Never can’t learn too much

[Kaikille avoin peli, tulkaa pelaamaan Hannan seuraksi : ) ]

Hanna käveli tarhojen luo riimunnaru kädessään. Sää oli lämmin ja aurinkokin pilkisti pilvien takaa aina silloin tällöin. Hevoset yksi toisensa jälkeen käänsivät päänsä kohti tulijaa, kun tämä käveli reippain askelin kohti hevostensa tarhaa. Pian kuuluikin tuttu hirnahdus. Hanna hymähti. Lordi hirnui tai hörisi hänelle aina saavuttuaan tallille, mutta tällä kertaa Hanna ei ottaisi ruunaa ensin liikutettavakseen. Hän oli ajatellut ensin pitää Careylle pienen puomitreenin ja sitten hypätä vähän esteitä Lordilla. Lordi seisoi portilla ja seurasi tulijaa höristen. Portille tullessaan Hanna silitti ruunan turpaa ja katsahti hymyillen taaempana seisovaa tammaa. Carey katsoi häntä, muttei ollut yhtä kiinnostunut hänestä kuin Lordi. Hanna tiesi, että veisi vähän aikaa ennen kuin tamma oppisi luottamaan uuteen omistajaansa.

Hanna kumartui portin alitse ja käveli tamman luo. Carey seurasi häntä katseellaan ja odotti hänen pääsevän tämän luokse. Hanna taputti Careyn kaulaa ja rapsutti harjan juuresta, josta tamma selvästi piti. Hän napsautti riimunnarun kiinni riimuun ja talutti hevostaan kohti porttia. Hän joutui hieman ajamaan Lordia pois portin edestä päästäkseen tarhasta ilman ylimääräistä irti olevaa hevosta. Portin Laitettuaan portin kiinni ja taluttaessaan Careyta talliin Hanna kuuli Lordin hirnuvan. Hannan kävi ruunaa sääliksi. Se ei ollut tottunut siihen, että jäisi tarhaan odottamaan, kunnes Hanna hakisi hänet myöhemmin. Lordin oli kuitenkin opittava, ettei ollut enää ainoa Hannan omistama hevonen, joten se joutuisi odottamaan välillä. Hanna talutti Careyn käytävälle ja laittoi tämän kiinni molemmin puolin käytävää. Hanna oli ottanut harjat valmiiksi harjauspaikalle ja nappasi sieltä piikkisuan ja pölyharjan. Hän alkoi harjata tammaa ja seurasi tämän liikehdintää ja reaktioita. Hän haluaisi oppia tuntemaan tammansa läpikotoisin.

[Katerina astuu kehiin.]

Katerina harjasi Alekseita orikäytävällä. Hevonen ei ollut likainen, se oli hoidettu sopimuksen mukaan, mutta kai harjaaminen oli tapa näyttää muille hevostaitoja. Kuka vain tosin harjaisi käytävällä yllättävän leppoisasti seisovan orin, mutta Kat tunsi sen silti tarpeelliseksi. Hevosen vaalea karva kiilteli ikkunoista paistavassa auringossa. Tuntui hyvältä olla tallilla. Hän oli jäänyt silittämään Aleksein silkkistä turpaa, kun kuuli toiselta käytävältä hevosen kavion kolahduksia. Joku toi hevosen sisälle ja alkoi äänistä päätellen harjata sitä käytävällä.

Utelias mieli kaipasi vastausta avoimiin kysymyksiin. Hän kehtasi jättää hienon hevosensa käytävälle yksinään, kun siirtyi kurkkaamaan toiselle käytävälle.
”Hei”, Kat tervehti iloisena ja asteli hevosen ja tuon harjaajan luokse. Hän jäi vähän matkan päähän katselemaan, kun ei uskaltanut suin päin hyökätä hevosen kimppuun.
”Katerina”, hän esitteli itsensä. Hämärästi hän saattoi muistaa nähneensä naisen aiemminkin. Hän ei todellakaan muistanut mustahiuksisen nimeä, joten ei edes yrittänyt. Mitä sitten, jos oli jo esitellyt itsensä aiemmin?

”Oletko menossa ratsastamaan?” Typerä kysymys, tietysti oli.
”Haluatko seuraa? Olen juuri varustamassa hevostani”, hän sanoi teennäisen ystävällisesti. Oikeasti hän ratsasti mieluusti yksin. Oli ajanhukkaa  häiriintyä toisten ajattelemattomista ratsastusteistä ja jutustelusta. Hän kuitenkin koki parhaaksi tutustua tallilla kävijöihin. Siitä voisi olla hyötyä tulevaisuudessa.

Carey nosti päätään ja käänsi korvansa eteenpäin kohti tulijaa. Hanna huomasi tämän ja kääntyi itsekin katsomaan kyseiseen suuntaan. Hän näki vaaleahiuksisen naisen, joka oli suurin piirtein samankokoinen kuin hän itse. Hanna jätti harjaamisen kesken ja asteli tamman kaulan kohdalle hymyillen tulijalle ystävällisesti. ”Hei vaan, olen Hanna”, hän vastasi Katerinan tervehdykseen. Hän ei muistanut, oliko nähnyt naista aikaisemmin. Rosings Parkissa oli niin paljon ihmisiä, joihin hän ei ollut vielä tutustunut tai joita hän ei ollut vielä nähnyt. Hannasta oli kuitenkin aina kiva tutustua uusiin ihmisiin.

”Joo, olen menossa kentälle”, Hanna vastasi ja katsahti Careyta. ”Kyllä seura kelpaa, jos sua ei haittaa, että laitan vähän puomeja”, hän jatkoi ja katsahti Katerinaan edelleen hymy kasvoilla. Hannalla ei ollut mitään ratsastusseuraa vastaan, paitsi silloin, jos toinen ei osannut käyttäytyä ottaen muita huomioon. Carey heilautti päätään ja nosti etukavionsa ilmaa huitoen. Hanna kääntyi tamman puoleen. ”Carey, lopeta!”, hän komensi tammaansa tiukasti, jolloin tamma laski jalkansa, mutta heilutteli yhä päätään, sillä se oli mielestään odottanut tarpeeksi.

”Se on vähän kärsimätön”, Hanna sanoi Katerinalle ja siirtyi takasin harjaamaan hevostaan. ”Me vasta vielä totutellaan toisiimme, joten varoitan, että menomme ei välttämättä näytä vielä nätiltä”, hän jatkoi ja virnisti Katerinalle. ”En vain ole tottunut vielä sen herkkyyteen”, hän jatkoi siirtyen harjaamaan tamman mahaa, jolloin se luimisti korvansa ja nosti hieman päätään. Hanna ei jaksanut välittää tammansa oikkuilusta, vaan jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pian hän olikin saanut hevosensa harjattua ja vaihtoi harjan kaviokoukkuun. ”Millainen hevonen sulla on?” hän kysyi samalla, kun putsasi tamman kavioita.

