Halloween 2017

Lue lisää pelistä täältä.

Tiistai 31. lokakuuta 2017

Valtava historiallinen kartano oli suurimmalta osin pimeänä. Ainoastaan alakerran ikkunoista kajasti valoa synkkään syysiltaan. Etuovi oli auki - ei kokonaan, sillä kukaan ei kaivannut syksyistä viimaa sisätiloihin saakka, mutta vieraita ajatellen ulko-oven väliin oli jätetty kivi pitämään ovea raollaan. Olihan kutsu Halloweenia juhlistamaan Rosings Parkin kartanolle levinnyt varsin laajalle, eikä kukaan tainnut enää tietää tarkalleen, keitä paikalle oli tulossa. Bex ei ainakaan ollut enää vieraslistasta perillä, mutta se nyt ei lyhyen naisen menoa haitannut lainkaan. Hän oli vasta edellisenä päivänä palannut Ranskasta kilpailemasta, mutta sitä oli vaikea kuvitella, kun vaahtosammuttimen kokoinen nainen kiisi kartanon valaistun salin halki keittiöön.
Suuri sali oli valaistu illanviettoa varten. Ikkunoiden alle oli sijoitettu suuria pöytiä täynnä naposteltavaa ja juotavaa, ja huoneen nurkkaan oli asetettu pieni pöytä ja valtavat kaiuttimet. Basso sai lähimmän ikkunan lasit helisemään jo nyt, vaikka musiikki olikin asetettu varsin hiljaiselle. Viimeisen kymmenen minuutin aikana useampi auto oli kaartanut kartanon hämärälle pihalle parkkiin, ja ihmisiä saapunut laumoittain sisälle suureen kartanoon, joka oli koristeltu juhlien teemaan sopivassa hengessä. Tai no, se osa kartanosta oli koristeltu, jota heidän oli tarkoitus käyttää.
Muualla olevat hämähäkinseitit olivat ihan aitoa tavaraa.

Oliver oli jäänyt norkoilemaan tarjoiltavien lähettyville tietämättä oikein, minne mennä tai mitä tehdä. Saliin hiljalleen valuvat ihmiset olivat pukeutuneet kuka mitenkin, eikä hän tuntenut kaikkia. Se ei tosin johtunut pelkästään naamiaispuvuista - hän ei vain yksinkertaisesti ollut koskaan kohdannut jokaista, joka nyt asteli ovista sisään. Mies korjasi harmaa-mustaraitaista huivia ja siirsi pehmolelu-Minionin toiseen käteensä. Miksi hän oli antanut siskonsa ympäripuhua itsensä Gruksi pukeutumiseen? Hyvä on, vaatteet olivat löytyneet lähestulkoon valmiiksi kaapista, mutta silti.
Toiset vieraista olivat noudattaneet pukeutumispakkoa kuuliaisemmin kuin toiset, mutta Oliverin silmiin kukaan ei ollut vielä lyönyt niin ylitse kuin Bex. Toisaalta, yllättikö se ketään, joka tunsi pienikokoisen naisen? Tuskinpa. Ohjelmasta vastuun ottanut nainen pelmahti takaisin salin puolelle polkien pientä punaista kolmipyörää musta peruukki päässään. Nainen oli maalannut kasvonsa valkoiseksi, korostanut efektiä tummalla, dramaattisella silmämeikillä, sävyltään rikkaalla huulipunalla sekä punaisilla piilolinsseillä ja piirtänyt poskiinsa punaiset spiraalit. Musta puku ja punainen rusetti viimeistelivät kokonaisuuden Saw-kauhuelokuvien kautta tutuksi tulleesta hahmosta. Useampi vieras väisti ohikulkevaa naista, joskin Oliver oli valmis syyttämään siitä enemmän pientä kolmipyörää jolla nainen polki, kuin varsin onnistunutta meikkiä. Kukaan ei tahtonut varpaidensa jäävän pyörien alle.
Prinsessa ja Sammakko -elokuvasta inspiraatioitunut Larissa oikaisi vihreänkirjavaa mekkoaan ja sipaisi hiuksiaan, jotka oli kerännyt ylös korkealle nutturalle. Tyttö vilkaisi vierellään seisovaa Natashaa, joka nyppi valkoista, tekovereen sotkettua lääkärintakkiaan epämukavana ja tönäisi zombie-meikkiä tavoitelleen ystävän liikkeelle. He voisivat käydä hakemassa juotavaa. Ties kehen siinä samalla törmäisi!

Usein ihmisten kuuli kritisoivan seksikkäitä pukuja halloweenina. Andreaa kritiikki ei joko kiinnostanut, ollut tavoittanut tai muuten vain hän päätti viitata kintaalla asialliselle pukeutumiselle. Kun hän pääsi kartanoon ja eroon takistaan, etsien Bexiä katseellaan. Tekoveren peittämät, valkoiset alusvaatteet toivat mieleen hääyönään karun kohtalon kärsineen morsiamen, kun päähän oli vielä sekaisen kampauksen päälle aseteltu tiara ja valkoinen huntu. Erityisesti röyhelöiset bloomersit olivat Andrean mielestä kovin suloiset. Korkkarit kopisten hän harppoi lopulta Bexin luo, kun epäili tunnistaneensa tuon.
"Bex! Minäkin haluan koittaa sitä myöhemmin!" Hän todellakin haluaisi ajaa sillä kolmipyörällä.
Paikalle saapunut Amanda ei oikein tiennyt mitä olisi tehnyt. Hän oli siellä ensinnäkin kantositeineen salaa (mukamas ystävällään katsomassa elokuvaa Haloweenin ja sairaslomansa kunniaksi). Samainen ystävä oli ystävällisesti auttanut kauhuelokuvia rakastavan tytön maskeerauksessa. Revitynen, veriset ja hiekassa kierityellyt vaatteet olivat pelottavan aidot, kuten myös tekoveren ja lateksin kanssa tehdyt vammat kasvoissa ja käsissä. Kantosidekin sopi nyt hänen asuunsa! Päällä oleva, kovis kärsinyt flanessipaita oli solmittu rintojen alle, paljasten auki leikatuksi maskeeratun vatsan. Kerrankin oli iloa ystävästä, joka oli työkseen meikkiartisti. Missähän Larissa oli? Tai edes Natasha.

Bex kiepahti nimensä kuullessaan ympäri ja oli kaatua kolmipyöränsä kanssa. Miten se edes oli mahdollista, eikö näiden kuulunut olla tukevia?
”Tietenkin saat kokeilla”, nainen vannoi leveä hymy punatuilla huulillaan. ”Näytät hurjalta”, Bex nauroi, nousi seisaalleen ja halasi Andreaa. Siitä tuntui olevan ikuisuus, kun he olivat viimeksi nähneet. Eli aiemmin tänään, kun hän oli pyörähtänyt tallilla. Ikuisuus siis, selvästi.
”Juotavaa tai syötävää? Didi on ylittänyt itsensä kaikkien naposteltavien kanssa”, nainen jutteli pirteästi istahtaessaan takaisin kolmipyöränsä satulaan.

”Amanda!” Larissa hihkaisi bongatessaan varsin uskottavasti meikatun ystävänsä. Brasilialainen tarttui Natashan käteen ja kiskoi venäläistytön perässään ihmisten lomasta Amandan luokse. ”Mahtavaa, että pääsit tulemaan!” Hän laski irti Natashasta voidakseen halata Amandaa lämpimästi.
”Upea asu”, Natasha totesi viereltä hymyillen aavistuksen kiusaantuneena Amandalle. Hän ei ollut halaamassa tyttöä, vaikka Larissa miten jakelisi moisia hellyydenosoituksia hänen ympärillään. Brasilialainen sai aina hänen olonsa kiusaantuneeksi.
”Minä olen tänään prinsessa, kun kerran arkipäivisin näytän zombielta”, Larissa virnisti ja kieppui muutaman kierroksen ympäri saadakseen mekkonsa vihreän helman liehumaan. Hän pysähtyi, heitti kätensä rennosti Amandan olalle ja virnisti leveästi. ”Mitä kuuluu?” Ihan kuin hän ei olisi kiivennyt ikkunasta sisään vaihtamaan kuulumisia juuri edellispäivänä.

Andrean nauru kaikui miltein käkätyksenä huoneessa, kun Bex oli kaatua. Kolmipyöräisellä.
"Et voi kaatua sillä vielä! Ja tietenkin näytä. Kuka ei näyttäisi hurjalta verisissä alusvaatteissa?" Hän halasi ystäväänsä takaisin, nauraen.
"Unohda syöminen. Juotavaa voisin ottaa ämpärillisen." Tästä tulisi mahtava ilta!

Amanda hymyili Larissalle, painuen mielellään tuon halaukseen ja halasi takaisin terveellä kädellään.
"Kiitos, sinunkin. Pakko myöntää että sain apua tähän." Amanda selitti Natashalle. Häntä ei haitannut ettei venäläinen jakanut samaa innostunutta halausta hänelle. Silloin se oli varattu vain Larissalle.
"Hyvää, kuten tiedät. Ai niin! Larissa, saanhan nukkua sohvallasi? En saa kyytiä takaisin ennen aamua."

Gianluca huokaisi vielä kerran syvään ennen kuin nousi autostaan ylös. Hän oli valanut itseensä rohkeutta koko ajomatkan ajan. Kaikki ideat, jotka tuntuivat hyviltä sillä hetkellä, kun niitä ehdotettiin, olivat aivan hulluja kun aika koitti. Mies oli toistellut itselleen, että talossa oli varmasti niin paljon ihmisiä, ettei kukaan varmastikaan huomaisi häntä. Toki siitä oli herännyt idea siitä, että samoin perustein hän olisi voinut mennä kotiinsa. Mies oli kuitenkin päättäväinen ja tahtoi tosissaan tutustua tallilla aikaa viettäviin ihmisiin.
Onneksi Farplace oli järjestänyt teemapäivän halloweenin kunniaksi. Vaikka kyseessä oli viikonpäivä, paikalle oli ilmaantunut monia lapsia katselemaan eläimiä ja osallistumaan kaikenlaisiin pieniin kisoihin. Etenkin koulujen loppumisaikaan hieman vanhemmat lapset olivat tulvineet paikalle. Ajatuksena oli ollut opettaa lapsia jälleen vastuullisiksi lemmikkien omistajiksi. Päivä oli kovin onnistunut, ja bonuksena Gianlucalla oli valmiina asu Rosings Parkin iltamenoihin.
Gianluca oli kietonut päänsä ympärille punaisen huivin. Pörrötetyt hiukset poikkesivat tavan kiiltävästä, suorasta hiustyylistä ja silmänympäryksensä Gianluca oli sotkenut tummalla luomivärillä. Korvista roikkui ties minkälaista kiillotonta rihkamaa. Jos tämä ei antanut ilmi Gianlucan asun tarkoitusta, sen tekivät viimeistään leveähihainen, likaisenvalkoinen pellavapaita, ruskeat, monta kokoa liian isot housut, jotka roikkuivat lanteilla leveän nahkavyön tukemina. Jaloista löytyi ruskeat nahkasaappaat ja asun kruunasi vyön väliin tuikattu muovimiekka.
Kuitenkaan tämäkään ei ollut tarpeeksi. Autossa raakkui sininen lintu, joka pällisteli ympärilleen kiinnostuneena. Alonzo oli ollut mukana Farplacessa, eikä Gianluca ollut viitsinyt heittää elikkoa kotiin. Siitä olisi tullut puolen tunnin ylimääräinen lenkki, joten oli viisaampaa ottaa lintu mukaan. Eläin kuitenkin oli varmasti päästään sekaisin, sillä se ei pelännyt yhtään mitään, joten Gianluca oli varma, että se kestäisi muutaman tunnin musiikin pauhatessa. Lisäksi  kartanosta löytyisi varmasti joku rauhaisa nurkka, jossa lintu pystyisi nukkumaan, jos Gianluca sattuisi viihtymään hieman pidempään. Tämän takia takakontista löytyi häkki ja lakana. Kyllä Alonzo pärjäisi pienessä häkissä yhden yön, Gianluca tuumasi. Nämä kaikki perustelut Gianluca tosin oli keksinyt yrittäessään kieltää sitä faktaa, että Alonzo oli todellisuudessa mukana enemmänkin henkisenä tukena.
Gianluca kumartui vielä kerran auton puoleen ja kehotti Alonzoa hyppäämään mukaan. Lintu pyrähti miehen ojennetulle kyynärvarrelle ja siitä tuon olkapäälle, kunhan mies oli saanut itsensä suoraksi.
“Nyt sitä mennään”, mies kuiskasi linnulleen rapsuttaen sitä niskan takaa. Alonzo päästi kurkustaan pienen soraäänen kun Gianluca laski kätensä sen niskasta ja lähti kävelemään kohti kartanoa, joka oli täyttymässä ihmisistä. Päästyään sisään Gianluca uskoi olevansa jännittyneempi kuin olallaan keikkuva lintu. Sinisiipi katseli rauhallisena ympärilleen ja italialainen huomasi jälleen miettivän Alonzon mielenterveyttä. Toivottavasti kukaan ei ole allerginen, oli ajatus, joka käväisi Gianlucan mielessä kun hän katseli ympärilleen.

”Totta”, Bex naurahti. Andrean asukokonaisuus oli näyttävä. Hän tietäisi ehdottomasti, mitä pukisi päälleen seuraavana vuonna. Tänä vuonna kolmipyörän näkeminen kaupassa oli sinetöinyt pukuvalinnan.
”Rakastan maailmankuvaasi”, Bex julisti, ojensi kätensä ilmaan ja kiljaisi, ”kohti humalaa ja sen yli!” Sen jälkeen hän tarttui kaksin käsin ohjaustankoon ja polki menemään vauhdikkaasti pienellä kolmipyörällään kohti pöytää, jolla oli katettu erilaisia kertakäyttömukeja ja melkoinen määrä juotavaa. Nainen nousi seisomaan, nappasi ikonisen punaisen mukin pinosta ja ojensi toisen Andrealle.
”Saatoin kaataa sekaan hieman enemmän vodkaa kuin ohjeessa sanottiin”, nainen supatti suupielestään ystävälle, iski silmää ja täytti lasinsa kirkkaanpunaisella boolilla. Hän hörppäsi mukista todeten boolin maistuvan edelleen samalta kuin silloin, kun hän oli sitä keittiössä sekoittanut.
”Papukaija!” Bex kiekaisi niin, että oli läikyttää boolia syliinsä. Hän osoitti innoissaan Gianlucan suuntaan. Mieskään ei ollut hullumpi katsella. ”Mennään sanomaan moi”, hän virnisti Andrealle, hörppäsi mukistaan toisen kerran ja lähti polkemaan kohti italialaismiestä.

Halloween oli vetänyt väkeä kartanon täydeltä, tai siltä ainakin vaikutti Alfien mielestä, kun mies kurkki ovensa raosta peremmältä kuuluvaa meteliä. Hän sulki oven ja astui peilin eteen viidennentoista kerran. Hän oli pukeutunut Prinssi Uljaaksi, mutta ei ollut enää yhtään varma siitä. Entä jos kukaan muu ei olisi pukeutunut? Tai entä jos muiden asut olisivat karmivat ja hänen ei ollenkaan? Olisiko pitänyt heittää päälle vielä verta? Hän ei kuitenkaan halunnut pilata kallista pukua, joten vedettyään henkeä pari kertaa liikaa varmuuden vuoksi, hän hipsi ulos huoneestaan ja lähti kohti juhlia. Mitähän siitäkin tulisi?

Katerina oli tullut paikalle taksilla, sillä tietenkin hän oli ajatellut repäistä kunnon kännin ja aloitellutkin halvalla kuohuviinillä jo matkalla. Nainen kantoi vajaata pulloa kädessään sipsuttaessaan ruskeissa mokkanahkaisissa saapikkaissaan kartanon ovelle. Hän pujahti sisälle jonkun muun perässä ja jätti takkinsa narikkaan. Halloween oli mainio aika pukeutua niin seksikkäästi kuin saattoi, joten Katerina oli valinnut päälleen Pocahontas-tyylisen, varsin paljastavan, todella sopimattoman, kaksiosaisen mokkanahka-asun hapsuineen ja sulkapäähineineen. Hän oli meikannut tavallista hillitymmin ja letittänyt vaaleat hiuksensa, mutta ilmestys ei ollut millään tavalla huomaamaton. Juhlaväki sai hänet hymyilemään ja hän lähti siltä seisomalta etsimään itselleen hyvää seuraa.

Didi käveli pitkin salia hermostunein nopein askelin. Kaikki oli hoidettu, ruoat pöydissä ja juomat laitettuina. Kartano näytti upealta. Hänellä oli Wonder Womanin asu päällään. Mitä hän oli unohtanut? Ajatukset karkasivat järjestelyistä, kun kartanoon alkui valua ihmisiä ja ramppaamisesta tuli vaikeampaa, kun sali täyttyi porisevista juhlijoista. Didi korjasi pantaansa ja hymyili, kun tavoitti Oliverin. Hän kiersi kätensä Oliverin ympärille ja huokaisi ja hymyili. "Kaikki on nyt hoidettu, eiköhän tämä tästä."

"Oikeasti hidasta, olet hullu!" Abigail valitti väsyneesti, kun Niamh veti hänet ranteesta ulos mökistä viileään syysiltaan. Abigail oli yrittänyt parhaansa hidastella ettei hänen täytyisi astua ulos pienestä huoneestaan ihmisten eteen, mutta Niamh oli aivan liian innoissaan tästä illasta. Niin innoissaan, että hän oli valinnut heille maailman kliseisimmät asut niin, ettei Abigaililla ollut ollut lainkaan sananvaltaa. Alunperin Niamhista oli ollut hulvaton idea, että hän pukeutuisi enkeliksi ja Niamh demoniksi mutta Abigailhan ei pukeutuisi valkoiseen hattara-asuun. Nyt hänen päällään oli ahdistavan ihonmyötäinen paloautonpunainen kotelomekko, mustat korot ja pirunsarvet. Niamh kulki hänen edellään puolijuoksua valkoisessa isossa tyllihameessa ja paidassa, valkoiset pienet siivet selässään heiluen ja punervat hiukset kiharoilla.
"Näytät upealta älä yritäkään enää perääntyä", Niamh virnisti ja veti Abigailin perässään kartanon portaille. Korkokengissä siskon perässä kipittäminen oli tuskaa mutta onneksi tämä hidasti, kun he pääsivät ovelle. "Hei, kuinka pelottavaa täällä on", Niamh sanoi matalalla äänellä muttei kyennyt pidättelemään hymyään, kun astui sisään kartanoon.

"Tiiedän, kultapieni, tiedän." Andrea virnisti, seuraten piikkikorot kopisten kolmipyörää juomapöydä luo.
"Saatoit? Siis miten niin vain saatoit? Bex!" Andrea oli toruvinaan toista, vaikka luotti siihen että ystävänsä oli terästänyt boolin vähintään mielenkiintoisella tavalla. Kasvoilla viivähti nyrpistys kun hän huomasi Miyaton entisen tyttöystävän.
"... Minusta tuntuu ettei tässäkään ole tarpeeksi viinaa, jotta voisin ohittaa tu-- papukaijanko sinä huomasit? Bex! Todellakin mennään sanomaan moi." Kerrankin hän ehti yhtävänsä edelle, enemmän tai vähemmän koettaen matkalla tölväistä olkapäällään blondia, hutsahtavaa intiaania.
"Ihana papukaija sinulla!"

”Apu on hyvästä”, Natasha naurahti pienesti ja pyöritteli käsissään oluttölkkiä. Hän ei tiennyt, miksi oli kuvitellut sen olevan hyvä idea, mutta Larissa oli lykännyt yhden hänenkin kouraansa, joten mitäpä hän tilanteelle mahtoi.
”Tietenkin saat”, Larissa vannoi iloisesti. ”Petasin sen jo sinua varten.” Niin varmaan. Ei tosiaankaan ollut pedannut. Natasha naurahti päätään pudistaen.
”Etkö hetki sitten valittanut, miten et ollut löytää puhelintasi, kun tuli niin kiire lähteä?”
”Ei se liity mitenkään sohvan petaamiseen”, Larissa protestoi vaikka tiesikin, että oli jäänyt valkoisesta valheestaan heti kiinni. Ei se mitään. He olivat juhlimassa, kuka moisia muistelisi! Tyttö piteli Amandasta ilolla kiinni vailla aikomustakaan laskea tyttöä kauemmas.
”Missä sinä olet tänä iltana? Epäilen jotenkin, ettei enosi olisi antanut lupaa tulla juhlimaan tänne”, Larissa virnisti vinosti.

"Oi, olen otettu!" Amanda nauroi. Ei hän ehkä tällä kertaa haluaisi nukkua sohvalla, niin mukava kuin se olikin viimeksi ollut. Silti kaapissa viihtyvä tyttö vilkaisi pienen paniikin sävyttämänä Natashaa. Ei hän ollut mihinkään siirtymässä Larissan kainalosta, mutta tämä oli Larissalle normaalia.
"Hexhamissa viettämässä leffailtaa. Ei, en tosiaan olisi saanut lähteä toipilaana tänne, arvasit ihan oikein. Mistä se saitte juotavaa? Minäkin voisin ottaa."

