PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [Y] A cup full of memories, dreams and feelings

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1144
Join date : 28.12.2014
Ikä : 20

ViestiAihe: [Y] A cup full of memories, dreams and feelings   La Tammi 09, 2016 8:49 pm

Yksinpeli Miranda Kirkin ja Shirley Woodstockin (ei pelissä, vielä) tapaamisesta
9.1.2016 lauantai-iltapäivä, Newcastlen keskusta

Miranda oli nyt onnellinen. Se oli asia, jonka toteamista hän oli odottanut niin kauan. Ikuisuuden. Viimeiset vuodet tuntuivat kuin pahalta unelta mutta nyt hän tuntui lähinnä kävelevän pehmeillä pilvillä ja muuttuneensa kokonaiseksi. Se oli typerä tunne eikä hän ollut aluksi tahtonut antaa sille periksi. Parisuhde Alexanderin kanssa oli osoittautunut hänen elämänsä parhaaksi päätökseksi jo toiseen kertaan ja näiden yhteisten 7 kuukauden yhteisolon jälkeen hän tekisi miehelle mitä tahansa eikä tulisi päästämään hänestä irti enää ikinä.

Miranda oli myös kuin päähän lyöty siitä, millä tahdilla vuosi 2016 oli vaihtunut. Hänestä tuntui siltä, kuin hän olisi juossut päivästä seuraavaan, nähnyt jokaista tuntemaansa ihmistä viikon sisään ja hoitanut asioitaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Hän saattoi osittain syyttää Alecia tästä positiivisesta vaikutuksesta hänen elämäänsä. Tai tietysti, jos positiivisena näki aktiivisemman laskujen maksamisen ja sen, että hänellä oli lähes aina jotain syötävää jääkaapissa. Hän ei voinut sanoa kaipaavansa tyhjiä kaappejaan ja välillä naposteltuja patukoita, hedelmiä tai valmisaterioita. Miehen oleskellessa heillä viikottain kaapeista oli pakko löytyä ruokaa, sillä siinä missä hän pystyi jättämään välistä aterioita kuin syömishäiriöinen ei Alec pystynyt mitenkään.

Joulukuun Miranda oli juossut paikastasta toiseen ja rauhoittunut vasta joulupäivänä, jolloin joutui illallistamaan Alecin vanhempien luo. Heidän näkemisensä oli absurdia. He olivat kuin haamuja sekavasta menneisyydestä mutta ottivat hänet lämpimästi vastaan ja Miranda saattoi rauhoittua joulun viettoon heidän kanssaan. Ainakaan he eivät sanoneet mitään erikoista vierailun aikana, ehkäpä avasivat suunsa vasta heidän lähdettyä seuraavana aamuna. Kuten aina, Mirandaa ei oikeastaan kiinnostanut heidän ajatuksensa, eikä tässä tilanteessa onneksi Aleciakaan. Mistä Miranda oli myös yllättynyt oli se kuinka hanakasti Alec pyrki pitämään Jazzin kotitallillaan Durhamissa. Hän ei tietenkään tuominnut ajatusta mutta tamma olisi yhtä hyvin voinut asua Rosingsissa, sillä mies oli nykyään enemmän täällä kuin omassa asunnossaan rannikolla.

Hän toivoi asioiden kuitenkin muuttuvan ja tälle antoi täydellisen tilaisuuden Mirandan sairastumisen flunssaan juuri vuoden vaihteessa. Hän ei olisi osannut luottaa tammojaan juuri kenenkään muun ratsastettavaksi kuin Alecin ja niimpä tämä joutui vierahille vesille Rosings Parkiin useammin kuin aikaisemmin. Taka-ajatuksena kipeä Miranda ajatteli, että tuo viimeinkin lämpenisi upealle kisatallille ja sen puitteille. Hän oli vakuuttunut Jazzin viihtyvyydestä Rosingsissa ja jakoi mielipidettään varsin usein.

