Aina uuteen käy tie elämän

"Se olis parasta ikinä!" Kit hihkaisi. Siinä vasta olisikin kertomista ratsastuskoululaisille! Hänen teki mieli ehdottaa sitä heti, kun Bex palasi muutaman harjan ja varusteiden kera hoitamaan uutta ponia. Ratsastuskoululaiset parveilivat pesupaikan edessä uskaltamatta sen pidemmälle yläkäytävän puolelle, mutta katselivat kaulat pitkänä uuden ponin hoitamista. Kit kiinnitti nopeasti Acen suojat ja heitti satulan selkään, sillä ei tahtonut jäädä jälkeen muista. Acen häntäremmi oli unohtua auki, kun poika kiirehti jo suitsien pariin, palaten vasta niiden jälkeen kiinnittämään sen nauraen. Hupsista. Minkä hän sille mahtoi, että muutaman karsinan päässä touhukkaasti puuhasteleva poni oli niin paljon mielenkiintoisempi.
"Joo, mennään", poika vastasi kiskottuaan oman kypäränsä päähän. Turvaliivi tuntui tönköltä takin alla, mutta äiti ei enää laskenut häntä kentän ulkopuolelle ilman sitä. Ihan typerää. Hän tarttui Acen ohjiin lähtien taluttamaan poniaan innolla ulos tallista, jatkuvasti olkansa yli uutta ponia vilkuillen.
"Me tullaan ihan just!" Bex huikkasi perään kiristäessään poniruunan satulavyötä. Se auttoi rauhoittamaan mieltä sen verran, että Kit uskalsi astua keväiseen auringonpaisteeseen poninsa kanssa ja ponnistaa itsensä satulaan tallipihalla.
"Minneköhän me mennään?" Poika pohdiskeli säätäessään edellisen päivän estehyppelyistä turhan lyhyeksi jääneitä jalustimia. Ace katseli korvat hörössä talliympäristön hälinää, muttei yrittänyt lähteä mihinkään. Kentällä pyörivät ratsastuskoululaiset tekivät jotakin oranssien kartioiden kanssa. Hän vihasi kartioita! Hän onnistui aina ratsastamaan ne kumoon.
"Onkos teillä nyt varmasti kaikki mukana, mitä tarviitte seikkailulle?" Bex kysäisi ilmestyessään ponin kanssa tallista tuntilaiset vanavedessään. Punapää heilautti itsensä ponin selkään, kiristi satulavyön ja kiinnitti kypäränsä leukahihnan, ennenkö kannusti tumman poniruunan liikkeelle samalla jalustimia säätäen. "Eiköhän siis lähdetä!"

Jesse talutti Mikan Kitin ja Acen perässä tallipihalle ja veti vielä hanskat käteensä kun ne olivat unohtuneet taskuun. Hän odotti innolla maastoa ja nyt ensisijaisesti uuden ponin näkemistä Bexin alla. Olisipa kerrassaan upeaa, jos he saisivat kokeilla ponia, vaikka sitten kentällä maaston jälkeen. Voisi sitä ainakin kysyä!
”Toivottavasti johonkin missä ei oo ennen käyty”, Jesse vastasi kiiveten poninsa selkään kiristettyään satulavyön. Kirjava ruuna seisoi tyynesti paikallaan kun nuori ratsastaja laittoi jalustimet kunnolla jalkaansa ja keräili ohjia kaikessa rauhassa. Poika kääntyi ympäri satulassa kun kuuli Bexin äänen ja vastasi myöntävästi. Hän rutisti lyhyttä raippaa kädessään ja tarkisti että päässä oli kypärä ja päällä turvaliivi. Kai se riitti.
”Mihin mennään?” Hän kysyi malttamattomana ja toivoi, että he voisivat laukata paljon. Laukkaaminen oli aina parasta maastossa.

Bex istui lähestulkoon takaperin satulassa kurkkiessaan maastoseuraansa olkansa yli. Hän ei ollut rehellisesti sanottuna miettinyt reittiä valmiiksi, mutta äkkiäkös sitä tässä keksisi hyvän kulkusuunnan. Ainakin oli turvallista aloittaa seuraamalla hiekkatietä, joka toi suuremmilta teiltä Greenridgeen.
"Ehkä me voitais käydä pyörähtämässä nummilla? Ellei teitä haittaa vähän pidempi maastolenkki", Bex virnisti ja nauroi ääneen, kun Kit aukaisi heti suunsa.
"Mua tullaan hakemaan vasta illalla", poika vakuutti intoa täynnä kannustaen pientä poniaan eteenpäin, vaikka Ace ei edes ollut jäämässä jälkeen. Ajatus nummille asti lähtemisestä kuulosti kerrassaan upealta. Siellähän voisi törmätä vaikka kehen! Poika vastusti halua ratsastaa Bexin rinnalle, sillä muisti annetut ohjeet teiden pientareilla ratsastamisesta. Ei koskaan kahta ponia vierekkäin, kun ikinä ei voinut olla varma, minkä mutkan takaa auto ilmestyisi, joten niin poika tyytyi pitämään letkan häntää pienimmällä ponilla, joka kulki innokkaasti höristen.
"Nummilla saadaan ihan varmasti laukata", Kit totesi Jesselle sen verran hiljaisemmalla äänellä, ettei keulaa pitävä aikuinen toivon mukaan kuullut. Hän halusi uskoa siihen, ettei Bex ollut kuin muut aikuiset jotka kielsivät kaiken hauskan, mutta joskus oli parempi olla ihan vähän varuillaan.

