Terapian tarpeessa

Brian tarttui haarukkaan, yrittämättä edes syödä puikoilla. Siitä ei tulisi kuin Keikolle itku.
"Aww. Voi sitä." Mieli askarteli sen jo aiemmin ostetun lahjan kanssa. Hän oli vain arkaillut antamisen kanssa.

Sushi oli taivaallisen hyvää. Toi mieleen äidin keittiön, ja Keiko katseli miestä ihmeissään. Kuinka Brian saattoi olla niin perinpohjaisen... Ihana?
"En voi täysin ymmärtää, miten kultainen olet. Tämä on herkullista, ja kukat ovat ihastuttavia."

Brian hymyili ja söi suunsa tyhjäksi, ennen kuin uskalsi vastata.
"Halusin vain piristää sinua. Kaipasit sitä."

Keiko sipaisi Brianin poskea. Eikö mies ollut tässä se, joka olisi ansainnut piristystä? Hän poimi palan sushia puikkoihin ja katsahti maljakkoa.
"Kukkiakin. Olet suunnattoman kultainen."

"Niin. Pitäisi tuoda kukkia useammin." Brian totesi hymyillen. Keiko olisi ansainnut.

”Sinä hemmottelet minua jo niin, että olen aivan häkeltynyt”, Keiko protestoi ja katsahti Briania vedoten.

Mies hymyili hellästi, pilkahdus kipaisi ruskeissa silmissä.
"Ja nautin siitä."

”Minäkin nautin siitä, kun saan hemmotella sinua”, Keiko muistutti ja nojautui hipaisemaan hopeisia hiuksia.

"Minä tiedän sen, nyt oli minun vuoroni." Ehkä hän ei antaisi sitä pakettia tänäänkään. Keiko käsittäisi sen vielä väärin ja hyväntuulisuus katoaisi asunnosta yhtenä puhalluksena.

Keiko pudisti päätään hymyillen ja poimi viimeisen sushinpalan suuhunsa. Hiccup ei vaivautunut kerjäämään emännältään, vaan tuijotti sinnikkäästi isäntää.
”Sinä olet hämmästyttävä mies, tiesitkö?"

Brian vilkaisi koiraa ja pudisteli päätään.
"Ei enempää. Pikkukaveri, en saa lihottaa sinua." Vaikka mihin Hiccup lihoaisi kun juoksi Brianin kanssa ja sai muutenkin reippaasti liikuntaa.
"Olen vain mies." Brian naurahti hellästi.

”Rakas”, Keiko vetosi. Hän ei ehkä ollut kokenein asiantuntija miesten saralla, mutta tämän hän tiesi varmaksi.
”Sinä olet ainutlaatuinen. Niin uskomattoman huomaavainen, antelias, kultainen, hyvä, hyvä mies.”

Mies nauroi hellästi, laski tyhjän lautasen kädestään ja nojautui suukottamaan Keikon otsaa.
"Hyvä on, olen mies joka nauttii siitä että naisensa ajattelee hänestä kauniisti."

Keiko laski kätensä Brianin poskelle ja painoi suudelman miehen huulille.
”Kuinka voisin ajatella mitään muuta?”

Hän vastasi suudelmaan pehmeästi.
"Olet ihana, et tietenkään voisi. Menen suihkuun, saan hevosenkuolan hiuksista."

Keiko soi miehelle hymyn ja hetken harkitsi, olisiko voinut ehdottaa liittyvänsä seuraan, mutta ei tohtinut. Ehkä se vaan päättyisi haluun levätä.
”Tiskaan sillä välin”, hän lupasi keräten astiat käsiinsä.

"Kiitos rakas." Mies kiitti suukon kanssa, nousten ylös. Hän ei viipynyt suihkussa kauan ja vilkaisi hattuhyllyä. Se ei tuntunut sopivalta enää. Hän oli kahdesti työntänyt Keikon itse pois. Ehkä sellaisten antaminen ei ollut nyt sopivaa.

Sillä välin Keiko siivosi keittiön, pyyhki pienen keittokomeron puiset tasot tahrattomiksi ja pakkasi loput sushista jääkaappiin seuraavaa päivää varten. Brian oli tuonut jälkiruokaakin – eikä miehen huomaavaisuudella ollut mitään rajoja?
”Oliko päivä raskas?” hän kysyi antaen Hiccupille iltaruoan.

Brian haroi kevyesti kosteita hiuksia kasvoiltaan ja hymyili pehmeästi.
"Ei erityisen. Paljon estevalmennuksia mutta ne eivät käy aivojeni päälle samoin kuin kouluvalmennukset."

Keiko nauroi ja istahti sohvan laidalle katselemaan, kuinka ruokansa hotkaissut mäyräkoira heittäytyi kiehnäämään itseään mattoon.
”Haluatko käydä nukkumaan?”

Brian yllytti koiran hinkkaamista kihnuttamalla sen vatsaa jalallaan. Hassu eläin. Ja häntä paukkasi mattoon kunnon rumpusoolona.
"Ei vielä väsytä. Töiden jälkeiset kierrokset."

Keiko soi miehelle hymyn ja poimi kesken jääneen, lukemattomista lukukerroista kuluneen romaanin käsiinsä, sivellen sen selkää hajamielisenä.
”Netflix?” hän ehdotti katsellen kirjan tuttua, rakasta kantta.

Brian hymyili pehmeästi. Ehkä se olisi paras ratkaisu, kun itse oli nyt keskeyttänyt kaiken kahdesti. Antaisi pölyn laskeutua.
"Valitse sinä, käyn pukemassa."

Keiko etsi valikoimasta tuoreen, hyvät arvostelut saaneen scifielokuvan toivoen, että se kiehtoisi Briania ja käpertyi sitten sohvannurkkaan vetäen pörröistä, taivaallisen pehmeää torkkupeittoa päälleen. Ei mennyt kauaa, kun Hiccup ähersi itseään sen alle hänen seurakseen.

Brian palasi collareissa, ilman paitaa. Mitä turhaan paitaa likastamaan, kun saattoi olla ilman. Mies kävi Keikon viereen, työntäen jalkansa viltin alle.
"Olen kateellinen Hiccupille."

Hiccup näytti tyytyväiseltä.
”Sillä on aika mukava elämä”, Keiko myönsi ja asettui niin, että Brian pääsi levittäytymään mahdollisimman mukavasti ja siirtyi sitten niin, että saattoi ottaa viltin alle työnnetyt jalat syliinsä ja hieroa hiljaa päivät jalustimissa viettäviä jalkoja.

Mies ynähti kun Keiko hieroi hänen jalkojaan.
"Ei sinun ole rakas pakko." Mies naurahti hellästi.

”Haluatko, että lopetan?” Keiko kysyi nostaen katseensa, sormet miehen jalkapohjien lihaksia hieroen.

"En, mutta en myöskään laittanut jalkoja peiton alle sen takia." Oli vain sellainen olo että piti sanoa.

Keiko katseli Briania hetken epätietoisena pohtien, häiritsikö hänen läheisyytensä miestä, mutta painoi sitten katseensa ja jatkoi jalkojen hellää hieromista.
”Tiedän. Mutta minä halusin.”

Jos se olisi häirinnyt, Brian olisi kyllä vetänyt jalkansa pois.
"Olet ihana."

Sanoi mies, joka oli juuri yllättänyt hänet kukilla ja herkullisella ruoalla. Keiko pudisti päätään puolittain hymyillen ja keskittyi jalkapohjiin ja päkiöihin, joiden päätteli olevan koetuksella esteratsastajan arjessa.

Keiko ei tosiaan ollut väärässä. Mies ynisi hiljaa, nauttien tunteesta kun kiristys helpotti ja keskittyi samalla elokuvaan.

Välillä Keikon oli annettava toinen käsi Hiccupille, joka hivuttautui yhä enemmän ja enemmän hänen syliinsä, töykkien hänen vatsaansa kuonollaan voimalla, joka sai hänet hätkähtämään. Hän liikkui jalkapohjista piirtämään sormillaan myös nilkkoja ja siirtyi sitten sääriin ja pohkeisiin.

Brian oli varma että oli jonkinlaisessa taivaassa. Vaikka miten venytteli, hierojalle ehti liian harvoin. Ja Keiko osasi kyllä hieroa, joten ei ollut mitään vastaan väitettävää.

Elokuvan juoni soljui ohi naiselta, joka keskittyi täysin tehtäväänsä. Äänestä päätellen taisteltiin ahkerasti. Keiko käsitteli pohkeet tunnollisesti ja ujuttautui sitten Brianin jalkojen lomaan, peitellen taakseen jäävät jalat huolellisesti, jotta saattoi siirtyä hieromaan reisiä.

Mielessä vilahti ajatus joka ei ollut kovin asiallinen, kun Keiko hieroi reisiä, mutta Brian työnsi sen mielestään. Hän keskittyi mielessään sitten esteratojen teihin, värittäen niitä vielä valmentajansa kommenteilla.
Mikään ei muuten pitänyt paremmin huolta siitä että läheisyyttä kaipaava mies ei innostunut, kuin Artemiksen ääni päässä.

Keiko kuljetti käsiään pyörivin, hellästi hierovin liikkein siirtyessään ylemmäs.
”Tämä toimii paremmin, jos ottaisit housusi pois.”

Brian tukahdutti ähkäisyn, kiemurtaen housuistaan pois. Ne esteradat. Kolmoissarja kahden askeleen välillä - Darcy, pidäte, vittu kaksi askelta ei puolitoista, ihme kun pudottelet puomeja imurina - ja sitten muurille. Jep.

Keiko asettui jalkojensa päälle Brianin polvien väliin ja seurasi katseella käsiään, jotka hieroivat miehen reisiä vaeltaen ylös, alas ja ylemmäs. Ehkä reidet olivat yhtä kovilla kuin jalkapohjat.

Reidet olivat miltein kovemmalla rääkillä, mutta kovinta tuskaa koki miehen mieli juuri sillä hetkellä.
Askel, askel, hyppy. Askel, askel, hyppy, askel, hyppy, käännös. Vituiksi olisi mennyt.

Keikon kädet liikkuivat pehmeissä ympyröissä, peukalot silittivät sisäreisiä. Hän nosti katseensa Brianin kasvoihin siirtyessään ylemmäs, sormien hipoessa alushousuja.

Ei, nyt. Ei Keiko ollut sellainen. Tuo vai hieroi jos sanoi vain hierovansa. Kohta ei kyllä auttaisi edes valmennusten uudelleen eläminen.

Ehkä Brian vain työntäisi hänet pois. Mutta Keiko ei halunnut tukahduttaa haluaan olla miehen lähellä, katsoa elokuvaa sylikkäin, silittää hopeisia hiuksia, kiivetä miehen syliin tai ajaa tämä hulluksi. Nainen nojautui pehmeästi eteenpäin ja painoi suudelman paljaalle vatsalle.

Brian värähti suudelman alla, puristaen sormia nyrkkiin kevyesti.
"Sinulta menee koko elokuva ohi..."

"Haluatko, että lopetan?" Keiko kysyi hiljaa, kädet viipyen miehen yläreisillä, huulet miehen vatsan ihoa hipoen.

Brian nielaisi tyhjää.
"Eikö meidän olisi hyvä vain olla?"

Keiko puraisi huultaan, kun musertava ahdistus nosti päätään, mutta nieli sen ja suoristautui.
"Olen pahoillani", hän vastasi, työnsi hiuksia korvansa taakse ja vetäytyi asiallisesti sohvan toiseen reunaan, ottaen Hiccupin syliinsä ja halaten sitä tiukasti.

Ja taas.
Vittu kun kaikki meni päin helvettiä ja mitään ei hyödytön mies tehnyt oikein.
"... Et varmaan tule syliin?"

"Tarkoitukseni ei ollut ahdistella sinua", Keiko sanoi ja katsahti miestä silmäkulmastaan, ennen kuin siirtyi epäröiden lähemmäs. Ehkä Brian ei vain enää halunnut häntä. Rikkinäistä olentoa, jolta piti piilottaa lääkkeetkin.

"Et sinä minua ahdistele." Mies naurahti pehmeästi ja nojautui vetämään Keikoa syliinsä.
"Mistä niin päättelet?"

"Siitä, että eleet ja asiat, joista olisit ennen innostunut, nyt torjut. Johdonmukaisesti", Keiko vastasi ja asettui Brianin kainaloon suoristaen mekkonsa helmaa reisiensä peitoksi.

Brian huokaisi raskaasti. Sekään ei siis ollut hyvä, että tarjosi vain vilpitöntä läheisyyttä ja halusi odottaa kunnes kaikki olisi kunnossa.
"Haluaisin että sinä tunnet olosi hyväksi, enkä usko että se korjaantui parissa päivässä."

"Olet hyvin ajattelevainen", Keiko sanoi hiljaa. Brian oli aina ajattelevainen. Hän oli toivonut voivansa vain palauttaa kaiken ennalleen.

"Mutta en ilmeisesti ajatellut oikein." Koska he olivat taas sen kuristavan ahdistuksen vankeina.

"Minä vain kaipasin sinua", Keiko vastasi.
"Mutta ymmärrän, jos et halua. Minun olisi pitänyt kuunnella sinua jo ensimmäisestä kerrasta eikä ahdistaa sinua."

rian hieraisi kasvojaan.
"Ja minä kaipaan sinua, Keiko, minä halkean. Mutta minä kaipaan sitä että sana koskea sinua, ilman että johdattelet tilannetta muualle, koska et selvästi halua tai koe oloasi mukavaksi. Joten mieluummin odotan."

Keiko kiersi käsivartensa miehen ympärille ja painoi kasvonsa tämän rintaa vasten sydän särkyen.
"Olen niin pahoillani. Olet aina niin uskomattoman ajattelevainen ja kiltti, ja minä..." Brian olisi ansainnut niin paljon enemmän.
"Minä haluaisin olla ehjä."

Mies kietoi kädet naisen ympärille ja halasi tuota tiukasti.
"Ja sinä tulet olemaan vielä."

"Sinä saat minut tuntemaan oloni ehjäksi ja unohtamaan kaiken pahan", Keiko vastasi hengittäen miehen tuoksua.
"Sinun ei pitäisi joutua tuntemaan, etten haluaisi sinua tai... Pitäisi huomiostasi."

Brian suukotti naisen tummien hiuksien peittämää et päätä.
"Minä tiedän ettei se johdu siitä ettet haluaisi minua tai että et varsinaisesti pitäisi siitä."

"Mutta et siis halua olla lähelläni, jos en pysty ottamaan vastaan huomiotasi hermostumatta?" Keiko varmisti levottomana.

"Minä en halua sen osan elämäämme olevan vain minun miellyttämistäni. Sinä olet saanut sitä elämääsi ihan tarpeeksi."

Se taisi olla myöntävä vastaus.
"Mutta... Minä jumaloin sinua. Minä nautin, jos saan sinut nauttimaan", Keiko vastasi silittäen miehen rintaa.
"Mitä jos en voi koskaan olla hermostumatta?"

Brian laski käden Keikon leualle ja katsoi tuota silmiin.
"Minä jumaloin sinua." Ei siihen voinut muutakaan sanoa.
"Epäilen ettetkö voisi."

Jos ei voisi, eihän hän voisi pitää Briania vangittuna suhteeseen, jossa mies ei saisi täyttä rakkauselämää. Keiko tunsi olonsa kamalaksi.
"Olen niin pahoillani, että olen tehnyt olosi kurjaksi. Olet niin käsittämättömän huomaavainen ja antelias, myös huomionosoitustesi kanssa."

Brian halasi naista lähemmäs itseään.
"Ei ole sinun syysi. Ei tarvitse olla pahoillaan. Mistään."

"Mutta minä olen", Keiko vastasi.
"Rakastan sinua niin valtavan paljon. Olet uskomattomin, ihanin, huomaavaisin mies, jonka olen koskaan tavannut. Hyvä, perinpohjaisen hyvä mies. Ja minä jumaloin sinua. Minä haluan sinua. Haluaisin voida antaa sinulle kaiken mitä ansaitset. Totta kai olen pahoillani, että olen saanut sinut tuntemaan, etten halua huomiotasi. Olen pahoillani, ettemme voi olla yhdessä niin kuin ennen, koska minä olen rikkinäinen."

Brian kuunteli hiljaa, silittäen naisen poskea.
"Niin. Sanoit sen jo itsekin. Niin kuin ennen. Kaikki on vielä hyvin."

Keiko nosti päätään ja katsoi miestä kostunein silmin.
"Miten kaikki on hyvin? Minä olen rikkonut meidät", hän sanoi silittäen miehen poskea.
"En tiennyt, että sinusta tuntuu tältä. Olen niin kamalan pahoillani."

Brian nielaisi. Voi hyvä luoja.
"Et sinä ole rikkonut meitä." Mies lupasi, laskien kätensä poskeaan silittävän käden päälle. Painoi sitä oman kätensä ja sänkisen, hopean kirjoman poskensa väliin.
"En minäkään tiennyt vielä viikko sitten."

"Tietenkin olen", Keiko protestoi pudistaen päätään.
"Haluan olla kanssasi ja haluan sinua, mutta en ole tottunut ottamaan vastaan vain minuun keskittyvää huomiota. Ja sen tähden emme voi olla yhdessä, kuten ennen – emme ennen kuin minä voin olla hermostumatta? Enkä tiedä milloin sellainen päivä on tulossa, jos koskaan?"

"Kulta. Yritätkö sinä sanoa että olet aiemmin hermostunut siitä niin paljon?" Hienosti Brian. Hyvä. Hienosti.
"Ja varmasti sellainen tulee. Rakas, et sinä ole rikkonut mitään."

"Mitä?" Keiko kysyi hämmentyneenä ymmärtämättä, mitä Brian tarkoitti.

"... Oletko sinä joutunut nieleskelemään ahdistusta kun olen antanut sinulle huomiota?"

"En!" Keiko protestoi ahdistuneena.
"Se on vain hetki. Se on vain pieni hetki, kun tajuan, että päätät keskittyä vain minuun – ja ensimmäinen ajatukseni on, että sinun ei pitäisi joutua tekemään niin", hän sanoi juoksuttaen sormet läpi hiuksistaan.
"Ja sitten en muista enää mitään, koska ajat minut hulluksi."

Brian huokaisi helpotuksesta.
"Se on hyvä. Rakas, mikä sinun on?" Keiko harvoin suivaantui noin.

Keiko veti henkeä ja pyyhkäisi silmiään.
"Minä olen kauhuissani. Minä olen kauhuissani, että olen rikkonut meidät – että ihana, tärkeä osa suhteestamme on poissa, ehkä ikuisesti, koska minä en ole tottunut vain minuun keskittyvään huomioon."

Brian laski kädet naisen poskille. Mitä hän oli tehnyt?
"Kultaseni, ei. Ei mikään ole täysin poissa saatika ikuisesti."

Keiko tuijotti miestä hengitys vavahtaen, kyyneliä silmissään.
"Mutta se on poissa, kunnes mitä?"

Keikon kyyneleiden katsominen sattui. Mies nielaisi tyhjää.
"Minä vain yritin tehdä oikein, en milloinkaan satuttaa sinua."

"Sinä olet aina huomaavainen etkä satuta minua", Keiko protestoi.
"Mutta vastaa minulle. Me emme voi... Mennä sänkyyn, ennen kuin mitä?"

"Sinä itket, joten voisin sanoa satuttaneeni." Mies huomautti, pyyhkäisten kyyneleen pois poskelta.
"En minä tiedä."

Keiko pudisti päätään ja lisää kyyneliä vierähti poskille. Hän naurahti ontosti.
"Et tiedä? Luulen, että minulla on oikeus sanoa, että olen rikkonut meidät."

"Ei, et ole rikkonut mitään. Kulta, minä... Hyvä luoja." Vaikka miten peukalolla pyyhki kyyneliä pois, niitä tuli lisää.
"... Olisi vain pitänyt antaa lahjasi sinulle."

"Sinä et halua tai voi olla kanssani, vaikka se on merkittävä osa suhdettamme, koska olen rikkinäinen", Keiko vastasi tuijottaen miestä. Miten hän ei muka ollut rikkonut heitä?
"Ja nyt et tiedä, milloin voisit olla kanssani. Ja etkö sinä ole antanut minulle jo enemmän lahjoja kuin voisin koskaan ansaita?"

Brian pudisteli päätään.
"En. Minusta tuntuu että jos en olisi miettinyt liikaa, et itkisi nyt."

Keiko veti syvään henkeä ja pyyhki poskiaan, vaikka tuska työnsi lisää kyyneliä pintaan. Miehellä oli täysi oikeus olla haluamatta häntä, mutta kolme kertaa torjutuksi tuleminen tuntui musertavalta.
"Minä itken, koska tunnen menettäneeni jotain tärkeää."

Brian tunsi olonsa voimattomaksi, kun katsoi rakastamansa naisen itkua. Jonka hän oli aiheuttanut.
"Onko jotain mitä voin tehdä?"

Keiko pyyhkäisi poskiaan yrittäen turhaan hillitä itseään.
"Kerro minulle, kuinka voin korjata tämän."

Brian nielaisi. Ei hän tiennyt. Hyvä jumala, hän ei tiennyt miten kun ei pitänyt tätä Keikon syynä ollenkaan.
"Minä... Anna minä yritän?" Hän siirsi naisen hellästi sylistään ja lähti eteiseen.
Hepeniä itkevälle naiselle.
Tätä oli epätoivo.

Keiko katsoi hämmentyneenä miehen perään ja kiersi käsivarret polviensa ympärille. Hän häpesi tunteenpurkaustaan, mutta ei pystynyt kätkemään tuskaansa.

