[P] You had one job

Zoe (Silkki), Miyato ja Andrea tappelevat ristiin rastiin tallilla.

Maanantai 12.09.2016 - iltapäivä

"Pikkujuttu? Toipuu pian? Jumalauta! Sulla oli yksi homma, yksi! Se oli mun hevosen pitäminen turvassa ja ratsastaminen hevosen ehdoilla!" Amerikkalaisaksentilla varustettu miesääni kuului tallin nuorelle kenttävalmentajalle. Miyato oli suunniltaan raivosta, valmiina murhaamaan naisen. Hänen täydellinen ruunikonkimonsa oli palautunut kilpailuita takajalan hankoside hajalla. Cora toipuisi, mutta ei enää kenttäratsuksi. Korkeintaan omistajansa kouluhevoseksi ja satunnaiseen harrasteluun. Suurin ongelma ei ollut tamman pakotettu eläke, vaan hevosen kokema tuska, joka johtui ratsastajan virheestä. Siksi Miyato huusi Andrean kanssa kilpaa neuvottelutilassa. Kaksikkoa ei voinut olla kuulematta jos kulki oven takaa, paitsi sen pienen hiljaisen hetken aikana, kun Miyato veti raivosta täristen henkeä. Andrea taas odotti jatkoa läksytykselle, ärtyneenä siitä miten mies syyti kaiken hänen niskoillensa.

Neuvottelutilasta kantautuvat äänet saivat Zoen pysähtymään muutaman askeleen päähän ovesta. Hän ei tosiaankaan halunnut kävellä keskelle riitaa, jonka toinen osapuoli oli ainakin nuori amerikkalaisvalmentaja. Hän epäili toisen olevan kilparatsastaja, joka oli kuuleman mukaan kolhinut valmentajan hevosen omalla typeryydellään. Oli se kumma, miten nopeasti puheet kiersivät talliympäristössä. Hän kurtisti kulmiaan harkitessaan vaihtoehtojaan. Hänen täytyisi löytää O'Connor, joka oli kyllä tänään tallilla, mutta jota hän ei ollut nähnyt koko päivänä. Tyypillistä. Juuri kun hän tarvitsisi kömpelöä irlantilaista, naista ei löytynyt mistään. Silloin kun turvaväli olisi ollut tervetullut, oli O'Connor jatkuvasti hänen kintereillään. Hmph. Zoe vilkaisi kantamaansa muovitaskua, jonka sisään oli sujauttanut hevosten ensi viikon ohjelman valmentajan tarkistettavaksi ja muokattavaksi, mikäli suunnitellut liikutusajat eivät kelpaisikaan irlantilaiselle. Hitto, hän ei voisi pyöriä enää kauempaa naista etsimässä. Parempi vain käydä jättämässä muovitasku päälle läiskäistyn post-it lapun kera neuvotteluhuoneeseen. Kyllä O'Connor sen sieltä löytäisi.
Ainoa ongelma vain oli, että neuvotteluhuoneessa oli parhaimmillaan käynnissä huutokilpailu. Zoe sulki silmänsä, veti syvään henkeä ja harppoi ovelle. Olisivat menneet autolle huutamaan, jos eivät tahtoisi tulla keskeytetyksi. Sanomatta sanaakaan entinen ratsuttaja astui sisään neuvotteluhuoneeseen ja suunnisti suoraan pöydän ääreen. Siihen jätettynä muovitasku kiinnittäisi varmasti valmentajan huomion, jonka nimi oli kirjoitettu suurin kirjaimin räikeän pinkkiin post-it lappuun. Hän vilkaisi silmäkulmastaan kaksikkoa, jonka riidan oli mitä ilmeisimmin keskeyttänyt, mutta päätti jatkaa äänettömällä linjallaan. Nopeasti sisään, nopeasti ulos, ja siinä se.

Miyato vaikeni kun Zoe asteli huoneeseen, puhisten raivosta. Hän asteli ulos kun ratsuttaja tunki huoneeseen. Kun otti huomioon miten hymyilevä ja mukava valmentaja yleensä oli, tämä oli aivan tavatonta.
Andrea mulkaksi huoneeseen tunkenutta naista ja asteli tuon perään.
"Oli pakko tulla nuuskimaan?"

