Kun aurinko nousee on pakko liikkua

[Silkki tänne! :)]

Viikonloppu oli koittanut ja perjantain hiljaisen koti-illan jälkeen Katerina pursui energiaa jo aamulla. Hän oli tullut tallille reippaasti kävellen, sillä kesätaivas oli yllättäen pääasiassa aurinkoinen eivätkä muutamat hattarapilvet uhanneet sateella. Hevoset näkyivät jo kaukaa ja tallin ympärille nousseet kesälaitumet olivat jo täyttyneet.
Katerina tiesi, että hänen kimo lipizzanhevosensa oli päässyt laitumelle laumaan, jossa hänen suureksi kauhukseen oli myös muita oreja. Ylisuojelevaisena omistajana hän oli tietenkin jo varma, että kullanhohtoiset orit tuhoaisivat hänen pienen Alekseinsa. Sirkushevosena näyttäytynyt, joskin upean värinen ja näköinen Evergreen’s Lionheart ja yhtälailla samassa sävyssä kiiltelevä este- ja kenttäratsu Lost My Sock saattoivat tuntemattoman silmiin ehkä näyttää hurjilta oreilta, mutta todellisuus oli toinen. Aleksei ei ollut moksiskaan päästyään suurelle laitumelle muun lauman joukkoon, vaan oli sopeutunut seuraan hyvin ja antanut lauman johtajan paikan helposti muille. Sitä kiinnosti vain saatu vapaus, ruoho ja villi nelistäminen puiden lomassa.

Sähkölangat saivat Katerinan kiertämään laitumen aidat kaukaa, joten hän tyytyi vain katselemaan hevosten rauhallista käyskentelyä hyvän matkan päästä. Hän oli kävellyt jo lähes tallille saakka ja oleskeli nyt hevosensa laitumen portin pielessä. Katse löysi pienikokoisen kimon nopeasti. Se rapsutti kaverillisesti Lionheartin säkää ja näky sai omistajan hymyilemään. Hän saattoi jopa tallipihan hiljaisuudessa päästää hiljaisen ’aww’-äänen. Olihan se nyt suloista katsoa, kun oma kultamussukka kaveerasi toisten kanssa. Ainakaan vielä hän ei saanut aihetta valittaa siitä, että tallin muut hevoset syrjivät hänen hevostaan. Koska sehän tietenkin olisi tallin vika.

Katerinan katse kääntyi tallia kohti. Hänen pitäisi kai keksiä Aleksei jotenkin sisälle. Ajatus suurelle laitumelle menosta hirvitti, vaikka hän hevosten kanssa yleensä hyvin toimeen tulikin. Vieraat, tiedä miten huonosti koulutetut hevoset eivät kuitenkaan innostaneet häntä suuresti. Sitä paitsi Alekseilla saattaisi olla liian hauskaa hevoslaumassa ja vapaudessa, eikä kimo ehkä antaisi kiinni. Hänhän nolaisi itsensä jos lähtisi juoksemaan villiintyneen hevosensa perässä pitkin laitumia. Olisi siis kaikille parempi, jos hän löytäisi tallityöntekijän noutamaan hevosen hänelle.

Zoe oli vaihtanut vapaapäiväänsä Lucyn kanssa sillä viikolla hetken mielijohteesta. Hän halusi nähdä lauantain valmennukset, ja oikeastaan, eihän hän edes syitä tarvinnut. Lucy vaihtoi jos hän sanoi niin ja sillä sipuli. Muut tallityöntekijät eivät yhtä helposti taipuneet hänen vaatimuksiinsa, mutta jos Lucyn onnistui yllättämään yksinään ilman idioottien suojaa, ei tytöstä ollut vastusta. Lucy tekisi mitä käskettiin. Ehkä edes yksi pätemättömistä idiooteista oli siedettävä, vaikka eihän siitä töitä tekemään ollut.
Zoe oli kuullut Kamirilta, että Hook kaipasi liikutusta heti aamusta, sillä säikyn ruunan omistaja ei ollut osallistumassa valmennukseen sinä päivänä. Zoe oli hetkeäkään epäröimättä lupautunut työskentelemään taitavan ruunan kanssa. Hän oli jo lähtenyt tallista riimu naruineen toisessa kädessään, kun näki laitumen portin pielessä seisoskelevan Katerinan. Zoe palasi takaisin talliin, nappasi Aleksein riimun vapaaseen käteensä ja palasi auringonpaisteeseen. Hän hölkkäsi kevein askelin laitumen porttia kohti. Vaikka laitumet helpottivatkin tallin puhtaanapitoa, oli hevosten hakureissuista tullut pidempiä ja vaivalloisempia. Kunpa kaikki hevoset tulisivat portille vastaan.
"Hei, neiti Nordqvist", Zoe tervehti kohteliaalla tavallaan lähestyessään kesälaitumen porttia. Katerina sentään omisti kunnollisen hevosen, eikä sellaisia puskaratsuja, kuin muutama muu tallin asiakkaista. Jo pelkästään siitä hyvästä Katerinalle saattoi suoda pienen hymyn. Aleksei oli upea hevonen, sekä varmasti taitava.
"Haenko Alekseinkin sisään?" Tallityöntekijä kysyi ja kohotti kantamaansa riimua. Hän vilkaisi pientä lipizzaa, joka näytti saaneen hyvän ystävän suuremmasta palominosta täysiverisestä. Zoe ei oikein tiennyt, mitä ajatella harrasteratsusta, joka osasi ties mitä turhia temppuja. Onneksi hänen ei tarvinnut hoitaa moista pelleä päivästä toiseen.

Zoe kumartui sähkölankojen välistä ja lähti reippain askelin kohti laiduntavia hevosia. Lauma oli onneksi lähempänä tätä päätyä eikä metsän toisella puolella, jonne olisi jo tullutkin pidempi kävelymatka. Zoe vihelsi päästyään lähemmäs hevosia. Temppu oli toiminut aiemminkin, joten ehkä se toimisi nytkin. Lionheart valpastui kuullessaan kutsun ja ravasi päätään heitellen kävelevän tallityöntekijän luokse. Hetken epäröityään muukin lauma lähti liikkeelle. Onneksi hevoset olivat niin laumaansa kiintyneitä, että jos yksi löysi jotakin kivaa, tykkäsivät muutkin tulla tarkistamaan, mitä tapahtui. Palomino ori tökki turvallaan uteliaasti naisen kättä, kun Zoe puheli eläimille niitä näitä hivuttautuessaan suurten eläinten keskellä Hookia kohti. Saatuaan riimun kauimmaksi jääneen hevosen päähän, kääntyi Zoe ympäri ja palasi pitkällä narulla Hookia taluttaen Aleksein luokse. Kimo ori ei aiheuttanut suurempaa kohtausta, vaikka heittelikin hetken päätään väistellen riimua. Ilmeisesti vapaus olisi kiinnostanut enemmän kuin työnteko. Terävä, hiljainen komennus sai hevosen lopettamaan pelleilyn ja antamaan kiinni kuten hyvätapaisen kilpahevosen kuuluikin. Zoe taputti kimon kaulaa kiitokseksi.

Zoe talutti hevosia molemmilla puolillaan ja lähestyi porttia reippaassa kävelyssä. Aleksei näytti innostuneen tajuttuaan, kuka portilla odotteli, mutta Hook oli päättänyt, että sitä vietiin aivan liian kauas muista. Ruuna kulki pää korkealla, otti muutamia raviaskelia ja vilkuili silloin tällöin taakseen kuin odottaen, milloin jotakin kamalaa tapahtuisi.
"Vienkö Aleksein karsinaan vai haluatteko taluttaa sen itse?" Zoe kysyi taiteillessaan porttia auki riimunnarut käsissään. Hevoset seurasivat taluttajaansa portin toiselle puolelle ja Zoe sulki sähkölangat nopeasti. Hook oli jo jatkamassa matkaansa tallia kohti, mutta rauhallinen käsittelijä piti tanssahtelevan hevosen paikoillaan ja hymyili pienesti Katerinalle.

Hänen toiveensa oli käynyt toteen: tallityöntekijän asuun sonnustautunut nainen asteli laidunta kohti ja hän tunnisti kyllä tuon kädessä roikkuvan riimun Alekseille kuuluvaksi. Leveä, auringon kanssa kilpaa loistava hymy tervehti tallityöntekijää.
”Hei”, hän vastasi yrittäen muistaa naisen nimeä. Tuo oli uusi kasvo Rosings Parkissa, ja vaikka hän oli siihen asti ollut kovin tyytyväinen tämän ilmeisen kokeneen hevosihmisen työskentelyyn, nimi ei ollut jäänyt mieleen. Jokin kovin arkinen ja lyhyt se oli, siitä Katerina oli varma.
”Se olisi ihanaa, kiitos”, hän nyökkäsi ystävälliselle tarjoukselle hevosen sisään hakemisesta. Toinen oli selvästi lukenut hänen ajatuksensa ja vielä tuonut riimun oma-aloitteisesti mukanaan. Hän piti naisesta. Zoe, se se oli, hän muisti yllättäen hymyillessään edelleen toisen työmoraalista vaikuttuneena.

