Rapatessa roiskuu

[Avoin peli, joten loikkikaa mukaan jos siltä tuntuu.]

Läpi yön jatkunut sade oli tauonnut vasta iltapäivästä. Harmaat pilvet täyttivät yhä taivaan, mutta taivas ei näyttänyt enää repeävän heidän niskaansa, joten Evelyn oli suunnannut tallille ja hakenut märän hevosensa laitumelta. Lionheart oli puhissut ja pöhissyt innoissaan, malttamatta seistä paikoillaan karsinassa. Evelyn oli lopulta sitonut palominon, vaikka yleensä hoitikin orin vapaana. Tänään siitä ei vain tuntunut tulevan mitään, joten oli paras pelata varman päälle. Nainen riisui vettä pitävän loimen, jota Lionheart ei ollut onnekseen riisunut ulkoillessaan ja harjasi kullanhohtoista karvaa. Hän oli kysellyt maastoseuraa heti saapuessaan, sillä näki yhdellä vilkaisulla, ettei Lionheartista olisi keskittymään kenttätyöskentelyyn. Orihan suorastaan pomppi seinille pelkästään siksi että sitä harjattiin.
"Tiedätkö, että olet maailman typerin hevonen?" Evelyn kysyi alistuneesti koettaessaan kolmannen kerran puhdistaa samaa kaviota. Ori hörisi ja hirnui vastaukseksi, eikä edelleenkään malttanut pitää jalkaansa ylhäällä loppuun asti. Evelyn komensi hevosta tiukalla sihahduksella ja nosti jalan uudelleen.

Evelyn pohti jälleen kerran varustehuoneessa, haluaisiko ratsulleen satulan vai ei. Toisaalta Lionheart oli energinen, joten jalustimien tarjoama tuki voisi auttaa selässä pysymistä, mutta toisaalta taas palomino kuunteli aina huonommin apuja, kun välissä oli nahkainen satula. Siitäkin Evelyn saattoi syyttää vain itseään. Mitäs oli päästänyt hevosensa rappiolle. Ori oli ollut keskinkertainen kouluratsu saapuessaan Evelynille, mutta enää ei voinut sanoa samaa. Lionheart oli harrasteratsu, ja se valitettavasti näkyi kauas. Huokaisten hän jätti satulan paikoilleen ja palasi pelkkien suitsien kanssa hevosensa luokse.
"Paras käyttäytyä, etten kadu tätä", Evelyn mutisi tarjotessaan kuolaimia touhukkaalle hevoselleen. Ori järsi kuolaimia tyytyväisesti ja nyökytteli päällään heti, kun nainen oli saanut soljet suljettua. Palomino halusi liikkeelle.
"Me mennään jo", Evelyn huikkasi ja talutti innokkaan hevosensa tallipihalle. Ori pärskyi ja heitteli päätään, mikä sai naisen komentamaan ratsuaan hampaiden välistä sihahdetulla käskyllä. Siitä huolimatta Lionheart tanssahteli hetken Evelynin rinnalla, kunnes nainen tarttui tiukemmin ohjiin ja käänsi hevosen pään itseään kohti.
"Käyttäydy nyt, urpo", hän sanoi lähes turhautuneella äänensävyllä, mutta naurahti huvittuneesti Lionheartin vain höristessä vastaukseksi. Evelyn rapsutti hevosensa valkean läsin peittämää otsaa lämmin hymy huulillaan. Ori oli ehkä idiootti, mutta ainakin se oli Evelynin idiootti. Lionheart hamusi huulillaan naisen taskua korvat hörössä. Ori taisi tietää, että sinne oli jäänyt herkkuja. "Ahne", Evelyn mutisi ja ponnisti ratsunsa paljaaseen selkään.
"Mikä otetaan suunnaksi?" Nainen kysäisi kerätessään hevosensa ohjia kasaan. Lionheart koetti jatkuvasti lähteä liikkeelle, mutta Evelynin selkeät avut pysäyttivät hevosen, joka eteenpäin liikkumisen sijaan alkoi pyöriä paikoillaan. Nainen suoristi hevosen ja peruutti muutaman askeleen, mikä sai Lionheartin rauhoittumaan edes hetkeksi.

Hänellä oli se tunne. Se oli vainonnut häntä aamusta saakka kuin ilkkuen, ettei olisi pitänyt nousta sängystä laisinkaan. Yön yli kattoja hakannut sade ja edelleen riippuva painostava ilma eivät helpottaneet lainkaan tunnetta siitä, että jotakin pahaa oli tapahtumassa. Effie toivoi, että se jäisi vain tunteeksi. Hän toivoi sitä erityisen hartaasti katsellessaan tummaa täysiveristä karsinan perällä, ja sen varjossa välkähteleviä silmänvalkuaisia. Moneypenny.
Heidän oli ollut tarkoitus mennä maastoon aamulla, mutta suunnitelmiin oli tullut muutos, ja hän oli melkein onnistunut välttämään tehtävän. Sitten neiti Hills kuitenkin saapui tallille huhuillen maastoseuraa, ja tallityöntekijä oli velvoitettu sitä tarjoamaan. Mutta miksi juuri Moneypenny? Mustanruunikko, vain 156 senttinen täysiverinen oli saapunut Rosings Parkiin hermolomalle, koska oli käynyt hengenvaaralliseksi ratsastajilleen: se oli ollut erittäin menestyksekäs sekaestelaukkahevonen Irlannissa, kunnes jokin naksahti tamman päässä. Se ei ollut mainospuhe, jonka Effie halusi kuulla, kun tamma oli määrätty hänelle ratsastettavaksi. Pieni tamma oli räjähtävän nopea ja voittanut melkein jokaisen kisansa, osan puhtaalla tahdonvoimalla, mutta Effie oli valitettavasti nähnyt loisteliaiden kisavideoin lisäksi filmiä siitä, kun tamma heittäytyi silmänräpäyksessä selälleen, vain senttien päähän jockeystaan.

Hengitä syvään, kokoa itsesi, ole ammattilainen.
"No niin, M, laitetaanpas sinut kuntoon", Effie vakuutti enemmän itselleen kuin terävästi korskahtavalle hevoselle kiinnittäessään sen karsinaan. Hän harjasi päättäväisesti tummia, lihaksikkaita kylkiä ja puhdisti huolellisesti myös muuta karvaa vaaleamman turvanympäryksen, vaikka tamma nakkeli päätään levottomana pois hänen ulottuviltaan. Effie yritti olla ottamatta torjuntaa henkilökohtaisesti. Esteettisyyden suhteen neuroottinen nainen valikoi tammalle saman sarjan keltasävyiset suojat ja satulahuovan viivytellen varustamisessa, kunnes tajusi myöhästyvänsä, ellei ryhtyisi toimiin. Hän tarkasti satulavyön olevan ehjä ja tukevasti kiinni 12 kertaa, ja sen jälkeen teki mustille nahkaohjille samoin. Ei auttanut muuta kuin lähteä tallipihalle. Hän saapui sinne melkein samaan aikaan Hillsin ja tämän palominon kanssa, nyökkäsi hieman tavallista kalpeampana ja ohjasi Moneypennyn pää tallipihan nurkkaa kohti. Täysiverinen käänteli korviaan paino jalalta toiselle vaihdellen ja häntä levottomasti viuhtoen.
Hengitä syvään, kokoa itsesi. Effie ponnahti selkään ja kokosi ohjat, ennen kuin tamma keksisi räjähtää. Satula tuntui liukkaalta hänen altaan kuin märän saippuan selässä istuminen. Se tunne ei ottanut väistyäkseen.
"Minne haluaisitte?" Effie tiedusteli kohteliaasti, ja päätyi ehdottamaan tuttua, muutamien kilometrien nummireittiä, ellei Evelynillä ollut muuta toivetta.

