[Y] I wanna try everything

Tammikuu

”Casimiro, rakas, jätä minut hetkeksi rauhaan”, Larissa pyysi nauraen, kun lusitano-ori tunki hänen tilaansa hamuten hiuksia, hartioita ja käsivarsia kyltymättömällä riemulla. ”Emme pääse ikinä liikkeelle, jos koetat syödä minut elävältä.” Vetoomukset kaikuivat kuuroille, hörössä oleville korville, kun papurikkotäpläinen ruunivoikko jatkoi hänen maisteluaan ehtymättömällä innolla. Larissa alistui kohtaloonsa kuten niin usein ennenkin, ja harjasi orin nopeasti loppuun. Hän heitti hevosen puhtaaseen selkään ohuen loimen ja varmisti vielä kertaalleen suojien tarranauhojen pitävyyden, ennen kuin puki suitset kyömyyn päähän. Casimiro kulki aivan hoitajansa kannoilla, astuen kahdesti tytön kantapäille ennen kuin he ehtivät edes ulos tallista, ja Larissa koetti turhaan työntää hevosta kauemmas. Casimiro oli tänään täynnä rakkautta, jota tahtoi jakaa koko maailmalle - hoitajastaan lähtien.

Ori luopui hellyydenosoituksistaan vasta kun he pääsivät ratsastuspolulle ja hän saattoi maiskauttaen kannustaa hevosen raviin. Tyttö juoksi kevyin, vaivattomin askelin ravaavan lusitanon rinnalla, ja hidasti vasta, kun vilkaisu rannekelloon kertoi heidän hölkänneen puoli tuntia kepeästi. Hetki kävelyä ja sitten ympäri ja takaisin tallille. Caetano oli ratsastanut muut hevoset tänään itse maastossa, mutta tahtonut Casimiron liikutettavaksi maan tasalta - eikä moinen luonnollisesti sopinut portugalilaisen ohjelmaan. Larissa ei tosiasiassa osannut edes valittaa. Oli kamalampiakin kohtaloita kuin joutua hölkkäämään hyvätapaisen mutta tavattoman rakastavaisen orin rinnalla kauniissa, talvisissa maisemissa.
”Arvaa mitä poika?” Hän kysäisi hevoselta, joka pärskähti vastaukseksi, tai kenties vain siitä syystä, että oli vihdoin saanut hoitajansa jakamattoman huomion. Larissa rapsutti hevosen poskea jatkaessaan kävellen eteenpäin leveällä, hyväkuntoisella polulla. ”Amanda on tyttöystäväni”, hän kertoi hevoselle ilo vatsassa kuplien ja äänestä läpi kuultaen. Casimiro ei ymmärtänyt moisen julistuksen merkittävyyttä, mutta se ei ollut ennenkään haitannut Larissaa - brasilialainen tyttö oli tottunut puhumaan itsekseen.
”Haluaisin viedä hänet ihan oikeille treffeille, mutta en ole vielä keksinyt, millaisille. Onko sinulla hyviä ideoita?” Hiljaisuutta halkoi hiekan rahina kengitettyjen kavioiden alla ja Casimiron pärskähdys, kun ori ravisteli päätään antaumuksella. Loimi valui vinoon ravistelun myötä, mutta Larissa ei kiirehtinyt heti oikaisemaan sitä. ”Yritin etsiä ideoita netistä, mutta ne kaikki tuntuvat niin… persoonattomilta. Haluaisin tehdä jotain mikä näyttäisi meiltä. Ymmärrätkö?” Miten vaikeaa saattoikin olla keksiä, miten käyttää aikaansa Amandan kanssa? Senhän piti olla helppoa, niin kaikki romanttiset elokuvat aina vakuuttelivat!
”Ajattelin ensin, että voisimme mennä pelaamaan lasertaistelupeliä. Tiedätkö, niitä semmoisia, jossa juostaan muovisen laseraseen kanssa ympyrää ja ammutaan vastustajien liivejä ja maaleja? Mutta ehkä se ei olisi kovin romanttista. Ammuskella muita. Kunnon Mr. & Mrs. Smith henki”, tyttö naurahti ja kurkotti suoristamaan loimen, ennen kuin se valuisi pahemmin sivulle.
”Sitten ajattelin, että ehkä voisimme mennä luistelemaan. Olen aina halunnut luistella, ja Newcastlen keskustassa on hienosti valaistu keinojää. En vain ole koskaan luistellut ja… entä jos sen oppiminen ei olisikaan niin helppoa kuin youtubevideot väittävät? Nolaisin vain itseni!” Hän nauroi lämpimästi. Siinä ei olisi mitään uutta, mutta ehkä hän voisi vältellä moisia tilanteita. Tai ainakin olla hakeutumatta niihin tarkoituksella.
”Sitä paitsi, minun tuurillani murtaisin ranteeni kun kaatuisin jäällä, ja joutuisin ottamaan vapaata töistä, ja Caetano heittäisi minut pellolle.” Luistelu ei siis ollut vaihtoehto. Tyttö mutristi huuliaan. ”Entä jos veisin hänet seikkailulle?” Hän ehdotti virnistäen hevoselle, joka vain pärskähti ja kiihdytti askeliaan Larissan äänensävystä innostuneena. Larissa taputti hevosen kaulaa tarkoituksenaan tyynnytellä oria. Vielä hetki, ja sitten he voisivat lähteä palaamaan tallia kohti rennosti hölkäten.
”Voisimme mennä lyhyelle roadtripille. Maybe varmaan lainaisi autoaan, jos kysyisin kauniisti, ja voisimme ajaa jonnekin keskelle ei mitään katsomaan suloista, pientä kylää. Tai lampaita. Niitä kai on pohjoisempana ihan järjettömästi. Ehkä voisimme ajaa rannikkoa pitkin Edinburghiin. Se on kuulemma todella kaunis kaupunki”, Larissa pohti ääneen. ”Seikkailla vähän kaupungissa ja nukkua siellä yhden yön ja ajaa sitten takaisin. Tiedätkö mitä Casimiro, luulen että minulla on suunnitelma”, tyttö nauraa kehräsi. Vielä kun saisi Amandan innostumaan ideasta - ja Caetanon kertomaan hänelle etukäteen milloin hän voisi olla ainakin puolitoista päivää vapaalla yhtä soittoa. Virnistäen Larissa naksautti kieltään ja lähti hölkkäämään polkua takaisin tallia kohden Casimiro lennokkaasti rinnalla ravaten.