Oliver ei voinut estää helpottunutta huokaisua karkaamasta huuliltaan, kun Didi ilmestyi hänen viereensä. Mies kietoi mielellään kätensä naisen selän ympärille ja painoi suukon tummien hiusten sekaan.
”Kaikki sujuu oikein hyvin”, mies vakuutti, ”kartano näyttää upealta, ruokaa on tarpeeksi koko kylän väelle ja vieraat ovat saapuneet oikein iloisissa tunnelmissa. Bexkään ei ole vielä jyrännyt kenenkään varpaita.” Kun hän oli auttanut kartanon valmisteluissa juhlia varten aiemmin päivällä, Didin räiskyvän energinen ystävä oli onnistunut ajelemaan hänen varpaidensa yli, ei vain kerran tai kahdesti, vaan neljä kertaa. Sen jälkeen Bex oli jättänyt kolmipyörän hetkeksi sivuun ja keskittynyt auttamaan ihan omilla jaloillaan kipittäen.
”Nämä ovat varmasti koko seudun parhaat Halloween-bileet”, Oliver lisäsi antaen katseensa kiertää pukeutuneissa vieraissa. Olo tuntui heti paljon vähemmän eksyneeltä ja ulkopuoliselta, kun Didi oli hänen luonaan. Voisiko hän vain seurata naista kuin eksynyt koiranpentu koko illan?

Natasha oli vain kiitollinen, kun Larissa oli suunnannut huomionsa Amandaan. Hän oli jo joutunut olemaan brasilialaisen kuristavassa rutistuksessa riittämiin koko illaksi. Hän oli venäläinen, ei hän ollut tottunut moiseen fyysisyyteen! Ahdistavaahan se vain oli. Joten ei, Natashan pienessä mielessäkään ei käynyt, että taustalla voisi olla Amandan ja Larissan välillä jotain muuta kuin brasilialaisen into olla iholla joka hetki, ja Amandan kyky sietää sitä paremmin kuin hän teki.
”Toivottavasti se on hyvä leffailta”, Larissa nauroi ja osoitti kohti toista ikkunaa, jonka alle oli katettu pöytä. ”Sieltä löytyy melkeinpä mitä tahansa. Joku oli jopa tuonut tynnyrin täydeltä tölkkejä ja jääpaloja, joten ei tarvitse luottaa vain booliin.” Larissasta jäällä ja tölkeillä täytetty tynnyri oli mielettömän hieno idea juomien pitämiseksi kylmänä. Miksei hän ollut koskaan keksinyt sitä aiemmin?
”Käydään hakemassa jotain sinullekin”, Natasha totesi lähtien edeltä luovimaan tietä ihmisten läpi kohti tarjoilupöytää.

Gianluca seurasi ympärillä pyöriviä ihmisiä katseellaan. Hän ei ollut yhtään varautunut siihen, että puolialaston nainen tulisi melkein iholle, käyttäen Alonzon kehumista melkein iskurepliikkinä. Gianluca katsoi naista hetkin hämillään, saamatta sanaakaan suusta. Sen sijaan Alonzo tuijotti naista jo uteliaana, päästäen ilmoille karhean äänen. Alonzo tahtoi jo huomiota. Joskus Gianluca toivoi, että hänellä olisi sama rohkeus mikä papukaijalta löytyi.
“Öhh, kiitos...kai…?” mies töksäytti kulmat kurtussa. Hän tahtoi jo karata paikalta, sillä tällä Gianlucan lähelle tunkeilleella naisella ei selkeästikään tiennyt, mihin oli ryhtymässä. Eihän italialainen ollut ylipäätänsä kiinnostunut intiimeistä suhteista, saatika sitten naisen kanssa - ihan kuin Gianluca tosin olisi asiasta mitään sanonutkaan. Koskaan.

Kai rakasti teemajuhlia. Hän oli päättänyt siksi iltaa heittää kaiken ammattimaisuuden hiiteen ja keskittyä vain juhlimaan - mitä siitä, vaikka seuraavana päivänä olisi töitä?Mies oli pukeutunut mustiin farkkuihin ja paitaan, jota koristi papin pantakaulus ja valtava ristikaulakoru. Hänen vanhempansa paheksuisivat sitä, mutta se vain innosti häntä enemmän. Kartanon musiikki sai hänen latinoverensä tanssimaan ja hän liikkui ihmisten keskellä luontevasti ja kappaleen rytmiä seuraten.
”Andrea!” Kai huikkasi riemastuneena ja kiiruhti tyttöjen luo.
”Mihin oot vaattees hukannu?” Hän kiusoitteli toista ja tervehti leveästi hymyillen muuta seuruetta.

Bex pysähtyi kolmipyöränsä kanssa Gianlucan eteen ja nousi seisomaan ollakseen edes hieman enemmän muiden tasolla kuin lattian rajassa istuskellessaan. Pieni kolmipyörä oli ehdottomasti hilpeä lisä asuun, mutta se teki keskustelusta haastavaa, ellei hän tahtonut puhua ihmisten vyötäröille.
”Mikä papukaijasi nimi on?” Jigsawiksi pukeutunut nainen kysyi pirteästi. ”Se on ihan mieletön! En ole ennen nähnyt papukaijaa näin läheltä”, Bex lisäsi. Eläintarhaa ei laskettu, sillä siellä eläimet olivat aitojen ja lasien ja verkkojen ja ties minkä takana.
”Kappas, sinäkin raahauduit paikalle”, Bex tervehti Kaita virnistäen, mutta latinomies jäi nopeasti huomiotta, sillä olihan vieressä papukaija!
”Olen muuten Bex”, nainen tajusi esittäytyä Gianlucalle. Toivottavasti hänen ei olisi kuulunutkaan tuntea miestä, tai tästä tulisi noloa. No, hän vetoaisi naamiaisasuun. Eihän hän ollut koskaan aiemmin nähnyt Gianlucaa merirosvona, joten oli aivan sallittua esittäytyä siinä toivossa, että mies tekisi samoin.

Gianlucan huomio siirtyi nopeasti paikalle saapuneeseen naiseen, joka nousi kolmipyöräisen ppäältä. Tummat silmät katsoivat naista hämillään, kun tuo esitti kysymyksen papukaijan nimestä, lisäten perään puhetulvan niin, ettei Gianluca ehtinyt vastata edes ensimmäiseen kysymykseen. Hämmentyneisyys lisääntyi yhä entisestään naisen tokaistessa väliin jotakin jollekin miehelle väkijoukossa, esittäytyen sitten viimein Gianlucalle. Onko tälläisiä ihmisiä oikeasti olemassa?
“Gianluca”, italialainen esittäytyi, lisäten sitten vielä nyökäten päällään papukaijan puoleen: “Ja tämä on Alonzo.”

"On, varmasti loistava. Et tiedäkään miten mahtava." Amanda vastasi virnistäen. Hän käänsi katseensa pöydän suuntaan. Jos yksi tai kaksi? Ei enempää. Hän lähti Larissan ja Natashan kanssa kohti tynnyriä, onkien sieltä käsiinsä siiderin.
"Kuka teki boolin, tiedätkö?"

"Ole hyvä! Ihana. Ja Kai! Missä kirkossa sinä saarnaat? Ensimmäistä kertaa hartkitsen seurakuntatoimintaa." Esteratsastaja vastasi piikittelyyn takaisin piikittelyllä. Vai oliko se sitten imartelua? Ihan sama.
"Ja sinä haaveilet että olisin unohtanut vaatteeni, muru. Katso, papukaija!" Ihan kuin he eivät olisi ikinä nähneet lintua.
"Ja olen Andrea!" Hän tajusi bexin jälkeen jopa esittäytyä linnun omistajalle.

”Oikea asenne”, Larissa kannusti nauraen. Hän siemaisi omasta oluestaan varsin tyytyväisenä ja vilkaisi Natashaa. Venäläinen pudisti päätään vastaukseksi kysymykseen, sillä Natasha ei suinkaan ollut kysellyt moisia.
”Bex, luulisin”, Larissa kohautti harteitaan. Hän oli nähnyt kolmipyöränsä kanssa kiitävän naisen boolin parissa useampaan otteeseen, joten oletus tuntui perustellulta. ”Miten niin?” Hän ei ollut ehtinyt tutustumaan kilparatsastajaan riittämiin voidakseen arvata, mitä moisesta seuraisi.

”En olisi jättänyt väliin mistään hinnasta”, Kai virnisti Bexille. Hän rakasti juhlia ja kun pääsi kerrankin kartanoon ihan luvan kanssa, mahdollisuuteen oli tartuttava. Ei edes haitannut, että työpaikka oli ihan vieressä. Andrean sanat saivat hänet nauramaan. Ei häntä olisi haitannut katsella vaikka kaikkia niitä upeita naisia vaatteitta.
”Jos sitten vähän myöhemmin”, hän naurahti ystävälleen ja iski silmää vain puoliksi tosissaan. Sitten Kai katsoi tarkemmin miestä ja papukaijaa, joista erityisesti jälkimmäinen oli selvästi kiinnittänyt tyttöjen huomion.
”Kai Rosier. Onko sinulla hevonen tallissa?” Kai esittäytyi kättään ojentaen. Hän arveli, että uuteen työntekijään hän olisi taatusti törmännyt jo aiemmin - tai sitten papukaija ja merirosvoasu hämäsivät, eikä hän vain tunnistanut.

Amanda tiesi kilparatsastajasta hyvin rajallisesti, mutta tällaisen tilanteen kannalta kaiken oleellisen.
"... Jos lasillinen." Hän sujautti tölkin piilon kantositeen taitokseen, ottaen itselleen mukillisen boolia.
"Kerrankin tästä pirun siteestä on hyötyä."

Andrea hipaisi Kain olkaa puoliksi tosissaan flirttaillen. he olivat kolmikko, joka olisi pitänyt asettaa edunvalvontaan ja laittaa pallo nilkkaan.
"Haetaan sinullekin boolia. Bex teki sen melkein kuten ohje käski!"

”Mukava tutustua, Gianluca ja Alonzo”, Bex vastasi naurahtaen. Hän suoristi punaista rusettia kaulassaan ja vilkuili mielenkiinnolla uutta tuttavuutta päästä varpaisiin. Ja sen jälkeen taas Alonzoksi esiteltyä papukaijaa. Olisipa hänelläkin papukaija, tai jokin muu yhtä hurmaava lemmikki. Duffyä ei laskettu.
”Kai käyttäytyy nyt”, Bex virnisti sormeaan heristäen. Hyvähän hänen oli puhua, kun oli aloittanut juhlimisen varsin railakkaasti maistelemalla boolia. Toki ihan vain laadunvalvonnan tähden. Mistä puheenollen, hänellähän oli muki tälläkin hetkellä kourassa. Olisi ikävä antaa juoman lämmetä turhaan. Hän siemaisi punaista boolia ja hymyili tyytyväisenä. Tällaisista juhlista löysi aina keskusteluseuraa, oli noilla sitten papukaijoja tai ei.
”Hei! Tein sen todella hyvin!” Nainen protestoi nauraen Andrean syytöstä.

”Melkein?” Kai kysyi vinosti hymyillen ja käänsi katseensa Bexiin. Tuon toruminen sai hänet vain virnuilemaan entistä enemmän.
”Olen aivan liian selvä teidän seuraanne. Ehkä boolisi korjaa tilanteen”, mies naurahti ja katseli ympärilleen kuin odottaen boolin vain ilmestyvän jostakin. Hän huomasi yksinäiseksi jääneen Katerinan ja tuon kädessä roikkuvan pullon. Asukaan ei ollut paha. Ehkä naiselta irtoaisi paitsi juotavaa, niin jotain muutakin sinä iltana.
”Joko sinä pääsit maistamaan Bexin myrkkyä?” Kai kysyi osoittaen sanansa Gianlucalle.

”Kerro toki, miltä se maistuu”, Larissa virnisti. Hän oli päättänyt aloittaa tutulla ja turvallisella oluella, mutta mistäpä sitä tiesi, mihin ilta vielä heitä veisi.
”Näppärää”, Natasha totesi seuratessaan Amandan puuhia. Ei niin näppärää, että hän kaipaisi kantosidettä omaan käteensä, mutta ehdottomasti hyödyllistä tässä hetkessä.
”Keksitään kantositeellesi uusia käyttötarkoituksia tänä iltana”, Larissa haastoi nauraen. Mitä kaikkea he voisivatkaan piilottaa Amandan kantositeen taitokseen!

"Miten niin selvä? Tämä on ensimmäinen lasilliseni." Ei laskettu niitä kaikkia lasillisia kotona. Ei Kai niistä tiennyt mitään.
"Ei se ole myrkkyä." Andrea kehräsi uudelle tuttavuudelle. Hän ei tosiaan osannut käyttäytyä sekuntiakaan kunnolla, jos veressä oli alkoholia.

Gianluca tunsi halkeavansa miljoonaan osaan kun yllättäen hänen ympärillänsä oli kolme ihmistä. Hänen introverttiluontonsa otti vallan ja jokainen solu hänen kehossaan huusi, että hänen olisi vaan pitänyt lähteä kotiinsa tänne tulon jälkeen. Urheasti Gianluca piti tuntemuksensa sisällään ja yritti selvittää päässään sitä, mihin hänen pitäisi oikein vastata. Liian monet kysymykset olivat tulvineet hänen päälleen. Hänen sielunsa kuitenkin kursoutui kokoon puolialastoman naisen ehdottaessa keskusteluun ilmestyneelle miehelle boolin hakemista. Gianluca tosissaan toivoi, että pääsisi tilanteesta vastaamatta yhteenkään kysymykseen kolmikon jatkaessa tutulla porukalla. Hän hymyili ystävällisesti kaikille kolmelle, odottaen heidän jatkosuunnitelmia.
Hänen suunnitelmansa kuitenkin hajosivat miehen kysymykseen. Gianluca ei oikein tiennyt mitä sanoa, joten hän pudisti päätään.

”Käydään hakemassa siis lasillinen sinulle”, Bex tarttui heti tilaisuuteen, kurkotti kohti miestä koettaen tarttua Gianlucan käteen ja nykäistä italialaismiehen liikkeelle kohti boolipöytää. Nainen tosin tajusi hetkessä, että oli unohtamassa kolmipyöränsä, ja palasi hakemaan kulkupelinsä. Sillä oli hyvä polkea eteenpäin ja viilettää ihmisten seassa nopeasti. Nopeuteen tosin taisi lähinnä vaikuttaa se, että kaikki tekivät tietä kolmipyörällä kaahaavalle naiselle.
”Boolia, olutta, siideriä?” Hän tarjosi viittoen kädellään pöydän tarjoiltavia kohti. ”Ota mitä tahdot. Ja tuolla on ruokaakin, jos naposteltavaa tekee mieli. Jos Alonzo kaipaa vettä tai jotakin”, kai papukaijat nyt vettä joivat?, ”keittiö löytyy tuon oven takaa”, nainen lisäsi osoittaen suurin piirtein siihen suuntaan, josta pääsi keittiöön.

Andrea jätti Bexin hakemaan juotavaa uuden tuttavuuden kanssa , luottaen siihen että ystävä palauttaisi tuttavuuden takaisin. Joten, oli aika pyörähtää Kain puoleen, keskustella tuon kanssa.

Amanda otti kokeilevan kulauksen juomastaan.
"Uh... Boolilta." Hän naurahti pehmeästi. Ei se nyt pahaa ollut, hän oli juonut kamalampaakin.
"Eikö olekin? Kerrankin tästä on hyötyä." Amanda otti pari uutta kulausta.
"Keksitään vain. Mitä voittaja saa?"

”Sinä nyt olet syntymähumalassa”, Kai heitti Andrealle ja nosti kätensä tuon harteille. Hän katseli, kuinka uusi tuttavuus lähti Bexin seuraan kenties vain, koska nainen niin sinnikkäästi roikkui toisen kädessä. Mitähän siitäkin seuraisi? Kolmipyörä sai hänet repeämään, eikä se varmasti jäisi ainoaksi kerraksi sinä iltana. Miten nokkela valinta asun ja rekvisiitan suhteen.
”Miten tässä taas kävi näin, että jäimme kahden? Ei sillä, että seurassasi olisi jotain vikaa.” Kai kurotti kättään kohti toisen lasia, kun ei kerran omaakaan ollut vielä saanut.
”Mutta oikeasti, kuka tää tyyppi oikein oli?”

Gianluca lähes kiljui sisäisesti naisen napatessa hänen kädestään kiinni. Hänen onnekseen siitä päästettiin kuitenkin pian irti. Gianluca jäi odottamaan paikoilleen kolmipyörää hakemaan palannutta naista, lähtien sitten kulkemaan tuon vanavedessä.
Tummatukka seurasi katseellaan aina sinne, minne nainen viittoi, mutta ei hän ehtinyt mitään oikein rekisteröimään. Gianluca vain nyökkäsi naisen lopettaessa selostuksensa. Hänen piti tosiaan rentoutua hieman.

Andrea ähkäisi loukkaantuneena, Kain kuulostaessa siltä ettei hänen seuransa ollut tarpeeksi arvostettua.
"Kuules, mussukka kurpitsani. Me jäimme kahden koska Bex meni hakemaan juotavaa Giovannin kanssa." Gianluca, Giovanni, potato, potata... Ja sillälailla.
"Ja hän oli... Öööö... Miess jonka haluan viedä kotiin? Ilman papukaijaa. Se kommentoisi kuitenkin jotakin karmivaa kriittisellä hetkellä. Haittaisikohan Didiä hoitaa sitä?"

”Hienoa, sittenhän sitä uskaltaa maistaa itsekin jossain välissä”, Larissa naurahti. Eipä sillä, että hän olisi koskaan arponut juotaviaan. Kaikki meni alas kun otti sopivan asenteen elämään.
”Voittaja? Ja minä kun ajattelin, että voisimme tehdä sen yhteisenä ryhmätyönä. Olisi pitänyt arvata, että teet siitäkin kilpailun”, brasilialaistyttö naurahti, rutisti Amandan hartiaa lämpimästi ja kulautti juomaansa.

"Minä ja Natasha kilpailemme aina. En osaa luovuttaa." Amanda vastasi laiskasti hymyillen. Hän säteili aivan uudenlaista tyytyväisyyttä ja se johtui miltein täysin brasilialaisen läsnäolosta. Ehkä ne pusut olivat auttaneet ja saaneet hänet katsomaan naista uudella tavalla.

Kai hymyili tietävästi.
”Oletpa yllättävä tänään”, hän nauroi, ”papukaijasta olisi varmasti monta tarinaa kerrottavana sen jälkeen.” Hän katseli kuin arvioiden eksoottisen lemmikkinsä kanssa kulkevaa miestä. Hän ei tiennyt, mitä olisi ajatellut ihmisestä, joka toi linnun juhliin. Omituista, vaikka se kyllä sopi merirosvolle täysin.
”Tuollaiset lainsuojattomat taitavat olla tavaramerkkisi. Nyt näyttää kyllä pelottavasti siltä, että hävisit italiaanon Bexille.”

Bex ei kiinnittänyt huomiota moiseen. Nainen oli aivan liian innoissaan juhlista, ystävistä, uusista ystävistä kuten Gianluca, ja alkoholista, joka lämmitti suonissa, jotta olisi pysähtynyt pohtimaan, miltä Gianlucasta tuntui tulla raahatuksi porukasta toiseen.
”Veikö kissa kielen?” Mustaan peruukkiin pukeutunut nainen virnisti. ”Ota nyt jotain juotavaa hyvä mies!”

Alfie oli siirtynyt suureen saliin ja seisoi eksyneen näköisenä seinustalla. Hän yritti kaikkensa sulautuakseen seiniin, sillä ajatus ihmisten kanssa sosialisoimisesta hirvitti häntä. Hän oli tullut vain siksi, että oli töissä siellä, ja luvannut Didille tulevansa. Mies oikoi asuaan pienieleisen hermostuneesti ja yritti olla tuijottamatta ketään liian pitkään. Oli omituista, että yleensä niin hiljainen ja arvokas sali oli täynnä toinen toistaan riettaampia ja kammottavampia asuja.

”En tiedä pitäisikö… Olen autolla liikkeellä ja mukana on tämä otus…” Gianluca selitteli. Hän ei tiennyt edes miksi yritti kieltäytyä, mutta hän silti teki niin. Tosin hän ei olisi koskaan laittanut Alonzoa oman onnensa nojaan. Mikäli niin sanotusti mopo karkaisi käsistä, kuka Alonzosta pitäisi huolen?

”Totta”, venäläistyttö vahvisti. ”Kilpailu on meillä verissä.” Niin kilpakentillä, valmennuksissa kuin vapaa-ajallakin. Hyväntahtoisesti tosin, ainakin kahdessa viimeksi mainitussa.
”Kilparatsastajat”, Larissa puhahti, heilautti molemmat kätensä ilmaan ja kiepahti heittämään tyhjän oluttölkin roskakoriin. Hän täytti itselleen lasin boolia ja palasi Amandan rinnalle kaapaten tytön hetkessä jälleen kainaloonsa, ja hetken harkittuaan teki saman myös Natashalle, joka tosin irvisti pienesti ennenkö tyytyi kohtaloonsa brasilialaisen toisella puolella.
”Opetetaanpa teille vähän ryhmässä toimimisen iloja”, tummahipiäinen tyttö kommentoi, vilkaisi ympärilleen ja naurahti epäuskoisena papukaijalle. Kaikkea kanssa! Englantilaiset todella tiesivät, miten järjestää hyvät bileet.
”Ei kiitos”, Natasha mutisi ja pakeni Larissan rutistuksesta ketterällä kiepahduksella.
”Ilonpilaaja!” Brasilialainen syytti, mutta antoi olla. Amandaahan hän todella tahtoi pitää lähellään, joten Natasha sai karata jos kerran niin kovasti tahtoi.

