne ihmisiin piirissä."

Emily nyökkäsi naurahtaen. Selvä. Artemis pudisteli päätään, jaksamatta olla ilonpilaaja.
”Lexa saa kunnian aloittaa!”

Bex istahti takaisin alas tehden nopalle tilaa pöydälle, jotta siinä saisi heiteltyä sitä näppärästi. Zoe näytti kovin epäluuloiselta pelin suhteen, mutta Larissa oli heti pirteästi vetämässä nojatuolia lähemmäs piiriä.
"Kadun tätä jo nyt", Lexa huokaisi miettien hetken sopivaa kysymystä. Hän aikoi todellakin kääntyä Emilyn puoleen. Ainakin se säästäisi hänet Emilyn keksimiltä kieroilta kysymyksiltä. "Missä matkalaukkusi on juuri nyt?" Bexin äärimmäisen kaksimielisellä huumorintajulla nainen olettaisi vastauksella olevan jotakin tekemistä seksin kanssa. Tosin Bexin kaksimielisyydellä kaikella olisi tekemistä seksin kanssa. Hyvä luoja, tämä peli oli todella huono idea.

Emily naurahti kysymykselle. 
”Lattialla.” Nainen totesi hymyillen.
”Toinen vaatekaapissa.” Piti lisätä vielä. 

Bex tuijotti silmät siristyen naisia. Hän keksi niin monta kysymystä, joihin tuo sopisi vastaukseksi. Niin, niin monta. Mutta se kai pelin idea olikin. Lexa heitti noppaa ja hymyili vinosti Bexille, kun sai kolmosen. Ha, siinäpähän jäisi pohtimaan, mikä kysymys oli ollut.
"Emily, sinun vuorosi keksiä jotain hävytöntä", Bex virnisti.

Emily mietti hetken tosissaan ja kuiskasi kysymyksen Artemiksen korvaan. Miehen kasvoilla kävi vino virne. 
”Kolmesti. Joskus jopa viidesti päivässä. Riippuu siitä olemmeko molemmat kotona.” Hän tietenkin puhui koirien ulkoilutuksesta, mutta vitosen myötä se jäisi muilta pimentoon.

Bex ratkesi nauruun vastaukselle, eikä jäänyt ainoaksi. Caitlin nauroi Artemiksen rinnalla päätään pudistellen. Hänellä oli monta hyvää arvausta, mistä mies puhui, mutta yksikään niistä ei varmasti ollut se, mitä Bex ajatteli. Bex rakasti tätä peliä jo nyt!
"Heitä parillinen", taskutornado manasi Emilyä. Täytyisihän tästä nyt kuulla, mikä kysymys oli ollut!

Ei, vitonen. Artemis vilkaisi Caitlinia. 
”Osaatko laulaa kansallislaulun takaperin?” Hän luotti ystävän keksivän nerokkaan vastauksen.

Caitlin joutui miettimään hetken, miten muotoilisi vastauksen niin, ettei se heti kavaltaisi kysymystä.
"En, mutta taivun moneen muuhun suuntaan", nainen virnisti vinosti. Hän osasi kansallislaulun etuperin ja aakkoset takaperin!

Ah, kiitos. Emily pudisteli päätään. Ei luoja. Artemis nyrpisti nenäänsä kutoselle. 
”Kysyin osaako Caitlin kansallilaulun takaperin.”

Bex ratkesi nauramaan kysymyksen paljastuessa.
"Nerokas kysymys, mutta kuka hitto muka osaisi?" Minkään laulun takaperin. Laulut osasi etuperin, mutta eihän niitä nyt takaperin oppisi yrittämälläkään! Hän oli koettanut opetella aakkosia takaperin, mutta se oli kaatunut aina viimeistään v-kirjaimen kohdalla. Caitlin kurotti kuiskaamaan kysymyksen Bexin korvaan, joka vastasi ylpeällä virnistyksellä.
"Liian monta laskettavaksi", ja kun noppa oli hänen puolellaan, ei kysymys paljastunut piirille. Bex sen sijaan esitti Larissalle kysymyksen, johon vastaamisessa kesti, kun Larissa katseli piirissä ympärilleen.
"Emily", tyttö lopulta vastasi. Bex heitti noppasta parillisen luvun.
"Kysyin, kenen piirissä olijan vieressä hän nukkuisi kaikista mieluiten."

Emily kohotti kulmaansa Bexin vastaukselle, uhraamatta sille liian monta ajatusta. 
”Awww, olen oikein otettu. Lexan sanojen mukaan nukun vielä aika siivosti.”

"Sen varaan laskin", Larissa naurahti. "Ja olet pieni." Sänkyyn jopa mahtuisi mukavasti vierelle! Samaa ei voinut sanoa epäluonnollisen pitkistä ihmisistä piirissä. Tai Bexistä, joka potki ja puhui unissaan. Larissa kuiskasi kysymyksen vastentahtoisen Zoen korvaan, joka esitti tarkentavan kysymyksen heti takaisin. Lopulta kysymys tuntui olevan selvä vanhemmallekin hevosenhoitajalle, joka laski hetken jotakin sormillaan.
"Neljä", hän totesi. Nopan heiton myötä tyttö joutui kertomaan kysyneensä, kuinka monta elokuvaa Zoe oli nähnyt viimeisen kolmen kuukauden aikana, mukaanlukien kaikki kotona katsotut elokuvat. Bex pudisteli päätään. Zoessa oli jotain pahasti vialla. Zoe esitti kysymyksen Lexalle, joka vastasi silmäänsäkään räpäyttämättä Emilyn. Noppa oli Zoen puolella, eikä kysymys auennut muille. Lexa vilkaisi Emilyä rinnallaan koettaen pohtia jotakin hauskaa kysymystä, tai ainakin jotain, mihin Emily voisi keksiä hauskan vastauksen.
"Mitä kaipaat eniten kotoa?"

Merry olisi liian ilmeinen. Emily pohti hetken. 
”Omaa rauhaa.” Olihan se eri asia asua kaksin kuin kolmen muun kanssa! 
”Ja keittiötä!” Omassa keittiössä Lexaa saattoi häiritä.

”Tämä oli selvästi jokin kysymys siitä, mikä oli parasta Zoen kämpillä”, Bex virnisti vinosti. Zoe pyöräytti silmiään. Toivottavasti ei. Lexa heitti nelosen, ja kertoi kysymyksen hymyillen koko piirille.
”Kuinka tylsää”, Bex puhahti.

”Bex!” Emily älähti ja pudisteli päätään. Emilyn kysymys sai Artemiksen kurtistamaan kulmiaan. 
”Alexandria.” Se tuli kuin apteekin hyllyltä. Valitettavasti kysymys siitä, kuka piirissä oli kaikista kieroin tietyssä mielessä, jäi salaisuudeksi. Vaikka se naurattikin Emilyä hyvän aikaa kyyneleet silmissä. Jopa Cavanaugh vastasi Lexan! 
”Ketkä selviäisivät zombiapokalypsista?”  Loistava kysymys Caitlinille.

Lexa tuijotti orpona miestä. Mihin hän oli ollut Artemiksen mielestä sopiva vastaus? Hitto että uteliaisuus olikin niin polttava! Caitlin katseli hetken ympärilleen piirissä.
”Zoe, Lexa, Emily ja sinä”, nainen päätti lopulta nauraen. Hänellä ei olisi toivoakaan, se nyt oli selvää.

Artemis naurahti ja heitti noppaa. 
”Kysyin kuka meistä selviäisi zombeista elävänä.” Mies tunnusti piirille.

”Hei!” Bex protestoi. ”Miksen minä selviäisi?”
”Sinä olet minkä tahansa kauhuelokuvan ensimmäinen uhri, joka toteaa että kaikki hyvin, mennään tänne, ja kävelee suoraan surman suuhun”, Caitlin vastasi virnistäen.
”Ja minä?” Larissa kysyi naurahtaen.
”Koettaisit ystävystyä zombin kanssa. Tai ottaisit zombioravan lemmikiksesi.” Se kirvotti naurua niin Larissasta itsestään kuin jopa Zoestakin. Se oli harvinaisen totta. Larissa koettaisi ystävystyä kaiken liikkuvan kanssa.

Emily pärskähti perustelulle Larissasta. 
”Et voisi olla enempää oikeassa!”

"Millä logiikalla Emily muka selviäisi?" Bex kärtti selvästi tyytymättömänä siihen, että hänet oli heitetty kuolleiden joukkoihin.
"Hänellä on Lexa", Caitlin naurahti. Naiset pitäisivät toinen toisensa hengissä, joten tietenkin Emily selviäisi. Caitlin kurotti esittämään kysymyksen Bexille, johon nainen pohti selvästi pitkään vastausta.
"Emily", Bex totesi lopulta. Caitlin heitti nopasta kakkosen.
"Kysyin häneltä, kenet hän ottaisi seurakseen autiolle saarelle", Caitlin naurahti. Hän ei tiennyt, uskaltaisiko edes kysyä logiikkaa, jonka myötä Bex oli päätynyt valitsemaan Emilyn.

Emily nauroi Caitlinin logiikalle. Se oli kyllä totta. 
”... ja miksihän!?” Nainen ähkäisi Bexille.

Bex naurahti.
”Eikö se ole ilmiselvää?” Hän kysyi virne huulillaan. Lexan silmät siristyivät ja käsi hiipi Emilyn selän ympärille vetämään naista lähemmäs hänen kylkeään. Minun.
”Ei mitään tuollaista, relaa vähän”, Bex nauroi Lexan mustasukkaisuudelle. ”Tiedän vain, että kävisit kaikkien hermoille täällä ja Englannissa kunnes koko maailma etsisi Emilyä kissojen ja koirien kanssa. Emily löydettäisiin ihan varmasti, joten pääsisin pois saarelta”, Bex selitti naurahtaen.

Emily siristi silmiään. 
”Olet ovela paskiainen.” Hän myönsi Bexille nauraen.

"Tiedän", Bex virnisti. Hän oli nerokas! Nainen kurotti kuiskaamaan kysymyksen Larissalle, mikä sai kevyen punan kohoamaan tytön poskille.
"Vihaan sinua", Larissa mutisi, mutta moinen ei saanut Bexiä heltymään. Ei tietenkään, joten tytön ei auttanut kuin nyökätä vastaukseksi kysymykselle ja rukoilla, että Bex heittäisi parittoman numeron.
"Hitto", Bex naurahti nopan pyörähtäessä kolmoseksi. Larissa huokaisi helpotuksesta ja siirtyi äkkiä esittämään kysymyksen Zoelle.
"Paddy", nainen vastasi joutumatta edes ajattelemaan vastaustaan sen pidemmälle. Larissa heitti noppaa.
"Kysyin taitavinta hevosta, jota hän on koskaan ratsastanut", Larissa tunnusti. Caitlin kohotti kulmaansa ja Bex veti terävästi henkeä leikkien kovinkin järkyttynyttä. Entä Diana, tai Tico, tai vaikka Selkie?!
"Kun hevosilla ei kerran ole omaa ääntä, koen tarpeelliseksi puolustaa Remonaa tässä kohtaa", kouluratsastaja virnisti. Zoe oli ratsastanut tammaa useampaan otteeseen silloin, kun Remona oli asunut vielä Rosings Parkissa!
"Remona on taitavin kouluratsu jota olen ratsastanut", Zoe myöntyi nopeasti. Hän ei tahtonut irlantilaisnaista niskaansa edes leikillään, tai Artemista yhtymään vinoiluun siitä, miten hän oli ratsastanut miehenkin esteratsuja silloin tällöin.

Emily ähkäisi kun he eivät saaneet tietää mihin hittoon Larissa nyökkäsi. Hän olisi halunnut! Artemis ei edes osallistunut keskusteluun, sillä Zoe ei ollut ylittänyt kuin kavaletin hänen hevosellaan - niiden lahjat olivat jääneet naiselta kokematta. 
"Kysy Lexalta jotain kamalaa." Emily toivoi Zoelta.

Lexa tökkäsi Emilyn kylkeä kostoksi moisesta toivomuksesta, siinä missä Zoe näytti pohtivan hetken sopivaa kysymystä. Lexa ähkäisi ääneen Zoen kuiskattua sen naisen korvaan, ja pudisteli päätään.
"Ei", hän pudisteli päätään. "En halua vastata tähän."
"Ei ole vaihtoehto!" Bex huusi heti toiselta puolen rinkiä. Tästähän tuli mielenkiintoista! Lexa puri huultaan katsellessaan ympärilleen ringissä.
"Saanko nimetä itseni?"
"Et", Zoe pudisti päätään. Lexa ähkäisi uudestaan.
"Bex", nainen päätti lopulta. Zoe virnisti ja heitti noppaa.
"Kysyin, kenet hän jättäisi pelastamatta, jos voisi pelastaa kaikki paitsi yhden pelastusveneeseen", Zoe kertoi toispuoleinen hymy huulillaan. Bex heitti Lexaa saman tien sohvatyynyllä, joskin oli hiukan huolimaton tähtäyksessään ja sai tyynyn lentämään enemmänkin kohti Emilyä. Kuinka Lexa kehtasikin jättää hänet pelastamatta!

Emily repesi nauruun, älähtäen tosin kun sai tyynyn naamalleen. Kuin varkain Artemis nauroi myös, puolittaen toista smoresia sormissaan. Hän ei ollut aivan vielä muodostanut mielipidettä. 
"HEI! Juuri tämä on syy miksi hän tekisi niin!" Emily huusi tyynystä loukkaantuneena.

Larissa nauroi vatsaansa pidellen, tosin enemmän syy naurulle tuntui olevan Bexin reaktio.
"Tämä ja myös se, että onnistuisit kuitenkin ärsyttämään jotakuta toista pelastettua niin paljon, että sinut tönättäisiin takaisin veteen ennen kuin pääsisimme kuivalle maalle, joten hukkuisit kuitenkin", Lexa täydensi naurahtaen itsekin. Bex koetti nykiä tyynyä Larissan takaa, jotta voisi heittää sillä uudestaan naista, joka oli tuominnut hänet hukkumaan.
"Te olette ilkeitä, ilkeitä ihmisiä", Bex julisti luovuttaen tyynyn kanssa, kun Larissa piteli siitä tiukasti kiinni. Lexa kumartui kuiskaamaan kysymyksensä Emilyn korvaan.
"Kuka tuomittaisiin kaikista todennäköisimmin maanpetoksesta?"

Emily kohotti kulmaansa. Maanpetoksesta? Mitä helvettiä? Ei ainakaan ylpeitä irlantilaisia, ei tosiaan. Hän vilkaisi Larissaa ja sitten Lexaa. 
"... Lexa." Jenkkien neuroottisuuden tuntien,

Lexa pärskähti vastaukselle, mutta muulle piirille kysymys jäi pimentoon. Hänen täytyisi kysyä myöhemmin Emilyltä, millä perusteella hän olisi niin kova rikollinen.
"Nyt ymmärrän, mistä tämän pelin nimi tulee", Bex totesi naurahtaen. "Tässä tulee ihan vainoharhaiseksi siitä, mitä kysymykset oikein ovat olleet."

Emily naurahti Bexille. 
"Todellakin." Hän mietti hetken mitä haluaisi kysyä Artemikselta. Mies pärskähti. 
"Ei, mutta olen joskus kokeillut käsin." 

Vastauksiin oli mahdoton keksiä yhtä ainoaa kysymystä, sillä niin moni asia olisi sopinut niihin. Bexin mieli toki käänsi kaiken kovin aikuismaiseen suuntaan, mutta se nyt ei yllättänyt lainkaan.
"En tiedä onko pahempaa tietää kysymys vai vain arvailla", Bex valitti päätään pudistellen. Ehdottomasti arvailla, ainakin silloin kun vastaus oli joku henkilö piiristä.

Emily heitti noppaa ja Artemis nauroi kun piti paljastaa kysymys. 
"Emily kysyi osaanko seisoa päälläni." Irlantilainen pudisteli päätään. Emily mietti hetken ja kääntyi miehen puoleen. 
"... Yllätkö kattoon varpaillasi kun seisot käsilläsi?"
"... Joissakin huoneissa."

Bex nauroi kysymykselle. Vai päälläseisonnasta oli ollut puhe. Se ei ollut käynyt mielessäkään. Emilyn pohdinta tosin sai vinon virneen kohoamaan pienen naisen huulille.
"Yltäisit ihan varmasti yläkerrassa. Siellä on niin matala huonekorkeus", Bex virnisti. "Tätä täytyy nyt ehdottomasti testata!"

Artemis pyöräytti shamppanjaa lasissa ja nousi ylös. 
"Mennään testaamaan." Mies kulautti lasin tyhjäksi ja varmisti että paita ei valahtaisi housuista jos hän seisoisi käsillään. Emily hivuttautui Caitlinin viereen. 
"Kai otat tästä kuvan hänen vaimolleen?" Nainen kuiskasi hiljaa.

Bex ei vaatinut enempää kannustusta noustakseen jaloilleen ja sännätäkseen portaita ylös. Caitlin naurahti Emilylle.
"Tietenkin", hän virnisti vinosti. "Tästä saa oikein hyvän hurrikaanivitsin vielä aikaan. Veronica osaa arvostaa kieroa huumoria." Hänkin suunnisti paljon Bexiä rauhallisemmin yläkertaan, jotta saisi varmasti hyvän kuvan Artemiksesta.

Emily nyökkäsi, lähtien muiden perässä. Hän halusi tietää! Aivan liian sulavasti mies hetken mietittyään keinautti itsensä puolikkaan kärrynpyörän kautta käsilleen, saaden päkiät tuetuksi kattoa vasten yläkerran käytävässä. 
"Noin. Helppoa." Artemis totesi nauraen, näyttäen siltä että asento ei ollut edes kovin tuskallinen.

Bex nauroi raikuvasti Artemikselle. Ei hyvä luoja! Ei kenenkään pitänyt olla niin pitkä, että yltäisi käsillä seisoessaan jaloillaan kattoon! Caitlin otti nauraen muutaman kuvan miehestä ja lähetti niistä heti yhden Veronicalle saatesanoin 'kaikki on ihan ylösalaisin'.
"Minä en yltäisi edes kädellä kattoon vaikka istuisin Emilyn hartioilla", Bex naurahti.

Emily mutristi huultaan. 
"Et niin." Se oli totta, luultavasti ainakin. Mies kaatui selkä kohti lattiaa, nousten siististä siltavenytyksestä ketterästi seisomaan. 
"... et ole ihminen, olen kumia." Emily puuskahti.

"Pelkkää silikonia koko mies", Bex nyökkäsi. Ei kenenkään noin pitkän kuulunut olla noin notkea! Ihan epäreilua. Caitlin naurahti kun puhelin värähti.
"Artemis, rakkaasi kyselee valuivatko aivosi vihdoin takaisin päähän, kun olit hetken ylösalaisin", Caitlin naurahti.

Artemis kääntyi Caitlinin puoleen, kulmat kurtussa. 
"... Sinä et.. voi jumalauta. Missähän hän kuvittelee niiden olevan?"

"En tiedä", Caitlin naurahti. "Voin kysyä häneltä", hän lisäsi ja nakutteli nopeasti Artemiksen pohdinnan naiselle takaisin. Veronican vastaus oli havainnollistava kuva Sergeistä selällään naisen kainalossa ketarat ojossa, ja siihen taiteiltu nuoli koiran takajalkojen väliin. Caitlin vain ojensi puhelinta Artemikselle nauraen niin, ettei ollut saada henkeä. Bexkin tunki lähemmäs nähdäkseen Veronican lähettämän kuvan.

Artemis vilkaisi kuvaa, älähtäen loukkaantuneena. 
"Damnú air!" Mies heilautti käsiään ja kaivoi omaa puhelintaan esiin. 
"Meillä on vielä keskusteltavaa hänen kanssaan."

"Onnea siihen", Caitlin sai pihistyä naurunsa lomasta. "Hän on tehnyt Sergeistäkin mamman mussukan!” Hän ei ollut uskonut koiran koskaan voivan näyttää tuolta, mutta siinäpä uros oli oikein tyytyväisesti köllinyt selällään naisen kainalossa. Ihan kuin normaali koira, eikä suinkaan koko maailmaa kuononvarttaan pitkin katseleva tiukka tuomari.

Mies puhisi jotakin portaista, nakuttaen matkalla alakertaan Veronicalle viestiä. Emily vilkaisi kuvaa ja kurtisti kulmiaan. 
"... Naisella on huumorintajua!"

"Niin on", Caitlin sanoi suoristautuen hitaasti ja veti syvään henkeä. Ai että kun nauraminen olikin tuntunut ratsastuksen rasittamissa vatsalihaksissa.
"En olisi uskonut", Bex hymähti ojentaen kiltisti Caitlinin puhelimen takaisin naiselle nyt, kun Caitlin näytti siltä, ettei enää putoaisi istumaan naureskellen. "Kaikkea kanssa." Artemiskin oli ihan eri mies nyt kuin minkä kuvan hän oli miehestä tallilla saanut.

Ja Artemis myös olisi sellainen, häpeilemättä. Emily pudisteli päätään. 
"Hei! Bex, mitä kysyit Larissalta?"

"En kerro", Bex virnisti vinosti. "Nopat päättivät sen!" Väliäkö sillä, että peli oli jo ohitse. Nainen lähti suunnistamaan alakertaan nauttien lämmöstä, joka oli pesiytynyt vatsaan. Alkoholilla oli ihmeellisiä vaikutuksia näin pieninäkin määrinä.

"Kerro!" Emily huusi, hölkäten raput Bexin perässä. 
"Kerro nyt."

Bex pudisteli päätään nauraen.
"Kysyin, kävivätkö he panemassa puskissa Prideilla", Bex vastasi sen verran hiljempaa, ettei keskusteluun Lexan ja Zoen kanssa uppoutunut Larissa kuulisi.
"Olin utelias ja tahdoin vihdoin saada suoran vastauksen." Mielessä ei ollut käynytkään, kuinka ajattelematonta moisen kysyminen oli nyt, kun tytöt eivät olleet puheväleissä, mutta milloinpa hän olisi saanut palkintoja huomaavaisuudestaan.

Emily repesi - eikä nauruun.
"Voi jumalauta!" Nainen puuskahti.
"Sinä kysyit Amandasta tällaisella hetkellä!?"

"En nimeltä!" Bex puolustautui heti, mutta väliäkö sillä oli, kun Amandasta oli kuitenkin ollut puhe. "Enkä kysynyt hänestä, kysyin vain mitä he tekivät."

"Voi vittu!" Emily haroi hiuksiaa, välittämättä kuuliko joku. 
"Ei helvetti sinua, et voi tonkia tuollaisia asioita kun se saatanan itsekäs vittupää lellipentu on antanut kuukauden uskoa että makaa jossain vitun katuojassa madonruokana! Voi vittu Bex!"

Bexin sihinä oli yhtä tyhjän kanssa, sillä Emilyn purkaus sai keskusteluun uponneen kolmikon hiljenemään ja kääntymään ratsastajien puoleen. Larissa oli hyvin nopeasti jaloillaan mutisten jotain hevosten iltaheinistä ja kiisi ulos mökin ovesta. Zoen katse oli murhanhimoinen, kun nainen mulkaisi Bexiä ja lähti nuoremman hevosenhoitajan perään.
"Katso nyt mitä teit!" Bex pyöräytti silmiään Emilylle. "Kaikki oli ihan hyvin ennen kuin sinä aiheutit kohtauksen."

Emily veti syvään henkeä. 
"... Vittu!" Nainen ärähti, tömistellen yläkertaan. Artemis vilkaisi Caitlinia. 
"... Mennäänkö?"

Caitlin nyökkäsi. Tämä olisi oikein hyvä hetki poistua mökistä, ennen kuin tulenarka tilanne todella leimahtaisi ilmiliekkeihin. Lexa hyvästeli irlantilaiskaksikon ennen kuin suunnisti yläkertaan ja kurkisti heidän huoneeseensa.
"Tahdotko puhua siitä?" Hän kysyi Emilyltä pehmeästi.

Emily huusi ylhäällä tyynyyn ja pudisteli päätään Lexalle. 
"Haluan tappaa Bexin ja Amandan." Hän mutisi tyynyyn. Ehkä vähän itsensä.

"Voin auttaa sinua suunnittelemaan täydellisen murhan", Lexa lupasi astellen sisään huoneeseen. Hän istahti alas sängynreunalle ja kurotti silittämään kädellään Emilyn selkää.
"Tai voin halata sinua niin kauan, että tulee parempi mieli. Ihan miten vain."

"En olisi saanut huutaa niin rumasti. Mutta... mutta se... Larissa ei ansaitse sellaista. Ei." Amanda olisi voinut jäädä hornankuuseen. 

"Ei kukaan ansaitse sellaista", Lexa myötäili pehmeästi. "Mutta ei se ole sinun syytäsi. Saat huutaa, jos siltä tuntuu."

"No en saisi, se on Larissan asia. Mutta ei bex voi helvetti kysyä tuollaista." Emily puuskahti ja heitti tyynyn pois, hieroen kasvojaan. 
"Haluan nukkumaan. larissakaan tuskin haluaa anteeksipyyntöäni. 

"Rakas, sinulla on oikeus olla vihainen", Lexa vakuutti jatkaen Emilyn selän silittelyä. "Olet Larissan ystävä. Tietenkin olet vihainen hänen puolestaan, kun Bex kysyy jotain tuollaista." Hän nyökkäsi pienesti ja nousi seisomaan.
"Käy suihkussa. Ehkä se piristää hieman. Käyn siivoamassa alakerrassa mutta tulen sen jälkeen pitelemään sinua."

"Hänellä ei ole perhettä pitämässä huolta. Jonkun pitää." Emily huokaisi. Larissan perhe oli kaukana. 
"Minä käyn." Hän puuskahti.

