Apua vastaanotetaan

"Etkö ole aiemmin ollut tekemisissä niin pienten kanssa?", Danno kysyi. Vai oliko kummipoika vain poikkeus, jos Miyato ei muuten välittänyt lapsista. Useimmillehan se oli oma lapsi, josta pidettiin ja muut olivat ärsyttäviä. Mahtoiko nuorempi toivoa omia lapsia?
"Ei mene, voit olla rauhassa. Kaikki on luottamuksellista ja meillä on täällä ehdoton vaitiolovelvollisuus", Danno vakuutti. Ei ollut hänen asiansa ilmoittaa aikuisen miehen työpaikalle, että tuolla oli lääkeongelma.

"En ole ollut."
Ei lähipiirissä ollut koskaan ollut niin pieniä lapsia. Hän vilkaisi kelloa ja kiitti luojaa siitä että oli vapaapäivä.. Tämän jälkeen hän halusi nukkumaan takaisin.
"Hyvä. En haluaisi joutua myöntämään vanhemmillenikin että menetin työni."

"Vanhemmistasi puheenollen, voimmeko vaihtaa heistä muutaman sanan? Onko sinulla muuten sisaruksia?", Danno kysyi. Miyaton ongelmat eivät olleet perhesuhteet, mutta joskus tunne-elämän solmuja löytyi yllättävistä paikoista.
"Kasvoit siis Amerikassa. Millainen lapsuus sinulla oli?"

Eivät vanhemmat olleet ongelma, tavallaan. Miyaton isä oli kuitenkin japanilainen ja siinä kulttuurissa kunnianhimo oli hyvin tiukassa. Kai hän tavallaan koki tuottaneensa isälleen pettymyksen valitessaan kilparatsastuksen ja sitten epäonnistunut vielä siinäkin.
"Ei ole, olen ainoa. Ihan... Ihan hyvä? Ei minulta puuttunnut mitään ja vanhempani olivat läsnä."

Mutta Miyatohan oli vielä niin nuori. Tuolla olisi hyvin aikaa tehdä vielä mitä tahansa elämällään, se ei suinkaan ollut vielä ohi. Eihän tuo ollut kuin hieman päälle 20-vuotias. Danno kirjoitti muutaman sanan ylös ja laski vihon käsistään. Hän otti siemauksen vettä.
"Millaiset välit sinulla oli heihin? Vanhempiisi siis", hän kysyi vielä. Tuntui, että nuorempi hieman vältteli aihetta. Tai sitten tuo ei ymmärtänyt, miksi aiheesta piti puhua.
"Millaista oli asua siellä?"

Ei Miyato oikein ymmärtänytkään. Hän oli tottunut puhumaan onnettomuudestaan ja sen tuomista tuntemuksista, ei siitä millainen lapsuus hänellä oli ollut. Sitä piti oikein miettiä.
"Hyvät? Äitini on vähän jokapaikan hössöttäjä nyt vanhemmiten, mutta sekin ärsyttää vain harvoin. Isäni taas on japanilaisittain aika... Kurinalainen. Tiedän kyllä että hän välittää, mutta kunnia ja kuri on hänelle suuressa roolissa."
Eikä poikansa oikeastaan aina osoittanut merkkejä kummastakaan, krhm.
"Phoenixissa oli mukavaa. En olisi muuttanut pois jos sieltä olisi helpompi kilpailla suurissa kilpailuissa. Nyt ehdin viimeksi tekemään kotini tänne, joten palasin mielelläni Englantiin. Minulla ei ole kauheasti ystäviä tai edes tuttuja Amerikassa, saatika Phoenixissa."

Danno olikin pohtinut, mistä Miyaton nimi ja silmien muoto olivat peräisin. Japanilainen isä selitti paljon siitä asiasta.
"Millä tavalla se näkyy elämässäsi? Isäsi kurinalaisuus, tarkoitan", Danno kysyi. Vaikkei Miyato itse ymmärtäisi asian merkitystä, joskus oli kuitenkin hyväksi takertua niihinkin asioihin, jotka eivät vaikuttaneet tärkeiltä.
"Olet ilmeisesti ratsastanut kauan? Pystytkö enää ratsastamaan lainkaan?"

Miyaton piti oikein miettiä hetki. Miten isän asenne näkyi hänen elämässään? Liian vähän, jos isältä kysyttiin.
"Mmm... En tiedä. En ole ajatellut asiaa? Kai se... Hän toivoi että opiskelisin mahdollisimman pitkälle ja yrittää aina saada minut menemään sieltä missä aita on korkeimmalla. Tiedän että hän pettyi hieman kun valitsin kilparatsastuksen jatkokouluttautumisen yli ja tyydyin vain alimpaan tutkintoon yliopistosta. Ja se kuri, no, piti käyttäytyä hyvin. Kunnioittaa vanhempia ja sellaista. Ei nyt mitään kamalan hankalaa, mutta lapsesta asti tiesin katseesta kun tein jotakin väärällä tavalla vaikkapa kylässä. Ja olen istunut ponin selässä ennen kuin osasin kävellä ilman tukea. Voin ratsastaa vielä kevyesti, nyt jo hieman enemmän kuin vasta aloitellessani ratsastusta kuntoutuksen jälkeen. Ja se vaatii tietysti hevoseltakin enemmän, joten sen pitää olla tottunut."

"Näyttikö isäsi pettymyksensä sinulle?", Danno kysyi. Aihe kiinnosti häntä siinäkin mielessä, että joskus tuli pohdittua omien tyttärien tulevaisuutta. Toki isänä tahtoi lapsilleen vain parasta elämään, mutta toisaalta noiden tulisi saada valita itse. Joskus oli vaikeaa olla vanhempi. Piti yhtä aikaa tukea lastensa toiveita ja unelmia, mutta sitten kuitenkin ohjata hyvään suuntaan.
"On varmasti todella rankkaa, kun elämä muuttuu niin totaalisesti niin äkkiä. Kuinka vanhempasi suhtautuivat onnettomuuteesi? Saitko heiltä tukea?"

Miyato mietti taas hetken. Oliko?
"Ei varsinaisesti. Olen joutunut ehkä perustelemaan päätöksiäni enemmän ja vakuuttelemaan. Ei hän varsinaisesti suoraan kritisoi, mutta jos ei ole selvästi mukana jossakin päätöksessäni, joudun ainakin perustelemaan sitä hänelle enemmän."
Se käsitti siis hyvin monta päätöstä Miyaton elämässä. Krhm.
"Sain, etenkin äidiltäni. Hän on entinen kenttäratsastuksen huippunimi, joten hän on läheltäkin nähnyt tällaisia tapauksia aiemmin, vaikka itse lopettikin vain omasta päätöksestään."

Miyaton puheet isästään toivat Dannon mieleen lapsuuden ja oman äidin.
"Turhan ankarat vanhemmat voivat olla suuri rasite lapselle. Toki isäsi varmasti toivoo vain parastasi, kaikki vanhemmat eivät aina osaa ilmaista sitä niin hyvin", vanhempi mies sanoi. Hän kirjoitti hetken ja katsoi nopeasti kelloa. Aikaa oli vielä jäljellä.
"Ai äitisikin on entinen ratsastaja? Anteeksi, minä en tiedä hevosista muuta kuin, että niillä on neljä jalkaa ja ne hirnuvat", Danno naurahti. Hevoset olivat vähän turhan isoja eläimiä hänen makuunsa. Eikä Miyaton puuttuva jalka varsinaisesti parantanut mielikuvaa.