Bexin vastaus sai Jessen iloiseksi. Nummille, ja vielä jos maasto kestäisi tavallista pidempään, vau! Hän vilkaisi Kitiä ja tyytyväisenä tuon vastaukseen nyökytteli itsekin päätään.
”Joo ei mullakaan ole kiire”, hän lupasi haaveillen pitkästä maastosta ponien kanssa nummilla. Aivan täydellistä. Hän silitti ruunansa kaulaa ja keräsi ohjat jälleen paremmin käsiinsä kun ne olivat valuneet Mikan tavoitellessa kuivuneita oksia pensaikosta.
”Varmasti”, Jesse supatti hiljaa Kitille käännyttyään satulassa ympäri ja virnisti.
”Tästä tulee täydellinen ponimaasto”, hän jatkoi ja kääntyi sitten johdossa olevan naisen puoleen.
”Bex, koska uus poni tulee tunneille?” Poika kysyi katsellen edellä keikkuvaa tummanruunikkoa. Se näytti hauskalta.

"Loistavaa, lähetään siis sinne", Bex naurahti ohjatessaan poniaan pysymään tien pientareella. Tummanruunikko welshruuna liikkui iloisesti eteenpäin, mistä sekä ratsastaja että ponia haukankatseella seuraava Kit olivat tyytyväisiä. Toivottavasti se ei olisi laiska kentälläkään, Kit toivoi pitäessään huolen, ettei Ace jäänyt liian kauas Mikasta.
"Niin tulee", pikkupoika nyökytteli pirteästi. Mikään ei voisi mennä vikaan, kun sääkin oli heidän puolellaan. Tästä riittäisi kerrottavaa kotona.
"Ei aavistustakaan", Bex vastasi virnistäen olkansa yli. "Sit kun äiti on sitä mieltä, että se on hyvä tunneille. Jos nyt jotain pitäis arvata niin varmaan parin viikon sisään." Punapää käänsi innokkaan ponin autotien varrelta metsään sukeltavalle polulle, jota he kesäisin käyttivät viedessään hevosia laitumelle.
"Mut Cleo vaikuttaa sen verran fiksulta ponilta, et eiköhän se pärjää hyvin tunneilla", hän lisäsi samalla kun tarkisti, että molemmat ponipojat seurasivat perästä metsään vievälle kärrypolulle. Äiti ei antaisi hänen ikinä kuulla loppua siitä, jos hän hukkaisi lapset maastolenkille.

Mika kurotteli kosteaa edelliskesäistä ruohoa tienpientareelta kuitenkaan pysähtymättä. Jesse nykäisi hellästi sen pään takaisin ylös ja kannusti sitä eteenpäin, sillä se oli hidastellut ja nyt he olivat jääneet johtoratsukosta. Vaikka oma seikkailu houkutteli poikaakin, ei hän halunnut kuitenkaan eksyä Bexistä.
”Saanko mennä sillä sit heti?” Hän heitti innokkaan kysymyksen naiselle silmät loistaen. Olisi mahtavaa jos pääsisi kokeilemaan uutta ponia! Olihan hänellä Mika jolla hän ratsasti toki osan tunneistaan, mutta niille mahtui myös muita hevosia ja Cleo oli yksi, jota Jesse halusi palavasti kokeilla. Poika käänsi Mikan kärrypolulle ja kääntyi ympäri satulassa hymyilläkseen täynnä intoa Kitille. Ehkä he jo kohta voisivat ravata.

"Joo, mä kans!" Kit hihkaisi Jessen jälkeen. Bex ei voinut kuin nauraa poikien innolle. Hän ei koskaan tottuisi siihen, miten innokkaasti ratsastuskoululaiset toivottivat uudet hevoset ja ponit tervetulleiksi tallille. Cleostakin oli puhuttu jo niin kauan, ettei hän enää edes tiennyt, kuka alunperin oli onnistunut urkkimaan tiedon uuden ponin saapumisesta.
"Se on kuulkaas kiinni Avasta", hän naurahti. "Mut voin tietty yrittää puhuu teidän puolesta." Oli aina yhtä helppo heittää äiti bussin alle mitä hevostoiveisiin tuli. Hän vilkaisi olkansa yli ponipoikia leveästi hymyillen. Onneksi molempien ponit olivat niin järkevää sakkia, ettei tarvinnut murehtia hevosten sekoamisesta.
"Ravataanko vähän, niin päästään joskus nummillekin asti?" Hän heitti olkansa yli ennenkö kannusti innokkaan c-sektion poniruunan raviin kahden siromman ratsun edellä. Cleo liikkui reippaasti, eikä sen askel ollut rasittavan tikittävä kuten vaikkapa Chaoksen, mistä Bex oli kiitollinen, vaikka tummanruunikko sukkajalka roikkuikin hieman raskaana ohjalla. Lienikö se huono tapa vai intoa uudesta ympäristöstä, se selviäisi kyllä ajan kanssa.
"Suunnittelitteko te tulevanne kesällä leireille?" Bex kysäisi keventäen rennosti ruunan selässä. Hän sai tehdä jatkuvia pidätteitä, ettei poni kiihdyttäisi vauhtiaan, mutta ainakin Cleo kuunteli sievästi eikä lähtenyt kaahailemaan oman päänsä mukaan.

