These bright lights have always blinded me

Selkeästi Evelyn ei ollut ainoa, joka ei halunnut puhua liikaa menneisyydestään.
"Ja minulle naurettiin, kun sanoin Californian olleen liian pieni", Evelyn vastasi huvittuneesti. "Slaley on juuri sopivan kokoinen, jos minulta kysytään", nainen jatkoi hymy huulillaan, vaikka eihän häneltä oltu kysytty. Ei se mitään, hän vastasi silti. Evelynillä oli selvinpäinkin paha tapa puhua paljon, eikä tilanne ainakaan siitä kohentunut, mitä enemmän nainen joi alkoholia. Evelyn tunsi oluen ja viskin yhteisvaikutuksen lämmittävän sisältäpäin ja hämärtävän näkökenttää, jos päätä käänsi liian nopeasti. Nähtävästi olisi kannattanut syödä hieman enemmän ennen pubiin tulemista.
"Valmentaa sinä ainakin osaat", Evelyn totesi hieman yllättyneenä Klausin tokaisusta ja joi viskinsä loppuun. Hän sulki hetkeksi silmänsä nauttiessaan polttelevasta tunteesta ja vahvasta, terävästä mausta. "Corinne teki hyvän valinnan palkatessaan sinut", nainen vielä jatkoi kevyesti hymyillen.

"Harjoittelen vasta", Klaus vastasi Evelynin kehuun valmennustaidoistaan. Olihan totta, että hänen taitonsa olivat ruosteessa. Parhaansa hän silti yritti ja sekä jokainen ratsastus- että valmennuskerta toi mieleen paljon vanhoja temppuja, jotka hän oli unohtanut.
"Hevoset ovat valmennettavina kiehtovia. Niistä kun ei koskaan voi sanoa varmaksi, kuinka ne käyttäytyvät."

"Se tuo kieltämättä vaihtelua työnkuvaan", Evelyn myönsi. "Hevosia on yhtä monia erilaisia kuin on ratsastajiakin. Rauhallisinkin hevonen voi käyttäytyä kuin hermoheikko, jos selkään laitetaan tietyntyyppinen ratsastaja", Evelyn jatkoi, "minun tulisi se tietää, kun jouduin opettelemaan kokonaan uuden lähestymistavan Lionheartin kanssa." Nainen muisteli niitä ensimmäisiä kuukausia kultaisen orin kanssa, kun oli noussut selkään ja saanut hevosen kuumumaan hetkessä. Lopulta Lionheart oli ollut valmis ponkaisemaan neliin pienimmästäkin istunnanmuutoksesta. Evelyn oli tajunnut, ettei vika suinkaan ollut palominon, vaan se vain oli herkkä aistimaan ratsastajansa tunteita. Nainen oli ollut ratsastajana energinen ja innostava, mihin ori reagoi vahvasti ja imi energiaa itseensä kuin pesusieni.
"Olin ratsastajana äärimmäisen energinen ja innostava", nainen tajusi selittää aiempaa lausahdustaan, sillä eihän Klaus voinut sitä tietää. "En ollut koskaan kohdannut hevosta, joka oli yhtä herkkä ratsastajansa tunnetiloille, joten Lionheartin voimakas reaktio yllätti minut. Ori oli kuin räjähdysherkkä ruutitynnyri allani ensimmäiset kuukaudet, ennen kuin opin ottamaan rennommin ja antamaan hevosen innostaa itse itseään - ja sen jälkeen lähinnä keskityinkin hillitsemään hevosta."

Klausia huvitti, miten puhelias seuralainen hänellä oli. Evelyn tuntui puhuvan hänenkin puolestaan, mikä ei haitannut mutta ei ollut tuttua hiljaisemmalle miehelle.
"Juuri se hevosissa viehättää. Ne ovat omia persoonia jokainen."

Olut alkoi olla lopussa, eikä viskiäkään juuri ollut. Klaus kolautti tyhjän lasinsa pöytään.
"Otatko vielä, vai joko koti kutsuu?" Hän ei olisi halunnut lähteä vielä, ei nyt, kun oli juuri alkanut ystävystyä Evelynin kanssa. Tuo tiesi hänestä jo nyt enemmän kuin kukaan hänen nykyelämänsä tuttavista. Se oli surullista vaan antoi toivoa: hän kykeni avautumaan enemmän kuin oli uskonutkaan.
"Voin tarjota kiitoksena seurastasi."

