[P] Birds are flying under Europes skies, tell me please why cant I?

Sunnuntai 28.1.2018, iltapäivä

Troy oli lopettanut valmennuksen neljältä ja kiitänyt suoraan liikuttamaan Lièvremontien koriste-esineenäkin tunnettua Vindicoa pääkentälle. Englannin sää näytti taas kyntensä, ja vaikka harmaat pilvet eivät sataneet, puhalsi tuuli navakasti saaden tummanrautiaan ruunan käymään näyttävästi ylikierroksilla. Vindico oli kulkenut reilun puoli tuntia tilanteeseen nähden kelvollisesti, joten valmentaja päätti armahtaa sitä ja tehdä lenkin maastossa. Troy pysäytti räikeän oransseihin tekstiileihin puetun suuren oldenburglaisen hetkeksi säätääkseen jalustinhihnat maastoon sopiviksi ennen kuin ohjasi sen lähes rentoa muistuttavassa käynnissä ulos kentältä.

Emily oli käynyt aiemmin päivällä valmennuksessa Selkien kanssa, tuntien jomotuksen kehonsa oikealla puolella. Särki niin helvetisti, satanan kimo laama. Ei, hän oli nauranut Morlandin estevalmennuksen läpi jomotuksesta huolimatta. Niin paljon ei sattunut, että jotakin olisi mennyt rikki, joten hän talutti tänään ruskeaan ja violettiin puetun Javan ulos tallista. Silmät osuivat parista valmennuksesta tuttuun valmentajaan.
"Hei! Maastoon menossa? Saako tulla mukaan? Java on yleensä ihan täysipäinen mies." Troy oli saattanut saada eräänä päivänä osansa Selkien ja sen uuden ratsastajan yhteistyön hakemisesta tuossa taannoin. Tosin, Emily muisteli miehen enemmän nauraneen Selkien dramaattiselle pelleilylle kuin leipääntyneen siihen. Samalla hän ponkaisi itse täysiverisen selkään, hakien jalustimet jalkaansa.Olivat ne edelleen hänen jäljiltään, ihanaa.

Kuullessaan jonkun puhuttelevan Troy nosti katseensa Vindicon korvista, jotka pyörivät kuin tuuliviirit. Troyn hyvää tuulta keli ei ollut onnistunut pilaamaan, vaan hänen kasvoilleen nousi heti kevyt hymy, joka paljasti hänen tietävän, mistä Emily puhui. Selkie olisi toki tuonut maastolenkkiin mielenkiintoisen jännitysmomentin, mutta kenties Java antaisi mahdollisuuden selvitä kotiin ilman suurempia onnettomuuksia.
"Kyllähän porukkaan aina yksi täysipäinen mies ja huipputason kenttäratsastaja mahtuu", Troy lupasi ja hillitsi rautiaan menoa, kunnes Emilykin oli valmis.
"Kuinka päiväsi on mennyt? Kävitkö valmennuksessa?"

"Arvelinkin että vastaus olisi ollut erilainen Selkien kanssa." Emily virnisti hieman ja keräsi ohjia käteensä sopivalle tuntumalle. Ihanalla Javalla ei ollut tapana karata tuntumalta karkuun ja hän luotti hevoseen lyhyenkin yhteisen työskentelyn jälkeen aivan erilailla kuin aiemmin mainittuun dramaatikkoon.
"Hyvin. Kävin viihdyttämässä Morlandia Selkien kanssa ja seuraavaksi olisin tulossa illasta kaiketi viihdyttämään sinua Ticon kanssa. Hiekkaa löytyy taas joka paikasta vielä ensi viikollakin, kiitos erään." Hän käänsi Javan Vindicon perään, hymyillen.
"Entäs sinun?"

”Toki saattaisin kelpuuttaa sinut mukaan joka tapauksessa”, australialainen virnisti takaisin ja ohjasi Vindicon reippaassa käynnissä kohti tallialueelta pois vievää hiekkatietä.
”Niinkö? Kuulostaa siltä, että harrastat sen erään kanssa hiekkakylpyjä tai jotain.” Troy kääntyi katsomaan Emilyä kuin varmistaakseen, osuiko oikeaan.
”Oikein hyvin. Äskeinen valmennus menikin liian nappiin, joten odotan illalta enemmän tapahtumia.” Tuuli pyöritteli märkiä roskia hevosten jaloissa, mutta Vindico reagoi niihin vain pidentämällä käyntiään. Tete olisi ehtinyt jo tässä vaiheessa repiä pelihousunsa. ”Millaisen maastoreissun tarpeessa olette?”

