[P] Doesn't matter if it's not our day, because it's who we are

Perjantai 6. heinäkuuta 2018

Bex ei edes yllättynyt, kun Zoea ei ollut näkynyt ratsastuksen päätteeksi ottamassa Nyxiä vastaan. Epäilemättä nainen oli lähtenyt nauttimaan kesäisestä päivästä Paddyn kanssa pitkälle maastolenkille tai oli kiduttamassa koiranpentuja heinäladon takana, kummin tahansa. Niinpä nainen oli riisunut kypärän omasta päästään ja peruuttanut kiukkuisen tamman pesupaikalle välittämättä suuremmin siitä, että viereisellä paikalla oli Artemiksen hevonen. Tuskinpa valmentaja itse hevosensa kanssa puuhailisi ja no, jos puuhailisi, niin sietäkööt sitten häntä lähellään.
”Ole nyt perkele aloillasi”, nainen puhahti tammalle, joka kalusi raivoissaan pesupaikan ketjua ja potki takajalallaan vatsansa alle. ”Pääset sitä nopeammin eroon varusteista, mitä siivommin olet.” Moiset puheet tosin kaikuivat tyhjille, luimiville korville, kun musta tamma pudotti ketjun suustaan ja käänsi päätään ketjujen sallimissa rajoissa uhitellakseen vieressä olevalle hevoselle. Bex napautti tamman lapaa, mutta se ei varsinaisesti saanut ärhäkkää tammaa luopumaan naapurille kiukuttelusta.

Artemis nautti siitä että sai yleensä olla rauhassa. Hän oli tänään kutakuinkin valmis murhaamaan jonkun, eikä kaivannut ketään tielleen tänään. Ja sitten hän sai viereensä sen saatanan vihoviimeisen riiviön, minkä hän huomasi kun tallin norsuksi nimeämä Amadeus vinkaisi kimeästi Nyxin uhitellessa ja hypähti hieman takasilleen. 
"Veisitkö sen kiukkupussisi helvettiin siitä?" Artemis ärähti, heittäen satulan Amadeuksen selkään.

Bex vilkaisi valtavaa hevosta vieressä todeten nopeasti, ettei Nyx ollut tosissaan päässyt lähellekään Amadeusta. Kunhan vain kiljui varmuuden vuoksi. Pojat.
"En, toisella puolella oli täyttä", Bex vastasi harteitaan kohauttaen ja kiskoi satulan alas Nyxin selästä. Tamma oli purra nahkaista satulaa, kun hän kulki tamman pään ohi ja nainen ärähti hevoselle uudemman kerran. Nyx näytti vain entistä pahantuulisemmalta moisen komennuksen jälkeen ja kuopaisi mustalla etujalallaan kumimattoa ennen kuin heitti päänsä jälleen hampaat irvessä Amadeuksen suuntaan. Ketjut pysäyttivät tamman eleen varsin lyhyeen, mutta ele oli silti selvä.
"Nyx perkele!" Bex ärähti tammalle ja tarttui kaksin käsin riimuun nykäisten tamman pään poispäin Amadeuksesta.

”Miten olisi karsina tai hornantuutti?” Artemis ehdotti äreästi ja kiristi Amadeuksen satulavyön. Riitely siskon kanssa ei tehnyt hyvää. Mies jutteli Amdeukselle iiriksi kun ori otti kierroksia Nyxin hyökkäysyrityksestä. Ei hätää, ei mitään hätää.
”Ei se ymmärrä, kuten et sinäkään.”

"En tiedä sinusta, mutta minulla on tapanani pestä hevoset, kun ne palaavat hikisinä treenistä", Bex napautti takaisin jaksamatta edes kääntyä valmentajan puoleen. Hän napsi suojat kohoilevista jaloista ja aukaisi vesiletkun, vaikka se saikin Nyxin kaluamaan ketjua entistä raivokkaampana. Tamma ei tosiaankaan pitänyt vedestä.
"Se ymmärtää ihan tarpeeksi, mokoma perseilijä", Bex puhahti ja tarttui varulta tamman riimuun, ettei hevonen toistaisi irvistelyään Amadeukselle, kun hän alkoi kastella mustaa selkää ja kylkeä. Tamma käänsi takaosaansa ja potkaisi kipakasti pesupaikkoja erottavaa tolppaa.

Se tolpan potkaisu sai valtavan oldenburgin hyvin levottomaksi. Hetken Artemis oli varma että ketjut natisivat liitoksissaan. 
”Sinusta. Voitko saatana saada siihen käytöstapoja tai viedä sen helvettiin?”

"Ei se tee hevosellesi yhtään mitään", Bex mutisi, mutta työnsi tamman takapäätä kauemmas Amadeuksesta ihan vain kaiken varalta. Nyx oli tänään harvinaisen ärhäkällä päällä, mutta ei tamma tosissaan päälle kävisi. Kunhan vain esitti, mokoma kusipää.
"Ei kukaan käske olemaan siinä. Mene varustamaan norsusi loppuun karsinaan, kun et kerran vettä tarvitse", Bex ehdotti silmiään pyöräyttäen. Nyx nyt oli rasittava, mutta hevonen täytyi saada pestyä puhtaaksi hiestä, kiukkusi tamma miten paljon tahansa.

Ei kukaan käskenyt, mutta he olivat myös olleet siinä ensin. Ja mitä jos vierustoveri olisi joku herkempi kuin Amadeus?
”Sinä et sitten vieläkään ole oppinut ajtteleman muuta kuin itseäsi.” Irlantilainen äyskähti takaisin, kumartuen riskillä laittamaan pinteleitä. 

"Itse asiassa ajattelen hevostani, mutta ihan miten tahansa", Bex tuhahti. Hän tarvitsi vesiletkua, jotta saisi pestyä hikisen tamman. Niin hieno talli kuin Rosings Park olikin, vielä karsinoihin ei ollut viritelty pesumahdollisuuksia.

”Sinä nenäkäs kakara et koskaan ajattele hevostasi tai sen turvallisuutta. Suorastaan ihme ettet ole vielä hajottanut yhtään, kuten Rowe.” Mies viittasi suoraan syyhyn miksi Bex ei ikinä olisi tervetullut hänen valmennuksiinsa. Nainen ei kuunnellut ohjeita.