"Kyllähän se koti kutsuu, mutta minä olen taitava leikkimään kuuroa", Evelyn naurahti. Se oli totta, olisi ollut viisasta lähteä kotiin nyt, kun vielä pystyisi kävelemään suoraan eikä olisi liian myöhäkään. Aamulla Evelyn kiittäisi itseään, jos suuntaisi nyt kotiin, mutta nainen vaimensi kaikki järkiperäiset selitykset ja päätti jäädä. Klausin kanssa oli mukava jutella ja mieheen oli ilo tutustua paremmin. Evelynillä ei ollut liikaa ystäviä Englannissa - niin tuppasi käymään, kun vastikään muutti toiselle mantereelle.
"Mutta ei sinun tarvitse tarjota, kyllä minä pystyn omat juomani maksamaan", nainen vakuutti. "Tulin jo muutenkin kutsumatta häiritsemään iltaasi", hän vielä muistutti hyväntuulisesti virnistäen. Kaksi olutta, viskilasi ja huonosti syöty päivällinen olivat tehneet tehtävänsä ja nainen tunsi olonsa tavallistakin rennommaksi ja hyväntuulisemmaksi siinä istuessaan ja jutellessaan niitä näitä. Evelyn ei edes itse tajunnut puhuvansa niin paljoa, mikä oli jo omiaan kertomaan, ettei nainen enää ollut ihan vesiselvä.

"En minä sitä epäilekään", Klaus heitti kevyen virnistyksen Evelynille tuon vakuutellessa maksukykyään. Sellaista harvemmin näki, ehkä vain niinä iltoina kun hän oli juopunut. Naisen vastusteluista huolimatta Klaus haki heille juotavaa ja palasi askel kevyesti keinahdellen takaisin.
"Pelaatko?" Hän kysyi ja tarjosi korttipakkaa, jonka oli napannut tiskiltä taskuunsa. Hän alkoi sekoitella kortteja kaikessa rauhassa ja tarkkaili Evelynia. Uhkapelit olivat juuri sellaisia iltoja varten, kokosivat hyvin yksinäisiä ja vaikka hänen seuransa vaikuttikin viihtyvän, ei pieni mittelö olisi pahitteeksikaan. Klaus ymmärsi heidän molempien kilpailuhenkisyytensä, mitä ratsastukseen tuli, vaan halusi nähdä sen myös korttipelissä. Itsensä hän tiesi huonoksi häviäjäksi, mutta piti Evelynin seurasta niin paljon ettei sekään olisi haitannut. Naiset olivat vaarallisia, varsinainen uhka hänelle, joka niin mieluusti kauniista naisseurasta nautti.

Evelyn katsoi päätään pudistellen miehen perään, joka suuntasi hakemaan lisää juotavaa. Englantilaiset ja niiden pakottava tarve käyttäytyä herrasmiesmäisesti. Tosin ehkä tässä tapauksessa oikeampi termi olisi ollut eurooppalaiset. Niin tai näin, Evelyn tyytyi ottamaan tarjotun juoman ja naurahti nähdessään korttipakan.
"Totta kai", hän lupautui heti, "tosin varoitan jo valmiiksi, etten ole järin hyvä", hän jatkoi virnistäen. Nainen oli pelannut ainoastaan kotitilan työntekijöiden kanssa ja hän oli aina epäillyt, että he antoivat hänen voittaa vain koska hän oli nuori ja vieläpä tyttö. Ei se ollut koskaan aiemminkaan Evelyniä estänyt, joten hän ottaisi ilomielin turpaan Klausilta korttipelin merkeissä. Häviö kirpaisisi kuten estekentilläkin, mutta he istuivat pubissa, joten alkoholilla voisi turruttaa pahimman terän. Kyllä hän selviäisi eikä missään nimessä suostuisi luovuttamaan. Tuskin Klauskaan oli ammattipelaaja, vaikka varmasti kokeneempi olikin, joten ehkä Evelyn pystyisi edes hetkitellen tarjoamaan jonkinmoista haastetta. Aina sopi unelmoida.

"Pokeria?" Klaus tarjosi ja alkoi vastausta odottamatta jakaa kortteja. Hän uskoi sen pelin taittuvan jollakin tasolla jokaiselta, joka pelikortit oli joskus nähnyt. Ehkä Evelyn vähätteli taitojaan vain osana pelitaktiikkaansa, jotta Klaus ei yrittäisi tosissaan. Mutta eivät kai he tosissaan pelaisi muutenkaan. Ei Klaus oikeasti edes osannut pelata niin kuin olisi halunnut, mutta muun tekemisen puutteessa korttia oli tullu lyötyä vankilassa useasti. Kyllä siinä vuosien varrella oli oppinut yhtä sun toista.
"No, miten olet viihtynyt tallilla? Joko suunnittelet perhettä Ellisin kanssa?" Klaus jatkoi keskustelua kortinpeluun lomassa, kun oli hävinnyt yhden käden huonoa tuuriaan. Hän virnisti tietäväisesti, olihan hän nähnyt miten Jamie oli flirttaillut avoimesti naiselle tallikokouksessa. Tuskin nuo olivat päässeet sen pidemmälle, mutta olihan se nyt ollut huvittavaa.

