Act like you know

[Kaikille avoin peli, tervetuloa! Rosingsiin jokin aika sitten saapunut Troy pitää kouluvalmennuksen maneesissa jejee]

Vanha valkoinen Ford oli huutanut kuin ralliauto vuotavan pakoputkensa kanssa, kun Troy oli kaahannut sillä ennätysvauhtia tallille. Hän oli ollut kaikessa rauhassa jutustelemassa naapurinsa kanssa roskien vientireissulla, kun oli huomannut kellon olevan jo paljon. Sen kerran, kun hän oli ajatellut olla reilusti ajoissa pitämässä torstai-iltapäiväistä kello neljän kouluvalmennusta ja jättänyt jopa muutaman menon väliin välttääkseen minuuttiaikataulun, joka hänelle ei ollut koskaan sopinut. Pahoittelevasti hymyillen hän oli vilkutellut autoilijoille, joiden eteen hän oli joutunut röyhkeästi kiilaamaan, ja pari kertaa hänen oli jarrutettava voimakkaasti, jotta autonromu ei olisi hurauttanut päin punaiseksi vaihtuneita valoja. Tallille hän oli kuin olikin ehtinyt 5 minuuttia ennen valmennuksen alkamista, tottakai hidastaen reilusti ennen parkkipaikalle kääntymistä. Hän ei halunnut saada valituksia holtittomasta kaahailusta hevosten lähettyvillä, mutta ei toisaalta antaa itsestään täysin kelvotonta vaikutelmaa. Jopa Troy tiesi, että töissä kuului olla ajallaan, eikä sinne voinut lampsia oman päänsä mukaan silloin, kun sattui huvittamaan.

Troy ei antanut taivaalla laahaavien harmaiden pilvien eikä yllättäneen kiireen masentaa, kun hän harppoi mustaan ratsastustakkiin ja harmaisiin rentoihin farkkuihin sonnustautuneena kivetyn tallipihan poikki talliin vilkaistakseen oliko joku vielä valmistautumassa. Ratsastusvarusteet hän oli jättänyt autoonsa siltä varalta, että päättäisi valmennuksen jälkeen liikuttaa Teten selästä käsin. Mies tervehti (mahdollisia) tallissa olevia ihmisiä hyväntuulisena ennen kuin suuntasi kulkunsa maneesin puolelle, jossa oli ilmoittanut valmennuksensa pidettävän. Hän olisi paljon mieluummin viettänyt aikaansa ulkona, mutta taivas voisi revetä hetkenä minä hyvänsä, eikä häntä tällä hetkellä huvittanut kastua.

Harmaita pilviä laahasi myös Pauluksen mielessä. Mies oli päättänyt lunastaa yhden hänelle työsuhde-etuna luvatuista valmennuksista, mutta ei odottanut sitä kovin toiveikkain mielin. Hän halusi palavasti oppia ratsastamaan paremmin, saada ratsunsa kulkemaan niin kuin tallin muut ratsastajat, mutta tunsi itsensä kömpelöksi ja jäykäksi hevosen selässä. Jalat eivät pysyneet paikallaan ja tuntuivat vain periksiantamatonta pintaa vasten kolisevilta pökkelöiltä pehmeiden, huomaamattomien pohjeapujen sijasta. Hänen oli vaikea istua satulassa vaivattoman näköisenä kuin olisi liimattu siihen, sillä ravi ja laukka aina heittivät hänen takamuksena ilmaan ja sen laskeutuminen sai kivun säteilemään herkältä yksityisalueelta. Paulus halusi kehittyä ratsastajana, hänellä oli vain hienoisia vaikeuksia pyytää palautetta tai ottaa sitä vastaan menettämättä hermojaan.

Hän oli tullut hyvissä ajoin maneesiin lämmittelemään Fairchildien 18-vuotiasta, mustaa täysiveristä. Hän oli nähnyt Miu Miun liikkuvan uskomattoman kauniisti ja tiesi siis konkreettisesti sen koulutustason olevan korkea, mutta ratsastajalta virheettömyyttä vaativa, yliherkkä hevonen ei tarjonnut parastaan ellei saanut samaa vaihdossa. Eikä Paulus yleensä aina aivan ollut sitä, mitä hevonen vaati. Ori kulki matkaavoittavin askelin uran sisäpuolella pitkin ohjin ja kaulaansa venytellen, ja Paulus kyyhötti sen selässä epävarmuudesta torjuvan näköisenä. Hän leikitteli täysiverisen silkkisillä, lyhyiksi nypityillä harjajouhilla hartiat lysyssä ja mietti kokisiko saman kohtalon kuin Effie joku viikko aikaisemmin: lentäisi ulos.
Hänen temperamentillaan tosin luultavasti marssisi itse ulos.

Kouluvalmennus oli saanut Klausin kiinnostumaan. Hän oli nähnyt uuden kouluvalmentajan muutaman kerran ohi mennen käytävällä ja ihaillut tuon hevosta karsinan kaltereiden takaa. Australialaismiehen aksentti ja elämänasenne olivat vieraita eurooppalaiselle Klausille, vaan juuri sen vuoksi tuo oli äärettömän kiinnostava. Jokin tuossa oli epäilyttävää, miten kukaan saattoi ottaa niin rennosti kaiken.
Hän oli todella valmennuksen tarpeessa, sillä oli huolettomasti antanut oman ratsastuksensa repsahtaa yksin harjoitellessaan. Oli jo aikakin antaa jonkun muistutella omista, vanhoista virheistä ja korjata ratsastusta ulkopuolisen silmin.

Hän harjasi levottoman, energisen Lost My Sockin käytävällä, sillä ori ei ollut malttanut karsinassa. Se hamuili Klausin taskuja herkkujen toivossa ja tönäisi häntä leikkisästi muutamaan kertaan, kun hän ei tajunnut varoa. Jo siinä vaiheessa hän osasi odottaa haastavaa valmennusta: Socks oli hänelle vieras hevonen ja tuo oli jo laittaessa niin vireä. Klaus oli nähnyt, kun oria ratsastettiin. Hän tiesi, että tuo toimi erityisesti James Ellisin kanssa esteillä hyvin. Olihan Socks kenttäratsu, joten kouluratsastuksen uskoisi sujuvan.

Klaus nosti koulusatulan rautiaan selkään ja laittoi tuolle suojat varmuuden vuoksi. Hän päätti pärjätä ihan tavallisella nivelsuitsituksella sen päivän, vaikka parhaimmin olisi todennäköisesti pärjännyt herkkyyttä vaativilla kankisuitsilla. Sen päiväinen oli kuitenkin valmennus, harjoitus, ei kilpailu. Socks kiskaisi päätään ylös, mutta huikean pitkän miehen oli helppoa kiinnittää leuka- ja turpahihnat siitä huolimatta. Hän laski kypärän kiinni sidottujen hiustensa päälle ja otti varmuuden vuoksi raipan mukaansa. Irlantilainen lähti ratsastajansa mukana innokkaassa käynnissä maneesiin ja Klaus sai olla tarkkana, ettei se jyränny häntä mennessään. Hän talutti hevosen maneesin keskelle, kiristi tottuneesti sen satulavyön ja heilautti itsensä selkään. Socks siirtyi matkaavoittavaan käyntiin herkästä pyynnöstä ja kulki uran sisäpuolta myötäillen päällään suurieleisesti askeliaan. Klaus antoi sille vielä pidempää ohjaa ja keskittyi tarkkailemaan muita ratsukkoja.

Lucy oli ollut kauhuissaan, kun oli kuullut, että joutuisi liikuttamaan Ivorya. Kuka täysissä järjissään oleva aikoi antaa hänelle jonkun toisen omistaman hevosen valmennusta varten? Lucy tuntui unohtaneen kokonaan, ettei oikeasti omistanut Rainia yhtään sen enempää kuin Ivorya, mutta ainakin Rain oli ratsuna tuttu. Tyttö haki Ivoryn harjat ja suunnisti ruunan karsinalle, katsoen hetken ihailevin silmin kauniin väristä ruunaa. Hän veti syvään henkeä ja astui karsinaan harjojen kanssa, hieroen muutaman minuutin ajan tuttavuutta papurikonkimon kanssa lähinnä vakuuttaakseen itsensä siitä, ettei Ivory ollut paholainen valepuvussa.

Toisella puolella tallia Evelyn nauroi iloisesti hevoselleen, joka haukotteli makeasti ja tiputti suussaan pitämänsä harjan karsinan puruihin. Puhahtaen ori laski päätään ja nosti harjan jälleen hampaisiinsa, jatkaen aiemmin harjoittamaansa puuhaa – Evelynin harjaamista. Kullanhohtoinen ori oli harjannut omistajansa selkää kaula mutkalla päätään nyökytellen koko sen ajan kun Evelyn oli puhdistanut hevosen etukavioita.
”Idiootti”, Evelyn naurahti ja Lionheart hörisi selkeästi tyytyväisenä omaan saavutukseensa. Ori nosti päänsä korkealle mutta luopui harjastaan, kun Evelyn suuntasi terävän katseen hevoseen. Pärskähtäen ori tiputti harjan ojennetulle kämmenelle ja Evelyn pudisteli huvittuneena päätään.

Lucy seisoi karsinassa ja kiristi satulavyötä. Ruuna oli ollut oikea enkeli. Kunpa hevonen olisi samanlainen selästäkin käsin, ja ehkä Lucy selviäisi hengissä. Tarkistettuaan viimeisen kerran papurikonkimon ruunan varusteet, lähti tyttö hevosen kanssa maneesia kohti rukoillen kaikilta maailman jumalilta, että selviäisi kunnialla valmennuksesta. Lucy talutti Ivoryn kentän keskelle, kiristi satulavyön ja nousi selkään. Hetken hän vain istui paikallaan ja sääti jalustimia, kunnes ei enää keksinyt mitään syytä pitää Ivorya paikallaan. Varovaisesti tyttö pyysi hevostaan käynnissä uralle, varoen visusti katsomastakaan muita ratsukoita. Hän oli nähnyt silmäkulmastaan Pauluksen Miun kanssa ja Klausin Socksin selässä, ja käynyt nopeasti mielessään läpi oikean istunnan. Jalustin lähelle varpaita, kantapäät alas, leuka ylös, nyrkit pystyyn. Kyllä hän pystyisi tähän. Ainakin Ivory tuntui kuuliaiselta ja mukavalta ratsulta.