Effien teitittely särähti ikävästi Evelynin korvissa, mutta hän antoi asian olla tämän kerran. Lionheartin kanssa oli ihan tarpeeksi tekemistä, sillä ori otti sivuaskelia ja tanssahteli ratsastajansa alla kärsimättömänä. Ori halusi liikkeelle nyt eikä hetken päästä. Evelyn nyökkäsi Effien ehdotukselle.
"Kuulostaa hyvältä. Haluatko mennä edeltä vai menenkö minä?" Evelyn kysäisi, sillä ei tiennyt, oliko Moneypenny parempi keulassa vai perässä. Lionheart kulkisi missä vain, joten Evelynille se oli yksi ja sama.
Ori lähti liikkeelle innokkaasti, koettaen heti siirtyä raviin. Evelyn teki pidätteitä ja nojasi selkeästi taaksepäin selässä, kun taisteli innokkaan orin kanssa. Palominon pää oli korkealla kun se korskui ja viuhtoi hännällään kulkiessaan energisin askelin eteenpäin. Evelyn huokaisi. Hänen ei olisi pitänyt antaa orille eilen vapaapäivää. Hevosella oli aivan liikaa virtaa. Lionheart tanssahteli sivusuuntaan ja siirtyi raviin, kun Evelyn suoristi hevostaan. Hän jatkoi hevosen kanssa taistelua, kunnes ori ravasi käyntivauhtia lyhyin, terävin askelin ja korskui joka toisella askeleella turhautuneena, kun ei saanut mennä lujempaa.

"Tällä idiootilla on aivan liikaa virtaa", Evelyn totesi saatuaan hevosensa vihdoin takaisin käyntiin. Ori repi ohjia ja vastusti pidätteitä parhaansa mukaan koettaessaan puskea eteenpäin yhä lujemmalla vauhdilla. "Minä pysäytän sen", Evelyn varoitti toista ratsukkoa. Lionheart tanssahteli polun sivuun ja Evelyn pysäytti orin selkeillä painoavuilla ja tavallista voimakkaammalla ohjasotteella. Palomino pysähtyi häntäänsä viuhtoen, mutta koetti lähteä eteenpäin heti, kun ohjat myötäsivät lainkaan. Nainen joutui hetken vääntämään kättä hevosen kanssa, joka halusi liikkua eteenpäin, mutta lopulta Lionheartkin tuntui tajuavan, ettei pääsisi mihinkään ennen kuin saisi Evelyniltä luvan. Ori seisoi paikoillaan ja lähti liikkeelle vasta, kun Evelyn hipaisi pohkeillaan kullanhohtoisia kylkiä. Ori kulki energisesti eteenpäin, mutta ei enää repinyt ohjia, mikä oli helpotus.
"Miltä Moneypenny tuntuu? Onhan se Moneypenny?" Evelyn kysyi, varmistaen nopeasti, että oli päätellyt hevosen nimen oikein. Hän oli viettänyt lukuisia iltoja tutkien hevosten nimiluetteloita ja kuvauksia, sekä koettanut parhaansa mukaan opetella tunnistamaan hevosia silloin, kun ne olivat tarhoissaan. Hän ei halunnut joutua tilanteeseen, jossa joutuisi työnsä puolesta toimimaan hevosen kanssa, jota ei tunnistanut.

Effie tarjoutui menemään kärkeen. Toisen ratsukon takana olisi turvallisempaa, mutta hän ei halunnut törmätä eläinlääkärin kullanmuruun ja aiheuttaa sille vahinkoa, jos Moneypenny riistäytyisi. Toisaalta tamma saattaisi olla tekemättä typeryyksiä, kun ei saisi päähänsä kilpailevansa edellä kulkevan hevosen kanssa. Se harppoi pitkin, reippain askelin pitkin tarhojen ja laidunten välissä kulkevaa, nurmipohjaista tietä häntä viuhtoen ja korvat kääntyillen. Effiestä tuntui, että se kuuli kaiken, paitsi hänet. Tuuli kahisutti nyt jo lähes täydessä lehdessä olevia puita viereisellä laitumella, ja tamma otti vauhdikkaita sivuaskelia pää korkealla ja korvat melkein Effien suussa. Nainen yritti parhaansa mukaan pysyä rentona ja rauhallisena, mutta se oli vaikeaa. Hän jännittyi automaattisesti ja halusi vain takertua hevosen harjaan - tai mennä kotiin. Se nyt ei vain ollut vaihtoehto.

Effie pysäytti Moneypennyn muutaman metrin päähän, kun Hills vaati palominoltaan kuuliaisuutta. Hän tarkkaili ratsukkoa sivusilmällä, mutta ei enää tekisi sitä virhettä, että lakkaisi katsomasta tummaa täysiveristä. Sen oikut tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta, kuin joku vääntäisi katkaisijaa sen päässä. Se otti levottomia sivuaskelia terävästi korskuen, ja Effie taisteli itsensä kanssa ollakseen säteilemättä hermostusta herkkään hevoseen. Älä tapa minua, älä tapa minua, hän mantrasi mielessään.
"Normaalilta", hän raakkui nyökäten varmistuksen hevosen henkilöllisyydestä, "sillä on taipumusta arvaamattomuuteen, joten pyydän jo nyt anteeksi, jos se temppuilee." Myös Hillsille oli varmasti tässä vaiheessa selvää, ettei Effiellä ollut lahjoja ratsastaa hevosia täydellisesti tai edes hyvin. Pienen hevosen sieraimet laajenivat sen tuijottaessa jotakin vieressä kohoavassa metsikössä, joten Effie koki parhaaksi leikitellä ohjalla ja yrittää edes asettaa hevosta johonkin suuntaan pitääkseen sen huomion itsessään. Tamma oli valitettavasti koulutettu lähinnä räjähtämään eteenpäin, ohittamaan jokainen edessä oleva ja hyppäämään sokealla luottamuksella kaiken eteentulevan yli, joten avotaivutuksista tai pohkeenväistöistä oli turha haaveilla.
"Haluaisitteko ravata?" hän kysyi nyökäten kohti harvaan metsään kiemurtelevaa, kumpuilevaa polkua.

Evelyn nyökkäsi ymmärtäväisesti, kun Effie kertoi hevosen tavoista.
"Älä suotta", Evelyn vastasi. "Eihän Lionheartkaan esiinny edukseen, joten turha pyydellä anteeksi. Hyvin sinä näytät sen hallitsevan", nainen jatkoi ja joutui jälleen kerran taistelemaan orin kanssa, joka painoi ohjalle. Hän ei olisi halunnut palkita hevosta huonosta käytöksestä päästämällä sitä eteenpäin, mutta oli selvää, ettei palomino rauhoittuisi ennen kuin saisi purkaa edes hieman ylimääräistä energiaansa. Evelyn painoi mieleensä, että ohjeistaisi tallilla Colinia vähentämään orin ruokinnasta väkirehuja. Lionheart ei tarvinnut näin paljoa energiaa mihinkään nyt, kun ei joutunut tekemään kunnolla töitäkään. Ori pärjäisi vähemmällä kauralla, eikä pomppisi seinille vain siksi, että oli viettänyt yhden vapaapäivän.

"Ravataan vain", Evelyn totesi ja kannusti ratsunsa raviin lähes olemattomin avuin. Lionheart koetti laukata. Evelyn teki voimakkaita pidätteitä. Ori hidasti käyntiin ja nainen myötäsi kiitokseksi. Lionheart nosti uudelleen laukan. Evelyn pysäytti orin. Se nosti etujalkojaan osittain ilmaan kuin noustakseen pystyyn, joten Evelyn käänsi hevosen päätä sivulle samalla kun komensi sitä eteenpäin. Lionheart hyppäsi eteenpäin ja laukkasi jälleen. Evelyn huokaisi ja käänsi hevosen sivuttain, pakottaen ratsun ravaamaan loivassa pohkeenväistössä Moneypennyn perässä. Lionheart nyki ohjia ja koetti suoristaa itsensä voidakseen jälleen nostaa laukan, mutta Evelyn oli saanut tarpeekseen hevosen pelleilystä, eikä aikonut sietää moista käytöstä enää askeltakaan. Energiaa tai ei, joitakin käytästapoja piti silti olla.