"Pokeri käy hyvin", nainen vastasi. Ainakin se oli pelinä tutumpi kuin monet muut. "Mistä pelaamme?" Hän kysyi naurahtaen. Kotitilalla oli pelattu hevosten ruokintavuoroista ja kaikista tylsistä askareista, mutta heillä ei sellaisia tallilla ollut, joten olisi keksittävä jotain muuta. Rahasta voisi aina pelata, kunhan panokset pitäisi pieninä, tosin onnistuihan pokeri täysin ilman panoksiakin.
Evelyn oli tukehtua juomaansa kuullessaan Klausin kysymyksen. Saatuaan nielaistua, Evelyn nauroi vapautuneesti päätään pudistellen.
"Hän on liian kiireinen kylpiessään joessa", nainen naurahti muistellessaan Jamien yllättävää uintiretkeä maastoesteradalla. "Sitä paitsi, niin kauan kuin hän ajaa sitä ruosteista romua, hän on vaara yleiselle turvallisuudelle. Ei sellaisen kyydillä voisi Newcastleen mennä", hän virnisti muistellessaan Jamien ruostunutta kulkupeliä ja vauhdikasta ajotapaa. Olihan mies jo ehtinyt kyytiä tarjota, mutta totuuden nimissä Jamie taisi tarjota sellaista jokaiselle naispuoliselle.
"Mutta muutoin olen viihtynyt loistavasti. Maastot ovat mielettömät eikä valmennuksessakaan ole valittamista", Evelyn totesi virnistäen.

"Häviäjä kymmenestä kädestä tarjoaa seuraavat", Klaus ehdotti ja nosti katseen korteista vilkuillen Evelyniä paksujen kulmien alta. Sanojaan pönkittääkseen hän siemaisi olutlasiaan tyhjemmäksi. Tuskin heidän kovin suuria panoksia olisi peliin laitettava, eiköhän se ollut vain tapa tappaa aikaa. Kumpikaan ei halunnut palata tyhjään asuntoon.

Evelyn arvosteli Jamieta yllättävän karkein sanoin, mikä tosin miehen tavanneen Klausin mielestä oli oli vain osuvaa ja hauskaa. Hän oli ollut mukana sillä hetkellä huvittavalla maastoesteratsastuksella, jolla huono-onninen tai ehkä uhkarohkeuttaan isojakin riskejä ottanut kilparatsastaja oli tullut alas hevosen selästä - ja tietenkin juuri jokeen. Lisäksi Klaus oli törmännyt myös miehen autoon ja se todella näytti jo aikansa eläneeltä. Jamie tosin tuntui hoivaavan sitä kuin omaa lastaan.
Klaus nauroi yllätyksekseen hyvin avoimesti naisen sanoille Jamiesta ja löi korttinsa pöytään. Hän ei ollut muistanutkaan, miten paljon vihasi pokeria. Sillä hetkellä ainakin hän sai käteensä vain onnettomia kortteja, joilla ei edes taitavin ammattilainen olisi selvinnyt.
"Eikä valmennettavissakaan mitään vikaa ole", Klaus hymähti ja loi Evelyniin intensiivisen, virnuilevan katseen kulmiensa alta. Alkoholi oli todella sumentanu hänen päänsä.

"Sopii", nainen vastasi ja vilkaisi korttejaan. Hän häviäisi tämän käden aivan varmasti. No, ehkä sillä ei ollut väliä. Kyllä yhden kierroksen voisi hyvinkin tarjota. Ja olihan tässä vielä mahdollisuus nousta ja voittaa. Evelyn ei siihen kyllä uskonut, sillä se vaatisi suunnattoman määrän tuuria korvaamaan naisen huonoa pelisilmää.

"Odota vain sitä kertaa kun Lionheartilta löytyy enemmän virtaa ja minä en saa sitä kulkemaan suoraan vaikka mikä olisi", Evelyn naurahti. Nainen ei pitänyt itseään kuin korkeintaan keskivertona ratsastajana, mikä oli todennäköisesti aliarviointia, mutta Evelyn oli nähnyt, mihin niin monet muut Rosingsin ratsastajat ja hevoset pystyivät, että tunsi jälleen olevansa aloitteleva ratsastaja. Klauskin oli saanut Noxin kulkemaan kuin valssaten kentän halki. Mistä tulikin mieleen...
"Oletko päässyt uudestaan Noxin selkään?" Evelyn kysyi lyödessään korttinsa pöytään. Hän tiesi häviävänsä, ellei Klausin käsi olisi huonoakin huonompi, mutta se ei oikeastaan haitannut. Hän otti kulauksen juomastaan ja hymyili miehelle.

Klaus löi korttinsa pöytään ja tuuriaan uskomatta voitti sen käden. Hän vilkaisi Evelyniä. Kilpailuvietti ja voitonnälkä tuntuivat vain kasvavan. Ehkä hänen olisi jätettävä uhkapelit muille, sillä mitä pidemmälle hän pelasi sitä enemmän hän halusi voittaa. Peli olisi ollut nautittavampi ilman pakottavaa tarvetta lyödä toinen lajissa, jossa kumpikaan ei loistanut erityisen hyvin.
"Ehen", hän vastasi rehellisesti. Nox oli hieno hevonen ja hän oli suunnitellut tekevänsä sillä joku päivä täydellisen, vaativan ja harkitun kouluratsastussuorituksen. Aiempi oli ollut vasta leikittelyä ja tutustumista hevosen ja ratsastajan kokeillessa toinen toisiaan.
"Siihen pitäisi ehdottomasti tutustua paremmin", hän myönsi.
"Maineensa veroinen, varmasti."