"Toin vain valmennussuunnitelmat O'Connoria varten", Zoe vastasi pakottaen äänensä pysymään neutraalina. Siinähän kilparatsastaja kiukutteli, jos siltä tuntui. Neuvottelutila oli yhtäläisesti hänen käytössään kuin kilparatsastajan, sillä jos aivan tarkkoja oltiin, kumpikaan heistä ei kuulunut tänne. Hän ei enää ollut edes tallin palkkalistoilla luovuttuaan ratsutuksistaan ehtiäkseen viettää enemmän aikaa herra Edgerlyn hevosten kanssa.

Andrea nyt oli tullut käsketyksi sinne, hän olisi mielellään ollut missä tahansa muualla.
"Just nyt oli aivan pakko? Pakko kytätä muiden elämää kun Bexiä et voi holhota enempää ja omaa ei ole?"

Zoe suoristi selkänsä ja painoi hartiansa taakse. Hän ei suuttuisi kiukuttelevalle kilparatsastajalle. Oma häpeänsä. Hän ei suuttuisi, vaikka pinna oli jo Halen tähden kireällä. Ollut viikkokausia. Hän veti syvään henkeä.
"Kyllä. Valmentaja O'Connor tarvitsee nuo suunnitelmat ennen työpäivänsä päättymistä." Haleen hän ei ottaisi mitään kantaa. Maanvaiva oli vielä tunnin verran Morlandin ongelmana.

"Se oli kiinni minuuteista, helvetin kyylä?" Miyato oli juuri huutanut Andrealle järjettömästi ja ryöpyttänyt loputtomalta tuntuvan ajan. Nyt hän kaipasi jotakuta kehen purkaa turhautumisensa.

"Minun aikatauluni eivät pyöri sen ympärillä, miten te riitelette", Zoe vastasi terävästi. Ärtymys nosti päätään. Hän ei ollutkaan vielä tänään päässyt moittimaan Halea. Ei ihme, että itsehillintä oli pettää. Kävele pois. Hän jäi seisomaan aloilleen.

"No tuskin meni ohikaan. Oletko niin avuton ettet löydä yhtä valmentajaa täältä?" Andrea halusi purkaa kiukkuaan. Perkele.

"En lähde koluamaan maastopolkuja siinä toivossa, että osuisin samalle hänen kanssaan. En tiedä oletko koskaan kuullut tehokkuudesta, mutta tämä on sitä", hän sihahti. Miten tälle tallille osuikin niin monta rasittavaa kilparatsastajaa? Ei ihme, että Hale viihtyi tämänkin idiootin seurassa.

"Ei tekisi sinulle pahaa. Saisit sisältöä elämääsi. Onko se totta että epätoivosi on niin syvä, että kävit ulkona Cactuksen kanssa?" Andrea päätti iskeä juoruilla vyön alle.

Zoen kädet puristuivat nyrkkiin, mutta muutoin nainen piti kasvonsa peruslukemilla. Hän oli kärsivällinen. Hän oli kärsivällinen. Jos hän hokisi sitä tarpeeksi pitkään, ehkä se pitäisi paikkansa tässäkin hetkessä. Hevosten kanssa hän ei koskaan menettänyt hermojaan, mutta Andrea olikin lehmä.
"Se ei kuulu millään tavalla sinulle. Ehkä sinun kannattaisi käydä hieman vähemmän ulkona, vai tarvitseeko sinua edes viedä ensin ulos?" Hän ei ehkä mielellään ottanut osaa tallilla kiertäviin juoruihin, mutta kyllä hän niistä kuuli.

Ai nyt lähdettiin tähän? Andrea nauroi kylmästi, pudistellen päätään. Zoe kuvitteli loukkaavansa häntä tällä?
"Ainakin minua haluaa viedä ulos joku muu kuin nelikymppinen luuranko. Vai huijasiko joku hänet seuraksesi?"

"Kaikki eivät lähde ulos jokaisen vastaantulijan kanssa. Et vissiin koskaan oppinut kieltäytymään?" Zoe sivalsi takaisin. Jos kerran tälle tielle lähdettiin niin antoi olla. Turha hänen olisi pelata yhtään sen puhtaammin jauhoin, jos Andrea oli valmis haalimaan minkä tahansa juorun tuekseen.

"Siitähän sinä tiedätkin kaiken." Andrea mutisi, pyöritellen silmiään. Hemmetti. Ei ihmi että Bex halusi kiusata tuota henkisesti viisikymppistä kääkkää!
"Ettei sinua vain riepoisi miten Bex sai paikan ratsastajana ja sinä putsaat satulaa?"