”Mistäs sinä tiedät, mitä minä ajattelen? Vai onko sinulla nykyään niin paljon luppoaikaa, että käyt kyyläämässä muiden kisasuorituksia?” Artemis ei edes valmentanut häntä, joten mistäpä mies tiesi yhtään mitään, mitä tuli häneen ja hänen allaan oleviin hevosiin.

”Asenteestasi päätellen et ole muuttunut mihinkään.” Artemis tokaisi tyynesti, tarjoten kuolaimia Amadeukselle, joka noukki kanget enkelin tavoin suuhunsa.

”Onneksi sinun mielipiteesi minun asenteestani ei ratkaise kisatuloksia”, Bex totesi. Cactus ajatelkoot hänestä mitä mieli. Ei hänen tarvinnut tulla toimeen miehen kanssa. Edes Zoe ei varsinaisesti tullut toimeen valmentajan kanssa, joten hänen ei tarvinnut yrittää.

"Kyllä sinä vielä huomaat ettei naurettava ylimielisyytesi ja itsevarmuutesi kanna pitkälle." Artemis napautti. 

"Ihan hyvin se on tähän asti kantanut", Bex vastasi harteitaan kohauttaen. "Mutta mitäpä sinä pitkästä urasta tietäisit, kun omasi jäi niin lyhyeksi." Jos valmentaja aikoi valittaa hänelle Nyxin kyseenalaisesta käytöksestä pesupaikalla, mikään laki ei vaatinut häntä olemaan kiltti ja kohtelias. Kyllä äiti olisi ollut taas ylpeä. No, äiti voisi ottaa jonotusnumeron. Hänen perässään oli useampi henkilö verenhimo silmissä kiiluen.

Artemis olisi voinut sanoa että hänen uransa oli kestänyt pidempään kuin bexin tulisi kestämään, muttas se ei välttämättä olisi totta. 
"Jos haluat kuvitella niin, se on sinun vainoharhasi." Nyx teki kyllä virheen kun upotti hampaansa Amadeusta kiertävän Artemiksen olkapäähän. 
"Nyt helvetti!"

Siinä ei ollut mitään harhaista. Hän tekisi pitkän ja merkittävän uran, kuten niin moni muu hänen edellään. Gina oli hyvä esimerkki siitä, miten päättäväisyys, lahjakkuus ja rohkeus kantoivat pitkälle. Hän ei aikonut jäädä eläkkeelle ennen kuin Gina olisi haudassa.
"Hyi!" Nainen torui hevosta, vaikka olikin salaa varsin samaa mieltä Nyxin kanssa. Artemista sietikin purra, mutta ei hän voisi silti moista käytöstä palkita, tai seuraavalla kerralla tamman hampaat olisivat hänen käsivarressaan.
"Kuten sanottua, sillä on tänään huono päivä."

Artemis nappasi tamman riimusta kiinni, tuijottaen sitä tiukasti silmiin. Hän päästi irti ja hieraisi olkavarttaan, kiristäen pikaisesti Amadeuksen satulavyön ja irrotti orin kentälle lähtemistä varten. Kunnes valtava ori sai vikkelän tamman hampaat takamukseensa. Se sai jättimäiseen oldenburgiin vauhtia siinä määrin, että hevonen lipesi Artemiksen otteesta. 
"Nyt jumalauta mene pesemään se tamma vaikka järveen jos siihen ei ole mitään kontrollia!" Irlantilainen karjaisi, lähtien vauhdilla luultavasti ovista ulos suunnanneen orinsa perään. 

Nyxin takajalkojen parissa pesusienen ja letkun kanssa puuhasteleva nainen ei ehtinyt reagoida, kun tamma kurotti eteen ja sai orin katoamaan taivaanrantaan.
"Älä tuo hevostasi niin lähelle", Bex vastasi säpsähtämättä karjaisua, joka sai Nyxin luimimaan pää korkealle heitettynä. "Nyx on ketjuissa kiinni, ei se kauas pääse." Ei ehkä pitäisi napista valmentajalle, joka oli jo valmiiksi pahalla tuulella, mutta hän ei jaksanut kuunnella enää kenenkään valitusta. Hänelle oli huudettu jo ihan tarpeeksi sekä syyttä että suotta.
Maastosta palaamassa ollut Zoe ei ehtinyt edes jalkautua Paddyn selästä, kun tajusi valtavan hevosen olevan irti. Nainen räpäytti hölmistyneenä silmiään, ennen kuin laskeutui vauhdikkaasti satulasta, veti Paddyn ohjat ruunan pään yli ja lähti katsomaan, miksi hevonen oli irti ja minne Amadeus oli oikein matkalla. Olihan tässä jo muutama päivä siitä, kun Duffy oli viimeksi juossut omin lupineen ympäri tallipihaa. Ainakin tällä kertaa jahdattava hevonen oli vähemmän luupäinen idiootti.

Artemis ei ollut ehtinyt huomauttaa, että viereisen hevosen piti päästä lähtemään ilman hampaita persauksessaan. Nyt oli tärkeämpää tekemistä, saada hänen rakas jättiläisensä kiinni. Amadeus oli saanut vauhtia juosta hieman kauemmas, pidellen toista etustaan ylhäällä. Se oli ilmeisesti polkaissut kengän irti ja käynyt polvillaan, kun toinen etupolvi tiputti verta valkoiselle pintelille. Artemis oli vielä matkan päässä, näyttäen siltä että murhaisi jonkun.

"Hei iso poika, tuletko tänne?" Zoe jutteli matalalla äänellä hevoselle lähestyessään Paddy jäljessään valtavaa oria. Nainen ei tosin tahtonut viedä hänelle ja omistajalleen korvaamattoman arvokasta ruunaa lähelle Amadeusta siltä varalta, että ori kävisi päälle, ja tyytyi seisoskelemaan muutaman metrin päässä karkulaista silmällä pitäen. Hän oli jo sanomassa jotakin lähestyvälle Artemikselle, kunnes koki parhaaksi vain purra kieltään ja nyökätä hevosen suuntaan. Hän ei kaivannut huutoja siitä, että kouluratsu oli kolhinut itsensä. Hän oli vain sattunut paikalle todistamaan kompurointia.

Zoen onneksi ori tuli muiden hevostin kanssa toimeen, vaikka se tarhattiinkin yksin. Amadeus hörähti pehmeästi ja otti pari valtavan hevosen askelti kohti omistajaansa, mutta pysähtyi etusta ilmassa pidellen. Vilkaisu hevoseen sai irlantilaisen jännittymään. 
"Voitko sinä mennä hoitamaan sen mustan demonin ja sen taidottoman rääpäleen vittuun sieltä pesupaikalta, nyt!" Mies ärähti Zoelle, taputellen Amadeuksen kaulaa. Ei hätää iso poika, ei hätää. 

Zoe kohotti kulmiaan moiselle käskylle, mutta totesi parhaaksi olla sanomatta vastaankaan. Hän ei tahtonut edes tietää, mitä Bex ja Nyx olivat tällä kertaa tehneet. Parempi suunnata pesemään Paddy ja varmistamaan, että tamma selviäisi karsinaansa yhtenä kappaleena, eikä tulisi Artemiksen silppuamaksi. Ratsastajalla nyt ei ollut niin väliä.
"Cavanaugh näyttää harkitsevan murhaasi, joten sinuna katoaisin nopeasti jonnekin, mistä hän ei löydä sinua", Zoe koki kuitenkin velvollisuudekseen kertoa pesupaikalla kilparatsastajalle, joka tuhahti ylimalkaisesti, vilkaisi ärhäkkää tammaa ja lykkäsi vesiletkun hoitajan käsiin. Pitäkööt hyvänään, häntä ei haittaisi nauttia hieman pidemmästä kahvitauosta ennen treeniä Duffyn kanssa.

Artemis talutti Amadeuksen hitaasti takaisin talliin, riisui orin varusteista sen karsinassa ja puhdisti sen polven huolella. Pitäisi pyytää kengittäjää vuolemaan kavio ja kengittämään uudelleen. Saatuaan Amadeuksen hoidettua hän kulki pesupaikan ohi, vilkaisten Nyxiä. 
"Ihan vihjeenä, että odota uutta ratsastajaa. Jos se kääpiö osuu tielleni, hautaan sen maneesiin."

Zoe jätti uhkauksen omaan arvoonsa, kun keskittyi huoltamaan kahta vierekkäin pesupaikalla olevaa hevosta. Paddy näytti olevan puoliunessa Nyxin rinnalla, siinä missä tamma oli edelleen varsin ärhäkällä päällä, mutta tultuaan komennetuksi kunnolla, ei hevonen enää uhitellut naapurin tutulle Paddylle. Nyxkin tiesi, ettei Paddya saanut katsoakaan väärin, tai siitä joutuisi vastaamaan Zoelle.
"Heinäladon takana on pehmeämpää maata", mustahiuksinen hevosenhoitaja koki kuitenkin velvollisuudekseen ilmoittaa valmentajalle. Maneesin pohja olisi kovin hankala kaivettava, mutta pehmeä nurmi ja muta toimisi hyvänä hautapaikkana kahvioon livistäneelle kilparatsastajalle. Kylmä jääkahvi kaikilla herkuillakaan ei tosin riittänyt parantamaan Bexin mieltä. Artemiksella oli kumma tapa imeä kaikki ilo ympäristöstään. Artemis oli ankeuttaja.

Mies naurahti kylmän kolkosti. 
"Kiitos." Hän valitettavasti kaipasi myös nyt kahvia. Pelkkä Bexin näkeminen sai hänet suuntaamaan sinne. 
"Toivottavasti olet nyt tyytyväinen. Minu ei tarvitse lähteä sunnuntaina kisoihin Amadeuksen kanssa!" Mies sihahti kun laski kädet Bexin valtaaman pöydän reunalle. 
"Ja voit olla varma että tallin kautta tieto kulkee työnantajallesi. Vingu hevosia joita osaat hallita, helvetin osaamaton pentu. Kävelevä katastrofi." Mies murahti ja lähti vasta sitten kohti tiskiä. Musta kahvi, kiitos.

Bex kohotti katseensa Artemikseen ja tunsi suupieliensä painuvan entistä enemmän alas. Mitähän hittoa mies nyt tahtoi vinkua? Hän oli vienyt Artemiksen lempipaikan yläkerran pöytien äärestä?
”Ei ole minun syytäni, ettet osaa pitää kiinni ohjista”, nainen nyrpisti nenäänsä. Jos mies olisi esittänyt asiansa hieman toisin, hän olisi voinut pahoitella. Ehkä. Mutta nyt siitä ei ollut toivoakaan.
”Ja Nyx oli ihan hallinnassa. Siivosti kiinni pesupaikalla, jossa se pystyi liikkumaan ehkä puoli metriä ennen kuin ketjut ottivat vastaan. Sinun hevosesihan se säntäsi luoja ties minne, joten ehkä sinun pitäisi opetella pitämään hevosesi hallinnassa”, Bex sihahti silmissä leimuten. Ehkä hän kerjäsi ihan vähän verta nenästään, mutta hän ei aikonut painaa päätään epäreilujen syytösten edessä.
Lexa tarjosi hyvin, hyvin varovaista hymynhäivettä entiselle naapurille, joka ei ollut enää yhtään niin hyvällä tuulella kuin pari päivää sitten, kun oli suihkuttanut hänet litimäräksi puutarhaletkulla. Onneksi Artemiksen tilaus oli sentään helppo, joten naisen ei tarvinnut murehtia sen sotkemisesta. Edes hän ei voisi epäonnistua mustan kahvin kanssa.
Mutta missä hän hyvin saattoi epäonnistua, oli kupin ojentamisessa miehelle. Naisen ote lipesi käännöksen yhteydessä ja kahvikuppi putosi tiskille, kupsahtaen tietenkin nurin niin, että suuri osa mustasta kahvista levisi tiskille ja valui lattialle Artemiksen jalkoihin.
”Anteeksieikaisitäroiskunutpäällesi?” Lexa kysyi hädissään, kaikki sanat yhteen sotkeutuen.