Effie ei olisi varsinaisesti sanonut hallitsevansa Moneypennyä. Tammahan esiintyi edukseen tällä hetkellä. Hän toivoi, että niin jatkuisi myös loppumatkan, mutta menetti toivonsa jo ravipätkässä. Moneypenny pyrähti raviin, ja se oli valtava saavutus, sillä alkuajat tulonsa jälkeen se oli ampaissut ryöstävään neliin pienestäkin myötäyksestä tai kehoituksesta. Nyt se osasi ravata, kun ohjista pidätti tarpeeksi ja kevensi välittömästi hevosen astuessa eteenpäin. Sen ravi tosin oli niin nopeaa, että se oli sotkeentua jalkoihinsa ja hevonen liikkui vauhkosti kuin peläten jotakin takanaan. Effie lakkasi keventämästä, kun ei pysynyt askelten tahdissa ja seisoi jalustimilla pidättäen vahvasti, myödäten kevyesti ja pidättäen uudestaan. Yleensä se tepsi, sillä laukkahevonen muisti merkin, mutta nyt ele oli yhtä turhan kanssa. Hermostunut täysiverinen näki liikkeen takanaan. Palomino pyrki laukkaan, joko paetakseen jotakin tai ohittaakseen Moneypennyn, joten tamma teki samoin. Effie puri hampaat lujasti yhteen tukeutuessaan jalustimiin ja pidättäessään voimiensa takaa estääkseen hevosta ryöstämästä. Se pyrki aukomaan suutaan karatakseen kuolainta ja liikkui sivuttain pelottavalla vauhdilla. Hän ei uskaltanut ratsastaa voltteja metsässä, sillä törmäisi vielä puuhun tai kompastuisi aluskasvillisuudessa piileskeleviin juurakoihin. Hänen käsivartensa itkivät jo nyt.

Kunhan Moneypenny ei lähtisi ryöstämään. Tamma oli edelleen kovakuntoinen, häikäisevän nopea ja kestävä laukkahevonen: kun se lähti, se jaksoi painaa käsittämättömiä matkoja. Effie ei halunnut enää koskaan yrittää kääntää sitä ympyrälle vauhdista, sillä oli kaatunut viimeksi hevosen kanssa. Hän oli suistunut selästä, Moneypenny oli lentänyt jalat viuhtoen nurin ja lähtenyt sitten jatkamaan ilman ratsastajaa. Sen löytämiseen oli mennyt koko yö. Älä tapa minua, älä tapa minua.
"Ravi. Ravi. Ravi", Effie puhui matalasti ääneen ja pidätti rytmikkäästi tamman kaulaan välillä tukeutuen. Se suostui palaamaan epämukavaan, vauhkoon kiitoraviin, mutta liikkui sentään pyydetyssä askellajissa. Effie ei kuitenkaan osannut iloita, sillä hevonen tuntui epävakaalta ydinpommilta. Jokainen lihas oli jännittynyt, ja hän tunsi hevosen näkymättömien uhkien aiheuttamat säpsyt omissa lihaksissaan.
Hän ei tiennyt ollako helpottunut vai kauhistunut, kun polku leveni metsän harvetessa entisestään ja vaihtuessa vähitellen kanervaiseksi, loputtomaksi nummimaisemaksi. Hän vilkaisi Hillsiä: mitä nainen halusi tehdä? Tämän sirkushevonen tuntui olevan päissään, kun tämänhetkistä suoritusta vertasi yleensä virheettömään ja täydelliseen hevoseen ja ratsastajaan.

Mitä kauemmas edelle Moneypenny ehti vauhdikkaalla ravillaan, sitä kovemmin palomino painoi ohjille. Evelyn teki muutaman voimakkaamman pidätteen, joilla sai hevosen edes hetkeksi kuulolle ja hidastamaan tahtiaan, ennen kuin suoristi ratsunsa ja antoi sen ravata vauhdikkaammin Moneypennyn mukana. Lionheart venytti askeltaan ja sopeutui nopeasti tamman edellä määräämään tahtiin. Evelyn teki puolipidätteitä, jotka tuntuivat kaikuvan kuin kuuroille korville. Tästä ei tainnut tulla nyt yhtään mitään. Evelyn oli jo unohtanut, miten kamala ratsastettava energinen ori oli. Lionheart tuntui unohtavan vuosien ratsutaustansa heti, kun energiataso nousi liian korkealle, ja palasi takaisin laukkahevosen asemaansa. Onneksi ori myös rauhottui nopeasti, kunhan saisi energiansa purettua. Olisi ehkä kannattanut juoksuttaa hevosta ennen maastoon lähtöä, mutta nyt oli liian myöhäistä surkutella sitä.

Effien vilkaisu ei jäänyt huomaamatta Evelyniltä, mutta nainen ei tiennyt, miten vastaisi. Lionheartille laukkapätkä tekisi hyvää, sillä ori rauhottuisi heti, kun saisi purettua ylimääräiset energiansa, mutta pysyisikö Moneypenny millään tasolla hallinnassa, jos vauhti kiihtyisi? Evelyn ei halunnut ottaa riskejä, sillä kaksi varsin energistä täysiveristä saisivat aikaan huomattavaa tuhoa, jos ne päättäisivät purra kiinni kuolaimeen ja painaa täysillä niin kauan kuin jalat kantoivat.
"Käynti!" Evelyn huikkasi kuuluvasti. Parempi hidastaa ensin ja katsoa, onnistuisiko laukka paremmin myöhemmin. Lionheart ei ollut samaa mieltä, vaan vastusti pidätteitä pukittamalla muutaman kerran, mutta Evelyn säilytti tasapainonsa paljaassa selässä ja onnistui kuin ihmeen kaupalla hidastamaan hevosensa käyntiin.

Myös Effie pidätti Moneypennyn käyntiin. Tamma tanssi sivuttain korvat luimussa ja mulkoili oria melkein vihamielisesti. Se oli selvästi kilpailija, eikä täysiverinen voinut hävitä. Moneypenny oli oppinut kovan tien kautta, ettei toiseksi jääminen käynyt päinsä, joten antoi kaikkensa joutuessaan kilpailemaan. Effie antoi sen kävellä edelle rauhoittaakseen hevosta. Harmaat pilvet riippuivat nummen yllä, ja ilma maistui ukkoselta. Nummen rehevä heinä seisoi ääneti painostavassa säässä; jossain liikahti kani, ja tamma nousi puolittain takajaloilleen. Effie kiersi vaistomaisesti toisen käsivarren sen kaulaan ja kannusti sitä kevyellä pohkeella eteen. Mennäänpäs sitten, mutta hänen äänensä tärisi henkisestikin. Hän ei saanut mielestään kuvaa hevosesta heittäytymässä taaksepäin kuin yrittäen murskata ratsastajansa. Hevosen päästäminen irti saattaisi kuitenkin olla vielä pahempaa kuin sen alle murskaantuminen.
"Miten Lionheart suhtautuu ukonilmaan?" Effie kysyi tehden jatkuvaa puolipidätettä, sillä tamma oli valmiina räjähtämään vauhtiin. Se kulki pää korkealla, korvat luimussa ja silmänvalkuaiset uhkaavasti vilkahdellen. Niin paljon kuin nainen toistelikin rauhaa mielessään, hän tuntui olevan kykenemätön välittämään sitä hevoseen.

Evelyn piti hevosensa kiireisenä vaatien siltä milloin asetusta, pohkeenväistöä tai avotaivutusta, sillä ei kestänyt hevosen kurittomuutta enää hetkeäkään. Lionheart totesi nopeasti, että pääsi vähemmällä taipuessaan ratsastajansa rautaisen tahdon alla kuin säpsähdellessään sitä ja tätä ja tuota. Moneypennyn yllättävä puolittainen takajaloilleen nousu sai orin loikkaamaan sivulle ja korskumaan pää korkealla kuin pahimmankin painajaisen nähneenä. Evelyn palautti hevosensa ruotuun vaatimalla siltä avotaivutusta, joka pakotti Lionheartin keskittymään omiin jalkoihinsa turhan riehumisen sijaan.
"Yleensä se ei lotkauta korvaansakaan", Evelyn vastasi. "Tällä kertaa en kuitenkaan menisi siitä takuuseen", nainen jatkoi. Lionheart heilautti päätään terävästi ja kompuroi jalkoihinsa, kun suoristautui taivutuksesta liian nopeasti. Ori löysi tasapainonsa ja jatkoi lyhyessä, terävässä käynnissä eteenpäin kuin äärimmilleen viritetty jousi.
"Pärjäätkö Moneypennyn kanssa? Voimme aina kääntyä takaisin", Evelyn kysyi aavistuksen huolissaan. Yksikin kaikkea säpsyvä hevonen rauhallisessa ratsastusryhmässä oli liikaa, puhumattakaan siitä, kun hevosia oli liikkeellä vain kaksi ja ne molemmat tuntuivat vain villitsevän toinen toistaan. Evelyn piti huolen siitä, että tarjosi hevoselleen jatkuvasti haastavampaa tekemistä pienten tehtävien muodossa. Lionheart, joka yleensä reagoi annettuihin apuihin kuuliaisesti ja halukkaasti, tuntui nyt käyttävän suurimman osan energiastaan siihen, että vastusti pidätteitä ja pyrki tekemään kaikessa ratsastajansa tahtoa vastaan. Evelyn huokaisi uudelleen. Ylienergiset hevoset olivat kaikista pahimpia.

Effie ei tiennyt, miten pitää Moneypenny kiireisenä. Taivutuksia tai väistöjä vaativat avut olivat tammalle täyttä hepreaa ja vain turhauttivat sitä entisestään. Heidän kävellessään nummipolkua eteenpäin Effie ratsasti välillä Moneypennyllä ravinsekaisia voltteja tarjotakseen tammalle jotakin muuta ajateltavaa kuin pitkässä heinässä vaanivat pedot ja ilmassa seisovan uhan. Sen silmät pyörähtelivät päässä ja häntä piiskasi raskasta ilmaa. Effie yritti istua painavana satulassa, mutta hevonen ei reagoinut hänen istuntaansa, mistä nainen päätteli tekevänsä sen väärin. Hän kevensi istuntaansa, ja Moneypenny oli lähdössä lentoon jalat ilmassa.
Hän tunsi lannistavan nöyryytyksen nostavan päätään, kun Hills huolehti hänen pärjäämisestään ja tarjosi paluuta tallille. Tottahan se oli, ettei hän pärjännyt tammalle, mutta hänen oli tarkoitus olla töissä täällä ja Moneypennyn ratsastaminen maastossa kuului hänen työtehtäviinsä. Hän ei ollut koskaan luovuttanut työn edessä. Tällä kertaa se oli kuitenkin oikea, vastuullinen ratkaisu.
"Mikäl--", hän ehti aloittaa, kun tammasta kuului hento vingahdus ja se kohosi rajusti takajaloilleen. Effie takertui sen kaulaan yrittäen saada tahdonvoimalla hevosen palaamaan neljälle jalalle, mutta se huojui kauhistuttavan hetken tasapainon rajamailla, melkein kaatuen selälleen naisen päälle. Jossakin jyrähteli ukkonen. Kun se palasi vihdoin neljälle jalalle, se oli jo nelissä, ennen kuin Effie ehti edes suoristautua satulassa.
Rauhoitu, nainen mantrasi itselleen kammetessaan itseään takaisin satulaan ja siitä jalustimille pidättämään. Ei tänään, ei tänään, hän hoki tehdessään voimakkaita pidätteitä ja nojatessaan painonsa ohjia vastaan, mutta tamma puski niitä vasten ja lennätti litimärkää maata takakavioistaan. Kun se vihdoin reagoi kuolaimeen, Effie vilkaisi välittömästi taakseen.

Evelyn henkäisi kauhuissaan, kun näki Moneypennyn kohoavan takajaloilleen. Tamma seisoi aivan liian jyrkästi, näyttäen siltä, että kaatuisi minä tahansa hetkenä selälleen. Lionheart, jolla kesti muutaman sekunnin ajan suoristautua pohkeenväistöstä, laittoi ratsastajansa maksamaan kalliisti huomion herpaantumisesta. Ori heitti päänsä ylös ja potkaisi takajaloillaan, onnistuen repimään ohjat pitkiksi. Hevonen ponkaisi täyteen neliin ja kiisi tamman perään.
Evelyn kirosi ääneen kerätessään voimalla ohjia lyhyemmäksi. Lionheart pukitti ukkosen jyrähtäessä uudemman kerran, ja Evelyn horjahti eteenpäin. Ori venytti jälleen kaulaansa ja nahkaohjat lipsuivat naisen otteesta. Saatuaan tasapainonsa takaisin, Evelyn huomasi nopeasti, ettei ohjastuntumasta ollut suurtakaan hyötyä, kun palomino oli purrut kiinni kuolaimeen. Niinpä Evelyn teki saman tempun kuin aikoinaan ensimmäisen tulisieluisen hevosensa kanssa: takertui harjaan ja kannusti koko istunnallaan ja pohkeillaan hevosta juoksemaan yhä lujempaa. Lionheart venytti askeltaan, koettaen parhaansa mukaan ottaa kiinni huomattavasti kovemmassa kunnossa olevaa pientä tammaa, joka oli ehtinyt karata kauas edelle.

Orin keskittyessä neliin, Evelyn alkoi leikitellä kuolaimella, kunnes sai tuntuman suuhun. Hän näki, kuinka Moneypenny alkoi hidastaa, ja teki valintansa nopeasti. Jos hän antaisi Lionheartin painaa tällä vauhdilla tammaa kohti, Moneypenny ryöstäisi uudelleen. Evelyn kiskaisi oikeasta ohjasta voimalla ja onnistui horjuttamaan hevostaan tarpeeksi, jotta sen oli pakko kääntyä laajalle ympyrälle. Ori pukitti ja riuhtoi päätään, mutta Evelyn piti kaksin käsin kiinni lyhyestä sisäohjasta ja pakotti hevosensa laukkaamaan turpa lähes oikeassa lavassa kiinni. Hevonen hidasti vauhtiaan ympyrän pienentyessä ja Evelyn huokaisi jo helpotuksesta, kun Lionheart siirtyi epätasaiseen raviin. Ehkä he olivat selvinneet vain säikähdyksellä.
Ukkonen jyrähti ja Lionheart nousi terävästi hirnuen takajaloilleen, huitoen hyödyttömästi etujaloillaan ilmaa. Evelyn kiskoi sisäohjasta ja puristi pohkeillaan hevosen kylkiä tarrautuessaan orin kaulaan. Hevonen laskeutui epätasaisesti alas ja ponnisti liikkeelle, mutta märkä, mutainen maa ei antanut riittävästi pitoa. Ori kompuroi omiin jalkoihinsa, eikä ehtinyt saada etujalkoja kunnolla alleen, vaan kaatui polvilleen ja siitä edelleen kuperkeikan omaisesti selälleen. Evelyn putosi kyydistä jo siinä vaiheessa, kun hevonen kaatui polvilleen, eikä voinut kuin avuttomana katsoa, kuinka suuri hevonen kierähti ympäri muutaman metrin päässä. Henkeään haukkoen nainen nousi jaloilleen ja ryntäsi hevosen luo, joka oli onnistunut sotkemaan etujalkansa ohjiin ja yritti nyt paniikissa repiä itseään irti ja nousta jaloilleen.