"No, en ole ajatellut asiaa niin. Hän on japanilainen ja osin vähän vanhanaikaisen kasvatuksen saanut. On hän kuitenkin hyvä isä, vaikka ehkä näyttää monen silmään kovin kylmältä ja ankaralta. Olen kuitenkin saanut kotoa paljon tukea monissa päätöksissäni."
Miyato nyökkäsi, varmistaen Dannon päätelmän.
"On. Hänellä on nykyään oma tila kotonamme, jossa hän kasvattaa hevosia ja pitää valmennuskeskusta. Hän suhtautui valintaani kilparatsastajuudesta suuremmalla innolla kuin isä ja myös nyt kun valitsin olla edelleen hevosten kanssa tekemisissä psykologin työn sijaan."

"Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että hän olisi vaatinut sinulta liikaa? Tai, että hän olisi yrittänyt vaikuttaa jotenkin päätöksiisi?", Danno kysyi vielä. Hän katseli Miyatoa hetken ja kostutti jälleen kurkkuaan vedellä. Jokin flunssa yritti kai puskea päälle, kurkku kuivui koko ajan... Ei kyllä olisi innostanut jäädä sairaslomalle.
"On varmaan raskasta, että elämä muuttui noin nopeasti ja täydellisesti. Miten se onnettomuus muuten tapahtui?"

Miyato kohautti olkiaan.
"No... On. Yrittäähän hän vaikuttaa siihen mitä teen, jos ei selvästi pidä siitä."
Hän haki parempaa asentoa siinä istuessaan, vähän hermostuneena.
"Esteradan uusinnassa hevonen rysäytti huonosta lähestymisestä keskelle estettä ja jäin jalastani kaatuvan hevosen alle. Sen jälkeen vielä kuulemma roikuin jalustimessa mukana parikymmentä metriä."
Hän muisti vain siihen asti kun päänsä oli kopahtanut maahan Huzzlen kaatuessa.

"Tuntuuko se koskaan epämiellyttävältä?", Danno kysyi. Miyato kuitenkin oli aikuinen, joten saattoi olettaa, että tuo tahtoi tehdä omat päätöksensä ilman muiden vaikutusta. Etenkään vanhempiensa.
Miyaton kertoessa onnettomuudesta Danno ei voinut olla irvistämättä. Toivottavasti tuo oli edes suurimman osan ajasta tajuttomana...
"Kuulostaa hirveältä", hän totesi kaunistelematta. Ja päätti samalla  vielä aiempaa selvemmin, ettei koskaan menisi hevosen selkään.

"Välillä."
Miyato huokaisi hiljaa. Hän ei vain ymmärtänyt miksi tätä piti ruotia, mutta ehkä Dannie tiesi paremmin kuin hän. Hän siis kertoi kiltisti ja rehellisesti.
"En muista kun kaatumisen. Kaiken muun olen kuullut muilta, en ollut tajuissani."

"Se on varmaan vain positiivinen asia, ettet ollut tajuissasi...", Danno veikkasi myötätuntoisesti. Ajatuskin kauhistutti. Mies itse ei ollut millään tavalla kiinnostunu mistään vaarallisista lajeista. Roxien mielestä isä oli välillä jopa hieman tylsä.
"Aikamme alkaa loppua tältä kerralta. Tavallisen käytännön mukaisesti ehdotan, että tapaamme kerran viikossa näin alkuun ja katsomme, mihin tilanne kehittyy. Onko se mielestäsi hyvä?"

Miyato oli myös kiitollinnen. Hän ei tarvinnut muistikuvia raastavasta kivusta ja kavioista. Toki hän oli sitten uteliaisuuttaan kysynyt muilta, mikä ei myöskään ollut kovin hyvä. Olisi pitänyt osata olla olematta utelias.
"Se käy."
Ei Miyato oikein haluaisi useammin käydä, sillä jos hän alkaisi käymään myös psykologilla, se olisi kaksi käyntiä viikossa. Hän ei voinut olla niin huonossa kunnossa, että tarvitsisi enemmän.