Kahvin kaatuessa irlantilaismies jäätyi niille sijoilleen. Saattoi miltein kuulla aikapommin tikityksen jos kuunteli oikein. 
"... Etkö sinäkään saatanan mämmikoura osaa pitää mistään kiinni?"

Lexa aukoi hetken suutaan saamatta sanaakaan ulos.
"Minä... En... Minä... Olen pahoillani", hän kähähti tuntien tutun poltteen poskillaan ja kosteuden silmissään. Nainen hapuili hätäisesti kassakoneen lukittua lipasta ja kaivoi esiin useamman vitosen lahjasetelin, jotka lykkäsi kahvia noruvan tiskin yli miehelle. Saisipahan kahvinsa ja lounaansa talon piikkiin muutamana päivänä.

Artemis iski ne takaisin tiskiin. 
”Vitut niistä.” Mies sihahti ja kaivoi puhelintaan esiin, soittaakseen Veronicalle. Jos tuo voisi vaikka hakea hänet kotiin ennen kuin hän kuristaisi jonkun.

Lexa säpsähti miehen elettä ja peruutti vaistomaisesti askeleen kauemmas tiskistä, vaikka hänen pitäisikin käydä siivoamaan aiheuttamaansa sotkua hetimmiten. Kahvi vain leviäisi suuremmalle alalle, mitä kauemmin hän antaisi sotkun olla siinä, mutta nainen ei tahtonut ehdoin tahdoin lähestyä kiukkuista miestä.
"Jos soitat kertoaksesi, että olet matkalla sairaalaan, koska hevosesi heitti sinut seinään, älä edes vaivaudu, en tule katsomaan sinua", Veronica uhkasi kuivasti tervehdyksen sijaan, kun vastasi Artemikselle.

Artemis tunti miten leukapielet kiristyivät. hän asteli portaita alas, valmiudessa heittämään puhelimen seinään. 
"Älä jumalau.... ta sinäkin aloita. Haetko minut täältä?"

"Ah", Veronica henkäisi. Sellainen päivä sitten. "Totta kai. Lähden tulemaan samantien. Älä tapa ketään idioottia sillä aikaa." Se tuntui asialliselta muistutukselta, sillä mies kuulosti varsin kyllästyneeltä jokaiseen kanssaeläjäänsä. Kukakohan tänään oli ollut idiootti? Nainen epäili, että saisi tietää sen varsin tarkasti puolen tunnin päästä, kun pääsisi tallille saakka Artemista noutamaan.

Artemis odotteli Veronicaa ulkona, kiristellen hampaitaan. Hän istui naisen autoon kireänä kuin viulunkieli. 
"Tapan Halen."

Siitä päätellen, miten miehen vaatteissa ei ollut veritahroja eikä tallia ollut maalattu hälytysneuvojen vilkkuvin valoin, Veronica oletti miehen kuunnelleen hänen ohjettaan ja pidättäytyneen murhan suorittamisesta. Nainen vilkaisi sivusilmällä miestä kääntäessään punaisen urheiluautonsa ympäri ja lähtiessään ajamaan tallitietä takaisin maantien suuntaan.
"Mitä hän tällä kertaa teki? Etkö sinä ole antanut hänelle porttikieltoa valmennuksiisi jo aikoja sitten?"

"Annoin!" Mies ärähti ja puri sen jälkeen peukaloaan. 
"Se saatanan ammattitaidoton paskapää ei osaa pitää yhtä vitun tammaa kurissa. Perseili pesupaikalla ja sen pirun takia Amadeus on nyt ilman kenkää, kavio lohjenneena ja etupolvi auki."

Veronica tiesi paremmin kuin keskeyttää ärsytystään sanoin purkavaa miestä. Antaisi tulla kaiken ulos vain, ja sen jälkeen hänellä olisi ehkä käsissään mies, jonka kanssa voisi keskustella ilman, että tarvitsisi pelätä rähinää.
"No voi helvetti", hän kirosi myötätuntoisena. "Amadeusparka." Suuri hevonen ei koskaan tehnyt mitään pahaa kenellekään.
"Kai Amadeus tulee ihan kuntoon? Lohjenneelle kaviolle voi tehdä jotain?" Hän ei voinut väittää ymmärtävänsä paljoa hevosista, mutta nainen oli melko varma, että kaviot kasvoivat jatkuvasti samaan tapaan kuin hänen kyntensä.

Artemis nyökkäsi. 
"Tulee, siinä vain menee aikaa että se kasvaa takaisin oikeanlaiseksi. Sitä ennen ei tarvitse koettaa kilpailla. Ja saattaa pelätä pesupaikalta lähtöä nyt kun odottaa että saa muiden hampaat takalistoonsa."

"Voi ei", nainen huokaisi ja siirsi kättään vaihdekepiltä sen verran, että saattoi koskettaa Artemiksen kättä lohduttavasti. "Teillä kummallakaan ei siis ollut kovin hyvä päivä. Piristäisikö noutoruoka lempiravintolastasi yhtään mieltä?"

"Hale kuolleena piristäisi mieltäni." Artemis hieraisi kasvojaan. 
"Mieluiten poltettuna, että olisi varmasti vainaa."

"Minä voin katsoa, josko onnistuisin järjestämään sen", nainen lupasi suupieli pienesti nykien. "Hyvää harjoitusta tulevaa varten." Jos isä päättäisi yllättäen palata hänen elämäänsä siitä huolimatta, miten he olivat viimeksi ottaneet yhteen, moiselle taidolle voisi tulla käyttöä.

Artemis veti syvään henkeä. 
"Vihaan sitä lehmää niin paljon. En käsitä miten joku palkkaa sellaisen aasin."

"No, jos mietit hetken kuka hänen työnantajansa on, taidat saada vastauksen pohdintaasi", Veronica vastasi pitäen katseensa tiessä, kun suunnisti tuttua reittiä suuremmalle maantielle. Jos joku olisi kertonut hänelle muutama vuosi sitten, että hän oppisi reitin tallin ja Newcastlen välillä ulkoa, hän olisi nauranut raikuvasti.