"Shus, Bex ei tekisi niin. Hän voi ottaa papukaijan, Alfredko se oli?" Andrean muisti ja mielenkiinto kuunnella ei huimannut päätä. Hän tekisi mielellään muuta.

Katerina oli löytänyt tiensä boolin luo siitäkin huolimatta, että kantoi edelleen mukanaan puoliksi juotua kuohuviiniä. Hän jätti sen kuitenkin rempseästi pöydälle muiden tuhottavaksi ja keskittyi muihin tarjoiluihin. Hän oli juuri saanut lasinsa täytettyä, kun huomio kiinnittyi aivan viereen tulleeseen merirosvoon - tai tarkemmin tuon värikkääseen lintuun. Reaktiotaan yhtään hilliten nainen kiljaisi ja hypähti kauemmas.
”Mikä tuo on?!” Hän kysyi järkyttyneenä. Ei kai se voinut olla oikea?

”Ei yksi lasillinen maata kaada, ota nyt ihmeessä vähän jotain kurkunkostukkeeksi”, Bex rohkaisi Gianlucaa. Hän ei ollut hyvä esimerkki kenellekään, ei sitten millään, eikä tunnetusti ajatellut kovinkaan pitkälle eteenpäin, kuten nyt vaikka siihen, miten pääsisi täältä kotiin. Autolla ei olisi toivoakaan lähteä liikkeelle. Nyt kun hän asiaa ajatteli, oli hän suhteellisen varma, että Didi oli vienyt hänen avaimensakin jo siinä vaiheessa, kun he olivat vasta kantaneet tarjoiltavia esille.
”Ai moi Katerina”, Bex kommentoi huvittuneena naisen kiljumisen jälkijunassa. Ei kai olisi pitänyt yllättyä, että hevosellaan aikanaan maastoonkin eksynyt nainen pelkäisi papukaijaa.

Kaita huvitti. Hän ei ymmärtänyt yhtään, miten Andrea oli saattanut päästää merirosvon käsistään. Vaikka tuo kyllä taisi kaivata juotavaa, ennen kuin lämpeäisi naiselle.
”Papukaija olisi aika veikeä lemmikki. Ehkä minä voin ottaa sen?” Hän mietiskeli ääneen.
”Ehkä tuon sen töihin. Mitähän pomo sanoisi?” Ajatus sai hänet pidättelemään naurua.

Amandan sisällä läikähti jokin inhottava tunne, kun Larissa veti Natashan toiseen kainaloonsa. Onneksi venäläinen ei viihtynyt siinä kauaa.
"Mutta, mikä olisi ideasi tiimityöskentelyn kohentamiseen?"

Oliver kääntyi vilkaisemaan Katerinan suuntaan, kun naisen kiljahdus tavoitti hänen korvansa. Se tosin sai miehen siirtymään huomaamatta sivummalle, sillä hän ei välttämättä tahtoisi joutua… Pocahontaksen, sitäkö Katerina yritti olla? - tielle.
”Alfie”, mies kutsui heilauttaen kättään. Didi oli ollut hänen vierellään vain hetkeä aiemmin, mutta Oliver epäili naisen kadonneen tarkistamaan vielä jotakin yhtä pikkuseikkaa, joka liittyi juhlien järjestämiseen. ”Mitä kuuluu? En tiennyt, että olet tulossa.” Didin ystävä oli hänenkin ystävänsä. Varsinkin, kun toinen vaihtoehto olisi seisoskella itsekseen ja riskeerata Bexin uhriksi joutuminen.

”Hmm”, Larissa pohti, siemaisi booliaan ja virnisti leveästi. ”Keksin!” Sehän valaisi asiaa paljonkin. Hienosti tehty.
”Voimme koettaa selvittää jokaisen juhlijan nimen. Minä en ainakaan tunne yksinäni kaikkia, mutta ehkä meidän kolmen tiedot yhdessä riittävät kattamaan kaikki. Ja jos eivät, saamme nopeasti selville puuttuvat nimet kun voimme hajaantua”, tyttö virnisti leveästi. Kuinka nerokasta, tai sitten ei.

Alfie ei voinut olla huomaamatta kohtausta, jonka blondi oli onnistunut luomaan boolimaljan äärellä. Sitä katsellessaan hän sitten melkein säpsähti, kun kuuli itseään puhuteltavan. Alfiella ei ollut varsinaisesti ystäviä talossa, mutta toki hän tunsi ison osan porukasta, eikä Oliver onneksi ollut pelottavimmasta päästä. Mies astui lähemmäs toista ja yritti vaikuttaa rennommalta kuin olikaan.
”Moi”, hän tervehti hymyillen ja seisahtui jäykästi toisen lähelle.
”Eikö Didi ehdi emännöinniltään pitää seuraa sinulle?”

Juuri kun Gianluca oli yrittämässä asettaa vastaväitettä, vierestä kuului kovaääninen kiljaisu. Gianluca kääntyi säikähtäneen naisen puoleen äkkinäisesti, mikä sai Alonzon lehahtamaan siivilleen. Lento oli oikeastaan vain laskeutuminen lattialle ja sieltä lintu tapitti närkästyneenä omistajaansa. Gianluca polvistui aran viereen ja silitti sen selkää.
”Anteeksi,” mies mutisi anteeksipyynnön linnulle ennen kuin nosti tuon syliinsä. Siinä lintu ei kauaa viihtynyt, vaan kiipesi kynsiä käyttäen olkapäälle. Miehen oli vielä pakko vilkaista pieniin pukeutunutta naista terävällä katseella. Hän ei suonut rakkaan lemmikkinsä säikyttelemistä, vaikka se olisikin säikäyttänyt toisen osapuolen ensin.

"En haluaisi mitenkään kritisoida ideaasi, mutta miten ihmeessä tämä liittyy kantositeeni monipuolisiin käyttätarkoituksiin?" Amanda nauroi, katsellen juhlijoita.

”Ei oikein”, Oliver naurahti, ”ainakaan vielä.” Hän hieraisi niskaansa ja vilkaisi varoen pöytiä kohden, jossa tuntui tapahtuvan hieman liikaakin. Olisikohan parempi valua vieläkin kauemmas kohtauksesta? Kenties.
”Kai tällaisten juhlien järjestelyyn vain sisältyy koko joukko pikkujuttuja, joita on ihan pakko tarkistaa vielä juhlien alettuakin. Minä en siitä mitään ymmärrä”, mies kohautti harteitaan huvittuneena.

Katerina nosti käden suunsa eteen järkytyksen eleenä, kun lintu kehtasi vielä levittää siipiään. Sehän oli valtava! Ei sellaisia villieläimiä suvainnut tuoda hienoon kartanoon.
”Mitä se tekee täällä? Eikö sen olisi parempi, öh, vaikka ulkona?” Kat kysyi terävästi peittelemättä sitä, ettei pitänyt linnun läsnäolosta. Hän otti liioitellun askeleen taaksepäin ja vilkuili elukkaa epäillen.
”Asusi olisi uskottava ilmankin. En minäkään tuonut Alekseita.” Hänelle ei tullut mieleenkään, ettei merirosvo osannut ehkä yhdistää häntä tallin valkeaan lipizzaoriin.

”Ei mitenkään”, Larissa myönsi nauraen. ”Tämän oli vain tarkoitus opettaa tiimityötä, niin ehkä voimme sen jälkeen palata kantositeen käyttötarkoitusten keksimiseen ilman turhaa kilpailua."

”Didi ei antanut minulle tilaisuutta ymmärtää sen enempää. Tarjouduin kyllä auttamaan.” Alfie etsi katseellaan Oliverin mielitiettyä.
”Sääli. Ansaitsisitte varmasti enemmän yhteistä aikaa”, Alfie hymähti ikuisena romantikkona ja melkein punastui puhuessaan jotakin sellaista. Olisipa hänelläkin ollut joku, jonka kanssa osallistua niihin juhliin. Ilta olisi taatusti ollut mukavampi.

"Olisit mahtava! kukaan ei ole hypännyt world cupia papukaija olkapäällä." Kailla ei ollut papukaijaa, eikä mies kilpaillut viiden tähden world cup-kilpailuissa, mutta pikkuvikoja.
"Hän varmasti rakastaisi papukaijaasi."

Bex nauroi Katerinan kauhulle seuratessaan ihaillen linnun lentoa. Tai laskeutumista, miksi ikinä tuota tahtoi kutsuakaan.
”Sinun olisikin pitänyt tuoda pesukarhu, eikä hevosta”, Bex virnisti Katerinalle, kurkotti täyttämään boolilasinsa ja astahti sivummalle katse etsien jo seuraavaa kohdetta, jolle puhua. Vaihtaa vähän kuulumisia ja varmistaa, että kaikki viihtyivät juhlissa. Eikö se ollut hänen työtään ohjelmavastaavana?
”Suokaa anteeksi”, nainen heitti olkansa yli Gianlucalle ja Katerinalle - eivätköhän nuo pärjäisi keskenään -, ja polkaisi pienen kolmipyöränsä liikkeelle. Hän pysähtyi Amandan toiselle puolen ja vilkaisi nuorta väkeä, joka oli saatu paikalle juhlimaan.
”Mikä meno?” Bex kysäisi Amandalta. ”Ja mielettömät meikit. Karkasitko Walking Deadin kuvauksista, kenties?”

”Minuakaan ei kelpuutettu kuin kantoavuksi”, Oliver naurahti. Ei sitä kannattanut ottaa itseensä. Didi oli tahtonut järjestää juhlista tietynlaiset Bexin rämäpäisellä avulla - tai häiriöllä, miten vain sitä tahtoi ajatella.
”En laittaisi pahakseni”, mies totesi hymyn kera. Hänelle kelpaisi ylimääräiset tunnit Didin seurassa. ”Mutta eiköhän hän kohta löydä tiensä takaisin tänne, kun saa viimeisteltyä valmistelut. Tai pelastettua Bexin itseltään.”

"Mitä? Ei kilpailua on yhtä kuin turhaa." Amanda tuhisi. Larissa oli mahdoton.
"Ja en ole kovin innoissani selvitämässä kaikkien nimiä." Amanda säpsähti vieraan äänen takia ja huomasi pian sen Rowen bestiksen. Periaatteesta piti olla jotakin Bexiäkin vastaan, kun oli Amandaakin.
"Olisinkin karannut. Tai ehkä olen oikea zombie?"

”Ehkä se voisi liihottaa perässämme radalla?” Kai heitti hyvänäkin vitsinä. Hän huomasi papukaijan liikehdinnän kiljaisun jälkeen ja naurahti Katerinan dramaattisuudelle. Jokin siinä vetosi häneen. Hän huomioi Bexin jättävän merirosvon ja intiaanin kahdestaan - mitähän siitäkin tulisi?
”Luulen, että papukaija olisi työläs lemmikki. Vaikka se selvästi joihinkin naisiin tehoaa erityisen hyvin”, hän sanoi ja vilkaisi sitten virnistäen Andreaa. Onneksi hän ei kaivannut lemmikkilintua herättääkseen naisten kiinnostuksen.

Katerina.
"Voi jestas tuota bimboa. Kuule, Kai-mussukka..." Andrea hipaisi miehen rintakehää.
"Tiedät etten hylkää sinua mielelläni, mutta iltani viihde uhkaa luisua laaduttomaan seuraan." Niin Andrea lähti luovimaan tietään bexin anastaman (ja hylkäämän!!) miehen luo.
"Heeeeei Katerina." Hän tervehti naista pehmeä, petollinen hymy huulillaan.

Alfie hymähti Bexin tullessa puheeksi. Jo heti nähtyään kolmipyörän, hän oli aavistellut, ettei siitä voisi seurata mitään hyvää. Hän oli ehkä tarkoituksellakin pysynyt poissa valmistelujen tieltä. Eihän hän olisi voinut koskaan pysyä Didin ja Bexin perässä.
”Toivotaan. Saanko kysyä, kuinka teillä kahdella menee?”

Kai nauroi.
”Kaikin mokomin”, hän hymähti ja päästi irti Andreasta, jotta tuo saattaisi pelastaa niin himoitsemansa merirosvon. Hän ei tosin tiennyt, oliko järkevää päästää tuo lähelle Katerinaa - ei olisi ensimmäinen kerta, kun nuo ottaisivat yhteen. Jokin sai hänet kuitenkin uskomaan, ettei blondi ollut kovin kiinnostunut miehestä papukaijan kanssa.

”Kilparatsastaja”, Larissa puhahti toistamiseen. ”Mikset? Siinähän voi tutustua vaikka keneen!” Hän oli aina tottunut liihottelemaan seurasta toiseen juhlissa, jotta ehtisi tutustua mahdollisimman moneen vieraaseen. Amandan seura kuitenkin piti hänet tiiviisti tässä, eikä tytöllä ollut suurtakaan intohimoa laskea Amandasta irti, jotta hän voisi käydä tervehtimässä muita.
”Menisi täydestä minulle”, Bex vakuutti nauraen. Natasha hymyili energiselle täystuholle, siinä missä Larissa kallisti päätään Amandan puoleen katsellessaan kolmipyörän kanssa taiteilevaa naista.
”Jatkakaa samaan malliin”, Bex kannusti tuulettaen kädellään, jossa piteli boolilasia, kun lähti polkemaan ihmisten halki.
”Hän on pudonnut liian monta kertaa hevosen selästä”, Natasha totesi hiljaa, mikä sai Larissan nauramaan raikuvasti.

Alfie ei ollut ainoa, jolla oli epäilyksensä Bexin valitsemasta kulkupelistä. Oliver odotti jatkuvasti törmäystä, kolahdusta tai jotakin muuta epämääräistä ääntä, joka kertoisi naisen törmänneen johonkin pienen kolmipyöränsä kanssa.
”Hyvin”, mies vakuutti automaattisesti, mutta suli lämpimään hymyyn. ”Oikein hyvin.” Hän tunsi olonsa välillä typeräksi, kun tajusi hymyilevänsä pelkästä ajatuksesta, että näkisi Didin pian, mutta kaipa se oli vain hyvä asia.
”Et sinä ole löytänyt ketään, joka olisi herättänyt mielenkiintosi?”

Amanda katseli kolmipyörää uteliaana, mulkaisten Larissaa. Hän oli kilparatsastaja, ylpeä siitä ja ei aikoisi myöskään kadota mihinkään Larissan kainalosta.
"Aina. Ja Natasha, minä luulen ettein ole tämän päivän jälkeen ainoa jolla on käsi siteessä." Bex ei herättänyt luottamusta pyörän kanssa.

”Et varmasti ole”, venäläinen tyttö vastasi katsoen suuntaan, johon Bex oli kadonnut. ”Olen ihmeissäni, jos hän ei murra luita illan aikana.” Hän tosin oli usein yllättynyt Bexin kyvystä pysyä hengissä. Nainen ei varsinaisesti vakuuttanut harkintakyvyllään ja itsesuojeluvaistollaan.
”Älkää nyt, kenties hän on luonnonlahjakkuus, mitä tulee kolmipyöriin”, Larissa toppuutteli nauraen. Hän ei tiennyt, uskoiko sanoihinsa itsekään. Todennäköisesti ei.

"Väittäisin, ettei hän ole." Ei tuo voinut kaikesta selvitä tuurilla hengissä.
"Ei kai kukaan selviäisi aina hengissä kaikesta."

”Ei, hän ei tosiaankaan ole”, Natasha naurahti. ”Tuuria, puhdasta tuuria. Tai jonkin korkeamman voiman varjelusta.” Hänellekin kelpaisi ripaus tuuria kilpailuihin. Hieman hyvää onnea pitämään puomit kannattimillaan silloinkin, kun hevonen niitä päätyi kolauttamaan.
”No, kun kerran tällä linjalla ollaan, voimme yhtä hyvin spekuloida lisääkin”, Larissa virnisti ja siirtyi sivummalle varmistaakseen, ettei kukaan muu kuulisi heidän pohdintojaan. Amandalle ei annettu vaihtoehtoa liikkumisen suhteen, sillä Larissa ei ollut irrottamassa otettaan tytöstä, ja Natasha seurasi puhtaasti uteliaisuuttaan perässä.
”Antaa palaa. Kuka tuli juhliin itsekseen, mutta ei varmasti poistu yksinään?” Brasilialainen virnisti antaen katseensa kiertää vieraissa.

Menet sinne siis olemaan tylsä ja pilaamaan kaikkien juhlat? Se pieni ääni oli kysynyt, kun Cameron oli seissyt siistimässä itseään peilin edessä. Niin, sitä hän kai suunnitteli, ainakin puolivahingossa. Kuunnellessaan kämppiksensä ja tuon ystävän aloittelua, oli mies entistä varmempi siitä, ettei hänen kannattaisi mennä ollenkaan. Tuskin kukaan sitä huomaisi, talo oli kuitenkin täynnä väkeä.

Panikoituaan ja rampattuaan huoneensa muutaman kerran ympäri kehräävä kissa sylissään hän oli jatkanut valmistautumista. Tunti. Teeskentele viihtyväsi ja livistä jollain tekosyyllä. Jota kukaan tuskin kysyisi. Voisit ainakin väittää näyttäytyneesi.

Puku oli tuottanut melkoisesti päänvaivaa. Cameron ei ollut varma, pukeutuisivatko muut teeman mukaan, kunnon juhlatamineisiin vai menisivätkö he siviileissä. Mies ei ollut edes kehdannut kysyä, tyhmä kun oli. Samasta syystä Cam oli teknologian kanssa täysin avuttomana ja popkulttuuria tuntematta valinnut pukunsa hahmoa tuntematta. ’Agentti 47’. Ainakin puku oli helposti toteutettavissa; tarvittiin vain musta puku, punainen kravatti ja nahkahansikkaat. Ja hän olisi ylipukeutunut, mikäli porukka oli siviilit päällä. Tai jos, ja kun, kukaan muukaan ei tuntenut hahmoa. Hienoa, loistavaa. Vielä ehti perua.

Asunnon hiljennyttyä Cameron keskittyi sitomaan kravattia kaulaansa ja myhäili kissalle, joka suunnitteli hyökkäävänsä sen kimppuun lattialta. Harmi ettei kissaa voinut ottaa mukaan. Eikä hän kehtaisi piirtääkään huoneen nurkassa.

Panikoituaan lisää, poltettuaan illan ties kuinka monennen savukkeen ja kaduttuaan koko ideaa vielä hetken sai mies lopulta hilattua itsensä ulos. Matka kartanolle tuntui pitkältä, vaikkei sen harppomiseen mennytkään kuin kymmenen minuuttia, jos sitäkään.

Kaduttuaan päätöstä vielä hetken raotetun oven edessä, astahti mies sisälle ja antoi katseensa kierrellä väessä ennen kuin siirtyi aavistuksen peremmälle. No, hän ei ollut ainoa pukeutuja, se oli ainakin helpotus. Sitten vain etsimään joku sopiva pimeä nurkka jossa kyyhöttää, luulisi että jo muutenkin synkästä tilasta löytyisi yksi paikka elävälle seinävaatteelle.

"Rowe." Se tuli Amandan huulilta nopeammin kuin hän sanoi trippelisarja.
"Hänhän tuli käytännössä jo ilman vaatteita."

”Julmaa, mutta totta”, Larissa naurahti. ”Mutta Rowea ei lasketa. Eikä Bexiä. Kukaan ei varmasti olettanut, että he lähtisivät kotiin yksinään. Lähtevätkö he koskaan?” Hän oli kuullut riittämiin tarinoita päätelläkseen vastauksen olevan kielteinen.
”Mutta eikö Bexillä ole jotain juttua Edgerlyn kanssa? Olin lukevinani lehdistä-”, Natasha aloitti kevyt puna poskille kohoten. Ehkä hän ei jatkaisi sitä lausetta loppuun.

Amanda kääntyi katsomaan Natashaa. Sitten puoliksi hollantilainen repesi nauruun.
"Mitä? Siis mitä? Minä tarvitsen lisää juotavaa jotta unohdan tuon!" Hän oli jo lähdössä sen pöydän puoleen, kun ilme kirkastui. Amanda veti terveellä kädellä tölkin kantositeestään. Ei tarvinnutkaan luopua Larissan kainalosta.

Larissa olisi seurannut Amandaa takaisin pöydän ääreen, mutta onneksi sille ei ollut tarvetta. Tytöllä oli aavistuksensa siitä, ettei Amanda tahtonut kiinnittää liikaa huomiota heihin. Onneksi teinitytöt tuppasivat halailemaan aina paljon, joten heidän käytöksensä ei eronnut mitenkään normaalista. Varsinkaan hänelle. Hän halasi ketä tahansa, joka seisoi aloillaan riittävän kauan, jotta hän ehti kietoa kätensä henkilön ympärille.
”En tiedä onko se totta”, Natasha kohautti harteitaan, ”mutta lehdistö oli ainakin aivan vakuuttunut siitä.” Toisin kuin tallilla vuosikausia kiertäneet puheet siitä, miten hevosenhoitaja oli työnsä ansainnut, Bexin kohdalla hän ei olisi yllättynyt lainkaan, vaikka lehdistön tieto pitäisi paikkansa. Bex oli… menevää sorttia, paremman sanan puutteessa.