Hänen ei tarvinnut kieltäytyä, kun hän teki jo alusta asti selväksi, ettei kysymisessä olisi mitään järkeä. Elämä oli paljon helpompaa siten.
"Olen ratsastanut näitä hevosia jo monta vuotta", Zoe huomautti. Hän ei ollut kilpaillut ratsuilla kuin satunnaisesti, mutta häntä ei kiinnostanutkaan kilpailla. Hän viihtyi paljon paremmin kotitallilla treenaamassa ja hoitamassa hevosia kuin kilpailuista toiseen säntäilemässä kilpailijana. Hoitajana tilanne oli aivan toinen - tai ainakin oli ollut Paddyn kanssa. Halen kanssa hänellä ei ollut pienintäkään mielenkiintoa kulkea ympäri Englantia.
"Jotain, mistä sinä et selkeästi tiedä mitään, kun vaihdat hevosia kuin sukkia."

"En vaihda hevosia." Andrea tuhahti. Miksi olisi vaihdellut? Ja eikö se ollut aivan tavallista että hevoset vaihtuivat, etenkin jos yhteistyö ei tuottanut tulosta!

"Aivan, anteeksi, sinä vain rikot hevosia", hän vastasi petollisen kepeästi. Entä sitten, jos se oli todella alhainen veto? Andrea oli kerjännyt sitä.

"... Se oli onnettomuus, helvetin... helvetin... Oliko luuranko hyvääkin seuraa? Tuli kerrankin haluttu olo? Vai kävitkö suruissasi hukkaamassa Paddyn metsään?" Andrea aikoi antaa takaisin.

"Parempaa seuraa kuin sinä, mutta siihen ei selkeästi paljoa tarvita", Zoe vastasi halveksuen. Ylimielisyys ja kopeus olivat hänen suojamuurejaan, joten niiden taakse oli hyvä kätkeytyä tässäkin tilanteessa. Jos hän seisoisi riittävän suorana, eivät Andrean sanat voisi satuttaa. Eivät voisi. Hän ei antaisi niiden satuttaa. "Paddy nauttii päivästään tarhassa. Jotakin, minkä sinä veit Coralta."

Andrea näytti hetken siltä että kävisi päälle.
"Se oli onnettomuus, saatanan noita!"ihan kuin hän olisi hajottanut tamman hankositeen tarkoituksella!?

"Jos olisit keskittynyt treenaamaan hevosten kanssa miesten vikittelyn sijaan, ehkä sinulla olisi edelleen kenttäratsusi." Hän tiesi sen olevan julmaa, mutta siitä piti tökkiä mistä se tuntui, ja Coran tuore loukkaantuminen oli selkeästi herkkä paikka. Ihan sama, oliko se oikeasti ratsastajan syytä vai ei.

"Mitä sinä treenaamisesta tiedät?" Andrea ärähti, tönäisten Zoeta hieman. Nainen kävi todella hänen hermoillensa. Saatanan lehmä.

"Olen treenannut Paddya koko sen viimeisen kilpavuoden. Se on enemmän kuin mitä voit sanoa Corasta", Zoe sihahti kieltäytyen peruuttamasta tai antamasta milliäkään periksi naisen tuuppimiselle. Hale ehkä ratsasti tämänhetkisiä, aktiivisesti kilpailevia hevosia kilpailuissa, mutta hän suunnitteli treeniaikataulut taskukokoista ratsastajaa varten. Andrealla ei ollut mitään oikeutta kyseenalaistaa hänen pätevyyttään työhön, jota hän oli hoitanut menestyksellä reilun pari vuotta.

"Helppoa vain suunnitella ja käskeä, kun tilanne tulee eteen, on helppo huudella katsomosta!" Saakelin munaton pelkuri. Naurettavaa.

Hän ei huudellut katsomosta. Hän ratsasti itse. Ei enää niin paljoa kuin ennen, sillä Hale oli tallilla useammin kuin herra Edgerly oli ehtinyt, mutta hän osasi itsekin ratsastaa.
"Koska se auttaakin niin paljon, kun sinä olet siellä selässä säheltämässä. Tarvitsisit jonkun huutamaan ohjeita katsomosta."

"Painu tunkemaan naamaasi sinne pomosi pakaroiden väliin. Silloin olet ainakin hiljaa." Andrea sihisi toiselle nyrtyneenä, mulkoillen naista enemmän kuin pahasti.

Kesän myötä päivettyneet kasvot valahtivat varsin kalpeiksi raivosta. Tiukasti nyrkkiin puristetut kädet tärisivät, kun Zoe veti henkeä terävästi.
"Se on enemmän sinun alaasi", hän sihahti takaisin myrkyllisenä ja silminnähden raivoissaan. Hän ei koskaan menettänyt hermojaan tai ainakaan antanut sen näkyä, mutta Andrea oli sohaissut ampiaispesää eikä hän kyennyt hillitsemään itseään. Vittuakos sillä oli väliä enää tässä kohtaa.

"Ai? Olet vissiin käynyt siellä koska hermostuit noin. Nuoleskelitko Cavanaughnkin persettä? Vähän lisää mainetta? Mutta eniten hyötyä sulle on kyllä siitä rautakankimaisesta poliitikosta, kun saat ihan palkkaakin."

"Haista paska", Zoe kivahti loukkaantuneena. Hän oli saavuttanut työpaikkansa omilla ansioillaan. Hän oli osoittanut kerrasta toiseen olevansa luotettava ja taitava hevosenhoitaja. Sen tähden hänellä oli työnsä, eivätkä Andrean loukkaukset muuttaisi tilannetta. Ne vain saivat hänet raivostumaan.
"Sun kaltaisesi huoran luulisi tietävän moisesta. Saitko nämäkin hevoset persettä jakamalla? Maksetaanko sulle kuukausipalkkakin luonnossa?"

Hänen kaltaisensa huoran? Millä vuosisadalla tuo tiukkis eli?
"Siitähän sinä tiedätkin kaiken. En ymmärrä miten olet noin kireä, sinun palkallasi ja ylimääräisillä eduillasi." Andrea totesi tyynesti.

"Kuka tahansa hevosista välittävä on kireänä, kun joutuu työskentelemään kaltaistesi idioottien kanssa. Ei Calounkaan kovin rennolta näyttänyt lähtiessään", hän kivahti. Hän ei jäisi kuuntelemaan tätä. Jumalauta mitä akka! Miten kukaan erehtyi antamaan Andrealle hevosia ratsastettavaksi? Tai Bexille tai niin monelle muulle idiootille, jotka mellestivät valtoimenaan tallilla. Zoe kääntyi kannoillaan ja kiirehti ulos huoneesta. Hän ei paukauttaisi ovea perässään. Hän ei ollut lapsi, vaikka moista joutuikin kaitsemaan kaiket päivät.

Miyato oli tallissa, puhisten itsekseen nyrtyneenä. Olkoon että tallilla oli oma eläinlääkärinsä, hän odotti nyt luottolääkäriään käymään. Miyato rapsutteli pesupaikalla seisovaa tammaa, sen lepuuttaessa vasenta takastaan. Hänen täydellinen tammansa ei ollut enää niin täydellinen. Hän saisi tamman kokonaan itselleen ja siteen pitäisi toipua käyttökuntoon, mutta hän ei halunnut hevosensa kärsivän ja pelkäsi pahinta. Jos Cora ei toipuisikaan. Hän halusi murhata Andrean, katkaista naisen jalan tai edes lihaksen tuon jalasta. Hänen ihana tammansa oli kivuissaan ja se sai miehen raivon partaalle (ja tuuppasi jopa sen rajan yli).
"Shhh, rauha tyttö. Kohta taas olla rauhassa." Cora pärski ja viskeli päätään levottomana, sitä ärsytti seistä siinä käytävällä.

Zoe suunnisti alakertaan, mutta pysähtyi pääkäytävälle. Mitä ihmettä hän nyt tekisi? Hän ei voisi mennä lähellekään herkkiä kilpahevosia, jos tärisisi raivosta. Paddy sekoaisi tyystin. Sääli, että Paddy olisi ollut myös varma keino nostattaa synkkyyksiin uppoutunut mieli takaisin jos ei nyt hyvälle tuulelle, niin ainakin pois synkkyyden syövereistä. Nainen veti syvään henkeä. Hän voisi mennä seuraamaan Halen valmentautumista. Katsomosta käsin hänestä väreilevä raivo ei haittaisi hevosia. Nainen lähti liikkeelle päättäväisin askelin, mutta pysähtyi tunnistaessaan käytävällä seisovan tamman ja valmentajan, jonka riidan itse Luciferin kanssa hän oli keskeyttänyt.
"Olen pahoillani tammastasi", Zoe koki velvollisuudekseen sanoa valmentajalle. Oli kamalaa, kun hevonen satutti itsensä. "Miltä se vaikuttaa?"