Katerina seurasi, miten ammattimaisesti Zoe keräsi hevoset laitumella luokseen ja nappasi kaksi ratsua mukaansa leikiten. Tuo selvästi tiesi mitä teki eikä ollut ollenkaan niin ujo ja varovainen kuin hänen niin kovasti pitämänsä Lucy. Aleksein vastuuhoitaja kyllä teki tehtävät pyydetysti ja huolella, mutta tarvitsi muutaman tunnin lisäharjoitusta hevosten käsittelyyn. Aleksein kanssa tuo kuitenkin vaikutti pärjäävän, joten Katerina oli tyytyväinen. Hän pysytteli kaukana sähköaidasta katseen seuratessa lähestyvää kolmikkoa. Hiljainen tyytyväisyys näkyi naisen kasvoilta, kun hänen hyvin käyttäytyvä orinsa ei ollenkaan pelleillyt niin kuin virkeän oloinen ruunikko Zoen toisella puolen.

”Voin ottaa sen”, hän vastasi ja ojensi kätensä tarttuakseen naruun. Kyllä hän nyt yhden ponin kanssa selviäisi, sitä paitsi Alekseikin näytti kiinnostuneen omistajastaan. Kun se siirtyi talutukseen Katille, se hamusi naisen taskuja ja käsi kuin etsien herkkuja. Aleksein käytös sai hänet nauramaan hiljaa.
”Onko tuo Meykenhoek Z?” Katerina kysyi tarkkaillessaan uteliaasti toista hevosta. Hän oli nähnyt Hookin ja tuon omistajan Philippa Hartfordin kyllä useasti, vaan ei aina tunnistanut tallin lukuisia ruskeita hevosia toisistaan. Sillä kertaa hän uskoi osuneensa oikeaan.
”Osallistuuko Philippa valmennukseen?” Kat jatkoi kyselyä taluttaessaan Alekseita vähän toisen jäljessä. Hän tiesi, että viikonloppuisin oli Corinne Fairchildin valmennuksia. Hän oli käynyt muutamalla, vaan uskoi enemmän yksityisvalmennuksiin, jossa sai kaiken huomion. Samalla hän toivoi, että Troy Chambers, tuo komea australialaisvalmentaja saisi raivattua aikataulustaan tilaa valmentaakseen häntä ja Alekseita. Miksi tuo ei voisi myös ratsastaa Alekseita silloin tällöin, jos luupäinen (herkkä) hevonen vaikka oppisi jotakin.

Zoe ojensi Aleksein riimunnarun Katerinalle ja varmisti vielä vilkaisulla, että portti oli kunnolla suljettu. Yksikään hevonen ei poistuisi laitumelta hänen vahtivuorollaan ilman lupaa. Katerinan kysymys sai Zoen nyökkäämään hyväksyvästi.
"Kyllä on", Zoe vahvisti hevosen nimen Katerinalle. Hän piteli riimunnarusta kunnolla kiinni, vaikka muutoin säilytti rennon itsevarman olemuksensa. Hook käänteli korviaan kuunnellessaan ympäristönsä ääniä, mutta ainakin ruuna rauhottui kulkemaan käynnissä ilman omituisia sivuttaisia tanssiaskelia. Huonoimpina päivinä sekin tuntui lähes mahdottomalta, sillä jokaisen aidan tolpan, auton ja puun takana oli kauhea mörkö ja pieninkin yllättävä ääni sai saman reaktion aikaan hevosessa kuin äänivallin murtuminen.
"Neiti Hartford ei osallistu tällä kertaa", Zoe vastasi. "Hook on vastuuhevoseni, joten liikutan sitä tänään hänen sijassaan", nainen kertoi matalalla äänellään. Hän ei aikonut osallistua valmennukseen, vaan tekisi oman treeninsä kentällä hevosen kanssa. Toivon mukaan ennen kuin varsinaiset valmennukset alkaisivat, tai sitten hän siirtyisi pienemmälle kentälle maneesin laidalle.

"Mitä te ajattelitte tehdä Aleksein kanssa?" Zoe kysyi kohteliaasti. Hook nosti päänsä korkealle ja tuijotti jotakin etuvasemmalla, alkaen jälleen tanssahdella. Hätkähtämättä Zoe käänsi hevosen päätä poispäin ja rikkoi katsekontaktin, jota ruuna piti johonkin mörköön tarhojen keskellä. Hook oli vähän hassu tapaus. Zoe oli jo ehtinyt nähdä niin spontaaneja sivuloikkia, yllättäviä pyrähdyksiä laukkaan ja ties mitä muuta huonoa käytöstä, joka ei sopinut kilpahevoselle lainkaan. Hän oli lähes vaistomaisesti alkanut korjata hevosen käytöstä, sillä ei kaivannut vastuuhevosta, joka retuuttelisi häntä minne sattuu säikähtäessään jotakin. Isoilla eläimillä oli oltava selkeät säännöt tai yhteistyöstä ei tulisi mitään.
"Hevosenne hoitaja Lucy Collins viettää tänään vapaapäivää, joten mikäli tarvitsette yhtään mitään, pyytäkää toki minulta", Zoe lisäsi tajuttuaan, että Katerina saattoi olla tottunut tallilla pyörivään hiljaiseen ja huomaamattomaan tyttöön. Sitä hän ei ikinä ymmärtäisi, miten joku voisi oikeasti pitää ujosta tytöstä, mutta piti ajatuksensa varsin viisaasti ominaan. Maailmassa oli monia asioita, joita hän ei ymmärtänyt, kuten taitamattomia puskaratsuja hienoilla kilpatalleilla tai pätemättömiä työntekijöitä samaisilla talleilla. Onneksi Zoe osasi olla hiljaa eikä möläyttänyt kaikkia mietteitään ääneen.

Katerina nyökkäsi ymmärtävästi Zoen sanoille. Talli hoiti yleensä moitteettomasti hevosen liikutuksen silloin, kun omistajalle ei sopinut. Se oli kohtelua, josta hän piti ja johon hän oli tottunut jo Norrköpingissä. Siellä hänen hevosellaan tosin oli ollut hoitaja, joka oli ollut suoraan töissä hänellä. Jollakin tavalla henkilökohtainen hoitaja (orja) oli ajatuksena turvallisempi kuin tallille työskentelevä, useammasta hevosesta vastuussa oleva työntekijä. Hän ei ollut edes saanut valita hoitajaa hevoselleen, vaan Aleksei oli laitettu Lucyn vastuulle. Häneltä oli toki kysytty, sopiko se, mutta mitä hän tuntematonta alkaisi arvostella. Sitä paitsi Lucy oli kyllin hyvä hänen ratsulleen, eikä hän vielä ollut löytänyt valittamista tytön toiminnasta. Rosings Parkissa toiminta oli ennenkuulumatonta, sillä aiemmin hän oli valinnut hoitajat pitkien haastattelujen kautta ja saattanut vaihtaa mielipidettään hoitajan taidoista kuin sukkia, mikäli jokin asia ei miellyttänyt. Silloin hän oli tosin kilpaillut Philadephialla aktiivisesti ja lähestulkoon asunut tallilla.

”En ehtinyt vielä miettiä”, Katerina vastasi yllättäen itsensäkin avoimuudessaan. Oli kai joskus myönnettävä, ettei hän ollut niin suunnitelmallinen kuin olisi halunnut.
”Päivä on kaunis ja houkuttelee maastoon. Aleksei ei kuitenkaan viihdy siellä yksin.” Sanat saivat naisen tajuamaan mahdollisuutensa.
”Ei teitä olisi kiinnostanut lähteä?” hän kysyi katsoen Hookia ja tuon taluttajaa. Zoe oli tietenkin ehtinyt jo suunnitella estetreenin kilpahevoselle, jonka arvoa Katerina saattoi vain arvailla. Sellaiselle tuskin sopisi maastossa rymyäminen ja hän ehti jo mielessään perua sanansa. Aleksei olisi kyllä viihtynyt maastolenkillä. Se tuntui vireältä narun päässä säpsähdellessään Hookin esimerkistä kaikkea mahdollista olematonta. Kimo teki sen vain keksiäkseen toiselta hyviä tapoja viihdyttää itseään. Se tuskin oikeasti säikkyi olematonta mörköä, josta Hook näytti kiinnostuneen.
”Ai Lucy on ottanut vähän omaa lomaa?” hän naurahti puoliksi vitsillä. Tuskin hieman raukkamainen tyttö sellaista voisi edes harkita. Ainakin Katerinan seurassa tuo oli niin kuuliainen ja tottelevainen hevosenomistajan oikkujen mukaan. Tallilla tuskin suvaittiin lorvikatarreja laiskuuden iskiessä.

