"Mahtavaa", Zoe vastasi. Hän oli jo kehunut tallin valmentajia, joten ei vaivautunut toistamaan sanojaan, mutta oli tyytyväinen. Keira oli tullut oikeaan paikkaan hupsun hevosensa kanssa. Täältä kyllä löytyisi tarpeeksi haastetta ja ammattitaitoista henkilökuntaa nostamaan ratsastajan hevosineen vaativampiin luokkiin. Kenties jopa olympialaisiin, mistä sitä ikinä tiesi. Heillä asui lukuisia nelijalkaisia, jotka laittoivat kerrasta toiseen parastaan kansainvälisillä kentillä.
"Ei tarvitse, tämä hoituu kyllä näinkin", nainen vakuutti nostaessaan satulan sille varatulle telineelle. Hän tarkisti, että satulavyö ja jalustimet jäivät siististi paikoilleen ennen kuin sujautti harjaboksin sille varattuun koloon. Hän tunsi toisen silmät selässään ja tiesi Keiran seuraavan hänen liikkeitään, joten piti huolen siitä, ettei liikkunut liian nopeasti. Jäisipähän omistajalle aikaa nähdä, mistä mikäkin tavara löytyi, vaikka järjestelmällisesti täytetystä varustehuoneesta kyllä löytäisi etsimänsä kattavien nimilappujen ansiosta.
"Minun täytynee jatkaa eteenpäin päivän ohjelmassa", Zoe totesi pahoitellen saatuaan Daran varusteet paikoilleen. "Jää toki tutkimaan tallialuetta, jos haluat, ja jos herää kysymyksiä, kaikki työntekijät auttavat mielellään." Hän hymyili Keiralle.
"Onpa ihanaa, että tulit tänne. Mukava nähdä pitkästä aikaa", nainen sanoi suoraan sydämestään ennen kuin poistui varustehuoneesta ja lähti viemään Hookia pihalle. Hän ei suotta vaivautunut hyvästelemään Keiraa, sillä he näkisivät monta kertaa viikossa tallilla. Ei silloin tarvinnut sanoa hyvästejä tai toivoa pikaista näkemistä uudestaan: he näkisivät kyllä toisiaan ihan riittämiin.