Brian ei olettanut Keikon kätkevän sitä. Hän saapui siisti, musta laatikko käsissään.
"... Ostin ne joskus mutta jotenkin aina unohdin ja ajattelin että tänään olisi voinut..." Mies selitti hieman. Laatikossa oli hyvin naisellisen sievä setti, joka ei paljastaisi liikaa, mutta olisi silti mielettömän vetävä. Hennon vaaleanpunaista. Sulavasti hän oli vakoillut Keikon vaatekoon tuon jo omistamista.

Alusvaatteita. Kauniita, ihastuttavia alusvaatteita. Keiko tuijotti niitä pitkän hetken käsittämättä näkemäänsä ja pyyhkäisi poskiaan. Hän kohotti vaatekappaleita hämmentyneenä tutkintaan ja nosti katseensa sitten Brianiin. Epäuskoinen, hämillinen nauru kupli ulos.
"...Mitä?"

Brian kohautti kevyesti olkiaan.
"En tiedä. Kai yritän sanoa ettet ole rikkonut mitään?" Ainakaan Keiko ei itkenyt. Nauru oli aina parempi.

"Ne ovat...", Keiko vastasi painaen katseensa takaisin laatikkoon ja siveli sormillaan ihastuttavia alusvaatteita.
"Ihania." Hän kohotti kasvonsa takaisin Brianin puoleen.
"En vain ymmärrä. Sinulla on kaikki oikeus olla haluamatta minua, mutta... Miksi torjut minut?"

Brian liikahti levottomasti ja kohautti olkiaan.
"Minä halusin antaa tilaa. Odottaa että voisit paremmin."

Keiko pyyhkäisi poskeaan ja hypisteli lahjaansa.
"Se on hyvin huomaavainen ajatus sinulta. Mutta milloin minä voin sinun mielestäsi paremmin?"

"... En minä sitä ajatellut." Brian vastasi hymähtäen.

Keiko nousi ylös, punoi sormensa hopeisiin hiuksiin ja tukisti.
"Minä tarvitsen nyt jonkinlaisia vastauksia tai todella muserrun."

Brian ynähti yllättävästä tukistuksesta. Hetkinen.
"Ehkä kun et ohjaisi huomiotani muualle kun halua huomioida sinua?"

"En tiennyt, että tunsit niin ja olen pahoillani", Keiko vetosi nyt silittäen miehen poskea ja tutki tämän kasvoja neuvottomana.
"Ja nyt kun tiedän, voin luvata yrittää asettua asemaasi ja hyväksyä lahjasi?"

Brian nielaisi pehmeästi.
"Lahja... Jestas, rakas, en nyt sanoisi niitä lahjoiksi." Miestä huvitti.
"Mutta tuo on käypä vastaus."

"Ne ovat sitä minulle", Keiko vastasi silittäen hopeisen sängen kirjomaa poskea ja nojautui lähemmäs halaamaan miestä sydän levottomana hakaten.
"Olet tavattoman huomaavainen ja antelias, ja joskus haluan potkaista sinua, koska tunnen tulevani hulluksi ja menettäväni vähäisenkin itsehillinnän."

Brian veti Keikon halaukseensa.
"Olen ihan kiitollinen ettet ole potkinut. Se voisi vain yllyttää minua."

Keiko tuuppasi miehen rintaa protestina ja pyyhkäisi kyynelten jälkiä silmistään.
"Puhu minulle jatkossa, rakas."

Brian hymyili hellästi, horjahtaen vain juuri ja juuri.
"Minä puhun."

Oliko kyse jonkinlaisesta väärinkäsityksestä? Keiko halasi miestä hetken sydän levottomana hakaten. Ehkä kaikki voisi olla vielä hyvin. Ehkä he eivät olisi rikki, ainakaan pysyvästi.
"Saanko kokeilla nyt lahjaani?"

Mies nielaisi pehmeästi.
"... Olisin kai hullu jos sanoisin ei."

Keiko poimi laatikon mukaansa ja sulkeutui kylpyhuoneeseen. Ehkä kaikki voisi olla vielä hyvin. Hän niisti nenänsä, pesi kasvonsa kylmällä vedellä ja meikkasi kevyesti, ennen kuin vaihtoi mekkonsa ja neuletakkinsa saamaansa lahjaan. Se oli ihastuttava. Kertakaikkisen ihastuttava, ja Keiko saattoi hymyillä peilikuvalleen.
"Kiitos", hän sanoi astuessaan takaisin olohuoneen puolelle ja soi miehelle hymykuopat paljastavan hymyn, sivellen alusasun kangasta sormillaan.
"Rakastan sitä."

Brian oli kääntänyt selkäsä kylpyhuoneen ovelle, kääntyen kun kuuli Keikon äänen. Mies kääntyi ja rykäisi. Näytti juuri niin hyvältä kuin piti.
"Se... Se on hyvä."

Keiko tuli lähemmäs ja kurottui varpailleen painamaan suukon miehen poskelle.
"Olet niin kovin huomaavainen. Täydellisen kokoinenkin."

"Minä myönnän että katsoi kokovinkkiä niistä mitä sinulla on jo." Brian naurahti, painaen poskeaan huulia vasten.

Keiko nojautui miehen paljasta rintaa vasten ja kiersi kätensä tämän vyötärölle.
"Haluatko katsoa elokuvan loppuun?"

"Minä luulen että se pitää katsoa toiste, alusta." Brian naurahti, silittäen Keikon hiuksia. Lämpö ihoa vasten oli huumaava.

Keiko sulki silmänsä ja hengitti Brianin tuoksua, silittäen miehen selkää sormenpäillään.
"Olen pahoillani. En tainnut antaa sinun keskittyä siihen."

"Sinä olet tärkeämpi kuin elokuva." Brian korjasi pehmeällä äänellä.

Keiko naurahti ääni asteen käheämpänä ja halasi miestä tiukemmin.
"Haluatko mennä sitten nukkumaan?"

Brian hymähti pehmeästi.
"Ehkä meidän pitäisi."

Keiko irrottautui vastentahtoisesti halauksesta, kurottui painamaan uuden suukon miehen poskelle ja sammutti sitten television ja olohuoneen valoja, ennen kuin tassutti äänettömin askelin makuuhuoneeseen Hiccup perässään.

Brian veti syvään henkeä kun katseli naisen perään.
Ajattele jotain epäseksikästä, ihan mitä tahansa. Mitenkäs se kansallislaulu menikään... Lopulta mies seurasi naista makuuhuoneeseen, kaatuen sänkyyn, kunhan oli varmistanut että mäyräkoira ei jäisi alle.

Keiko katseli miestä peiton alta. Hän tunsi olonsa lapseksi jouluna eikä halunnut vaihtaa lahjaansa yöpaitaan, vaan nukkuisi siinä.
"Tuletko viereeni?" hän kysyi kutsuen miestä lähemmäs.

Brian kääntyi ja hakeutui lähemmäs, hymyillen hieman.
"Minä olen aina mielelläni vieressäsi."

Keiko käpertyi miehen kylkeen ja nosti toisen kätensä silittämään hopeisia hiuksia, vieden Brianin käden vyötärönsä ympäri, taputellen sen tiukasti paikalleen.

Miestä nauratti se Keikon taputtelu.
"Kyllä se siinä pysyy." Hän lupasi huvittuneena.

"Ei voi olla varma", Keiko protestoi katsellen Brianin kasvoja makuuhuoneen hämärässä ja nojasi sitten päänsä miehen rintaan, kiertäen kätensä tämän ympärille selkää silittäen.

"Pysyy pysyy." Brian ei saanut piilotettua sitä huvittuneisuutta äänestään. Jestas että Keiko oli suloinen.

Keiko hieraisi poskeaan miehen rintaan ja painautui lähemmäs tämän ihon lämpöä.
"Saanko suudella sinua vai ahdistutko?"

"Kyllä sinä saat minua suudella, rakas." Brian naurahti, nojautuen itse suutelemaan Keikoa pehmeästi.

Keiko ei ollut varma, mitä voisi tehdä ilman ehdotusta levätä tai vain olla. Hän kallisti päänsä taakse, punoi sormensa miehen hiuksiin ja vastasi suudelmaan. Rakas, kultainen Brian.

Brian sai silti miettiä samalla suonikohjuja, likaisia varpaita ja mitä vain keksikään. Ei nyt. Nyt kaikki oli hyvin, joten hän ei tekisi muuta kuin suutelisi Keikoa pehmeästi ja rakastaen.

Keiko vastasi suudelmiin sukien hopeisia hiuksia hellästi ja vetäytyi sitten kauemmas, painaen nyt huulensa miehen kaulalle.
"Saanko tehdä näin?" hän kysyi hiljaa hamuten kaulansyrjän ihoa.

Ei tähän auttaisi enää mikään. Jos hän nyt rikkoisi hetken, he palaisivat siihen samaan. Kylmä suihku.
"Mmh, saat."

Keiko painautui lähemmäs ja hengitti syvään kaulataipeen tuttua, ihanaa tuoksua hamutessaan miehen ihoa korvalta hartialle ja näykkäisi ihoa kevyesti.
"Jos häiritsen sinua, voin lopettaa."

Pehmeä ynähdys pääsi miehestä kun nainen näykkäisi ihoa.
"Et sinä häiritse minua koskaan."

"Tiedät, mitä tarkoitin", Keiko vastasi painaen suudelman kaulalle ja puraisi sitten miehen hartiaa.

Kylmä suihku tulisi tarpeeseen.
"Ah! Minä tiedän kyllä."

Hän ei halunnut tehdä Brianin oloa epämukavaksi tai pakottaa miestä torjumaan itseään, mutta hän vain kaipasi miestä. Hän kaipasi kiireettömiä hetkiä pimeässä, kun hän sai koskettaa miestä, humalluttaa itsensä ihon lämmöstä, tuoksusta ja mausta, sähköisistä suudelmista ja kosketuksesta. Keiko painautui lähemmäs piirtäen linjaa kaulalle nenänpäällään, painaen suudelmia iholle ja näykäten sitä silloin tällöin, ennen kuin puri hartiaa lujemmin.

Brian ei osannut kieltääkään. Keikon tuoksu ja lämpö olivat yhtälailla huumaavia ja hän oli vain mies. Mies, jolla oli aivan tavaton ikävä. Iho värähti puraisun alla.
"Hnnh."

"Haluatko minun lopettavan?" Keiko kysyi näykkäisyjen välissä ja silitti sormenpäillään miehen rintaa ja kylkiä untuvatäkin alla vallitsevassa, ihanassa lämmössä.

Hetken hän kävi päässään läpi vaihtoehtoja.
"E-en." Mies voihkaisi pehmeästi. Miten hän voisi haluta Keikon lopettavan? Miten mieli olisikaan tehnyt koskea, mutta menisikö kaikki jälleen rikki?

Miten Keiko toivoikaan, että kaikki voisi olla, kuten ennen. Että he voisivat vain olla yhdessä ja se olisi yhtä vaivatonta kuin hengittäminen. Missä hän voisi kiivetä miehen syliin tai näykkiä tämän kaulaa, ja ilta päättyisi ihastuttavaan hulluuteen ja raukeina sylikkäin nukahtamiseen.
Mutta painostiko hän Briania kosketuksellaan? Mies oli ilmaissut selvästi, ettei halunnut häntä nyt. Keiko ei voinut kuitenkaan vain vetäytyä kauemmas, vaan painoi uuden suudelman miehen huulille, punoen sormensa hopeisiin hiuksiin.

Brian vastasi suudelmaan, vetäen naista kevyesti tuon vyötäröstä kiinni pitäen lähemmäs. Naisen läheisyys oli huumaavaa.

Keiko saattoi nauttia hetkestä sen aikaa, kun sitä kestäisi. Hän suki hiuksia hellästi sormiensa lomasta, tukisti niitä ja palasi sukimiseen hamutessaan uutta suudelmaa.

Brian yritti vain pidätellä itseään. Keiko sai olla lähellä, tehdä mitä tahtoi ja hän ei innostuisi, lähtisi asioiden edelle. Ei nyt.

Kädet valuivat hiuksista takaisin kyljille ja hetken Keiko oli aikeissa kuljettaa ne alemmas, mutta se luultavasti vain päättyisi ehdotukseen levätä. Hän näykkäsi miehen alahuulta ja painoi sitten päänsä vasten Brianin kaulataivetta, hengittäen sitä vasten.
"Rakastan sinua", hän kuiskasi silittäen miehen vyötärön kaarta.

Tai sitten sen toteamiseen, että Brianin olo oli enemmän kuin tukala ja että mies kaipasi sitä kylmää suihkua selvittämään päänsä (ja jotain muuta).
"Ja minä rakastan sinua."

Ehkä olisi vähemmän kipeää tulla työnnetyksi pois sanoin. Keiko kosketti huulillaan miehen kaulaa ja kiersi käsivartensa tämän ympärille.
"Olen pahoillani, jos teen olosi epämukavaksi. Minä vain kaipaan sinua."

Brian nielaisi pehmeästi. Häntä melko kirjaimellisesti melkein sattui kaipauksen takia.
"Et sinä tee." Se oli vuosisadan vale. Brian ei tiennyt että bokseritkin saattoivat tuntua epämukavilta. Luojan kiitos Keiko ei nojannut juuri sitä kohtaa vasten.

Ei tuntunut sopivalta sanoa sitä. Mutta pidemmälle menevä ele voisi päättyä samoin kuin edellisillä kerroilla. Keiko epäröi hetken hengittäen miehen kaulaa vasten ja liu'utti kätensä alemmas, pysähtyen miehen alushousujen reunalle, hamuten kaulansyrjää hellästi huulillaan, näykkäisten sitten ihoa.

Brian sulki silmänsä ja yritti pitää elekielensä tasaisena. Ei vihjeitä olotilasta. Se tosin meni pieleen kun Keiko vei kättään alemmas. Sitä ei millään peittäisi. Ote vyötäröstä kiristyi kevyesti.

Varovasti Keiko riisui miehen alushousuja ja silitti vatsan ihoa, painaen hampaansa hartiaa vasten.

Brian murahti raskaasti.
Ei jumalauta. Puna hiipi irlantilaisen kasvoille ja mies hellitti otettaan Keikon vyötäröstä. Tätä ei ollut käynyt sitten teinivuosien.
"...Hyvä helvetti."

Keiko vetäytyi kauemmas nähdäkseen Brianin kasvot hämärässä.
"Mitä?" hän kysyi räpäyttäen hämillään.

Brian puraisi huultaan ja työnsi kasvojaan piiloon, jonnekin Keikon kaulan tietämille.
"... Ennakoin."

Sen merkitys ei heti avautunut, mutta miehen nolostunut elekieli sai Keikon silittämään hellällä myötätunnolla hopeisia hiuksia.
"Rakas, olen pahoillani. Ei se haittaa", hän vetosi.

Mies naurahti käheästi. Mies pudisteli päätään ja nousi istumaan. Tämä oli naurettavaa.

Keiko katseli viereltään katoavaa miestä huolestuneena ja nousi istumaan, koskettaen Brianin selkää.
"Onko kaikki hyvin?"

"On. Tämä on vain naurettavaa, olen kuin viisitoista vuotiaana." Tulipa kerrottua sitten sekin että milloin oli tehyt hölmöjä teininä.

Se oli nuori ikä, mutta Keiko ei yllättynyt. Olihan Brian varmasti ollut yhtä sydäntäpysäyttävän karismaattinen kuin nytkin.
"Teinkö jotain?" hän kysyi neuvottomana, silittäen miehen selkää.

Ei. Hän oli ollut hölmö teinipoika, hieman liian suuret luulot itsestään, kohdellut tyttöjä vähän niin sun näin. Ikä oli tuonut karismaa.
"Ei, et. Sinä olit vain niin kovin huumaava ja lähellä."

Kai se oli jonkilainen kohteliaisuus. Keiko nojasi poskensa miehen olkapäätä vasten.
"Olen pahoillani?" hän ehdotti hämillisenä.
"Minä vain... Jos sinä halusit, mikset..?"

Brian pudisteli päätään.
"Ei mitään mistä olla pahoillaan. Ja en halunnut sanoa mitään, rikkoa hetkeä."

"Miten sinä rikkoisit hetken?" Keiko kysyi ja painoi suudelman miehen olkapäälle.

"Halusin että voit olla lähellä kuten haluat." Ilman mahdollista ahdistusta, kummankaan osalta.

"Luulen, etten täysin ymmärrä sinua", Keiko sanoi pehmeästi.
"Ethän sinä vain kuvittele, että ahdistuksellani olisi jotain tekemistä meidän yhdessäolomme kanssa?"

"En, mutta minä en myöskään halunnut että se mistä puhuin aiemmin, nostaa päätään." Mies vastasi hymähtäen. Tämäkin taas ratkaisu.

"Se, mistä puhuit aiemmin?" Keiko kysyi anteeksipyytäen, olematta varma, mistä mies puhui.

"Se minun ahdistukseni." Mies tarkensi hellästi.
"Halusit olla lähellä."

"Mikä sinun ahdistuksesi on?" Keiko vetosi.
"Että johdattelen huomiotasi toisaalle?"

"Niin." Eikä hän halunnut tulla tavallaan torjutuksi kesken kaiken.

"Rakas", Keiko vetosi ja siirtyi Brianin taakse, halaten miestä takaapäin ja painaen päänsä hartialle.
"Olen pahoillani. Mutta lupasin sinulle, etten tekisi niin enää. Sinun huomiosi tuntuu... Ihanalta. Joskus koen, etten ole sen arvoinen, mutta tiedän, mitä tunnet ja työnnän sen ajatuksen pois."

Brian hieraisi päätään hartialle painettua päätä vasten.
"Minä tiedän, mutta en halunnut heti koettaa onneani. Sinä halusit nukkumaan." Tai niin hän oli luullut.

"En uskaltanut ehdottaa muuta", Keiko vastasi painaen suudelman miehen poskelle ja nojasi heidän ohimonsa vastakkain.
"Torjuit yritykseni niin kovin monta kertaa, mutta ymmärrän nyt hyvin miksi."

Brian nielaisi.
"En tarkoittanut ikinä pahoittaa mieltäsi sillä."

"Sinulla on täysi oikeus olla haluamatta", Keiko protestoi halaten Briania tiukemmin.
"Toivon vain, että puhut minulle, niin ymmärrän, mistä on kyse."

Brian kääntyi katsomaan Keikoa, kipeä kaipaus ruskeissa silmissään.
"Koskaan ei ole ollut kyse siitä etten halua. Hyvä jumala."

Keiko kohtasi miehen katseen lempein silmin ja silitti tämän poskea.
"Oli syy sitten mikä tahansa", hän vetosi.

Brian nielaisi.
"Miten minä keitinkään tämän sotkun meille."

"Minä sen kehitin", Keiko protestoi.
"En ymmärtänyt, miltä sinusta tuntui."

"Ei, et. Minun olisi pitänyt puhua eikä alkaa omatoimisesti päättää asioistamme."

"Sinä et ollut mitään muuta kuin tavattoman ajattelevainen ja kultainen", Keiko vetosi hymyillen, sillä tuntui melkein koomiselta, miten molemmat yrittivät säästää toisen syyltä.

"Mutta emme olisi tässä jos minä en olisi alkanut suojelemaan sinua." Mies huomautti. Miten hän halusi nostaa Keikon siihen -
Lihakirves. Mies pudisteli päätään. Voi hyvä jumala.

"Mutta ei sillä ole väliä", Keiko sanoi ja painoi suudelman miehen poskelle.
"Ehkä voimme vain tästä eteenpäin puhua toisillemme?"

"Sovitaan niin." Briann hymyili pehmeästi ja silitti Keikon poskea.

"Haluan, että tiedät, miten rakastan sinua", Keiko vastasi ja punoi sormiaan hopeisiin hiuksiin.
"Miten ihanaa on olla lähelläsi. Miten rakastan antaa sinulle huomiota. Miten hyvältä sinun antamasi huomio tuntuu. Miten vatsanpohjani nipistää, kun nostat minut syliisi ja painat seinää vasten. Miten ihanaa on voida toteuttaa toiveitasi ja nähdä sinun nauttivan. Miten uskomatonta on vain antautua syliisi, luottaa ja tuntea tulevansa hulluksi nautinnosta."

Se riitti. Brian nojautui suutelemaan naista pitkään, antaen ilmi sen himon joka oli kytenyt jo hetken.

Keiko vastasi suudelmaan häkeltyneenä, syke lepattaen ja kiipesi varmuuden vuoksi miehen syliin, ennen kuin tämä karkaisi hänen luotaan.

Nyt Brian ei ollut menossa mihinkään. Kädet nousivat naisen niskaan ja syke hakkasi levottomana.

Keiko punoi sormensa hopeisiin hiuksiin, tukistaen niitä hellästi hamutessaan miehen huulia ja kiersi jalkansa tämän vyötärölle.

Brian tuki toisella kädellä Keikoa itseään vasten, antaen toisen valua heidän väliinsä, livahtaa niiden uusien hepenien alle. Ei hän ajatellut enää mitään.

Se sai Keikon hengähtämään terävästi ja painamaan päänsä Brianin hartiaa vasten. Hyvänen aika. Mutta jos mies halusi koskettaa häntä, ehkä hän voisi vain nauttia siitä? Tukistaa rakastamiaan hiuksia ja näykätä kaulansyrjää.

Brian ynähteli näykkäisyjen alla, taivuttaen päätään kevyesti tukistuksen suuntaan. Hän halusi koskea, saada Keikon niin lähelle kuin toisen ihmisen saattaisikaan koskaan saada. Hän painoi naista itseään vasten tiukasti, kuin olisi pelännyt tuon katoavan.