Parannuttuaan ikävästä taudista Miranda jatkoi uutta vuotta hevostensa parissa ja antoi Alecin ajatella hevosen muuttoa. Heidän omasta yhteenmuutostaan ei ollut vielä ollut puhetta ääneen. Ehkä mies ajatteli, ettei hän miettinyt sitää mutta asia oli päin vastoin. Tietysti Miranda ajatteli sitä, kokoajan. Aina kun Alec pimpotti hänen ovikelloaan hän ajatteli asiaa ja kun hän tuli keittiöstä lautanen täynnä nachoja ja dippejä ja näki Alecin hänen sohvallaan katsomassa tv:tä hän ajatteli asiaa. Voi olla, että hän yritti säästellä häntä niin aikuismaisilla puheilla tai hän halusi ottaa hitaasti. Oikeastaan Miranda ei halunnut ottaa hitaasti laisinkaan. Alunperin hän oli kuvitellut, ettei Alec edes ajatellut sellaista mutta miten voisi olla mahdollista, että yhteenmuutto tulisi ensimmäisenä hänelle mieleen? Alexander oli heistä kahdesta se aikuinen.

Ehkä oli hyväkin, etteivät he puhuneet tällaisista asioista, sillä Mirandasta tuntui että hänen päänsä räjähtäisi. Hän halusi samaanaikaan aikuisen parisuhteen rakastamansa miehen kanssa ja elää vapaana ilman huolia - miten nämäkin kaksi asiaa pitäisi yhdistää?

Onneksi Miranda oli nyt parantunut ja pystyi käymään töissä, ratsastamassa ja kaupungilla - kaikki tekeminen vei ajatukset näistä vaikeista asioista. Hän oli nyt ratissa, punaisen autonsa nahkapenkillä ja kaasutteli lievää ylinopeutta (kuten aina) kohti Newcastlea ja Shirleytä. Hän ohitti jonkun typerän Volvon, jonka ratissa istuva ikäihminen hidasteli turhaan. Komealla putipuhtaalla punaisella autolla kelpasi kaasutella puolityhjällä moottoritiellä. Hän ei ehkä ollut autoihmisiä mutta auton moottorin hyrinä lämmitti silti mieltä.

Hän oli nähnyt paljon ystäviään viime kuukausien aikana ja viettänyt kahdet pikkujoulut ihanien tuttujen parissa mutta Shirleytä hän ei ollut nähnyt pitkään aikaan, mikä tuntui ikuisuudelta. He olivat tunteneet 5 vuotta mutta sekin aika tuntui todellisuutta pidemmältä. Hän koki Shirleyn yhdeksi parhaaksi ystäväkseen ja luojan kiitos pidemmän tauon jälkeenkin heillä jaksoi riittää juttua ja toivottavasti tänäänkin.

Miranda taskuparkkeerasi sulavalinjaisen Peugeotinsa ydinkeskustaan, kadunvarteen ja nousi autosta viileään ilmaan. Hän oli pukeutunut vaaleanharmaan villakangastakin alla tummanpunaiseen korkeakauluksiseen neulepaitaan ja mustiin farkkuihin yhdistettynä mustiin ylipolvenkorkuisiin nahkasaappaisiin. Niissä oli juuri sen verran korkoa että hän tunsi itsensä järkeväksi muttei liikaa, jotta hän jaksoi mahdollisesti kävellä Shirleyn kanssa kaupungilla. Hänen aavistuksen kulahtaneet mustanvioletit hiukset olivat nostettu isolle nutturalle niskaan. Newcastlea oli siunattu pilvisellä ja ajoittain sateisella säällä ja pienen kiiltävän olkalaukkunsa lisäksi hän otti autosta mukaan sateenvarjon. Juuri nyt ei kuitenkaan satanut, vaikka taivas näytti aivan muita merkkejä, ja Miranda saattoi kävellä kahvilaan hyvillä mielin.