"Älä jaksa. En ole poliitikkovitsi-tuulella, sitä paitsi se mies on kelvollinen ratsastaja. Joten, kuvittelisi että tässä asiassa hän ei tekisi typeriä päätöksiä." Ainakaan näin typeriä. Oli eri asia valita huono lähestyminen kuin... tuollainen ratsastaja.

"Viittasin enemmän kaikkeen muuhun, mitä hänestä puhutaan", Veronica korjasi kulmaansa kohottaen. "Väitätkö, että sinä osaisit suhtautua siihen täysin objektiivisesti, jos minä ilmoittaisin, että tahdon alkaa ratsastaa? Itse asiassa älä vastaakaan, sinä todennäköisesti osaisit."

”.. Niin. Eli onko meillä kovasti eroa?” Artemis naurahti.

"On. Sinä kykenisit olemaan objektiivinen ja sanomaan minulle, että haaskaan rahaani ostamalla puolen miljoonan kilparatsun. Hän ei selvästi kykene erottamaan taitavaa ratsastajaa tumpelosta", nainen järkeili. Jos Artemis oli sitä mieltä, ettei Bexistä ollut mihinkään, hän otti tiedon vastaan pyhänä totuutena.

"Mutta sinä myös haaskaisit omaa rahaasi. Ja jos koskaan haluaisit ratsastaa, kuvitteletko että sinä saisit mitään muuta kuin luotettavan eläköityneen kilparatsun?" Artemis naurahti. Se toimi siskollakin.

"Sinulta meni nyt koko pointti täysin ohitse", nainen valitti leikillään, mutta olkoot. Artemis oli nauranut, ja se oli kaikista tärkeintä. "Äläkä huoli, en ole aloittamassa uutta harrastusta. Et joudu vielä häpeämään silmiä päästäsi."

"Noh." Artemis hymähti vaisusti. 
"Minä nauttisin metsälenkeistä kanssasi."

"Sanot noin nyt", Veronica hymähti huvittuneena. "Mielipiteesi muuttuisi, kun joutuisit hetken katselemaan toivotonta räpiköintiäni. Olisin äkkiä idioottilistallasi."

"Et olisi. osaat liikkua ja käyttää kehoasi, toisin kuin ne heinäseipäät joita valmennuksissani käy." Artemis pyöräytti silmiään.

"Niinhän sitä luulisi", Veronica naurahti. "En mielelläni ota selvää, oletko oikeassa vai väärässä." Sitä paitsi, hän ei kokenut suurta intoa nousta hevosen selkään. Jos moinen into joskus yllättäisi, hän voisi perehtyä asiaan enemmän. Nyt hän oli varsin tyytyväinen elämäänsä juuri tällaisena.

"Voi, minä tiedän." Artemis totesi täysin vakavana, vaikka sanoilla olikin hyvin, hyvin kaksimielinen merkitys.

Nainen kohotti kulmaansa ja vilkaisi miestä vierellään. Hän ei ehkä edes tahtonut tietää, miksi mies oli niin varma kannastaan. Hän saisi vielä vastaukseksi härskin vitsin kovin toisenlaisesta ratsastamisesta, jota ei nähty talleilla.
"Sergei oli tunkeutua väkipakolla mukaan, kun tein lähtöä", nainen vaihtoi puheenaihetta. "Kai sen kuudes aisti kertoi, että olit murhanhimoinen, ja hieno poika tahtoi tulla auttamaan." Tai sitten koira oli vain ottanut tehtävänsä hänen suojelijanaan välistä turhankin vakavasti. Niin tai näin. Hänestä ajatus koirasta auttamassa murhan kanssa oli paljon hauskempi.

"Se olisi ollut kätevä ajatus, ellei riskinä olisi saada Sergeille piikkituomiota." Hän huokaisi hieman ja vilkaisi Veronicaa. 
"Et nyt taida nauttia huumoristani."

"En erityisemmin", Veronica vahvisti silmät siristyen. "Ja luuletko tosissaan, että kukaan uskaltaisi langettaa moista tuomiota minun koiralleni?" Hän taistelisi henkeen ja vereen eläimen puolesta, jolla ei ollut ääntä. Nainen ei edes kiinnittänyt huomiota siihen, miten jossakin kohtaa Artemiksen koirista oli tullut heidän koiriaan, ja nyt hänen koiriaan.

"Sinun koirallesi?" Artemis kysyi huvittuneena. Raisasta se vielä menisi, mutta Sergeikin?

"Pää kiinni", Veronica puhahti nenäänsä nyrpistäen. "Tai jätän sinut tienvarteen liftaamaan kyytiä."

"Selvä, sinun koirasi." Artemis lupasi pehmeästi ja katseli ikkunasta. 
"Onhan kaikki hyvin?" 

Veronica tukahdutti hymynsä huulta puremalla. Hän ei osannut tarkkaan sanoa, milloin miehen koirat olivat valloittaneet hänet niin puolelleen, mutta tässä sitä oltiin.
”Tietenkin on. Miksei olisi?”

"Halusin vain varmistaa. Ettei ole tullut huonoja uutisia." Päivän teemaan olisi vielä sopinut uutinen keskenmenosta tai jotakin.

”Ei ole tullut. Luuletko, että olisin ajanut hakemaan sinua, jos olisin saanut huonoja uutisia? Olisit joutunut ottamaan taksin, koska minä en olisi ollut ajokunnossa”, nainen totesi. ”Kaikki on hyvin.”

"Halusin silti varmistaa." Artemis huokaisi. Se tästä vielä puuttuisikin.

”Älä nyt manaa enempää. Tämä päivä kääntyy vielä hyväksi”, nainen vakuutti sipaisten sormillaan miehen poskea. ”Tehdään jotakin kivaa viikonloppuna, niin voit unohtaa edes hetkeksi tämän pettymyksen.”

”Käydäänkö Lontoossa?” Artemis kysyi hymyillen. Hän voisi nauttia pääkaupungista.