"Funks olisi kiinnostava kokeilu", Klaus heitti hymähtäen. Nuori ori oli ilo silmälle, vaan ratsastajan toiveet tuo tuntui heittävän kankkulan kaivoon. Hurjapään ratsastaminen olisi haastava ainakin, ja onnistuessaan palkitseva kokemus.
"Effie-parka, heitteleeköhän ori tyttöä aina samanlailla?" Klaus mietti äänen tajuamatta edes, miten tytötteli jo nuoreksi naiseksi varttunutta Effietä. Muut olivat niin paljon nuorempia kuin hän, vielä lapsia suorastaan. Ei hän edes tajunnut, että se olisi saattanut jopa loukata jotakuta.

"Toivottavasti pääset pian uudelleen sen selkään. Näytitte jo viimeksi löytävän yhteisen sävelen, joten haluan todellakin nähdä, mitä kaikkea saat Noxista irti", Evelyn vastasi. Mikään ei voittanut sitä, kun näki jonkun toisen tekevän jotakin yksinkertaisesti mahtavaa hevosen kanssa. Klausin ratsastuskokemus yhdistettynä Noxin eleganttiin taidokkuuteen ei voisi päättyä huonosti. Se olisi näkemisen arvoinen koulurata.
"Ei kai sentään", Evelyn vastasi Klausin pohdintaan, mutta tuskin sanat olivat karanneet naisen huulilta, kun hän muisti ensimmäisen kohtaamisensa Effien kanssa. Toinen oli silloinkin ollut mutainen Funksilla ratsastamisen jälkeen. Ehkä Funksilla oli kuin olikin pahana tapana pudottaa Effie selästään kerta toisensa jälkeen.
"Mutta Funksia olisi kyllä kiva kokeilla joskus. Sillä riittää virtaa ja kykyä, kunhan se vain ohjaisi energiansa hyvään suoritukseen sähläämisen sijaan", Evelyn pohti ääneen. Ehkä hän voisi joskus saada mahdollisuuden kokeilla nuorta oria, jos oikein tuuri kävisi. Funks oli hieno hevonen ajoittaisesta säheltämisestään huolimatta.

Klaus nyökkäsi. Olut alkoi loppua ja hän oli voittanut kuudennen käden Evelynilla ollessa kolmen käden mestaruus.
"Taisin voittaa", hän sanoi yrittäen vähätellä humalaista voitonriemuaan. Mies keräsi kortit pöydältä ja sekoitteli niitä hajamielisesti. Ajatukset kulkivat väärille poluille, hän oli näkevinään vastapäätä istuvan naisen pulssin tuon kaulalla. Klaus nosti katseensa naisen lämpimän punaisiin huuliin ja lopulta tuon vihreisiin, kirkkaisiin silmiin. Hän hieraisi sänkistä leukaansa ja pudisteli likaiset ajatukset mielestään.
"Taidan olla melko humalassa", hän arvioi ja naurahti. Melko oli lievä ilmaus sille, että oli nauttinut monta litraa alkoholia ja saisi taas suurinpiirtein kontata rappuset asunnolleen. Seuraavana päivänä hän välttelisi tallilla käyntiä ja todennäköisesti istuisi neljän seinän sisällä koko päivän.

"Niin taisit", Evelyn naurahti päätään pudistellen. "Minähän sanoin, että olen surkea", nainen totesi ja kohautti harteitaan virnistäen. Häviön aiheuttama kitkerä tunne huuhtoutui pois yhdellä kunnon kulauksella lasista. Alkoholi auttoi aina. Välillä nainen mietti, kuinka alkoholistilta kuulosti aina silloin kun päästi itsensä vapaalle. Onneksi niin ei käynyt usein, mutta silloin kun Evelyn aloitti, tuo joi aina loppuun asti - ja kirosi itseään seuraavana aamuna. Yksillä käyminen ei kuulunut naisen taitoihin.
"Sittenhän meitä on kaksi, tai no, oikeastaan useampikin", hän naurahti vilkaistessaan ympärilleen. Pubissa oli yhä asiakkaita, mutta no, totuuden nimissä muut taisivat olla paremmassa kunnossa kuin Klaus. Vaan mikäpä Evelyn oli tuomitsemaan, sillä nainen huomasi päätään käännellessään, että näkökentän tarkentumisessa kesti hetken ja maailma tuntui välillä heilahtelevan hieman. Nähtävästi lähes tyhjään vatsaan nautittu alkoholi oli alkanut saada otetta sirosta naisesta.
Evelyn hävisi seuraavan käden niin selkeästi, ettei voinut kuin nauraa.
"Taidan vain suosiolla todeta, että olen sinulle kierroksen velkaa", nainen sanoi tuijottaessaan hänet pettäneitä kortteja päätään pudistellen. "Tänään ei selkeästi ole minun iltani", hän naurahti ja viittasi kortteja kohti. Aina ei voinut voittaa, mutta tässä tapauksessa ainainen häviö taisi olla mahdollinen. "Haluatko olutta vai?"

Evelyn oli oikeassa, heitä ympäröivät ihmiset alkoivat humaltua. Ehkä pubissa oli tarkoituskin olla humalassa, ainakin siihen aikaan illasta. Ulkona oli pimeää ja katulamppujen oranssinhehkuinen, kova valo teki pimeydestä sen ympärillä vieläkin raskaamman. Kaduilla oli maanantai-illan tapaan hiljaista. Muutama roska lensi katua pitkin tuulessa, joka oli puhaltanut rankasti koko päivän.
Klaus hymähti hyväksyvästi, kun Evelyn myönsi häviönsä. Hän laski kortit pöydälle ja nojautui tuolinsa selkänojaan venytellen käsiään pitkälle päänsä yläpuolelle.
"Yllätä minut", mies vastasi ja kohotti kulmiaan virneeseen. Hän nyki mustan, ulkonäöstä päätellen monta baari-iltaa nähneen bleiserin hihoja ylemmäs ja paljasti huomaamattaan ranteessaan paistavan vankilatatuoinnin, yksinäisen nuolenpäätä kuvaavan tuherruksen.

"Selvä", Evelyn sanoi virnistäen noustessaan pöydästä ja suunnatessaan tiskille. Vai että oikein pitäisi yllättää... Nainen mietti hetken ilkikurisesti, tilaisiko jonkin täysin ylilyödysti koristellun yököttävän makean drinkin Klausille ihan vain piruuttaan, mutta päätti lopulta sitä vastoin. Sen sijaan hän tilasi kaksi viskiä, vaikka jokin pieni osa hänen aivoissaan huusikin sitä vastaan, jotakin siitä, kuinka he molemmat olisivat hyvin voineet juoda vain vettä loppuillan.
"Siinä sinulle amerikkalaista", hän naurahti ojentaessaan lasin Klausille. Nainen epäili, ettei amerikkalaisempaa alkoholijuomaa löytyisikään kuin perinteinen maissiviski neliskanttisine pulloineen ja mustavalkoisine etiketteineen. Vasta nyt Evelyn huomasi tatuoinnin Klausin ranteessa.
"Enpä olisi arvannut, että sinulla on tatuointi", Evelyn naurahti ja joi kulauksen viskistään. "Et jotenkin tunnu sopivan tyyppiin. Tosin en kyllä minäkään taida olla tatuointiliikkeiden kanta-asiakkaiden listalla. Miten päädyit hankkimaan tuon?" Nainen pohti ääneen selkeästi hyväntuulisena. Evelyn oli nuorempana hankkinut tatuoinnin, koska oli halunnut ja äiti oli kieltänyt. Tai ehkä enemmänkin koska äiti oli kieltänyt. Evelyn oli ollut kapinallisten kruunaamaton kuningatar, tai ehkä olisi sitä edelleenkin, jos asuisi äitinsä vaikutusvallan alla. Hän oli päätynyt hankkimaan tatuoinnin lapaluun kohdalle ja oli siinä sivussa lähes ajanut äidin hermoromahduksen partaalle. Tempauksensa vuoksi nainen oli viettänyt seuraavat kaksi viikkoa kotiarestissa, ennen kuin äiti oli taipunut ja myöntänyt, että tatuointi ei ollut niin paha kuin olisi voinut olla.

Klaus nyökkäsi hyväksyvästi kun oli ensin tarkastanut lasin sisällön. Viskiä, ja laadukasta sellaista, mikäli hän saattoi enää luottaa makuaistiinsa. Ei hän kieltäytyisi tarjotusta alkoholista vaikka se olisi mitä. Se tosin oli täysin ristiriidassa sen kanssa, että hän oli hyvin tarkka saamastaan ruuasta. Vankilassa myrkytykseen kuollut sellikaveri oli saanut myrkyn ruuassa, ja se oli jäänyt hänen mieleensä.
Mies oli tukehtua juomaansa kun kuuli Evelynin sanat - hän ei esitelly tatuointia kenellekään eikä ollut siitä ylpeä. Siksi oli omituista, että joku ylipäätään sen huomioi. Hän meni vakavaksi ja yritti käyttäytyä normaalisti. Tosiasiassa aivot alkoivat humalankin läpi keksiä jotakin järkevää peitelläkseen tatuoinnin alkuperää.
"Olin tyhmä ja nuori, todennäköisesti silti vanhempi kuin sinä nyt. Luulin että elämäni oli ohi sellaisena kuin sen tunsin", Klaus kertoi avoimesti sanomatta silti mitään oikeasti merkityksellistä. Hänen sanansa täyttivät ilman kuin hän olisi lukenut ne kirjasta. Ehkä se oli repliikki, jota hän oli joskus harjoitellut kertoakseen sen jollekin. Ehkä vanhemmilleen, jos olisi joskus saanut tilaisuuden pyytää anteeksi.
"Ymmärsinkö väärin, vai onko sinullakin tatuointi?" Klaus yritti kääntää puheen Evelyniin. Viski alkoi huveta.

