Kun aurinko nousee on pakko liikkua

Aleksei myös näytti hyvältä. Zoe tiesi paremmin kuin unohtua katselemaan toista ratsukkoa säikyn Hookin selässä, mutta ei voinut olla ihailematta toista ratsukkoa aina silloin tällöin. Aleksein liikkeet olivat kerrassaan upeat. Hookista ei korkeammasta koulutustasosta huolimatta olisi vastaamaan Aleksein haasteeseen, sillä estehevosesta ei irtoaisi yhtä tyylikästä askelta pohkeenväistössä. Zoe nyökkäsi hyväksyvästi. Katerina ja Aleksei olivat täysin ansaitusti saaneet vaativan naisen arvostuksen osakseen. Hyvä hevonen tai ei, taitamaton ratsastaja ei saisi ratsusta irti tuollaista suoritusta, joten selkeästi Katerina tiesi mitä teki ja Aleksei osasi kantaa itsensä.

Zoe siirsi Hookin raviin lähes huomaamattomin avuin. Hevonen oli käännösten jälkeen herkkänä ja kuulolla, joten ratsastaja saattoi käyttää vain pieniä, kevyitä apuja, luottaen siihen, että hevonen kuunteli hyvin. Hän alkoi leikitellä Hookin ravin pituudella, kunnes muutamaa kierrosta myöhemmin sai estehevosen kulkemaan erittäin lyhyttä koottua ravia, joka tuntui vaativan Hookilta paljon enemmän kuin kouluhevosilta. Esteillä ei vaadittu koottua muotoa, kaarella olevaa kaulaa tai aktiivista poljentaa takajaloilla, joten kenties ihan ymmärrettävistä syistä hevonen ei jaksanut jatkaa lyhyttä, vain hieman eteenpäin liikkuvaa koottua ravia kauaa. Zoe antoi pidempää ohjaa ja ratsasti hevosta kevyin avuin eteen ja alas. Ainakin Hook oli tehnyt kaiken, mitä siltä oli pyydetty. Nyt olisi vain tehtävä treeniohjelma, joka ottaisi huomioon hevosen vahvuudet ja heikkoudet, ja pyrkisi tasaamaan niiden välisiä suuria eroja.

Zoe hymyili Katerinalle, peittäen pieneen hymyyn yllättyneisyytensä. Ei hän ollut odottanut, että Katerina tarjoaisi Alekseita hänelle, vaan toisaalta, olihan omistajan pohdinta ihan ymmärrettävää. Hän tiesi osaavansa sekä ratsastaa että hoitaa hevosia, joten oli suurempi ihme, miksi omistajat antoivat hevosensa pätemättömien työkavereiden hoiviin. Hän oli parempi, kokeneempi ja taitavampi. Hän oli opiskellut hevosenhoidon alakseen. Tietenkin omistajat tarjoaisivat hevosiaan hänelle. Olipa hän ollut vaatimaton.
Selkeästi Katerinan myyntipuheessa oli vielä hiottavaa, mutta se ei haitannut Zoeta. Hän oli nähnyt Aleksein liikkeessä ja uskoi, että hevonen kyllä osasi - ei ehkä yhtä paljon kuin Nox, mutta ei Aleksei taitamatonkaan ollut.
"Olisi kunnia päästä Aleksein selkään", nainen totesi rauhallisesti siirtäessään Hookin käyntiin. Hevonen venytteli hikistä kaulaansa. Ilmeisesti treeni oli ollut raskas koulutyöskentelyyn tottumattomalle ratsulle. Kyllä sekin vielä korjaantuisi, Zoe oli päättänyt. Hän työstäisi Hookia koulukentillä tylsistymiseen asti.
"Aleksei osaa jo nyt paljon enemmän kuin jotkut toiset tallin asukkaista", Zoe lausahti rennosti. Katerinalla oli hieno hevonen käsissään, ymmärsi toinen sitä itse tai ei. Ehkä Alekseista ei vielä olisi korkean koulun kilpaluokkiin, mutta pieni hevonen oppisi jatkuvasti. Ainakin, jos ratsastaja osasi viedä hevosta eteenpäin, mitä Katerina selkeästi osasi mutta Lucy Collins ei varmasti osannut, jos Zoelta kysyttiin. Ääneen hän ei sitä asiakkaalle sanoisi, sehän antaisi tallista pätemättömän kuvan, mutta ehkä Katerina itsekin oli huomannut Lucyn taitamattomuuden. Ei kai sitä voinut olla huomaamatta, kun tyttö oli yhtä hyödyllinen kuin rikkinäinen talikko karsinoita puhdistettaessa. Hän käänsi nopeasti ajatuksensa Hookiin. Lucya oli turha miettiä, ei tyttö ollut ajatuksiin käytetyn ajan arvoinen.