"Noh, Bex saa siis pitää työnsä vaikka tekisi mitä. En voi kuin suositella Rowelle samaa." Amanda mutisi, ottaen pitkän kulauksen juomastaan.

”Näh, mieluummin lähettävät loputkin Rowen hevosista sinulle, eikö vain?” Larissa virnisti vinosti. ”Parhaat hevoset parhaalle ratsastajalle.” Natasha ei voinut olla hymyilemättä sille. Larissan kannustus vaati moista reaktiota. Vaikka he miten kilpailisivat keskenään Amandan kanssa, ei se koskaan estäisi häntä toivomasta menestystä ystävällekin. Kunhan hänkin pärjäisi, tietenkin.

"Se olisi hyvä. Tosin ei niitä kenttähevosia. En halua kisata kenttää." Amanda nautti Larissan kannustuksesta. Tuo oli ihana.

”Älä siis kisaa kenttää”, Larissa naurahti, rutisti Amandaa tiukemmin ja virnisti molemmille tytöille. ”Sitä paitsi, ette voisi kilpailla keskenänne jos siirtyisit kenttään. Mieti nyt, mitä kaikkea siinäkin tulisi menetettyä.” Natashan naurahdus oli varsin aito, kun venäläistyttö vilkaisi Amandaa. Niinpä. Hän menettäisi hyvän kilpakumppanin, joka tsemppasi läpi niistäkin valmennuksista kun teki vain mieli valua itkien alas hevosen selästä ja hukuttautua heinään.

"Voisin kyllä sitten rökittää Rowen siinäkin." Amanda vastasi virnuillen. Hän ei jaksanut välittää, sattuisiko englantilaisnainen kuulemaan. Siinäpähän kuulisi. Tulosten valossa tuon voittaminen tosin ei olisi enää edes saavutus. Amanda painui mielellään lähemmäs Larissaa. Hetkinen, missä välissä hän oli alkanut nauttia tästä? Aivan sama, se tunne jonka hän sai brasilialaisen läheisyydestä, oli ihana. Hän otti kulauksen juomastaan ja virnisti hieman.
"... Hyytelöshotteja. Laarissaa, Natashaa..." Se ei tiennyt hyvää.

”Oikea asenne!” Larissa kannusti nauraen. Natasha pudisti päätään huvittuneena. Hän ei täysin ymmärtänyt lähestulkoon veristä kilpailua, joka Rowella ja Amandalla oli, mutta olkoot. Ei hänen tarvinnutkaan.
”Tämä ei pääty hyvin”, venäläistyttö mutisi, mutta yllättäen hänelle ei annettu vaihtoehtoja perääntyä, kun Larissa lähti Amanda kainalossaan liikkeelle ja kurkotti vielä nappaamaan Natashankin kädestä kiinni, ettei tyttö katoaisi mihinkään. Tänne oltiin tultu juhlimaan, joten nyt juhlittaisiin - ja kunnolla.
”Viimeksi kun joimme yhdessä ihan tavallisia shotteja, päädyit poliisikyydillä enosi luokse”, Natasha yritti epätoivoisesti rauhoitella menoa. Ei toiminut, sillä Larissa tyrkkäsi hyytelöshotin tytön käteen ja kääntyi Amandan puoleen.
”Tämä kuulostaa siltä, että siihen liittyy hieno tarina”, brasilialainen virnisti.

Amanda vilkaisi Natashaa olkansa yli. Oliko pakko muistuttaa?
"Silloin olin alaikäinen, sisällä klubilla väärillä papereilla ja umpikännissä. Joten kun jäin kiinni, poliisit veivät minut Julianin luo. Natasha, nyt en ole alaikäinen enää. Joten--" Hän kumosi ensimmäisen suuhunsa ja otti toisen sinisen hyytelöshotin.
"Tämä päättyy siis loistavasti!"

”Eikä”, Larissa nauroi raikuvasti. ”Tuo tapahtuisi vain sinulle. Vain sinulle!” Hänet olisi vain heitetty ulos klubilta, mutta oikein kyyti kotiin? Uskomatonta! Larissa kumosi hyytelöshotin ollen täysin samaa mieltä Amandan kanssa. Tämä päättyisi loistavasti.
”Jotenkin epäilen sitä suuresti”, Natasha mutisi, mutta tyhjensi ensimmäisen shottinsa muiden esimerkin mukaan. Tyttö suorastaan hypähti kauemmas väistääkseen Bexiä, joka polki vauhdikkaasti pöydän ääreen, kumosi hyytelöshotin omaan suuhunsa ja oli jo jatkamassa matkaa, ennenkö tuntui edes rekisteröivän seuran, johon oli pelmahtanut.
”Lainaan Natashaa hetkeksi”, nainen ilmoitti kolmipyörän kyydistä eikä suotta kysellyt Natashan mielipidettä kiskoessaan tytön mukaansa. Venäläisen epätoivoinen, apua aneleva katse sai Larissalta vastaukseksi vain leveän virnistyksen ja peukun näytön.
”Tänne ei edes saataisi poliiseja paikalle, kun ei ole naapureita valittamaan metelistä”, Larissa palasi aiemman keskustelunaiheen pariin nauraen.

"Lähti sieltä muutama muu lisäkseni." Amanda hymyili lammasmaisesti. Ei se ollut hänen syytään. Ja Natashalla ei ollut varaa moralisoida, sillä tuo oli lähtenyt hänen kanssaan. Hän heilautti kättään venäläiselle, luvaten etsiä tuon kohta.
"Sekin! Pelkkää voittoa siis!"

”Voittoa, voittoa. Puhutko koskaan mistään muusta kuin voittamisesta?” Larissa kiusasi Amandaa. Hän vilkaisi ympärilleen kiero hymy huulille hiipien. Jos shotit olivat olleet huono idea, ei Larissan ilme lupaillut oikeastaan mitään sen parempaa.
”Tiedätkö, en ole koskaan käynyt täällä sisällä vaikka asun ihan vieressä. Lähdetään tutkimaan, miltä kartano näyttää”, tyttö ehdotti silmät kiiluen.

"Voitto." Amanda totesi kiusallaan. Jos Larissa, niin hänkin.
"Etkö? Mennään!" Olisi siistiä kävellä pitkin historiallista kartaoa halloweenina. Koska milloin muulloinkaan?

Larissa nauroi lähtiessään luovimaan ihmisten läpi kohti ovea, joka oli pysynyt suljettuna tähän saakka. Eipä pysyisi enää. Hän vilkaisi ympärilleen ennenkö aukaisi oven - ihan kuin kukaan olisi vahtinut, minne he menivät - ja astui hämärään käytävään. Musiikki kuului suljetun oven läpi, mutta vaimeampana, ja se jos mikä sai tytön katselemaan hämärässä ympärilleen entistä uteliaampana.
”Yläkertaan?” Hän ehdotti nyökäten kohti portaita. Se olisi ainakin hyvä paikka aloittaa tutkimusretki kartanon syövereihin. Ja sisälsi pienemmän riskin siitä, että he törmäisivät muihin juhlijoihin.

Amanda nyökkäsi. Yläkerta olisi oikein hyvä paikka aloittaa.
"Vau. Täällä on kyllä siistiä." Hänen vanhemmillaan oli rahaa, tai siis isällä erityisesti, mutta suku oli uusvarakasta eikä omistanut upeaa kartanoa.

”Todellakin”, Larissa myötäili. Hän ei ollut koskaan astunut jalallakaan näin hienoon rakennukseen, ellei turisteja varten entisöityjä linnoja laskettu. Ajatella, että joku asui täällä!
”Tosin näin hämärässä tämä on myös varsin aavemainen paikka”, tyttö lisäsi virnistäen. Täydellinen juhlapaikka Halloweenia varten, siis!

Amanda vilkaisi ympärilleen, hymyillen leveästi.
"Pelottaako?" hän kuiskasi sen käheästi Larissan korvaan. Siitäs sai, mokoma.

Cameron oli rauhoittunut seinävaatteen osassa tovin ja ehtinyt silmäilemään juhlijoita tarkemmin. Hyvä on, hän tunsi porukkaa. Yllättäen, kun kyseessä on työpaikan juhlat... Hän ei muuten ollut tervehtinyt ketään tänne tullessaan. No, olkoot.

Nurkassa kyhjöttäessään mies oli havainnut ongelman. Hän läkähtyisi tähän pukuun.
Aikansa rohkeutta kerättyään Cameron suuntasi tutkimaan tarjottavia, tarkoituksenaan etsiä itselleen prosentitonta juotavaa. Hän ei varmaan uskaltaisi juoda kuin suljetusta pullosta. Koska keneltäkään ei tietenkään voinut kysyä.
Ehkä hän vain etsisi itselleen lasin ja kävisi täyttämässä sen lähimmästä hanasta. Joka taisi olla vessa. Hienoa, hanki itsellesi rakkovikaisen maine kaiken muun päälle.

Kolmipyöräisellä suihkiva nainen oli onnistunut jo hukkaamaan Natashan, tai ehkäpä oli oikeammin sanoa, että Natasha oli onnistunut livahtamaan karkuun Bexiltä. Se ei kuitenkaan menoa haitannut. Lyhyt nainen varasti pohjat Oliverin juomasta ohikulkeissaan ja kiisi oven suuntaan.
”Kas hei!” Hän tervehti pysäyttäen pienen kolmipyöränsä terävästi Cameronin eteen. Hetkinen, eikö tämä ollut yksi tallin työntekijöistä? Cam-jotakin?
”Oo, Hitman! Mahtavaa”, Jigsawiksi pukeutunut nainen virnisti luovuttaen nimen muistelemisen kanssa. ”Mikä meno?” Hän ei ollut huomaavinaan juomaa miehen kädessä, mutta äkkiäkö tilanne korjautuisi. Ehkä hänen tekisi hyvää olla varastamatta muiden juomia. Antaa elimistölle aikaa totutella nykyiseen humalan asteeseen tai jotakin, mitä ikinä ihmiset yleensä selittelivätkään tässä kohtaa iltaa.

”Minua? Ei koskaan”, Larissa vannoi järkkymättä. ”Sinähän se niitä kauhuelokuvia katsot. Mitä luulet, hyppääkö nurkan takaa kohta hirviö?”

"Jos hyppää, se syö sinut, koska luulee minua zombieksi. Prinsessat eivät pärjää kauhuelokuvissa." Amanda virnisti leveästi. Hän tökkäisi tuota pehmeästi kylkeen.
"Menes nyt."

Mies hätkähti ajatuksistaan kuullessaan tervehdyksen lattianrajasta. Bexin ponnahtaessa pyöränsä selästä, näytti Cameron varmaan peuralta ajovaloissa. Hyvä on, hän oli jo hetken luullut lattioiden puhuvan.

"Cameron." Mies vahvisti maskeeratun naisen arvailun, ja nyökkäsi tuon tunnistaessa hahmon. Hienoa, ainakin joku tiesi ettei hän hillunut puvussa muuten vain.
"Ihan... okei?" Miten tuollaiseen kysymykseen yleensä oli tarkoitus vastata? Cameron vilkaisi kolmipyörää ja nosti katseensa takaisin naiseen.
"Sinulla?" Jos vaikka opettelisit muodostamaan kokonaisia lauseita.

Niamh sipsutti vitivalkoisissa koroissaan eteisestä pidemmälle. Hänen vaalealla glitterillä vuoratut silmänsä katselivat innoissaan ympärille. Abigailin teki mieli yökätä, kun hän näki Bexin pyörineen ajavan heidän ohitseen ahdistelemaan jotakuta, hän ei voinut uskoa, että hän oli joissakin teemabileissä ja pukeutuneena. Hän halveksi kaikkea tällaista niin ettei ollut todellistakaan. Niamh taas tuntui olevan aivan elementissään, ja erittäin vakuuttunut valtaisasta kartanosta, joka lähinnä sai kylmiä väreitä Abigailissa, ilmankin näitä kaikkia korneja koristeita. "Et kertonut, että täällä on näin upeaa! Tämä on aivan upea paikka!" sisko hihkui ja asteli sulavasti ihmisten läpi kohti pito- ja juomapöytää, joka notkui kaikenlaisia naposteltavia ja erilaisia drinkkibooleja.

Hetken esitettyään sosiaalista Abigail oli valmis menemään nukkumaan. Hän huomasi Cameronin nurkassa itsekseen ja olisi mieluusti liittynyt sopivan etäisyyden päähän oudosta kämppiksestään viettämään omaa aikaa. Niamhin kanssa sitä oli turha yrittää, joten hän tyytyi juomaan itsensä humalaan ja pysymään hiljaa. Niamh ei tiennyt hänen menneisyydestään alkoholin kanssa ja hyvä niin, muutoin Abigail ei olisi varmasti saanut koskeakaan juomiin. Tällaisessa tilaisuudessa ja tässä asussa hän nimittäin todellakin tarvitsi juotavaa. "Shotit?" hän ehdotti siskolleen, ja he kulauttivat kurkuistaan alas kitkerät litkut.

"Mitä katselet?" Niamh kyseli ja vei katseensa Abigailin katseen mukana Cameroniin.
"Oii! Onko tuo nyt se sinun kämppiksesi? Eikö niin? Mennään sanomaan hei!"
Niamh veti Abigailin mukanaan niin, että hän oli kompastua korkoihinsa ja kaataa juomansa, mutta jotenkin Niamh itse ei koskaan kompuroinut. Abigailia ärsytti siskonsa täydellisyys niin suunnattomasti, että jos hänellä olisi ollut lainkaan selkärankaa, hän olisi jo tehnyt asialle jotain.
"Moi! Cameron, eikö niin!" Niamh tervehti Cameronia, jonka eteen pysähtyi leveästi hymyillen. "Upea asu!" hän hihkaisi myös, pyörän päällä istuvalle Bexille.

”Aivan, niinpä tietenkin! Bex”, hän löi otsaansa liioitellun teatraalisesti. Miten hän oli saattanut unohtaa Cameronin nimen? Helposti. Todella, todella helposti tänä iltana.
”Ihan mahtavasti!” Nainen hihkaisi. Hieno ilta tosiaankin, ja meno oli sen mukaista. Bexin huomio kääntyi saapuneeseen parivaljakkoon. Okei, näitä kahta hän ei tuntenut lainkaan, mutta ei se haitannut elämää. Piru näytti etäisesti tutulta. Tallilta siis varmaan hänkin.
”Kiitos! Tekin olette keksineet hienon teeman”, nainen vastasi pirteästi.

Gianluca hiipi hiljaa takavasemmalle ennen kuin kukaan ehtisi huomaamaan hänen pakoaan. Mies hihkui päänsä sisällä hiljaa itsekseen kun hän käveli sivummalle. Hänen pakonsa oli oikein onnistunut. Seuran sijaan juomapöytä kutsui Gianlucaa, sillä oli ilmiselvää, että hän kaipasi hieman rohkaisua pärjätäkseen paikan päällä pidempään. Hän asteli sinne ja nappasi itselleen hieman alkoholia verenkiertoon. Liikaa hän ei kuitenkaan suunnitellut juovansa. Se ei koskaan kuulunut Gianlucan tapoihin.

”Onneksi tämä ei ole kauhuelokuva”, Larissa virnisti jatkaen matkaa käytävää pitkin. Nurkan takaa ei tosiaankaan paljastunut monstereita, vaan lisää käytävää ja muutama huone, joiden ovet olivat avoinna. Uteliaisuus voitti, ja brasilialainen kurkisti toiseen sisälle.
”Oi, katso miten suloinen pieni takkahuone”, hän huokaisi ihastellen ja astui peremmälle huoneeseen, jonka aavistuksen tunkkainen ilma kertoi, ettei sitä ollut hetkeen käytetty. Matossa näkyi koirankarvoja, joten arvata saattoi, että nelijalkaiset olivat viimeksi vierailleet tässä huoneessa.

Andrea oli juuri sopivassa humalassa. Sellaisessa, että kun hän löysi Gianlucan, nainen heittäytyi miltein suoraan miehen syliin.
"Hei komistus! Ethän vain yritä karata, mussukka?"

Cameron hymähti vaisusti naisen elehdinnälle. Hän tiesi tuon tuskan varsin hyvin, vaikka olikin vesiselvänä. Hale, jotain? Niin mies ainakin muisteli.
"Se on hyvä." Vaikutti siltä, ettei kolmipyörällä vipeltäjä liioitellut.

Paikalle astellut parivaljakko ei aiheuttanut uutta sätkyä, ja osoittautui hyvinkin tutuksi.
"Kyllä." Hän vastasi Niamhin kysymykseen ja hymähti. Abigailille Cameron nyökkäsi tervehdykseksi. Ehkä he näkivät tarpeeksi päivisinkin.
"Hienot asut." Mies myötäili Bexin intoa ja kurtisti kulmiaan.
"Byrne?" Mies kysyi ja käänsi katseensa Niamhiin. Kyllä, hän puhutteli ihmisiä sukunimellä ja tajusi taas kuinka outoa se oli.

Gianluca säpsähti humalaisen naisen käydessä taas aivan liian lähelle. Hän ei uskaltanut tehdä asialle juuri mitään, sen sijaan hän yritti nojata kauemmas Andreasta mahdollisimman rauhassa. Vaivaantunut tuhahdus pääsi ilmoille kun Gianluca ei löytänyt mitään sanottavaa.

Amanda seurasi Larissaa, kurkistaen huoneeseen tuon perästä.
"Niin söpö!" Hän livahti toisen edestä peremmälle, pyörähtäen ympäri keskellä huonetta. Se oli tunkkainen mutta niin suloinen.
"Ihana huone. Haluan kotiin tällaisen takkahuoneen."

"Kiitos!" Niamh kiitti ilmeisen innokkaana. Teemabileet ja alkoholi eivät olleet hyvä yhdistelmä, sen verran Abigailkin tiesi jo siskostaan. Heidän täytyisi varmasti jättää korkokengät pelistä pois vielä jossain vaiheessa, sillä jos Abigailin alkoholinsieto oli surkea hänen paatumuksestaan huolimatta, oli Niamh verrattavissa 5-vuotiaaseen.
"Voi, miten hauska tavata!" Niamh jatkoi samalla kun Abigailin teki mieli kaivautua hänen takanaan koloon ja jäädä sinne masentumaan.
"Kiitos! Niin minustakin! Abbs muka väitti, ettei näissä kehtaisi mennä mihinkään, mutta minusta hän on ihan väärässä", nainen myhäili ja Abigailin teki mieli puristaa siskonsa kättä hyvin kovaa.
"Se olen minä!" hän hykersi vielä. "Sinun sukunimeäsi en tiedäkään..." nyt Abigail rutisti niin, että Niamh hiljeni.

Lemmikinsininen Alpine Sunbeam pysähtyi kartanon pihaan parkkeerattujen autojen joukkoon. Auton maavara oli ehkä hitusen liian matala täydelliseen maaseutuajoon, mutta kaikeksi onneksi Norwood Farmilta löytyi kunnollisia kulkupelijä myös niille keleille, jolloin hiekkainen tienpohja muuttui kiinteästä lähemmäs nestemäistä.
Vaaleahiuksinen karjapaimen loikkasi ketterästi ulos autostaan ja loi uteliaan katseen kartanoon, jonka alimmasta kerroksesta valot loistivat kutsuvana.
Marigold ei voinut kieltää, etteikö olisi ollut utelias näkemään sisäpuolelta rakennuksen, jota oli aiemmin ihastellut ainoastaan pihan puolelta tallin alueella kulkiessaan.
Nainen painoi tumman stetsonin reippaasti kiharretuille hiuksilleen ennen kuin suuntasi askeleensa kohti juhlapaikan ovea. Punaruudullinen paita ja todelliseen ranchtyöskentelyyn aivan liian lyhyt farkkuhame olivat löytyneet mukaan pakattujen vaatteiden joukosta jo valmiiksi, samoin kuin mokkanahkaiset saapikkaat, joiden korot olisivat olleet täysin naurettavat kotitilan maastossa. Hän oli täydentänyt asuaan kietaisemalla kaulansa ympärille punaisen huivin ja lanteidensa ympärille leveän vyön, jota asekotelon sijaan koristi siistille kerälle kiedottu tumma köysi lasson virkaa toimittamassa.
Musiikki humahti vastaan, kun Marigold avasi oven ja harppoi päättäväisesti sisään. Vaikkei Knox ollut lopulta päässyt mukaan ja sekä Wesley että Saskia säikähtäneet pelkästä ehdotuksesta, tallin amerikkalaisvahvistus oli kokenut lähteä lähes velvollisuudekseen käydä katsastamassa, kuinka Halloweenia tällä puolella merta juhlistettiin.