Jos Evelyn olisi ollut selvinpäin, olisi nainen luultavasti kiinnittänyt enemmän huomiota Klausin vakavoitumiseen, mutta viina oli tehnyt tehtävänsä eikä nainen ollut enää terävimmillään. Niinpä Klausin varsin ympäripyöreä selitys meni sellaisena läpi eikä Evelyn kysellyt enempää.
"Älä nyt viitsi, en minä niin nuori ole", nainen sen sijaan kommentoi ja naurahti. "Vaikka siltä taidan näyttää. Tuokin meinasi kysyä papereita", hän jatkoi virnistäen ja nyökkäsi tiskillä seisovan miehen puoleen, joka täytti oluttuoppeja kovalla tahdilla asiakkailleen.
"On minulla", Evelyn naurahti puheen kääntyessä jälleen häneen. Hän nosti lasin huulilleen ja joi lopun viskin yhdeltä istumalta, laskien lasin virnistäen pöydälle. Hetken mielijohteesta nainen nousi seisomaan, käänsi selkänsä Klausille ja riisui vihreäruutuisen plaidinsa. Heitettyään vaatekappaleen tuolilleen, hän siirsi pitkät tummat hiuksensa sivuun ja veti oikealla kädellään mustaa toppiaan alemmas vasemman lapaluun kohdalta, paljastaen vaalealla iholla koreilevan kämmenen kokoisen tatuoinnin. Siinä oli lentävä pääskynen, jonka alla luki 'dum spiro, spero' koukeroisin kirjaimin. Hän katsoi olkansa yli Klausia virne kasvoillaan, ennen kuin päästi irti toppinsa yläreunasta ja istuutui alas vetäen vihreää kauluspaitaansa päälleen.
"Hankin sen nuorempana hetken mielijohteesta", Evelyn kertoi huvittuneesti. "Äitini ei innostunut."

Klaus katseli kiinnostuneena Evelynin riisuutumista. Hän nuoli katseellaan tuon paljastuvaa olkavartta, vilausta kyljestä, aina lapaan saakka, jossa näki tatuoinnin. Hän oli jostakin syystä odottanut jotakin pientä tuherrusta, millaisia naiset tuppasivat ottamaan, vain jotta heillä olisi tatuointi. Mies oli yllättynyt positiivisesti, toki Evelyn oli jo osoittanut, ettei kuulunut samaan kastiin valtavirran tyttöjen kanssa.
"Toiveikas", Klaus sanoi ja nyökytteli ymmärrettyään latinankielisen lauseen 'Niin kauan kuin elän, hengitän' - olihan hän pakon edestä kieltä kouluaikoina lukenut vanhempiaan miellyttääkseen. Klaus kiskoi katseensa irti naisen paljaalta iholta, vaikka samalla oli hyvin pahoillaan, että tuo pukeutui jälleen.
"Oikein hyvä elämänohje. Eteenpäin niin kauan kun henki pihisee. Pidän siitä."

Mies mietti omaa tatuointiaan. Sen merkitys oli pitkälti samanlainen, vaikka se olikin muuttunut alkuperäisestä paljon ajan saatossa. Alkuun se oli ollut protesti auktoriteetteja vastaan, kuin symbolinen omakuva joka ei vaatinut muita ympärilleen, vaan pääsi itsenäisesti eteenpäin muiden pidätellessäkin. Se oli ollut osa vankilatuomion ja kiinnijäämisen herättämää kapinaa. Nyt se merkitsi hänelle mahdollisuutta tulevaisuuteen, hän oli päässyt yli pahimpien aikojen eikä ollut luovuttanut.
"Millaiset välit sinulla on äitiisi nykyään?" Klaus kysyi vaikka tiesi, että se saattaisi olla herkkä kohta jollekin. Hänelle se olisi. Evelyn oli kuitenkin muistellut tatuoinnista kilahtanutta äitiään huolettomasti, joten se antoi hänen ymmärtää, etteivät nuo ainakaan ilmiriidoissa olleet.

