PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [Y] Thanks for the memories

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1214
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: [Y] Thanks for the memories   Pe Marras 03, 2017 12:22 pm

Yksinpelejä Brian Darcyn kisamatkoilta maailmalla.

Keskiviikko 01.11.2017 - Lontoo, Englanti


Keveys oli löytänyt tiensä irlantilaismiehen askeleeseen. Kuulutukset tuntuivat kaukaisilta kun hän kulki kohti verryttelyaluetta, vetäen hanskoja käteensä ja napittaessa tummanvihreän kisatakkinsa napit. Ilmassa väreili jännittynyt odotus, sillä paikalla oli ratsastajia jotka odottivat tulevien päivien grand prixin ja world cupin osakilpailuja. Brian oli osallistumassa niihinkin, mutta nyt miehen kaikki keskittyminen oli tässä Whiskersin ensimmäinen suurempi luokka. Viimeisimpien kilpailujen tuloksista pettyneenä hän oli päättänyt ratsastaa tänään parhaansa mukaan, tehdä hyvän tuloksen ja tuoda hevonen tyylillä suurempiin kansainvälisiin luokkiin.
Hän vilkaisi hoitajan taluttamaa, loimitettua kimoa hymyillen. Hän oli ojentamassa puhelinta hoitajalle, kun muisti yhden asian.
”Hetki.” Mies hymähti, avaten tekstiviestikentän Androidistaan.
'Hei. Lähetä onnea, starttaan kohta Whiskersillä.' Mies lähetti viestin Keikolle, tuntien perhosia vatsassaan eilisen jäljiltä. Onneksi hän oli saattanut tulla Lontooseen vasta aamulla, sillä täällä menisi loppuviikko. Pitkästä aikaa hän odotti paluuta pohjoiseen, sillä se voisi mahdollistaa varastetun hetken Keikon kanssa.

Brian painoi kypärän päähänsä, keräsi ohjat käsiinsä, ponkaisten ruunan selkään reippaasti. Jalustimet jalkaan, pikainen pituuden tarkistus. Verryttelyssä kaikki tuntui sujuvan loistavasti, saaden irlantilaismiehen kasvot loistamaan. Pohjoiseen jäänyt nainen tosiaan oli hänen onnenamulettinsa, siitä hän oli varma. Myös ratsastajan keventyneellä sekä kohonneella mielialalla saattoi olla tekemistä hevosen ja ratsastajan yhteistyön parantumisen kannalta.
”Mahtava, hieno poika. Olet loistava.”
Mies silitti hevosen papurikkokuvioitunutta, itsepintaisesti melko tummanharmaana pysytellyttä kaulaa. Radalle ratsastaessaan Brian tervehti, käyden radan pikaisella vilkaisulla mielessään läpi. Whiskersin olemuksesta välittyi into ja nuorelle hevoselle tyypillinen malttamattomuus.
Siisti, hillitty laukka nousi, kiihtyen ensimmäisen esteen ottaessa nuoren hevosen melkoiseen imuun. Brian sai toppuutella hevosta, miehen kasvoilla oleili leveä hymy. Hän tunsi olevansa kotonaan nuorten ratsujensa selässä. Niiden into ja onnellisuus radalla tarttuivat ratsastajaan, siinä missä Besserwisseristä huokui vakava, miltein verissäpäinen kilpailuvietti. Vichy oli radalla aina kuolemanvakava.