Evelyn talutti kullanhohtoisen orin perässään maneesiin hymy huulillaan. Lionheart tanssahteli sisään ja hirnui iloisesti nähdessään muut ratsukot. Lyhyt nainen naurahti hevoselleen, joka oli täynnä intoa ja energiaa. Hän pysäytti hevosen keskelle kenttää ja nousi sulavasti selkään, kannustaen ratsun uralle muiden joukkoon. Hän hymyili ja nyökkäili tervehdyksiään tutuille ratsukoille antaessaan hevosensa kulkea pitkin, energisin askelin uraa pitkin. Lionheart tuntui innokkaalta, joten toivon mukaan hevonen säilyttäisi intonsa myös siinä vaiheessa, kun joutuisi oikeasti tekemään töitä.

Suurin osa ratsukoista näytti olevan jo valmiina kävelemässä, kun Troy saapui maneesiin. Leppoisasti hän tervehti läsnäolijoita alkamatta sen enempiä selittelemään, miksi oli tullut näin myöhään, sillä eihän hän ollut loppujen lopuksi edes myöhästynyt. Melkein vain, ja sitä kenenkään ei tarvinnut tietää. Miehellä oli yleensä tapana jutella ratsastajien kanssa niitä näitä kaikesta maan ja taivaan väliltä ennen harjoittelun aloittamista, ja viiden tässä maassa vietetyn vuotensa aikana hän oli huomannut, että täällä moiset rupattelut oli pääsääntöisesti hoidettava valmennusajan ulkopuolella, ettei joltain taholta tulisi sanomista. Hän loi nopean silmäyksen hevosiin ja ratsastajiin. Papurikonkimon hevosen selässä istuvaa varovaisen oloista tyttöä hän ei muistanut nähneensä, mutta muuten hän tunnisti osallistujat vähintäänkin kasvojen perusteella. Mustan täysiverisen selässä kyyhöttävä karun oloinen tallityöntekijä oli syystä tai toisesta jäänyt Troyn mieleen, mutta nimi oli kateissa, Klausin hän tiesi nimeltä, hauskannäköisen palominon hän tunnisti karsinan nimikyltin perusteella Lionheartiksi ja tuon ratsastajan hän oli nähnyt joskus myös ohimennen. Troy oli ehtinyt pitää tässä paikassa vasta pari valmennusta, mutta onneksi hän oli etukäteen kerännyt listan osallistujista ja hevosista, ja listan avulla hän kykenisi yhdistelemään kasvoja ja nimiä toisiinsa, mikäli se olisi vielä tallessa. Vaaleahiuksinen mies tunnusteli takkinsa taskuja ja helpotuksekseen löysikin paperilappusen. Kaikkihan sujui hyvin tänään. Hän nosti katseensa paperiaarteestaan takaisin ratsukoihin ja selvensi kurkkuaan hieman.
"Minun nimeni on siis Troy Chambers ja pidän teille tänään kouluvalmennuksen. En tiedä teistä juurikaan mitään, joten jos tuntuu liian helpolta tai vaikealta, tai jos teillä on erityistoiveita, niin sanokaa ihmeessä", mies selosti kuuluvalla äänellä lähes yhtä huolettomaan sävyyn kuin olisi puhunut säästä. "Ottakaa hevoset kuulolle ja voitaisiin aloittaa verryttely ravissa, kun olette valmiita", hän kehotti.
Troy halusi nähdä, korjaisiko listan mukaan Paulukseksi kutsuttava, ei niin vastaanottavaiselta vaikuttava mies ryhtinsä, kun työskentely alkaisi, vai täytyisikö hänen huomauttaa asiasta heti kättelyssä tuolle henkilökohtaisesti.

Pauluksen hartiat kohosivat muutaman asteen ryhdikkäämmäksi, kun hän ryhtyi keräämään ohjia käsiinsä. Niiden torjuvuus siirtyi nyt miehen tällä hetkellä mustelmattomalle naamalle, joka oli ilmeeltään kuin pystyssä seisova keskisormi. Corinne oli joskus erehtynyt kertomaan Paulukselle, että miehellä oli luontaisesti hyvä istunta - ja hän hämmentyi kehusta niin pahasti, että ei osannut enää rentoutua kuten ennen vaan mietti jokaista lihastaan ja raajansa asentoa. Hän osasi painaa kantapäänsä alas ja pitää kätensä kirjan ihanteellisesi määräämässä sijainnissa, mutta tunsi itsensä kauhistuttavan itsetietoiseksi ja kömpelöksi.
Mies keräsi ohjat lyhyemmin käsiinsä, jotta sai höyhenkevyen tuntuman herkän hevosen suuhun. Miu nosti päätään ja sen askel muuttui lyhyemmäksi ja reippaammaksi, mutta Paulus harmistui tietäessään, ettei se sukeltanut peräänantoon niin kuin muiden ratsastajien hevoset tuntuivat yleensä tekevän kuin automaattosesti. Oliko jossakin jokin nappi?

Paulus liikautti pohkeitaan, ja ori lähti raviin. Sen liitävä, pitkä askel sai Pauluksen keventämään automaattisesti. Hän oli vakuuttunut siitä, että muut tuijottivat hänen kömpelyyttään omiin suorituksiinsa keskittymisen sijasta. Vaikka hän kuinka yritti liikkua pehmeästi ja joustavasti, hänestä tuntui kuin hän putoaisi muksahtaen satulaan kevennysten välissä jalat vispaten. Ehkä hänen jalustimissaan oli jotakin vikaa. Miu kääntyi voltille, kun Paulus edes katsoi uran sisäpuolelle sellaista ajatellen ja palasi uralle, ennen kuin mies ehti yrittää ratsastaa volttia. Voi helkkari.

Klaus keräili ratsunsa ohjia käsiinsä, kun päivän valmentajaksi tunnistamansa mies astui sisään. Hän oli kuullut tuosta jo ennen, kun herra Chambers oli saapunut Rosings Parkiin. Sittemmin he olivat tavanneet muutamaan otteeseen lyhyesti käytävällä ja esittäytyneet. Hän sätti omaa nimimuistiaan, sillä miehen etunimeä ei kerta kaikkiaan löytynyt mistään. Lyhyt nyökkäys tervehdykseksi, ainakin hän huomioi toisen paikalle tulon, ja katse valui Socksin niskaan. Tony? Toby? Ideat uhkasivat loppua, eikä mikään nimi sopinut naamaan. Tom?

Rautias ori kokosi itseään kai jo vanhalla rutiinilla, kun ohjat lyhenivät merkkinä työnteon alkamisesta. Klaus herätteli sitä kuulolle asettamalla sen syvälle kulmiin ja tekemällä toistuvasti kaarevaa uraa molempiin suuntiin. Hän otti muutaman pysähdyksen vain todetakseen, että Socks ei todellakaan halunnut pysähtyä: se alkoi välittömästi taistella pidätettä vastaan ja pysähdyttyään jatkoi peruuttamalla. Ratsastaja jatkoikin peruuttavia apuja, jolloin liikkeestä tuli pyydettyä. Ori tuntui hämmentyneen ja lopulta muutaman toiston jälkeen pysähtyi, kun sitä pyydettiin.

Troy Chambers, se se oli! Klausin katse valui auttamatta Socksin harjaan hänen tehdessä erilaisia pidättäviä, kevyesti kokoavia ja taivuttavia harjoitteita kaarevalla uralla. Mies ravisteli itseään hereille, nyt ei ollut syytä ratsastaa ihan miten sattuu. Hän rentoutti itseään, istui syvälle satulaan, venytti jalkansa pitkäksi jätetyissä koulujalustimissa kohti maata ja muistutteli käsilleen oikeaa asentoa. Selän ryhti olikin ainut, mikä tuntui pysyneen jo selkään noususta saakka. Hän valmisteli puolipidätteillä hevosen raviin ja Socks lähti liitävään, korkealentoiseen kaksitahtiseen askellajiin intoa puhkuen. Se taisteli ohjaa vastaan, mutta antoi pian periksi puolipidätteille. Ori heilautti päätään muutamaan kertaan ylös, ennen kuin asettui pyydettyyn muotoon. Klaus teki puolipidätteitä ja muistutteli kannuksin Socksia astumaan syvemmälle alleen ja käyttämään myös takapäätään aktiivisesti. Estekentille viime aikoina liian hyvin tottunut ratsu kun tuntui yrittävän luistaa jokaista apua, joka vaati siltä mitään enemmän. Klaus huomasi ratsastavansa ohi Evelynin ja Lionheartin. Hän soi lämpimän hymyn ja katseen naiselle, jääden ehkä roikkumaan toisen silmiin liiankin pitkäksi aikaa. Orastava ihastus nosti päätään, Evelynin kaunis tapa ratsastaa sai Klausin aina yhtä ymmälleen. Tuolta kaikki tuntui sujuvan kuin tanssi. Hän saattoi olla hieman puolueellinen.

Klaus vilkaisi heitä tarkkailevaa valmentajaa. Halusiko hän edes kuulla jonkun australialaisen - Troy, Troy Chambers, hän muistutteli itselleen - korjaavan ratsastustaan? Ehkä tuo osoittautuisi ajattelemaan ratsastuksestakin "hällä väliä" - asenteellaan ja heittelisi sanan sinne toisen tänne puhumatta asiaa. Toisaalta sosiaalinen mies todennäköisesti puhuisi tauotta koko valmennuksen ajan puuta heinää eikä antaisi hänelle tai muille ratsastajille edes mahdollisuutta keskittyä. Tai ehkä Klaus vaan pelkäsi saada kommenttia ratsastuksestaan - hän ei ollut käynyt erityisissä valmennuksissa aikoihin, vaan luottanut taitoihinsa sokeasti. Hän oli jo valmistautunut saamaan negatiivista palautetta, jonka olisi pitänyt tuntua vain uuden oppimiselta - sillä hetkellä hän halusi vain paeta tilannetta. Toisen arvioivan katseen alla oleminen ei ollutkaan niin mukavaa, kuin hän oli muistanut. Miehen kädet valuivat itsevarmuuden mukana hetkellisesti Socksin harjaan. Hän ei ollut aikoihin tuntenut itseään niin toivottomaksi ratsastajaksi.

