[Y] Barbie girl

Maanantai 26. helmikuuta 2018 – iltapäivä, Simonside Terrace, Newcastle

Miriam viritti videokameran telineeseensä, taputellen käsiään innosta hykerreln yhteen. Hän oli edellispäivänä saanut opiskelukaverinsa äänittämät musiikit. Imrteleva, charleston-tyyppinen mekko ja sopivat asusteet päällään Miriam touhotti pitkin olohuonettaan, hakien mikille sopivaa korkeutta.
Miksi se edes oli niin korkealla? Hän kurtisti kulmiaan ja asetteli sen oikeaan kohtaan. No nyt oli hyvä. Hän oli ollut tästä innoissaan jo pitkään, sillä Britney Spearsin Hit me baby one more time-hitin muuttaminen uuteen muotoon oli kuulostanut suorastaan hilpeältä. Musiikki oli loistavaa, joten nyt hän käyttäisi vapaapäivänsä siihen että laulaisi sen yhtä hyvin.
Siitä tulisi hieno!
Muutama ääntä verryttelevä säe ja sitten hän saattoi laittaa videokameran päälle. Se oli maksanut aivan liikaa sairaanhoitajan palkkaan nähden, mutta vanhemmat olivat onneksi auttaneet vähän.

My loneliness
Is killing me and I
I must confess
I still believe, still believe
When I'm not with you I lose my mind
Give me a sign
Hit me, baby, one more time

Hieman savuinen, videolla tavoiteltuun aikakauteen hyvin sopiva ääni kävi läpi tuttuja sanoja, jotka tuntuivat jääneen mieleen jo lapsuudesta. Ainakin hän tunsi onnnistuneensa, mutta tarkempi tarkastelu videokameran näytöltä paljasti ettei niin aivan ollut. Joten, pari ottoa myöhemmin Miriam istui kirkkaanpinkissä pyjamassa, kermakahvi kähdessään tietokoneensa edessä tekemeässä edioitintia.
Hymyilytti.
Hän tuli aina yhtä onnelliseksi hyvin sujuneesta kuvauksesta ja vielä onnellisemmaksi siitä kun YouTube ilmoitti lataavansa videota (ja arvioitu aika oli jotakin 5 minuutin ja 235 minuutin välillä, siitä ei aina ottanut selvää). Miriam pyörähti tuolissaan, haroen kevyesti taidokkaasti laitettuja hiuksiaan. Pitäisi käydä suihkussa. Tänään oli ohjelmassa mennä käymään äidin ja isän luona ja vaikka nuo tiesivät tyttärensä harrastuksesta ja tukivatkin sitä, Miriam uskoi ettei 1920-luvulta peräisin olevat aaltokiharat oikein olleet se hänen hiustyylinsä arkeen, vaikka ne aikakauteensa sopivien vaatteiden kanssa olivatkin näyttäneet ihan hyvältä.

Puhelimen sointi rikkoi hiljaisuuden joka asuntoon oli laskeutunut. Miriam otti suloisen neonvärisiin kuoriin suojatun puhelimen käteensä ja hymyili.
”Hei isi.”
Miriam ei aikonut hävetä sitä että täytti pian kolmekymmentä ja kutsui isäänsä edelleen estoitta isiksi. Heidän perheessään se ei ollut hävettävä asia ja vanhemmat miltein tuntuivat rohkaisevan siihen.
”Minä olen siellä hieman vaille viisi ja käyn kukkakaupassa hakemassa äidille kukkia. Niin, voit ottaa minut kyytiin ostoskeskukselta. Ei, en ole tehnyt vielä ruokaa. Selvä, tehdään niin. Isi, ei sinun tarvitse ostaa minulle... Hyvä on, sitä keksisuklaata. Ja se on hyvä Tabbylle, minä tuon sen hänelle. Nähdään.”
Amos oli soitttanut tyttärelleen kahvitauolta ja varmistanut iltapäivän suunnitelmat. Miriam hulautti kahvinsa kitusiinsa, kävi huuhtelemassa kupin keittiössä ja alkoi sitten siivota äänitystarvikkeita pois. Kun se oli tehty, hän tassutteli suihkuun, jatkaen laulamistaan siellä.
Nyt uhriksi tosin pääsi Aquan Barbie Girl.
Kosk miksi ei?

Keskiviikko 30. toukokuuta 2018 - 22.54, the Royal Victoria Infirmary, Newcastle

Hiljainen tuplavuoron toisen vuoron alku.
Hän olisi voinut myös olla illan kotona ja mennä vaikka Lawrencen luo. Nyt se tuntui oudolta. Ei olisi pitänyt käydä sitä vakavaa keskustelua, heillä oli ollut hauskaa niin. Hemmetin äiti.
Hän kyllä tiesi miten äiti toivoi lapsenlapsia, se ei tullut yllätyksenä hänelle. Olisihan hän ollut jo sopivassa iässä ja tilanteessa lasta ajatellen, jos ei laskettu aviomiehen puutetta. Se oli ehdottomasti pitkä miinus ja hankaloitti projektia todella.
Silti hän oli valmis pitkittämään vielä lisää, ehkä luopumaankin ajatuksesta. Olivathan he vasta tavanneet ja tapailivat vasta, mutta Miriam nautti Lawrencen seurasta. Tuo oli kiltti, herkkä ja herrasmies, kohteli häntä hyvin. Se oli paljon, jopa harvinaista nykyään. Ei sellaisesta miehestä halunnut luopua, se olisi typerää.

Hän pyöritteli kahvimukia sormissaan kun istui taukohuoneessa. Suklaapatukka oli avaamattomana edessä ja sai pysyäkin sellaisena. Miriam kaivoi taskustaan puhelimensa, avaten viestikentän. Miten olikin nyt niin hankala laittaa Lawrencelle viestiä.
Ajattelikohan mies asiaa edes niin suurena kuin hän?
Ajatteli. Laurie oli ihanan herkkä mies, joka suhtautui asioihin tunteella ja niiden ansaitsemalla vakavuudella.
Mitä iltaasi kuuluu? Täällä on kuin huopatossutehtaalla, onneksi. Olisiko minulla mahdollisuutta saada aamulla kyyti kotiin ja kahvilasta noudettu kahvi sekä croissant? Lupaan hyvittää sen jollain hyvin mukavalla kun herään päivällä. Jollain mistä pitäisit kovin.

Oli siinäkin nainen.
Heti lahjoi kyseenalaisuuksilla. Kyyti kotiin houkutteli ja rehellisesti, rentouttava tuokio päivällä heräämisen jälkeen ei kuulostaisi pahalta. Rentouttaisi pitkän päivän runtelemaa kehoa ja mieltä mukavasti.
Juuri kun hän rapisteli Marsinsa auki, tuttu ääni kuului käytävästä.
”Miriam, tuletko? Lievä kolari!”
Hän työnsi suklaapatukan suuhunsa kahdella haukkaisulla ja nousi. Pitikin sanoa hiljaisuudesta.
Onneksi ei mitään vakavaa, ei mitään mikä jäisi kummittelemaan mieleen.
Luojan kiitos.