"Voi, olen oikein otettu. Ja etkö ole kuullut että hiekkakuorinta tekee ihmeitä hipiälle?" Emily nauroi Javan selästä, kehuen käden sipaisulla hevosta hyvästä käytöksestä. Se käyttäytyi ihanan hyvin dramaattiseen Selkieen verrattuna. Vaikka saipahan naurut ruunan selässä.
"Noh, minulla on vain Tico illalla, se on ihan hyväkäytöksinen. Ja tuota, reippaan. Tämä on Javan liikunta tänään."

"No nyt ymmärrän, miksi ihmiset sukeltelevat alas hevostensa selästä." Ehkä ei kannattanut virnuilla muiden putoamisille, mutta Troyta karma ei huolettanut. Mies nyökkäsi. Reipas sopi hänelle ja varmasti myös porkkanan sävyihin puetulle Vindicolle. Hän suuntasi hevosen reitille, jolla tiesi olevan suoria hiekkapätkiä ja muutamia mäkisempiä osuuksia.
"Miten sinulla muuten sujuu hevostesi kanssa? Ilmeisesti Tico ja Java eivät ainakaan ole niin innostuneita hiekkakylvyistä?"

"Ei kasvot pysy tällaisina voiteilla, se on valetta. Sukellus maneesin hiekkaan kerran päivässä sen sijaan tekee ihmeitä. Mitä nyt siinä on sellaisia pieniä sivuhaittoja kuten mustelmat ja luunmurtumat." Emily pyöräytti kevyesti nilkkojaan jalustimissa, katsellen jopa maisemia. Javan selästä saattoi tehdä niin.
"Hyvin, oikein hyvin. Tico nyt on vanha tuttu, Javan kanssa yhteistyö sujuu hyvin. Selkie on pieni haaste, mutta eihän elämä saa olla liian mukavaa, etenkin kun työskentelee 500 kiloisten eläinten kanssa. Vaikka se pitää sanoa että Java kylvetti minut purossa yhtenä päivänä." Emily ei ollut varautunut ja oli saanut sitten muistutuksen siitä ettei kenttäratsua sopinut aliarvioida.
"Oli vähän kylmää kyytiä takaisin tallille."

”Aivan, sehän näyttää olevan tehokas tekniikka. Luunmurtumat ja mustelmat toki ovat ikäviä, jos ne kovasti vaivaavat”, Troy hymyili viattomasti. Mies suoristi energisenä sivuttain tepastelevaa ruunaa tuskin havaittavin avuin ja naurahti myötätuntoisesti Emilyn kertomukselle purossa kylpemisestä.
”Selvästi kylpeminen kuuluu ohjelmaasi. Mitä Javan kanssa kävi, että päädyit uimaan?”

"Haittaavat ne vähäsen. Mutta mitä nainen ei tekisi nuoruuden tähden?" Sillä Emilyhän oli niin kamalan vanha nainen.
"Kukaan ei viitsinyt varoittaa että Java rakastaa vettä. Se kävi piehtaroimaan." Nainen puuskahti. Se oli kai jonkun mielestä ollut vitsikästä. Helvetti.
"Tiedätkö mikä oli kamalinta? Kukaan ei tarjoutunut lämmittämään kun pääsin talliin." Mitä hän sillä tarkoiti, se saisi olla kuulijan päätettävissä. Se oli totta, että Emily oli ollut jäätyä kotimatkalla.

"Olen kamalan pahoillani Javan tempusta", Troy lausui avoimen huvittunut sävy äänessään. Hänestä se oli oikeastaan aika vitsikästä.
"Ikävää porukkaa. Kerro ensi kerralla kun olet tulossa uintiretkeltä keskellä talvea, niin voin hyvittää kärsimäsi vääryyden." Ei kai se voinut olla kovin väärin sanottu. Troy väläytti hyväntuulisen hymyn Emilylle.
"Ravataanko?" hän huikkasi kysymyksen tallin jäätyä taakse.

"Sinä et kuulosta olevasi kovin pahoillasi. Ole onnellinen ettei minulla ole raippaa mukana tai saisit opetuksen." Emily totesi nauraen, heittäen olkapään yli valuvan letin selän puolelle pään heilautuksella.
"Kai tiedät että tarjouksesi ei pelasta sinua kurinpalautukselta?" Nainen mutisi mukamas hyvinkin loukkaantuneena. Ahdisti ja vasenta nimetöntä puristi vaikka kihlasormus oli kaapissa siviilitakin taskussa. Oliko tämä enää viatonta vitsailua vai flirttailiko hän? Ja jos, niin miksi ahdistus ei silti hälvennyt?
"Ravataan."