Yksi, kaksi, kolme, ponnistus. Ensimmäinen sarja selvitetty. Brian käänsi papurikonkimon ruunan kohti seuraavaa estettä, tuntien miten jalustin lipsahti jalasta. Mies painoi pohkeet ruunan kylkiä vasten, rukoillen jumalia kun se ponnisti hyppyyn. Whiskersin laskeutuessa alas siivosti, hän sai jalustimen takaisin jalkaansa.
Kolmiosaisen sarjan ensimmäinen osa ylittyi puhtaasti, samoin toinen. Sen alastulossa tapahtui jotakin. Brian tuskin saisi vastausta siihen, sillä hän ei ollut tuntenut selkään mitään, mikä selittäisi tapahtumasarjan.
Whiskers lähti hyppyyn aivan liian aikaisin, laskeutuen keskelle estettä. Ruuna toi pystyn kokonaan alas, vajoten polvilleen maahan. Kynnettyään metrin verran areenan hiekkaa, kimo kaatui kyljelleen ja kierähti selkänsä kautta, ponkaisten pystyyn. Mennessään se talloi jo kertaalleen poljetun Brianin jalkoihinsa. Tajuissaan oleva ratsastaja jäi maahan makaamaan, kuunnellen huminaa korvissaan. Brian tiesi lyöneensä päänsä, se humina oli tuttu. Lamaannuttava, vihlova kipu piti hänet maassa, samalla kun mies yritti saada happea kaiken ilman paettua keuhkoista. Vaivalloisesti mies kääntyi kyljelleen ja kohotti päätään.
Whiskers ainakin oli kiinni ja kunnossa, tarjoillen kipakoita takapotkuja ratatyöntekijän pidellessä ohjista. Ensimmäinen hengenveto vihlaisi kuin tuhat puukoniskua. Hän ei kävellyt itse radalta pois, tietäen joutuvansa sairaalaan tutkittavaksi.
Ehkä se oli vain revähtänyt lihas ja mehevä mustelma. Toivottavasti.
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1214
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: [Y] Thanks for the memories   Pe Marras 03, 2017 9:43 pm

Keskiviikko 15. Marraskuuta 2017 - Stuttgart, Saksa

Vaikka muut olivat pyytäneet miestä juhlimaan hyvin menneitä kilpailuja, Brian ei jaksanut lähteä. Hän oli juhlinut oman osansa syksyllä, kiittäen nyt lähinnä luojaansa siitä että se oli ohi. Jos mies olisi saanut valita tavan, jolla juhlisi sijoitustaan World Cupin osakilpailussa, hän olisi tehnyt sen mielellään yksin Keikon kanssa. Vienyt naisen syömään ravintolaan, kävellyt ympäri kaupunkia, viettänyt tuon kanssa kiireettömän illan, vailla pelkoa siitä että jossakin vaiheessa tuo lipeäisi hänen ulottumattomiinsa, takaisin oikeaan elämäänsä.
Hieman harmaantunut mies pudisteli päätään, taputtaen mustan saksalaisorin kaulaa hellästi.
"Hieno poika. Se meni upeasti. Ylihuomenna yhtä hyvin ja omistajasi on meistä ylpeä. Vincent, minä lähden nyt takaisin hotellille. Muista sinäkin levätä?"
Irlantilaismies sulki kisapaikalle kasatun karsinan oven perässään, katsoen vaaleahiuksista hevosenhoitajaansa. Mies nyökkäsi, livahtaen viereiseen karsinaan, jossa Brianin tulevaisuuden toivo Whiskers rouskutti heiniään.
"Minä muistan. Olet sanonut jo monta kertaa että loppuvuosi on raskas."
"Aion sanoa sen vielä uudelleen. En tiedä miten humalassa olin kun hyväksyin nämä kaikki aikataulut itselleni."
Brian huokaisi syvään. Hän oli luultavasti ollut juurikin humalassa, surun sumentamassa sellaisessa. Viskinhuuruinen syksy oli ollut raskas ja sen päätteeksi sattunut kaatuminen Whiskersin kanssa oli herättänyt hänet. Brianin pitäisi keskittyä työhönsä tai pian hänellä ei olisi sellaista. Vincentin vaikeasta ilmeestä näki, että mies oli sanomassa jotain. Brittimies oli niin suloisen kohtelias edelleen, vaikka oli tottunut Brianin roisimpaan käytökseen jo vuosia.
"Sano vain. Tiedät että kestän sen kyllä."
"Saatoit olla humalassa kun Cavanaugh ehdotti Stuttgartia."
"Niin ajattelinkin."
Mies hieraisi kasvojaan, huokaisten syvään. Hotellihuoneen sänky kuulosti niin paljon kutsuvammalta kuin hämyinen pubi. Sitä paitsi, hänen pitäisi olla huomenna uudessa terässä Whiskersin ja Vanellopen kanssa.
"Brian, kuka se soittanut nainen oli?"
"Kuka nainen?"
"Joka soitti kun loukkaannuit Lontoossa."
Brian heilautti vähättelevästi kättään. Ei sitä voinut sanoa loukkaantumiseksi, se oli ollut vain pieni akrobaattinen kokeilu hevosen kanssa, joka tosin olisi voinut päätyä paljon huonommin.
"Onko hän joku jolle minun pitäisi ilmoittaa jos jotakin sattuu?"
Vincentin huolehtiminen sai irlantilaisen hymyilemään surumielisesti. Brian pudisti kevyesti päätään, kunnen kuitenkin jäi miettimään hetkeksi.
"Tekstiviesti. Jos jotakin vakavaa sattuu. Jos kykenen ilmoittamaan itse, ei sinun tarvitse huolehtia siitä."
Vincent nyökkäsi ratsastajan sanoille, hymyillen tietäväisenä. Se sai Brianin huokaisemaan uudelleen ja hieromaan kasvojaan. Muutaman vuoden nuorempi, nenäkäs mies osasi olla hauskaa seuraa silloinkin kun ei olisi ehkä pitänyt naurattaa, mutta nyt tuo koetteli tietämättään esteratsastajan hermoja.
"Vincent. Sinä tiedät ihan tarpeeksi väleistäni häneen. Älä virnuile noin tai jätän sinut kisapaikan varustekaappiin kun lähtö koittaa."
"Hyvä on, hyvä on. Minä käyttäydyn, mutta kunhan tiedät, että en ole nähnyt sinua aikoihin noin onnellisena."
Vincent kohotti puhuessaan kädet ilmaan antautumisen merkiksi, nauraen samalla. Brian hymähti, sanomatta sen enempää. Irlantilainen heilautti kättään hyvästiksi, tai enemmänkin lupaukseksi saapua huomenna tänne hyvissä ajoin verryttelemään hevosia.