Katerinan vastaus sai Zoen nyökkäämään ymmärtäväisesti. Hänkin monesti suunnitteli treeninsä vasta, kun oli suorittanut alkulämmittelyn ja saanut tuntumaa siihen, millaisella tuulella hevonen oli. Oli aivan turha edes koettaa työstää laukanvaihtoja, jos pyöreiden volttien kanssa oli ongelmia. Joskus oli vain löysättävä ja palattava perusasioiden pariin. Hevoset olivat eläimiä, joten niiltä löytyi niin hyvä kuin huonojakin päiviä. Hookin säpsymisestä päätellen hevosella oli aivan liikaa energiaa ja liian vähän tekemistä. Tänään taidettaisiin tehdä oikein pikkutarkkaa työskentelyä sileällä pohjalla - tai sitten ei. Katerina halusi maastoseuraa ja tallin työntekijänä sen tarjoaminen taisi langeta hänen vastuulleen.
"Mikäli niin haluatte, lähdemme kyllä Hookin kanssa seuraksi", Zoe lupasi kohteliaasti. Hän vilkaisi Alekseita, joka näytti ottavan mallia Hookin säpsymisestä. Lenkistä voisi tulla mielenkiintoinen, jos hevoset jatkaisivat samalla linjalla. "Mutta minun on jo etukäteen varoitettava, että Hook on erittäin säikky", Zoe lisäsi. Jo lyhyellä tarkkailulla saattoi päätellä niin paljon, sillä jos hevonen säpsyi näin paljon taluttaessa, ei se siitä rauhottuisi ratsaillakaan. Vaikkakin juuri nyt Hook käyttäytyi oikein hyvin eikä keksinyt turhia mörköjä. Eiköhän se kohta taas. Vaan olihan hän ennenkin pärjännyt säikyn hevosen kanssa maastossa, ja silloin seurana olleet ratsastajat olivat olleet paljon huonompia kuin kilpakentilläkin loistanut Katerina. Eihän heillä siis ollut mitään hätää.

"Hänen viikottainen vapaansa on yleensä perjantaisin, mutta vaihdoimme tällä viikolla", Zoe selitti hyväntuulisesti vaikka ei oikein edes tiennyt, miksi niin teki. Ehkä hän teki sen esittääkseen tallin mahdollisimman hyvässä valossa. Lucylla mitään väliä ollut, mutta Rosings Parkia Zoe edustaisi aina niin arvokkaasti kuin vain voisi. Yleensä niin ilmeettömillä kasvoilla oli hetken aikaa pieni hymy, kun Zoe katsoi Katerinaa ja Alekseita.

”En halua aiheuttaa teille ongelmia”, Katerina sanoi äänessään kevyt pettymyksen sävy. Hänen maastoilusuunnitelmansa menisi uusiksi, mutta mitäs pienistä. Hän voisi myös harjoitella tuleviin koulukilpailuihin tai virkistää sekä itseään että Alekseita esteillä. Se olisi kuitenkin melkoinen extremelaji, sillä kimo kuumui esteillä monesti aivan hallitsemattomaksi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei ainakaan jäisi puuttumaan. Harmi, ettei hänellä ollut geeniä yllättävien tilanteiden sietämiseksi. Hän pelkäsi kuumuvaa oriaan erityisesti silloin, kun se alkoi pelleillä joko tylsyyttään tai energisyyttään maastossa tai esteillä. Vauhti oli mukavaa, kun hevonen oli hallinnassa ja laukkasi tasaisella. Huolimattomasti kaahaten ylitetyt esteet tai omapäinen hypähtely maastossa piilevien mörköjen vuoksi eivät houkutelleet Katerinaa erityisen paljon.
”Mitä olit suunnitellut Hookin kanssa? Esteitä vai koulua?”

Zoe nyökkäsi ymmärtäväisesti Katerinalle, kun toinen vakuutti, ettei halunnut aiheuttaa ongelmia. Hän olisi mielellään sanonut, ettei siitä olisi vaivaa, mutta ei kehdannut väittää jotakin, mistä ei ollut täysin varma. Hook oli säikky parhaimpinakin päivinään ja säikkyvä lajitoveri ei auttaisi tilannetta lainkaan. Ehkä olisi vain kaikille parempi pysytellä aidatulla kentällä.
"Olin ajatellut pientä koulutreeniä", Zoe kertoi ohjatessaan hevosen tallin avoimista ovista sisään. Hän vei Hookin karsinaan, sillä tiesi Aleksein karsinan olevan vain muutaman karsinan päässä. Tai voisihan Aleksei aina jäädä käytävällekin varustettavaksi, niin keskustelu onnistuisi edelleen yhtä vaivattomasti.
"Mikäli te haluatte hypätä, rakennan kyllä toiveidenne mukaisen radan", Zoe lupasi kiinnittäessään Hookia karsinaan. Hän oletti, että Katerina pyytäisi apua jos haluaisi hänen varustavan Aleksein omistajaa varten, joten ei itse ehdottanut sitä. Hevosten omistajista oli välillä hankala ottaa selvää. Toiset halusivat tehdä kaiken itse, kun taas toiset olettivat, että tallityöntekijät osasivat lukea ajatuksia ja hoitivat hevoset kuntoon ihan ilman pyyntöäkin.

Katerina talutti Aleksein Hookin perässä talliin ja päätyi kiinnittämään orin käytävälle. Se osasi tarpeen mukaan olla karsinassa levoton ja ärsyttävä hoidettava, joten hän ajatteli kaikkien hyvinvoinnin kannalta parhaaksi laittaa sen kuntoon käytävälle sidottuna.
”Älä suotta, Aleksei on pesunkestävä kouluratsu”, hän naurahti Zoelle. Se oli totta, mutta välillä hän silti yritti esteitä. Lipizzanhevonen piti kyllä hyppäämisestä, vaan ei ollut järin hyvä sinä. Kuumuva ratsu ei sinä päivänä myöskään kiinnostanut Katerinaa ollenkaan. Hän vilkaisi lattiaa suurieleisesti kuopivaa oriaan ja kielsi sitä melko laimeasti. Se kuitenkin sai hevosen lopettamaan, joskin hieman viiveellä ja todennäköisesti ennemmin omasta tahdostaan kuin omistajan kiellosta. Mikä lellipentu se olikaan, ihme, ettei ollut vielä pahemmille tavoille oppinut.

Aleksei odotti hyväkäytöksisen hevosen tapaan käytävällä, kun Katerina haki sen harjat. Hänen onnekseen ulkona oli kuivaa, ja mutalammikoissa pyörimisestä nauttiva ori oli loimitettu. Siitä syystä se oli puhtaampi kuin yleensä eikä vaatinut tarkkaa puunausta. Katerina nosti loimen sen päältä ja alkoi sitten harjata sitä pitkin vedoin.
”Millainen Hook on ratsastaa?” hän kysyi olettaen, että Zoe oli liikuttanut kilparatsua enemmänkin. Hän saattoi vain haaveilla sellaisen selkään pääsystä, vaikka todennäköisesti saisi asian järjestettyä kun vain juttelisi Philipan kanssa. Sillä hetkellä Aleksei kyllä riitti hänelle, vaikka hän kaipasikin jo osaavampaa kouluratsua.

Ihanaa, vihdoinkin hevosen omistaja ja kilparatsastaja, joka oikeasti nautti kouluratsastuksesta. Katerinan pisteet nousivat Zoen silmissä heti huimasti. Liian monet ratsastajat aliarvioivat kouluratsastuksen haastavuutta ja pitivät sitä vain turhana, tylsänä treeninä vauhdikkaiden hyppyjen lomassa. Zoe suuntasi Katerinan perässä noutamaan Hookin harjoja. Hän puhdisti hevosen selkää pitkin vedoin ja vilkaisi aina silloin tällöin käytävän puolella seisovaa Alekseita.
"Hook on herkkä niin ratsastajansa avuille kuin ympäristöllekin ja säikkyy kaikkea tavallisuudesta poikkeavaa", Zoe kertoi. "Se on äärimmäisen taitava esteillä ja esittää virheettömiä koululiikkeitäkin, jos siltä osaa vaatia tarpeeksi. Se kuumuu helposti, mutta on siitä huolimatta äärimmäisen mukava ratsastettava", nainen jatkoi siirtyessään puhdistamaan ruunan kavioita. Hook nosteli välinpitämättömän oloisena kavioitaan aina, kun Zoe pyysi nostamaan jotakin jalkaa, mutta ei muutoin kiinnittänyt huomiota ympärillään pyörivään ihmiseen.

Zoe haki Hookin varusteet satulahuoneesta. Hän nosti tottuneesti koulusatulan ruunan selkään ja nopeasti korjaili vihreää satulahuopaa ennen kuin kiristi vyön. Hook otti kuolaimet vastaan siivosti. Zoe sulki suitsien solkia vilkaisten Alekseita kohti. Mikäli Katerina näyttäisi siltä, että kaipaisi apua pienen kimon kanssa, Zoe astuisi ystävällisesti hymyillen ulos karsinasta ja tarjoutuisi auttamaan. Muussa tapauksessa hän vain irrottaisi Hookin riimun ja siirtäisi sen sivuun odottamaan sitä, kun hän palaisi hevosen kanssa sisälle.

