Apua vastaanotetaan

//Mulms ja Danno, kittykitty.//

Maanantai 27.03.2017 - iltapäivä

Onneksi tämä maanantai oli vapaapäivä. Pelkkä ajatus siitä oli tuntunut tuskaiselta jo viime viikolla, mutta tänä aamuna hän oli halunnut heittää puhelimensa seinään. Yllättäen Gabrielle (Teddy tuskin olisi osannut tällaista etsiä) oli hoitanut hänelle ajan päihdetukihoitajalle, jotta hän voisi saada apua elämässään loppuvuodesta asti vallinneeseen kaaokseen. Hän ei kyllä uskonut siihen että se voisi helpottaa, mutta pakko hänen olisi sinne tänään mennä. Tuskin olisi asiaa katsomaan kummipoikaa, jos tuon vanhemmilla olisi pienikään epäilys siitä että hän saattaisi olla ottanut enemmän masennuslääkkeitään yhdessä kipulääkkeiden kanssa kuin olisi saanut. Hän huokaisi raskaasti, pyöräyttäen silmiään ja napitti takkiaan. Varmuuden vuoksi hän ottaisi Hettyn mukaansa, käynnistä tuskin tulisi erityisen mukava ja hän saattaisi tarvita koiraansa.

Saatuaan itsensä sekä setterin autoon hän ajoi kyseiselle klinikalle. Viime yönä hän oli nukkunut huonosti kun oli murehtinut tätä käyntiä, Miyato ei voisi menettää työtään, se oli kaikki mitä hänellä oli jäljellä. Jos työ vietäisiin, hän olisi aivan vailla tarkoitusta. Eikä olisi mitään järkeä herätä enää aamulla, jos työpaikkakin menisi. Hän joutuisi palaamaan Amerikkaan ja vanhemmat tuskin olisivat hyvillään sellaisesta paluusta kotimaahan.
Sen laitoksen pihassa hän nousi ylös ja asteli sisällä Henrietta hihnassa. Irlanninsetteri kulki kiltisti vierellä, istuen odottamaan isäntänsä viereen kun Miyato ilmoittautui siinä tiskillä saapuneeksi. Hyo helvetti, hän oli nyt virallisesti narkkari.

Danno oli tullut jo aikaisin töihin. Aamulla ennen ensimmäisten asiakkaiden tuloa oli ollut henkilöpalaveri ja sen jälkeen oli pitänyt hoitaa muutamia työasioista. Eräs asiakas oli retkahtanut uudestaan ja palannut vieroitukseen. Toinen oli saavuttanut vuoden rajapyykin ja siirtyisi jatkossa pelkästään kuukausittaiseen seurantaan aiemman viikoittaisen sijaan. Danno kirjoitti puumerkkinsä viimeisen paperin alle ja vilkaisi kelloa. Uusi asiakas saapuisi pian. Aikaa oli vielä sen verran, että mies ehti lukea tulokkaan tiedot vielä kerran läpi sekä juoda kahvikuppinsa loppuun. Sitten hän nousi tuolilta ja lähti toimistosta kohti aulaa suoristaen samalla kaulassaan olevaa mustaa kravattia ja sipaisten vaaleita hiuksiaan, jotka tosin olivat jo valmiiksi täydellisessä ojennuksessa.

"Miyato Caloun?", Danno kysyi aulaan tullessaan, vaikka toki hän tiesi jo ympärilleen katsoessaan, kuka uusi asiakas oli. Vakituiset kävijät hän sentään tiesi jo ennestään ja aulassa oli vain yksi uusi naama. Ja koira. Danno hymyili eläimen nähdessään.

Se nöyryytys kouraisi vatsasta asti. Ristiverinen nousi ylös, astellen hitaasti nimensä lausunutta miestä kohti. Hän väläytti tuolle vaivautuneen ja väsyneen hymyn, yskäisten setterinsä tohinoinnille. Hetty ymmärsi siitä olevansa töissä ja asettui, seuraten omistajaansa kiltisti huoneeseen.
Siellä Miyato istui mahdollisimman äkkiä alas ja pyysi koiransa istumaan siihen viereen.
"Anteeksi kun otin Hettyn mukaan. Se on terapiakoirani ja epäilin että tarvitsen sitä."

Danno hymyili rohkaisevasti Miyatolle. Samalla hän silmäili tuota. Nuorukainen oli kovin väsyneen näköinen, mikä ei suinkaan ollut mitenkään omituista. Danno ei kumartunut tervehtimään koiraa, hän ymmärsi kyllä sen olevan työkoira eikä häirinnyt eläimen keskittymistä. Sen sijaan hän ohjasi Miyaton koirineen huoneeseen, jossa otti asiakkaat vastaan. Huoneessa oli sohva ja pari nojatuolia, työpöytä, tietokone ja pieni kirjahylly, jossa oli erilaisia kirjoja ja mappeja. Danno viittasi Miyatoa istumaan sohvalle tai nojatuoliin ja istui sitten itsekin.
"Ei se haittaa ollenkaan. Eläimet ovat tervetulleita", hän vakuutti. Miyato ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka oli tullut koiran kanssa tapaamiseen.
"Minä olen Dannie Holt. Voit sanoa Dannie tai Danno, kumpi tahansa käy", mies esittäytyi. Kättelyä talossa ei harrastettu, vaikka se olisi kohteliasta ollutkin.
"Haluaisitko kertoa hieman itsestäsi?"

Miyato räpläsi Hettyn hihnaa hermostuneena. Pelkästään se sai koirna hyppäämään sohvalle miehen viereen ja siihen se kävikin makuulle, lepuuttaen päätään omistajansa reidellä. Käsi laskeutui punaisen turkin sekaan, hänen rapsutellessa koiraa hellästi. Hän nyökkäsi, Dannie, selvä.
"Mmmh... En tiedä mistä aloittaa."
Kaiken sanominen tuntui hankalalta, vaikka hän oli jo kertonut kaiken kerran Teddylle. Ventovieraalle sen myöntäminen tuntui kaksin verroin kauheammalta, vaikka tuo jo varmasti tiesi miksi hän oli siellä.

Danno ei hoputtanut Miyatoa. Hän tiesi, kuinka vaikea tilanne tämä monille oli. Tuskin kovin moni tuli näihin tapaamisiin mitenkään ylpeänä. Ja toki mies tiesi, minkä takia Miyato oli täällä. Olihan hänellä tuon taustatiedot ylhäällä ja tietoa siitä, millainen nuoremman tilanne oli. Silti oli tärkeää saada asiakas puhumaan itse ja rentoutumaan. Eipä tapaamisista olisi paljonkaan apua, jos asiakas vain istuisi hiljaa paikallaan.
"Ei mitään kiirettä. Voit kertoa vaikka aivan perusasioita itsestäsi alkuun. Esimerkiksi työstäsi tai harrastuksistasi", Danno ehdotti. Kiinnostuksenkohteista puhuminen usein rentoutti ihmisiä.

Perusasioita? Miyato rapsutteli Hettyä, katsellen Dannieksi esittäytyneen miehen ohi, jonnekin lattialistan paikkeille.
"Olen töissä valmentajana kilpatallilla. Entinen kilparatsastaja, jenkki kuten puheesta kuuluu."
Miyato veti syvään henkeä ja painoi laseja paremmin nenälleen. Se oli niin saatanan hankalaa! Vielä pari syvää hengitystä, jotta hän saattoi jatkaa.
"Harrastan edelleen ratsastusta, omistan entisen kilpahevosen joka on nyt sairaslomalla. Opiskelin kilpauran ohessa psykologiaa Newcastlen yliopistossa. Olen nykyään vain narkkari."

Danno teki pari muistiinpanoa käsissään olevaan vihkoon.
"Vai amerikkalainen? Oletko pitkään asunut Englannissa?", hän kysyi. Miyato vaikutti rauhattomalta, muttei kuitenkaan siltä, että olisi kärsinyt vieroitusoireista, vaan pikemminkin ahdistui uudesta tilanteesta.
"Jos olen ymmärtänyt oikein, olet käyttänyt siis mieliala- ja kipulääkkeitä enemmän, kuin sinulle on määrätty? Kuinka pitkään tämä on suurinpiirtein jatkunut?"

Ei hän onneksi vieroitusoireista kärsinyt. Niinä päivinä kun Miyato oli töissä, hän otti vain sallitut annokset, joskus jopa vähemmän (etenkin kipulääkkeitä). Ei hän voinut aivot turtana muusina valmentaa nuoria ratsastajia maastossa tai tapattaisi jonkun ennenpitkää. Helpommallakin pääsi kenttäratsastuksessa hengestään kuin valmentajan ollessa lääkehuuruissa.
"Muutaman vuoden, vietin kuntoutuksessa jonkin aikaa Amerikassa. Palasin noin vuosi sitten työtarjouksen perässä."
Ja sitten hän kiitti Rosings Parkia näin? Häntä oli pyydetty töihin ja nyt hän käytti lääkkeitään väärin? Jestas, kiittämättömyyden huippu! Isänsä olisi seonnut, mennyt järkytyksestä sanattomaksi. Miyato sai hetken miettiä, purren huultaan. Kauanko....
"Mmmh. Ja ehkä... Kolme kuukautta?"
Ei hän varma ollut, Miyato ei ollut laskenut.
"Sitä ennen join, mutta en voinut mennä krapulassa töihin, joten... En tiedä. Siitä se idea tuli."