Hotellihuoneessa Brian kaatui sänkyyn, kaivaen puhelimen taskustaan. Hän katseli hetken pimeää näyttöä, kunnes avasi puhelimen.
Kolmas sijoitus tänään. Kiitos onnentoivotuksesta edellispäivänä.
Ei hän selventänyt sen enempää sanojaan. Keiko tiesi missä hän oli tällä hetkellä, kuten aina. Mies piti tuon kartalla kilpailuistaan ja siitä missä meni milloinkin, jotta naisen ei tarvitsisi arvailla missä maassa irlantilaisratsastaja hevosineen milloinkin oli. Hän heitti puhelimen hieman kauemmas sängyllä ja nousi lopulta sängystä. Selän vasemmanpuoleiset lihakset muistuttivat parin viikon takaisesta kaatumisesti kun hän veti paitaa pois yltään, mutta se ei ollut minkä kanssa Brian ei voisi elää. Se oli vain lihas, ei muuta. Se tulisi kyllä kuntoon, vaikka hän oli viikon toipilasaikanaan kotona saattanut rikkoa kerran tai kaksi lääkärin kieltoa selän rasittamisesta. Ei Keiko nyt niin paljon painanut ja se oli silloin ollut hyvä idea suihkussa.
Muisto sai miehen väkisinkin naurahtamaan käheästi itsekseen.
Mies tunsi itsensä välillä jälleen opiskelijaksi, jonka vatsaan lepattavat perhoset muuttivat asumaan hyvin helposti. Keiko sai vatsanpohjassa aikaan pyörremyrskyn yhdellä hymyllä, mikä riitti huumaamaan miehen mielen päiviksi.
"… But the devil take the women for they never can be easy…"
Miehen pehmeä ääni täytti hotellin kylpyhuoneen, tuon hymistessä irlantilaista juomalaulua hiuksia pestessään. Luojan kiitos hänen ei pitänyt enää jakaa hotellihuoneitaan kenenkään kanssa, sillä harva huonetoveri oli kisamatkoilla arvostanut kolmatta iltaa suihkusta kantautuvia juomalauluja.
"Whack for the daddy, there's whisky in the jar, oh!"
Irvistäen mies sylkäisi saippuaista vettä suustaan, pudistellen päätään. Tämän takia suihkussa laulaminen oli huono idea, eikä hän ollut oppinut sitä kaikkien näiden elettyjen vuosien aikana vieläkään. Astuttuaan ulos suihkusta mies veti pehmeää kylpytakkia päälleen, hivellen leukaansa peiliin katsoen. Hiusten tapaan kevyesti harmaantunut sänki menisi vielä huomisen, sitten pitäisi uhrata aikaa parranajolle. Vaikka mitäpä väliä sillä oli miltä hän näytti? Hyvä on, palkintojenjaossa olisi kai hyvä näyttää siistiltä. Hän näytti helposti kodittomalta rentulta jos antoi sänkensä kasvaa, joskin kutittavan parranalun hively tuntui kuuluvan Englantiin jääneen naisen mielipuuhiin.
Brian pudisteli päätään, hymyillen itsekseen.
"Brian, sinä vanha idiootti."
Hänen pitäisi todellakin saada nainen edes hetkeksi ajatuksistaan. Vaikka kukapa häntä syyttäisi? Hän oli saanut aikaan sovinnon naisen kanssa, kuviteltuaan ettei näkisi tuota enää ikinä. Nainen oli tullut katsomaan häntä Lontooseen kun hän oli kaatunut kisoissa. Siitä mies oli edelleen erityisen otettu.

