[P] She's a keeper. Like, keep her in a cage!

Lauantai 18. marraskuuta 2017

Kun kutsu lähteä juhlimaan vain vajaan vartin ajomatkan päähän kotoa kävi, ei siitä käynyt kieltäytyminen. Bex oli käynyt hakemassa Andrean kyytiinsä ja ajanut heidät vuosien takaisen tuttavan vanhempien asunnolle, jonka talovahtina hieman päälle parikymppinen mies toimi. Hexhamin laitamilla oleva valtava omakotitalo kertoi jo pihaportilta saakka, että asukkailla oli enemmän rahaa kuin järkeä. Moderni talo oli täynnä naurua, musiikkia ja juhlivia ihmisiä, kun he saapuivat paikalle ja jättivät auton parkkiin yksityiselle pihatielle.
”Jay on tosi cool”, nainen vakuutti sulkiessaan auton oven. ”Tämä on hänen vanhempiensa paikka. Muistaakseni täällä on uima-allaskin sisällä. Ja kaikki muut rikkaiden ihmisten hullutukset.” Hän ei ollut käynyt talossa sisällä kuin pariin otteeseen, juurikin kotibileiden merkeissä. Niin kuin tänäänkin.
”Älä vain erehdy ottamaan vastaan keneltäkään sikaria. Se haju ei lähde vaatteista ja hiuksista ikinä”, Bex virnisti, pöyhäisi punaisia hiuksiaan ja harppoi ovelle, joka oli apposen auki. Tästä tulisi mahtava ilta!
Tosin Halloweenista oppineena hän päätti pitäytyä oluessa. Ainakin aluksi.
”Saas nähdä, keitä kaikkia tuttuja täältä vielä löytyy”, nainen virnisti antaen katseensa kiertää olohuoneeseen kerääntyneissä ihmisissä. Varmasti löytyisi tuttuja niin tallilta kuin aiemmasta elämästäkin. ”Oh, Andrea!” Hän hihkaisi huomatessaan keskellä huonetta olevan biljardipöydän. ”Haluan pelata sinua vastaan jossakin välissä!”

Andrea oli täpinöissään. Halloweenista poiketen hänellä oli jopa vaatteetkin! 
... Jos sitä mekkoa voisi vaatteeksi kutsua. 
"Olen aina halunnut polttaa sikaria!" Andrea nauroi. Biljardipöytä? Oikeasti? 
"Rakastan tätä jo nyt. Todellakin pelataan." Tavoilleen uskollisena Andrea etsiytyi juomien luo, ottaen itselleen siiderin. Ehkä hän aloittaisi kiltisti. Tänään.

”Usko pois, et halua. Se haju on uskomaton”, Bex nauroi aukaisten kaljatölkkinsä niin, että joutui samantien hörppäämään tölkistä välttääkseen juoman kuohumisen lattialle saakka. Hupsista.
”Jayn bileet ovat syy puoliin Hexhamin urbaani legendoista”, nainen väitti virnistäen ja nyki hieman mustakultaista, säädyttömän lyhyttä makkarankuortaan alemmas. Ei sitä kehdannut edes mekoksi kutsua. Täydellinen vaate siis kotibileisiin.

"Ai vain puoliin?" Andrea virnisti leveästi juomatölkin takaa. Hän voisi varmistaa tämän illan jälkeen lukeman olevan kolmen neljäsosan paikkeilla. 
"Eiköhän nosteta prosenttia?"

”Täydellistä”, Bex nauroi kiero hymy huulille hiipien. Katseeseen tuli pilke, joka ei koskaan luvannut mitään hyvää. ”Tiesin, että sille oli syy, miksi rakastan sinua”, nainen julisti nauraen ja hörppäsi oluestaan.
”Mistä tahdot aloittaa?”

Andrea kilisti oluttölkkiään Bein tölkkiä vasten. 
"Aamen." Sille oli syynsä miksi he kaksi olivat ystäviä ja tulivat toimeen keskenään. Maailma olisi tosin päässyt helpommalla, jos he eivät olisi tunteneet toisiaan. 
"Esittele minut mahtibileille tyylillä. Olen armoillasi."

Se oli ehdottomasti heidän näköisensä maljapuhe - ja malja. Kaksi tölkkiä vastakkain lupaamassa huonoja ideoita koko kylän tarpeisiin.
”Aloitetaan siis biljardista. Nyt kun et voi vielä syyttää häviötäsi alkoholista”, Bex kiusasi, tönäisi Andreaa ja suunnisti pöydän ääreen, jolla peli oli parhaillaan käynnissä, tosin varsin lähellä loppua, jos hän tilannetta tulkitsi oikein.
”Onko tähän jonoa?” Hän kysäisi pelaajilta, jotka pudisti päätään.

"Hei, minä olen lahjakas pallojen ja keppien kanssa. Humalassakin." Se oli ehkä hieman enemmän kuin Bex haluaisi tietää. Toisaalta, tuo oli kuullut paljon, paljon pahempaakin. 
"Tosin, pitää myöntää, että vähän erilaisten keppien." Andrea naurahti, pyöritellen käsissään biljardikeppiä, sen edellisiltä pelaajilta käsiinsä saatuaan.

”Niinhän sinä väität”, Bex nauroi. Hän ei tosiaankaan säikähtänyt moista huulenheittoa. Harrastihan hän itsekin aivan samaa sopivasti yllytettynä.
”En tiedä uskonko puheitasi. Pitäisi joskus kysyä joltakin mieheltä jälkikäteen, mitä he pitivät sinusta. Voihan olla, että annat itsellesi aivan liian korkean arvosanan”, nainen kiusasi ottaen ojennetun kepin vastaan ja alkoi kerätä palloja kolmioon pöydälle.
”Ole hyvä, saat tasoituksen vuoksi aloittaa”, Bex totesi hörpäten oluestaan. Hän puhui paljon, mutta tosiasiassa biljardi ei ollut hänenkään vahvuuksiaan. Sitä ei tosin tarvinnut mainostaa etukäteen Andrealle.

"Siinä tapauksessa ne ruojat ovat valehdelleet minulle vuosikausia!" Andrea ähkäisi, mutristaen kevyesti huultaan. Ainakin hän osui palloon ja sai hajotettua Bexin tekemän kolmion pöydältä. Andrea tuuletti turhan railakkaasti, yhden raidallinen pallon eksyessä vahingossa pussiin. 
"Hah! Siitäs sait!"

”Miehet valehtelevat. Ei voi tulla yllätyksenä”, Bex nauroi raikuvasti. Miehet valehtelivat jatkuvasti milloin mistäkin, mutta erityisesti valheita lipesi kieleltä silloin, kun miehet yrittivät varmistaa mahdollisuuden viettää yön naisen kanssa. Hän virnisti Andrealle. ”Aloittelijan tuuria!” Niin varmaan.

"Siksi niitä ei pidetä." Andrea tuhahti. Miehistä oli yhdenillan hauskaksi, ei muuhun. 
"Olet vain kateellinen." Seuraava lyönti oli täysi floppi. Hupsis.

”Niinpä. Kuka kaipaisi miestä jatkuvasti tielleen?” Se rajoittaisi elämää pahemmin kuin hevosten valmennusaikataulut.
”Hah, niin varmaan. Katso ja opi, kultapieni”, Bex virnisti, tähtäsi huolella ja pussitti yhden yksivärisistä palloista. Seuraava lyönti meni ohitse vain vähän, ja nainen kohautti harteitaan. Ensi kerralla sitten. Hän hörppäsi oluttaan. Se siitä rauhallisesta juomisesta.
”Mitä hevosillesi kuuluu?”

"Mitä minun piti tuosta nyt oppia?" Andrea laski tölkin kädestään. Se tuntui liimautuneen käteen kun ei ollut hänen vuoronsa. 
"Hyvää. Louboutin on alkanut - vittu - toimia hyvin." Se oli niin lähellä, että painokas kirosana lipsahti huulilta kesken lauseen.

”Ole iloinen, ettemme pelaa rahasta. Kynisin sinut puhtaaksi”, nainen virnisti. Hyvähän hänen oli vinoilla, kun ei itsekään ollut mikään mestari, mutta ainakin hän sai pussitettua toisenkin pallon. Enää viisi jäljellä ja kasipallo, kyllähän se tästä!
”Sehän on mahtavaa, että Louboutin toimii.” Seuraava lyönti menikin pahasti ohi. ”Hitto. En ole päässyt hetkeen pelaamaan. Tiesitkö, että Hexhamissa on biljardipaikka? Kahdeksan pöytää, peleistä maksetaan tuntien mukaan. Hengailin siellä teininä paljon.”

"Miksi me emme hengaa siellä?" Andrea puuskahti. Railakas tuuletus kuului muiden juhlijoiden yli, kun hän sai perätysten kaksi palloa oikeaan paikkaan. Kolmannella plopsauttaen valkoisen pallon lattialle. Oho. 
"...Hups. Kai edes varpaillesi?"

”En tiedä. Ei mukamas ole koskaan aikaan, kun ollaan aina tallilla”, Bex naurahti. ”Täytyy korjata tilanne.” Se olisi ehdottomasti hieno hengauspaikka heille tulevaisuutta ajatellen. Ei edes tarvitsisi juoda alkoholia - saisi, toki.
”Varo nyt vähän”, nainen torui nauraen jouduttuaan hyppäämään pois pallon tieltä. ”Yrittäisit edes.” Hän pussitti sulavasti kaksi palloa yhdellä lyönnillä, vilkaisi virnistäen Andreaa ja pelasi valkoisen pallon pussiin. Voi saatana. Ei vissiin pitäisi vinoilla kaverille, kun karma kosti heti.
”Mitä miesrintamalle? Uusia yhden yön ihmeitä viime viikkoina?”

Se olisi miltein toivottavaa, mutta ei ollenkaan pakollista. Heidän kohdallaan sen toki tiesi, että he joisivat. 
"Minä yritin." Andrea otti kulauksen, hyppien paikallaan ja osoitti Bexiä sormella syyttävänä. 
"Ja sinä kritisoit minua!" Hän älähti nielaistuaan oluen suustaan. 
"Ei. Tylsää. Paitsi! Ranskassa tapasin yhden kivan hevosenhoitajan. En vain ehtinyt viemään sitä haluamalleni tasolle." Eli hotellihuoneeseen.

”Niinpä niin, yritä enemmän”, Bex nauroi. Hän nauraisi Andrealle siihen asti, että häviäisi koko pelin.
”Voi harmi. Miten sinulle nyt niin suuri virhe kävi? Harkinnanpuutetta tuollainen”, nainen kiusasi. Joku toinen olisi kenties onnitellut Andreaa siitä, että kerrankin nainen oli jättänyt vieraan hoitajapoloisen rauhaan. Hän ei.
”Minullakin on ollut varsin tylsää. Ikävää tämmöinen elämä. Nyt kun olisi aikaakin, kun en juokse jatkuvasti kilpailuissa. Missä kaikki miehet ovat?”

"Piiloutuneet sinulta." Andrea piikitteli takaisin. Bex oli ansainnut sen, ihan varmasti oli. 
"Ja en ehtinyt! Piti lähteä nopeasti toiseen kisapaikkaan. Enkä minä paljoa pyytänyt, yhden illan." Ärsytti oikein. Andrea onnistui tekemään jo ensimmäisellä hutin, tarttuen tölkkiinsä. 
"... Missä välissä tämä tyhjeni?"

”Selvästi. Epäreilua”, Bex huokaisi raskaasti. Hän pussitti yhden omista palloistaan, mutta kimmonnut valkoinen pallo pussitti myös yhden Andrean raidallisista palloista. Hupsista.
”Ole hyvä. Tasasin vähän peliä”, nainen virnisti. ”Karmaisevaa. Uusi tölkki kouraan, heti. Minä ajan, senkus nautit rikkaiden tarjoiluista koko rahan edestä.”

"Ai oikein tasasit..." Andrea mutisi. 
"Hetki, haen uuden." Häntä ei tarvinnut kehottaa kahdesti ja pian hän palasi uuden juoman kanssa takaisin. Onnistuen jälleen osumaan palloista ohi.

Bex odotti biljardikeppiin nojaten Andrean paluuta. Hän tosiaankin ottaisi tavakseen palata biljardipöytien ääreen vapaina iltoina ja viikonloppuina nyt, kun viikonloput eivät olleet kilpailuissa. Hän löi omalla vuorollaan onnistumatta pussittamaan yhtäkään palloista.
”Tartutit huonon tuurisi minuun”, nainen valitti kohottaen oluttölkin huulilleen.

"Ai tuurini`? Se on laskelmoitu tekniikka." Kolmas kerta toden sanoi - vieläkään hän ei osunut. 
"Siis tämä peli vihaa minua!"

”Olet vain huono”, Bex nauroi leveästi. ”Miltä tuntuu olla huonompi jossakin?” Hän kiusasi. Nainen pussitti toisen kahdesta jäljelläolevasta pallostaan ja virnisti leveästi Andrealle.
”Voin opettaa sinua, jos päädymme koskaan hengailemaan pöytien ääreen.”

"Niinpä niin. Burghley teki sinusta kusipään." Andrea virnisti leveästi. 
"Minä sinun oppejasi." Andrea sai vahingossa kaksi palloa yhdellä kerralla ja vielä yhden seuraavalla, kunnes hyvä tuuri katkesi. 
"Älä opeta isääsi vai miten se meni?"

”Burghley teki minusta mestarin”, Bex korjasi leveä hymy huulillaan ja kohotti oluttölkkiä ilmaan. Hän ei edelleenkään aina uskonut, että oli oikeasti voittanut Burghleyn.
”Moukan tuuria”, nainen puhahti ja pussitti viimeisen pallonsa. Hän arvioi hetken kasipallon paikkaa. Ei toivoakaan pussittaa sitä tästä, joten nainen tyytyi vain lyömään valkoisen pallon tarkoituksella ohi.

Andrea tiesi olevansa valovuosien päässä Burghleyn voitosta tai ylipäätään voitosta. Louboutinin satunnaiset hyvät hetket olivat kovin laiha lohtu. 
"Olet mahdoton." Andrea puuskahti lyötyään omansa vahingossa ohi, jälleen.

"Kiitos", Bex virnisti, "se on tavoitteeni." Miksi olla hankala, kun pienellä vaivalla saattoi olla aivan mahdoton?
"Vasen yläkulma", hän totesi ennenkö löi kohti kasipalloa. Musta pallo sujahti siististi kulmapussiin, eikä valkoinen pallo seurannut perästä. Ha!
"Voitto", nainen virnisti. "Kuten sanoin, ole iloinen, ettemme pelaa rahasta."

Andrea katseli kun Bex anasti voiton, juoden toisen juomansa miltein yhteen putkeen. 
"Masentava paskiainen olet." Hän nauroi, jättäen tyhjän tölkin niille sijoilleen.

"Kiitos, minäkin sinua", nainen virnisti ja laski tyhjän tölkin Andrean tölkkien viereen. "Haluatko hävitä toistamiseen, vai lähdetäänkö katsomaan, millaista väkeä löydämme tanssimasta?" Tai muutoin sosialisoimasta toisessa huoneessa. Ties mitä juomapelejäkin täällä päädyttäisiin pelaamaan. Täydellinen ilta! Kunhan hän ei osallistuisi totuuteen ja tehtävään. Hänellä ei tunnetusti ollut käsitystä soveliaisuuden rajoista tehtävien kohdalla - tai häpeää. Kaikki haasteet oli tehty voitettaviksi.

"No en halua, en ole idiootti." Andrea nauroi, vilkaisten tanssilattiaa. 
"Joo! Tanssitaan muut pöydän alle!" Jos he yrittäisivät kerrankin olla juomatta muita pöydän alle. Köh.

"Olet siis oppinut jotakin", nainen virnisti seuraten Andreaa tanssilattialle.
"Kieltämättä vaihtelua tavanomaiseen", Bex kiusasi. Ehkä muiden tanssiminen pöydän alle oli hyvä lähtökohta. Ainakin parempi kuin iänikuiset alkoholimyrkytyksen hankkimisyritykset. Hän keinutti kroppaansa musiikin tahtiin jota soitti oikea DJ. Tai ainakin siltä se vaikutti. Rikkaat paskiaiset saivat aina parhaat bileet aikaan.
"Et kehtaa mennä tanssimaan tuon jätkän kanssa", Bex haastoi Andreaa vino virne huulillaan nyökäten kohti miestä, joka tanssi jo yhden naisen lähettyvillä.

Andrea kääntyi Bexin nyökkäämään suuntaan. Heidän maksansa olivat muutenkin räjähtämispisteessä, joten ehkä olisi hyvä kokeilla muuta. 
"Enkö?" Andrea liikkui tanssilattialla sulavasti, kuin olisi kotonaan siellä, Suoraan sen miehen luokse, käyden hyvin läheiseksi kysymättä. Eikä ainakaan saanut heti lähtöpasseja. Mitä se Bex oli höpissyt, helppoa kuin heinänteko!

Bex nauroi seuratessaan Andrean kulkua. Ei yllättänyt, että ystävä kehtasi. Andrea, kuten hänkin, oli varsin kyvytön tai haluton tuntemaan niinkin turhaa tunnetta kuin häpeä. Bex oli matkalla Andrean luokse, kun tie katkesi eteen pysähtyneeseen mieheen, joka puolestaan tanssi hänen kanssaan. Virnistäen nainen painautui lähemmäs venyttäen säädyllisyyden rajoja hetken, ennenkö taputti miehen poskea ja jatkoi matkaansa Andrean luokse. Ilta oli aivan liian nuori siihen, että he vielä poimisivat itselleen yöseuraa. Paras tarkastella hieman tarjontaa ensin.