Evelyn siirsi jalustimia lähemmäs varpaitaan ja korjasi asentoaan satulassa. Satula tuntui edelleen aiheuttavan harmaita hiuksia, kun Evelyn pyrki etsimään tasapainoaan syvälle istumalla. Ori siirtyi raviin kevyin avuin ja nyökytteli päällään innostuneena. Hän teki puolipidätteitä ja voltteja, vaatien hevoseltaan kerrankin tarkkaavaisuutta ja kunnollista asetusta. Lionheart nyökytteli vielä muutaman kerran päällään, mutta keskittyi lopulta annettuihin tehtäviin. Evelyn piti orin kiireisenä pyytämällä siltä asetuksia, taivutuksia, voltteja, askeleen pituuden muutoksia ja satunnaisia siirtymisiä käynnin ja ravin välillä uran sisäpuolella. Palomino kuunteli hyvin, mutta pyrki tapansa mukaan tekemään asiat vain puolittain, minkä vuoksi Evelyn joutui todella työstämään hevostaan, jotta se säilyttäisi asetuksen kulman läpi eikä koettaisi oikoa.
Evelyn vastasi Klausin lämpimään hymyyn ja eikä rikkonut katsekontaktia ihan heti. Mies näytti kerrassaan upealta Socksin selässä, mikä vain sai Evelynin hymyilemään entistä lämpimämmin. Lionheart vaati naisen huomiota nopeasti, sillä ori oli heti huomannut, kun ratsastajan keskittyminen rakoili. Palomino painoi ohjalle ja koetti kiihdyttää vauhtiaan jälleen päätään nyökytellen. Evelyn korjasi tilannetta pyytämällä asetuksia suorallakin uralla ja tekemällä entistä enemmän voltteja, joiden aikana keskittyi työstämään hevosta kunnolla. Lionheart taipui kerta kerralta paremmin ja kaarsi kaulaansa polkiessaan takajaloillaan kunnolla alleen.

Lucy oli siirtynyt uran sisäpuolelle, jotta toiset ratsukot voisivat ravata vapaasti. Hän nielaisi vilkaistessaan muiden menoa. Kaikki näyttivät keskittyvän omaan ratsastukseensa, mikä oli helpotus. Oli jo tarpeeksi paha ratsastaa muiden seassa. Tyttö keräsi ohjat käsiinsä ja kannusti Ivoryn pehmein avuin raviin. Ruuna noudatti apuja kuuliaisesti ja Lucy kevensi askelten tahtiin, koettaen keskittyä omaan ratsastukseensa ja unohtaa muiden läsnäolon. Hän teki voltteja ja huomasi nopeasti, että Ivory oli jäykkä, vaikka pyrkikin noudattamaan ratsastajan apuja. Lucy istui syvälle satulaan ja työsti hevosta harjoitusravissa volteilla ja laajemmilla ympyröillä.
Lucy rentoutui tajutessaan, että hallitsi hevosen. Ivory kulki korvat taaksepäin käännettynä, ratsastajaa kuunnellen, koettaen parhaansa mukaan noudattaa laihan tytön apuja. Lucy pyysi hevosta syvälle kulmiin ja kuuliainen ruuna teki parhaansa. Ravin tahti tuntui hieman epätasaiselta, mitä Lucy pyrki korjaamaan tekemällä puolipidätteitä ja alkoi jälleen keventää, mikä tuntui auttavan Ivorya säilyttämään tahtinsa. Ruuna taisi olla hieman kömpelö, mutta Lucy oli valmis antamaan sen anteeksi.

Troy seurasi Pauluksen menoa katseellaan ja siirtyi keskemmälle kenttää kohtaan, josta näkisi ratsukot paremmin, muttei ihan heti jäisi kenenkään alle. Aiemmin niin rento hymy laantui hivenen epäröivään vastineeseensa, ennen kuin suli pois kokonaan. Täysiverisen ratsastaja tuskin halusi kuulla huumoria ratsastuksestaan, joten Troy päätti pysyä asialinjalla. Hän ei työskennellessään tahtonut vaikuttaa huvittuneelta tai ivalliselta, vaikka vapaa-ajallaan harrastikin melko omalaatuista vitsailua. Kinnairdin asento ei sentään ollut täysin onneton ja tuo pysyi sentään kyydissä, mutta tasapainossa oli silti toivomisen varaa. Jos kyseessä olisi ollut yksityisvalmennus, olisi Troy oitis pyytänyt nuo käyntiin ja aloittanut perusasioista, mutta nyt hänen täytyi huomioida muitakin.
"Herra Kinnaird, yritä kääntää jalkoja hieman sisäänpäin, jotta polvet pysyisivät kiinni satulassa, pohkeet paikoillaan kiinni kyljissä ja varpaat edessä, niin saat tukevamman asennon. Katso, että paino on jakautunut tasaisesti molemmille jaloille kun kevennät ja istuinluille kun istut, ja että pysyt hevosen keskilinjan päällä. Kevennä lantiolla enemmän etuyläviistoon kuin ylös ja alas äläkä anna painon laskeutua kokonaan satulaan, vaan pidä jatkuva ja hallittu liike. Voit kokeilla keventää hetken aikaa vaikka kaksi askelta ylös ennen kuin istut yhden askeleen alas, jotta saat tuntumaa oikeaan tasapainoon. Hartiat takana, mutta käsivarret rentoina ja pidä tasainen tuntuma hevosen suuhun", Troy ohjeisti rauhalliseen tyyliinsä. "Miu Miu liikkuu hyvin eteen. Tee sillä puolipidätteitä ja pyydä pohkeella tehokkaampaa lyhyempää askelta ja huolehdi, että se asettuu kulmissa ja volteilla."

Troy epäröi hieman Klausin ohjeistamista, sillä tuo vaikutti ihan pätevältä ratsastajalta ja valmentajalta. Hän piti miehen tavasta, jolla tämä oli saanut Socksin kuulolle sillä välin, kun Troy oli keskittynyt Paulukseen.
"Hyvä. Pidä kädet ihan vähän paremmin kannettuna ja vaadi, että se vastaa puolipidätteisiin niskojen nakkelun sijaan, ja myötää heti kiitokseksi. Socks ei taida olla ihan omalla alallaan kouluratsastuksessa?" hän rupatteli Klausille katsellen arvioivasti orin liikkumista ja ratsastajan työskentelyä, jossa ei näyttänyt olevan suurta korjauksen tarvetta. "Pyydä siltä taas vähän tehokkaampaa ravia. Voisit kohta kokeilla hieman pohkeenväistöä ja avo- ja sulkutaivutuksia niin, että saat avut kunnolla läpi."

Troy ei voinut olla huomaamatta, että Klaus ja palominon ratsastaja - siis näemmä Evelyn Hills - häiritsivät toistensa keskittymistä. Mies yritti estää huvittunutta hymyään astellessaan hiljalleen kentän keskellä, kohdistaen huomionsa kullankirjavaan hevoseen.
"Onpa nätti hevonen. Se kulkee jo paljon paremmin, säilytä tuo muoto. Ota se vielä vaikka isolle ympyrälle ja pyydä pitämään asetus, mutta pidä ulko-ohjan tuki ja oma istuntasi tasaisena, ettei sen tarvitse painaa ohjalle. Muistuttele sen takaosaa työskentelemään aina välillä", Troy saneli mietteliäänä Evelynille. "Jos ravi pysyy tuollaisena, niin voit ottaa pari laukkapätkää."
Ivory vaikutti hieman kankealta liikkuessaan, mutta näytti sentään tekevän parhaansa. Lucy oli saanut sen tahdin hieman tasaisemmaksi puolipidättein, ja Troy nyökkäili hyväksyvästi.
"Oikein hyvä. Pyydä Ivorya eteenpäin vähän reippaammin, mutta pidä sen askellus yhä puolipidätteillä hallinnassa ja tehokkaana. Pyri saamaan sisäpohje kunnolla läpi volteilla ja kulmissa ja vaadi asetusta pienillä ohjasotteilla unohtamatta ulko-ohjaa kuitenkaan. Myötää heti, kun se vastaa."

Paulus luimisti henkisesti australialaisen kultapojan puhutellessa häntä. Mies piti katseensa hevosen mustissa korvissa, ettei mulkoilisi Chambersia tavalla, jota Kamir nimitti epäkunnioittavaksi asenteeksi. Jäkä jäkä. Jalkoja sisäänpäin, tasaisesti jakautunut paino ja… Mitä? Olemuksellinen keskisormi vaihtui hetkeksi eksyneeseen hämmennykseen, kun mies yritti muistaa, mitä kaikkea valmentaja oli oikein ohjeistanut. Jessus, teoriakirjastakin sai paremmin selkoa, Paulus jupisi mielessään.
Okei, varpaat sisään ja jalat paikallaan… Enemmän eteen kuin ylös vai miten se meni… Paulus kevensi keskittyneesti ja melkein uskalsi myöntää itselleen, että hänen oli helpompi hallita omaa kehoaan ja sen pysymistä paikallaan, kun noudatti kahta muistamaansa ohjetta. Hän tuki kätensä orin silkkiseen, lyhyeen harjaan ja keskittyi vain pehmeään liikkeeseen. Älä putoa satulaan, kevennä vaikka kaksi askelta kerrallaan. Ja siinä Chambersin ohjeoksennus katosi Pauluksen muistista. Jotakin jostakin ja jostakin. Turhaumus siirsi Chambersin nopeasti melkein yhtä korkealle miehen mustalla listalla kuin Jamien, alkuperäisen kultapojan.

Hän oli ollut niin keskittynyt kevennyksensä ja asentonsa hallitsemiseen, että muisti vasta puolen kierroksen jälkeen ajatella hevostakin. Miu jolkotti korviaan epätietoisena käännellen, ja kääntyi halukkaasti voltille Pauluksen katsoessa uran sisäpuolelle. Herkkä hevonen teki siitä epämuodostuneen kananmunan, mutta sentään palasi uralle, kun Paulus oli siihen valmis. Mies vertasi täysiveristä usein mielessään parhaaseen urheiluautoon: hänen pitäisi vain löytää oikea voimakkuus kaasulle ja ratille. Okei, yritetään uusiksi. Katso sisään, hevonen kääntyy. Koske sisäpohkeella ja se liikkuu ulos. Koske ohjaan ja se kääntyy terävästi. Hmm. Miu kokosi askeltaan ja pärskähti vain aavistuksen kärsimättömän oloisena palatessaan uralle toiselta soikealta voltilta. Amatöörit.