Kylpyhuoneesta tullessaan hän vilkaisi kaipaavasti puhelintaan, vain jotta huomaisi ettei hieman osumaa ottanut älypuhelin vilkkunut uuden viestin merkiksi.
Hän oli valinnut tämän tietoisesti. Siitä mies muistutti itseään mielessään, siirtyen kaatamaan itselleen lasillisen viskiä. Ehkä kolmas sija olisi juhlimisen arvoinen suoritus, edes sitten yhdellä viskipaukulla. Hän katsesi hotellihuoneesta näkyvää maisemaa, pyöritellen rusehtavaa nestettä lasissa.
Ihan kohta hän kävisi nukkumaan, herätäkseen aamulla yksin.
Silti hän ei olisi vaihtanut tätä mihinkään maailmassa. Kuten hän oli sanonut, pieni pala naisesta oli kaikki mihin hän tyytyisi.
Puhelin vilautti vihreää valoa.
Artemis.
Ihan oikeasti se yökyöpeli valvoi vielä ja jaksoi muistutella häntä käden pehmeydestä ja lähestymisten siisteyden tärkeydestä. Eikö edes tuore avopuoliso pitänyt miestä kiireisenä?
Focáil leat*. Eikö sinulla oikeasti ole muuta tekemistä tähän aikaan yöstä?
Lasi nousi huulille ja mies otti kulauksen viskiä, saaden vastauksen hämmentävän nopeasti. Artemis oli oppinut kirjoittamaan älypuhelimella nopeammin kuin sanan kolmessa minuutissa, vihdoinkin.
Ei. Äläkä vinoile minulle, en ole sillä tuulella.
Koska sinä olisit? Onko avoliitto noin kamalaa vai mikä sinua kiristää tänään?
Pog ma hole**. Nämä riivatun muuttolaatikon, tulen hulluksi niiden kanssa. Haluan ne pois. Kaikki on sekaisin.
Brian repesi nauruun, keräillen itseään tovin jos toisenkin. Artemis oli kyllä aivan omaa luokkaansa. Vaikka hän ei osannut iiriksi kuin kirosanat, silti hän tiesi mitä mies oli sanonut ja saattoi kuvitella miten turhautunut tuo oli tilanteeseen laatikoiden keskellä.
Onnea vain Veronicalle sinun kanssasi.