He molemmat todellakin venyttivät säädyllisyyden rajoja tahoillaan, mutta sitä vartenhan tanssiminen oli, eikö? Siinä saattoi arvioida toisen osapuolen ja miettiä oliko tuo kotiin viemisen arvoinen! Tosin, he venyttivät niitä säädyllisyyden rajoja joskus keskenäänkin tanssiessa. Hups. 
"Joskus vielä meillä on varaa järjestää kotibileet joissa on dj." Se oli lupaus.

Bex tarttui Andrean käteen vetäen tuon sivummalle miehestä, joka onneksi tajusi vihjeen eikä seurannut perästä. Ainakaan heti.
"Siinä on hetkeksi tavoitetta!" Mutta he todellakin toteuttaisivat sen joskus. "Ennen vuoden 2020 loppua?" Nainen ehdotti virnistäen. Kyllähän he kolmessa vuodessa ehtisivät vaikka ja mitä.

"Ennen sitä." Andrea laski käden sydämelleen sen luvatessaan. Kyllä he siinä onnistuisivat. 
"Ja se booliputous." Se oli naisen päähänpinttymä erään baarin yksistä teemabileistä. Baarin, jonne heillä ei ollut enää asiaa.

"Oh, todellakin!" Bex henkäisi ihastuneena. "Hitto, kun meitä ei enää päästetä paikalle. Varmasti se booliputous toteutettaisiin tänäkin vuonna", nainen huokaisi. Miksei kaikilla ovimiehillä riittänyt huumorintajua? Eivät he nyt niin suuri riski yleiselle järjestykselle olleet!
"Täytyy alkaa säästää voittorahoja, että saadaan kaikki toteutettua", Bex virnisti vinosti. Mitä voittorahoja? Hänen seuraavat kilpailunsa olisivat maaliskuussa.

Andrean kohdalla voittoja taas ei tullut. Hups. Se tosin ei riitänyt latistamaan naista nyt. 
"Todellakin pitää! Koska näin me teemme. Piste. Se on nyt sovittu."

"Lukkoon lyöty suunnitelma", Bex vahvisti päättäväisesti nyökäten. Hän käänsi päätään tuntiessaan käsien laskeutuvan lantiolleen, ja viihdytti hetken takaa lähestynyttä miestä tanssin puitteissa. Mutta vain hetken. Sen kuluessa umpeen, hän astahti kauemmas miehestä, soi kurittoman hymyn olkansa yli miehelle ja liukui sen sijaan Andrean henkilökohtaiseen tilaan jatkamaan tanssimista.
"Olen ylpeä meistä. Olemme kestäneet mitä, puoli tuntia bileissä, emmekä ole kitanneet vielä yhtäkään shottia. Maksamme arvostavat", nainen nauroi. Heidän maksansa olivat jo mennyttä. Sitä ei enää yksi rauhallisempi ilta juhlissa muuttaisi mihinkään.

Sitä ei tosiaan mikään muuttaisi mihinkään. Bexin osoitettua tällainen epäkohta, Andrea miltein jäätyi. 
"... Pitää sitä yksi ottaa." Hän totesi miltein järkyttyneenä.

"Minä olen kuski, muistatko?" Bex naurahti ja veti mekkonsa helmaa hieman alemmas, kun suoristautui tanssin lomassa. "Juo shotti minunkin puolestani?" Hän ehdotti huvittuneena. Eihän yksi shotti nyt maata kaatanut, jos he jäisivät tänne juhlimaan vielä tunneiksi. Heti paukun otettuaan hän ei kuitenkaan ratin taakse istuisi. Olkoonkin, ettei Hexhamia ympäröivillä maanteillä liikkunut poliiseja kuin kerran vuodessa, nimittäin tammikuun ensimmäisenä. Koko vuoden budjetti tuli poltettua siinä.

Hitto. Andrea veti Bexiä tanssilattialta, sillä hän ei yksin shottejaan hakisi. 
"Saanko juotua molemmat peräkkäin?" Piti olla haasteita, kun seisoi bileissä shotti molemmissa käsissään.

"Voit aina yrittää", Bex kannusti. Vastuuntuntoista. "Kyllähän nyt kaksi pitäisi saada alas ihan rutiinilla", hän virnisti kiusaten.
"Eihän kahden kanssa vielä edes pääse vauhtiin", hän lisäsi kieroon sävyyn. Se saattoi ehkä livetä hieman asiattomuuksien suuntaan, mutta sitähän elämä oli.

Yksi. Andrea irvisti (koska ei hän kysynyt mitä viinaa se oli), kumoten kuitenkin toisen suuhunsa. Hän kyökkäsi kevyesti. 
"Nielua polttaa. Tuo ei ollut vodkaa eikä tequilaa."

"Aijai", Bex naurahti. "Uusia makuelämyksiä siis!" Mitäköhän absinttia Andrea oli mennyt juomaan? No, meni jo.
"Takaisin tanssimaan?" Bex ehdotti virnuillen. Kenties he voisivat löytää pari hurmaavaa herrasmiestä, jotka houkutella uima-altaalle seurakseen. Tai porekylpyyn.

Andrean nielua ei helposti viina polttanut, joten jotakin akkuhapon sukulaista se varmasti oli ollut. Huh. 
"Todellakin." Tanssiessa alkoholin sai mukavasti äkkiä vereensä!

Bex ei kaivannut sen enempää kannustusta palatakseen tanssijoiden joukkoon.
"Kappas kappas, suosikkikeijuni on tullut paikalle!" Illan isäntä julisti kaapaten Bexin kainaloonsa. Nainen naurahti tönäisten Jayn kylkeä.
"Itse olet keiju", Bex virnisti. "Andrea, tässä on Jay. Jay, Andrea." Pakolliset esittelyt hoidettuaan naisen oli helppo läpsäistä Jayn kättä, joka oli valunut tuttavallisesti hieman alemmas hänen selkänsä takana kuin oli täysin asiallista.
"Jay on hurmuripoika, mutta Jay käyttäytyy tänään, eikö?" Bex virnisti miehelle, joka kohautti harteitaan. Aina saattoi koettaa onneaan.
"Entä sinä? Oletko sinä yhtä käyttäytymisintoinen?" Jay virnisti Andrealle. Bex pudisti miehen seläntakana päätä Andrealle. Tähän nuoreen mieheen ystäväkään ei tahtoisi koskea.

Andrea kääntyi ympäri, kohottaen kulmiaan. Keiju? Tosissaan? Noh, olihan Bex pieni! Mustahiuksisen naisen kasvoille kohosi vino virne. 
"Minun annettiin ymmärtää ettei sinuun kannata sekaantua." Hän vastasi silmiään räpytellen.

Jay nauroi päätään pudistaen.
"Häpeäisit, Bex", mies torui naurua yhä äänessään. "Jonakin päivänä pyörrän vielä pääsi. Hyvä on neidit, nauttikaa illasta ja olkaa kuin kotonanne", isäntä toivotti, puhalsi lentosuukot molemmille naisille ja luovi tiensä tanssilattian halki juomien ääreen.
"Kutsut juhliin loppuvat sen jälkeen, kun makaa hänen kanssaan", Bex selitti virnistäen Andrealle. "Joten paras pitää häntä jännityksessä. Kunnes hän saa tahtomansa, kotibileisiin on aina tervetullut."

Andrea nauroi selitykselle jonka sai. 
"Ai hän on sellainen... kun minusta tulee vanha ja tylsä, voin kyllä päättää bileurani antamalla hänelle jännitystä." Andrea virnisti leveästi.

"Hänen sanojensa mukaan kyseessä on harkittu ratkaisu, jolla vältellä turhaa draamaa juhlissa. Kuulemma kaikki eivät ymmärrä yhden yön suhteiden olleen juuri sitä, vaan heittäytyvät mustasukkaisiksi", Bex virnisti tanssien varsin keimaillen vauhdikkaan kappaleen tahdissa. Eihän se nyt rikos ollut, että hän nautti katseista itsessään!

"Täydelline  tapa siis jäädä eläkkeelle." Andrea naurahti. Ei hän ollut jättämässä kotibileitä vuosiin, vaikka ehkä olisi pitänyt. Hän antoi musiikin viedä itseään, nauttien. Kuin olisi ollut hyvällä klubilla.

"Samaa minäkin olen aina pohtinut", Bex virnisti. Hän oli vastikään täyttänyt 30 - siis kolmekymmentä vuotta! - eikä siltikään aikonut luopua juhlimisesta hetkeen. Tai koskaan. Hän todellakin nauttisi juhlien iloista siihen asti, kun sitä kestäisi. Aikuistuminen oli yliarvostettua.
Hän tanssi niin kauan, että ajantaju katosi, mutta huomatessaan haukkovansa henkeä hengästyneenä ja tanssittuaan jo pidemmän aikaa saman miehen käpälöitävänä, päätti nainen olevan sopiva hetki siirtyä sivummalle. Ja hakea toinen olut.
"Tiedätkö, minua melkein kiehtoisi pieni pulahdus uima-altaalla", nainen virnisti vinosti nauttien kylmästä oluesta, joka vei janon mennessään.

Andrea saattoi päätyä ottamaan kolmannen shotin sitä samaa tavaraa - ihan vaikka unohtaakseen sen korvaansa tanssiessa rivoja kuiskineen miehen. Hyi. Olisi ollut edes mukavia säädyttömyyksiä. 
"Mahtaakohan olla sallittua mennä ilman uimapukua?" Andrea vastasi Bexin virneeseen.

"Minä olen aina mennyt alusvaatteisillani, paitsi jos joku on heittänyt minut altaaseen vaatteineen päivineen", nainen virnisti. Todennäköisesti kenelläkään juhlijalla ei olisi ollut mitään sitäkään vastaan, että hän hukkaisi kaikki vaatekappaleet, mutta siihen hän oli aina vetänyt rajansa. Märät alusvaatteet kuivuivat riittävän nopeasti pyyhkeiden avulla, ja kukaan ei ollut koskaan valittanut märistä läikistä hänen mekoissaan.
"Mennäänkö?" Nainen kysyi kulmaansa haastavasti kohottaen.

Andrea nosti sormensa ylös, ottaen neljännen. Hitto, se siitä ettei hän marinoisi maksaansa viinassa. Vieläkään hän ei kyllä kysynyt mitä se oli, vaan irvisti jälkeen. 
"Mennään! Hullujako horiset!"

Bex virnisti ystävän juomiselle lähestulkoon pettyneenä, ettei voinut itse tehdä samoin. Hän olisi tahtonut niin mielellään liittyä joukkoon, mutta ajatus taksin soittamisesta ja auton noutamisesta seuraavana päivänä ei houkutellut.
"Näistä kehkeytyy aina allasbileet", nainen virnisti luoviessaan tiensä tottuneesti luksusta tihkuvaan kellarikerrokseen, jonka avointa tilaa hallitsi suuri uima-allas, jossa yksi jos toinenkin vieras pulikoi alusvaatteisillaan. Bex potkaisi kenkänsä pienen pöydän viereen ja kiemurteli ulos kuorimekostaan, jonka jätti laukkunsa kera korkokenkien päälle. Sukkahousujen riisuminen oli rasittavaa - miksi hän oli edes ajatellut niiden pukemisen olevan hyvä idea? Sen jälkeen oli hyvä virnistää Andrealle, odottaa hetki lähinnä varmistaakseen, että ystäväkin oli valmis, ja taklata nainen lämpimään altaaseen. Meikit ehtisi korjata myöhemminkin.
"Aina yhtä virkistävää", Bex virnisti päästyään pintaan altaassa, jossa hänen jalkansa eivät yltäneet pohjaan. Oli epäreilua olla niin lyhyt.

Joku muu olisi voinut harkita alusvaatteillaan uimista kahdesti, jos alushousuina käytti stringejä. Harkintakyky ei kuitenkaan koskaan ollut kuulunut Andrean parhaisiin puoliin, joten rohkeasti hän veti mekon päältään. Yllättäen hän oli jättänyt sukkahousut pois. Hän ei tuhlannut sellaisiin rahaa. Helisevä ja humaltunut nauru karkasi huulilta kun Bex taklasi tummatukkaisen naisen altaaseen. 
"Kieltämättä mukava virkistys."

Andrea ei suinkaan ollut ainoa, joka päätyi altaaseen stringeissä. Tuntui olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että juhlaväki oli valinnut moiset alushousut - joten kukaan ei suotta jäänyt kainostelemaan ja miehet eivät varmasti valittaneet.
"Paras virkistys", nainen virnisti. "En edes muista, milloin viimeksi olen ollut uimassa. Jos siis vesielementteihin putoamista ei lasketa", Bex naurahti. Ei hän tosin ollut hetkeen niissäkään kylpenyt, luojan kiitos.

"Ei niitä lasketa. Yleensä liian matalia uimiseen." Andrea kyllä tuli harrastaneeksi sitä kylpemistä välill enemmän, mutta nainen ratsastikin Mokon ja Louboutinin kaltaisia idiootteja. Hups.

”Niinhän ne ovat”, nainen totesi, kääntyi selälleen ja polski kohti altaan matalampaa päätyä koettaen potkuillaan loiskia mahdollisimman paljon vettä Andrean niskaan.
”Uiminenhan voisi olla hyvää kestävyysharjoittelua”, Bex pohti päästessään vihdoin sen verran matalammalle, että saattoi seistä uima-altaan pohjalla.

"Hei!" Andrea sylki vettä pois suustaan, loiskaisten kunnolla Bexin naamaa kohti kun tuo pysähtyi. 
"Ai nyt vasta oivallat tuon?"

Bex nauroi, mutta se ilo ei elänyt kauaa, kun hän sai suun täydeltä kloorivettä Andrean tähden.
”Sanoin, etten ole käynyt ikuisuuteen uimassa”, nainen virnisti. ”Olen lähinnä juossut ja käynyt salilla.”

"Olet toivoton." Andreakaan ei usein käynyt, silloin tällöin kun jaksoi. 
"Uiminen on mukavan helppoa. Ja voi nähdä kivoja miehiä." Niinpä niin.

”Miksi luulet, että jaksan lähteä salille saakka enkä vain reippaile kotona painojen kanssa?” Bex hymyili kujeilevasti. Sille oli syynsä, että hänellä oli kortti ympärivuorokautiselle salille Hexhamissa, eikä se syy ollut into käydä hikoilemassa peilien edessä.

"Erilaisia miehiä! Jessus, oletko koskaan katsonut uimareita?" Andrea virnisti leveästi. Selvä ero pumpattuihin salitolloihin.

”En, en voi myöntää katsoneeni”, Bex naurahti loiskaisten kädellään vettä Andrean niskaan.

Tällä kertaa Andrea ehti sentään kääntää selkänsä, eikä saanut suuta täyteen vettä. Hiton Bex. 
"Olet yksi aasi." Hän julisti juhlalliseen sävyyn.

”Kiitos kunnianimestä, arvon Aasimestari”, nainen vastasi tavoitellen yhtä juhlallista sävyä ja epäonnistuen näyttävästi, kun purskahti nauruun kesken kaiken.

"Minä sentään kestin pokkana!" Ei kyllä enää, kun Andrea huusi ystävälleen ääni täynnä naurua. Heidän pitäisi joskus, joskus vakavoitua.

Vakavoituminen oli turhaa, kuten oli kypsä, aikuinen käytöskin.
”Ehdin ennen sinua toiseen päähän allasta”, Bex uhosi ennenkö potkaisi vauhtia ja lähti uimaan kohti altaan toista päätyä vauhdikkaasti. Tyylipisteitähän uinnissa ei jaettu, eikö vain? Nopeus ratkaisi.

"Varaslähtö!" Andrea vinkaisi ennen kuin lähti ystävänsä perään. Mokoma, saakelin mahdoton... Hän sukelsi ja otti kiusallaan Bexiä nilkasta. Hyviä ideoita humalassa.

Bex nauroi niin, että hörppäsi suun täydeltä vettä, kun tunsi Andrean otteen nilkassaan. Hän sentään tajusi sen olevan Andrea, eikä potkaissut ystävää naamaan. Sen sijaan hän räpiköi takaisin pintaan sylkien vettä suustaan ja roiskaisi kädellään Andreaa kohti.
”Sääntörikkomus!” Hän älähti Andrealle ja roiskaisi vettä uudestaankin, ennenkö ui takertumaan ystävän kaulaan kiinni. Sääli kun Andrea ei tainnut olla niin vahva uimari, että pysyisi pinnalla jos hän kiipeäisi naisen reppuselkään. Parempi polkea vettä itsekin, etteivät he vajoaisi kuin kivet pohjaan.

Andrean jalat ylsivät Bexin epäonneksi vielä pohjaan, siinä missä ystävän ei. Joten, roikkukoot kaulassa niin paljon kuin sielu sietäisi. 
"Itse aloit--" Kunnes Andrea kaatui ja hulahti veden alle kokonaan. Hups.

Bex pärskähti yllättyneenä joutuessaan veden alle, ja laski irti Andreasta pyrkiessään pintaan. Hän haukkoi hetken henkeään, ennenkö nauru vei voiton.
”Lasken tuon häviöksi. Minä voitin. Taas”, nainen virnisti polkien vettä, jotta pysyi pinnalla.

"Voitit hukuttamalla!" Andrea yski ja nauroi samaan aikaan. 
"Tukehdun kohta. Saakelin aasi."

”Oh, ylenin näin nopeasti aasista saakelin aasiksi! Urakehitykseni on huimaavaa”, Bex kiusasi nauraen ja ui altaan reunalle, jotta saattoi pitää itsensä pinnalla reunalla roikkumalla.
”Voitto on voitto, ihan sama miten sen saavutti, eikö vain?”

"Olet yksi huijari. Voitit varmasti Burghleynkin vilpillä." Andrea nauroi. Hän ei todallakaan epäillyt tosissaan ystäväänsä ja tuon taitoja.

”Tietenkin voitin”, Bex virnisti vinosti. ”Millä oikein kuvittelit, että sain Dianan ratsukseni? Pelkkää vilppiä koko juttu.”

"Olisi se pitänyt arvata." Andrea tuhahti, puristaen vettä mustista hiuksistaan. 
"Tiesin että siihen on syynsä miksi sinulla on Diana ja minulla Moko."

Bex nauroi raikuvasti ja ponnisti istumaan altaan reunalle. Jalkoja oli hyvä uittaa edelleen vedessä, kun hän Andrean esimerkistä puristi vettä hiuksistaan.
”Tietenkin. Sinulla on vielä paljon opittavaa kullanmuru”, Bex virnisti.

"Selvästi. Onneksi olet vanhempi ja opastat minua. Paaaaaaalljon vanhempi." Andrea virnisti.

”Hei!” Bex polkaisi jalallaan vettä koettaen loiskuttaa sitä Andrean päälle, mutta suurin osa tuntui roiskuvan hänen itsensä niskaan. Hupsista.
”En ole niin paljoa vanhempi. En tarvitse sinua ruokkimaan kolmenkympin kriisiä”, hän virnisti.

"Ansaitsit sen! Ja nyt minä menen, tai muutun rusinaksi." Andrea nousi altaasta sulavasti ja lähti hakemaan pyyhettä.

”Julmaa”, Bex protestoi, mutta nauraen seurasi ystävän perässä pyyhekeon luokse.
”Näyttäisit varmasti suloiselta rusinana.”

"Voi, et tiedä miten ihana rusina olen." Andrea nauroi ääneem ja kuivasi itseään.

”En ehkä tahdokaan tietää”, Bex nauroi pöyhien hiuksiaan pyyhkeellä, ennenkö kääriytyi siihen tyytyväisesti. Parempi kuivatella hetki, ja no, kun joku oli ystävällisesti täyttänyt alakerran jääkaapin juotavalla, hän nappasi kaksi tölkkiä olutta heittäen toisen Andrealle.

"Etköö?" Andrea virnisti. Olipa jännä ettei tuo halunnut tietää. Hän avasi oluen, älähtäen kun juomaa kuohui lattialle.

”Et osaa edes avata oluttölkkiä!” Bex nauroi päätään pudistaen. ”Eihän sinua voi viedä mihinkään ihmisten ilmoille!”

"Sinä heitit sen!" Nainen nauroi ja heilutteli kättään. Hyi.

”Huono koppi”, Bex virnisti vinosti. Hän korkkasi omansa ja hörppäsi kylmää olutta. ”Luulisi, että sinulla olisi silmät selässäkin Mokon sekoilujen jäljiltä.”

"Hevoset ovat eri asia." Andrea mutisi. Mokon kanssa hän oli yhtä silmää.

”Onneksi olet parempi ratsastaja kuin biljardin pelaaja. Tai oluttölkkien avaaja”, nainen veisteli hörpäten olutta. Hän kietoi pyyhkeen paremmin ympärilleen vapauttaen kätensä ja vilkaisi ympärilleen kellarikerroksessa. He eivät suinkaan olleet ainoat uima-allasta käyttämään saapuneet vieraat, mutta hän ei nähnyt ketään tuttua väen joukossa.
”Osaatko heittää tikkaa? Muistelisin, että viereisessä huoneessa on tikkataulu”, Bex virnisti nyökäten avoimen oven suuntaan. Tikkaa voisi heitellä hyvin pyyhe päälläkin, eikö?

"Osaan." Tikkaa voisi todella vaikka pyyhkeessä. 
"Jotain muuta olen tehnyt pubeissa kuin juonut."

”Ja iskenyt miehiä, vai onko se olevinaan salaisuus?” Bex heitti olkansa yli suunnistaessaan huoneeseen, joka oli tällä hetkillä tyhjänä. Tauluun jätetyt tikat tosin kertoivat, etteivät he olleet illan ensimmäiset pelaajat. Nainen kävi nykimässä tikat irti tarjoten niitä Andrealle siltä varalta, että ystävä tahtoisi aloittaa.
”Toivottavasti sihtisi on parempi tikkojen suhteen kuin biljardipöydällä”, hän ei voinut olla kiusaamatta.

"Todellakin salaisuus. Ja heitän ." Hän sihtasi hetken, osuen napakymppiin ensimmäisellä. 
"Että mitä sanoit?"

”Bravo”, Bex virnisti taputtaen käsiään yhteen sen, mitä lähes täydeltä oluttölkiltä saattoi. ”Olemme selkeästi löytäneet sinun vahvuutesi. Osua maaliin. Ei kai pitäisi yllättää."

Andrea tönäisi ystäväänsä nauraen ja heitti loput. Kaikki osuivat kolmen parhaimman rinkulan sisään. 
"Tee paremmin."

”En taida”, Bex nauroi keräten tikat käteensä. ”En ehdi viettämään niin paljoa aikaa baareissa, että tikanheitto olisi vahvuuteni.” Koska eihän tikkaa voinut oppia heittämään yhtään missään muualla. Hän sihtasi ja heitti tikan, hakien parilla ensimmäisellä heitolla lähinnä tuntumaa. Kaikki tikat jäivät sentään tauluun kiinni, ja yksi jopa kolmanneksi parhaaseen rinkulaan. Ei reikiä seinissä!
”Ha, en ole ihan toivoton!” Hän julisti kohottaen oluttölkkiä maljaksi itselleen.

"Olet surkea." Andrea nauroi, kohottaen oluttölkkiä voittonsa merkiksi. 
"Voitin!"

”Hienoa, voit edes voittaa jossakin tänä iltana”, Bex virnisti, mutta taipui myöntämään häviönsä. Se ei tosin estänyt pelaamasta uutta kierrosta. Ei hän Andreaa voisi voittaa tikoissa, mutta ei se haitannut. Hän oli saanut jo naljailla voitostaan biljardipöydällä. Ehkä Andrealle oli annettava mahdollisuus samaan.
”Kuulitko, että O’Connor meinasi tulla pitämään tehoviikonlopun tammikuussa?” Hän kysyi hörpäten oluttaan. Nainen kurtisti kulmiaan. King. Hänen täytyisi oppia kutsumaan kouluratsastajaa oikealla nimellä ennenkö punapää pelmahtaisi takaisin viikonlopuksi, jonne häntä ilmeisesti oltiin kovasti usuttamassa paikalle.

"Oi! Pitää ilmoittautua. Sitten voin taas vältellä Vanttuun Vetäjää loppuvuoden." Ei, Andrea ei pitänyt Julianista.

"Hyvä että joku jaksaa innostua", Bex naurahti ja heitti tikkoja tauluun. Tai siitä ohitse. Hupsista.
"Minä vain toivon, että voin osallistua Dianalla tai Javalla, mutta todennäköisemmin minua patistetaan Duffyn selkään", hän huokaisi liioitellun raskaasti. Kunhan vain valitti silkasta valittamisen ilosta. Tosiasiassa hän oli oikein onnellinen mahdollisuudesta valmentautua taas hetken irlantilaisnaisen silmän alla.

"Minä voin osallistua kenellä tahansa. Kaaos on taattu. Mutta ehkä tulen Mokolla." Se tarvitsi harjoitusta eniten.

"Meidät heitetään vielä ulos sieltä", nainen nauroi ja heitti viimeisen tikkansa komeasti ohi taulusta. Bex irvisti, hörppäsi oluttaan ja siirtyi hakemaan tikkoja tarjotakseen niitä Andrealle.
"Tämä ei selkeästi ole sinun vahvuuksiasi", miesääni kommentoi ovensuusta saaden Bexin kääntymään henkilön puoleen.
"Oh, hei Tom, miten menee?" Hän kysäisi naurua äänessään kun mies harppoi huoneen puolelle kahden kaverinsa kera. Siitä päätellen, miten jokaisella oli pyyhe mukanaan, miehetkin olivat vastikään nauttineet uima-altaan iloista.
"Hyvin, hyvin", mies vakuutti kättään heilauttaen ja kuivasi hiuksiaan pyyhkeeseen.

"Jep." Onneksi King ei heitellyt porukkaa ulos huvikseen. Toisin kuin Vanttu ja Cactus, esimerkiksi. Hän kääntyi miesten puoleen. Hmmm, ei huono. 
"Ja mistähän te tunnette?" Piti aina saada selitykset!

”Yhteisen ystävän kautta”, Bex vastasi samaan aikaan Tomin kanssa. Harjoiteltuako? Ei toki.
”Hän oli Ryanin kaveri”, Bex lisäsi tarjoten tikkoja Andrealle, jotta nainen voisi heittää vuorostaan taulua kohti. Seuraavalla kerralla hän heittäisi tikkoja tauluun kuvitellen tilalle entisensä naaman.

Hän tyytyi kohauttamaan olkiaan. Andrea heitti taas miltei täydellisen kierroksen - ilman veemäisen eksän naamaa. Koska hän ei harrastanut poikaystäviä.

”Tämä on epäreilua”, Bex puhahti. ”Haluaako joku teistä heittää häntä vastaan? Minä tunnustan tappioni.” Yksi Tomin mukana saapuneista miehistä tarttui tarjoukseen, ja Bex siirtyi sivummalle istahtaen alas nahkaiselle sohvalle. Tässähän voisi vaikka vaihtaa kuulumisia Tomin kanssa. Ja samalla varjolla pitää Tom Andrealta turvassa. Miehen ystävillä väliä, mutta Tom oli erityinen.

Se olisi riittänyt jos Bex käskisi pitää näpit irti. Bex olisi varmaan ainoa jota hän sellaisen kiellon tiimoilta kuuntelisi. Kilpakumppsnin vaihtuminen sai hänet petraamaan heittojaan. 
"Jeee- oho..." Ei kannattanut hyppiä voitontanssiksi pyyhkeen kanssa. Jos ei halunnut löytää pyyhettä lattialta.

”Hienosti meni Andrea”, Bex nauroi vahingoniloisesti sohvalta. Kilpakumppaniksi ryhtynyt mies kumartui hymy huulillaan nostamaan pyyhkeen naiselle, joskaan Bex ei voinut olla huomaamatta, miten mies samalla katseli Andreaa. Saisi nähdä, lähtisikö hän kuitenkin yksinään kotiin, kun Andrea löytäisi kyydin muualta.

Andrea taputti miehen poskea ja otti pyyhkeen itselleen.
"Vaihdetaan numerot. Joskus toiste, ei tänään." Tänään hän oli juhlimassa Bexin kanssa.

”Joskus toiste. Miksiköhän olen kuullut tuon ennenkin”, mies virnisti ennenkö kääntyi heittämään tikat tauluun. ”Taisit tällä kierroksella hävitä, ellet paranna tulostasi edellisestä.” Bex istui Tomin ja Josephiksi itsensä esitelleen miehen välissä sohvalla jutellen hyväntuulisesti molemmille.

"Lupaan että joskus toiste." Andrea iski silmää, mulkaisten Bexiä perään. 
"Itse häviät. Mennään, haluan sen sikarin!"

”Sikarin?” Joseph kohotti kulmaansa sohvalla. ”Tiedättekö, me pohdimme aiemmin, että voisimme pelata pari kierrosta pokeria kunhan ehdimme vähän kuivatella. Tahdotteko tulla mukaan? Siihen sopisi sikari loistavasti”, mies ehdotti vilkaisten Andrean ja Bexin väliä. Bex kohautti harteitaan. Hänelle se oli yksi ja sama. Hän oli aina pitänyt pokerista.

"En ole koskaan ollut hyvä korttipeleissä, mutta voin juoda, näyttää nätiltä ja sytyttää kaikkien sikarit." Andrea tarjosi virnistäen. Se kuulosti hyvältä hommalta.

”Täydellistä”, Joseph vakuutti. Bex nyökkäsi pirteästi.
”Jos siis annatte meille hetken aikaa, puemme päälle ja tulemme pelaamaan kanssanne”, Bex ehdotti miehille.
”Pelaamme viereisessä huoneessa, siellä, missä on se järjettömän kokoinen takka”, Tom totesi. Bex nyökkäsi jälleen ja nousi sohvalta pitäen kiinni pyyhkeestään.
”Käydään etsimässä vaatteemme”, nainen naurahti tarttuen Andrean käteen.

Andrea kohautti kevyesti olkiaan. 
"Mihin sitä vaatteitam.. Joojoo tullaan." Ehkä mekko olisi hyvä vetää kuitenkin päälle.

”Tarvitsen vaatteita päälle siltä varalta, että pojat päättävät pelata strippipokeria”, nainen virnisti. Hän suunnisti seinän vierelle, jonne oli vaatteensa jättänyt, ja kiskoi mekon ylleen. Sukkahousut päätyivät laukkuun, sillä niitä hän ei jaksanut enää jalkaansa kiskoa. Vielä korkokengät jalkaan, ja hän oli valmis.
”Korjaamaan meikkejä?” Bex ehdotti nyökäten kohti kylpyhuonetta, jonka seinää koristi valtava, hyvin valaistu peili.

 Andrea naurahti Bexin logiikalle. 
"Mekko ei paljoa auta tilannettasi." Hän totesi tyynesti, harppoen kylpyhuoneeseen. 
"Oho. Vähän ne levisi.."

”Auttaa se. Yksi ylimääräinen vaatekappale”, nainen virnisti. ”Ja hei, kuka sanoi, että riisuisin ensimmäisenä mekkoni?” Hän päätyi pyyhkimään pahimmin levinneet meikit paperilla, ennenkö penkoi pienestä kirjekuorilaukustaan hätävarameikit juuri tällaisia tilanteita varten.
”Jos häiriköit miehiä pelin aikana, voin koettaa voittaa meille hyvän alkupotin DJ:tä varten”, Bex virnisti korjatessaan kajaaliaan.

"Pidän ajattelitavastasi." Andrea virnisti. Hän pyyhkäisi valunutta meikkiä poskeltaan vanulapulla. 
"Lupaan yrittää parhaani."

”Hienoa”, Bex virnisti takaisin. Täydellinen suunnitelma. ”Jos ei muuta, voimme käydä hakemassa huomenna aspiriinia niillä rahoilla.”

"Aspiriini ei ole koskaan pelastanut krapulalta." Andrea totesi kokemuksen syvällä rintaäänellä. Hän pöyhäisi kevyesti hiuksiaan. 
"Noin. Olen valmis."

”Totta. Uusi shotti sen sijaan auttaa aina aamuisin takaisin jaloilleen”, Bex jakoi elämänkokemuksensa ja lisäsi vedenkestävää ripsiväriä. Valmista. Kyllä he kelpaisivat.
”Mennään siis kynimään miehet puhtaaksi.”

"Opeta jotakin uutta. Tai sitten kynimään sinut." Andrea nauroi, lähtien Bexin kanssa pelihuoneeseen.

”Luuletko että ajattelin pelaavani omilla rahoillani?” Bex nauroi raikuvasti, mutta loihti kasvoilleen varsin viattoman ilmeen astuessaan pelihuoneeseen. ”Kuulkaas miehet, tilanne on se, ettei pankkitilini oikein taivu tähän tällä hetkellä. Taidamme vain katsella Andrean kanssa.” Hän iski silmää ystävälleen.
”Älä nyt hulluja puhu”, Tom naurahti. ”Joseph, miten on?” Tuskin Tomin oli tarvinnut sanoa mitään, kun Josephiksi kutsuttu mies kaivoi taskustaan lisää rahaa kekoon, ja liu’utti vaihtokaupassa saamansa värikkäät panokset tyhjän tuolin kohdalle.
”Kiitos pojat, olette parhaita”, Bex naurahti, suukotti Josephin poskea ja istahti alas. Tämä toimi aina.

Andrea repesi nauruun, jättäen selittelyt sikseen. Ei luoja miehiä! Miten nuo olivat noin aaseja... Hän istui sen kanssaan tikkaa heittäneen miehen reidelle. Siinä olisi oikein hyvä.

Bex seurasi kolmea korttipelissä mukana olevaa miestä, kun jokainen kurkisti omia korttejaan. Hän tiesi tarkalleen Tomin eleet, mutta kaksi muuta olivat mysteereitä.
”Andrea unelmoi sikarista”, nainen muisti huomauttaa heittäessään pari panosta keskelle pöytää. ”Kuka tahtoo tehdä unelmista totta?” Hän virnisti miehille.

Joseph osoittautui Andrean sankariksi. 
"Jes! Olen aina halunnut kokeilla tätä." Hän sai myös sytytysvälineet. 
"Tulipa fiini olo."

”Nauti siitä nyt, kun sitä kestää”, Bex ilveili korottaen jälleen panosta. Hän voitti kierroksen, keräsi kaikkien panokset itselleen ja virnisti, kun seuraava jakoi kortit.
”Et sinä ennen ollut noin negatiivinen, mitä sikareihin tuli”, Tom virnisti.
”Uusi vuosi 2015 muutti tilanteen”, Bex hymähti nauraen. Hän luopui leikistä jo aikaisin todettuaan korttinsa toivottomiksi ja seurasi sen sijaan miehiä, jotka pelasivat kierroksen loppuun.

"Minä olen aina fiini nainen." Edes Andrea itse ei voinut olla nauramatta kun kuuli omat sanansa. Niin vissiin oli joo.

”Ja lehmät lentävät”, Bex naurahti. Hän katseli hetken ympärilleen pohtien, minne oli oikein hukannut oluttölkkinsä. Kylpyhuoneeseen varmaan. Voi harmi.
”Tahtooko kukaan mitään juotavaa? Voin käydä hakemassa sillä aikaa kun pelaatte tämän kierroksen loppuun”, hän tarjosi luovutettuaan omat korttinsa jälleen keskelle pöytää.

"Sitä hauskaa viinaa." Andrea ei vain oppinut. 
"Jotta voin näyttää miten hieno nainen olen."

”Hauskaa viinaa, selvä”, Bex naurahti, kuunteli vielä miesten tilaukset ja suunnisti sen jälkeen yläkertaan. Hän palasi muutamaa minuuttia myöhemmin tarjottimen kanssa, jolle oli tasapainoteltu niin erinäisiä shotteja, Andrean hauskasta viinasta tequilaan, kuin viskilaseja - ja pari oluttölkkiäkin, joista hän korkkasi yhden itselleen.
”Mitä teettekään työksenne?” Joseph kysäisi molemmilta naisilta, mutta Bex jätti vastaamisen Andrealle, sillä oli juuri siemaissut oluestaan.

"Kilparatsastaja." Andrea virnisti leveästi. 
"Tai ammattiputoaja. Kummin sen haluaa ilmaista. Ratsujeni vahvuus ei ole kantaa minua selässään."

”Puhu vain omasta puolestasi”, Bex naurahti. ”Minä olen ihan vain kilparatsastaja.” Andrea sai pudota sielunsa kyllyydestä.
”Minä en pudottaisi sinua mihinkään”, mies, jonka syliin Andrea oli istunut, vastasi virnistäen.

Ja se sai Andrean nousemaan miehen sylistä. Ehkä Joseph ei lässyttäisi. Hän heitti shotin naamaansa ja irvisti jälleen. 
"Älä kiillota sädekehääsi Bex."

”Mitä sädekehää?” Bex kysyi.
”Hänellä on sarvet, jos et ole sattunut huomaamaan”, Tom lisäsi nauraen. Joseph voitti kädellään sen jaon, ja keräsi poletit omaan kekoonsa. Bex ei suotta murehtinut siitä, miten poletit hänen edessään vähenivät, sillä eihän hän pelannut omalla rahallaan. Ja no, yksi kunnon käsi jonka pelaisi hyvin, ja hän olisi voiton puolella.
Tai sitten taidokas, uhkarohkea bluff, joka sai muut luopumaan korteistaan.
”Näetkö Andrea? DJ-bileet, täältä tullaan”, hän virnisti keräten poletit eteensä.

Andrea virnisti ystävänsä voitokkaalle kierrokselle. 
"Jes, hyvä sinä. Tulenko puhaltamaan seuraaviin kortteihisi?"

”En kaipaa sylkeä korteilleni, kiitos vain”, Bex nauroi. Hän voitti seuraavankin käden kerrankin oikeasti hyvillä korteilla.
”Kynin teidät puhtaaksi”, nainen uhosi huvittuneena.
”Olisi pitänyt harkita kahdesti sinun maksamistasi mukaan peliin”, Joseph naurahti päätään pudistaen.
”Teillä olisi tylsää ilman meitä”, nainen korjasi.

"Syljen kohta poskellesi." Andrea tuhahti ystävälleen. Ei hän sylkenyt.

”Et kehtaisi”, Bex pyöräytti silmiään. ”Se olisi ilkeää.”

"Entä jos nuolaisen?" Melkein sama asia kuin sylkeminen. Melkein. 
"Teen kohta niin jos et käyttäydy."

”Käyttäydyn aina”, Bex protestoi nauraen. Hänhän oli parhaalla mahdollisella käytöksellään. Voitti heille rahaa. Tai hävisi Josephin rahoja, vuoron perään. Sellaista pokeri oli.

"Valehtelija." Andrea yskäisi, keskittyen siihen sikariin ja olueen. Elämä oli juuri nyt oikein mukavasti!

Bex nauroi päätään pudistaen. Korttipeli jatkui, alkoholi virtasi ja vitsejä heiteltiin puolin ja toisin. Bex totesi tulevansa erittäin hyvin juttuun sekä Josephin että nimettömäksi jääneen kolmannen miehen kanssa, ja Tom nyt oli jo vanha tuttu. Peli luisti, onnetar suosi häntä, ja nainen oli melko varma, että oli reilusti voitolla alkuperäiseen tilanteeseen verraten.
”Okei, minä en pelaa enää. Olen jo menettänyt tarpeeksi rahaa”, Tom naurahti. Muutkin suostuivat luopumaan pelistä, ja panospoletit vaihdettiin rahaksi. Bex oli tarjoamassa rahoja Josephille, mutta mies vain pudisti päätään ja kehotti naista pitämään ne. Kuulemma Bex oli ansainnut ne hyvällä pelillä. Nainen ei aikonut valittaa.
”Kuka käy noutamassa lisää juotavaa?” Joseph kysäisi. Nimetön mies tarjoutui, ja lähti tarjottimen kanssa yläkertaan.
”Mitä muuta neidit toivovat vielä illaltaan?” Tom kysyi vetäen Bexin omaan syliinsä, kun Andrea oli kerran kotiutunut Josephin polvelle.

Josephin polvi oli käynyt oikein mukavaksi. Mies ei käynyt lässyttämään. 
"Hurjat bileet." Se oli aina Andrean toive. 
"Aina on jotain mitä ei ole vielä kokeillut."

”Hurjat bileet saattaisivat enemmänkin löytyä yläkerrasta”, Tom huomautti leuka Bexin hartialla. ”Siellähän kaikki ovat tanssimassa ja mitä vielä.”
”Me kävimme jo tanssimassa”, Bex huomautti nauraen. Nähty ja koettu juttu.
”Enpä tiedä, riippuu mitä määrittelette hurjaksi”, Joseph virnisti puolestaan ja taputti taskuaan.
”Älä viitsi Joseph, tytöt ovat kilttiä porukkaa”, Tom torui päätään pudistaen.

Andrean uteliaisuus heräsi. Hän ojensi kättääm Tomia kohti, sarkastinen nauru huulilta karanneet. 
"Hei, olen Andrea ja mitä ilmeisimmin emme ole koskaan tavanneet."

Tom nauroi tarttuessaan naisen käteen ja pudisti päätään.
”Bex, hän on vielä pahempi kuin sinä”, mies mutisi painaen huulensa vasten naisen paljasta niskaa.
”Hän on nuorempi. Hän jaksaa vielä”, Bex korjasi nauraen ja työnsi miehen kauemmas niskastaan toisella kädellään.

"Paaaaaaaaaljon nuorempi." Andrea hymyili aurinkoisesti. 
"Joten, mikä antaa syyn epäillä että olisin kiltti?"

”Noh!” Bex protestoi ja heitti Andreaa pelikortilla, joka oli jäänyt pöydälle pokerin päätyttyä.
”Yleensä te hevosihmiset tuppaatte olemaan”, Tom totesi huvittuneena. Joseph sen sijaan siirsi Andrean istumaan toiselle polvelleen, jotta saattoi kaivaa farkkujensa taskusta pienen pussin valkoista jauhetta. Bex kohotti kulmaansa.
”Mistä lähtien sinä olet juhlinut rankemmin?” Nainen käänsi päätään Tomin puoleen.
”On siitä jo pari vuotta”, mies totesi nauraen. ”Niihin aikoihin, kun tutustuin Josephiin.”
”Ole hyvä”, mies virnisti heittäen pienen pussin kokaiinia pöydälle pelikorttien sekaan.

Andrea väisti korttia, nauraen. Osui ja upposi! 
"Minä en ole kuten muut hevostytöt." Hetken hän tuijotti valkoista jauhetta. Ihan tätä hän ei ollut odottanut. 
"Tiesin että siihen on syy että haluan numerosi, paha poika." Hän virnisti Josephille.

”Et selvästi”, Tom hymähti ja paransi otettaan Bexin ympäriltä. ”Tai sitten Bex on vain antanut aivan väärän kuvan teistä.”
”Hei!” Nainen protestoi nauraen. ”En ole vastuussa koko ammattikunnan imagosta, kiitoksia vain.” Hyvä niin, sillä hänen oma maineensa vaatisi kiillotusta. Maata nyt pomonsa kanssa - ja vielä kahdesti. Hienosti hoidettu, Bex.
”Lupaan, että saat numeroni”, Joseph vakuutti Andrealle siirtäen naisen paremmin syliinsä, jotta saattoi kurkottaa molemmin käsin naisen ympäri pöydälle, napata pienen pussin huumetta käteensä ja pyyhkäistä pelikortteja sivuun. Pataässä tosin jäi miehen käteen, kun hän ripotteli jauhoa pöydälle ja käytti pelikorttia apuna jakaakseen jauhon pieniin viivoihin.
”Te rikkaat olette aivan mahdottomia”, Bex protestoi päätään pudistaen. Hän ei lähtisi tähän mukaan.

Andrea virnisti hieman. Hän nojautui selkä Josephin rintaa vasten. 
"Hyvä poika. Matkustava tyttö kun käy kotona välillä kovin yksinäiseksi ja kaipaa silloin tällöin seuraa." Se oli hyvä kuiskata käheästi miehen korvaan. Vakituinen bootycall kotipuolessa ei tosiaan olisi pahaksi. Aina kun ei vain jaksanut lähteä baariin! 
"Bex, älä märise. Mikä on muka pahinta mitä voisi tapahtua?"

Joseph naurahti silmät siristyen.
”Täysin ymmärrettävää”, mies totesi suoristaen tottuneesti jaettuja lyhyitä viivoja valkeaa jauhetta. Eihän sitä nyt heti ensimmäisenä annoksena sopinut vetää järjetöntä määrää. Hän kaivoi taskustaan setelin, joka oli helppo kääriä paremman puutteessa pilliksi.
”En tiedä”, Bex totesi, ”en ole koskaan ajatellut niin pitkälle.” Ihan kuin hän koskaan ajattelisi niin pitkälle eteenpäin. Joseph kurkotti Andrean ohitse pöydälle, peitti toisen sieraimensa sormellaan ja vetäisi jauhon tottuneesti nenäänsä.
”Ja näin bileet ovat todella alkaneet”, mies virnisti tarjoten setelirullaa Andrealle.

Andrea nojautui kiltisti hieman pois Josephin tieltä. Hän vilkaisi pilke silmissään Bexiä. Ainakin nainen oli katsonut elokuvansa, sillä hän veti liiankin helposti valkoisen jauheen nenäänsä. Tuntuipa pöljältä. 
"Otatko sinä?" Hän ojensi seteliä Tomia kohti hymyillen. 
"Bex, ihan kuin mitään tapahtuisi."

”Tietenkin”, Tom vastasi. Miehen vähennettyä pöydällä olevia viivoja yhdellä, tarjosi hän setelirullaa Bexille.
”Minä jätän väliin”, nainen totesi naurahtaen ja pudisti päätään Andrealle. Tomin huulille kohoavassa hymyssä oli varsin kiero pilkahdus.
”Olemmeko vihdoin löytäneet jotakin, mitä Bex ei uskalla tehdä?” Mies vinoili tietäen tarkalleen, että palaute osui maaliinsa, kun Bex tönäisi kyynärpäällään Tomin kylkeä.
”Oh, et olekaan niin hilpeää seuraa kuin Tom on aina antanut uskoa kaikkien tarinoiden pohjalta”, Joseph tarttui hetkessä Tomin aloittamaan haasteeseen. Ei Joseph ollut edes tiennyt Bexin olemassaolosta ennen tätä iltaa, mutta ei naisen sitä tarvinnut tietää.
”Et uskalla, et uskalla”, Tom lällätti, ja Bex suorastaan repäisi setelin miehen kädestä, kumartui pöydän ylle ja vetäisi huumeen nenäänsä. Tuntuipa se hassulta. Hän pyyhkäisi nenäänsä ja ojensi setelin hurraavalle Josephille.
”Niin sitä pitää”, Tomkin kannusti suukottaen nauraen Bexin niskaa.

Andrea ei lähtenyt siihen lällättelyyn mukaan, muuta kuin nauramalla miesten kypsälle suostuttelulle. Jos sitä saattoi edes sanoa suostutteluksi. Jutustelun, nauramisen ja juomisen lomassa Andrea ei edes huomannut aineen potkaisevan kevyesti - hänet valtasi halu tehdä jotakin. Miltein mitä tahansa. Paikoillaan istuminen kävi työstä. 
"Pelataanko totuutta ja tehtävää?"

Huume todellakin potkaisi hetkessä. Bex oli odottanut sen vaativan tunteja, mutta niin ei tosiaankaan ollut. Aistit tuntuivat terävämmiltä jo muutaman minuutin kuluttua - tai ehkä hän vain kuvitteli niin, kun etsi jotakin eroa aiempaan.
”Pelataan, ehdottomasti”, Joseph suostui hetkeäkään epäröimättä, ja Tom ja Bex nyökkäsivät suostumuksensa. Jossakin vaiheessa Bex oli päätynyt nojaamaan vasten miehen rintaa ja lopettanut Tomin tönimisen aina, kun miehen huulet hipoivat hänen ihoaan. Mukavaltahan se vain tuntui, joten miksi ei?
”Kelpaako tyhjä siideripullo?” Tom tarjosi napaten läpinäkyvän lasipullon käteensä. Kai sitä saisi pyöritettyä riittämiin, jotta voisi vedota pelin olevan tuurista kiinni.

Andrea sentään yritti olla ihmisiksi. Kerrankin. Mutta sen numeron hän oli vaihtanut miehen kanssa, koska miksi ei? 
"Kelpaa! Kyllä sekin pyörii." Andrea virnisti. 
"Bex saa kunnian aloittaa~"

”Vai oikein kunnian”, Bex puhahti, mutta pyöritti pulloa. Ja osui sillä itseensä. Kuinka tyypillistä. Hän hautasi kasvot käsiinsä nauraen. Sehän meni hienosti.
”Totuus”, hän päätyi hetken vaihtoehtoja arvottuaan. Se oli kenties turvallisempi tapa aloittaa peli, jossa hänellä oli taipumusta heittää aina yli.

Paitsi jos Andrea keksi kysymyksen ensimmäisenä, 
"Mikä on julminta mitä olet sanonut toiselle ihmiselle?" Hänpä aloitti kevyesti.

Bex tuijotti Andreaa. Oliko tuo tosissaan?
”Mistä minä tietäisin”, Bex naurahti, pohti hetken ja puraisi huultaan. Mitä julmaa hän oli sanonut muille? Paljonkin, mutta mikä olisi julminta? ”Varmaan jokin, mitä sanoin Ryanille eromme keskellä. Jotain siitä, miten ainoa parannus, jota hän voisi maailmaan tuoda, olisi sillalta hyppääminen.”

Andrea kohotti kevyesti kulmaansa. 
"Vau. Muistuta etten suututa sinua koskaan. Pyöritä." Mies oli varmasti ansainnut sen.

”Ei kannata”, Bex myönsi nauraen. Hänellä oli kiehahtava temperamentti eikä lainkaan kykyä suodattaa puhettaan. Siinä tuli syljettyä ties mitä sammakoita muiden niskaan. Hän pyöritti pulloa helpottuneena, kun kaula osoitti Josephia, joka valitsi tehtävän.
”Mitäs keksisimme”, nainen pohti ääneen hakien inspiraatiota kahdelta muultakin pelaajalta. ”Oh, minä tiedän. Esitä rakkausruno!” Joseph ei pettänyt odotuksia noustessaan tuolilta ja omaksuessaan roolin mitä ylilyövimmällä dramatiikalla. Improvisoitu runo oli kaukana taiteellisesta luomuksesta, mutta ainakaan Joseph ei turhia kainostellut palatessaan ylpeänä takaisin paikalleen. Mies nosti Andrean takaisin polvelleen ja pyöritti pulloa osuen vuorostaan Andreaan.

Andrea nauroi räkäisesti Josephin rakkausrunolle, antaen sille suorastaan raikuvat aplodit. Voi jessus. Onneksi mies ei tainnut runoilla työkseen, se olisi ollut kamalaa kuultavaa. 
"Oh. Voihan paska." Nainen naurahti, pääten totuuteen itse. Ehkä hän aloittaisi pehmeästi myös.

Josephilla oli selkeästi kysymys jo valmiina, sillä mies ei turhia jäänyt pohtimaan.
”Paras tarinasi, jota ei voi kertoa vanhemmille tai poliisille?” Joseph virnisti vinosti. Kaikki parhaat tarinat alkoivat aina muistutuksella siitä, ettei tapahtunut asia ollut aivan laillista, jos tarkkoja oltiin. Bex nauroi raikuvasti ja painautui vasten Tomin rintaa. Tästä tulisi hauskaa.

Andrea oli tukehtua juomaansa, josta oli juuri ottanut kulauksen. 
"Iskee valinnanvaikeus!" Hän älähti ajattelematta ollenkaan. Paras? Paras?
"Olen opiskeluaikoina piilotellut poliisia vaatekomerossa. Alasti."

”Miksen minäkään ole kuullut tätä tarinaa ennen?” Bex kysyi nauraen. Miehet tuntuivat pitävän tarinaa vieläkin hilpeämpänä, ja Tom onnitteli Josephia hyvin valitusta kysymyksestä high fivella.

Andrea nauroi, näyttäen hampaiden välistä kieltään. 
"Koska et ole ikinä kysynyt. Kotibileet keskeytyivät kriittisessä vaiheessa!" Joten oli okei juosta panon kanssa vaatekomeroon, odottaa että poliisit häipyivät ja jatkaa hommat loppuun. Krhm. Hän pyöräytti, virnistäen sen osuessa Bexiin. 
"pullo on valinnut suosikkinsa!"

”Ei saatana Andrea”, Bex nauroi räkäisesti ja pudisti päätään. Luojan kiitos hän ei ollut tuntenut Andreaa myöhäisteinivuosinaan. Okei, Andrea oli ollut silloin vielä lapsi, mutta jos he olisivat liikkuneet samoissa bileissä jo nuorina, kumpikaan ei olisi enää tässä. He olisivat päässeet hengestään kaiken sekoilun myötä.
”Huijausta!” Hän protestoi, mutta ei auttanut kuin valita. ”Tehtävä.” Pakko kai koettaa vaihteeksi jotakin muuta, vaikka hän epäilikin, että Andrea ja miehet keksisivät tehtävän, joka kaduttaisi aamulla. Ei nyt, tietenkään, mutta myöhemmin. Jos hän koskaan oppisi katumusta tuntemaan silmänräpäystä pidempää aikaa.

"Huuda ensimmäinen asia joka tulee mieleesi. Lujaa." Andrea koetti pehmittää sen edellisen jäljiltä hieman. Seuraavaksi voisi taas keksiä jotakin kamalaa!

Ensimmäinen asia?
”PUNAINEN ELEFANTTI ASUU KUUSSA!” Bex huusi niin lujaa kuin keuhkoista lähti, ennenkö tuijotti kaksi sekuntia hölmistyneenä seinää. Ja repesi nauramaan. Mikä vitun punainen elefantti?
”Se oli yllättävä valinta”, Tom nauroi käheästi naisen korvaan ja rohkaisi Bexiä pyörittämään pulloa. Tomin kohdalle osui totuus, jonka mies ohitti olankohautuksella ja lyhyellä mutta hilpeällä tarinalla viimeisimmästä kohtaamisestaan eksoottisen eläimen kanssa, ja pullon pyöriessä jälleen, kohteeksi osui Andrea.

Andrea ei voinut hillitä itseään, räkättäen miltein pöydän alle valuneena Bexin valinnalle. 
"Hitto että haluaisin joskus pääsi sisään!" Hän mutristi huultaan kun pullo osui omalle kohdalle. 
"Tehtävä nyt sitten tai vaikutan kohta nynnyltä."

”Et haluaisi”, Bex nauroi pyyhkien kyyneliä silmäkulmastaan, jotka nauraminen niin raikuvasti oli nostanut pintaan. Hänen päänsä oli varsin sekava paikka. Tosin ehkä kaappiin piiloutuneen Andrean päänsisus ei olisi paljoa parempi. Tom katseli ympärilleen huoneessa, virnisti ja kurkotti lipaston raollaan olevaan laatikkoon.
”Piirrä tussilla naamaasi”, hän virnisti ja ojensi laatikosta kaivamansa mustan permanenttitussin Andrealle.

Andrea otti tussin vastaan ja kaivoi laukustaan meikkipeilin. Poskeensa hän taiteili hienon tikkuhevosen. 
"Noin. Nyt on hyvä. Tunnen oloni niin kauniiksi." Andrea pyöräytti pulloa. Hetken pullo pyöri vain miehissä, kunnes se jälleen valitsi naisen ystävän uhrikseen. 
"Bex." Andrea sanoi petollisen pehmeällä äänellä.

”Olet todellinen taiteilija”, Bex nauraa tirskahti katsoessaan poskeen ilmestyvää tikkuhevosta. Hän olisi piirtänyt saman haasteen edessä itselleen viikset, mutta Andrean valinta oli kieltämättä omaperäinen ja yllättävä.
”Tehtävä”, nainen totesi varovasti, vaikka tunsiki olevansa elämänsä voimissa. Siitä tosin sopi syyttää verenkiertoon imeytynyttä huumetta, joka virkisti mieltä ja toi tullessaan voimakkaan hyvänolontunteen. Mikään ei voisi koskettaa heitä tänä yönä. He olivat maailman herroja!

Joku olisi voinut odottaa jotakin villiä ja seksuaalista, kiitos Andrean äänensävyn. 
"Sano banaani jokaisen lauseesi loppuun, kunnes on seuraavaksi sinun vuorosi." Ja Andrea antoi thtävän äänensävyllä, jolla olisi voinut puhua hyvin maksullisessa puhelinpalvelussa tuhmia. Koska miksi ei saada asioita kuulostamaan likaiselta, kun ne eivät olleet sitä?

”Mitä?” Bex nauroi raikuvasti. Tom tökkäsi hänen kylkeään, mikä sai naisen vinkaisemaan ja kiljaisemaan, ”banaani!” Hän pyöritti pulloa osuen kerrankin heti Andreaan voidakseen maksaa potut pottuina.
”Totuus vai tehtävä vai banaani?” Hän kysyi virnistäen.

Andrea näytti kieltään ystävälleen. Hah! Hän selvästi osasi yllättää tänään.
"Tehtävä."

Bex pohti hetken ja virnisti kierosti.
”Striptease-esitys, kiitos ja banaani”, hän totesi naurua äänessään. Eivätkö kaikki muka kostaneet banaanin hokemisen laittamalla ystävänsä tanssimaan mahdollisimman eroottisesti? Hänestä se oli aivan sopiva kosto Andrealle. Banaani.

Andrea ähkäisi kevyesti, nousten Josephin sylistä. 
"Striptease mihin asti?" Koska se oli normaalin ihmisen ensimmäinen kysymys.

”Loppuun saakka vaan”, Joseph tarjosi, mutta Bex pudisti päätään nauraen. Ei Andrean tarvitsisi riisuutua kokonaan - hän oli nähnyt jo kaiken, ja miehiä oli hyvä pitää jännityksessä.
”Jos nyt hetken edes tanssit. Banaani!”

Andrea räkätti. Hitto se banaani oli ollut nerokas idea. Hän kyllä riisui mekkonsakin tanssiessaan ja kiusoitteli rintaliivien avaamisella, mutta jätti sen kuitenkin tekemättä. 
"Kuvittelitko Bex että tämä oli ensimmäinen kertani?" Andrea virinisti, kun istui takaisin Josephin syliin, ilman mekkoaan. Kuuma! Ja pyöräytys, pilkka osui omaan nilkkaan. 
"Ei taas!"

”En, tiesin ettei se olisi, banaani. Siksi se niin täydellinen idea olikin. Banaani!” Samperi kun oli vaikea muistaa lisätä banaani jokaisen lauseen loppuun. Hän taputti käsiään Andrean esitykselle ja nauroi miehille, jotka näyttivät siltä, etteivät onnistuisi keskittymään pariin minuuttiin yhtään mihinkään.
”Totuus kenties vaihtelun vuoksi, banaaniseni banaani?” Bex leperteli nauraen.

"Totuus todellakin. Kunto loppuu kohta." No ei loppuisi, mutta Andrea halusi nyt istua mukavasti aloillaan ja viilentyä.Miten olikin kuuma?

”Hmm”, Bex hymisi pohtiessaan vaihtoehtojaan. ”Kallein asia, jonka olet koskaan varastanut? Banaani!” Ei Andrea voinut olla käyttäytynyt niin hyvin, etteikö olisi koskaan napannut jotakin maksamatta mukaansa. Nainen asettui paremmin Tomin syliin ja kiepautti nilkkansa miehen pohkeen ympärille. Se, että Tomin kädet tuntuivat tekevän turhankin läheistä tuttavuutta hänen kehonsa kaarteiden kanssa ei haitannut tässä hetkessä lainkaan.

Andrea ei edes huomannut jos Joseph sattui hipelöimään. Tosin, miksi miehen olisi kannattanut? Hänhän oli luvannut tuolle kierroksen joskus myöhemmin. 
"Hmm. Kallein, kallein..." Andrea oli varastanut, oi kyllä. 
"Yhden hoidon nahkavyö varmaankin."

”Hienosti tehty!” Bex hihkaisi ja muisti tehtävänsä vasta, kun tunsi Tomin kutittavan kylkeään. ”Banaanibanaanibanaani!” Se sai miehen lopettamaan, joskaan käsi ei laskeutunut alemmas.
”Muistuta, etten jätä vöitä näkyville kun tulet kylään”, Joseph kuiskasi Andrean korvaan ja seurasi pyörivää pulloa. Bex ei vieläkään päässyt pinteestä, vaan joutui edelleen lisäämään banaania lauseidensa loppuun, kun Tom kertoi seuraavan tarinan elämästään ja esitteli nolointa kuvaa, jonka löysi itsestään puhelimestaan. Sen jälkeen Joseph päätyi esittämään hautajaismarssin sävelellä kansallislaulun, ja pullo pyörähti vihdoin vapauttamaan Bexin banaaneista.
”Luojan kiitos”, nainen huokaisi. ”Totuus.” Ei tehtäviä hänelle, kiitos, jos muillakin olisi yhtä kiero huumorintaju kuin Andrealla, ja hän joutuisi hokemaan seuraavaa sanaa loppuillan.
”Ketä tässä huoneessa olevaa suutelisit mieluiten?” Joseph päätyi kysymään. Tom ryhdistäytyi heti, aivan leikillään toki, ja Joseph yhtyi moiseen rintaansa röyhistämällä.
”Sori pojat”, Bex virnisti. ”Andrea.” Ainakin ystävä oli tuttu - eikä se johtaisi sen pidemmälle. Juuri nyt hän ei menisi vannomaan, mitä tapahtuisi, jos hän kääntäisi päätään suudellakseen Tomia. Onneksi hän oli valinnut totuuden eikä tehtävän, kun Josephin ajatukset kerran menivät moisilla poluilla.
”Ha, siitäs saitte”, nainen naurahti ja pyöritti pulloa saaden sen vihdoin pysähtymään pullonsuu Andrean suuntaan.

Kansallislaulu sai Andrean aivan erityisen hilpeäksi. Hän ei vaivautunut pukemaan mekkoa vieläkään päälleen läkähtyen edelleen. 
"Minä otan tehtävän. keksikää jotakin kivaa."

”Kivaa?” Bex kohotti kulmaansa. Mitä kivaa hän voisi keksiä? ”Puhu kamalimmalla ja paksuimmalla jenkkiaksentilla jonka vain saat aikaan siihen asti, että on taas sinun vuorosi.”

Andrea kyökkäsi kevyesti ensimmäisen yrityksen jälkeen. Hän sai loihdittua puheeseensa Miyatolta opitun, Phoenixin seudulle osuvan aksentin. 
"Tapan sinut kun tämä loppuu." Pullon osuessa seuraavaksi Bexiin, Andrea näytti kostonhimoiselta, mikä sai Josephin peittämään naisen suun kädellä. Andrean nauru tukahtui kämmeneen.

”Tapan sinut kun tämä loppuu”, Bex matki nauraen. Täydellistä! Olisi pitänyt arvata, että Andrea osaisi muodostaa aksentin.
”Jaiks. Tehtävä?” Kai se oli parempi kuin totuus, sillä Andreasta ei tiennyt, mitä luurankoja tuo lähtisi kaivelemaan kysymyksellä. Eipä sillä, että tehtäväkään paljoa parempi olisi. Ehkä.

Andrea kiemursi Josephin käden takaa. 
"Laula kansallislaulu Tomin haaroille." Paksulla jenkkiaksentilla.

Ei helvetti. Bex räkätti niin, että valui Tomin sylistä lattialle istumaan ja keräämään epätoivoisesti itseään. God Save the Queen sai aivan uuden ulottuvuuden, kun sitä lauloi polviltaan lattialta viittoen käsillään miehen haaroväliä.
”Olet sekopää”, Bex nauroi Andrealle kiivetessään suurella vaivalla takaisin Tomin syliin. Hän pyöritti pulloa antaen miesten hetken heitellä toisilleen kysymyksiä ja haasteita, ja keskittyi vain siihen, miten koko keho tuntui olevan tulessa. Tom oli samaan aikaan liian lähellä ja liian kaukana, ja hän ei tiennyt, miten päin olisi ollut miehen sylissä. Ilmeisesti hänen liikehdintänsä sai aikaan sen, että mies kietoi kätensä tiukasti hänen vyötärönsä ympärille ilmeisesti tarkoituksenaan lopettaa naisen venkuroiminen.

Andrea valui istumaan itse lattialle, kun nauroi ihan liikaa. Eikä hän saanut kerättyä itseään ennen kuin pullo osoitti häntä. 
"LUOJALLE KIITOS!" Nainen parahti, päästessään siitä saatanan jenkkiaksentista. 
"Kumpi vain kelpaa. Yllättäkää minut."

Oli suorastaan sääli, että Andrea pääsi vihdoin eroon jenkkiaksentista, mutta toisaalta, eihän hänkään joutunut enää hokemaan banaania. Onneksi.
”Mitä sellaista olet tehnyt, josta tässä huoneessa olevat ihmiset tuomitsisivat sinut kaikista rankimmin?” Tom kysyi Bexin olan yli naisen asettuessa vihdoin aloilleen miehen sylissä.

Andrea jäi miettimään hetkeksi. Mitä hän oli tehnyt? Naisen moraalit olivat löyhät, niin löyhät. 
"Olen suostunut toteuttamaan fetissin maksusta." Se oli aika tuomittavaa?

”Andrea!” Bex parahti valuen jälleen lattialle nauramaan. Tietenkin. Vain Andrea voisi päätyä tekemään jotain vastaavaa, ja tunnustamaan sen pelin lomassa silmääkään räpäyttämättä.

Andrea kohotti olkiaan. 
"Hups?" Pullon osuessa uudelleen häneen, ei ollut yllätys että pojat halusivat tietää mitä hän oli suostunut tekemään. 
"Kävelin miehen yli latexsaappaissa. Noin, olemmeko nyt käsitelleet tämän?"

Bex ei suotta pyrkinyt lattialta hetkeen ylös, vaan koetti tasata hengitystään. Se vain oli vaikeaa, kun nauru purkaantui hallitsemattomina kohtauksina. Andrea oli paras ystävä ikinä pullonpyöritykseen, se hänen oli myönnettävä.
”Olemme”, Joseph myöntyi ja joutui seuraavaksi kertomaan viimeisimmästä kaadostaan. Miehelle oli annettava se, että tuo sai tarinan olemaan varsin siveellinen siitä huolimatta, miten siveettömästä asiasta puhuttiin. Bex kiipesi takaisin Tomin syliin, josta oli tullut oikein tuttu ja turvallinen pelin aikana.
”Olette kaikki ihan pimeitä”, Bex totesi. Hänhän ei ikipäivänä ollut tehnyt mitään vastaavaa, ehei, hän oli pieni ja viaton ja - ”Toiset viivat kenties?”
Se siitä viattomuudesta.
Joseph ei tarvinnut toista kehotusta alkaakseen jakaa jauhetta uudestaan, sillä aikaa kun Tom pyöritti pulloa osuen itseensä. Mies sai tehtäväksi tanssia ilman musiikkia siihen asti, että Joseph olisi valmis. Joseph hidasti heti tahtiaan merkittävästi, sillä Tomin nytkymisen seuraaminen oli hilpeää.

Andrea ei todellakaan ollut siveellinen, ei edes sen vertaa mitä olisi ehkä ollut terveellistä olla. Ja kun Tom sai tehtävänsä, naisen mielenkiinto Josephin häiritsemiseksi heräsi juuri, joten mies joutui tanssimaan vielä hieman pidempään. Kunnes heiltä loppui keinot viivästyttää Josephin touhuja. 
"harmi, tuota oli hauska katsoa. Kuin kala kuivassa vedessä. Eikun, vittu, maalla."

Se oli täydellisen yhteistyön tulos. Joseph ei kiirehtinyt, Andrea häiritsi miestä vielä lisää ja hän teki parhaansa valvoakseen, ettei Tom lusmuillut tehtävästä. Upeaa tiimityötä.
”Kala kuivassa vedessä”, Bex pärskähti valuen lattialle nauramaan. Ehkä hänen kannattaisi vain pysyä lattialla, kun hän ei kerran osannut istua tuolilla. Lattialla oli hyvä olla. Hän voisi pelata täältä käsin. Tom nosti hänet jalkeille, kun Joseph tarjosi setelirullaa miehelle, ja sen jälkeen Bexkin vetäisi jauheet sieraimeensa. Kyllä äiti olisi nyt ylpeä.
Tai Charles.
Mitäpä väliä sillä. Nainen painautui vasten Tomia, joka lähestulkoon nosti Bexin syliinsä istuessaan takaisin alas. Bex kääntyi istumaan poikittain miehen syliin, käänsi päätään ja suuteli miestä, joka vastasi varsin halukkaasti hetimmiten.
”Come on nyt, hankkikaa huone!” Joseph vislasi saaden kaksikon eroamaan toisistaan leveän virnistyksen kera. Bex sipaisi hiuksiaan korvan taakse ja kääntyi takaisin pöydän puoleen kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
”Jatketaanko vielä peliä?” Hän kysyi päätään kallistaen.

Andrean äiti ei olisi ainakaan yhtää ylpeämpi kuin Charles. Isästä sitten puhumattakaan, mutta onneksi noille ei oltaisi kertomassa mitään! Hän veti toisen viivan sulavasti nenäänsä, nyrpistellen sitä hieman. 
"Siis jopa minä käyttäydyn!" Englantilaisnainen älähti. 
"Jatketaan vain, mutta ei sitten muhinoida sillä puolella pöytää. Pervot. Pyöräytä."

”Käskystä, herrarouva Poliisikomissaario Sotilasmajuri”, Bex julisti vakavasti kohottaen kätensä otsalle tervehdykseen. Sen jälkeen hän pyöräytti pulloa nauraen ja virnisti, kun sai sen osumaan Andreaan. Ha! Siitäs sai, kun kutsui häntä pervoksi.

Andrea pyöräytti silmiään. 
"Näytän hyvältä univormussa." Ja ei kysytty missä univormussa. Ei ainakaan armeijan univormussa, johon hän oli pukeutunut. Ihan oikeaan sotilasunivormuun siis. 
"Tehtävä."

”Epäilemättä”, Bex virnisti, vilkaisi miehiä ja koetti keksiä tehtävän. Onneksi Tom astui apuun siinä hetkessä.
”Tee neljä kärrynpyörää”, mies totesi puolialastomalle naiselle.
”Älä kuole”, oli Bexin todella avulias ja hyödyllinen panos Andrean auttamiseen tehtävän kanssa. Loistava neuvo Bex.

Andrea ei edes muistanut olevansa ilman mekkoa. Ja todellakin heitti neljä kärrynpyörää, antaumuksella. Ainakin nainen oli notkea ja pysyi edelleen pystyssä. Luultavasti hänet piti pystyssä vain hulluntuuri. Niiden jälkeen hän jäi kyllä istumaan lattialle. 
"Wwwwou... Pyörryttää."

”Hyvä Andrea!” Bex kannusti taputtaen käsiään. Hän nauroi naisen jäädessä suosiolla lattialle. Hänenkin olisi pitänyt tehdä niin jo moneen otteeseen. Siis istua lattialla. Ei heittää kärrynpyöriä. Pullo jäi pyörimään pitkäksi hetkeksi miesten välille, mikä tarjosi sopivan tauon naisille. Bexille se ainakin tuli tarpeeseen, vaikka nainen huomasikin käyvänsä levottomaksi ja huojuvansa taas Tomin sylissä miten sattui. Kun pullo lopulta osui häneen, sai Bex Josephilta tehtäväksi käydä uimassa vaatteet päällä. Virnistäen Bex tarttui Andrean käteen - olihan ystävä valittanut kuumuutta aiemmin - ja suunnisti suureen allashuoneeseen. Nainen hyppäsi altaaseen mekkoaan säälimättä ja tajusi vasta vedessä, että oli pitänyt kenkänsäkin jalassa. Toinen korkkareista irtosi jalasta ja upposi altaan pohjalle, eikä Bex parista sukelluksesta huolimatta onnistunut tavoittamaan kenkäänsä.
”Hukkasin kenkäni”, hän pärskähti uituaan uima-altaan reunalle, jossa miehet seurasivat näytöstä leveästi virnuillen. Eipähän ollut enää kuuma.

Andrea sujahti altaaseen nopeasti Bexin perässä, nauraen miltein maanisesti. Hän sukelsi Bexin kengän tuolle, heittäen sen altaan laidalle. 
"Siinä Tom Tuhkimosi kenkä!"

”En ole Tuhkimo, olen Mulan!” Bex protestoi. ”Haa-ja!” Hän kiekaisi yrittäen varsin epätoivoisesti altaassa räpiköimisen lomassa matkia kuuluisia kamppailulajien liikkeitä.

Andrea nousi altaasta pian, räkättäen itsekseen. Hän meni hakemaan vesirajamekkonsa ja pyyhkeen. Kuivattuaan itsensä hän katseli altaassa räpiköivää ystäväänsä, riisuen alusvaatteensa. Hän kyllä peitti kehonsa (tai edes kriittisimmät osat) sillä mekolla.
"Tadda! Minulla on edes kuivat vaatteet!" Onneksi hän oli niin kaukana altaasta ettei Bex voisi kiskaista häntä sinne.

Bex esitteli karatelyöntejä ja -potkuja vielä hetken, ennenkö seurasi Andrean esimerkkiä altaan laidalle ja kampesi itsensä Tomin avustuksella ylös. Hän valui vettä valtoimenaan kiitos kastuneen mekon ja kenkien, ja päätyikin potkaisemaan kengät jalastaan.
”Minullapa ei ole kuuma”, nainen vastasi nauraen ja sieppasi läheisimmän edes kutakuinkin kuivan pyyhkeen voidakseen pyyhkiä pahimmat vedet kasvoiltaan. Ja yrittää imeä pyyhkeeseen edes hieman vettä mekostakin. Se taisi tosin olla turha toivo. Kuinka ikävä - hilpeä - tehtävä hänelle olikaan annettu.

Andrea nauroi toisen kuivatusoperaatiolle. 
"... Haluan ruokaa." Yllättävä mieliteko kännissä.

”Minäkin”, Bex vastasi heti. Miehet vilkaisivat toisiaan, kohauttivat harteitaan ja seurasivat märkien naisten perässä yläkertaan, josta oli aina hyvä mahdollisuus löytää ruokaa. Niin oli tälläkin kertaa, sillä joku muukin oli kokenut olevansa nälkäinen - ja laatikoiden määrästä päätellen päätynyt tilaamaan liki sata pizzaa.
”Jay järjestää aina parhaat bileet”, Bex julisti napaten ensimmäisestä vastaantulevasta pizzalaatikosta pizzasiivun itselleen. Ihan sama mikä pizza se oli, se oli ruokaa.

Andrea voihkaisi yläkerrassa rakastuneesti ja otti pizzapalan myös. 
"Aaaah! Parempaa kuin seksi!" Ja se oli hänen huuliltaan suurin kohteliaisuus.

”Et ole selkeästi koskaan saanut hyvää seksiä”, Joseph virnisti Andrean takaa. Bex kiepahti ympäri ja potkaisi miestä paljaalla jalallaan sääreen. Ei tuommoisia sanottu ääneen! Hän kikatti painautuessaan vasten Tomin rintaa, joka oli jotenkin löytänyt tiensä jälleen hänen taakseen.

Andrea kääntyi miehen puoleen, kohottaen haastavasti kulmiaan. 
"Kuule kultaseni, sinulla alkaa kohta olla melkoisesti todisteltavaa." Huomaamattaan Andrea taisi syödä puolikkaan pizzan yhteen menoon.

”Todistan sen mielelläni”, Joseph vakuutti taputtaen Andrean päätä virneen kera. Bex söi tuskin puolia pizzan siivusta, ennenkö löysi parempaa tekemistä huulilleen kietoutuessaan Tomin ympärille. Vasta sormille valuva tomaattikastike muistutti, että hänellä oli pizzan pala kädessään, ja niin nainen palasi takaisin syömisen pariin. Hupsista.

Andrea pyöräytti silmiään Bexin muhinoinnille. Vaikka, tunnin päästä hänellä ei ollut siihen varaa. Andrea tuli yläkerrasta alas, koettaen haroa pörröisiä hiukai kesympään muotiin. 
"Hale? Hale? Beeex, missä vitussa olet?" Hän, joka oli pyöritellyt silmiään suudelmille, ei suinkaan ollut päätynyt mihinkään makuuhuoneeseen vaatimaan todistuksia Josephin lupauksista.

Andrea ei suinkaan ollut ainoa, joka oli päätynyt tekemään lähempää tuttavuutta miehen kanssa kuin oli aikonut. Bex oli palannut pizzan syötyään ja Andrean hukattuaan alakertaan noutamaan märät kenkänsä sekä sivuhuoneeseen jääneen laukkunsa, kun oli - ihan vain huomaamattaan - päätynyt kaksin Tomin kanssa lukitun oven taakse. Hupsista. Ainakin mekko sai mahdollisuuden kuivua lattialämmitetyllä kivilattialla. Palattuaan yläkertaan, olo oli varsin virkeä ja mukava, ja hän istahti olohuoneen sohvalle ihmisten väliin ahtautuen syömään lisää pizzaa. Andrean huhuilu kuitenkin havahdutti naisen, ja Bex ponkaisi ylös sohvalta niin, että onnistui pudottamaan osittain sylissäänkin lojuneen naisen mukanaan lattialle. Hän kapusi ylös ja heilutti kättään Andrealle.
”Täällähän minä!” Hän kipitti Andreaa vastaan nauraen naisen pörröisille hiuksille. ”Ihmettelinkin, mihin katosit”, hän virnisti. Jos jotain hyvää pöydässä oli niin se, ettei se saanut hiuksia takkuuntumaan samaan tapaan kuin petivaatteiden seassa kieriminen.
”Pitäisikö meidän lähteä kotia kohden?” Ennenkö he päätyisivät tekemään jotain vielä… kyseenalaisempaa.

Andrea kipitti Bexin luo, nykien mekkoa alemmas. Missähän ne alusvaatteet oli? Noh, ei sillä väliä... 
"Mennään vaan!" Hän hihkaisi innostuneena, kumartuen Bexin korvaan. 
".. Sain Josephilta vähän vielä kotona otettavaksi." Nainen virnisti leveästi.

”Mahtavaa”, Bex naurahti. ”Pidä se tallessa laukussasi. Tai rintsikoissasi, jos sinulla on vielä ne päällä.” Hän ei yhtään ihmettelisi, vaikka Andrea olisi luopunut moisista kokonaan. Hänenkin oli ollut vaikea saada hakasia kiinni, kun Tom oli jossakin vaiheessa mennyt ne aukaisemaan.
”Nyt ei ole tullut hetkeen juotuakaan, joten hyvä lähteä ajamaan”, nainen totesi suunnistaen paljain jaloin ulos talosta. Hiekkatiellä käveleminen ei ollut kovinkaan hehkeää paljain jaloin, mutta parempi vaihtoehto kuin märillä korkokengillä tasapainottelu.
”Minähän sanoin, että Jayllä on aina parhaat bileet”, Bex virnisti kiivetessään ratin taakse. Kesti hetken löytää avaimet, mutta sen jälkeen vuoden vanha Land Rover hyrähti käyntiin helposti.

"En tiedä missä ne ovat." Andrea sihahti. Oliko pakko muistuttaa? Hän piti kenkiä yhtälailla käsissään pihalla, kikattaen kun istui toisen viereen. 
"Todellakin. Phhuuuh, kuuma." Autosta hän avasi matkustajan puoleisen ikkunan.

Bex heitti kenkänsä ja pienen laukkunsa takapenkille, ja asettui paremmin ratin taakse. Paljain jaloin ajaminen oli aina yhtä villiä, mutta hyvin se hoituisi. Hopeinen Land Rover lähti pehmeästi liikkeelle, kun hän käänsi auton ympäri ja lähti ajamaan kohti Hexhamia.
”Ei kun vaan ikkunat auki ja musiikki täysille!” Nainen nauroi kääntäen radion äänenvoimakkuuden kovalle niin, että basso jyskytti koko autoa.
”Kiitos kun lähdit seuraksi. Ihan parhaat melkein-synttäribileet ikinä”, nainen virnisti kiihdyttäessään kapealla hiekkatiellä reippaampaan vauhtiin.

Andrea nauroi ja työnsi itseään osittain ulos Roverin ikkunasta, kiljuen kirpeään yöhön. 
"Parasta! Voisin olla vihainen ettet ole ottanut mukaan aiemmin!"

”Otan seuraavalla kerralla”, nainen vakuutti nauraen ja ujutti hetkeksi omankin päänsä ulos ikkunasta kiljuen ja ulvoen pimeään yöhön. Sen jälkeen hän palautti päänsä takaisin auton sisälle ja vilkaisi Andreaa.
”Istu alas ja vyö kunnolla kiinni”, hän nauroi polkaisten kaasua siitä huolimatta, että nopeutta oli jo reilusti enemmän kuin yleensä, kun hän ajoi näillä teillä. Kokaiinin jälkeensä jättämä itsevarmuus ei ollut vielä haihtunut, joten nopeusmittarin lukemat olivat vain turhia lukuja. Auto lähti liukumaan kaarteessa, mutta se ei haitannut, pysyiväthän he tiellä. Vähän vetivät mutkia suoriksi, mutta ei se niin tarkkaa ollut. Hän tuuletti käsi ulkona ikkunasta onnistuneen kaarteen jälkeen ja kiihdytti vauhtiaan seuraavaan mutkaan. Tämähän sujui kuin leikki! Kukapa ei nauttinut siitä, että saattoi kerrankin ajella hieman vauhdikkaammin tuttuja hiekkateitä pitkin. Hän selvitti mutkan juuri ja juuri kovalla vauhdilla, mutta vain muutaman kymmenen metrin päässä kurvista parkissa oleva auto sai naisen polkaisemaan jarrun pohjaan sillä silmänräpäyksellä, kun hopeinen maastoauto oli suorana. Kova vauhti, jolla hän oli mutkaa lähestynyt, pidensi jarrutusmatkaa kuitenkin niin, että hän törmäsi suoraan päin pienen auton perää. Vaikka vauhtia ei enää mahdottoman paljon ollutkaan törmäyshetkellä, oli törmäyksessä silti sen verran voimaa, että Land Roverin keula meni ruttuun tehdessään tuttavuutta auton peräkoukun kanssa ja ilmatyynyt laukesivat, kun turvavyöt nykäisivät matkustajia.
”Saatana”, Bex mutisi tapellen hetken turvavyönsä kanssa, että sai sen auki. ”Eihän sattunut?” Hän varmisti Andrealta.

Andrea nauroi, pistäen vyön kuitenkin kiinni. Näin kävi kun kaksi hurjapäätä saivat kokaiinia ja hyvän maastoauton. Matkan tyssätessä pysäköidyn auton perään, Andrea ehti kiljaista pellin rutistessa ja tyynyjen  pamahtaessa auki. Hänen piti kokeilla että oli hengissä. 
"Ei! Sinua?"

”Ei, kaikki kunnossa”, Bex virnisti. Tilanteen vakavuus ei ehtinyt upota siinä hetkessä, sillä olihan se absurdia, että he olivat pysähtyneet heti sen jälkeen, kun olivat lentäneet autolla.
”Auto ehkä ei, mutta kai sen pienellä huollolla saa kuntoon”, nainen pohti pakottautuen pyyhkimään typerän virneen huuliltaan, kun näki valokeiloihin tienlaidalta säntäävän miehen. No hyvä, ettei kukaan ollut ollut pysäköidyn auton kyydissä, vaan ilmeisesti käymässä luontoäidin omassa vessassa.
”Hei herra”, Bex tervehti koettaen olla vakava, vaikka naurattikin. Kai se oli yllättäen verenkiertoon pumpatun adrenaliinin syytä. ”Anteeksi kovasti. En nähnyt autoasi mutkasta.”

Andrea työnsi ilmat pihalle päästänyttä airbagia sylistään ja puri huultaan. Valitettavasti hän repesi nauruun Bexin tervehtiessä tuota 'hei herra'. Eikä naurusta ollut tulla loppua.

Andrean nauru toimi laukaisijana Bexillekin, joka repesi itse, eikä saanut mitään järkevää suustaan ulos useaan minuuttiin. Miehen puhe meni täysin ohitse, kunnes herra harppoi kauemmas puhelin korvallaan. Hän ei kiinnittänyt mitään huomiota moiseen nauraessaan vaan kippurassa lauennut airbag yhä sylissään ja takoi rattia airbagin ympäriltä. Auton sammuttaminenkaan ei tullut mieleen hetimmiten, mutta lopulta hän tajusi kääntää avainta virtalukossa. Nainen vilkaisi Andreaa nauraen yhä niin, että kyyneleet valuivat, ennenkö kampesi itsensä ulos autosta paljasjaloin. Ja valui istumaan kostealle hiekkatielle nauraen yhä lisää. Ai niin, auton hätävilkut olisi varmaan pitänyt laittaa päälle.
”Hätävilkut”, hän koetti saada huikattua naurunsa lomasta Andrealle. Se nyt vielä puuttuisikin, että joku ajaisi heidän peräänsä, koska hänen autossaan ei ollut valoja päällä.

Hepuliin yhtyvä Andrea ei saanut edes kammetuksi itseään ulos autosta. Häntä vain nauratti niin paljon. Bexin ohjeen myötä hän kokeili useammat napit läpi ennen kuin Land Rover alkoi vilkuttaa oransseja valoja.

Bex halasi polviaan retkottaessaan maassa selkä vasten likaista auton kylkeä ja nauroi hervottomana. Ei tälle voinut yhtään mitään. Hän ei saanut itseään kuriin. Ei sitten millään. Aina kun nauruhepuli taukosi hetkeksi ja hän sai hengitettyä kaikessa rauhassa, jokin laukaisi naurun uudestaan. Oli se sitten omat paljaat varpaat, auton välkkyvät oranssit vilkut tai Andrean naurun ääni, jokin sai hänet aina purskahtamaan uudestaan hervottomaan nauruun. Ei ihme, että parkissa olleen auton omistaja ei tullut lähellekään heitä, vaan istui oman autonsa kyydissä siihen asti, että pimeää maaseudun yötä halkoivat välkkyvät siniset valot.
”Poliisit”, Bex virnisti naurunsa lomasta. Kesti kolme sekuntia, ennenkö naisen aivot yhdistivät sanan ja valot siihen, mitä tästä seuraisi. ”Voi saatana”, hän kirosi kammeten itsensä jalkeille, mutta nauru pyrki yhä huulille.

Andrean nauru ei katkennut edes oivallukseen poliiseista. Se vain yltyi. Rällätty Land Rover, ei kenkiä, poliisit, alusvaatteet teillä tietämättömillä, mekko joka miltein rikkoi siveyslakeja. 
Se vain nauratti mielettömästi. Vasta pyydettäessä naurava nainen kompuroitsi toisen poliisin avustamana autosta.

Bex seisoi kädet konepellillä, kun toinen poliiseista taputteli hänet läpikotaisin. Minkä varalta? Aseen? Ei tämä ollut Amerikka, ei täällä kannettu aseita mekkojen alla! Hän nauraa räkätti vielä silloinkin, kun poliisi tarjosi hänelle alkometriä ja kehotti puhaltamaan. Puhaltaminen oli vaikeaa, kun nauratti, mutta lopulta hän onnistui siinä.
”Ei ole yli rajan”, poliisimies kertoi parilleen kulmiaan kurtistaen. Miksi naisten käytös oli tätä luokkaa, kun he eivät edes olleet kunnolla humalassa. Tai ainakaan kuljettaja ei ollut, vaikka nauroikin vedet silmissä hopeisen konepellin päälle lysähtäneenä.
”Huumetesti?” Toinen poliiseista ehdotti. Bexiä tarkistanut konstaapeli palasi autolleen noutamaan nippua pieniä läpysköjä, jotka tunnistivat kannabiksen ja kokaiinin syljestä. Hän testasi kuljettajan ojentaen sen jälkeen seuraavan steriilin testin Andrean poliisille. Bex koetti edelleen hillitä hepulimaista nauruaan onnistuen siinä lähinnä niin, että oli hiljaa aina viisi sekunttia, räkätti toiset viisi purskahduksenomaisesti, ja sen jälkeen hiljeni taas hetkeksi.

Ehkä oli hyvä etteivät he tajunneet omaa tilannettaan. Andrea puhalsi yli rajan, mikä nyt ei ollut ihme. Hänet kai oltiin puhallutettu uteliaisuudesta - naisen käytös oli niin sekavaa. 
Huumetesti antoi iloisen positiivisen, saaden toisen poliisin huokaisemaan syvään. Se selitti paljon. Kuten sen miksi Andrea valui maahan nauramaan, pitäen samalla käsin mekkonsa helmaa alhaalla.

Poliiseilla oli kädet täynnä töitä kahden hervottomasti nauravan naisen kanssa. Bex ei edes tajunnut saaneensa käsirautoja, kun valui istumaan Andrean vierelle räkättäen niin, ettei saanut henkeä. He olivat tehneet loputtoman huonoja valintoja tänä yönä, mutta kumpikaan heistä ei tiedostanut sitä. Poliisit siirsivät Land Roverin enemmän tien sivuun odottamaan hinausta, ja juttelivat toisen auton kuljettajan kanssa, ennenkö hän pääsi jatkamaan matkaa aavistuksen kolhitulla autollaan.
Heidän matkansa sen sijaan jatkui poliisiauton takapenkillä, mikä olisi normaalitilanteessa ollut syy vakavoitumiseen. Nyt se vain kirvotti enemmän naurua hysteerisestä naisesta, joka painoi päänsä vasten Andrean olkaa hytkyessään hillitsemättömästi.

Andrea tiedosti käsiraudat, sillä ne haittasivat mekon nykimistä alemmas. 
"Bex." Hän kähähti ystävänsä korvaan poliisiauton takapenkillä. 
"... Hukkasin alusvaatteeni oikeasti." Ja sitten hän repesi jälleen nauruun.

Bex onnistui tukahduttamaan naurunsa siksi hetkeksi, että kuuli, mitä Andrealla oli sanottavanaan. Se tosin takasi sen, että hän pärskähti niin kovaan nauruun, että sai etupenkin poliisitkin säpsähtämään.
”Hukkasit alusvaatteesi”, hän kähisi naurun lomasta. ”Olet toivoton Andrea. Toivoton!”

"Enkä saa mekkoa alemmas. Vilauttelen poliisiautossa." Andrea pihisi naurunsa seasta, kyyneleet silmissä. Huomenna ei naurattaisi, mutta se olisi sen päivän murhe.

”Hei herra poliisi, täällä on tilanne päällä!” Bex kähisi naurunsa lomasta. ”Alusvaatekriisi. 404 alusvaatteita ei löydy!” Hän pärskähti uudestaan niin voimakkaaseen nauruun, että taipui kaksin kerroin poliisiautossa. Poliisiparat.

Andrea tömisteli jaloillaan auton lattiaa, kun koetti kerätä itseään. 
"Ei vittu sinun kanssa!" Bexin seura oli hilpeintä ikinä.

”Rauhoittukaas nyt hieman”, pelkääjän paikalla istuva poliisi huikkasi ja koputti paksua muovia, joka erotti etupenkin takapenkistä.
”Vittuja siellä ja vittuja täällä ja siellä vittu, täällä vittu joka-” Bex alkoi laulaa, ennenkö veti koristen henkeä tukehtuessaan lähestulkoon omaan nauruunsa. Joku olisi voinut vannoa autoa ajavan poliisin polkaisevan kaasua voimakkaammin. Kukapa miestä voisi syyttää siitä, että tuo tahtoi matkalaisistaan nopeasti eroon.

Andrean naurun taisivat kuulla enää vain lepakot ja koirat. Nainen ei päästänyt pihaustakaan, mutta selvästi nauroi kaksikerroin taipuneena. Bex koituisi vielä hänen kohtalokseen. 
"Lettukestit." Aivan kuin ei olisi naurattanut tarpeeksi.

Bex haukkoi henkeään kaksin kerroin taipuneena. Naurulle ei tullut loppua, eikä hän saanut henkeä, ja sydän hakkasi miten sattuu, ja kädet olivat selän takana käsiraudoissa. Hän olisi varmaan pudonnut takapenkiltä jalkatilaan, ettei turvavyö olisi pitänyt häntä tiukasti paikoillaan.
”Minä kuolen”, nainen pihahti naurun seasta voimatta mitään voimakkaille purskahduksille, jotka saivat koko kropan tärisemään. Hän nauraa hekottaisi varmaan siihen asti, että sammuisi. Tosin hän ei ollut juonut niin paljoa, että siitä olisi pelkoa.

Andrea ei saanut sanotuksi mitään. Kun matka lopulta päättyi asemalle, olisi voinut vannoa että edessä istuvat virkamiehet vetivät henkeä helpotuksesta

Bex rauhoittui vasta siinä kohtaa, kun häntä talutettiin aseman halki kohti huonetta, jossa hoitaja oli valmiina ottamaan verikokeet. Hän istui siivosti aloillaan, kun hoitaja tökki häntä neulalla, ja puri alahuulensa verille estäessään itseään nauramasta. Vatsalihaksia särki jo kaikesta, mitä yli puolen tunnin hysteerinen naurukohtaus oli aiheuttanut. Prosessointi tuntui kestävän ikuisuuden, eikä Bex ymmärtänyt paljoakaan kaikesta, mitä hänelle tehtiin tai häneltä kysyttiin, ennenkö hän löysi itsensä pienestä putkasta ilman laukkua, joka oli sisältöineen jäänyt poliisien huomaan.
”Hups”, Bex virnisti Andrealle.

Kännissä oleva nainen oli meinannut pyörtyä verikokeeseen ja kiitos sen, joku kaivanut hänelle jostakin housut. Kymmenen kokoa liian suuret, mutta housut. 
"Hups. Kato näitä!"

”Näytät siltä, että voisit vetää ne leukaasi saakka”, Bex nauroi valtaville, telttamaisille housuille.

Pakko se oli kokeilla. 
"Ei mene kuin olkapäähän!" Andrea vikisi, kaatuen putkan lattialle. Ohupsista. Ei tuntunut missään. 
"Ne mun rintaliivit on siellä uima-altaassa..."

”Varovasti nyt”, Bex nauroi kumartuen auttamaan Andreaa ylös. Heidän olisi ehdottomasti turvallisempaa vain kupsahtaa koville pedeille, jotka olivat kiinni pienen putkan seinissä.
”Joku sukeltaa ne pohjasta. Aarteenetsintää”, nainen pihisi koettaen hillitä nauruaan. Siitä ei tullut yhtään mitään.

"Niin no, niissä oli helmiäkin. Yyyh, ne oli kivat ja nyt se on sen nuljaskan uima-altaassaaa..." Andrea kaatui siihen sängylle, kun Bex oli auttanut hänet ylös.

”Saat ne kyllä takaisin. Voidaan aina soittaa ja pyytää niitä”, nainen virnisti tajuten vasta sen jälkeen, ettei heillä ollut puhelimiaan. Kaikki oli jäänyt poliisien hellään huomaan. Hupsista keikkaa. Hän kupsahti toiselle sängylle ja kiskoi ohuen viltin leukaansa saakka toiveinaan, että viltti maagisesti vähentäisi halua nauraa. No, ainakin hän näytti siveelliseltä viltin peittämänä, jos ei mitään muuta.
”En olekaan ennen ollut putkassa yötä”, Bex nauroi tunkien nyrkkiä suuhunsa, ettei käkättäisi liian kovaan ääneen.

Hän ei edes tajunnut sellaista. 
"Psssst." Andrea oli kuiskaavinaan, hihitellen hieman. 
"Salaisuus. Minä olen." Pariinkin kertaan, mutta ei mistään vakavasta koskaan.

”Hyvä sinä”, Bex vastasi tukahduttaen naurunsa viltin kulmaan. Hän ei ollut koskaan jäänyt kiinni, vaikka syytä olisikin ollut. Nyt hän oli, mutta vielä ei ehtinyt murehtia. Ei, kun kaikki nauratti turhankin paljon.
”Mitäköhän autolleni kävi”, nainen pohti hihitellen. Aamulla ei enää naurattaisi, se oli selvää.

Kuten sanottu, ne eivät olleet koskaan päässeet samaan luokkaan, mitä tämä moka. Andreaa nauratti ihan liikaa kokoajan. 
"Se laukesi." Voi luoja, tunkisiko joku sukan hänen suuhunsa?

Bex purskahti nauramaan niin, että oli pudota kapealta, kovalta sängyltä. Ei saatana Andrea!
”Kuolen”, hän valitti naurunsa lomasta pidellessään kaksin käsin vatsaansa, kun oli kääriytynyt tiukalle kerälle hekottamaan. ”Sinä tapat minut!”

Andrea vaim virnisti voitonriemuisena.
"Eikös tuo ollut vielä Charlesin ostama?" Olisi tosiaan ollut parasta, jos jo hieman rauhoittunut ja sammaltava nainen olisi sammunut. Koska hänen juttunsa eivät ainakaan muuttuisi laadukkaammiksi.

”Oli”, Bex vahvisti tunkien jälleen viltin kulmaa suuhunsa, että saisi naurunsa tukahtumaan. ”Charles osti sen humalassa viime vuonna”, hän hihitteli. Ainakaan he eivät olleet ostaneet mitään tänä yönä! Ei autoja, Union Jack onesieta hevosille tai saaria. Hyvinhän heillä oli mennyt.

"Ja sinä sait sen laukeamaan humalassa." Andrea mutisi epäselvästi. Voisiko joku lukita heidät komeroon, eikä koskaan päästää pois?

Komero olisi täydellinen paikka heille. Jokin pieni ja pimeä nurkka, josta kukaan ei löytäisi heitä eivätkä he voisi aiheuttaa tuhoa. Kellarikin kelpaisi paremman puutteessa.
”Ole hiljaa”, Bex valitti kamppaillen edelleen hysteeriseksi pyrkivän hihityksensä kanssa. ”Nuku. Aamulla pitää olla skarppina!” Koska hehän olivat ehdottomasti lähdössä aamulla johonkin. Hyvä jos he pääsisivät iltaan mennessä vapaalle jalalle kaiken sähellyksensä jälkeen.

"Kuten sen ostajankin. Molemmat saivat saman käsittelyn." Ei, Andrea ei vain osannut vaieta nyt. Hän oli kauhea.

”Andreaaaa!” Bex valitti sulloen sormet korviinsa. ”Lalalalaa, en kuule sinua”, hän lallatteli menemään päätään pudistellen ja peittoa potkien. Hän ei kaivannut muistutusta pomostaan tässä hetkessä. Jokin pieni ääni kaiken hysterian ylitse totesi kuivasti, ettei Charles tosiaankaan arvostaisi putkayötä.

"Itse teit valintasi!" Andrea kihisi naurusta. Kunnes se aivan yllättäen loppui, naisen sammuessa sänkyyn. Hups.

”Hyvä valinta olikin!” Tai sitten ei. Nainen painoi tyynyn päänsä päälle koettaen pitää Andrean naurun ulkona tajunnastaan. Jossakin vaiheessa hänkin nukahti, nähden mitä sekalaisempia, sirpailesempia unia, joissa kaikki oli tavattoman hauskaa ja hysteeristä.

Sunnuntai 19. marraskuuta 2017 - seuraava päivä

Seuraava aamu ei ollut kaunista. Ei edes sitä glorioitua krapulaa, vaan puhdasta kuolemaa. Fyysistä ja henkistä tuskaa, mikä sai Andrean haaveilemaan kuolemasta. Ennen kuin joku muu tappaisi hänet. 
Enää ei naurattanut.

Bex oli kärsinyt krapulasta ennenkin. Hän oli kokenut oman osansa takovasta päästä, pyörivästä maailmasta ja pahoinvoinnista, joka velloi sisällä ja sai taipumaan kaksin kerroin sängyssä. Mutta vuosien juhlinnasta, porttikielloista ja kotibileistä huolimatta hän ei ollut koskaan tuntenut tällaista krapulaa. Jos tätä saattoi edes krapulaksi kutsua.
Hän oli varma, että teki kuolemaa. Tai oli kuollut jo. Eikä asiaa auttanut se, että poliisit toivat aamupalaksi kuivaa leipää, hilloa ja mikrossa lämmitettyjä tölkkipapuja. Ajatuskin aamupalasta sai hänet kakomaan. Ehei. Ei todellakaan.
”Olemme kuolleita, eikö?” Nainen kysyi kärsivästi viltti päänsä päälle vedettynä, jotteivät kirkkaat valot saaneet päänsärkyä yltymään. Hän ei ollut edes juonut kuin muutaman oluen edellisenä yönä! Kenties pahoinvoinnin syy oli tällä kertaa jossain aivan muualla.
Kuten siinä, miten muistikuvat palasivat ja saivat hänet häpeämään silmät päästään. Kuolema olisi vähemmän tuskallinen vaihtoehto.

Häpeä oli väärä sana. Se oli vuoden aliarviointi muistikuvien noustessa esiin kuin sienet sateella. 
"Lopeta..." Andrea mutisi. He olisivat niin kuolleet. Mitä kello edes oli? Varmasti sen verran, että muun onnekkaat olivat päässeet jo putkasta. Ei saatana. Voi kun joku tappaisi hänet.

Bex oli tottunut ravistelemaan seuraavan aamun morkkiksen harteiltaan nopeasti. Mennyt oli mennyttä, ei sitä voinut muuttaa, turha siis murehtia asiaa. Nyt niin ei käynyt. Hän olisi mielellään palannut takaisin eiliseen iltaan ja korjannut yön kulkua. Ei koskaan lähtenyt pelaamaan pokeria miesten kanssa tai edes osallistunut koko bileisiin. He olisivat voineet viettää leffaillan Andrean kanssa hänen luonaan, pelata juomapeliä elokuvan ohella ja herätä aamulla olohuoneen lattialta krapulassa.
Se olisi ollut paljon, paljon parempi kuin tämä.
”Voisimmekohan vain pysyä täällä ikuisuuden. Olen vainaa sillä hetkellä, kun nuo ovet aukeavat”, nainen mutisi hiljaa viltin alta. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö äiti murhaisi häntä vaikka keskelle poliisiasemaa. Ehkä äidin ei koskaan tarvitsisi tietää?

Andrean vanhemmat eivät onneksi olisi hakemassa häntä. Hän saisi selviytyä kotiin aivan itse, luojan kiitos. 
"Pää kiinni..." Puhe tuntui ulkosmyrskyltä pään sisällä.