”Kiitos”, Katerina vastasi hämmentyneenä, kun oli saanut niin positiivista palautetta ratsastuksestaan. Hän myhäili tyytyväisenä itseensä ja hevoseensa ja salli sen nyt ravata pää matalammalla. Ehkä heidän olisi hyvä lopetella siihen. Ori hörisi kesken ravinsa hölmösti ja sai naisen naurahtamaan. Se näytti kerta kaikkiaan tyytyväiseltä itseensä ja vaikka saikin luvan kevyeen hölkkään, tarjosi se kuitenkin välillä kauniimpaa ravia. Aleksei olisi ehdottomasti jaksanut vielä jatkaa, mutta Katerina ei halunnut enää pilata sen päivän ratsastusta. Hän oli tyytyväinen, hevonen oli tyytyväinen ja se riitti. Hän pidätti Aleksein käyntiin ja jatkoi käyntiä pitkin ohjin.
”Haluaisitko Aleksein vastuullesi?” Katerina kysyi yllättäen kasvoillaan itsetyytyväinen ilme kuin olisi keksinyt hyvänkin idean. Hän oli vaikuttunut Zoen hevosenkäsittelytaidoista ja vaatisi Kamirilta, että Zoe olisi vastedes vastuussa hänen hevosestaan. Lucy oli ihan ok, mutta ei mitään verrattuna ammattimaiseen Zoeen.

Zoe antoi Hookille pitkät ohjat, mikä sai hevosen pärskähtämään muutamaan kertaan tyytyväisen oloisena. Nainen kääntyi katsomaan Katerinaa, kun toinen kysyi yllättäen Aleksein hoidosta. Tavallisesti niin ilmeettömille kasvoille kohosi pieni hymy.
"Se olisi kunnia", Zoe vastasi matalalla äänellään. "Mikäli niin haluatte, otan Aleksein mielelläni hoitooni", nainen lupasi hymy huulillaan. Aleksei oli hieno hevonen, nuori mutta selkeästi täynnä potentiaalia, joten nainen ei valehdellut sanoessaan, että olisi kunnia päästä kouluratsun selkään. Ei estehevosissa muuta vikaa ollut kuin se, etteivät ne osanneet kulkea oikein päin.
"Olen varma, että Kamir kunnioittaa toivettanne, mikäli pyydätte häntä siirtämään Aleksein vastuulleni", Zoe sanoi kääntäessään Hookin kaartoon. Hevonen pysähtyi kuuliaisesti keskelle kenttää, eikä edes säpsähtänyt, kun tallipihan halki juoksi innokas koira. Zoe laskeutui alas selästä, nosti jalustimet ja löysäsi satulavyötä, taputtaen kevyesti Hookin kaulaa. Hook ei onneksi ollut niin ihmisriippuvainen kuin toiset tallin hevosista tuntuivat olevan, joten etäinen hevonen tuskin odottikaan pitkiä rapsutustuokioita.