*fuck off
** kiss my arse
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1214
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: [Y] Thanks for the memories   To Marras 23, 2017 12:09 pm

Perjantai 24. marraskuuta 2017 – Madrid, Espanja

Who are you to change this world?
Silly boy!
No one needs to hear your words.
Let it go.

Brianin vatsassa tuntui raskas pallo. Se oli pesiytynyt sinne jo eilen, kun hän oli mennyt odottamaan Keikoa lentokentälle, huomatakseen ettei nainen koskaan tullut Englannista saapuneen koneen porteista ulos. Kun hän oli istunut taksiin, mies oli huomannut puhelimessaan viestin, joka kertoi samaa tarinaa.
Lähtö estyi.
Se kai oli tekstiviestin pääsanoma, vaikka siitä oli hankala saada selvää.

Tummanvihreää takkia kiinni napittava mies pudisteli päätään. Hänen pitäisi saada se ajatus päästään. Hän oli rukoillut, että tänä aamuna kisapaikalle saapuessaan hän olisi saanut myöntävän vastauksen, kun kysyi oliko Keiko Darbyn nimelle varattu kulkulupa, jonka hän oli tuolle pyytänyt, haettu.
Ei, se odotti siellä edelleen. Ja irlantilaismies alkoi vakuuttua siitä, ettei sitä kukaan koskaan hakisikaan.
”Brian, Whiskers on valmis.”
Vincent saapui kompuroiden hänen luokseen, heiniä hiuksissaan. Mitä ihmettä tuo oli taas oikein tehnyt? Irlantilainen naurahti väsyneesti, pudistellen päätään.
”Kävitkö sinä heinävarastoissa pyörimässä jonkun naisen kanssa vai mitä sinä oikein olet tehnyt? Vaikka äitisi olisi sanonut mitä, et voi olla linnunpelätti aikuisena.”
Brian yritti hymyillä, mutta väsymys kuulsi läpi ruskeiden silmien katseesta. Ehkä sen kaiken piti loppua näin, yllättäen. Pitäisi vain muistaa, että hän oli luvannut tyytyä tähän eikä voisi olla vihainen. Kaipaus muuttaisi muotoaan, kipeän, viiltävän tuskaan sijaan siitä tulisi vielä joskus kaunis muisto.
Muisto jossa hän oli ollut tappavan onnellinen, nauttinut elämästään aivan uudella tavalla, sitten nuoruusvuosiensa ja avioeronsa.
Rakastanut.
Valitettavasti rakasti edelleen.

Hän havahtui ajatuksistaan Vincentin nauraessa ja nyppiessä heiniä hiuksistaan.
”Ei, taisin osua päälläni heinäverkkoon kun laitoin suojia.”
Vaaleahiuksinen mies totesi nauraen. Brian veti valkoiset nahkahanskat käteensä, pudistellen kevyesti päätään.
”Jos... Jos Keiko tulee, opastathan hänet siihen aitioon missä on hevosenomistajia ja muita?”
Brian pyysi ääni käheänä, kun astui kimon ruunan karsinaan, tarttuen sen ohjiin. Whiskers oli täynnä virtaa ja energiaa, uhkuen mahdollisuuksia voittoon. Briania pelotti ettei hän voisi tänään ratsastaa ruunaa voittoon, mutta hänen olisi yritettävä. Vincent nyökkäsi, luvaten toteuttaa ratsastajan pyynnön.
”Verryttelen hetken, voit ottaa sitten loimen pois. Ja Vanellopea ei tarvitse laittaa valmiiksi ennen kuin Whiskersin luokka on loppunut, siinä on niin pitkä väli. Laita sille tänään martingaali, sen pää nousi eilen taivaaseen. Tules poika, mennään.”
Harmaantunut mies talutti steppaavan kilparatsun verryttelykentälle, nousten ruunan selkään.
”Whiskers, ei tänään.”
Mies naurahti ääni pidätellystä itkusta käheänä. Tuntui että hän oli pidätellyt itkua eilisestä asti, kun oli palannut lentokentältä takaisin hotellihuoneeseen yksin. Hän ei vain halunnut päästää sitä ulos ja haki nyt lohtua töistä, siinä missä aiemmin syksyllä hän oli itseinhoisesti hakenut lohtua naisista ja alkoholista.