Keiko ei ollut menossa minnekään. Hän kietoutui miehen ympärille, huumasi itsensä Brianin tuoksulla, lämmöllä ja ihon maulla. Siveli selkää, tukisti hopeisia hiuksia ja puri hartiaa, joka oli kovalla koetuksella hänen kanssaan.

Brian oli tottunut pieneen kestomustelmaan hartiassaan. Se vaihtoi aina hieman paikkaa, mutta se oli huvittava muistutus Keikosta. Lopulta Brian kaatoi asetelman sängylle, laski naisen pehmeästi selälleen. Veti niitä alusvaatteita pois tieltään, nojautuen suutelemaan kaulaa, solisluita, rintoja ja vatsaa. Miten hän oli saanut torjutuksi Keikon missään olosuhteissa?

Katto tuntui keinahtelevan jo nyt, ja Keiko sulki silmänsä. Levoton syke sai hengityksen kulkemaan pinnallisena. Hän antoi sormiensa viipyä miehen hiuksissa, tuntien suudelmien polttavan ihollaan. Ei ollut syytä hermostua tai tuntea itseään arvottomaksi, teki mies mitä tahansa – Brian rakasti häntä. Brian näki hänet rakkautensa arvoisena, joten hänkin saisi tehdä niin.

Niin se tosiaan oli. Brian rakasti Keikoa koko sydämestään ja toivoi että nainen itsekin muistaisi sen. Hellästi hän siveli tuon ihoa sormillaan, suudellen pehmeästi reisiä.
"En ymmärrä miten minä pystyin torjumaan sinut..." Ei, hän ei ymmärtäisi koskaan.

Keiko värähti kosketuksen alla ja painoi kädet rintakehälleen, kun Brian katosi alemmas. Ehkä tämä olisi yö, jona hänen sydämensä pettäisi.
"En tiedä", hän henkäisi ja puristi silmiään kiinni, kun syke tuntui kuurouttavalta.

"En minäkään." Mies tunnusti ääni matalaa murinaa muistuttaen. Hän tosiaan pitäisi huolta siitä että Keiko ei muistaisi tai ehtisi ahdistua saamastaan huomiosta. Huolella.

Murina miehen äänessä sai sähkön kulkemaan koko kehon läpi. Hyvä luoja. Ja kosketus todella sai huoneen kieppumaan, ja Keikon painamaan kädet suulleen. Hyvä luoja.
Hyvä luoja.

Brian vei hitaasti kättään ylemmäs, saadakseen hennon otteen ranteesta. Ei tarvinnut vaimentaa itseään, ei ollut hävettävää.

Keiko ei olisi halunnut luovuttaa käsiään, kauhistuen itsehillintänsä menettämistä, mutta hän oli luvannut Brianille ja antoi periksi. Eikä alahuulenkaan kipeäksi pureminen auttanut tai estänyt kosketuksen tuomaa tunnetta kuulumasta.

Brian ei välittänyt. He olivat omassa kodissaan, omassa makuuhuoneessaan. Siellä ei tarvinnut hävetä tai peitellä mitään. Sitä hän yritti naiselle tällä sanoa. Hän ei myöskään ollut lopettanut ennen kuin Keiko muuttuisi mytyksi sängyllä.

Mytyksi muuttuminen ei vienyt kauaa. Keiko pelkäsi terveytensä puolesta. Syke hakkasi hurjana, koko keho tuntui voimattomalta raukeudessaan ja Keiko pelkäsi äänensä käyneen käheäksi.
Hyvä luoja, Brian.

Brian siirtyi ihoa suudellen ylemmäs hitaasti ja kumartui lopulta suutelemaan Keikon huulia pitkään. Jumala miten tuo oli kaunis.

Hengitys takelteli, ja Keiko oli melko varma, että jalat tärisivät vienosti. Hän vastasi suudelmaan ja kiersi kätensä miehen niskalle, kutsuen tätä lähemmäs.

Brian nojautui kehollaan Keikoa vasten, silittäen sännkyä vasten painetun käden sormilla tuon hiuksia. Samalla mieleen hiipi idea, joka voisi olla toteuttamisen arvoinen.

Keiko ei ollut varma, voisiko kannatella omaa päätään, mutta hän halusi Brianin lähelleen. Hän halusi heidän nauttivan myös yhdessä. Tiedottomana miehen ideasta, hän hamusi kaulaa ja näykkäsi sen syrjää.

Brian ynähti pehmeästi, nostaen Keikon lantiota hieman. Hän suoristautui ja painui kovin, kovin lähelle. Vaikka se vaati keskittymistä, mies vei sormensa hyväilemään naista samalla. Ehkä hän saisi korvilleen, mutta mitäpä siitä.

Hädin tuskin toipunut mytty oli melko varma, että saattaisi kuolla. Selkä kaartui irti patjasta, silmät painuivat kiinni ja hengitys takelteli. Hän meni laskuissa sekaisin, kun tajunnan pimentävät mielihyvän aallot vyöryivät yli, ja hänellä oli hatara mielikuva siitä, että saattoi sanoa miehen nimen.

Brian painoi lopulta päänsä Keikon hartiaan, huohottaen raskaasti. Se oli ollut hyvä idea, mitä ilmeisimmin. Molemmat saivat jotakin.

Keiko olisi voinut protestoida, että sai yllinkyllin ilman ylimääräistä huomiotakin. Nyt hän ei ollut muistaa nimeään eikä löytänyt voimaa liikkua. Sänky aaltoili hänen allaan, ja syke jyskytti edelleen hänen sisällään, tuntui hapertavan todellisuutta. Nyt hän oli varma, että jalat tärisivät. Vai oliko se koko keho?

Brian kierähti Keikon vierelle, vetäen naisen hellästi kainaloonsa. Poikamainen, piei vino hymy viipyi huulilla. Hän oli vähän turhan ylpeä itsestään nyt.
Miehet.

Jos Keiko olisi hallinnut käsiään, hän olisi tukistanut miestä. Mutta hän ei tohtinut avata edes silmiään, tiedosti vain Brianin sylin ja sen turvallisen lämmön.
"Pelkään terveyteni puolesta", hän kuiskasi käheästi hetken kuluttua, jalat edelleen täristen.

Brian veti pian myös peittoa heidän päälleen, naurahtaen itsekin ääni käheänä.
"Hyvin sinä voit." Mies naurahti uudelleen.

Keiko olisi protestoinut, ettei hallinnut raajojaan ja tunsi kadottaneen järkensä. Vatsanpohjassa sykki edelleen.
"Minä olen se, jonka sydän pettää."

Brian pudisteli päätään, suukottaen naisen poskea.
"Ei petä. Olet nuori ja kaunis."

Keiko uskaltautui raottamaan silmiään ja katseli Briania hämärässä, puna poskilla viipyen. Sitten hän käpertyi paremmin miehen viereen peiton alle.
"Voi luoja, Brian."

Mies hymyili hieman ja suukotti Keikon poskea hellästi.
"Epäilen auttaako hän."

Röyhkeä… Keiko tuuppasi jokseenkin voimattomasti Brianin rintaa. Mies todella oli heistä se mahdoton.
”Oletkos siinä?”

"Tässähän minä. Enkä ole menossa mihinkään." Mies oli nyt hieman nenäkäs. Huvittuneen nenäkäs.

Keiko painoi kasvonsa patjaa vasten sydän edelleen rajusti hakaten.
”Jos jatkat tuota linjaa, varmistan, että tunnet niin kuin minä.”

"Varmasti." Mies lupasi hyrähtäen huvittuneena.

”Kun vähiten sitä odotat”, Keiko huomautti.

"Mm'hm. Uskon sen." Mies nojautui suutelemaan naisen kaulaa ja hieraisi rintaa kädellään. Mitään käytöstapoja.

Keiko kierähti selälleen toivoen, että jalat lakkaisivat tutisemasta ja loi mieheen niin tuiman katseen kuin osasi.
”Muistatko, mitä kermavaahdon kanssa tapahtui?”

"Muistan." Brian vastasi sieltä jostain kaulalta. Käsikin unohtui siihen alemmas.

Brian sai Keikon pudistelemaan päätään. Hän tuijotti kattoa, joka keinahteli hienoisesti, ja tukisti terävästi hopeisia hiuksia.
”Röyhkeä. Kovin röyhkeä.”

"Minä nautin röyhkeydestäni" Brian huomautti huvittuneena.

Keiko tiesi, eikä hän voisi puhkua mieheen kuria. Tuskin haluaisikaan. Hän kiersi käsivartensa hellästi Brianin ympärille ja halasi tiukasti, painaen kasvonsa hopeisiin hiuksiin.
”Ja minä rakastan sinua.”

Brian hymyili pehmeästi ja laski kätensä kapealle vyötärölle, silitellen sitä.
"Rakastan sinua."

Keiko hipaisi huulillaan miehen korvaa.
”Ja ihan vain että tiedät – joku päivä minä ajan sinut hulluksi. Niin perinpohjaisen hulluksi, että pelkäät sydämesi ja järkesi ja sielusi puolesta.”

"Minä pelkään jo usein." Brian korjasi, hyrähtäen kevyesti. Ja katosi halauksesta, alemmas.
"Sinä puhut vielä kamalasti."

”Brian”, Keiko vetosi hälyttyneenä.
”Minä kuolen, jos jatkat.”

Brian ei voinut olla sitten kiltisti, vaan tuon oli pakko kokeilla.
"En usko että mielihyvään voi kuolla." Mies huomautti ennen jatkamista.

”Kyllä voi”, Keiko vinkaisi. Hän tunsi jalkojensa tärisevän edelleen ja sydämen käyvän ylikierroksilla.
”Brian!” hän vetosi ja potkaisi.

Brian vain nauroi, mutta nousi kiltisti istumaan. Ei Keiko potkaissut kovaa.
"Noh!" Mies haroi hiuksiaan.

Keiko sulki helpottuneena silmänsä ja painoi käden hakkaavalle sydämelleen.
”Osoita hieman myötätuntoa sydänparkaani kohtaan”, hän vetosi ja ojensi miehelle kätensä kutsuen tätä takaisin halaukseensa.

"En muista sinun antaneen moista minulle." Brian kävi takaisin Keikon viereen, hieraisten kasvojaan Keikon ihoa vasten. Sänki varmasti raapi.

”En muista sinun pyytäneen sitä”, Keiko vastasi halaten miestä lujasti, setvien hopeisia hiuksia, pitäen sängen tunteesta ihollaan.

"Mmmm. Muuten vain valitan vanhan miehen sydäntä, kun se ei kestä."

”Haluatko minun kohtelevan sinua lempeämmin?” Keiko kysyi ja painoi suudelman hopeisten hiusten joukkoon.

Mies nyrpisti nenäänsä.
"En."

”Minä arvostan huomiotasi”, Keiko vastasi silittäen miehen selkää.
”Mutta en tiedä pysynkö jaloillani vielä huomennakaan.”

"Sinä olet sairaslomalla. Tarvitseeko sinun?"

Keiko tukisti hopeisia hiuksia.
”Kerjäätkö sinä sydänkohtausta?”

Mies ynähti pehmeästi.
"Sinulle? Et sinä sellaista saisi."

”Itsellesi”, Keiko tarkensi.
”Koska tiedät, että minä pidän aina lupaukseni.”

"Rakas, olen vanha mies." Mies naurahti.

”Vain muutaman vuoden minua vanhempi”, Keiko korjasi halaten miestä.
”En voi väittää kokeneeni tämän yön kaltaista. Se on riittävästi. Kiitos.”

"Niin? Yli kolmekymmentä." Mies huomautti huvittuneena, vieden huulensa naisen korvalle.
"Varmistan että näitä tulee lisää."

Keikon sydän jätti lyönnin välistä. Voi luoja, Brian. Hän halasi miestä jaksamatta nostaa päätään patjasta.
”Sinä olet aina ollut enemmän kuin tarpeeksi”, hän vetosi pehmeästi.
”Sinä olet uskomaton mies.”

Brian veti naista lähemmäs peiton alla. Ehkä sitä voisi nukkua pian.
"Ja aion muistuttaa sinua siitä säännöllisesti erinäisillä tempauksilla."

Keiko käpertyi Brianin kylkeen ja antoi tolkuttoman mielihyvän tuoman raukeuden painaa häntä patjaa vasten. Sanat kirvoittivat hänestä levottoman, hiljaisen vingahduksen. Tiesihän mies, että hän oli onnellinen ilman tempauksiakin?
”Olet myös mahdoton mies.”

Brian tiesi, mutta mies nautti niistä itse. Keikon vingahdus sai tuon nauramaan pehmeästi, ääni matalana.
"Ai?"

Keiko hautasi kasvonsa miehen rintaan.
”Tiedät olevasi.”

"Tiedän olevani rakastunut mies." Brian korjasi hellästi.

Brian sai hänet tuntemaan jotain käsittämätöntä, joka tuntui liian suurelta sopiakseen sydämeen. Keiko halasi miestä hieman lujemmin, hengittäen tuttua, rakasta tuoksua, ja painoi silmänsä kiinni. Jalat tuntuivat edelleen tärisevän vienosti.
”Ja minä rakastan sinua.”

Brian huomasi sen tärinän ja hymyili vinosti, se poikamainen pilke silmissään. Mokoma, kelvoton ja hävytön mies. Hän tosin syleili rooliaan ilolla ja rakkaudella.
"En tiedä onko tämä hyvä hetki, mutta vanhempani haluaisivat tavata sinut."

Keiko avasi silmänsä, sydän levottomasti hypähtäen. Vanhemmat. Ehkä enemmän kuin avovaimo. Hyvänen aika.
”Minusta olisi mukava tavata heidät”, hän vastasi hetken häkeltyneen hiljaisuuden jälkeen.

Brian ei ollut edes tajunnut mitä sanoi silloin, mutta se oli silti totta. Hän toivoi yhteistä tulevaisuutta. Luultavasti he ja koira tai kaksi, salaa hän toivoi että ehkä heitä olisi joskus kolme. Hän olisi onnellinen kummin vain.
"Ovat kärttäneet sitä joulukuusta asti."

”Niinkö?” Keiko kysyi hämillisenä ja silitti Brianin kylkeä. Hän oli melko varma, että ei nousisi seuraavana päivänä sängystä. Mahdoton mies oli saanut hänen kehonsa perinpohjaisen sekaisin.
”Ehkä minun pitäisi tavata heidät pian.”

"Olin aika äreänä kun he silloin pyysivät minut Lontooseen ja saatoin tulla maininneeksi sinusta." Brian myönsi hymähtäen, leikitellen hajamielisenä Keikon tummilla hiuksilla. Samalla hän työnsi pois ajatusta jonka eräs psykopaatti oli istuttanut hänen mieleensä. Miten peloissaan Keiko oli ollut?
Ei olisi ikinä enää, jos hän saisi päättää.
"He voisivat ehkä tulla Hexhamiin. Ellet halua Limerickiin käymään lapsuudenkodissani." Kyllä hän siihen jostakin löytäisi aikaa.

”Silloin, kun puhuitte lapsistasi?” Keiko varmisti pehmeästi ja kuunteli Brianin sykettä täysin käsittämättä, miten onnellinen saattoi olla saadessaan käpertyä miehen syliin ja tuntea, että kaikki oli kunnossa.
”Olisi ihanaa nähdä lapsuudenkotisi. Ehkä sinäkin voisit tulla tapaamaan minun perhettäni?”

"Mm." Silloin kun vanhemmat olivat kuvitelleet tekevänsä palveluksen.
"Ehkä voisimme käydä siis Limerickissa." Mies naurahti pehmeästi ja kääntyi niin että saattoi katsoa Keikon kasvoja.
"... Hyväksyisivätköhän he tällaista renttua?" Mies hymyili vinosti.

”Se olisi hienoa”, Keiko vastasi ja tutki miehen silmiä, silittäen sängen kirjomaa poskea. Olikohan outoa, että hän piti sen karheasta tunnusta ihollaan?
”Sanoisin, että siitä ei ole pelkoa.” Brian oli uskomaton, ihana, hyvä mies. Ja todellinen Prince Charming Tarquinin jälkeen.

Ei se ehkä outoa ollut, vaikka Brian oli usein saanut kuulla että pitäisi ajaa kasvonsa.
"Se on hyvä jos olet sitä mieltä."

”He tulevat rakastamaan sinua”, Keiko vakuutti pehmeästi. Isä ainakin.
”Teet minut aivan sietämättömän onnelliseksi, ja olet perinpohjaisen hyvä mies.” Menneisyydellä ei ollut väliä enää. Brian ei ollut enää sama mies.

"Onko sopivaa tunnustaa että pelkään vanhempiasi?" Brian Darcy tässä hei, yli kolmekymmentävuotias mies. Pelkäsi avovaimonsa vanhempia.

Keiko nauroi ja nojautui painamaan suudelman miehen huulille. Rakas, rakas Brian.
”Isäni haluaa minun olevan onnellinen. Hän on mitä hyväsydämisin olento”, hän sanoi.
”Eikä äitini ole oikeasti pelottava, vaikka hymyileekin harvoin. Minä en koskaan ollut aivan sitä, mitä hän toivoi.”

"Hyvä on, ehkä siis isäsi ei tapa minua." Hän ainakin halusi uskoa Keikon sanat siitä että mies teki tuon onnelliseksi.
"Noh, tuo kuulostaa kamalalta. Millainen äiti ei muka olisi onnellinen noin viisaasta ja kauniista tyttärestä?"

Keiko hymyili ja upotti sormensa miehen hiuksiin.
”Konservatiivinen, perinteisiin rooleihin uskova äiti, joka toivoi lapsenlapsia ja minulta halua seurata hänen jalanjälkiään kotiäidiksi.”

"... Hmh." Brian ei missään nimessä halunnut kritisoida naisen äitiä, mutta tuntui typerältä silti.
"Jos Fionasta kasvaa puoliksikaan yhtä hyväsydäminen, fiksu ja kaunis kuin sinusta, koen voittaneeni vanhemmuudessa." Jonka hän oli suorittanut huonosti tähän asti, mutta typerää ajatella sitö nyt.
”Sinä puhut minulle aina niin kauniisti, että menen häkellyksiin”, Keiko vetosi.

"Totuuksia, rakas, totuuksia." Mies hymähti hellästi.

”Kerronko minä sinulle tarpeeksi usein, kuinka paljon rakastan sinua?” Keiko kysyi sukien miehen hiuksia.

"Kerrot. Minusta tuntuu että sinulle tekisi hyvää kuulla sitä useammin." Mies vastasi hymyillen hellästi.

”Sinä”, Keiko tukisti miestä hellästi, ”hemmottelet minua jo nyt niin, etten tiedä mitä tehdä.”

Brian taivutti päätään kevyesti tukistuksen suuntaan ja hymyili rakastuneena.
"Enkä aio lopettaa."

Mahdoton. Mahdoton mies. Keiko pudisti päätään.
”Sinä teet minut niin onnelliseksi, etten tiedä miten päin olla.”

Brian puraisi huultaan, tyrskähtäen tukahtuneesti. Hyvä luoja mies. Hillitse vastauksesi.
"Tämä on oikein hyvä."

Keiko siristi silmiään hämillisen, epäluuloisen asteen ja tukisti miestä sitten uudelleen, varmuuden vuoksi.
”Oletkos siinä?”

"Minä olen, minä olen!" Mies nauroi jo vedet kapeissa silmissään. Ai hyvä jumala.

Keiko ei ollut varma, mikä hänen sanoissaan oli aiheuttanut reaktion ja pudisteli miehelle päätään.
”Olen onnellinen, että sinulla on hauskaa”, hän sanoi huvittuneena.

Brian kuivasi silmäkulmiaan ja vilkaisi Keikoa hymyillen.
"Olin vain sanomasa että joskus ylösalaisin oleminen voi auttaa."

”Reaktiostasi päätellen siihen liittyy jokin hävytön merkitys?” Keiko tarkasti kohottaen kulmiaan.

Brian nauroi vain lisää, pudistellen päätään huvittuneena.
"Ehkä, ehkä."

”Ehkä sinun pitää sivistää minua”, Keiko ehdotti.

Brian kävi makaamaan Keikon kainaloon, silitellen Keikon kylkeä.
"69." Ei siihen muuta selitystä ollut. Miestä alkoi kyllä taas naurattaa.

Keiko räpäytti hämmentyneenä. 69? Hän pudisti päätään hämillään ja silitti miehen hiuksia. 69 mitä? Silti siinä oli tuttu sointi.
”Mi- Oh”, hän sanoi ja tunsi poskiensa punehtuvan. Keiko hautasi kasvonsa tyynyyn.
”Brian.”

Brian ei voinnut sille mitään, että Keikon oivalluksen hetki sai hänet hytkymään naurusta.
"Noh! Se vain oli täydellinen hetki sanoa niin!"

”Niin niin”, Keiko vastasi tukahtuneesti tyynystä. Voi taivas.

Mies veti hellästi tyynyä naisen kasvoilta.
"Kulta, tulisitko pois sieltä?"

Keiko käänsi päänsä ja katsoi miestä päätään pudistaen.
”Onko se jotain, mitä haluaisit?”

"Voi rakas. Se oli vitsi." Mies totesi huvittuneena.

”Päättelin niin naurustasi”, Keiko sanoi tukistaen hellästi hopeisia hiuksia.
”Kysyn silti.”

"Ei, se oli vain vitsi. En voi sanoa että olisin itsekään koskaan tullut kokeilleeksi." Miltein kaikkea muuta sitten kyllä.

”Onko jotain muuta, mitä haluisit tehdä tai kokeilla?” Keiko kysyi punoen sormiaan miehen hiuksiin.