Katerina hymyili hyväksyvästi Zoelle, kun tuo sanoi Aleksein hoidon olevan kunnia. Niin sen pitikin olla. Oli kuka tahansa mitä mieltä tahansa, Katerina nautti siitä, miten arvokkaasti hänelle puhuttiin Rosings Parkissa. Osa siitä vaikutelmasta tuli tietenkin myös kielestä, joka ei ollut hänen äidinkielensä. Ruotsiksi samat asiat olisivat varmasti kuulostaneet vain teennäisiltä ja typeriltä.
”Teen sen mitä pikimmiten”, Katerina nyökkäsi ja taisteli omille teilleen kentän keskelle seikkailleen Aleksein jälleen uralle.
”Toivottavasti se ei teetä sinulle liikaa työtä”, hän vielä varmisti vaikka tiesi, että tallityöntekijöiden aikataulut suunniteltiin hyvin säntillisiksi ja Aleksei siirtäisi jonkun hevosen todennäköisesti pois mahdollisesti ylityöllistetyn Zoen vastuulta. Hän oli oikein tyytyväinen ajatukseen, että toinen olisi vastuussa Alekseista. Tuon ratsastustaito oli vakuuttanut hänet viimeistään siitä, että Aleksei tarvitsi vastaavanlaisen, osaavan ratsastajan sen sijaan, että epävarma Lucy olisi sillä mennyt. Hän ei ollut nähnyt Lucya Aleksein selässä, mutta tuon näyttö muilla hevosilla, joita hän oli niitäkin vähemmän seurannut, eivät ihan vakuuttaneet.

Zoe lähti taluttamaan Hookia kenttää ympäri, katse kohteliaasti Katerinaan suunnattuna. Nainen nyökkäsi hymy huulillaan, kun Katerina vakuutti puhuvansa Kamirille mitä pikimmin. Katse harhaili pieneen hevoseen, joka olisi pian hänen vastuullaan. Toivottavasti Aleksei osoittautuisi yhtä lupaavaksi ratsuksi kuin miltä oli näyttänyt viime aikoina. Eiköhän ori olisi kaikkea, mitä nuorelta kouluratsulta saattoi odottaa.
"Ei tietenkään", Zoe vakuutti naurahtaen. Kyllä hän ehtisi Aleksein hoitaa, aivan varmasti. Hän oli tottunut liikuttamaan jopa kahdeksaa hevosta päivässä, mutta toisaalta, silloin hänen ei ollut tarvinnut tehdä tallitöitä tai edes laittaa hevosia valmiiksi. Nyt joutui tasapainoilemaan enemmän liikutusten, ratsastajien avustamisen ja tallitöiden välillä, vaan kyllä hän silti löytäisi Alekseille aikaa. Siinähän oli kyse vain aikatauluttamisesta.
"Oletan, että Kamirilla on tarkat tiedot Aleksein liikutuksesta?" Zoe lausahti kysyvästi. Hän oli varma, että tallimestari kyllä välittäisi hevosenomistajan toiveet hänelle, vaan antoipa silti Katerinalle mahdollisuuden kertoa itsekin, jos naisella oli jotakin erityisiä toivomuksia Aleksein liikutuksen suhteen. Hän täyttäisi mielellään Katerinan toiveet, jos ne vain olivat millään tasolla järkeviä. Oli niitäkin omistajia nähty, jotka halusivat työntekijöiden työstävän pelkkää pohkeenväistöä tunnista toiseen. Tuskin ketään yllätti, että muutaman tunnin jälkeen hevoset olivat tylsistyneitä ja keksivät omaa ohjelmaa.