"No nyt pelottaa." Troy irvisti ja nosti harmaan takkinsa kauluksia suojaamaan paremmin tuulelta. Ja Emilyn uhkauksilta, jotka tosin viihdyttivät häntä ihmeen paljon. Hän piti punapään huumorintajusta, eikä hänellä yleensäkään ollut mitään viehättävää seuraa vastaan. Vindico pyrähti ratsastajansa pyynnöstä vauhdikkaaseen raviin, joka äskeisen koulutreenin jäljiltä vielä muistutti hieman kouluhevosen askellajia. Hieno koriste-esine.
"Kivitätkö vai poltatko roviolla? Että tiedän varata riittävästi aikaa kalenterista", mies virnuili Emilylle.

"Sinua pitäisi!" Javan reipas ravi ei riittänyt pudottamaan ahdistusta kenttäratsastajan harteilta, mutta hän työnsi sen sivuun mielestään. Mokoma, kelvoton valmentaja.
"En tiedä. Tiedätkö, Skotlannin ja Englannin historian nimissä - kun rajan vieressä ollaan - ruoskinta voisi olla ratkaisu. Talli olisi täynnä välineitäkin. Että varaapas aika, kelvoton virnuilija." Hän saattaisi tuntea valmennuksessa nahoissaan valmentajan kutsumisen kelvottomaksi, jos Troy olisi kostavaisella mielellä.
"Taaai sitten voit vain olla nauramatta tytön tuskalle."

"Ai että, kuulostaa oikein mukavalta tavalta viettää aikaa kanssasi, mutta minulle tulikin yllättäen kiireitä koko loppuvuodeksi", Troy esitti olevansa pahoillaan. Kenties hän voisi valmennuksessa muistutella Emilyä ruoskan käytöstä tai jotain yhtä nerokasta ja hulvatonta. Vain sen verran ja viattomasti, etteivät muut ihmettelisi. Sen verran, ettei saisi potkuja.
"Mutta ehkä jos keksit jonkin vähemmän tuskaisen keinon, pari kiirettäni saattaisi peruuntua."

"Nynny." Emily tuhahti ja nauroi perään. Ehkä oli ymmärrettävää että tuli kiireitä näin vastustamattoman tarjouksen osuessa kohdalle.
"No sinä ehdotit kivittämistä mutta oletan että silloinkin sinulla olisi kiireitä. Milloin sinulla ei olisi?" Samalla hän pidätti kevyesti innostuvaa Javaa. Eipäs kaasutella.

"Ehkä silloin, kun en tiedä, että aiot murhata minut? Pidän yllätyksistä, mutta en niin välitä sellaisista, joista lähtee henki." Tai naisten mustasukkaisista miesystävistä, jotka uhkasivat aiheuttaa hengen lähtemisen. Troy ei ollut aivan varma, oliko kuullut joskus Emilyn olevan parisuhteessa, mutta mitäpä siitä, vaikka olisikin. Seurusteleva nainen heittämässä hänen kanssaan kyseenalaista huumoria ei ollut kovin kummoinen uutinen. Troy vilkaisi Emilyä huvittuneena. Vindico ilmaisi leveän hiekkatien sopivan paremmin vauhdikkaampaan askellajiin ja lennätti soraa sinne tänne hypähdellessään ravin ja laukan sekaista askellajia.
"Tosin ehkä minun pitäisi opettaa sinulle, että ei kannata uhkailla viatonta valmentajaparkaa. Nenäkäs tyttö", Troy mutisi vuorostaan loukkaantunutta esittäen.

"Noh! Nynny. Pientä riskiä uskalla ottaa." Emily virnisti leväesti, vilkaisten Vindicon hyvin sekalaista askellusta. Joku olisi halunnut selvästi mennä kovempaa. Ehkä hieman pehmeämmällä pohjalla. Virne vain leveni punatukkaisen englantilaisnaisen kasvoilla. Ehkä hän todellakin koetteli asiallisuuden rajoja, tavallaan häpeilemättä.
"Viatonta? Minulla olisi ihan eri nimitys sinulle. Ja tietenkin olen nenäkäs, sinä nautit siitä. Ihan selvästi."

"Seurasi tuntuu olevan yksi iso riski." Troy naurahti, mutta puristi huulensa yhteen pysyäkseen näennäisen hillittynä. Nainenhan oli ihan pösilö. Hyvällä tavalla pösilö.
"Mistä sinä sitten nautit?" hän heitti huolettomasti takaisin.

Emily oli juuri sellainen, eikä oikeastaan edes hävennyt sitä. Java yritti Vindicon esimerkin mukaan varastaa ravin ja laukan sekoitukselle ja sai vastalauseeksi pidätteen. Ei.
"Haluatko että vastaan? Eikös tuo ole kysymys josta voisin jo kannella pomollesi?"