Lionheart näytti ryöstäneen myös, ainakin sen ratsastajan kiroamisesta päätellen. Effien sydän hakkasi korvissa kuurouttavalla jyskeellä eikä hän tiennyt katsoako eteen vai taakse, sillä ei voinut sille mitään, että tunsi olevansa jollain kierolla tavalla vastuussa takana tulevasta ratsukosta. Se oli jokseenkin naurettavaa Hillsin ollessa häntä kokeneempi, taitavampi, vanhempi ja korkeammalla tallin arvoasteikossa: ehkä nainen oli osannut arvioida säätä ja hevostaan eikä lähtenyt Effien mukaan sokealla luottamuksella. Hills myös luultavasti tiesi jo tässä vaiheessa, kuinka vähän kontrollia Effiellä oli vastuuhevosiinsa: olihan nainen todistanut lähietäisyydeltä, kuinka Effie ei saanut edes Pradaa ylös ojasta.
Hänen mielensä pursusi turhanpäiväisiä, monipolkuisia mitä jos-ketjuja, joita hän setvi epätoivoisesti saadakseen kiinni siitä, joka auttaisi häntä ratkaisemaan tilanteen. Helpotus pyyhkäisi hänen ylitseen, kun Moneypenny suostui hidastamaan ja hän näki sivusilmällä Lionheartinkin kuuntelevan jälleen ratsastajaansa. Luojan kiitos!

Ja seuraavassa hetkessä Hills oli maassa, ja palomino nurin ohjiinsa sotkeentuneena. Effie pidätti ronskisti melkein nurin liukuvaa täysiveristä ja käänsi sen päättäväisin pohkein takaisin tulosuuntaan. Moneypenny kohosi uudelleen takajaloilleen, ja Effie pudottautui horjuen jaloilleen, kompuroiden pois tamman takajalkojen takaa ja tarttuen tiukasti ohjiin. Hän tunsi olonsa huomattavasti turvallisemmaksi maan kamaralla, vaikkei tiennyt pystyisikö pitelemään hevosta.
"Tule!" hän haukahti sille ja juoksutti sitä nurin päätynyttä ratsukkoa kohti tietämättä mitä muuta tehdä. Voisiko hän auttaa jotenkin? Toivottavasti Lionheart ei ollut katkaissut jalkaansa. Moneypenny rynni hänen vierellään nostaen Effien paikoin ilmaan, silmät pyörien ja terävästi korskuen. Nainen harasi vastaan nostattaen rämeenmakuista vettä sitä liikaa saaneesta, rehevästä maasta ja yritti tähytä eteensä tunkevan hevosen takaa, mitä Lionheartin ja Hillsin kanssa tapahtui.
"Oletko kunnossa?" hän huusi ukkosen jylinän yli. Salama valaisi maiseman hetkeksi luonnottoman kirkkaalla valolla, ja pieni tamma oli jälleen takajaloillaan. Effie riippui sen ohjissa ja roikkui ympärillään syöksyvässä hevosessa.
Hän. Ei. Luovuttaisi.

Jos maassa olisi ollut kuka tahansa muu hevonen kuin Lionheart, Evelyn olisi pysytellyt kaukana potkivista jaloista ja antanut hevosen repiä ohjat rikki koettaessaan päästä jaloilleen, mutta kukapa ajattelisi selkeästi, kun oma hevonen makasi maassa ja kiljui. Nainen ei tiennyt parempaakaan sanaa kuvaamaan sitä terävää, korkeaa hirnahdusta, joka kaikui ilmassa ja sotkeutui ukkosen jyrinään kuin kiljuminen. Hän kumartui nopeasti hevosen pään viereen puhuen rauhoittavalla äänellä. Sormet hapuilivat ohjien keskikohdan solkea, josta ne saisi auki. Hän sai ihmeen kaupalla avattua sen ja joutui nopeasti peruuttamaan, kun ori ponnisti jaloilleen. Hevonen tärisi ja ukkosen jyrähtäessä loikkasi eteenpäin kuin koettaen päästä omistajansa syliin. Evelyn tarttui ohjiin ja keskittyi rauhoittelemaan hevostaan.

"Olen, minä olen aivan kunnossa", nainen vastasi edes vilkaisematta Effien suuntaan, sillä huoli mutaisesta hevosesta täytti hänen ajatuksensa. Lionheart tärisi järkyttyneenä paikoillaan ja riiputti päätään matalalla. Evelyn tiesi, mitä hevonen halusi, sillä oli törmännyt samaan ilmiöön joskus vuosia aiemmin, kun ori oli säikkynyt siltaa. Lempeästi nainen sulki orin pään halaukseen ja peitti korvat käsillään. Hevonen tuntui rauhoittuvan kun ei nähnyt mitään eikä kuullut kaikkia ääniä yhtä selvästi.
"Pärjäätkö?" Evelyn kysyi vilkaistessaan varovaisesti olkansa yli Effien suuntaan. Naisen selkään koski ikävästä putoamisesta ja polvikin tuntui tärähdyksen seurauksena jäykältä, mutta hän tiesi, että ylpeys oli saanut kovimman kolauksen. Evelynin katse palautui orin mutaisiin etujalkoihin, ja kauhukseen nainen näki mudan lisäksi verta. Hän irrotti varovaisesti otteensa hevosen päästä ja jatkoi rauhallista puhettaan hivuttautuessaan etujalan viereen.
"Sillä on pari pintanaarmua", nainen sanoi kääntyessään Effien puoleen. "Ei mitään liian vakavaa", hän vielä vakuutti, vaikka ei uskonut sanoihinsa ollenkaan. Effien ei tarvinnut tietää, että nivelen lähellä olevat haavat, olivat ne kuinka ohuita tahansa, saattoivat rampauttaa koko hevosen, jos tulehdus pääsi niveleen asti. Lionheartin oikea polvi, joka oli ottanut iskun kaikista voimakkaimmin vastaan, oli ohuiden haavojen täyttämä. Evelyn nielaisi ja pyysi hevostaan astumaan muutaman askeleen. Ainakaan ori ei ontunut, vaikka kulkikin varovaisesti.
"Parasta lähteä tallille päin", Evelyn totesi ja käänsi hevosen varovaisesti ympäri. Lionheart kulki muutaman askeleen, ennen kuin pysähtyi ja painoi turpaansa oikeaa jalkaansa kohti kuin sanoen hei katso, siinä on haava, siihen sattuu, korjaa se, ihminen. Evelyn huokaisi. Tästä tulisi pitkä matka. Hän maanitteli hevosen käyntiin ja kulki sen rinnalla vasenta jalkaa ontuen. Polvikin näytti päättäneen, ettei putoaminen sopinut sille.
"Oletko sinä kunnossa?" Evelyn tajusi vasta nyt kysyä, kun kurkkua kuristava huoli omasta hevosesta oli helpottunut. Ori ei ollut murtanut luita, ja se oli kaikista tärkeintä.

Effie seurasi Hillsin ja Lionheartin perään parhaansa mukaan. Hän ei tiennyt, kuinka vastata, sillä joutui käyttämään kaiken lihasvoimansa ja keskittymisensä pitääkseen kiinni vauhkosta täysiverisestiä. Moneypenny rynni vuoroin hänen ympärillään, hänestä poispäin tai häntä päin. Epätasainen, pitkäheinäinen ja litimärkä ja sen tähden upottava nummimaa ei ollut parasta moiseen akrobatiaan, ja Effie oli useamman kerran kaatua tamman jalkoihin. Hänestä tuntui, kuin hänen olkapäänsä olisi mennyt sijoiltaan kaikesta tempomisesta ja palovammat polttelivat kämmenissä. Rauhoittuisi jo!
Lionheart liikkui sen verran hitaasti ja varovasti, että se oli joko pahasti loukkaantunut tai rauhalliseksi säikähtänyt. Ehkä Moneypennykin tajuaisi pian rauhoittua, kun lajitoveri ei villinnyt sitä. Kaksi askelta kohti tallia ja laukkavoltti taluttajan ympäri, kolme askelta kohti tallia ja puoliksi pystyyn sekä rynniminen taluttajan päälle.
"Haluaisit--au--tteko soittaa tallille?" Effie kysyi kompuroiden polvillaan tamman jalkojen seassa, kun se repäisi hänet jälleen nurin salaman lyödessä ja yritti pysyä Hillsin perässä. Hän piti mielellään pidemmän välimatkan, ettei vauhko hevonen säikyttäisi Lionheartia. Tallityöntekijöillä oli oltava puhelin mukana - äänettömällä - aina ratsastaessa, ja joskus se osoittautui elintärkeäksi. Lyhyempi matka heillä olisi perille kävellen, sillä traileri ei pääsisi tänne eikä Moneypennyä saanut parhaanakaan hetkenä autoon kuin lähinnä rauhoitettuna, mutta ehkä Hills haluaisi varoittaa jotakuta tulostaan tai saada lääkintätarpeet valmiiksi saapumistaan varten. Effie ei tiennyt, miten muunkaan olisi edes pienimmissä määrin hyödyllinen. Kaksi askelta, syöksy, kolme askelta, pysähdys, askel, neljä askelta, hyppy… Askel kerrallaan ja hän selviäisi päästämättä hevosta karkuun.