Klaus tuntui jäykistyvän entisestään, kun tunsi valmentajan pistävän katseen arvioivan itseään. Asento valui tarpeettoman kehnoksi, vaan onneksi toinen oli sitä juuri korjaamassa. Huokaus. Itsevarmuuden palasia keräillen Klaus hengitti kerran syvään, ryhdistäytyi ja nosti kätensä raudikon harjasta. Hän repi katseensa samalla katsomaan maneesin hiekkaa hevosen korvien välistä ja muistutteli itseään oikeasta asennosta tauotta. Hän saattoi kuulla australialaisen nauravan mielessään kollegan toilailuille. Miten hän ikinä oli pistänyt itsensä sellaiseen tilanteeseen?

Kevyt käsi, pienet herättelyt, ja Socks alkoi kuin alkoikin toimia paremmin. Klaus teki puolipidätteitä, puristi ohjan hetkeksi käteensä ja hellitti taas. Ei mies epäillyt, ettei Chambers osaisi valmentaa. Hän ei edes tiennyt, miksi ahdistui niin paljon siitä, että häntä ohjastettiin. Siitä oli vain niin kauan aikaa, eikä hän kai ollut enää niin hyvä ottamaan ohjeita toisilta – millään elämän osa-alueella.
”En ole minäkään”, Klaus töksäytti ennen kuin ehti varomaan sanojaan. Uusi, syvä huokaus. Hän vilkaisi pahoitellen valmentajaa.
”Socks on kenttäratsu, mutta esteet ovat sen bravuuri”, hän korjasi aiempia sanojaan tietäen ettei voinut enää tehdä tehtyä tekemättömäksi. Hän ei tiennyt puhuiko ihan puuta heinää, mutta ehkä Paulus vaikka korjaisi häntä, jos tietäisi paremmin. Sillä hetkellä jurottava tallityöntekijä tosin näytti panostavan kaikkensa ratsastukseensa.

Raviaskel kulki aktiivisemmin, vahvemmin ja selvästi enemmän alle kuin aiemmin. Socks alkoi lämmetä, kunhan sitä vain ratsasti koko ajan eikä jäänyt vapaamatkustajaksi. Se kuunteli herkästi apuja, vaan tuntui välillä yrittävän pullikoida vastaan. Klaus pyysi pohkeenväistöä suoralla uralla ja hiljalleen askel alkoi olla ristikkäistä vaaditulla tavalla. Hän huokaisi, nyt helpotuksesta. Ehkä valmennuksesta ei tulisikaan täyttä katastrofia.

Evelyn kuunteli valmentajan sanat ja hymyili pienesti.
"Kiitos", hän kiitti lyhyesti Lionheartin saamia kehuja ja keskittyi sen jälkeen toimimaan, kuten Troy oli ohjeistanut. Nainen käänsi Lionheartin suurelle ympyrälle ja työsti asetusta unohtamatta ulko-ohjan tukea. Hän huomasi nopeasti, että vaikka ori teki mitä pyydettiin, alkoi ympyrän kiertäminen tylsistyttää sitä, sillä Lionheart ei ollut tottunut pitkäjänteiseen työskentelyyn kentällä. Siitä oli kiittäminen täysin ratsastajaa, joka harvoin vaati hevoseltaan paljoa.
Evelyn päätti tehdä, kuten valmentaja oli ehdottanut, ja nosti laukan. Lionheart suorastaan loikkasi eteenpäin, mutta joutui hetkessä hidastamaan, kun ratsastaja istui syvälle satulaan ja teki pidätteitä. Evelyn kokosi laukkaa, kunnes oli tyytyväinen hevosen liikkeisiin ja muotoon. Hän hidasti raviin ja nosti hetkeä myöhemmin laukan jo hallitummin. Lionheart vaihtoi askellajia pehmeästi ja laukkasi kaula kaarella, kantaen itsensä kauniisti. Evelyn teki vielä muutaman siirtymisen, kunnes oli tyytyväinen orin kuuliaisuuteen. Hevonen käytti takaosaansa kunnolla ja tuntui jälleen kuuntelevan ratsastajan pienintäkin istunnanmuutosta, mistä rohkaistuneena Evelyn koetti laukannostoa käynnistä. Lionheart siirtyi sulavasti laukkaan ja Evelyn kiitti oria hidastaessaan jälleen raviin.

Lucy oli kauhulla odottanut, koska valmentaja kääntäisi täyden huomionsa häneen. Tyttö kuunteli Troyn sanat hiljaisena, mutta nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Ainakaan Troy ei vaatinut ihmeitä. Ehkä Lucy selviäisi. Hän pyysi Ivorya liikkumaan reippaammin, samalla kun teki parhaansa hallitakseen ruunan askeleet. Lucy teki lukuisia voltteja ja työsti ruunan asetusta saadakseen sisäpohkeen kunnolla läpi. Ivory tuntui taipuvan joka voltin jälkeen yhä paremmin ja tyttö ratsasti sitä syvemmälle kulmiin. Ivory kulki esteratsuille tyypilliseen tapaan pää korkealla, mutta työskenteli jo hyvin takaosallaan, joten Lucy ei edes yrittänyt lähteä työstämään parempaa muotoa. Ruunalla näytti olevan tarpeeksi hankaluuksia muistaa kulmien taivutuksissa, missä jalat menivät ja mikä ravin tempo oli, joten Lucy keskittyi pitämään hevosen pystyssä ja liikkumaan tasaisesti eteenpäin.
Ivory tajusi jutun juonen muutaman hyvin sujuneen voltin jälkeen, eikä enää puskenut yhtä pahasti sisäpohjetta vastaan, vaan käänsi korviaan ratsastajaa kohden ja myötäsi niskasta kuin hakien itsekseen parempaa muotoa. Lucy jatkoi volttien tekemistä helpottuneena siitä, miten nöyrästi Ivory noudatti apuja. Ruuna oli kertakaikkisen ihana. Lucy keskittyi pitämään oman asentonsa selässä hyvänä ja kannattelemaan käsiään samalla kun varoi, ettei nykisi ohjista. Hän teki muutaman siirtymisen ravista käyntiin ja takaisin uran sisäpuolella, huomaten ilokseen, että hevonen totteli tahtia hukkaamatta, eikä enää kompuroinut jalkoihinsa yhtä pahasti. Ehkä Ivorykin notkistuisi, kun saisi kaikki paikat lämpimäksi.

Troy oli havaitsevinaan kireän ilmapiirin vallitsevan maneesissa ja häntä hämmensi. Mikä näitä ihmisiä risoi? Mies harvoin mietti sanomisiaan, mutta nyt hän joutui harkitsemaan kahdesti mitä viitsisi sanoa etenkin noille kahdelle miespuoliselle osallistujalle. Paulus varsinkin näytti ajoittain siltä, että haluaisi lyödä Troylta hampaat kurkkuun. Silti hän seurasi tuon korjattua keventämistä jopa aavistuksen toiveikkaana. Näytti jo paremmalta, mutta ilmeisesti tuo ei kyennyt sisäistämään kaikkia ohjeita kerralla. Ratsastajien tasoerot tuottivat hankaluuksia silloin, kun ei ollut ehtinyt tekemään taustatutkimusta noiden osaamisesta ja tavoitteista.
"Paljon parempi", Troy kehaisi Paulusta joka tapauksessa.
Siinä missä Paulus luimisteli henkisesti, hymyili Troy mielessään hieman säälivästi Miu Miun tuskaillessa soikeiden volttien kanssa. Ihme kyllä hän sai ilmeensä pidettyä järkevänä. No, oikeaoppiset voltit olivat joskus hankalia kokeneillekin ratsastajille. Mies kävi vaivihkaa piirtelemässä kentän hiekkaan merkkejä, jotka mukailivat ison ympyrän kehää. Parempi harjoitella ensin isommalla ympyrällä ennen kuin soveltaisi apuja pieneen volttiin.
"Ota se hetkeksi käyntiin ja käännä tähän näiden merkkien mukaisesti isolle ympyrälle", Troy kehotti ja näki parhaaksi jäädä odottamaan, että tuo saisi hevosensa käännettyä ennen kuin alkaisi ohjeistamaan sen enempää.

Troy sivuutti Klausin tympeältä kuulostaneen lausahduksen nyökkäämällä kulmiaan kohottaen samaan tapaan kuin joku olisi juuri kertonut lehmien osaavan lentää. Aivan, selvä juttu. Ratsastaja kuitenkin pian korjasi tilanteen vastaamalla Troyn tiedusteluun ja kertomalla, että Socks oli estepainotteinen kenttäratsu. Mies tyytyi äännähtämään ymmärryksen merkiksi.
"Hyvä", hän kommentoi Socksin tämänhetkistä pohkeenväistötyöskentelyä. "Varmista vastakkaisella pohkeella ja ohjan tuella, ettei se lähde taipumaan kyljestä ja kaulasta. Sait sen hyvin kuulolle. Ota seuraavan väistön jälkeen laukkaa. Voit antaa sen venyttää askelta hieman ennen kuin pyydät kokoamista ja lyhyempää askelta, mutta pidä se silti avuilla koko ajan", Troy sanoi peittäen taitavasti aiemman lievän vaivautumisensa.

Lionheart ei näyttänyt viihtyvän töissä, mutta Evelyn sai sen silti kulkemaan hyvin ja nostot sujumaan. Enää ori ei loikannut laukkaan kuin vieterijänis, vaan siirtymiset ja laukannostot olivat huomattavasti hallitumpia sekä käynnistä että ravista. Huomasi, että omistaja tiesi miten saada hevosensa kuuntelemaan, eikä tuota näemmä tarvinnut siinä opastaa.
"Hienoa. Jatka vaan harjoitusravissa, säilytä muoto ja takajalkojen työskentely. Ota pitkillä sivuilla avotaivutusta, vähän kuin lähtisit volttia tekemään ja varmista, että se taipuu koko kropasta eikä vain kaulasta. Sisäpohje pitää hevosen uralla ettei se lähde kääntymään. Onko mielessä jotain, jota haluaisitte harjoitella erityisesti?" Troy päätti vielä kysäistä kuin ohimennen, luottaen että Evelyn tietäisi heidän tarpeensa parhaiten.
Ivory kulki jo paremmin ehdittyään hieman lämmetä. Sille oli selvästi vierasta käyttäytyä kuin kouluratsu, joten Troy ei viitsinyt keskittyä painamaan sitä kaulasta linkkuun, koska se kaikesta huolimatta käytti takaosaansa. Tosin olihan ratsu jo asettunut kaulastaankin parempaan muotoon verrattuna alkuvalmennukseen, jos tarkkoja oltiin. Tärkeintä olisi saada se kulkemaan rennosti ja pistää hieman liikettä sen kankeisiin raajoihin.
"Ota silläkin laukkaa ja pyydä pohkeella reilusti eteen, että se saa vähän verrytellä lihaksiaan. Säilytä ulko-ohjan tuki silti koko ajan ettei se kaadu nenälleen. Kun se on vähän vertynyt, voit alkaa työstämään laukkaa ympyröillä ja suoralla uralla", Troy kehotti Lucya.