”Täytyy mennä heti kysymään Avalta”, Jesse nyökytteli Kitiä kohti kääntyneenä ja toivoi, että poni tulisi pian tunneille ja he molemmat saisivat kokeilla sitä. Hän ei ollut itsekäs, mutta olisihan se superhienoa, jos hän saisi mennä sillä ihan ensimmäisenä. Poika jaksoi epäillä sen mahdollisuutta mutta kai aina sai toivoa.
”Muista sitten kertoa sille että me toivottiin sitä ihan ekoina”, Jesse muistutti vielä Bexille tärkeänä. Hän hihkui myöntävästi raville ja toivoi, että matka nummille menisi nopeasti reippaassa askellajissa. Toivottavasti Cleo keksisi heitellä pukkeja viimeistään laukassa (jota he ilman muuta menisivät paljon!) ja hän saisi nauraa kun aikuinen yritti pysyä selässä. Kunhan Mika vaan ei heittäisi häntä mihinkään pusikkoon - sillä oli tapana vähän innostua välillä. Hän siirsi poninsa raviin ja kevensi kiireisesti hakien parempaa ohjastuntumaa. Ruunikonkirjava ruuna piti hyvän tahdin katsellen korvat hörössä ympärilleen. Sekin innostui maastoilusta pikkuratsastajansa tavoin.
”Joo todellakin tullaan”, Jesse muisti taas puheet leiristä, ”mennäänhän me sitten yömaastoon ja uittamaan hevosia ja hypätään paljon?”

Kit nyökytteli. Niin täytyisi. Poika tosin epäili, ettei Cleo tulisi ainakaan ensimmäisenä hänen ryhmänsä tunneille - kukaan poneista ei koskaan tullut. Ne aloittivat aina jostakin muista ryhmistä ja pahimmillaan meni viikkokaupalla, ennenkö poni edes nähtiin hänen tiistairyhmässään. Ihan epäreilua. Hän haluaisi päästä kokeilemaan Cleoa, ihan kuten lähestulkoon kaikki muutkin tallin tuntilaisista.
"Muistan muistan", Bex vakuutti nauraen. Hän ei osannut enää intoilla uusista poneista lasten tapaan, mutta olihan se nyt aina hauska päästä testaamaan, miten ostotilanteessa käyttäytynyt poni toimisi omalla tallilla. Cleo oli ollut niin hyvätapainen aamupäivällä, että maastolenkki ei ollut tuntunut täysin vastuuttomalta suunnitelmalta.
"Joo, tietty", punapää naurahti vilkuillen poniratsukoita perässään. "Eihän leiri ois kunnon leiri jos ei ois yömaastoa ja uittoretkee. Ootko koskaan uittanut Mikaa?"

”En oo vielä ehtiny koska se on ollu mulla niin vähän aikaa. Mut ehdottomasti mennään kesällä! Oon varma et Mika tykkää siitä kans”, Jesse nyökytteli innoissaan ja taputti karvaisen ponin kaulaa. Se oli niin rohkea, ettei varmasti osaisi pelätä vettä vaikka ei koskaan olisikaan uinut. Hän ei ollut selvittänyt asiaa ponin historiasta, mutta sillä nyt ei olisi väliäkään.
”Me halutaan sitten samalla leirille Kitin kanssa. Ehkä äiti voi puhuu siitä sun vanhempien kanssa?” Hän arveli kääntyen taas ystävänsä puoleen. Oli hänen onnensa, että maastosta kiinnostunut Mika ei jaksanut kuunnella painonsiirtoa apuina. Se siitä vielä olisi puuttunut, että he olisivat olleen jossakin pöpelikössä huolimattoman ratsastuksen takia.
”Olispa jo kesä ja leirit”, Jesse haaveili hymyillen, vaikka oli tämänkin maastoretki ihan hauska. Hän tiesi vain odottaa jotakin vielä hienompaa kesäleiriltä.

"Eiköhän se tykkää", Bex nyökytteli muistellen, ettei pojan poni ollut erikoisesteitäkään suotta säikkynyt. Tuskinpa siis uittokaan tuottaisi ongelmia. "Acekin piti uimisesta, eikö vaan Kit?"
"Joo, Ace rakasti sitä! Oispa jo kesä niin vois mennä uudestaan", poika haaveili silitellen päistärikön ruunan kaulaa. Ace pärskähti venyttäen kaulaansa, kun ohjat lipesivät otteesta, mutta Kit ei moisista välittänyt keventäessään vauhdikkaan raviaskeleen tahdissa.
"Ehottomasti. Parhailla leireillä on aina kaverit mukana", Bex virnisti olkansa yli. Hetken nainen pohti, saisiko täksi kesäksi apulaista kenestäkään. Ehkä hän voisi kysellä Olivialta, kiinnostaisiko tuota tulla edes muutamaksi viikoksi auttamaan. Teinistä oli ollut apua edellisenäkin kesänä niin paljon, vaikka silloin kyseessä olikin tainnut olla jokin rangaistus tytön sekoiluista.
"Äkkiä ne tulee, usko pois vaan. Sitä ennen pääsette tekemään vaik mitä kivaa. Ja keväällä on tietty tuntilaisten mestaruuskisat, joten pääsette kisaamaan niissäki", hän naurahti. Kit hihkaisi innoissaan. Poika oli jo kokonaan unohtanut, että edessä oli muitakin kisoja kuin mahdollisuudet lähteä Rosings Parkiin. Tänä vuonna hän voittaisi Greenridgessä, aivan varmasti.