Lionheartin varovaisuus oli orille tyypillistä. Siinä missä suurin osa hevosista peitteli loukkaantumistaan viimeiseen asti, ori kertoi heti, jos siihen koski. Evelyn ei tiennyt, johtuiko se hyvästä, luottamukselle rakennetusta suhteesta heidän välillään vai orin lempeästä luonteesta, mutta niin tai näin, Lionheart oli kuin pieni lapsi haavan kanssa. Heti itkemässä ja juoksemassa äidin helmoihin valittaen kuinka siihen sattui, mutta ei menisi kauaakaan, kun koko välikohtaus olisi unohtunut ja olisi aika palata leikkien pariin. Orin askeleet olivat liioitellun varovaisia, mutta Evelyn ei viitsinyt vaatia hevoseltaan vauhdikkaampaa menoa, ettei hevonen loikkaisi takaisin säikkyyn mielentilaansa. Liukastuminen ja kunnon kaatuminen oli selkeästi ravistellut hevosta.
"Ei ole tarvetta", Evelyn vastasi pehmeästi katsoessaan olkansa yli Effietä, joka roikkui sisukkaasti säikyn hevosen ohjissa. Lionheartin korvat kääntyilivät, kun se kuunteli tamman riehumista takanaan, mutta muutoin ori ei reagoinut. Evelyn kuitenkin tiesi, että se oli lyhytaikaista. Kunhan Lionheart pääsisi yli kaatumisestaan ja tajuaisi, että jalat toimivat edelleen, orikin alkaisi taas säikkyä kaikkea olematonta. Hevoset olivat kerrassaan typeriä olentoja sille päälle sattuessaan.

Jokaisen otetun askeleen myötä Lionheartin pää kohosi aavistuksen korkeammalle ja askel muuttui reippaammaksi. Kaikki varovaisuus huuhtoutui pois sinä hetkenä, kun ukkonen jyrähti. Hevonen loikkasi eteenpäin korvat luimussa ja silmänvalkuaiset välkkyen. Nainen huokaisi ja keskittyi pitelemään ohjista kunnolla kiinni, kun hevonen vihdoin jatkoi matkaa käynnissä. Evelyn koetti parhaansa mukaan rauhoitella Lionheartia, joka tuijotti milloin mitäkin säikyn oloisena ja tanssahteli sivuttain. Nainen puhui hiljaisella, rauhallisella äänellä ja koetti pitää itsensä rauhallisena, vaikka se olikin vaikeaa. He eivät ikinä selviäisi tallille, jos hevoset jatkaisivat kaiken säikkymistä. Valitettavasti Lionheart jatkoi omistajansa parhaista yrityksistä huolimatta sivuaskelien ottamista pää korkealla ja sieraimet laajentuneina. Hevosen silmänvalkuaiset välkkyivät, kun se tuijotti jotakin olematonta mörköä kasvillisuuden seassa.
"Mikä ihme tätä vaivaa", Evelyn sanoi ääneen, kun Lionheart jälleen kerran pysähtyi tuijottamaan jotakin ja tanssahteli sivuttain, kunnes pakotti Evelynin väistämään mukanaan. "Ei se ole ikinä ennen näin pahasti säpsynyt", nainen ihmetteli kannustaessaan hevostaan jälleen eteenpäin. Evelyn koetti keksiä selitystä hevosensa sähellykselle, mutta ei keksinyt mitään muuta kuin sen, että tilanteessa oli yksinkertaisesti liikaa muuttujia. Todellinen surkeiden sattumusten sarja tämä maastolenkki.

Metsään siirtyminen ei helpottanut tilannetta lainkaan, sillä sieltä tuntui löytyvän vain enemmän säikyttävää. Onneksi talli ei ollut enää kaukana, Evelyn mietti kulkiessaan hevosen kanssa eteenpäin. Lionheart loikkasi varoittamatta eteenpäin ja perässä kompuroiva Evelyn onnistui astumaan heikolle jalalleen huonosti. Vasen polvi vihlaisi kipeästi protestiksi. Nainen sihahti hampaidensa välistä, mutta joutui pysähtymään hieroakseen vihlovaa polveaan. Putoaminen ei ollut tehnyt vanhalle rasitusvammalle mitään hyvää ja hevosen oikkujen mukaan loikkiminen ei auttanut asiaa.
Nainen oli juuri suoristautumassa, kun salama välähti ja ori nousi takajaloilleen hirnuen kauhuissaan. Evelyn menetti tasapainonsa ja kaatui, joutuen saman tien kierimään polun sivuun, pois laskeutuvien etujalkojen alta. Lionheart onnistui repimään itsensä vapaaksi siinä rytäkässä ja kiihdytti täyteen vauhtiin kompuroiden epätasaisella pohjalla. Evelyn nousi seisaalleen ja joutui hetken ottamaan tukea puunrungosta, kun jalka ei tuntunut kannattelevan painoa kunnolla. Helvetin helvetti.

Lionheart otti ja lähti. Effien suu tuntui kuivalta, kun hän raahautui Moneypennyn perässä. Tamma pyrki lajitoverin perään voimakkain laukkahypyin, mutta sen taluttaja kieltäytyi irrottamasta otettaan ohjista. Effie kiitti onneaan, että Moneypenny oli hento ja 156-senttinen eikä yli 170-senttinen niin kuin Funks ja Slippers. Hän haparoi tukea jaloilleen lehtimaton ja neulasten peittämältä, hämärtyneeltä polulta ja pakotti tamman kuolainrenkaasta voltille ympärilleen. Se tuli paikoin päin, mutta nainen kompuroi edestä pois vaatien hevosta ohjaamaan liike-energiaansa hallitulle voltille. Se tosin oli kaikkea paitsi hallittu, mutta sentään antoi Effielle ripauksen kontrollia painajaismaiseen tilanteeseen.
"Oletko kunnossa?" hän huohotti ponnistuksesta yrittäen liikuttaa hevosta samaan aikaan eteenpäin ja lähemmäs Hillsiä. Ehkä Lionheart menisi suoraan tallille ja kaikki olisi hyvin. Hevosenomistajan mielessä luultavasti pyörisivät kuitenkin pahimmat kauhuskenaariot. Effie oletti Hillsin lähtevän hevosensa perään ja olisi ymmärtänyt täysin. Tallille ei ollut enää kovin pitkä matka; hän oli saanut Moneypennyn pidettyä tähän saakka, vaikka tunsi jonkin kuuman ja märän noruvan alas sykkivää jalkaansa ja saisi sen turvallisesti tallille. Yksi karannut hevonen riitti tälle päivälle.

Evelyn katsoi hevosen perään, joka katosi nopeasti polun kaartaessa tallia kohti. Hän oli varma, että Lionheart suuntaisi tallille ja pyrkisi joko karsinaansa tai tarhakavereidensa seuraan, joten nainen keskitti kaikki voimavaransa niihin asioihin, joita vielä saattoi hallita. Kuten omiin jalkoihinsa, jotka kannattelivat siroa naista jälleen, sekä adrenaliinin voimasta hieman täriseviin käsiin, jotka olivat mudan peittämät ja täynnä pieniä haavoja. Hän oli kurainen ja näytti kaiken kaikkiaan juuri siltä, kuin selästä pudonnut ja hevosen retuuttamana kävellyt saattoi näyttää - karmealta. Onneksi tämä ei ollut muotishow.