He olivat sopineet Shirleyn kanssa tapaamisen sympaattiseen uuteen kahvilaan aivan keskustassa puoli kolmelta ja kello oli nyt lähes 15 vaille kolme. Miranda ei jaksanut tuskastua myöhästymisestään mutta ihmetteli sitä, olihan ajanut aika kovaa tänne. Kyllä Shirley ymmärtäisi ja olisi mitä varmimmin itsekin myöhässä.
Miranda astui sisään kahvilaan ja ovikello kilahti pirteästi. Hän sai osakseen leveästi hymyilevän tiskin takana seisovan nuoren naisen tervetulotoivotuksen ja vastattuaan takaisin, katseli ympärilleen. Punatukkainen ystävä viittoi ison ikkunan vieressä olevalta kahden henkilön pöydältä ja nousi tuoliltaan kun Miranda käveli hänen luokseen leveästi hymyillen. He halasivat ja nauroivat. "Siitä on liian kauan", Miranda sanoi nauraen kun etääntyi ystävästään ja istui alas. "Niin on, minkäs teet kun ollaan molemmat vihdoin antauduttu aikuisten elämään ja työntekoon", Shirley kommentoi. Hänen luonnostaan punervat hiukset olivat kauniilla letillä ja pisamaiset kasvot yhtä kevyesti meikatut kuin Miranda muistikin. Sorja ja pitkä Shirley oli yksi niistä luonnonkauniista ihmisistä, joiden ei tarvinnut paljoa itseään huoltaa mutta olivat silti täydellisen upeita.

"Haetaanko eka nyt kahvia, kuolen muuten", hän sanoi nopeasti eikä Miranda pidätellyt ystäväänsä. "Totta hitossa, tarvitsen kahvia."
He menivät pienen kahvilan tiskille ja tilasivat samaiselta naikkoselta kaksi lattea ja kaksi kakkupalaa. Miranda tilasi itselleen kahvin kanssa appelsiinijuustokakun ja Shirley omenamurupiirakkapalan. Mitä olisikaan tällainen kahvittelu ilman hieman kakkua?

"Mistä sitä edes aloittaisi", Miranda sanoi hörpättyään kahviaan. "Varoitan, haluan tietää kaiken mitä sinulle, Marcukselle ja hepoille kuuluu", hän nauroi. Kahvila oli ihastuttavan hiljainen ja pieni, siellä oli vain yksi pariskunta heidän lisäkseen ja kahvilasta matkalleen juotavaa hakeva kiireinen lauantai-iltapäivän työläinen.
"Kerron sinulle ainakin melkein kaiken, lupaan", Shirley virnisti ja aloitti. Hän kertoi siitä, miten Marcus oli työskennellyt ison talon rakennuksen parissa alkusyksystä lähtien ja tuli kotiin aina aivan kuolleena vaativien asiakkaiden takia. Shirleyn kertomukset olivat hyvin Marcus-painotteisia mutta Miranda ei voinut syyttää häntä, he olivat kihlautuneet heinäkuussa ja siitä lähtien he olivat eläneet saman katon alla kuin vastarakastuneet. Miranda katseli Shirleyn kimaltavaa sormusta hieman kadehtien samalla kun kuunteli kuulumisia. "-- ja nyt se kuvittelee, että meille hankittaisiin toinen koira. Ei meillä ole aikaa edes Sadielle!" punapää päivitteli. Sadie oli kaksikon vuosi sitten hankittu labradoripentu. Koira oli päästä hieman vajaa mutta hirmu suloinen ja sopi Shirleyn ja Marcuksen takapihalle täydellisesti heidän kiireisestä elämästään huolimatta. Vielä jonain päivänä Miranda ja Alexanderkin voisivat hankkia koiria. Shirley huomasi pienen haikeuden ystävässään ja hiljeni. "Älä sano, että olet kateellinen. Jos olet niin tapan sinut siihen paikkaan, ei meidän elämässä ole mitään kadehdittavaa. Ollaan molemmat vain kokoajan töissä ja maataan illat syöden kaikkea epäterveellistä eikä jakseta edes ulkoiluttaa Sadieta."
Miranda katsoi Shirleytä kulmien alta sekunnin ja hymyili sitten. "En minä, olen onnellinen teidän puolesta", hän sivuutti kysymyksen.
Shirley antoi olla ja nappasi palan omenakakkuaan. "Mites sinä ja Alec?" hän kysyi kuin olettaen jonkun olevan pielessä.
"Sitä samaa", Miranda naurahti. "Olemme kokoajan töissä, makaamme illat ja syömme epäterveellistä ruokaa illasta toiseen", hän matki piruuttaan eikä kommentti todellakaan ollut kaukana totuudesta. "Alec tulee Seahamista pari kertaa viikossa Slaleyhyn ja minä menen joskus sinne. Onhan siinä matkaa taitettavaksi mutta... en tiedä. Emme ole ikinä puhuneet yhteenmuutosta, tiedätkös. En tiedä miksei mutta se jää aina sanomatta", Miranda vuodatti.
"Voi teitä", Shirley hymähti. "Joskus ne miehet ei oikein osaa sanoa ääneen asioita, eikö niin?" hän yhtyi.
"Eivät todellakaan. Kai se pitäisi ottaa itse esille jossain vaiheessa. Pelkään ettei se ole sitä mitä hän haluaa ja sitten kaikki on pilalla." Mitä parisuhteisiin tuli, huomasi Miranda olevansa välillä turhankin varovainen ja varuillaan. Vaikka Alec oli hänelle rakas ja hän selvästi hänelle, ei hän osannut vältellä ajatuksia siitä, että mies vielä joku päivä jättäisi hänet tai he riitelisivät pahasti ja kaikki olisi ohi. Hän ei tosin ollut koskaan sanonut siitä kenellekään.
"Älä hei huolehdi. Olen nähnyt kyllä miten Alec katsoo sinua, ei hän jätä sinua yhtään mihinkään", Shirley sanoi pontevasti.

Miranda nyökytteli Shirleyn kannustukselle suu suorana viivana. Hetken hermostus laantui ja hän huokaisi hieman. "Aiheen vaihto. Jotain vähän mukavampaa. Mitä Barnabylle ja Hiltonille kuuluu?" hän kysyi sitten. Barnaby ja Hilton olivat Shirleyn kaksi yltiösuloista nuorta lupausta. Miranda muisti Barnabyn pienenä keskenkasvuisena orinkoltiaisena. Se oli saapunut 2-vuotiaana Shirleylle ja lopetettuaan ratsastuskoululla Miranda oli auttanut Shirleytä sisäänratsastamaan ja kouluttamaan Barnieta. Hullu hevonen oli tasoittunut kummasti vuosien kuluessa. Hilton oli uusin perheenlisäys, komea kimo ruuna. Vaikka se oli vasta 5-vuotias Miranda näki sillä valoisan tulevaisuuden. Se hyppäsi upeasti, mitä hän oli nähnyt videolta, ja sillä oli ihastuttavat elastiset liikkeet. Toisin kuin Barnabylla, Hiltonilla hän ei ollut vielä ratsastanut ja odotti sitä kertaa innolla.

"Voi, ne kaksi ovat kyllä kaksi päänvaivaa", Shirley nauroi. "Vaikka sen varmaan uskotkin." Miranda nyökkäsi, kyllä vain. Hän oli kuullut aivan liikaa kaksikon keksinnöistä tylsän arjen piristykseksi. Milloin ne rikkoivat aidoista läpi, milloin oppivat avaamaan karsinoiden ovet ja olivat ne kerran kahdestaan löytyneet tallin naapurin pellolta laiduntamasta syysaamuna. "Hilton kehittyy. Barnie on oma itsensä mutta viime syksyn kisat sujuivat todella hyvin. Se on vähitellen ymmärtänyt kuinka mahtavaa on kisakentillä ja että sähellykset voi jättää treeneihin."
"Mahtavaa!" Miranda hymyili. "Sinut tuntien teet 24 tuntia vuorokaudesta töitä pitäessäsi niitä langoissa ja itsesi järjissäsi."
"Totta."

Keskustelu siirtyi vähitellen Barniesta ja Hiltonista Moneypennyyn ja Cindyyn. Kaksikon kanssa oli tapahtunut samalla lailla kehitystä ja Cindy tuntui vähitellen keräävän lihaksia oikeisiin paikkoihin. Moneypenny tuntui rauhoittuvan vähitellen ja luotti häneen kerta toisensa jälkeen enemmän. Sen kanssa olisi vielä pitkä matka edessä mutta Miranda oli tiedostanut sen ostaessaan tamman ja nautti kohtaamistaan haasteista. Niiden ylitsepääseminen oli mielenkiintoista ja mukavaa, sillä hän tiesi pärjäävänsä Moneypennyn kanssa. Ja mitä hän oli saanut kuulla tamman menneisyydestä se oli jo nyt pitkällä siitä, mistä sen kanssa oli lähdetty.
"Barniesta, Hiltonista, Moneypennystä ja Cindystä saisi varmasti aika hurjan tarharyhmän", Shirley sanoi hymyillen.
"Sitä en kyllä haluaisi nähdä", Miranda kommentoi ja irvisti. "Siinä kävisi ja pahasti."
"Oletko koskaan ajatellut pitäväsi kaksikkoa omalla tallillasi? Vaikka takapihallasi?" Shirley kysyi sitten ja kysymys omalla tapaa yllätti Mirandan. Ei, ei hän ollut ajatellut asiaa.
"Hauska idea, en ole ajatellut. Olisihan se oma talli aika upea, kuitenkin."
"Niin olisi. Ehkä vielä joku päivä", Shirley sanoi hymyillen.

Juustokakku oli erinomaista ja appelsiini maistui siinä selvästi. Kahvistakaan ei voinut paljoa valittaa. Miranda ehdottomasti tulisi tänne uudestaan. "Paljonko kehtaan vielä pidellä sinua itselläni?" Miranda virnisti kun söi viimeisen palan kakustaan.
"Itseasiassa ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin minulla on täysin vapaa lauantai", Shirley sanoi. "Että tehdään kuule ihan mitä vain", hän virnisti.
Miranda läpsäytti kätensä yhteen hiljaa ja hymyili. "Hienoa! Lähdetäänkö tuonne kylmään kävelylle?" Kahvilassa oli kieltämättä ihanan lämmin mutta Miranda kaipasi hieman arkiliikuntaa ja miksei myös hieman ikkunashoppailua. Tai miksei spontaania oikeaa shoppailuakin. Kyllä hänen matalaan majaansa aina uutta tavaraa mahtui.
"Mennään siis", Shirley sanoi ja kulautti kahvinjämänsä kurkkuunsa. He nousivat, kiittivät suloista kahvilanpitäjää ja astuivat ulos. Ilmaa piteli pieni viima mutta ulkona oli kuitenkin plusasteita ja hänellä korkea kaulus villaa. Pieni vilu korjaantui takin sulkemisella ja nahkahanskojen päällepukemisella.

He kiertelivät hyvän toisen tunnin Newcastlen ydinkeskustan kaduilla ja Stowell Squaren ostoskeskuksessa. Kaupoissa oli joulun jälkeiset alennusmyynnit ja Miranda erehtyi ostamaan tummanvihreän neulemekon. Se oli päällä niin mukava ja pehmeä, ettei hän voinut vastustaa ja jo ensisovittamalla hän pystyi kuvittelemaan sen päällään arkena. Kaiken lisäksi, miksi hänen pitäisi vältellä hyvää tarjousta.

Lopulta he olivat kiertäneet ympyrän ja saapuneet Mirandan autolle, kahvilan eteen. Miranda halasi tiukasti Shirleytä. "Seuraavaa tapaamiskertaa emme muuten odota useampaa kuukautta", Miranda sanoi. "Minä vannon", Shirley sanoi. "Soita vain, niin voit vaikka tulla moikkaamaan Barnieta ja Hiltonia kun ehdit", hän ehdotti. Kaksikko asui pienellä yksityistallilla pohjois-Newcastlessa.
"Ehdottomasti."

Ajettuaan kotiin Miranda heitti ulkovaatteensa eteiseen, raahautui portaat ylös ja kaatui sohvalle ja avasi television. Ehkäpä jossain vaiheessa hän tylsistyisi näihin yksinäisiin koti-iltoihin ja pukeutuisi koreammin ja lähtisi taas juhlimaan kuten aikaisemmin. Ehkäpä hän saisi Alexanderinkin mukaansa. Hän ei ainakaan tietäisi, ellei kokeilisi ja kysyisi. Mutta nyt hän makaisi sohvalla ja katsoisi jotain tyhjänpäiväistä.
Takaisin alkuun Siirry alas
 
[Y] A cup full of memories, dreams and feelings
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Newcastle-
Siirry: