[P] Dancing with horses

Torstai 02.03.2017, Dortmund (Saksa) - noin kello viisi

Artemiksella ei ollut mitään ideaa miksi hän oli täällä. Ystävänsä kadottua Saksaan hän oli vannonut vihaavansa koko maata, mutta silti hän oli sattunut ilmestymään sinne matkalla seuraaviin estekisoihin Besserwisserin perässä. Koska ennen perjantaina alkavia GP-tason koululuokkia oli torstaina nuorille hevosille suunnattuja luokkia, Amadeus oli saapunut keskiviikkona Dortmundiin.
Entinen esteratsastaja herätti luvattoman paljon huomiota kulkiessaan kouluratsastajan frakissaan, selkeästi kilpavaatteissa. Verryttelykentällä hän huomasi ihmisten supattelun, koettaen vain jättää sen huomiotta.

Valtava oldenburg toimi yllättävän hyvin myös kisapaikalla, mikä rauhoitti hermostunutta ratsastajaa. Siitä oli vuosia kun irlantilaismies oli ratsastanut kouluohjelman tuomarien edessä. Nyt hänellä oli maineensa, vaikkakin esteratsasrajana, silti paineita kasautui harteille. Kun oli aika valmistautua ja ratsastaa radalle, Artemis oli varma että kädet hikosivat märiksi valkoisten hanskojen sisällä. Amadeus tuntui nauravan ratsastajansa valitseman luokan ohjelmalle, esittäen silti ratsastajansa mielestä korkeintaan keskinkertaista liikettä. Kuulutetuista prosenteista mies ei saanut selvää. Vapain ohjin hän antoi Amadeuksen poistua kentältä, pudistellen päätään. Hoitajan heitettyä loimen punaruunikon selkään, ohjasi hän hevosen hetkeksi sivuun, juoden itse ennen kuin ratsastaisi loppuverryttelyn. Olo oli pettynyt, vaikka omaa ratsastustaan irlantilainen oli aina kritisoinut aivan liian julmasti.
Onneksi Veronica ei ollut näkemässä.

Viime viikot olivat olleet kiireisiä, mutta muuta ei muuttamiselta ollut voinut odottaakaan. Nyt rutiinit alkoivat kuitenkin olla enemmän tai vähemmän hanskassa, joten luonnollisesti niitä täytyi sekoittaa lähtemällä vain reilun tunnin ajomatkan päässä oleviin kilpailuihin. Hän ajaisi paikalle Remonan kanssa vasta seuraavana päivänä, sillä eläinlääkärintarkastus olisi vasta kisapäivän aamusta, mutta tänään hän oli tullut uudelta kotitalliltaan lähteneen kahden nuoremman ratsun mukaan valmentajan asemassa. Tekisi hyvää nähdä nuorten lupausten käytös kisapaikalla, jotta hän voisi toden teolla astua rooliin, jota varten oli muuttanut sateisesta Englannista Saksaan.
Punapään yllätys tosin oli ollut melkoinen, kun hän oli tallialueella tutkinut lähtölistoja odotellessaan valmentamiensa ratsukoiden siirtymistä lämmittelyyn. Tuttu nimi oli saanut hänet vetämään kahvit väärään kurkkuun, ja kun tukehtumisesta oli selvitty, harkitsemaan valmennettavien hylkäystä Artemiksen etsimisen tähden. Tilaisuutta ei kuitenkaan tarjoutunut, sillä häntä kaivattiin avuksi lämmittelyyn ja sen jälkeen arvioimaan suorituksia vuorollaan molemmille ratsukoille. Sen jälkeen kelpasi tosin sännätä toiselle kisakentälle katsomaan, missä vaiheessa Artemiksen luokka oli. Hän jäi portinpieleen seuraamaan radalla jo tanssahtelevaa, tuttuakin tutumpaa jättiläistä pitkän ratsastajansa kera, eikä voinut estää silmiään kostumasta. Artemis oli Saksassa kilpailemassa Amadeuksella!

Hän taputti muiden mukana radalta poistuvalle ratsukolle ja luovi tiensä ihmisvirtaa vastaan, jotta pääsi poistumaan katsomon laidalta.
”Älä näytä noin pettyneeltä, sehän meni hyvin”, Caitlin virnisti leveästi ja todeten yllätyksen olevan aina paras strategia, harppasi halaamaan pitkää ystäväänsä. Ei Artemis naisia löisi, eikä todennäköisesti edes tönäisi häntä pois, sillä tiesi hänen taipumuksensa kompuroida jalkoihinsa. Iloinen mies tuskin moisesta yllättävästä halista olisi, mutta olkoot.
”Olisit kertonut, että olette tulossa tänne kisaamaan! Melkein naapuriin”, nainen päivitteli pitäen hymyn huulillaan päättäväisesti. Ehkä mieskin olisi iloinen hänen näkemisestään, jos hän iloitsisi miehen näkemisestä oikein selvästi.