Pauluksella oli tunne, että hän ei kuulunut valmennukseen. Miksi muuten kaikki muut työstäisivät laukkaa, ja häntä pyydettiin palaamaan käyntiin ja perusasioihin? Hetken Effien itsetunnon murskannut lannistus uhkasi lyödä hänenkin hartiansa uudelleen torjuvaan kyyryyn, mutta paskat. Hän oli ratsastanut vain hetken verrattuna paikan muihin ratsastajiin - ja hänen työsopimuksessaan luki, että hänellä oli oikeus tähän valmennukseen. Hänhän perkele myös ottaisi hyödyn tästä eikä tuntisi vähääkään huonoa omaatuntoa, jos jonkun kermaperseen valokeila osuisi häneenkin. Perkele.
Mies ryhdisti selkänsä rottingille ja mulkoili hetken ympärilleen aavistuksen raivokkaaseen sävyyn, ja keskittyi sitten kulmat hurjassa, päättäväisessä kurtussa hevoseen. Hän oli käyttänyt koko elämänsä luovuttamiseen, mutta hevoset olivat jotain, minkä suhteen hän ei voinut luovuttaa. Joku päivä hän olisi ratsastaja, jota Nimbus voisi kantaa ylpeänä. Tämä loistelias valmennuspuhe näkyi välähdyksinä miehen eriparisissa, kulmien varjosta pistävissä silmissä. Ha!

Miu siirtyi jokseenkin töksähtäen ravista käyntiin, ja kääntyi Pauluksen katseen perässä merkitylle ympyrälle. Mies yritti tarmokkaasti ravistaa pois tunteen, että tämä oli kuin apupyörillä ajamista. Hän oli toivonut jo päässeensä niistä ohi, mutta ilmeisesti ei. Leuka pystyyn, leuka pystyyn! Kukaan ei ole seppä syntyessään. Ja mitä lie muita helkkarin kliseitä. Paitsi ehkä kermaperse-Evelyn ja kaikki muutkin tallin hevosenomistajat. Varpaat vähän sisäänpäin, jalat tukevasti paikallaan. Istu syvälle satulaan, tunne paino molemmilla istuinluilla. Selkä suoraksi, leuka ylös, katse eteenpäin ja menosuuntaan. Hän ei uskaltanut käyttää tietoisesti pohkeita ja käytti ohjaakin vain höyhenkeveään johtamiseen, sillä Miu noudatti katseesta tulevaa istuntaa kävellen merkittyä ympyrää. Pitiköhän hevosta asettaa? Tai taivuttaa? Mutta kun hän yritti kääntää hevosen päätä, koko eläin lähti hakoteille.
Pauluksen leuka jännittyi turhautuneena, kun hän vilkaisi sivusilmällä muiden vaivatonta laukkatyöskentelyä ja hän ei tainnut osata edes käyntiä, vieläkään. Hemingwaytä ja Nimbusta hän jopa osasi ajaa, mutta Miu meni pienimmästäkin kosketuksesta päin seiniä.

Socks kulki viimeisen pohkeenväistöpätkän oppikirjamaisesti, mistä sai kevyen myötäyksen ohjasta ja rapsutuksen säälle. Klaus nyökkäsi huomaamattaan Chambersin ohjeistukselle, valmisteli puolipidättein hevosta laukkaan. Socksin raviaskel nousi asteen ylemmäs, se alkoi olla malttamaton, mutta pian mies oli siihen tyytyväinen. Sisäpohjetta vain sentin, kaksi edemmäs, ja Socks ponnisti energiseen laukkaan. Siitä näki, että se nautti vauhdista. Estehevoselle kaahaaminenkin sopi, mutta kouluvalmennuksessa he olisivat näyttäneet vain typeriltä jos ratsastaja olisi sallinut sellaisen. Niinpä pitkällä, vauhdikkaalla askeleella menty yksi kierros sai Klausin keräämään hevosta enemmän alleen. Rautias vastusteli ohjaa ja istuntaa, se yritti nykäistä päätään vaan lopulta taipui miehen tahtoon. Klaus hymähti.

Hän ohjasi istunnalla ja ulkopohkeella hevosen keskihalkaisijalle väistäen muita ratsukkoja. Ulko-ohja tuki, sisäohja asetti, pohkeet pitivät molemmin puolin huolen hevosen hyvästä asennosta. Avotaivutus lähti hieman kangerrellen, Socks yritti tarjota pohkeenväistöä. Muutama laukkavoltti väliin ja kenttäratsukin alkoi muistaa koululiikkeitä. Se piti muotonsa vallan hienosti ja muutaman askelen avotaivutuksen jälkeen se sai taas suoristua. Klaus kehui hevosta hiljaa. Hän toisti harjoitteen vielä kahdesti ja vaihtoi sitten suuntaa. Laukka oli rentouttanut Socksin ja se alkoi kulkea nyt jo Klausin standardeilla hienosti.

"Loppuun asti vietyä, tarkkaa suorittamista", Evelyn naurahti vastaukseksi Troyn kysymykseen. Hän tiesi, että oli vuosien itsenäisen ratsastamisen seurauksena oppinut jättämään monetkin tehtävät puolitiehen. Hevonen teki työn puolittain, ja Evelyn palkitsi sen. Lionheartkin tiesi omistajansa tavat, minkä vuoksi kouluvalmennus tuli enemmän kuin tarpeeseen. Naisen pitäisi todella ottaa itseään niskasta kiinni ja keskittyä tekemään vaaditut liikkeet täydellisesti loppuun saakka.
Evelyn valmisteli hevosta muutamalla puolipidätteellä avotaivutusta varten. Lionheart noudatti apuja kuuliaisesti, mutta pyrki luistamaan taivutuksesta muutaman askeleen jälkeen. Evelyn korjasi nopeasti ja vaati hevoseltaan uutta yritystä, taivuttaen tällä kertaa koko kullanhohtoista kroppaa selkeämmin. Ori tuntui tajuavan, ettei voinut luistaa työnteosta samalla tavalla kuin yleensä. Muutamaa yritystä myöhemmin palomino taipui jo kauniisti koko kropastaan, mutta ei edes yrittänyt siirtyä uran sisäpuolelle. Evelyn kiitti hevosta myötäämällä ja suoristi ratsunsa rauhallisesti. Lionheart tuntui vihdoin noudattavan ratsastajan pienintäkin ajatusta, mikä sai Evelynin hymyilemään pienesti. Kyllä tästä valmennuksesta vielä selvittäisiin kunnialla. Hän jatkoi avotaivutuksia, koettaen lopulta samaa temppua myös laukassa. Palomino sähelsi hetken jalkojensa kanssa, mutta löytäessään sopivan rytmin, hevonen liikkui kauniisti muutaman askeleen avotaivutuksen laukassakin. Evelyn taputti hevosen kaulaa kiitokseksi ja hidasti harjoitusraviin.

Lucy nyökkäsi hiljaa vastaukseksi ja painoi hetkeksi katseensa hevosen harjaan. Kyllä hän saisi Ivoryn laukkaamaan, eikö vain? Ivory oli tähän asti tuntunut suorastaan unelmalta ratsastaa, joten ehkä hän pärjäisi. Tyttö teki puolipidätteitä ja valmisteli hevostaan siirtymiseen. Hänen ei tarvinnut siirtää sisäpohjettaan kuin hipauksen verran edemmäs, ja hevonen nosti pyörivän laukan, vaikka tahti tuntui olevan hukassa ensimmäiset askeleet. Lucy kannusti ratsuaan reippaampaan laukkaan, mikä tuntui tasaavan epätasaista askellusta. Ivory kulki estehevosen lyhyellä, pyörivällä laukalla, joka oli ihanteellinen radoille. Lucy muisti valmentajan ohjeet ja keskittyi pitämään ulko-ohjan tuen tasaisena pyytäessään ratsuaan eteenpäin. Muutaman laukkakierroksen jälkeen hevonen tuntui jo selvittäneen, miten jalat liikkuivat, ja kulki tasaisella, varmalla askeleella. Lucy käänsi ruunan suurelle ympyrälle ja piti huolen siitä, että asetus säilyi.
Hän pyysi hevosta välillä pidempään laukkaan ja välillä lyhyempään, leikitellen hevosen askeleen pituudella niin ympyröillä kuin suoralla urallakin. Alun haasteiden jälkeen ratsukko tuntui löytävän yhteisen sävelen. Ivory ei enää kompuroinut omiin jalkoihinsa, vaan pidensi tai lyhensi askeltaan sulavasti ratsastajansa pyynnöstä. Lucy teki sekä suurempia ympyröitä että voltteja, joiden aikana työsti asetusta ja hevosen asentoa, kunnes tunsi ruunan käyttävän takaosaansa kunnolla jokaisen askeleen kohdalla. Pieni tyytyväinen hymy kohosi Lucyn huulille. Ivory oli ihana ratsastettava, sillä noudatti nöyrästi kaikkia annettuja apuja, vaikka välillä ei tainnutkaan ihan ymmärtää, mitä ratsastaja siltä halusi. Lucy ei voinut olla tyytyväisempi. Ruunassa oli paljon samaa kuin Rainissa, paitsi että Ivory oli kömpelö siinä missä Rain oli laiska. Siitä huolimatta Lucy suoristi lähes huomaamatta selkäänsä ja tunsi olonsa itsevarmaksi. Hän kyllä pärjäisi tämän hevosen kanssa, kunhan heiltä ei vaadittaisi liikaa.

Troy päätteli Pauluksen olemuksesta, että käyntiin siirtyminen ei varsinaisesti hivellyt tuon itsetuntoa, mutta minkäs teit. Oli kaikkien edun mukaista, että valmennuksessa keskityttiin perusasioihin ennen kuin siirryttiin vaikeampiin. Ilokseen Troy kuitenkin huomasi, että Kinnaird keskittyi kiitettävällä intensiteetillä istuntaansa ja katseensa suuntaan ympyrällä ratsastaessaan. Hän oli melko toiveikas tuon yrmyn suhteen. Noin herkkä hevonen ei ehkä ollut kaikkein sopivin ratsastajalleen, mutta hyvä yritys. Eikä kukaan ollut vielä saanut turpaansa.
"Aseta vaan ihan kevyesti, mutta pidä sisäpohkeella ja ulko-ohjan tuntumalla hevonen ympyrällä. Ulkopohje pysyy kiinni kyljessä ja sillä voit estää hevosta valumasta ulos ympyrältä. Avut saavat olla ihan pehmeitä lyhyitä kosketuksia ja muista hellittää heti kun se vastaa, päästämättä kuitenkaan ohjia löysäksi tai pohkeita irti", Troy selosti seuraten katseellaan ratsukkoa. Mikäli nuo pysyivät hetken aikaa ympyrällä käynnissä pyysi hän ottamaan seuraavaksi ravia ympyrällä.

Klausin ja Socksin menoa Troy katsoi mielenkiinnolla, välillä hyväksyvästi nyökkäillen. Alkuun hatara avotaivutus oli alkanut sujua paremmin ratsastajan kärsivällisyyden ansiosta ja Socks kulki nyt selvästi rennommin eikä enää jatkuvasti pyrkinyt pois avuilta. Troyta alkoi kiinnostaa, mihin kaikkeen tuo kenttäratsuksi tottunut hevonen oikein pystyisikään itseään vähättelevän, mutta selvästi taitavan ratsastajan kanssa. Pitihän noita vauhtiin tottuneita esteponejakin joskus kiusata, etteivät pääsisi ihan rappiolle.
"Sehän näyttää jo ihan kouluratsulta", Troy kehaisi vaikuttuneena hymyillen. "Selkeät avut, toinen pohje taivuttaa ja toinen pitää takaosan hallinnassa. Korjaa taas samalla tavalla, jos se tarjoaa pohkeenväistöä."
"Jatkakaa hetki laukassa ilman avoja. Saatko koottua sen askellusta lisää niin, että paino siirtyisi vielä vähän enemmän takajaloille? Säilytä tuo rento tahti, mutta askelta mahdollisimman tehokkaaksi ja hallituksi", hän ehdotti, kun nuo olivat suoriutuneet taivutuksista.

Troy nyökkäsi Evelynin toivomukselle ja asteli uran sisäpuolella Lionheartin kulkusuunnan mukaisesti. Ori yritti luistaa taivutuksesta, mutta Evelyn korjasi tilanteen nopeasti ennen kuin Troy ehti edes sanoa mitään. Mies hymyili itsekseen. Noilla oli mahdollisuus vaikka mihin.
"Huomauta heti, kun se meinaa lopettaa kesken. Juuri noin", hän kehui. Laukassa palomino hieman sekoili jalkojensa kanssa, mutta pian sekin alkoi sujua miehen muistutettua vain ulko-ohjan tuesta.
"Voisitte jatkaa harjoitusravissa vähän uran sisäpuolella. Voit koota sitä puolipidätteillä samalla kun ratsastat takajalkoja vielä vähän paremmin alle ja otat askelta hieman lyhyemmäksi, mutta älä anna tehokkuuden hiipua. Tarkoitus on, että hevonen on niin avuilla, että se lähes pyytää sinulta luvan liikuttaa jalkojaan ennen jokaista askelta. Ota aina jokaisen sivun lopussa käyntiin ja tee kulmissa takaosakäännös. Käynnin tulisi olla koottua ja tarpeeksi lyhyttä käännösten aikana."
Troy näki, että Lucy oli itsekin huomannut saaneensa Ivoryn liikkumaan hyvin hevosen omalla mittapuulla. Mies hieman jopa yllättyi tytön taitotasosta. Hän oli automaattisesti olettanut tuon ujon olemuksen kielivän myös erittäin epävarmasta ratsastuksesta, mutta oli ollut väärässä.
"Pärjäät hyvin Ivoryn kanssa. Hyvä ryhdikäs istunta auttaa sitä säilyttämään painon taaempana ja liikkumaan paremmin. Tee vielä muutama siirtyminen käynnin, ravin ja laukan välillä ja vaadi nopeaa reaktiota, niin sen on pakko kantaa itsensä", Troy kehotti.

Jäkä jäkä jäkä jäkä. Chambersin täytyi olla idiootti. Molemmista ohjista vetäminen oli pidättämistä! Ja molempien pohkeiden käyttö käsky mennä lujempaa!! Eikö tuo urpo osannut asiaansa ollenkaan! Hevonenhan menisi aivan sekaisin, kun saisi apuja joka puolelta. Hänen pitäisi raportoida tämän valmentajaa teeskentelevän pellen tumpulointi Corinnelle ja Kamirille. Heti, jos mahdollista. Hyvä luoja. Jäkä jäkä, ulko-ohjan tuntuma, jäkä jäkä. Jessus, mikä uivelo… Oh.
Paulus oli kiristänyt ulko-ohjan tuntumalle päätään hienoisesti ravistellen ja äänetön, henkinen jupina säteillen, mutta hiljeni olemukseltaankin hiirenhiljaiseksi. Kun hän asetti sisäohjalla, mutta paremman tahtonsa mukaan piti ulko-ohjalla vastaan, Miu ei kääntynytkään sisälle. Ori käänsi päätään vain sen verran, että mies näki sen silmäkulman ja sieraimen. Hyvä luoja. Kaiken logiikan mukaan apujen piti olla ristiriitaisia, mutta yhtäkkiä ne toimivat?! Paulus puri hampaat yhteen, ettei hänen leukansa olisi loksahtanut auki. Herra isä. Toimiko tämä kaikilla?

Hän kiemurteli hetken satulassa ryhdistäen hartioitaan kuin aloittaen alusta. Hänen torjuva olemuksensa Chambersia kohtaan melkein pehmeni: ehkä kultapoika kaksi tiesi sittenkin jotakin ratsastuksesta. Paulus ei vielä aivan sisäistänyt selostettujen apujen yhteyttä ja logiikkaa, mutta yritti kerrankin tosissaan. Ympyräkin näytti ryhdistäytyvän, ja vähitellen musta täysiverinen myös taipui sille. Ratsukon yhteistyö ei ollut virheetöntä, sillä yliherkkä, vaativa hevonen ja itseluottamusta tarvitseva, apujensa kanssa edelleen haparoiva ratsastaja menivät välillä ristiin ajatustensa kanssa: ensimmäistä kertaa Pauluksesta kuitenkin tuntui, että hän tajusi, mitä hänen piti tehdä. Hän tunsi oudon möykyn sisällään, ja olisi normaalisti hakannut jotakin niin kauan, että se sulaisi pois. Nyt hän ei voinut muuta kuin yrittää olla huomioimatta sitä ja keskittyä hevoseen, vaikka tunsi pakahtuvansa. HÄN OPPISI TÄMÄN! Helvetin helkkari ja perhana!

Ravi vaati Paulusta aloittamaan jälleen alusta, sillä hänellä oli vaikeuksia keskittyä sekä istumiseen tai keventämiseen, jalkojen, käsien, varpaiden ja kulmakarvojen asentoon samaan aikaan, kun yritti pitää ohjat tuntumalla ja asettaa ja taivuttaa ja käyttää pohkeita oikein ja pitää hevosen haluamallaan linjalla ja… Mutta se onnistui käynnissä, joten se onnistuisi myös ravissa.
Hän vietti selvästi liikaa aikaa Effien kanssa. Hän ei ollut mikään maailmaa syleilevä hihhuli, mutta hän tunsi kerrankin olonsa melkein optimistiseksi. Kevennä, varpaat sisään, jalat paikallaan, eteen eikä ylös… Ulko-ohja tukee, sisäohja asettaa. Sisäpohje suurentaa, ulkopohje pienentää…

Raudikko laukkasi avotaivutuksen jälkeisellä rentoudella. Se kantoi hyvin itsensä, vaan kuten Chamberskin oli sanonut, kokoamisesta ei olisi haittaa. Socks oli eteenpäin pyrkivä ja energinen, mutta malttoi kuitenkin laukata uralla eikä lähteny kilpailemaan muita hevosia vastaan. Klaus pyrki istumaan yhä paremmin satulaan, pidätti istunnalla ja kevyellä ohjalla laukkaa lyhyemmäksi mutta piti pohkeillaan huolen siitä, ettei laukka rikkoontunut raviksi. Se oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä vaikka Socks kasakin itseään, siltä haluttu syvä peräänanto ei ottanut onnistualseen.

Ratsastaja käänsi sen laukkavoltille, ottaen aikalisän itselleen ja hevoselle. Hän pyrki taivuttamaan ja asettamaan samalla kun pyysi laukkaa yhä kootummaksi ohjaa vasten. Kevyt käsi pysyi, ja ajoittain jopa keinuhevosmaisesta laukasta alkoi tulla hyväksytymmän näköistä ja tuntuista. Socks olikin taidokkaampi, kuin Klaus oli ehkä uskonut alkutunnista. Hän tunsi, miten ratsun takapää muuttui yhä aktiivisemmaksi, takajalat polkivat syvälle alle ja vaadittu muoto säilyi jo useamman laukka-askeleen.

Keskittynyt hevonen vaahtosi, mutta vauhtihaluistaan huolimatta taipui haluttuun tehtävään ja keveni selkeästi enemmän edestä. Se ei enää painanut ohjalle, eikä ainut suunta ollut eteenpäin. Tyytyväinen hymy nousi Klausin huulille. Hän muistutteli itselleen ratsastuksen peruspilareita: ryhti, jalkojen ja käsien asento, myötäys. Ne tuntuivat kuitenkin hallituilta ajattelemattakin, eikä Socks varmasti olisi edes mennyt oikeinpäin mikäli perusasiat olisivat olleet hukassa. Vuosien valmentautuminen oli tehnyt tehtävänsä, eikä mies ollut koskaan lakannut kiittelemästä hyvää ryhtiään. Oma asento merkitsi ratsastaessa niin paljon.

Oli innostavaa huomata, että Chambers todella otti huomioon kaikkien tarpeet. Klaus saattoi ohi laukatessaan huomata, että upea Miu ja tuota ratsastava, alati kärttyinen Paulus saivat harjoitella omalla tasollaan. Hän ei millään lailla arvostellut, sillä hänestä oli hienoa, että aikuinen mies halusi oppia ratsastamaan ja todella yritti. Kaikki aloittivat jostakin, ja vain luovuttaminen olisi häviämistä. Seuraavaksi katse siirtyi ehkä osin tarkoituksella kultaiseen oriin ja Evelyniin. Hymy oli paljastaa hänet taas. Hän siirsi katseen äkkiä suoritukseensa, ettei vain unohtuisi seilaamaan.

Evelyn noudatti tarkkaavaisesti saamiaan ohjeita ja huomasi heti, miten paljon paremmin Lionheart toimi hänen allaan. Selkeästi teki hyvää saada palautetta omasta ratsastuksestaan. Kun oli ratsastanut tarpeeksi pitkään, tuntui helposti kangistuvan vanhoihin kaavoihin ja toistavan samoja virheitä edes ymmärtämättä, missä meni metsään. Valmentajan ohjeiden mukaisesti Evelyn siirtyi uran sisäpuolelle ja jatkoi harjoitusravin työstämistä. Lionheart tuntui liikkuvan hetki hetkeltä paremmin. Evelyn lähes yllättyi, kun tunsi orin pehmeän ravin muuttuvan lähes naurettavan helpoksi istua, kun hevonen työskenteli kunnolla.
Hän otti käyntiin ennen kulmaa ja valmisteli hevosta takaosakäännökseen muutamalla puolipidätteellä. Lionheart kulki kaula kaarella ja lyhyellä askeleella polkien hyvin alleen, kun ratsastaja pyysi hevosta kääntämään etuosaansa takaosan ympäri. Lionheart taipui kauniisti, mutta ei polkenut takajaloillaan koko käännöksen läpi. Evelyn käytti seuraavan sivun siihen, että kokosi hevosta yhä paremmin alleen, vaatien ratsulta lyhyitä, aktiivisia askelia, ennen kuin valmistautui uuteen takaosakäännökseen. Tällä kertaa Lionheart suoriutui annetusta tehtävästä jo paremmin, mikä sai Evelynin hymyilemään pienesti. Ei ori ihan toivoton kouluratsu ollut.

Lucy oli pudota Ivoryn selästä, kun kuuli valmentajan kehut. Ei hän niin hyvin pärjännyt. Hän pysyi selässä, ei hän muuta osannut. Tyttö nielaisi ja pakotti kasaan painuneet hartiansa jälleen oikeille paikoilleen ja istui ryhdikkäästi hevosen selässä. Troyn sanat olivat saaneet kevyen punan kohoamaan laihan tytön kasvoille. Hän ei ollut odottanut tuollaista, eikä voinut hämmennykselleen mitään. Täällä oli taitavia ratsastajia, kuten tallin toinen valmentaja ja eläinlääkäri. Miksi häntä oli kehuttu siitä, että hän pärjäsi Ivoryn kanssa?
Lucy teki siirtymisiä, haparoiden hetken apujen kanssa. Ivory ei turhautunut, mutta rikkoi muotonsa nostaessaan jälleen päätään korkeammalle ratsastajan apujen hämmentämänä. Se sai Lucyn ryhdistäytymään. Hänen olisi keskityttävä hevoseen, ei siihen, miten sokea Troyn oli oltava, jos valmentaja kehui häntä. Tyttö leikitteli kuolaimella ja pyysi siirtymisiä askellajista toiseen, palkiten hevosen heti, kun se noudatti ohjeita. Kerta kerralta siirtymiset sujuivat sulavammin ja Ivorykin kaarsi jälleen kaulaansa hakiessaan muotoa. Lucy nosti käynnistä laukan ja kiitti hevosta myötäämällä, kun papurikonkimo siirtyi laukkaan epäröimättä ja odottelematta turhia. Tyttö hidasti raviin, nosti uudelleen laukan, otti käyntiin, siirtyi raviin, pysähtyi, siirtyi käyntiin, ravasi hetken, nosti laukan ja hidasti raviin. Ivory tuntui halukkaalta noudattamaan annettuja apuja ja siirtyi askellajista toiseen heti avut saatuaan, kompuroimatta lainkaan. Lucy ei voinut kuin ihailla hienoa hevosta.

Troy ei onnistunut täysin kätkemään lievästi huvittunutta häivähdystä hymyssään, kun Kinnaird näytti pienen hetken kuin myrkyn syöneeltä.
"Hevonen pyrkii menemään paineesta poispäin ja pitämään tasapainon vakaana, ja siksi se väistää pois puristavasta pohkeesta tai seuraa kääntävää ohjaa ja yrittää palauttaa vinossa istuvan ratsastajan painopisteen keskelle liikkumalla sivulle. Vastakkaisen puolen apujen täytyy kuitenkin olla kevyesti tukemassa, että hevonen pysyy halutussa linjassa ja tasapainoisena", Troy yritti selventää loihdittuaan olemuksensa taas asialliseksi, kun Paulus vaitonaisena sai lopulta Miun pysymään ympyrällä oikein päin ja näytti ehkä hiukan siltä kuin asia olisi tullut aivan uutena.
"Hyvä. Samat avut pätevät ravissa myös. Pidä katse koko ajan ympyrän kehällä siellä mihin olette menossa, niin hevosen on helpompi hahmottaa reitti, mutta pidä omat kylkesi suorana", mies sanoi seuraten noiden ravityöskentelyä. Ehkä hänen pitäisi antaa Pauluksen sisäistää ohjeet ja soveltaa niitä käytännössä ympyrällä muutaman kierroksen verran, tällä kun näytti olevan ihan kohtuullinen muistikapasiteetti. Harjoittelemallahan sen oppisi, ja liika viilaaminen tässä vaiheessa vain sekoittaisi pään.

Olihan se pitänyt aavistaa, että kunnollinen peräänanto - jota harvemmin esteillä tarvittiin - ei ollut Socksin vahvuuksia. Ratsastajalla näytti kuitenkin olevan homma hallussa ja kyky omatoimisesti etsiä ongelmaan ratkaisua. Tottakai oli. Nyt Troy ihmetteli entistä enemmän ratsastajan aiempaa kommenttia siitä, ettei tuo ollut omalla alueellaan kouluratsastuksessa, vai miten se hemmetti olikaan mennyt. Heppahan kulki kuin mikäkin virtuoosi. Okei, ei se ihan Grand Prix tason kouluratsusta mennyt, mutta häkellyttävää silti.
"Hienoa, saatiinhan siihen tehoa!" Troy hämmästeli seuratessaan ratsukkoa katseellaan. "Vaihda vielä suunta ja laukka, mutta ota kohta raviin antamatta sen tehokkuuden hävitä. Se tosin voisi kohta kävellä hetken ja huilata, vaikka ei se varmaan omasta mielestään mitään taukoa tarvitse", Troy kehotti katsellen yhä pienesti hymyillen Socksia, joka näytti yhtä innokkaalta kuin tänne tullessaan. "Tuleeko mieleen, mitä haluaisitte käydä läpi nyt kun vauhtiin pääsitte?" hän kysyi. Pakkohan Klausilla oli olla oma näkemys asiaan, ei tuo mikään aloittelija ollut.

Jälleen kerran Evelyn sai hevosensa toimimaan pienten kankeuksien jälkeen ja takaosakäännöksetkin näyttivät mallikkailta.
"Ei sen aktivoiminen näemmä vaadi sinulta kuin sen, ettet anna sen luistaa annetuista tehtävistä. Saat sen kyllä hyvin avuille halutessasi", Troy totesi vahvistaen senkin, että nainen oli alusta asti tiennyt mikä heille oli parasta. Se noissa toisilleen tutuissa hevosissa ja ratsastajissa oli ehdottoman hyvä asia.
"Kokeile sama niin, että otat ravin tilalla sivuilla pätkän laukkaa ennen käyntiin siirtymistä ja takaosakäännöstä", mies ehdotti.
Troy piti omana tietonaan havainnon Lucyn olemuksen hetkellisestä muuttumisesta. Hevosen muoto rikkoutui hetkeksi, mutta tyttö sai sen palautettua takaisin. Siispä ei liikaa kehumisia, ettei ratsastaja alkaisi sekoilemaan apujensa kanssa. Tai sitten Troyn pitäisi turruttaa tuo kehuihin. Siirtymiset alkoivat joka tapauksessa sujua, eikä Ivory enää kompuroinut. Mies alkoi jo pitää hevosen yritteliäisyydestä.
"Hyvä! Kehu sitä ja anna kävellä hetki vapaasti. Voisit sen jälkeen alkaa tuomaan sitä halkaisijalle käynnissä ja siirtyä siitä uralle pohkeenväistössä. Väistä molempiin suuntiin muutaman kerran niin katsotaan miten se kantaa itsensä", Troy totesi sitten. Onneksi valtaosa ratsastajista oli sen verran kokeneita, että osasivat valita vauhtinsa ja tiensä niin, etteivät törmäilleet keskenään ja osasivat väistää Paulusta.

Pauluksen silmät siristyivät epäluuloisesti. Hän vilkaisi Chambersista muihin ratsastajiin ja tunsi jälleen häpeän nostavan päätään. Naurettiinko hänelle? Kehtasiko tuo kansikuvapelle ivata häntä? Saisivat kaikki haistaa paskan. Hän ei ollut hopealusikka suussa syntynyt kermaperse, vaan oli saanut tehdä helvetisti töitä päästääkseen edes tähän. Painuisivat helvettiin saatanan perkeleen mulkut, hän jupisi mielessään vainoharhan nostettua päätä ja keskittyi ympyrään. Hänen hetkellinen hyvä tuulensa oli kuitenkin sammunut, kun itsetietoisuus palasi. Mitä sitten, jos hän halusi ratsastaa? Vitun idiootit. Mitään oikeutta arvostella häntä.

Mies keskittyi sulkemaan muut läsnäolijat mielestään, saamarin hienohelmat. Hän olisi halunnut olla kaksin hevosen kanssa ja toivoi, että olisi lähtenyt maastoon valmennuksen sijasta. Kieltämättä hän sai edelleen lohtua ajatuksesta, että oli tajunnut jotakin mullistavaa ratsastuksesta ja voisi kehittyä nykyisen tasonsa ohi. Hän ei vain saanut ravistettua mielestään enemmän tai vähemmän kuviteltua sääliä ja ivaa. Hän saattoi kuvitella turhankin hyvin kultapoikien nauravan kustannuksellaan. Haistaisivat. Hän silitti orin silkkistä kaulaa ja antoi sen seurata ympyrää katseensa perässä. Lihakset tottuivat keventämisen rytmiin, ja hän saattoi keskittyä pitämään Miun asetettuna ja sitten taivuttamaan sitä enemmän ja tasaisemmin. Hän vaihtoi omatoimisesti suuntaa ympyrällä vaihtaen samalla kevennyksen ja ryhtyen samaan uudessa suunnassa. Kuolaimella lähes tiedostamaton leikittely ja huolellinen apujen käyttö sai hevosen pyöristämään niskaansa ja liikkumaan ryhdikkäämmin.