”Kesään on vielä niin pitkä aika”, Jesse huokaisi mutristaen huultaan. Hänen pitäisi päästä leirille, mutta kesä oli vielä kaukana. Onneksi Bex muistutti kilpailuista ja kaikesta muusta kivasta, mitä väliin vielä mahtuisi. Ehkä hän juuri saisi aikansa kulumaan.
”Eikä, niin joo kisat!” Hän hehkutti poninsa satulassa keventäen ja mietti, miten liitelisi voittoon taidokkaan Mikan kanssa ja saisi ykköspalkinnon. Se kuulosti hyvältä.
”Vitsi sit ku on kesä niin ei tarvii käydä ees koulussa. Voidaan olla joka päivä vaan tallilla”, Jesse haaveili ja mietti, miten hauskaa olisi käydä syöttelemässä poneja maastopolulla taluttaen tai taiteilla hoitopuomilla ja miettiä tulevaa leiriä.
”Joko voidaan laukata?” Poika kysyi malttamattomana hymyillen leveästi Bexin suuntaan. Laukkaaminen oli parasta.

Kesään oli todellakin pitkä aika, jos Kitiltä kysyttiin. Vielä oli niin paljon koulua edessä, ennenkö kesäloma koittaisi. Ihan epäreilua. Entä jos hän vain halusi ratsastaa päivästä toiseen eikä käydä kuuntelemassa opettajien tarinointia milloin mistäkin? Kisojen ajatteleminen tuntui kuitenkin lyhentävän loputtoman pitkää matkaa kesää kohden.
"Todellakin ollaan!" Kit vannoi päätään pontevasti nyökytellen. He olisivat tallilla aamusta iltaan, joka päivä, ja tekisivät niin paljon kaikkea hauskaa ponien kanssa. Mitä sitten, jos äiti vaatisi vierailuja sukulaisten luokse? Ace oli paljon tärkeämpi.
"Laukataan vaikka tämän mutkan jälkeen", Bex vastasi vilkuillen ympäristöä. Metsäpolku kaartuisi sopivasti avoimen pellon laidalle, joten siinä tuskin olisi vaaranpaikkoja, vaikka Cleo päättäisikin unohtaa käytöstapansa. Ainakin tähän asti hän oli tyytyväinen siihen miten äidin ostos oli käyttäytynyt.
"Joko nyt, joko nyt?" Kit kyseli malttamattomana heti kun pelto aukeni vasemmalla puolella. Bex naurahti.
"Joo", nainen myöntyi istuen hetkeksi syvälle satulaan, kun valmisteli laukannoston. Cleo pärskähti vaihtaessaan askellajia ja roikkui raskaammin ohjalla, mutta tuntui ihan fiksulta kaverilta. Nainen vilkuili jatkuvasti olkansa yli ponipoikia valmiina ongelmiin - Kit tuntui olevan lahjakas ajautumaan sellaisiin. Tällä kertaa pikkupoika tosin seisoi hyvässä tasapainossa jalustimilla kiltin pikkuponinsa selässä, joten ehkä huoli oli turhaa.

Bexin lupaus tulevasta laukkapätkästä sai Jessen keräämään ohjia paremmin käteensä. Hän melkein tärisi innostuksesta ja hukkasi kevennyksen tahdin hetkeksi. Kitin into tarttui häneenkin ja oli vain helpotus, kun nainen sitten myöntyi laukkaan. Poika istui vain hetkeksi satulaan ja nosti kevyin avuin laukan. Mika kiskaisi ohjaa lähtiessään pärskähtäen lentävään laukkaan ja yritti hetkessä ampaista ohitse johtoratsukosta. Jesse nauroi ja nousi jalustimille pidättäen ratsuaan vain puoliksi tosissaan. Vauhtiahan he olivat kaivanneet! Hän unohtui vauhdin hurmaan hetkeksi siristellen tuulesta vuotavia silmiään jotta näkisi eteenpäin. Onneksi Mika näki, joten he eivät ajautuisi pois reitiltä. Hän horjahti ilopukkia, jonka ratsuponi heitti, mutta kampesi itsensä takaisin satulaan eikä voinut kuin nauraa tapahtuneelle. Hänellä oli ainakin hauskaa!

Mikan vauhdikas rykäisy sai Bexin kannustamaan Cleoa eteen. Ehkä hänen olisi parempi säilyttää johtopaikka, niin kumpikaan ponipojista ei katoaisi auringonlaskuun uljailla ratsuillaan. Raskaampi poniruuna kiihdytti sukkajalkojensa askelia naisen noustessa kevyempään istuntaan jalustimille. Kit kannusti innoissaan Acea eteenpäin letkan viimeisenä harkiten hetkeksi muiden rinnalle nousemista, ennenkö tunneilla annetut ohjeet maastolenkeistä palasivat mieleen. Ei rinnakkain, ellei erikseen annettu lupaa moiseen, eikä missään nimessä ohittelua laukassa. Höh. Ace sai tehdä töitä pysyäkseen pienellä askeleellaan isompien ponien tahdissa, mutta Kitiä ei yhtään haitannut kannustaa kilttiä poniruunaa kiihdyttämään vauhtiaan. Vauhtia ei voisi olla liikaa!
"Hidastetaas vähän!" Bex huikkasi naurua äänessään. Punapää vilkuili ratsukoita pidätellessään Cleoa. Ehkä vähän rauhallisempi laukka tähän kohtaan, niin poneille jäisi vielä virtaa painella kunnon neliä nummilla - tai siis, hallittua reipasta laukkaa. Äiti jaksaisi nalkuttaa hänelle lasten kanssa nelistämisestä viikon.
"Höööh", Kit valitti vaikka hidastikin kuuliaisesti Acen rauhallisempaan laukkaan esimerkin johdattelemana. Olisi ollut paljon kivempi koittaa, kuinka lujaa poniruuna pääsisi.
"Säästetään vähän paukkuja nummillekin", Bex nauroi ja Kitin into pulpahti jälleen pintaan. Aivan! He saisivat laukata uudestaankin. Yllättäen hidastaminen harjoituslaukkaan ja myöhemmin raviin ei tuntunut lainkaan niin pahalta.
"Uus poni näyttää kivalta, eikö?" Kit kysyi mielipidettä kaveriltaan. Ainakaan Cleo ei ollut hidastellut ja yrittänyt hidastaa kesken laukan syömään evästä puskista.

Jesse kannusti Mikaa mutta piti huolen, ettei se rynnännyt ihan holtittomasti ohi johtoratsusta vaan pysytteli edes osittain perässä kuten kuului. Hän vilkaisi takana tulevaan Kitiin leveästi hymyillen ja vastusteli halua huutaa tuuleen. Se olisi voinut säikäyttää hevoset, mutta mikä olisi ollut hienompaa kuin kiljaista kunnon intiaanihuuto oman inkkariponin selästä laukassa. Hän istui satulaan melkein ohjeita vastustellen ja pidätti kirjavaa ratsuaan Bexin niin pyydettyä mutta lennähti kaulalle Mikan kiskaistessa lisää ohjaa - edes se ei halunnut hidastaa! Hän könysi takaisin satulaan ja sai ohjia keräiltyään hevosen hidastamaan päätään ravistellen laukkaa.
”Mikalla ainakin riittää vauhtia vielä”, hän ilmoitti innoissaan ja katseli uutta ponia vähän pidempään nyt kun Kit mainitsi sen.
”Niin näyttää. En malta odottaa et pääsen ratsastamaan sillä”, hän intoili vaikka sisimmässään piti tietenkin omaa poniaan parhaana kaikista. Olihan se vähän liian iso ja silläkin oli huonot päivänsä, mutta hän rakasti sitä enemmän kuin mitään - ainakin enemmän kuin sen ikäinen poika saattoi.

”Ace tarvis pidemmät jalat että pysyis perässä”, Jesse hymähti kaverilleen, joka ratsasti jonon jatkona. Hänestä toisen poni oli hauska, vaikka ei niin nopea kuin Mika. Sillä oli kuitenkin hienot varusteet ja se oli todella kiltti - ja ne olivat tärkeitä piirteitä hevosissa.
”Onko Cleolla kiva ratsastaa?” Jesse kysyi Bexiltä katsellen uutta ponia jälleen niin tarkkaan että oli unohtaa ratsastaa.

"En mäkään", Kit vastasi pirteästi. Ace olisi paras, ikuisesti, mutta kuten viime vuoden kesäleiri ja ratsastustunnit olivat osoittaneet, mahtui maailmaan monia muitakin hauskoja poneja, joilla ratsastaminen silloin tällöin oli kivaa. Acen selkään hän haluaisi aina takaisin, mutta onneksi omaa ponia saikin ratsastaa vaikka joka päivä.
"Niin tarvitsisi", poika myönsi katse painuen ponin harjaan. Hänkin oli jo kasvanut Acea pidemmäksi. Oli ihan typerää, että niin oli päässyt käymään. Entä jos hän venähtäisi pituutta samaan tapaan kuin Olivia, ja sitten hänkin olisi liian iso Acelle? Miksei Ace voinut edelleen kasvaa? Ei hän suurta hevosta siitä tahtoisi, mutta vähän isomman ponin. Edes Cleon kokoisen.
"Oispa Ace yhtä iso kuin Mika", poika unelmoi kannustaen letkan pienintä ratsua eteenpäin, ettei Ace jäisi jälkeen suurempien määräämästä tahdista. Eipä siitä suurta pelkoa ollut, kun reipas poni piti itsekin huolta etäisyydestään muihin, mutta ainakin hän saattoi leikkiä ratsastavansa kun pyysi poniltaan moista.

"On joo", Bex vastasi pirteästi ja kääntyi satulassa lähestulkoon takaperin voidakseen katsella ponipoikia pidempään. "Eiköhän siitä tule ihan mahtava poni tunneille. Voisin veikata, että Cleosta saadaan hyvä kisaponi esteillekin. Varokaa vaan, joudutte pian todella harjoittelemaan saadaksenne ruusukkeet poneillanne", nainen virnisti. Kit nauroi ääneen.
"Eikä jouduta, Ace ja Mika on parhaita. Edes Happy ei oo yhtä hyvä!" Pojan päättäväinen, mutta sitäkin pirteämpi julistus sai Bexin esittämään loukkaantunutta.
"Kuules nyt poika, Happy on paras", nainen vastasi sormeaan heristellen, mikä sai Kitin nauramaan raikuvasti. Bexkin yhtyi nauruun vain hetkeä myöhemmin.

Jesse haaveili siitä, että pääsisi ratsastamaan Cleolla. Olisihan hänen syytä tietää, mikä oli vastassa, jos poni todella oli sitä miten Bex sitä kuvaili. Ainakin uusi ratsu oli vauhdikas, eikä ratsastaja ollut vielä niellyt hiekkaa, joten saattoi uskoa sen olevan hyvä myös tunneilla ja kisoissa. Jesse nauroi muiden miettiessä, kuka poneista olisi paras. Tietenkin hänen, vaikka Acekin oli ihana.
”Me niin voitetaan ens kisoissa”, Jesse vannoi puhuen itsestään ja Kitistä. Olisihan ihan mahdollista voittaa yhdessä! He eivät voisi hävitä uudelle ponille kun alla olivat niin hyvät ja luotettavat ratsut kuin heillä oli. Vaikka Mikan luotettavuudesta saattoi olla montaa mieltä, oli se toistaiseksi jättänyt pelleilyt pääasiassa tunneille.
”Koska me voidaan hypätä tunnilla oikeesti isoja esteitä?” Poika uteli johtoratsukolta odottaessaan jo innoissaan neliä nummilla. Ei voinut enää olla pitkä matka.

"Onnea yritykseen", Bex kiusasi heittäen kieron virnistyksen olkansa yli Jesselle. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö pikkupoikien into paikkaisi puuttuvaa taitoa esteradallakin, ja lopun hoitaisivatkin sitten ponit, jotka olivat kerrassaan uskomattomia kavereita pojille. Kit nauroi pirteästi ja taputti toisella kädellään reittään täynnä intoa. Tästä tulisi ihan mahtavaa! Ace oli paras mahdollinen poni. He tosiaankin voittaisivat yhdessä Jessen kanssa.
"Sitä teidän täytyy kysellä Avalta", punapää naurahti. Hän ei voisi mennä lupaamaan mitään, tai äiti nylkisi hänet elävältä.
"Olis ihan mahtavaa päästä hyppäämään kunnon rata tunnilla", Kit unelmoi vaikka vastahan he olivat hyppineet omatekemällä radallaan Jessen kanssa. Silti. Tunneilla olisi niin paljon hauskempaakin tekemistä kuin pohkeenväistöt ja siirtymiset. Bex kannusti tummanruunikkoa ponia, kun Cleo jäi epäröimään polulta poistumista. Ei vaatinut paljoa, että luottavainen welsh cob ponnisti matalan ojan yli tuskin poluksi kutsuttavalle reitille, jota pitkin Bex oikaisi aina nummille. Hän varmisti, että ponipojat pääsivät pienen ojan yli ennenkö kannusti ratsunsa raviin, jotta lyhyt metsäkaistale taittuisi nopeammin.

"Jos joku huutaa stop, niin kaikki pysähtyy, okei?" Bex vielä varmisti tuijottaen tiiviisti olkansa yli kahta poikaa. Kit nyökkäili pontevasti kerätessään Acen ohjia paremmin käsiinsä. Kohta he pääsisivät laukkaamaan oikein kovaa! Hän ei malttanut odottaa - eikä malttanut Acekaan, joka tiesi tarkalleen mitä oli tapahtumassa. Kun nummi aukeni heidän ympärillään, Bex kannusti Cleon ensin rauhallisempaan laukkaan ja hetkeä myöhemmin usutti poniruunaa täyteen vauhtiin kaviot pehmeää nummimaata multaisina paakkuina taakse singoten. Kit nauroi tasapainoillessaan Acen jalustimilla kaksin käsin mustaa harjaa puristaen ja kannusti pientä poniaan kiitämään muiden perään. Tämähän oli kuin lentämistä! Kit nauroi tuuleen kuvitellen alleen tulisen täysiverisen, jolla kiitää laukkakisoissa kohti voittoa. Ei tosin Sillyn kaltaista urpoa, vaan oikean, hienon hevosen. Sellaisen kuin Ace, mutta isomman ja nopeamman. Pieni poniruuna ei tosin suostunut jäämään jälkeen raskaammasta Cleosta, vaan kiri Bexin ratsastaman ruunan rinnalle korvat hörössä.

Jesse odotti nummia ja laukkaa enemmän kuin mitään pitkään aikaan. Hän halusi jo kokea pitkästä aikaa kunnon vauhdin Mikan selässä. Kun Bex sitten varmisteli ohjeita, hän nyökytteli ja painoi ne löyhästi mieleensä. Mika tuntui aistivan viimeistään Acesta, että kohta mentäisiin jo kovaa. Sen korvat kääntyivät odottavasti kohti menosuuntaa ja se harppoi valtavia askelia yrittäen nostaa laukkaa yksikseen. Lopulta se suostui pidättäviin apuihin ja Jesse ehti kiertää sormensa sen harjaan, ennen kuin se sinkoaisi minnekään. Hän etsi paremman ohjasotteen ja valmistautui räjähtävään lähtöön. Siltä se ainakin tuntui, kun Cleo nosti laukan ja Mika heti perässä. Jo rauhallinen laukka oli mahtavaa, saati sitten, kun hän kannusti kirjavaa ponia eteenpäin ja nousi sen kaulan ylle. Harja piiskasi hänen naamaansa tuulessa ja hän siristeli silmiään jotta välttyisi lentäviltä roskilta ja hyönteisiltä. Poika kuuli Kitin nauravan ja pian se lennähti jo ohi Mikan, joka otti välimatkaa nopeasti kiinni ja alkoi selvästi kisata muita ratsuja vastaan. Se käänsi korviaan viistosti taakse ja venytti askeltaan eikä Jesse vastustellut. Hän pysyi kyydissä erinomaisesti.
”Mahtavaa!” Hän huudahti muille kavioiden tömistessä pehmeää nummea vasten. Ihan kuin he olisivat olleet jostakin elokuvasta!

Bex vilkuili tottuneesti taakseen tasapainotellessaan poniruunan jalustimilla. Hän antoi Cleon venyttää askeltaan entisestään kun kävi selväksi, etteivät lapset olleet jäämässä jälkeen tai putoamassa selästä. Eihän laukassa nummilla ollut mitään hauskaa, ellei antanut hevosen koetella omia rajojaan. Hän nauroi nähdessään Kitin kirineen pienen poninsa kanssa nauraen rinnalle. Olisihan se pitänyt arvata, ettei poika suostuisi pysymään jonomuodostelmassa. Hän ei toisaalta ollut käskenyt toimimaan niin, joten Kit ei ollut varsinaisesti rikkonut mitään sääntöä. Poika nauroi kumartuessaan paremmin Acen kaulalle ja kannusti vauhdikasta poniaan rutistamaan vielä vähän lisää vauhtia pienistä jaloistaan. Ace teki parhaansa jättääkseen Cleon jälkeensä ja lähinnä poikia huvittaakseen Bex pidätti tuskin huomattavasti poniruunaansa. Antaisi lasten voittaa omatoimisesti julistettu laukkakisa, jos kerran niin kovasti sitä kaipasivat.
"Pysähdytään mäen päälle!" Bex huusi vasten tuulta toivoen, että hänen kuuluvaksi haukuttu äänensä kantaisi lasten korviin saakka, vaikka Kit tuntuikin keskittyvän enemmän poninsa kannustamiseen kohti loivaa ylämäkeä. No, kuului kehotus tai ei, fiksu mustanpäistärikkö ruuna hidasti omatoimisesti laukalle ja lopulta raville kiivetessään loivaa mäkeä ylös. Se tarjosi hyvän mahdollisuuden ratsastaa raskaasti hengittävä Cleo kärkeen ja hidastaa käyntiin kun he saavuttivat kumpuilevan nummen tasaisen laen.
"Oliko kivaa?" Tuulentuivertama nainen kysyi leveästi hymyillen lapsilta taputtaessaan kovan työn tehneen welshponin hikistä kaulaa. Pitäisi muistaa mainita äidille, ettei Cleo ollut erityisen kovassa kunnossa, sillä poni hengitti kyljet raskaasti kohoillen revittelyn jäljiltä.

Jesse kuuli vain vaivoin tuulen läpi Bexin käskyn pysähtyä mäen päälle. Hän kannusti Mikaansa eteenpäin niin innoissaan, että oli horjahtaa sen selästä hevosen väistäessä jotakin irrelevanttia estettä edessään. Tasapainon menettäminenkin sai pojan vain nauramaan ja painautumaan lähemmäs harjaa mäkeen päästessään. Isolle ponille ei ollut haaste eikä mikään kisata vastaan Acea ja Cleoa, joista jälkimmäinen tuntui hyytyvän jo aiemmin ja pieninkin hidasti paljon ennen Mikaa, joka oli päässyt vasta vauhdin hurmaan ja olisi varmasti juossut kotiin asti. Jesse pidätti sitä nauraen mäen päällä ja sai tehdä muutaman opitun voltin ennen kuin se malttoi vaihtaa laukan raviksi. Kirjava poniruuna ravisteli päätään pärskähdellen eikä ollut yhtään niin hurja, millaisena ratsastaja sen näki. Jesse piti tietenkin poniaan uljaimpana ikinä.
”Oli!” Hän vastasi itsekin hengästyneenä aikuisen kysymykseen ja pyyhki tuulen vetistämiä silmiään ratsastushanskaan. Hänen poninsa oli viimein siirtynyt käyntiin ja pikku hiljaa paikalleen jonossa.
”Ihan mahtavaa. Koska päästään uudestaan?” Poika kysyi intoa puhkuen ja toivoi, että pian.

Bex oli varsin ylpeä Jessestä, kun poika hallitsi nelistä innostuneen poninsa niin näppärästi, eikä hän joutunut keksimään minkäänlaisia lännenelokuville tyypillisiä ratkaisuja ryöstäneen ponin kiinnisaamiseksi. Kit yhtyi Jessen vakuutteluihin laukan hauskuudesta pontevasti nyökkäillen.
"Hyvä niin", Bex nauroi lähettäen Cleon laskeutumaan nummikummun toisen puolen rinnettä alas. Poniruuna liikkui varmajalkaisesti maastossa, joka ei aina ollut tasaisuudella pilattu eikä epäröinyt edes hiukan jyrkemmän kohdan kanssa lainkaan. Hyvän maastoponin siitä ainakin saisi, se oli selvää.
"Laukataanhan me vielä, jooko jooko jooko?" Kit yhtyi Jessen kyselyyn kannustaen rinnettä laskeutuvan Acen lähestulkoon Cleon rinnalle. Bex ei viitsinyt ojentaa lasta, sillä nummilla olisi tilaa ratsastaa rinnakkain. Ainakaan hänen ei tarvitsisi kurkkia jatkuvasti olkansa yli, että lapset pysyivät mukana.
"Te olette kyllä ihan mahdottomia", Bex naureskeli poikien innolle päätään pienesti pudistellen. "Kävellään hetki, mutta voidaan laukata takaisinpäin", hän kuitenkin taipui. Kit tuuletti villisti ja oli horjahtaa alas poninsa selästä, kun Ace astui sivuun väistääkseen maassa olevaa kuoppaa. Nainen ei voinut kuin toivoa, etteivät ponit ryöstäisi kotimatkalla. Äiti ei kuuna päivänä antaisi hänelle anteeksi, jos Kit ja Jesse ilmestyisivät tallipihaan vauhdikkaassa laukassa tai vielä pahempaa, ponit saapuisivat tallille tyhjien satuloiden kera.
"Mikä on hauskinta, mitä ootte ponien kanssa tehneet?" Punapäinen nainen kysäisi pojilta harhauttaakseen lasten ajatukset edes hetkeksi muualle kuin nummien halki lentämiseen nelistävien ratsujen kanssa.

Mika jatkoi matkaa reippaassa käynnissä, mutta joutui hidastamaan viimeistään mäen viettäessä alaspäin. Jesse keskittyi tarkkaan alastuloon, ettei hänen hieno poninsa kompuroisi alamäessä. Hän olisi ollut aivan valmis uuteen laukkapätkään ja odotti naureskelevan Bexin vastausta malttamattomana. Kun tuo sitten suostui laukkaan paluumatkalla, hän ei voinut peitellä innostustaan vaan lähes pomppi kävelevän hevosen satulassa ilmaan. Poika taipui kuitenkin hetkelliseen käyntiin ja haroi poninsa harjaa sormillaan. Vähän keveyttä ohjaan ja Mika kiskaisi päänsä havittelemaan aluskasvillisuutta ja sai pojan kiskaistua mukanaan kaulalle. Jesse alkoi nauraa ja kampesi itsensä vaikeasti takaisin satulaan.

”Isojen esteiden hyppääminen”, poika vastasi painokkaasti leveän hymyn kera. Esteet olivat samalla jännittäviä, mutta ihania. Hän rakasti vauhtia ja sitä kuinka taitavasti Mika hyppäsi melkein hänen korkuisia esteitä.
”Vähän olis siistiä lähteä aarrejahtiin ponien kanssa! Voitko joskus järjestää sellaisen, Bex?” Jesse tuntui olevan loputon huonojen ideoiden kaivo, tai niin hänen äitinsä ainakin poikansa ajoittain näki.

Poikien kohellus ei erityisemmin herättänyt luottamusta uutta laukkapätkää varten, kun Kit meinasi pudota omin avuin ja Mika oli kiskoa ratsastajansa voltilla kaulan yli. Bex vain pudisteli päätään leveä hymy huulillaan. Jotenkin häsellys ei yllättänyt häntä lainkaan. Hän oli ollut aivan samanlainen nuorempana. Maastoseuraksi lapsuudessa värvätyn Sashan varovaisuus ja maltillisuus taisi olla ainoa syy sille, ettei hän ollut kolhinut itseään sen pahemmin maastolenkeillä.
"Isot esteet on kyllä kivoja", Bex myönsi vilkaisten Jesseä hymyillen. Ehkä hänen ei tulisi rohkaista lasten intoa hyppiä isoja esteitä ennenkö kaikki sujuisi pienemmilläkin esteillä, mutta se nyt olisi aivan tylsää. "Entä sinä, Kit?"
"Acen uitto oli tosi kivaa viime kesänä", poika pohti setvien mustaa, tuuheaa harjaa edessään. "Mut esteet on kyl ihan parasta. Mitä isompia sen parempi!" Paitsi että liian isot esteet olivat pelottavia. Ehkä oli hyvä, ettei Ace ollut iso poni, niin hänellä oli hyvä syy jättää suurimmat hypyt välistä.
"Aarrejahdin?" Nainen räpytteli hämmentyneenä silmiään. Kit hihkaisi innostuneena.
"Sulla on ihan parhaat ideat, Jesse!" Poika kehui intoa täynnä. Aarrejahti olisi ihan parasta ikinä, ihan sama miten se käytännössä toteutettaisiin.
"Täytyy katsoa. Ehkä", Bex myöntyi sen suurempia vakuutteluja kaipaamatta. 'Ei' ei kuulunut hänen sanavarastoonsa.