"Hei, jotkut nauttivat hyvästä ruuasta ja toiset vaikka... perhosten jahtaamisesta", Troy vetosi hymyillen viatonta hymyään. "Toiset sitten jostain ihan muusta, mutta ei sinun tarvitse minulle siitä kertoa, jos et halua." Mies keskittyi hetkeksi setvimään erimielisyyksiä askellajista virkeän ruunan kanssa ja sai houkuteltua kunnollisen, joskin yhä ylienergisen ravin takaisin.
"Mutta hyvä on, lupaan olla loppupäivän kuolettavan tylsä ja asiallinen, jos arvon neito niin tahtoo. Olenhan herrasmies ja hyvin viaton sellainen."

"Perhosten jahtaamisesta? Millaisiahan nämä sinun perhosesi sitten ovat?" Ei, Emily ei päästäisi miestä helpolla. Hän peitti omat epävarmuutensa hyväntuulisuuteen ja leikkimieliseen kiusoitteluun.
"Älä ole. Minä jo ehdin innostua valmennuksesta. Ehkä pidän opetuksista."

"Värikkäitä? En minä oikeastaan niin perhosista välitä. Pojilla on katsos usein ihan muut jutut mielessä." Troy yritti peittää lievän hämmennyksensä itsevarman olemuksen taakse. Yleensä hän onnistui nopeasti tulkitsemaan, mitä ihmiset hänestä halusivat, mutta Emilystä hän ei saanut selkoa. Keskustelu oli lähtenyt erikoisille raiteille, eikä Troy tiennyt miksi.
"Voin tarjota myös uimaopetusta, jos yhä pidät uimisesta", mies ilmoitti nyökäten kohti viereistä ojaa, joka oli tulvinut tielle asti.

Emili virnisti vallattomasti, valkoinen hammasrivi loistaen.
”Nii-in, en minäkään perhosia tarkoittanut.” Voi Troy, asiaa olisi helpottanut jos Emily itsekään olisi tiennyt mitä valmentajasta halusi. Ehkä hän halusi todistaa itselleen jotain. Hän oli onneton koska ei rakastanut Eugenea. Onnettomuus johtui vain siitä. Ei mistään muusta.
Miksi sitten valmentajalle flirttailu ei tuonut vapautusta ahdistuksesta?
”Ai nyt sinä keksit tavan nähdä minut vielä tiukemmissa ja niukemmissa vaatteissa kuin ratsastushous-- et helvetissä tekisi niin. Vetäisin sinut mukana.”

"Enkö? Olen puhtaasti vain huolissani, ettet pysy pinnalla ja hukut jokin kaunis päivä maastoreissullasi jonnekin jorpakkoon", Troy nauroi, kun Vindico hyppelehti lätäkön poikki dramaattisen suurin askelin.
"Tietysti voin tulla mukaan, jos kaipaat tukea ja turvaa. En jättäisi naista pulaan, se olisi ikävää."

"No oletpas sinä herttaisen huolestunut valmennettavastasi." Emily virnisti. Vettä rakastava Java vain jyräsi lätäkön yli reippaassa ravissa.
"Mihinkäs muualle voit tulla mukaan?"

Troy kohotti toista kulmaansa kääntyessään katsomaan Emilyä.
"Mihin vain, luonnollisesti. Kunhan et kivitä tai polta tai ruoski. Tarvitsetko minua johonkin?" hän virnuili.

"Mihinpä sitä tyttö voisi miestä tarvita." Onneksi Java kuunteli tunnollisesti pidätteitä. Emily silitti hevosen kaulaa.
"Pitäisikö miettiä käyntipätkää ja sitten kunnon laukkapaikkaa?"

Niin, mihinpä.
”Kävellään vain. Sen jälkeen näytetään Vindicon kanssa kuka on nopein hevonen tässä porukassa. Pidä varasi.” Arvatenkin ei ainakaan Vindico, mutta ei kai se estänyt uhoamasta. Troy pidätti ruunan käyntiin ja nyppäisi tuulen heittämiä roskia pois hevosensa tummasta harjasta.

"Kiva että annatte Javan loistaa." Emily nauroi helisevällä äänellä, olemus täynnä hyväntuulisuutta. Hän vilkaisi Troyta ja nauroi hieman. Voi valmentajaa.

Troy pyöräytti silmiään kuin huonon vitsin kuulleena ja hymyili naiselle. Vindico kolisteli kuolainta suussaan, mutta malttoi kuitenkin jäädä rentoon, pitkään käyntiin eikä tarjonnut omatoimisesti ravia.
"Mitä muuta puuhaat elämässäsi? Muuta kuin ratsastat ja uitat itseäsi puroissa ja hiekassa?" Troy tavoitteli neutraalimpaa sävyä kysymykseensä. Häntä kiinnosti tietää edes hieman siitä, kuka tuo vitsailija oikeasti oli.

Emily nauroi miehen kuvaukselle hänen elämästään.
"Saat tuon kuulostamaan siltä että siinä olisi jotain kamalaa!" Emily rakasti elämäänsä näin. Olisi rakastanut enemmän ei olisi ollut Eugenea.
"Kaitsen koiranpentua. Ja miestä." Niin, hänellä oli mies.

Ja sieltä se tuli. Troy kohotti kulmiaan osaamatta päättää, kysyäkö lisää koirasta vai miehestä.
”Siinäpä mukava harrastus. Osaavatko ne käyttäytyä hyvin?” Huono vitsi karkasi ennen kuin mies ehti edes miettiä asiaa. Vaikka hän oli aavistellutkin Emilyllä olevan mies, sai ajatus hänet hieman varpailleen. Hänestä mauttomissa vitseissä ei ollut mitään väärää, mutta naisten miesystävät olivat usein kovin omistushaluisia.

Miehet olivat omistushaluisia vain jos saivat tietää. Emily oli salannut Eugenelta pahaa oloaan menestyksekkäästi jo vuosia. Esimerkiksi.
"Koiranpentu on ainakin melkein sisäsiisti." Emily vältteli itsekin miehestään puhumista. Se sai ahdistuksen kasvamaan mielessä.

Troy pisti kyllä merkille, että nainen vastasi vain puoleen vitsiksi tarkoitetusta kysymyksestä, mutta ei hän voinut vastustaa kiusausta jatkaa.
”Se toinenko pissii nurkkiin ja järsii huonekaluja?”

"Kutakuinkin juuri niin." Emily naurahti ja vilkaisi valmentajaa velmu hymy huulillaan.
"Miksi luulet että vietän niin paljon aikaa tallilla sukeltelemassa hiekkaan? Ehkä en kestä sitä pureskeltua sohvaa."

Troy nauroi hyväntahtoisesti mielikuvalle, jonka Emily oli juuri antanut miehestään. "Kuulostaa varsin värikkäältä persoonalta. Onko syynä eroahdistus vai ehkä jotain vakavampaa vaivaa?"

"En ole oikein ottanut selvää." Emily naurahti pinnallisesti. Se nauru ei tosiaan tullut sydämestä asti. "Ehkä minä pitäisin avarammasta elämästä."

Mies katseli Emilyä hetken mietteliäänä, mutta niskojaan nakkeleva Vindico varasti pian hänen huomionsa. "Mikä tekisi elämästäsi sellaista?"

Emily vilkaisi miestä punaiseksi värjättyjen kulmiensa alta.
"Hmmmm, jos annan sinun keksiä? Voin sitten palkita sinut hyvästä arvauksesta." Tulkki olisi varmasti kätevä Emilyn kanssa.

"Monipuolisemmat hiekkakylpymahdollisuudet?" Troy virnuili.
"Anna joku vinkki, jos haluat paremman arvauksen."

"Sinulla on suloisen viaton tapa ajatella mitä tyttö haluaa." Nainen huomautti nauraen.
"Mutta ei. En pidä hiekkakylvyistä niin paljon. Mutapaini tosin oli joskus hauskaa!"

"Et tiedäkään kuinka viaton osaan olla. Varsinkin tyttöjen kanssa", Troy lausui salaperäisenä.
"Liittyykö tähän mutapainiinkin sukellus hevosen selästä vai muutenko vain?"

"No eihän sinusta sitten ole tytölle mitään hyötyä!" Emily kiekaisi naurusta.
"Eivät tytöt halua mitään vuoden kilttipoikaa." Ihan kuin hänellä olisi kokemusta siitä mitä tytöt oikeasti halusivat.
"Muuten vain. Kaverin kanssa. Oli hauskaa. Kokeilin joskus turkkilaista öljypainiakin."

Troy virnisti. Vuoden kilttipoikapa hyvinkin.
"Mitä tytöt sitten haluavat?" Öljypainia harrastanut punapää kävi aina vain mielenkiintoisemmaksi juttuinensa. Ehkä yksi sohvia pureskeleva mies ei ollut kovin suuri huoli.

Piti sitä nyt kokeilla kun mahdollisuus tuli! Niin Emily ainakin puolustautui, miltein asiassa kuin asiassa. Alkoholilla oli saattanut olla osuutta asiaan, kummassakin tapauksessa.
"Pitääkö minun näyttää sinulle?" Ehkä hänen olisi pitänyt saada syyte valmentajan ahdistelusta. Ainakin sen äänensävyn vuoksi.