Evelyn hymyili iloisesti, kun Klaus totesi pitävänsä tatuoinnista tai ehkä enemmänkin siitä, mitä siinä sanottiin. Hän oli itse aina pitänyt lausahduksen toiveikkaasta luonteesta. Aina tuli unelmoida, aina tuli muistaa elää. Lintu oli päätynyt tatuoiduksi monestakin syystä, mutta ehkä eniten siksi, että se kuvasti vapautta. Linnut lensivät minne halusivat eivätkä antaneet maallisten asioiden estää heitä. Evelynkin toivoi voivansa lentää jonakin päivänä pesästään - ja oikeastaan nainen oli vihdoin tehnyt niin muuttamalla Englantiin.
Kysymys äidistä yllätti Evelynin, mutta nainen ei aikonut jättää vastaamatta. Alkoholi teki hänestä aina varomattomamman sanojensa kanssa, ja ilmeisesti niin oli nytkin, sillä selvinpäin Evelyn olisi miettinyt monta kertaa, mitä kannatti sanoa ja miten, jotta ei tarvitsisi paljastaa liikaa äidistä. Nyt sellaisia estoja ei ollut, vaan nainen vastasi hymy huulillaan.
"Hyvät, itse asiassa. Selkeästi välimatka lähensi meitä, niin kierolta kuin se kuulostaakin", Evelyn naurahti lauseensa lopuksi. "Me olimme aina ihan hyvissä väleissä, vaikka hänen työnsä pitivätkin hänet kiireisenä. Hän tuli kotiin aina kun vain pystyi ja vietti kaiken vapaa-aikansa perheensä kanssa. Jossakin vaiheessa minä kai vain väsyin kaikkeen siihen, mitä äidin mukana tuli. Halusin äitini huomion, en puolen osavaltion", nainen totesi päätään kevyesti pudistaen.
"Äitini ja minä olemme niin erilaisia monessakin mielessä, ettei ollut ihme, että otimme yhteen monta kertaa kun olin nuorempi. Tein monia asioita pelkästään kapinoidakseni äitiäni vastaan. Ostin itselleni auton 16-vuotislahjaksi - äitini nimenomaista kieltoa vastoin ja vieläpä hänen luottokortillaan", Evelyn muisteli, nauraen suoraan sydämestään. Nykyään Jadekin nauroi tyttärensä tempaukselle, vaikka silloin olikin ollut vihainen ja loukkaantunut, sekä enemmän kuin hieman kauhuissaan. Aika tosiaan kultasi muistot. "Kaikesta huolimatta tulimme aina hyvin toimeen. Minä kunnioitin äitiäni ja hänen valintojaan elämänsä ja työnsä suhteen, ja hänkin kunnioitti minua ja valintojani. Hän ei edes yrittänyt vastustaa, kun sanoin muuttavani tänne. Hän vain antoi lapsuudenkotinsa avaimet ja sanoi, että asunto olisi minun niin kauan kuin haluaisin, mutta että olisin aina tervetullut palaamaan kotiin." Evelyn hymyili lempeästi Klausille, edes tajuamatta, kuinka paljon oli oikeastaan puhunut. Nähtävästi alkoholi teki ennestäänkin puheliaasta Evelynistä suorastaan ylitsevuotavan puheliaan tarinankertojan.

Evelynin sanat oli tulkittavissa niin monin tavoin. Klaus uskoi naisen tehneen poliittista työtä, jolloin tuon aika perheen kanssa varmasti tuntui kullanarvoiselta. Se sopisi myös lapsensa tatuointia vastaan pullikoivalle hienolle naiselle ammatiksi. Ei käynyt hänen mielessäkään, että Evelyn voisi olla Hollywood-näyttelijätär Jade Hillsin tytär.
"Kapinointi kuuluu joka teinin elämään", Klaus nauroi. Hänen kapinansa oli alkanut tosin vasta itsenäistymisen aikana, kun hän oli kieltäytynyt vanhempiensa tuesta opintojensa aikana ja saanut kokea karvaasti, mihin se johti.
"Onko sinulla sisaruksia?" Puhe saisi pysyä Evelynissä. Klaus ei halunnut edes ajatella omaa, rikkinäistä suhdetta perheeseensä.

"Niinhän se taitaa kuulua", Evelyn naurahti. "Minä tosin taisin viedä kapinoinnin ihan uudelle tasolle", nainen jatkoi ilkikurinen virne kasvoillaan. Ei hän tosiasiassa niin paha ollut ollut, mutta hän vain oli tehnyt asioita, joista useimmat kapinoivat teinit eivät uskaltaneet edes puhua tai asioita, joita kaikki eivät vain voisi toteuttaa itsestään riippumattomista syistä. Auton, vieläpä hienon ja kalliin urheiluauton, ostaminen taisi olla yksi niistä teoista, joihin kaikilla ei edes ollut mahdollisuutta.
"Minulla on kaksi isoveljeä", Evelyn vastasi. "Tai no, oikeastaan he ovat vain velipuolia, isäni aiemmasta avioliitosta. Mutta he asuivat aina isänsä luona, joten he ovat minulle kuin veljiä", nainen sanoi iloisesti. Evelyn ei ollut edes tiennyt, että veljeksillä oli eri äiti, ennen kuin siitä tuli puhetta Evelynin ollessa seitsemän vanha.
"He onnistuivat aina välttelemään kaikenmoisia iltagaaloja ja hyväntekeväisyyskeräyksiä", Evelyn naurahti huvittuneesti. Joskus nuorempana hän oli ollut kateellisen katkera veljille, jotka onnistuivat aina pysyttelemään poissa punaiselta matolta. Myöhemmin Evelyn oli tajunnut, että se johtui yksinkertaisesti siitä, että he eivät olleet Jaden biologisia lapsia, joten lehdistön kiinnostus heistä oli täysin riippuvainen siitä, mitä Jade kertoi pojista. Evelynin taas oli odotettu seuraavan äitinsä jalanjäljissä viihdeteollisuuden huipulle.
"Minä sen sijaan jouduin kerrasta toiseen kävelemään punaista mattoa äitini rinnalla ja hymyilemään kameroille kuin kaikki unelmani olisivat käyneet toteen", nainen puhui avoimemmin kuin olisi ikinä selvinpäin puhunut. "Vihasin niitä koristeellisia iltapukuja ja salamavalojen välkettä. Oscar-gaalakaan ei ole yhtä mielenkiintoinen kuin miltä se televisiossa näyttää", Evelyn kertoi edes tajuamatta, mitä oli oikeastaan mennyt jo sanomaan. Nainen tajusi vasta muutamaa sekuntia myöhemmin.
"Voi helvetti", hän huokaisi ja peitti kasvot käsiinsä. "Minun ei pitänyt sanoa tuota."