Klaus vaihtoi suunnan lävistäjällä lisäämällä samalla laukkaa hallitusti. Hän toivoi, ettei ajoittain malttamaton, energiaa pursuava Socks karkaisi käsistä, kun saisi luvan mennä isommin. Kullanhohtoinen ori lyhensi laukan halutusti suurimmalta osin Klausin vaativan istunnan vuoksi. Se vaihtoi laukan kevyen puolipidätteen ja sisäpohkeen siirtämisen jälkeen juuri ennen uralle astumista ja suunnun vaihtumista. Suunnan- ja laukanvaihto sai Socksin miettimään hetken oikeaa muotoa ja se yritti painaa taas ohjalle, mutta muutamalla laukka-askeleella se taipui haluttuun muotoon. Istunnalla ja kevyin pidättein ratsastaja valmisteli hevosen siirtymään raviin, jotta itse ravi ei olisi kaahaavaa, kiireistä ja tikkaavaa. Askellajin vaihto onnistui ja vihdoin onnistumisen kokemuksia saanut Socks pysyi hallitussa muodossa. Se pärskähteli mennessään ja askel oli rento. Ollessaan raviin tyytyväinen, Klaus hidasti orin käyntiin ja antoi sille vain hieman pidempää ohjaa. Näin ollen hevonen ei menettäisi työn takana ollutta muotoa ja saisi kokoajan työskennellä. Energianpuutteesta ei ainakaan voinut valittaa, vaan pieni lepo teki jokaiselle välillä hyvää.

"Taivuttavista ja kokoavista liikkeistä ei ainakaan olisi haittaa. Kenties voisin asettaa tavoitteeksi puhtaat avot ja sulut valmennuksen päätteeksi?" Hän ehdotti rapsuttaessaan orin hikistä kaulaa. Se oli jo osoittanut, että kykeni keskittymään liikkeisiin ravissa ja laukassa, eikä Klaus epäillyt sitä ollenkaan. Se vaati vaan pitkälle vietyjä valmisteluja, jotta osasi ja jaksoi antaa kaikkensa. Malttamaton ja herkästi kyllästyvä se tuntui olevan, eikä yhden asian vääntäminen ollut ollenkaan mielekästä liian kauaa.
"Miksi ei vaikka laukanvaihtoja jokatoisella?" Klaus mietti ääneen yrittäen pitää mielessä juuri Socksin estepainotteisuuden. Kaikista kouluratsastusliikkeistä olisi varmasti hyötyä, vaan ihan kaikkeen ei valmennuksen aikakaan sillä kertaa riittänyt. Laukanvaihdot joka toisella askeleella olivat vaativia kouluhevosellekin, vaikka osaavan ratsastajan kanssa ne sujuivatkin yleensä. Socksista hän ei tiennyt, vaan uskoi sen pärjäävän.

Evelyn naurahti. Kyllähän nainen tiesi, että halutessaan sai hevosensa kuulolle, mutta harvoin jaksoi työskennellä niin pikkutarkasti loppuun asti. Hänestä oli tullut pehmo. Puskaratsastaja sanan varsinaisessa merkityksessä. Niin kauan kuin hevonen kulki halutussa askellajissa oikeaan suuntaan, kaikki oli hyvin.
"Osaisinkin vaatia siltä yhtä tarkkaa työskentelyä muulloinkin", Evelyn vielä naurahti, ennen kuin hiljeni kuuntelemaan Troyn ehdotuksen seuraavaksi tehtäväksi. Ei se liian vaikealta kuulostanut. Laukkaa vain väliin, ja samoja käännöksiä edelleen. Evelyn valmisteli hevosen muutamalla puolipidätteellä ja siirsi sisäjalkaansa edemmäs. Lionheart nosti laukan ja kulki kaula kaarella lyhyellä askeleella, mutta ratsastaja vaati tällä kerralla enemmän. Ori pärski mutta noudatti istunnan kautta annettuja apuja koota itseään, samalla kun pohkeet muistuttelivat aktiivisesta laukasta. Hevonen tuntui käyttävän jokaista lihastaan laukatessaan koottuna pitkän suoran päähän. Evelyn hidasti käyntiin ja teki takaosakäännöksen, nosti uudestaan laukan ja hidasti jälleen. Lionheart pärski ja sotki rinnuksensa valkeaan vaahtoon tehdessään töitä hikinen kaula kaarella.

Lucy huokaisi hiljaa helpotuksesta siirtäessään Ivoryn käyntiin ja antaessaan hevoselle pidempää ohjaa. Papurikonkimo venytti kaulaansa tyytyväisenä höristen, nauttien uran sisäpuolella kävelemisestä. Tauko oli aina nautinnollinen niin hevoselle kuin ratsastajallekin. Tällä kertaa Lucy ei kuitenkaan tuntenut pakottavaa tarvetta painaa hartioitaan kasaan ja tekeytyä pienemmäksi kuin olikaan. Hän oli pärjännyt hyvin tähän asti, vaikka alla oli tuntematon hevonen ja ryhmässä muitakin ratsukoita, joten hänellä ei ollut mitään hävettävää.
Muutaman kierroksen jälkeen Lucy keräili jälleen ohjia kasaan ja muistutteli Ivorya reippaammasta käynnistä. Hevonen tuntui olevan kuulolla, joten Lucy käänsi papurikonkimon ratsunsa halkaisijalle ja valmisteli hevosta pohkeenväistöä varten. Ivory pyöristi jälleen niskaansa ja kulki kauniimmin, mikä sai Lucyn kiintymään nöyrään hevoseen yhä enemmän. Ivory oli kerta kaikkiaan mahtava. Hän siirsi pohjettaan ja teki puolipidätteitä, lähtien hakemaan hyvää, tasapainoista pohkeenväistöä melko loivassa kulmassa. Ivory oli tuntunut kankealta alusta lähtien, joten hevosesta tuskin olisi poikittaiseen väistöön. Parempi mennä loivasti ainakin aluksi. Ivory kantoi itsensä hyvin, mutta tuntui haparoivan askeliensa kanssa, kuin epävarmana siitä, mihin mikäkin jalka piti laittaa, ettei kaatuisi nurin. Lucy koetti taitojensa sallimissa rajoissa tukea hevosta niin tasaisella ohjastuntumalla, selkeillä avuilla ja hyvällä, ryhdikkäällä istunnalla, samalla kun koetti auttaa kömpelöä hevosta löytämään askelille hyvän, tasaisen rytmin. Muutaman väistön jälkeen Ivory näytti keksineen, miten jalkoja tuli liikuttaa, eikä Lucyn enää tarvinnut ratsastaa jokaista askelta, mikä oli ujolle tytölle helpotus, sillä hän ei olisi enää osannut auttaa hevosta yhtään enempää.

Troylla oli vähän samankaltainen olo kuin kaksi vuotta sitten opettaessaan veljenpoikaansa ajamaan polkupyörää ilman apupyöriä. Kun vihdoin tuo lähti itse polkemaan, saattoi vain katsoa sivusta henkeä pidätellen ja seurata sopivan välimatkan päässä mahdollista kaatumista kuulostellen. No, Miu tuskin kaatuisi, vaikka Paulus sitä jostain syystä yrittäisikin kaataa, ja itse asiassa hevonen näytti liikkuvan jo ihan hyvin. Ratsastaja vaihtoi omatoimisesti suuntaa ja sai Troyn hymyilemään tällä kertaa huvittuneen sijaan tyytyväisenä.
"Oikein hyvä. Jos tahdot, voit ottaa sen suoralle uralle ja kokeilla voltin ratsastamista uudelleen. Aivan samanlaiset ohjeet kuin ympyrällä, mutta sisäpohkeella ja sisäohjalla selkeämpi taivutus ja jyrkempi käännös. Säilytä tasaiset avut koko voltin ajan", Troy ohjeisti hivenen kärttyisen oloista ratsastajaa.

Troy nyökkäili hymyillen Klausin ehdotukselle. Taipumista, kokoamista ja keskittymistä vaativat liikkeet varmasti olisivat hyvää harjoitusta estehevosen hallitulle liikkumiselle.
"Uskon täysin, että avot ja sulut saatte toimimaan. Otetaan vaan laukanvaihdot loppuhaasteeksi, jos jää aikaa", mies totesi. "Mielenkiintoista nähdä, mihin Socks pystyy."
Ori näytti olevan hikinen, vaan ei lainkaan sen oloinen että olisi jo saanut liikkumisesta tarpeekseen.
"Jatketaanpa sitten", Troy ehdotti hetken tauon jälkeen. "Pyydä siltä taas tehokasta ravia ja ota muutaman kerran sulkutaivutusta. Voit valita teetkö uralla vai keskihalkaisijalla. Jos se lähtee sujumaan niin se onnistunee myös laukassa", hän jatkoi.

Troy naurahti Evelynin epäilyksille siitä, osaisiko tuo vaatia loppuun asti vietyjä suorituksia itsenäisesti, muttei kommentoinut asiaa sen enempää.
"Hienoa. Katso, etteivät takajalat lähde vaeltamaan sivulle käännöksen aikana. Ota seuraavalla käännöksellä Lionheart kokonaan ympäri ja vaihda suuntaa. Tehkää muutama käännös toiseenkin kierrokseen ravia ja laukkaa vaihdellen, ettei harjoittelu jää toispuoleiseksi", hän kehotti tarkkaavainen katse pysyen ratsukossa. "Tuntuuko se mielestäsi helpommalta jompaankumpaan suuntaan?" Troy kysyi hetken päästä.
Ei Ivoryn pohkeenväistö näyttänyt ammattimaiselta, mutta olihan liike hankala hevoselle, jolla tasapainoisesti kulkeminenkin vaati keskittymiskykyä. Kohta se näytti löytävän jalkansa ja onnistuvan liikuttelemaan niitä ristikkäin kuten pohkeenväistössä kuului.
"Voit pikkuhiljaa vaatia siltä hieman selkeämpää väistöä, kun se ymmärsi jutun juonen. Tee puolipidätteitä ja väistä pohkeella, mutta säilytä myös eteen ajava pohje toiminnassa", Troy kehotti hivenen mietteliään näköisenä. "Sama voisi sujua ravissakin, jos säilytät sen tietoisuuden omista jaloistaan ratsastamalla sitä edelleen aktiiviseksi takaosasta, että se pysyy kevyenä edestä."