”Ei kai pieni demonstraatio pahaa tekisi.” Ehkä mies nyt leikki tulella tai oli muuten moraaliton vastatessaan Emilylle samaan äänensävyyn, mutta mitäpä siitä. Joskus moraalittomilla oli hauskempaa.
”Mutta tietysti, jos et uskalla…” Troy vilkaisi Emilyä ilkikurinen pilke silmissään ja pidätti Vindicoa, joka protestoi hidasta askellajia loivasti puiden välissä mutkittelevalla hiekkatiellä. Kai sen pitäisi antaa purkaa energiaansa. Hän suoristi ja kevyesti kokosi levottomana viistottain tepastelevan hevosen ja hipaisi sen laukkaan. Eiköhän Java kipittäisi heidät pian kiinni.

Se oli kieltämättä tulella leikkimistä. Ei ehkä kirjaimellisesti, sillä kenttäratsastaja ei ollut tunnettu leiskuvasta temperamentista, mutta sitä se silti oli.
"Puhut kenttäratsastajalle. Mitä minä sinussa pelkäisin? Olisit varsin kesy haaste Badmintonin jälkeen." Nainen virnisti. Java ei tarvinnut apuja kun Vindico nosti laukan, vaan vaihtoi sulavasti reippaammalle askellajille pienestä myötäyksestä.
"Kisa? Se joka voittaa, tarjoaa viinilasillisen?" Emily. Olet kihloissa.

”Jaahas. Tuollainen uhmakas tyttö pitäisi palauttaa maan pinnalle.” Vai että kesy haaste. Troy pudisti huvittuneena päätään ja antoi Vindicon pidentää askeltaan.
”Olisin voinut tarjota sinulle vaikka useammankin, mutta totta kai tämä on kisa!” mies huikkasi kavioiden töminän yli. Troy hoputti suuren olderburglaisen vauhdikkaaseen laukkaan ja yritti olla välittämättä siitä, että askellus tuntui sulavalta kuin elefantilla. Mitäpä muutakaan koriste-esineeltä odottaisi, mutta ainakin se liikkui päivä päivältä paremmin.

Naisen kasvoilla pysyi tiukassa se hieman vino, tietäväinen hymy. Täysiverinen voittaisi oldenburgin mennen tullen juoksukilpailussa, etenkin kun Java oli täydessä kunnossa oleva kenttäratsu. Ihanan hyväkäytöksinenkin Selkien jälkeen. Emily antoi Javalle mahdollisuuden venyttää laukkaa niin pitkälle kuin se halusi ja lopulta hän tunsi kun ruuna löysi vielä yhden vaihteen itsestään. Vindicosta pääsi kevyesti ohi nelistävällä täysiverisellä, etenkin kun ratsastajalla ei ollut minkäänlaista pelkoa antaa hevosen vain mennä. Troy huikkaisi kun toteaisi hävinneensä. Ahdistuskaan ei saanut sijaa mustalle olemukselleen naisen mielessä, kun häntä nauratti Javan innokas neli ja miehen sanat uhmakkaasta tytöstä. Aina sopisi yrittää.

Troy ei ihmetellyt Javan pyyhkäistessä heidän ohitseen. Työskenneltyään nuorena huippuunsa treenattujen täysiveristen kanssa mies tiesi mihin ne kykenivät. Kouluvalmentajanakin hänestä kenttäratsujen menoa oli hauska katsella. Troy väisti tien ylle kaartuvaa puun oksaa ja antoi Vindicon mennä niin kovaa kuin se pystyi kaatumatta nenälleen. Emilyn hyvätuulisuus sai hänetkin nauramaan. Ruuna löysi lisää vauhtia yrittäessään epätoivoisesti ottaa Javaa kiinni, mutta tie loppuisi kesken ennen kuin se edes vertyisi kunnolla.

Tien pään häämöttäessä Emily istui alas ja pidätti hennoin pidättein Javan laukan ja ravin kautta käyntiin. Täysiverinen pärski tyytyväisenä ja ratsastaja vilkaisi virnuillen olkansa yli.
"Ha! Montako viinilasia haluat tarjota? Ja palatakseni siihen kurinpalautukseeni, mitä sinulla on tarjota?"

Troy antoi Vindicon laukata Javan kiinni tien päättyessä ja pidätti sen naureskellen ravin kautta käyntiin.
"Katsotaan montako lasillista tarvitaan. Olisi ikävää juottaa sinut pöydän alle heti alkuun", Troy vastasi leikkisään sävyyn. Hänellä oli tapana varsin avokätisesti tarjota sille päälle sattuessaan, mutta ei halunnut vaikuttaa yrittävän ostaa Emilyä kanssaan ulos. Troy ohjasi Vindicon tuulisen pellon laitaa pitkin kulkevalle kapeammalle polulle.
"Vai niin, toivotko kurinpalautusta? Riippuu siitä kuinka hankalaksi heittäydyt."

"Sinulla on suuret luulot, mieshyvä." Emili virnisti leveästi. Hänet pöydän alle oli saanut vain aniharva ja hyvin harvoin. Puainen kulma kohosi haastavasti.
"Hmm..." Arvioiva katse kävi valmentajaa läpi tuomitsevasti. Aivan liian arvostelevasti.
"Et sinä kyllä taitaisi kestää minua hankalimmillani. Olen aika varma siitä. Osaan olla käden täydeltä työtä."

"Ihan realistiset luulot mielestäni." Troy kääntyi katsomaan Emilyä tarkoituksella teatraalisen itsevarma hymy huulillaan.
"Anna esimerkki, millainen olet hankalimmillasi?"

”Taikuri ei paljasta temppujaan.” Emily inirsti leveästi, värähtäen kevyesti sen itsevarman hymyn takia. Vaikka se olikin yliammuttu.
”Mutta voin näyttää.” Emily kehräsi pehmeästi.

Ehkä tässä vaiheessa olisi viimeistään pitänyt huolestua, mihin juttu vielä johtaisi ja painaa jarrua, mutta nainenhan tuntui suorastaan yllyttävän. Se varattu osapuoli. Troy oli utelias näkemään, mitä punapäällä oli mielessään, jos tuolle näytti vihreää valoa. Kenties muutama viinilasillinen tämän kanssa jonain iltana auttaisi selvittämään asian. Hymy jäi pieneksi häivähdykseksi miehen kasvoille, kun hän antoi katseensa mittailla Emilyä. "Näytä ihmeessä", Troy vetosi kiusoitellen.
"Kalenteriini saattaisi jopa ilmestyä yllättäen tilaa, että saan tarjottua sinulle viinilasillisen ja sinä saat... olla hankala. Eikö kuulostakin hyvältä?"

"Kuulostaa jokaisen naisen unelmalta." Emily tosiaan yllytti. Hän kaipasi unohdusta itselleen, vakuutusta siitä että se kaikki johtui vain väärästä miehestä. Ei mistään muusta. Ja jos hän jäisi kiinni, Eugene varmasti jättäisi hänet. Viimeksi kun hän oli yrittänyt kertoa jättävänsä miehen, tuo oli kosinut ja hän idiootti vielä suostunut.
"Milloinkas siellä olisi tilaa yhden tytön kesyttämiselle?"

"Hmm, muistaakseni parin viikon päästä minulla alkaa olla taas vapaitakin iltoja ja viikonloppuja, joten ehkä sieltä löytyisi jokin sopiva hetki. Kunhan et muutu liian kesyksi, se olisi tylsää." Troy hymyili velmusti ja kohautti olkiaan. Hänestä kaikki kesytön ja haastava oli kiinnostavaa. Nainen, joka vain hymyili ja nyökytteli olisi tuskin jaksanut kiinnostaa häntä kovin pitkään. Ehkä tuo viihdyttävän holtiton kenttäratsastaja ei ihan heti muuttuisi sellaiseksi.

Emily mietti hetken. Ja siitä ei ollut pelkoa, että hän muuttuisi rauhalliseksi. Naisella oli kyllä järki päässään, mutta hän ei myöskään ollut nainen jossa ei olisi ollut tekemistä. "Minulla on ensiviikonloppuna tuskafestivaalit, sitä seuraavalla viikolla? Olen ehkä hieman nöyränäkin silloin kun iso paha Cavanaugh on huutanut minulle koko viikonlopun." Nainen mutristi huuliaan ja ja räpäytti sinisiä silmiään hyvin viattomana.

”Se sopii. Tarkistan aikatauluni kun päästään tallille”, Troy totesi ja nyökkäsi aavistuksen huvittuneena. Cavanaughin valmennusmentaliteetti ei aivan vastannut hänen omaansa, mutta siitä oli vain hauska repiä harmitonta huumoria.
”Muista olla kiltisti, ettet aiheuta sille miesparalle vatsahaavaa. Mutta voin sitten lohduttaa, jos hän on ilkeä sinulle”, mies virnisti yhtä viattomana.

"Tarkista." Emily virnisti. Isoahan irlantilaisvalmentajasta ei millää saanut, paitsi pituuden puolesta.
"Kiltisti? Kiltisti? Ja jos hän on ilkeä? Sinä et selvästi tunne kollegoitasi." Nainen puhisi ja vilkaisi kauempana lähestyvää tallia.
"Hullu se on."