Iltagaalat ja hyväntekeväisyyskeräykset kuulostivat juhlilta, joissa Klaus olisi saattanut käydä vain viedäkseen osan tuotoista itselleen tai tyhjentääkseen kanssajuhlijoiden taskut. Hän ei vieläkään ollut päässyt eroon tavasta selvittää kaikki mahdolliset ansaintamahdollisuudet käydessään uudessa pankissa tai varakkaiden ihmisten käyttämässä hotellissa tai ravintolassa, jonka kassa ammotti auki huolimattoman harjoittelijan takia. Sellaiset olivat kuitenkin mennyttä elämää, eikä hän ollut ehtinyt kauaa edes varastaa yksityishenkilöiltä, kun keksi paljon tuottoisempiakin ja helpompia tapoja rikastua.
"Oscar-gaala? Se elokuvien palkintoilta?" Kysyi mies epäilystä äänessään kuin ei olisi uskonut korviaan. Hän hymyili hyväksyvästi Evelynin kiroamiselle. Ei ollut hänen asiansa udella, mutta ei hän ymmärtänyt miksi Evelyn häpesi asiaa. Ei sitä kuka tahansa päässyt Oscareihin.
"Äitisi on näyttelijä?" Hän kysyi humalan nostaessa äänenvoimakkuutta sopivasti. Kailottaisi nyt koko pubille.

Evelyn vain nyökkäsi vastaukseksi Klausille, joka ihmettel Oscar-gaalaa. Hetken kerättyään ajatuksiaan ja saatuaan punan laskemaan edes osittain poskiltaan, Evelyn kohotti jälleen kasvonsa käsistään ja huokaisi.
"Kyllä, hän on näyttelijä", hän vahvisti. Mahtavaa. Tästä eteenpäin hän olisi se pilalle lellitty penska rapakon takaa, joka kuvitteli olevansa jotakin suurta. Evelyn oli valmis lyömään päätään seinään. Miten hän oli mennytkin möläyttämään jotakin tällaista? Viimeinen viskilasi oli selvästi ollut liikaa.
"Äitini on Jade Hills, joka on viime vuosina ollut monissa draamoissa ja toimintaelokuvissa", Evelyn vastasi alistuneesti. Hän oli jo paljastanut liikaa pitääkseen esityksensä tavallisesta tallaajasta, joten voisi yhtä hyvin kertoa koko tarinan. "Kesällä teattereihin on tulossa toimintaelokuva, jossa hän näyttelee pääosaa. Se nostatti niin suuren julkisuusmyrskyn Yhdysvalloissa, että minä pakenin tänne. En pidä julkisuudesta", hän huokaisi ja oli valmis jälleen hautaamaan kasvot käsiinsä.
"Toivottavasti et nyt ajattele minusta eri tavoin", hän huokaisi ja puri kevyesti alahuultaan estääkseen sitä värisemästä. Evelyn valmisteli itseään jo siihen, että Klaus nousisi ylös ja marssisi ulko-ovelle julistaen samalla, ettei halunnut olla missään tekemisissä Hollywood-tähden tyttären kanssa. Humaltuneeseen pääkoppaan ei mahtunut ajatus siitä, etteivät kaikki olleet yhtä pinnallisia, vaan voisivat ihan hyvin päästä yli ajatuksesta. Ehkä Klaus ei edes ollut nähnyt yhtäkään Jaden elokuvista, joten äiti jäisi vain yhdeksi nimeksi monien näyttelijöiden joukossa. Aina saattoi toivoa, mutta Evelyn ei pessimistisyyden puuskassaan suostunut edes harkitsemaan tällaista vaihtoehtoa. Klaus vihaisi häntä tästä eteenpäin, se olisi varmaa. Kukapa nyt vapaaehtoisesti haluaisi olla tekemisissä näyttelijän tyttären kanssa? Koska sitähän hän tästä eteenpäin vain olisi - äitinsä jatke. Alkoholi ei selkeästi tehnyt hyvää Evelynin itsetunnolle.