"Hän on varmasti kiitollinen siitä", Lexa vastasi sipaisten sormenselkämyksillään Emilyn poskea. "Olet rakas", hän muistutti ennen kuin lähti alakertaan siivoamaan tarjoiltavia ja tyhjiä oluttölkkejä.

Emily makasi sängyssä, miettien hetken. Hän lopulta veti vaatteet niskaansa ja rymysi ulos. Pitäisi puhua Larissan kanssa. 

Lexa katseli huolissaan Emilyn lähtöä, mutta ehkä nainen tiesi mitä teki, tai ainakin mitä tahtoi tehdä. Hevosia ruokkineet, harjanneet ja juottaneet hevosenhoitajat olivat edelleen tallissa, kun tarkistivat ties kuinka monetta kertaa, ettei kummallakaan hevosella ollut lämpöä jaloissaan raskaan päivän jäljiltä. Zoe nyökkäsi tervehdykseksi Emilylle, mutta mustahiuksinen hevosenhoitaja ei rikkonut tallin hiljaisuutta, jota halkoi ainoastaan Larissan hiljainen portugalinkielinen supina Ticolle. Tyttö harvoin turvautui äidinkieleensä, mutta tällaisina hetkinä se tuntui oikealta ratkaisulta. Ei hänellä ollut mitään oikeaa sanottavaa, joten portugali soljui kieleltä paljon sulavammin kuin englanti.

Emily asteli rauhallisesti Ticon luo ja kurkisti karsinaan. 
”.... jutellaanko?”

Larissa vilkaisi Emilyä pehmeä harja kädessään ja kohautti harteitaan.
"Okei", tyttö myöntyi. Ei hän tiennyt mitä muutakaan sanoa.

Emily nyökkäsi ja avasi ovea. Eivät he täällä voisi. Jossain missä ei olisi ylimääräisiä korvia.

Larissa taputti Ticon kaulaa ja tarjosi taskustaan viimeisen namin orille, ennen kuin pujahti ulos karsinasta ja laski harjan pakkiin muiden kaveriksi. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Zoe hoitaisi harjapakkia takaisin paikalleen kun lähtisi Dianan luota, joten tyttö saattoi suunnistaa ulkoilmaan, joka lupaili myrskyä voimakkaan tuulen ja tumman taivaan myötä.

Emily nyrpisti ulkona nenäänsä, kääntyen syrjemmällä Larissan puoleen. 
”Anteeksi.”

Larissa vilkaisi Emilyä kummastuneena.
"Ei sinulla ole mitään syytä pyytää anteeksi", hän vastasi kulmat kurtistuen. Ei Emily ollut tehnyt mitään, mistä hän olisi odottanut anteeksipyyntöä. Bexiltä kenties, mutta Bexin kanssa oli tottunut siihen, ettei moista kannattanut odottaa.

"Huusin rumasti." Emily totesi. Ei hän katunut sekuntiakaan, Amanda oli ansainnut joka sanan ja puolet lisää.

Larissa kohautti harteitaan.
"Olen kuullut pahempaa", hän vastasi. Kaikilla oli sana jos toinenkin sanottavanaan Amandasta. Hän sai kuulla siitä joka puolelta, ihan sama mitä teki. Monilla tuntemattomillakin tuntui olevan mielipide siitä, mitä hänen pitäisi tai ei pitäisi tehdä.

Emily nielaisi ja vilkaisi Larissaa. 
"... Hän soitti minulle viime perjantaina."

Larissa jähmettyi hetkeksi. Hän oli nähnyt vastaamattoman puhelun omalla puhelimellaan, mutta ei ollut ajatellut sitä sen enempää päätettyään, ettei ollut soittamassa takaisin.
"Ai", hän sanoi aavistuksen jäykästi. Tietenkin Amanda soittaisi nyt kaikille, kun kuukauteen tytöstä ei ollut kuulunut mitään.

Emily liikahti levottomasti. Mitä hän sanoisi? Sen mitä tapahtui vain vääristelisi asiaa? Ei, Larissa ansaitsi tehdä itse päätöksensä. 
"Haluatko tietää mitä hän sanoi?"

Tyttö kohautti harteitaan katse tummaan taivaanrantaan suunnattuna. Myrsky oli tosiaan nousemassa. Hän ei enää ihmetellyt, miksi esteosuus oli siirretty maanantaille.
"Ei se muuta mitään", Larissa vastasi.

Emily nyökkäsi. 
"Halusin vain että päätät itse. Vaikka käskinkin hänen painua helvettiin ja kieltäydyin etsimästä sinua."

"En minäkään soittanut hänelle takaisin", Larissa totesi. Jos hän olisi tahtonut, hän olisi saanut Amandan kiinni, mutta hän ei ollut tahtonut. Ei Emily ollut tehnyt mitään väärää.

"Tiedän." Hän pudisteli kevyesti päätään. 
"Halusin vain että tiedät. Ei se ole minun asiani."

"Kiitos", Larissa nyökkäsi pienesti. Ei hän tiennyt, mitä hän olisi tiedolla tehnyt, mutta ainakin hän tiesi nyt.
"Täällä sataa ihan kohta", tyttö huomautti. Sää tuntui kaikessa hurjuudessaan kovin kotoisalta, vaikka matkaa Brasilian sademetsiin olikin edelleen paljon. Vähemmän kuitenkin kuin mitä hänellä oli ollut matkaa kotiin vuosiin.
"Taidan lähteä takaisin mökkiin ennen kuin jään sen kaatosateen armoille."

Emily vilkaisi taivaalle. 
"Olen pahoillani. Haluaisin vain suojella sinua kaikelta. Mennään yhdessä?"

"Mennään", Larissa nyökkäsi. Se kävi oikein hyvin. Ei hänellä ollut mitään Emilyn seuraa vastaan. "Ei sinun tarvitse olla pahoillasi. Yritit vain auttaa."

Emily puri huultaan. 
"Voisin olla sanomatta sellaista ääneen ja järjestämättä kohtausta."

Larissa kohautti harteitaan. Joskus tuli sanottua asioita, joita katui myöhemmin. Emily ei tosin ollut sanonut muuta kuin totuuden, joskin kovin rumin sanoin.
"Ei sillä ole väliä", tyttö vakuutti.

Emily pudisteli päätään. 
"On sillä. Minun pitäisi hillitä itseän joskus."

"En minä ole vihainen", tyttö vakuutti hiljaa. Eihän sen kuuleminen mukavaa ollut, mutta hänen pitäisi vain tottua siihen. Ihmiset puhuivat siitä kuitenkin hänen ympärillään jatkuvasti. Ainakaan Emily ei koettanut olla yhtä hänen edessään ja puhua toista selän takana.
"Kaikki on ihan okei."

Emily katseli Larissaa ja yritti olla huolehtimatta. 
"... Olen huolissani. Sinulla ei ole perhettä täällä ja... ja. Haluaisin vain olla avuksi, tukenasi tai jotain." Pitää turvassa.

"Sinä olet", Larissa vakuutti suoden pienen hymynhäivän Emilylle. "Minulla on teidät. Se on ihan tarpeeksi." Ja kunhan he palaisivat kotiin, hänellä olisi enemmänkin ystäviä, elleivät ystävät sitten ottaisi Amandan puolta. Oliko tässä edes puolia? Hän ei tiennyt.

Kukaan tuskin ottaisi Amandan puolta. Hullua se olisi. 
"Haluaisin olla tarpeeksi."

”Sinä olet”, tyttö lupasi. Emily oli ollut niin ymmärtäväinen, ettei hän olisi voinut edes pyytää enempää. Hän oli saanut vapaata sitä tarvitessaan ja saanut olla töissä silloin, kun se oli ollut ainoa tapa pysyä pinnalla.
”Kaikki on ihan hyvin. Pitää vain keskittyä kisoihin.”

Emily nyökkäsi, tarjoten mökin kuistilla halausta. 
"Olet mieletön ihminen, muista se." Hän oli hajonnut yhdestä päivästä.

Larissa vastasi mielellään halaukseen.
”Minä muistan”, tyttö lupasi hiljaa. Hän ainakin koettaisi kovasti. ”Kiitos Emily.”

Emily nyökkäsi hyväksyvästi. 
"Hyvä." Hän katosi sisälle ja kipaisi pikaisessa suihkussa, käpertyen sitten peiton alle.

Larissa seurasi perässä sisään mökkiin, joka oli Lexan tehokkuuden jäljiltä jälleen moitteettomassa kunnossa. Kukaan ei voisi arvatakaan, miten he olivat juhlineet täällä vain hetkeä aiemmin. Sänkyyn jo ehtinyt Lexa veti Emilyn tiukasti kainaloonsa ja hautasi nenänsä punaisten hiuksien sekaan tyytyväisesti huokaisten.
"Rakastan sinua", nainen hymisi hyvillä mielin.

Emily tuhahti ja suukotti Lexan poskea. 
”Mmm, minäkin sinua.”

"Hyvä", Lexa myhäili onnessaan. Olisihan se nyt ollut ikävää, jos Emily ei olisi rakastanut häntä takaisin! "Nuku hyvin, rakas. Ja pitkään." Aamulla ei olisi mitään syytä herätä varhain.

Emily ynähti, aikoen todellakin nukkua. Hän ei ollut heräämässä mihinkään. Hän taisi olla väsyneempi kuin myönsikään, kun nukkui puolille päivin.

Sunnuntai 16. syyskuuta 2018 - seuraava päivä

Lexa oli herännyt aamulla kattoa takovaan sateeseen, mutta makoillut pitkään Emilyn rinnalla. Vasta kun alakerrasta oli kuulunut enemmänkin ääniä kuin vain kahvikupin kolinaa, oli nainen noussut ylös ja suunnistanut katsomaan, mitä kaatosateessa uitetut hevosenhoitajat puuhasivat. Puoleen päivään mennessä he olivat asettuneet kolmistaan sohvalle suureen vilttiin kääriytyneenä katsomaan luontodokumenttia Afrikan savannilta. Kaikki kolme kääntyivät katsomaan portaikkoon.
"Huomenta rakas", Lexa tervehti tyytyväisenä sohvalta Larissa kainalossaan.

Emily saapui alas laiskasti venytellen. Hän ei edes paheksunut Larissaa tuon kainalossa. 
”Kaikki hyvin?”

Larissa oli jäänyt kahden pidemmän naisen väliin, ja kun Zoe ei ollut kovinkaan halailevaa sorttia, oli Lexa ottanut sen tehtäväkseen. Sitä paitsi näin he mahtuivat paljon paremmin viltin alle.
"On", kaikki kolme vakuuttivat yhteen ääneen ja Lexa taputti sohvannurkkaa vierellään. Emily mahtuisi siihen oikein hyvin hänen toiseen kainaloonsa.
"Kävimme syöttämässä ja taluttamassa hevosia, mutta tuolla lainehtii niin, ettei niitä voinut viedä kauas", Zoe kertoi. Lisäksi he olivat jäätyneet luita ja ytimiä myöten kaatosateessa, minkä tähden viltistä oli tullut paras kaveri.

Emily tunki siihen koloon, osittain Lexan syliin. 
"oi ei. Ai niin, haluan huomenna Ticolle ainakin aluksi olympiat joissa on se yksi ohja." Luojalle kiitos kaksi ohjaa yhdistävästä lenkistä kuolaimissa.

"Selvä", Zoe nyökkäsi. Se onnistuisi kyllä. Lexa hymyili tyytyväisenä saadessaan Emilyn syliinsä ja painoi päätään naisystäväänsä vasten.
"On outoa, kun nyt ei ole kiirettä mihinkään", Zoe huokaisi. Ei kilpailuihin ikinä mahtunut tällaisia päiviä hevosenhoitajille, mutta nyt sää pakotti heidät pysymään sisätiloissa. Hevosiakaan ei voisi ottaa ulos voimakkaaseen sateeseen ja vaaralliseen tuuleen, joten paras mitä he saattoivat tehdä, oli pysyä kaukana tallirakennuksesta.

Emily vilkaisi Zoea hymyillen. 
"Niin on. Mieti Ticoa huomenna. Mieti." Emily värähti ajatuksesta.

"Mieluummin en", nainen vastasi päätään pudistellen. Häntä huoletti, miten hevoset voisivat huomenna. Tärkeintä raskaan ja haastavan maastoesteosuuden jälkeen oli pitää hevoset liikkeessä esteosioon saakka. Nyt sää ei antanut siihen mahdollisuutta, ja hän pelkäsi hevosten palautumisen kärsivän ja maanantain olevan täynnä jäykkiä, tuskin hevostarkastusta läpäiseviä ratsuja.

"Se varmasti kyllä liikkuu karsinassa tänään aivan tarpeeksi itsekseen, mutta en tiedä kuka sitä pitelee huomenna." Ori kiipeäisi seinille.

"Tällaisina hetkinä antaisin mitä tahansa Rosingsin sisätiloissa olevasta kävelykoneesta", Zoe huokaisi. Kun vain hevoset olisi saaneet kävelemään rennosti edes muutamaksi tunniksi tänään, mutta heidän pitäisi vain odottaa ja katsoa, mitä sää toisi tullessaan.
"Äläkä huoli, me pitelemme sitä kyllä. Jos se on kovin virtaa täynnä niin juoksutan sen kunnolla aamulla ennen kuin alamme puunata niitä tarkastusta varten", Zoe lupasi. He juoksuttaisivat hevosia joka tapauksessa hetken huomenna varmistaakseen, että ne liikkuivat puhtaasti, mutta jos niillä olisi kovin paljon virtaa, mikään ei estäisi juoksuttamasta hieman pidempäänkin.

Emily nyökkäsi kiitollisena. 
"Loistava idea. Emme kyllä ole maanantaina enää toisena ratamme jälkeen. Näen miten valmentajat irvistelevät."

"Kaikki ovat tässä samassa tulvivassa, keinuvassa veneessä", Zoe huomautti. Kukaan ei saisi sen enempää etua tästä vapaapäivästä kuin muutkaan, sillä sää rajoitti yhtä paljon kaikkia. Harmia tästä voisi sen sijaan olla usealle, mutta hän ja Larissa olivat tehneet parhaansa pitääkseen hevoset hyvällä tuulella näillä rajallisilla välineillä, joita heillä oli.
"Ja onhan tämä historiallista. En muista koskaan kuulleeni vastaavasta arvokisoissa", hevosenhoitaja lisäsi.
"Sitä ei ole koskaan tapahtunut ennen", Lexa vahvisti. Hän oli googlannut aamulla uteliaisuuteensa, oliko esteosuutta koskaan siirretty myöhemmäksi arvokisoissa ennen tätä. Ei ollut.

Emily huokaisi. 
"Olisin voinut elää ilman tätä poikkeusta, hitto soikoon. Onneksi minulla on paras tiimi takanani."

Zoe naurahti päätään pudistaen. Jos Emily sen niin tahtoi sanoa niin olkoot, mitäpä se hänelle kuului.
"Vain Merry puuttuu, ja kannustusjoukkosikin olisi täydellinen", Lexa lisäsi halaten hymy huulillaan Emilyä.

"...Lexa, niin ihana kuin oletkin, viittasin hoitotiimiin minun ja Ticon takana." Nainen mutisi nauraen halauksessa.

"Tiedän, mutta kunhan huomautin, ettei kannustusjoukossasikaan ole muuta vikaa kuin Merryn puuttuminen", Lexa vastasi naurahtaen. Se nyt oli selvää, että hoitajat olivat huippuluokkaa, kun Tico oli aina niin edustavana ja täydessä terässä kilpailun alkaessa.

"Mmm. Se on harmi. Merry olisi rakastanut tätä reissua. Tai sitten ei, se olisi kuollut kuumuuteen." Nainen myönsi hetken asiaa mietittyään.

"Niin olisi", Lexakin myöntyi. Ei, koira ei olisi nauttinut näin kuumasta ja kosteasta ilmasta vailla mahdollisuutta käydä uimassa. Englannin poikkeuksellisen helteinen kesä oli ollut riittävästi koirapololle.
"Toisin kuin nämä leijonat, joita sää ei tunnu haittaavan yhtään", nainen lisäsi vilkaisten televisioruutua, jolla luontodokumentti Sir David Attenboroughn tutulla äänellä juonnettuna pyöri.

Emily vilkaisi televisiota ja pudisteli päätään. 
"Jestas. Eikö mitään muuta tule`"

"Tulee, mutta miksi haluaisimme katsoa yhtään mitään muuta?" Lexa kysyi naurahtaen. Luontodokumenttia oli helppo seurata kaiken keskustelun lomassa, ja siinä näki kauniita maisemia ja suloisia eläimiä. Pelkkää voittoa, jos häneltä kysyttiin!

"Emme kai miksikään." Emily myönsi huvittuneena. Voisi elämä olla pahemminkin.

"Sitä minäkin", Lexa myhäili lepuuttaen poskeaan vasten Emilyn hartiaa. Luontodokumentti oli paljon piristävämpää katsottavaa kuin joku viides uusinta poliisisarjan kymmenennestä kaudesta.
"Larissakaan ei enää tärise", Lexa lisäsi pienesti naurahtaen. Tyttö koetti mulkaista Lexaa kiukkuisesti, mutta vaikutelman pilasi hyvin tehokkaasti se, miten pieneksi keräksi hän oli käpertynyt, eikä viltti ollut edelleenkään laskeutunut Larissan suun edestä.

Emily naurahti ja vilkaisi Larissaa. 
"Sinun kylmänsietosi on kyllä vitsi."

Emily joutui vuorostaan kiukkuisen katseen kohteeksi moisen julistuksen myötä.
"Sade on kyllä oikeasti ihan jäätävä kaikkien näiden hellepäivien jälkeen", Zoe myönsi. "Minäkin olin aivan jäässä, kun tulimme sisään." Sen siitä sai, kun kastui parissa sekunnissa läpimäräksi ja oli sen jälkeen tunteja märissä vaatteissa hevosten kanssa touhutessaan. Voimakas tuulikaan ei ollut varsinaisesti tehnyt piiskaavasta sateesta yhtään sen mukavampaa.
"Tuolla satoi jäätä, ei vettä", Larissa mutisi. Ainakin kotona hirmumyrskyt olivat lämpimiä!
"Minkä tähden minä en aio astua jalallanikaan ulos", Lexa naurahti.

Emily pudisteli päätään. Hyvä on. 
”Selvä, uskon teitä ja aion tehdä kuten Lexa eli en mene ulos.”

"Se on hyvä valinta", Zoe vakuutti huvittuneena. Hänkään ei menisi ulos, jos hänen ei täytyisi. "Olisi ikävää, jos hankkisit tänään flunssan jäätymällä sateessa ja joutuisit huomenna ratsastamaan räkä poskella."

”Siitä ei tulisi mitään, minua vietäisiin kuin kuoriämpäriä.” Nainen myönsi nauraen.

"Niinpä", Zoe naurahti, siinä missä mielikuva huvitti Lexaa suuresti. Voi Emilyparka. Paras pitää nainen oikein lämpimänä tänään surkeasta säästä huolimatta. He olivat enemmän tai vähemmän kirjaimellisesti mökkinsä vankeja, kun aamulla oli kiertänyt varoitus alueen omalla palvelimella, ettei ulkona kannattaisi liikkua turhan takia. Vaikka kukapa hullu ulos astuisi jalallaan jos ei ollut pakottava tarve, kun sää näytti tuolta.
"Olisit silti maailman suloisin kuoriämpäri", Lexa lupasi naurahtaen.

Emily pyöräytti silmiään.
”Räkäinen ja limainen kuoriämpäri.” Nainen huokaisi syvään.

"Sinun sanasi, eivät minun", Lexa huomautti virnistäen. Hän oli vain sanonut naisen olevan maailman suloisin!

”Niinpä niin. Onko meillä enää kahvia?” Emily nousi ylös. Aamiaista.

"On", Zoe vastasi automaattisesti. Hän ei ikinä päästäisi kahvinpuruja loppumaan. "Pannussakaan oleva kahvi ei ole kovin vanhaa", hän lisäsi. He olivat keittäneet sen koettaessaan sulaa syväjäästä, johon ulkona kulkeminen oli heidät jäädyttänyt.
"Voin tulla laittamaan jotain ruokaisaa brunssia, jos tahdot, rakas?" Lexa tarjoutui hymyn kera.

Emily nyökkäsi ja suuntasi keittimen luo. 
”Pärjään leivällä seuraavaan ruokaan, istu nyt vain.”

Lexa punnitsi hetken vaihtoehtojaan, mutta päätyi jäämään sohvalle. Hän tekisi heille pian lounasta, niin kukaan ei joutuisi näkemään nälkää.

Emily kasasi itselleen leivän kahvin kanssa ja istui pöytään syömään. 
”Miksi me katsomme leopardien parittelua?”

Lexa pyöräytti silmiään.
"Koska sitä tulee televisiosta?" Hän ehdotti vastaukseksi, vaikka alkoikin etsiä kaukosäädintä peiton alta käsillään. Larissan kiljahdus kun Lexa onnistui kutittamaan tytön kylkeä sai naisenkin säpsähtämään, ja olemaan paljon varovaisempi kaukosäätimen etsimisen kanssa. Zoe oli lopulta se, joka tavoitti tumman muovikapulan ja alkoi selata kanavia.
"Meksikolaista, espanjankielistä saippuaoopperaa vai Kovaa lakia? Itseasiassa en edes kysy", Zoe totesi päätyen espanjankieliseen, tekstitettyyn saippuaoopperaan. Ainakin he voisivat nauraa sille jos ei mitään muuta. Kova laki oli aina mitä masentavampia, iljettävämpiä oikeustapauksia, eikä kukaan kaivannut sitä sunnuntaipäivään.
"Parempi mieli nyt?" Lexa kysyi naurahtaen Emilyltä.

Emily katseli hetken sohvalle hämmentyneenä ja hämmentyi vielä enemmän Zoem valinnasta. 
”... en tiedä onko tämä parempi.”

"Mitäs valitit eläimistä", Zoe vastasi hymähtäen. Monikaan kanava ei näkynyt myrskyn takia, joten vaihtoehtoja oli hyvin rajallisesti. Ostoskanavaa ei hullukaan katsoisi, eikä hän suostuisi seuraamaan Kardashianien elämää vaikka toinen vaihtoehto olisi kuolla pois, joten näistä vaihtoehdoista saippuasarja sai kelvata.

Emily huokaisi ja syötyään otti toisen kupin kahvia. Hän valui paikalleen Lexan toiseen kainaloon, nauttimaan surkeasta sarjast.

Surkeassa sarjassa oli se hyvä puoli, ettei kukaan voinut muuta kuin nauraa melodramaattisille juonenkäänteille ja ylilyödylle näyttelemiselle. Sarja myös toteutti kaikki mahdolliset kliseet ja osan niistäkin, joiden olisi luullut olevan mahdottomia, joten naurua riitti. Lexa nousi vastentahtoisesti ylös sohvalta kun kello oli armotta tikittänyt eteenpäin ja suunnisti tekemään heille päivällistä, siinä missä Zoe ja Larissa vilkaisivat toisiaan, huokaisivat syvään ja tuijottelivat hetken lyötyinä ikkunasta ulos. Heidän ei auttaisi kuin lähteä takaisin tarkistamaan, miten hevoset voivat.
"Meille on paras olla lämmintä ruokaa, kun tulemme takaisin", Zoe huokaisi kohtaloonsa alistuneena.

Emily nautti sitä että hänen ei ollut pakko nousta sohvalta, toisin kuin muiden. 
”Varmasti on!” Emily huikkasi lohduttaen ja katseli Lexan ruoanlaittoa. 
”Toisaalta tämä laiska päivä on ihana.”

Hevosenhoitajat pukivat vedenpitävät tallitakit päälleen, vaikka se olikin ihan yhtä tyhjän kanssa, kun he olisivat joka tapauksessa märkiä ennen kuin pääsisivät edes tallille. Lexa hymyili pehmeästi Emilylle.
”On tässä puolensa”, hän vakuutti pilkkoessaan kananpaloja. ”Voimme hyvällä omatunnolla vain olla sisätiloissa ja nauttia toistemme seurasta.” Vielä kun Bexkin liittyisi seuraan, mutta naisesta ei ollut kuulunut sen jälkeen, kun tuo oli aamulla käynyt hakemassa syötävää ja kahvia. Ehkä se oli ihan hyväkin, kun otti huomioon eilisen tilanteen.

Emily vilkaisi Lexaa hymyillen. 
”Sekin on totta.” Hän vain unohtui katselemaan Lexan ruoanlaittoa hymyillen. 
”Onko meillä mitä huomiselle?” 

Nainen puuhasteli hyväntuulisena keittiössä valmistaessaan kanawokkia myöhäiseksi lounaaksi tai hyvin aikaiseksi päivälliseksi, miten sitä tahtoikaan katsoa.
”Ajattelin tehdä vihersalaattia kylmäsavulohen kaveriksi lounaaksi, niin voitte syödä mihin aikaan kukakin tahdotte ja ehditte”, Lexa vastasi vilkaisten Emilyn suuntaan hymy huulillaan, ”ja illalla saatte kunnon pihvit eteenne.”

”Olet lukenut ajatuksia.” Emily huokaisi ihastuneesti. 
”Olisin lähtenyt hakemaan pihvilihoja muuten.”

”Hyvä siis, että olin jo askeleen edellä”, Lexa naurahti huvittuneena. ”Tuonne ei nimittäin todellakaan auta lähteä ajamaan. Jos teitä ei vielä ole suljettu, eivät ne silti varmasti ole ajokunnossa juuri nyt. Etkö nähnyt Larissan laittamaa kuvaa? Keskiviikon hevostarkastuksen juoksusuoranne on kahluuallas.”

”...oh. Unohdin.” Ei englantilainen tällaisia muistanut. 
”En ole katsonut edes puhelinta.” Hän myönsi hymyillen.

”No, et ole menettänyt paljoa”, Lexa lupasi naurahtaen. Nettikin oli pätkinyt koko aamun sääilmiön tähden, joten mitäpä sitä puhelimella tekisi.

”Niin ajattelin.” Emily naurahti päätään pudistellen. Täällä oli kaikki vähän enemmän sekaisin nyt.

Lexa hymisi suostumuksensa paistaessaan kanaan ja kasviksia pannulla, kun nuudelit keittyivät omassa valtavassa kattilassaan.
”Onneksi myrsky laantui ennen rantautumistaan tänne. Tässäkin on ihan tarpeeksi jännitystä”, hän hymähti.

”Onneksi. En halua edes ajatella muuta.” Täällä oli kymmeniä, satoja arvokkaita hevosia ja paljon ihmisiä. Se olisi ollut katastrofi.

Lexa nyökkäsi. Kukaan ei tahtonut hurrikaania riehumaan tällaiseen ympäristöön. Olisi ollut selvää, ettei kisoja voitaisi jatkaa sellaisen jälkeen.
"Enää ihan hetki, ja lähdemme lomalle", Lexa hymyili leveästi. Hän ei malttanut odottaa!

Se sai hymyn Emilyn kasvoilla loistamaan. Hän nousi ja kietoi kädet kokkaavan naisen ympärille tuon takaa. 
”En malta odottaa. Ehkä minäkin saan rajattoman rusketuksen sitten.”

Lexa hymyili tyytyväisenä nojautuen vasten Emilyä. Hän tarvitsi käsiään sekoittaakseen pannulla olevia kasviksia, mutta se ei estänyt nauttimasta Emilyn halauksesta.
"Ehkä", hän vastasi. "Ystäväsi voivat olla oikein kateellisia, kun palaat ruskettuneena kotiin. He ovat vain joutuneet sietämään sadetta koko sen ajan kun olemme nauttineet auringosta."

”Mmhmm ja sitten menen Australiaan. Siellä tulee kyllä rajat.” Hän myönsi huokaisten kaihoisana.

"Hyvä siis saada rajaton pohjalle, niin et ehkä ihan pala Australiassa", Lexa naurahti. Hän päätti olla murehtimatta pitkästä kisamatkasta vielä. Heillä oli luvassa lomamatka ennen sitä. Tavan selvitä Australiasta ehtisi keksiä myöhemminkin.

”Nah. Käytän kaikkialla 150 kertoimen rasvaa joka tapauksessa.” Emily huokaisi ja pudisteli päätään. 

"Voi sinua", Lexa pudisti päätään naurahtaen. Hänen höpsö rakkaansa, joka paloi auringossa hetkessä. "Olet niin rakas."

”Niin sinäkin.” Nainen vannoi hymyillen ja suukotti Lexan kaulaa.

Se sai aina yhtä tyytyväisen hymyn Lexan huulille. Hän heitteli mausteita varsin vapaalla kädellä paistettujen kasvisten sekaan, heitti sekaan maustamattomia cashewpähkinöitä ja lopulta kumosi nuudelit suurelle paistinpannulle kaiken muun sekaan. Tämä ei ollut kunnon wokkipannu, joten sekoittamisen kanssa sai olla tarkkana, mutta lopulta nuudelitkin saivat väriä ja makua pannulla olevista mausteista, ja kasvikset ja kanat olivat tasaisesti nuudelien seassa. Hän sammutti levyn ja siirsi pannua sivummalle.
"Lounaasi on valmis, kulta", nainen sanoi laskien hetkeksi kätensä Emilyn käsille. Hän tosin kääntyi nopeasti ympäri voidakseen painaa suukon Emilyn huulille ja vapauttaa naisen sen jälkeen etsimään lautasta itselleen. Emilyn ja ruoan välissä ei kannattanut koskaan viipyä liian kauaa.

Emily jaksoi juuri ja juuri odottaa että ruoka täytti Lexan laatuvaatimukset. Hän antoi nopean suukon naiselle, karaten etsimään lautasta. Ruoka todella oli pyhä asia.

Zoe ja Larissa saapuivat läpimärkinä sateesta suunnistaen suoraa tietä yläkertaan kuuman suihkun ja kuivan vaatekerraston toivossa. Hevosenhoitajat rikkoivat kaikki nopeusennätykset palatessaan tuskin viittä minuuttia myöhemmin kuivissa vaatteissa ja pyyhkeet hiuksiin käärittyinä alakertaan. Hiljaisuus laskeutui pöydän ääreen, kun kaksikkokin täytti lautasensa. Lexa vilkuili ympärilleen, painoi suukon Emilyn hiusten sekaan ja lähti hakemaan Bexiä yläkerrasta. Omiin oloihinsa ties mitä tekemään vetäytyneen naisenkin pitäisi syödä, eikä wokki olisi lainkaan niin hyvää uudelleen lämmitettynä.
"Tico rakastaa uutta leluaan", Larissa totesi suu täynnä ruokaa. "Zoe askarteli sille pelin tyhjistä pulloista. Poikasi on oikein tyytyväinen tallissa."

Emily oli ehtinyt jo syödä miltein puolet kun hoitajat saapuivat paikalle. 
”hyvä niin. Kai siitä on edes videota?” Kai sen voisi johonkin laittaa.

"Totta kai", Larissa nyökkäsi. Hän eli puhelin kourassaan, joten orin leikit olivat päätyneet videolle. "Olin jo laittamassa sitä instaan, mutta sitten ajattelin että ehkä sinä haluat laittaa sen ensin jakoon."

”Hyvä. Kai sen voisi ainakin Facebookiin laittaa.” Lexa ei ollut vielä tainnut luoda sitä toista.

"Ihmiset tulevat rakastamaan sitä", Larissa lupasi syöden tyytyväisesti lautasensa tyhjäksi. Zoe kävi hakemassa vähän lisää, kun ruokaa tuntui edelleen olevan yli puolet jäljellä, ja jatkoi ruokailuaan hiljaisuudessa. Hän ei kokenut tarvetta puhua, siinä missä Larissa tuntui vasta pääsevän vauhtiin kun oli saanut ruokaa sisäänsä.
"Voisimme pelata jotain niin aika menisi nopeammin", tyttö pohti nojautuen tyytyväisesti vasten tuolin selkänojaa. "Monopolia tai jotain."

”Monopoli on hyvä.” Emily totesi hymyillen. Se kesti kauan niin siinä olisi pidemmäksi aikaa viihdettä.

Larissa nyökkäsi pirteästi. Monopolilla saisi ainakin ajan kulumaan, jos ei mitään muuta.
"Minä luulen että menen päiväunille, mutta pelatkaa te vain", Zoe totesi. Hän voisi nukkua nyt jos nyt ei varastoon, niin ainakin univelkoja pois. Sen tiesi, että hevosten kanssa matkustaminen toisi niitä rutosti lisää.

Emily nyökkäsi hymyillen. 
"Nuku meidän kaikkien edestä." Hän toivotti naiselle. Zoelle uni ei tekisi pahaa.

"Aion tehdä niin", Zoe totesi nousten pöydän äärestä, kun sai lautasensa tyhjäksi. Hän laski sen tiskialtaaseen, ennen kuin suunnisti yläkertaan päiväunien toivossa.
"Monopoli on tylsää kaksin", Larissa huokaisi. "Ehkä hetki television edessä?" Ei kai Lexa enää kauaa yläkerrassa viipyisi. Jos nainen ei ollut tähän mennessä saanut suostuteltua Bexiä alakertaan syömään, Bex tuskin tulisi vaikka Lexa viettäisi loppupäivän taskutornadon kanssa.

Emily nyökkäsi ja käpertyi sohvan nurkkaan, myöskin viltin alle. Hän heitti Larissalle toisen. Oli mukava olla kun oli syönyt. 

Larissa käpertyi tyytyväisesti vilttiin sohvalle.
"Olen ihan varma, että te hyppäätte huomenna puhtaasti", tyttö julisti napsauttaen television päälle. Tuskin sieltä mitään katsomisen arvoista tulisi, mutta pyörisipähän taustalla jos ei muuta.

"Olette kaikki ihanan kannustavia. Tiedän että muilla on sama ongelma, ehkä, mutta en ole koskaan hypännyt kilpailua Ticolla näin." Hän ei pitänyt siitä tunteesta. 
"TOivon että se pääsee tarkastuksesta läpi."

"Tietenkin se pääsee", tyttö vakuutti nyökäten. Ei mikään muu käynyt päinsä! Tico läpäisisi tarkastuksen heittämällä. "Sillä on minut ja Zoe. Se on ihan moitteettomassa kunnossa huomenna sinua varten."

"En minä teitä epäile." Hän vain pelkäsi mite se vaikuttaisi hevosen liikkumiseen ja olemukseen. 

"Hyvä", Larissa naurahti. "Loukkaantuisin vielä jos epäilisit." Hän tahtoi uskoa Ticon olevan hyvässä vedossa huomennakin, eikä ylimääräinen vapaapäivä kisojen lomassa koituisi kohtalokkaaksi. He olivat hänen mielestään tehneet loistavaa työtä jo tänään pitäessään hevoset hyväntuulisina, vaikka sade ja vallitsevat sääolot pakottivat pitämään hevosia sisätiloissa.

Se oli kyllä kieltämättä loistava saavutus, jolla sopi hieman leveillä. 
"Olette loistava tiimi. Ei voi muuta sanoa, olen onnellinen että minulla on teidät Australiassa."

"Älä mainitse Australiaa Zoen kuullen", Larissa naurahti päätään ravistaen ja kietoutui tiukemmin vilttiinsä. "Hän on vain päivä päivältä vakuuttuneempi, että kaikki on perseestä ja mikään ei onnistu siellä."

”Tietenkin on, se on Zoe.” Emily huokaisi syvään. 
”Hän pitää itsensä käynnissä katastrofiteorioilla.”

"Selvästi", Larissa naurahti. Zoe tuntui aina odottavan pahinta ja silti olevan vilpittömästi yllättynyt, kun asiat järjestyivätkin. Hän ei voinut ymmärtää logiikkaa sen takana. Elämä oli paljon mukavampaa, kun ei aina odottanut pahinta.
"Mitä aiot tehdä ennen lomaasi?"

”Töitä.” Emily totesi nauraen. 
”Hitosti töitä, olen niin paljon pois sen jälkeen.”

"Noh", Larissa naurahti. "Hevoset ansaitsevat lomansa." Tai no ainakin ne, jotka eivät olleet lähdössä Australiaan kilpailemaan. Muiden osalta kisakausi oli paketissa, ja ne voisivat liittyä Javan seuraan nauttimaan elämästä ulkoillen.

"Ne voivat tehdä vielä hetken töitä kanssani." Etenkin nuoret. Sitten hevoset saisivat lomailla mielin määrin.

"Kunhan et vain mieti työjuttuja kun olet lomalla", hän naurahti. Emilykin ansaitsi lomansa.

Emily virnisti leveästi. 
"Ei pelkoa." Hän ei ehtisi, ei tosiaan.

"Hyvä", Larissa nauroi lämmöllä. "Ansaitset oikein hienon loman. Tuo postikortti mukanasi?"

"Minä tuon jotain kivaa tuliaista. Mikäili ehdin etsimään, muuten saat suklaata lentokentältä." Nainen naurahti päätään pudistellen.

"Suklaa lentokentältä käy oikein hyvin", Larissa vakuutti nauraen. Ei hän tarvitsisi tuliaisia.

"Koetan keksiä muuta." Mutta jos hn olisi kovin kiireinen, muuta tuskin löytyisi.

"Älä ota siitä paineita", tyttö naurahti. "En tarvitse tuliaisia. Postikortti riittää."

"Kyse ei ole tarvitsemisesta, tonttu." Emily naurahti ja vilkaisi yläkertaan. 

"Noh", Larissa naurahti tökäten Emilyä varpaallaan. "Älä kutsu minua tontuksi."

"Olisit suloinen tonttulakissa." Emily virnisti. 
"Otetaan sellainen joulukuva faceen? Minä voin laittaa vain valkean tupsun päähän."

"Otetaan vain", Larissa myöntyi nauraen. He voisivat pukeutua tontuiksi joulun kunniaksi. "Ticokin vielä kuvaan, kun sopii hyvin väreihin."

"Ticolle poronsarvet." Ori vihaisi häntä sen jälkeen. 
"Ja Rea! Isä ja poika kuvaan."

"Kuulostaa täydelliseltä", Larissa hymyili leveästi. Realle poronsarvet vasta sopisivatkin päähän, kun hevonen oli vielä ruskea kaikesta kimoutumisesta huolimatta.
"Saamme siitä hetkessä todellisen somehitin."

"Jep. Ja Ticon vihat niskaamme, sen hienon orin maineelle sellainen ei sovi." Emily pudisteli päätään. 

"Tico pääsee siitä ylitse", tyttö lupasi. "Lahjomme sen taas kaveriksi." Hän vilkaisi yläkerran suuntaan kulmiaan kurtistaen. Mökissä oli aivan liian hiljaista siihen nähden miten he olivat kaikki paikalla. Sateestakin lähti enemmän ääntä kuin heistä.
"Rea näyttäisi tosi suloiselta poronsarvissa. Ehkä Ticolle voisi laittaa kaulaan sellaisen vihreän kulkuskaulurin?"

"Lahjonta on aina hyvä." Hän totesi nauraen ja pudisteli päätään. 
"... Oi. Loistava idea."

"Tico vihaa meitä", Larissa nyökkäsi. Se oli selvää. Kulkusia hienon kilpahevosen kaulaan, ehei. Tico ei arvostaisi moista lainkaan. Ainakin he saisivat yhden kiukkuisen näköisen tontun joulukuvaansa. Eikö jokaisessa ryhmäkuvassa ollut aina yksi, joka mökötti?

"Jep." Emily naurahti. Tico tykkäsi pelleillä, mutta omilla ehdoillaan. Se tuntui inhoavan sitä jos sille naurettiin.

Heidän pitäisi yrittää olla nauramatta Ticolle. Kuvalle voisi hekottaa jälkikäteen, mutta ei hevosen seistessä heidän vierellään.
"Jos Zoe ei olisi unelmoinut nukkumisesta aamusta asti, epäilisin että hän on murhannut Bexin ja Lexan, kun täällä on näin hiljaista", tyttö pudisteli päätään naurua äänessään.

"Se on hyvä että tiedät paremmin niin meidän ei tarvitse nousta katsomaan." Emily myötäili Larissaa. Hän ei halunnut nousta. 

"Toivon ainakin", hän nauroi. Ylhäällä oli ollut niin hiljaista pitkään, että hän epäili jokaisen nukahtaneen. Väliäkö sillä, he saattoivat hyvin nauttia hetkestä sohvalla television pyöriessä taustalla.
"Voisin vannoa ettei kotonakaan ole koskaan näin kiireetöntä hetkeä", Larissa naurahti päätään pudistaen. Tämä oli kerrassaan outo tunne koko viikon jatkuneen kiireen jälkeen.

"Nauti siis siitä sielusi kyllyydestä." Emily totesi hymyillen. Sellaiset hetket olivat vaalittavia. 

"Minä nautin", Larissa naurahti. Hän piti aina kiinni hetkistä, kun ei tarvinnut juosta mihinkään.

"Hyvä." Emily valui parempaan asentoon ja unohtui katselmaan telkkaria, välittämättä enää myrskystä ulkona, Hän ei halunnut välittää. 

Siihen oli helppo unohtua, jos Larissalta kysyttiin. Hän tuskin osaisi enää myöhemmin kertoa, mitä he edes katsoivat, eikä siitä voinut edes syyttää täysin sitä, miten tyttö torkahteli vähän väliä. Zoe laskeutui portaita haukotellen jonkin ajan kuluttua ja vilkaisi kelloaan. Vuorokaudenaika tuntui menevän aivan sekaisin, kun ulkona oli myrskypilvien myötä niin tummaa aamusta iltaan.
"Näen, että teillä on ollut kehittävä päivä", nainen totesi vilkaisten sohvalle asettautunutta kaksikkoa, kun suunnisti hakemaan lasillista mehua keittiöstä.

Emily kurtisti kulmiaan kun Zoe palasi. Hetkinen. 
"... Mihin ihmeeseen Lexa jäi?"

Zoe kohautti harteitaan kaataen tuoremehua lasiin.
"Mistä minä tietäisin. En ole nähnyt sitten sen kun hän lähti ruokapöydästä. Olin nukkumassa", Zoe totesi. Hän ei todellakaan käyttänyt aikaansa siihen, että kierteli koputtelemassa oviin ja kyselemässä, oliko kaikilla tekemistä. "Unohtunut varmaan sen puhelimensa maailmaan katsomaan koiravideoita tai jotakin."

"Ja sinä nukuit ties kuinka kauan." Emily nousi ylös ja asteli yläkertaan. 
"Lexa?"

Zoe vain kohautti harteitaan toistamiseen. Häntä oli väsyttänyt, joten hän oli nukkunut. Ei se rikos ollut.
"Täällä, rakas", Lexa vastasi hiljaisemmalla äänellä, joskaan ei heidän huoneestaan vaan Bexin luota. Pieni nainen oli vihdoin nukahtanut kasvot itkusta punoittaen ja silmät turvonneina, eikä hän tahtonut naisen heräävän. Se oli myös syy sille, miksei Lexa ollut uskaltanut nousta sängyltä, jossa oli puoli-istuvassa asennossa tyyny selkänsä takana ja kännykkä kädessään. Bex oli käpertynyt niin tiukaksi keräksi hänen kylkeensä kiinni, toinen käsi paidan kangasta puristaen, ettei hän uskonut voivansa liikkua herättämättä naista.
"Kaikki kunnossa?" Lexa kysyi naisystävältään ojentaen vapaata kättään Emilyä kohden. Kun hän oli tullut kysymään Bexiä lounaalle, hän ei ollut tosiaankaan ajatellut, että joutuisi viettämään tunteja naista lohduttaen.

Emily kurtisti kulmiaan ja suuntasi Bexin huoneelle, jääden ovelle. 
"... kaikki kunnossa?"

Lexa vilkaisi surkeaa nyyttiä vieressään.
"Ei", hän pudisti pienesti päätään viittoen Emilyä tulemaan peremmälle sottaiseen huoneeseen. Hänellä oli toinen kainalo vapaana. Siinä olisi ehdottomasti Emilyn mentävä kolo.
"Bexin oli paha olla, mutta hän nukahti vihdoin", nainen sanoi hiljaa.

Emily vilkaisi Lexaa, tutkien naisen kasvoja. 
"... jotain erityistä?"

"Ei ainakaan mitään, mitä minä olisin hänestä irti saanut", nainen huokaisi pienesti. Se huolestutti vielä enemmän kuin suora vastaus. Oli vaikea lohduttaa, kun ei voinut sanoa mitään muuta kuin ympäripyöreitä kannustuksia.
"Tule viereen, kiltti?" Hän pyysi ojentaen jälleen kättään.

Emily asteli Lexan viereen, istuen siihen. 
"... olen ollut liian kamala. Pitäisi opetella olemaan hiljaa."

"Ei, rakas", Lexa kielsi heti päätään pudistaen. "Ei tällä ole mitään tekemistä kanssasi." Sen verran hän oli saanut irti Bexistä kaiken hätäisen itkun ja soperruksen ja järjettömyyden keskellä.
"Älä syytä itseäsi."

Emily kurtisti kulmiaan. 
"Minkä sitten?" Voisiko se olla jotain minkä kanssa hän voisi auttaa?

"Hänen itsensä kai lähinnä", Lexa vastasi nojaten päätään Emilyä vasten. "Siltä se ainakin kuulosti. Että hän ei tiedä mitä tekee ja ajelehtii vain tuuliajolla ja satuttaa kaikkia." Ne tuntuivat olleen kantavia teemoja kaiken valituksen seassa.

Emily kurtisti kulmiaan. 
"... se on totta." Hän myönsi hiljaa. 
"Mutta hän vielä korjaa asiat."

"Sitä minäkin koetin hänelle sanoa", Lexa huokaisi hiljaa. Häntä oli huolettanut kovasti, miten ahdistuneelta Bex oli vaikuttanut. Hän ei ollut tottunut näkemään yleensä niin hermoillekäyvän pirteää naista moisessa tilassa.
"Kai tämä kaikki kisastressi vain oli liikaa muiden päälle. Tiesitkö ettei hänen siskonsa puhu hänelle?"

Emily nyökkäsi. Kisastressi voisi olla se viimeinen, etenkin tämän hetken paineiden kanssa. Heillä oli asetetut odotukset maanantaille, muiden silmissä. 
"Tiesin. Bex... suuteli pubissa Nathanin kanssa. Bexin siskon deitti."

Lexa hieraisi kasvojaan. Hän toivoi, että olisi voinut olla järkyttynyt tiedosta, mutta ei. Se kuulosti joltakin, mitä Bex teki ihan tuosta noin vain sen enempiä asiaa ajattelematta.
"No ei ihme, ettei siskoa kiinnosta jutella", hän huokaisi. Voi Bex, minkä sotkun nainen oli aiheuttanut.

Emily pudisteli päätään. 
"He ovat kyllä vissiin edelleen yhdessä Nathanin kanssa." Että ehkä isosiskollekin voisi antaa anteeksi. 
"Bex on selviytyjä. Hän korjaa kaiken."

"Toivon, että olet oikeassa", Lexa huokaisi hiljaa ja halasi Emilyä toisella kädellään hellästi. Elämä olisi paljon mukavampaa heille kaikille, kun Bex saisi asiansa ojennukseen ja sovittua ihmisten kanssa, joita oli loukannut. Hänestä alkoi tuntua, että se lista vain kasvoi viikko viikolta.
"Onhan sinulla kaikki ihan hyvin?" Nainen varmisti hiljaa Emilyltä. Hän ei tahtoisi tulla yllätetyksi enää toistamiseen. Hän oli edellispäivän naurun ja energian valossa kuvitellut Bexinkin päässeen yli perjantaita varjostaneista demoneistaan, mutta ei.

Emily vilkaisi Lexaa ja nyökkäsi hymyillen. 
"mmmhm, on. Kohta pitäisi melkein ottaa iltapalaa ja mennä sänkyyn. Olit täällä melkoisen kauan."

"Anteeksi", nainen vastasi hetimmiten. Hänen olisi pitänyt olla viettämässä päivää Emilyn kanssa eikä Bexiä lohduttamassa, mutta ei hän ollut voinut jättää naista rypemään omaan surkeuteensakaan.

"Ei se mitään, tietenkin lohdutat jos hän puhuu edes sinulle. Minä taidan mennä suihkuun ja nukkumaan." Hän totesi hymyillen ja nousi ylös.

"Tulen ihan pian viereesi", nainen lupasi. Hän kiemurtelisi jotenkin irti Bexin otteesta naista herättämättä, tai sitten vain herättäisi Bexin syömään edes jotakin. Hän epäili, ettei mikään mahti maailmassa saisi Bexiä syömään mitään ennen esteratsastusluokkaa seuraavana päivänä.

Emily nyökkäsi, kadoten suhkuun. Hän söi sen jälkeen iltapalan, kadoten sitten makuuhuoneeseen. Hän oli väsynyt, vaikka oli maannut päivän. Tai ehkä siksi. 

Tekemättömyys ehdottomasti väsytti. Kun Lexa lopulta pääsi irrottautumaan Bexistä herättämättä pientä naista, hän suunnisti suihkuun ja Emilyn viereen tuntien olonsa luita ja ytimiään myöten uupuneeksi.
"Minulla on ikävä kotia", nainen huokaisi hiljaa asettautuessaan mukavasti sänkyyn ohuen peiton alle.

Emily ynähti ja kierähti kasvot Lexaa kohti. 
"mmmnh? Miksi?"

"Koska kotona olemme vain me kaksi ja Merry", hän vastasi kietoen kätensä Emilyn ympärille. "On raskasta olla koko ajan ihmisten ympäröimänä." Hän kaipasi omaa tilaa ja rauhaa. Sitä kun hän saattoi vain olla, eikä kukaan muu kuin Emily tunkisi hänen kuplaansa.

Emily naurahti pehmeästi. 
"Meitä on sitten varmasti kaksi ja useampikin. Ei tällaista jaksa näin kauan."

Ei tosiaankaan jaksanut, jos Lexalta kysyttiin. Hän viihtyi ihmisten keskellä, mutta kaipasi omaa rauhaakin silloin tällöin. Larissaa yhteiselo ei tuntunut häiritsevän lainkaan, ja Zoelta oli ihan turha kysyä, sillä nainen vihasi tätä kuitenkin. Zoe vihasi lähtökohtaisesti kaikkea, mikä ei ollut tuttua ja turvallista.
"Onneksi enää kaksi yötä", hän huokaisi painaen suukon Emilyn otsalle. "Nuku hyvin rakas."

"Hyvää yötä rakas." Emily toivotti hellästi. Ja aamulla taas ylös ajoissa ja aamupalalle hevostarkastusta varten pukeutuneena. Emily oli varannut sähkönsiniset jakun ja kotelomekon tätä päivää varten. 
"Huomenta!"

Maanantai 17. syyskuuta 2018 - seuraava päivä

Lexa nukahti tyytyväisenä Emily kainalossaan. Ajatus siitä, miten he olisivat jo pian kotimatkalla piti hymyn huulilla, tai ehkä se pysyi siinä siitä syystä, että hän sai nukkua rakkaansa vierellä. Niin tai näin, hän heräsi virkeänä varhaiseen herätykseen ja suunnisti heti valmistamaan aamupalaa, jotta ratsastajat ehtisivät syödä ennen tarkistusta. Hevosenhoitajat olivat jo auttamatta kiireisinä tallilla, olleet jo tunteja, joten heitä hän ei voisi ruokkia tässä ja nyt. Vasta tarkastuksen jälkeen.
"Huomenta", Bex vastasi pirteästi pöydän äärestä kahvikuppi kourassaan. Pitkät yöunet tuntuivat todella piristäneen pienen naisen mielialaa, eikä edellispäivän surkeudesta ollut tietoakaan. Tai ehkä se oli vain paremmin piilotettu. Lexa ei ollut aivan varma, mitä ajatella, joten oli vain tarjoillut kilparatsastajalle kahvia nenän eteen.
"Olenko ainoa, jonka mielestä nämä kilpailut ovat tuntuneet kestävän ikuisuuden ja vähän päälle?" Bex kysyi.

Emily hymyili Bexille ja otti itselleen kupin kahvia. 
"Et. Haluan kotiin jo." Emilylle alkoi riittää tämä, vaikka ihanaa olikin edustaa maataan. 
"Kupit kahvia ja mennään? Lexa, minä syön vasta tarkastuksen jälkeen kunnolla. En pysty nyt."

Bex nyökkäsi. Hänellä oli aivan sama tunne. He olivat asuneet tässä mökissäkin jo yli viikon. Hän tahtoi takaisin kotiin.
"Minä haluan leivän mukaan tai pyörryn matkalle", Bex vastasi. Heti herättyä syöty suklaapatukka ei pitäisi verensokeria ylhäällä tarpeeksi kauaa, jotta hän selviäisi tarkastuksesta. Lexa tosin oli jo askeleen edellä ja lykkäsi heidän matkaansa useamman täytetyn leivän muovipussissa.
"Ruokkikaa hevosenhoitajat, jos ette itse saa palaakaan alas", nainen totesi. Bex kalasteli heti yhden leivän käteensä. Hän söisi sen kävellessä hevosten luokse.

Emily hymyili leveästi. 
"Olet kultainen. Me ruokimme." Hän lupasi ja otti pussit sormiinsa. 
"Bex, mennääs. Saamme tämän pois alta." Ja sitten hän hilluisi pitkälle iltapäivään tekemättä mitään.

Bex nyökkäsi. Emilyllä oli oikein hyvä suunnitelma. Mitä nopeammin tarkastus olisi ohitse, sitä nopeammin päivä jatkuisi totutulla tavalla.
”Ihana ajatus lentää huomenna heti aamusta kotiin”, Bex huokaisi. Olkoonkin etteivät he ehtisi kotiin kuin vasta illaksi kiitos pitkän matkan ja aikaeron, mutta silti. He lähtisivät täältä aamulla. Alle 24 tuntia enää, ja he olisivat kotimatkalla.

Emily huokaisi onnesta. 
"Luojan vitun kiitos." Nainen totesi ennen kuin astui ovesta ulos. Kotimatka ei voinut olla tarpeeksi lähellä. Hän asteli reippain askelin talliin. 
"Zoe, Larissa, meillä on ruokaa!"

Bex mutusti nälkäisenä kerrosleipää, kun kulki Emilyn mukana tallille, jolla heidän hevosensa olivat koko edellisviikon asustaneet. Emilyn tervehdys oli varma keino saada ainakin nuorempi hevosenhoitajista heti käytävän puolelle. Valkoinen, tunnollisesti letitetty kimo oli tulla mukana.
"Olette ihan parhaita", Larissa julisti leveän hymyn kera.

Emily ojensi pussia ja otti vaihdossa Ticon ohjat. Ori tuntui leijalta eikä hevoselta. 
"Ei hyvä jumala! Perkele!" Nainen älähti ja talutti orin tallista. Kimosta pääsi korvia vihlova hirnunta ja se innostui esittämään jotakin mitä olisi voinut sanoa varsan passageksi. 
"Etsikää minulle hautapaikka!"

Zoella oli paljon helpompaa Dianan kanssa, joka tuntui olevan kovin rauhallisella mielellä liikkeellä, vaikka tamman pää olikin korkealla ja korvat kääntyilivät valppaana.
"Tuo ei ole vielä yhtään mitään", Zoe huomautti huvittuneena Emilylle, kun Bex ja Larissa kaivoivat leipiä itselleen. "Olisit nähnyt sen, kun otimme ne ulos aamuvarhaisella. Se veti vartin liinassa pelkkää pukkilaukkaa, ennen kuin asettui edes ravaamaan."

Emily ähkäisi ja vilkaisi Ticoa. 
”Sellaisenko teit? Piru periköön sinut Tico, olet viittä vaille vanha mies, et voi harrastaa sellaista vauvatoimintaa enää." Pörhistelevä saturatsu ei selvästi tuntenut samoin, kun se ravasi Emilyn kävelyn tahdissa. 

Zoe pudisteli päätään taluttaen pehmeästi askeltavaa Dianaa. Tamma innostuisi, mitä pidemmälle päivä etenisi, mutta juuri nyt hevonen oli kovin kiltisti, mistä hän oli tyytyväinen.
"Esittelette hevoset muuten kouluareenalla", hän huomasi sanoa. "Aiempi esittelysuora on edelleen veden peitossa." Sade oli tosiaankin aiheuttanut tuhojaan, mutta ainakin kenttä, jolle esterata koottaisiin iltapäivää varten, oli selvinnyt säästä lähestulkoon koskemattomana.

Emily nyökkäsi, osaten suunnata askeleensa oikeaan suuntaan. Tico korskui ja pärskyi, ollen sietämätön. 
"Perkele!" Nainen ärähti uudelleen, alkaen taluttaa oria kahdella kädellä ohjista pitäen. Hevonhelvetti.

Kun Bex sai toisenkin leivän syötyä, nainen otti oman kilparatsunsa talutettavakseen. Se vapautti Zoen harppomaan Ticon toiselle puolen Emilyn avuksi. Ainakaan hevonen ei voisi lähteä kiskomaan ratsastajaansa sivusuuntaan, kun hän oli edessä.
"En viitsinyt juoksuttaa sitä kauempaa enää aamulla, ettei se väsyisi liikaa, mutta ehkä tahdot ratsastaa sitä hetken esittelyn jälkeen", hän hymähti. Tico oli selvästi kaikkea muuta kuin väsynyt. Muutama hyppy voisi saada hevosen keskittymään paremmin ja säästämään lopun energiansa iltapäivää varten.

Emily nyökkäsi. Hän todellakin halusi. 
"Todellakin. Onneksi tallissa on vaatteet joihin vaihtaa. Jos en, se tappaa minut areenalle." Hän ei tiennyt mitään kamalampaa kuin lentoon lähtevän orin pidättely tarkastusta odotellessa. 

Zoe tarjoutui pitelemään hevosta hetken, jotta Emily voisi säästää voimiaan tarkastukseen ja varsinaiseen kisaluokkaan. Ticoa olisi voinut selvästi juoksuttaa hieman pidempäänkin aamulla, mutta ehkä parempi näin päin. Ainakaan se ei jäänyt kenellekään epäselväksi, että ori oli palautunut lauantain koettelemuksista hyvin. Larissa kumartui rasvaamaan hevosen kaviot ja riisui suojat vasta juuri sillä hetkellä, kun Tico oli lähdössä tuomariston eteen. Kun ori oli näin lennokkaasti menossa, hän ei tahtonut ottaa pienintäkään riskiä hevosen kanssa.

Emily ei naksauttanut kieltään kun vei hevosen tuomariston eteen. Hänestä ori oli selvästi kunnossa, mutta selvästi tarkastajat eivät jakaneet mielipidettä. Valkoinen ori ohjattiin odottamaan ja eläinlääkärin tarkistettavaksi, mikä sai naisen sydämen hakkaamaan. Jos he eivät saisi starttilupaa, hän ei tulisi mökistä ulos. Ei ollut helppoa pidellä oria tärisevin käsin kun hän tuli uudelleen areenalle orin kanssa. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Tico oli hyväksytty, muta se tuntui ikuisuudesta. Emily pyyhki poskiaan tullessaan pois, rukoillen että lentoon lähtevä irlantilainen ei lähtisi lentoon.

Emily ei ollut ainoa, joka pidätti hengitystään odottaessaan tietoa Ticosta. Bex oli käynyt sillä välin esittämässä Dianan, joka läpäisi tarkastuksen kirkkain paperein, mutta ei uskaltanut lähteä tarkastusalueelta ennen kuin Tico pääsi uudestaan tuomariston eteen. Tämä oli yhtä tuskaa, mutta lopulta koko Iso-Britannian joukkue pääsi jännityksestään, kun joukkueen parhaimmalla tuloksella liikkeellä oleva ratsukko sai lähtöluvan.
"Kaikki okei, Tico pääsi läpi", Zoe totesi Emilylle ja tarttui hevosen ohjiin. "Menkää vaihtamaan vaatteet, me varustamme nämä sankarit sillä aikaa." Bex nyökkäsi ymmärtäneensä ohjeet ja ojensi Dianaa Larissalle. Tuntui turvallisemmalta, että luupäisiin oreihin tottunut Zoe käsittelisi Ticoa. Larissa näytti aina niin pieneltä valkoisen kimon rinnalla.

Emily pyyhki poskiaan kiihtyvään tahtiin. Hyvä jumala. Hän vain nyökkäsi Zoelle, pysyen hetken paikallaan. Ihan hetki, sitten hän vaihtaisi.

Bex pudisti päätään katsoessaan hoitajien perään, kun naiset suunnistivat kimojen kanssa takaisin talliin.
"Tuomarit olivat typeriä. Se oli ihan selvää, että Tico liikkui puhtaasti", hän puhahti. "Okei joo, se oli lähdössä lentoon suurimman osan ajasta, mutta kyllä siitä silti näki, ettei se aristanut mitään."

Emily nyökkäsi. Hän tiesi sen, mutta jännnitys ja ilmaston tuoma uupumus teki elämän todella raskaaksi nyt. 
"Mmm. Mennään, pitää ratsastaa se urpo tai olen läntti hiekassa iltapäivällä."

"Se urpo hyppää nopeimman ja puhtaimman radan", Bex vakuutti. Ihan sama, etteivät he olleet vielä edes nähneet rataa. Tico loistaisi kuitenkin. Ei mitään muuta vaihtoehtoa ollutkaan.

Emily nyökkäsi, kävellen samalla kohti tallia. Hän vaihtoi siellä pikaisesti vaatteet ja asetteli kypärän päähänsä. Ei puhettakaan ilman ratsastamisesta. Hän veti hanskatkin käteensä, pyöritellen olkapäitään. 
"Onko Tico valmis?"

Bex vaihtoi vaatteensa yhtä tehokkaasti, jotta pääsisi nopeasti ottamaan muutaman hypyn Dianalla ihan vain saadakseen käsityksen siitä, miltä tamma tuntui. Hevosenhoitajat olivat heittäneet ratsuille satulat selkään ja suojat jalkoihin, puhdistaneet kaviot vielä kertaalleen ja varmistaneet, että suitset olivat kunnossa. Zoe oli vaihtanut Ticolle olympiat deltaohjalla nyt, kun hevosen selkään oltiin nousemassa.
"Totta kai", hoitajat vastasivat yhteen ääneen. Zoe suoristi parhaillaan Dianan satulahuopaa ties kuinka monetta kertaa. Heti ulkoilmassa Zoe punttasi Bexin Dianan satulaan, sillä tamman hallitseminen onnistuisi niin paljon paremmin.

Emily ei edes yrittänyt muuta kuin ponkaisi selkään tuolilta Larissan pitäessä kiinni. Ori oli jo menossa, vaatien Emilyn kääntämään hevosen pienelle rullalle. Kuten Larissa oli miljoonasti tehnyt. 
"Helvetin aasi, sulattiko helle aivosi?"

"Mitkä aivot sillä on koskaan ollutkaan?" Zoe kysyi huvittuneena taputtaen Dianan kaulaa, kun tamma lähti energisesti askeltamaan kohti verryttelykenttää. Siellä he jumppaisivat tänään iltapäivällä ennen luokkaansa, mutta nyt alueella oli vielä kovin hiljaista. Zoe katseli hetken Ticon menoa ennen kuin asteli hevosen pään vierelle ja tarttui poskihihnaan.
"Olisi pitänyt ottaa liina mukaan", hän hymähti auttaen ratsukkoa oikeaan suuntaan. Hevosella todellakin oli energiaa, mutta ehkä muutama hyppy saisi sen suuntautumaan oikeaan asiaan eikä ratsastajan alta lentoon lähtemiseen.

Emily pudisteli päätään sen pelleilylle. Kentällä hän työsti Ticoa ravissa hyvin vähän, käyttäen rehellisesti aikaa enemmän laukkatyöskentelyyn. Hän hyppäisi ennemmin hieman väsyneellä hevosella kuin liian energisellä. Ensimmäiseltä lähestymiseltä hän käänsi Ticon pois, arvaten että se olisi jyrännyt pystyn eikä suinkaan hypännyt sitä. 

Zoe katseli Ticon menoa huvittuneena. Oli siinäkin yksi idiootti. Diana näytti paljon maltillisemmalta, vaikka herttaisen tamman korvat sojottivatkin terävästi eteenpäin. Diana oli valmis töihin ja tuntui selkään oikein hyvältä, mikä rohkaisi Bexiä koettamaan paria hyppyä pystyllä. Diana kuunteli häntä siivosti, eikä edes tuntunut epävarmalta lähestyessään kirkkaita puomeja, mikä oli tamman kanssa aina voittoa.
"Minä en nostele sitten yhtäkään puomia, että olkaa pudottamatta!" Zoe huikkasi ratsukoille katsellen tyytyväisenä aidan takaa. Larissa juoskoot korjaamaan esteen, jos Tico jyräisi jotakin kumoon. 

Emily pudisteli päätään ja irrotti kättä ohjasta näyttääkseen keskaria Zoelle. Kun Tico tuli uudelleen pystylle, ori lähti naurettavan kaukaa ja loikkasi valtavalla loikalla esteen yli. Puhtaasti, mutta luoja siitä ei tyylipisteitä saisi. Pari hyppyä myöhemmin hän oli tyytyväinen ja hyppäsi alas. 
"Juoksuta sitä vielä, minä tulen alas ennen kuin se vippaa minut alas."

Larissa, joka oli vihdoin oppinut valmistautumaan kaikkeen, kaivoi heti liinan repustaan esiin ja naksautti sen kiinni orin kuolaimeen.
"Juoksutamme sitä", tyttö lupasi pirteästi, mutta antoi liinan Zoen käsiin. Tico kunnioitti pidempää naista paljon paremmin kuin häntä, mutta Zoella oli moinen vaikutus jokaiseen nelijalkaiseen. Kai sillä oli jotain tekemistä sen kanssa, miten naisella ei ollut kärsivällisyyttä katsoa pienintäkään perseilyä. Bexkin laskeutui Dianan selästä pyytäen Larissaa kävelyttämään tammaa vielä hetken. Hän riisui kypäränsä ja pyyhkäisi hikeä otsaltaan.
"Hitto, ratsastimme ehkä reilun vartin ja olen jo ihan hikinen", nainen kirosi nenäänsä nyrpistäen.

Emily pudisteli päätään. 
"Sama. Suihku, aamupalaa ja sitten valmistautumista aivan liian pitkään. Pienet päiväunet." Hän viittasi Bexin mukaansa kohti mökkiä. 
"Kulta, palasin!" Hän huusi kun astui ovesta.

"Kuulostaa täydelliseltä", Bex totesi. Mitä hän antaisikaan siitä, että iltapäiväksi lämpötila laskisi vaikka kymmenisen astetta. Se olisi paljon siedettävämpää kuin lämpö, joka oli edellispäivän myrskyn jälkeen saapunut heidän piinakseen. Ehkä se oli vähemmän kostea nyt, mutta kuuma heidän kuitenkin tuli.
"Ajattelinkin jo, minne katositte", Lexa vastasi naurahtaen keittiön puolelta. Hän oli käynyt katsomassa hevostarkastuksesta sen pätkän, että oli nähnyt molemmat hevoset hyväksyttyinä läpi, mutta palannut sittemmin ilmastoidun mökin suojiin.
"Mitä tekisi mieli syödä aamupalaksi? Vai suoraan savulohta salaatin kera?"

"Kävin Ticon selässä. Suoraan salaattia. Olenpahan syönyt hyvän viimeisen aterian kun Tico vielä tappaa minut. Se ei ollut läpäistä ensin tarkastusta ja sitten se oli täysi ääliö selästä." Emily valui istumaan keittiön tuolille ja pyöräytti silmiään.

"Ei Tico sinua tapa. Muuten sinulta jäisi pihvi syömättä", Lexa huomautti alkaen kaivaa salaattitarpeita esille. "Näin sen. Se oli aika hurjaa, mutta onneksi pääsitte lopulta syynistä läpi."

"Olisit nähn--onneksi et nähnyt sitä." Emily ehti sanoa. 
"... onneksi et nähnyt sitä ratsastusta."

"Kuvailusi perusteella en tosiaankaan olisi tahtonut nähdä sitä", Lexa myönsi. Jos Tico oli ollut täysi ääliö selästä, hän oli mieluusti sivussa, todistamatta sitä omin silmin. Orin olisi paras käyttäytyä areenalla iltapävällä, koska hän ei voisi jättää katsomatta.

Emily nyökkäsi ja hieroi kasvojaan. Hyvä jumala. 
"Käyn suihkussa odottaessa, sitten voin kadota päiväunille. Hitto elämä on täällä yhtä suihkussa ravaamista!"

"Tervetuloa hurrikaanikaudelle!" Lexa toivotti Emilyn perään nauraen. Elämä tosiaan oli yhtä suihkussa ravaamista lämpimissä osavaltioissa. Tai hurrikaanialueella. Tai... oikeastaan missä tahansa paitsi Englannissa.

”Paskaa!” Emily huusi yläkerrasta nyreänä ja katosi sitten suihkuun. Jälleen.

Lexaa nauratti Emilyn nyreys, siinä missä Bex oli uppoutunut puhelimensa maailmaan. Hänkin menisi käymään suihkussa... kohta. Ensin täytyi tarkistaa instagram, twitter, facebook, snapchat ja ties kuinka monta muuta appia, nettisivua ja vielä mitä.

Emilyllä ei ollut sellaista. Hän palasi alakertaan kevyissä vaatteissa, puhisten itsekseen. Ei tämä voinut olla edes totta. 
”Hurrikaanikausi saa haistaa pitkän.”

Bex naurahti Emilylle kun lähti itse yläkertaan päästäkseen eroon hikisistä ratsastusvaatteistaan.
"Kaipaat tätä lämpöä kun olemme takaisin Englannissa!" Bex huikkasi olkansa yli. Lexa naurahti. Eihän Emily ehtisi edes olla Englannissa niin paljoa, että loppuvuoden synkeys tuntuisi missään!

”Sen kesän jälkeen? Vitut!” Emily huusi takaisin ja pudisteli päätään. Ihan kohta alkaisi esteratsastus. Aivan liian jännittävää.

"Eikö aina sanota, että kuumaa kesää seuraa kylmä talvi?" Lexa huomautti huvittuneena. Onneksi Emily välttäisi edes sateisimmat kuukaudet, kun he voisivat ensin lomailla yhdessä ja sitten nainen saisi suunnata Australiaan uudelle, jännittävälle seikkailulle.

”Antaa tulla. Minä kestän.” Emily puuskahti ja selaili puhelintaan. 
”Vanhemmiltani terveisiä.”

"Lähetä takaisin", Lexa vastasi hymyillen. "Kai olemme edelleen menossa käymään siellä kunhan pääsemme kotiin?" Hän olisi voinut vannoa Emilyn vanhempien uhkailleen, etteivät he saisi lähteä lomalleen käymättä ensin kylässä.

Emily nyökkäsi. 
”Todellakin, se on ainoa väli jolloin he ehtivät nähdä minusta vilauksen ennen kuin palaan Australiasta.” Ja siihen olisi aikaa.

"Hyvä", Lexa nyökkäsi. Ehkä he voisivat mennä käymään siellä sunnuntaina, tai heti seuraavan viikon alussa. Kyllä joku päivä löytyisi, jolloin he ehtisivät sinne ajella.
"Sinulla on kyllä ollut tavattoman kiireinen syksy", hän myönsi hymy huulillaan. Suuria kilpailuja ja pitkiä matkoja perä perään. Emily ansaitsi ihanan loman tähän kaiken keskelle.

Emily nyökkäsi. Tämä vuosi oli alustaan huolimatta ollut poikkeuksellinen. 
”... en olisi tässä ilman sinua. En olisi jaksanut.”

Lexa kääntyi leikkuulaudan puolesta vilkaisemaan kunnolla naisystäväänsä.
"En minä ole tehnyt mitään ihmeellistä", hän huomautti. Hän oli vain ollut. "Tämä on kaikki sinun omaa aikaansaannostasi."

Emily pudisteli päätään. Lexa ei tiennyt mitä kaikkea oli tehnyt. 
”Ilman sinua olisin edelleen valheessa, ilman tukea ja kannustuta puolisoltani. Uupunut ja kyllästynyt. En jaksaisi olla tässä.” 

Lexa huuhteli kätensä hanan alla ja käveli Emilyn luokse vetäen naisen halaukseen.
"Siinä tapauksessa olen onnellinen, että olemme tässä." Emily ansaitsi tämän kaiken ja vielä enemmän. Hän painoi suukon naisen otsalle. "Ota lautanen, salaatti on jo melkein valmista. Voit jo ottaa itsellesi kalaa."

Emily halasi Lexaa tiukasti. 
”Sinä sait uskomaan että tämä on mahdollist.” Hän mutisi hiljaa, ottaen sitten lautasen ja sille kalaa. Luoja miten nälkä oli.

"Tietenkin se on mahdollista", Lexa naurahti pehmeästi ja palasi sekoittamaan silputut vihersalaattitarpeet keskenään. Hän nosti kulhon pöytään, jotta Emily voisi vain napsia siitä lisää lautaselleen kalan kaveriksi ja istahti alas täytettyään vesikannun kylmällä, raikkaalla vedellä. Täällä ei vain voinut juoda tarpeeksi vettä.
"Rakastan sinua", Lexa ilmoitti hetken Emilyn syömistä tyytyväisenä katseltuaan. Hän oli päättänyt, ettei sitä voisi koskaan sanoa liikaa tai liian usein.

Sitä ei voinut koskaan kuluttaa loppuun. Vastausta siihen Lexa sai tosin odottaa siihen asti että hän sai syödyksi. 
”Minäkin sinua.”

"Ja vain hieman vähemmän kuin lounastasi", Lexa lisäsi naurahtaen. Ei hän tosissaan ollut, mutta tilaisuus oli liian hyvä käyttämättä jätettäväksi. "Tuliko vatsa täyteen?"

”Tsk, enemmän.” Emily muistutti ja nyökkäsi. 
”Tuli. Nyt nukun puolitoista tuntia ja olen sitten valmis.” Hän lupasi huokaisten.

"Selvä. En anna kenenkään häiritä sinua sillä aikaa", nainen lupasi hymyillen. "Nuku hyvin rakas."

”Hyvä. Muuten tulisi ruumiita.” Emily myönsi huokaisten ja katosi ylös. Eikä hän palannut kuin hieman alle kahden tunnin päästä, kisavaatteet jo yllään, hermostuneesti naksutellen. 

Nukkumaan suoraan suihkusta hiipinyt Bex oli palannut alakertaan haukotellen hieman ennen Emilyä, ja söi nyt hyvällä ruokahalulla vihersalaattia ja kylmäsavulohta.
"Näytätpä sinä jo nyt siltä, että tarvitset kohta paperipussin hengittelyä varten", Bex huomautti osoittaen Emilyä haarukallaan. "Ei kannata."

Emily siristi silmiään ja otti kaapista vesipullon. 
”Vihaan sinua jo nyt. Älä ärsytä.”

"Jos vihaat minua jo valmiiksi, ei minulla ole mitään syytä olla ärsyttämättä", Bex huomautti. Yleiset käytöstavat eivät koskaan olleet riittävä syy, jos häneltä kysyttiin.

Emily naurahti. Bexin sanoissa oli ideaa.
”Hyvä on, älä ärsytä lisää.”

"Okei", nainen myöntyi virnistäen. Hän voisi olla ärsyttämättä enempää, jos Emily ei ihan täysin vihannut häntä. Zoenkin elämä olisi ollut paljon helpompaa, jos nainen ei olisi niin avoimesti vihannut hänen jokaista soluaan! Hän ei olisi tehnyt puoliakaan käytännönpiloistaan, jos hoitajan ärsyttäminen ei olisi ollut aina yhtä palkitsevaa.
"Kerron sinulle sitten ratani jälkeen, miten perseestä se on", hän lupasi jalosti. Ihan kuin maajoukkuevalmentaja antaisi hänelle muuta vaihtoehtoa.

Emily pyöräytti silmiään. 
”No voi kiitos. Jalomielistä.” Todella jaloa.

"Ole hyvä", nainen hymyili viattomasti. "Voin vain sanoa, että tee miten minä sanon, älä miten minä teen." Hän ei uskonut puhtaaseen rataan Dianan kanssa, jolle moinen oli tavallisenakin päivänä haastava. Tämä ylimääräinen vapaapäivä ja kuuma sää eivät varsinaisesti antaneet syytä uskoa, että tänään Diana hyppäisi yhden harvinaisista puhtaista radoistaan.

”Noh.” Emily huokaisi syvään ja pudisteli päätään. 
”Teemme kaikki parhaamme.”

"Toisilla se vain riittää johonkin", Bex tiivisti päätään pudistaen. No, ainakaan hänen ei ensimmäisenä lähtevänä joukkueratsastajana tarvitsisi murehtia joukkuetuloksesta. Jos he joutuisivat ottamaan hänen tuloksensa huomioon, kirkkain mitali olisi jo joka tapauksessa menetetty, ihan sama miten hyvin he Dianan kanssa suoriutuisivat.

”Älä viitsi. Tarvitsette harjoitusta. Ei kukaan voita ensimmäisellä kerralla.” Emily huomautti hymyillen. 
”Mennäänkö?”

Ei hän ollut tullut voittoa täältä hakemaan, mutta olisi ollut mukava tehdä tulos, johon olisi voinut olla edes itse tyytyväinen. Lauantain maastorata oli ollut virheetön ja Diana oli tuntunut hyvältä sen läpi muutamista haasteista huolimatta, mutta perjantain koulu painaisi vielä pitkään.
"Mennään", Bex nyökkäsi nousten pöydän äärestä. Hän hymyili pahoitellen Lexalle jättäessään lautasen tiskialtaaseen.
"Tulen katsomaan sinua ennen kuin lähdet radalle", Lexa lupasi Emilylle hymy huulillaan. Tietenkin hän tulisi. Emily ansaitsi onnensuukkonsa.

Emily nyökkäsi Lexalle ja lähti ulos. 
”Ihan kohta tämä on ohi. Luojan kiitos.”

"En olisi voinut sanoa sitä paremmin", Bex huokaisi kantaen tummansinistä kisatakkia käsivarrellaan. Hän ei todellakaan pukisi sitä päälle tässä auringossa kuin vasta juuri ennen omaa lähtövuoroaan.

Emilyn takku roikkui myös naisen kädellä ja valkoisen paidan sijan naisella oli vielä t-paita päällään. 
”Ihan kohta. Huomenna kotiin. Olo on niin kaikkensa antanut.”

"Jep", Bex nyökkäsi. Ei se hänen tuloksissaan erityisemmin näkynyt, vaikka he olivatkin kohonneet kahdenkymmenen parhaan joukkoon, mutta hänestä tuntui silti siltä että hän oli tehnyt enemmän töitä viimeisen viikon aikana kuin kuukaudessa sitä ennen.
"Ihana päästä takaisin kotiin. On jo ikävä kaikkia muita hevosia."

”Ikävä kaikkea kotona.” Emily huokaisi syvään. Hän halusi kotiin niin paljon.
”Nuoriso kulkee seinille.”

Bex naurahti. Luojan kiitos talliin saattoi luottaa siinä, että hevoset olivat päässeet liikkumaan ja ne, joiden kausi ei ollut vielä paketissa, olivat tehneet töitä tämän viikon aikana, mutta ei se silti sama asia ollut kuin hän ratsujen selässä. Hän kaipasi sitä itse.
"No, eipähän ole tylsää paluuta takaisin arkeen", hän hymähti huvittuneena. Vielä olisi muutamat kilpailut edessä ennen kuin hän voisi päätellä kisakauden ratsujensa kanssa.

”Ei ole ei.” Emilyllä ei tosiaan ollut paluuta arkeen tiedossa vielä hyvään toviin. 
”Ensi syksystä en tee tällaista.”

"Älä mene vielä vannomaan", Bex naurahti. Hän ei ollut koskaan odottanut kauden loppua näin suurella innolla. Yleensä Burghleyn jälkeen olo oli ollut surkea, kun kisatauko häämötti niin lähellä. Nyt hän oli vain onnellinen siitä, miten kiireisin arki oli jo takana. Enää muutamat kisat, ja hän saisi parin kuukauden loman.
"Kohta huomaat kiertäväsi kisoja ympäri vuoden kun alatte kilpailla talven derbyluokissa tai jossakin."

Emily pudisteli päätään. 
"Ei. Ei helvetissä. Tarvitsen lomani ja hevoset myös." Hän vilkaisi kelloa. 
"Helvetin helvetti, ikuisuus vielä. Jos menen johonkin penkin alle nukkumaan lisää?"

"Ei kannata", Bex vastasi päätään pudistaen. "Zoe ei arvosta jos joutuu etsimään sinua radan kävelyä varten. Kokemuksella."

Emily huokaisi ja pyöräytti silmiään. 
"Sen jälkeen, aasi."

"Sen jälkeen sinä katsot kun minä kiskon ainakin viisi estettä mukanani alas ja yrität olla nauramatta, kun maajoukkuevalmentajan otsasuoni pullottaa sentin ulkona", Bex vastasi naurahtaen.

Emily nauroi Bexin kuvaukselle. 
"Juoksen sitä suonta karkuun..."

"Saat juosta lujaa", nainen naurahti. "Mennään vilkaisemaan hevosia ja sitten vasta kävelemään rataa?" Hän ehdotti. Heillä oli vielä hetki aikaa. Ja no, radan kävelyn jälkeen sitä vasta olisikin, kun he lähtisivät hyppäämään niin myöhäisessä vaiheessa. Jopa hän, vaikka ei se siltä sijoituksia katsoessa tuntunutkaan. Kai hän oli vain tottunut liian hyvään Dianan kanssa viimeisen puolentoista vuoden aikana.

Emily pudisteli päätään ja nosti kädet ilmaan. 
"Ehei, en tule Ticon näköpiiriin ennen lämmittelyä enää." Ori kiipeäisi puuhun sen jälkeen.

Bex pyöräytti silmiään.
"Hyvä on. Minä käyn jättämässä takin hevosten luokse. Käy hakemassa meille sillä aikaa jäätelöt tai jotain muuta kylmää?" Hän ehdotti naurahtaen ja ojensi kättään ottaakseen vastaan Emilynkin kilpatakin, jos nainen tahtoisi siitä eroon.

"Minä haen!" Emily ojensi takkinsa ja lähti kohti kojuja. Hän löysi jäähilejuomaa ja jäätelöä, joten otti molempia. Miksi tyytyä vain yhteen?

Bex kävi jättämässä takit siististi hevosten ulottumattomiin tallin puolelle ja vaihtoi muutaman sanan Zoen kanssa siinä samalla. Hän rapsutti hetken Dianan otsaa vakuutellen itselleen, että tammalla oli kaikki kunnossa ja hevonen tekisi huipputuloksen tänään. He ottaisivat vielä niin paljon kiinni kuin mahdollista viimeisenä päivänä. Diana loistaisi tänään timanttisena. Hän palasi takaisin aurinkoiseen ulkoilmaan sujauttaen aurinkolasit päähänsä ja etsiytyi Emilyn luokse.
"Hyvin ajateltu", hän virnisti katsoessaan naisen hankkimia herkkuja. Ehkä he eivät kärsisi lämpöhalvauksesta ainakaan varttiin. "Ratapiirros on julkaistu. Vittu mitä paskaa suoraan sanottuna", hän puhahti näyttäen puhelimeltaan piirrosta. Zoe oli luvannut tulostaa sen heille kävelyä varten, mutta jo vilkaisu oli saanut hänet kiroamaan nenä nyrpistyen.

Emily pudisteli kevyesti päätään Bexin sanoille. 
"Tietenkin se on paskaa, saadaan järjestys uusiksi vielä viimeisenä päivänä." 

"No selvästi", hän pyöräytti silmiään. "Kolmoissarja ja heti perään suhteutettu linja pystylle? Haistakoot paska." Hän ei ollut varma, miten luovisi Dianan siitä läpi ilman suuria virheitä. Puhumattakaan jo piirroksessa hyvin haastavalta näyttävästä viimeisestä kahdesta linjasta maaliin.

"Jep, siinä on tosiaan haettu kusipäisesti pudotuksia." Olisihan se ollut liian mukavaa jos olisi voinut vetää henkeä. 
"Me viemme kullan silti kotiin. Edes joukkuekullan."

"Joo, minä pesen käteni siitä tavoitteesta", Bex puuskahti. Jos Diana tulisi maaliin vain yhdellä pudotuksella, hän olisi äärimmäisen ylpeä tammasta. Näin tekninen rata ei tosiaankaan olisi Dianan vahvuuksia.

"Pah." Emily puuskahti ja heitti jäätelönsä pahvikupin pois. Slushin kanssa voisi sentään kävellä rataa läpi. 
"No niin, valutaas sinne päin kuuntelemaan saarnaa vuodelta 1984."

"Joka ei ole muuttunut sanaakaan siitä vuodesta", Bex täydensi päätään pudistaen. Ehei, maajoukkuevalmentaja ei ollut voittanut häntä puolelleen tämän viikon aikana. Hän tahtoi lähinnä kuristaa vanhan miehen. Nainen lusikoi loput jäätelöstään ja heitti kupin menemään, jotta ei saisi seuraavaksi siitä kommenttia valmentajalta.
"No mutta hei, ainakin olemme vielä hyvin täyttämässä tavoitetta Tokion joukkuepaikasta."

Emilyllä oli sama tunne. 
"Se on totta. Se on viimeisin pakkotavoite." Nainen myönsi hiljaa. Se heidän pitäisi saada. 
"Se edes. Mennääs sitten." Emily puuskahti ja lähti astelemaan kohti kenttää, katsellen rataa syvään huokaisten. 

Bex ei halunnut edes tietää, miten tiukan puhuttelun he olisivat saaneet, jos he eivät olisi olleet niin vahvoilla joukkuepaikan suhteen. Se oli ollut koko joukkueen tavoite, kun he tänne lähtivät. Ainakin jotain tulisi siis täytettyä.
"Ai helvetti, vihaan tätä jo nyt", Bex puuskahti mittaillen esteitä kentän laidalta katseellaan. Zoe saapui kahden paperin kera, joille nainen oli käynyt toimistossa tulostamassa esteradan. Hoitajalla oli jopa kaksi kuulakärkikynää mukanaan, jotta ratsastajat voisivat tehdä papereihin omia merkintöjään rataa kävellessään.
"Miten voikin olla, että nämä näyttävät aina paljon suuremmilta, kun niiden lähelle pääsee", Bex mutisi.

Emily otti paperin ja kynän, kiittäen Zoea. 
"Koska olet niin lyhyt." Emily naurahti, vaikka mietti itse usein samaa. 

"Haista sinä kukkanen, Randall", Bex vastasi silmät siristyen. Ei hän niin paljon Emilyä lyhyempi ollut. Reilun kymmenen senttiä vain. Ihan pikkujuttuja sellainen!
"Tökkisin sinua, jos en pelkäisi että läikytät jäähilejuomaasi housuillesi."

"Hyvä ettet tökkää koska niin siinä kävisi." Emily myönsi nauraen ja pudisteli päätään. Hän kuunteli saarnaa kyllästyneenä ja pyöritteli silmiään piilossa, mutta teki kiltisti muistiinpanoja radasta. 

Bex oli paljon huonompi peittelemään kyllästymistään maajoukkuevalmentajan yksinpuheluun. Hän tahtoi kävelemään rataa, eikä kuuntelemaan kuinka museoesine kertoi hänelle mitä tehdä. Mies ei edes tuntenut Dianaa kunnolla!
"Mennään äkkiä", Bex supatti heti kun saarna tuli päätökseensä ja nyki Emilyä kohti rataa. He voisivat oikein reippaasti yrittämällä ehtiä kävelemään rataa ennen kuin valmentaja pääsisi liikkeelle, eivätkä he joutuisi siis kuuntelemaan saarnaa laskiessaan askelia sarjan ja suhteutettujen linjojen välillä.

Emily ponkaisi ylös ja livisti Bexin kanssa kävelemään rataa. Hän uppoutui omiin ajatuksiinsa, naksutellen kynää samalla. 

Bex laski askelia esteiden välillä ja suunnitteli omia linjojaan. Nyt, kun yleisö oli vielä lähestulkoon tyhjänä, oli vaikea koettaa arvata, minne ihmismassat asettuisivat. Hän vain toivoi, ettei joutuisi hyppäämään yhtäkään estettä kohti täpötäyttä katsomon kohtaa, jossa heiluteltaisiin lippuja tai jotakin muuta. Diana häiriintyisi vähemmästäkin ja kolauttaisi puomin perässään alas.
"Tämä kolmoissarja on perseestä", Bex julisti seistessään keskimmäisen osan kohdalla. Oliko ihan pakko ratsastaa tämä rata jos ei tahtonut?

Emily katseli sarjaa ja nyökkäsi. 
"En tiedä mitä teen Ticon kanssa. Ehkä vain ratsastan sen verryttelyssä puhki. Ennemmin väsynyt kuin hevonen joka karkaa pidätteistä läpi."

"Minä en tiedä millä saan Dianan uskomaan, että se voi hypätä tämän", hän huokaisi. Sarjat olivat aina Dianan heikoimpia paikkoja, eikä nyt edes olisi hengähdystaukoa kolmoissarjan perään. Hän joutuisi todella ratsastamaan hevosta vahvasti ja rohkeutta valaen, jotta tamma hyppäisi vielä yksivärisen pystynkin sarjan jälkeen.
"Jos nämä neljä estettä jäävät pystyyn, olen ylpeä Dianasta."

"Jäävät ne. Ja sinä osaat kannustaa Dianaa tavalla jolla kukaan muu ei osaa." Hän olisi kusessa Ticon kanssa. Emily kirjoitti pari juttua ylös ja siirtyi eteenpäin.

"Tuskinpa vain", Bex mutisi vilkaisten sarjaa vielä kertaalleen. Oli vaikea koettaa päästä sisään Dianan pääkoppaan tässä hetkessä. Hän koetti ennakoida, mitä tamma näkisi ja mihin hevonen reagoisi, mutta ennen kuin yleisö olisi asettunut aloilleen, se olisi pelkkää arpapeliä. Hän jatkoi radan loppuun kiroten viimeisiä esteitä. Kenen idea oli tehdä vielä kotimatkastakin suhteutettua linjaa suhteutetun linjan perään valtavilla oksereilla?
"Tämä rata on sadistin suunnittelema. Helvetti", hän mutisi juoksuttaen kättään hiustensa seassa.

"Niin on." Emily myönsi, ryystäen hermostuneena loputkin slushistaan alas. 
"Ei vittu, ei tämä tästä parane." Nainen puuskahti, lähtien kohti tallia. 

"Pahenee vain", Bex totesi tuntien pahoinvoinnin vellovan vatsassaan ja lähti kohti tallia Emilyn rinnalla. Hän joutuisi ensimmäisenä heidän joukkueestaan radalle. Hän ei voisi edes luottaa siihen, että muut palaisivat kertomaan, miten rata oikeasti ratsasti. Ehei, hänen täytyisi startata joukkue.
"Melkein toivon, että koko hiton kisa olisi jouduttu perumaan myrskyn takia", hän kirosi nenä nyrpistyneenä.

"Hiljaa. Se ei kävisi päinsä." Emily puuskahti, astellen talliin. 
"Larissa, millainen Tico on ollut?"

Bex irvisteli Emilyn selälle kypsästi moisen käskyn myötä. Hän suunnisti katsomaan kimoa tammaansa, jonka harja oli jätetty tasaisille lettisykeröille aamun tarkistuksesta.
"Iloinen höpsö pieni poika", Larissa vastasi. Ori leikki lähestulkoon tyhjällä muovipullolla, joka roikkui karsinan kaltereista. Muutama jyvä heilui enää pullon sisällä, joka oli viihdyttänyt hevosta koko edellisen päivän ja suuren osan tästä aamusta.
"Ticon mielestä tosin töitä olisi voitu tehdä jo pitkään."

Emily nyökkäsi ja veti kypärää päähänsä. Tietenkin olisi. 
"Rata näytti siltä että otan sen jo nyt, kävelen sitä kuulolle. Sen on oltava hallinnassa tai sijamme on jotain yli neljänkymmenen loppujen lopuksi."

"Selvä", Larissa nyökkäsi. Hän nosti nopeasti satulan hevosen puhtaaseen selkään ja sujautti kuolaimet suuhun. Hän kiinnitti martingaalin huolella, kääri suojat ja bootsit valkoisiin jalkoihin ja varmisti vielä kertaalleen, että ori oli valmis lähtemään yleisön eteen.
"Käveletkö maastoja pitkin vai tulenko jo kentälle?"

"Kentälle. Ei se maastossa kuuntele sitäkään hippusta mitä ehkä kentällä." Emily totesi ja ojensi vaihdossa ohjista takkiaan. 
"Laitan sen vasta ennen radalle menoa."

Larissa nyökkäsi ottaen takin vastaan. Hän kantaisi sen mukanaan kentän laidalle, kuten reppunsa täynnä kaikkea tarvittavaa ja turhaakin.
"Mennään siis." Zoe ja Bex seuraisivat perästä, kun olisivat valmiita lämmittelemään Dianaa. Tyttö heilautti repun selkäänsä. Hän voisi pelata kännykällään, jos Emily ei tarvitsisi ensimmäiseen tuntiin mitään häneltä.

Emily tuskin kaipaisi mitään. Hän vain nousi selkään ja vaati Ticoa kävelemään sekä keskittymään häneen. Siinä oli työsarkaa.

Larissan ei käynyt kateeksi ratsastajaa, jolla oli kädet täynnä töitä. Tytön huomio kääntyi viereiselle kentälle, joka oli luokan lämmittelykäytössä. Hevoset vaihtuivat nopeaan tahtiin, kun ratsastajat toivat hevosensa lämmittelyyn, menivät radalle ja siirtyivät muualle jäähdyttelemään, kun suoritus oli takanapäin. Hän ei tahtonut edes tietää, miten minuuttiaikataululla lämmittelyaluetta valvottiin. Vasta, kun hän tunnisti Bexin Dianan kanssa siirtymässä lämmittelyyn, hän terästäytyi. Kisat alkoivat siis kääntyä kohti kärkeä, jos Iso-Britannian ensimmäisenä starttaava joukkueratsastaja oli lämmittelyssä. Diana näytti työskentelevän kunnolla ja olevan kuulolla, mutta tamma kolautti heti ensimmäisen hypyn alas perässään. Larissa irvisti myötätunnosta. No, parempi nyt kuin radalla. Hän nousi nurmelta ylös ja asteli Emilyn luokse vesipulloa tarjoten. Ratsastajalla oli varmasti jano Ticon kanssa pyörimisen jälkeen, ja hän voisi samalla pyyhkiä hiekkaa orin suojista ja varmistaa, että hevonen olisi valmis siirtymään lämmittelyareenalle omalla ajallaan.
"Sovitaanko ettet sinä pudota yhtään puomia?" Tyttö kysyi orilta.

Emily irvisti kun näki vilaukselta Dianan pudottavan. Nyt Tico malttoi jo seisoa kun Larissa touhusi hevosen jaloissa ja hän joi. 
”Sovitaan. Koetan pitääkin sen. Hitto tätä, kohta pääsen tuonne jo.”

"Jep", Larissa nyökkäsi. Hän vilkuili Ticon jalkojen lomasta lämmittelevää kimoa viereisellä kentällä. Seuraavat hypyt Diana suoritti paljon varmemmin, eivätkä puomit enää kolisseet tamman perässä. Se oli ollut vain yksi heikompi hyppy. Diana pudotti usein lämmittelyssä puomeja. Tämä ei vielä kertonut yhtään mitään.
"Haluatko nähdä Bexin radan? Voin kävellä Ticon kanssa sen aikaa", Larissa kysyi. Ratsukot lähtivät kerrankin niin kaukana toisistaan, ettei Emily edes pääsisi lämmittelyalueelle ennen kuin Bex olisi jo tammoineen jäähdyttelemässä. Kai sille oli ihan järkevä syy, miksei lämmittelyyn otettu kuin kymmenen ratsukkoa kerrallaan. Kuten vaikka se, ettei kentälle olisi mahtunut hyppäämään kolmea lämmittelyestettä yhtään sen useampi yhtä aikaa.
"Olen varma että loistatte tänään molemmat. Hyppäätte hienosti puhtaan radan kahteen otteeseen ja tuotte kullan kotiin", tyttö vakuutti taputtaen Ticon lautasta, kun suoristautui takajalan parista.

Emily pudisteli päätään. 
"Pakko sanoa että en halua. En halua nähdä sitä, jännittää jo tarpeeksi." Hän ei halunnut lisätä sitä. 
"Joukkuekullan toivottavasti." Henkilökohtainen oli luultavasti menetetty.

"Selvä", tyttö vastasi. Hänen teki mieli kysyä, voisiko hän siinä tapauksessa mennä katsomaan, mutta ehkä hän pysyisi Emilyn ja Ticon luona ihan vain kaiken varalta. Zoe voisi varmasti kertoa tärkeimmät palat heti radan päätteeksi, ja hän näkisi videolta myöhemmin, miten rata oli sujunut.
"Joukkuekullan ehdottomasti", Larissa vakuutti. Ei siitä ollut epäilystäkään! Heillä oli ihan paras joukkue. Maailman paras.

"Sinä voit mennä katsomaan." Emily lupasi hymyillen pehmeästi. Ei hänellä ollut nyt Larissalle tarvetta. 
"Menes siitä."

Larissa hymyili leveästi eikä kaivannut toista kehoitusta kiiruhtaakseen Zoen rinnalle viereiselle kentälle. Diana hyppäsi vielä yhden okserin ennen kuin Bex taputti tamman kaulaa ja toi hevosen hoitajien luokse. Sen jälkeen ei mennyt montaa minuuttia, kun he lähtivät saattamaan ratsukon areenan porteille.
Bex ratsasti kilpailujen ilmapiiristä sähköistyneen tamman portista areenan puolelle silmät suljettuina. Hän veti syvään henkeä ja lähti saman tien pyörivässä laukassa kohti lähtölinjaa, kun kello soi. Hän ei aikonut esitellä esteitä Dianalle lainkaan, sillä tamma tuntui vain keräävän kierroksia jokaisella sekunnilla enemmän. Parempi päästä heti töihin, ennen kuin tamman keskittyminen rakoilisi kuten lämmittelyssä oli käynyt.
Tamma ylitti violetin Tryon 2018 esteen korkealla hypyllä näyttäen kaikille katsojille, miten paljon ponnistusvoimaa ja kykyjä hevosella parhaimmillaan oli. Alkurata näytti oikein siivolta, eikä Diana käynyt lähelläkään yhtäkään puomia. Edes pelätyn kolmoissarjan kaksi ensimmäistä okseria eivät tulleet mukana alas, ja vaikka Diana kolautti kunnolla viimeisellä pystyllä, ei puomi pudonnut kannattimiltaan. Suhteutettu linja vaati hieman enemmän ratsastamista eteen kuin Bex olisi tahtonut sarjan jälkeen, mutta Diana ei päässyt liian pitkäksi ja pystyi hyppäämään ruskean pystyn puhtaasti. Hänen teki mieli kehua tammaa heti siinä, mutta nainen tyytyi vain kannustamaan hevosta äänellään. Se oli ihan hyvä veto, sillä valtava trippeli sai tamman peruuttamaan hieman hypystä, mutta venymään kuitenkin toisella kovalla kolautuksella esteen yli. Bex ei uskaltanut edes vilkaista olkansa yli, jäikö puomi pystyyn, kun keskittyi valmistelemaan tammaa vesimaton koristamalle esteelle. Vastoin ennakko-olettamusta, Diana ei välittänyt vesimatosta ja tuntui keräävän itsevarmuuttaan sitä seuranneella muurilla, mistä Bex oli kiitollinen. Siinä samalla tuli nähtyä, ettei trippeli tosiaan ollut pudonnut, vaan he jatkoivat edelleen puhtaalla suorituksella. Vaikea kahden esteen linja kohti kotia onnistui, ja jäljellä oli enää kaksoissarja sekä viimeinen este. Jokin katsomossa tuntui varastavan tamman huomion, kun he lähestyivät kaksoissarjaa, ja Bex sai todella tehdä töitä, että sai tuotua tamman siivosti esteelle. Diana kolautti sarjan ensimmäisellä osalla. Yleisön odottaessa henkeään pidättäen, putoaisiko puomi tamman jäljessä, Bex kannusti hevosta jälkimmäisen osan yli. Dianalla vain oli toinen ajatus, ja tamma, joka yleensä pudotti puomeja jäljessään, kieltäytyi niin, että päätyi jyräämään esteen osittain alas edessään. Kello soi kiellon merkiksi kun Bex koetti rauhoitella takasilleen hyppivää tammaa ja kannustaa hevosta pois tieltä, jotta ratahenkilöstö voisi koota esteen uudestaan heitä varten. Nainen supatti hevosen korviin ja hieroi niitä toisella kädellään, kun odotti merkkiä lähteä uudestaan kaksoissarjalle. Diana steppasi terävin askelin ja säpsähti kelloa. Bex veti syvään henkeä. Kolme estettä ja he olisivat kotona. Maailma ei voisi olla niin julma heille, että kilpailut päättyisivät toiseksi viimeiselle esteelle uuteen kieltoon.
Ei, maailma ei sentään ollut aivan niin julma, sillä toisella yrittämällä Diana suoritti kaksoissarjan puhtaasti, eikä tuonut edes viimeistä estettä mukanaan alas. Bex taputti kaksin käsin tamman kaulaa ravatessaan reippaasti ulos kentältä. Larissa taputti ratsastajan polvea kannustukseksi, ennen kuin jätti Zoen työskentelemään Dianan pariin ja palasi Emilyn luokse.
”He ottivat yhdeksän virhepistettä”, tyttö kertoi vilkaisten Ticoa. Tico tekisi ehdottomasti paremman tuloksen, siitä hän olisi varma.

Emily keskittyi senkin hetken Ticon kanssa työskentelyyn. Hän vilkaisi palaavaa Larissaa ja hymyili. 
"Se on hyvä suoritus, tulemme näkemään paljon pahempia ja on nähtykin jo." Nainen järkeili, vetäen värisevästi henkeä. Hän pyyhkäisi silmäkulmaansa ja yritti pidätellä pahinta jännitystä pois. 
"Ei herran jumala. Ihan kohta, ihan kohta Tico." Kun oli heidän vuoronsa päästä lämmittelyyn, Emily toi Ticon pystylle ja se ylittyi naurettavan helposti. 
"Hyvä poika, hienosti." Hevonen oli ratsastettavissa. 

Larissa ei viitsinyt huomauttaa, että virhepisteet olivat tulleet kieltäytymisestä ja siitä johtuneista aikavirheistä. Se ei tosiaankaan olisi kannustavaa Emilylle, joka lähtisi tavoittelemaan puhdasta rataa. Parempi kuvitella, että kyseessä oli kaksi puomia ja yksi aikavirhe.
"Hyvin teillä menee", Larissa lupasi siirtyen lämmittelykentän laidalle valmiina juoksemaan ja muuttamaan estekorkeuksia, jos sille olisi tarvetta. Lexa, joka oli ollut katsomon puolella aina siihen asti, että Bex oli ratsastanut pois, saapui myös kentän sivuun odottamaan, että Emily olisi valmis lähtemään radalle.

Ei tosiaan. Emily vilkaisi okseria. 
"Nosta sitä okseria reilusti. Otan yhden hypyn siitä etä tämä tajuaa että pitää oikeasti olla hereillä." Hän ohjasi orin lopulta nostetulle okserille ja ratsasti sitten ulos verryttelystä kun pyydettiin. 
"Hei rakas." Hän tervehti Lexaa hymyillen, Ticon jopa seistessä aloillaan. 

Larissa teki työtä käskettyä ja laski estettä Ticon sen hypättyä, ettei seuraavilla olisi mitään valitettavaa asiasta. Hän hölkkäsi ratsukon rinnalle tarkistamaan vielä kerran suojien tarroja, siinä missä Lexa astahti lähemmäs ja nousi varpailleen seisomaan, jotta voisi houkutella Emilyn pikaiseen suukkoon.
"Mene loistamaan kirkkaana kuin tähti, rakas", hän toivotti hymyillen. "Odotan sinua heti portilla."

Emily pudisteli kevyesti päätään Lexan sanoille, hymyillen suukon antamasta itsevarmuudesta. 
"Menemme tekemään... jotakin." Nainen naurahti ja ratsasti orin kentälle. Hän otti hetken esitelläkseen radan ja yleisön Ticolle, vaikka kokenut arvokisaratsu oli jo tottunut siihen. Hän oli melko varma että orin suuri hyppy ensimmäiselle esteelle oli brassailua, se tiesi olevansa huomion keskipiste nyt hyvin monen silmäparin edessä. 
"Rauha, rauha, rauha. Nätisti, hyvä poika, nätisti." Ennen kolmoissarjaa Emily ei hiljentynyt sekunniksikaan ja muistutti Ticoa hypyistä vielä ääneenkin. Linja sen jälkeen sai aikaan saman efektin, naisen suu kävi tauotta. Kun maaliviiva ylittyi, Emily heitti ohjat toiseen käteen, taputtaen orin kaulaa. Hopeaa. He saisivat tänään hopeaa ja hän tiesi varmistaneensa heille joukkuekilpailun kullan. Se tuntui upealta. Valkea irlantilainen otti ilon irti yleisön reaktiosta, ennen kuin se julmasti ohjattiin pois viimeisen ratsastajan tieltä. Emily jalkautui äkkiä, ottaen tukea läheisimmästä rakenteesta. 
"Haluan katsoa tämän radan." Hän ei ollut menossa mihinkään. Hän halusi nähdä joka sekunnin, vaikka tuskin tämä ratsukko pudottaisi, saatika ottaisi aikavirhettä. 

Lexa ja Larissa jännittivät rinta rinnan, miten Emilyn ja Ticon rata sujuisi, ja ennen lähtölinjaa Bexkin oli jo liittynyt heidän joukkoihinsa. Lexa puristi aitaa rystyset valkoisena siinä missä Larissa oli peittänyt suunsa käsillään. Esteet pysyivät pystyssä aina viimeiseen saakka, mikä sai kolmikon hurraamaan yhteen ääneen ja hyppimään ylös ja alas. Joukkuekulta oli taattu!
"Upeaa, rakas", Lexa onnitteli heti kietoen kätensä jalkautuneen Emilyn ympärille. Bex kävi taputtamassa leveästi hymyillen Emilyn selkää ja Larissa lähti taluttamaan Ticoa Dianan ja muiden joukkueratsujen sekaan.
"Saat kaksi mitalia kotiin", Lexa naurahti pehmeästi ennen kuin suuntasi huomionsa rataa aloittavaan ratsukkoon. Jännitys sai vetämään Emilyn tiukemmin kylkeen kiinni. Hänen uskomaton rakkaansa, joka oli tehnyt jälleen huipputuloksen maansa edustajana.

Emily antoi Lexan halata itseään, mutta viimeisen radan alkaessa työnsi tuota kauemmas. Hän tarvitsi tilaa hengittää. Ei nyt rakas, nyt ei sopinut halailla kun jännitys painoi sisuskaluja viimeiseen asti. Hän oli jo kääntynyt muiden puoleen sanomaan jotakin hopeastaan, kun kuuli pettyneen kohahduksen ja kääntyi katsomaan. Putosi, viimeinen, Emilykään ei ollut enää varma miten se oli pudonnut. Seuraava asia joka putosi, oli englantilainen kenttäratsastaja. Oli äärimmäisen ammattimaista tumpsahtaa takalistolleen maahan itkemään sillä hetkellä. 

Heitä ei tosiaan päästetty vähällä, kun viimeiseen saakka puomit pysyivät siivosti kannattimillaan. Oli vaikea uskoa, että viimeinen kolahti alas ratsukon perässä, mutta sellaista tämä oli. Lexa tunsi pienen omatunnonpistoksen kun oli onnellinen moisesta, mutta Emily ansaitsi tämän. Nainen oli hypännyt puhtaan radan. Voitto kuului Emilylle. Joka istui maassa. Kyynelsilmin Lexa kääntyi Emilyn puoleen ja kumartui nostamaan ratsastajan halaukseensa. Ainakin Emily näyttäisi siltä, että seisoi, jos hän piteli naista pystyssä.
"Olen niin ylpeä sinusta. Hienoa Millie. Olet maailmanmestari", hän supatti hiljaa, ääni liikutuksesta väristen. Hänen upea, upea naisystävänsä.

Se, näyttikö hän todella seisovan, oli äärimmäisen kyseenalaisen argumentti. Emilystä näki etteivät jalat tosiaan levänneet maan kamaralla ja hän nojasi naisystäväänsä. 
"E-e-ei h-helvetti." Emily mutisi ja kuivasi poskiaan. Ei voinut olla. 
"E-en voi olla." Hän oli aika varma että tärisi. 

Lexa vain rutisti Emilyä tiukemmin nojaten päätään Emilyn päälakea vasten.
"Olet sinä", hän vahvisti. "Maailmanmestari Millie Randall. Rakas, luulen että kamerat tahtoisivat nähdä sinusta edes vilauksen", hän lisäsi hiljempaa kuiskaten. Ei hänellä ollut mitään sitä vastaan, että hän pitelisi Emilyä syleilyssään, mutta hän epäili että miljoonien katsojien ympäri maailmaa seuraama lähetys tahtoisi kilparatsastajan mieluusti kameroiden eteen. Joukkuekin näytti siltä, että tahtoisi tulla halaamaan Emilyä, joten kai hänen pitäisi antaa tilaa muille onnitella ratsastajaa.

Emily vinkaisi, koettaen kerätä ne lyhyet jalat allensa, vähän heikolla menestyksellä. Hän sentään pysyi pystyssä, halaten joukkuetovereitaan ja sanoi pari pikaista sanaa haastattelijoille. 
"Missä Larissa on?" 

"Laittamassa Ticoa valmiiksi palkintojenjakoon jossakin tuolla", Bex vastasi Emilylle käsi edelleen toisen joukkuetoverin harteille heitettynä ja heilautti vapaata kättään kohti lämmittelykenttää. Hän ei voinut uskoa, että Zoekin parhaillaan puki voittoloimea Dianan selkään - ja kisajärjestäjät lähestyivät heitä olan yli heitettävien voittonauhojen kanssa. Hän ei tiennyt mihin suuntaan kääntyä tai miten olla, joten tyytyi vain seuraamaan kokeneempien joukkuekavereiden esimerkkiä.

Emily räpytteli kiivaasti silmiään ja pujottautui nauhasta läpi. Hän oli seota siitä tunteesta. 
"En kuvitellut tätä edes mennessäni radalle." Emily mutisi Bexille. 

Bex oli mennä solmuun nauhansa kanssa, kun ei malttanut olla aloillaan. Hän näpersi sormillaan liukkaan nauhan reunaa ja keikkui kantapäillään.
"Me kaikki tiesimme, että tulet puhtaasti kotiin", Bex vastasi muun joukkueen puolesta. Hän oli ollut varma kultamitalista heti, kun kolmoissarja oli jäänyt ratsukon takana pystyyn.
"Ei paha, Randall. Tuplakulta kotiin", hän virnisti vinosti.

Emily pudisteli päätään. 
"Silloin se oli hopea kun tulin kotiin itse." Hän veti syvään henkeä, purskahtaen Bexin sanojen myötä itkuun. 
"H-helvetti en kontrolloi tätä yhtään..."

"Joukkueelle kulta", Bex kohautti harteitaan. Sitä he olivat jännittäneet joukkueena - ja tietenkin toivoneet, että Emily tekisi puhtaan radan, jotta naisella olisi toiveita yksilömitaleistakin. Bex naurahti kietoen kätensä Emilyn harteille. Hän ei itkenyt, vaikka kyyneleet kimaltelivatkin silmissä.
"Ei se mitään. Älä vain kiroa kameroiden kuullen, niin kaikki on hyvin", nainen vakuutti naurahtaen.

Emily nojasi nyt Bexiin, pyyhkien poskiaan äärimmäisen raivokkaasti. 
"En... E-en... Hyvä jumala. En usko tätä!" 

Sitä ei koskaan kannattanut sanoa Bexin lähettyvillä, sillä naisen ensimmäinen reaktio oli nipistää Emilyä kunnolla.
"Uskotko nyt?" Hän kysyi naurahtaen.

Emily vinkaisi ja mulkaisi Bexiä. 
"... En mutta et tee tuota uudelleen." Hän painoi kättä sydämensä päälle. Se löi edelleen.

Hoitajat palasivat neljän vihreisiin voittoloimiin verhotun hevosen kanssa ja auttoivat enemmän tai vähemmän tunteelliset ratsastajat hevosen selkään. Zoe suoristi tunnollisesti nauhan Bexin harteilla vielä kun nainen istui Dianan selässä, ja taputti ohikulkeissaan Emilyn polvea. Hoitajat olivat vetäneet päähänsä Iso-Britannian joukkuelippalakit ja tummansiniset takit yhtenäiseksi rintamaksi voittajaratsukoiden rinnalla kulkiessaan. Bex purskahti kyyneliin siinä kohtaa, kun oli laskeutunut Dianan selästä ja painanut päänsä saadakseen kultamitalin kaulaansa. Se tuntui painavan enemmän kuin niin pienen esineen kuuluisi painaa.

Emily oli varma että ei uskaltanut hengittää. Tico pörhisteli oman osansa palkintojen jaossa, se tiesi tehneensä hyvin. Mitali painoi ja poltti, se oli varmasti painavampi kuin neljä vuotta sitten saatu henkilökohtainen hopea. Oli tuskaa pitää hymyä kasvoilla, kun halusi itkeä onnesta räkä poskella. 

Jopa yleensä täysin kivikasvoinen Zoe itki äänettömästi Dianan rinnalla, kun kansallislaulu soi areenalla. Bex peitti suunsa toisella kädellään hillitäkseen nikotteluaan, ja oikea käsi silitteli tamman valkeaa kaulaa. Diana oli uskomaton tamma, joka tiesi sen itsekin kun he lähtivät rauhallisessa laukassa kiertämään areenaa. Rauhallisuus tosin katosi kaarteen jälkeen, kun he saattoivat levittäytyä kaikki rinnakkain ja kannustaa kenttäratsut lentämään pitkää sivua vauhdikkaassa nelissä. Bex tuuletti käsi korkealla antaen huutonsa sotkeutua yleisön hurraukseen ja korvissa kohisevaan ilmavirtaan.

Rauhallisuus tosiaan katosi kun neljä kenttäratsua saivat luvan pieneen kilvoitteluun. Emily jätätti Ticoa tarkoituksella metrin verran jälkeen, jotta saattoi irrottaa hetkeksi molemmista ohjista. Hän oli tehnyt sen, he olivat yhdessä ylittäneet kaikki mahdolliset oletukset. Kun ori pysähtyi areenan ulkopuolelle, Emily jalkauduttuaan hukutti kimon hellyydenosoituksiin ja kehuihin. Mahtava hevonen. 

Bex laskeutui selästä polvet vetelinä ja halasi Dianaa tiukasti. Hän syötti tammalle herkkuja kämmeneltään eikä olisi millään tahtonut laskea hoitajaa hevosen kanssa liikkeelle, mutta ei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa. Lehdistö tahtoisi heistä joukkuekuvia lippujen ja ties minkä kanssa, joten paras viihdyttää lehdistöä nyt. Sitä paitsi, hän tahtoi esitellä mitaliaan kaikille. Oli uskomatonta, että se roikkui hänen kaulassaan.
Kun he olivat selvinneet yhteiskuvista, antaneet lyhyet haastattelut ja luvanneet palata lehdistötilaisuuteen, Bex kääntyi halaamaan Emilyä tiukasti.
"Me teimme sen."

Emily vastasi Bexin halaukseen, mielettömän tiukasti. 
"Tämän takia joukkuekilpailut on parasta. Se tuntuu suuremmalta kuin henkilökohtainen suoritus."

Siinä Emily oli ehdottomasti oikeassa. Vaikka hänen sijansa oli lopulta ollut kolmaskymmenes, joukkuemitali painoi silti raskaana kaulassa. Hän oli onnellisempi ja ylpeämpi tästä tuloksesta kuin Burghleyn voitosta yli vuosi takaperin.
"Ehdottomasti", Bex nyökkäsi ääni vavahtaen kesken sanan. Hyvä jumala. Miten heidän olisi tarkoitus saada unta tänä yönä, jotta he olisivat aamulla valmiita lentämään Charlotten kentältä takaisin Eurooppaan?

"Ja siksi sen kaiken paskan arvoista joka kerta." Emily mutisi, pyyhkien kasvojaan. Missä Lexa oli? 
"Halkean. Haluan soittaa kotiin, Lexalla taitaa olla puhelimeni..."

Bex nyökkäsi pyyhkien omiakin kasvojaan. Nyt hän saattoi ymmärtää sen, miksi ihmiset olivat aina niin otettuja tultuaan valituksi joukkueeseen. Hän ei ollut koskaan kokenut tällaista yhteenkuuluvuuden tunnetta yhdenkään kilpailun päätteeksi. Tai edes aikana.
"Mennään siis etsimään Lexa", Bex nyökkäsi pyyhkien kasvojaan lisää ja lähti kävelemään takaisin kohti talleja. Hän olisi voinut vannoa naisen vaeltaneen hevosenhoitajien mukana, mutta kohtahan se selviäisi.

Emily nyökkäsi, lähtien Bexin mukaan. Hän niiskutti, hieroen kasvojaan. Samalla hän puhui äitinsä kanssa, vakuutellen että kaikki oli hyvin ja hän oli vain onnellinen. Hieman ennen tallia hän sulki puhelun. 
"... lupaavaa, vanhempani eivät olleet uskoa."

Bex naurahti vetisesti, vaikka kylmä tunne kuristikin hetken sisuskaluja. Tahtoisivatko hänen vanhempansa edes kuulla? Jos hän soittaisi, vastattaisiinko hänelle ilolla, vai tervehtisikö puhelimesta yhtä väsynyt äidin ääni kuin ennenkin? Yhtä pettynyt? Hän ei tahtonut tietää. Ei nyt. Hän tahtoi juhlia ja nauttia tästä tunteesta. Hän ehtisi soittaa myöhemminkin.
"Ai hyvä jumala, näille kyynelille ei oikeasti tule loppua", hän valitti pyyhkien kasvojaan. Lexa heilautti kättään Ticon karsinan edestä nähdessään ratsastajat puhelin koholla.
"Peyton, odota nyt hetki", nainen torui selvästi videopuhelun välityksellä teiniä, kun esitteli voittajahevosta karsinassaan. Larissa kumarteli jalkojen parissa kylmäyssuojia riisuen.
"No nyt", Lexa naurahti ojentaen puhelintaan Emilylle, jotta teini voisi onnitella Emilyä itsekin nuoremmat hoitosisaruksensa ympärillään. Teinin ja lasten onnentoivotukset pätkivät hieman huonon nettiyhteyden myötä, mutta viesti tuli selväksi - lapset olivat onnessaan ja tahtoivat nähdä Emilyn heti kun nainen olisi Englannissa, ja pieni Leah kysyi pirteästi, voisiko Emily tuoda mitalinsakin näytille. Lexa pudisteli päätään huvittuneena, kun lopulta onnistui katkaisemaan puhelun ja vetämään Emilyn heti uuteen halaukseen. Hän olisi mielellään onnitellut Emilyä tauotta.

”Ei niin!” Emily älähti ja pudisteli päätään. Hän otti puhelimen, kiitteli lapsia ja lupasi että Leah saisi nähdä hänen molemmat mitalinsa. Ei siitä olisi vaivaa. Hän painui Lexan halaukseen, antaen jalkojen valua altaan 
”Kiitos rakas.”

Lexa halasi tyytyväisesti Emilyn vasten rintaansa ja piteli siinä.
"Ole hyvä, rakas", hän vastasi painaen suukon Emilyn hiusten sekaan. "Olen niin onnellinen puolestasi ja ylpeä sinusta, että voisin haljeta. Mikä tähti sinä oletkaan", hän huokaisi hiljaa. Hänen oma kirkas supernovansa.

Emily rutisti Lexaa tiukemmin ja purskahti uudelleen itkuun. 
”p-pää kiinni luupää, e-ei tästä tule mitään jos volisen...”

"Voi rakas", Lexa naurahti pehmeästi ja silitteli kädellään Emilyn selkää. Ehkä hänen pitäisi olla puhumatta naiselle, kun kerran kaikki kehut saivat Emilyn itkemään, mutta miten hän voisi olla hiljaa? Bexkin näytti halkeavan riemusta vilkuillessaan hevosia.
"Emily kuule", nainen totesi leveä hymy huulille hiipien. "Mitä jos otettaisiin kuvia yhdessä hevosten kanssa? Nyt kun ne ovat vielä kauniita kimoja ja voittoloimissakaan ei ole ryppyjä. Jotain mitä voimme laittaa instaan", hän naurahti. Yhteiskuvia heistä kahdesta, Edgerlyjen perheen hevosten kanssa.
"Kannattaa ehkä korjata meikkejänne vähän sitä varten", Larissa huomautti naurahtaen. "Te molemmat näytätte siltä, että olette itkeneet." Se sai Bexin pyöräyttämään silmiään. Mitä sitten? He olivat itkeneet onnesta!

Emily keräili itseään ja kurtisti kulmaansa Bexin sanoille. 
”Toki otetaan.” Hevoset olivat tehneet loistavan työn, niistä piti ottaa kaikki maailman kuvat. 
”Ihan totta Larissa? En olisi koskaan arvannut!” Nainen puuskahti melkein huvittuneena.

Bex virnisti leveästi. Täydellistä! He saisivat hauskoja kuvia muistoksi tästä reissusta - ja jaettavaksi sosiaaliseen mediaan. Jotakin vähemmän virallista kuin lehdistön tahtomat kuvat heistä Iso-Britannian lippu takanaan ja mitalit ojossa.
"Kunhan vain sanoin", Larissa naurahti.

Emily tosin tyytyi vain pyyhkimään meikit kasvoiltaan. Mitä väliä sillä oli? Se oli epävirallinen kuva. 
”Olen valmis Bex!”

Bex oli sillä aikaa varmistanut, ettei vedenpitävä maskara ollut ropissut pahasti poskille, ja virnisti takaisin Emilylle Dianaa silitellen.
"Mennään siis", hän naurahti lähtien taluttamaan tammaa ulkoilmaan. Parempia kuvia siellä saisi kuin sisätiloissa. Larissa ja Lexa kaivoivat molemmat puhelimiaan esille voidakseen räpsiä kuvia kaksikosta. Bex katseli hetken tammaa rinnallaan ja päätyi pujottamaan mitalinsa Dianan päähän. Paljon parempi. Nyt mitali oli sen yllä, joka sen oli oikeasti ansainnut. Hän rapsutti valkeaa otsaa ja virnisti vain Lexalle, joka pudisteli päätään. Hyvä vain, että viralliset kuvat oli tullut jo hoidettua alta pois.
"Millie, rakas, otetaan vielä pari kuvaa sinusta ja Ticosta kaksin", Lexa sanoi hymyillen. Ei kuvia voisi koskaan olla liikaa!

Emily talutti nyt edes hieman rauhoittuneen orin ulos. Tico malkkoi jopa seistä aloillaan, uljaana voittoloimessaan! Hän vilkaisi mitalia Dianan päässä ja pudisteli päätään. Oivoi. Hän nyökkäsi Lexalle ja hymyili leveästi, napsutellen hieman sormiaan. Se sai Ticon nostamaan päätään Lexaa kohti, korvat höröllä. 

Lexa napsi kuvia vielä kaksikosta keskenäänkin hieman eri kohdista, ennen kuin oli tyytyväinen. Kyllä Emilylle saataisiin näistä hieno somepostaus, eikä kaikissa edes tarvitsisi olla Bexiä ja Dianaa sähläämässä mukana.
"Bex, miksi mitalisi on Dianan päässä?" Zoe kysyi väsyneen kuuloisena, kun pieni punapää talutti tamman takaisin talliin. Bex vain virnisti leveästi. Miksi ei? Hän tosin riisui sen kiltisti ennen kuin hoitaja ehtisi edelle. Hän ei pian saisi mitaliaan takaisin kuin vasta kotona, jos Zoe saisi sen käsiinsä, eikä mikään tehnyt tuloksesta todellisempaa kuin kylmän, painavan mitalin kannattelu kädessä.

Emily ojensi Ticon Larissalle ja kaivoi porkkanoita esiin. 
"Olet upea poika. Mieletön." Nainen mutisi hevoselle syötellen sille herkkuja. Hän ei ollut uskoa tulosta vieläkään.

Bex oli aika varma, ettei se uppoaisi kuin vasta kotona. Tai ehkä vielä myöhemmin. Kun lehdissä lukisi heidän suorituksestaan ja mitaleista, jotka he olivat kotimaahan tuoneet. Ehkä siinä kohtaa sitä voisi pitää totena.
"Tämä vaatii ehdottomasti juhlia", Bex julisti. Ei tosin täällä, sillä heidän täytyisi olla aamulla lentokentällä, mutta kotona viimeistään.

"Kotona pitää juhlia kunnolla. Tänään ei pysty jos huomenna haluaa lentää elävänä." Emily myötäili Bexiä. 
"Pitäisikö soittaa Ginalle?"

"Jep", Bex nyökkäsi. Hänellä ei ollut pienintäkään intoa lentää kymmentä tuntia krapulassa, joten juhlat täytyisi säästää kotimaahan. Sitä paitsi, sillä tavalla niihin saisi kaikki tai ainakin melkein kaikki kaveritkin paikalle. Nainen punnitsi hetken vaihtoehtojaan, mutta nyökkäsi pirteästi.
"Soitetaan heti nyt", hän päätti. Turha odottaa mökille asti. Voisivathan he samalla esitellä hienot hevosensakin! Bex kaivoi puhelimensa ja lähetti Ginalle niin kauan viestejä, että nainen reagoi niihin. Loistavaa, Ginalla oli puhelin lähellään, joten Bex hyppelehti Emilyn vierelle ja soitti videopuhelun toiselle puolen maailmaa, jossa ilta oli jo kovin pitkällä.
"Heiiiiii", Bex venytti tervehdystään leveä virne huulillaan kun piteli kännykkää käsivarrenmitan päässä heistä.
"No mitäpä maailmanmestarit?" Gina tervehti naurahtaen. Bexin hymy vain leveni moisen myötä, vaikka silmät uhkasivatkin kostua. Hitto, hän ei ikinä tottuisi tähän.

Emily naurahti Bexin innolle ja pudisteli päätään. Hän siirtyi tuon viereen, hymyillen. 
"Hei vain. Olit vielä hereillä." Hän kiusasi pehmeästi. 
"Älä viitsi, vajoan kohta maahan itkemään uudelleen."

"Tietenkin", nainen vastasi aavistuksen pätkivän linjan yli. Totta kai hän oli hereillä, kun oli viettänyt koko iltansa television ääressä kilpailuja seuraten. Sen jälkeen oli ollut vielä myöhässä oleva iltatalli hoidettavana.
"Älkää nyt niin vollottako siellä", Gina naurahti päätään pudistaen. "Olen ylpeä teistä kaikista."

"Vollotin jo!" Emily puuskahti nauraen ja pudisteli päätään. 
"Onko sinulla varteenotettavaa kritiikkiä? Olen allerginen 30 vuotta vanhoille saarnoille."

"Mitäpä jos katsotaan kritiikkiä sitten, kun olette kotona?" Gina ehdotti huvittuneena. "Nauttikaa tänään siitä, että voititte." Kritiikkiä voisi aina antaa, mutta tällä kertaa tämä tulos oli riittänyt korkeimmalle palkintopallille.
"Me nautimme", Bex lupasi naurahtaen. Kunhan se ajatus joskus ei saisi kyyneliä poskille.

"Yritämme epätoivoisesti." Hän nauroi ja pudisteli päätään. 
"Itkettää." Tico korskahti ja kurkotteli turpansa kuvaan. 
"Hei, porkkanat loppui!"

"Vain hyviä kyyneleitä tänään, oletan", Gina totesi naurua äänessään. Nuoret ratsastajat näyttivät kieltämättä siltä, että olivat kyynelsilmäisinä liikkeellä.
"Hieno poika olit", Gina vannoi hevoselle naurahtaen ja Bex käänsi hetkeksi takakameralle voidakseen näyttää molempia hevosia karsinoissaan tyytyväisinä.
"Jättäkää hevoset nyt rauhaan ja menkää ilakoimaan keskenänne jonnekin, missä teidän itkunne ja kiljuntanne ei haittaa ketään", Gina ohjeisti nauraen. Bex vilkutti kameralle leveästi hymyillen.
"Kuulitte käskyn", Zoe totesi puhelun päätyttyä, vaikka hymy nykikin hoitajan suupieliä. "Anti heittää."

Emily naurahti Ginan ohjeelle, tuuppien Ticon turpaa kauemmas. 
"Me mennään, me mennään..." Nainen mutisi, työntyen Lexan kainaloon. 

Lexa painoi suukon Emilyn hiusten sekaan ja lähti tyytyväisesti kävelemään kohti mökkiä Emily kainalossaan. Bex hyppelehti edempänä täynnä virtaa, ja katosi jossakin välissä täysin näkyvistä lyhyellä matkalla. Lexaa ei suuremmin haitannut moinen. Ei Bex eksyisi - ja jos eksyisi, ei se olisi heidän ongelmansa.
"Nyt sinulla on paljon kuvia, mistä valita täytettä ostamillesi kehyksille", Lexa huomioi hymy huulillaan.

Emily nyökkäsi hymyillen. 
"Olen onnellinen siitä. Haluan parhaat kuvat niihin. Tämä ei toistu enää koskaan."

"Ei sitä tiedä", Lexa naurahti pehmeästi. "Kaikki on mahdollista, kun on sinusta kyse." Hänen silmissään Emily pystyisi ihan mihin tahansa, mitä vain tahtoisi tehdä, nyt ja aina. Mikään tavoite ei olisi liian kaukana tavoiteltavaksi naiselle.

Emily hipaisi mitaleja kaulassaan ja nielaisi hiljaa. 
"En... En käsitä tätä. Neljä arvokisavoittoa samana vuonna, tavallaan. Minä en käsitä. Miten?"

"Nyt on sinun vuotesi", Lexa vastasi painaen suukon Emilyn ohimolle. "Sinun vuotesi loistaa. Minähän sanoin, että sinä olet tähti."

Nainen naurahti käheästi. 
"Kaksi voittoa olisi sitä. Tämä on... hulluutta. Vastoin todennäköisyyksiä."

"Todennäköisyydet eivät koske sinua", Lexa päätti hymy huulillaan ja veti Emilyn hetkeksi kahden mökin väliin voidakseen kumartua painamaan suudelman naisen huulille ilman ylimääräisiä silmäpareja.
"Rakastan sinua", hän muisti sanoa hymyillen. "Oma supertähteni."

Emily hymyili suudelmaa vasten hellästi. 
"Minä rakastan sinua. Niin paljon. Tukipilarini."

Lexa sipaisi hellästi naisen poskea.
"Pohjantähteni. Aina näyttämässä suunnan kotiin." Koti oli Emilyn luona, oli nainen missä tahansa.

Emily suuteli Lexaa uudelleen. 
".. Mennään." Hän mutisi ääni käheänä.

Lexa nyökkäsi tarttuen Emilyn käteen, jotta saattoi lähteä naisen kanssa heidän mökkiään kohden. Bex istui portailla mökin edessä ja pomppasi heti jaloilleen, kun näki naiset.
"Johan teillä kesti", hän naurahti. Lexa ehti kiinnittää huomion kuistin kaiteelle pystyyn aseteltuun puhelimeen, ennen kuin Bex jo harppasi portaat alas ja poimi askelmalta yhden kolmesta käyttämättä jääneestä kuohuviinipullosta. Nainen oli selvästi avannut pulloa jo valmiiksi, sillä se aukesi tavattoman helposti pienen naisen käsissä muutaman ravistuksen jälkeen, ja Bex peitti suuaukkoa sormellaan suihkuttaen nauraen kuohuviiniä Emilyn päälle. Lexa kiljaisi ja todellisena herrasmiehenä pakeni heti kauemmas jättäen Emilyn Bexin ja kuohuviinisuihkun armoille.

Emily ei tajunnut pelätä pahinta. Hän oli keskittynyt katsomaan naisystäväänsä, kiljaisten kovaa kun suihku osui häneen. 
"Voi jumalauta Hale, toinen kerta tänään! VITTU TOINEN!"

Bex vain nauroi lujempaa ravistaen loputkin pullon pohjilta ulos ja juoksi muutaman askeleen lähemmäs, jotta saattoi kaataa loputkin pullosta Emilyn päälle.
"Sinulla on kaksi mitalia", Bex vastasi virnistäen. Kaksi shamppanjasuihkua siis! Hän kääntyi vilkuttamaan kännykälleen. "Olet muuten livenä instassa", hän lisäsi Emilylle osoittaen sormellaan kännykän suuntaan. Se sai sivummalle hiipineen Lexan pärskähtämään kunnolla nauruun.

Emily huusi lisää, kirkuen suorastaan. Se oli eri asia kun sitä odotti ja saattoi puolustautua! Saadessaan loputkin päällensä, hän vinkaisi surkeana. 
"... BEX!" Hän huusi ääneen, harppoen naista kiinni. 
"Et... Et varmasti... Minä... Bex!"

"Liian myöhäistä jo", Bex naurahti kiiruhtaen puhelimensa luo, jotta saattoi kääntää kameran omiin kasvoihinsa, kun kännykkä oli turvallisesti hänen otteessaan. "Eiköhän siinä ollut kaikki tällä erää. Moikka!" Hän sammutti livelähetyksen virnistettyään viimeisen kerran kameralle ja sulloi puhelimen taskuunsa. Hän laski tyhjän kuohuviinipullon mökin kuistille ja vilkaisi kahta avaamatonta pulloa.
"Emily kuule", hän aloitti vinosti virnistäen ja nyökkäsi niiden suuntaan. "Eikö noissa näytä suorastaan lukevan Zoen ja Larissan nimet?" Hevosenhoitajat ansaitsivat suihkun niskaansa kun olit pitäneet niin hyvää huolta heidän hevosistaan koko kilpailujen ajan! Hekin olivat voittajia, ihan selvästi, vaikka kilpailut eivät mitaleja hevosenhoitajille jakaneetkaan.

Emily siristi silmiään. Bexin ehdotuksen oli parempi olla hyvä. 
"... Ehdottomasti." Nainen myönsi kostonhimoisen hymyn kera. 

Bex taputti pirteästi käsiään yhteen ja poimi pullot käteensä. Eivätköhän hoitajatkin palaisi pian, kun Zoe saisi tarkistettua ties kuinka monennen kerran vainoharhaisena, että ratsuilla oli kaikki kunnossa.
"Lexa, paras ottaa tämä videolle", nainen muistutti amerikkalaista, joka oli juossut karkuun Emilyn päälle tehtyä hyökkäystä. "Se voi olla ainoa tapa estää Zoea tappamasta meitä tähän paikkaan."

Emily otti toisen pullon ja ravisteli sitä vakaalla kokemuksella. 
"Todellakin on."

Lexan teki mieli kysyä, miksi naiset olivat tekemässä tätä hoitajille, jos tiesivät jo valmiiksi, ettei Zoe arvostaisi sitä, mutta hän piti mölyt mahassaan. Tämä oli oikein harmitonta hauskanpitoa. Zoekin olisi varmasti sitä mieltä, että oli parempi suihkuttaa kuohuviini ympäri pihoja kuin juoda se tänäiltana, kun huomenna olisi matka kotiin.
"Olemme neroja", Bex julisti. Larissan ääni kuului paljon aiemmin kuin hoitajat astelivat heidän näköpiiriinsä, mikä tarjosi loistavan mahdollisuuden kuoria folio pullonsuusta ja löysätä korkkia, jotta sen saisi nopeasti auki hoitajien ollessa vaaravyöhykkeellä. Lexa nousi kuistille alkaen huomaamattomasti videoida tilannetta, ja Bex nyökkäsi Emilylle merkiksi. Hoitajien kimppuun!

Emily vilkaisi Bexiä virnistäen ja popsautti korkin auki, peittäen vielä koko suun peukalolla ja antoi viimeiset ravistukset pullolle. Sitten oli hykätä hoitajien kimppuun, tarkalla sihdillä.

Zoen ilme jäisi ikuisesti historian kirjoihin, jos se vain Bexistä olisi kiinni. Hän kertoisi tarinoita tästä hetkestä vielä kuolinvuoteellaankin. Hän tahtoisi kuvan kaiverretuksi hautakiveensä. Zoella kesti useampi sekunti tajuta, mitä tapahtui, ja se oli enemmän kuin tarpeeksi hukuttaa paikoilleen jähmettynyt nainen halpaan kuohuviiniin. Larissa nauroi koettaen suojata kasvojaan pahimmalta suihkulta, ja Lexa kuvasi tunnollisesti koko kaaoksen puhelimellaan. Kun edes reipas ravistelu ei saanut pullosta enempää suihkua aikaiseksi, Bex kaatoi pullonpohjat Larissan kiharaiseen päähän tytön nauraessa. Se ei kuitenkaan ollut ääni, joka sai naisen pysähtymään hölmistyneenä.
Ei, sen aiheutti Zoe, joka nauroi raikuvasti silmät suljettuina ja vatsaansa pidellen, hakien toisella kädellään tukea Emilystä. Bex ei ollut uskoa sitä todeksi. Zoe ei ollut koskaan nauranut näin, ei ainakaan hänen kuultensa. Hänen hämmennyksensä tuntui vain lietsovan naurua, johon Larissakin yhtyi Bexiä osoitellen, eikä Lexalla mennyt kovin paljoa paremmin.

Emily oli päättänyt ottaa riskin siitä että heräisi huomenna kaljuna, kuten Zoe aina häntä uhkasi. Naisen nauru sai Emilyn pysähtymään ja kaatamaan loput omasta pullostaan naisen niskaan. Ihan vain koska murhaa ei tullutkaan!
"... ruuvi irtosi. Se viimeinenkin."

Zoe pudisteli päätään naurunsa lomasta.
"Teidän kanssanne ne ruuvit on menetetty jo aikoja sitten", hän sai kähistyä naurustaan huolimatta ja päätyi valumaan istualteen maahan, kun naurulle ei ollut tulla loppua. Bexkin ratkesi nauramaan ja tarjosi ylävitosta Emilylle. Tämä oli ollut loistava idea, kun nyt kaikki nauroivat kunnolla.

Emily lätkäisi Bexin kanssa kättään hämmentyneenä. 
"Missä normaali murhanhimosi on?"

Lexakin liittyi kuistilta nurmella olevien seuraan kietoen kätensä Emilyn harteiden ympärille, kun katseli muiden tavoin nauravaa Zoea hymy huulillaan.
"Sinun onnesi, että se on poissa", Zoe huomautti koettaen tasata hengitystään kaiken nauramisen jälkijunassa. "Olisit muuten kalju."

Emily pudisteli päätään, nojaten itseään Lexaan. 
"... Pelkäsin olevani"

"Ei Zoe pääsisi sinuun käsiksi, kun nukut vieressäni", Lexa huomautti hymyillen.
"Nukut, niin varmaan", Bex pärskähti. Miksei hän uskonut siihen lainkaan? Naiset eivät taatusti nukkuisi, vaan viettäisivät yönsä paljon nautinnollisemmin ja nukkuisivat puolestaan koko pitkän lentomatkan Englantiin.
"Ei Emilyllä ole mitään pelättävää minulta", Zoe vakuutti juoksuttaen sormiaan kuoharista märkien hiustensa seassa ja nousi jaloilleen nurmelta naurua yhä katseessaan. Nainen tuntui nuortuneen vuosia vain hetken naurun myötä. Ehkä nauru todella pidensi ikää.

Emily ei voinut väittää ettei Zoen nauru saanut häntä iloiseksi. Vain koska... Zoe ei koskaan nauranut niin. 
"Nukun. Ja uhkauksesi kertovat toista!"

"Tällä kertaa", Zoe myöntyi tavattoman leveä hymy huulillaan. Hän astahti lähemmäs vetäen sekä Emilyn että Lexan halaukseensa. Yleensä hänen halauksensa olivat kankeita ja epävarmoja, kuin hän ei olisi aivan tiennyt, miten asetella kätensä, mutta yhä sisällä kupliva nauru tuntui tekevän eleestä tällä kertaa paljon luonnollisemman ja lämpimämmän.
"Hei, ei meitä saa jättää ulkopuolelle", Bex protestoi astahtaen heti lähemmäs, ja kenties hieman onneaan koetellen kapsahti halaamaan Zoea ja Emilyä. Larissakin tunki mukaan ryhmähalaukseen naurahtaen.

Emily päätti ottaa ilon Zoen mielenhäiriöstä ja halasi naista tiukasti. Se olkoon kiitos menneistä, pahoittelu kuohuvasta suihkusta ja siitä että hän aikoi livahtaa suihkuun ensin. 
"Lexa lupasi meille pihvit."

Halausta tuskin olisi saanut rikottua tehokkaammin kuin Emilyn toteamuksella ruoasta. Bexin julistus kuolemattomasta rakkaudesta Lexaa kohtaan hukkui Zoen nauruun, ja Larissa oli hetkessä matkalla kohti mökin ovea. Ruokaa!
"Saatte pihvinne, ei hätää", Lexa lupasi nauraen. "Mutta käykää nyt ensin suihkussa."

Emily ampaisi Lexan sanojen myötä ensimmäisenä mökkiin. 
”Eka, sain kaksi suihkua kiitos Bexin!!”

Muilla ei ollut toivoakaan Emilyn vauhtiin verrattuna, joten kolmikko alistui taistelemaan omasta järjestyksestään. Kivi, paperi, sakset päätti lopulta järjestyksen, jossa he Emilyä seuraisivat, siinä missä Lexa siirtyi keittiöön valmistelemaan kunnon päivällistä. Zoe istui pöydän ääreen hymy huulillaan. Ilmeisesti arvokilpailujen voitto sai kivikasvoisimmankin hevosenhoitajan iloitsemaan näin näkyvästi.

Emily palasi alas hiukset turbaaniin käärittynä ja hymyili Lexalle hellästi. 
”En tiedä miten olisin.”

Larissa suunnisti vauhdikkaasti vuorostaan suihkuun, siinä missä Lexa katseli pehmein silmin naisystävänsä saapumista.
"Ole ihan miten tahdot. Kukaan ei tuomitse", Lexa vakuutti. Zoekin hymyili niin aurinkoisesti, että maailman oli täytynyt pysähtyä. Emily voisi tehdä mitä tahansa, eikä se enää hetkauttaisi ketään suuntaan tai toiseen.

Emily vinkaisi ja hyppi akselinaa ympäri. 
”En... Zoe, en käsitä tätä!” Nainen älähti, roikkuen hyppiessään naisen kädessä.

Zoe antoi naurahtaen Emilyn käyttää kättä ankkurinaan, kun nainen pomppi ympyrää.
"Paras käsittää koska se on totta", Zoe naurahti puristaen Emilyn kättä lämpimästi. Hän ei olisi voinut olla ylpeämpi ratsastajista, jotka olivat kaikesta huolimatta luovineet hevosensa maaliin näin hyvällä menestyksellä.

Emily puristi Zoen kättä. 
”Tuplakultaa.” Nainen vinkaisi. Miten hän voisi kestää tämän?

"Sitäpä juuri", Zoe naurahti. Emilyn riemu oli ehdottomasti tarttuvaa laatua. Hän vain syyttäisi Larissaa ja Emilyä, kun joku kyseenalaistaisi, miksi hän oli niin hyvällä tuulella. Larissa oli lähinnä liikkunut hyppimällä siitä lähtien, kun tulokset olivat varmistuneet.

Emily vinkaisi. 
”En kestä!” Hän päästi irti Zoen kädestä ja pyrähti ympyrän mökissä.
”En voi käsittää tätä!”

Emilyn vinkuna nauratti yhtä jos toistakin. Bex säntäsi suihkuun, kun Larissa pelmahti näkyviin hiukset pyyhkeeseen kiedottuna, ja Zoe huokaisi onnellisena asettautuen mukavasti tuolille pöydän ääressä.
"Hyvin sinä näytät käsittävän, kun siinä nyt pyörit", Zoe naurahti katsellessaan naisen menoa.

”En! En voi, sydän hakkaa ja...” Riemu oli halkaista hänet.

"Sitä vaaditaan elossa pysymistä varten", Zoe vastasi ilmeettömästi, vaikka hymy palasikin hetkessä takaisin huulille. Voi Emily! Larissa hyppelehti halaamaan kilparatsastajaa nauraen.
"Tämä on ihan parasta!" Tyttö julisti. "Paras päivä ikinä!"

Emily halasi hevosenhoitajaansa tiukasti. 
”Ainoa laatuaan.”

Lexa seurasi lämmöllä Emilyn onnea ja juhlintaa ystäviensä seurassa. Hän toivoi, että tämä hyvä tuuli kantaisi vielä pitkään - jokainen paikallaolijoista ansaitsi sen.
"Ehdottomasti", Larissa vahvisti. Ei tällaista päivää tulisi toista. Ei tässä elämässä.

Siksi tämä päivä oli juhlimisen arvoinen. 
”... pitää rauhoittua tai jalat eivät pian kanna.”

"Minä kannan sinua, jos et pysy pystyssä", Lexa lupasi lieden äärestä, jossa maustoi pihvejä paistamista varten.
"Mihin sinun edes pitäisi enää päästä?" Zoe naurahti huvittuneena. Emily voisi vaikka kontata ympäri mökkiä, jos pomppisi jalkansa muutoin väsyksiin.

”Ihan vaikka liikkua paikasta a paikkaan b.” Emily naurahti ja valui istumaan, selaamaan puhelintaan.

"Ryömimällä pääsee eteenpäin", Zoe totesi suoristautuen, kun suihkun ovi kävi.
"Kuka on jo vetänyt niin perseet, että joutuu ryömimään?" Bex huikkasi yläkerran kaiteelta pelkkä pyyhe yllään. Hän oli ollut menossa pukemaan päälle, kun keskustelu oli varastanut huomion.

”Ei kukaan!” Emily huusi nauraen ylös. 
”En vain kohta pysy jaloillani enää kun sinkoilen!”

"Ai, siksi sitä nykyään kutsutaan!" Bex vastasi nauraen yläkerrasta ennen kuin livisti huoneeseensa pukemaan vaatetta päälle. Lexa pudisteli huvittuneena päätään.
"Rakas, pystyisitkö kaikelta sinkoilultasi aukaisemaan meille punaviinipullon?"

Emily nousi hillitysti ylös ja asteli keittiön puolelle avaamaan sitä pulloa.
”Tietty rakas.”

"Olet täydellinen", Lexa vastasi pehmeästi hymyillen ja nosti pihvit pannulle. Hän ei ollut huomannut edes kysyä, miten yläkerrassa viipyvät naiset tahtoivat pihvinsä, mutta ehkä Zoe ja Bex eivät olisi kovin nirsoja. Kypsäksi asti hän ei tosin suostuisi lihaa paistamaan. Se olisi näin hienon pihvin tuhlaamista mitä pahimmalla tavalla.

Ei kai kukaan söisi sitä niin? Emily ei halunnut uskoa sellaista. Hän kaatoi viiniä lasillien kaikille - juuri sopiva!

Niin Lexakin ajatteli, kun valmisti pihvejä. Bex palasi yläkerrasta pukeutuneena ja pidemmät päällihiukset joka suuntaan hapsottaen.
"No nyt ymmärrän, miksi tuota kutsutaan ananaskampaukseksi", Lexa naurahti vilkaistessaan naista, joka ei ollut edes ehtinyt vielä sukimaan hiuksiaan ojennukseen. Bex ei ollut tahtonut pysytellä yläkerrassaan yhtään enempää kuin oli aivan välttämätöntä, ettei vahingossakaan jäisi paitsi jostakin.
"Sanoisin, ettei sinun petipääsi vedä vertoja tuolle, rakas", Lexa lisäsi naurahtaen, kun vilkaisi Emilyn suuntaan. Hyvä on, välillä hän onnistui sotkemaan naisen pitkät hiukset tavattoman tehokkaasti, mutta silti. Ne näyttivät yleensä hiuksilta vielä aamullakin, eivätkä... ananaksen töyhtöltä.

Emily vilkaisi Bexiä ja älähti Lexan sanoille. 
”En ymmärrä mistä petipäästä edes puhut.”

Lexa virnisti vinosti Emilylle. Bex löi kämmenellä otsaansa. Miten Emily saattoi antaa naisystävälleen tällaisen tilaisuuden?
”Siitä, minkä kanssa heräät huomenna”, Lexa virnisti taputtaen ohikulkeissaan Emilyn takamusta, kun suunnisti kattamaan pöytää.

Emily katsoi Bexiä hämmentyneenä ja avasi suunsa kysyäkseen, mutta Lexa ehti edelle. 
”... Lexa!” Hän älähti ja kääntyi katsomaan naista.

Lexa hymyili vastaukseksi Emilylle kaikella viattomuudella, jota vain saattoi kasvoilleen pakottaa. Bex nauraa räkätti taustalla. Emily oli ihan itse kävellyt tähän kuoppaan, jos ei kaivanutkin sitä valmiiksi.
”Aamullahan se nähdään”, Bex naurahti.

Emily puuskahti hymyillen ja pudisteli päätään. 
”Olet mahdoton. Tuollaista sanota.”

"Rakastat minua silti", Lexa heitti olkansa yli naiselle kattaessaan pöydän valmiiksi. Turha kilparatsastajille oli koota valmiita annoksia, kun ruokamääriä oli mahdoton ennakoida muutenkaan. Kerätkööt jokainen juuri niin paljon lisukkeita pöydän äärestä kuin mieli tekisi. Zoe laskeutui yläkerrasta juuri parahiksi istahtamaan pöydän ääreen, kun Lexa nosti pihvitkin pöytään. Hän oli tyhjentänyt käytännössä koko jääkaapin valmistaakseen salaattia, keitettyjä perunoita ja muita lisukkeita pihvien seuraksi, sillä he lähtisivät huomenna pelkällä aamupalalla liikkeelle. Nyt sai syödä mitä ikinä jääkaapista löytyikään.
"Jos joku tahtoo pihvinsä kypsänä niin saa mennä ihan itse paistamaan sen", Lexa totesi naurahtaen istahtaessaan alas. Hän katseli varsin leveästi hymyilevistä kasvoista toisiin onnellisena. Ehei, tämä hyvä tuuli ei tosiaankaan katoaisi hetkessä.

Tämä hyvä tuuli kestäisi naurettavan kauan. Emily otti itselleen reilusti ruokaa ja vaikeni syömään. Nyt ainakaan naista ei kannattaisi häiritä.

Emily sai syödä rauhassa, kun Larissa ja Bex viihdyttivät ruokailijoita kerrankin ruokapöytään sopivilla tarinoilla, ja Lexa katseli jatkuvasti silmäkulmastaan naisystäväänsä. Jotenkin kummasti tuoli tuntui siirtyneen ihan itsekseen aivan Emilyyn kiinni, eikä Lexalla ollut mitään syytä vetää jalkaansa kauemmas, kun polvi lepäsi vasten Emilyn jalkaa. Jos pihvin syömiseen ei olisi tarvinnut molempia käsiä, hän olisi oikein mieluusti lepuuttanut toista kättään Emilyn reidellä.

Emily vilkaisi Lexaa hymyillen kun tunsi tuon jalan omaansa vasten. Hän laski lopulta aterimet käsistään, hymyillen pehmeästi. 
”Kiitos rakas. Olet ihana.”

Lexa hymyili hellästi takaisin ja luovuttuaan aterimista, laski kätensä Emilyn reidelle.
"Ole hyvä, rakas", hän vastasi kumartuen painamaan suukon Emilyn poskelle. "Hyvä, että se maistui."

”Olet paras.” Emily vannoi hymyillen leveästi. 
”Kukaan ei voi tehdä tuollaista ruokaa.”

"Noh", Lexa naurahti. "Ei se niin ihmeellistä ole." Maailmassa oli tuhansia parempia kokkeja kuin hän - puhumattakaan sitten niistä ihmisistä, jotka olivat tehneet siitä ammattinsa. Nainen juoksutti kiireettä sormiaan pitkin Emilyn reittä katsellen hymy huulillaan naisystäväänsä. Mitä kaikkea hän olisikaan tahtonut sanoa, mutta ei viitsinyt ystävien edessä. Bex leikkisi pian oksentavansa moisen tunteilun tähden.

Emily katseli naista vähintään yhtä rakastuneena. Kaikki oli ihanaa ja yhtä hyvin. Hän rakasti tätä. Hän saattoi sano rakastavansa elämäänsä. 
”noh, älä ole vaatimaton.”

"En ole", Lexa vastasi naurahtaen pehmeästi ja puristi naisen reittä. "Olen vain onnellinen." Bexin silmien pyöräytyksen saattoi suorastaan kuulla, ja hetkeä myöhemmin tuntea, kun nainen potkaisi heitä kohti pöydän alla.
"Olkaa ihmisiksi", Bex naurahti Lexan älähtäessä potkua. Pieneksi naiseksi Bexillä oli aivan liikaa voimaa jäsenissään.

Emily vilkaisi Bexiä silmät siristyneinä. 
"Me olemme. Aivan enkeleitä suorastaan." Hän mutisi ja suukotti naisystävänsä poskea.

"En luota tuohon, kun en näe Lexan käsiä", Bex vastasi nauraen. Lexa tähtäsi potkun pöydän alla Bexin suuntaan, mutta nainen nosti jalkansa omalle tuolilleen keräksi käpertyen. Ha!
"Kai olette tiedostaneet, että teidän pitää pakata tänään?" Zoe kysyi huvittuneena kilparatsastajilta. Hänellä ja Larissalla olisi vielä operaatio edessään, kun iltaruokinnan ohessa he joutaisivat pakkaamaan kaiken ylimääräisen valmiiksi aamua varten, kun hevosia lähdettäisiin kuljettamaan Charlotten kentälle - mutta heillä oli sentään enemmän aikaa kuin kilparatsastajilla, jotka lensivät aamuvarhaisella.

Emily siristi silmiään. 
"Koska minulla on maailman paras naisystävä, hän on pitänyt huolta siitä etten joudu pakkaamaan kuin tavarat vessasta ja jotain muuta pientä."

"Kuohuviinistä märät vaatteesi myös", Lexa lisäsi naurahtaen. Zoe pudisti huvittuneena päätään, kun Bex nousi jalkeille muistutuksen säikäyttämänä. Hänen huoneensa oli puhdas kaaos.
"Kai olet lentämässä kotiin dinohupparissasi?" Bex naurahti. "Olisit oikein vakavastiotettava tiiminjäsen se päällä."

Emily vinkaisi. 
"Tietenkin!" Dinohuppari päälle, paras ehdotus koskaan!

Bex nauroi Emilyn innolle, kuten tekivät muutkin pöydän ääressä istuvat naiset.
"Joudut vielä pakkaamaan kultasi tavarat uudestaan, Lexa", Bex virnisti vinosti lähtiessään itse yläkertaan, jotta voisi pakata omat tavaransa.
"En joudu!" Lexa huikkasi Bexin perään. "Osasin jo varautua tähän. Dinohuppari on päällimmäisenä laukussa."

Emily hymyili leveästi Lexan murskatessa Bexin haaveet. 
"Näetkö? Lexa on paras."

"Niin olen", Lexa virnisti rinta rottingilla. Täytyihän sitä nyt kerrankin laskea moinen leikiksi. "Mutta on helppoa olla paras, kun on maailmanmestarin rinnalla."

"... Hei, en ole maailmanmestari pakkaamisessa." Emily huomautti kuivasti.

"Et, mutta olet kenttäratsastuksen maailmanmestari", Lexa naurahti kietoen kätensä Emilyn harteille. "Täytyyhän minunkin siis vaihtelun vuoksi olla hyvä jossakin."

"Sinä olet hyvä monessa asiassa, rakas." Emily muistutti hymyillen hellästi.

"Tiedän", Lexa vakuutti lämpimän hymyn kera ja rutisti Emilyn harteita. "En kuitenkaan maailmanmestari yhdessäkään."

"..Phah." Emily puuskahti. 
"Sinä aiot käyttää tätä kauan, niinkö?"

"Seuraavat neljä vuotta ihan vähintään", Lexa vahvisti hymyillen. Niin kauan Emily olisi maailmanmestari, joten täytyisihän sitä käyttää joka välissä!
"Hyvä luoja, me lähdemme siinä tapauksessa pakkaamaan hevosten tavaroita nyt, niin emme ehdi kyllästyä siihen jo tänä iltana", Zoe naurahti vailla tavanomaista terävyyttään. Lexa vain hymyili viattomana takaisin. Hän muistuttaisi Emilyä tästä saavutuksesta joka käänteessä, eikä aikonut pyydellä sitä anteeksi.

Emily pudisteli päätään Lexalle ja hymyili pehmeästi. 
"Voi rakas. Pitäisikö meidän katsella loputkin tavarat kasaan?"

”Pitäisi varmaan”, Lexa myöntyi hymyillen ja nousi pöydän äärestä auttaen Emilynkin jalkeille. Hän vilkaisi ympärilleen hiljentyneessä mökissä, kun hevosenhoitajat olivat lähteneet pakkaamaan ratsujen varusteita ja Bex siivoamaan huoneensa sotkua.
”Voisimme myös tehdä jotain paljon, paljon nautinnollisempaa”, hän huomautti virnistäen. ”Todella juhlia voittoasi.”

Emily siristi silmiään. Nyt täällä tosiaan oli vain Bex. 
"mmm.. niinkö?"

”Niin”, Lexa vahvisti houkutellen Emilyä lähemmäs itseään. ”Olemme siis lähestulkoon kaksin.” Hän vastusti kiusausta kumartua suutelemaan Emilyä saman tien, nojautuen sen sijaan vain riittävän lähelle, jotta saattoi tuntea naisen hengityksen kasvoillaan.
”Voisit rentoutua ennen pitkää kotimatkaa.”

Emily värähti, hymyillen pehmeästi. 
"Hyvä on, ehkä se tosiaan olisi hyvä idea." Aivan kuin hän olisi voinut sanoa ei. 

Lexa oli varma, että Emily oli joskus sanonut ei. Ei kuitenkaan tällä kertaa, ja se oli kaikki, mitä hän tarvitsi poistaakseen viimeisenkin etäisyyden heidän väliltään suudellen naista kaikella rakkaudella, joka rinnassa roihusi.

Varmasti joskus, kun Lexa oli koettanut kahdelta yöllä, kun pitäisi nukkua. Tai jotain sellaista. Emily vei kädet pidemmän niskaan, nauttien suudelmasta pitkään. 
"... ylös."

Hyvin todennäköisesti se oli totta. Oliko se estänyt Lexaa koettamasta uudestaan? Ei ikinä. Emily voisi sanoa ei, ja hän vain koettaisi aamulla uudestaan. Tai seuraavana päivänä. Lexan kädet valuivat Emilyn takapuolelle ja nainen puristi kevyesti.
”Ylös”, hän toisti, tosin tarkoitti sillä kovin eri asiaa kuin Emily. Hän voisi hyvin kantaa Emilyn yläkertaan, kunhan nainen vain suostuisi hyppäämään hajareisin hänen syliinsä.

Emily siristi kevyesti silmiään, mutta ponkaisi kiltisti naisystävänsä syliin. 
"Komentelet." Hän kehräsi naisen korvaan.

Lexan kädet kannattelivat Emilyä tottuneesti, kun nainen lähti kulkemaan kohti portaikkoa.
”Vastaväitteitä?” Hän naurahti puristaen Emilyn pakaraa, kun hänellä kerrankin oli hyvä syy pidellä takamuksesta kiinni.

Emily kehräsi, vinkaisten puristuksen myötä. 
"Ei, ei tosiaan. Mitä vain haluat."

”Haluan sinut”, Lexa vastasi kiiveten portaat ylös varmoin askelin. Yläkerrassa pauhasi rockmusiikki, jonka tahdissa Bex taisi huonettaan siivota, tai ainakin Lexa toivoi naisen siivoavan. Nainen suunnisti suoraan heidän huoneelleen vastustaen halua potkaista oven kiinni perässään kovalla kolauksella. Bexiä ei tosiaankaan kaivattu nyt tutkimaan, mistä kolahdus oli syntynyt. Hän kääntyi ympäri voidakseen sulkea oven kahvaa käyttämällä, joskaan ei suostunut laskemaan Emilyä sylistään. Ehei, sen sijaan nainen painoi Emilyä vasten suljettua ovea tavoitellen suudelmaa jos toistakin siinä samalla.

Emiy naurahti Lexan halulle pitää asetelma samana vaikka havitteli kai ovea lukkoon. Hän huokaisi raskaasti Lexan huulia vasten. 
"Mmmm, Lexa..."

Oven lukon nipukka tuntui kovin vaikealta käsiteltävältä, kun hänen huomionsa oli 99 prosenttisesti Emilyssä.
"Niin, rakas?" Lexa vastasi suudelmien myötä hengästyneellä äänellä.

"Jos vain keskittyisit oveen hetkeksi?" Hän ehdotti huvittuneesti, joskin hengästyneenä.

Lexa näykkäisi Emilyn alahuulta kiukkuisena. Ei, hän ei tosiaankaan keskittyisi vain oveen! Hän painautui lähemmäs naista hengitys raskaana.
"En", hän vastasi vaatien uutta nälkäistä suudelmaa. Toinen käsi puristi Emilyn takapuolta, kun hän taiteili lopulta oven lukkoon. Lukon naksahdus kuulosti suorastaan voittohymniltä.

Emily ei pätenyt sen enempää, vinkaisi vain näykkäisyn seurauksena. Lexa oli ihana kun oli niin vaativa ja selvästi myös päättänyt mitä tekisi. Hän vastasi suudelmaan, sivellen naisen niskaa sormillaan, jalkojen puristaessa tuota lähemmäs.

Lukon parista vapautunut käsi ujuttautui heidän väliinsä etsimään keinoa hankkiutua eroon vaatteista. Lexa murisi kärsimättömänä ja painautui tiukasti Emilyä vasten. Kun hän vain olisikin voinut riisua naisen jo matkalla huoneeseen, niin kaikki olisi ollut paljon helpompaa!
"Sinulla on liikaa päälläsi", nainen valitti matalaa murinaa äänessään.

Emily huokaisi, pudistellen kevyesti päätään. Onneksi hänen vaatteensa olivat helppoja riisua tällä kertaa.

Helppoja tai ei, siihen uhrautui silti Lexan mielestä aivan liikaa aikaa. Hän olisi käyttänyt senkin lyhyen hetken paljon mieluummin naisen paljaan ihon hyväilyyn kuin vetoketjun kanssa tappeluun. Lexa paransi otettaan Emilystä peruuttaessaan kauemmas ovesta, ja kantoi naisystävänsä pedatulle sängylle. Ainakin sen jälkeen hän sai molemmat kätensä vapaaksi, mikä nopeutti loppujen vaatekappaleiden riisumista huomattavasti. Lexa potki omatkin shortsit pois jalastaan ja kiskoi topin päänsä yli ennen kuin painautui Emilyn ylle sängyllä uuteen suudelmaan sukeltaen. Kädet kartoittivat niin tuttua kehoa täynnä halua, joka heijastui tummanruskeista silmistäkin.

Emilyä olisi voinut naurattaa tahti jolla Lexa häntä riisui, ellei hän olisi halunnut aivan samaa. Tuon kiire sai oman sykkeen nousemaan ja hengityksen vaikeaksi. 
"Haluan kotiin..." Kotona he voisivat olla estoitta.

"Huomenna", Lexa vastasi matalasti murahtaen. Miksi heidän täytyi päästä kotiin vasta yömyöhällä? Miksi matkassa Atlantin yli kesti aina niin tuhottoman kauan? "Olemme pian kotona." Eikä heillä olisi muuta kuin aikaa toisilleen. Tai ainakin niin oli hyvä toivoa. Lomalla viimeistään, jos nämä päivät kotona ennen sitä osoittautuisivat kovin kiireisiksi.

Lomalla tosiaan olisi aikaa. Vatsa putosi senttejä murahduksen myötä. 
"... Miten paljon olen vain sinun?" Koska Lexahan vaati provosointia. 

"Kokonaan. Jokaista senttiä myöten. Jokainen solusikin on minun", Lexa vastasi muristen. Hän oli melko varma, että jättäisi huolimattomuudessaan punertavan jäljen Emilyn kaulalle, mutta naisen keskittyminen oli nyt kovin muissa asioissa kuin murehtimassa moisia. Hän puristi sormillaan Emilyn rintaa.
"Minun", hän murahti tietäen hyvin, millaisen reaktion matala murahdus sai kerrasta toiseen aikaan. Mitäs provosoi häntä!

Emily värähti ja sai todella purra huultaan. Hyvä on, hän teki sen tahallaan. 
"Niinkö?" Emily ei tosiaan aikonut käyttää itsesuojeluvaistoa.

Emily oli tainnut kuluttaa itsesuojeluvaistonsa loppuun kilpailuissa, kun nyt toimi näin.
"Juuri niin", Lexa vahvisti matalalla äänellä. "Vai mitä oikein kuvittelit?" Murina kohosi kurkusta sanojen myötä, kun hän hiipi huulineen alemmas juoksuttaen kynsiään vatsan pehmeällä iholla.

Emily vikisi hiljaa Lexan käsittelyssä. 
"Oletko aivan varma?"

Lexa ei aikonut edes vastata moiseen sanallisesti, suunnaten sen sijaan palavan katseen Emilyyn. Hän puristi tiukasti sormillaan naisen reittä ja murisi syvältä rintakehästään. Hän oli aivan varma. Emily oli hänen. Vain ja ainoastaan hänen. Nainen näykkäisi Emilyn lantioluuta kostoksi moisesta kiusanteosta ennen kuin siirtyi huulineen alemmas. Kynnet painuivat Emilyn reiteen, kun Lexa kohotti molemmat jalat harteilleen. Kehtasikin kiusata häntä!

Emily värisi jo ajatuksesta ennen kuin Lexa todella pääsi vauhtiin. Hän joutui heittämään tyynyn kasvoilleen, ettei huutaisi. 

Lexa vannoi, että jonakin kertana hän vielä maksaisi Emilylle takaisin samalla mitalla, kun nainen näin provosoi häntä. Hän vain kiusaisi ja kiusaisi, kunnes Emily anelisi armoa. Se päivä ei tosin ollut tänään, sillä hän tahtoi tätä vähintään yhtä paljon kuin Emilykin, joka oli suorastaan pelottavan taitava painelemaan hänen nappejaan.
"Mitä minä oikein teen sinun kanssasi", nainen murisi suudellen tiensä pitkin kehoa takaisin Emilyn kasvoille, kun tyynylle ei enää hetkeen ollut tarvetta.

Emily haukkoi happea tyynyn ja orgasmin jäljiltä. 
”Rakasta, ruoki.” Vain hän saattoi siteerata Karvista sängyssä.

Se sai Lexan nauramaan raikuvasti.
"Teen sen", hän lupasi painaen paljon pehmeämmän suudelman naisen huulille nyt kuin aiemmin. "Ja paljon muuta." Mutta ehkä hän oli ennen sitä velkaa Emilylle hetken, jona nainen voisi tasata hengitystään. Tyynyn läpi oli vaikea hengittää.

Emily hymyili hellästi. 
”Olet ihana. Niin mielettömän ihana.” Hän mutisi pehmeästi. 
”Tiedätkö mitä haluan tehdä kotona?”

Lexa hymyili tyytyväisenä. Emily oli ihanampi, mutta se nyt oli sanomattakin selvää.
”En tiedä. Kerro, rakas?” Hän pyysi pehmeä hymy huulillaan ja kurotti sipaisemaan punaisia hiuksia.

”Olla nousematta sängystä päivään.” Ja tehdä siellä kaiken Tryonin edestä. 

”Minä voin tukea sitä suunnitelmaa täysin”, Lexa vakuutti leveä hymy huulille hiipien. Hän veti Emilyn kainaloonsa ja painoi suukon naisen hiusten sekaan.

Emily asettui kainaloon mukavasti ja huokaisi syvään.
”Olet ihana.” Hän huokaisi rakastuneesti, hipaisten tummia hiuksia.

”Niin sinäkin”, Lexa vastasi sama rakastunut hymy huulillaan koreillen. Hän ei voisi koskaan katsoa naista ilman, että tunne loistaisi silmistä. Hänen rakkaansa.
”Olen niin onnellinen, kun minulla on sinut ja sinulla minut.”

”En olisi tässä ilman sinua.” Ei hänellä olisi ollut voimaa kiivetä tähän.  

”Annat minulle ihan liian paljon kunniaa omasta menestyksestäsi”, Lexa tyynnytteli pehmeä hymy huulillaan. ”Sinä saavutit tämän kaiken. Minä vain uskoin sinuun sivummalla.”

Emily pudisteli päätään. 
”Sinä annat minun. Ja olet tukena. Ja pidät pystyssä.” Kun hän ei vain jaksanut enää. 
”En olisi voinut tehdä tällaisia tuloksia ilman tukea kotoa.”

Lexa sipaisi punaisia hiuksia naisen korvan taakse katse pehmeänä ja hymy lämpimänä.
”Sinulla on aina tukea kotona”, hän lupasi. Hän tukisi Emilyä kaikessa tästä ikuisuuteen. Nainen ei joutuisi koskaan tekemään mitään ilman tukea häneltä.

”Juuri se mahdollistaa tämän. Että uskallan lentää, kun tiedän että joku ottaa kiinni.” Aiemmin hän oli pelännyt pudotusta. Lexa oli aina siinä. 
”Ja minä olen sinulle aina tässä.”

”Otan sinut aina kiinni”, Lexa vannoi pehmeästi ja painoi otsansa vasten Emilyn otsaa. Hän ei antaisi naisen pudota senttiäkään ilman hänen käsiensä muodostamaa turvaverkkoa ympärillään.
”Tiedän. Olen siitä kiitollinen”, nainen vastasi hymy huulilla vieraillen. ”Rakastan sinua, Emily Hazel Randall.”

”Hyi.” Emily naurahti Lexan sanoille. 
”Koko nimi kuulosta siltä että olen pulassa.”

Lexakin naurahti pehmeästi.
”Et ole pulassa. Olet vain kovin, kovin rakas. Mikä taitaa olla pulassa olemisen vastakohta.” Jollakin hyvin hataralla logiikalla ainakin.

”Silti. Ei kukaan muu käytä sitä kuin vanhemmat toruessaan ja papit vihkiessään.” Emily ei ajatellut sanojaan sen tarkemmin, vaikka ehkä olisi pitänyt.

Lexa naurahti julistukselle.
”Säästän sen siis vanhemmillesi ja papille”, hän lupasi hymyillen ja käänsi päätään voidakseen painaa hellän suukon naisen huulille.

”En luojan kiitos saa enää toruja.” Poppy Randall olisi ollut asiasta kovin, kovin eri mieltä.

”Jos niin väität”, Lexa myöntyi naurua äänessään. ”Siinä tapauksessa koko nimesi jääkööt vain papin käyttöön.”

Emily nielaisi. Ehkä hautajaisissa? 
”Äitini ei olisi samaa mieltä.”

Lexa mietti juhlaa, joka koittaisi ennen hautajaisia, jos se vain hänestä olisi kiinni.
”Äitisi ei ole nyt täällä, joten voimme unohtaa hänen mielipiteensä”, Lexa naurahti lämmöllä. ”Hän laittaa sinut varmasti ruotuun heti kun menemme käymään siellä.”

”Tietenkin.” Ei, Poppy oli kovin leppoisa nainen. Onneksi. 
”Kun olen kehdannut monesti jättää sinut kotiin.”

”Miten julma sinä oletkaan ollut”, Lexa naurahti. ”Tällä kertaa roikun mukana vaikka mikä olisi. Et pääse minusta eroon.” Hän oli aina ilolla lähdössä mukaan, kun se vain sopi aikatauluihin.

”Niin, aivan varmasti tahallani pimitän sinua. Olet kietonut heidät pikkurillisi ympärille.” Emily naurahti päätään pudistellen. Se oli vain hyvä asia.

”Niinhän sinä teet. Et tahdo jakaa minua edes vanhempiesi kanssa”, Lexa kiusasi leikkisästi naurahtaen. Randallien luona oli mukava käydä, kun hänet toivotettiin tervetulleeksi ilman kylmyyttä ja epäluuloa.

”Mustasukkainen monsteri.” Emily totesi puoliksi vitsillä. Hän oli iloinen siitä miten Lexa oli otettu vastaan.

”Niinpä”, Lexa huokaisi raskaasti. ”Miten rankkaa elämäni onkaan sinun kanssasi.” Emily ei ollut mustasukkaista nähnytkään. Hänhän se oli aina ensimmäisenä murisemassa muille, kun kukaan katsoikin Emilyä hieman liian pitkään.
”Teet minut maailman onnellisimmaksi naiseksi”, Lexa totesi pehmeä hymy huulilleen hiipien ja kurotti suukottamaan Emilyä.

Emily olikin mustasukkainen menneestä, mikä oli naurettavaa. 
”Se on hyvä. En kelpuuttaisi itseltäni vähempää.”

”Sinä olet aina enemmän kuin tarpeeksi minulle”, Lexa lupasi silittäen naisen poskea sormillaan. ”Rakastan sinua.”

”Ja minä sinua.” Emily kierähti hajareisin Lexan vatsan päälle istumaan. 
”Enemmän kuin mitään.”

Lexan kädet kohosivat saman tien naisen lantiolle hymyn levitessä huulilla.
”Enemmän kuin mitään”, hän toisti takaisin tyytyväisenä.

Hän tarkoitti sitä. Enemmän kuin itseään. Hän olisi vaikka antanut henkensä naisen edestä milloin tahansa. Mitä mieltä olisi elää ilmankaan? 
”Ehkä sinua pitäisi kiittää jotenkin.”

Se toimi molempiin suuntiin. Lexa oli jo kerran kokenut sen, kun menetti rakkaimpansa ennen aikojaan. Hän ei aikonut kokea sitä enää koskaan toiste.
”Sinun rakkautesi on riittävä kiitos”, Lexa vastasi pehmeästi hymyillen, vaikka puristikin hellästi naisen lantiota. ”Mutta jos tahdot osoittaa rakkauttasi teoin, en ole vastustelemassa.”

Ja sitten Emily harrasti työkseen helvetin vaarallista urheilua valtavien saaliseläinten kanssa. Tasan ei mennyt onnen lahjat. 
”Sellaista ajattelin.” Emily myönsi kehräten, kumartuen painamaan suudelmia iholle.

Lexan hymy ei hiipunut. Päinvastoin, se tuntui vain muuntuvan entistä onnellisemmaksi ja rakastuneemmaksi. Hän sulki silmänsä suudelmien myötä antaen itselleen luvan nauttia tunteesta, joka oli syödä elävältä. Koko keho tuntui sähköistyvän, jotta häneltä ei vahingossakaan jäisi tuntematta hellinkään hipaisu. Lexa juoksutti käsiään Emilyn kyljillä ja reisiä pitkin, kun nainen kerran oli niin näppärästi hänen ulottuvillaan, ja huokaisi onnellisena.

Ehkä hän oli ollut lähiaikoina niin ilkeä, että nyt oli sopiva hetki vain hukuttaa Lexa hellyyteen, kuten aina. Hän suuteli naisen ihoa hellästi, miltein sentti sentiltä, haluamatta unohtaa ainuttakaan kohtaa. Kaiken piti painua mieleen.

Lexa olisi voinut haljeta onnesta, odotuksesta, rakkaudesta ja kaikesta muusta, kun Emily suorastaan palvoi hänen kehoaan. Nainen uskalsi tuskin hengittää, ettei kupla särkyisi, kun raotti silmiään ja katseli Emilyä alahuultaan kevyesti purren. Miten hän saattoikin olla näin onnekas? Teki mieli julistaa sitä koko maailmalle, kun hän nautti hellyydestä.
"Aina kun ajattelen, etten voisi rakastaa sinua enempää, sinä yllätät minut", Lexa lausahti pehmeästi, vaikka ääni uhkasikin takertua kurkkuun tai tulla terävien hengenvetojen katkomaksi. Hellyys sai ajatukset vähintään yhtä sekaisin kuin hänen aiempi kiireensäkin.

Lexa oli ansainnut tulla palvotuksi, tuhannestakin syystä. Hän antoi käsiensä muistella kehon kaaria, kaikessa rauhassa. 
”Tavoitteeni.” Hän mutisi hellästi suudelmien lomasta.

"Täytät sen päivästä toiseen", Lexa vannoi pehmeän henkäisyn kera. Rakkaus tuntui virtaavan suonissa, täyttävän jokaisen kolon hänen sisällään, kun nainen juoksutti käsiään Emilyn iholla nauttien hellästä huomiosta. Hän ei tahtonut sen koskaan loppuvan, mutta hitaasti rakentuva nautinto keikahti lopulta laidan yli. Hän sulki silmänsä pitäessään kerrankin suunsa kiinni, kun antoi kehonsa valahtaa rennoksi. Hän olisi voinut vannoa, että näki tähtiä siinä sivussa. Sanattomana hän kohotti kättään pyytäen Emilyä kainaloonsa, jotta hän voisi kietoutua tiukasti naiseen kiinni ja palata tähän todellisuuteen rakkaimpansa kainalossaan.

Emily ähelsi itsensä Lexan kainaloon, kiehnäisten itseään naista vasten. Hän nautti Lexan läheisyydestä niin paljon! Emilyn käsi piirteli kuvioita Lexan rintakehälle ja rintojen väliin. Tämä oli nautinnollista ja paras osa elämästä. Olla kaksin, raukeina ja rauhallisia. 
”Olet ihana. Niin rakas. Ja kaunis.”

Lexa räpytteli hitaasti silmiään nauttiessaan läheisyydestä. Mikään mahti maailmassa ei saisi häntä nousemaan tästä.
”Sinä myös, rakas”, Lexa vastasi onnellisesti hymyillen ja kiehnäsi kasvojaan naisen hiusten sekaan. Hän hengitti syvään tuttua tuoksua. Hänen rakkaansa.
”Olet maailman kaunein nainen minun silmissäni.”

Emily naurahti pehmeästi, sivellen naisen rintakehää edelleen. 
”Noh. Olet mahdoton imartelija.”

”En ole”, Lexa vastusti pehmeästi. ”Se on totta.” Emily oli kaunis nainen. Vielä kauniimman naisesta tosin teki se, että Emily rakasti häntä. Kaikista maailman miljardeista ihmisistä Emilyn sydän oli valinnut hänet.
”Miten toivonkaan, että olisimme jo kotona ja voisimme vain jäädä tähän makoilemaan koko päiväksi”, Lexa huokaisi unelmoiden.

”No mutta me voimme maata tässä hyvän aikaa.” Emily huokaisi. Ei hän halunnut nousta.

"Niin voimme", Lexa vastasi kovin tyytyväisenä oloonsa juuri näin. Kukaan ei kaipaisi heitä yhtään mihinkään. Jokaisella oli omat asiansa tehtävänä.
"Ja huomenna lennämme kotiin."

Emily huokaisi miltein rakastuneesti.
”Koti kuulostaa niin ihanalta. Kerrankin.”

"Nyt ja aina", Lexa lupasi. Hän tekisi parhaansa, että Emily tahtoisi aina palata kotiin hänen luokseen mahdollisimman nopeasti jokaisen kisamatkan päätteeksi.