Miten säikyn hevosen kanssa kierrettiin estekilpailuja? Katerina ei saattanut ymmärtää kuinka sellainen hevonen ylittäisi uudet ja erikoiset esteet – kenttäkilpailujen maastoesteosuudesta puhumattakaan. Hän ei kuitenkaan ollut kokenut esteratsastuksessa eikä täten ollut hyvä sanomaan mitään. Hook vaikutti kuitenkin taitavalta ja muilta ominaisuuksiltaan hyvältä hevoselta ratsastaa. Hän siisti kimonsa kaviot harjattuaan sen ensin ja siirtyi sitten satulahuoneeseen noutamaan varusteita. Tulevia koulukilpailuja silmällä pitäen hän päätti valita kanget ja mustan koulusatulan, jonka alle otti oranssin huovan puhtaiden pinosta. Hän ei ollut hetkeen ratsastanut kangilla, mutta ei nähnyt siinä mitään ongelmaa. Aleksei toimi yleensä loistavasti herkillä avuilla, eikä hän osannut kyseenalaistaa omaa taitoaan ratsastaa niin herkkää hevosta kovalla kuolaimella. Olihan se ennenkin sujunut.

Aleksein varustaminen ei ollut koskaan vaikeaa. Hevonen oli kiinni käytävällä ja vaikka se vähän luimistelikin satulalle ja erityisesti satulavyölle, oli se erittäin siivosti joihinkin varustettaessa vihastuviin hevosiin verrattuna. Katerina pujotti riimun orin kaulalle ja sai pujotettua suitset hevosen päähän. Se oli onneksi niin pieni eikä edes tajunnut vastustella, kun katseli kiinnostuneena karsinassaan seisovaa Hookia. Ilmeisesti hevosseura sai sen onnelliseksi.

Nainen pukeutui vielä kypäräänsä ja tummanruskeisiin, nahkaisiin ratsastuskenkiin, joiden nauhat hän sitoi pienelle umpisolmulle. Hän kiinnitti kenkiinsä vielä teräksiset kannukset ja otti mukaansa raipan, vaikka sitä tuskin tarvitsisi. Aleksei oli jo valmiina lähtöön, kun Katerina viimein irrotti riimun sen kaulalta.
”Olemme valmiita”, hän koki parhaakseen ilmoittaa. Zoe oli ystävällinen ja mukava, eikä ollenkaan Lucyn kaltainen hiirulainen, mikä ilahdutti häntä suuresti. Tuo vaikutti sellaiselta, jonka kanssa hän todellakin tulisi toimeen ja ehkä haluaisi viettää enemmänkin aikaansa. Ehkä Katerina toivoi mielessään, että edes osa Zoen hevosmiestaidoista tarttuisivat häneen.

Zoe oli tyytyväinen, kun näki, kuinka vaivattomasti Katerina varusti hevosensa. Nainen arvosti osaamista hevosten parissa enemmän kuin montaa muuta asiaa, ja Katerina selkeästi tiesi, miten päin hevosen varusteet kuuluivat. Se oli jo enemmän kuin mitä Zoe saattoi sanoa muutamasta muusta hevosenomistajasta. Taas yksi hyvä syy sille, miksi Katerina vaikutti oikein loistavalta tuttavuudelta. Zoe veti mustan kypärän päähänsä sekä sulki viininpunaisen työtakin vetoketjun kunnolla. Hän tarttui Hookin ohjiin, kun Katerina ilmoitti olevansa valmis.
"Eiköhän mennä sitten", Zoe vastasi ja lähti liikkeelle ruunan kanssa. Hook seurasi taluttajaansa korviaan valppaasti käännellen ja näytti jälleen kerran keskittyvän kaikkeen muuhun paitsi olennaiseen. Tyypillistä.

Zoe käänsi Hookin kaartoon, kiristi satulavyön, laski jalustimet ja ponnisti tottuneesti selkään. Hevonen seisoi kuuliaisesti paikallaan, mutta pään jännittynyt asento kertoi, ettei hevonen todellakaan keskittynyt ratsastajansa puuhiin. Zoe varmisti satulavyön kireyden sekä sääti jalustimet sopiviksi ennen kuin kannusti hevosen käynnissä uralle. Hän keräsi ohjia saman tien tuntumalle ja pyysi hevoselta aktiivista käyntiä. Nainen oli jo oppinut, ettei Hookille voinut antaa pitkää ohjaa heti alussa, tai hevonen keksisi mörköjä jokaiseen kentän kulmaan ja reagoisi kaikkiin ääniin sivuloikilla.
"Miltä Aleksei tuntuu?" Zoe kysäisi muutaman kierroksen jälkeen. Hän keräsi hitaasti ohjia lyhyemmäksi ja herätteli Hookia kunnolliseen työntekoon muutamien suurempien ympyröiden avulla. Hevonen tuntui herkältä noudattamaan lähes huomaamattomia apuja, mutta kulki edelleen pää korkealla. Säikyt hevoset ja niiden tapa suorastaan etsiä kaameuksia. Onneksi hänellä riitti kärsivällisyyttä.

Katerina talutti innokkaalta vaikuttavan Aleksein kaartoon. Se käänteli korviaan kiinnostuneena, mutta ei vaikuttanut yhtä säpsyltä kuin Hook. Se seisoi paikallaan ihan tarpeeksi siivosti Katerinan kiristäessä satulavyön ennen selkään nousua. Nainen pääsi helposti pienen orinsa satulaan ja lähti käynnissä kiertämään kenttää samaan suuntaan nopeammin ennättäneen ratsukon kanssa. Ohjat roikkuivat vielä suhteellisen löysinä ja Katerina käytti alkukäyntinsä selvästi mieluummin kaikkeen muuhun kuin hevoseensa. Hän kaivoi ohuen takin taskusta älypuhelimensa ja näpytteli sitä aikansa. Hänen huomionsa irtosi puhelimesta vasta Zoen sanat kuullessaan. Hän laittoi sen taskuunsa ja keräili vähitellen reipasta käyntiä kulkevan hevosen ohjia.
”Oikein mukavalta”, Katerina vastasi hämmentymättä. Kankiohjat hän jätti hieman pidemmiksi, sillä ei ehkä mielestään luottanut omaan käteensä vielä. Aleksei oli herkkä ja otti suuhun kohdistuvan paineen nopeasti itseensä. Jos kuolain oli liian kova, se alkoi taistella sitä vastaan. Herkkäkätisellä ratsastajalla ongelmia tuskin tuli, mutta Katerina pelkäsi hevosensa hermostuvan hänen ajoittain epävarmaan ohjasotteeseensa. Löysempänä roikkuva kankiohja tuskin oli Alekseille mieluisampi, mutta omistaja tuudittautui ajatukseen.

Käyntityöskentely alkoi sujua ja Aleksei alkoi hakea muotoa jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Katerina teetti sillä volttia, kiemuraa, mitä vain taivuttavaa. Hän aktivoi eteenpäin ajavalla pohkeella ja istunnalla hevosen takaosaa ja ottaessaan turhan lujasti kiinni ohjasta, sai hevosen suurin piirtein tanssimaan paikallaan. Sitä hän ei halunnut. Tasapaino löytyi vasta useamman kierroksen jälkeen. Juuri sen takia he tarvitsivat valmentajaa. Aleksein virkeys näkyi askeleen korkeudessa ja siinä, että hevonen käänteli korviaan aktiivisesti odottaessaan pyyntöä tehdä jotakin oikeasti järkevää. Käyntityöskentely oli tärkeää, mutta ei Aleksein mielestä tarpeeksi haastavaa.
”Toimiiko se niin kuin pitääkin?” hän huikkasi kysymyksen Zoelle ja tarkkaili hetken aikaa toista ratsukkoa oman ratsastuksen lomassa.

Zoe nyökkäsi Katerinan vastaukselle. Aleksei näytti innokkaalta ratsulta. Nainen olisi mielellään seurannut toisten käyntityöskentelyä enemmänkin, mutta Hook vaati huomiota. Ruuna säpsyi jotakin olematonta katsomon kulmassa eikä suostunut taipumaan kunnolla syvälle kulmaan. Zoe käänsi hevosen voltille ja ratsasti kulman uudelleen. Hän teki lukuisia voltteja ja muutaman askeleen pohkeenväistöä uran sisäpuolelle ja takaisin uralle herätelläkseen ratsuaan kunnon työntekoon. Hook kulki irtonaisin liikkein, rentoutuen selvästi, kun joutui keskittymään työntekoon ympäristön sijaan.
"Sinnepäin ainakin", Zoe totesi suoristaessaan hevosta voltin jälkeen. Hook myötäsi jo niskasta ja haki oikeaa muotoa. Nainen valmisteli siirtymisen huolella, ennen kuin antoi Hookille luvan vaihtaa askellajia. Ruuna ravasi kaulaansa komeasti kaartaen ja kuunteli ratsastajan apuja moitteetta. Zoe teki voltteja ja vaihtoi kulkusuuntaa lävistäjän kautta. Hän pyysi hevoselta pidempää askelta lävistäjällä, ennen kuin kokosi jälleen ravia uralle palattaessa.