Miyato hätkähti vierasta ääntä, kääntyen vieraaksi jääneen naisen puoleen. Hän muisti tuon kyllä, mutta ei ollut koskaan tainnut puhua tuolle.
"Ennuste on hankositeestä ihan hyvä, mutta kisahevosta siitä ei tule. Kipuja sillä on, tuskin varaa takaselleen vieläkään. Lepuuttaa sitä jos vain voi." Aina ystävällisen ja hymyilevän amerikkalaisen ääni tärisi edelleen kiukusta.

Zoe nyökkäsi. Kisahevosen ura katkesi vähempäänkin, mutta ainakin Coralla oli yhä toivoa elämästä harrasteratsuna tai laiduntoverina.
"Voimia. Se on raskas taival taitettavaksi", hän toivotti pitäen katseensa tiiviisti kiltissä tammassa. Cora ei ollut ansainnut tätä. Yksikään hevonen ei ansainnut ylimääräistä, turhaa kipua. Jos Hale koskaan aiheuttaisi edes pientä vaaraa hevosten turvallisuudelle omalla typeryydellään, hän ripustaisi ratsastajan korvista lipputankoon.

Miyato harkitsi jotakin paljon kivuliaampaa kuin korvista ripustaminen lipputankoon.
"Se on ja toipumisessa kestää. Haluan tappaa jonkun. Tai no, Andrean. Coralla oli mahdollisuus isoihin kisoihin seuraavalla kaudella. Sillä oli tulevaisuuden kenttäratsastuksen huipulla, jumalauta."

Zoe ymmärsi tunteen täysin. Hän olisi mielellään nähnyt valmentajan sitomassa ratsastajaa solmuun. Andrea ansaitsi sen. Jos ei tästä syystä, niin jostain muusta sitten.
"Se on ihan ymmärrettävää", nainen vastasi kenties lohduttaakseen valmentajaa. Tai ehkä vain päästäkseen todistamaan uusintakierrosta aiemmasta läksytyksestä. "On julmaa, että Coralta vietiin mahdollisuus osoittaa taitonsa suurissa kisoissa."

"Julmaa on että sillä on kipuja." Miyato olisi kestänyt tamman kilpailukiellon, muta hevosen kipua oli tuskaa katsella. Hän hengitti pari kertaa syvään, rauhoittuakseen edes hieman. Sitten amerikkalainen tuntui muistavansa käytöstapansa.
"Anteeksi kun kuulit sen. Sellainen olisi pitänyt hoitaa muualla, mutta... Halusin räjähtää."

"Niin on", Zoe nyökkäsi vilkaisten tammaa. Hevoset eivät koskaan tahtoneet näyttää kipuaan niin täysin, kuin miten sen tunsivat, mutta hän saattoi hyvinkin lukea elekielestä sen, mitä tamma yritti peitellä. Jalkaan todellakin sattui.
"Täysin ymmärrettävää tässä tilanteessa", nainen vakuutti kättään heilauttaen kuin pyyhkäistäkseen koko jutun sivuun. Olihan hänkin jatkanut siitä, mihin Miyato oli päättänyt, joskaan he eivät olleet Andrean kanssa huutaneet. Ajatuskin kilparatsastajasta sai hengityksen kiihtymään. Hänen piti rauhoittua, ei hermostua, jotta hän pääsisi pian Paddyn luokse.

Miyato rapsutti vielä tammaansa, päättäen jättää sen eläinlääkärin huomaan tuon saavuttua. Cora ei kaivannut vielä kireää omistajaansa viereensä, ei nyt kun hevosen olo oli muutenkin kamala.
"Tämä ei yhtään helpota oloani kun kaiken hyvän päälle entinen murheenkryynini palasi tallille."

"Sinulla on siis ollut rankka viikko", eikä viikko ollut vielä edes päässyt kunnolla alkuun. Mikä lupaava tilanne loppuviikkoa ajatellen. Eipä sillä, että hänenkään maanantainsa olisi ollut kovin hohdokas. Mikä tätä päivää vaivasi?

Se oli maanantaiden maanantai. Kaikkien aikojen maanantaiden äiti. Helvetti, Miyato oli niin vihainen.
"Onko sinulla kamala kiire?" Hän tarvitsisi seuraa, ettei tappaisi Andreaa.

"Ei", Zoe vastasi varsin rehellisesti. Hänellä olisi työtä, mitä hän voisi tehdä, mutta sillä ei ollut kiire eikä se ollut oikeastaan edes tarpeellista. Hän ei voisi mennä lähelle hevosia niin kauan kuin veri tuntui edelleen kiehuvan suonissa. "Hale on Morlandin valmennuksessa, joten ei ole hevosia varustettavaksi ja lämmiteltäväksi." Olihan hänellä muitakin töitä, mutta ne tuntuivat olevan ainakin Halesta tärkeimmät.

"Tarvitsen seuraa etten pyöri hermostuttamassa Coraa tai hanki murhatuomiota. Neukkariin kahville? Jos joku valittaa, voin sanoa että suunnittelen valmennuksia kanssasi tai jotain." Sinne Andrea ei ainakaan tulisi. Onneksi

"Mennään", Zoe nyökkäsi. Ehkä se auttaisi häntäkin rauhoittumaan niin, ettei loppupäivä kuluisi hengitysharjoitusten merkeissä. Hän lähti suunnistamaan yläkertaan. Kahvi pelastaisi varmasti tämänkin maanantain. Olihan kahvi ennenkin tehnyt ihmetekoja. "Kukaan täysjärkinen ei tosin voisi tuomita sinua sen murhasta", nainen totesi kieltäytyen edes käyttämästä kolmatta persoonaa naisesta, joka oli osunut loukkauksillaan hieman liian kipeisiin paikkoihin.

"Valitettavasti kusipäistä saa saman kuin ihmisistä." Miyato huokaisi raskaasti kun kaatoi kahvia itselleen. Nyt hän päätti juoda kahvinsa mustana.
"Anteeksi kielenkäyttöni, jumalauta mä tapan sen lehmän vielä. Sillä oli yksi homma ja se oli että mun hevonen tulee aina, ihan joka saatanan kerta, ehjänä takaisin!"

"Se on kieltämättä typerää", Zoe hymähti odottaessaan vuoroaan kahvikuppi kourassa. Kukaan täysjärkinen ei pitäisi Andreaa ihmisenä, jonka ennenaikaisesta poismenosta olisi mitään harmia.
"On se kumma, kun ei onnistuta edes siinä yhdessä asiassa, mitä luvattiin." Olihan hevosten loukkaantuminen aina mahdollista ratsastajan virheestä riippumatta, mutta Zoe ei pysähtynyt miettimään moista. Hän olisi raivoissaan, jos Hale rikkoisi yhdenkin herra Edgerlyn hevosista, oli syy sitten hevosessa itsessään tai ratsastajassa. Halelle maksettiin siitä, että hevoset pysyivät kunnossa, aivan kuten Andreallekin. Siihen olisi pakko pystyä.

Miyato olisi itsekin kaatua, mutta hän ratsasti aina hevosen ja radan mukaan. Vahinkoja oli sattunut, mutta lieviä ja niistä oli aina selvitty säikähdyksellä. Amerikkalaisvalmentaja istui alas, pureskellen huultaan. Hän oli niin raivona, niin helvetin raivona. Kaikki meni nyt päin helvettiä, aivan kaikki!
"Ja millä pidät toipumisajan rajoitteista kiinni kenttähevosen kanssa? Cora kestää seisotusta ja vartin talutuksia alle viikon, sitten se alkaa kiivetä seinille. Jumalauta, hajottaa vielä karsinansa kun energia kertyy korvien väliin."

Zoe kaatoi vahvaa kahvia kupin täyteen ja hetken huonetta silmäiltyään istahti myös alas. Tuskinpa Miyato olisi häntä pyytänyt seurakseen jos ei soisi hänenkin istuvan.
"Se on varmasti yksi suurimmista haasteista, jonka tulette kohtaamaan", Zoe myönsi nyökäten. Kenttähevoset, tai mitkään kilpahevoset sen puoleen, eivät olleet tunnettuja kyvystään nauttia karsinassa seisoskelusta viikko tolkulla. Hevoset kaipasivat ulos ja liikkeelle, eikä seisoskelu sopinut niille. "Kenties jotkin lelut karsinassa voisivat helpottaa tilannetta? Tiedän ainakin muutaman tapauksen, jossa siitä on ollut apua, kun hevoselle on tarjonnut mielekästä tekemistä karsinaan roikkuvien aktivointi- ja älypelien kanssa."

Miyato vilkaisi naista, hymyillen vaisusti.
"Cora aiheuttaa hermoromahduksen muille ja työntekijöille ainakin pallon kanssa. Sitä kokeiltiin joskus." Hän oli saanut useamman kerran siitä helvetin pallosta silloin päähänsä, kun tamma leikki sillä lähes taukoamatta.
"Pitää katsoa jotain muita vaihtoehtoja, sellaisia joilla se ei voi hakata ihmisiä päähän."

Zoe hymähti. Sen hevostyypin hänkin tiesi. Manhattan oli vaara jokaiselle, jos ruunan päästi maneesiin riehumaan pallon kanssa. Hän ei ymmärtänyt, miten ratsu saattoi singota jumppapallon sellaisella vauhdilla ja voimalla lentoon, että pallo osui seinän puoliväliin.
"Kenties siis sekä lattiaan että kattoon kiinnitettävä aktivointipallo? Manhattanilla on vastaava. Se on täytetty jonkinlaisella maukkaalla herkkukivellä, jota hevonen joutuu nuolemaan pallon pyöriessä kiinnitystensä välissä", hän tarjosi. "Manhattan ei ole ainakaan vielä onnistunut aiheuttamaan vaaratilanteita sen kanssa, vaikka se hevonen onkin tehnyt säheltämisestä taitolajin." Luojan kiitos hän oli päässyt eroon ruunan ratsuttamisesta. Ei tulisi ikävä.

Miyato naurahti, nyökäten. Ehkä jotakin sellaista pitäisi ajatella.
"Manhattan on hieman omalaatuinen. Ei... Ei helvetti!" Hän tajusi sen, ettei hänellä ollut enää hevosta myöskään Kasparin treeneihin käytettäväksi. Saisikohan tallilta lainaksi, jos hän juttelisi Effien kanssa? Ei helvetti nyt, Andrea oli pilannut niin monta asiaa!

Zoe kohotti kulmaansa. Manhattan kieltämättä herätti hänessäkin halun kiroilla, mutta Miyaton reaktio ei tuntunut johtuvan itse hevosesta. Perin kummallista.
"Minä olisin jättänyt tuon hieman-etuliitteen kokonaan pois. Se hevonen on kerrassaan kummallinen", hän hymähti. Hän epäili, ettei ruuna ollut koskaan kasvanut henkisesti varsa-ajoistaan. Kenties se oli törmännyt liian monta kertaa pää edellä johonkin, eikä suurissa aivoissa liikkunut enää yhtään mitään.

"Valmennan Steichenia ja hän on tehnyt tiettyjä harjoituksia Coralla, koska Manhattan ei sovellu harjoitushevoseksi niihin. Nyt en voi sattuneista syistä käyttää tammaani, eikä minulla ole muita hevosia." Kenttävalmentaja hieroi kasvojaan tuskastuneena. Helvetin helvetin helvetti, vittu saatana!
"Steichen on edistynyt hyvin Coran kanssa ja... Vähän Manhattaninkin kanssa, mutta se vaatisi lisää treeniä rauhallisemmalla ja keskittymiskykyisellä hevosilla. Voi saatana nyt."

Zoe pyyhki yllätyksen kasvoiltaan. Ei ollut hänen työtään kyseenalaistaa valmentajan päätöksiä, vaikka hän ei olisi missään nimessä laskenut nenäkästä teinipoikaa oman hevosensa lähelle, jos sellaisen olisi omistanut.
"Sinulla on selkeästi enemmän kärsivällisyyttä kuin mistä sinulle annetaan kunniaa", nainen hymähti huvittuneena. Steichenin kanssa toimiminen vaati yliluonnollista kärsivällisyyttä, tai ainakin siihen uskoon hän oli jäänyt, kun Haleakin sietävä O'Connor oli kaatanut kahvinsa pojan niskaan. Voisipa irlantilaisvalmentaja tehdä saman Halelle. Hän olisi niin onnellinen.
"Kenties, mikäli rauhallisemmalle harjoitushevoselle olisi todella tarvetta, voisit kysyä Fairchildeilta", Zoe kuitenkin tarjosi ratkaisuksi. "Steichenilla luulisi olevan varaa maksaa sekä valmennuksista sinulle että hevosen lainasta Fairchildeille." Ainakin pikkuherran puheista sai yleensä sen kuvan, että heillä olisi varaa ostaa vaikka koko talli jos vain sattuisi huvittamaan. Hän epäili teinin liioittelevan raskaasti, sillä kukapa sen ikäinen, kultalusikka suussa kasvanut kakara ei uskoisi pystyvänsä kaikkeen.

"Hän joutui hiukan nöyrtymään." Miyato hymähti. Poika oli tosiaan tullut aivan kiltisti pyytämään valmennusta ja se hämmensi edelleen.
"Hän joutui pyytämään että valmennan häntä. En minäkään ensimmäisen kerran jälkeen olisi suostunut, mutta ilmeisesti vanhempien ja pojan näkemys Manhattanista sekä pojan taidoista alkavat olla erilaiset. Hän pärjäsi Coran kanssa hienosti, kun pistin harjoittelemaan ilman suitsia ja jalustimia, mutta on pitkä matka siihen että se oppi saadaan auttamaan Manhattanin kanssa. Käskin myös ottaa valmennuksia Chiltonilta, tai no... Lähinnä jonkinlaista konsultaatiota siitä miten sitä ruunaa saataisiin hiukan rauhallisemmaksi."

Zoe kuunteli avoimen huvittuneena nuoremman valmentajan kertomusta. Vai oli poika joutunut aivan itse anelemaan valmentajaa itselleen. Sen näkeminen olisi ollut hilpeää kaikkien niiden kertojen jälkeen, kun ylimielinen poika oli pyrkinyt nöyryyttämään häntä. Hän sentään sai Manhattanin liikkumaan kutakuinkin keskittymiskykyisesti. Poika ei kyennyt itse siihenkään, ja silti löysi hänen toimistaan aina valitettavaa. Onneksi ihmistä pettävästi muistuttava hirviö oli siirtynyt jonkun toisen ongelmaksi kiirehtivän ruunansa kera.
"Siinä riittääkin varmasti töitä. Hyvä kai niin, ettei käy aika pitkäksi", hän totesi. Manhattanin rauhoittaminen olisi varmasti operaatio, mutta olisi jo hyvä alku, jos käytöstavat saataisiin taottua kovaan kalloon. Häntä ruuna ei enää yrittänyt retuuttaa ympäri tallia, mutta hän olikin ojentanut hevosta niin ehdoitta moisesta, ettei se ollut ihmekään. Steichen olisi todennäköisesti kiljunut kuin tapettava, jos olisi kuullut, miten hän oli luupäätä käsitellyt.
"Luulisi, että Miu voisi sopia sen tyyliseen työntekoon", Zoe pohti, vaikka ajatuskin hurmaavan herrasmiehen antamisesta niin ylimielisen kakaran käyttöön sai hänet tyytymättömäksi. Fairchildien ratkaisuhan se olisi, onneksi, joten hänen ei tarvitsisi vaivata päätään sillä. "Se on herkkä mutta kiltti, joten ei lähde heittämään ketään selästään virheistä, vaikka kertookin niistä selvästi."

"Pitää kai kysyä, saisinko sitä käyttööni. Ne harjoitukset ovat auttaneet ainakin hieman. Jos ei mitään muuta, asiallisella hevosella ratsastaminen palauttaa ratsastajan itseluottamusta." Miyato tiesi itse myös sen tärkeyden. Jos koki olevansa surkea, sitä usein myös ratsasti surkeasti.

"Totta. Se on tärkeää", Zoe nyökkäsi, vaikka hänen kokemansa pohjata Steichenilta ei itseluottamusta puuttunut. Hän ei tosin ollut nähnyt poikaa hevosensa selässä kuin muutaman kerran vilaukselta, joten ehkä siihen ei sopinut perustaa päätelmiä. Hän hörppäsi kahvikuppinsa tyhjäksi pohtien, täyttäisikö sen uudestaan vai istuisiko vain hetken tyhjää kuppia käsissään pyöritellen. Ehkä hän vain istuisi, sillä töihinkin olisi palattava jossakin välissä, eikä hän voisi juoda koko päivän kahvimäärää kerralla, vaikka mikä olisi.

Miyaton pitäisi mennä puhumaan Effien kanssa, kysyä miten toimia hevosen lainaamisen kanssa. Hän joi kahvinsa loppuun ja nousi ylös.
"Kiitos kunsain purkaa tätä. Nyt en ehkä tapa ketään. Ehkä."

"Toivotaan parasta", Zoe vastasi nousten hetken miehen jäljessä ylös. Ehkä hänenkin olisi paras palata tallin puolelle, jos Hale vaikka oli onnistunut lentämään ulos valmennuksesta. Hän ei yllättyisi enää mistään. Ehkä. Sitä hän ei tosin Halelle sanoisi, sillä vaahtosammuttimen kokoinen kilparatsastaja ottaisi sen varmasti haasteena.
"Parhainta toipumista Coralle", hän vielä toivotti ennenkö astui tyhjän kuppinsa kera ulos neuvotteluhuoneesta ja suunnisti oleskelutilan keittiön kautta takaisin talliin. Ei kun vain Halea etsimään, kaiketi.