Troy kurtisti mietteliäänä kulmiaan kuin olisi yrittänyt pohtia, oliko ”hullu” oikea määritelmä. Eiköhän se ollut ihan riittävä, ainakin jos Cavanaughin valmennuksissa käyneitä oli uskominen.
”Pätevä diagnoosi tuokin.” Mies saattoi olla kiitollinen siitä, ettei ollut tutustunut ihan jokaiseen kollegaansa niin syvällisesti. Vaikka hän töissä pyrkikin vaihtamaan muutaman sanan lähes jokaisen vastaantulijan kanssa, oli sosiaalinen kanssakäyminen huomattavasti mukavampaa, kun vastapuoli ei vaikuttanut murhanhimoiselta.
”Hulluja ei sitten kannata tuijottaa, etteivät ne provosoidu. Yritä pysyä hengissä, että minulla on joku, jolle tarjota viiniä.” Siitähän kyse toki olikin, että hän halusi tarjota jollekin viiniä.

"Tuijottaa? Selvä, pistän tuon korvan taakse. Ja ehkä sinä voit tarjota jotain muutakin. Jos olet sanojesi mittainen mies." Emily naurahti pehmeästi. Ehkä jotain muutakin.

"Ehkä", Troy lupaili arvoitukselliseen äänensävyyn, mutta antoi katseensa kertoa, ettei asia ollut arvailujen varassa. Vindico nopeutti askeliaan tallin lähestyessä. Kai se oli jo urheillut mielestään viikon tarpeiksi.
"Jos selviydyt tämäniltaisesta valmennuksesta."

Emily vilkaisi Troyta kovin päättäväisesti.
"Oliko tuo haaste?" Hän puuskahti päättäväisenä, silittäen pehmeästi Javan kaulaa. "Tietenkin selviydyn."

"Se oli vain toive. Ehkä voin haastaa sinut johonkin mielenkiintoisempaan vielä jonain päivänä." Troy hymyili taas kuin viattomuuden malliesimerkkinä. Ehkä hänen täytyisi tallille saavuttaessa yrittää käyttäytyä jälleen kuten töissä kuului, vaikka osa Rosings Parkin juorukelloista olikin jo luovuttanut hänen suhteen.
"Hyvä kun lähdit mukaan. Vindicon kertomat vitsit ovat usein kovin tylsiä", mies totesi hyväntuulisena ruunan astellessa tarhoissa remuavien hevosten ohi kohti tallin sisäpihaa.

"Teidäthän että olen tyttö joka ei pelkää haasteita?" Emily virnisti Javan selästä ja lopulta pysäytti ruunan tallin pihaan.
"Voi ei. Vindico kertoo sinulle vitsejä? Ala huolestua." Hän jalkautui täysiverise selästä ja ojensi ohjat Winterille, joka melkein nappasi ne äkäisenä naisen käsistä. Hei vain Zoe.

"Jep. Olen sanonut sille, että olisi hiljaa, mutta ei usko." Troy pyöräytti silmiään ja pysäytti Vindicon. Winterin äkäinen olemus ei yllättänyt. Oli jo alkanut tuntua melkein kotoisalta, että joku oli aina naama nurinpäin.
"Mutta nyt, ennen kuin unohdan..." Hän heilautti itsensä alas satulasta ja etsi puhelimen taskustaan tarkistaakseen sovitun viikon kalenteristaan, joka oli täyttynyt valmennuksista ja palavereista pitkälle kevääseen asti muutamaa poikkeuspäivää lukuun ottamatta. "Tiistai, perjantai, vai lauantai?" hän kysyi Emilyltä kuin ei olisi huomannutkaan levottomasti ohjien toisessa päässä hyörivää hevosta.

Emily avasi ratsastushanskojensa tarrat, huokaisten raskaasti.
"Niin, äänet päässä harvemmin uskovat..." Hän myötäili naureskellen
"Perjantai." Se tuli nopeasti. Mutta Eugene olisi illan poissa, joten tuo ei tietäisi mitään.

”Selvä”, Troy vastasi hillityn itsetietoinen hymy silmissään ja sujautti puhelimen takaisin takkinsa taskuun. ”Sovitaanko tarkemmin valmennuksen jälkeen?” Niin itsetuhoinen hänkään ei ollut, että kävisi keskustelun salaperäisestä tapaamisesta keskellä tallipihaa, joka kuhisi työntekijöitä ja asiakkaita.

Emily kohotti toista punaista kulmaansa hymyillen ja nyökkäsi.
"Sovitaan vain. Et sitten karkaa heti." Emily vilkaisi kelloa.
"Minä karkaan nyt kyllä syömään jotain. Nähdään valmennuksessa ja kiitos maastoseurasta!"

”En karkaa.” Mies unohtui ehkä hieman liian pitkäksi aikaa katselemaan Emilyn kasvoja ennen kuin käänsi Vindicon kohti tallia. Mitäs oli niin kiinnostavan näköinen suurine sinisine silmineen ja punaisine kulmineen.
”Nähdään!” Troy vahvisti ja heilautti kättään ennen kuin talutti hevosen sisälle.