Poliisien saapuessa kävi ilmi, että vanhempien pettymys ja viha olivat pientä kaiken muun rinnalla. Bex istui kuulusteluhuoneessa hetken jos toisenkin vastaten mahdollisimman asiallisesti ja selkeästi loputtomiin kysymyksiin, vaikka hän olisi paljon mieluummin vain kuollut siihen paikkaan. Ei, hän ei ollut koskaan aiemmin koskenut huumeisiin. Ei, hän ei tiennyt, keneltä huumeet olivat peräisin. Niitä oli vain tarjottu kotibileissä. Ei, hän ei aikonut tosiaankaan käyttää mitään ainetta enää koskaan. Ei ikinä. Eikä juoda alkoholiakaan loppuvuonna. Tai seuraavana vuonna. Kysymykset seurasivat toisiaan loputtomana ketjuna. Ne eivät lainkaan auttaneet pään armottomaan jyskytykseen ja mielessä välkkyviin muistikuviin, joista hän vain tahtoi eroon. Voisipa hän vain unohtaa. Häpeä, jollaista hän ei ollut koskaan tuntenut, painoi raskaana harteilla ja sai lyhyen naisen näyttämään nuorelta ja heiveröiseltä, kun hän raahusti pää painettuna takaisin putkaan odottamaan siksi hetkeksi, että paperityöt saataisiin päätökseen. Ja hän voisi lähteä taksilla kotiin kuolemaan häpeäänsä.

Kysymyksiin vastaaminen asiallisesti oli hankalaa, kun oli ämpäri kädessä. Poliiseilla oli sen verran itsesuojeluvaistoa, että kalmankalpea nainen oli saanut ämpärin syliinsä. Ei ainakaan tarvitsisi siivota oksennusta lattialta. Hyi. Ajatuskin oksetti naista itseään. 
Prescott tappaisi hänet. Ainakin he olivat putkassa hyvin hiljaisia. Hän olisi niin vainaa. Ei helvetti. Se vitun Vanttuun Vetäjän sukulaistyttö saisi hänen loputkin hevosensa. Hei hei ura esteratsastajana, tervetuloa loppuelämän paskan lappaaminen.

Putkan hiljaisuus rikkoutui vasta, kun Bex kohotti katseensa lattiasta Andreaan. Hän ei tiennyt, oliko se varsinaisesti lohdullista, että ystävä näytti yhtä surkealta kuin hänkin. Ainakin he voisivat kärsiä yhdessä. Vertaistukea, ja niin edespäin.
”Haluatko tulla luokseni?” Jos he vaan lukittautuisivat asuntoon ämpäreiden ja perinteisen krapularuoan kanssa, laittaisivat huonoja elokuvia pyörimään ja tuijottaisivat tyhjin silmin seinää koettaessaan ymmärtää, mitä kaikkea tästä seuraisi.

Andrea nyökkäsi. Paras ehdotus sitten sen jälkeen kun Bex oli ehdottanut niitä bileitä. 
"Joo." Hän riiputti päätään sen saman ämpärin yllä, uskaltamatta juuri liikkua. Hyi. Helvetti.

”Hyvä”, Bex nyökkäsi hitaasti ja painoi pään polviinsa. Hän epäili, että huono olo poistuisi nopeammin kuin henkinen tuska, jota häpeä ruokki levottomasti. Niin tai näin, hyvä, ettei hänen tarvitsisi mennä kotiinsa yksin. Hiljaisuus sai jatkua minuutteja - vai kenties tunteja? - kunnes poliisi saapui putkan ovelle nyökäten naiset mukaansa. Bex kiskoi mekkoaan alemmas lähtiessään kävelemään poliisiaseman halki. Oli walk of shame railakkaasti vietetyn illan jäljiltä ja sitten oli tämä. Jokin, mille ei ollut edes sanaa, koska ei tällaista kuulunut kenenkään kokea. Hän otti äänettömänä vastaan poliisien takavarikoimat esineet, nyökkäsi ymmärryksensä ja raahusti aseman oville viittomaan taksia. Kuulemma lopullinen päätös toimitettaisiin seuraavina viikkoina postissa, kunhan koko prosessi saataisiin ajettua läpi, mutta kuulustelua hoitanut poliisi oli jo antanut varsin selkeän kuvan siitä, mitä sopi odottaa.
”Tästä ei enää sunnuntai pahene”, nainen totesi istuessaan taksin kyytiin ja antaessaan osoitteensa.

Andrea vinkaisi saatuaan melko selkeän kuvan. Voihan vitun vittu. 
"Ei. Ei pahene." Bexin luona Andrealla ei ollut aikomustakaan nousta sohvalta. Ei enää mihinkään. Ikinä.

Maanantai 20. marraskuuta 2017 - Seuraavan päivän aamu

Gabrielle oli rukoillut ettei se tietokonen piippaus ja puhelimen värinä olisi ollut totta. Hän oli jättänyt poikansa Teddyn kanssa, pukeuduttuaan ensin tappavan asiallisesti. Hän näytti tummansinisessä jakkupuvussaan siltä kuin olisi menossa antamaan lausuntoa lehdistön eteen, ulkoministerin itsensä puolesta.
Todellisuudessa hän oli menossa huutamaan tuon kelvottomalle kenttäratsastajalle. Olemus täynnä hiljaista, kytevää ja hyvin räjähdysherkkää raivoa (jota Teddy oli aamulla väistänyt hiljaisena), hän soitti ovikelloa.
"Hale!"

Fyysinen huono olo oli poistunut sunnuntain myötä, ja maanantaina hän heräsi levänneenä ja hyvävointisena - jos ei laskettu sitä, että henkisesti hän tunsi jääneensä katujyrän alle. Ei, unohda se, se olisi tuntunut mukavammalta. Hän ei ollut kertonut vanhemmilleen (kuka hullu kertoisi?!) ja vältellyt ystävien viesteihinkin vastaamista. Tom oli tiedustellut, tahtoisiko hän unohtuneet stringinsä takaisin. Ei kiitos. Hän tahtoi elämänsä takaisin. Sen elämän, jossa hän piti hauskaa vastuullisesti. Tai ainakin melkein vastuullisesti. Jossa ei tullut kolaroitua autoa niin, että vakuutus laittoi edelleen varsin uutena pidettävän Land Roverin lunastukseen, ja poliisi vei ajokortin ainakin vuodeksi. Hänen täytyisi käydä ylihuomenna uudestaan juttelemassa poliisien kanssa. Ja ties kuinka monta kertaa vielä sen jälkeenkin. Koettaa selvittää sotku, jossa ei ollut mitään järkeä. Ei näin tapahtunut hänelle.
Ovikellon sointi sai naisen nousemaan sohvalta ja sammuttamaan television, joka oli pyörinyt taustalla. Kuka ihme häntä kaipasi tähän aikaan maanantaina?
Ah. Morlandin vaimo. Charlesin PR-edustaja.
”Huomenta”, hän tervehti koettaen loihtia kasvoilleen hymyä, joka ei tosin pysynyt yllä kahta sekuntiakaan. Hän väisti ovensuusta viittoen Gabriellea peremmälle. Naisen olemus jo kertoi, että jotenkin, jotakin kautta, Gabrielle oli saanut kuulla. Halloweenin instagrampostausta seurannut palaute tuskin olisi mitään tähän verrattuna.

Gabrielle ei odottanut lupaa tulla peremmälle, vaan tunki kääpiön punapään ohi. Hän kääntyi katsomaan naista.
"Ovi kiinni." Hän käski. Nimenomaan käski. Se tallille hymyillen miehensä eväät tuova nainen, joka saattoi istua taaperon kanssa katsomossa ja heiluttaa kesken valmennuksen miehelleen, tuli Halen kotiin ja komensi tuota äänellä, joka saisi aikuisen miehen pelkäämään. Ja se oli saanutkin aamulla.
"Ja sinä kuuntelet. Minä en halua yhden sanan puolikastakaan suustasi. Onko sinulla mitään päässäsi? Minulle on aivan sama, mitä sinä tekisit, jos lappaisit paskaa. Jota sinä toivottavasti pian teet." Ääneen hiipi hitaasti vain terävämpi särmä.
"Sinä. Olet. Edustaja." Gabrielle otti askeleen lähemmäs, ruskeat silmät raivosta leiskuten.
"Sinä edustat kotimaatasi. Sinä edustat miestä, joka edustaa kotimaatasi. Mikä helvetti siinä on, että sinä, aikuinen, kolmekymmentävuotias nainen et jumalauta osaa käyttäytyä? Tajuatko mihin minä heräsin aamulla? Lehdistö soittaa ja haluaa kysellä Charlesilta hänen kannastaan huumeisiin ja miksi hän palkkasi narkkarin. Ja minua ei kiinnosta rotan perseenkään vertaa, mihin sinä olet herännyt. Koska sinä alat olla kuin ihminen, etkä edesvatuuton sosiopaatti, jota ei säännöt mielestään koske?"

Bex väisti hurrikaanin tieltä. Hän siirtyi istumaan sohvalle tuijottaen Gabriellea hiljaisena. Hän ei sanoisi mitään. Nainen ei tosiaankaan ollut tuulella, jota hän tahtoisi koetella typerillä vitseillä. Eikä varsinkaan, kun ei edes itse osannut nauraa (vielä) tilanteelle. Ehkä kymmenen vuoden päästä. Nyt häpeä poltti niin vahvana, ettei hän voinut muuta kuin painaa päänsä kuunnellessaan Gabriellen purkausta.
”Se oli yksi ainoa kerta”, nainen mutisi katse käsissään, joita piteli sylissään. Ei hän rikkonut sääntöjä usein. Tai ei ainakaan näitä sääntöjä. Pienempiä juttuja toki, mutta kuka sitä nyt oikeasti seurasi, milloin tuli ylitettyä tie kohdalta, jossa ei ollut suojatietä tai juhlittua sen verran rankemmin, että oksensi naapurin ruusupuskaan?

"Sanoinko jotain siitä, ettei minua kiinnosta?" Gabrielle karjaisi naiselle. Häntä ei kiinnostanut Bexin näkemys siitä, miten usein tuo toi töitä hänen pöydälleen.
"Minä olen se joka tätä paskaa siivoaa. Minä luon säännöt. Minua ei todellakaan kiinnosta, mitkä välit sinulla on työnantajasi kanssa. Selittelin sen parhain päin, koska se on työtäni. Ja joudun selittelemään tämänkin, koska haluan säästää Charlesia. Mutta tiedä, että kertaakaan en ole nostanut sormeani sinun takiasi. Jos, jos nämä sinun tempauksesi eivät vaikuttaisi työnantajaani, antaisin sinun ryvettyä jokaisessa skandaalissa, jonka olet luonut. Saattaisin jopa heittää bensaa liekkeihin, antaa heidän repiä sinut kappaleeksi pala palalta! Olet sietämätön piikki lihassani! Vastuuton, typerä, muista piittaamaton, kiittämätön!"

Bex oli melko varma, ettei äitikään pystyisi ripittämään häntä niin. Hän ei tosin paljoa piitannut siitä, mitä Gabrielle hänestä ajatteli. Äidin suhteen tilanne oli toinen, mutta Gabriellen maininta Charlesista sai omatunnon lyömään häntä lekalla leukaan. Nainen oli oikeassa. Hänen tekonsa eivät vaikuttaneet vain häneen itseensä, vaan aiheuttivat ongelmia myös Charlesille. Miehelle, joka ei ollut koskaan tehnyt muuta kuin kohdellut häntä kuin vertaistaan ja tarjonnut mahdollisuuden ratsastaa huippuhevosia. Mahdollisuuden tavoitella unelmia, jotka olivat koko elämän tuntuneet saavuttamattomilta, ennenkö hän oli tavannut Charlesin.
”Olen pahoillani”, hän mutisi räpytellen kiivaasti silmiään. Hän ei itkisi Gabriellen edessä. Se ei varmasti pehmentäisi naisen suhtautumista lainkaan, joten siitä ei olisi mitään hyötyä. Hänen katumuksensa ei muuttaisi naisen työtaakkaa lainkaan.

Gabrielle tuijotti Bexiä pistävästi.
"Pahoillasi?" Epäuskoinen ääni ei luvannut hyvää.
"Miten olisi jos et tekisi mitään, mistä joudut olemaan pahoillasi?" Gabrielle veti syvään henkeä. Hän oli muutenkin pahalla tuulella. Hän nukkui miehensä kanssa eri huoneessa, näki painajaisia, heräsi keskellä yötä kauhusta kankeana ja itkien. Häneltä ei heruisi myötätunnon pisaraakaan, vaikka huomasi Bexin miltein itkevän.
"Kerran vielä ja minä puhun Charlesin erottamaan sinut. Yksi, pieni rike. Kävelet tien yli ilman suojatietä, päivität sosiaaliseen mediaan kyseenalaisuuksia jotka luovat seksiskandaaleja sinun ja Charlesin välille... Teet mitä tahansa, mikä voi päätyä pöydälleni. Hengität väärällä tavalla. Ja minä en vitsaile. Voit ajatella minun olevan suloinen pikkuvaimo, joka istuu nättina maneesin reunalla hymyilemässä. Väärin. Olen kaatanut kokonaisia yhtiöitä niiden johtajien mukana. Työkseni. Luuletko että sinun kaltaisesi, teini-ikäisen tasolle jumiutuneen sosiopaattisen hulttion kaataminen olisi minulle edes vaikeaa? Tuhoat itse itsesi ja ihmiset ympäriltäsi, hevonhelvetti!"

Se olisi hyvä elämänohje. Hän ehdottomasti painaisi sen mieleensä ja pyrkisi noudattamaan sitä mahdollisimman pitkälle. Hän ei tekisi mitään, mistä tarvitsisi olla pahoillaan. Ei seuraavaan vuoteen. Ainakaan. Hän olisi oikein kiltisti.
”Tiedän”, nainen mutisi pää painuen. Tai ainakin nyt hän tiesi sen. Ajatuskin siitä, mitä äiti sanoisi, jos hän joutuisi muuttamaan tämän takia takaisin Greenridgeen sai punan polttelemaan poskilla entistä voimakkaammin. Hän ei koskaan kuulisi tästä loppua. Nainen ei ollut lainkaan vakuuttunut siitä, että Gabriellen tarvitsisi edes puhua Charlesia erottamaan häntä. Voisi hyvin olla, että mies tulisi siihen tulokseen aivan itse. Aivan pian. Sen takia hän ei tänäänkään ollut mennyt tallille, vaan hevoset olivat jääneet Nathanin ja ties kenen liikutettaviksi. Hän ei aikonut mennä tallille vain kuullakseen, ettei ollut tervetullut.
”Mutta en voi oikein tehdä muuta kuin sanoa olevani pahoillani ja luvata, ettei tämä toistu, vai?” Nainen kysyi nielaisten. Hän ei voisi mennä ajassa taaksepäin. Jos hän voisi, hän olisi jo mennyt ja estänyt koko sotkua syntymästä.

Gabrielle työnsi kädet jakkautakkinsa taskuihin, sulkien hetkeksi silmiään. Hän huokaisi syvään.
"Ei tosiaan ole. Valitettavasti sinä aiheutat sotkuja, joita ei auta kuin siivota. Oletko ajatellut, että minulla voisi olla muuta tekemistä? Omiakin ongelmia? Helvetti, minulla on! Saat olla onnellinen, jos en hanki sinulle nilkkapantaa ja lapsenvahtia vuorokauden jokaiseksi tunniksi. Sikäili mikäili saat pitää työsi." Nainen puristi kätensä nyrkkiin.
"Ja et sano tästä mitään mihinkään suuntaan. Ja tiedäkin, että jos kanssasi ollut Rowe päätyy lehdistöön, en suojele häntä. Suojelen vain Charlesia. Valitettasti sen vuoksi myös sinua, vaikka ansaitsisit kaiken mitä saat niskaasi. Toiset meistä eivät aiheuta itse ongelmiaan ja sen jälkeen itke kuinka pahoillaan ovat. Toiset kärsivät muiden virheitä ja pahuudesta, hiljaa, yksin ja vahvana." Hurrikaani jätti asunnon sellaisen oven pamahduksen saattelemana, ettei ollut tosikaan.

Hän ei epäillyt sitä hetkeäkään. Jokaisella oli omia ongelmiaan. Kenenkään elämä ei ollut niistä täysin vapaa. Joko ongelmat olivat itseaiheutettuja, kuten hänen tapauksessaan, tai seurausta jonkun toisen typeryydestä. Hän nyökkäsi hiljaisena. Hän voisi pitää itsensä kotiarestissa ihan itsekseen, ilman nilkkapantaa. Hänellä ei ollut pienintäkään mielenkiintoa katsoa silmiin ihmisiä, jos tieto leviäisi, kuten sen tapana oli. Jos Gabrielle oli jo saanut kuulla lehdistön tähden, tiedolla reviteltiin varmaan jo ö-luokan nettijulkaisuissa.
”En sano”, nainen mutisi hiljaa. Hän jäi istumaan aloilleen, kun ovi paukahti kiinni niin, että ikkunalasit helisivät. Huokaisten Bex laittoi television päälle ja jäi tuijottamaan tyhjin silmin ruutua, jolla kuva liikkui. Hän oli mokannut ja pahasti. Se oli ollut selvää ennen Gabriellen saapumistakin, mutta nyt asiasta ei ollut pienintäkään epäilystä. Pahin rangaistus ei suinkaan olisi kortin menettäminen vuodeksi tai pidemmäksikin ajaksi, tai pysyvä merkintä rikosrekisterissä. Pahin oli vielä edessä.