"Olen", hän vastasi lyhyesti ja astui muutaman askeleen kauemmas puusta, jota oli käyttänyt tukenaan. Vasen jalka tuntui edelleen kankealta, sillä polvi ei halunnut taipua kunnolla. "Autanko sen kanssa?" Evelyn kysyi ja viittasi kädellään Moneypennya kohti. Hän voisi tarttua suitsiin toiselta puolelta ja auttaa Effietä, joka oli jo joutunut sietämään enemmän repimistä ja riuhtomista kuin yhdenkään ihmisen olisi kuulunut sietää.
Evelyn ei voinut olla tuntematta syyllisyyttä. Jos Lionheart olisi käyttäytynyt alusta asti yhtä rauhallisesti kuin yleensä, tältä tilanteelta olisi vältytty, sillä tuskinpa Moneypenny olisi yksinään riekkunut niin paljoa. Tai jos Evelyn olisi pitänyt hevosensa hallinnassa eikä antanut sen kaatua, ei Effiellä olisi ollut mitään syytä laskeutua selästä ja joutua käsittelemään ryntäilevää hevosta maan tasalta. Evelyn halusi hakata päätä seinään. Hänen olisi pitänyt olla viisaampi, vastuullisempi, aikuisempi, kokeneempi, taitavampi ratsastaja. Hänen olisi pitänyt tehdä niin monia asioita toisella tavalla, mutta koska hän ei ollut tehnyt, Effie sai kärsiä seuraukset. Evelyn päätti, että ostaisi Effielle jotakin pientä kiitokseksi. Effie oli sen ansainnut kaiken jälkeen.

"Ei teidän tarvitse. Voitte lähteä hevosenne perään", Effie protestoi hölkäten tamman laukansekaisen ravin tahdissa polkua eteenpäin. Samoin kuin Evelyn syytteli itseään, Effie teki parhaillaan aivan samaa oman päänsä sisällä. Selästä laskeutumista hän ei tosin osannut pitää huonona asiana, sillä näin hän tunsi olonsa turvallisemmaksi ja näin hänellä oli valta päästää hevosesta irti (ei sillä, että hän siihen suostuisi) ja siten suojella itseään. Satulassa hän oli turvaton ja täysin ryöstämiseen ja arvaamattomiin, ratsastajalle jopa hengenvaarallisiin tempauksiin taipuvaisen hevosen armoilla. Hän ei luottanut kykyihinsä ratsastajana tarpeeksi uskoakseen pärjäävänsä hevoselle selästä käsin; ainoa syy, miksi se ei ollut jo repinyt itseään irti, oli Effien epätoivoinen takertuminen sen ohjiin. Kunhan suitsien remmit eivät pettäisi.
"Kyllä me pääsemme tallille", hän vakuutti parhaansa mukaan hyppien yli puunjuurien ja kivien pysyäkseen jaloillaan.

Evelyn nyökkäsi vastaukseksi ja kiihdytti vauhtiaan, toivoen todella, että Effie pärjäisi Moneypennyn kanssa. Tuntui typerältä juosta tallille ja jättää toinen yksinään hevosen kanssa, mutta eipä tässä kai muuta voinut tehdä. Evelyn ontui hieman juoksussaan, sillä polvi kiukutteli, mutta kieltäytyi hidastamasta. Ei polvi siitä paremmaksi muuttuisi, vaikka hän istuisi puoli tuntia metsässä. Onneksi talli oli jo niin lähellä.
Evelyn kuuli hevosen ennen kuin näki sen. Terävä hirnahdus halkoi ilmaa, mitä seurasi kavioiden kopina kivetyllä tallipihalla. Evelyn juoksi tarhojen välistä ja näki palominon, joka tanssahteli tallipihalla hirnuen ja pystyyn nousten. Kengitetyt kaviot takoivat tallipihaa, kun hevonen koetti repiä itsensä irti kalpean tytön otteesta. Evelyn näki kaukaa, kuinka hevonen rauhottui hitaasti ja laski päätään, kun tyttö ilmeisesti puhui palominolle. Evelyn huokaisi helpotuksesta ja hidasti vauhtiaan, lähestyen reippaasti kävellen kaksikkoa.

"Lucy?" Evelyn kysyi yllättyneenä, kun Lionheart siirtyi sivummalle ja Evelyn näki kalpean tytön ensimmäistä kertaa kunnolla. "Kiitos kun otit sen kiinni", hän kiitti samaan hengenvetoon ja lähestyi hevosta, joka seisoi jo lähes paikoillaan. Orin pää oli korkealla ja korvat valppaasti pystyssä, kun se tarkkaili tallipihaa, mutta ainakaan se ei enää pomppinut pystyyn tai loikkinut sivulle.
"Minä voin ottaa sen", Evelyn sanoi lempeästi, kun Lucy ei hellittänyt otettaan ohjista vaan seisoi kalpean ja säikähtäneen näköisenä hevosen pään vieressä. "Lucy? Oletko kunnossa?" Evelyn kysyi varovaisesti ottaessaan ohjat omiin käsiinsä. Lucy siirtyi reippaasti sivuun tuijottaen omia käsiään kauhistuneena. Mitä hän oli mennyt tekemään sännätessään ottamaan kiinni vauhkoa hevosta? Hän oli tullut hulluksi.
"J-joo, kyl-kyllä olen", tyttö sopersi säikähtäneenä ja peruutti kauemmas. Lucy näytti kalpeammalta kuin koskaan ennen jäädessään seisomaan tallipihalle, mutta Evelyn ei ehtinyt huolehtia tytöstä nyt sen enempää. Hän halusi tarkistaa hevosensa kunnolla, joten talutti mutaisen ratsun pesukarsinaan. Lionheart nyki muutaman kerran ohjia ja otti pari sivuaskelta, mutta ei sählännyt sen enempää, joten hän alkoi pestä mutaa pois orin kyljistä sydän kurkussa takoen.

Noin viittä minuuttia myöhemmin myös Effie ilmestyi nyt luultavasti tyhjälle tallipihalle pää korkealla ravaava Moneypenny vierellään. Se ei ollut enää yrittänyt nousta pystyyn tai rynninyt hänen päälleen, kun he olivat tulleet metsästä. Ehkä tuttu talliympäristö rauhoitti sitä tai se ymmärsi työskentelyn olevan ohi ja pääsevänsä vapaalle, kummin tahansa, Effie oli kiitollinen. Hän oli pahasti hengästynyt: keuhkoa pisti ja suussa maistui veri. Hän oli kuitenkin hengissä, ja Moneypenny liikkui hänen silmäänsä puhtaasti eikä pulpunnut verta. Sen jaloissa oli pieniä naarmuja kaikesta rymyämisestä, mutta ne tuskin vaatisivat eläinlääkäriä.
Tamma oli hikinen ja puuskutti enemmän hermostuksesta kuin uupumuksesta, mutta Effie ei luottanut itseensä sen jäähdyttelemisen suhteen, joten kävelytti sen suoraan talliin. Hän suuntasi tammakäytävälle tallin lännenpuoleisesta sivuovesta ja kiinnitti hevosen ketjuilla kumipohjaiseen pesukarsinaan. Hevonen tanssahteli levottomasti puolelta toiselle, mutta ei pyrkinyt repimään ketjuja irti. Effie ontui hakemaan sen riimun ja vaihdettuaan suitset turvallisempaan kiinnikkeeseen sekä riisuttuaan hevosen satulan väliseinälle, hän uskaltautui jättämään hevosen hetken ja siirtymään orikäytävän puolelle katsomaan, olivatko Hills ja Lionheart molemmat kunnossa.