Kun suunta vaihtui, kaikki ympäristössä näytti taas uudelta ja pelottavalta ruunan mielestä. Hook säpsähti tallipihalla pyörivää koiraa ja loikkasi uran sisäpuolelle pärskähtäen. Zoe korjasi hevosta heti ja palautti sen muutamaa askelta myöhemmin takaisin uralle pyytäen hevoselta yhä kootumpaa ravia. Hook käytti hyvin takaosaansa, joten ratsastaja palkitsi hevosen antamalla sen jälleen ravata hieman pidemmällä askeleella. Hän pyysi pohkeenväistöä etuosa uran sisäpuolella pitkillä sivuilla ja vaati hevoselta tarkkaa työntekoa. Hookin kaula kaartui jälleen, kun hevonen unohti säpsymisen ja haki oikeaa muotoa suoritukseensa keskittyneenä.
"Kyllä tästä estehevosesta vielä kouluratsu saadaan", Zoe sanoi hyväntuulisesti hidastaessaan Hookin käyntiin. Hän jatkoi pienten tehtävien pyytämistä käynnissäkin ja muistutteli silloin tällöin pohkeillaan, ettei hevonen unohtaisi takaosaansa. Hän taivutti hevosta syvälle kulmiin jatkaen taivutusta vielä suoralle uralle tultaessakin muutaman metrin ajan. Hook taipui kauniisti sisäpohkeen ympärille eikä koettanutkaan puskea apuja vastaan. Kerrassaan hieno hevonen, se Zoen oli myönnettävä. Kunhan nyt vain turhasta säpsymisestä pääsisi eroon.

Aleksei kantoi itsensä ominaiseen tapaansa ja esitti varsin lennokasta ravia, kun Katerina pyysi sen nopeampaan askellajiin. Hevonen nosteli jalkojaan liioitellusti ja pyrki uralta kentän sisäpuolelle yrittäen kai saavuttaa Hookia nopeammin. Hölmö hevonen. Katerina korjasi oriaan ja sai sen pärskähtelemään närkästyneesti. Uralle paluu sujui kuitenkin kevyin avuin ja Aleksein raviaskel tasaantui pysyen edelleen kevyenä ja irtonaisena. Se alkoi hakeutua muotoon ja vaikka ei kulkenut niin syvässä muodossa kuin olisi voinut, ratsastaja oli tyytyväinen. Kankiohja oli aiempaa paremmin kädessä, mutta hän pyrki silti ratsastamaan todella kevyesti. Katerina tiedosti omat ongelmansa ratsastajana ja vaikka aiempi opetusmestari oli kestänyt isommat virheetkin, ei kimo sitä niin vain tehnyt. Se oli vasta itsekin oppimassa uutta, ja herkästi oppisi pahoille tavoille epävarman ratsastajansa kanssa.

Meno alkoi sujua volteilla ja uralla, joten Katerina vaihtoi suuntaa ja jatkoi yksinkertaisia tehtäviä myös toiseen suuntaan. Aleksei yritti karata volteilla ulospäin, kun edelliselle kierrokselle jäänyt ratsastaja jäi istuntansa kanssa jälkeen. Hevonen oli aivan liian fiksu hänelle. Ravi alkoi kuitenkin soljua oikein näyttävästi pian ja se sai Katerinan hymyilemään onnistumisestaan onnellisena. Lipizza ei ollut aikoihin kulkenut niin pehmeästi ja keskittyneenä. Suoritus vaati selvästi jotakin vaativampaa, vaan hänen oli vaikea suunnitella ratsastustaan hetkessä. Niinpä hän ehti ravailla ja matkustaa hevosen selässä liian kauan ja Aleksei alkoi kehitellä itselleen tekemistä. Se näki Hookin säikkyvän ja päätti ottaa villisti kaksi sivuttaista laukka-askelta meinaten horjauttaa naisen selästään. Yllättävä liike sai Katerinan tarttumaan lujemmin ohjaan ja siitä hämmentynyt hevonen vaihtoi laukka-askeleensa vauhdikkaaseen peruutukseen kaula liiankin taipuneena. Eteen ajava pohje ja myötäys saivat hevosen ampaisemaan raviin, nyt muoto selvästi rikkoontuneena ja pää ylhäällä.

”Lopeta”, Katerina kirosi hevostaan hiljaa ja yritti saada sen ravin tasaiseksi ja muodon takaisin. Hänen hermostunut olemuksensa vaikutti hevoseen, joten oikeanlaisen ravin löytäminen vei aikansa. Kun nainen sai hengitettyä hetken, istuttua syvemmälle satulaan ja rauhoitettua nykivät kätensä, Aleksei alkoi taas asettua. Se kulki muodossa, josta olisi pitänyt olla ylpeä, ja astui takajaloillaan syvälle alleen. Sen ravi alkoi muistuttaa kouluhevosen ravia. Juuri kun se alkoi näyttää hyvältä, Katerina päätti nostaa laukan ja sai jälleen keräillä uudesta askellajista hämmentynyttä hevosta kasaan. Kanget olivat roikkuneet jo viikkoja hänen laiskuutensa vuoksi naulassa, joten hänen oli todella keskityttävä, ettei olisi liian kovakätinen ja että hallitsi kahta ohjaa. Niinpä ratsukko päätyi laukkailemaan turhan paljon oikeasti työskentelemättä ohja suhteellisen pitkänä. Aleksei otti siitä kaiken ilon irti ja venytti askeltaan ottaen väliin pieniä ilopukkeja.

[Olipa harvinaisen turha viesti, hups.]

Zoe oli vilkuillut toista ratsukkoa mielenkiinnolla. Aleksein liikkeet olivat kerrassaan upeat, sen nainen oli heti huomannut. Lipizza ravasi kuin koulukilpailuissa, selkeästi ratsastajansa avuilla. Hookin säpsyminen sai Alekseinkin rikkomaan muotonsa, mikä harmitti kovasti Zoeta. Hän keskittyi pitämään säikyn ratsunsa ruodussa ja vaati yhä enemmän hevoselta, jotta säikkyminen jäisi tämän ratsastuskerran viimeiseksi. Hän ei halunnut häiritä upean lipizzan ja taitavan ratsastajan harjoittelua.
Hän pyysi avo- ja sulkutaivutuksia yhä selkeämmällä taivutuksella ja vaati Hookilta täydellistä suoritusta. Hevonen polki hienosti takajaloillaan alleen ja kaarsi kaulaansa, näyttäen hetken ajan pesunkestävältä kouluratsulta. Zoe suoristi ruunan, siirtyi uran sisäpuolelle ja teki nopeita siirtymisiä. Hän otti käyntiin, pyysi kolmea askelta myöhemmin ravia ja sitten pysähdystä, peruutusta ja uutta ravipätkää. Hook joutui todella seuraamaan ratsastajan apuja ehtiäkseen reagoida nopeudella, jota Zoe edellytti hevoselta. Ruuna keskittyi ja suoriutui pyydetyistä siirtymisistä kunnialla.

Nainen vilkaisi laukkaavaa lipizzaa annettuaan hetkeksi Hookille pidempää ohjaa. Hevonen ja ratsastaja näyttivät ottavan oikein rennosti laukan aikana. Ehkä tarkoitus olikin saada laukasta vapaampaa ja rennompaa ennen varsinaista laukkatyöskentelyä. Zoe ainakin toivoi niin. Ei kai Katerina kuvitellut, että hevonen näytti nyt hyvältä? Toivottavasti ei. Zoe keräsi ohjat lyhyemmiksi, valmisteli siirtymistä ja pyysi Hookia nostamaan laukan käynnistä. Ruuna laukkasi irtonaisella, lennokkaalla askeleella, jota Zoe alkoi heti työstämään. Hän leikitteli laukan pituudella muutaman kierroksen, ennen kuin oli tyytyväinen ruunan askeleeseen.
Hän käänsi hevosen kolmikaariselle kiemurauralle, vaihtaen aina laukan kaarroksien välissä. Hän vaati hevoselta huolellisia teitä ja selvää taivutusta kaarien aikana, pitäen hevosen tiukasti ulko-ohjan ja sisäpohkeen välissä. Hook suoriutui annetusta tehtävästä niin hyvin, että Zoe taputti ruunan kaulaa, vaikka harvoin jakelikin moisia kehuja. Tällä kertaa Hook oli ne ansainnut, sillä ruuna laukkasi irtonaisella, pyörivällä askeleella ja kantoi itsensä kauniisti, työskennellen tasapainoisesti niin etu- kuin takaosallaankin. Zoe toisti kolmikaarisen kiemurauran vielä pariin kertaan tyytyväisenä ruunan työskentelyyn.

"Onko teillä suunnitelmissa kilpailla Aleksein kanssa?" Zoe kysäisi hidastettuaan Hookin käyntiin. Hän jatkoi avotaivutuksia käynnissä pitääkseen hevosen keskittyneenä ja virkeänä. Hook keksisi itselleen tekemistä tai tylsistyisi sileätyöskentelyyn nopeasti, jos ratsastaja vain jäisi matkustamaan, joten Zoe piti niin itsensä kuin ratsunsa aktiivisena pienien tehtävien kautta. Taivutusten välissä hän pyysi asetuksia ja pysähtymisiä pitääkseen treenin monipuolisena. Estehevoselle teki hyvää joskus hidastaa ja keskittyä asettelemaan jalkojaan ainaisen esteeltä toiselle kaahaamisen sijaan.