”Kyllä on. Käyn itse niin usein kuin ehdin, mutta toivon että sitä liikutetaan myös silloin kun en pääse”, Katerina sanoi vaikka se varmasti oli selvää.
”Kamirilta saat varmasti kaikki tiedot”, hän varmisti vielä sillä ei jaksanut miettiä, mitä tietoja oli antanut. Kai Zoe osaisi katsoa maalaisjärjellä, miltä hevonen näytti ja mikä sitä kiinnosti minäkin päivänä. Hän käänsi Aleksein kaartoon ja laskeutui pienen hevosen selästä silittäen sitten hetken sen kaulaa. Kimo hörisi tyytyväisenä ja rapsutti päätään omistajansa kylkeen. Hölmö. Katerina nosti jalustimet ja löysäsi satulavyötä. Hän tarttui hevosensa ohjiin.
”Tuletko samaa matkaa talliin?”

Zoe nyökkäsi. Hän kyselisi Kamirilta tarkemmat ohjeet, kunhan Katerina olisi ensin puhunut tallimestarille ja pyytänyt vaihtoa. Hän suorastaan jo odotti sitä päivää, kun saisi Aleksein vastuulleen ja pääsisi testaamaan kouluratojen nuorta toivoa selästä käsin.
"Eiköhän mekin tulla jo", Zoe totesi ja käänsi Hookin porttia kohden. Hän aukaisi kentän portin ja päästi Aleksein ja Katerinan ensin ulos. Hook seisoi rennosti taluttajansa rinnalla, selkeästi päivän treenistä rauhoittuneena. Kilpahevoset. Niillä oli aina liikaa energiaa, mutta onneksi kouluratsastus tuntui purkavan suurimmat energiat aina yhtä tehokkaasti. Zoe ohjasi Hookin karsinaan, jotta Aleksei voisi jäädä käytävälle mikäli Katerina niin halusi. Ruuna hörisi tyytyväisesti kun pääsi eroon satulasta ja suitsista. Hevonen haukotteli venytellessään leukojaan nyt, kun mitkään hihnat eivät niiden aukaisua rajoittaneet. Hook näytti kerrassaan huvittavalta.
"Voin riisua Aleksein, jos haluat", Zoe tarjoutui suunnatessaan Hookin varusteiden kanssa varustehuoneeseen. Hook voisi odottaa hetken karsinassaan, jos Katerina kaipaisi auttavaa kättä Aleksein kanssa. Mikäli Katerina kuitenkin kieltäytyisi tarjouksesta, nappaisi Zoe Hookin riimun ja taluttaisi ruunan pesukarsinaan, sillä hevonen oli todella hikoillut työnteon aikana.

Katerina talutti Aleksein talliin ja todella jätti orin käytävälle. Hän ehti avata satulavyön ja irrotella hionneen satulahuovan satulasta, kun Zoe tuli tarjoamaan apua. Hän laski satulan käytävällä olleeseen telineeseen repiäkseen mielestään pesua kaipaavan huovan irti.
”En pistä pahakseni”, nainen vastasi sädehtien uuden hoitajan työmoraalia. Hän riisui hiostavan kypäränsä ja pöyhi hiuksiaan. Ulkonäkö ennen kaikkea, tietenkin. Hän odotti Zoen saapuvan ja katseli hevostaan. Se kaipasi suihkutusta.
”En halua edes kuvitella, miten pölyiseksi se tulee laitumella jos sen nyt kastelee”, hän sanoi puoliksi vitsillä. Kyllähän hevonen pölyn kestäisi ja joku kuuraisi sen kuitenkin hänen puolestaan.