"Hei, en sanonut että haluaisin kokeilla." Brian korjasi naurahtaen.
"Ei, minä olen hyvin tyytyväinen näin."

”Tiedän”, Keiko vastasi pehmeästi ja kiersi käsivartensa miehen ympärille, asettuen halaukseen. Ehkä hänen pitäisi komennella miestä joskus uudelleen.

Brian painoi suukon Keikon huulille ja sitten päänsä tyynyyn.
"Mennään nukkumaan, ennnen kuin alan nauraa taas."

Mahdoton mies.
”Hyvä ajatus”, Keiko vakuutti, sulki silmänsä ja toivoi, että toipuisi yöstä ja pysyisi jaloillaan aamun tullen. Voi luoja, Brian.

Mies nukahti yllättävän pian, vaikka ei ollut ajatellut olevansa väsynyt. Nyt kun kaikki oli hyvin ja saattoi halata Keikoa koko yön itseään vasten.

Perjantai 6. huhtikuuta 2018 - iltapäivä, Lontoo

Brian oli melko varma että oli torkahtanut kesken musikaalin. Hitto soikoon, kisoista matkustaminen ei sopinut hänelle. Piti aina päästä kotiin nukkumaan edes yksi yö, mutta nyt hän oli tullut suoraan Lontooseen tänään. Aamupäiväksi hän oli varannut Keikolle hemmottelun hotellin kylpylään, uskaltamatta edes kysyä oliko nainen käynyt oikeasti käyttämässä sen hieronnan ja jalkahoidon. Oli tai ei, ei se ollut hänen asiansa.
Brian otti Keikoa kädestä kun käveli ulos teatterista ja vilkaisi kelloa. Juuri ajoissa pöytävarausta ajatellen.
"Piditkö siitä musikaalista?" Hitto, mikä sen nimi oli edes ollut? hän oli varannut ne liput itse!

"Totta kai", Keiko vetosi ja puristi Brianin kättä. Miesparan täytyi olla todella väsynyt, kun nukahti kesken sellaisen shown.
"Rakastan musikaaleja." Hänellä oli melko vahva tunne, että Brian ei tuntenut samoin, mutta sallittakoon se miehelle. Toisaalta, tällä hetkellä hän tunsi rakastavansa koko maailmaa. Viikkoa aikaisemmin voimaan astunut avioero teki hänen olonsa kevyeksi. Tarquin oli poissa hänen elämästään. Mikään ei enää kahlinnut häntä menneisyyteen.
"Minne olemme matkalla?"

Brian hieraisi kasvojaan hieman väsyneenä. Jessus. Pitäisi joskus tulla niin että hän, kelvoton ukko, pysyisi hereillä.
"Muistelin että sanoit joskus niin." Mies totesi huvittuneena.
"Syömään."

Keiko suoristi avoimen, smaragdinvihreän villakangastakin alta näkyvän, vaaleanpunaisen mekon helmaa ja silitti miehen kämmenselkää peukalollaan.
"Jos olet väsynyt, voimme myös mennä suoraan hotellille?" hän ehdotti. He voisivat toki majoittua myös hänen vanhempiensa luona, mutta ehkä pikkuruinen, ohutseinäinen rivitaloasunto keskustan ulkopuolella ei tarjoaisi mukavinta tai romanttisinta viikonloppua.

Brian pudisteli kevyesti päätään.
"Ei, varasin pöydän etukäteen. Ja pitäähän sitä syödä, ehkä se piristää." Tai ehkä täyden idiotismin tuoma hermostuneisuus väsytti häntä matkustamisen sijaan.

Keiko soi miehelle myötätuntoisen katseen ja tutki kasvojen jylhää sivuprofiilia heidän kävellessään, huolta silmissään.
"Ehkä", hän myönsi.
"Oliko sinulla rankka viikko?"

"Ei kovin, pieniä luokkia, mutta monta." Tänä viikonloppuna ei ollut isoja kisoja, sillä katseet oli jo suunnattu seuraavan viikonlopun World Cupin finaaliin Pariisissa.
"Miten sinulla on mennyt?"

"Hyvin", Keiko vastasi ja katsahti sykkivää, kiireistä kaupunkia ympärillään. Oli samaan aikaan hämmentävää ja ihastuttavaa huomata, että nykyään Hexham tuntui enemmän kodilta.
"Hiccup ja Hedwig näyttivät murheellisilta jäädessään hoitoon."

Brian hymyili pehmeästi.
"Onneksi minäkin ehdin välissä kotiin. Kaksi viikkoa erossa koirista olisi liikaa."

Keiko nauroi.
"Se olisi kieltämättä kamala kohtalo", hän vastasi.
"Minne olemme menossa syömään?"

"Black Birchiin. Sieltä on kaunis näkymä joelle." Ja se oli kehuttu, tarjosi perinteistä ruokaa uusilla tavoin. Sopiva nirsolle miehelle siis.

"Niinkö? Menemmekö metrolla?" Keiko kysyi ja nyökkäsi kohti seuraavassa korttelinkulmassa olevaa metron sisäänkäyntiä.

"Näin ajattelin. Påääsee hieman nopeammin ja minäkin taas kokemaan Lontoon viehätyksen." Brian nyrpisti kevyesti nenäänsä.
"Menemmekö käymään vanhempiesi luona huomenna?"

Keiko hymyili miehelle päätään pudistaen ja puristi rohkaisevasti kättä, kun kulki edeltä porteista Oysteriaan näyttäen ja laskeutui sitten metrotunneleihin.
"Voimme mennä, jos haluat?" hän kysyi katsahtaen Brianin silmiä tutkien.

Brian seurasi mielellään, hän ei voinut sanoa osaavansa kulkea Lontoossa kovin sulavasti muulla kuin taksilla. Eli ei kovin paljon.
"Minun puolestani voimme mennä. Ehtisimme ennen lähtöä illalla ja olisi ehkä töykeää olla käymättä kerran täällä olemme. Vai?"

"Luultavasti", Keiko naurahti. Äiti oli jo vaatinut selitystä, miksi he eivät yöpyneet kotona.
"Voimme pistäytyä heidän luonaan huomenna." Hän johdatti Brianin oikean metron kyytiin ja otti tangosta tukea pysyäkseen pystyssä metron nytkähtäessä liikkeelle.

Koska Brianin suunnitelmii ei toivottavasti sopisi naisystävän vanhemmat tänä yönä. Siksi. Hän toivoi voivansa olla hyvin epäkristillinen, paha ja hävytön mies, mitä suurimmalla riemulla.
"Kuulostaa suunnitelmalta siis." Mies vastasi hymyillen pehmeästi.

Keiko opasti Brianin tottuneesti läpi kahden metrovaihdon, ennen kuin nousi liukuportaat maanpinnalle ja kosketti miehen selkää.
"Oletko käynyt tässä ravintolassa aikaisemmin?"

Brian vilkaisi Keikoa ja nyökkäsi.
"Kerran Artemiksen kanssa, juhlimassa tuloksia. Silloin ainakin ruoka oli hyvää ja sen jälkeen sitä on kehuttu."

"Muistatko missä päin se on? Vai katsonko kartasta?" Keiko kysyi ja katsahti ympärilleen kadulla.

"Katsoin jo aiemmin. Se on...." Brian pyörähti akselinsa ympäri.
"Tästä eteenpäin. Ja oikealle."

Vaikka talvi ja syksy olivatkin hänen suosikkivuodenaikansa, hänestä oli silti ihana nähdä kevään herättävän luonnon henkiin. Kevät näkyi ihmisissäkin. Keiko seurasi miehen mukana kohti ravintolaa.
"Hedwig on asettunut hyvin", hän totesi, "se on vielä turhan laiha ja säikkyy vieraita, mutta se on luottavaisempi joka päivä."

Brian hymyili pehmeästi. Voi Hedwig. Suloinen pieni koira, jolle Hiccup ja Keiko tekisivät ihmeitä.
"Hyvä. Se on ansainnut nyt elää hyvää elämää eikä se olisi voinut saada parempaa emäntää."

"Olen pahoillani, etten kysynyt sinulta, ennen sen adoptoimista", Keiko sanoi kulmat mietteliään asteen painuen.
"Kun näin sen, en voinut muuta kuin tuoda sen kotiin."

"Ja sinä teit oikean päätöksen. Se on oikein herttainen tyttö ja Hiccupille tekee hyvää saada seuraa. Naisseura usein nuorentaa miestä." Brian naurahti käheästi ja johdatti Keikon ravintolalle.

"Ne näyttävät kieltämättä ystävystyneen", Keiko vastasi ja soi Brianille kiitollisen hymyn astuessaan sisään. Heidät ohjattiin pöytään, ja Keiko tutki menua ihastuneena. Mitenköhän oli tarkoitus osata valita?

Brian veti tuolin Keikolle ja istui sitten alas. Hän oli kai hullu. Mutta hän oli tiputellut vihjeitä asiasta Keikolle viikkoja, eikä nainen ollut sanonut ehdotonta eitä. Ei edes eitä, kertaakaan.
"Mieti rauhassa, ei ole kiire."

"Mistä sinä pidät?" Keiko kysyi päätyessään kevyeen salaattiin ja jääveteen. Hän yritti edelleen oppia tuntemaan Brianin valikoivaa makua.

Brian päätyi ottamaan ankkaa tankoparsan kanssa. Ehkä hän selviäisi uudesta kokemuksesta, kun söi tavallistakin parsaa. Ja lasi punaviiniä, hyvä jumala, ehdottomasti.
"Pidän? Tiedät että pidän usein tutusta ja turvallisesta."

Keiko hymyili menunsa takaa, ennen kuin ojensi sen tarjoilijalle ja työnsi tumman hiussuortuvan korvansa taakse.
"Tiedän", hän vakuutti. Ankka ja tankoparsa kuului siis valikoimaan. Joku päivä hän osaisi laittaa ruokaa, ja hän voisi valmistaa jotakin, mistä Brian pitäisi.
"Eikös tämä ole yksi Samuel Locksleyn ravintoloista?"

Brian vilkaisi Keikoa. Locksley?
"On kai. Luulisin. Mistä se tuli mieleesi?"

"Hän taitaa olla yhtä kuuluisa kuin Gordon Ramsay", Keiko sanoi hymyillen, "ja sairaslomallani olin koukuttua kokkauskilpailujen katsomiseen. Hän tulee olemaan yksi MasterChefin tuomareista."

Brian kohotti kulmaansa.
"Oh. Minun siis pitäisi tietää?" Kyllä hän Ramsayn muisti.
"Niinkö?"

"Ehkä", Keiko nauroi ja siemaisi jäävettään. Locksleyn elämässä tuntui tapahtuvan paljon muutakin, mutta Keiko ei tahtonut ajatella rumasti kenestäkään, puhua niin vielä vähemmän.
"Minun on ollut tarkoitus käydä hänen ravintolassaan seuraavalla Lontoon matkalla."

Brian hymyili pehmeästi.
"No, nyt kävit." Oli ihana tietää että oli tehnyt jotain mistä Keiko piti.

"Odotan myös mahdollisuutta maistaa lempiruokaasi", Keiko totesi.
"Muistaakseni lupasit laittaa sitä joskus."

"Oh." Brian naurahti pehmeästi ja pyöräytti punaviinilasiaan.
"Voisin lunastaa sen vaikka huomenna illalla. Sopivaa pikaruokaa kotona."

"Täydellistä", Keiko vastasi ja kiitti tarjoilijaa hymykuopat paljastavalla hymyllä, kun heidän ruokansa tuotiin. Salaatti näytti ihastuttavalta. Oli melkein sääli rikkoa se haarukalla.

Brian kiitti tarjoilijaa hymyllä. Ruoka tosiaan näytti hyvältä, mutta nälkäinen mies ei paljoa kyseenalaistanut sen rikkomista.
"Haittaisiko sinua pieni kävely tämän jälkeen?"

"Ei tietenkään", Keiko vastasi lämpimästi, "Lontoo on aina ollut minusta harvinaisen kaunis kaupunki." Se oli ihastuttavan vihreä, ainakin kesäisin, ja vanha ja uusi kohtasivat arkkitehtuurissa sulavasti.

"Hyvä, haluaisin käydä eräässä puistossa kävelyllä. Siellä on kuulemma kirsikkapuut täydessä kukassa nyt." Sattumaa? Ei tosiaan.

Keiko suli hymyyn, joka siristi tummat silmät.
"Se on varmasti todella kaunis", hän vastasi, "ne ovat luultavasti lempikukkiani."

"Luultavasti?" Harmi ettei mokomia saanut kimppuna mistään. Se olisi ollut ihanaa.

"Rakastan kukkia", Keiko vastasi kohauttaen olkiaan, "on vaikeaa valita ihaninta – kenties kirsikankukat, lemmikit, ruusut, pionit, liljat, orkideat – kaikki ovat omalla tavallaan kauniita."

"Hyvä tietää että moni kelpaa." Brian totesi hymyillen pehmeästi ja otti kulauksen viiniä.
"Haluatko tehdä muuta huomenna kuin käydä vanhemmillasi?" Vaaleanpunainen rasia poltti taskussa.

"En tiedä. Jos meillä on runsaasti aikaa, ehkä käydä muutamassa suosikkikaupassani tai Lontoon eläintarhassa", Keiko pohti ja siemaisi vettään.
"Entä sinä?"

"Shoppailu käy hyvin, lähdemme vasta seitsemän aikaan." Hän oli halunnut venyttää kotiin paluuta.
"Haluan käydä missä sinä haluat käydä."

"Millaista ohjelmaa sinulla on ylihuomenna?" Keiko kysyi ja viimeisteli salaattinsa. Se oli taivaallisen hyvää, mutta musikaalin jättämä euforia ja avioeron tuoma, häkellyttävä onni saivat olon kevyeksi.

"Ylihuomenna? Töitä, ei muuta. Onko sinulla suunnitelmia?" Brian hymyili hellästi. Hän oli tarkoituksella pakannut sunnuntainkin työpäivästä tiiviin.

"Ajattelin käydä eläinsuojalla", Keiko vastasi, "ja mahdollisesti seinäkiipeilemässä, mutta en sen kummempaa." Sen jälkeen, kun hän oli adoptoinut Hiccupin, oli käynyt vaikeammaksi ja vaikeammaksi olla tuomatta lisää eläimiä kotiin.

"Minä menen töihin päivällä ja sitten palaan alkuillasta, seitsemän aikaan viimeistään." Brian toivoi että hänellä olisi kaipuu ja kiire kotiin sunnuntaina.

Keiko nyökkäsi. Hän voisi lähteä Newcastlen eläinsuojalle samaan aikaan.
"Haluaisitko jälkiruokaa?" hän kysyi.

Brian pudisteli pehmeästi päätään. Hänellä oli jälkiruoka varattuna hotellilla. Alkoi hermostuttaa.
"Haluatko sinä?" Piti silti varmistaa.

"Ei kiitos", Keiko vastasi. Valikoima olisi varmasti ihastuttava, mutta kenties joskus toiste.
"Pitäisikö meidän mennä?"

Ehkä joskus toiste. Brian pyysi heille laskun ja maksoi sen, nousten sitten pöydästä. Hän oli aika varma ett' kädet tärisivät.

Keiko tutki Brianin olemusta ja kosketti miehen käsivartta heidän astuessaan ulos.
"Oletko sinä kunnossa?" hän kysyi huolta silmissään.

"Olen, minä olen täydellisessä kunnossa, rakas. Ei tarvitse huolehtia." Mies lupasi hellästi hymyillen ja vilkaisi Keikoa.
"Miten pääseemme tästä nätisti Greenwich Parkiin?"

"Taksilla kätevimmin", Keiko vastasi. Metro ei tavoittanut puistoa kovin kätevästi, joten nainen katsahti vielä Briania empien, ennen kuin astui lähemmäs kadun reunaa ja viittasi mustalle taksille.

Brian nyökkäsi. Hän oli pyytänyt ystävää katsomaan ja puisto oli kauneimmillaan nyt. Hän avasi mustan taksin oven Keikolle ja istui tuon viereen, hymyillen pehmeästi. Hyvä jumala että hermostutti.

Keiko katseli miestä sivusilmällä ja laski kätensä Brianin käsivarrelle. Mies vaikutti levottomalta, mutta hän ei osannut sanoa miksi.
"Mitä hevosillesi kuuluu?"

"Hyvää. Spook on tehnyt sille vaikeilla sisäradoilla hyvää jälkeä koko talven ja Vichy on terässä. Minulle on tosin tulossa muutoksia hevosiin, Artemis on kuulemma löytänyt pari uutta hevosta itselleen." Se tarkoitti parista hevosesta luopumista, mutta se ei tuntunut pahalta ajatukselta.

"Mukava kuulla", Keiko vastasi vilpittömästi. Spook vaikutti Brianille tärkeältä, ja olisi ihanaa, jos mies saisi menestyä hevosen kanssa.
"Millaisia hevosia, tiedätkö?"

"Pari irlantilaista." Brian totesi hymyillen.
"En tiedä vielä sen enempää."

Toivottavasti ne olisivat mukavia. Yksi Moko varmasti riittäisi kenelle tahansa ratsastajalle.
"Millaisia toivoisit?" Keiko jatkoi.

"Itselleni sopivia. Artemis empi niiden ostoa, joten epäilen että minä rakastan niitä." Miehillä oli kovin erilaiset mieltymykset hevosten suhteen.

Keiko naurahti ja puristi Brianin kättä. Ehkä hän voisi tulla katsomaan World Cupin finaalia, vaikka miehen tietämättä, jos ajatus hermostuttaisi – hän halusi nähdä omin silmin, kuinka tärkeät kisat menisivät. Ja hän oli aina pitänyt Pariisista.
"Toivon parasta puolestasi."

Se ei tosiaan haittaisi Briania, yllätys olisi oikein mieluisa.
"Katsotaan. Ainakin ne kuulostivat hilpeiltä nimiensä perusteella. Irlantilaisia lauluja."

"Täydellisiä sinulle", Keiko arveli. Liikenteessä pujotellut taksi löysi tiensä Greenwich Parkin viereiselle kadulle, ja Keiko ojensi kuskille luottokorttinsa, ennen kuin nousi ulos.
"Mistä keksit tulla tänne?" hän kysyi Brianilta.

Brian nousi taksista Keikon maksettua ja piti tuolle ovea auki. Oliko tämä nuoruudessa ollut näin vaikeaa?
"Ajattelin että sinä pitäisit kirsikkapuiden kukinnasta? Ja se näytti kuvissa kauniilta."

"Minä pidän", Keiko vakuutti.
"Olet tavattoman kultainen." Hän rakasti kukkia – ja vaaleanpunaisella kukkamerellä verhotut puut kuuluivat hänen suosikkiasioihinsa. Vihreä nurmi oli puskenut itsensä esiin talven jäljiltä, ja Keiko kohotti katseensa, kun kukkaan puhjenneet puut ilmestyivät ja hunnuttivat hiekkaisen käytävän.

Brian huokaisi pehmeästi ja lähti kohti puiden verhoamaa tietä. Hän kietoi käden Keikon selän taakse. Askelissa oli pakotetun rauhallinen rytmi.
Typerä mies.

Keiko oli lumoutunut kukkien hennon vaaleanpunaisesta katoksesta heidän yllään. Puistossa kulkeva tuuli varisti kukista irti terälehtiä, ja muutama laskeutui hänen hiuksilleen.
"Eivätkö ne ole kauniita?" hän vetosi poimien hajamielisesti yhden terälehdistä käteensä ja antaen katseensa kiertää puiden reunustamaa käytävää.

Brian tiesi valinneensa oikein. Vaaleanpunaiseksi muuttunut maailma oli kaunis ja toi kovin mieleen Keikon. Se oli suloista ja nainen oli kaunis muutama terälehti hiuksissaan.
"Ovat. En ole ennen nähnyt."

"Muistan parhaiten kirsikkapuut lapsuuteni matkoista Japaniin", Keiko vastasi ja sulki terälehden hellästi käsiinsä.
"Ne saavat minut aina tuntemaan, että olen astunut suoraan satukirjaan."

"Siltä ne näyttävätkin." Brian myönsi hymyillen ja päästi Keikon kauemmas, nauttimaan maisemasta.

Keiko kallisti päänsä taakse, katsellen kukkien hunnuttamia oksia yläpuolellaan ja ojensi kätensä poimimaan tuulen mukana leijailevan kukan käsiinsä.
"Tämä oli ihana ajatus", hän vetosi ja katsahti Briania hymyillen olkansa yli.

Briania hymyilytti se miten onnelliselta nainen vaikutti. Se oli niin suloista ja koskettavaa.
"Hyvä että pidät. Halusin että viihdyt."

"Totta kai viihdyn", Keiko vastasi. Pelkkä Brianin seura yleensä varmisti sen.
"Hermostuttaako sinua vanhempieni tapaaminen?"

Brian hymyili hieman vinosti.
"Kyllä. Pelkään etteivät he arvosta irlantilaista renttua." Mies naurahti käheästi, pilke ruskeissa silmissään.

Keiko kääntyi miehen puoleen ja hymyili.
"Isäni odottaa kovasti tapaamistasi." Tarquinin luonnon paljastuminen oli ravistellut hänen vanhempiaan kovin, vaikka hänen perheensä tiesi vain murto-osan siitä, mitä hänen avioliittonsa oli ollut.

Brian hymähti pehmeästi.
"En tiedä helpottaako tuo vai olisinko enemmän kauhuissani." Mies myönsi nauraen.

"Helpottaa", Keiko vakuutti, "olen varma, että isäni tulee rakastamaan sinua."