Hanna, selvä, hän painoi nimen mieleensä. Katerina tutkaili hevosta katseellaan. Se oli suuri ja näyttävä, joskaan hän ei välittänyt sekavärisestä ruunipäistärikön ulkonäöstä sen suuremmin. Oli hän varmasti tamman nähny aiemmin, vaan kiinnitti huomionsa ennemmin uljaisiin mustiin tai valkoisen kimoihin hevosiin. Myös tallilla asustava ruunivoikko herätti kaikessa omituisuudessaan hänen huomionsa.
"Emmeköhän mahdu", nainen naurahti toisen sanoille puomeista. Kentän olisi voinut jakaa kolmella ja se olisi silti ollut tilava kahdelle. Siitä hän piti, sillä Rosings Parkin iso kenttä mahdollisti itsenäisen harjoittelun isommassakin porukassa. Tilat olivat muutenkin varsin hulppeat, eikä hänellä ollut valitettavaa.

Careyn kerjääminen sai hänet hymähtämään. Höpsö hevonen, huomiota vailla kuten hänen Alekseinsakin. Hän muisti vasta jättäneensä orin yksinään, mutta toistaiseksi hevonen ei ainakaan pitänyt suurta hälyä itsestään. Se oli varsin säyseä hoidettava ja seisoi käytävällä yleensä ihan nätisti. Mitä nyt hermostuksissaan tai innoissaan saattoi askeltaa edes takaisin.
"Se vaikuttaa persoonalliselta", Katerina sanoi tietämättä itsekään oliko se kehu. Ainakin luimisteleva tamma osasi vetää huomion itseensä.

"Aleksei on lipizzanhevosori", hän esitteli. Olihan toisen täytynyt nähdä se. Kuin nimensä tunnistaen hevonen hirnahti kimeästi ja pitkään toisella käytävällä. Sen omistaja naurahti aidosti.
"Varsin kärsimätön hänkin." Nainen astui askeleen taemmas.
"Käyn varustamassa sen. Nähdään kentällä." Niine sanoineen hän käveli suoraan satulahuoneeseen hakeakseen orille satulan ja suitset. Suojia hän ei ajatellut laittaa, sillä hevonen varoi jalkojaan eivätkä he hyppäisi. Tavallinen nivelsuitsitus valikoitui muutamien suitsien seasta ja satulaksi hän otti valkoisella huovalla varustetun mustan koulusatulan. Katerina saattoi vain kiittää hevosensa vastuuhoitajaa Lucy Collinsia siitä, että hevosen valkoisetkin varusteet hohtivat puhtauttaan. Tallilla palvelu kyllä pelasi.

Hanna hymähti itsekseen kuullessaan Katerinan kommentin Careyn persoonallisuudesta. Tammallahan oli temperamenttia ja oma tahto mikä teki tästä vähän omanlaatuisen oikuttelevan diivan, joka osasi olla ihana, kun asiat menivät sille sopivalla tavalla. Hanna katsahti Katerinaa, kun tämä kertoi hevosestaan. Hirnahdus toiselta käytävältä sai Hannan hieman naurahtamaan. Olihan hän lipizzan nähnyt monta kertaa, niin näyttävä ja uljas hevonen se oli kaikessa komeudessaan. ”Juu, nähdään siellä”, Hanna sanoi Katerinalle tämän mennessä orin luokse.

Hanna käveli varustehuoneelle ja nappasi Careyn yleissatulan, kun ei muutakaan ollut vielä ehtinyt ostaa. Suitsien kohdalla hän hieman empi. Ottaisiko hän estesuitset vai tavalliseen menoon tarkoitetut suitset. Estesuitsissa oli hieman vahvempi kuolain ja martingaali hillitsemään tamman kuumumista ja tavallisissa olivat pehmeämmät kolmipalat ilman apuohjia. Hanna päätti varmuuden vuoksi ottaa estesuitset. Eihän sitä ikinä tiennyt, mitä mieltä Carey oli tällä kertaa puomeista. Käytävältä alkoi kuulua tamman kavion kuovinta, joten Hanna lähti reippaasti varustamaan tätä.

Tamman luokse päästyään hän pujotti riimun tämän kaulaan ja laittoi suitset tamman päähän. Carey otti kuolaimet kiltisti ja pureskeli niitä hieman. Hannan otettua satulan tamma löi heti korvat luimuun ja heilutteli päätään, kuten aina. Siitä Hanna ei piitannut, sillä Carey ei ollut koskaan (vielä) yrittänyt näykkiä tai purra häntä protestoinnistaan huolimatta. Hanna laittoi vielä ruskean kypäränsä ja saappaansa, kunnes vapautti hevosensa ja talutti tämän kentälle. Samalla kun hän talutti hevostaan, hän haki puomeja ja järjesteli niitä kentän kauimmaiseen päätyyn erilaisiksi tehtäviksi. Tamma sai samalla vähän alkukäyntejä ja tutustui maahan laitettuihin puomeihin. Hanna laittoi puomit lähelle toista kulmaa viuhkamuodostelmaan, suoraan jonoksi raviväleillä uran sisäpuolelle ja yhden puomin pääty-ympyrän keskelle. Tämän jälkeen Hanna talutti Careyn kentän keskelle ja sääti vielä satulavyön tamman luimistellessa ennen kuin ponnisti tämän selkään. Hanna keräsi ohjat käteen pitäen niitä vielä puolipitkinä alkukäyntien ajan. Hän ohjasi tamman painoavuillaan käyntiin, jolloin tamma lähti käynnissä kohti uraa. Hanna ohjasi Careyn kiertämään vasempaan suuntaan.

Katerina oli varustanut hevosensa ongelmitta. Hän ei ollut ehtinyt edes miettiä, käyttäytyisikö ori hyvin vai ei. Se oli hyvä päivä, hän odotti ratsastusta innolla. Yleensä hän ratsasti vain kevyen kouluohjelman, tai vastakohtana vaati niin vaikeita, että sekä hevonen että ratsastaja turhautuivat. Ei tuntunut olevan välimallia, ei tapaa, jolla hevosen koulutusta olisi edistetty hänen tahtomallaan vauhdilla. Se suututti naista, mutta toisaalta sinä päivänä hän voisi vaikka kokeilla puomeja toisen seurana. Aleksei pärskähteli ja heitteli päätään innostuneena. Ratsastaja veti vielä kypärän päähänsä ja lähti sitten taluttamaan ohjien päässä kevyesti tanssahtelevaa ratsuaan kentälle. Onneksi oli ihana ilma.

Valtava kenttä oli jo puomitettu, kun ratsukko saapui sinne Hannan ja Careyn seuraksi. Katerina talutti hevosensa kaartoon, tarkisti jalustimien pituuden, kiristi satulavyön ja heitti itsensä selkään monen vuoden kokemuksen antamalla sulavuudella ja varmuudella. Aleksei otti sivuaskelia, kun hän vasta keräili ohjia ja yritti löytää tasapainon alati liikkuvan hevosen satulassa. Naisen koko olemus kiristyi sillä sekunnilla, kun hevonen alkoi näyttää patoutunutta energiaansa. Muista positiivinen asenne, hyvin menee, hän muistutteli itselleen ohjatessaan hevosta painoavuin uralle.

Muutaman kierroksen jälkeen Katerina keräsi ohjaa entisestään ja sai sähäkän hevosen terästäytymään avuille. Se oli jo varastamassa raviin ja kokosi itseään, kun joutui taistelemaan ohjaa vastaan. Lipizzan energia näkyi korkeassa, lähes hypähtelevässä kaksitahtiseksi muuttuneessa käynnintapaisessa. Sen pelleily sai Katerinan naurahtamaan. Hän otti energiaa purkaakseen laukan ja oli horjahtaa hevosen hypähtäessä kolmitahtiseen askellajiin. Aleksei nosteli jalkojaan korkeammalle kuin normaali sen kokoinen hevonen. Se eteni varsin nopein askelin, vaan vauhtia oli enemmän ylös kuin eteenpäin. Kentän 120 metriä pitkä sivu hujahti ohi hetkessä. Katerina kokosi ratsuaan ja käänsi sen toiseen päätyyn ympyrälle. Hiljalleen Aleksein askel alkoi rauhoittua, vaikka se edelleen jatkui erittäin näyttävänä, hieman erikoisenakin. Laukka tasaantui ja lopulta hevonen malttoi hidastaa jälleen käyntiin. Naisen posket punoittivat vauhdin huumasta. Jos jotakin, sitä hän rakasti hevosessaan. Tuon vauhdikasta, näyttävää askellusta kaikissa askellajeissa, ja innokasta laukkaa.

Kierroksen käveltyään Katerina saapui kentälle. Carey katsoi hevosta, mutta ei reagoinut sen enempää. Tamma oli varmasti nähnyt orin useamman kerran, eikä jaksanut piitata. Hanna alkoi koota ohjia, johon Carey vastasi reippaammalla tahdilla. Tamma oli tottunut siihen, että ohjien keräyksen jälkeen tempo lisääntyisi. Hanna hidasti tammaa painoapujensa avulla, johon tamma vastasi. Käynnissä Hannalla ei ollut Careyn kanssa mitään ongelmia, mutta ravissa ja laukassa, varsinkin jos oli pelkän askellajin lisäksi muita keskittymistä vaativia tehtäviä, hänellä oli vielä vähän vaikeuksia. Hanna vilkaisi toista ratsukkoa ja huomasi lipizzan energisyyden. Hän hymähti orin kaksitahtiselle käynnille.

Hanna aloitti pohkeenväistöillä. Hän väistätti tamma uran sisäpuolelle ja sitten taas takaisin uralle. Välillä hän pysäytti tamman tarkistaakseen, olisiko tämä kuulolla. Carey meni hyvin, mikäli välillä takaosa jäi väistössä välillä jälkeen, mutta se johtui Hannasta. Carey oli herkkä painoavuille ja se huomasi ratsastajan vinoudet tai muut huolimattomuudet. Ratsastajalla täytyi olla keskivartalo hyvin hallinnassa, ja olihan Hannalla hyvät lihakset, mutta hän saattoi välillä unohtaa olla tarkkana painoapujen kanssa. Sitä hänen täytyisi harjoitella vielä. Vähän aikaa lämmittelyä tehtyään Hanna käski tamman raviin. Tamma totteli ja lähti hyvää tahtia ravaamaan. Hanna siirsi sen uran sisäpuolelle väistääkseen laukkaavaa ratsukkoa. Aluksi Hanna teki väistöjä ja temponvaihtoja, jotka sujuivat ihan hyvin. Carey oli vielä kuulolla, eikä käynyt lainkaan kuumana.

Hanna nosti laukan. Carey melkeinpä hypähti laukkaan ja alkoi kiihdyttää vauhtiaan. Hanna korjasi tamman vauhtia hitaammaksi painoavuin ja ohjasi tamman ympyrälle. Tamma hidasti laukkaa ja Hanna sai sen haluamalleen rytmilleen. Mutta ympyrältä poistuessaan, tamma kiihdytti taas laukkaansa. ”Ptruu, soo”, Hanna yritti tehostaa painoapujansa hidastaakseen tamman tempoa. Hän joutui ohjaamaan Careyn vielä muutamalle ympyrälle, kunnes tamma alkoi kuunnella. Siihen oli hyvä lopettaa laukkaaminen, joten Hanna siirsi tamman käyntiin. Carey oli hieman vastahakoinen hidastamaan vauhtiaan, mutta suostui sitten reippaaseen käyntiin. Hanna pidensi vähän ohjaa ja antoi tamman venyttää kaulaansa. ”Tänään on ilmeisesti formulakisat molempien hevosten tahdista päätellen”, Hanna naurahti ja katsoi Katerinaa.

Aleksei polki alleen kuin olisi tietänyt, mitä siltä vaadittiin. Se pörhisteli ja kokosi itseään aina, kun pääsi lähellekään kentällä seuranaan olevaa tamma. Polvet nousivat taivaisiin ja pieni hevonen kai kuvitteli olevansa isompi kuin olikaan. Katerina heräsi ajatuksistaan kun kuuli Hannan puhuttelevan häntä.
”Joo”, hän hymähti. Olihan hän huomannut laukasta hieman villiintyneen tamman menohalut. Se tuntui olevan sen päivän teema, mutta eivätköhän molemmat ratsut alkaisi pian kuunnella. Aleksei ainakin vastasi puolipidätteisiin juuri toivotusti, kokosi lihaksikasta kehoaan ja valmistautui selvästi rankkaankin koulutreeniin. Se ilahdutti Katerinaa suuresti, sillä hevonen ei aina ollut niin miellyttävä.

Käynti kulki hyvin eteenpäin. Ori taipui halutusti kulmissa ja volteilla. Se otti askelia ristiin, kun siltä pyydettiin pohkeenväistöä ja taisi se jopa suorittaa kelvollisen avotaivutuksen molempiin suuntiin. Kehuja sateli yllättyneeltä ratsastajalta, jonka aurinkoinen olotila heijastui hetkessä ratsuun. Se yritti parhaansa ja toimi kuin unelma, kun Katerina ei tauotta haukkunut sitä mielessään. Hän nosti ravin ja kevensi tasaisesti isoaskelisen orin selässä. Ravi näytti yhtä hölmöltä alkuun, kuin käynti. Se oli korkealentoista näytösravia, josta puuttui kunnollinen peräänanto ja poljenta, vaikka etujalat liikkuivatkin varsin suurieleisesti ja se olisi ratsastusta tuntemattoman silmiin näyttänyt varmasti hyvältä.

”Saanko käyttää puomejanne?” hän kysyi ohittaessaan toisen ratsukon. Huvittava eläin hänen allaan yritti taas olla parempi kuin olikaan, nosti päätään ja hörisi hölmösti tamman nähdessään. Varsinainen typerys. Käyttäisi sen kaiken energian suoritukseen, niin saisikin jotain aikaiseksi.

Hanna katsahti vierestä ohittavaa ratsukkoa. Hän hymähti orin esitykselle, ja ihaili tämän kimoa olemustaan. Careylta sen sijaan ei herunut yhtään ihailua. Se luimisti korvansa ja heilautti päätään viestiäkseen, ettei halunnut oria lähelleen. Onneksi tamma ei tällä hetkellä ollut kiinnostunut oreista. Hanna keräsi ohjia varmuuden vuoksi, ettei Carey keksisi mitään typerää vihoitellessaan orille. ”Saa käyttää, yritetään vaan katsoa, ettei tule kolareita”, Hanna vastasi Katerinalle hymyillen.

Hanna keräsi ohjat lyhyemmäksi ja alkoi koota tammaa. Pian hän saikin tamman peräänantoon ja kuulolle. Hanna ohjasi tamman viuhkapuomeille. Tamman nähdessä puomit, se nosti päänsä ja unohti kokonaan tahdin ja peräänannon. Hanna ratsasti voltin, jotta saisi Careyn takaisin oikeaan rytmiin ja keskittymään ratsastajaan. Tamma ymmärsi rauhoittua ja myötäsi kaulasta. Se oli taas peräänannossa ja meni viuhkapuomit rauhallisesti kolauttelematta. Hanna ratsasti suuren voltin viuhkapuomien jälkeen ja meni puomit uudestaan rauhallisesti. Hän hymyili itsekseen hyvin alkaneelle harjoitukselle.

Hanna käski Careyn raviin ja tamma lähti vähän liiankin reippaasti eteenpäin. Hanna hidasti sen tahtia tekemällä voltteja ja pohkeenväistöä. Tamma rauhoitti ja myötäsi taas kaulasta. Hän ohjasi tamman hyvin mielin puomijonolle. Ennen kuin Hanna sai suoristettua Careyn tehtävää varten, tamma nosti päätään ja kiihdytti vauhtiaan kohti puomeja. Hanna pidätti ohjilla ja koitti suoristaa tamman ennen puomeja. Hanna sai Careyn suoraksi, muttei hidastamaan vauhtia. Careyn askeleet eivät olisi mitenkään mahtuneet puomiväleihin, joten se otti valtavan loikan puomijonon keskelle ja hyppäsi toisten puomien yli jatkaen laukassa. Hanna ei ollut varautunut hyppyyn, vaan horjahti eteenpäin. Hän veti vaistomaisesti ohjista tiukemmin. Carey löi korvat luimuun, nosti päätään ja heitti pienen pukin protestoidessaan liian kovia ja ristiriitaisia apuja. Hannan istunnan horjahtaminen sai painoapujen käskemään eteenpäin, ja samaan aikaan hän jarrutti ohjista. Hanna korjasi ryhtinsä, ja hiljensi tamman vauhdin painoavuilla ja vähän hellemmin ohjilla. Hän sai tamman käyntiin ja huokaisi pettymyksestä. Niin hyvin alkanut harjoitus saattaisi päättyä taas tuskastuneen tunteeseen.

Katerina naurahti tammalle, joka ei selvästi lämmennyt Aleksein pullistelulle. Hyvä niin, ori olisi vielä innostunut entisestään. Vaikka ne vaikeimmin tavoiteltavathan olivat yleensä kiinnostavimpia, vai miten se meni. Hän kokosi hevosta ja aktivoi sen takaosaa ajaen pohkeella eteen mutta ottaen väliin puolipidätettä. Hän saattoi nykiä energisen hevosen suuta hieman kovakätisesti, sillä se alkoi hetken kuluttua hypähdellä jälleen matalasti takajaloilleen kuin olisi valmistautunut capriolemaiseen hypähdykseen. Sen rotukaimat suorittivat sellaisia hienouksia Wienissa, ei Aleksei.

Aleksei nosti päätään välttyäkseen ohjan paineelta. Katerina ajoi oria eteenpäin mutta hänellä kesti hetki tajuta roikkuvansa ohjassa. Kai se oli suojareaktio siihen, kun ratsu käyttäytyi epänormaalisti. Ei hän sentään halunnut tasapainoaan menettää ja oli aikansa yksin ratsasteltuaan oppinut taas turvautumaan tasapainossa liikaa ohjaan. Aloittelijan virhe, mutta minkäs sille mahtoi. Tajuttuaan myödätä, hevonen hakeutui hiljalleen pienin valmistelevin tehtävin perääantoon myös ravissa. Se kaarsi kaulaansa kuin olisi todella yrittänyt tehdä vaikutuksen seuranaan olevaan tammaan. Onneksi seuralle esittäytyminen ei kuitenkaan vienyt kaikkea keskittymistä, vaan ori kuunteli herkästi ratsastajaansa ja teki kaiken vaaditun. Tehtävät tosin koostuivat pääasiassa volteista ja kiemuroista molempiin suuntiin sekä pohkeenväistöstä ja avotaivutuksesta. Ne olivat lasten leikkiä hevoselle, mutta ratsastaja oli ylpeä heidän yhteistyöstään. Aina sellaisetkaan temput eivät onnistuneet, joten sinä päivänä sujui erittäin hyvin.

Sivusilmällä Katerinan oli seurattava toista ratsukkoa. Kai hän mielessään toivoi, että näyttäisi edes vähän paremmalta, sillä yhdessä ratsastus oli hänelle omanlaisensa kilpailu. Hän yritti parhaansa aina, kun joku oli katsomassa. Se tosin pilasi monet suoritukset ja sai hänet häpeämään ratsastustaitojaan. Hänelle oli aina sanottu, ettei pitäisi verrata itseään muihin - mutta kilpailuhenkiseksi syntynyt ja opetettu nuori nainen ei tapojaan muuttanut. Hän hymyili itsekseen hieman vahingoniloisesti, kun Carey teki yllättävän hypyn puomien kohdalla ja varasti laukkaan. Toisen horjahdus sai Katerinan melkein toivomaan, että tuo olisi pudonnut. Olisi ainakin ollut kiinnostavaa katseltavaa sellainen pelleily.

"Sehän on virkeä", hän heitti syyttäen puheessaan tapahtuneesta tietenkin hevosta. Ei hän saattaisi sanoa Hannalle päin naamaa, että tuo voisi opetella ratsastamaan. Katerina oli tuskin itse parempi, vaikka niin yritti itselleen uskotella. Hän ei voinut antaa kaikkea koulukilpailuissa saavuttamaansa kunniaa upealle entiselle puoliveriselleen. Tietenkin hän oli hyvä ratsastaja.
Hän suuntasi Aleksein puomeja kohti, varoen joutumasta samalle linjalle toisen ratsukon kanssa. Kimo terästäytyi heti huomatessaan, että oli luvassa esteitä. Se kun piti myös maapuomeja esteinä ja tuntui menettävän hyvin rakennetun kootun olemuksensa. Ravi kiihtyi, askel nousi yhä korkeammalle, vaan muutama puolipidäte ja tiivis istunta saivat innokkaankin ratsun askeltamaan puomien ylitse kolauttelematta. Sen raviaskel oli liioiteltu, mutta kerrankin se malttoi varoa puomeja ja ylittää ne jalkojaan varoen. Esteillä se sen sijaan oli paljon varomattomampi, liian itseluottavainen kaiketi.

Hannaa harmitti paljon. Viime aikoina tamman kanssa ei ollut mennyt hyvin. Hänellä oli ollut myös alussa ongelmia tamman herkkyyden kanssa, mutta koska tehtävät olivat olleet silloin helpompia, hän onnistui parantamaan heidän suoritustaan nopeasti. ”Onhan se tietysti energinen, kun viime esteharjoituksesta on vähän aikaa”, hän aloitti harmittelevalla äänensävyllä, ”mutta se on perusluonteeltaankin herkkä ja helposti kuumuva. En vaan vielä osaa ottaa sen herkkyyttä huomioon.” Hanna ei tosin ollut vielä varma, osaisiko hän ikinä huomioida tamman herkkyyttä, jos Carey olikin liian vaativa hänelle. Hanna katsoi Lipizzan tyylikkään puomien ylityksen ja terästäytyi. Eihän vielä voinut luovuttaa, vastahan hän opetteli tamman herkille avuille.

Hanna ei ollut varma, oliko nähnyt Katerinan kasvoilla vahingonilon ilmeen, mutta hän sivuutti sen asian. Hanna otti kunnon ryhdin, kannusti Careyn raviin ja haki hyvää rytmikästä tahtia. Tamma oli kuumunut hitusen edellisestä pyrähdyksestä, mutta Hanna hidasti sen tahtia kevennyksen ja ohjasapujen avulla. Kun tahti löytyi, Hanna ohjasi Careyn puomijonolle. Carey oli taas valmis kiihdyttämään, mutta Hanna yritti hillitä sen menohaluja painoavuilla ja kevyesti ohjista pidättäen. Hän joutui ottamaan vielä ääniavutkin mukaan, jotta saisi tamman rauhalliseksi. Tällä kertaa Carey ravasi puomien yli, mutta kolautti jalkansa viimeiselle puomille. Hannan mielestä suoritus oli jo parempi, vaikka vauhtia olikin vähän liikaa. Hän väisti toista ratsukkoa ja ohjasi tamman uudestaan puomijonolle. Hanna hoki ajatuksissaan painoapuja, jottei antaisi vahingossakaan vääriä ohjeita. Carey ravasi puomit vieläkin aavistuksen ripeästi, mutta ei kolautellut jalkojaan puomeihin ja kuunteli ratsastajaansa. Hanna taputti Careyn kaulaa kehuakseen tätä.

Hyvän suorituksen hurmiossa Hanna ohjasi Careyn viuhkapuomeille ajattelematta sen enempää. Carey kuunteli ratsastajaansa ja pysyi tahdissa, mutta sen vauhti oli liian reipas puomeille. Hanna tajusi viime hetkellä liian kovan vauhdin ja ohjasi tamman viuhkan uloimmalle reunalle, josta Carey ajautui kokonaan ulos. Hanna tajusi ajaneensa tamman vahingossa ulos tehtävästä liiallisten painoapujen vuoksi. Hanna kirosi mielessään. Kuinka hän saattoi mitään ajattelematta tehdä jotain tuollaista ja kuinka hemmetissä hän oli huolimattomuuksissaan ratsastanut tamman kokonaan pois tehtävästä. ”Annan itsestäni varmaan aloittelijan kuvan”, Hanna sanoi toiselle ärsyyntyneenä.

Katerina nyökytteli Hannan sanoille hevosesta. Hän ymmärsi miltä tuntui ratsastaa erilaista hevosta kun mihin oli tottunut. Siksi hän vain nyökkäili hieman myötätuntoisena, sillä erilaisen ratsun kanssa oli äärimmäisen vaikea toimia.
”Opit tuntemaan sen kyllä”, hän naurahti ja yritti samalla valaa uskoa kai itseensä.

Kantapäät alas, paino molemmilla istuinluilla, Katerina kävi mielessä läpi istuntaansa ja yritti ryhdistäytyä entisestään. Hänellä oli paha tapa ratsastaa kumarassa ja katse hevosen harjassa tai lavassa. Itsehän sitä ei tajunnut, kun mennä viipotti ja keskittyi lähinnä pidättämään ja antamaan pohkeita ja kääntämään hevosta. Ei ratsastuksen olisi pitänyt olla niin vaikeaa, kun sitä oli koko ikänsä tehnyt. Joskus se tuntui vain ylitsepääsemättömän raskaalta ja monimutkaiselta. Hän istui nyt selkä suorana, jalat pitkinä hevosen kyljillä, kyynärpäät sopivassa kulmassa ja kädet tukevasti irti hevosen harjasta. Aleksei tunsi ratsastajansa liikkeet hyvin, ja nyt kulkikin oikein nätisti ravia. Katerina pyysi siltä hutiloiden valmistellen lisättyä ravia ja sai aikaan puolittain ravia ja laukkaa. Ei näin. Hän huokaisi, pidätti hevosten takaisin asialliseen raviin ja aloitti alusta. Nyt hän sentään kokosi sitä, otti puolipidätteen ja antoi sitten merkin lisätä. Upea, liitävä ravi jatkui kentän lävistäjän ajan ja Aleksei hidasti ja kokosi itseään heti, kun sitä pyydettiin.

Oman ratsastuksensa lomasta Katerina sattui huomaamaan, ettei toisella ratsukollakaan mennyt ihan putkeen. Hän oli sentään päässyt ravipuomit kimollaan asiallisesti. Nainen heilautti letitettyä tukkaansa ja ratsasti lähemmäs. Toisen sanat saivat hänet hymähtämään.
”Älä nyt, ymmärrän täysin miltä tuntuu ratsastaa vierasta hevosta. Teillä menee hyvin.” Hän pyöräytti silmiään sanoilleen niin, ettei toinen voinut nähdä. Perseennuolija, minkä sille mahtoi.

Hanna tiesi oikein hyvin, ettei hänellä ja Careylla sujunut hyvin. Hän kuitenkin hymähti Katerinalle kiitokseksi kehuista. Hän käänsi tamman voltille ja haki raville hyvän tahdin. Hetken aikaa hän saikin ratsastaa, jotta tamma ymmärsi mennä hidasta ravia. Hanna ohjasi Careyn kohti viuhkapuomeja, hidastaen samalla koko ajan. Tällä kertaa Hanna jarrutti liikaa, ja Carey siirtyi käyntiin ennen puomeja. Hanna käski ärtyneenä tamman uudestaan raviin, haki rytmin ja lähestyi puomeja pehmeämmillä pidätteillä. Tällä kertaa Carey kulki sopivassa tahdissa puomeja kolauttamatta. Hanna päätti lopettaa tämän tehtävän onnistumiseen, joten hän ohjasi Careyn uralle ja käski tamman pidentää raviaskeltaan. Kahta kertaa hänen ei tarvinnut käskeä, kun tamma jo melkein liiti. Hanna ravasi pari kierrosta, kunnes käski tamman käyntiin ja antoi tälle pitemmät ohjat. Hän taputti tamman kaulaa, mutta ei itse ollut omiin virheisiinsä tyytyväinen.

Hanna vilkaisi tarhoille päin. Lordi etsi tarhan pohjasta vielä heiniä ja näytti unohtaneen Hannan ja Careyn omien touhujensa tieltä. Hanna mietti, miksi oli ottanut Careyn ensiksi. Nyt hän liikuttaisi ruunan ärtyneenä ja pettyneenä, eikä ruuna ymmärtäisi, ettei Hanna ollut hänelle vihainen. Ehkä hänen olisi parempi vain juoksuttaa Lordi. ”Tuo ruuna pitäisi vielä liikuttaa, mutta…”, Hanna aloitti lopettaen kuitenkin nopeasti. Mitä hän alkaisi Katerinalle tilannettaan selittää. Ei toinen varmastikaan ollut edes huomannut hänen fiiliksiään tai miettinyt hänen päiväohjelmaansa. ”No…kyllä se tulee liikutettua”, Hanna sanoi lopulta ja siirsi katseensa tammaan. Hän alkoi kerätä ohjia ja rupesi mielessään valmistelemaan laukkaa. Hän suunnitteli harjoittelevansa vaihtoja yksinäisen puomin avulla.

Katerina kirosi uutta hevostaan. Se oli liiankin herkkä, energinen ja todella tarkka apujensa kanssa. Hänen entinen kilpatammansa oli sentään kuunnellut häntä (ja tehnyt kaiken työn). Aleksein askel oli kaunis, mikä kyllä antoi heille lisäpisteitä ja osaamisessa paljon anteeksi. Voimakas ja lihaksikas ori oli tottunut kantamaan itsensä hyvin ja kulkemaan välillä hieman liioitellustikin muodossa ja peräänannossa. Se ei riittänyt.

Hän nosti laukan epähuomiossa siirtäessään sisäpohjetta edemmäs. Hevosen hypähdys eteenpäin sai Katerinan huojahtamaan satulassa, mutta nainen sai kerättyä itsensä ja päätti samalla tehdä sitten laukkaharjoituksia. Aleksei kai tiesi paremmin. Hän nousi jalustimille kevyeen istuntaan ja antoi orin viilettää aikansa. Se heitteli päätään riemuissaan ja pukitti kahdesti. Takajalkojen heittely oli Alekseilla tosin hyvin säälittävää, sillä se tuskin nosti takapäätään ja pukit sulautuivat laukkaan. Katerina istui satulaan ja pidätti hevosta istunnalla. Orin laukka alkoi rullata paremmin ja se kokosi itseään. Muutaman voltin ja pääty-ympyrän jälkeen hän uskaltautui kokeilemaan muutamia satunnaisia laukanvaihtoja. Ensimmäiset yritykset saivat Aleksein vain kiihdyttämään, sillä Katerina ei tajunnut valmistella hevosta niihin. Sitten hän sai aikaan kaksi oikeaoppista vaihtoa. Kerrankin. Miten hevosesta koskaan tulisi oikea kouluratsu?

Ratsastaja oli siirtänyt hevosensa käyntiin. Aleksein askel oli pitkä, jopa lennokas, eikä se tuntunut viihtyvän niin hitaassa askellajissa. Sen pää liikkui askelten mukana puolelta toiselle ja pidemmän ohjan turvin se varasti silloin tällöin muutamaan raviaskeleeseen. Katerina seurasi toisen ratsukon harjoittelua. Tuokin oli valinnut hetken hengähdystauon. Hänen katseensa siirtyi toisen sanojen mukana tarhassa käyskentelevään tummanruunikkoon, joka oli yhtä mitäänsanomattoman näköinen kuin monet muut tallin ruskeat hevoset. Miksi kukaan edes halusi sellaisen? Katerinan oli vaikea käsittää, että kaikille hevoset eivät olleet asun mukaan vaihdettavia asusteita.
"Kuka sen hoitaja on, mikset pyydä häntä? Sitä vartenhan tallityöntekijät ovat", hän sanoi ihmetellen kuin pitäisi tallityöntekijöitä orjanaan. Niin hän ehkä pitikin. Talli kuitenkin tarjosi mahdollisuuden sellaiseen, niin miksi hän ei sitä mahdollisuutta käyttäisi.
"Kahdessa hevosessa on varmasti paljon työtä. Vaikka olisihan se mukavaa vaihtelua."
Aleksei jatkoi pelleilyään Careyn lähellä ja hirnui matalasti jatkaen äänekkääseen hörinään. Pönttö.

Hanna hymähti Katerinan sanoille. Hän tiesi tallin mahdollisuuksista antaa hevonen liikutettavaksi tallityöntekijöille, muttei ollut koskaan ajatellut asiaa sen tarkemmin. ”Lordilla ei ole hoitajaa”, hän aloitti. ”Olen aina ajatellut, että oman hevosen saa toimimaan paremmin, jos liikuttaa sitä itse niin hevonen ei totu muiden kuin omistajansa ratsastustyyliin. En siis ole ottanut hevosilleni hoitajia”, hän katsahti toista hymyillen hieman. Häntä ei häirinnyt selittää asioitaan toiselle. Hanna piti toisten kanssa jutustelusta ja vaihtoi mielellään näkemyksiä ja mielipiteitä. Ei hän riitaa toivonut, mutta hyviä ja valaisevia keskusteluja. ”En itse asiassa koe liian raskaaksi kahden hevosen liikuttamista”, Hanna sanoi ystävälliseen sävyyn katsoen edelleen Katerinaa. ”Tunteiden nollaus on se vaikeampi juttu, hevoset kun ovat niin hyviä aistimaan ihmisen tunteet”.

Carey heilautti päätään korvat luimussa orille. Carey hidasti vauhtiaan ja oli jo tarjoamassa kaviota orille, mutta Hanna esti sen aikeet ratsastamalla tammaa nopeasti eteenpäin. Mokomakin diiva. Ei sen nyt potkimaan tarvinnut ruveta, jos ei toisesta pitänyt. ”Carey ei nyt näytä lämpeävän orillesi”, Hanna heitti, ja alkoi valmistella laukkaa. Annettuaan istunnallaan merkin, tamma nosti laukan voimakkaasti. Hanna haki jälleen kerran laukkaan hyvää rytmiä. Pidätä, päästä, pidätä, muista istunta, hän toisti ajatuksissaan. Laukan ollessa hyvällä mallilla Hanna käänsi tamman kohti puomia. Hän yritti pitää hyvän laukan rytmin, eikä ajatellut vielä vaihtaa laukkaa. Hanna halusi ensin katsoa, miten puomin ylitys onnistuisi. Carey laukkasi puomin yli hyvässä tahdissa jalkojaan kolauttamatta. Hanna ohjasi Careyn uudestaan puomille, ja jälleen kerran Carey laukkasi sen yli hienosti.

Suoritukseen tyytyväisenä Hanna päätti yrittää nyt laukanvaihtoa. Hän toi tamman uudestaan puomille ja valmisteli vastalaukkaa. Hän vei pohkeet vasemman laukan asetelmiin, jolloin pohkeet ottivat hieman tamman kylkiin. Carey otti sen eteenpäin ajavana apuna ja kiihdytti vauhtiaan. Hanna hätkähti tätä ja yritti hidastaa tammaa, jolloin hänen pohkeensa ja ohjasotteensa antoivat vasemman laukan avut, kun taas istunta antoi oikean laukan avut. Tamma lähestyi puomia lujaa ja epävarmana suunnasta. Se hyppäsi puomin yli ja kääntyi jyrkästi oikealle myötälaukan puolelle. Hanna oli horjahtanut hypyn voimasta eteen ja hänen jalustimensa olivat lähteneet jaloista. Käännöksen myötä Hanna heilahti vasemmalle, mutta sai otettua kaulasta vielä kiinni. Hän roikkui Careyn kyydissä kunnes tämä hidasti ravin kautta käyntiin. Hanna sai juuri vielä nostettua itsensä istumaan tamman kaulalle, jonka jälkeen hän pysäytti hevosen. Huokaisten hän asettui takaisin satulaan ja nappasi jalustimet jalkaansa. ”Mikä sirkus”, hän puhisi ärtyneenä korjatessaan vielä itseään satulaan.

Ei hoitajia? Katerinan oli vaikea käsittää, että joku jaksoi ratsastaa ja hoitaa useampaa hevosta päivittäin itse. Kyllä hän yhdestä selviäisi, mutta ei pistänyt pahakseen vapaita, jotka sai, kun talli hoiti hevosen. Hänen elämässään oli muutakin sisältöä, kuin asua tallilla jatkuvasti. Hän arvosti sitä, että Alekseista huolehdittiin ja sitä liikutettiin, ja maksoi siitä mielellään. Se saattoi silloin tällöin ollakin huono ratsastaa vaihtelevien ratsastajien takia. Hän kesti sen kuitenkin saadakseen vapaapäiviä.

”Mene laukkaamaan maastoon, siellä tuulettuu”, hän ehdotti toiselle astetta kylmempään sävyyn. Mitä toinen nyt tunteidensa hallinnasta oli alkanut avautumaan? Oli totta, että hän menetti malttinsa turhankin usein herkän hevosensa kanssa. Tavallaan sanat olivat osuneet oikeaan myös hänen kohdallaan ja ehkä myös Hannan sanat hoitajan tarpeettomuudesta tuntuivat suoralta loukkaukselta. Piti sitä kai keksiä draamaa sieltäkin, missä sitä eivät muut nähneet.

Nainen yritti keskittyä ja tehdä pohkeenväistöä. Hän sai epämääräisillä ja tahdittomilla avuillaan hevosen hämmentymään ja kulkemaan ristiaskelia raskaasti takaosa edellä. Oli kai turha enää yrittää mitään, sillä Katerina tiesi, ettei ori kulkenut kuten olisi pitänyt. Hän antoi sen ravata pidemmällä ohjalla, vaan piti huolen siitä, ettei vauhti turhaan kiihtyisi.

Aleksei hätkähti sivulle, kun Carey ja tuon ratsastaja päättivät esitellä sirkustemppuja. Lahjattomat, Katerina mietti keräten säikähtäneen hevosensa ohjia. Kimo vilkuili hyvän aikaa toista ratsukkoa, kuin olisi odottanut noilta toista, yllättävää liikettä.
”Kuten taisit sanoa, se aistii tunteesi”, hän sanoi viitsimättä selitellä itseään sen enempää. Hannasta huokui negatiivisuutta, ehkä päättämättömyyttä ja epävarmuutta. Tai sitten se oli Katerina itse. Hän ei kuitenkaan arvostanut pelleilyä, joka pelotteli hänen ratsuaan. Hän siirsi Aleksein käyntiin. Hevosella oli energiaa vieläkin, mutta purkaisi sen sitten vaikka tarhassa.
”Taidamme olla valmiit tältä päivältä”, hän mutisi lähinnä itsekseen ja rapsutteli ajatuksissaan kimon harjaa. Se oli yrittänyt parhaansa, mutta loppua kohden ehkä kummankin keskittymiskyky oli loppunut. He todella tarvitsivat valmentajaa.

Hanna katsahti Katerinaa ihmeissään. Hän ei ollut uskoa kuulemaansa, kun oli kuullut Katerinan äänessä kylmän sävyn ja halveksuntaa. Hanna oli muutenkin jo vihainen koko tilanteelle. Hänen katseensa muuttui vihaiseksi. Hän ei pitänyt siitä, että joku arvostelisi häntä. ”Ehkä sinun pitäisi mennä maastoon tuuleentumaan”, hän aloitti rauhallisesti hieman ivalliseen sävyyn. ”Hevosesi aistii varmasti myös omat tunteesi, kun ei teillä lopuksi näyttänyt menevän enää kovin hyvin”, hän jatkoi käyttäen Katerinan sanoja häntä vastaan. Hanna käänsi katseensa pois Katerinasta. Hän ei aikoisi huomioida koko prinsessaa enää.

Hanna päätti jättää laukanvaihdot tähän. Hänen olisi turha enää näillä tunnelmilla jatkaa vaikeita tehtäviä. Hän käski Careyn raviin ja pyysi tätä lisäämään vauhtia. Carey kiihdytti vauhtiaan mielellään ja ravasi isoin askelein häntä korkealla. Hanna ei jaksanut välittää oikeasta rytmistä tai mistään muustakaan sen kummemmasta. Hän antoi Careyn vaan mennä ja ravata kenttää ympäri. Hän halusi purkaa vihan ja ärtymyksen tunteet vauhtiin. Hän katsahti välillä sivusilmällä Katerinaa nähdäkseen missä tämä menisi, että saisi väistettyä heitä. Muutoin hän ei kääntänyt katsettaan ratsukkoon. Hän ei jaksanut välittää, miten Katerina suhtautuisi hänen sanoihinsa. Hän vain keskittyi Careyhin ja ravin tuomaan vauhtiin.

Katerina kääntyi satulassaan, kun kuuli toisen loukkaavat sanat. Miten tuo kehtasi? Hän tunsi suuttumuksen ja turhaumuksen kasvavan sisällään eikä auttanut, että seuraavaksi Hanna vielä loukkasi hänen ratsastustaan. Hän tiesi, ettei heillä ollut mennyt hyvin, mutta ei ollut Hannalla ja Careyllakään.
"Sinuna en paljon muita arvostelisi", hän sanoi ja mulkaisi paheksuvasti ratsukkoa. Selvästi uusi hevonen ei ollut loistanut ratsastajansa alla, eikä noiden suoritus ollut antanut hänelle kovin asiallista kuvaa Hannan taidoista. Ehkä tuo olikin oikea luuseri, ainakin puheidensa perusteella. Katerina tiesi saaneensa vihollisen, ja ottaisi siitä tilanteesta kaiken irti.

"Onnea toisen hevosesi kanssa", hän vielä lisäsi tyynen rauhallisesti, kun ohjasi kimonsa kaartoon ja liukui alas satulasta. Hän ei ikinä unohtaisi toisen loukkaavia sanoja eikä sitä häikäilemätöntä tapaa, jolla toinen asiansa ilmaisi. Mitä se tuolle kuului, jos heidän harjoituksensa ei ollutkaan mennyt niin hyvin kuin olisi voinut? Kyllä hänen Alekseinsa voittaisi silti toisen tottelemattoman puskaratsun. Hän nosti jalustimet, löysäsi satulavyön ja tarttui hevosensa ohjiin. Viitseliäisyys ei riittänyt niiden nostamiseksi kaulalta, vaan nainen alkoi kiskoa hevosta perässään pitäen toisesta ohjasta kiinni. Onneksi Alekseita ei paljon tarvinnut houkutella liikkumaan. Se askelsi suurimmat energiansa purkaneena omistajansa perässä reippain askelin, nostaen päätä hieman, kun Carey kulki ohitse uralla. Se tuntui aistivan Katerinan tunteet, aivan kuin oli ollut puhetta, ja tiesi tuon olevan pahalla päällä. Se sai orin kulkemaan asiallisesti eikä siinä ollut merkkejäkään temppuilusta, mitä se joskus taluttaessa harrasti. Hiekkakenttä ei ollut koskaan tuntunut niin suurelta, kun nyt. Matka portille tuntui kestävän ikuisuuden.

[Kiitos pelistä, mikäli eivät päädy ihan toistensa kurkkuun enää. :)]

Katerinan sanat saivat Hannan puremaan hammasta. Hän olisi halunnut sanoa jotain takaisin, muttei kuitenkaan halunnut jatkaa kinaamista. Hän jatkoi Careyn kanssa vauhdikasta ravia ja odotti toisen ratsukon lähtemistä. Katerinan ja hänen hevosensa mentyä Hanna kokeili vielä pari kertaa laukata puomin yli ilman vaihtoa. Carey meni reippaasti, sillä hänen vihainen omistajansa ei halunnut nyt hidastella. Carey suoritti tehtävän kaikesta huolimatta hyvin, jonka jälkeen Hanna siirsi sen käyntiin. Hän antoi tammalle pitkät ohjat ja kiitti tätä taputtamalla tamman kaulaa. Hanna oli saanut vähän viilennettyä tunteitansa. Hän oli kuitenkin edelleen hieman vihainen, mutta vain itselleen. Miksei hän vaan voinut osata ratsastaa. Hänen olisi yritettävä kovemmin. Ja miksi hän oli taas suutuspäissään alkanut aukomaan päätään toiselle. Katerina oli ollut hänelle ystävällinen alussa, mutta oli ilmeisesti kyllästynyt häneen ja Careyhin, kun hänen äänensävynsä muuttui. Katerina olisi voinut jo aiemmin sanoa, ettei halua ratsastaa heidän kanssaan, mutta oli hänkin suuttunut nopeasti ja käyttäytynyt töykeästi. Sen ainakin Hanna tiesi, ettei halunnut nähdä Katerinaa ainakaan hetkeen aikaan.

[Kiitos kans munki puolesta : ) Joo saa kyllä nähdä, päätyvätkö nämä neidit vielä kohtaamiseen]