Zoe riisui Aleksein suitset nopeasti ja puki riimun tilalle. Hän suuntasi orin kanssa pesukarsinaan, hymähtäen huvittuneesti Katerinan pohdinnalle hevosen pölyisyydestä. Kaikkea sitä mahtuikin hevosenomistajan päähän. Hänelle itselleen ei olisi ikinä tullut mielenkään pohtia hevosen pölyisyyttä muulta kuin siltä kannalta, että kauanko hänellä kestäisi sukia ratsu edustavaan kuntoon.
"Onneksi pölystä pääsee eroon kunnon harjauksella", Zoe vastasi hyväntuulisesti, vaikka hymyä naisen ilmeettömiltä kasvoilta oli turha etsiä. Päivettynyt tallityöntekijä ei turhaan hammasrivistöään esitellyt, joten ehkä oli paras tottua lukemaan rivien välistä - ja kiinnittämään erityistä huomiota äänensävyihin, sillä ne paljastivat paljon Zoen mielentilasta.
"Sanoit ostaneesi Aleksein raakileena, mutta enää tätä oria ei sellaisena voi pitää. Miten päädyit hankkimaan sen?" Zoe jutteli puhdistaessaan hevosta tottunein, tarkoin liikkein. Nainen liikkui orin ympärillä varmuudella, joka kieli vuosien kokemuksesta, eikä tehnyt yhtäkään turhaa liikettä hoitaessaan hevosta ripeästi mutta huolellisesti. Hän kuulisi mielellään enemmän sekä Alekseista että Katerinasta, sillä orin siirryttyä hänen vastuulleen kaikki tieto olisi tervetullutta. Aina kannatti tietää hieman enemmän kuin oli välttämättä tarpeellista, niin ei vahingossakaan joutuisi tilanteeseen, jossa ei tietäisi riittävästi.

Katerina seurasi vierestä, kun hänen hevostaan pestiin, eikä edes tuntenut huonoa omatuntoa. Hän oli oikein mielissään siitä, että tallilla oli niin päteviä ja tunnollisia työntekijöitä. Kunpa hän muistaisi kehua Zoeta tallimestarille.
”Entinen hevoseni Philadephia loukkaantui eikä sillä voinut enää kilpailla. Löysin Aleksein myynti-ilmoituksen netistä ja tiesin haluavani sen”, Katerina sanoi säteillen. Hän oli ensitöikseen pakottanut isänsä soittamaan Sloveniaan ja kysymään tärkeitä kysymyksiä hevosen todellisesta tasosta ja potentiaalista. He olivat lentäneet hakemaan Alekseita, kun olivat sopineet koeratsastuksesta ja samalla kertaa tekivät kaupat. Päätös oli nopea ja harkitsematon, sillä isä ei sanonut tyttärelleen kieltävästi ja Katerina oli vakuuttunut haluavansa lipizzan. Nainen oli rakastunut Aleksein ulkonäköön jo kuvista ja videoista, ja olihan se näyttävä livenäkin. Alun hohto oli kuitenkin hiljalleen hälvennyt, kun hevonen ei ollutkaan kehittynyt niin nopeasti kuin hän oli kuvitellut.
”Rosings Park oli syöpynyt mieleeni kun olin täällä valmennettavana muutama vuosi sitten. Tiesin haluavani muuttaa ulkomaille ja niin päädyimme tänne. Miten sinä löysit tänne?” Kat kysyi ystävällisenä ja nojasi puhtauttaan hohtavaan seinään.