"Yritän ajatella sen lohdullisena asiana." Brian lupasi hymyillen, katsellen Keikoa kaiken vaaleanpunaisen keskellä hennosti valaistussa hämärässä.

Ehkä se oli syy miehen levottomuuteen. Keiko soi Brianille hymyn ja jatkoi matkaa, katse puiden latvustoissa. Miten taianomaiseksi kukat saattoivat tehdä luonnon?

Brian seurasi Keikoa pehmein askelin, koettaen etsiä kauneinta kohtaa. Kun hän ei vain enää kestänyt odotusta, Brian kumartui solmimaan kengännauhojaan. Tai ainakin esitti solmivansa niitä. Todellisuudessa ruskeiden nahkakenkien nauhat olivat olleet moitteettomassa solmussa. Jos hän vain nousisi ja jatkaisi ilman mitään?

Vei muutaman askeleen, että Keiko ymmärsi kävelevänsä yksin ja pysähtyi palaten takaisinpäin.
"Olisi ihana käydä kanssasi myös Japanissa – vaikka sitten seuraavissa olympialaisissa." Hän oli varma, että Brian edustaisi maataan.

Brian vilkaisi Keikoa sieltä alaviistosta. Vielä ehdit mies nousta ja kävellä pois jos epäilyttää.
"Siinä olisi hyvä syy sinulle tulla sinne." Mies myönsi hymyillen. Hän ei helposti saisi lomaa niin pitkään matkaan, jos mielisi lomalla tehdä muutakin.
"Tiedäthän miten paljon sinua rakastan?"

Keiko hymyili ja astui lähemmäs, hipaisten hellästi hopeisia hiuksia.
"Luulen tietäväni", hän vastasi. Brian muistutti häntä siitä yhä uudelleen, mikä antoi uskoa, että mies saattoi rakastaa häntä aivan yhtä paljon kuin hän miestä.

Brian nielaisi hieman. Noh, se oli nyt tai sitten ei koskaan. Pelkuri.
Irlantilainen kohotti katseensa Keikon kasvoihin.
"Olet syy miksi kotiin on ihana tulla. Sinä olet kotini ja tiedän että sinä odotat minua takaisin. Ei ole sanoja sille mitä se merkitsee minulle." Hän mietti hetken sanojaan ja veti hitaasti henkeä.
"Mutta se merkitsee minulle, hölmölle miehelle, todella paljon. Minä en muista rakastaneeni ketään vuosiin kuten rakastan sinua ja minusta tuntuu etten koskaan tulekaan rakastamaan. Että sinä olet viimeiseni, se jonka kanssa minun on tarkoitus viettää loppuelämäni. Se olisi jotain, mikä tekisi minut onnelliseksi. Vanheta sinun kanssasi. Jakaa elämämme." Brian haki taskussa olevalla kädellä sen vaaleanpunaisen rasian sormiinsa.
"En ole kummoinen mies, tiedän sen. Olen paljon poissa, minulla on temperamenttia, menneisyydestäni sitten puhumattakaan. Minulla on tarjota sinulle vain joukko lupauksia, toiveita ja yksi pyyntö." Rasia taskusta - älä saatanan tumpelo pudota sitä, et löydä sitä vaaleanpunaiseksi värjäytyneestä maasta koskaan - ja syvä hengenveto.
"Tiedän että sinä vasta sait avioeron. Meillä ei ole kiire. Mutta voisitko sinä joskus kuvitella olevasi vaimoni?"

Kauniit sanat saivat Keikon hymyilemään, silmät hellästä lämmöstä siristyen. Mitä pidemmälle Brian jatkoi, sitä häkeltyneemmän sävyn hymy sai – Brianilla tuntui olevan lahja tehdä hänet perinpohjaisen sanattomaksi. Jättää hänet vaille sanoja, joilla kertoa, kuinka paljon hän rakasti miestä, kuinka toivoi voivansa viettää elämänsä Brianin kanssa.
Siinä vaiheessa, kun mies veti rasian taskustaan, Keiko tunsi polviensa notkahtavan. Hyvä luoja. Hän painoi kädet suulleen ja tuijotti miestä suurin, epäuskoisin silmin, katse ruskeista silmistä vaaleanpunaiseen sormusrasiaan kiertäen. Hyvä luoja.
Kysyikö Brian..? Vei hetken, ennen kuin Keiko laski kätensä ja löysi äänensä.
"Kyllä, kyllä voisin", hän vastasi ja tunsi jalkansa huteriksi.

Brian ei noussut vielä, vaikka sora tuntui inhottavalta polven alla. Hän avasi sen rasian ja pujotti varoen sen ruusukultaisen, siron sormuksen Keikon sormeen, painaen suukon tuon sormille.
"Olet todella, todella rakas. Elämäni."

Keiko tuijotti nyt sormusta sydän hurjistuneena lepattaen ja koko puisto melko varmasti alla aaltoillen. Oliko Brian suunnitellut tämän? Tietenkin oli, miehellä oli sormus. Hän nosti häkeltyneen katseen Brianin kasvoihin.
Olivatko he kihloissa? Ajatus sai hänen sydämensä sekoamaan rytmissä.
"Minä- Kuinka- En tiedä-", Keiko aloitti painaen käden uudelleen suulleen, ennen kuin astui lähemmäs ja punoi sormensa hopeisiin hiuksiin.
"Minä rakastan sinua."

Brianin kirjoissa he ainakin olivat, Keikolla oli sormuskin nyt. Brian nousi seisomaan, siitäkin huolimatta että sormet olivat punoutuneet hopeisiin hiuksiin.
"Mitä, kulta?"

Keikolla ei ollut ollut aavistustakaan, mitä mies suunnitteli. Eikä todellisuus ollut ehtiä vielä rekisteröityä hänen mielessään. Mutta hän tiesi tarkalleen kuinka paljon rakasti Briania, ja siksi kiipesi varpailleen ja kurottui painamaan suudelman miehen huulille, sormet hiuksiin punottuina.

Brian nojautui vastaan, suudellen Keikoa hellästi. Nyt se jännitys oli kadonnut olemuksensa.
"Pidäthän siitä?"

Keiko nojasi Brianin rintaan, sillä puisto pyörähteli ja keinui.
"Pidän, tietenkin", hän vastasi tietämättä, mihin mies viittasi – mutta hän piti sormuksesta, puistosta, kirsikankukista ja ennen kaikkea Brianista itsestään.
"Minä rakastan sinua", Keiko sanoi ja painoi kasvonsa miehen takkiin, syke vauhkona lepattaen.

Mies kietoi kädet hellästi Keikon ympärille, rutistaen tuon siihen karhumaiseen halaukseen rintaansa vasten.
"Minä rakastan sinua."

Hyvä luoja. Siksikö Brian oli ollut hermostunut? Keiko kiersi kätensä miehen vyötärölle ja hengitti hetken tuttua tuoksua, ennen kuin kohotti kasvonsa ja tutki ruskeita silmiä.
"En odottanut- En arvannut- Olet uskomaton mies."

Juuri siksi. Ei hän ollut edes muistanut hermostua naisen vanhemmista, koska oli ollut hermostunut tämän takia.
"Et? Olen vienosti pudotellut vihjeitä viikkoja, kun olen kartoittanut mielipidettäsi."

"Olit hyvin vieno", Keiko vastasi ja silitti miehen niskaa. Ehkä hänen olisi pitänyt arvata. Olihan hän tiennyt, että Brian saattaisi haluta suhteelta enemmän tulevaisuudessa – mutta ei ollut arvannut, että nyt.
"Olet häkellyttänyt minut niin, että tunnen olevani varsin sanaton."

"Kerran elämässäni, näemmä." Mies naurahti, painaen suukon tummien hiusten sekaan.
"Voi rakas. Olen iloinen siitä että olet sanaton onnesta."

Keiko nojasi päänsä Brianin rintaan. Syke ei tuntunut ottavan asettuakseen. Sormus tuntui viileältä hänen sormessaan. Se ei olisi enää kahle.
"Sitä olen", hän vastasi, "ehkä voit nipistää minua, jotta tiedän uneksinko vain."

Brian nielaisi hieman ja kumartui painamaan suukon Keikon poskelle.
"Jos palaamme hotellille, voin tehdä jotain mieluisampaa kuin nipistää." Kelvoton miehen retale.

Se nipisti vatsanpohjaa. Keiko hautasi kasvonsa miehen takkiin ja tuuppasi tätä hellästi vatsaan, kuitenkaan päästämättä Briania kauemmas halauksesta.
"En tiedä auttaako se uskomaan, etten uneksi. Olet korruptoinut uneni."

Se sai vain miehen naurahtamaan.
"Mutta tuntoaistisi voisi muistuttaa?" Mies ehdotti vino virne huulillaan.

Keiko tuuppasi Briania uudelleen, mutta punoi sormensa miehen käteen ja lähti takaisin katua kohti, mistä he voisivat saada taksin. Vaaleanpunainen kukkameri ei tehnyt tilanteesta lainkaan todellisempaa.

Se tuntui hyvin pitkälti unelta. Brian pudisteli pehmeästi päätään. Ei se voinut olla totta. Mies vain hymyili hiljaa, tajuten nyt pelätä Keikon vanhempien tapaamista.

Ruusukultainen, siro sormus oli niin kaunis, että Keiko tiesi päätyvänsä unohtumaan katselemaan sitä. Se myös tuntui unenomaiselta. Brian oli pyytänyt häntä vaimokseen. Olisiko hän voinut arvata päätyvänsä tähän, kun oli kutsunut miehen hotelliinsa Hampurissa?
Keiko seisahtui kadun varteen käsi Brianin kädessä ja katsahti miestä epäuskoisena, ennen kuin viittoili heille taksin.

Brian ei ollut ajatellut mitään tästä. Hän oli ajatellut yhtä, ehkä kahta yötä ja siinä se. Brian avasi taksin oven naiselle, voimatta lopettaa hymyilyä. Kihloissa Keikon kanssa. Hullua.

Keiko vajosi taksin takapenkille ja nojasi päänsä Brianin olkapäähän. Maailma keinui vienosti, ja vatsanpohjassa tuntui levoton lepatus.
"Olet todella häkellyttävä mies", hän totesi, kun taksi lähti liikkeelle.

Brian siveli naisen olkavartta pehmeästi ja painoi suukon tuon hiuksiin.
"Kohtelen sinua vain kuten ansaiset. Vähintään."

Keiko hautasi kasvonsa miehen olkaan. Sen perusteella hänen täytyi olla varsin... Tuhma ja varsin usein.
"Minä haluaisin kohdella sinua, kuten sinä ansaitset."

Brian kohotti huvittuneena kulmaansa. Mitä hän nyt oli sanonut?
"Sinä kohtelet minua paljon, paljon paremmin."

"Epäilen sitä", Keiko vastasi ja silitti miehen kättä.
"Et tunnu tiedostavan lainkaan, kuinka uskomaton olet."

"Ehkä tiedostan, mutta sinä et näe millainen enkeli olet." Keiko antoi niin paljon anteeksi että hän oli varma siitä että nainen oli aivan liian hyvä.

Brian halusi naimisiin hänen kanssaan. Ajatus toisesta avioliitosta kenen tahansa paitsi Brianin kanssa olisi varmasti ollut kauhistuttava - mutta Keiko tiesi haluavansa viettää elämänsä miehen kanssa. Brian sai hänet tuntemaan olonsa turvalliseksi. Mitä tahansa miehen menneisyyteen kuului, sillä ei ollut väliä.
Taksi pysähtyi hotellin edessä, ja Keiko soi Brianille häkeltyneen hymyn noustessaan ulos. Ehkä hänen pitäisi nipistää itse itseään.

Siksi Keiko olikin enkeli. Tuo antoi menneen anteeksi, vaikka se olisi ollut jopa monelle normaalin elämän eläneelle liikaa. Puhumattakaan naisesta, joka oli kärsinyt siitä jo kerran. Brian maksoi tämän taksin ja noustuaan laski kätensä Keikon selälle.
"Penni ajatuksistasi?" Mies kysyi hymyillen, astellen samalla kohti hissejä.

Keiko pudisti päätään sukaisten tumman suortuvan korvansa taakse. Vasemman käden sormet tunnustelivat häkeltyneinä sormusta nimettömässä.
"Sinä sait minut pahan kerran sanattomaksi", hän vastasi ja katsahti miestä silmäkulmastaan päätään pudistaen. Kihloissa? Hyvä luoja. Hissin oven sulkeutuessa hän kiipesi varpailleen ja painoi kevyen suudelman Brianin suupieleen.

Matala naurahdus karkasi miehen huulilta. Keiko oli niin suloinen nyt ja hän onnellinen siitä että se oli noin mieluinen yllätys naiselle. Hän hymyili kevyelle suudelmalle, laskien kätensä Keikon lantiolle.

Muutama kuukausi sitten Brian oli muuttanut hänen luokseen. Keiko oli edelleen häkellyksissä siitä, että mies todella kuului hänen - heidän kotiinsa, että hän sai nukahtaa ja herätä Brianin vierestä. Brian halusi viettää elämänsä hänen kanssaan. Se tuntui uskomattomalta.
Keiko nojasi päänsä miehen rintaa vasten ja sulki hetkeksi silmänsä, ajatukset lepattavan sykkeen mukana lentäen.

Brian oli mielellään osa Keikon elämää. Hän rakasti yhteistä kotia ja koiria. Hän silitteli naisen niskaa ja selkäää, hymyillen pehmeästi.

Hissin ovet avautuivat heidän kerroksessaan, ja Keiko havahtui. Hän punoi sormensa Brianin käteen lähtiessään etsimään heidän huonettaan, syke levottomampana lepattaen. Brian oli kosinut häntä – se tuntui epätodelliselta ajatuksenakin.
"Minä... Kauanko sinä olet suunnitellut tätä?"

Brian vilkaisi Keikoa ja hymyili hieman.
"Olen ajatellut asiaa pari kuukautta. Ja kun sait eron, minä vain... Keksin sen."

Keiko pudisti päätään. Olisiko hänen pitänyt arvata? Brian oli toki viitannut mahdollisuuteen silloin tällöin. Hän etsi huonekortin vihreän takkinsa taskusta ja astui sisään, pää edelleen pyörällä.
"Olet uskomaton", hän toisti juoksuttaen sormet läpi hiuksistaan.

"Ei. minä vain halusin sitä." Brian huomautti hymyillen. Kun he lopulta olivat huoneessa, takit pois, hän kaappasi nauraen naisen syliinsä.

Sydän jätti lyönnin välistä kuin vuoristoradan syöksyssä, ja Keiko kiersi käsivartensa Brianin niskalle tuntien olonsa epätodelliseksi.
"Et taida itse todella tiedostaa, kuinka hyvä mies olet", hän vetosi ja painoi kasvonsa miehen kaulataipeeseen.

"Minä vain yritän kovasti elää sen mukaan." Brian totesi yhtenä hymynä. Rento hyväntuulisuus oli vallannut koko olemuksen.
"Joten, mitä minä lupasin sinulle... Vai haluatko jälkiruokaa ensin?"

Keiko painoi kasvonsa tiukemmin Brianin kaulataivetta vasten, posket punehtuen. Hänen sykkeensä tuskin asettuisi loppuyönä. Se tuntui sekoavan askelissaan joka kerta, kun hän tunsi siron, ruusukultaisen sormuksen sormessaan.
"Ei, haluan sinut", hän kuiskasi ja hipaisi miehen korvaa huulillaan.

"Toivoin hieman tuota." Irlantilaismies tunnusti hymyillen, laskien Keikon sängylle. Nyt ei ollut sopiva hetki millekään muulle. Huulet kävivät levottomiksi miehen nojautuessa lähemmäs, käsille kävi samoin.

Keiko oli selvästi aliarvioinut, miten pahasti hänen sykkeensä saattaisi seota. Hän punoi sormensa hopeisiin hiuksiin, kosketti Brianin poskea huulillaan ja laski kätensä sitten alas kylkiä, ujuttautumaan paidan alle ja silittämään miehen lämmintä, paljasta ihoa sen alla.

Brian ei tosiaan aikonut auttaa Keikoa tasaamaan sykettään. Ei kuulunut tänään hänen aikomuksiinsa. Mies suuteli tuon kaulaa pehmeästi, hapuillen sormillaan Keikon mekon vetoketjua.

Oli varmasti huolestuttava merkki, että katto tuntui keinahtelevan vienosti jo nyt. Keiko puraisi alahuultaan yrittäen pitää hengityksensä tasaisena ja ujutti paitaa Brianin pään yli, heittääkseen sen hämärään ja voidakseen kuljettaa sitten käsiään miehen paljaalla iholla.

Brianista se oli vain oikein hyvä merkki. Hän tuntui kaipaavan Keikoa lähelleen aivan naurettavalla tavalla, eikä siihen helpottanut mikään muu kuin tuon saaminen ulos vaatteistaan ja siihen sängylle. Jos sekään auttaisi.

Katto keinahteli aivan varmasti. Iho poltteli Brianin kosketuksen alla, ja vatsanpohjaa nipisti kuin vuoristoradassa. Keiko painoi suudelman miehen leukaperälle ja laski kätensä avaamaan miehen housuja.

Brian murahti kevyesti, antaen Keikon availla housujaan, vaikka samalla sormet avasivat näppärästi tuon rintaliivit. ne saivat tehdä seuraa muille vaatteille.
"Ei meillä ole kiire." Hän kähähti pehmeästi.

Keiko nosti kätensä hopeisiin hiuksiin ja nosti päätään niin, että saattoi painaa suudelman miehen kaulalle ja koskettaa sitä hampaillaan.
"Oletko varma?" hän kysyi ja halasi miehen vyötäröä reisillään.

Brian murahti raskaasti ja hamusi kaulaa päättäväisemmin, valuen alemmas.
"Olen." Kun viimeisetkin vaatteet putosivat lattialle, hän ei kyllä säästänyt Keikoa kätensä kiusanteolta. Heillä oli monia rumia hetkiä takanaan, tämä ei saisi valua sellaiseksi ja olla yksi niistä.

Kyllä, katto keinui jo nyt ja Keiko puri alahuultaan kallistaen päätään taakse. Hän oli melko varma, että Brian oli heistä se, joka aiheuttaisi hänelle sydänvian. Hänen olisi tehnyt mieli protestoida, houkutella Briania kiirehtimään, mutta se voisi särkeä vielä hauraan yhteisymmärryksen heidän välillään. Niinpä hän tukisti hellästi miehen hiuksia ja yritti turhaan pitää hengitystään tasaisena.

Se oli hyvä päätös, sillä se olisi voinut riittää siihen ettei heidän kihlautumisensa olisi vain kaunis muisto. Huulet hamuisvat Keikon ihoa malttamattomina. Hyvä on, ehkä hänellä oli hieman kiire.

Kosketus sai Keikon selän kaartumaan irti patjasta. Sydän hakkasi kylkiluita vasten, ja jalat halasivat miestä vaistomaisesti. Sormet hamusivat tiukempaa otetta hopeisista hiuksista.
"Kaipaan sinua", hän vetosi.

Se riitti. Brian siirtyi kunnolla Keikon yläpuolelle, voimatta odottaa enempää. Ei kun nainen oli suostunut, ilmeisimmin vielä ilolla. Se oli enemmän kuin hän oli uskaltanut toivoa.

Keiko kohotti päätään ja painoi suudelman miehen huulille. Oliko Brian todella kosinut häntä? Vaaleanpunaisten kukkien meri tuntui unelta. Hän kiersi jalkansa miehen vyötärölle ja tukisti hiuksia uudelleen, niin kuin se olisi voinut saada huoneen hänen ympärillään pysymään paikoillaan.

Brian ei vain osannut hengittää. Se tuntui mahdottomalta, kaiken tämän jälkeen. Etenkin kun hän antoi itsensä kierähtää Keikon vierelle, katsella naisen kasvoja kaikessa rauhassa.
"En osaa uskoa että sanoit kyllä." Olihan se ollut hullu suunnitelma.

Keiko raotti silmiään, syke koko kehon läpi lepattaen ja kosketti Brianin poskea.
"Luulitko todella, että olisin voinut kieltäytyä?" hän kysyi epäuskoisesti, ääni asteen käheämpänä.

"En tiedä. Sait vasta avioeron, rakas." Brian hymyili hellästi.
"Olisin ymmärtänyt jos et olisi halunnut."

Se ei ollut ollut avioliitto. Se oli ollut ollut painajainen, joka oli nyt ohi.
"Minä rakastan sinua", Keiko vetosi ja kierähti lähemmäs miehen kylkeä, iho vielä kuumana palaen, jotta saattoi silittää hopeisia hiuksia.
"Totta kai haluan jakaa elämäni kanssasi."

Brian hymyili hellästi.
"Se on ihana tietää." mies painoi poskeaan kevyesti kättä vasten.
"Olet rakas."

Keiko kiersi kätensä halaukseen miehen ympärille ja painoi suudelman miehen poskelle.
"Sinä näytit minulle, miltä onnellisuus saattoi tuntua", hän muistutti, "sinä olet syy, miksi olen vapaa."

Brian hymyili hellästi. Ei kai nyt sentään?
"Minä vain rakastuin." Siinä kaikki.

Keiko oli rakastunut ensin mahdollisuuteen paeta painajaistaan, sitten mahdollisuuteen nähdä itsensä toisin kuin Tarquinin silmin, lopulta hän oli huomannut menettäneensä sydämensä peruuttamattomasti hopeahiuksiselle irlantilaiselle.
"Minä olen siitä kiitollinen joka tapauksessa", hän vetosi upottaen sormiaan miehen hiuksiin.