Abbs… Abigail! Ha, hän tiesi hienosti kaikkien nimet, ei siis mitään huolta!
”Ehdottomasti oli ihan väärässä, nuo ovat loistavat asut”, Bex vakuutti. Hän hymyili leveästi kolmikolle ja vilkaisi ympärilleen. Juhlat olivat lähteneet oikein loistavasti käyntiin. Kukaan ei tuntunut norkoilevan itsekseen missään liian kaukana muista, ja tasainen puheensorina ja naurunremakka taustalla soivan musiikin yli kertoivat, että vieraat viihtyivät. Ainakin joltakin osin.
”Kiva tavata teidät kaikki kunnolla”, nainen lisäsi. ”Joko kokeilitte hyytelöshotteja? Aivan mahtavaa tavaraa, niissä on kunnolla potkuakin”, Bex virnisti. Tai Didin lukuisia, toinen toistaan karmaisevamman teeman saaneita herkkuja. Tarjoiltavat eivät loppuisi hetkessä kesken, siitä pieni nainen oli varma.

Andrea kiehnäytyi vain lähemmäs.
"Nooooh, mitä? En minä pure?" Andrea antoi sormiensa juosta näppärästi miehen rintakehällä. Bex, tule pelastamaan ystäväsi, ennen kuin tämä menisi seksuaaliseksi ahdistukseksi.

Alfie hymyili, kun Oliver vakuutti pariskunnalla menevän hyvin. Hän oli aina iloinen kuullessaan onnistuneita rakkaustarinoita, saattoihan hän silloin edes haaveilla, että hän olisi joskus osa sellaista. Mies lehahti punaiseksi kysymyksen vuoksi.
”Ehen”, Alfie naurahti hermostuneena. Miten hän voisi, kun ei uskaltanut puhua kenellekään? Ihastuksiahan hänellä oli vaikka kahden käden sormille, vaikka niistäkin vain murto-osa oli sellaisia, jotka hänellä oli edes mahdollisuus tavata tosielämässä.
”Olen nyt keskittynyt töihin.” Se oli valhe, mutta kai se menisi läpi. Hän arveli muutenkin, että kaikki näkivät hänet vain multaa puutarhassa tonkivana outolintuna.

”Se olisi unelma, eikö olisikin?” Larissa huokaisi ihastuneena. Hän seurasi Amandan perässä keskemmälle huonetta, kallisti hieman päätään ja kietoi kätensä tytön vyötärön ympärille. Sääli, kun he eivät olleet tajunneet piilottaa alakerrassa enemmän tölkkejä Amandan kantositeeseen. He olisivat voineet istahtaa alas nojatuolille ja viettää siideripiknikkiä keskenään.
”Näytät karmaisevalta tänään. Ja silti niin kauniilta”, Larissa totesi sipaisten toisella kädellään Amandan hiuksia.

"Kuten myös." Cameron vastasi Niamhin toteamukseen. Kyllä, ihmisiä oli hauska tavata, ainakin joskus pienissä erissä.
Mies tunsi myötätuntoa Abigailia kohtaan. Ei hänkään olisi kehdannut lähteä ulos tuollaisissa vaatteissa. Onneksi häntä ei ollut kukaan pakottamassa tämän ihmeellisempään.
Ja hän oli jopa muistanut naisen sukunimen oiken. Tuon pohtiessa Cameronin omaa, ei mies huomannut Abigailin eleitä. Hän piti kysymystä normaalina, joten ei varsinaisesti sitä olisi ymmärtänytkään.
"Cameron Brown." Mies totesi ja hieraisi niskaansa. Kyllä, hänen sukunimestään sai väännettyä varsin hilpeitä vitsejä, mutta sen vaihtaminen ei vain ollut huvittanut.

Bexin kysellessä shoteista Cameron muisti miksi oli ollut pöydän äärellä.
"En ole." Hän vastasi totuudenmukaisesti ja vilkuili pöytää.
"Etsin... jotain muuta. Vaikka vettä." Juhlatunnelman pilaaminen aloitettu. Kenties.
Se oli todellakin harmi. Kantositeeseen olisi varmasti mahtunut vaikka muutamakin tölkki. Liiankin mieluusti hän siirtyi vähän lähemmäs Larissaa. Puna kohosi poskille siellä jossain meikin alla.
"Mmmh. Kiitos. Sinä olet kaunis prinsessa."

Oliver hymyili huvittuneesti. Hän muisti hyvin, kuinka oli itse antanut samantapaisen kiellon vastaukseksi siskonsa uteluihin. Oli hassua ajatella, että hän oli arkaillut kuukausia Didin pyytämistä ulos. Hyvinhän kaikki oli loppujen lopuksi järjestynyt, joten miksi hän oli arastellut sitä niin kauan?
”Se on ihan sallittua”, mies totesi, ”ja varmasti Fairchildit arvostavat sitä kovin.” Kukapa ei arvostanut hyvää, tunnollista työntekijää? Mistä puheenollen, mies vilkaisi epäluuloisena Bexin suuntaan, mutta pieni nainen tuntui käyttäytyvän - ainakin juuri nyt. Samaa ei tosin voinut sanoa Gianlucan ympärille itsensä kietoneesta Andreasta.
”Hetki pieni, palaan ihan kohta”, Oliver sanoi Alfielle, ennenkö suunnisti Andrean ja Gianlucan luokse. Hän taputti Andrean hartiaa.
”Bex kaipasi sinua. Kuulemma jotakin todella tärkeää. Elämän ja kuoleman kysymys”, hän totesi nyökäten suuntaan, jossa Jigsaw oleili. Jos hän oli jotain siskonsa kanssa asumisesta oppinut niin sen, miten naiset kommunikoivat keskenään. Katkennut kynsi oli maailmanloppu ja niin edespäin.
”Gianluca, mukava että tulit käymään. Kenties tahdot tulla tervehtimään muita?” Mies tarjosi merirosvoksi pukeutuneelle pakotietä nyökäten suuntaan, johon oli jättänyt Alfien. Hänen kävi sääliksi Cassin omistajaa. Kai hän voisi sen verran tehdä vastuulleen annetun ruunan omistajan eteen, että pelastaisi tuon Andrealta.

"Mukava tavata, Cameron Brown", Niamh hymyili kun Abigail taas toivoi, että Niamh voisi vain kadota ja lopettaa hänen työkavereidensa ahdistelun. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun hänen innokkuttaan sai olla häpeämässä silmät päästään. Onneksi Jigsaw nolon pyöränsä päällä tajusi avata suunsa ja mainita shotit. Äskenhän he vasta yhdet ottivat, mutta Abigail alkoi olla siinä pisteessä, että pari lisää ei hirveästi haittaisi vaan ennemminkin auttaisi. "Emme olekaan, nehän kuulostavat hyviltä, kiitos vinkistä", Niamhkin innostui ajatuksesta. "Heiii, älä yritä, tule ottamaan shotit meidän kanssa Cameron! Eikö niin Abbie?" hän kääntyi siskonsa puoleen ja Abigail nosti katseensa koroistaan. "Mhhm, joo mikäs siinä", hän esitti kuunnelleensa.

Oliver teki miehen pelastaessaan vuoden hyvän työn. Andrea kääntyi ympäri, etsien ystävänsä katseellaan. Hän lähti lantio keinuen kävelemään ystävänsä luo.
"Bex! Muru, kuulemma kaipasit!"

Bex virnisti leveästi Cameronille ja kahdelle sisarukselle.
”Shotteja kaikille!” Hän hihkaisi, kiepahti ympäri ja oli lähdössä hakemaan mainostamiaan juomia, kun huomasi Andrean. Kolmipyörä unohtui, kun pieni nainen kiepahti halaamaan Andreaa.
”Kaipaan sinua aina, kullannuppuseni”, nainen virnisti ja vapautti kätensä Andrean ympäriltä, jotta saattoi suoristaa huntua. ”Noin. Parempi. Olimme juuri menossa hakemaan shotteja. Löysin enkelin, pirun ja Hitmanin!” Se siitä oikeiden nimien käyttämisestä.

Andrea terästäytyi heti kun kuuli sanan shotti.
"Shotteja? Olen mukana! Kuka pelaa kanssani peer bongia? Ei Bex, hänen kanssa peli ei lopu koskaan."

Italialainen antoi epätoivoisen katseensa etsiä pelastusta muualta huoneesta. Kun hän näki vihdoin avun saapuvan, hän huokaisi helpotuksesta. Andrean lähtiessä ystävänsä luo, Gianluca suoristi paitaansa rintakehältään ja väläytti Oliverille pienen hymyn.
“Kiitos pelastuksesta, en olisi itse pärjännyt,” tummatukka kiitti helpottuneena. Hän oli pelastajalleen ikuisessa kiitollisuudenvelassa.

”Hyvä, siihen tähtäsinkin”, Larissa virnisti leveästi. Hän oli halunnut päivänsä - hyvä on, yönsä - prinsessana, ja tässä sitä oltiin. Tyttö kallisti päätään katsellen miettivänä Amandan kasvoja.
”Tiedätkö, nyt et ole sairaalassa etkä enosi vierashuoneessa”, Larissa pohti ääneen hymy huulille leviten.

Didi käveli Bexin ohitse ja pidätteli nauruaan joka kerta, kun näki ystävänsä tämän asussa. Kolmipyörä oli ollut aivan järjettömän hauska idea. Juuri nyt Didi ei kuitenkaan ollut tarpeeksi pitkällä illanvietossa, että olisi voinut liittyä Bexin ja Andrean seuraan, joten hän antoi olla, hörppäsi käsissään olevaa drinkkiä, jonka oli käynyt kaatamassa itselleen, ja käveli Oliverin ja Gianlucan luo. "Hei taas", hän vastasi hymyillen.

Amanda hymyili pehmeästi ja vilkaisi jalkojaan, joissa oli tekoverellä tuhritut, risaiset tennarit. Niin. Ei tosiaan ollut.
"En ole en. Taisit luvata minulle jotakin?"

”Ei Andrean kanssa pärjää kukaan”, mies lohdutti lähtien luovimaan tietään kauemmas naisesta, joka oli onneksi kadonnut ystävänsä seuraan. Yhtä mahdottomia molemmat.
”Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta, eikö se niin mene”, Oliver naurahti ja hymyili lämpimästi, kun huomasi Didin.
”Hei”, hän tervehti astuen naisen rinnalle, jotta saattoi ujuttaa kätensä Didin harteille. ”Didi, tässä on Gianluca… Anteeksi, en koskaan oppinut ääntämään sukunimeäsi”, mies pahoitteli hieraisten toisella kädellään niskaansa. ”Hän on Cassin, sen uuden vastuuhevoseni, omistaja. Gianluca, tämä on Didi, naisystäväni ja näiden juhlien emäntä.”

Oliko hän yllättynyt siitä, että shotit saivat porukassa kannatusta? Ei. Siitä, että hänen kieltäytymistään vastustettiin? Ei. Hän oli jopa kehittänyt hienon kieltäytymismetodin tähän, mutta se alkoi kuulostaa äärimmäisen huonolta idealta.

Kun paikalle pölähti vielä yksi innokas, varsin paljastavassa asussa ja läheisiin tunnelmiin Bexin kanssa, otti Cam vaistomaisesti takapakkia. Beer pongia? Jos joku halusi pelata varmaa häviäjää vastaan niin toki...
"Anteeksi, taidan kuitenkin jättää väliin." Mies totesi uudelleen ja hymähti.
"Lääkärin määräys." Hän tarkensi hieman. Ajatelkoot mitä hyvänsä, vaikka sitten alkoholistiksi tai jotain, friikkihän hän oli jo valmiiksi.
"Voin sitten siivota jälkiänne." Cam lupasi, itseasiassa täysin tosissaan. Saisipa ainakin olla avuksi.

Gianlucan huomio siirtyi paikalle ilmestyneeseen tummaveriseen naiseen. Gianluca hymyili Oliverille ja naiselle kun mies kaappasi naisen kainaloonsa. Oliverin pahoitellessa nimen lausumista Gianluca pudisti päätään hymyillen.
“Ei haittaa, monet eivät osaa,” Gianluca tyynnytteli. Oliverin jatkaessa esittelyä Gianluca nyökkäsi naiselle, yhä kevyt hymy piirteillään.
“Hauska tutustua.”

”Minä, minä!” Bex tarjoutui siitä huolimatta. Beer ponghan oli aivan mahtavaa! Ihan epäreilua, että Andrea tahtoi kieltäytyä pelaamasta sitä hänen kanssaan.
”Oh, karjapaimen!” Nainen hihkaisi osoittaen Marigoldin suuntaan. ”Lännen nopein hei, tule tänne!” Hän viittoi tuttavallisesti kädellään Marigoldia tulemaan heidän luokseen siitä välittämättä, ettei ollut koskaan ennen edes nähnyt vaaleahiuksista naista. Bex vilkaisi hämmentyneenä ympärilleen tajutessaan, ettei nähnyt kolmipyöräänsä missään. No, kyllä se varmaan kohta löytyisi.

Andrea huomasi sen miehen, joka kieltäytyi juomasta. Se oli haaste. Andrea rakasti haasteita! Hän hivuttautui lähemmäs, kehräten hiljaa.
"Noh? Jos lupaan että juodaan se sisilialaisittain?" Eli siis shotti suuhun ja suudelma. Mikä mainospuhe!
"Tai saat juoda sen navasta?"

Oliver meni menojaan ja Alfie seurasi sivusta, kuinka tuo houkutteli lähes vaatteettoman naisen merirosvoksi pukeutuneen kimpusta. Hänen pitäisi varmaan käydä useammin tallilla tai tutustua ihmisiin juhlissa, jos aikoisi tietää noiden nimet. Sillä hetkellä oma huone houkutti enemmän. Jokin ei saanut häntä innostumaan ihmisistä, jotka olivat vapaaehtoisesti niin vähissä vaatteissa juhlissa. Kartano parka, kaikkea senkin piti nähdä.

Katerina olisi halunnut olla yllättynyt, ettei kukaan tuntunut olevan hänen puolellaan papukaijan suhteen - tai oikeastaan minkään. Viimeistään Andrean pelmahtaessa paikalle hänen iltansa oli pilattu. Hän tuhahti ja kääntyi kannoillaan lähtien vastakaatamansa boolimukillisen kanssa etsimään jotakuta, joka ymmärtäisi häntä. Vaikka edes sen illan ajan. Hänen ei tarvinnut pyöriä eksyneenä kauaa, kun boolia (ja Katin pöydälle jättämän kuohuviinipullon) vihdoin käsiinsä saanut Kai löysi tuon. Heidän keskustelunsa oli molemmille sopivan kevyttä ja pirteää, eivätkä erityisesti Katerinan suunnalta tullut flirtti ja kosketukset suinkaan haitanneet.

"Hei, mukava tavata!" Didi hymyili leveästi ja katsoi italialaiseen. Hän ei millään saattanut pysyä perässä kaikista uusista hevosenomistajista ja työntekijöistä, mutta Oliverin kautta hän pysyi ainakin jotenkin kärryillä. Ja toki, tällaisissa illanvietoissa vasta ihmisiin tutustuikin. Didi toivoi, että kartano olisi pelastettavissa tämän illan tuhoilta sitten huomenna. Nyt hän mieluummin korjaisi hieman löysää ihmenaisen pantaansa, jonka ympäriltä hänen hartioilleen valuivat mustat kiharat, ja keskittyisi kaiken suunnittelun ja tekemisen jälkeen rentoutumaan rakkaiden ihmistensä kanssa.
"On aina mukavaa saada porukkaamme uusia ihmisiä, oletko sinä ja hevosesi viihtyneet täällä?" hän kysäisi Gianlucalta.

”Niin lupasin”, Larissa myönsi, siirtyi lähemmäs ja ujutti toisen kätensä rennosti Amandan niskan taakse. Amandan ei tarvinnut tietää, miten hänen sydämensä jätti lyönnin väliin, ennenkö syke tuplaantui, kun Larissa sulki välimatkan painaen pienen, kokeilevan suudelman Amandan huulille.

Se oli helpotus, kuten myös sekin, ettei asia ollut sen suurempi ongelma Gianlucalle. Hänellä oli riittämiin kokemuksia niistäkin hevosenomistajista, joille pienikin virhe oli maailmanloppu ja henkilökohtainen loukkaus. Oli helpottava tietää, ettei italialaismies ollut yksi heistä. Mies hymyili kuunnellessaan keskustelua, mutta ei kokenut tarpeelliseksi lisätä siihen mitään, olihan Didi esittänyt varsin hyvän kysymyksen. Kysymyksen, johon hän myös kovin tahtoi kuulla vastauksen, vaikka epäilikin, että olisi jo saanut kuulla ylemmältä taholta, jos Gianluca olisi valittanut hänen toiminnastaan eteenpäin. Onneksi ne päivät alkoivat olla takanapäin, kun tallin asiakkaat valittivat pelkästään hänen näkemisestään jo Effielle.

Harmiksi Larissa varmasti (tai Amanda oli varma) huomaisi miten hänen sydämensä pysähtyi. Pehmeä, kokeileva suudelma kartanon hämärässä takkahuoneessa ei olisi voinut olla oudompi kokemus hänen elämässään. Jotain mitä hän ei olisi uskonut kokevansa.

"Noh", Niamh hymyili valittelevasti. Hän ei ollut niin julma, että olisi pakottanut Cameronia mihinkään. "Tule nyt edes mukaamme, ettet jää ihan yksin", hän ehdotti.
Abigail vilkaisi Cameronia, he eivät olleet kovin läheisiä, eivät ainakaan kaikkien myrkytysdraamojen ja muiden työsählinkien jälkeen. Kummalekin tuntui sopivan paremmin se, että työt tehtiin ja samassa mökissä asuttiin, ja sillä selvä, ei mitään sen ihmeempiä. Ja nyt hänen siskonsa tuli ahdistelemaan häntä, ja Abigail tunsi olonsa osalliseksi tähän, vaikkei ollut pahemmin pukahtanutkaan. Ehkä hän saisi vielä vitkoiteltua Niamhin ahdistelemaan jotakuta toista.

Gianluca nyökkäsi naisen kysymykseen. Hän oli kuitenkin normaalia puheliaammalla tuulella, joten viestintä ei jäänyt pelkkään yksinkertaiseen eleeseen.
“Yllättävä hyvin, jos totta puhutaan,” mies sanahti. Hän oli tyytyväinen siitä, että oli viimein löytänyt järkevää juttuseuraa.
Larissa ei ehtinyt huomaamaan moisia, ei, kun tytön keskittyminen oli suunnattuna aivan toisaalle. Oma, pamppaileva sydän riitti hukuttamaan muut äänet veren kohinaan, ja Larissa sipaisi peukalollaan Amandan niskaa, kun nojautui poispäin.
”Vielä tällä planeetalla?” Larissan oli kuitenkin pakko kiusata, sillä miten muutenkaan sitä tilannetta olisi voinut lähestyä kuin huumorin keinoin.

Marigold oli tuskin ehtinyt antaa katseensa kiertää huoneessa, samaan aikaan tuttuja kasvoja etsien ja yksityiskohtia rekisteröiden, kun hän kuuli kutsun, jonka ainakin oletti koskevan itseään. Hän käänsi päänsä ääntä kohti ja huomasi pienen Jigsawn viittoilevan väkijoukossa. Asu hymyilytti väkisin, vaikka itse elokuvat olivatkin aivan kammottavia.
Marigold harppoi rennosti pikku-Jigsawn ja muun joukon luo, pysähtyi ja kosketti hattunsa lieriä tervehdykseksi tavalla, jonka jokainen yhtään westerniä nähnyt varmasti tunnisti.
"Howdy!"

Bex onneksi suostui pelaamaan, eikä Cameron joutunut kokeilemaan mitään uutta. Maskeeratun naisen alkaessa huudella karjapaimenta paikalle, vilkaisi mies ovea kohden ja etsi hahmon joukosta. Hienoa, häntä alkoi ahdistaa tämä väenpaljous. Lehmipoika totteli kutsua ja liittyi heidän seuraansa, Cameron tyytyi vastaamaan tuon tervehdykseen nyökkäämällä.

Andrea ei valitettavasti suostunut ymmärtämään hänen kieltäytymistään ja tarjosi varsin... epämääräisiä vaihtoehtoja normaalin nauttimistavan tilalle. Iholle kiinni käyminen ja äänensävy eivät varsinaisesti vakuuttaneet miestä, ja hän kiitteli onneaan ettei ollut syömässä mitään, nyt hän olisi nimittäin tukehtumassa. Pari perääntyvää askelta tulivat jälleen tarpeen ja Cam vältti täpärästi pöytään törmäämisen.

"E-ei kiitos." Hän sai änkytettyä ja hieraisi niskaansa uudemman kerran.
"P-pärjään näin. Voin tulla mukaan." Mies kiirehti lisäämään Niamhin sitä ehdottaessa. Hän voisi vain roikkua näiden vanavedessä. Ehkä hän herättäisi niin vähemmän huomiota kuin yksin nurkassa nysväämällä. Kaikista näistä ihmisistä Abigail ja tuon sisko vaikuttivat kaikista... Siedettävimmiltä.

Amanda vilkaisi Larissaa miltein pahasti tuon piikitellessä häntä. Ja kostoksi zombieksi meikattu tyttö puraisi tuota huulesta.
"Olen. Kuulen sinut kristallinkirkkaasti."

”Napakymppi”, Bex virnisti Marigoldille ja näytti käsillään kansainvälistä ok-symbolia. Vai oliko se sittenkin loukkaus jossakin maassa? Ihan sama. He viettivät Halloweenia, ei moisilla yksityiskohdilla ollut nyt mitään väliä.
”Ratsu vain puuttuu, ja asusi olisi täydellinen”, nainen lisäsi nauraen. Hevosiahan oli tallin täydeltä! Mistä tulikin mieleen, hänen täytyisi pukea Duffylle pirunsarvet päähän. Mutta ehkä huomenna. Se olisi hilpeä kuva lähetettäväksi Charlesille.

Andrea mutristi kevyesti huultaan tämänkin miehen poistuessa paikalta. Ehkä myöhemmin? Ihmiset olivat tylsiä. Kuului pitää hauskaa! Kun hän kääntyi ympäri, nainen tunnisti sen jenkin joka oli käynyt Miyaton kanssa muutamaan otteeseen.
"Niin olisi! Tosin se voisi mennä satulajuopumukseksi!"

”Hyvä”, Larissa ynähti puraisun yllättämänä. Teki mieli suudella tyttöä uudestaan - ja no, mikäpä häntä estäisi! Kukaan ei löytäisi heitä täältä, sillä bileet olivat kerroksen alempana. Hyvin hän voisi suudella Amandaa uudestaankin. Nyt kun kerrankin siihen oli tilaisuus. Hienon päänsisäisen perustelun jälkeen Larissa tavoitteli Amandan huulia uudestaan. Eihän sitä nyt voinut vain yhteen kertaan jättää, eihän?

Ei tietenkään. Yksi kerta olisi liian vähän. Amanda nojautui lähemmäs toista, suudellen Larissaa pehmeästi. Se oli hieman epävarmaa ja haparoivaa, mutta olihan se tytön ensisuudelma. Tai siis, toinen. Ikinä. Terve käsi laskeutui Larissan vyötärölle ja kiertyi kevyesti tuon selän taakse.
"Minun on varmaan turha väittää etten pidä sinusta tai tästä?"

Epävarmuudessa oli jotakin suloista, jos Larissalta kysyttiin, eikä se haitannut tyttöä lainkaan. Hän kohotti molemmat kätensä reunustamaan Amandan kasvoja ja sipaisi peukalollaan tytön poskea.
”Voit sinä väittää ihan mitä mielit. En vain usko sinua”, brasilialainen virnisti, ennenkö sukelsi uuteen suudelmaan keskittyen pitämään sen pehmeänä ja rauhallisena. Eihän hän tahtonut säikäyttää Amandaa pois, ei nyt, kun vihdoin pääsi suutelemaan tyttöä.

Alkoholia. Ivor oli aika varma että oli kuullut sen sanan aiemmin tänään tallilla ja puhetta kartanosta. Joten, Halloweenin nimeen vannoen hän oli maalannut kasvonsa valkoisiksi ja meikannut hyvin voimakkaat, tummat silmämeikit. Beetlejuicen inspiroima, hyvin istuva mekko ja jakkupuku vihreän peruukin kanssa saisivat olla tarpeeksi. Hän astui ovesta sisään, katuen hieman. Täällä oli tosiaan paljon porukkaa. Ärsytys Alanin tekemistä ohareista (miksi, he eivät edes seurustelleet vakavasti?) oli kuitenkin niin suuri, että valtaviin korkoihin varustautunut drag luovi tiensä juomapöydän luo, napaten vihreän jellyshotin itselleen.

"No sepä hyvä!" Didi vastasi vilpittömästi tyytyväisenä ja joi drinkkiään, se oli juuri sopivan makeaa hänelle, eikä liian tujua kuten osa tarjoiltavista juotavista, joihin hän tuskin koskisi koko illan aikana.
"Toivottavasti asiat jatkuvat hyvällä mallilla, mitä olen itse huomannut, niin Rosings Park on kyllä ainoa laatuaan", hän hymyili ja katsahti Oliveriin. Hän oli saanut täältä niin paljon.

”Sitä Rosings Park ehdottomasti on”, Oliverin oli myötäiltävä Didin sanoja. Hän ei ollut odottanut viihtyvänsä tallilla näin pitkään. Totuuden nimissä oli tunnustettava, että hän oli olettanut saavansa potkut ennen kolmen kuukauden täyttymistä työsopimuksessa, mutta toisin oli käynyt. Ja hän oli löytänyt Didin tallin kautta, joten Rosings Park oli antanut hänelle paljon enemmän kuin vain työn ja kodin.
”Toivottavasti sinä ja Cass kotiudutte nopeasti”, hän lisäsi hymyn kera. ”Kuinka kaukaa muutittekaan tänne?”

"Tule mukaan! Yay!" Niamh innostui ja lähti kipittämään kohti drinkkipöytää, josta he pian löysivätkin näitä kuuluisia hyytelöshotteja. Abigail käveli hitaammin siskonsa perästä ja oli tyytyväinen, ettei tuo enää vetänyt häntä ranteesta pitkin isoa salia.
"Tässä sinulle..." Niamh kääntyi siskonsa puoleen ja asetti hänen käsilleen hyllyvän palleron. Abigail katsoi sitä kuin ufoa. "Ai tämäkö minun pitäisi kaataa kurkkuuni, mitä helvettiä", hän mutisi, mutta seurasi hetken päästä isosiskonsa esimerkkiä ja kippasi ällöttävän shotin kurkkuunsa. Hän ei kyennyt estämään inhoavaa irvistystään. Tällaiset ihmeelliset bilekeksinnöt olivat aivan naurettavia. Jos halusi vetää viinaa, miksi sitä piti ottaa tällaisissa muodoissa kun hyvää sai suoraan pullosta.

Amanda ei ollut pakenemassa mihinkään. Alkoholi rentoutti sopivasti ja ehkä pari terapiakäyntiä olivat selkeyttäneet tytön ajatusmaailmaa tästä asiasta. Ehkä voisi koittaa? Hän vetäytyi hieman kauemmas, hengittääkseen.
"Tiedätkö mitä? Me emme ottaneet juotavaa ylös."

Tummatukka hymyili rakastavaisille. Didin nopea vilkaisu Oliveriin kertoi enemmän kuin tuhat sanaa ja Gianluca huomasi olevansa iloinen parin puolesta. Joskus oli hyvä näinkin, rentona ihmisseurassa ainaisen jännittämisen sijaan. Oliverin kysyessä Cassista, Gianluca vastasi hetimiten.
”Ihan tästä läheltä. Cass ei ole koskaan oikein viihtynyt yhdelläkään tallilla pitkään,” Gianluca kertoi. ”Nyt näyttää tosin hyvältä. Taidetaan viihtyä täällä hieman pidempäänkin.”

Larissa hymyili Amandalle siitä huolimatta, että hengittäminen kävi työstä. Hän ei ollut näin hengästynyt juostessaan orien rinnalla puoli tuntia. Ei varmasti ollut.
”Emme niin. Sääli”, tyttö huokaisi. Hän vilkaisi olkansa yli kohti ovea. ”Yritätkö sanoa, että pitäisi palata takaisin bileisiin?”

Elis saapui kartanolle muun jätkäporukan kanssa hieman myöhemmin, ja kuuli jo eteisestä valtaisan puheensorinan, satunnaiset kiljahdukset ja pienen musiikin jytkeen. Kartanon iso sali oli täynnä pukeutunutta väkeä, ja Draco Malfoyksi pukeutunut ruotsalaispoika soluttautui erinomaisesti joukkoon. Mustaan poolopaitaan ja suoriin housuihin pukeutuneena, vaaleat hiuksensa siististi asetellut ja muutoinkin tavanomaista siistimmältä näyttävä Elis seurasi muiden perässä drinkki- ja tarjoilupöydälle ja nautti Didin tekemistä antimista, ennen kuin siirtyi seurustelemaan milloin kenenkin kanssa.
Andrean nähdessään, hän ei tiennyt mihin katseensa suunnata, työnantajahan oli aivan kuin unohtanut vaatteensa johonkin. Noh, siitä huolimatta, juuri sopivasti alkoholia allaan, hän setvitteli tiensä kohti hieman tutumpaa seuruetta ja sinne päästyään levitti leveän hymyn kasvoilleen. "No päivää juhlaväki, saako leidien seuraan liittyä?" Hän puhui jo varsin sujuvasti englantia, vaikka hänestä itsestään typerältä kuulostava ruotsalainen aksentti oli yhä tallella.

Amanda puraisi pehmeästi huultaan. Larissan leuassa oli tekoverta. Se sai hänetn naurahtamaan hiljaa.
"Ei ihan vielä? Kiltti?" Englantilaistyttö ei halunnut palata ihan vielä.
"Vaikka voimmehan me pussailla ties miten pitkään, kun tulen yöksi."

Marigold nauroi ja puisteli hieman vaaleaa päätään.
"Piti jättää ratsu talliin, ei mahtunut sisään kartanon ovesta", hän selitti ja viittasi peukalollaan kohti ovea. Paksu texasilainen aksentti erottui jälleen selvästi, turhat kirjaimet tipahtelivat sanoista laventaen puhetta, mutta tänä iltana sitä olisi saattanut pitää ainoastaan täydellisenä omistautumisena valitulle roolille.
Ainakin, jos puhui karjapaimenen kanssa vain muutaman sanan illan aikana. Kukaan ei oikeasti olisi voinut olla niin omistautunut.
"Aivan upeaa, että ihmiset ovat viitsineet pukeutua! En yhtään tiennyt, mitä odottaa..."
Hän hymyili, hampaat paljastavaa hymyä, ja käänsi katseensa sitten tummaan pukuun pukeutuneeseen mieheen.
"Mukaan mihin, sugar ?"
Hänen huomionsa hakeutui hetkeksi paikalle ilmestyneeseen vaaleaan poikaan.
"Oh wow, Draco Malfoy?"

”Ymmärrettävää”, Bex vastasi nauraen, vaikka vilkaisikin heti kartanon oven suuntaan arvioiva kiilu katseessaan. Saisikohan hän Duffyn mahtumaan ovesta? Tai Javan. Java olisi pienempi, mutta Java oli myös tavattoman kiero hevonen. Duffy oli hilpeä tapaus, ja varmasti seuraisi häntä ilolla sisään kartanoonkin. Hetkinen, miksi hän edes tahtoi tuoda hevosen sisään kartanoon? Aivan, testatakseen, mahtuiko uljas ratsu todella ovesta sisään.
”Todellakin. Toivoimme tietenkin Didin kanssa, että kaikki pukeutuisivat, mutta onhan se ilo nähdä, että kutsua todella noudatettiin”, Bex virnisti. Hän kääntyi hymyilemään Elikselle, kun ruotsalaismies -poika?- liittyi heidän seuraansa.
”Enempi parempi. Suunnittelimme tässä beer pongin ääreen siirtymistä, ketkä tulee mukaan?”

Cowboyn heitättämä nimitys, jonka mies oletti koskevan häntä, sai Cameronin häkeltymään entistä enemmän. Ei nainen sillä varmastikaan mitään tarkoittanut, se vain tuli puskista näin... Tuntemattomien kesken.
"Heidän mukaansa." Cam sai todettua ja nyökkäsi piru-enkeli kaksikkoa kohden. Kuulosti muuten härskiltä. Ehkä olisi vain pitänyt pitää nokkansa ummessa.

Sen enempää hän ei ehtinyt cowboyta jututtaa, vaan seurasi lupauksensa mukaisesti sisaruksia drinkkipöydän luo. Ehtipä hän nähdä vilauksen tutun oloisesta elokuvahahmosta ennen seurasta poistumistaan.

Mies tutkaili epämääräisiä kehitelmiä Niamhin tarjoillessa sisarelleen jotakin.
Abigail ei ilmeisesti ollut kovin innostunut, vaikkakin sitten kiskaisi shotin alas.
Oli muuten hyvin kiusallista seisoskella tässä tyhjänpanttina. Paitsi että hän löysi itselleen lasin.
"Pitäkää hauskaa." Hän totesi, nyökäytti Abigailille päätään ja liukeni etsimään lähintä vessaa.
Vettä ja paikka jossa häntä tuskin alettaisiin ihan heti ahdistella uudelleen.

"Hienoa", Didi vastasi. "Olisi sääli, jos ette kykenisikään jäämään tänne", hän jatkoi ollakseen kohtelias. Kukapa haluaisi aina olla muuttamassa.

Niamh piti kartanobileistä. Hän ei ollut tavannut kovin montaa Rosingsilaista vielä, sillä Abbie tuntui pitävän hänet kaukana heistä, tuntemattomasta ja käsittämättömästä syystä, mutta hän oli silti vakuuttunut siitä, että Rosings Park oli mahtava paikka. Ainakin bileet olivat alkaneet hyvin, vaikka Cameron ei tuntunutkaan kovin innokkaalta seuralta. Toisaalta sitähän Abigail oli hänestä sanonutkin. "Nähdään myöhemmin" hän visersi Cameronin perään ja siirsi katseensa sitten väkijoukkoon.

Andrea yritti pysytellä hieman kauempana amerikkalaisnaisesta. Hän ei varsinaisesti tiennyt mitä tuo tiesi.
"Elis! Tule pelaamaan beer pongia! Joohan? Otetaan erä?" Andrea veti hevosenhoitajansa käsikynkkään kanssaan. Ei yhtään sopimatonta, kun oli pukeutunut alusvaatteisiin.
"... BEX! Bex! Kuka toi on?" Andrea osoitti pitkää ilmestystä vihreässä peruukissa.
"Kuka helvetti?"

”Mille naurat?” Larissa kysyi silmät huvituksesta siristyen. Hänellä oli tunne, että Amandan nauru johtui hänestä, mutta miksi? Mitä hän nyt oli tehnyt?
”Ei vielä”, hän myöntyi erittäin helposti ja sujautti kätensä Amandan selän ympärille varoen tosin hartiaa, joka oli kantositeessä. ”Voimme pussailla koko yön, jos haluat”, tyttö lupasi naurua äänessään.

Elis hymyili lämpimälle vastaanotolle.
"Kyllä! Mahtavaa, joku tunnistaa minut!" hän nauroi cowboylle. Hän oli kuvitellut, että hänen "asunsa" oli typerä.
"Ai beer pongia? Todellakin tulen", hän virnisti Andrealle eikä peruuttanut, kun Andrea vetäisi hänet vierelleen. "Kukapa voisi siitä kieltäytyä..." hän aloitti ja siirsi sitten myös katseensa Andrean osoittamaan suuntaan. Eliksen täytyi taistella pitääkseen suunsa kiinni. Sehän oli Ivor.

Amanda vilkaisi toisen leukaa.
"Sinulla on verta leuassa." Tuskin kukaan oli sanonut sellaista ihmiselle, jota suuteli ensimmäistä kertaa. Hän oli mielellään toisen lähellä.
"Täällä on ihanan hiljaista."

”Niinpä. Toivottavasti Cass tykästyy Rosingsiin. Talli on valloittanut meidät muut aivan kokonaan”, Oliver hieraisi niskaansa huvittuneena. Tosiaankin oli valloittanut. Hän oli täysin unohtanut, ettei ollut tahtonut työskennellä koko elämäänsä hevostallilla. Rosingsissa oli helppo viihtyä, jopa työntekijänä.

"... Voisi kieltäytyä mistä? Eeeliiiissss, muruu, ei saa jättää kesken. Andrea nykäisi kevyesti Elistä kädestä.

”Minulla on verta leuassa?” Larissa toisti häkeltyneenä, ennenkö tajusi, että Amandahan oli tekoveren peitossa. Hän naurahti. ”Niinpä tietysti.” Niin hänen tuuriaan, että hän onnistui sotkemaan itsensä suudellessaan Amandaa. No, kunhan hän vain muistaisi pyyhkiä leukansa puhtaaksi ennen juhliin palaamista, kaikki olisi aivan kunnossa.
”Niin on. Ei minulla ole mitään bileitä vastaan, mutta kun on jo parasta mahdollista seuraa tarjolla, ei siihen ympärille tarvitse viittäkymmentä muuta.”

Marigold virnisti vaalealle pojalle - Elisille, nimen yhdistäminen naamaan ei ollut kovinkaan hankalaa, vieressä nykivä nainen nyki tätä avuliaasti hihasta.
"Totta kai! Upea asu, muru!" hän kehräsi ja siirsi sitten itsekin katseensa kohti suuntaa, johon Elisin hihassa roikkuva nainen - tiesikö hän nimen? - oli osoittanut.
"Wow, näyttävää!"

”Eiköhän se. Ainakin siltä alkaa vaikuttamaan,” Gianluca totesi hymyillen. Alonzo tosin alkoi kyllästymään huomiotta jättämiseen ja alkoi näykkiä Gianlucan korvaa. Mies naurahti huvittuneena ja veti korvaansa poispäin linnusta, samalla tarjoten sormiaan sille. Muutama rapsutus ja eläin oli tyytyväinen. Silloin Gianluca tosin tuumasi, että olikohan lintu jo janoissaan. Se oli kyllä juonut Farplacessa, mutta siitä oli jo aikaa.
”Olisikohan jossain Alonzolle vettä?” Gianluca kyäisi viitaten papukaijaan.

"Niin. Verta." Amanda tarkensi pehmeästi. Hän siirti terveen kätensä Larissan poskelle. Hän ei ollut koskaan kuvitellut voivansa olla näi lähellä ketään. Se ei ollut hänen tyylistään.
"Sinä imartelet."

”En tiedä”, Bex vastasi, ”mutta menen ottamaan selvää!” Hihkaisun myötä lyhyt nainen katosi juhlijoiden sekaan. Ivor oli helppo löytää muiden joukosta, sillä mies oli naurettavan pitkä korkoineen ja peruukkeineen.
”Terve arvon Beetlejuice!” Bex tervehti pirteästi ja kumarsi liioitellun näyttävästi pitkälle miehelle. ”Mikä meno?” Siitä oli tullut hänen vakikysymyksensä tänä iltana.

Ivor miltein säpsähti pientä naista, ottaen mukillisen boolia.
"Eikö Sheetlejuice olisi parempi termi?" Haha, hauska sanaleikki. Beetlejuice, she, Sheetlejuice. Haha. Nokkelaa. Kukaan ei nauraisi. Ivor ei voinut vastustaa pienen kenttäratsastajan posken tökkäämistä, kiitos punaisten kiemuroiden.
"Joku vielä hukkuu poskiisi tänään. Ja ei vielä mikään meno. Vasta toinen lasillinen." Vihreä kieli paljasti ensimmäisen olleen vahvempaa.

"Beer pongista tietenkin! Mennäänkö pelaamaan?" hän ehdotti porukalle ja katsahti Andreaa, vaikkei vieläkään tiennyt mihin katseensa laskea. "Monta meitä tulee mukaan, tarvitaan tasaporukat" hän totesi.

”Ei se ole imartelua, jos se on totta”, Larissa puolustautui naurua äänessään. Mitä imartelua totuuden kertomisessa muka oli? Ei yhtään mitään. Hän painoi otsansa vasten Amandan otsaa antaen heidän nenänpäidensä hipaista toisiaan.
”Olen iloinen, että livistit enoltasi ja tulit juhlimaan tänään.”

Bexillä kesti sekunnin tai kenties kaksi ymmärtää Ivorin sanaleikin idea, mutta kun humaltuneet aivot sen keksivät, pärskähti nainen nauramaan.
”Täydellistä”, hän virnisti ja kurkotti täyttämään itselleenkin punaisen mukillisen boolia. Ei varmasti olisi ollut enää mitään tarvetta pisarallekaan alkoholia, mutta se oli hyvää. Ja nämä olivat juhlat. Juhliin kuului se, että tuli juoneeksi hieman enemmän kuin oli aikonut ja olisi ollut fiksua.
”Hukkukoot”, Bex totesi hörpäten reilun kulauksen boolia. ”Hopi hopi, sinulla on hieman kirittävää!” Tai hieman enemmänkin, jos häntä käytti vertailukohtana. Hän oli tosin aloittanut jo ennen juhlien alkua ja no, hän oli pikkiriikkinen nainen.

"Minä, sinä, Bex... Ainakin. Ketkä muut?" Andrea kuikuilu ympärilleen. Mihin se Jiggsawin hukkapätkä oli kadonnut!?

Amanda hymyili hieman leveämmin.
"Ole hyvä. Kiitos kun puhuir livistämään. Tarvitsin tätä." Amanda oli todella tarvinnut tätä. Ehkä hän voisi olla järkevä vasta myöhemmin ja kysyä mitä tämä kaikki olisi.
"Sinäkin olet kaunis. Oikeasti. Pidän sinusta prinsessana. Näen sinut yleensä aina työvaatteissasi."

Ivor pudisteli päätään naisen hitaalle sytytykselle.
"Oletko pelannut pelejä tänään?" Ivor virnisti mukamas nerokkaalle viittaukselleen. Hän otti pari reilua kulausta omasta juomastaan.

Beer pongia?
"Anteeksi, murut, minun on pakko jättää tällä kertaa väliin, pitää vielä päästä ajamaan takaisin", Marigold totesi päätään pudistellen.
"Mutta pitäkää te hauskaa!"
Hän keikautti uudelleen hattuaan ennen kuin liukeni väkijoukkoon. Juhlat tarjosivat loistavan mahdollisuuden yrittää tervehtiä mahdollisimman montaa uutta naamaa.

”Kukapa ei, kukapa ei”, Larissa naurahti. Hän ainakin oli tarvinnut vaihtelua päivärytmiinsä, joka koostui lähinnä Amandan ikkunasta sisään kiipeämisestä ja töistä. Oli mukavaa, kun saattoi tehdä jotain muutakin.
”Minäkin näen itseni yleensä aina vain työvaatteissani”, Larissa virnisti. Sen siitä sai, kun oli töissä sekopäisellä hevosenomistajalla. ”Prinsessana on aika kivaa. Voisinpa olla prinsessa useammin.”

"Voisit olla-" Amanda vaiensi itsensä, ennen kuin ehtisi sanoa enempää.
"Natasha oli oikeassa, ehkä ne kaksi jellyä olivat liikaa." Se olisi jo liikaa.

"Hän karkasi...johonkin", Elis kurtisti kulmiaan ja katseli ympärilleen. Ivor oli vaikea ohittaa rohkeassa asussaan ja hänen luotaan Elis bongasikin Bexin. Häntäkään ei ollut vaikea olla näkemättä ihmisjoukosta. "Aivan, ei se mitään", Elis siirsi katseensa cowboyhin ja heitti hänelle nopeat hyvästit, vaikkei hänellä ollut hajuakaan kuka hän oli ollut. "Bex on tuolla... tuon vihreäperuukkisen...luona."

”Olen”, Bex naurahti, ”mutta kukaan ei ole vielä kuollut. Ilta on onneksi vasta nuori”, hän lisäsi kiero virne punatuille huulille kohoten. Hän sattui tavoittamaan Eliksen katseen väkijoukon seasta ja taputti innoissaan käsiään muistaessaan aiemman puheen beer pongista.
”Kuules Sheetlejuice, nyt mennään pelaamaan beer pongia”, hän ilmoitti, tarttui turhia kursailematta Ivorin käteen ja lähti suunnistamaan Eliksen ja Andrean luokse.
”Oletko yhtään hyvä beer pongissa?” Bex kysyi Ivorilta, mutta ei jäänyt suotta odottamaan vastausta, ”me olemme yksi tiimi.” Hän suuntasi julistuksensa myös kahdelle muulle pelaajalle. Ivorin mielipidettä ei kysytty.

Ivor nytkähti kaikessa pituudessaan hieman alaspäin, kun Bex nykäisi kädestä. Jessus että nainen oli lyhyt, kun hän oli miltein kahdenkymmenensentin korissa! Ylienerginen kääpiö.
"Ai? Ja olen. Kuolettavan hyvä." Ivor virnisti. Jos jotakin, hän osasi juomapelit.

"Oh. Hei, saiko hän pelaajan? Bex!" Andrea irrotti Eliksestä, hyppien ja pomppien innostuksesta. Samoin tekivät hänen esille tyrkytetyt naisellisen avunsa siinä korsetissa. Joku muu olisi voinut jättää hyppimättä. Andrea ei.
"Beex, pelaamaaaan! Minä haluan olla Eliksen kanssa!"

Elis seurasi kuinka Ivor ja Bex lähtivät tulemaan kohti heitä ja beer pong-pöytää. No, tässähän heillä olisi joukkueet. Elis virnisti Andrean innolle ja nauroi. Hän siirtyi omaan päätyynsä pöytää ja rupesi nakkelemaan kuppeja kolmioon.

”Ole, minä olen… Sheetlen kanssa”, nainen vastasi pirteästi. Mitä sitten, ettei hän tiennyt Ivorin oikeaa nimeä? Ei se ollut niin tarkkaa. Hän naksautti niskansa kuin mukamas valmistautuisi pelin haasteeseen tarkkaavaisestikin. Ei tosiaankaan. Hän oli hyvä beer pongissa niin kauan, kun oli selvinpäin. Enää niin ei ollut. Ei sitten lainkaan. No, onneksi Ivor oli vannonut olevansa hyvä, ja pitkä mies oli vielä melkein vesiselväkin. Hän voisi olla se, joka onnistuisi heittämään pingispallon Andrean silmään. Tai tissivakoon.

”Natasha on ihan liian usein oikeassa”, Larissa puhahti. ”Mokoma ilonpilaaja.” Venäläistyttö oli henkisesti ainakin keski-ikäinen, jos häneltä kysyttiin, vaikka tämä ilta olikin paljastanut, että Natasha oli ainakin kerran elämässään lähtenyt klubille. Ja vielä alaikäisen Amandan kanssa. Kuinka hilpeää!

"Sheetle on hyvä." Ivor lupasi nauraen. Hän asettui Bexin viereen, virnuillen.
"Toivottavasti pidätte juomapeleistä." Ivor ei voinut olla soittamatta suutaan.
Andrea meni Eliksen kanssa samalle puolelle, nauraen.
"Bex ei osu enää edes ladon seinään!"

"Älä kerro sitä hänelle." Amanda nauroi käheästi, haudaten kasvonsa Larissan kaulaan.
"Olen pahoillani siitä kun huusin sinulle."

”En tietenkään kerro, en ole ihan typerä”, Larissa naurahti ja silitti kädellään Amandan selkää. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että tyttö nojaili häneen. Ei sitten mitään.
”Unohdettu juttu jo. Turha sitä on menneillä mieltä vaivata”, brasilialaistyttö vakuutti hymyn kera. Mitä väliä sillä enää oli, kun nyt Amanda oli tässä, hänen kanssaan?

Elis täytti kupit ja venytteli sitten olkiaan valmiina taistoon. Beer pong oli hänelle pyhä asia, jokaisen hyvän bileen kulmakivi. Hän peittoaisi Bexin ja Ivorin mielellään Andrean kanssa, vaikka olikin mukana lähinnä huvin vuoksi. "Odota vain", hän vastasi Ivorille ja virnisti poikamaisesti. Kun kupit olivat valmiit ja peli valmis alkamaan, Elis ojensi pingispallon kädestään Andrealle, "Naiset ensin."

Naama niin täynnä pakkelia, että sitä pursuaisi ihohuokosista kuukauden? Check. Oli hänelle maskia yritetty tyrkyttää, mutta halpa muoviläpyskä vain häiritsi ja hiosti. Meikkien valumisen ja sotkeutumisen hän vielä sieti.
Muutama metri rautaketjua? Nahkatakki, housut ja muut epämääräiset nahkavermeet? Check ja check. Liekkejä korvasi hiusvärispraylla ruman oranssiksi vedelty hiuskuontalo, jota Lesleyn maskeeraaja oli yrittänyt pöyhiä muka sekaisin ties millä myrkyllä. Ne muuten leimahtaisivat tarvittaessa oikeisiin liekkeihin. Heh heh. Pyörä oli myös väärän mallinen ja merkkinen, mutta mies ei ollut antanut sen häiritä huristellessaan pitkin pippaloita Newcasten ja Hexamin välillä Aaveajajaksi sonnustautuneena.

Hän oli saanut tuttuja pitkin saaripahasta, eikä voinut vierailla kaikkien luona. Yhdet juhlat hän halusi kuitenkin kuokkia näin Halloweenin kunniaksi. Rosings Park. Ihan vain uteliaisuudesta, se kartano nimittäin oli hieno.

Saapumisensa mies oli yrittänyt sovittaa niin, ettei kukaan huomaisi hänen olevan tuiki tuntematon. Kuitenkin niin aikaisin piti mennä, että jotain syötävää oli tarjolla. Ilmaista ruokaa!
Lesley parkkasi pyöränsä pihaan ja jäi kuuntelemaan sisältä kuuluvia ääniä. Hyvä, siellä oli vielä väkeä, hän ei ollut myöhässä. Survottuaan avaimet takkinsa taskuun mies hiippaili ovelle ja kurkisti sisään ennen koristeltuun tilaan astumista. Vautsi, olisi pitänyt ottaa se kamera mukaan, kännykällä kun ei saanut tässä valaistuksessa napsittua kunnollisia.

Lesley ei pitkään aikaillut ovella vaan suuntasi kulkunsa ruokia kohden, tervehtien pirteästi niitä jotka hänen suuntaansa sattuivat vilkaisemaan. Syödessä voisi seurata vaikka beer pongia. Peli näytti olevan vasta aluillaan.

”Pah!” Bex puhahti protestiksi. ”Sinä et edes saa pidettyä palloa näpeissäsi.” Hän oli kenties hukannut kolmipyöränsä, mutta kyllä hän onnistuisi beer pongissa. Ehkä. Kenties. Jos oikein kovin yrittäisi.
”Onnea yritykseen. Älä itke, kun epäonnistut. Elis voi lohduttaa”, nainen kiusasi Andreaa. Hän saattoi olla humalassa, mutta se ei tehnyt mitään tukahduttaakseen kilpailuhenkisyyttä, joka nosti päätään.

Amanda halasi Larissaa sillä terveellä kädellään.
"Minun piti vain... Saada jutella psykologille."

”Ja nytkö kaikki on okei?” Larissa kysyi päätään kallistaen. Oliko se edes oikea kysymys? Ihan sama, meni jo.

Andrea sihtasi hyvän hetken, ennen kuin heitti palloa. Ja osui.
"JES! Siitä, juo se!" Nainen pyöri ja hyppi, kuin olisi voittanut suuret kenttäkisat. Ivor nauroi tuon innolle.
"Odota vain."

Amanda nyökkäsi.
"Ainakin sinne päin. Tai siis, sekaisin olen edelleen, kuin seinäkello." Hän naurahti pehmeästi. Brasilialainen hevosenhoitaja tuoksui niin hyvältä. Ja oli lämmin.

Bex odotti hetken, josko Ivor innostuisi juomaan mukin tyhjäksi, mutta ei jäänyt protestoimaan kohtaloaan tarttuessaan punaiseen mukiin ja kulauttaessaan sen tyhjäksi.
”Sinä taisit unohtaa, että jokainen osuma tarkoittaa lisää juotavaa meille”, Bex virnisti laskiessaan tyhjän kupin alas. Se saattoi pelin sääntöjen valossa olla häviö mutta hei, oliko alkoholin juominen koskaan huono juttu?
Oli se silloin, kun sen seurauksena ei osunut pingispallolla mukiin. Hupsista.

”Olet oikein hieno seinäkello”, Larissa vakuutti nauraen. Sekaisin tai ei, Amanda oli hieno nuori nainen.

"Mmm." Amanda halasi Larissaa vielä kerran tiukemmin. Sitten oli kai aika pyyhkäiste tekoveri tuon leuasta.
"Mennäänkö takaisin?"

Larissa vastasi halaukseen hymy huulillaan.
”Mennään”, hän myöntyi pienen huokaisun kera. Hänellä olisi koko yö aikaa halailla Amandaa. Nyt voisi yhtä hyvin mennä nauttimaan juhlista, joita tuskin järjestettäisiin koskaan uudestaan. Ei ainakaan, jos kartanon omistajat saisivat tietää, mihin käyttöön historiallinen rakennus oli päätynyt.

Henkilöksi, joka oli tottunut toimimaan eläinten kanssa - sellaisten, joille selkäänsä ei pitänyt kääntää hetkeksikään - Marigold osoitti hämmästyttävää lyhytnäköisyyttä kävellessään katse aivan muualle kuin suoraan eteensä suunnattuna. Niin kävi, kun jäi suustaan kiinni ja yritti samaan aikaan edetä jo seuraavaan paikkaan. Kieltä kymmenelle hammasriville ja niin päin pois, mutta havaintokykyä ei tällä hetkellä edes sitä puolikasta tynnyrillistä.
Karjapaimen havahtui vasta, kun oli käytännössä kävellä jonkun syliin. Hän teki nopean pysähdysliikkeen ja käänsi samaan aikaan katseen viimein menosuuntaansa.
"Apua, anteeksi!" nainen henkäisi, keikautti hattuaan hieman taaksepäin ja puhkesi samassa valkean hammasrivistön paljastavaan hymyyn, katseen osuessa miehen kirkkaanoranssiksi värjättyihin hiuksiin.
"Ghost Rider! Oh, wow, muru, aivan upea puku!"

Amanda lähti toisen perässä takaisin, livahtaen saliin. Missähän Natasha oli? Tuo kaipaisi ehkä pelastusta...

Elis nappasi ohi menneen pingispallon ketterästi käteensä ja keskitti sitten energiansa tähtäämään. Viime pelistä oli hetki mutta kaipa nuo taidot olivat yhä hallussa. Elis tähtäsi ja heitti, pallo kolahti mukin nurkkaan muttei mennyt sisään. Nuorimies päästi turhautuneen ähkäisyn.

Ivor virnisti ja otti pallon sormiinsa. Hän heitti ja osui, kirkkaasti. Andrea tarttui auliisti mukiin, juoden sen vetämättä henkeä välissä. Ja lopuksi röyhtäisi hurmaavasti.
"Ihanaa pelata naisten kansa." Ivor heitti nauraen.

Larissa antoi katseensa kiertää juhlijoiden keskuudessa, kun he palasivat takaisin. Pieni tilannepäivitys, jos niin sopi sanoa. Bex oli helppo löytää puhtaasti siitä syystä, että nainen oli minikokoinen mutta sai aikaan yhtä paljon ääntä kuin palosireeni. Beer pongia. Sieltä löytyi myös joukko muita tuttuja kasvoja, mutta Natashaa ei näkynyt.
”Tuolla”, Larissa nyökkäsi Amandalle epäillen, että tyttökin etsi venäläistä siinä missä hänkin. Natasha oli tullut vedetyksi mukaan kierrokseen twisteriä, jossa jokaiselle värilliselle ruudulle oli asetettu juoma, joka täytyi luonnollisesti kumota ennenkö käden tai jalan saattoi asettaa ruutuun. Venäläistyttö oli kiertynyt varsin epämukavaan asentoon koettaessaan käyttää hyväkseen niitä värillisiä palluroita, jotka joku oli jo tyhjentänyt hänen edellään, ja seuraavan kierroksen haaste osoittautui liian vaikeaksi. Natasha putosi pelistä, mutta niin putosivat muutkin pelaajat.
”Minne oikein katositte?” Tyttö supatti kiirehtien äkkiä muutaman askeleen päähän twister-matosta, ettei vahingossakaan joutuisi peliin uudestaan mukaan, kun joku alkoi täyttää kuppeja ja valmistella peliä uutta kierrosta varten.

”Hys nyt”, Bex nauroi Ivorin kommentille. Hienosti meni! He olivat todellisia hienostoneitejä Andrean kanssa. Aivan selvästi. Todellakin. Ehdottomasti.
Tai sitten eivät.

Amanda koetti hillitä hymyään.
"Kävin säikäyttämässä Larissan kummitustarinoilla." Ainoa uskottava selitys ja sillälailla.
"Näytit viihtyvän. Harmi että käsi on siteessä, olen hyvä twisterissä." Amanda venyi ja paukkui miltein naurettavuuksiin asti.

Andrea otti pallon juotuaan, pyöräyttäen silmiään. Hän onnistui heilahtamaan heittäessään ja sai pallon lentämään mukavasti Ivorin peruukin kiehkuraan ja jäänään sinne. Mies nauroi hyvin paskaista naurua.
"Ei tämä ole golfia, neitiseni."

”Hyi”, Natasha irvisti. Ehkä twister ei ollut ollut paha hinta siitä, että hän oli saanut välttää kummitustarinat.
”Tiedän mitä pelaamme, kun olet kunnossa”, Larissa virnisti. ”Voimme pitää lautapeli-illan!” Hyvä suunnitella ohjelmaa jo niin paljon eteenpäin, eikö totta?

"Noh! Olette molemmat ihan tylsiä..." Amanda narisi nenäänsä.
"Pelataan! Ja pidetään! Natasha myös!"

Elis naurahti ja kun Andrea hieman heilahti, tarjosi hän tukea kädellään. Pallo ei todellakaan mennyt minne piti, mutta Elis nauroi remakasti. Seuraavalla kerralla hän osuisi eivätkä he olisi enää häviöllä.

Lesley oli uppoutunut ruokapöydän antimiin eikä juuri kiinnittänyt huomiota ympäristöönsä. Eikä tässä metakassa muutenkaan erottanut, kenen askeleet menivät ja mihin suuntaan.

Mies havahtui äkisti, kun joku oli pölähtämässä syliin asti varoituksetta. Lesley kääntyi pikaisesti ja tasapainotteli samalla lautasta, pyrkien mahdollisimman pieniin menetyksiin sen sisällössä, onnistuen siinä jopa kohtalaisen hyvin.

Hattupäisen alkaessa puhua, levisi Lesleyn kasvoille vähintäänkin yhtä leveä hymy kuin tuolla.
"Hei, ei se mitään, kaikki paikat ehjänä eikä lattia lainehdi!" Mies hihkaisi vähintäänkin yhtä paksulla aksentilla kuin keskustelukumppaninsa.
"Kiitos, ystävättäreni teki ihmeitä. Myrkytti minulta varmaan vuosia pois, mutta kai tämä on sen arvoista." Hän jatkoi virnistäen ja kohotti lautastaan hieman.
"Hieno... Cowgirl asu?" Lesley ehdotti varovaisesti ja silmäili naista päästä varpaisiin. Jos hänellä olisi ollut hattu, tuossa puvussa tarkeneminen olisi ansainnut ainakin yhden noston.

Kun Bex vielä sai pallon sujahtamaan komeasti mukiin omalla heitollaan, saattoi nainen tuulettaa railakkaasti.
”Mitä sanoitkaan siitä ladon seinästä?” Nainen nauroi Andrealle. Tuo oli heittänyt pallon Ivorin peruukkiin! Hän oli sentään vain heittänyt hieman ohitse ensimmäisellä kerralla ja osunut nyt. Hän oli selkeästi voitolla, jos häneltä kysyttiin.

”Hyvä on”, Natasha myöntyi. ”Kunhan siihen twisteriin ei sisälly alkoholia.” Hän oli juonut tänä iltana enemmän kuin varmaan koko vuonna ennen tätä.
”Voimme kutsua myös Mayben ja varmaan tallilta olisi muitakin tulijoita. Kaspar, kenties?” Larissa pohti kietoen kätensä sekä Amandan että Natashan ympärille.

Amanda hymyili ja nyökkäsi. Miksi ei, Maybe ainakin. Tuon kanssa oli hauskaa viettää aikaa. Taas se sama tunne läikähti sisällä, kun Natashakin pääsi kainaloon, vaikka hän halusi pysyä piilossa.

Marigold jähmettyi hetkeksi täysin, kun kodikkaan tuttu murre upposi naisen tajuntaan. Se hetki, kun muukalaisten joukosta tunnisti oman kansansa laulun, oli ihmeellinen. Ja sai hänen päästämään ilahtuneen vinkaisun, jolla onnistui yleensä säikäyttämään kämppäkaverinsa.
"Ei ole totta! Muru, mistäpäin sinä olet?" hänen oli pakko kysyä, aivan ensimmäiseksi.. Jos texasilaiset pitivät itseään omana kansanaan jo muutenkin, korostui se tässä brittioletettujen valtaamassa huoneessa entisestään.
Leveä hymy pysyi hänen kasvoillaan ja sai vaaleanvihreät silmät siristymään.
"Oh, sinun täytyy ehdottomasti kehua häntä! Aivan upeaa!"
Hän pudisti päätään ja keinautti naurahtaen vartaloaan, kun mies kommentoi hänen asuaan.
"Mmm, piti mennä sieltä, missä aita on matalin. Muutin aika vasta, joten pukuvarastoa ei ole ehtinyt kertymään. Mutta tämä tuntuu joka tapauksessa olevan se stereotypia, joka monilla on, joten miksi ei?"

”Onnea yritykseen saada Kaspar mukaan”, Natasha naurahti epäuskoisena. Twisterin oli oltava mailikaupalla teiniprinssin arvon alapuolella.
”Minulla on keinoni”, Larissa virnisti. ”Mutta ei puhuta siitä nyt. Meillä on vielä nämä juhlat käynnissä!” Hän rutisti Amandaa tiukemmin ja käänsi kolmikon katsomaan huoneen keskiön suuntaan.
”Mitäs seuraavaksi keksisimme?” Larissa pohti antaen katseensa kiertää juhlaväessä.

Elis nappasi mukin käteensä ja kulautti kaljan varsin helposti alas kurkustaan. Sitten hän heitti ja pallo sujahti suoraan yhteen kupeista. "Ha!" hän huudahti voitokkaana ja hymyili Andrealle. Kyllä he vielä voittaisivat.

Amanda katseli ympärilleen. Nälkä ehkä.
"Voisin hakea jotakin syötävää. Etten ole ihan liian humalassa pian." Hän lähti kohti tarjoiluja, potien nyt jo valinnanvaikeutta.

Ivor huokaisi ja otti kupin, juoden sen myös vauhdilla. Jos tiesi kuka kaiken maskin ja meikin alla oli, sitä olisi hankala uskoa että hän osasi juoda niin. Ivor heitti pallon ja sai sen osumaan yhteen kuppiin, josta se vielä ponkaisi seuraavaan. Kai se oli osunut aiemman reunaan ja ottanut vauhtia.
"Ha!siitä saitte!"

”Et valehdellut, kun sanoit olevasi kuolettavan hyvä tässä”, Bex nauroi Ivorille. ”Siitäs saitte! Nauttikaa krapulastanne huomenna!” Hyvähän hänen oli ilakoida, kun oli itsekin juonut varsin reippaalla kädellä pitkin iltaa.

”Hyvä idea”, Natasha komppasi ja heti, kun Larissa liikahti eteenpäin suunnistaakseen pöydän luokse, livisti venäläinen brasilialaistytön otteesta. Larissa tuntui muuttuvan vain sitä läheisyydenkaipuisemmaksi, mitä pidemmälle ilta eteni. Kai alkoholi toi brasilialaisesta esiin moista piirrettä vielä tavallistakin enemmän - ja jo tavallisessa Larissassa oli aivan liikaa Natashalle.
”Oi, onpa täällä vaikka mitä tarjolla”, Larissa henkäisi ihastuneena, nappasi paperilautasen käteensä ja alkoi kasata naposteltavaa sille. Mitä nopeammin hän söisi, sitä nopeammin hän voisi taas liimautua Amandan kylkeen.

Amanda tuskin saisi tarpeekseen Larissan läheisyydestä tänään. Hän kasasi pienelle lautaselle kaikenlaista.
"Minun pitää syödä viikko kaikkea superruokaa tämän jälkeen. Jestas."

Innokas vinkaisu oli kieltämättä hämmentävä äännähdys, mutta Lesley ei voinut olla naurahtamatta Marigoldin innostukselle. Kyllä maailma todellakin oli pieni, kun kaksi texasilaista päätyy saman katon alle Briteissä. Hän varmaan niksauttaisi leukanivelensä virnuilemalla yhtään enempää.
"Austinista." Mies vastasi ja hymähti. Sitten mentäisiin jo kammottavalle puolelle, jos lehmityttö oli samasta kaupungista, vaikkakin miljoonan asukkaan sellaisesta.
"Entäs sinä?" Lesley uteli ja laski lautasen käsistään ja teki tilaa pöydän luokse saapuneelle velle. Hän heilauttaisi lautasen kohta jonkun naamaan vahingossa.

"Vien terveiset hänelle." Mies lupasi ja pörrötti hiuksiaan. Yllättävän hyvin hänen nassunsa oli kestänyt ympäriinsä suhaamista. Tämä pakkeli ei muuten varmaan lähtenyt vedellä irti. Hieno havainto näin keskellä yötä, kauppojen mentyä kiinni.
"Ei kerrota kenellekään. Suurin osa tästäkin asusta löytyi vaatekaapista valmiiksi ja hahmo valikoitui siksi." Hän teeskenteli kuiskaavansa ja irvisti.

"Näytät hyvältä, menit yli mistä kohti aitaa tahansa." Lesley totesi ja toivoi, ettei kuulostanut kovinkaan niljakkaalta setämieheltä.
"Olen muuten Lesley. Kenen kanssa minun on ilo jutella?" Mies tiedusteli ja ojensi kättään Marigoldille. Käytöstavat ne olla pitää!

Marigold räpäytti yllättyneesti silmiään.
”Niin läheltä! Minä olen maalaistyttö, meillä on ranch Washingtonissa, Doe Runissa, jos tiedät paikan..?”
Läheltä oli tietenkin aina suhteellinen käsite, mutta Texasin kokoisessa osavaltiossa alle kahden tunnin ajomatka ei ollut mitenkään suunnaton matkan, varsinkin, kun Austin oli kuitenkin yksi lähimmistä suurkaupungeista.
Salaliittolaisen elkeet kirvoittivat naurahduksen naisen huulilta. Hyvin luontevasti Marigold ojensi kätensä hipaisemaan miehen takinhihaa, kun tämä kertoi omankin asunsa koostuvan suurimmaksi osaksi jo valmiiksi kaapissa olleista asusteista.
”Se on silti upea! Ajatko oikeastikin moottoripyörää, kun oli tällaiset varusteet valmiina kaapissa?”
Esitetty kohteliaisuus sai hänet poseeraamaan käsi hatunlierillä, mutta hyväntuulinen nauru pilasi dramaattisen vaikutelman.
”Voi muru, kiitos! Et näytä huonolta itsekään...”
Hän tarttui ojennettuun käteen.
”Marigold. Hauska tutustua, Lesley!”

”Ei yksi ilta missään tunnu”, Larissa virnisti napaten vielä toisenkin pienen muffinssin lautaselleen ja ujuttaen yhden Natashan lautaselle. Venäläistyttö ei edes ollut huomannut, miten lautanen täyttyi hänen huomaamattaan enemmän Larissan toimesta, mutta Natasha kurtisti kulmiaan katsoessaan ruokamäärää.
”Voimme aina keksiä jotakin tekemistä, jolla saamme kulutettua paljon energiaa”, Larissa ehdotti Amandalle vilkuillen ympärilleen. Ensin tosin ruokaa, ettei alkoholi potkaisisi liian kovasti. Sen jälkeen voisi käydä säätämässä musiikkia kovemmalle ja laittaa tanssibileet pystyyn. Tai jotakin.

"Herranen aika, niin läheltä?" Lesleykin hengähti kuullessaan, mistä lehmityttö oli kotoisin. Pieni suuri maailma, kaksi tuntia ei todellakaan ollut mitään kun puhuttiin yhdysvaltojen mittakaavasta.
"Kuulostaa kyllä tutulta, olen varmasti ainakin ajanut ohitse kerran jos toisenkin." Lesley jatkoi hetken kulmat kurtussa aprikoituaan. Ja kuullut nimen muussakin yhteydessä. Oliko joku maininnut ostaneensa hevosen tai lehmiä sieltä? Ei voinut muistaa, liian kauan aikaa.

Marigoldin hipaistessa hihaa, nosti Lesley sitä hieman paremmin näytille ja nyökkäsi tuon kehuille.
"Kyllä vain. Joku voisi väittää, että se on huono harrastus tässä ilmastossa, mutta ihan hyvin se sujuu." Mies totesi hykertäen ja vilkaisi ovea kohden. Toivottavasti hänen ajokkinsa ei ollut kenenkään edessä. Varashälytin alkaisi itkeä, jos joku yrittäisi siirtää kaksipyöräistä. Humalainen hiippari säikähtämässä? Katastrofin alku.

"Hauska tutustua Marigold." Lesley vastasi ja puristi lehmitytön kättä.
"Sanoit olevasi maalaistyttö? Oletko täällä kenties töissä vai kenties toimintaa laajentamassa?" Mies uteli. Pitihän sitä nyt saada selville, mikä kanssakansalaisen oli tälle puolen rapakkoa houkutellut.

Marigold puisteli päätään Lesleyn huomiolle ilmastosta.
”Voi muru, tiedän! Texasin sää on ehkä epävakainen, mutta siellä ei tarvitse odottaa kuin viisi minuuttia, ja se jo vaihtuu. Täällä ollessani olen onnistunut bongaamaan vasta harmaan ja vähän vähemmän harmaan ilman…”
Hän naurahti ja kohtautti harteitaan.
”Ei sillä, ei se estä minun ystäväänikään. Hän on sitä mieltä, että mutkaiset tiet tarjoavat vain lisäjännitystä.”
Knox oli, kaikella rakkaudella, toisinaan täydellinen sekopää.

Äänistä päätellen beer pong oli jo hyvässä vauhdissa, ja Marigold antoi katseensa hakeutua hetkeksi pelin suuntaan. Nopeasti hän kääntyi kuitenkin takaisin Lesleyn puoleen ja väläytti taas yhden hampaat paljastavan hymyn.
”Kerran maalaistyttö, aina maailaistyttö. Ja kyllä, tulin tänne töihin. Ystäväni perhefirma avasi tytäryhtiön Euroopan puolelle. Animal Kingdom, jos olet sattunut kuulemaan? Heidän eläimiään on esiintynyt monissa tuotannoissa.”
Marigold oli uskomattoman ylpeä Knoxista ja siitä, mitä tämä oli jo ehtinyt vuoden aikana saavuttaa.
”Etsin meille sopivia hevosia, ne ovat minun erikoisalaani.”
Hän hymyili Lesleylle, kallistaen päätään.
”Mutta mikä sinut itsesi toi tänne? Eivät ajokelit, selvästikään.”

"Kohta tuntuu." Leffaherkut, kakkua, nyt tämä, muuten vain herkut... Pian Amanda olisi pallo!
"Tanssitaanhan me?" Amanda vilkaisi kahta muuta. Itku pääsisi jos ei.

Pieni palloushan oli vain suloista!
”Tietenkin”, Larissa innostui heti. Hän oli aina valmis tanssimaan, tosin juuri nyt syöminen oli hyvä aloitus, ettei tanssiminen päättyisi konttaamiseen ennenkö ehtisi edes alkamaan.

Ei, kun yritti olla kilpaurheilija. Larissan lantio taas oli yksi ihanimpia asioita mitä Amanda keksi, joten tavallaan hän oli ehkä samaa mieltä.
"ja sitä ennen jotain juotavaa." Nyt hän oli urhoollinen ja otti itselleen vettä.

”Hyvä idea sekin”, Larissa nauroi. ”Olet tänään täynnä pelkkiä hyviä ideoita.” Natasha pudisti päätään seuratessaan kahden tytön keskustelua ja tyhjensi lautastaan hyvällä ruokahalulla. Olisi ehkä pitänyt napsia syötävää pitkin iltaa, eikä vain juoda alkoholipitoisia juomia pelkältään. Oli se kumma, miten näitä asioita ei koskaan tuntunut oppivan, vaikka toisti samat virheet kerrasta toiseen.
”Mitä luulet, voimmeko vain mennä sörkkimään musiikkia, vai joudummeko etsimään jonkun tekemään sen puolestamme? Tai antamaan luvan?” Larissa pohti syödessään muffinssiaan tyytyväisenä. Hän oli taipumassa kovasti sen puoleen, että he vain pelmahtaisivat läppärille, joka oli kytkettynä äänentoistojärjestelmään. Ei kai Spotifyn tai Apple Musicin tai mistä ikinä tätä musiikkia oli tähän asti soitettukaan, käyttäminen nyt niin vaikeaa voisi olla.

"Sanos muuta. Harmaata ja paljon pilviä. Ja vielä vähän lisää pilviä." Lesley totesi teennäisen happamasti.
"Ystävälläsi on tismalleen oikea asenne. Vie terveisiä." Mutainen tie, vesilätäköt ja yhtäkkiset lumipyryt. Mikäs sen parempaa? Saipahan ainakin laittaa taitonsa koetukselle.

Marigoldin kertoessa tulleensa töihin, kohotti Lesley uteliaana kulmiaan. Animal Kingdom? Taas nimi, jonka hän oli ehkä kuullut jossain, muttei itse omistanut suurempaa kokemusta. Marigoldin jatkaessa totesi mies, että oli luultavasti kuullut paikan mainittavan elokuvien yhteydessä.
Lehmitytön sitten mainitessa hevoset, kirkastui hänen ilmeensä entisestään, vaikkei Lesley suureksi hevosihmiseksi itseään voinut kutsua. Tuotanto ja hevoset kuitenkin kuulostivat stunt eläimiltä, näyttäviä, vauhtia ja 'vaarallisia' tilanteita. Sen lisäksi, että homma kuulosti oikeasti mielenkiintoiselta muutenkin.
"Vau, kuulostaa todella mahtavalta hommalta. Olen ratsastanut muutaman kerran... Tai no, ollut selässä kun hevonen juoksee." Lesley totesi ja nauroi vain hiljentyäkseen nopeasti. Hupsis.

"Minä tulin ajamaan Euroopan läpi. Jäin ihmettelemään Brexittiä ja etsimään töitä." Mies kertoi naurahtaen ja kohautti harteitaan.
"Olen käynyt pyörähtämässä Ranskassa ja Saksassa, mutta sen pidemmälle en ole vielä ehtinyt, eikä kiirettä ole." Toistaiseksi töiden kanssa oli ollut vähän hankalaa joten säästöjen kerryttäminen tökki. No, ehkä vielä joskus.
"Sinä varmaan reissaat työn perässä paljon?" Ainakin naisen ammatti kuulosti siltä, että matkustus oli elinehto.

Lesleyn kuvaus ratsastuskokemuksestaan sai Marigoldinkin nauramaan – nauru ja hymy olivat aina herkässä – vaikka hän olikin huomaavinaan, että Lesley hiljeni kovin äkkiä. Hävettikö miestä nauraa ääneen? Ehkä se ei olisi mikään ihme, olihan hän itsekin saanut jo moneen kertaan kuulla nauravansa liian kovaa tai liian teennäisesti, tai näyttävänsä typerältä tehdessään niin.
”No mutta muru, sittenhän olet onnistunut jo sisäistämään lännenratsastuksen perusajatuksen”, hän huomautti. Ainakin, jos brittiläisiltä kollegoilta kysyttiin.
”Jos onnistuit vielä pysyttelemään selässä putoamatta ja pysäyttämään hevosen, niin sehän on jo loistava alku.”
Hän sysäsi stetsonia hieman taaemmas ja pyyhkäisi kasvoille valahtaneen hiussuortuvan syrjään. Tämän takia hiukset olivat aina työskennellessä kiinni, vaikka elokuvat kuinka halusivatkin viljellä kuvia lehmitytöistä ratsastamassa hiukset hulmuten. Toivottoman rasittavaa hommaa.
”Wow, kuulostaa upealta! On varmaan upeaa nähdä, kun maisemat vaihtuvat ympärillä… Ainakin, jos sää sattuu suosimaan hieman enemmän kuin täällä. Millaisia töitä olet etsinyt?”
Miehen kysymys sai hänet väkisinkin hymyilemään, onnellisuus uudesta työpaikasta hehkui läpi. Eikä Marigold ollut koskaan kokenut tarvetta kätkeä hyvää mieltään.
”Voi, en vielä! Mutta toivottavasti pian. Onhan se melkoinen muutos, kun on ensin asunut tiukasti yhdessä paikassa. Valitsin jopa yliopiston ihan vain sen mukaan, että sinne oli lyhyt ajomatka kotoa.”
Mikä oli, näin jälkikäteen ajateltuna, ollut hänen tähänastisen elämänsä paras päätös.
Marigold vilkaisi Lesleyn lautasta pitelevää kättä.
”Anteeksi muru, sinähän et ehdi edes syödä, kun minä höpötän… Kieltä kymmenelle hammasriville”, hän pahoitteli nolona. Toinen texasilainen ymmärtäisi varmasti sanonnan merkityksen. Puhelias mikä puhelias.

Lesley tuuletti pienieleisesti, kun Marigold totesi hänen sisäistäneen lännenratsastuksen alkeet.
"Loistavaa, siihen minä vähän pyrinkin!" Hän hihkaisi hekottaen ja pudisteli päätään. Pysäyttäminen oli ollut hakusassa, vanha tamma oli todennäköisesti jarruttanut vain siksi, että aita tuli vastaan. Tai siksi että vanha rutiini, jonka ansioista tamma hänet oli radan ympäri vienyt lähes ohjeitta, vaati tekemään niin portin kohdalla... Lesley oli kuitenkin pysynyt selässä, enemmän tai vähemmän perunasäkkiä imitoiden.

"Korjaan kaikkea, missä on moottori, pyyhin vanhusten takamuksia ja kääntelen hampurilaisia..." Lesley kurtisti kulmiaan todetessaan, kuinka epämiellyttävältä yhdistelmältä kaksi jälkimmäistä kuulosti.
"Enimmäkseen etsin autokorjaamo hommia, mutta en nyrpistä nenääni millekään." Hän tarkensi ja hymähti. Ei voinut olla kranttu, kun elannon hankkimisesta oli kyse. Marigold oli selvästikin iloinen omasta ammatistaan, eikä sitä voinut olla huomaamatta. Sietikin olla, tuon ammatti kuulosti oikein mahtavalta ja nainen oli varmasti tehnyt paljon töitä kammetakseen itsensä siihen.

Lehmitytön sitten kertoessa lisää työnkuvastaan kuunteli Lesley uteliaana.
"Voi, se on kyllä valtava muutos. Mutta matkalaukku elämään tottuu äkkiä, varsinkin kun on tekemistä." Mies lupaili. Ainakin hänelle oli käynyt niin.

Marigoldin pahoitellessa puheliaisuuttaan heilautti mies vähättelevästi kättään ja puuskahti hyväntuulisesti.
"Kanssakansalaisen tapaamisesta pitää ottaa ilo irti. Tämä ruoka ei ole hetkeen kasvattamassa jalkoja, eikä kukaan ole heittämässä minua ulos joten, anna mennä muru." Lesley totesi silmäänsä iskien.
"Täkäläinen ruoka on kyllä hyvää. Löysin kahvilan jossa tarjotaan herkullisia skonsseja, ne myyjät alkavat kohta tunnistaa minut." Mies jupisi ja upotti hampaansa pieneen kuppikakkuun.
"Toisaalta kunnon grillikylkeä on ikävä." Niitä harvoja asioita joita hän Teksasista tosissaan ikävöi.

Marigold tirskahti hyväntuulisesti Lesleyn kulmienkurtistukselle, joka todennäköisesti johtui kahden työnkuvan yhdistymisestä muodostuvasta mielikuvasta. Kieltämättä se ei ollut kaikkein viehkein mahdollinen.
Vihreissä silmissä välkähti kiinnostusta, kun Lesley kertoi etsimänsä työtä autojen parissa.
”Oh? Voi sugar, ehkä voisit joskus kurkistaa minunkin autoni moottoria. Se on aivan ihana kulkupeli, mutta jättänyt tien varteen jo kahdesti. Molemmilla kerroilla olen saanut vian korjattua, mutta epäilen, että pari osaa kaipaa silti vaihtamista. Vähintään.”
Knoxin ostama Sunbeam oli siitä huolimatta ihanin auto, jonka nainen saattoi itselleen kuvitella. Sitä paitsi se oli riittävän vanhaa mallia, niin että konepellin saattoi aivan huoletta avata ja asioita tökkiä ilman, että oli pelkoa peruutustutkan tai jonkin muun hienouden tuhoamisesta.
Lesleyn ystävälliset sanat saivat hänet väkisinkin hymyilemään.
”Olet ihana, kun sanot noin. Mutta nyt on hyvä matkustaa, kun ei ole samalla tavalla velvollisuutta olla kotona.”
Vaikka totta kai farmia ja sen eläimiä tulisi joka kuvausmatkalla ikävä. Jopa mieltään ruokakuppiaan paiskomalla osoittavaa Pavlov-päärynää.
Tutun puheenparren kuuleminen oli niin ihanaa, että Marigoldin olisi tehnyt mieli nauraa. Hän hipaisi pehmeästi Lesleyn käsivartta, siitä puhtaasta ilosta, että tunsi jonkun ymmärtävän.
”Minusta tuntuu, että kaikki täkäläinen ruoka on keltaista”, hän huokaisi. Ainakin pääruuat, ellei kyse sitten ollut ruusukaalista.
”Minä taas ikävöin kunnon chiliä. Onhan Hexhamissakin meksikolainen ravintola, mutta ei se ole sama… Enkä ole vieläkään oppinut kokkaamaan vain parille ihmiselle, aivan toivotonta!”

Kun Marigold ehdotti autonsa moottorin vilkaisua, oirekuvauksen kera, katsahti Lesley ovea kohden. Hän olisi ollut valmis hyökkäämään töihin heti, jos olisi ollut vähänkään valoisampaa.
"Voin, tietenkin. Kerrot vain missä ja milloin niin tulen tutkimaan." Lesley piti vanhoista autoista, paljolti samasta syystä kuin Marigold. Niitä sai sörkkiä itse, eikä jokin pieni-hieno-osa vetänyt hernettä nenäänsä. Ja osiin pääsi yleensäkin käsiksi itse. Vielä joku pälli keksisi, ettei öljyjä saa vaihtaa itse...
Marigoldin mainitessa velvollisuuden olla kotona, tai pikemminkin sen puutteen, Lesley tyytyi nyökäyttämään päätään. Jep, hän tiesi tunteen.
Naisen sitten mainitessa keltaisen ruuan, kurtisti mies kulmiaan ja katsahti lautaselleen.
"No nyt kun sanot. Enpä ole huomannutkaan." Ei ehkä nyt tarjolla oleva ruoka, mutta kaikki muu kylläkin. Paljon keltaista. Mielenkiintoista.
"Voi, chiliä. Et olisi muistuttanut." Lesley mutisi haaveilevasti ja hykersi Marigoldin voivotellessa parille ihmiselle kokkaamisen toivottomuutta.
"Olen siitä kummallinen, että osaan kokata muutamalle." Lesley irvisti ja söi loput kuppikakustaan. Mitenhän asian muotoilisi, ettei tulisi paljastaneeksi liikaa.
"Muutin nuorena omilleni. Sitä ennen olin niin... kokeileva kokki. että sain porttikiellon vanhempieni keittiöön. He eivät halunneet, että tarjoilen vieraille banaani chiliä. Hyvää ruokaa ei kuulemma saa pilata hedelmillä." Tarina oli suurimmaksi osaksi jopa totta ja sai Lesleyn hykertämään. Hän ei ollut edes varma oliko tuon sanonut hänen isänsä vai äitinsä, niin kauan siitäkin oli.