"Oletko mistäpäin Amerikkaa?", Danno jatkoi tunnustelevaan sävyyn. Samalla hän raapusti jälleen muutaman merkinnän papereihinsa. Miyato saisi halutessaan lukea muistiinpanot myöhemmin, niissä ei suinkaan ollut mitään, mitä tuo ei saisi nähdä. Tosin eipä niissä ollut mitään kovin mielenkiintoistakaan, ainoastaan tuon itsensä kertomia asioita.
"Mistä ongelmasi lähtivät? Mitä... ratkaisevaa elämässäsi tapahtui, mikä johti tähän ikävään kierteeseen?", Danno kysyi.

"Phoenixista. Äitini talli on siellä."
Nuorempi räpelsi edelleen toisella kädellä sitä Hettyn hihnaa, toisella rapsutellen setteriä. Hän ei oikein tiennnyt mitä teki täällä, jos ei olisi ollut narkkari. Hän oli aina kuvitellut ettei kukaan hänenkaltaisensa, koulutettu ja jotenkuten menestynyt ihminen tekisi sellaista. Täällä hän silti oli, koska kummipoikansa äiti ja ystävänsä olivat päättäneet tuupata hänet hoitoon. Hän hieraisi silmiään lasiensa takana, asetellen sitten rillit uudelleen nenälleen.
"Hevoseni loukkaantui ratsastajan virheen vuoksi, tein typeryyksiä, tajusin että deittini vain leikki, erosin, sain kasaan mahtavan määrän paskaa ja juoruja."
Mitähän muuta?

Danno ei varsinaisesti ollut sitä mieltä, että Miyato oli narkkari. Lääkeriippuvainen ilmeisesti, mutta se ei vielä tehnyt ihmisestä narkomaania. Ainakaan hänen silmissään, hän oli nähnyt monia pahempiakin tapauksia. Paljon, paljon pahempia.
"Jouduit siis kokemaan suuren määrän pahaa yhdellä kertaa. Sellaisissa tilanteissa on aivan luonnollista, että ihminen hakee helpotusta oloonsa kuka mistäkin", Danno sanoi nyökäten ymmärtäväisesti. Tarina oli omalta osaltaan hyvin tuttu. Elämässä tuli vastaan pahoja vastoinkäymisiä ja ihminen haki niihin turtumusta.
"Haluatko kertoa tapahtumista tarkemmin?"

Miyato nieleskeli hieman. Hän ei ollut koskaann ajatellut tekevänsä mitään tällaista, mutta tässä hän nyt oli ja tuomitsi itsensä melko rankasti. Mitä hän kertoisi?
"Ratsastaja teki typerän, suorastaan idioottimaisen ratkaisun ja sen vuoksi huipputamman ura katkesi ja se on nyt ollut yli puolivuotta sairaslomalla. Cora toipuu mutta tuntuu kamalalta kun vauhtia rakastava hevonen joutuu kävelemään tai ravaamaan pieniä pätkiä narussa ja pääsi vasta isoon tarhaankin pienestä sairastarhasta. Vaikka onhan se koomista että rammalla omistajalla on rampa hevonen. Oikea vitsi."
Miyatoa vain ei se vitsi ollenkaan naurattanut. Häntä selvästi ärsytti se hevosensa kohtaloa.
"Tapailin erästä naista tallilta, petin häntä koska kaveristani oli hauskaa puhua oma kaverinsa iskemään minut, etten tapailisi tyttöä josta hän ei pidä. Nyt sitten koko tallilla kiertää ties mitä huhuja ja minä olen paskiainen."

Danno ei hevosista ymmärtänyt mitään, mutta sen verran hänkin sentään tajusi, että hevoselle paikallaan seisominen ei ollut ominaista. Miyaton puhuessa rampuudesta vanhempi mies katsahti tuota hieman kysyvästi.
"Rampa?", hän toisti. Oliko nuorempi rampa? Mitä tuolle oli mahtanut tapahtua? Danno kirjoitti jälleen pari asiaa ylös ja käänsi vihon sivua. Hän kuunteli myötätuntoisesti, kun Miyato kertoi kokemuksistaan. Hän ei arvostanut pettämistä, muttei ryhtynyt tuomitsemaan toista. Se ei ollut hänen asiansa eikä kuulunut hänen työhönsä mitenkään.
"Miksei ystäväsi pitänyt naisystävästäsi? Oliko siihen joku erityinen syykin?", mies sen sijaan kysyi.

Miyato kohotti kulmaansa. Ai sitä Gabrielle ei ollut kertonut?
"Rampa, proteesi. Ratsastusonnettomuus 2015 talvella, jouduin lopettamaan kilpailemisen."
Siksi hänellä niitä kipulääkkeitäkin oli ja mielialalääkityskin edelleen, lievä tosin. Lähinnä siksi koska lääkitystä oltiin purkamassa, Miyato ei ollut syksyllä sellaista tarvinnut. Nyt tilanne oli aivan toinen.
"En tiedä, jotain naisten juttuja. Ei kiinnosta oikeastaan, hän ei ole ystävä enää. Rikkoi hevoseni ja leikki minulla kuin jollain nukella."
Ei nuorempaa oikeastaan kiinnostanut ottaa siinä vaiheessa enää Andrean. Hän huokaisi hiljaa, rapsutellen Hettyn turkkia jälleen.

Ei, se ei ollut hoidon kannalta varsinaisesti tärkeää, joten se ei ollut tullut puheeksi. Miyaton tarkentaessa asiaa Danno vilkaisi tuon jalkoja. Koska molemmat kädet näkyivät, puuttui toiselta siis ilmeisesti jalka. Omituista, hän ei ollut kiinnittänyt edes huomiota siihen, että toinen olisi kävellyt mitenkään erikoisesti.
"Olen pahoillani kokemuksistasi", Danno sanoi totuudenmukaisesti. Miyato oli todella saanut kokea paljon pahaa.
"Koetko kiusaamista työpaikallasi? Sanoit, että olet saanut niskaasi paljon juoruja", vanhempi sanoi merkiten asiaa muistiin vihkoonsa.
"Oletko joutunut ajattelemaan työpaikan vaihtoa tai muuta?"

No oli se sinänäsä oleellista, että urasta kilparatsastajana luopumaan joutunut Miyato ei olisi tässä alunperinkään jos sitä ei olisi sattunut. Hän olisi ollut kansainvälisen tason nuoria huippuja Coran kanssa. Pelkä ajatus sai miehen värähtämään ja pudistelemaan päätään. Hän ei ollut sitä ja sille ei voinut mitään.
"Ei se ole sellaista. Talli on vaan tiivis yhteisö ja siellä puhutaan milloin kenestäkin mitä tahansa. Enkä ole miettinyt vaihtamista, mutta pelkään vain että rikkaat, vanhanaikaiset englantilaiset ei hypi riemusta kun lapsiensa valmentaja on sekä homo että jenkki."

Ei Danno ollut aiemmin kuullut näin syvällisesti siitä, miksi Miyato oli ongelmissa. Lähinnä hän oli kuullut yleiskatsauksen tuon ongelmista. Mies ojensi kätensä ja kaatoi vettä pöydällä olevasta kannusta.
"Janottaako?", hän kysyi ja kaatoi nuoremmallekin, jos tuo tahtoi. Hän siemaisi hieman omasta lasistaan ja laski sen sitten sivupöydälle. Homo? Danno vilkaisi Miyatoa, ollen hetken hieman hämillään. Naisystävä ja homo melkein peräkkäisissä lauseissa hämmensivät hetkeksi, mutta tunne meni pian ohi. Olihan Dannokin ollut naimisissa naisen kanssa, mutta käytännössä olisi voinut olla miehenkin kanssa. Kai Miyaton kohdalla oli sama asia?
"Englantilaisten asenteet osaavat olla jyrkkiä, vaikka kuvittelisi, ettei enää tällä vuosituhannella moinen aiheuttaisi ongelmia", Danno sanoi. Mutta rikkaat, vanhanaikaiset ja etenkin vanhojen sukujen edustajat olivat jämähtäneet usein menneisyyteen mielipiteineen. Etenkin siis vanhemmat ihmiset, nuoret sentään menivät parempaan suuntaan.

Miyato nyökkäsi, ottaen vesilasin vastaan. Hän joi sen samantien tyhjäksi parilla kulauksella, laskien sen alas. Hetken hän mietti miten selittäisi sen.
"En ole ennen ollut naisen kanssa ja no... Ehkä luovutan sen suhteen. Siihen vaadittiin vain yksi kuuma latino ja unohdin naisen."
Jep, oli unohtanut todellakin. Miyatoa hävetti se miten helppo hän olikaan ollut. Nuorempi katseli hieman ympärilleen, raapien kevyesti niskaansa. Sitten käsi laskeutui taas setterin karvan sekaan.
"Niin osaavat. Siksi se onn vähän hankalaa, vaikka ainakin toistaiseksi olen saanut pitää työni. En tosinn tiedä kauanko saan pitää sen. Pelottaa että menetän työni tämän takia. Se on kaikki mitä minulla enää on."

Danno ymmärsi omalla tavallaan Miyatoa, vaikkei itse voinut hyväksyä pettämistä missään tapauksessa. Eli hän ymmärsi myös, miksi parisuhde oli kariutunut, hänkin olisi päättänyt oman suhteensa toisen pettäessä.
"Mutta siksihän sinä nyt olet täällä. Saadaksesi pitää työsi ja päästäksesi eroon lääkeongelmistasi", Danno lohdutti. Ainakin Miyatolla tuntui olevan halu päästä eroon ongelmastaan ja saada pitää työpaikkansa, se oli jo iso asia paranemisen suhteen.
"Ja onhan sinulla selvästi myös ihmisiä, jotka välittävät sinusta. Kuten hän, joka alunperin sai sinut tulemaan tänne"

"Minulle ei oikein annettu vaihtoehtoa."
Miyato hymähti hieman. Hän hieraisi kasvojaan, raapien hieman vielä niskaansakin. Voi luoja. Ei hän tiennyt mietä voisi sanoa.
"Ystäväni vaimo ja kummipojan äiti. Hän tuskin haluaa lapsensa elämään kummisetää joka on lääkepöllyissä."
Varmasti Gabriellen huolenpito oli myös vilpitöntäkin kyllä. Ei hän sitä epäillyt hetkeäkään.
"Ehkä minun pitäisi taas puhua psykiatrille tai jotain. Lopetin käynnit kun muutin Englantiin, ajattelin kaiken olevan jo hyvin."

"Minkä ikäinen kummipoikasi on?", Danno kysyi, koska sehän oli Miyaton puheissa hyvinkin olennaista. Miehen omien tyttärien kuvat olivat toimiston pöydällä, asiakkaiden näkösälle mies ei halunnut niitä tuoda. Vaikkei hän halunnut ajatella ihmisistä pahaa, oli silti parasta myöntää, että kaikki asiakkaat eivät olleet sieltä luotettavimmasta päästä. Siksi Danno varjeli lastensa yksityisyyttä ja piti noiden kuvat piilossa toimiston puolella.
"Olet siis käynyt aiemmin psykiatrilla? Tunsitko, että siitä oli apua? Meidän kauttamme on mahdollista saada lähete eteenpäin, jos et jo ole hoitosuhteessa toisen tahon kautta"

"Kohta kolme kuukautta."
Miyato vastasi vaisusti. Matthew oli ihana pikkupoika. Niin reipas, hyväntuulien ja suloinen. Miksei hänkin voinut olla? Ironista oli se että Amerikassa hän oli ollut niin kiltti ja suloinen nuorimies. Nykyään ei niinkään, tultuaan Englantiin. Sen täytyi olla kaiken pahuuden pesä.
"Onnettomuuteni jälkeen kävin, osana kuntoutusta. Se voisi ehkä olla ihan hyväksi. Osa tästä kuitenkin johtuu niistä tapahtumista pari vuotta sitten."

Koska Miyato ei ollut 3 kuukautta vanha? Elämä toi väkisinkin ihmisiin uusia puolia ja kovetti, sille ei voinut mitään.
"Voi, sen ikäiset ovat todella suloisia", Danno hymyili. Ei hän olisi varmasti enää omaa vauvaa jaksanut, mutta muisteli kyllä lämmöllä tyttöjensä vauva-aikoja. Pienet lapset olivat niin hurjan suloisia.
"Voin järjestää asian ja hoitaa paperisi eteenpäin niin pääset hoidon piiriin", Danno sanoi kirjoittaen asian itselleen muistiin.
"Olisiko sinulla kysyttävää meidän tapaamisistamme? Tai jostain muusta?"

Miyato hymyili hellästi.
"Niin on. Vaikka en olisi koskaan uskonutkaan."
Nuorempi ei ollut ajatellut pitävänsä lapsista, mutta kummipoika oli muuttanut ajatustapaa. Hän huokaisi hiljaa, huomaten Hettyn hyppäävän lattialle. Setteri siis uskoi hänen olonsa helpottaneen hieman.
"Eihän tästä mene tietoa työnantajalleni? Saisin potkut heti kun olen juniorivalmentaja."