Mies hymyili hellästi ja sipaisi Keikon poskea hellästi.
"Mmm. Miten maltan nyt olla pitkän viikonlopun poissa kotoa..."

"En tiedä", Keiko vastasi ja painoi nenänsä Brianin rintaa vasten, hengittäen syvään miehen tuoksua.
"Onneksi meillä on tämä yö."

"Mmm. Onneksi. Ja ensi yö kotona." Sitten hän lähtisi Pariisiin. Mieli ei tehnyt ollenkaan jättää Keikoa kotiin, mutta naisella oli työnsä ja heillä koirat.

Sormet tunnustelivat hämillisinä ruusukultaista sormusta, ja Keiko katseli kattoa, joka tuntui edelleen aaltoilevan pehmeästi hämärässä. Kihlaus tuntui epätodelliselta. Hän nojasi poskensa miehen rintaa vasten ja upotti sormensa sukimaan hopeisia hiuksia.
"En voi aivan uskoa, että todella olen hereillä."

"Sinä olet." Brian vannoi hymyillen hellästi.
"Ja se on totta. Oletko ajatellut milloin haluaisit pitää häät? Vai haluatko vain käydä maistraatissa?"

Häät. Keiko pyyhkäisi häkeltyneenä kasvojaan ja käänsi päätään niin, että saattoi nähdä Brianin kasvot.
"En ole ajatellut", hän vastasi, "mitä sinä haluaisit?"

"Minä?" Mies hämmentyi yhtä paljon.
"En minä... Ajatellut."

Keiko katsoi miestä hetken ja nauroi sitten.
"Ehkä meidän pitäisi ajatella sitä", hän vastasi ja nousi istumaan, kiertäen peittoa ympärilleen.
"Haluatko sinä maistraattiin?"

Brian naurahti pehmeästi.
"Ymmärrän jos sinä haluat."

"Minä kysyin, mitä sinä haluat", Keiko huomautti kallistaen päätään ja silitti miehen poskea.

"Keiko. Minä haluan että ne ovat sinun mieleesi. Ymmärrän jos et halua muuta kuin käydä maistraatissa. Mutta myös mielelläni juhlin läheisten kanssa."

Keiko tuijotti Briania hetken. Se ei ollut vastaus.
"Minäkin haluan, että ne ovat sinun mieleesi", hän protestoi hymyillen, "mutta miksi minä haluaisin vain käydä maistraatissa? Minä rakastan sinua, ja juhlisin mielelläni ystävien ja perheen kanssa."

Brian vilkaisi Keikoa merkitsevästi.
Koska jos nainen ei halunnut tehdä toisesta avioliitostaan numeroa. Sormuksesta päätellen ensimmäisestä oli aikanaan tehty.
"Sitten teemme niin."

Varmastikin oli juhlistamisen arvoista, jos he päättäisivät viettää loppuelämänsä yhdessä.
"Millaiset häät sinä haluaisit?" Keiko kysyi ja upotti sormensa hopeisiin hiuksiin.

"Tsk, Keiko. Etkö ole vielä tajunnut, että olen kovin mielipiteetön mies tällaisissa asioissa?" Mies naurahti käheästi.
"Minulle riittää että saan sinut."

"Sitten olemme pulassa", Keiko vastasi.
"Koska minullekin riittää, että saan sinut."

"Voi ei." Mies naurahti dramatisoidusti.
"Minä vuodenaikana? Ei talvi, silloin täällä on niin rumaa."

"Mikä on sinun lempivuodenaikasi?" Keiko kysyi. Hän rakasti talvea ja syksyä, mutta eihän Britannia toki ollut kauneimmillaan siihen aikaan vuotta.

"Loppukesä on hyvin kaunis." Brian nautti siitä ajasta: Ei hän oikein tiennyt miksi.

"Ehkä se olisi hyvä ajankohta", Keiko vastasi ja katsahti hämillisellä hajamielisyydellä sormusta sormessaan. Nyt se ei olisi enää kahle.
"Missä sinä haluaisit mennä naimisiin?"

Brian mietti hetken.
"Täällä? Ei minulla ole pakkomieltä tehdä sitä Irlannissa. Voisimme hyvin pitää häät pohjoisessa tai Lontoossa."

"Pohjoinen on kaunista seutua", Keiko vastasi. Se oli heidän kotinsa ja suurin osa heidän ystävistään asui lähellä. Se tuntui sopivalta paikalta mennä naimisiin, niin epätodelliselta kuin ajatus kuulostikin.
"Oletko miettinyt, ketkä haluaisit paikalle?" hän kysyi kiertäen peittoa paremmin ympärilleen.

Brian nyökkäsi. Olisi ehkä hölmöä pistää ystäviä matkustamaan, kun suurin osa asui lähellä.
"Vanhempani, lapseni, ystäviäni. En tarkalleen keitä."

Keiko nyökkäsi ja sipaisi miehen poskea, ennen kuin vajosi takaisin selälleen ja nosti katseensa kattoon. He menisivät naimisiin. Toki hän oli tehnyt niin jo kerran, mutta se tuntui aivan toiselta elämältä.
"Onko sinulla aikaa häämatkalle?" hän kysyi katsahtaen Briania kysyvästi.

"Elokuussa on." Silloin hän voisi järjestää itselleen aikaa siihen. Vaikka väkisin.

"Eihän sellainen tietenkään ole pakollinen", Keiko vastasi ja pyyhkäisi tummia hiuksia pois kasvoiltaan. Brian oli kiireinen uransa kanssa ja ansaitsi lepoa hetkinä, joina ei ollut.

"Noh!" Brian nauroi ja veti Keikon päälleen. Ruskeissa silmissä kipaisi se poikamainen, leikkisä pilke.
"Onhan se. Parhaita asioita naimisiinmenossa. Luvallinen viikko olla pitämättä sormia erossa toisesta jossakin kauniissa paikassa. Tietenkin se on pakollinen, hulluksiko minua luulet?"

Poikamainen, leikkisä pilke sai Keikon piilottamaan kasvonsa Brianin hartiaan, kun vatsanpohjaa nipisti.
"Minne haluat mennä?" hän kysyi kohottaen päänsä koottuaan itseään hetken.

"Sitä en ole ajatellut. Mihin ehdimme viikossa?" Brian virnisti vinosti ja hipaisi tummia hiuksia korvan taakse.

"Melkein minne vain", Keiko vastasi ja kohottautui istumaan hajareisin miehen vatsalle, silittäen rintakehää hajamielisesti.
"Eurooppaan tai Aasiaan, esimerkiksi."

Kädet laskeutuivat Keikon reisille.
"Haluatko matkustaa kauemmas vai Euroopassa?"

"Se riippuu siitä, mitä sinä haluat tehdä häämatkalla", Keiko vastasi ja yritti pitää ajatuksensa koossa, vaikka kosketus sai sähkön väreilemään iholla.

"Etkö sinä halunnut käydä Islannissa? Eikö se olisi hieman erilainen ja ei aivan hyytävä vielä elokuussa?" Hän ehdotti hymyillen.

"Se olisi", Keiko myönsi, työnsi hiuksia korvansa taakse ja kumartui alas painamaan suudelman Brianin huulille. Islanti olisi ihana paikka nähdä.

"Ehkä voisimme siis mennä sinne? Näytät kuitenkin hyvältä villapaidassa." Mies kiusasi hymyillen, sivellen sormillaan naisen reisiä.
"Hääpaikkakunta ja matka jo. Ei huono."

"Melkein jo toivoin näkeväni sinut uimahousuissa", Keiko vastasi ja kallisti päätään, hamuten miehen kaulansyrjää vastauksena kosketukseen reisillään. Hän kosketti ihoa hampaillaan.

"Tiedätkö, sellaisesta kohteesta ei tulisi mitään. Mutta toki jos vaadit, voimme pohtia jotain lämpimämpää kohdetta. Ja eikö siellä ole niitä jotain lähteitä, eiköhän niissä pulahtamiseen vaadita uimahousut?"

"Islanti on aivan ihana kohde", Keiko vakuutti ja näykkäsi miehen kaulaa.
"Mutta miksei sellaisesta kohteesta tulisi mitään, missä saisi ihailla sinua uimapuvussa?"

"Se tarkoittaisi sinua vähissä vaatteissa, kultaseni." Brian totesi hymyillen.
"Ja minä olen vain heikko, heik-- ah, mies." Kaulan näykkäisy vei ajatuksia muualle.

"Minä pidän sinusta, heikko mieheni", Keiko kuiskasi kuljettaen sormensa läpi hopeisista hiuksista ja näykkäsi kaulaa uudelleen.

Se kirvoitti Brianista matalan murahduksen.
"Joten Islanti olisi hyvä?"

"Islanti olisi ihana", Keiko vakuutti hamuten miehen ihoa hellästi huulillaan ja näykkäsi sitä sitten yhtä kevyesti, ennen kuin puri hartiaa terävämmin.

Brian värähti ja puristi tiukemmin Keikon reisiä.
"Sinä, senkin..." Mies nauroi käheästi, houkutellen naista kiihkeään suudelmaan. Mokoma kiusanhenki.
"Tiedät mitä tuo tekee minulle."

"Tiedänkö?" Keiko kuiskasi takaisin, ennen kuin punoi sormensa tiukasti hopeisiin hiuksiin ja vastasi suudelmaan, sydän levottomasti hakaten. Muisto Brianista polvistuneena kirsikanpuiden vaaleanpunaisessa hämyssä tuntui unelta.

"Tiedät varsin hyvin." Brian ei voinut olla nauramatta.
"Pitääkö minun muistuttaa mitä teen sinulle jos kiehautat veret suoniini?"

"Ei", Keiko vakuutti ja siirtyi jälleen hamuamaan Brianin kaulaa, näykkien kaulansyrjää. Kädet vaelsivat alas miehen kylkiä.
"Mutta minä pidän siitä hyvin paljon, jos saan veresi kiehumaan."

"Minusta pitäisi." Brian mutisi pehmeästi ja pyöräytti hieman silmiään.
"Minä huomaan sen."

"Haluatko minun lopettavan?" Keiko kysyi valuen hieman alemmas, jotta saattoi koskettaa hampaillaan miehen rintakehää.

"Olisin hullu jos haluaisin." Brian ynähti raskaasti ja veti sen jälkeen terävästi henkeä.
"Olet niin ihana."

Keiko hymyili miehen ihoa vasten ja silitti kylkiä käsillään, kun valui hieman alemmas. Sormus tuntui sähköttävän epäuskoista euforiaa hänen suoniinsa. Hän hipoi huulillaan vatsan ihoa ja kosketti sitten hampaillaan lantion kylkeä, ennen kuin puri terävämmin.

Brian värähti kosketuksen alla.
"Hyvä jumala, Keiko..." Mies murahti pehmeästi ja ajatuksissaan haroi tummia hiuksia sormillaan. Brian oli aivan liian ekstaasissa tajutakseen sitä.

Keiko hengitti syvään Brianin tuoksua ja painoi hampaansa uudelleen lantion ihoa vasten. Hän yritti keskittyä hellään kosketukseen hiuksissaan ja sysäsi päättäväisesti mielestään kaiken muun. Tarquin oli poissa hänen elämästään. Miehen muistolla ei pitänyt olla enää valtaa häneen.

Brian nieleskeli ääntään, voihkien hiljaa. Hyvä jumala.
"K-keiko." Heikko mies kestänyt tällaista.

"Mitä, rakas?" Keiko kysyi pehmeästi ja siirsi kätensä hellimään miestä samalla, kun puri lantionsyrjää uudelleen, nyt terävästi. Brianin käsi oli ja olisi hellä hänen hiuksissaan. Brian ei ollut hänen menneisyytensä.

Brian ei koskaan tukistaisi tai repisi rumasti- Ei edes myt, vaikka mieli oli karannut ikkunasta ulos.
"Heikko mies." Hän muistutti hiljaa.

Keiko hymyili ihoa vasten. Hän ei ollut varma, mitä Brian sillä tarkoitti – mutta ehkä se oli pyyntö olla härnäämättä. Hän puri lantiota vielä kerran, ennen kuin keinautti itsensä hajareisin miehen ylle, laski kätensä urheilijan rintakehälle ja painautui lähemmäs.

Se oli ihan hyvin päätelty. Brian ei tosin tiennyt itsekään mitä tarkalleen ottaen oli tarkoittanut. mutta se ainakin helpotti sitä suonissa virtaavaa, polttavaa tunnetta.

Kun ratsastaja oli ratsastettu raukeuteen, Keiko vajosi miehen vierelle kevyesti hengästyneenä ja puna kuumilla poskilla viipyen.
"Ihana mies", hän korjasi ja sipaisi hopeisia hiuksia.

Brian veti syvään henkeä ja yritti napata kiinni sykkeestään sekä hengityksen tahdista.
"Kuolen kanssasi." Mies mutisi hiljaa.
"Mutta tämän takia en halunnut yöpyä vanhemmillasi. Paha mies."

Keiko nauroi ja painoi suudelman miehen olkapäälle.
"Siinä tapauksessa olemme tasoissa", hän lupasi. Ajatus hänen vanhempiensa kodissa yöpymisestä – tällaisesta yöstä – sai hänet piilottamaan kasvot hetkeksi käsiinsä. Hotelli oli erinomainen päätös.

Brian hymyili hieman ja nousi istumaan silläkin uhalla että päässä heittäisi hieman. Noustuaan hän avasi minibaarin, jonne oli pyynnöstä tuotu yleensä tarjolla olevien seasta pullo kuohuvaa ja suklaaseen dipattuja mansikoita.
"Se jälkiruoka jonka lupasin."

Sängyltä miehen liikkeitä seuraava Keiko suli silmät siristävään hymyyn.
"Olet tavattoman kultainen mies kaiken muun lisäksi", hän vastasi ja pyyhkäisi sormet läpi villiintyvistä hiuksistaan.
"Olen melko varma, ettei minun kannattaisi juoda. Päädyn tekemään erikoisia asioita."

Brian vilkaisi Keikoa hymyillen ja kohotti tavallista pienempää pulloa.
"Voit ottaa yhden lasillisen? Ja ehkä nautin hassuista asioista." Mies hymyili vinosti, jättäen Keikon päätettäväksi kaataisiko tuo itselleen. Mansikan hän sen sijaan kyllä syöttäisi naiselle.

Keiko painoi hetkeksi käden silmilleen. Ehkä hänen pitäisi joskus tarjota Brianille hassuja asioita, vaikka ajatus sai hänet toivomaan mahdollisuutta haudata kasvonsa tyynyyn.
"Ehkä", hän vastasi ja kohottautui istumaan, kutsuen miestä takaisin viereensä. Ehkä yksi lasillinen olisi vain sopivaa.

Brian palasi Keikon vierelle ja istui alas, hymyillen vinosti. Keikon ujostelu oli aina yhtä suloista.
"Voi rakas." Hän ojensi lasia naiselle.
"Sille että sinä lupasit naida hölmön miehen."

Keiko otti lasin vastaan ja yritti pyyhkäistä punaa pois poskiltaan.
"Sille, että rakastan sinua", hän vastasi lämpöä äänessään, kohotti lasia ja siemaisi sitten kuohuvaa.

Brian hymyili ja otti kulauksen. Se oli hyvää. Hän noukki yhden maitosuklaaseen kastetun, valkosuklaalla raidoitetun mansikan ja ojensi sen naisen huulia vasten.
"Sille sitten, jos haluat sanoa sen noin."

Keiko hymyili ja poimi mansikan suuhunsa. Voi taivas, miltä se maistui.
"Sinä olet ihana, kultainen, hyvä mies", hän korjasi siemaisten uudelleen lasistaan.
"Hävytön, ehkä, mutta et hölmö."

Brian ei voinut vastustaa kiusausta ja nojautui haukkaamaan siitä puolikkaan. Luojalle kiitos vegaanisesta suklaasta.
"Rakastunut ja vähän hölmö."

"Jos sinä olet hölmö, minäkin olen", Keiko vastasi ja painoi samalla suudelman miehen huulille. Saattoiko mansikan ja shampanjan maku tehdä niistä vielä humalluttavampia?

Saattoi, Brian ainakin oli vahvasti samaa mieltä. Hän syventyi siihen suudelmaan kaikessa rauhassa. he olivat mahdottomia, eikä häntä edes hävettänyt.
"Olemme yhdessä hölmöjä."

Keiko oli melko varma, että hän humaltui Brianista eikä lasilliselta shampanjaa. Mansikkojen makeus viipyi hänen kielellään, kun hän painoi uuden suudelman Brianin huulille ja sukaisi sormensa läpi hopeisista hiuksista.
Sitten hän tyhjensi lasinsa ja soi miehelle hymyn sen yli.
"Haluatko käydä nukkumaan?"

Brian laski oman lasinsa alas.
"Haluatko sinä nukkumaan?" Ehkä olisi pitänyt. Piti tavata keikon vanhemmat huomenna. Ei huvittanut.

Tummat, vinot silmät siristyivät hymystä ja Keiko pudisti päätään työntäen hiuksia korvansa taakse. Hän nojautui suutelemaan miestä – tuoretta kihlattuaan. Kuinka hän voisi nukkua?

Brian oli samaa mieltä. Mies vastasi suudelmaan sen ansaitsemalla intensiivisyydellä. Vetäydyttyään vetämään henkeä hän hapuili laukusta mustan pahvirasian. Siellä oli hänen oma harmaan ja ruusukullan sävyttämä sormuksensa.

Keiko katsahti rasiaa uteliaana.
"Saisinko minä?" hän vetosi nähdessään, mitä rasiassa oli ja tunsi sydämensä jättävän lyönnin välistä.

Brian vilkaisi sitä ja kohautti olkiaan.
"Tietty." Ei hän nähnyt syytä miksi Keiko ei saisi.

Keiko hipaisi sormusta sormenpäällään ja puraisi alahuultaan perhoset vatsanpohjassa lepattaen. Hän poimi Brianin käden omaansa ja pujotti sormuksen paikalleen, nostaen katseensa miehen silmiin. He todella olivat kihloissa.

Brian yritti pysyä rauhallisena, mutta syke ei ollut samaa mieltä. Hän ei tuntenut sormuksesta tai sen käytöstä jääneestä rajasta häpeää. Se tuntui hyvältä.
"Tuntuuko se yhtään todemmalta?"

"Ei vielä", Keiko vastasi hymyillen ja kosketti Brianin poskea.
"Mutta olen aivan uskomattoman onnellinen."

"Voi rakas." Mies hymyili hellästi.
"Suihku?"

"Jos haluat", Keiko vastasi silmät hymyyn siristyen ja kosketti omaa sormustaan. Miten kaunis se oli. Syke lepatti euforisena, ja hän arveli, ettei nukkuisi sinä yönä.

"No, tiedätkö, suihkussa on sellaisia mukavia puolia. Voin olla kelvoton, hävytön mies sielläkin." Mies virnisti ja nosti Keikon syliinsä.
"Ja vaikka pestä hiuksesi."

Keiko nauroi epäuskoisena, vatsanpohja nipistäen ja kiersi kätensä Brianin niskalle.
"Onko hetkiä, jolloin sinä et ole hävytön mies, rakkaani?" hän vetosi ja painoi suudelman miehen poskelle.

"Ei." Mies myönsi nauraen ja asteli yllättävän sulavasti keiko sylissään kylpyhuoneeseen.
"Joko teen tai ajattelen hävyttömiä. Paitsi silloin klun todella, todella yritän."

"Minä rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet", Keiko vakuutti ja sipaisi hopeisia hiuksia, "hävyttömänä hopeakettuna."

Brian nyrpisti nenäänsä hymyillen ja laski Keikon alas, vääntäen suihkun päälle.
"Kettu alkaa kyllä olla tässä iässä sulavuudestani kaukana."

"Luulen, että aliarvioit itseäsi", Keiko vetosi ja kosketti miehen vatsaa, ennen kuin astui veden alle ja kasteli hiuksensa.

"Niinkö? Vaikka kieltämättä olen näppärä mies putoamaan, kiitos Mokon." Brian hymähti, päästäen shampoota käsilleen. Tällaiset hetket olivat ihania. Kaikki oli hyvin.

"Jos näkisit itsesi, niin kuin minä näen sinut, sinunkin polvesi kävisivät heikoiksi", Keiko vakuutti ottaen saippuaa käsiinsä ja hieroi sitä miehen iholle hellin käsin.

Brian naurahti kädet shampoossa, päättäen olla välittämättä itseään pesevästä naisesta. Hänhän oli luvannut pestä tuon hiukset.
"Katselen mieluummin sinua omin silmin."

Keiko pudisti miehelle hymyillen päätään ja antoi kuuman veden helliä ihoaan.
"Ja sinäkö et olisi sulava?"

"En sulava tavalla jonka katselusta nauttisin." Brian huomautti hymyillen. Keiko oli. Oikein ihana.

Keiko ohjasi Brianinkin paremmin veden alle antaen suihkun huuhtoa pois saippuaa.
"Onneksi minä nautin."

Brian naurahti käheästi naisen sanoille ja pudisteli päätään.
"Onneksi. Olisi kamalaa jos et." Käsi juoksi väkisin pitkin Keikon selkärankaa, sormien unohtuessa välillä piirtämään kuvioita iholle.

Tummat silmät siristyivät hymystä. Vatsanpohjaa nipistävät väreet kulkivat alas selkää sormien mukana, ja Keiko antoi käsiensä siirtyä Brianin kyljille kurottuessaan varpailleen, jotta saattoi painaa suudelman miehen huulille.
"Sinä olet pysäyttää sydämeni yhdellä hymyllä, hopeakettuni."

Brian nojautui vastaan, jotta Keikon ei tarvitsisi kurotella niin paljon.
"Mitähän sinä luulet minulle tekeväsi?" Hän kysyi hymyillen pehmeästi.
"Väsyttääkö?"

Keiko nauroi ja painoi uuden suudelman miehen huulille, upottaen sormensa märkiin, harmaisiin hiuksiin.
"Ei – mutta olen melko varma olevani unessa."

Brian pudisteli kevyesti päätään. Siinä suihkun alla oli hyvin mukavaa.
"Et ole. Tämä on ihan totta. Pitääkö minun... nipistää uudelleen?"

Keiko soi miehelle valovoimaisen hymyn ja pyyhkäisi märkiä hiuksia pois kasvoiltaan. Tämä tuntui epätodellisen ihanalta – hän ei ollut kuvitellut, että hänen elämässään tapahtuisi tällaisia asioita. Brianin kaltaista miestä polvistumassa kirsikankukkien meressä.
"Ehkä", hän vastasi ja ojensi miehelle käsivarttaan.

Brian ei tyytynyt ottamaan käsivarresta kiinni. Mies nosti tuon itsensä ja seinän väliin, hajareisin syliinsä.
"En kai minä nyt oikeasti sinua nipistäisi?"

Vatsanpohjasta nipisti niin, että se tuntui polvissa saakka. Laatat olivat viileitä selkää vasten, mutta Brianin kosketus sai ihon polttamaan.
"En tiedä", Keiko vastasi hymyillen ja suki hellästi miehen hiuksia, nojautuen painamaan suudelman miehen huulille.
"Sinä yllätät minut jatkuvasti."

"En, kun voisin tehdä jotakin paljon miellyttävämpää." Brian mutisi hiljaa, pidentäen suudelmaa. Lämmin vesi tuntui viileältä kun veri ihon alla kiehui Keikon läheisyydestä.

Keiko kiersi jalkansa kevyesti Brianin ympärille sydän levottomana lepattaen ja näykkäsi miehen alahuulta.
"Niinkö?" hän kysyi ja kallisti päänsä niin, että saattoi hamuta lämmintä kaulansyrjää ja painaa hampaansa sitä vasten.

"Todellakin." Brian murahti pehmeästi kun hampaat painuivat ihoa vasten. Hän halusi Keikon lähelle, niin paljon lähemmäs. Uudelleen. Nainen oli hänen kihlattunsa, kai sitä sai haluta?

Murahdus sai vatsanpohjan nipistämään uudelleen, ja Keiko tukisti harmaita hiuksia hellästi. Hänen kihlattunsa, mikä ihana, uskomaton ajatus. Hän näykkäsi kaulansyrjää toistamiseen ja puri sitten kevyesti miehen hartiaa, halaten tämän lähemmäs itseään.

Ilmeisesti Keikolla ei ollut mitään läheisyyttä vastaan. Suihkussa vain oli se huono puoli, että siellä oli hankala pysyä pystyssä kun keho valui raukeaksi. Ei hän onneksi kaatunut.

Keiko epäili vahvasti kykyään pysyä jaloillaan. Hän kiersi käsivartensa tiukemmin Brian niskalle ja antoi päänsä levätä miehen kovia kokenutta hartiaa vasten. Joku päivä hänen hampaanjälkensä jäisivät siihen kuin tatuointi.
Sormet sukivat hajamielisellä hellyydellä harmaita hiuksia.

Ne taisivat olla siinä jo, aina vaihtelevassa kohdassa. Noh, eipä kukaan Brianin hartiaa nähnyt. Mies painoi suukon keikon poskelle ja hymähti.
"Olen niin onnellinen että sanoit kyllä."

"Olen niin onnellinen, että kysyit", Keiko vastasi ja yritti kasata itseään, etteivät hänen polvensa pettäisi. Hän tarjoutui laskemaan jalkansa lattialle, mutta ei halunnut jättää halausta.

Brian laski Keikon alas, pitäen tuon käsiensä suojissa.
"Olisin hullu jos en."

Keiko hipaisi miehen rintaa nenänpäällään.
"Luulen, rakas, että olet melkoinen mielipuoli jo", hän vastasi ja silitti Brianin selkää.

"No mutta huonolla tavalla."Brian huomautti hellästi.
"Sinä nyt ajat miehen hulluksi milloin tahansa."

Keiko naurahti ja painoi suudelman lämpimälle rinnalle.
"Sinä olet mahdoton mies", hän muistutti ja kallisti sitten päänsä taakse suihkun alle, jotta saattoi huuhtoa hiuksensa.

"Nautin siitä." Brian huomautti hymyillen.
"Ja rakastan jokaista hetkeä mahdottomuudestani."

Keiko nauroi ja puristi vettä hiuksistaan. Niin hänkin rakasti, vaikka Brian tuntui joskus todella olevan mielipuoli. Kermavaahtoineen päivineen.
"Luulen, että minun on siirryttävä takaisin sänkyyn. Taisit viedä minulta jalat alta."

"Niinkö? Ehkä nyt annan sinun levätä." Brian nauraht ja otti pyyhkeen naulakosta, ojentaen sitä Keikolle. Hän kumartui naisen korvaan.
"Hääyönä en."

Polvet notkahtivat varmasti. Keiko laski kätensä seinää vasten, kosketti punehtuvaa poskeaan ja kiersi pyyhkeen ympärilleen. Hän olisi heistä se, joka saisi sydänvian.
"Eri asia, annanko minä sinun levätä", hän totesi kasattuaan itsensä, hipaisi

"Kuten totesit, minä olen meistä se mahdoton." Mies huikkasi hymyillen keikon perään. Hän tuli itse kylpyhuoneesta partakone kädessään ja pyyhe lantiolla.
"... pitäisikö minun ajaa sänki pois?" Olisiko se siistimmän näköistä Keikon vanhempien edessä?

Keiko oli kellahtanut selälleen sängylle, edelleen pörheään pyyhkeeseen kääriytyneenä. Sydän hakkasi edelleen. Hän kohotti päätään ja suli hymyyn.
"Ei. Minä rakastan sänkeäsi."

"En näytä vanhempiesi mielestä kodittomalta pummilta?" Mies kysyi hymyillen ja unohtui katselemaan sängylle kellahtanutta naista.
"Jestas olet kaunis."

Keiko räpäytti häkeltyneenä kohteliaisuudesta ja nauroi sitten lämpimästi, onnellinen lepatus vatsassaan.
"Minusta näytät jumalaiselta hopeaketulta", hän vetosi ja antoi päänsä vajota takaisin patjaa vasten.
"Ja rakastan sitä, miltä sänkesi tuntuu."

Brian kohotti toista kulmaansa, hymyillen vinosti?
"Niinkö? Tuntuu missä?" Hävytön, käytöstavaton ketku.

Keiko kallisti päätään ja katsahti miestä epäuskoisena.
"Tule lähemmäs, niin tukistan sinua", hän vetosi ojentaen kättään.
"Ihollani, sinä hävytön kettu."

Brian laski partakoneen käsistään ja asteli kiltisti lähemmäs, istuen sängylle. Siinäpä tukistaisi.
"Missä kohtaa? Iho on kovin, kovin laaja käsite..."

Keiko kurottui punomaan sormensa harmaisiin hiuksiin ja tukisti terävästi, ennen kuin kellahti takaisin selälleen.
"Hävytön, hävytön mies", hän kuiskasi toruen.

Brian painui kyljelleen sängylle.
"Minä tiedän. Mitäs ajattelit tehdä asialle?"

"En tiedä", Keiko vastasi katsellen miehen kasvoja ja ojensi kätensä silittämään sänkistä poskea.
"Mitä sinä haluaisit sille tehtävän?"

Brian vain hymyili pehmeästi, lempeyttä ruskeissa silmissään.
"Olen utelias odottamaan mitä koet tarpeelliseksi tehdä sille vai hyväksytkö kohtalosi hävyttömän miehen kihlattuna ja vaimona."

Hymy kosketti Keikon vinoja, tummia silmiä.
"Luulen, että mikä tahansa yritys näpäyttää sinua olisi vain mieleesi", hän pohti upottaen sormensa harmaisiin hiuksiin.

"Olet aivan oikeassa." Brian myönsi vallattomasti hymyillen.

"Mutta toisaalta minä teen kovin mielelläni asioita, jotka ovat mieleesi", Keiko jatkoi pohtien ja setvi kosteita hiuksia.

"Sen olen huomannut." Brian vastasi hellästi hymyillen.

"Asetat minut vaikean valinnan eteen", Keiko vastasi ja huoahti haikeasti, kohottaen katseensa kattoon. Sykkeessä tuntui viipyvän edelleen epäuskoinen, onnesta melkein kipeä lepatus.

"Minä tiedän ja ehkä nautin siitä." Brian huomautti hymyillen.
"Pitäisi ehkä käydä nukkumaan."

Keiko katsahti Briania silmäkulmastaan lämpöä silmissään ja sipaisi miehen poskea.
"Nuku vain, rakas."

"Sinunkin pitäisi." Brian huomautti, hakien kyllä hyvää asentoa. Samalla hän tarjosi naiselle kainaloaan.

"Voin valvoa untasi", Keiko lupasi käpertyen miehen kylkeen. Hänen sydämensä lepatti niin ja ajatukset lensivät kurittomina, että ajatus nukahtamisesta tuntui absurdilta.

"Mutta sinun pitää olla pirteä vanhempiesi luona huomenna." Brian hipaisi huulilla Keikon ohimoa.

"Minä olen", Keiko lupasi hiljaa naurahtaen ja silitti miehen vatsaa. Mikään tuskin saisi hänen jalkojaan koskettamaan maata.
"Nyt – nuku vain."

Brian ynähti pehmeästi ja valui uneen. Hän oli jännittänyt tätä monta päivää ja se väsytti. Kutem myös pari lasia alkoholia.

Lauantai 7. huhtikuuta 2018, aamu

Yö oli muuttunut sinisestä kalpeaksi ja vähitellen päivänvalo oli täyttänyt hotellihuoneen. Madridista ostettuun kauluspaitaan pukeutunut Keiko oli kadottanut ajantajunsa asetuttuaan upottavalle matolle ikkunan ääreen meditoimaan joogan kautta, vaihtaen asentoa pehmeällä äänettömyydellä. Hän ojensi kädet eteen suoristettujen jalkojen yli paschimottanasanaan ja siirtyi sitten vrishchikasanaan, jossa nosti itsensä keskittyneessä tasapainossa käsivarsilleen ja kohotti itsensä ilmaan, jalat selkää kohti koukistettuina. Liian suuri paita oli haudata hänet sisäänsä, mutta ruusukultainen kihlasormus oli edelleen paikallaan nimettömässä ja sai hänen sydämensä lepattamaan.

Aamujooga oli jotakin mitä Brian ei käsittänyt. Hän venytteli tavallisesti mielellään, mutta siihen se jäi. Ja nyt kun hän havahtui, ei tosiaan kiinnostanut edes lähteä juoksemaan. Brian nousi istumaan sängylle ja katsomaan Keikoa.
"Olet hullu, rakas." Mies naurahti ääni unesta käheänä.

Keiko suli hymyyn kuullessaan Brianin äänen ja katsahti miestä käsivarsiensa lomasta laskeutuessaan bakasanaan, jossa koukisti jalat alleen ja kannatteli itseään käsivarsiensa varassa.
"Nukuitko hyvin?"

Brian vain pudisteli päätään. Hullujen hommaa totisesti.
"Tietenkin. Siihen asti kun sinä liukesit lattialle olemaan äärimmäisen vetävä."

Keiko nauroi, onnellinen, epäuskoinen nipistus vatsanpohjassaan ja yritti hengittää syvään säilyttääkseen keskittymisensä. Saiko Brian käsivarretkin tuntumaan huterilta polvien ohella?
"Ehkä sinunkin pitäisi kokeilla."

Brian katseli hetken ja virnisti vinosti noustessaan seisomaan.
"Ehkä minä kokeilen." Bokserit yöllä jalkaansa vetänyt irlantilainen asteli Keikon vierelle ja häpeilemättä kaappasi tuon syliinsä.

Huone kiepahti villisti, kun Keiko löysi itsensä Brianin sylistä. Hän nauroi ja kiersi käden miehen niskalle.
"Kuule", hän vetosi tummat silmät lämmöstä siristyen, "ehket aivan hahmottanut joogan ajatusta."

"Hahmotin sen loistavasti." Mies kaatui selälleen sängylle Keiko mukanaan. Kädet tukivat naista kyljistä ja tuki tuon lantion polviinsa.
"Parijoogaa?"

Hymy nyki naisen suupieliä.
"Parijoogaa?" hän toisti.
"Ehkä voit opettaa minua."

"Mmmhmm. Parijoogaa. Ja olisikohan opetustuokio nyt sopiva kun pitäisi pukeutua ja lähteä aamiaisen kautta vanhemmillesi?"

"Se ei ole tuttu laji", Keiko vastasi silittäen Brianin poskea ja sen hopeista sänkeä.
"Kauanko sitä varten tulisi varata aikaa?"

"Mitä varten?" Irlantilainen siristi silmiääm hymyillen.
"Aamiaisellekin pitäisi, ellet oleta äitisi ruokkivan meitä. Ja olevan myrkyttämättä minua."

"Parijoogaa varten", Keiko vastasi.
"Mutta ehkä olet oikeassa, ja kannattaa pukeutua ja lähteä aamiaiselle."

"...Vai ostaako sämpylän kahvilasta matkalla?" Brian virnisti leveästi.

"Sekin on vaihtoehto", Keiko lupasi.
"Ja äitini aivan taatusti ruokkii sinut. Todennäköisesti loukkaantuu, mikäli torjut hänen ruokansa."

"Kiitos varoituksesta." Brian totesi hymyillen hellästi.
"Eli ehkä puemme ja käymme jossakin kivassa kahvilassa kahvilla?"

"Se kuulostaa hyvältä suunnitelmalta", hän vastasi, painoi suudelman miehen poskelle ja kohottautui ylemmäs.
"Nousemmeko?"

Brian nyrpisti nenäänsä mutta päästi Keikon kauemmas.
"Hmmmh. Odota vain kun olemme kotona."

Keiko kohottautui jaloilleen ja venytteli käsiään notkeasti kattoa kohti.
"Sittenkö näytät minulle parijoogaa?" hän kysyi hymyillen ja kumartui poimimaan mekon laukustaan.

"Jep. Sängynpäädyn seinää vasten." Brian nousi kaivamaan puhtaat housut.
"Kolmesti."

Keiko räpäytti muutaman kerran ymmärtäessään, mitä Brian sanoi ja kosketti punehtuvaa poskeaan. Oh. Polvet tuntuivat notkahtavan.
Hän pujotti vaaleanpunaisen, polvimittaisen mekon päänsä yli ja kurottui sitten hipaisemaan Brianin huulia omillaan, ennen kuin halasi itsensä hetkeksi kiinni mieheen.

Hän ei aikonut hävetä. Kai sitä mies sai puhua rivoja tulevalle vaimolleen? Se sai ajatukset hihkaisemaan. Tuleva vaimo.
Brian hymyili leveästi ja halasi yksikätisesti Keikoa.
"Liikaa heti aamusta?" Huvittuneisuus kuulsi äänestä ja silmissä tuikki.

Keiko hautasi kasvonsa hetkeksi Brianin rintaan ja kurottui sitten painamaan suudelman miehen kaulalle.
"Ehkä, ehkä ei", hän kuiskasi, näykkäsi miehen kaulansyrjää ja siirtyi sitten kauemmas vetämään kiinni mekkonsa vetoketjua.

Hiljainen murahdus pääsi ilmoille.
"Oletpas sinä reilu." Mies huomautti, hyrähtäen samalla kun kääntyi vetämään laivastonsinisen kauluspaidan päällensä, niiden harmaiden housujen kaveriksi.
"Käykö tämä?"

Keiko katsahti miestä olkansa yli ja tunsi vatsansa nipistävän.
"Sinä näytät hyvin komealta", hän vastasi ja veti sukkahousut mekon alle, ennen kuin pujotti jalkansa korkeakorkoisiin nilkkureihin. Niin komealta, että hänen polvensa olivat huterat.
"Jännittääkö sinua?"

Brian veti ruskeaa (siistimpää) nahkatakkia ylleen. Hän oli valinnut myöhäisen uloskirjauksen, joten tavarat voisivat odottaa täällä. Hän hieraisi sormusta hymyillen.
"Jännittää."

"He tulevat rakastamaan sinua", Keiko vakuutti ja kurottui puristamaan miehen kättä, ennen kuin sukaisia tummia hiuksia korvansa taakse ja pujottautui tummansiniseen trenssitakkiin.
"Sinä teet minut sietämättömän onnelliseksi, ja se yksinään olisi tarpeeksi."

Brian hymyili hellästi, tarkisti että avainkortti, lompakko ja puhelin oli mukana, avaten Keikolle sitten oven.
"Ideaa kahvilasta?"

"Strandin varrella on useampikin mukava paikka", Keiko vastasi astuessaan ulos huoneesta ja pyyhkäistessään hiuksia pois kauluksen alta.
"Voimme ottaa metron. Vanhempani asuvat Hampsteadissa."

"Opasta, seuraan sinua uskollisesti." Brian naurahti. Hän ei halunnut eksyä.

Keiko punoi sormensa Brianin sormien lomaan ja kohotti kasvonsa kohti taivasta heidän astuessaan ulos keväiseen kaupunkiin. Hän johdatti miehen lähimmälle metroasemalle, alas liukuportaita ja lopulta juuri laiturille saapuvaan metroon.
"Mitä sinun tekee mieli? Kahvia?"

Brian seurasi Keikoa rauhallisin, hieman lyhennetyin askelin.
"Kahvia."

Metrovaihtoa myöhemmin Keiko saattoi saattaa Brianin ylös Charing Crossin asemalta. National Gallery kohosi sen vierellä kaikessa majesteettisuudessaan, ja Keiko viittasi kohti elämää kuhisevaa Strandia.
"Ehkä löydämme täältä aamukahvin", hän sanoi johdattaessaan miehen sisään hälisevään kahvilaan ja silitti peukalonsyrjällään tämän kämmenselkää.

Brian ei voinut olla hymyilemättä. Sormus tuntui sormessa ja hymyilytti. Kaikki oli niin hyvin.
"Varmasti. En kuitenkaan tarvitse kuin mustan kahvin."

Keiko pujottautui tottuneesti ihmisten lomassa tiskille ja varmistettuaan vielä Brianin tilauksen kysyvällä katseella, osti heille suuren, mustan kahvin ja mansikkasmoothien. Hän ojensi kahvin Brianille ja viittasi miestä pujottautumaan takaisin ulos, raikkaaseen kevätaamuun.

Brian otti kahvinsa vastaan oikein onnellisena, jaksamatta tuputtaa osuuttaan rahoista takaisin Keikolle. Raikas ilma tuntui ihanalta ja mies juoksutti sormet läpi hopeisista hiuksista. Pitäisi käydä parturissa.
"Oletko ajatellut että pitäisivätkö koirat omasta pihasta?"

"Hmm?" Keiko kysyi siemaistessaan mustasta pillistä ja kohotti katseensa miehen kasvoihin heidän kävellessään kiireettä takaisin metroasemaa kohti.
"Varmasti pitäisivät. Minun pitäisi viedä niitä useammin lenkille, missä ne pääsevät vapaaksi."

Brian puristi Keikon kättä kevyesti.
"Mietin vain. Jos joskus vaikka ostaisi yhteisen paikan." Kun kerran olivat naimisiin menossa.

Keiko katsahti Briania ja tunsi sydämensä lepattavan. Uusi, yhteinen koti, jossa olisi piha.
"Niin", hän vastasi sulaen hymyyn.
"Oletko ajatellut asiaa?"

"Hieman. Koirat tykkäisivät ja olisi ehkä mukavaa jos Declanin ja Fionan käydessä et joutuisi sohvalle ja minä lattialle patjalle."

Muisto siitä, että Brian oli saanut lapsensa takaisin, sai lämmön humahtamaan hänen vatsaansa. Keiko puristi hellästi Brianin kättä.
"Missä haluaisit asua?"

"Hexhamissa? Ellet halua lyhentää työmatkaasi." Brian ymmärtäisi sen kyllä, vaikka oma kasvaisi.

"Ei, ei – Hexham on ihana kaupunki", Keiko vakuutti.
"Joten asunto, jossa on huone lapsillesi ja piha koirille?"

Brian nielaisi.
"Niin. Ehkä työhuone sinulle?"

"Oh, en tarvitse sellaista", Keiko vastasi hymyillen ja siemaisi pillistään.
"Haluaisitko sinä työhuoneen?"

"Mihin minä sellaista?" Brian naurahti hellästi.

"En tiedä", Keiko sanoi olkiaan kohauttaen ja vilkaisi värisevää puhelinta, hiljensi sen ja työnsi takaisin laukkuunsa. Hän viittasi Charing Crossin metroasemaa kohti.
"Minulla on vasta ensimmäinen koti, johon minulla on sananvaltaa."

Brian kulki asemaa kohti, hymyillen kahvimukin takana.
"Ja sinulla on tähänkin."

Keiko soi Brianille hymyn ja puristi miehen kättä laskeutuessaan metrotunneleihin.
"Millaisen talon haluaisit?" hän kysyi noustessaan Northern Linen kyytiin.

"No... Kriteerinä on oma piha ja vaikka se kolme makuuhuonetta." Brian naurahti pehmeästi.

"Se kuulostaa ihastuttavalta", Keiko vakuutti ja silitti miehen selkää metron nytkähtäessä liikkeelle.
"Onko siinä omat huoneet lapsillesi?"