Veronican teki mieli kysyä, tarkoittiko Artemis todella Lontoota vai unelmoiko mies vain ystävänsä luona vierailusta Lontoon lähettyvillä, mutta jätti kysymättä. Väliäkö sillä.
”Käydään vain”, nainen myöntyi hymyn kera. ”Mennään katsomaan, mitä pääkaupunkiin kuuluu.”

”Käydään syömässä jossakin ja käydään vaikka jossakin museossa jos jaksat.” Mies ehdotti hymyillen hieman. 

”Totta kai jaksan”, Veronica lupasi. Hän kiertäisi museoita miehen kanssa oikein mielellään niin pitkään kuin Artemis vain tahtoisi. ”Kunhan et ole viemässä minua Baker Streetin Sherlock Holmes -museoon.”

Jos Artis myöntäisi paheitaan, hän olisi voinut viedäkin.
”En vie. Sen lupaan.”

”Hyvä. Minulla ja Sherlockilla on valtavia erimielisyyksiä”, Veronica hymähti huvittuneena.

”En ylläty. Ilonpilaaja. Sherlock on nerokasta viihdettä.” Artemis meni lipsauttamaan.

”Joudut vielä kävelemään tai todellakin liftaamaan kyydin, jos jatkat tuolla tavalla”, Veronica varoitti. ”Sitä paitsi, mitä sinä Sherlockista tietäisit? Katsot mustavalkoiselta ajanjaksolta tuotettuja elokuvia etkä varmasti lue iltaisin huvin vuoksi Sherlockin koottuja seikkailuja.”

Artemis vaikeni katselemaan ikkunasta ulos. Hän oli saattanut katsoa Sherlockia ja Hannibalia. Hups.

”Rakas”, Veronica uteli silmät entisestään siristyen. ”Katsotko sinä humpuukkisarjoja, kun minä en ole kotona?”

”En katso mitään kun et ole kotona.” Aina voisi yrittää pelastaa nahkansa.

”Valehteletko sinä minulle, kulta?” Veronica kysyi pettävän pehmeällä äänellä. Artemis joutuisi vielä katumaan vastaustaan, oli se mikä tahansa. Naisten logiikka oli välistä kerrassaan hurmaavaa.

”Valehtelisin juristille?” Edes Artemis halusi väittää ettei ollut niin typerä, vaikka hän oli juuri sitä.

”Luulisi sinun jo oppineen, ettei se kannata”, nainen naksautti kieltään. Artemis vastasi hänen kysymyksiin omilla kysymyksillään. Se jos mikä oli varma merkki siitä, ettei mies tahtonut sanoa jotakin.
”Olet uskomaton”, hän puhahti ja tökkäsi miehen kylkeä sormillaan. ”Mikä muuta katsot kuin Sherlockia, kun en ole näkemässä?”

Mies pyöräytti silmiä. 
”Hannibalia.”

”Haista home”, nainen nyrpisti nenäänsä ja tökkäsi miestä uudestaan. ”Minut sinä laitat katsomaan masentavia dokumentteja seuranasi, ja sitten itseksesi katsot Hannibalia. Sherlockin saat pitää itselläsi.”

”Noh! Jäim vain koukkuun siihen ja.. ja.” Hän oli katsonut sen jo läpi.

”Häpeäisit”, Veronica puhahti. ”Tai no, selvästi niin teitkin kun et kertonut tuijottavasti nykyaikaistakin viihdettä televisiosta. Olet kummallinen mies, Artemis.”

”Rakastat minua silti. Dokumentteineen kaikkineen.” Artemis muistutti huvittuneena.

”Niin teen”, nainen myönsi hymähtäen. ”Tosin hieman vähemmän nyt kun tiedän, että katsot Sherlockia. Se etsivä on piikki koko maailman lihassa.”

”Juuri se siinä on niin loistavaa.” Artemis vahvisti. Hän saattoi samaistua ärsyttävyyteen.

”Kyseenalaistan koko parisuhteemme peruspilareita nyt”, Veronica ilmoitti leikkimielistä vakavuutta äänessään.

”Sinä tiedät että rakastan olla piikki muiden lihassa. Et voi yllättyä että nautin siitä kun joku muukin on.” Artemiksesta selitys oli oikein järkevä.

”No se on kyllä totta”, nainen naurahti. Artemis todella oli piikki muiden lihassa aina silloin tällöin. ”Olen vain yllättynyt, että katsot muutakin kuin iänikuisia dokumenttejasi.”

”Se oli vahinko.” Ei hän ollut ajatellut katsovansa. Siinä oli vain käynyt niin.

”Sinä ja sinun vahinkosi”, Veronica mutisi. Muut ihmiset kompastuivat tai käyttivät vahingossa liikaa rahaa kaupoilla. Artemis katsoi vahingossa televisiosarjoja.
”Mutta olen edelleen tosissani siitä, ettet saa minua Sherlock Holmes -museoon vaikka miten yrittäisit. Rakastan sinua, vaikka miten oletkin piikki muiden lihassa, mutta häntä en voi sietää.”

Artemis hymyili leveämmin. 
”En ole viemässä sinua sinne. Jotain aikuisempaa.”

”National Gallery kaikkine maalauksineen on aina näyttävä”, Veronica ehdotti vinon hymynhäiveen kera. Ainakin suuressa taidemuseossa eksyminen takaisi, ettei Artemis veisi häntä minnekään kovin kummalliseen kohteeseen.

”Mennään siis sinne.” Artemis lupasi hellästi hymyillen. He voisivat käydä siellä ja syömässä. 
”Haluaisitko käydä illalla tanssimassa?”

Veronica hymyili leveämmin miehelle.
”Sinä se tiedät, miten puhua naiselle”, hän kehräsi kurottaen vaihdekepin yli koskettamaan Artemiksen käsivartta.
”Tietenkin tahdon. En koskaan kieltäytyisi tanssista.”

Mies jätti sanomatta mitä ajatteli. Ehkä se pilaisi hetken. 
”Niin vähän ajattelin. Ja se voisi olla mukavaa.”