Irlantilaismies oli nyreänä äskeisestä. Amadeus pyrki edelleen aivan liikaa eteen, liikettä ei saanut koottua tarpeeksi ylös ja se suoritti joitakin tehtäviä liian hätäisesti. Ainakin miehen itsensä mielestä, toki varmasti tuomareidenkin, mutta nuo varmasti antaisivat nuorelle hevoselle enemmän armoa kuin ratsastaja antoi itselleen.
Tuttu ääni sai miehen säpsähtämään. Mieli teki kääntää jättimäinen koululinjainen oldenburg ympäri ja karata ihmisten sekaan. Paras taktiikka oli olla kuin ei olisi kuullutkaan naisen sanoja. Artemis löysäsi satulavyötä hieman ja selästä käsin avasi Amadeuksen turparemmin, vastaamatta mitään Caitlinille.

Selvä, mykkäkoulua siis. Hän voisi puhua Artemiksenkin edestä siinä tapauksessa.
”Näytätte molemmat oppineen paljon uusia temppuja sitten viime näkemän”, nainen totesi hymyn kera ja kurkotti rapsuttamaan jättimäisen hevosen otsapyörrettä.
”Amadeuksen kisapaikkakäytös on selkeästi varsin mallikelpoista. Äkkiäkös te saatte tuotua kotikentän suoritukset tännekin. Johan se näytti nyt jo hyvältä, vaikka varmasti kokemus oli teille molemmille melkoisen uusi.”

Amadeus kihnutti itseään rapsuttavaa kättä vasten, pärskähtäen tyytyväisenä. Mies pysyi edelleen vaiti, katsomatta edes Caitlinia päin. Hän oli vihainen, mutta samalla olisi halunnut puhua naiselle. Ei, hän ei ollut vielä antamassa anteeksi toiselle. Ori pitkän miehen alla alkoi stepata hieman kyllästyneenä, mikä saikin ratsastajan kääntämään hevosen kohti verryttelykenttää. Amadeus tarvitsisi loppukäynnit.

”Hei poika, kiva nähdä sinuakin”, Caitlin naurahti pehmeästi ja soi kiintyneen hymyn jättimäiselle puoliveriselle, joka tosin joutui pian jatkamaan matkaansa ratsastajan käskystä muualle. Kömpelö irkkunainen ei kauaa epäröinyt seuratessaan perästä verryttelykentän suuntaan. Hän voisi hyvin katsella ja häiriköidä loppuverryttelyä - Artemis ei pääsisi hänestä eroon puhumatta.
”Sehän näyttää rennolta ympäristön huomioonottaen”, nainen kommentoi seuratessaan suurta hevosta.

Artemis puri huultaan, pidätellen terävää kieltään. Caitlin voisi painua vaikka helvettiin. Amadeus pudisteli päätään ja pärskähteli tyytyväisenä. Se oli saanut lisää lihasta, näyttäen nyt vielä suuremmalta kuin tullessaan Englantiin.

”Amadeuskin on kanssani samaa mieltä”, punapää totesi pirteästi. Hän säilyttäisi hyväntuulisuutensa ihan vain miehen kiusaksi. Mykkäkoulu ei saisi häntä ärtymään ja kävelemään pois.
”Chambers voi varmasti antaa teille muutamia vinkkejä, niin seuraavalta radalta saatte vieläkin korkeammat prosentit. Hyvää työtä olet Amadeuksen kanssa tehnyt, kun se näyttää tuolta. Sanoinhan, että sinusta saadaan vielä kunnon kouluratsastaja.”

Kenenhän Caitlin kuvitteli häntä nyt valmentavan? Mieli teki sanoa todella pahasti, että tuo jättäisi hänet rauhaan. Ei kiinnostanut pätkääkään kuunnella tuon pirteää sepustusta.

Nainen oli totuuden nimissä ajatellut, ettei Artemis ollut suostunut pyytämään ketään valmentajakseen, ja kysynyt vain silloin tällöin toista mielipidettä ratsastuksestaan. Hyvä jos hän oli väärässä, mutta miehestä ei koskaan voinut mennä takuuseen.
”Olisipa Remonakin yhtä rentona huomenna. Tai edes minä. Hevoseni on rautainen ammattilainen, mutta itsestäni en menisi vannomaan. Hyvä kun muistin tänään hengittää, kun seurasin valmennettavieni suorituksia”, Caitlin pudisteli päätään hyväntuulisesti. Hän oli jännittänyt toisen nuoren ratsun suoritusta varsin paljon, sillä lämmittelyssä kaikkea säpsynyt hevonen oli ollut kireä kuin viulunkieli vielä radallakin. Huonostihan se oli mennyt, mutta ainakin hevonen oli suorittanut pyydetyt liikkeet eikä loikkinut minne sattuu säpsyillen yleisöä.

Artemiksen ratkaisu oli nostaa hidas ravi. Hän antoi Amadeuksen löntystää, mutta hyvässä lykyssä Caitlin kompuroisi jalkoihinsa ja antaisi hänen olla.

”Oikeasti, laitat naisen juoksemaan perässäsi? Reilua!” Nainen huikkasi ratsukon perään vailla pienintäkään aikomusta kiirehtiä omia askeliaan. Hän odottaisi kentän laidalla, kunnes Artemiksen olisi poistuttava hevosen kera. Hän ei alkaisi hölkätä kilpaa jättiläismäisen hevosen kanssa. Siinä jäisi toiseksi vaikka tekisi mitä.