Mies vilkaisi Keikoa ja hymyili vähän hermostuneena.
"Jotain sellaista."

Hermostunut sävy hymyssä sai Keikon luomaan tutkivan katseen miehen kasvoihin.
"Jotain sellaista?" hän toisti lempeällä kysyvyydellä.

"Jotain sellaista." Mies naurahti hymyillen.

Keiko soi miehelle hämmentyneen hymyn ja siemaisi smoothietaan.
"Haluatko istua? Matka on melko pitkä."

"Istutaan vain." Mies istui alas, tehden naiselle tilaa viereensä.

Keiko asettui metron penkille, suoristi helmaansa ja tunsi epäuskoisen lepatuksen sykkeessään katseen osuessa sormukseen. Olisikohan hänen pitänyt varoittaa vanhempiaan? Isän sydän ei ollut enää mitä se oli joskus ollut.
"Oletko käynyt Hampsteadissä aikaisemmin?"

Brian pyöräytti kahvimukia ja vilkaisi naista.
"Ei, en ole juurikaan viettänyt kisojen lisäksi aikaa Lontoossa."

Metro kolisi ja nytkyi kohti pohjoista, ja Keiko katseli ajatuksiinsa vaipuneena ruusukultaista sormustaan ja sen siroa timanttia. Ja nyt he puhuivat omasta talosta pihalla. Hän ei olisi voinut kuvitella tätä edellisenä syksynä, kun syöksyi Newcastlen yöhön paljain jaloin, sydän korvissa hakaten ja veri suussa maistuen.
"Vain yksi pysäkki enää", hän sanoi havahtuessaan kuulutukseen.

Se talo olisi ihana. Ihana paikka pitää koiria. Vain koiria Brian, sinulla on jo kaksi lasta etkä ole heillekään ollut isä vuosiin. Keskity heihin.
Brian katseli vain rauhallisena ympärilleen. Jännittiköhän Keikoa kovasti?
"Oh, selvä. Jännittääkö?"

"Hmm? Ei", Keiko nauroi ja silitti Brianin kättä noustessaan ylös.
"Minä tiedän, että he tulevat rakastamaan sinua", hän vakuutti ja astui ulos metrosta lähtien portaisiin.

Brian astui metrosta ulos ja heitti tyhjän mukin roskiin. Hän tarttui Keikoa kädestä, hymyillen.
"Olet suloisen varma."

"Totta kai olen varma", Keiko vastasi johdattaessaan Brianin ylös metroasemalta ja korttelin ympäri. Ikedojen talo oli pikkuruisella, mukulakivetyllä kadulla, eriparisten rivitalojen rivistössä. Se erottui rönsyilevien, vihreiden etupihojen keskeltä japanilaisella, rakastavalla huolella vaalitulla puutarhallaan, joka oli yhtä siisti kuin talon valkoiseksi kalkittu julkisivukin.
Keiko kolkutti mustaa ovea, soi miehelle hymyn ja astui sitten halaamaan oven avaavaa, pientä, harmaahiuksista Kenjiä.
"Otōsan", hän tervehti halatessaan isäänsä ja viittasi Brianiin, vaihtaen englantiin, "tässä on Brian."

Talo oli hyvin erottuva ja siisti. Brian tunsi naurettavan pelon kytevän sisällään. Sama kuin silloin nuorena vanhemmat tavatessa.
Mahtavaa. Hän oli yhtä harmaa kuin naisen isä. Auttoi tuntemaan olonsa kolmikymppiseksi eikä seitsemänkymppinen. Irlantilainen hymyili tervehdykseksi. Ainakin hermostuneisuus pysyi piilossa, kiitos vuodet kilpaurheilijana.
"Päivää." Voisiko kääntyä ympäri? Ai ei?

"Brian, tässä on isäni, Kenji Ikeda", Keiko esitteli samalla, kun miehen tummat, vinot silmät tutkivat Briania.
"Päivää", Kenji vastasi tervehdykseen ja ojensi kätensä Brianille. Puheessa kuului edelleen vierasperäinen aksentti, melkein 40 Britanniassa vietetystä vuodesta huolimatta.
"Tulkaa sisään", mies kutsui ja väisti kapeassa eteisessä syrjään. Pieni talo oli häikäisevän siisti ja kodikas yksinkertaisessa harmoniassaan.
"Oletteko nälkäisiä?"

Mies ojensi kätensä ja kätteli takaisin. Saattoiko katse polttaa? Hän kuvitteli jo hölmöjä. Hän päästi Keikon sisään edeltä, koettaen olla olematta liian utelias. Oli huvittavan selvää mistä nainen oli perinyt siisteytensä. Hän vilkaisi Keikoa ja siirsi katseensa kysymyksen esittäneeseen mieheen.
Olipa pitkä olo. Tältäkö Artemiksesta tuntui?
"Käytännössä aina."

Kenji viittasi heidät peremmälle minimalistisesti sisutettuun olohuoneeseen, jonka matalalle sohvapöydälle oli katettu teetä ja yltäkylläinen brunssi. Keiko ohjasi Brianin istumaan vaalealle sohvalle.
"Käyn katsomassa tarvitseeko äiti apua", hän sanoi ja painoi suudelman miehen poskelle, ennen kuin katosi keittiötä kohti. Kenji istui nojatuoliin sohvaa vastapäätä ja tutki Briania hetken hiljaisuudessa.
"Tyttäreni siis asuu kanssasi."

Brian painoi kevyesti poskeaan suudelmaa vasten ja hymyili naiselle. Hän piti taktisesti käsiään ristissä niin että sormus peittyi sormen alle.
"Kyllä, muutin hänen luokseen tammikuussa." Keikon luo. Keikon oma asuntohan se oli.

Kenji nyökkäsi rauhallisesti ja vajosi jälleen hetkeksi mietteliääseen hiljaisuuteen, melkein mustien silmien katse Briania tarkkaillen.
"Ja kuinka sinä tapasit minun tyttäreni?"

Brian puri huultaan.
"Eräässä loungessa, hän oli ystävänsä kanssa. Uudelleen törmäsime kun istuimme lentokoneessa vierekkäin. Olin kisamatkalla." Eihän ajankohdalla niin väliä?

Eläkeikää lähestyvän japanilaismiehen kasvot pysyivät tulkitsemattoman levollisina, älykkäissä silmissä oli mietteliäs katse. Mutta ennen kuin Kenji ehti jatkaa, Keiko ja Misaki saapuivat keittiön puolelta. Tytärtään muutaman sentin pidemmällä, hoikalla ja konservatiivisellä siisteydellä pukeutuneella naisella oli lyhyeksi leikatut, mustat hiukset ja terävä, skeptinen katse tummissa silmissään. Silmäkulmissa ei ollut naururyppyjä, toisin kuin Kenjillä.
"Brian, tässä on äitini, Misaki", Keiko esitteli laskien pöydälle kulhon keksejä ja hipaisi Brianin olkaa, "äiti, tässä on Brian."
Misaki nyökkäsi hillitysti, tutkien Briania arvioiden siirtyessään miehensä vierelle toiseen olohuoneen nojatuoleista. Sitten naisen katse osui ruusukultaiseen kihlasormukseen.

Brian hymyili naiselle tervehdykseksi ja nyökkäsi pehmeästi. Hän taputti Keikolle paikkaa vieressään. Kiltti, istu siihen niin ehkä ei pelota ihan niin paljon.
"Mukava tavata."

Keiko istui Brianin viereen ja silitti miehen käsivartta rauhoittaen. Misaki vastasi Brianin hymyyn ilmeettömällä nyökkäyksellä. Kenjinkin katse rekisteröi nyt sormuksen.
"Oletteko te kihloissa?" mies kysyi häkeltyneenä, ja Keiko vilkaisi Briania epätietoisena, ennen kuin nyökkäsi.
"Taidamme olla", Keiko vastasi. Kenjin katse kiersi Keikosta Brianiin ja takaisin, ennen kuin harmaantunut mies nousi ylös ja astui lähemmäs, vetäen seisomaan nousevan tyttärensä halaukseen ja ojentaen sitten kätensä Brianille.
"Onneksi olkoon!"

Keikon äiti oli pelottava nainen, se piti myöntää. Harmaantunut irlantilainen vain hymyili pehmeästi naiselle, jota oli eilen kosinut, naurahtaen sanoille. Aivan kuin tuo ei uskoisi vieläkään kaiken olevan totta. Hän nousi vaistomaisesti seisomaan, kätellen Keikon isää hymyillen. Ei hän tiennyt olisiko hänen asiansa kertoa sen tarkemmin asiasta.
"Kiitos."

Keiko painoi suudelman isänsä poskelle ja istui sitten takaisin alas, kun Kenji palasi nojatuoliinsa puristettuaan Brianin kättä. Mies viittasi katettuun pöytään, ja Keiko poimi äitinsä mieliksi kupin vihreää teetä käsiinsä.
"Olen onnellinen puolestanne", Misaki sanoi hillityllä nuotillaan, tulkitsematon katse edelleen Briania tutkien.
"Ehkä nyt suot meille vihdoin lapsenlapsia."

Nirson miehen ei ollut koskaan helppo syödä vieraissa paikoissa, saatika sitten paikassa, jossa kieltäytyminen voisi loukata tulevaa anoppia, mutta väärä ruoka-aine viedä päivystykseen.
Kysyisikö hän ennemmin pähkinöistä kuin puhuisi lapsista?
"Anteeksi, en haluaisi olla epäkohtelias, mutta onko jossakin pähkinää? En haluaisi kokeilla Lontoon sairaaloita."

Äidin vetoamus sai Keikon käpertymään pienemmäksi, kuin paino olisi musertanut hartioita alas. Sydän hakkasi levottomana korvissa, mutta Misaki käänsi huomionsa takaisin Brianiin ja pudisti päätään.
"Ei pähkinää", nainen totesi, ja Kenji kosketti vaimonsa kättä.
"Oletteko jo päättäneet ajankohdan häille?"

Brian koetti valikoida jotakin mikä näytti vähiten epäilyttävältä ja kietoi käden keikon selän taakse.
Ei hätää, ei heidän olisi pakko ja Keiko voisi vaikka syyttää häntä steriiliksi jos siltä tuntui.
"Kosin vasta eilen." Jos se mihinkään vastasi.

"Oh", Kenji vastasi yllättyneenä ja tutki lempein silmin tyttärensä kasvoja.
"Onnittelut ovat siis harvinaisen paikallaan", mies vastasi vierasperäinen aksentti äänestä vahvana läpikuultaen. Keiko soi Brianille hämillisen hymyn silmäkulmastaan ja silitti miehen reittä.
"Aiotteko asettua pohjoiseen?"

Brian vilkaisi Keikoa. Niin, asettuisivatko he? Ehkä hän voisi saada työnsä etelään. Jos olisi pakko.
"Aiommeko?" Hämillinen katse Keikoon.

"Uskoisin meidän viihtyvän Hexhamissa", Keiko vastasi suoden Brianille hymyn.
"Se tuntuu kodilta."

Se helpotti hieman. Keiko tuntui viihtyvän. Hän halusi tuon viihtyvän.
"Ainakin sinulla tuntuu olevan paljon ystäviä siellä." Ei olisi tylsää kun hän oli poissa.

"Se on hyvin kaukana", Misaki totesi hillitysti. Keiko siemaisi teetään.
"Me viihdymme siellä. Olette tervetulleita käymään", hän sanoi ja tunsi olonsa aina hieman paremmaksi kohdatessaan isänsä lempeän hymyn ja lämmön tummissa silmissä.
"Keiko sanoo, että olet ratsastaja, Brian?"

Brian nielaisi suunsa tyhjäksi. Hän saattoi kotona puhua ruokaa poskessa, mutta ei täällä.
"Kilpailen rataesteillä, Irlannille."

Kenji katsahti tytärtään hienovaraisella huolestuneisuudella, ja Keiko silitti Brianin käsivartta.
"Brian on hyvin lahjakas ja hyvin kiireinen, ja siksi emme voi viipyä kauaa", Keiko vastasi. Brianin ei tarvitsisi joutua ristikuulusteluun. Se oli jätetty väliin, kun hän alkoi tapailla Tarquinia, ja nyt vanhemmat tuntuivat toivovan voivansa korjata virheensä.

Brian katsoi Keikoa hämmentyneenä. Tyhmä mies ei tajunnut naisen suunnitelmaa.
"Eihän meillä nyt hätä ole?" Nainen voisi viettää aikaa vanhempiensa kanssa? Kyllä iso mies pärjäsi.

"Mukava kuulla. Näemme sinua niin kovin harvoin", Misaki totesi, ja Keiko pyöritteli teekuppia levottomana.
"Ehditkö sinä pitää huolta tyttärestämme, Brian?" nainen jatkoi ja käänsi läpitunkevan, mustan katseensa mieheen.

Hän vilkaisi Keikoa. Olikohan se ollut väärin, halusiko tuo nopeasti pois? Yksinkertainen mies oli solmussa.
Keikolla oli selvästi joskus isänsä katse, kun nainen päätti jotain.
"Haluaisin sanoa että ehdin." Ei siitä varma voinut olla.
"Ja työni on melko joustavaa." Tavallaan.

"Haluaisit sanoa?" Misaki toisti terävä välkähdys silmissään, ja Keiko katsahti äitiään vetoavasti.
"Aviomiehen tehtävä on huolehtia perheestään", nainen jatkoi kulmat ankaran asteen kurtistuen.

Kiitos muistutuksesta, hän oli ollut siinä ensimmäiselläkin kerralla niin hiton hyvä.
Ei, Keikon äiti ei tiennyt ja ajatteli vain lapsensa parasta.
"Aina on parannettavaa. Ja Keiko myös huolehtii hienosti kaikesta kun olen poissa. Minä voin sitten vain hemmotella koirat piloille."

"Jätätkö hänet yksin myös lasten kanssa?" Misaki kysyi, ja Kenji loi paheksuvan katseen vaimoonsa. Keiko liikahti tuskastuneena.
"Äiti", hän vetosi.

Brian meni selvästi hämilleen.
"Emme ole varsinaisesti puhuneet lapsista. Tai sitten minä en taas vain muista..."

"Mitä sinä olet suunnitellut tulevaisuutta varten?" Misaki kysyi kulmat asteen lisää kurtistuen.
"Aiotko sinä pitää huolta minun tyttärestäni vai onko tämä keski-iän kriisi?" Kysymys sai Keikon henkäisemään kauhistuneena.
"Teishi shite kudasai!" hän vetosi.
"Watashi wa, kare o aishiteimasu."

Brian räpäytti silmiään. Keski-iän kriisi?
"... Olen vasta hieman yli kolmekymmentä." Samalla hän hapusi Keikoa viereensä.
"Rakas, ei se mitään." Olihan hän vähän toivoton.

Keiko puristi Brianin kättä ja tuijotti äitiään rintakehä levottoman hengityksen tahdissa kohoillen, kun Misaki loi Brianiin skeptisen katseen kuin yrittäen päätellä valehteliko mies iästään. Miksi hänen vanhempansa olivat nielleet sokeasti kaiken, mitä Tarquin oli sanonut?
"Haluamme vain, että tyttäremme on turvassa ja onnellinen", Kenji sanoi sovitellen.

"Varhainen harmaantuminen." Mies tarjosi selitykseksi Misakin epäilevän katseen alla.
"Ja minä yritän että hän olisi kanssani sitä."

"Rakastan häntä", Keiko puuttui puheeseen, "arvostan huolenpitoanne, mutta Brian tekee minut hyvin onnelliseksi." Misakin ilmeettömyys ei muuttunut, mutta Kenji soi tyttärelleen hellän hymyn.

Irlantilainen hymyili Keikolle hellästi, hipasten tuon hiuksia korvan taakse. Voi Keikoa, kaikki oli hyvin.
Kai, vaikka hän ei ymmärtänyt mitä tuo oli äitinsä kanssa puhunut.

"Ja toivon, että tulette käymään luonamme Hexhamissa", Keiko jatkoi.
"Katselemme taloja kevään aikana. Uskon, että tekin pitäisitte siitä kaupungista."

Brian hymyili Keikolle.
"Ihanan rauhallista."

Keiko laski teekuppinsa takaisin pöydälle.
"Se on kuitenkin melko kaukana, joten meidän on aika tehdä lähtöä", hän sanoi pehmeästi ja nousi ylös. Brian oli saanut kestää tarpeeksi ristikuulustelua yhdelle päivälle.

Brian seurasi esimerkkiä ja nousi seisomaan. Oliko tämä ollut huono idea?
"Oli mukava tavata." Mies vakuutti Keikon vanhemmille, haroen kevyesti hiuksiaan.

Keiko astui halaamaan ensin isäänsä, joka sulki tyttärensä tiukkaan halaukseen ja painoi suudelman tummiin hiuksiin, ja sitten äitiään, joka tutki Briania edelleen skeptisin, mustin silmin.
"Kyllä, mukava tutustua sinuun, Brian", Kenji sanoi ja ojensi kätensä miehelle.
"Tulkaa käymään jälleen, kun olette Lontoossa."

Brian pysytteli kiltisti parin askeleen päässä. Jokin Misakissa kertoi ettei hänestä oikein pidetty, ei ainakaan vielä.
"Siitä teidän pitää varmasti puhua Keikon kanssa." Hän totesi naurahtaen. Keiko toisi hänet käymään jos haluaisi.

"Totta kai tulemme", Keiko vastasi painaen kohteliaan suudelman äitinsä poskelle, ennen kuin tarttui Brianin käteen ja johdatti miehen eteiseen.
"Turvallista kotimatkaa", Kenji toivotti seuraten heitä saattaakseen heidät ulos.

Brian seurasi Keikoa eteiseen, auttaen tuolle takin päälle ja heitti omansa huolettomasti olan yli.
"Kiitos." Ulkona hän saattoi vetää henkeä kun ovi sulkeutui. Miten pieni nainen saattoi olla niin pelottava?

Keiko puristi Brianin kättä, heilautti kättään olohuoneen ikkunalle ja lähti sitten takaisin kohti korttelin takana olevaa metroasemaa.
"Olen pahoillani. En ajatellut, että... Olethan sinä kunnossa?"

Mies vilkaisi Keikoa ja hymyili tuolle hellästi.
"Olen. Olen kunnossa, vaikka äitisi onkin pelottava."

"Olen pahoillani, että hän puhui sinulle niin", Keiko vetosi ja katsahti Briania huolissaan.
"He olivat aina täysin Tarquinin lumoissa. En koskaan kuvitellut, että äitini käyttäytyisi nyt näin."

"Se on enemmän kuin ymmärrettävää että hän käyttäytyi nyt niin. Ja näytänhän minä vanhalta." Brian naurahti päätään pudistellen.
"Pitäisikö ajaa sänki pois?"

"Ei", Keiko protestoi ja silitti miehen kämmenselkää peukalollaan.
"Sinä näytät ihanalta, rakas. Äitini on vain hieman... Teräväsanainen."

"Harva tämän ikäinen mies on vielä täysin harmaa." Hän huomautti hymyillen.

Keiko kääntyi Briania kohti metron liukuportaissa ja kurottui painamaan suudelman miehen kaulalle.
"Ja minä rakastan hopeisia hiuksiasi", hän vetosi koskettaen niitä hellin sormin.

Se sai hymyilemään leveästi.
"Olet ihana. Ja vanhempasikin olivat suloisia."

"He tulevat rakastamaan sinua", Keiko vetosi ja johdatti Brianin mukanaan metroon. Hän kiersi sormensa tangon ympärille ja nojautui kevyesti miehen rintaa vasten metron nytkähtäessä liikkeelle.

Brian halasi toisella kädellä mielellään Keikon lähelleen.
"Ja siihen asti kestän äitisi pelottavan katseen."

Keiko nojasi päänsä Brianin rintaan ja kiersi kätensä miehen vyötärölle.
"Hän piti minut ja sisareni aisoissa yhdellä katseella", hän sanoi muistellen lapsuuttaan. Lämpimät muistot liittyivät enemmän isään kuin paheksuvaan äitiin.

"En ihmettele. Minä pysyisin edelleen aisoissa sillä katseella." Hrh. Pelottava.

"Mutta minä rakastan sinua", Keiko muistutti ja kurottui varpailleen painamaan suudelman miehen leukaperälle.
"Ja luulen, että haluaisin rakastaa sinua, kun pääsemme kotiin", hän kuiskasi pehmeästi korvanjuureen, sipaisten hopeisia hiuksia.

Se sai toisen kulman kohoamaan hieman.
"Oh? Niinkö?"

"Ehkä", Keiko vastasi suoden miehelle pehmeän hymyn ja sipaisi hopeisia hiuksia uudelleen.

Brian halasi Keikoa lähemmäs itseään.
"Vahva ehkä vai kyllä?"

Keiko tutki miehen kasvoja ja kiersi kätensä tämän vyötärölle.
"Pitäisitkö sinä siitä?"

"Sinusta rakastamassa minua? Se on suosikkini." Hän naurahti pehmeästi.

Keiko kätki hymynsä Brianin paitaan ja halasi miestä tiukemmin.
"Sitten se on kyllä", hän vastasi. He voisivat hakea matkatavaransa hotellilta ja siirtyä sitten lentokentälle.

"Eikö se ole tarpeeksi selvää? Minä kosin sinua, kultaseni." Brian muistutti hellästi.

Muisto sai Keikon hymyyn epäuskoisen, onnellisen hehkun. He olivat kihloissa. Kirsikankukkien vaaleanpunainen meri tuntui enemmän unelta kuin todellisuudelta.
"Niin teit", hän vastasi ja tarttui Brianin käteen, kun he lähtivät kohti kotia.