"Ajattelit hyvin", nainen totesi hymyillen pehmeästi miehelle. Artemis ansaitsi hieman luksusta arjen keskelle, kun päivä oli kerran mennyt niin ikävästi pieleen.

”Enkö?” Mies totesi leveästi hymyillen. 
”Olet ansainnut sen. En tiedä miten mutta olet.”

”Jos niin sanot”, Veronica vastasi hymyillen miehelle rinnallaan. Eihän hänen siitä kannattanut valittaa, että mies oli päättänyt hänen ansaitsevan illan ulkona.
”Mitään muuta, mitä tahtoisit tehdä nyt kun sinulla on aikaa?” Niin valitettavaa kuin tällainen kalenterin tyhjentyminen olikin, ainakin he voisivat ottaa siitä kaiken irti. Ei se varsinaisesti tekisi tilanteesta parempaa, mutta ehkä se saisi edes hetkeksi unohtamaan karvaan pettymyksen.

Artemis hieraisi ohimoaan. Mitä hän haluaisi tehdä? 
”Nautitaanko ihan vain siitä ettei ole kiire mihinkään?”

”Se kuulostaa loistavalta suunnitelmalta”, Veronica vakuutti. ”Ehkä haluat viettää pääkaupungissa pidempäänkin kuin vain yhden päivän?” Mitäpä he sieltä kiiruhtaisivat äkkiä takaisin, kun voisivat yhtä hyvin antaa koirat yöksi tai pariksi hoitoon ja kiertää museoita oikein urakalla.

”Minun puolestani voimme. Ei meitä kukaan tänne kaipaa.” Mies totesi hieman hymyillen.

"Vielä", nainen vastasi. Täytyihän heidän ottaa ilo irti tästä nyt, kun he saattoivat vielä matkustaa miten mielivät. Joulun jälkeen sekin muuttuisi, mutta nainen epäili, ettei heitä erityisemmin innostaisikaan matkustaa sen jälkeen. Kukapa tahtoisi jättää pienen lapsensa kotiin voidakseen käydä pyörähtämässä muualla.

”Vielä.” Artemis toisti hymyillen. Ehkä heidän pitäisi pian alkaa ajatella sitäkin. Alkaa katsella vaunuja ja muuta sellaista.

Heidän tosissaan pitäisi, ennenkö lapsi pääsisi yllättämään heidät. Hän ei aikonut olla yksi niistä vanhemmista, jotka alkoivat miettiä rattaiden ja turvakaukalon hankkimista siinä kohtaa, kun vauva oli jo kotona.
"Kysytkö veljeltäsi, jos hän ottaisi koirat?"

”Minä kysyn, eiköhän Aiden ota.” Mies kaivoi puhelimensa ja alkoi nakuttaa viestiä veljelle. 
”Pitäisikö meidän jossakin vaiheessa ajatella lapsen tavaroita?”

"Pitäisi", Veronica vahvisti nyökäten ja hidasti lähestyessään liittymää. "Ehkä voimme katsella Lontoossa niitäkin?" Helpostihan tavarat lähettäisi kuljetuspalvelulla pohjoiseen, jos he löytäisivät jotakin niin mukavaa.

”Miksipä ei, siellä ainakin valikoimaa riittäisi.” Hän hymyili leveämmin. 
”En halua edes ajatella mitä pitää muistaa.

"Luulen, että meidän täytyy tehdä lista", Veronica myötäili. Muuten jokin asia vielä unohtuisi kaiken muun keskellä - tai he päätyisivät ostamaan aivan liikaa kaikkea. Joko tai.

Liikaa, luultavasti. 
”Aloitetaan listaa?” Hän ehdotti varovasti. Huonekin pitäisi vielä laittaa, taas.

Veronica nyökkäsi. Mitä aiemmin he aloittaisivat listan, sitä enemmän hänellä olisi aikaa käyttää se Gabriellen kautta. Ystävä osaisi varmasti sanoa heti, jos jotakin ilmiselvää tai muuten vain ehdottoman tarpeellista oli unohtunut.
"Huoneesta ensin? Pinnasänky nyt tietysti ja hoitopöytä. Vaatekaappi, sen kokoinen että kelpaa isompanakin. Sinne saa vaipat ja muut aluksi."

Gabrielle tosiaan osaisi kertoa jos jotakin oli jäämässä. 
”Epäilen että tämä lista menee sinun yksinpuheluksesi, joten jatka vain.”

"Kerää siis ylös, mitä minä sanon", Veronica naurahti. "Meidän täytyy tietenkin ostaa jokin pehmolelu lapselle heti aluksi." Mikä vauva nyt muka sai tulla sairaalasta kotiin ilman pehmolelua turvakaukalossa?

”Tietenkin.” Ei mitään mikä voisi antaa epäilyksen sijaa turvallisuudesta. 
”Hyvät vaunut. Sellaiset joissa on hyvät säätömahdollisuudet.

”Hyvinhän sinä tiedät, mitä tarvitsemme”, Veronica naurahti. Naisen kulmat kurtistuivat aavistuksen uuden ajatuksen myötä.
”Rakas, meillä ei varsinaisesti ole lapsiystävällistä autoa”, hän huomautti naurahtaen.

Artemis kohotti kulmaansa. 
”Ja minulla ei ole vieläkään ajokorttia. Eikö Escalade mukanole hyvä? Tilaa vaunuille j muulle kun ottaa pari penkkiä pois.”

”Se on vähän leveä auto ajeltavaksi keskustassa”, Veronica huomautti naurahtaen. ”Täytyy katsoa. Ehkä totun ajamaan sitä, niin leveä kuin se onkin.”

"no se ei ole lähdössä, joten sitten on vain harkittava kolmatta." Artemis hymähti pehmeästi. matkoillahan Escalade olisi kätevä.

”Onneksi meillä on pihatietä, mille parkkeerata”, Veronica hymähti huvittuneena hidastaessaan naapurustoon saapuessaan autonsa vauhtia. Ei täällä koskaan tiennyt, missä ja miten lapset leikkivät.
”Ehdimme pohtia vielä autoa. Ehkä näillä kahdellakin pärjää, jos niikseen tulee.” Miten hirveä kohtalo se olisikaan, että he pitäisivät kaksi varsin nimekästä autoa pihallaan.

"Niin ehdimme. Ehdit opetella ajamaan Escaladea." Artemis naurahti. 
"Tutteja, pulloja..."

”Vihjaatko, että olen huono kuski?” Veronica kysyi kulmaansa kohottaen, kun parkkeerasi punaisen urheiluautonsa pihatielle. Hän oli ajanut samaa autoa koko ikänsä, jos muutamaa laina-autoa välissä ei laskettu.
”Tarvitsemme kuorma-autollisen tavaraa”, nainen tiivisti huokaisten. ”Onneksi kotiinkuljetus on keksitty.”

”Onneksi. Ei tarvitse kanniskella.” Artemis vilkaisi Veronicaa. 
”Olenko ainoa joka kuolee jännitykseen?”

"Et tosiaankaan", nainen vastasi naurahtaen kun lukitsi auton ovet ja suunnisti etupihan halki heidän ulko-ovelleen. "Toisaalta tuntuu, että tämä odotus ei lopu ikinä, mutta samaan aikaan... Nyt on jo heinäkuu. Enää pari kuukautta ja olemme syksyssä, ja sitten alkutalvi onkin jo kolkuttelemassa ovelle."

”Saisi olla nopeammin.” Artemis totesi vakavana. Hän ei ollut kovin tunnettu kärsivillisyydestään.

"Ei tosiaankaan", Veronica pärskähti aukaistessaan oven ja paimentaessaan Raisaa sisälle, ennen kuin liukasliikkeinen whippet ehtisi livahtaa ulkoilmaan. "Emme ole lainkaan valmiita. Tarvitsemme kaiken ajan, minkä vain saamme."

”Ehdinme kyllä.” Artemis puuskahti. 
”Ei tällaista odottelua kestä.” Järki tässä vielä menisi.

"Paras kestää", nainen totesi, "sillä meidän lapsemme ei synny keskosena. En tarvitse vielä sitäkin stressiä heti aluksi."

”Noh.” Mies naurahti. 
”Hyvin minäkin voin.”

"Sanoinkin, että minä en voisi. Stressaisin itseni varhaiseen hautaan", Veronica puhahti kumartuen riisumaan kenkänsä ja sai työntää Raisaa pois kimpustaan, ettei whippet tunkenut puikulaista kuonoaan hänen suuhunsa.

”Noh. Kaikki menee hyvin ja pieni on terve. Mikä häneen edes mahtaisi kun äitinsä on sinä...” Viimeisen lauseen mies mutisi lähinnä itsekseen.

"Kuulin tuon", Veronica huomautti suoristautuessaan Raisa sylissään. Miten niin whippet ei ollut sylivauva? Aivan varmasti oli.
"Kaiken olisi paras mennä hyvin. Saa nähdä, mitä koirat tuumaavat, kun kotiin ilmestyy pieni vauva."

”Meille ei pääse enää kukaan.” Artemis tiesi sen. Sergei hyväksyi taloon varmasti lapsen, mutta lasta tervehtivät vieraat... toinen tarina.

"Onneksi meillä ei siis ole tarvetta lapsenvahdille, kun olemme molemmat lähinnä kotona", nainen huomioi suukottaen Raisan päätä, kun whippet tunki kuononsa inisten hänen kaulataipeeseensa. "Sergei voisi osoittautua todella kriittiseksi mittariksi lastenvahdeille."

”Sergei osoittautuu kriittiseksi mittariksi kaikille jotka edes katsovat pientä päin.” Artemis huokaisi ja rapsutti snautseria ohimennen.

"Niin sitä pitää Sergei, hieno poika", Veronica naurahti kantaen syliinsä tyytyväisesti asettuneen Raisan mukanaan olohuoneeseen. Hän istahti sohvalle nykien viltin itsensä päälle, ja tuhisten Raisa asettui mukavasti viltin alle hänen sylissään. Koira paleli keskellä kesääkin. Ehkä heillä oli kovin paljon yhteistä loppujen lopuksi.
"Tiedätkö mitä, rakas?" Nainen kysyi toispuoleinen hymy huulille hiipien. "Olet minulle jakson Hannibalia velkaa."

Artemis ehti jo kohottaa kulmaansa, mutta luopui sitten varautuneisuudesta kun asiaan ei ollut syytä. 
”Voit ehkä juuri ja juuri saada sen.”

"Paras olisi. Haluan käpertyä kainaloosi ja silitellä vilttieläintä", nainen ilmoitti kuin se olisi ilmiselvä toive.

Artemis valui hyvään asentoon sohvalle ja vapautti sylinsä Veronicalle. 
”Siihen vain sitten. Alusta vai jaksotoiveita?”

"Alusta, en muista enää ensimmäisestä kaudesta yhtään mitään", nainen totesi asettuen mukavasti Artemiksen kylkeen kiinni. Hän oli oppinut varsin taitavaksi liikkumaan ilman että häiritsi sylissään olevaa koiraa, sillä tälläkään kertaa Raisa ei kokenut tarvetta korjata asentoaan.

”Meidän piti katsoa yksi jakso.” Artemis huomautti hymyillen mutta laittoi jakson pyörimään siitä huolimatta.

"Tänään. Mutta meillä on koko kesä aikaa katsoa loputkin jaksot", Veronica vastasi, ennen kuin käänsi huomionsa televisioruutuun. Tämä olisi ehdottomasti parempi syy käpertyä miehen kainaloon kuin mustavalkoiset dokumentit.

”Aivan kuin sinä et pitäisi muista elokuvistani.” Artemis huokaisi syvään.

"Pidän, mutta pidän Hannibalista enemmän", Veronica virnisti vinosti ja kurotti painamaan suukon miehen poskelle. "Nyt shush, ei saa puhua jakson aikana. Pilaa vain tunnelman."

Artemis sulki suunsa ja pyöräytti sen sijaan silmiään. Hän silitteli Veronican käsivartta sormillaan ja antoi toisen jakson alka perään.