Zoe kuunteli mielenkiinnolla, kun Katerina kertoi tarinaansa. Hän oli jo kauan sitten päätellyt, ettei Katerina ollut täkäläisiä nimen ja aksentin myötä, mutta olihan se mukava kuulla olevansa oikeassa. Ilmeisesti entinen hevonen oli ollut taitavampi, jos Katerina oli ulkomailla asti käynyt valmennuksissa. Jotenkin oli hankala kuvitella, että kukaan rahjaisi helpon B:n hevosta ympäri maita ja mantuja.
"Minä suoritin opintoihini kuuluvat harjoittelut täällä", Zoe kertoi vuorostaan, kun Katerina uteli hänen taustoistaan. "Siitä on jo vuosia. Kaikki on muuttunut kovasti sen jälkeen", nainen kertoi huvittuneesti naurahtaen. Niin, työntekijätkin olivat vaihtuneet osaamattomiin idiootteihin. Maneesi sentään oli saatu tallin yhteyteen ja maastoesterata kunnolliseksi, joten jotkin muutokset olivat positiivisia.
"Työskentelin pitkään muualla, mutta sopivan tilaisuuden koittaessa tartuin siihen ja palasin tänne", Zoe vielä lisäsi lähinnä selvittääkseen, miksi oli vastikään liittynyt Rosings Parkin monenkirjavaan henkilökuntaan. Hän oli yksinkertaisesti saanut paremman tarjouksen muualta valmistautuessaan, joten silloin pienempi Rosings Park oli saanut väistyä. Nykyisellään kilpakeskus oli yksi maan hienoimpia, joten naiselle oli kunnia työskennellä täällä. Kun vain työkaverit olisivat päteviä ja viisaita, ei Zoella olisi pienintäkään valittamisen aihetta.
"Kilpahevosissa on oma hohtonsa", nainen totesi tarttuessaan hikiviilaan. Hän kuivasi Aleksein karvaa tottunein vedoin, vetäen huolellisesti vedet pois valkeasta, hohtavasta karvasta. Ori pääsisi pian ulos nauttimaan hevosenelämästään.

”Mitä olet opiskellut?” Katerina kysyi tajuten liian myöhään, että vastaus taisi olla ilmiselvä. Epäröinti ja itsensä halveksunta ei näkynyt hymyilevillä kasvoilla. Hän otti askeleen taemmas Aleksein pudistellessa vesiä pois. Hän kuunteli Zoen kertoessa historiastaan ja mietti hetken, miksi hän ei ollut työskennellyt niin monilla talleilla. Hän oli asuttanut Philadelphiaa paikallisella kilpatallilla ja vieraillut muilla vain kavereiden hevosia katsomassa, valmentautuessaan tai kilpaillessaan. Tallitöitä hän oli tehnyt vain oman hevosensa eteen, tai pyydettäessä yksittäisiä päiviä myös muiden hevosten kanssa. Karsinoiden siivoaminen ja tallinlakaisu eivät hänen korviinsa kuulostaneet kovin raskailta töiltä, mutta hän nyt ei pitkään aikaan ollut sitä tehnytkään: eikä ainakaan niin, että vastuulla olisi useampi kuin kaksi hevosta kerrallaan. Zoen kertoman mukaan tallityöntekijän homma voisi olla omiaan hänelle. Itsenäistymishaaveita elättelevän naisen taloudellinen tilanne oli hyvä, mutta isä oli alkanut kiristää kukkaron nyörejä hiljalleen ja se harmitti Katerinaa niin vietävästi. Enää merkkivaatteisiin ja tuhlailevaan bailaamiseen ei vain ollut varaa ihan joka päivä.
”Niin on. Rosings Parkissa on hienoja hevosia, tunnet varmasti olevasi etuoikeutettu kun pääset ratsastamaan niillä?” hän kysyi ystävällismielisesti eikä viitannut vain omaan Alekseihinsa, joka siirtyisi Zoelle. Hän itse haaveili pääsevänsä joku päivä lahjakkaan estehevosen selkään ja liitelevän rataesteiden yli kuin lentäisi. Pääsisiköhän hän toteuttamaan haaveensa Rosings Parkissa? Ajatus jäi kytemään mieleen. Helppoa rahaa hevosia hoitamalla - mikä jottei.

Zoe väläytti pienen hymyn Katerinalle.
"Hevosenhoitoa ja ratsutusta. Työskentelin vuosia ratsuttajana ennen kuin tulin tänne tallityöntekijäksi", nainen selitti vaivaantumatta lainkaan. Hän oli tottunut typerämpiin kysymyksiin hevosten omistajilta, joten siihen verrattuna Katerinan pieni tarkentava kysymys ei ollut mitään. Joku omistaja oli joskus kysynyt, miksi hevosilla käytettiin loimia sateessa.
"Tietenkin", Zoe vastasi kun Katerina puhui Rosings Parkin hienoista hevosista. Hän oli etuoikeutettu saadessaan nousta Paddy Bluen kaltaisten huippuratsujen selkään, mutta hän oli myös etuoikeutettu saadessaan ratsastaa kokemattomampia mutta lupaavia hevosia. Ehkä jonakin päivänä joku hänen liikuttamansa hevonen nousisi huipulle ja hän voisi ylpeänä ottaa osan kunniasta itselleen.
"Hienoja hevosia on aina ilo ja kunnia liikuttaa", nainen vielä jatkoi pieni hymy huulillaan. Hänelle oli siunaantunut koko joukko toinen toistaan hienompia hevosia, joiden kanssa oli ilo työskennellä. Aleksei sopisi Paddyn ja kumppaneiden joukkoon loistavasti.
"Mahtuuhan työpäivään paljon muutakin kuin pelkkää ratsastusta, mutta se on sen arvoista", nainen totesi hyvillä mielin. Ei kai kukaan oikeasti nauttinut karsinoiden siivoamisesta tai hevosten ruokkimisesta? Se oli vain työtä, joka oli hoidettava, jotta saattoi tehdä jotakin mukavampaa, kuten hoitaa ja käsitellä hevosia sekä ratsastaa niitä.
"No niin, eiköhän palata karsinalle, komea poika", Zoe totesi vedettyään viimeisetkin vedet hevosen selästä. "Haluatko, että se viedään heti pihalle vai malttaako Aleksei odottaa sen hetken, että pesen nopeasti Hookin?" Nainen kysäisi irrottaessaan hevosta pesukarsinasta. Hän voisi viedä hevosen hetimmiten ulos, jos Katerina niin haluaisi. Omistajan sana oli hänen lakinsa.

”Kuulostaa hienolta”, Katerina nyökytteli vaikka ei ymmärtänyt, mitä Zoe teki tallityöntekijänä jos oli niin pätevä. Miksi tuo ei ollut kilparatsastaja ja omistanut kilpahevosta? Se olisi kaikin puolin sopinut naisen koulutukseen paremmin kuin muiden hevosista huolehtiminen, vaikka hän sitä suuresti arvostikin. Hänelle kilparatsastajan ura oli ollut pitkäaikainen unelma ja sillä hetkellä hänestä tuntui, että hän oli vain varjo siitä, mitä olisi halunnut olla. Aleksei ei ollut hevonen, jollaisen hän tarvitsisi. Hänelle tärkeintä oli hevonen, joka kuljettaisi hänet voitosta voittoon. Katerinan oli vaikea ymmärtää, että hänen taitonsa vaativat kehittämistä, paljon valmennusta, jotta hän voisi joskus olla siellä, missä halusi. Todennäköisesti edes se ei riittäisi, sillä hänellä oli fantasianomainen, epätodellinen kuva kilparatsastajan arjesta. Hänen mielessään se oli pelkkää juhlaa ja voittamista.
”Eiköhän se pärjää. Sitä paitsi kyllä minäkin sen voin viedä”, Katerina hymyili itsevarmasti ja tarttui hevosen riimuun. Hän selviäisi kyllä yhden hevosen laitumelle, olihan hän tehnyt sen jo niin monesti ennen. Rosings Parkiin tultuaan hän oli tottunut liian hyvään, hevoset haettiin hänelle ja laitettiin kuntoon. Sitä sattui unohtamaan, millaista hevosen omistamisen kuului olla. Se oli paljon muutakin kuin ratsastusta.
”Olet auttanut jo paljon. Huolehdi vain ratsusi pois. Minä vien Aleksein”, hän vielä varmisti nyökkäyksellä ja tavoitteli riimunnarua orin karsinan oven luota.

Zoenkin mielestä se kuulosti hienolta, mutta sitä hän ei ääneen sanonut. Hän teki maailman parasta työtä, jos työkavereiden pätemättömyyden jätti huomiotta. Hän oli saanut lähes unelmatyön Rosings Parkista. Työpäivät kuluivat toinen toistaan hienompien kilparatsujen parissa. Ainoastaan viikonloppuina täytyi sietää valmennuksissa ravaavia kilparatsastajia, joiden mielestä koko maailma pyöri heidän napansa ympärillä. Se oli kuitenkin pieni hinta arkipäivien rauhasta ja vapaudesta tehdä hevosten kanssa mitä halusi.
"Ihan miten haluat", Zoe vastasi ystävällisellä sävyllä. Katerinan tarttuessa hevosen riimuun, hän väisti sivuun ja antoi omistajan ottaa orinsa käsittelyyn. Nainen haki nopeasti Hookin, jotta voisi seuraavaksi pestä sen. Hevonen ei onneksi nauttisi pitkistä hoitotuokioista, joten hän olisi hetkessä valmis jatkamaan päiväänsä eteenpäin.
"Kiitos, neiti Nordqvist", nainen kiitti kun omistaja lupautui viemään hevosensa ulos asti. Katerina vaikutti tavallista mukavammalta hevosenomistajalta. Ehkä jopa sellaiselta, jonka kanssa hän olisi saattanut keskustella ilman työn puolelta tulevaa pakotettakin. Sellaisia omistajia oli harvassa, joko siksi, että suurin osa omistajista oli täysiä idiootteja tai sitten siksi, että Zoen kriteerit olivat naurettavan korkealla. Jos aivan rehellisiä oltiin, se johtui todennäköisesti jälkimmäisestä syystä.

Katerina kiinnitti riimunnarun Aleksein riimuun ja rapsutti pienieleisesti hevosen turpaa, joka oli säilynyt suhteellisen kuivana pesun aikana. Hän oli kiitollinen ratsastuksen jälkeiseen seesteisyyteen, mikä huokui kimosta. Se ehtisi riehaantua vielä laitumella, sillä sellainen rauhallisuus ei ollut orin tapaista. Nainen lähti taluttamaan hevosta ulos.
”Nähdään, Zoe. Kiitos seurasta”, hän huikkasi selvästi hyväntuulisena ja heitti välähtävän hymyn tallityöntekijälle ennen kuin katosi ovesta Aleksei perässään.

[Kiitos pelistä!]

"Kiitos teille", Zoe vastasi taluttaessaan Hookia pesukarsinaan. Ruuna ei vaikuttanut innostuneelta, mutta seisoi kuuliaisesti paikallaan kun tallityöntekijä puuhasteli veden ja sienen kanssa. Nainen liikkui ripein askelin hevosen ympärillä, sillä tunsi ruunan tavat. Ruunikko läsipää ei seisoisi pitkään paikoillaan vaan alkaisi kuopia lattiaa tylsistyessään ihmisten huomionosoituksiin. Zoe kuivasi hevosen tehokkain, pitkin vedoin ja talutti hevosen riimusta takaisin karsinalle. Hän kuivasi selkää vielä hieman pyyhkeellä, ennen kuin totesi hevosen olevan tarhauskunnossa. Riimunnaru napsahti tottuneesti kiinni renkaaseen ja nainen lähti taluttamaan rauhallista, rentoa hevosta perässään laitumia kohti. Hook oli rankasta koulutreenistä väsynyt ja raukea, eikä tajunnut edes säikkyä, kun yksi tallilla usein pyörivistä koirista ryntäsi pihan halki. Zoe ei ollut vaivautunut opettelemaan edes Fairchildien koirien nimiä, joten oliko se ihmekään, jos hänellä ei ollut mitään käsitystä, mikä tuon punertavanruskean takkuturkin nimi oli. Hook pääsi laitumelle ja Zoe palasi talliin pieni tyytyväinen hymy huulillaan.

[Kiitokset pelistä taas kerran :> ]