Mitenhän tämän nyt sanoisi?

Danno katsahti kelloa Miyaton noustessa. Tuo oli viimeinen asiakas tälle päivälle, joskin vino pino papereita odotti vielä. Mies nousi, hyvästeli Miyaton ja oli menossa laittamaan muistiinpanovihkoa laatikkoon, kun toinen palasi. Danno kääntyi katsomaan, mitä oli unohtunut.
Miyaton saadessa kakistettua asiansa Dannie tunsi, että sydän jätti taatusti lyönnin väliin. Kysymys oli yllättävä, vaikka olivathan he viihtyneet yhdessä tavatessaan vapaa-ajalla. Se oli myös oikeastaan luvatonta. Mutta mutta...
"Ei, ei se olisi yhtään kauhea ajatus. Lähden todella mielelläni", Danno kuuli sanovansa ja tajusi hymyilevänsä hölmösti samalla.

Amerikkalais-japanilainen mies näytti hyvin helpottuneelta kun, kuuli vastauksen. Hän oli pelännyt että loukkaisi heteromiehen kunniaa pahastikin. Ilmeisesti Danno ei ollut hetero. Hyvä hänelle. Ehkä hän ei olisi ennen pyytänyt tuon kaltaista miestä ylös, mutta jokin miehessä viehätti.
"Vau. Pelkäsin että loukkaan superheteron kunniaa tai heität minut ulos."

Ei, ei ollut, vaikka kokemusta naisista oli enemmän, kuin miehistä. Mutta etenkään enää lapsetkin jo saatuaan Danno ei sulkenut kumpaakaan sukupuolta pois mahdollisuuksista. Hän naurahti Miyaton sanoille huvittuneena.
"Siitä ei tässä tapauksessa ole pelkoa", hän vakuutti.
"Sopiiko, jos soitan sinulle myöhemmin?"

Miyato hymyili Dannolle leveämmin kuin oli ikinä täällä hymyillyt.
"Sopii se. Nähdään."
Miyato lähti ovesta rentona. Hän oli pelännyt juoksevansa karkuun täältä, häpeissään.