[P] Best worst date

Tiistai 10. huhtikuuta 2018 - alkuilta

Hän ei ollut varma, miten Bex oli onnistunut puhumaan hänet tähän, mutta jotenkin lenkki maastossa oli johtanut siihen, että Nathan oli löytänyt itsensä pukeutumasta siistiin tummanpunaiseen neuleeseen ja harmaisiin farkkuihin. Siitä oli ikuisuus, kun hän oli viimeksi käynyt ulkona tällaisissa merkeissä. Mies suoristi neulepaidan alta pilkistävät valkoisen paidan kaulukset, vilkaisi vielä kerran itseään peilistä ja suunnisti ovelle. Bex oli käskenyt hänen olla ajallaan pienessä ravintolassa Hexhamin pääkadulla, joten paras lähteä kävelemään ajoissa. Olkoonkin, että koko juttu epäilytti. Tämä voisi hyvinkin olla Bexin kosto siitä, että hän oli kannellut naisesta Zoelle viime viikolla. Hän ei välttämättä yllättyisi, vaikka hänen treffiseuranaan olisikin mies. Se olisi kovin Bexin tyylinen kosto. Pieni ravintola näytti oikein siistiltä, kun Nathan asteli sen eteen ja vilkaisi kelloaan. Kolme minuuttia myöhässä. Hän oli suoriutunut paljon paremmin kuin oli odottanut.

Mintunvihreään, hempein kukin kuvioituun mekkoon pukeutunut nainen oli seisonut kaksi minuuttia hermostuneena ravintolan edessä. Mies oli varmasti nähnyt hänet ikkunasta ja livistänyt karkuun, joten eikö hän voisi karata?
Ai eikö? Hilda setvi takkinsa reunaa ja veti syvään henkeä. Hän puristi luonnonvalkoista pikkulaukkua kuin pelastusrengasta ja potki kevyesti hyvin hillityllä korolla varustetun avokkaan kärjellä maata. Apua.

Nathan vilkaisi ympärilleen, ja hermostuneelta vaikuttava nainen kiinnitti hänen huomionsa. Saattoiko yksikään Bexin tuttava näyttää niin tavanomaiselta? Hän olisi ollut vähemmän yllättynyt sateenkaarenkirjavasta irokeesista.
”Hilda?” Hän kysyi astahtaen naisen suuntaan pieni hymy huulillaan. ”Olen Nathan.”

Ja tämä nainen oli vielä Bexin pikkusisko, jos oltiin tarkkoja. Nainen kohotti katseensa ja vilkaisi miestä.
"Olen, iltaa. Berthilda Hale." Hän ojensi toista kättään hymyillen.
"Sinä olet Nathan?" Ääni kuulosti siltä että nainen valuisi seiniä vasten pian.

”Hale?” Nathan räpäytti yllättyneenä silmiään. Eihän Bex nyt häntä... serkkunsa... Tai kenties sisarensa kanssa lähettäisi ulos? Hän tarttui ojennettuun käteen.
”Kyllä, Nathan Pearce. Mennäänkö sisään?”

Hale. Ja sisko nimenomaan. Hilda nyökkäsi ujosti ja livahti ovesta mahdollisimman huomaaamattomasti.

Nathan suunnisti sisään ja tarjoilijan johdattamana heille varattuun pöytään, sillä eihän se kävisi päinsä että sokkotreffeillä joutuisi odottamaan pöytää. Riisuttuaan takkinsa ja istahdettuaan alas, mies vilkaisi seuralaistaan uudestaan.
”Näytät kauniilta, Berthilda”, mies kehaisi pieni, avoin hymy huulillaan.
”Suo anteeksi suorasanaisuuteni, mutta mitä sukua oletkaan Bexille? Hän oli kovin salaperäinen sinun suhteesi.” Mitä nyt luvannut, että hän saisi viettää iltaa oikein korkeakoulutetussa seurassa. Se oli yllättävän helppo uskoa huomaamattomaksi tekeytyvästä naisesta.

Hilda räpäytti silmään ja mieli teki hipaista lyhyen naiselliseksi leikattuja hiuksia, jotka eivät olleet käyneet ikinä bexin hiusvärejä lähempänä värjäystä. Meikkikin oli suorastaan huomaamaton. Kuten nainen itsekin.
"Oh, kiitos." Puna pysyi vielä pohjameikin alla piilossa.
"Olen hänen pikkusiskonsa."

Kai se täytyi ottaa kehuna, että Bex koki hänen olevan riittävän hyvä mies treffiseuraksi pikkusiskolleen. Eivätkö isosiskot yleensä olleet kovin suojelevaisia nuoremmistaan? Vai koskiko se vain isoveljiä?
”En tiedä, mitä hän on kertonut minusta, mutta me tavallaan työskentelemme yhdessä.” Tavallaan, koska hän oli töissä tallilla ja Bex Edgerlyillä, mutta kun pyöri samojen hevosten parissa päivittäin, moiset rajat hämärtyivät kummasti.
”Mitä sinä teet työksesi?”

"No kutakuinkin juuri tuon verran." Hilda naurahti pehmeästi ja suoristi mekkonsa helmaa hieman hermostuneena.
"Olen opettajana täällä Hexhamissa. Opetan historiaa."

”Olen yllättynyt. Bex tuntuu aina puhuvan enemmän kuin mitä hänellä on asiaakaan”, mies naurahti pienesti ja otti vastaan tarjoilijan ojentaman ruokalistan.
”Kuinka päädyit opetusalalle?” Nathan kysyi lämpimällä uteliaisuudella. Hänen täytyisi lopettaa kahden siskoksen vertailu keskenään, mutta nuo tuntuivat olevan niin eri puusta veistetyt, että se häkellytti.

"Hän tietää etten kuuntele jos hän jaarittelee." Joten ehkä siksi, kerran, kerran elämässä sisko oli kertonut vain olennaisen. Miten ihmeessä Nathan oli vielä siinä? komea mies.
"Se tuntui omalta." Hän totesi hymyillen pehmeästi.
"Sinulla oli kutsumus hevosalalle?"

”Hyvä, jokainen ansaitsee työn jossa viihtyy”, Nathan vastasi hymyn kera. Oli aina ilo tietää, etteivät muutkaan ympärillä vihanneet maanantaiaamuja ainakaan kovin suurella palolla.
”Sepä juuri. En ollut kovinkaan lahjakas oppilas, lukuunottamatta historiaa ja maantietoa, jotka olivat vahvimmat aineeni. Matematiikka, fysiikka ja kemia sen sijaan, no, sanotaanko se vaikka niin, että opettajani tuskin yllättyivät, kun en jatkanut yliopistoon.”

"Pidät historiasta?" Se sai menneisyyden mielenkiintoisuutta rakastavan naisen syttymään edes hieman.

”Tietenkin. Kukapa ei?” Mies naurahti, mutta muisti sen jälkeen puhuvansa aineen opettajalle. Todennäköisesti heidän näkemyksensä siitä, mikä laskettiin pitämiseksi erosivat suuresti.
”En tosin muista enää paljoakaan siitä, mitä aikanaan tuli opittua, mutta mielenkiintoa riitti. Onko sinulla erityistä osa-aluetta, joka on kiinnostanut sinua muita enemmän?”

Hilda räpäytti silmiään.
"Teen omalla ajallani sukututkimusta. Ja voisin kertoa miten moni ei pidä historiasta."

”Se kuulostaa työteliäältä projektilta”, Nathan lausahti kulmat mietinnän myötä painuen. Hän ei voinut väittää ymmärtävänsä paljoakaan siitä työstä, jota sukututkimuksen eteen sai tehdä, mutta tekemistä siinä epäilemättä riitti.
”Heissä on jotain vikaa, samoin kuin ihmisissä jotka eivät voi sietää eläimiä.”

"Teen myös satunnaista historiantutkimusta kun jaksan, usein jostakin viimeisimpään maailmansotaan liittyvästä. Minua kiehtoo miten sen tapahtumat ovat vaikuttaneet kokonaisiin sukuihin ja yksittäisiin ihmisiin." Hilda myönsi hiljaa, katse sylissään.
"Niin. Bex ei voi ymmärtää minua."

Toinen maailmansota oli aihe, josta hänkin oli lukenut aikanaan paljon ja muisti edelleen yksittäisiä faktoja. Usein kisamatkojen yhteydessä hän oli huvittanut itseään muistelemalla, mitä kussakin maassa tai kaupungissa oli sodan aikana tapahtunut.
”Sinä todella pidät itsesi kiireisenä”, mies huomioi. Olihan tuossa jo tekemistä reilusti!
”Olen entistä enemmän pahoillani siitä, että jouduit ulos keskellä viikkoa. Olisit varmasti kaivannut lomaa kaiken työnteon jälkeen”, mies pahoitteli ja vilkaisi nopeasti ruokalistaa, jotta tietäisi, mitä tilaisi kun tarjoilija saapuisi kyselemään tilausta.
”Luulen, että Bex ei ymmärrä montaakaan ihmistä, tai ainakaan kukaan ei ymmärrä häntä. Hän taitaa ymmärtää paremmin mitä tahansa, jolla on neljä jalkaa ja häntä kuin ihmisiä, mutta ehkä sinulla on perheenjäsenenä parempi kokemus.”

Hilda vilkaisi miestä melkein hölmönä. Sitten oli hyvä keskittää katse ruokalistaan. Älä tuijota, hölmö.
"Ei oikeastaan. Hän ymmärtää kissojani paremmin kuin minua."

Se ei varsinaisesti yllättänyt - aina sanavalmis pienikokoinen nainen tuntui olevan kotonaan eläinten keskellä.
”Millaisia kissoja sinulla on?” Nathan kysyi, kun Hilda kerran oli moiset maininnut.

Hilda vilkaisi syliinsä. Saikohan treffeillä edes puhua kissoista?
"Kolme brittiläistä, kaksi lyhytkarvaa ja yksi pitkäkarva. Ja yksi turkkilainen angora." Neljä kissaa yksinasuvalla naisella. Voisiko hän vajota pöydän alle?

Sai, ehdottomasti, kun mies niistä oli mennyt kysymään. Eläinten keskellä työskennellessä tuli kiinnittäneeksi aina huomiota siihen, kun ihmiset puhuivat lemmikeistään, ja usein uteliaisuus voitti saaden hänet kysymään lisää.
"Ne kuulostavat oikein hurmaavilta. Ainakin niistä on seuraa toisilleen siksi ajaksi, kun olet töissä." Kukapa hän olisi mitään sanomaan kissojen määrästä, kun itse työskenteli välillä tusinankin hevosen parissa.

Neljä kissaa ja elämänsä käytännössä yksin elänyt, kolmikymppinen nainen. Silloin tuskin sai puhua kissoistaan.
"Sitä kyllä, vaikka epäilen että ne nukkuvat kaikki. Nuorimmaista lukuunottamatta, ehkä."

"Nukkuva kissa on onnellinen kissa, eikö sitä niin sanota?" Nathan naurahti pienesti. Kissat tuntuivat nukkuvan kovin mielellään aina, kun sopiva tilaisuus tarjoutui.
"Oletko valmis tilaamaan?" Hän kysyi vielä ennen kuin viittoi tarjoilijan paikalle tilausta varten.

Olen valmis juoksemaan karkuun ja sinunkaan ei tarvitsisi tuhlata aikaasi. Ei, kun, siis.
"Olen." Hilda totesi pehmeästi. Ujo nainen ei tosiaan olisi voinut olla kauempana isosiskostaan.

Ero oli kieltämättä melkoinen ja varsin yllättäväkin, sillä Nathan oli odottanut Bexin koko perheen olevan samaa rämäpäistä sarjaa. Kenties Bex oli viallinen kappale, suvun musta lammas, ja muut olivat oikein yhteiskuntakelpoisia kansalaisia, joiden ajatukset eivät juosseet tuhatta kilometriä tunnissa.
"Onko sinulla suosikkiaihetta tai ajanjaksoa historian varrelta? Kenties jotakin tiettyä maata, tapahtumaa tai henkilöä?" Mies kysyi tarjoilijan poistuttua tilaukset lehtiöönsä raapustettuina.

Suurimmilta osin. Kai äidissäkin jotain vikaa piti olla kun pyöritti ratsastuskoulua.
"Pidän yksittäisten ihmisten tarinoiden sovittamisesta isompaan kokonaisuuteen. Olen työstänyt tässä jonkin aikaa henkilötarinoiden koontia toisesta maailmansodasta." Hilpeää. Kerrassaan.
"Sinulla?"

"Vau, se kuulostaa uskomattoman vetävältä", Nathan totesi ihaillen. Historiaa lukiessa oli helppo unohtaa, että kyseessä oli aina myös yksittäiset ihmiset.
"Erittäin ennalta-arvattavasti ensimmäinen ja toinen maailmansota. Ei tosin niinkään väkivallan ja aseiden tähden vaan sen takia, miten niin pienet asiat sysäsivät niin valtavat voimat liikkeelle ja johtivat kerrassaan katastrofaaliseen lopputulokseen."

Hilda halusi vinkaista. Olikohan Bex vain käskenyt Nathania leikkimään mukana? Siskon tapaista. Koettaa saada hänelle itseluottamusta tai jotain.
"Se on kiinnostavaa. Ja se miten pieniksi kokonaisuuksiksi sen voi halkoa."

Mies nyökkäsi. Nimenomaan.
"Jos yksikin palapelin palanen olisi puuttunut, olisiko ensimmäinen maailmansota koskaan leimahtanut liekkeihin? Tai toinen? Mitä jos jokin maa ei olisikaan liittynyt rintamaan, tai... Vaihtoehtoja on niin paljon. Miten pienistä paloista kaikki koostuukaan."

"Niin on. Ja minä epäilen että ei välttämättä olisi, toinen ainakaan, jos ei olisi luotettu siihen ettei Hitler toteuttaisi uhkauksiaan." Sellaiseen ei pitänyt luottaa.

”Sekin vielä. Historia on täynnä niin monia virheitä, joista toivottavasti olemme jo ihmiskunnan tasolla oppineet”, Nathan myötäili. Monet historian katastrofit olisi vältetty, jos päättäjillä ja avainhenkilöillä olisi ollut käsissään kaikki se tieto, joka jälkikäteen oli selvillä.

"Niin." Ehkä pitäisi puhua jostain hilpeämmästä. Apua, hän oli surkea tässä.
"Onko sinulla... harrastuksia hevosten lisäksi?"

”Viihdyn hyvin ulkoilmassa, joten käyn mielelläni vaeltamassa ja telttaretkillä”, Nathan vastasi. Hän oli ulkoilmaihmisiä henkeen ja vereen, joten oli hyödyksi, että työpäivä kului suurelta osin ulkoilmassa.

Harrastukset kai olivat hyvä puheenaihe? Olivathan? Vaikka mitäpä väliä sillä olisi.
"Se kuulostaa mukavalta." Kaikki mitä hän osasi sanoa, kun viihtyi kodin turvassa.

"Se on", mies vastasi nyökäten. "Tarjoaa kovin tervetullutta vaihtelua työpäivien rutiiniin. Mitä muuta sinä teet vapaa-ajallasi kuin sukututkimusta?"

Mitä muuta? Pitikö... jotain muuta?
"Minä käyn... välillä ratsastamassa vanhempieni luona."

"Aivan, niin tietenkin", Nathan nyökkäsi. Olihan Bex maininnut vanhempiensa ratsastuskoulun useaan otteeseen vuosien varrella ja hänkin oli muutaman kerran pyörähtänyt Greenridgen pihassa. "Se tosin taitaa olla sinulle nimenomaan harrastus eikä elämäntapa?" Ainakaan Hilda ei vaikuttanut siltä, että vain eli ja hengitti hevosia.

"Käyn aika harvoin." Hilda myönsi. Ei oikein tuntunut mukavalta mennä ilman Bexiä.
"Ja laulan kuorossa." Jos ei mainittaisi kirkkokuoroa.

Se ei varsinaisesti yllättänyt, sillä kuulostihan naisella olevan jo vaikka kuinka monta harrastusta kaiken työn päälle. Opettajana työskentely taisi tarkoittaa usein iltaan saakka venyviä työpäiviä, joten harrastuksia ei varmasti kerääntynyt kymmenittäin. "Vau, kuorolaulu tuntuu olevan katoava perinne. Sääli, sillä musiikki on aina iloksi."

Kirkkokuorossa vanhojen tätien kanssa.
"Ei se ole mitään ihmeellistä, harrastus vain. Ehditkö sinä muuta töiden ohessa?"

"Käyn talvisin seinäkiipeilemässä ja kesäisin suunnistamassa, sen mitä töiltäni ehdin. Nyt taitavat kesäkuukaudet kulua pitkälti taas töiden parissa", mies hymähti. Kilpailut toivat aina oman lisänsä työtaakkaan.

Sehän oli... ulkoilmassa oloa ja paljon liikuntaa. Ja hän käveli kirkolle kotoa.
"Eikö se ole raskasta töiden ohessa?"

"Onhan se, mutta se on myös erittäin tarpeellista. Täytyy vähän tuulettaa päätä työpäivien jälkeen, jotta tätä alaa jaksaa vuodesta toiseen", mies vastasi helpon hymyn kera. Hän rakasti työtään hevosten parissa, mutta palkitsevana ammattina sitä oli turha yrittää mainostaa.

"Se on varmasti totta." Hän naurahti hiljaa ja sipaisi olematonta tupsua korvam taakse.

"Jokainen tarvitsee omaa aikaa ja harrastuksia silloin tällöin. Tuovat perspektiiviä elämään", mies naurahti vastaukseksi ja hymyili pehmeästi vastapäätä istuvalle naiselle. Tarjoilija toi annokset vain hetkeä myöhemmin, ja täyttipähän samalla lasitkin. "Hyvää ruokahalua", Nathan toivotti hymyillen ja hapuili aterimia otteeseensa.

"Samoin." Hilda halusi valua lattialle ja nylkeä siskonsa. Olisi edes ollut se jokin... Epätoivoinen nörttipoika. Eikä oikeasti sellainen hyvännäköinen mies.

Mutta Bexhän olisi ollut karmaisevan huono isosisko, jos olisi lähettänyt Hildan ulos tylsässä seurassa! Nathan maisteli muutaman haarukallisen annostaan, ennen kuin kohotti katseensa takaisin naiseen, jonka sukulaisuus lyhyemmän Halen kanssa oli hieman turhankin helppo unohtaa.
"Maistuuko? Ettet vain joudu heti kotiin palattuasi laittamaan ruokaa itsellesi."

"Maistuu." Hilda mietti hetken kun katseli annostaan.
"Anteeksi, en tiedä mitä Bex sanoi. Varoittiko hän että olen aika hiljainen." Siskon olisi pitänyt.

"Ei hiljaisuudessa ole mitään pahaa", Nathan vakuutti toista kättään hillitysti heilauttaen. "Se on oikein herttaista. Parempi puhua vain vähän ja asiaa kuin jaaritella niitä näitä jatkuvasti."

"Tiedät että voisin kertoa tuon Bexille ja hän hölöttäisi loppuvuoden korvaasi?"

"Miten se eroaisi nykytilanteesta?" Nathan naurahti lämpimästi. Niin mukava kuin Bex olikin, nainen ei osannut olla hiljaa. Koskaan. "Olen jo useaan kertaan harkinnut kunnon korvatulppiin sijoittamista."

"Oh. Osta sellaiset silikoniset joita ei huomaa." Hilda hymähti pehmeästi ja otti kulauksen vettä.

"Hyvä idea, kiitos vinkistä. Ehdottomasti tarpeelliset sisaresi kanssa", Nathan naurahti. Miten rentouttavia maastolenkeistä voisikaan tulla, kun Bex ei olisi vieressä hölisemässä sitä sun tätä, tai ainakaan hänen ei tarvitsisi kuunnella pienikokoisen naisen puheita.
"Tosin välillä niistä voisi olla hyötyä ihan muussakin maailmassa. Ihmiset puhuvat busseissakin aina niin kovaan ääneen, ettei ole tosikaan."

"Niin. En ole kyllä itse ole kokeillut." Olisi ehkä pitänyt.
"Niin voisi. Vastamelukuulokkeet ovat paras löytöni."

"Epäilemättä", Nathan hymähti huvittuneena. Niillä saisi varmasti pidettyä pahimman metelin poissa. Sääli, ettei tallilla katsottaisi hyvällä kuulokkeet päässä kulkemista, vaikka Lauren koettikin venyttää moista sääntöä niin pitkälle kuin vain mahdollista.
"Mikä on suosikkimusiikkiasi?" Olihan nainen maininnut kuulokkeet, joten kysymys oli ihan järkevä, eikö?

Hilda nosti katsettaan ja räpäytti paksusankaisten silmälasien taakse jääviä silmiään. Hän oli sentään vaihtanut raskaat tummanruskeat sangat äidin ja siskon painoatuksesta ruusukultaisiin.
"Pidän vähän vanhemmasta musiikista. Esimerkiksi Depeche Mode."

Yhtyeen nimessä oli jotakin tuttua, vaikka Nathan ei osannutkaan suoraan nimetä yhtäkään kappaletta tai albumia.
"Elektronista musiikkia?" Hän varmisti päätään hieman kallistaen. Nyt olisi noloa olla täysin väärässä, sillä hän oli melko varma, että kyseessä oli vielä brittiläinen yhtyekin.

"Jotain sellaista." Hän piti rauhallisesta rytmistä ja sanoista.
"Entä sinun?"

"Rock and roll", Nathan vastasi hymyn kera. "Elvis Presleylle ei vedä kukaan vertoja."

Hilda naurahti pehmeästi.
"Se on hauskaa tanssittavaa." Hyvin vintage-tyyppinen pukeutuminen olisi voinut kertoa sen. Hän oli kerran opiskeluaikoina käynyt tanssimassa nimenomaan Presleyn tahtiin jossain tapahtumassa.

"Sitäpä nimenomaan", Nathan vahvisti nyökäten, leveä hymy huulillaan. Elviksen tahtiin ei voinut olla tanssimatta, sillä musiikin rytmi vain ajoi liikkeelle, tahtoi sitä siirtyä tanssilattialle tai ei.
"Oikein miellyttävää musiikkia mihin tahansa tilaisuuteen."

"Se on kyllä." Hilda veti hiuksia taas korvan taakse.
"Harvemmin se kai enää missään soi."

"Sekin on valitettavan totta. Niin ne ajat muuttuvat", mies huokaisi haikeutta tavoitellen, vaikka ajatus huvittikin. Milloin hänestä oli tullut niin vanha, että nuoruutta sopi muistella lämmöllä ja haikeudella?
"Onneksi mikään ei estä valitsemasta niitä kappaleita raikumaan omista kuulokkeista."

"Niin." Mikään ei tosiaan estänyt. Se oli vain hölmöä kun alkoi tanssittaa linja-autossa tai opettajien taukohuoneessa.

Nathan laski aterimet käsistään, kun sai syötyä lautasensa tyhjäksi ja hymyili pehmeästi Hildalle.
"Tekeekö mielesi jälkiruokaa?" Hän kysyi siemaisten siinä sivussa jäävettä lasistaan.

Mieli teki sanoa kyllä, mutta Nathanilla oli varmasti parempaa tekemistä ja seuraa.
"Päätä sinä?"

Mies vilkaisi yllättyneenä hiljaista naista. Mistä lähtien moiset päätökset oli jätetty miesten vastuulle? Eikö se ollut enemmän sääntö kuin poikkeus, että miehet söivät halkeamispisteeseen saakka? Nathan viittoi tarjoilijan paikalle siivoamaan tyhjät ruokalautaset ja jättämään heille jälkiruokalistat.
"Mitään, mikä kuulostaa herkulliselta?" Hän kysäisi vilkaisten pikaisesti varsin kattavan jälkiruokalistan tarjoiltavia. Valitse niistä nyt sitten.

Siitä lähtien kun Hilda ei tiennyt tai kehdannut vaatia toista ihmistä jäämään seuraansa siksi aikaa. Mikä kuulosti hyvältä?
"Uunijäätelö?" Hänellä oli kuusikymppisen maku.

"Yllättävä valinta", Nathan vastasi hymyn kera, "pidän siitä." Hilda oli perin kiinnostava nainen, josta oli vaikea saada selkoa.

Silmät räpsähtivät suurehkojen lasien takana.
"Se on hyvää. Hiukan makeaa mutta ei liian."

"Puhuit minut puolellesi. Uunijäätelö kuulostaa loistavalta valinnalta." Olisihan hän voinut tilata ihan mitä tahansa itselleen, mutta totuuden nimissä mies ei ollut ehtinyt vilkuilla listaa tarpeeksi moista päätöstä varten, joten oli vain helpompi matkia Hildan valintaa.

"Se oli aika helppoa." Hilda naurahti ja laski listan sormistaan. Pitäisi tappaa Bex vielä tänään.
"Oletko menossa Slaleyn suuntaan?"

"En koskaan väittänyt olevani jääräpäinen", Nathan vastasi leveän hymyn kera. Sen hän voisi säästää Halen sisaruksille. Ei kai Bexin kanssa voinut kasvaa ilman että kallon luut muuttuivat paksummiksi?
"Jos sinun suuntasi vie sinne, voin kyllä toimia kyytinä", mies vakuutti.

Hilda ei ollut itsekään kovin paha.
"Voisin mennä Bexin luo."

"Toki, minä pudotan sinut sinne", mies lupasi. Täytyihän siskojen päästä juoruamaan illasta tai mitä ikinä se olikaan, mitä naiset tekivät keskenään treffien päätteeksi. Hän tilasi tarjoilijalta uunijäätelöä heille molemmille ja hymyili leikkisästi Hildalle.
"Toivottavasti en saa siskoasi niskaani huomenna. Tiedäthän, korvatulppien takia."

Muut ehkä juorusivat.
Hilda hutkisi siskonsa käsilaukussa
"Et tietenkään. Ja vaikka saisit, et kuulisi."

"Se on kieltämättä hyvä puoli", Nathan naurahti kumeasti. Hän ei kuulisi, mitä Bex hänelle huutaisi. "Ellei hän sitten ole taipuvainen puremaan tai raapimaan, kun ei saa huomiota osakseen. Oletko varma, ettei sisaresi ole kissa?"

"Eeei kai. En usko. Ei edes lapsena, vaikka hänellä kaikki pahat tavat olikin." Hilda myönsi kevyen hymähdyksen saattelemana.

Se oli helppo uskoa. Mikä ei ollut lainkaan niin helppoa ymmärrettävää oli se, miten toinen perheen lapsista saattoi olla niin hillitty ja rauhallinen, kun toinen oli pelkkää levotonta energiaa.
"Ehkä siis selviän huomisesta naarmuitta", Nathan naurahti ja vilkaisi tarjoilijaa, joka kantoi heidän jälkiruokiaan pöytään. "Katsotaan, onko uunijäätelö todella niin hyvää kuin annoit ymmärtää."

"Selviät." Hilda lupasi hymähtäen.
"Se jakaa mielipiteet. Minä pidän siitä, moni sanoo että se on... vanhojen ihmisten."

"Mutta vanhoilla ihmisillähän on yleensä tajuttoman hyvä maku, kun he ovat ehtineet testaamaan jo kaikkea ja löytäneet parhaan", Nathan järkeili hymyn kera.

Hilda puraisi huultaan, vaikeni ja käänsi katseensa jälkiruokaan.
Bex oli niin puhunut tuon leikkimään mukana.

Tai sitten Bex oli vain kerrankin miettinyt hetken, millaisessa seurassa Hilda voisi viihtyä, ennen kuin oli kiirehtinyt järjestämään treffejä. Kukapa tiesi. Tosin naisen tuntien Hildan tarjoama vaihtoehto olisi melkein todennäköisempi - sille oli syynsä, etteivät Bexin ystävät antaneet naisen sotkeutua rakkauselämiinsä.
"Maistuuko?" Mies kysyi maistellessaan omaa jälkiruokaansa. Ei lainkaan hullumpaa, ei tosiaankaan. "Hyvä valinta."

Hilda harvemmin viihtyi,kun mietti vain miten toinen parka tylsistyi kuoliaaksi, jos treffeistä puhuttiin.
"Mm, oikein hyvää. Viimeksi sulatin kotona kaiken uuniin. Marenkiin jäi pienenpieni reikä."

"Voi ei! Parempi onni ensi kerralla?" Nathan ehdotti. Vai oli Hilda koettanut tehdä uunijäätelöä kotonakin. Ei kai olisi pitänyt yllättyä, että nainen viihtyi keittiössä ainakin sen verran, että tahtoi kokeilla uunijäätelön tekemistä.

Hän oli ihan mukiinmenevä kokki,kun yritti. Harvoin vain jaksoi yrittää vain itselleen.
"Ehkä. Se ei tule kovin nopeasti, uunin puhdistus oli kamalaa."

"Voin vain kuvitella", mies myönsi. Hän ei käyttänyt uuniaan juurikaan, vaikka osasikin laittaa ruokaa edes auttavasti. Hän vain viihtyi paremmin pannujen ja kattiloiden kanssa kuin uunin parissa. Saattoi myös johtua siitä, että hän onnistui polttamaan itsensä uunin vastuksiin kerrasta toiseen, kun erehtyi laittamaan uuninsa päälle.
"Hyvä siis, että voit nauttia uunijäätelöstä nyt. Ei pelkoa sotkuisesta uunista."

"Niin. Joku muu tekee sen vaikean osan." Hän nautti ihan vain siitä, että saattoi nauttia jälkiruoasta, valmistamatta sitä.
"Haluatko kyydistä muuten bensarahaa?"

"En tietenkään, ei se ole niin pitkä matka", Nathan vastasi kättään huolettomasti heilauttaen. Slaley oli tuskin vartin ajomatkan päässä. Olisi hullua pyytää rahaa moisesta pienestä lenkistä.
"Ja ennenkö olet kysymässä, minä ajattelin tarjota illallisen."

Hilda laski lusikan kädestään. Tuntui enemmän siltä että olisi pitänyt antaa rahaa siitä kyydistä.
"Kiitos." Sisko niin saisi korvilleen. Huutojen kera.
Niin hän ainakin nyt lupasi itselleen.

"Ilo on täysin minun puolellani", Nathan vakuutti lusikoiden viimeiset suupalalliset uunijäätelöä lautaseltaan. Sääli että se tarkoitti illan lähestyvän sitä epämukavaa ja kovin epävarmuutta herättävää hetkeä, jossa hän ei ikinä tiennyt, mitä sanoa. Mitä muka kuului sanoa, kun treffit lähestyivät loppuaan ja oli aika lähteä? No, ainakin tarjoilijan viittominen laskua varten oli hyvä alku.
"Palvelussa ei kyllä ole ollut tänä iltana valittamista, eikä ruoassakaan", mies pohti ääneen odottaessaan tarjoilijan paluuta laskun kanssa. Pitäisi muistaa jättää reilusti tippiä.

Hilda pudisteli päätään. Se oli ollut oikein mukava ravintola. Hän tosin vain mietti jo bexin hutkimista.

Maksettuaan laskun ja jätettyään reilun tipin heitä palvelleelle tarjoilijalle, Nathan nousi pöydän äärestä ja hetken arvottuaan ojensi kättään Hildalle. Ehkä hän voisi saattaa naisen autolle, kun oli kerran kyydinkin luvannut.
"Toivottavasti et ole kertomassa minusta mitään liian tuomitsevaa sisarellesi. Tai jos kerrot, niin anna minulle viiden minuutin etumatka, jotta ehdin ajaa pois hänen näköpiiristään", Nathan naurahti.

Hilda nousi seisomaan ja puraisi huultaan. Kevyt naurahdus sai peittää sen käden ojentamisesta hämmentyneen olemuksen.
"En minä sinusta vasikoi. Äitimme pyysi käymään jo aiemmin ja puhumaan hänelle taas järkeä jostain, ilmeisesti riidoissa taas." Ehkä se olisi Nathanille uskottava selitys, ehkä ei.

"Voi ei", mies huokaisi myötätuntoisena. Ei ollut koskaan mukava joutua vanhempien ja sisarusten väliin. "Elin aina siinä uskossa, että tuo oli vanhimman lapsen tehtävä, mutta selvästi olin väärässä." Tosin Halejen suhteen ei varsinaisesti yllättänyt, että Bex oli se, joka otti yhteen vanhempien kanssa.
"Toivottavasti sisaresi ei laita liian ranttaliksi."

Hilda pudisteli kevyesti päätään. Ei, se ei ollut heillä vanhimman tehtävä, vaikka nyt se olikin valkoinen vale ja hän oli nimenomaan menossa ranttaamaan treffeistään.
"Meillä on asiat vähän nurinkurin."

"Selvästi", Nathan naurahti aukaisten ravintolan oven saattaessaan Hildaa autonsa suuntaan. "Eipähän käy elämä tylsäksi." Kukapa sitä nyt haluaisikaan aina seurata yhteiskunnan määrittelemiä normeja.

Hänen isosiskonsa ei ainakaan. Kuka isosisko edes paritti pikkusiskoaan?
"Ei tosiaan bexin kanssa."

Se sai Nathanin naurahtamaan ääneen. Niinpä. Hilda ei olisi voinut paremmin asiaa muotoilla. Bexin kanssa ei ollut tylsää koskaan tallillakaan, tai edes silloin, kun he ajoivat kahdeksan tuntia hevosia kisapaikalle.
"Eli huonomminkin voisi siis olla."

"Ei kyllä kovin paljoa." Se oli kiusoittelua, mutta myös totta. Bex oli viimeksi syksyllä todistanut millaiseen idiotismiin kykeni halutessaan ja jopa alkoholia kaihtava historianopettaja oli aivan toisessa ääripäässä.

"Jos niin väität", Nathan naurahti pysähtyen autonsa vierelle, jotta saattoi aukaista oven Hildaa varten. Bex oli ihminen, josta hän ei ollut koskaan ottanut selkoa. Onneksi naisen sisar oli hieman helpommin ymmärrettävissä, vaikka Nathan ei voinutkaan väittää olevansa ammattilainen, mitä naisten lukemiseen tuli.

Se taas johtui täysin siitä, ettei ujo, hiljainen ja kovin mielellään seiniin sulautuva nainen antanut itsestään oikein mitään irti. Hän istui autoon ja hymyili kiitokseksi oven avaamisesta, varmistaen ettei muhkean mekon helmat jäisi oven väliin.

Se taas johtui täysin siitä, ettei ujo, hiljainen ja kovin mielellään seiniin sulautuva nainen antanut itsestään oikein mitään irti. Hän istui autoon ja hymyili kiitokseksi oven avaamisesta, varmistaen ettei muhkean mekon helmat jäisi oven väliin.

Nathan kiersi ratin taakse istumaan ja käynnisti siivossa kunnossa pidetyn autonsa, jotta lyhyt ajomatka Slaleyhyn voisi alkaa.
"Minun on pakko myöntää, että olin hieman varuillani kun siskosi puhui minut tähän, mutta minulla oli oikein mukava ilta", mies sanoi päästyään Hexhamin kapeilta kaduilta Slaleyn suuntaan johtavalle maantielle.

Hilda halusi sulautua penkkiin, valua osaksi sitä.
"Oh?" Se kuulosti kovin yllättyneeltä. Mukava ilta?
Todellakin puhuttu tähän.
"Niin minullakin." Hän oli ajatellut parhaaksikin skenaarioksi paljon pahempaa.

"Sisaresi huumorintaju on välillä varsin... kiero. En olisi yllättynyt, vaikka hän olisi lähettänyt minut istumaan iltaa yksikseni", Nathan tunnusti naurahtaen. Hän piti Bexistä, mutta välillä nainen oli kerrassaan julma kaikessa hauskuudessaankin.
"Se on ilo kuulla. Kenties voin viedä sinut syömään joskus toistekin?" Hän ehdotti varovaisesti. Ehkä Hilda oli ollut vain kohtelias eikä malttanut nyt odottaa mahdollisuutta päästä pois hänen seurastaan.

"Se on, mutta hän tekisi sen vain kostona jostakin." Hän korjasi pehmeästi. Puna juoksi räikeänä poskille. Mitä? Siis... Mitä?
"... Jos haluat niin lähtisin kyllä." Voi hyvä jumala.

Ehkä hän oli siis onnistunut pysymään Bexin paremmalla puolella tähän asti, vaikka eipä siihen kai paljoa vaivannäköä tarvittu. Nainen tuntui tulevan toimeen kaikkien kanssa - paitsi hevosenhoitajansa.
"Haluan", mies vakuutti nyökkäyksen kera. Miksi ei? Hänellä oli ollut mukava ilta, joten ei ollut mitään syytä kieltäytyä mahdollisuudesta toiseenkin. Oppia tuntemaan Hilda vähän paremmin ja katsoa, minne se johtaisi.
"Minä otan yhteyttä heti, kun näen aikatauluni seuraaville viikoille."

Hän puristi pientä retrolaukkuaan vähän tiukemmin. Tuntui siltä että taju lähtisi kun poskia poltti.
"Selvä." Hän lupasi itselleen olla yllättymättä kun viestiä ei tulisi.

Tietenkin Hilda saisi yhteydenoton, nyt kun hän oli mennyt moisen lupaamaan. Ei hän jättäisi laittamatta viestiä, sillä se olisi kerrassaan tökeröä Hildaa kohtaan.
"Kiitos tästä illasta. Olen pian yhteydessä", mies lupasi hidastaessaan, kun auto lähestyi Slaleyn unista kylää.

Hän puristi pientä retrolaukkuaan vähän tiukemmin. Tuntui siltä että taju lähtisi kun poskia poltti.
"Selvä." Hän lupasi itselleen olla yllättymättä kun viestiä ei tulisi.

Tietenkin Hilda saisi yhteydenoton, nyt kun hän oli mennyt moisen lupaamaan. Ei hän jättäisi laittamatta viestiä, sillä se olisi kerrassaan tökeröä Hildaa kohtaan.
"Kiitos tästä illasta. Olen pian yhteydessä", mies lupasi hidastaessaan, kun auto lähestyi Slaleyn unista kylää.

Nathan heilautti kättään hyvästiksi, ennen kuin käänsi auton ympäri kylätiellä ja lähti takaisin Hexhamia kohti. Bex sen sijaan pelmahti hetkessä jyrkät, kapeat portaat alas laskemaan Hildaa sisään, sillä kyläkaupan pihalla tähän aikaan illasta pyörähtänyt auto oli tietenkin vetänyt uteliaan naisen huomiota puoleensa.
"Mitä sinä täällä teet, siskorakas?" Bex virnisti tempaistessaan alaoven auki sukkasiltaan ja pelkässä aivan liian suuressa t-paidassa.

Hilda kääntyi siskonsa puoleen, asteli tuon luo ja mätkäisi reiteen sillä laukulla.
"Sinä et enää ikinä järjestä mitään!"

"Auts! Hei, älä nyt väkivaltaiseksi ryhdy!" Bex hypähti kauemmas nauraen ja hieroi reittään kädellään. Hän kipitti vauhdikkaasti portaat ylös asuntoonsa kyläkaupan yläkerrassa ennen kuin Hilda ehtisi hutkia häntä lisää kapeassa portaikossa, jossa ei ollut pakotietä.
"Ei kai se nyt niin kamalaa voinut olla?"

Hilda asteli perässä, maltillisten avokkaiden korko portaisiin kopsuen.
"Sinä olit käskenyt hänen leikkiä mukana!" Varmasti oli.

"Whoah, hidasta vähän!" Bex kohotti kätensä molemmille puolin päätään. "Minä en käskenyt Nathania tekemään yhtään mitään. Paitsi olemaan ajoissa paikalla. Joten, teillä oli mukavaa yhdessä?" Hän virnisti vinosti.

"Varmasti käskit!" Uusi yritys pahoinopidellä siskoa laukulla.
"Älä yhtään virnuile!"

Bex suojeli kasvojaan Hildan laukulta, mutta eipä sitä nyt muulla niin väliä. Ei Hilda kovaa löisi. Ehkä.
"En käskenyt", hän puri huultaan ettei nauraisi. Siskolla oli mitä ilmeisemmin ollut oikein hauskaa miehen kanssa, ja nyt syy oli tietenkin hänen. "En olisi niin ilkeä, että huijaisin sinua." Olisihan se ihan kamalaa tulla vedätetyksi niin.
... Voisikohan hän järjestää Zoen sokkotreffeille?

Tuskinpa Bex onnistuisi sellaisessa.
"No mitä muka? Sinun syytäsi kaikki!"

Aina sopi unelmoida.
"Minun syytäni? Minun ansiotani! Olisit iloinen, että pääsit ihmisten ilmoille kivan miehen kanssa! Miehet eivät yleensä tule kotoa asti hakemaan."

"Sinun syytäsi!" Hilda vilkaisi ja lätki siskoa laukun sijaan käsin.
"Ihan varmasti käskit hänen vain leikkia mukanna ja... Bex!"

Bex nauroi peruuttaen karkuun sisartaan, joka oli nyt kovin hutkivalla tuulella. Siitä olikin hetki, kun hän oli onnistunut kaivamaan tällaisen reaktion irti Hildasta. Kyllä äiti olisi taas ylpeä.
"Minä käskenyt yhtään mitään!"

Äiti olisi ollut ylpeä siitä sisko oli saatu treffeille oikean, hengittävän miehen kanssa.
"Seliseli! Ei maailmassa ole tuollaisia ellet sinä käskenyt!'

"On", Bex nauroi kompuroiden sohvan reunaan niin, että päätyi kaatumaan puoli-istuvaan asentoon sohvalle. "Nathan on mukava mies. En minä saisi edes käskettyä häntä tekemään yhtään mitään, mitä hän ei haluaisi tehdä. En ole niin kaikkivoipainen!"

"Älä puhu... sontaa!" Lähimpänä kirosanaa mihin Hilda kykeni.
"Kovin vitsikästä vielä passittaa joku komea miesparka ulos tällaisen harmaavarpusen kanssa! vieläpä liiann kiltti sellainen, joka ei uskalla sanoa ettei soita enää! Rebecca!!"

"Ooooh, pidit Nathania komeana?" Bex virnisti vinosti ja silmät syttyen. Sehän se Hildan sanojen pääsisältö olikin. Ei suinkaan se, että sisko syytteli häntä kiusanteosta.
"Hän sanoi soittavansa? Mahtavaa sisko, niin sitä pitää!"

"Hiljaa!" Hilda lysähti istumaan sohvalle ja pudisteli päätään. Ei mahtavaa.
"Ei ole! Ei hän soita ja toisekseen, sinä edelleen junailit tämän kaiken!"

"Sinä pidit hänestä", Bex kiusasi silmät hymystä siristyneinä. "Minähän sanoin, että tiedän oikein mahtavan miehen sinulle. Sinun pitäisi luottaa minuun hieman enemmän. Tai oikeastaan teidän kaikkien pitäisi, minä olen oikein taitava järjestämään treffejä!"

"En!" Hilda vinkaisi ja tempaisi siskoa kantapäällä kylkeen.
"En! Et tiedä, sinä et tiedä mistään mitään, hiton idiootti!"

"Piditpäs, piditpäs", Bex lällätteli oikein lapsekkaasti siitä huolimatta, että sai kantapäästä kylkeensä. Au. No, onneksi Selkien kanssa oli tottunut pieniin kolhuihin.
"Hyvin tiesin. Sinulla oli hauska ilta. Ihan turha kiukutella minulle nyt. Sinun pitäisi kiittää minua!"

"Ei ole mitään hauskaa!" Hilda huusi ääni värähtäen. Typerä sisko.
"Miksi nautit epämukavuudestani, idiootti?"

"Ei se nyt niin epämukavaa voinut olla, kun sinua pyydettiin jo uudestaankin ulos", Bex huomautti yhä nauraen. Hän ei nyt osannut ottaa Hildan hätää lainkaan vakavasti.

"Ihan kuin hän muka oikeasti soittaisi!" Hilda ulahti ja vei kädet äärettömän huomaamattomalla meikillä peitettyjen kavojen päälle. Tyhmä sisko.

"Tietenkin soittaa", Bex naurahti, "Hilda, en olisi lähettänyt sinua ulos kamalan kusipään kanssa. En ole niin hirveä sisko."

"Ei soita! Kuka minulle soittaisi ja se olisi ollut ihan tapaistasi!" Ei, Nathan ei soittaisi ja hän oli luvannut olla yllättymättä siitä.

"Kiitos luottamuksestasi", Bex kohotti kulmaansa kuivasti. Vai olisi se ollut hänen tapaistaan, että Hilda olisi joutunut ulos jonkun ihmiskunnan pohjasakkaa edustavan kaksilahkeisen kanssa. Andrean kohdalla hän olisikin voinut toimia niin, mutta ei ikinä Hildan kanssa.
"No, aika näyttää kumpi meistä on oikeassa. Joudut leipomaan minulle suklaakakkua jos olet väärässä ja Nathan soittaakin."

"... Saa mitään suklaakakkua." No nyt alkoi jo itkettää, hitto soikoon.

"Tietenkin saan. Nathan soittaa ja sinä leivot kakun. Minä hyödyn. Täydellistä", nainen virnisti, mutta siirtyi sohvalla lähemmäs siskoaan voidakseen halata Hildaa. Oli oikeastaan tosi ihana kuulla, että Hildalla oli ollut hauska ilta eikä koko päivällinen ollut ollut pelkkää kidutusta.

"No et saa!" Hilda vinkaisi ja polkaisi tomerana jalallaan lattiaa kun istui sohvalla.

"Puhpah", Bex puhahti. "Ei se nyt oikeasti noin kamalaa voinut olla. Vähän vaihtelua arkeesi."

"Minä sanoin että viihdyn hyvin yksin!" Ei hän halunnut mitään hankaloittamaan elämäänsä ja vielä vähemmän sydänsuruja.

"En minä sitä epäile, mutta eikö ollut kiva kerrankin käydä ulkona? Jutella mukavia ja istua samassa pöydässä komean miehen kanssa?" Bex kyseli tietäväisen hymyn kera. Tietenkin se oli mukavaa, miksei olisi ollutkaan!

Se sai Hildain vinkaisemaan ja painamaan pään polviin. Alkoi ahdistaa aivan hillittömästi ja happi ei kulkenut.
"Olet tyhmä!"

"Pah", Bex heilautti huolettomana kättään. "Oikeasti sinulla oli tosi hauskaa ja nyt kiukuttelet ihan vain periaatteesta."

"Periaatteesta? Muistutan sinua periaatteestani kun olin oikeassa ja yksinäisyyteni lisäksi pah mieli!" kaikki eivät olleet kuten Bex. Vain pudistelleet mielipahaa pois.

"Ei sinulle tule pahaa mieltä. Nauti siitä, että sinulla oli hauska ilta ja odota innolla seuraavaa", nainen naurahti. Hänen uskonsa Nathaniin oli vankkumaton. Jos mies oli sanonut soittavansa, tuo kyllä soittaisi.

"Ei tule mitään seuraavaa." Hilda katsoi siskoaan järkyttyneenä.
"Ei sellainen mies mitään seinäruusua tahdo."

"Et sinä ole seinäruusu, siskorakas", nainen naurahti. Hilda oli vain hieman hiljaisempi tapaus, siinä kaikki. "Selkeästi hän viihtyi kun puhui kerran yhteydenotosta. Eivät miehet sellaista huvikseen mene sanomaan."

"... Jopa minä tiedän että juuri sen miehet sanovat huvikseen!" Siskon lohdutus ei auttanut.

"Hyvä on, jotkut sanovat, mutta Nathan ei ole sellainen mies", Bex korjasi sanojaan. Mies oli oikein mukava, eikä varmasti yksi niistä jotka puhuivat mitä sattuu saadakseen tahtomansa, ja sen jälkeen katosivat kuin tuhka tuuleen.

Naiselta joka nousi autosta vain toivottaen hyvää yötä, ei tosiaan saisi haluamaansa edes järkevässä ajassa.
"T-toivotin vain hyvää yötä..."

Bex tuijotti hetken siskoaan tietämättä pitäisikö hänen nauraa vai moittia naista. Ehkä parempi vain nauraa ja taputtaa siskon hartiaa kannustavasti.
"Niin sitä piti. Käyt treffeilläkin kuin oppilaasi. Ehkä uskallat seuraavalla kerralla jo pitää kädestä kiinni ilman että poikapöpöt pelottavat", hän kiusasi.

Hilda halusi lyödä siskoaan, mutta purskahti vain itkuun. Kuka sellaista haluaisi? Voi hyvä luoja.

Okei, hän ei ollut tahtonut saada siskoaan itkemään. Se meni liian pitkälle. Kunhan vain oli vähän kiusoitellut.
"Hei, Hilda, älä nyt. Ei mitään syytä itkeä."

No mutta Bex oli oikeassa. Hän oli miltein jäätynyt kauhusta kun Nathan oli ottanut kädestä. Ja toivottanut hyvää yötä.
"on! Olet ihan oikeassa."

"Mistä olen ihan oikeassa tällä kertaa?" Bex naurahti. Hän oli aina oikeassa, ei kun siis... No, ihan sama. Siitä hän ainakin oli ihan oikeassa, ettei ollut mitään syytä itkeä!

"minä käyn ulkona kuten oppilaanikin." Siitä oli vuosia kun hän oli edes suudellut miestä. Hyvä jumala.

"Ei se ole välttämättä huono asia", Bex kohautti harteitaan. Kaikessa rauhassa, hyvää kannatti odottaa, hitaasti ja varmasti, mitä näitä sanontoja nyt olikaan.
"Ei se ole mikään syy suruun."

"Bex, minä en ole..." Hän ei koskaan saisi unohtaa tätä.

"Et ole mitä? Valmis parisuhteeseen? Pöh, ei kukaan ole ikinä valmis ennenkö yllättäen löytää itsensä suhteesta", hän virnisti. Loistavia elämänohjeita taas kerran.

"Ei, kun, minä..." Hilda suoristautui ja katsoi isosiskoa ripsivärit poskipäillä.
"En ole koskaan..."

Bex kurtisti kulmiaan. Ei ollut kovin hankala arvata, mitä Hilda yritti sanoa, kun pysähtyi hetkeksi miettimään asiaa. Hildalla oli huvittavia hankaluuksia tiettyjen sanojen sanomisten kanssa, ja tämä vaikutti jälleen sellaiselta tilanteelta.
"Harrastanut seksiä?" Hän kysyi kulmat koholla ja huultaan purren, ettei ratkeaisi nauramaan. "Kaikelle on aina ensimmäinen kertansa!"

Puna vilahti kasvoille naurettavan voimakkaana ja sai hänet melkein voimaan pahoin.
"Sh!" Ihan kuin se olisi jotain mitä ei saanut sanoa.
"N-niin."

Se hyssyttely oli viimeinen tikki. Bex taipui kaksin kerroin nauraen niin, että kyyneleet kihosivat silmiin.
"Voi Hilda", hän kähisi naurunsa lomasta. Sisko oli kyllä yksi.

Toinen nauroi ja toinen itki.
Kyllä olisi äiti ylpeä tyttäristään.
"S-sinäkin vain naurat, siinä minulla maailman hyödyttömin isosisko!"

"Mitä muuta luulit että tekisin?" Bex nauroi raikuvasti. "Voin toki antaa saarnan suojauksen tärkeydestä, jos äidin luento on jo ehtinyt unohtumaan kaikkina näinä vuosina." Tai sitten ei voisi, kun hän oli pudota sohvalta naurunsa tähden. Voi Hilda. Olihan hän aina tiennyt sisarensa olevan hieman omanlaisensa ja itsekseen viihtyvä, mutta ei hän ollut ajatellut Hildan arvostavan yksinoloa aivan näin paljoa.

Hilda raapi kevyesti rannettaan.
"Ei ole, kiitos vain!" Äitiparka, ei tiennyt miten hukkaan sekin oli mennyt.
"Ja ei siitä ole niin kauaa, hän piti sen kun lähdin yliopistoon.."

"Aivan, unohdin kokonaan, että olet elänyt riskialtista elämää niin moneen otteeseen", nainen virnisti alahuuli hampaiden välissä, kun yritti olla epätoivoisesti nauramatta enää enempää. Hän oli saanut saarnansa varhaisteininä, ja siinä se lähinnä.

Hilda vilkaisi bexiä.
"Olen suudellut yhtä miestä. Opiskelin silloin. En tosiaan mene ulos."

"No, oli siis jo aikakin käydä ulkona toisen miehen kanssa", Bex virnisti. Hän ei yrittäisi laskea edes niitä miehiä, joiden lakanoita oli käynyt pyöräyttämässä, suudelmista puhumattakaan. Ehei, ne laskut olivat menneet sekaisin jo kymmenen vuotta sitten.

"Ja en mene uudelleen. En." Hilda pudisteli tarmokkaasti päätään.

"Tietenkin menet! Et voi antaa pakkeja ilman selitystä", Bex huomautti naurahtaen. "Sinulla oli tänäänkin hauskaa. Mitään harmia siitä ole, että menet uudestaankin ulos."

"En mene!" Hilda pudisteli tarmokkaasti päätään.

"Menet menet. Et voi jättää minua siihen epämukavaan tilanteeseen, että joutuisin töissä selittelemään Nathanille, mikset tahdo mennä hänen kanssaan enää ulos", Bex virnisti. Ihan kuin se tosissaan olisi ongelma. "Joudut antamaan hänelle ihan oikean syyn jos haluat perua, ja me molemmat tiedämme ettet halua perua."

"Ei hän mitään kyselisi. Olisi vain tyytyväinen." Hilda totesi hiljaa.

"Puh pah", Bex puhahti. "Saa nähdä. Minä olen valmis lyömään rahani sen puolesta että hän ottaa ylihuomiseen mennessä yhteyttä pyytääkseen sinua uudestaan ulos. Minä en henkilökohtaisesti odottaisi niinkään kauaa, mutta Nathan on ehkä aavistuksen kärsivällisempi kuin minä." Hän oli tunnetusti soittanut perään tuskin minuuttia sen jälkeen kun oli kotiutunut treffeiltä.

"Olisi." Hilda totesi vakuuttuneena ja pyyhki poskiaan.
"Odotti varmasti jotakuta kaltaistasi."

"Olemme työskennelleet vuosia rinnakkain. Jos hän olisi tahtonut ulos kanssani, hän olisi varmasti pyytänyt", Bex virnisti, "joten selvästi hän ei tahtonut ketään kaltaistani."

"No hyvä on, jonkun kevytversion sinusta." Hilda hikkasi kevyesti.

"Pah. Hän viihtyi selkeästi sinun kanssasi", nainen virnisti ja kuullessaan puhelimen merkkiäänen, sukelsi suorastaan Hildan syliin tavoitellakseen siskonsa puhelinta ensin.
"Ha, mitäs minä sanoin!" Hyvä on, Nathan ei ollut varsinaisesti pyytänyt Hildaa ulos, mutta kiittänyt mukavasta illasta ja toivonut, ettei- "Etten minä kiusaisi sinua liikaa? Hilda!"

Hilda ei edes ehtinyt kurkottaa kohti puhelinta, kun se oli siskon sormissa.
"... Helvetti nyt irti minun puhelimestani tai katkon sinun sormesi!" Hilda ei koskaan kiroillut.

Paitsi selkeästi silloin, kun Hilda odotti viestiä mieheltä jonka kanssa oli ollut ulkona. Bex nauroi ojentaessaan puhelimen takaisin siskolleen kädet antautumisen eleeseen kohotettuna.
"Ei sormien katkomisen arvoista. En voisi ratsastaa Kentuckyssä, jos murtaisit sormeni!"

"Sehän ei ole minun ongelmani, sinä yliutelias nilkki!" Hilda sihahti.
"Se olisi voinut olla työasia!"

"Ja siihenhän maailma olisikin päättynyt. Kun olisin nähnyt viestin joltakin ylisuojelevista vanhemmista, jotka nyt tahtoivat varmistaa että heidän pienellään on varmasti huomenna oikeat kirjat mukana", nainen virnisti. Ha. Hilda piti Nathanista, kun kerran oli näin suojelevainen puhelimestaan. Ha!

"Sinä olet idiootti!" Hilda puuskahti ja nousi ylös. Taksi, kotiin.

"En väitä vastaan", Bex nauroi, "mutta oletko nyt ihan varma, ettet sinäkin ole?"

"En. Olen fiksumpi kuin sinä." Hilda tuhahti.

"Se ei vaadi paljoa, siskorakas", Bex huomautti pirteästi. "Varma, että tahdot odotella taksia kotiin? Voit jäädä yöksi jos tahdot."

Hilda vilkaisi bexiä nyrpeänä.
".... Oletko kiusaamatta?"

"Kunniasanalla", nainen lupasi painaen oikean kätensä sydämelleen. "Ei enempää kiusantekoa."

"Varmasti?" Hilda siristi silmiään.

"Varmasti, sitä kunniasanalla tarkoittaa", Bex naurahti. "Turha maksaa taksista ihan naurettavaa summaa tähän aikaan illasta, kun voit aamulla vain pummia kyydin isältä."

"Ai isä tulee käymään?" Hilda vilkaisi siskoa hölmönä.

"Jep", Bex virnisti leveästi, p-kirjain iloisesti huulilta popsahtaen. "Hän tuo minulle vähän tavaroita Greenridgestä. Ja vaatekaupoilta. Jätin ostokseni viimeksi hänen kannettavakseen, kun olin liikkeellä julkisilla."

"Idiootti." Hilda puhahti. Mutta olisi helppoa saada kyyti.

"Nerokas minä olen ennemminkin", Bex virnisti, "mutta isä on kieltämättä hieman idiootti. En kerro hänelle, että sanoit niin."

"Sinä." Hilda tuhahti ja veti korkokenkää jalastaan.

"Eip, minä vain säälin selkääni. Helpompaa, kun isä saattoi vain ajaa tavarat takapenkillä kotiin ja tuoda ne nyt tänne, kun ehtii", Bex virnisti. Ehdottomasti parempi niin. Hän oli ostanut jopa imurin - ihan oikean, toimivan, uuden imurin. Laatikon kantaminen oli ollut tuskaa, joten isä oli ollut oikea pelastava enkeli.

"Niin niin." Hilda tuhahti ja mutristi huulta siskolleen.
"Mitä sanotkaan. Valitse joku leffa, katsotaan se ja mennään sänkyyn. Ei kauhua."

"Kai tajuat, että jätit minulle silti kovin paljon valinnanvaraa?" Bex virnisti kierosti. "Psykologiset trillerit, jännittävät elokuvat, pelottavat tarinat", hän listasi sormilla laskien. No ei, ehkä hän vain valitsisi jonkin hilpeän romanttisen komedian ja he voisivat yhdessä nauraa elokuvalle.

"Tiedän." Hilda puuskahti ja lysähti sohvalle niin että mekon helma levahti valtavasti pilveksi.

Bex valitsi nopeasti ensimmäisen silmiin osuneen komedian Netflixin valikosta ja asettui mukavammin sohvalle. Hän keräsi jalkansa alleen ja nykäisi hetkeä myöhemmin vilttiä syliinsä, ettei vallan palelisi t-paidassaan.
”En tajua miten kestät tuollaisia mekkoja”, nainen huomautti vilkaisten silmäkulmastaan vaatetta, jonka Hilda oli päälleen löytänyt. Hän hukkuisi tuollaiseen helmaan tai ainakin tuntisi olonsa kömpelöksi.

Hilda rakasti hukuttavaa helmaa.
"ne ovat hienoja." Ja niihin piiloutui melko hyvin kaikki.

"Siinä on tarpeeksi kangasta kymmeneen mekkoon", Bex huomautti. Ainakin, jos mekon pituudella ei ollut niin paljoa väliä.

"Niin ehkä, mutta pidän siitä." Hän totesi hymyillen hieman. Hänen teki mieli vastata viestiin.

"Sinä olet outo", Bex julisti kaikella isosiskon varmuudella ja kyseenalaisella rakkaudella. "Luulisit, että tuupertuisit väsymyksestä kun joudut kannattelemaan noin paljon ylimääräistä painoa. Tai kuolisit kesällä lämpöhalvaukseen."

"Nämä ovat kesälläkin mukavia." Hän puolustautui.
"Isohkon neuletakin kanssa niihin on hyvä piiloutua."

"Lämpöhalvaus", Bex julisti päätään pudistaen. Hän oli kuolla kuumuuteen topissa ja ratsastushousuissa, eikä enää nykypäivänä kainostellut lainkaan shortseihin vaihtamista edes Rosings Parkin käytävillä. Ratsastushousuissa tuli aina kuuma.

"Ole hiljaa ja katso elokuvaa." Hän tuhahti ja kömpi jossakin vaiheessa isosiskon kainaloon.
Oli ollut kamalan jännittävä päivä ja hän kaipasi halausta.

Bexin teki mieli protestoida moista käskyä, lähinnä jo sen tähden ettei hiljaa oleminen ollut hänen vahvuuksiaan, mutta nainen päätti antaa armon käydä oikeudesta. Tämän kerran. Varsinkin sen jälkeen, kun hän sai siskonsa kainaloon.
"Sinun pitäisi tulla useammin yökylään. Tämä on kivaa", nainen huomautti kiskoen viltinkulmaa Hildankin päälle.

Hilda vilkaisi siskoaan ja käänsi katseen telkkariin.
"niinkö? Ehkä voisin."

Bex nyökkäsi tyytyväisenä. Ehdottomasti. Hän viettäisi mielellään silloin tällöin illan Hildan kanssa yökyläilyn merkeissä. He eivät olleet vuosiin asuneet enää saman katon alla, mutta ei se estänyt ikävöimästä siskoa useinkin.