Never close our eyes

Kyytiä odotellessa oli hyvin aikaa lämmitellä Troyn kyljessä kiinni. Katerina kuunteli puoliksi puhelua, jonka toivoi avaavan reitin kotiin - tai Troyn luokse, kuten he olivat kai sopineet. Hän ei pistäisi pahakseen yöseuraa ja olisi mielissään, ettei joutuisi nukkumaan ihan yksin. Aamulla häntä saattaisi hävettää illan käytös ja huono olo voisi olla liikaa seuralaiselle, mutta se ei jaksanut kiinnostaa.
”Vihdoin”, Kat huokaisi etsien hymyään kun Troy otti askeleen saapunutta autoa päin ja herrasmiehenä raotti ovea. Se olisi voinut olla vaikka mikä ansa, mutta nainen ei ajatellutkaan mitään sellaista vaan kiipesi luottavaisesti kyytiin.
”Moi, onpa täällä ihanan lämmintä”, Kat tervehti kuljettajaa vielä humalan nostamaa energiaa täynnä ja turvavyötä tavoittelematta nojautui Troyn olkaan, sillä ei ollu sallinut tuon edes harkita etupenkkiä. Se ilta oli mennyt oikein mukavasti lukuunottamatta typerää Mirandaa, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

[Mjoo, jos ei mitään jännää enää innostu raapustamaan niin voi jäädä tähän mun osalta :D]

[haha vihdoin valmista xDD]

Miranda kyllästyi jonottamiseen ja kurvasi kovaa vauhtia toisen taksin taakse ajaneelle autolle ja änki sisään, ennenkuin kukaan muu ehti. Hän oli ehkä rikkonut kaikkia jonotuksen ja kohteliaisuuden sääntöjä mutta kun hän lysähti taksin takapenkille häntä ei kiinnostanut piirun vertaa muiden mielipiteet.
"Slaleyhyn, 8 Townhead", hän sanoi laiskasti kun ymmärsi ohjeistaa taksikuskia kotiinmenossa ja laski sitten painavan päänsä pienen taksin pehmeälle niskanojalle. Helvetti, mikä ilta ja mikä viikko ja mikä elämä. Mirandan onneksi hän ei kuullut ulkopuolella mäkättäviä jonottajia tai huomannut sitä, kuinka taksikuski vilkaisi tähän aavistuksen inhoten ja kiukustuneena. Kaikesta huolimatta taksikuski kaahasi klubin pihasta ja jumputtava musiikki jäi kauas, kun maisemat vaihtuivat kaupungista maaseutuun.

[Kiitos pelistä : D]