Evelyn pesi hevosensa kyljet ja kaulan nopeasti mudasta, ennen kuin keskittyi etujalkoihin. Saatuaan polvet puhtaiksi, hän kumartui tutkimaan niitä. Haavat olivat pintapuolisia, eivätkä vaatineet sen suurempia operaatioita. Ne olisi vain pidettävä puhtaana ja toivottava, ettei tulehdus ollut jo ehtinyt siirtyä likaisiin haavoihin. Effien saapuessa Evelyn vilkaisi toista anteeksipyytävä katse vihreissä silmissään.
"Vain pieniä pintanaarmuja, joten loppu hyvin kaikki hyvin", Evelyn sanoi selkeästi helpottuneena ja viittasi kädellään hevosen polvia kohti, joissa risteili ohuita, siimamaisia verestäviä haavoja. Ne paranisivat kyllä, ja tuskin jättäisivät edes arpia. Onneakin oli selkeästi ollut mukana, sillä koko lenkki olisi myös voinut päättyä yhteen tai useampaan murtuneeseen luuhun.
"Onko Moneypenny kunnossa?" Hän kysyi kääntyen kunnolla Effien puoleen. "Voin tulla vilkaisemaan sitä ihan vain toisena ratsastajana, jos siltä tuntuu", Evelyn jatkoi pehmeästi. Hän ei tietenkään velottaisi mitään siitä, että tarkistaisi Moneypennyn, sehän olisi naurettavaa. Hänen takiaan hevoset olivat tässä kunnossa, joten oli vain oikein, että hän hoitaisi ne kuntoonkin. Evelyn oli vakuuttunut siitä, että oli syypää, eikä mikään mahti maailmassa muuttaisi hänen mielipidettään.

"Näyttää olevan aivan kunnossa", Effie vastasi ja tamman kolistellessa tallin toisella puolella, väläytti Hillsille anteeksipyytävän ilmeen ja hölkkäsi takaisin hylätyn hevosen luo. Hän taputti sen kaulaa, avasi hanan ja veden ollessa sopivan lämpöistä, aloitti tamman lavalta kastellen sienen ja pyyhkien hevosta kevyesti ylös kaulaa ja pesten varovasti myös protestiksi nostetun pään. Hänen sydämensä hakkasi edelleen, joskin se alkoi täyttyä vähitellen helpottuneella euforialla. Hän oli selvinnyt! Ja niin oli Moneypennykin. Luojalle kiitos. Hänen helpotuksensa tuntui ulottuvan myös hevoseen ja rauhoittavan tätä - tai sitten tamman syvät puhallukset ja laskeutuva pää olivat seurausta lämpimästä vedestä ja sienen pyörivistä, hierovista liikkeistä.
Jossain jyrisi edelleen ukkonen, mutta tamma vain heilautti päätään korvat kääntyen. Luojalle kiitos. Varusteet kaipaisivat perusteellista pesua, samoin Effie itse. Ja ehkä laastaria tai paria, hän pohti vilkaistessaan tummanpunaista ratsastushousun lahjetta.

"Hyvä", Evelyn huokaisi vastaukseksi ja nyökkäsi, kun Effie kiisi takaisin hevosen luokse. Hän palasi aiempaan puuhaansa pesemään mutaista hevosta kokonaan puhtaaksi. Valkea harja oli mutapaakkujen peittämä, mikä sai naisen huokaisemaan. Tässä menisi ikuisuus. Hän ei edes yrittänyt selvitellä harjan takkuja, vaan pesi vain pahimmat mudat pois, ennen kuin laski hetken ajan kylmää vettä hevosen etujaloille. Lionheart luimi ja nosteli jalkojaan, sillä ei pitänyt kylmästä vedestä lainkaan. Jalkojen kylmäys oli aina ollut orista kerrassaan ikävää puuhaa.
Evelyn veti hikiviilalla pahimmat vedet pois orin kullanhohtoisesta selästä ja kyljistä. Sydämen syke tasaantui ja nainen antoi helpotuksen vyöryä ylitseen. He olivat selvinneet ilman sen suurempia ongelmia. Hän talutti puhtaan ratsunsa karsinaan ja loimitti ohuella hikiloimella kuivumisen ajaksi. Hevonen olisi huomenna kankea, eikä edes kunnollinen loppulämmittely poistaisi sitä. Kaatuminen tuppasi jäykistämään lihakset itse kultakin. Evelyn epäili, ettei huomenna pääsisi ylös sängystä ilman taistelua. Selkä tuntui jo nyt jäykältä, polvesta puhumattakaan.

Nainen suuntasi tammakäytävälle, jotta voisi vielä omin silmin varmistua siitä, että Moneypenny todella oli kunnossa. Hän kulki ontuen käytävää pitkin, kunnes näki Effien.
"Oletko sinä kunnossa?" Evelyn kysyi ja katsoi Effietä tarkkaavaisesti. Hän halusi rehellisen, vilpittömän vastauksen, vaikka epäilikin, ettei Effie sellaista helpolla tarjoaisi. "Olen todella, todella pahoillani, Effie", hän sanoi pehmeästi silmät täynnä häpeää. "Anteeksi, että jouduit tähän mukaan. Minun olisi pitänyt pitää hevoseni paremmin kurissa."

Effie kiinnitti parhaillaan sitruunankeltaisen hikiloimen vatsaremmejä mustanruunikon täysiverisen puhaltaessa edelleen. Hänen pitäisi lähteä kävelyttämään sitä, antaa hevosen jäähtyä ja rentoutua kunnolla. Ajatus Moneypennyn taluttamisesta sai kuitenkin hänen vatsansa nipistämään. Ehkä hän ottaisi hevosen liinaan ja taluttaisi sitä maneesissa. Se tuntui turvallisemmalta kuin hevosen vieminen takaisin ulos. Hän oli puhdistanut pienet naarmut ja haavat tamman jaloissa; ei ollut ihme, että pusikossa ja nummella raivopäisenä rymynnyt hevonen oli rikkonut ihoa.
Vähitellen laantuva adrenaliini välitti säteilevän kivun Effien tajuntaan, mutta nainen työnsi sen syrjään. Häntä oli kolhittu töissä ennenkin eikä hän ollut vielä valmis lopettamaan tältä päivältä. Hän taputti tamman kaulaa, ja oli lähdössä hakemaan juoksutusliinaa, kun Hills liittyi seuraan.
"Kyllä, kiitos kysymästä", hän vastasi, "älkääkä pahoitelko. Minä en hallinnut hevostani senkään vertaa kuin te. Mikäli tahdotte tarkastaa hevosen, se on valmiina." Effie viittasi hevosta kohti ja yritti lähteä varustehuoneeseen liinan perässä.

Evelyn oli eri mieltä Effien sanoista, ja päätti sanoa sen ääneen. Tuntui, ettei kukaan koskaan kertonut Effielle, miten taitava toinen oikeasti oli.
"Sinä pärjäsit loistavasti, Effie. Harva olisi pysynyt Moneypennyn selässä ja vielä harvempi pystynyt taluttamaan hevosen takaisin. Minä en ainakaan olisi pystynyt", Evelyn sanoi ja tavoitteli katsekontaktia. "Sinä toimit esimerkillisesti tilanteessa, johon kenenkään ei koskaan tulisi joutua."
Evelyn astui karsinaan ja tarkisti nopeasti tamman jalat. Effie oli hoitanut naarmut ja pienet haavat esimerkillisesti, eikä naisella ollut mitään huomautettavaa. Effie selkeästi tiesi, mitä teki. Tamma ei ollut koheltanut liikaa, ja pienet haavat paranisivat itsestään, jos tamma vain jättäisi ylimääräisen sähläämisen muutamaksi päiväksi.
"Moneypenny on hyvissä käsissä", Evelyn sanoi astuessaan ulos karsinasta ja hymyili rohkaisevasti Effielle. "Sinä osaat käsitellä hevosia paremmin kuin monet tuntemani hevosalan ammattilaiset."