I'm not strong enough to stay away
Can't run from you
I just run back to you
Like a moth I'm drawn in to your flame
You say my name, but it's not the same
You look in my eyes I'm stripped of my pride
And my soul surrenders and you bring my heart to it's knees

Hän pääsi edes kymmenen parhaan joukkoon, sijoittumatta tänään. Se oli jotakin. Brian taputti kimoa ruunaa kaulalle ja silitti sitä kunnolla. Whiskers oli toiminut juuri niin hienosti, kuin hän oli saattanut kuvitella hevosen kulkevan hänen ajatuksiensa hajoillessa tuhansiin eri suuntiin.
Tummanpunarautiaan tamman kanssa Brianilla meni loistavasti, kunnes uusinnan toisiksi viimeinen este putosi alas. Hän oli varma että menetti mahdollisuuden sijoitukseen siinä, mutta löysi itsensä karsinoilta Vanellopen kanssa, valkoinen ruusuke tamman suitsissa loistaen.
”Olet upea tyttö. Hieno tamma. Vincent tuo sinulle porkkanoita, olet ne ansainnut. Hei, ei sitä kypärän lippaa.”
Brian kielsi tammaa nauraen, kun pesupaikalla seisova Vanellope koetti hellästi hampaillaan miehen päässä olevan ratsastuskypärän lippaa. Hevoset tuntuivat olevan paras lääke ja tarjoavan unohdusta, mikä oli tavallaan lohdullista. Ainakin hän oli valinnut oikean uran itselleen, jos ei mitään muuta.
”Lähdetkö takaisin hotellille jo nyt vai haluatko ratsastaa jonkun läpi?”
Brian kohautti kevyesti olkiaan.
”Ratsastan Mokon ja Vichyn läpi, lähden vasta sitten. Ne ovat sunnuntaina kasa dynamiittia, jos en käy tänään selässä. Huomenna sinä saat ratsastaa ne kevyesti, en ota hyppyjä. Otan tänään muutaman että saan tuntumaa. Ratsasta sinä Spook tänään läpi.”

Kun Brian lopulta saattoi kaatua hotellihuoneensa sänkyyn, syötyään ja käytyään suihkussa, hän oli aivan puhki. Moko oli kieltänyt kahdesti ja pudottanut hänet selästä, onneksi ilman suurempia haavereita. Vichy taas oli protestoinut ratsastajansa poissaolevuutta hyvin selkein elein. Brian huokaisi syvään, katsoen sitä tekstiviestiä puhelimessaan.
Puhelimen sointi keskeytti hänen uppoamisensa siihen mustaan usvaan.
”Brian.”
”Hei. Miten Besserwisser kulki tänään? Kai sinä ratsastit sen läpi?”
Espanjalaisen hotellin sängyssä makaava mies puristi sormilla nenänvarttaan kuullessaan Artemiksen äänen, rukoillen että olisi voinut vain lyödä luurin kiinni.
”Ratsastin. Se protestoi väsymystäni, mutta muuten meni hyvin.”
Ehkä kukaan ei kertoisi Artemikselle totuutta.
”Ethän aio olla väsynyt sunnuntaina World Cupissa? Toivoisin että vähintään uusisitte Stuttgartin sijoituksenne Madridissa ja London Olympiassa.”
”En ole. Minkä vuoksi minun pitäisikin käydä nukkumaan, joten hyvää yötä.”