Katerina keräsi laukkaa ja edes yritti koota hevosta tekemällä voltteja. Kimon laukka muuttui hetkessä pyörivämmäksi, se alkoi työskennellä enemmän takaosallaan. Sen kaula kaartui ja muotoon tuli ryhtiä. Hevosen laukan ehdottomasta paranemisesta riemastunut Katerina leikitteli nyt rohkeammin ohjalla ja sai oriin ja ratsastukseensa uutta energiaa. Hän kannusti Alekseita yhä parempaan laukkaan ja pidätti tuota istunnallaan. Hevonen alkoi kulkea yhä halutummassa peräänannossa ja ollessaan laukkaan tyytyväinen, Katerina valmisteli rauhassa siirtymisen ja pidätti orin käyntiin. Hän taputti sen kaulaa tuntien ylpeyttä ratsastuksestaan. Joskus hänelläkin onnisti.

Zoen kysymys yllätti hänet ja hän kääntyi satulassaan nähdäkseen toisen kasvot.
”Kyllä vain. Ostin sen melko raakileena ja tarkoitus olisi kivuta kouluratsastuksessa niin korkealle kuin mahdollista”, hän selosti ja toivoi, ettei toinen kysyisi heidän nykyistä tasoaan. Katerinaa hävetti omistaa hevonen, joka ei osannut edes sen vertaa, että olisi taipunut koottuun passageen. Se oli ollut aina naisen suosikki liike esittää, sillä hevonen näytti liitävän. Aleksei liiti jo muutenkin, mutta ravin koottua muotoa siitä ei vielä saanut irti kuin muutaman askeleen ajaksi piaffesta nyt puhumattakaan.
”Minun on pitänyt kysyä Chambersilta yksityisvalmennusta, jotta saisimme siitä kaiken irti”, hän vielä kertoi antaessaan hevosensa kävellä vähän pidemmällä ohjalla. Hän sai toisen sanoista uutta uskoa ratsastukseensa, vaikka tuo ei suoranaisesti ollutkaan kehunut häntä. Jokin Katerinan mielessä kuitenkin käänsi sanat kehuksi, olihan toisen täytynyt nähdä hänen kultapoikansa hieno laukka ja upea ulkomuotokin. Hän luotti aivan liikaa siihen, että Aleksei oli hänen silmissään maailman komein hevonen.
”Hook näyttää hyvältä”, hän kehaisi katsellessaan ehkä kateellisenakin tarkkaa käyntityöskentelyä, johon hänellä harvoin riitti kärsivällisyys.

Zoe oli nähnyt laukan paranemisen eikä siksi kyseenalaistanutkaan Katerinan sanoja kilpailuissa edistymisestä. Hän nyökkäsi hyväksyvästi. Harva kilparatsastaja suostui työskentelemään raakileiden kanssa, varsinkaan niin, että raakile oli ainoa kilpakumppani. Monet halusivat kokeneen hevosen raakileen rinnalle, jotta he voisivat samaan aikaan kilpailla korkealla että matalalla tasolla.
"Se on hieno tavoite", Zoe totesi hyväksyvästi. Hän oli aina arvostanut niitä, jotka jaksoivat tehdä töitä onnistumisten eteen. Toki taitavienkin kanssa joutui tekemään töitä, eiväthän ne mitään koneita olleet, mutta oli aivan eri asia tehdä onnistunut laukkapiruetti hevosella, joka ei ollut ikinä ennen sitä tehnyt kuin hevosella, joka osasi jo liikkeen täydellisesti.
"Valmennuksissa käyminen kannattaa aina", Zoe komppasi Katerinan puheita. Ei valmennuksista mitään haittaa voisi koskaan olla, siitä nainen oli varma. Valmennuksissa sai kuulla oman ratsastuksen vahvuuksista ja heikkouksista ulkopuolisen näkökulmasta, mikä oli aina opettavaista. Zoe lähes kaipasi valmennuksia, joihin he olivat opiskeluaikoinaan osallistuneet harva se päivä. Siellä oli korjattu kaikki virheet jo kättelyssä pois ja muutoinkin osattu auttaa eteenpäin. Nainen epäili, että oli taantunut niistä päivistä ainakin jonkin verran. Toki hän oli saanut enemmän kokemusta hevosten kanssa ja varmasti kehittynyt istunnaltaan, mutta epäili, että olisi edelleen saanut paljon moitteita valmennuksissa. Hänen täytyisi ehdottomasti käyttää oikeuttaan ilmaisiin valmennuksiin.

"Kiitos", Zoe kiitti kohteliaasti, kun Katerina kehui Hookia. "Sen kanssa on jatkuvasti tehtävä jotakin, ettei sen tarvitse keskittyä ympäristöönsä", nainen hymähti ja siirsi hevosen raviin. Hän työsti harjoitusravia muutaman kierroksen, kokosi askelta lyhyemmäksi ja ratsasti takaosan kunnolla alle. He kääntyivät lävistäjälle ja hän päästi painetta keränneen hevosen irti. Hook venytti askeltaan keskiraviin, mutta kiihdytti hieman tempoa. Kouluratsastusta tuntemattoman silmiin suoritus näytti varmasti hyvältä, mutta Zoe mutristi huuliaan kootessaan hevosta ennen kulmaa. Hän käytti seuraavan kierroksen siihen, että keskittyi todella työstämään ravia. Hän pyysi hevoselta keskiravia pitkällä sivulla, mutta säilytti ulko-ohjan tuntuman hieman kireämpänä kuin aiemmin. Hook tuntui tajuavan vihjeen eikä edes pyrkinyt kiihdyttämään tempoaan, vaikka heittelikin etujalkojaan hienosti eteen esittäessään kaunista keskiravia pitkän sivun verran. Zoe kokosi hevosen ja taputti sitä kiitokseksi kaulalle. Keskiravin kanssa olisi vielä hiottavaa, mutta se ei yllättänyt ratsastajaa, joka tiesi hevosen estetaustasta. Zoe oli varma, että helvetissä oli oma erityinen osionsa esteratsastajille, jotka eivät vaivautuneet työstämään hevosia kunnolla sileällä, vaikka hevosen koulutus ja taidot siihen riittivät.

Katerina ei halunnut myöntää, että oli uskonut ostavansa laadukkaamman ratsun. Hän oli tietenkin olettanut, että potentiaaliseksi kouluratsuksi luokiteltu Aleksei osaisi jo kaiken tai ainakin oppisi ne itsekseen. Hänellä ei ollut kokemusta hevosten kouluttamisesta, sillä hän oli saanut aina laadukkaan hevosen. Lipizzassa ei ollut mitään vikaa, se oli vielä nuori ja vaati aikaa ja kärsivällisyyttä kouliutuakseen Grand Prix –tason ratsuksi. Se kaipasi myös kipeästi osaavaa valmentajaa, jonka saaminen oli vain Katerinan viitseliäisyyden takana.
”Olet oikeassa. Yksin ratsastaessa päästää itsensä liian helpolla ja turtuu virheilleen”, hän nyökytteli tietäen aivan hyvin, että syyllistyi itse samaan. Hän ei suoraan sanonut sitä, mutta ei kieltänytkään, sillä Zoe vaikutti fiksulta ja ymmärtäväiseltä. Tuskin tuo häntä leimaisi huonoksi ratsastajaksi siksi, jos nyt pari valmennuskertaa oli jäänyt käymättä.

”Osaat selvästi lukea hevosta hyvin”, Katerina kiitteli hyvin mielissään tallin työntekijöiden tasosta. Zoe ratsasti Hookia hyvin, vaikka hevonen olikin selvästi hieman säikky ja herkkä ympäristölleen. Hän ihaili toisen ryhdikästä olemusta, ratsastuksen vaivattomuutta. Toivottavasti hän edes hyvinä päivinään näytti siltä. Katerina keräsi käyntiä ja muutaman taivuttelevan kiemuran jälkeen hän nosti käynnistä laukan. Aleksei vaihtoi sujuvasti askellajia, laukannosto oli pehmeä ja tyylipuhdas. Keskittymisestä oli oikeasti jotakin hyötyä. Katerina valmisteli laukkaa ja antoi sitten merkin lisätä. Aleksei ryntäsi miltei hulvattoman korkeaan, pitkään laukkaan, mutta pysyi kuitenkin avuilla. Katerina ratsasti lävistäjän reippaassa laukassa ja istui sitten sen kootummaksi. Hänestä se oli mennyt hyvin. Hän vaihtoi laukan valmisteltuaan sitä hetken ja toinen kierros sai oikeanlaukan. Aleksei oli hyvin tarkka laukanvaihdoissa eikä aina edes halunnut niitä tehdä – toisinaan se teki niitä itsekseen kun alkoi lapsettaa. Kuinka orin saisi vielä osaamaan vaivattomat laukanvaihdot avuista?

Hänen olisi varmasti pitänyt harjoitella avo- ja sulkutaivutusta, mutta Katerina ei kerta kaikkiaan jaksanut työstää niitä käynnissä ja ilman sitä olisi turha edes yrittää laukassa tai ravissa. Se onnistuisi kyllä, mutta puhdasta se ei olisi, ja liikkeiden epävarmuus raastaisi sekä hevosen että ratsastajan hermoja. Hän päätyi siis harjoittelemaan laukanvaihtoja suurella kahdeksikolla. Onneksi kentällä oli paljon tilaa ja he mahtuivat leikiten toisen ratsukon kanssa harjoittelemaan. Aleksei pärski tyytyväisenä ja veti turpaansa kohti rintaa. Se nautti esiintymisestä ja ehkä suussa oleva kankikuolain teki tilanteesta tavallista harjoituskertaa vakavamman senkin mielestä. Kahdeksikon keskellä tehty ja hyvin valmisteltu laukanvaihto sujui kohtalaisesti, mutta Aleksei tuntui tajuavan jekun jo kahden laukanvaihdon jälkeen ja ennakoi ne itsekseen ilman ratsastajan apuja. Tietenkin, se juuri oli tehtävän tarkoitus. Katerina siirsi hevosen kohti uraa ja käytti nyt koko kenttää hyväkseen. Laukanvaihdot suoralla eivät olleet ollenkaan niin täsmällisiä, mutta ainakin ne onnistuivat. Ratsukko siirtyi raviin.

”Oletko ratsastanut kauan?” Katerina kysyi ravatessaan Alekseilla Zoen ja Hookin ohitse. Hän käänsi orin voltille jotta saattoi jäädä kuulomatkan päähän kuulemaan vastauksen. Hänestä näytti, että Zoe oli syntynyt hevosen selkään.

"Siinä olette valitettavan oikeassa", Zoe vastasi. "Silloin, kun minulla ei ollut mahdollisuutta osallistua valmennuksiin, kuvasin ratsastustani videolle, jotta saatoin jälkikäteen tarkkailla omaa ratsastustani toisesta perspektiivistä ja pyrkiä korjaamaan tekemiäni virheitä seuraavalla kerralla", Zoe kertoi, lähinnä tarkentaakseen, ettei viitannut Katerinan ratsastukseen aiemmilla sanoillaan. Hän oli nähnyt, että Katerina osasi ratsastaa keskittyessään oikein hyvin. Valmennuksien avulla Katerina ja Aleksei kohoaisivat hetkessä vaativampiin koululuokkiin, siitä hän oli varma. Onneksi Rosings Park tarjosi laadukasta valmennusta jokaiselle, joka halusi valmentautua.

Jos Zoe olisi tiennyt Katerinan ajatukset tallityöntekijöiden taidoista, olisi nainen todella joutunut työskentelemään pitääkseen kasvonsa peruslukemilla. Onneksi Zoe ei osannut lukea ajatuksia, joten hän saattoi vain hymyillä kiitokseksi ratsastajalle, jonka kehut hän otti mielellään vastaan. Katerina sentään tiesi mistä puhui, olihan nainen kilpaillutkin.
"Se on taito, joka on kehittynyt vuosien saatossa", Zoe lausahti selkeästi mielissään saatuaan kehuja. Nainen otti hevosmiestaitojaan ja ratsastustaan koskevat kehut vastaan tietyllä nöyryyden ja itsevarmuuden välisellä sekoituksella. Hän tiesi olevansa hyvä, mutta tiesi myös, että aina saattoi parantaa. Olihan se silti mukava tietää, että muutkin ymmärsivät hevosien päälle sen verran, että tunnistivat, milloin joku oikeasti ratsasti ja milloin vain matkusti selässä.

Hän jatkoi keskiravin työstämistä, pyytäen hevoselta aina pidempää askelta pitkillä sivuilla. Hook venytti askeltaan tempoa muuttamatta, mikä sai Zoen tyytyväiseksi. Kyllä hevosesta vielä olisi kenttäratsuksi. Hän ei edes aikonut yrittää lisättyä ravia, sillä epäili, ettei kouluratsastuksessa hiomaton Hook pysyisi enää kärryillä, mitä siltä milloinkin pyydettiin. Onnistunut keskiravi lävistäjällä sai jäädä viimeiseksi keskiaskellajin harjoitukseksi. Hän pysäytti hevosen ravista lyhyen sivun keskelle ja laski hitaasti neljään. Hän pyysi hevosen käyntiin ja ratsasti ruunaa eteen-alas, jotta Hook voisi venytellä kaulaansa aktiivisessa käynnissä. Hän pohti muita hyödyllisiä harjoituksia, joita voisi tehdä hevosen kanssa. Etu- tai takaosakäännöksiä, ehkäpä?

"Kolmetoista vuotta", Zoe laski nopeasti. "Ratsastin nuorempana ratsastuskoululla, mutta opiskeltuani hevosenhoitajaksi ja ratsuttajaksi, siirryin töihin kilpatallille ratsuttamaan nuoria hevosia", nainen kertoi rauhallisella, matalalla äänellään. Hänestä kolmestoista vuotta ei kuulostanut pitkältä ajalta, varsinkin kun monet tuntuivat kilpailleen jo siinä iässä, kun hän vasta aloitti harrastustaan. Ehkä nuorien hevosten kanssa tehty työ ja koko opiskeluajan läpi jatkuneet, päivittäiset valmennukset olivat antaneet hänelle mahdollisuuden kiriä taidoissaan pidempään ratsastaneita kiinni. Hän muisti yhä, kuinka opintonsa aloittaessaan oli ollut yksi kokemattomimpia ratsastajia, mutta valmistuessaan hän oli voittanut heidän leikkimieliset koulukilpailunsa opiskelukavereiden kesken. Se taisikin olla ainoa kokemus kilpailuissa ratsastamisesta, mitä hänellä oli, sillä sen jälkeen hän oli lähinnä kiertänyt kilparatsastajien mukana hoitamassa heidän hevosiaan.

Aleksei venytti kaulaansa, kun Katerina myötäsi ohjasta ja ratsasti hevosta eteen ja alas. Raviaskel oli irtonainen ja ori selvästi nautti vapaammasta menosta. Rentous näkyi ratsastajassakin, joka työsti hevosta vapaammasta muodosta huolimatta hyvin kulmissa, volteilla ja suunnanvaihdoilla.
”Siltä näyttääkin. Olet todella taitava”, Katerina sanoi todelliset ajatuksensa ääneen vilpittömänä kehuna. Zoe oli taitava, eikä hän voinut sitä kieltää. Nähdessään syyn kehua, hän teki sen, vaikka joskus miellyttääkseen vastapuolta. Tällä kertaa hän kuitenkin sanoi sanat pelkästä puhtaasta ihailusta. Zoen osaava ratsastus sai hänetkin yrittämään enemmän. Hänellä oli typerä tapa kilpailla kanssaratsastajaa vastaan, vaikka kyseessä olisikin ollut harjoittelu erikseen samalla kentällä. Toisaalta kilpailutilanne toi hänen ratsastukseensa ihan uudenlaista keskittymistä ja antoi Alekseille jopa mahdollisuuden näyttää taitojaan. Hevonen osasi, kun siltä osasi vaatia. Harvemmin Katerinalla oli kärsivällisyyttä ratsastaa tarkasti ja se valitettavasti näkyi sellaisina kertoina. Sekä hevonen että ratsastaja päättivät harjoituksen turhautuneina, jos Katerinan mieli ei ollut täysin suorituksessa. Se oli harmittavaa, mutta onneksi mahdollista korjata valmennuksilla ja uusilla, tuoreilla tehtävillä.

"Kiitoksia, neiti Nordqvist", Zoe kiitti vilpittömästi, kun toinen innostui vielä kehumaan hänen ratsastustaan. Nainen jatkoi monta kierrosta käynnissä antaakseen hevoselle aikaa rentoutua. Hook oli viettänyt aivan liian pitkää taukoa kouluratsastuksesta, jos ohuesta hikikerroksesta hevosen kaulalla saattoi päätellä mitään. Harva uskoi siihen, mutta kouluratsastus oli fyysisesti äärimmäisen vaativaa. Se vaati hevoselta hyvää kestävyyttä, lihaksia ja voimaa. Se oli parhaimmillaan yhtä raskasta hevosen lihaksistolle kuin kolmipäiväiset kenttäkilpailut.
Käynnissä kulkeminen antoi hyvän mahdollisuuden seurata Aleksein ja Katerinan työskentelyä. Lipizza kulki hienosti syvälle kulmiin ja työskenteli rennosti mutta keskittyneesti. Zoe nyökkäsi hyväksyvästi kerätessään ohjia hitaasti lyhyemmäksi. Hook pärskähti hakiessaan uudelleen kunnollista muotoa.
"Te näytätte hyvältä yhdessä", Zoe kehaisi ratsukon ohittaessa heidät. Hän herätteli Hookia kevyin puolipidättein ja asetuksin, kunnes hevonen liikkui jälleen halutusti eteenpäin. Hän kokosi hevosen käyntiä, valmisteli huolella takaosakäännöksen ja lopulta lähti taivuttamaan hevosta sisäpohkeen ympäri. Hook polki aavistuksen laiskasti käännöksen läpi, mutta suoriutui käännöksestä kuitenkin oletettua paremmin. Zoe aktivoi käyntiä ja kokosi sitä yhä lyhyemmäksi, kunnes hevonen tuntui lähes pyytävän lupaa ottaa jokainen askel. Hän koetti uudestaan. Hook käänsi etuosaansa kauniisti takaosan ympäri asetuksen ja taivutuksen säilyessä koko liikkeen läpi. Tahti oli edelleen paikoitellen hieman hukassa, mutta paremmin se jo sujui kuin ensimmäisellä yrityksellä. Ilmeisesti rytmi oli esteratsulle vaikeampi hahmotettava. Zoe painoi asian mieleensä. Hän tietäisi tarkalleen, mitä harjoitella jatkossa Hookin kanssa.

”Voi, kiitos”, Katerina vastasi lämpimästi ja jatkoi keskittynyttä ratsastustaan. Hän turtui nopeasti kulkemaan vain uraa pitkin, tehden harvakseltaan voltteja. Rennosti kulkeva hevonen oli aivan liian mukava, jotta hän olisi halunnut tehdä mitään vaativampaa. Ohjat olivat melko löysällä, hevosen pää pitkällä edessä. Silti ori näytti hyvältä ja kulki irtonaisin, vaadituin liikkein. Katerinan ei paljon sitä tarvinnut ajaa eteen, sillä Aleksei pursui energiaa ja askelsi lennokkaasti vaatimattakin.

Hevonen alkoi kaivata pian enemmän tekemistä. Se säpsyi muutamaan kertaan kentän nurkkia, ehkä pihalla juoksevaa koiraa, mikä ilmeni lähinnä sillä, että ori heitti päänsä taivaaseen ja raviaskel nopeutui. Katerina keräsi ohjia ehkä hieman enemmän itsensä turvaksi kuin että olisi oikeasti tajunnut hevosen tarpeen tehdä jotakin. Helvetin elukat pelottelivat hänen hevostaan. Häneltä ei liiennyt sympatiaa vapaana juoksevia koiria kohtaan. Pörröiset turkit eivät huijanneet häntä. Katerina ei vain koskaan ollut pitänyt koirista suuremmin.

Hän pyysi ratsun käyntiin ja piti ohjat edelleen kädessä. Käynnissä hän työsti hyvin kulkevalla hevosella pohkeenväistöä lävistäjällä. Aleksei astui hyvin ristiin ja pysyi vaaditussa linjassa, kun omistaja kerrankin osasi käyttää sopivasti kaikkia apujaan. Ori tuntui keskittävän kaiken osaamisensa ja halunsa väistöön, vaikka kyse oli sille helposta liikkeestä. Sen miellyttämishalu oli suunnaton, mutta se jäi usein hyödyntämättä Katerinan kärsimättömyyden vuoksi. Pohkeenväistö sujui hyvin lämmitellyllä hevosella hienosti, eikä nainen voinut kuin taputtaa kimon kaulaa. Se tiesi mitä tehdä ja Katerinasta tuntui pitkästä aikaa siltä, että hän oikeasti osasi ratsastaa, ja ettei Aleksei ollutkaan ihan hutiostos.

Zoe jatkoi Hookin työstämistä käännösten läpi. Hevonen hukkasi milloin rytmin, milloin liikkui eteen tai taakse tai sivulle tai mihin tahansa, minne sen ei pitänyt mennä, milloin yksinkertaisesti pysähtyi ja milloin keksi jotakin muuta, kun ratsastaja keskittyi korjaamaan yhtä virhettä. Zoe piti kasvonsa peruslukemilla vaikka mielessään kirosikin hevosen aiempaa treeniohjelmaa. Kuka sitä olikaan ratsastanut? Aivan, Bea. Yhtä pätemätön kuin muutkin tallityöntekijät. Ja se likka osallistui kouluvalmennuksiin Paradox Noxilla. Tiesiköhän Noxin omistaja, millaisiin käsiin arvokas hevonen oli annettu? Tuskinpa.
Työstäessään pitkällä sivulla Hookin askelta muutaman askeleen pohkeenväistöillä uralta pois ja takaisin, ehti Zoe vilkaista Katerinan suuntaan. Aleksei näytti ihan hyvältä, ei tietenkään niin hyvältä kuin olisi voinut, mutta ihan hyvältä. Pohkeenväistö ratsukolta ainakin sujui moitteetta.
"Se liikkuu todella hyvin. Tuo pohkeenväistö olisi kelvannut vaativammallekin koulutuomarille", Zoe kehaisi kun Katerina taputti hevosensa kaulaa. Hän valmisteli uutta takaosakäännöstä ja ratsasti hevosen lähes liioitellun selkein avuin liikkeen läpi. Selkeät avut tuottivat toivotun tuloksen - Hook suoriutui käännöksestä lähes tyylipuhtaasti. Vielä kun hevonen oppisi tekemään saman ilman jatkuvaa muistuttelua, niin avutkin voisi pitää lähes huomaamattomina, kuten kouluradoilla kuului.

Zoe päätti yksinkertaisesti vaatia täydellistä suoritusta ratsultaan, sillä tunsi allaan olevan potentiaalin. Hook kyllä pystyisi, jos siltä osaisi vaatia. Zoe käänsi ratsunsa kentän keskelle. He tekisivät käännöksiä niin kauan, että Hook suoriutuisi käännöksestä moitteetta. Zoe tiesi, että aiemmatkin käännökset olivat näyttäneet ihan hyviltä, mutta hän ei suostunut keskinkertaiseen suoritukseen. Hän halusi tehdä asiat hyvin, kun hevosesta kerran oli siihen.
Nainen lähti ratsastamaan käännöstä kentän keskeltä, suoristi hetkeksi ja muutamaa askelta myöhemmin vaati uutta käännöstä. Hän saattoi nyt keskittyä paremmin yksittäisiin askeliin ja korjata nopeasti hevosen virheitä. Milloin Hook pyrki taipumaan liikaa, milloin työntämään takaosaa sisään, milloin yksinkertaisesti lopettamaan takajalalla polkemisen, niin Zoe oli aina puolikkaan askeleen hevosta edellä ja korjasi jo. He ehtivät tehdä monta käännöstä molempiin suuntiin, ennen kuin Zoe oli tyytyväinen. Hän suoristi hevosen ja taputti hikistä kaulaa. Hook oli tehnyt hienosti töitä. Ruuna ei ehkä nauttinut sileätyöskentelystä yhtä paljon kuin ratsastajansa, mutta ainakin hevonen oli tehnyt motivoitunutta ja tarkkaa työtä. Nyt kun hevonen oli kunnolla lämmin ja kuunteli ratsastajansa pienimpiäkin apuja, saattoi Zoe olla tyytyväinen Hookin kuuliaisuuteen. Neiti Hartfordilla oli erittäin hieno hevonen käsissään.

Katerina hymyili kuin aurinko Zoen sanoille. Hän taputti hevosensa kaulaa ja valmisteli sitä tekemään saman ravissa. Pohkeenväistö oli todella sujunut.
”Aleksei tuntuu tosi hyvältä”, Katerina vastasi toisen kehuihin ylpeyttä uhkuen. Hän hymyili itsekseen ja vaati hevoselta vieläkin parempaa suoritusta. Hän antoi sille höyhenenkevyet avut ja hevonen siirtyi pehmeästi raviin. Sen ravi oli miellyttävä ja helppo istua, ja Katerina jäi hetkeksi vain nauttimaan kootusti kulkevan orin menosta. Hän pyysi siltä tarkasti taivutettuna ja asetettuna voltteja ennen kuin suuntasi katsettaan hieman sivuun ja tarkoin, pienin avuin siirsi hevosensa astumaan ristiin ja kulkemaan sivuttain. Ei ollut pelkoa siitä, että Aleksei olisi unohtanut kulkea eteenpäin tai jättänyt ristiaskelia ottamatta. Se kulki herkkänä ohjaan nojaamatta ja tuntui jälleen saavan kiinni esiintyjästä sisällään. Ravi oli vaivatonta myös pohkeenväistössä ja sai Katerinan toivomaan taas jotakin enemmän. Ehkä Alekseista olisi korvaamaan hänen rakas Philadephiansa vielä jonakin päivänä.

Ratsukko teki pohkeenväistön vielä kahdesti samaan suuntaan ennen kuin vaihtoi suuntaa liioitellun suuren täyskaarron kautta. Aleksei tuntui olevan innoissaan, kun pääsi oikeasti työskentelemään eikä ratsastaja keskittynyt vain puhelimessaan elävään sosiaaliseen mediaan, kuten niin monesti muulloin. Se nosteli jalkojaan pehmein, korkein liikkein varoen kuitenkaan kolhimasta niitä toisiinsa. Kimo todella tiesi miten näyttää hyvältä. Sille se oli vain uteliaan ja innokkaan orin leikkiä. Katerina ehti hetken aikaa seurata Hookin ja Zoen harjoittelua. Kärsivällinen ja taitava ratsastaja sai estehevoseenkin kummasti liikettä kouluradalla. Säikystä ratsusta ei ollut enää tietoakaan, vaan ruunikko kulki kuten kouluradalla kuuluikin.

”Olisi hienoa nähdä sinut Aleksein selässä”, Katerina sanoi ja saattoi vain vaivoin estää lausettaan jatkumasta ’se saisi kerrankin arvoisensa ratsastajan’, millä ei tietenkään olisi viitannut itseensä vaan hieman taitamattomaan mutta ihan sympaattiseen Lucyyn. Zoe oli tallityöntekijä, jota hän arvosti ja joka osasi työnsä. Ehkä hän voisi järjestää tuon hevosensa vastuuhoitajaksi.
”Vaikka se ei vielä osaa paljoa, se on tosi kiva ratsastaa.” Mikä myyntipuhe.