Artemis venytti ravipätkää mahdollisimman pitkäksi, mutta lopulta piti siirtää Amdaeus käyntiin ja ratsastaa hevonen ulos kentältä. Vittu. Voisiko Cailtin mennä vain pois?

”Sehän näytti oikein hyvältä ja tyytyväiseltä jättiläispuoliveriseltä”, nainen naurahti pirteästi seuraten ratsukon rinnalla heti, kun nuo poistuivat kentältä. ”Aiotko olla täällä pidempäänkin, vai lähdetkö saman tien takaisin Englantiin?”

Artemis jalkautui hevosen selästä ja ojensi ohjat hoitajalle joka kulki yleensä Vichyn ja Zejan kanssa, Nyt tuo oli myös matkalla seuraavaan kisapaikkaan ja matkalla tullut hänen avukseen tänne. Artemis lentäisi itse Amadeuksen kanssa kotiin. Mies otti uudelleen vesipullon, pysyen vieläkin hiljaa.

”Hyvää kotimatkaa, sitten kun sen aika koittaa. Amadeus on varmaan tottunut matkustaja, joka ei aiheuta turhaa häslinkiä?” Punapää jatkoi hämmentymättä hetkeksikään hiljaisuudesta, jonka sai vastaukseksi kysymykseensä. Ei se yllättänyt, kun mies tuntui suosivan mykkäkoulua tällä hetkellä.
”Jos pyörit täällä pidempään, tule ihmeessä katsomaan Remonaa huomenna. Saa nähdä, kuinka innoissaan se on kilpailuista muutaman kuukauden tauon jälkeen.”

"Painu helvettiin." Sen Artemis sai lopulta sihahdettua. Miten itsepintainen ihminen saattoi olla? Artemis vain... Häntä ärsytti ja itketti samaan aikaan.

Ah, saihan hän miehen vihdoin puhumaan, jos sihahdusta saattoi sellaiseksi tulkita. Olkoonkin, ettei miehen välittämä viesti ollut kovinkaan positiivinen, oli Artemis sentään edes tiedostanut hänen läsnäolonsa sanoin. Se oli jo jotakin.
”Olen jo puolitiessä”, nainen totesi puolihuolimattomasti. Hän ei aikonut uskoa, että Artemis todella tarkoitti mitä sanoi. Mies oli vihainen hänelle, kenties ihan syystäkin, joten purkakoot tuntojaan moisten ilmaisujen kautta. ”Enempää ohjeita, joita tahdot jakaa?”

"Tee se matka poissa minun silmistäni." Artemis nojautui karsinan seinään. Caitlin oli kerran aiemmin nähnyt hänen valuvan ovea vasten niin. Viimeksi hänen aivoissaan oli ollut veritulppa, nyt vain tuntui siltä että yksi suoni pamahtaisi milloin tahansa.

”Enpä taida”, Caitlin vastasi hetken harkintaa teeskenneltyään. Ei hän ollut lähdössä yhtään mihinkään. Miehen nojautuminen oveen sai hänet kohottamaan kulmaansa, mutta kokemus oli opettanut pitämään huolen poissa eleistä. Artemis ei sietäisi häntä tätäkään vähää, jos hän alkaisi hössöttää miehen ympärillä.
”Yksin on ikävä kulkea yhtään mihinkään. Paljon mukavampaa, kun on ystäviä seurana."

"Niin, kun olisikin sellaisia." Artemis otti kulauksen vettä, avaten samalla kauluspaidan nappeja. Hän oli tottunut huomattavasti kevyempään vaatetukseen ratsastaessaan.

”Minä olen edelleen ystäväsi”, nainen huomautti harteitaan kohauttaen. Hänen teki mieli mainita hääjuhlissakin nähty Cox, mutta ehkä ei ollut hänen asiansa nostaa naista puheenaiheeksi. Eihän hän tiennyt, vaikka kaksikko olisi jo lähtenyt omille teilleen. Parempi olla ottamatta turhia riskejä, kun mies oli jo valmiiksi tympääntynyt häneen.

"Niin todella olet, oikein sydänystävä." Mies mulkaisi naista tarpeettoman pahasti. Hän oli solmussa sen Darcya koskevan asian kanssa ja olisi kaivannut ulkopuolisen mielipidettä. Vaihtoehtoja ei vain ollut kovin paljon.

”Voisin olla, jos vain antaisit anteeksi”, nainen vastasi pehmeämmällä äänensävyllä. Siinähän mulkoilisi jos siltä tuntuisi, hän ei ollut säikähtämässä muutamaa pahaa katsetta ja ikävää sanaa. Hän tahtoi korjata asiat heidän väliltään. Ystäviä ei voinut koskaan olla liikaa, ja hän oli aina viihtynyt irlantilaismiehen seurassa.

"Olenko joku enkeli sinusta?" Artemiksen tapoihin ei kuulunut antaa anteeksi. Miestä jännitti tulokset luvattoman paljon. Salaa hän toivoi olevansa edes kymmenen parhaan joukossa, vaikka samalla sätti itseään siitä suorituksesta.

”Ei anteeksiantoon vaadita mitään ylempiä voimia”, Caitlin kohautti harteitaan. ”Meidän molempien elämä olisi paljon mukavampaa, kun lopettaisit turhan vihanpidon.”

Artemis puraisi huultaan. Häneltä siihen vaadittiin. Mies oli mielettömän huono siinä, vaikka mielen päällä oli tuhat asiaa, joista hän olisi halunnut puhua naiselle.
"Mistä sinä sen muka tiedät?"

”Omasta kokemuksesta”, nainen vastasi pienen hymyn kera. ”Vihanpito vaatii ihan turhaa energiaa, jonka voisi käyttää paljon parempaankin. Ja tiedän, että juttelisin mielelläni sinulle vaikka viikottain, koska aina tapahtuu jotakin kertomisen arvoista.”

"No, onneksi minulla on nyt energiaa ja aikaa." Artemis kun ei ollut töissä ollenkaan. Eikä hän tiennyt halusiko edes palata vakituiseksi valmentajaksi. Kaikki oli vähän sekavaa siltä osin.

”Varmasti sille olisi parempaakin käyttöä”, Caitlin totesi harteitaan kohauttaen. ”Aikaa ei voi koskaan olla liikaa.”

"Kyllä voi." Artemiksen vuorokaudessa oli nykyään aivan liian paljon tunteja.

”Paras siis keksiä fiksua käyttöä moiselle ajalle. Minulle kelpaisi useampikin ylimääräinen tunti tässä kohtaa”, nainen huokaisi päätään pudistellen. Hänen päivärytmiinsä sopisi aina enemmän tunteja kuin mitä oli tarjolla. Hän keksisi kyllä tekemistä jokaiselle. Varsinkin nyt, kun oli kokonainen uusi kaupunki tutkittavana.
”Oletko palannut takaisin töihin? Sillä saisi varmasti päivän täytettyä."

Artemis ei vastannut naisen uteluihin sen enempää. Olisi pitänyt nousta, mutta hän ei halunnut. Sitten mies taas vetäisi puoleensa huomiota. Eikä se ollut mukava vaihtoehto.

”Mitä oikein haluat minun sanovan, Artemis?” Caitlin huokaisi ja kohotti käsiään epätietoisena. ”Olen pahoillani, etten kertonut sinulle aiemmin. Voitko antaa anteeksi?”

Irlantilainen ei edes katsonut tuota päin. Ei hän halunnut vihoitellakaan, mutta kun ärsytti niin paljon. Ja se olisi merkinnyt periksiantoa.

Ja takaisin mykkäkouluun. Tämähän sujui hyvin. Caitlin pudisti päätään.
”Soita, kun tahdot puhua. Ei ole enää muuta, mitä voisin tehdä, joten pallo on sinun hallussasi”, hän totesi. ”Onnea hyvästä suorituksesta Amadeuksen kanssa. Toivottavasti saan nähdä niitä lisääkin.”

Mies puraisi huultaan ja nousi seisomaan.
"... Olen kusessa." Artemis totesi hiljaa. Hän ei tosiaan tiennyt mitä olisi tehnyt Darcyn kanssa.

Nainen kääntyi takaisin miehen puoleen ajatellen hetken, että oli vain kuvitellut pitkän miehen aukaisseen suunsa. Hän kurtisti punertavia kulmiaan. Mitähän Artemis mahtoi tällä kertaa tarkoittaa?
”Miten niin?” Hän päätti kysyä sen sijaan että arvuuttelisi itsekseen, mitä irlantilaistoveri mahtoi tällä kertaa tarkoittaa mystisillä sanoillaan.

"En tiedä mitä tekisin." Artemis tarkensi vähän. Sen enempää hän ei voisi huudella tässä muiden kilparatsastajien edessä.

”Mihin liittyen? En nyt pysy yhtään perässä”, nainen myönsi rehellisesti. Artemis osasi puhua arvoituksin niin tahtoessaan. ”Kävelläänkö niin voit selittää vähän paremmin?” Caitlin kysyi vaihtaen lennosta iirin kieleen, sillä sitä harva ymmärsi näillä seuduin, kun aihe kerran vaikutti sellaiselta, ettei mies tahtonut siitä puhua kaikkien muiden edessä.

Artemis nyökkäsi, vilkaisten lähtölistaa. Vielä kamala määrä ratsastajia ennen luokan loppumista, eikä hän realistisesti uskonut sijoitukseen, vaikka sai sitä aina toivoa. Hieman kauempana hän vilkaisi vielä olkansa yli.
"Kävin Irlannissa ja tapasin Brianin ex-vaimon. Enkä tiedä enää haluanko hänen edustavan kotimaata minun omistamallani hevosella."

Caitlin yritti estää hämmennystä näkymästä kasvoiltaan, mutta hän ei ollut tunnetusti kovinkaan taitava peittelemään tunteitaan. Hienoa, että mies oli käynyt Irlannissa, mutta miten Brianin ex-vaimo ja kilpaileminen Artemiksen hevosella liittyivät toisiinsa?
”Mitä oikein tapahtui?” Hän kysyi ennenkö päätyisi vetämään omia johtopäätöksiään, jotka tuskin osuisivat lähellekään totuutta. Eihän hän voinut väittää tuntevansa edes Briania kunnolla, vaikka kilparatsastajan kanssa olikin tullut vaihdettua kuulumisia aina käytävillä kohdatessa.

Artemis puraisi kevyesti kieltään.
"Avioero johtui Brianin mustasukkaisuudesta ja väkivallasta." Artemis mutisi hiljaa, hieroen niskaansa.
"Ja se ei vuotanut mihinkään koska sponsorit maksoivat kaikki hiljaisiksi."

Caitlin yllättyi, mikä loisti hetken pisamaisilta kasvoilta kilometrin päähän, ennenkö nainen kurtisti kulmiaan.
”Joten nyt et tiedä, mitä tehdä asian suhteen”, nainen tiivisti ja kohotti kätensä sujauttaakseen nutturalta karanneen hiuskiekuran korvansa taakse. ”Oletko puhunut Brianille?”

"En. Ja en. En tiedä miten ottaisin sen puheeksi. 'Hei Brian, tiedän että sinulla on lähestymiskielto ex-vaimoosi ja lapsiisi'. Ei, ei niin voi sanoa."

”Ei voi”, nainen myönsi. Siinä oli kieltämättä pieni pulma ystävälle, mutta pakkohan Artemiksen olisi Brianin kanssa puhua. ”Mutta hänen kanssa sinun täytyisi puhua. En väitä, että hän voisi selittää tekonsa, mutta on hänellekin annettava mahdollisuus. Ehkä hän on muuttunut. Kyllähän sinä ystäväsi tunnet.”

"Luulin tuntevani. En tiennyt tästä mitään. En mitään, enkä olisi ikinä arvannutkaan." Artemis mutisi, haroen nyt hiuksiaan.
"Siinä ei ole järkeä."

”Ehkä se oli vain yksi virhe menneisyydessä, jota hän itsekin katuu suuresti eikä ole siksi koskaan maininnut edes sinulle?” Nainen ehdotti mutristaen huuliaan. Yritä tässä nyt sitten. Hän ei voinut ymmärtää, mitä kenenkään päässä liikkui, jos päätyi turvautumaan väkivaltaan, mutta sen mitä hän oli Briania tavannut, oli mies vaikuttanut oikein mukavalta.

"Avioliitto ja lapset olivat hänen kaikkensa. Sen tiedän ettei hän lapsia koskaan satuttanut mutta... Se ei auta. Tällainen ihminen edustaa minun nimissäni olevalla hevosella. En halua tulla samaistetuksi sellaiseen."

”Kiperä tilanne, kieltämättä”, Caitlin huokaisi. Mies oli puun ja kuoren välissä. Brian tuskin katsoisi hyvällä, jos Artemis vetäisi hevosensa pois mieheltä, mutta suuri yleisökään tuskin innostuisi, jos totuus Brianin historiasta vuotaisi syystä tai toisesta. ”Sinun kannattaisi vain puhua Brianin kanssa. Ehkä se auttaisi sinuakin päättämään, mitä tahdot tehdä."

"Mmm. Ehkä." Artemis vilkaisi Caitlinia. Ehkä hän voisi sanoa siitäkin.
"On toinenkin asia."

”Kerro toki”, nainen kannusti tietämättä mitä odottaa tällä kertaan. Johan Artemis oli yllättänyt hänet kerran, joten varmasti mies tekisi sen uudestaankin.

"... Minulla on pieni ongelma Veronocan kanssa." Ihan sellainen pieni. Pikkiriikkinen pikkujuttu

Caitlin kohotti toista kulmaansa.
”Ja mikähän tämä pieni ongelma mahtaa olla?”

Artemis kaiveli takin taskussa olevaa varanappia, vekslaten sitä sormissaan.
"... Pidän hänestä hieman enemmän kuin ehkä annan ymmärtää."'

Epäuskoinen naurahdus karkasi Caitlinin huulilta, ennenkö nainen ehti hillitä itseään.
”Ja tämä on ongelma koska?” Hän kysyi huvittuneena. Enemmänhän tuo kuulosti siltä, että miehellä sujui hyvin sponsorinaisen kanssa.

"Se on ongelma koska en voi puhua siitä hänelle." Veronica oli hyvin selvästi antanut ymmärtää, että tämä oli hauskanpitoa, ei muuta.
"Koska hän haluaa vain pitää hauskaa. Näetkö, tämän takia en koskaan sotkeudu ihmisiin."

No siinä tapauksessa kyseessä oli ongelma. Caitlin huokaisi ja pudisti pienesti päätään. Miten ystävä onnistuikin aina hankkiutumaan näihin tilanteisiin? Olisipa hänellä ollut edes jotakin piristävää ja kannustavaa, mitä sanoa, mutta mitäpä hän saattoi tämänkään asian eteen tehdä. Artemisparka.
”Kai siitäkin on vain puhuttava hänen kanssaan. Et voi vältellä aihetta loputtomiin”, nainen mutristi huuliaan. ”Kannattaa tosin olla varovainen sanojensa kanssa.” Se nyt vielä puuttuisikin, että ystävä päätyisi ojasta allikkoon hänen neuvojensa tähden.

"Enkö?" Artemiksesta se oli ollut hyvä suunnitelma. Oikein loistava.
"Olin hänen kanssaan Espanjassa kisamatkallakin, seuraamassa Weltuntergangin kauden aloituskisoja. Oli outoa viihtyä saman ihmisen seurassa kolme päivää."

Caitlin hymyili pienesti kuullessaan miehen myöntävän moisen ääneen. Olisipa Artemis löytänyt jonkun, joka tahtoisi enemmänkin kuin vain pitää hauskaa.
”Sehän kuulosti mukavalta matkalta”, nainen vastasi vaikka ei ollutkaan niin varma, kannattiko moista hehkuttaa tässä kohtaa. Entä jos Artemis päätyisi vain saamaan sormilleen? Hänen olisi pitänyt etsiä miehelle joku mukava, tasapainoinen nainen kaveriksi, niin tältäkin olisi vältytty.
”Mutta ei, välttely ei toimi pidemmän päälle, niin näppärää kuin se olisikin. Ehkä voit yrittää selvittää häneltä, mitä hän oikein tahtoo.” Vaikka olikin kuulostanut siltä, että mies tiesi sen jo. Osasipa maailma jälleen näyttää epäreiluuttaan.

Irlantilaismies kohautti kevyesti olkiaan.
"Hän antoi häidesi jälkeen aika selvän mielipiteen suhteemme laadusta. Ja jos en halua puhua? Enkö voi vain ostaa kallista tuliaista Japanista ja antaa sen puhua puolestaan?"

Caitlin huokaisi hiljaa. Niinpä tietysti. Ei kai olisi pitänyt yllättyä, että teräväkielinen nainen oli kertonut mielipiteensä selkein sanoin.
”Olen pahoillani”, hän totesi ja kurkotti taputtamaan pidemmän miehen hartiaa. ”Tuliaiset tuskin saavat viestiä perille. Tämä lienee asia, joka on puhuttava halki ihan sanojen kera, jotta te molemmat tiedätte, missä mennään. Mitä teet Japanissa?”

Artemis kohautti olkiaan.
"Toisaalta en tiedä miten paljon oli hänen oikea mielipiteensä. Asia tuli puheeksi kun tavallaan jätin hänet. Ja menen sinne lomalle kolmeksi viikoksi. Kyllä, yksin."

”Tavallaan jätit hänet? Miten voi jättää tavallaan?” Nainen kysyi epäuskoisen naurahduksen kera. Lomamatkasta tenttaaminen saisi odottaa hetken, sillä tämä vaati nyt hänen täyttä huomiotaan. Mitä ihmettä Artemis oli oikein puuhannut sillä aikaa kun hän oli nauttinut päivästään prinsessana ja useamman viikon lomastaan kaksin Davidin kanssa?

"Hän tuli bumerangina takaisin." Artemis naurahti vaisusti.
"Alle tunnissa, suunniltaan siitä että minä kehtasin jättää hänet."

Caitlin ei voinut kuin nauraa miehen selitykselle. No jopas. Ei kai olisi pitänyt yllättyä, kun otti huomioon Coxin olemuksen tallillakin, mutta silti. Vai ei nainen ollut suostunut tulemaan jätetyksi.
”Melkoisen naisen itsellesi löysit”, nainen pudisti päätään pienen naurahduksen kera. Voi Artemis, mihin soppaan mies olikin lusikkansa tunkenut.

"Enkö? En tiennyt ettei naista saa jättää jos hän on laittautunut." Se oli ollut aivan uusi sääntö miehelle.
"Harmi vain ettei hän oikeastaan ole naiseni. Keksin hirveämpääkin kuin sanoa häntä naisystäväkseni."

Caitlin naurahti uudemman kerran. Vai oli Cox vannonut moisen säännön nimeen.
”Älä huoli, en minäkään”, hän totesi huvittuneena. Selkeästi hänen lähipiirinsä oli unohtanut mainita moisesta, kun hänen korviinsa sääntö ei ollut koskaan kantautunut.
”Löydät vielä jonkun, jota kutsua moiseksi ilman, että saat pitkin korvia”, Caitlin hymähti. Hän tosin epäili, ettei Coxkaan moiseen ryhtyisi, mutta ei ollut hänen paikkansa antaa miehelle tyhjiä lupauksia. Ehkä Cox todella tahtoi vain pitää hauskaa, vaikka sitä luulisikin, että siinä kohtaa jätetyksi tuleminen olisi ollut yksi lysti.

Artemis puraisi huultaan.
"Ehkä vain annan tämän jatkua näin. Parempi tämäkin on kuin ei mitää ja varsinaisesti deittailuni ei ole ollut menestys."

”Oletko varma, että haluat antaa sen jatkua näin?” Nainen kysyi varovaisesti. Oli ihana tietää, että miehellä oli joku erityinen elämässään - mutta samaan aikaan oli surkeaa, että kyseinen henkilö ei ajatellut samoin miehestä. Entä jos Artemis päätyisi vain satuttamaan itseään pahemmin, jos jatkaisi naisen kanssa, joka ei tahtonut yhtään sen enempää?

"En. En tiedä. Tämän takia olen vältellyt suhteita. Jossakin vaiheessa pitää päättää mitä haluaa ja pelko on kaikki mitä jää jäljelle." Artemis suoristeli takinliepeitään jopa hajamielisen oloisena.

Siihen ei voinut väittää vastaankaan, sillä niinhän se nimenomaan meni. Nainen päätti sanojen sijaan halata pikaisesti ystäväänsä, sillä kertoihan ele enemmän kuin mihin hän sanallisesti pystyisi.
”Sinulla on aikaa miettiä tätä. Toivottavasti kaikki järjestyy parhain päin”, tosin hän ei tiennyt, mikä se ratkaisu olisi. Olisiko parempi, jos Cox jättäisi miehen ja Artemis voisi etsiä jonkun, joka tahtoisi samaa kuin mies itse? Ehkei. Toisaalta, hän ei mennyt vannomaan kuinka hyvä sekään olisi, jos kaksikko jatkaisi hauskanpitoaan.

Jos Veronica jättäisi Artemiksen, mies palaisi samaan vanhaan. Ei hän etsisi mitään uutta. Kaikessa naurettavuudessaan Artemis kiintyi hyvin vahvasti tiettyihin ihmisiin, eikä kelpuuttanut ketä tahansa.
"Ehkä kokeilen kepillä jäätä sillä kalliilla tuliaisella."

”Ei se kovin huonokaan ratkaisu voi olla”, Caitlinin oli myönnyttävä. Ainakin se toimisi hyvänä keskustelunavauksena, jos ei mitään muuta. ”Nauti lomastasi. Joko olet miettinyt, missä kaikkialla haluat käydä ja mitä nähdä?” Ehkä oli aika siirtyä seuraavaan jännittävään keskustelunaiheeseen. Miehellä oli lomamatka edessään!

"Matkustan etelästä kohti pohjoista, käyn muutamassa eri kaupungissa. Olen tehnyt tarkan aikataulun kaikesta mitä haluan nähdä." Artemis lähti lähinnä rentoutumaan hiljaisuuteen, joten moni pyhä paikka oli päässyt aikatauluun.
[26.2.2017 22.05.11] Anniina: ”Niinpä tietysti”, Caitlin naurahti. Ei olisi pitänyt yllättyä, että järjestelmällinen mies oli suunnitellut lomamatkansa tarkoin. ”Lähetä postikortti, jos se mahtuu aikatauluusi”, nainen virnisti.

"Oletpa sinä olevinasi hauska." Artemis huokaisi hiljaa.
"Ja kysyit aiemmin, en ole palannut töihin. Enkä tiedä palaanko."

”Minä olen hauska!” Nainen protestoi naurun kera. Hän ei ollut olevinaan mitään, hän vain oli, piste. Tai sitten ei.
”No, ehdit miettiä sitäkin. Eihän sillä kiirettä ole.”

"En tiedä haluanko." Ne sanat todistivat maailman seonneen täysin. Työnarkomaani ei halunnut palata töihin.

Caitlin puri huultaan pohtiessaan, mitä sanoisi, sillä ensimmäisenä mieleen juolahtanut ’älä nyt hulluja puhu’ ei ollut se, mitä sopisi ääneen sanoa.
”Sinulla on aikaa miettiä, mitä haluat”, hän päätyi vain toteamaan ja laskemaan kätensä hetkeksi miehen käsivarrelle. ”Kyllä se siitä. Nyt keskityt vain nauttimaan lomastasi.”

”En ole keksinyt miksi valmennan. Vihaan ihmisiä ja valmennettavay vihaavat usein valmentajiaan. En saa siitä mitään." Mies nielaisi, miettien miten jatkaisi sanojaan.
"Työt eivät tuo minulle elämää, perhettä tai uusia kokemuksia."

Useampikin vastaväite oli karata huulilta, mutta Caitlin puri kieltään. Hänen näkemyksensä valmentamisesta ei varmasti ollut tismalleen sama kuin Artemiksen. Ei tämä työ sopinut kaikille, ja vaikka ratsastajat menettäisivätkin loistavan valmentajan, olisi Artemiksen onni tärkeämpää.
”Ehkä siis on aika miettiä jotakin muuta, millä täyttää vuorokauden ylimääräiset tunnit”, nainen tarjosi.

"Niitä on liikaa." Mies myönsi hiljaa. Hän ei keksinyt tarpeeksi täytettä päiviinsä, ei mitenkään.
"Menen nukkumaan joskus jo seitsemältä, koska olen tehnyt jo kaiken. Mutta silti en haluaisi palata töihin."

”Oletko harkinnut uutta harrastusta?” Caitlin kysyi. Hänellä ei ollut ongelmaa liian ajan kanssa, sillä työpäivät kuluivat kuin siivillä, vaikka hän koettikin pitää työtunneistaan kiinni, jotta ehtisi viettää aikaa myös miehen kanssa, jonka oli raahannut mukanaan Saksaan.
”Tai uutta työtä?”

"Aloitin venäjän opiskelun." Aivan kuin hän ei puhuisi jo riittävän monta kieltä. Enemmän kuin yhden ihmisen tarvitsisi.
"Mitä? En osaa kuin ratsastaa ja valmentaa. Koulutustani vastaavaa työtä en ole tehnyt valmistuttuani päivääkään."

”Vau, mahtavaa”, kielistä aina innostuva nainen kannusti. ”Siinä riittää varmasti puuhaa.” Uuden kielen opiskelu oli mahtavaa - joskaan hän ei osannut opiskella kieliä kirjoista. Hän tahtoi elää kielen keskellä ja oppia sen käyttämällä, kaikkien virheiden ja kommelluksien kautta.
”Olen varma, että löytäisit jonkun työn, joka kiinnostaisi. Olisiko se ihan mahdoton ajatus, että kouluttautuisit uudelleen?"

Artemis ei voinut olla nauramatta.
"En tiedä. Pelkään että kun palaan töihin, en ole enää tyytyväinen mihinkään. Nyt päivät ovat jopa siedettäviä, vaikkakin tuskaisen pitkiä"

”Ei sitä tiedä kuin kokeilemalla. Voithan aina irtisanoa itsesi, jos siltä tuntuu”, Caitlin naurahti. Hän ei osaisi rauhoittua aloilleen, jos ei olisi ohjelmaa, joka tarjoaisi tekemistä päiviksi.

"Olen jo nyt irtisanoutunut. Effie saa kohta perustaa kansion minun papereilleni, kun soudan ja huopaan. Haluaisin olla varma, etten töiden takia luisu samaan."

”Effien tuntien hänellä on jo kansio, jossa on useampi välilehti erottelemassa eri vuosien papereitasi”, Caitlin naurahti, mutta vakavoitui nopeasti. ”Se on hyvä. Itse tiedät parhaiten, mikä on oikea ratkaisu. Mitä ikinä teetkin, toivon että kerrot minullekin päätöksestäsi. Olisi mukava kuulla kuulumisiasi useamminkin. Olet toki tervetullut kyläänkin, jos joskus löydät itsesi näiltä seuduin.”

"Luultavasti. Ja Caitlin, jos oikeasti tekisin hyviä päätöksiä itseäni koskien, en olisi romuttanut hyvää autoa." Artemis ei ollut koskaan osannut sitä. Hän ei vain tiennyt mikä oli hyväksi.

Nainen huokaisi. Niinpä niin. Hän hymyili aavistuksen surumielisesti miehelle, ja kurkotti jälleen koskettamaan miehen käsivartta. Miksi, sitä hän ei itsekään tiennyt, mutta kenties hento kosketus kertoisi sen mihin sanat eivät kyenneet.
”Pidä huolta itsestäsi, Artemis”, hän sanoi, ”ja muista, että olen aina täällä sinua varten. Ihan oikeasti. Oli asia mikä tahansa, voit aina soittaa.”

Tuskin hän ikinä soittaisi. Artemis oli surkea puhumaan puhelimessa yhtään mistään, edes työasioista.
"Pidän. Pidä sinäkin itsestäsi."

”Pidän”, nainen lupasi nyökkäyksen kera. Hänellä oli David, ja vaikka ei ollutkaan miehen tehtävä pitää hänestä huolta, ei hän ollut yksin. Artemis tuntui olevan enemmän yksin kuin ihmisten parissa, varsinkaan kun ei edes töiden kautta kohdannut muita.
”Minun kyytini lähtee kohtapuoliin, joten minun lienee pakko alkaa suunnata kohti parkkialueita. Olipa ihana nähdä! Et taida olla enää huomenna maisemissa?” Nainen huokaisi raskaasti. Hän olisi paljon mieluummin viettänyt enemmän aikaa ystävänsä kanssa, jonka oli yllättäen nähnyt, mutta työpäivä ei ollut vielä paketissa. Hänellä olisi hevonen valmisteltavana huomiseen koitokseen, ja niin ammattimaista väkeä kuin tallilla olikin, ei hän voinut luopua rituaaliksi muodostuneesta laittautumishetkestä Remonan kanssa. Osaisivathan muutkin letittää tamman harjan ja pestä hevosen huomista varten, mutta hän tahtoi tehdä sen itse. Kenties se oli taikauskoa, mutta tamma tuntui aina laittavan radalla parastaan moisen jälkeen.
”Olet rakas, Artemis. Soittele!” Tai hän soittaisi, kun miehestä ei mitään kuuluisi.

Kyllähän mies tallilla kävi, ei hän muuten olisi saanut Amadeusta tähän pisteeseen näinkin nopeasti. Se osasi jo jopa Intermediairen liikkeitä, mutta ratsastajansa ei ollut itan enää pysyä perässä. Mies osasi ratsastaa sileällä kyllä, mutta oikea kouluratsastus vaati jo enemmän. Se myös herätti sen tietyn janon sisällä uudestaan. Paremmin, tarkemmin, kevyemmin, sulavammin, yksinkertaisesti vain täydellisemmin. Se oli vaarallinen leikki, sillä siitä oli aikanaan lähtenyt tie esteratsastuksen huipulle.
"Ei, olen Hollannissa jo tänä iltana." Irlantilaisratsastaja värähti naisen sanoille, heilauttaen vain kättään. Caitlin olisi heistä todellakin se joka soittaisi. Tuloslistojen näkeminen sai hänet kaipaamaan Englantiin lisävalmennuksiin. 17. sija. Helvetti.