Kolmesti hän aloitti tekstiviestin kirjoittamisen, jokainen niistä pyyhittiin viimeiseen merkkiin asti pois. Lopulta Brian nukahti puhelin käsissään, tuttu viestiketju puhelimen näytöllä loistaen, kunnes se himmeni näkymättömiin.
Hän oli lopulta päästänyt sen tukahduttavan, painavan mustan pallon ulos sisältään miehekkäästi hiljaa itkettyinä kyyneleinä.

So close, no matter how far
Couldn't be much more from the heart
Forever trusting who we are
And nothing else matters

Never opened myself this way
Life is ours, we live it our way
All these words I don't just say
And nothing else matters

Trust I seek and I find in you
Every day for us something new
Open mind for a different view
And nothing else matters
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1214
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: [Y] Thanks for the memories   La Marras 25, 2017 11:06 pm

Sunnuntai 03. joulukuuta 2017 -Lontoo

Brian oli saanut puhelun vanhemmiltaan. Nuo olivat kuulemma käymässä Lontoossa ja kysyivät jos Brian tulisi päiväseltään käymään. Olisi mukava nähdä ainoaa poikaa ja käydä yhdessä syömässä. Koska mies ei ollut nähnyt vanhempiaan aikoihin, hän oli suostunut noiden kutsuun ja saapui Lontooseen sunnuntai-aamuna. Irlantilaismies otti taksin vanhempiensa ilmoittamalle hotellille ja tervehti aulassa odottavaa isäänsä halauksella. Mies muistutti isäänsä hyvin paljon kasvonpiirteiltään. Hänen isänsä oli jo miltein valkohiuksinen, mikä olisi Brianinkin tulevaisuus varmasti myöhemmin. Isä oli vain aloittanut hänen muistaakseen harmaantumisen myöhemmin.
”Hei, ihana nähdä. Mitä te Lontoossa?”
Brian vilkaisi ympärilleen. Hän ei nähnyt pyylevää, rakkautta hehkuvaa irlantilaisnaista missään, mikä sai kulmat kurtistumaan.
”Missä äiti on?”
”Hän on vielä huoneessa. Tuli pieni... Tilanne.”
Huoli saapui nuoremman miehen olemukseen. Hän vilkaisi hissejä ja sitten isäänsä. Pitäisikö mennä ylös, jos äidillä kerran oli jokin hätänä?
”Ei, äiti voi hyvin. Me... Brian, istutaan alas.”

Brian istui hotellin aulaan, isäänsä vastapäätä ja kohotti kulmaansa kysyvästi. Mitä täällä tapahtui? Hän istui jännittyneenä sen pienen sohvan reunalla, kuin olisi ollut valmis sinkaisemaan yläkertaan katsomaan äitiään.
”Mitä on tapahtunut? Et voi sanoa noin ja sitten vaieta.”
”Olemme täällä lasten kanssa.”
Vatsa tippui varmasti kolme kilometriä alemmas. Lasten kanssa? Isä ei voinut tarkoittaa muita kuin ainoita lapsenlapsiaan. Kyyneleet nousivat nuoremman irlantilaismiehen silmiin, hänen selvitellessä ääntään.
”... Miksi pyysitte minut Lontooseen?”
”Meistä on typerää ettet saa tavata lapsiasi. Joten ajattelimme että voisimme viettää päivän yhdessä. Mutta kun kerroimme heille...”
”Niin?”
”... He eivät kuulemma halua tavata. Koska hylkäsit heidät. Joslyn on sanonut että lähdit toisen perheen mukaan, että sinulla on nykyään perhe muualla, etkä halua tavata heitä.”
Koskaan ennen Brian ei ollut harkinnut lähestymiskieltonsa rikkomista, mutta nyt hän harkitsi. Hän harkitsi sitä niin vahvasti, että oli valmis vaatimaan isältään puhelinta ja soittamaan entiselle vaimolleen. Mitä helvettiä nainen oli kuvitellut?
”He eivät suostu tulemaan alas ja äitisi on huoneessa heidän kanssaan.”
”Minä aina kuvittelin että hän on se viaton uhri, joka ei koskaan tehnyt mitään pahaa.”
Brian kuiskasi hiljaa, hieroen ohimoita sormillaan. Hänestä oli leivottu pahempi hirviö kuin hän oli koskaan ollutkaan, eikä hän voisi sitä paikata. Jos lapset eivät halunneet tavata häntä, ei hän voisi pakottaa, saatika vaatia noita kuuntelemaan itseään. Tietenkin nuo uskoivat äitiään.

”Minähän lähetän heille teidän kauttanne joululahjan joka vuosi. Ja syntymäpäivälahjat.”
Brian kähähti lopulta. Millainen isä olisi ostanut hylkäämilleen lapsille lahjoja? Sadistinen, eikä hän koskaan ollut sellainen. Brian oli vain halunnut muistaa lapsiaan, vaikka nuo eivät olleet tienneet lahjan olevan häneltä.
”Brian, eivät he tiedä sitä. Minä olen todella pahoillani, poika.”
Esteratsastaja heilautti kättään, jotta saattoi estää isäänsä laskematta kättä hänen olalleen.
”Kutsuitte minut tänne tämän takia? Rikkoaksenne sydämeni, sen viimeisen toivon siitä että minä saisin joskus puhua lapsilleni? Omille lapsilleni, helvetti soikoon. En ole nähnyt heitä kuuteen vuoteen! Ja teistä tämä oli hyvä idea? Olen nähnyt heistä vain tarrakuvat, jotka te lähetätte vuosittain. Enkä edes voi pitää niitä lompakossani, koska aina kun ajattelen heitä, pala nousee kurkkuuni!”
Brian ei edes tajunnut edes huutavansa. Hän oli tolaltaan. Viimeinenkin toivo valui hiekkana käsistä.

”Olemme todella pahoillamme, emme tajunneet...”
”Ette tajunneet että he voisivat vihata minua? Mitä te oikein ajattelitte? Kiitos kun toteutitte pahimman pelkoni ja painajaiseni. En muuten ole tulossa Irlantiin jouluna.”
Brian päätti kertoa sen nyt samalla. Yleensä hän meni vierailemaan vanhemmillaan, mutta nyt muutama vuosi oli jäänyt väliin ja saisi jäädä nytkin.
”Brian, tulisit nyt. Se olisi äidillesi tärkeää.”
”Minulla on seuraa joka ei puukota minua raukkamaisesti suoraan sydämeen hyvien aikomusten nimissä.”
Mies ärähti, ottaen askelia kohti ovean. Hänen isänsä tosin seurasi perässä, vuorostaan huoli kasvoilla.
”Brian, emme halua että olet yksin ja se olisi-”
”Kuka sanoi että olen yksin? Ensimmäistä kertaa vuosiin minulla on ihminen jonka kanssa viihdyn ja haluan jakaa sen juhlan, ilman kipeää muistutusta siitä missä minun pitäisi olla!”
Oli hankala olla kotikaupungissa kun tiesi Declanin ja Fionan olevan samassa kaupungissa.
”Onko sinulla naisystävä?”
Brian hölkkäsi portaita alas, taksitolpalle. Hän voisi palata samantien Newcastleen, seuraavalla mahdollisella lennolla. Ei hän tekisi Lontoossa mitään.
”On. Ei, emme ole tulossa jouluna käymään. Kun olette seuraavan kerran Englannissa ja ette halua puukottaa minua sydämeen, puhutaan sitten vaikka lounaasta tai päivällisestä niin että saisitte tavata.”
Brian istui vapaan taksin kyytiin ja antoi osoitteeksi lentokentän ja terminaalin. Pyyhkien samalla takapenkillä kyyneliä silmistään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [Y] Thanks for the memories   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[Y] Thanks for the memories
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Muu maailma-
Siirry: