New Acquaintances

Aamun sadekuuroista huolimatta iltapäivä näytti aurinkoiselta ja keväiseltä. Evelyn oli valmis ottamaan kaiken irti hyvästä säästä, joka kuulopuheiden mukaan oli erikoinen sääilmiö Englannissa. Nainen oli pyöräillyt kotoaan tallille ja suunnannut tarhojen suuntaan tervehtimään iloisesti pukittelevaa täysiveristään. Lionheart laukkasi pukitellen portille nähdessään omistajansa ja pysähtyi liukuen aivan Evelynin eteen. Nainen talutti hyväntuulisen hevosensa sinisellä riimunnarulla tallia kohti, suunnaten jo tottuneesti Lionheartin karsinalle. Ori asteli hänen perässään höristen ja huulillaan taluttajansa kättä hamuten, selkeästi leikkisänä ja energisenä. Naurahtaen Evelyn päästi hevosen irti karsinassa ja astui ulos, sulkien oven tarkasti perässään. Ori jäi karsinaansa odottamaan pian koittavaa harjausta, kun Evelyn kääntyi käytävällä ja huomasi ensimmäistä kertaa uuden nimikyltin yhden karsinan ovessa. Uteliaana nainen asteli lähemmäs ilmeisesti Flaithríksi kutsuttua hevosta kevyt hymy huulillaan.

"Kukas sinä mahdat olla?" Nainen kysäisi huvittuneesti katsoessaan kaltereiden välistä ruunikkoa hevosta. Puoliveriseltä se ainakin näytti ja varsin hyväkuntoiselta sellaiselta.

--

Sophie oli jälleen herännyt linnunlauluun viereisestä metsiköstä. Vaikka kello oli jo paljon, hän olisi mielellään jäänyt nauttimaan elämästään sängynpohjalle, mutta uusi nelijalkainen tuttavuus Rosings Parkissa oli vetänyt häntä puoleensa kuin magneetti. Hän oli ehtinyt ulos ovesta ja autoon alle tunnissa. Mutta nyt hän oli taas täällä ja kohta hän näkisi Flurryn uudestaan.
Sophie asteli sisään talliin ja suunnisti hevosensa karsinalle. Se kurkki uteliaana karsinastaan käytävän toisella puolella olevan karsinaan päin, jonka edessä seisoi lyhyt ja tummahiuksinen nainen, jota Sophie ei ollut ennen nähnyt. Komean hevosen hän kyllä tunnisti.
Sophie puri huultaan ja nyökkäsi naiselle tervehdyksen kävellessään suoraan Flaithrín luo.

---

Evelyn kääntyi hymyillen katsomaan Sophieta, joka nyökkäsi tervehdykseksi. Pää kevyesti kallellaan nainen katsoi, kuinka toinen suunnisti suoraan Flurryn luokse. Ahaa, tässä oli siis tämän uuden komistuksen omistaja.
"Se taitaakin olla sinun?" Evelyn kysäisi nyökäten Flurryn suuntaan. "Komea hevonen", nainen vielä kehaisi kevyt hymy huulillaan.

"Olen Evelyn Hills, tallin päivystävä eläinlääkäri", nainen esittäytyi iloisesti ja vilkaisi olkansa yli Lionheartia kohti, joka tunki turpaansa kaltereiden välistä ja koetti tarttua huulillaan Evelynin tummaan poninhäntään kuin vaatien naisen huomiota itselleen.

---

Sophie pysähtyi Flaithrín karsinan ovelle ja kääntyi katsomaan naista, Evelyniä, suoraan silmiin.  Evelyn vaikutti ystävälliseltä. Sophien mielessä kävi myös, ettei hänen äitinsä olisi ikinä hyväksynyt nimeä Evelyn. Hän hymyili takaisin, joskin hieman jäykästi, ja sanoi:
”Sophie Harland, hauska tutustua teihin. Oletteko ollut täällä töissä jo pitkään?”

---

"Hauska tutustua", nainen vastasi yhtä muodollisesti. "Olen minä jo jonkin aikaa", Evelyn jatkoi naurahtaen. "Mutta kutsukaa vain Evelyniksi, teitittely on täysin turhaa", nainen totesi kevyt hymy huulillaan. Teitittely palautti hänet aina takaisin Yhdysvaltoihin ja journalistien loputtomien kysymysten keskelle, eikä Evelyn todellakaan kaivannut sinne.
"Oletko omistanut tämän… Fluhreen kauankin?" Evelyn kysyi, haparoiden hevosen nimen kanssa ja ääntäen sen täysin väärin. Amerikkalainen aksentti paistoi läpi naisen puheesta yleensäkin, joten oliko se nyt ihmekään, että irlantilainen nimi näytti täysin käsittämättömältä Evelynin silmissä.

---

”No siinä tapauksessa, voit kutsua minuakin Sophieksi.”

Hän oli iloinen, ettei heidän tarvinnut teititellä, joskin se tuntui oudon tuttavalliselta, kun hän ei tiennyt keskustelutoveristaan enemmän kuin ammatin. No, tallissa tallin tavalla. Hän oli huomannut naisen aksentin heti alkuun, minkä vuoksi olikin kysynyt tämän historiasta Rosingsissa. Sophien silmät välähtivät huvittuneesti, kun Evelyn lausui Flaithrín nimen väärin. Sophie oli varma, että eno oli tahallaan hankkinut hevosen, jonka nimeä Sophie ei itsekään ollut alkuun osannut lausua.

”Se lausutaan samoin samoin kuin Flurry tai Flarry. Itse sanon Flurry. Nimi on irlantilainen ja tarkoittaa prinssien kuningasta”, Sophie kertoi ja rapsutti hevosensa otsaa karsinan kaltereiden välistä. Hän vilkaisi Lionheartia ja sanoi:
”Hevosesi on upean värinen.”

---

Joku muu olisi saattanut nolostua siitä, ettei osannut lausua hevosen nimeä, mutta sellainen ei sopinut Evelynille.

"Flurry, selvä", hän naurahti. "Siinä on hieno nimi", nainen vielä totesi kuultuaan nimen merkityksen. Lionheart oli ilmeisesti päättänyt, ettei malttaisi enää vain seistä paikoillaan, joten kun Evelyn oli huomaamattaan nojannut hieman taaemmas, oli hevonen tarttunut tilaisuuteen ja napannut huulillaan kiinni naisen poninhännästä kalterien välistä. Lionheart nykäisi kevyesti, mikä sai Evelynin nostamaan kätensä sihahtaen hiuksiinsa. Lionheart irrotti saman tien tyytyväisesti hirnuen, kuin nauraisi omistajalleen.

"Upealta se näyttää, mutta siihen se sitten jääkin", Evelyn naurahti ja rapsutti hevosensa turpaa kaltereiden välistä.

"Se on Lionheart, maailman hölmöin täysiverinen", nainen totesi hieroen takaraivoaan vähäeleisesti toisella kädellään. "Tuli jo selväksi, haetaan harjat", Evelyn mutisi kun Lionheart hamusi huulillaan kättä, joka rapsutti sitä. "Se rakastaa harjausta", Evelyn selitti suunnatessaan varustehuonetta kohti. Nainen nappasi tottuneesti Lionheartin harjat mukaansa ja palasi orin karsinalle alta aikayksikön, pujahtaen orin karsinaan harjat käsissään. Lionheart hörisi tyytyväisenä kun Evelyn alkoi harjata orin kullanhohtoista karvaa.

"Ajattelitko ratsastaa Flurrylla tänään, vai tulitko vain tervehtimään sitä?" Evelyn kysäisi harjauksen lomassa kurkistaen oviaukosta Flurryn karsinan suuntaan. Evelyn itse oli syyllinen siihen, että saattoi vain käydä moikkaamassa hevostaan pitkin päivää ilman mitään sen suurempaa tarkoitusta.

---

Sophien teki mieli nauraa ääneen Evelynin hevoselle, mutta hän hillitsi itsensä. Flurry oli osoittanut samankaltaisia taipumuksia eilen, kun hän oli harjannut sitä. Asianomainen itse hörähti hänen takanaan – se taisi odottaa vähintäänkin pitkää harjaussessiota tänään. Sophie jäi hevosensa luokse, kun Evelyn lähti kohti varustehuonetta. Sophie kuuli tämän kysymyksen, mutta odotti siihen asti, että Evelyn palasi takaisin karsinoille.

”Olin menossa ratsastamaan. Flurry on minulle uusi tuttavuus ja haluan oppia tuntemaan sen paremmin. En toisaalta tunne Rosings Parkin maita vielä kovin hyvin.”

---

Evelyn kuunteli Sophien selityksen ja kääntyi harja kädessään naista kohti.
"Mikäli haluat seuraa maastoon, minä voin lähteä mukaan. Lionheart rakastaa maastolenkkejä eikä minua totuuden nimissä huvita työskennellä sen kanssa kentällä, kun se on kerran näin täynnä energiaa", Evelyn vastasi hymyillen. Lionheart oli osoittanut virtaansa jo pukittelemalla tarhassa, eikä Evelyn uskonut tilanteen muuttuvan mihinkään, kunhan orin veisi jälleen ulkoilmaan. Lionheart ei jaksaisi keskittyä koulukiemuroihin ja todennäköisesti kompuroisi omiin jalkoihinsa esteradalla, joten maastolenkki olisi Evelynin ohjelmistossa joka tapauksessa. Seura tosin ei koskaan olisi pahitteeksi.

---

”Voimmehan me lähteä. Olen pian valmis.” Sophie vastasi ja lähti saman tien hakemaan Flurryn harjoja. Sitten hän palasi reippain askelin takaisin hevosen luokseja pujahti karsinaan. Flaithrí tunki lähelle terehtimään ja kerjäämään rapsutuksia. Sophie rapsutti sitä leuan alta ja taputti kaulalle ennen kuin alkoi harjata. Flaithrí vilkuili kiinnostuneena Sophien sivuun asettamia harjoja ja nappasi niistä yhden kevyesti suuhunsa. Sophie jatkoi harjaamista ja tarkkaili Lionheartin ympärillä hyörivää Evelyniä sivusilmällä. Kuinkakohan vanha tämä oli? Ja miten ihmeessä amerikkalainen eläinlääkäri oli päätynyt töihin Pohjois-Englantilaiselle tallille?

Sophie päätti ettei ollut korrektia udella liikoja ensitapaamisella ja keskittyi harjaamiseen.

---

"Mahtavaa", Evelyn sanoi innostuneesti Sophien myönnyttyä maastolenkkiin. Nainen harjasi Lionheartia nopein ja pitkin vedoin, mikä sai hevosen heilauttamaan häntäänsä tyytymättömästi. Evelyn taputti orin kaulaa pahoittelevasti ennen kuin kumartui puhdistamaan kavioita. Lionheart nautti pitkistä ja rauhallisista harjauksista, mutta Evelyn joutuisi joka tapauksessa pesemään ratsunsa kunnolla siinä vaiheessa kun he tulisivat takaisin, joten pitkän harjauksen voisi säästää sinne.

"Odota hetki", Evelyn sanoi Lionheartille, joka oli seuraamassa naista ulos karsinasta, naisen puhdistettua orin kaviot. Hörähtäen ori pysähtyi ja antoi naisen sulkea karsinan oven. Evelyn kävi viemässä harjat paikoilleen ja palasi orin suitset käsissään.

"Paras olla kiltisti", Evelyn totesi naurahtaen suitsiessaan ratsunsa tottuneesti. Suljettuaan viimeisenkin soljen, nainen kääntyi Sophien puoleen.

"Missä vaiheessa sinä olet?" Evelyn kysäisi hyväntuulisesti. Nainen tiesi, että täysien varusteiden laittamiseen menisi paljon kauemmin kuin pelkkiin suitsiin, joten oli täysin valmis odottamaan, mikäli Sophiella vielä kestäisi.

---

Sophie oli juuri lähdössä hakemaan satulaa ja suitsia, kun kuuli Evelynin kysymyksen.

”Muutama minuutti vielä, Flaithrí käyttäytyi ainakin eilen, kun puin sille varusteet päälle.”
Hän sulki karsinan oven tiukasti ja Flaithrí vilkaisi häneen hämmästyneenä. Minne sinä menet, vastahan minä aloin rentoutua, sen tummat silmät tuntuivat sanovan. Sophie hymyile hevoselle leveämmin kuin kellekään ihmiselle ja otti muutaman askeleen varustehuonetta kohti, kun huomasi syyn siihen, että Evelyn oli ollut niin nopeasti valmis.

”Etkö sinä käytä satulaa”, hän hämmästeli.

---

"Selvä", Evelyn vastasi hymyillen ja rapsutti Lionheartin säkää siinä odotellessaan. Hevonen rentoutui ja hörisi tyytyväisenä, kun ihminen huomioi sitä näin ihanasti. Nainen alkoi selvitellä valkean harjan muutamia takkuja paljain sormin, kunnes kuuli Sophien kysymyksen.

"Joskus käytän, joskus en", nainen vastasi naurahtaen. "Tänään en", hän vielä totesi ja palasi puuhaansa selvittämään takkuja harjasta. Lionheart sulki tyytyväisesti siniset silmänsä ja rentoutui naisen kosketuksesta nauttien.

---

Sophie ei oikein osannut vastata lausahdukseen mitään, joten hän vain nyökkäsi ja jatkoi matkaansa varustehuoneelle. Mitä nopeammin hän saisi Flurryn kuntoon, sitä pidemmän lenkin he ehtisivät tehdä. Sophie odotti innolla sitä, millainen retkestä tulisi. Hän toivoi, että Evelynin ori ja Flaithrí tulisivat hyvin toimeen keskenään.
Kerättyään satulan ja suitset hän palasi Evelynin ja hevosten luokse. Flaithrí näytti tajunneen, että se pääsisi ulos ja seisoi nyt karsinassa korvat pystyssä. Sophie hivuttautui karsinaan ja varusti hevosen nopealla tahdilla, mutta tarkasti kokonaisuuden huolella. Sitten hän avasi karsinan ovea hieman enemmän ja sanoi Evelynille:

”Valmis. Johda sinä.”

---

"Sitten mennään", Evelyn totesi saatuaan Sophielta vahvistuksen. Lionheart heräsi saman tien kun nainen tarttui sen ohjiin ja lähti taluttamaan ratsuaan ulos tallista. Evelyn johdatti hevosensa ja todennäköisesti perässä seuraavaan Sophien tallipihalle. Lionheart pysähtyi käskystä ja Evelyn astui hevosensa pään vierelle, kääntyen ratsun selkää kohden. Selkä hevosen päätä kohden nainen otti muutaman askeleen vauhtia, ponnisti ja nousi kevyesti itseään huomattavasti korkeamman hevosen selkään. Evelyn suoristautui selässä ja keräsi ohjat käsiinsä, kääntyen sen jälkeen Sophien puoleen, odottaen toisenkin olevan valmis, ennen kuin ohjaisi Lionheartin käynnissä kohti nummille vievää polkua tarhojen lomasta.

---

Sophie seurasi Evelyniä rauhallisesti ja piti huolta siitä, että hevosten väliin jäi kunnollinen välimatka. Flurry innostui, kun tajusi, että se pääsisi ulos eikä maneesiin ja pidensi askeleitaan.

Tallipihalla Sophie odotti ensin, että Evelyn nousi hevosensa selkään. Jos hevoset olisivat saaneet päähänsä jotain aivan päinvastaista kuin paikoillaan pysyminen, oli hyvä, etteivät he molemmat roikkuneet niiden kyljillä samaan aikaan. Sophie kääntyi, pujotti jalkansa jalustimeen ja ponnisti kerran voimakkaasti maasta laskeutuen sitten sulavasti hevosen selkään. Hän tunsi sen odottavan seuraavaa käskyä. Sophie ohjasi sen Lionheartin perään. Hän toivoi tutustuvansa Rosings Parkin maihin tänään edes jotenkuten. Niillä olisi mukava tehdä retkiä Flurryn kanssa.

----

Evelyn hymyili tyytyväisenä Sophien ollessa valmis matkaan. Lionheart kulki pitkin ja reippain askelin, mutta nopea vilkaisu olan yli vakuutti Evelynin siitä, että Flurry kyllä pysyisi perässä. Päästyään tarhojen ohi, Evelyn suuntasi polkua pitkin metsään.

"Onko sinulla jotakin toivetta, minne haluaisit mennä tai mitä haluaisit nähdä?" Nainen kysyi olkansa yli. Varmistettuaan, että Lionheart oli kuulolla, nainen heilautti jalkansa hevosen kaulan yli ja sen jälkeen toisen jalkansa orin takaosan yli, istuen nyt tyylikkäästi väärin päin palominon selässä. Lionheart ei välittänyt ratsastajansa tempusta lainkaan, vaan kulki polkua pitkin kaikessa rauhassa.

"Rosings Parkilla on hieno maastoesterata parin kilometrin päässä, mutta nummilla kulkevat ratsastusreitit ovat myös hienoja ja tarjoavat paitsi hienoja maisemia myös hyviä suoria ja tasaisia aloja nelistystä varten", Evelyn kertoi myötäillen ratsunsa liikkeitä rennosti väärinpäin istumisestaan huolimatta. Lionheartin käyntiaskel oli pitkä ja reipas, mutta ori tiesi paremmin kuin koettaa siirtyä raviin ilman lupaa.

---

”Voi mennään nummille!” Sophie huudahti vahingossa, ennen kuin toinen oli edes saanut lausetta loppuun. Hän veti henkeä, katsoi hetken käsiinsä ja jatkoi sitten: ”Tutustun ensin mielummin Flurryn käytökseen maastossa, ennen kuin alan hyppäämään sillä siellä.”

Flurry vaistosi hänen innostuksensa ja sen askelet viestittivät tunnetilan Sophielle, joka myötäsi ohjia hieman, mutta istui samalla sen verran vastaan, että hevonen ei saisi päähänsä ottaa juoksuspurttia. Luonto oli sateiden jäljitä raikas ja entistä vihreämpi.
He jatkoivat käynnissä kauemmas tallista. Sophie nautti hiljaisuudesta, mutta päätti, että small talkia oli helpoin käydä käynnissä.

”Oletteko kotoisin Yhdysvalloista?” teitittely lipsahti häneltä vanhasta tottumuksesta.

---

"Nummille siis", Evelyn naurahti toisen innostuksen tarttuessa myös naiseen ja sitä kautta palominoon. Ori hörähti ja nosti päätään korkeammalle, mutta jatkoi askeltaan sekoittamatta käynnissä.

"Olen", Evelyn vastasi toisen tiedusteluihin naisen kotimaasta. "Heti kun sain opintoni loppuun, tulin tänne", Evelyn selitti hyväntuulisesti, katsoen takanaan kulkevaa ratsukkoa iloisesti tuikkivin vihrein silmin. Sateen jälkeinen raikkaus oli myös ilmassa, mistä nainen nautti suunnattomasti.

"Lionheartkin on suoraan Yhdysvalloista, ja vasta opettelee tottumaan jatkuvaan sateeseen helteiden sijaan", nainen naurahti taputtaessaan hevosensa valkoisen blanketin peittämää takaosaa. Ori hörisi kuin keskusteluun osallistuen.

"Sinä taidat olla täkäläisiä?" Evelyn kysäisi pitääkseen keskustelun käynnissä. Sitä paitsi, olisi kiva saada lisää tietoa Sophiesta, joka vaikutti varsin mukavalta tuttavuudelta. Ainakin toinen puhui enemmän kuin monet Rosingsin työntekijöistä, ja se oli hyvä.

---

Sophie hymyili ja antoi katseensa vaeltaa nummien suunnalle.

”Sateeseen todellakin tottuu. Jos siitä ei pidä, on paras asennoitua niin, että joka päivä sataa, niin saa silloin tällöin iloisia yllätyksiä.”

Muutama lintu pyrähti lentoon hieman kauempaa polulta ja Flaithrí nosti päänsä ylös ja hörähti hämmästyneenä, mutta laski saman tien päänsa alas, kun tajusi, etteivät pikkulinnut sille mitään tekisi.

Evelynin kysymys sai Sophien jäykistymään hieman. Ainoa paikka, jossa hän oli oikeastaan joutunut esittelemään itsensä, oli koulu, mutta Wycombessa hänen sukujuurensa eivät herättäneet sen suurempaa hämmästystä. Täällä sen sijaan… Mitähän amerikkalainen sanoisi, jos hän kertoisi koko totuuden?

”Asuin lapsuuteni täällä”, Sophie kertoi, ”mutta kävin kouluni lähellä Lontoota ja olen asunut suuren osan ajastani siellä.”


---

Evelyn naurahti iloisesti.

"Niin arvelinkin", nainen vastasi virne yhä kasvoillaan. Täällä tosiaan satoi usein, mutta oikeastaan se oli mukavaa. Eipähän ollut niin kuuma, ettei jaksanut nousta ylös sängystä ratsastuslenkistä puhumattakaan. Lionheart ei edes huomannut lintuja vaan jatkoi matkaansa polkua pitkin, odottaen selkeästi sitä, kun polku kääntyisi nummille ja puut katoaisivat heidän ympäriltään. Nummimaisemaa näkyi silloin tällöin puiden lomasta, mutta Evelynkään ei malttanut odottaa sitä hetkeä, kun nummi paljastuisi kaikessa komeudessaan.

"Kuulostaa monipuoliselta", Evelyn vastasi. "Sait siis kokea sekä kaupungin että maaseudun parhaat ja pahimmat puolet", nainen totesi. "Eiköhän ravata vähän", Evelyn lausahti ja kiepahti ketterästi oikein päin palominonsa selässä. Nainen kannusti Lionheartin rentoon raviin, orin venyttäessä kaulaansa ja pyytäessä lisää ohjaa polkua seuratessaan. Hymyillen Evelyn vilkaisi olkansa yli Sophieta kohti.

"Kaikki hyvin?" Nainen kysäisi virnistäen, lähinnä varmistaen, että Sophie nautti matkasta. Olisi hyvä saada hevosia vähän lämpimäksi ennen nummia, joilla vauhti tuppasi kiihtymään ihan itsestäänkin.

---

Sophie huokaisi helpotuksesta, kun Evelyn ei kysellyt enempää. Sophie keskittyi Flurryn liikkeisiin. Se kulki tasaista tahia eteenpäin, mutta käänteli silloin tällöin päätän katsellakseen kunnolla ympärilleen. Sophie pohti oliko Flathrílla ikävä Irlantiin niin kuin hänellä oli ollut Wooley Parkiin.
Kun Evelynin seuraava kommentti tavoitti Sophien korvat, hän kohotti kulmiaan ja pakotti suunsa jäykkään hymyyn. Sophie muisteli lapsuuttaan, pitkiä matkoja edes takaisin Englantia, tiukkaa koulua ja vielä tiukempaa äitiä – parhaat puolet molemmista muka. Evelyn ei vaikuttanut hätkähtävän mistään, vaan ehdotti ravia, johon Sophie suostui mielellään.

Flaithrí nosti innokkaasti ravin ja Sophie hymyili olkansa yli vilkaisevalle Evelynille.

Hymy, jonka Evelyn sai vastaukseksi, vakuutti naisen siitä, että Sophiella oli kaikki hyvin uuden ratsunsa kanssa. Evelyn keskittyi Lionheartin pehmeisiin ja pitkiin liikkeisiin, istuen selkä suorana hevosensa paljaassa selässä vaivattomasti orin liikkeitä mukaillen. Hän todennäköisesti näytti paremmalta ratsunsa selässä ilman satulaa, sillä nykyään nahkainen varuste tuntui lähinnä rajoittavalta. Ilman satulaa oli hyvä olla, nainen ajatteli ravatessaan polkua pitkin eteenpäin.
Jonkin ajan jälkeen polku kääntyi ja lähti viettämään alaspäin. Metsä harveni kunnes loppui kokonaan ja niin nummimaisema pääsi aukeamaan kaikessa komeudessaan. Lionheart hirnui innoissaan, heilauttaen päätään muutaman kerran kunnes Evelyn komensi ratsuaan käyttäytymään. Nainen kohotti toisen kätensä ylös varoittaakseen Sophieta jo etukäteen siitä, että aikoi siirtää hevosensa käyntiin. Hetkeä myöhemmin Lionheart siirtyi käyntiin kulkien energisesti.

"Miltä Flurry tuntuu?" Evelyn kysäisi kääntyen katsomaan takanaan kulkevaa parivaljakkoa. Nainen siirsi Lionheartia sivummalle, jotta Sophie voisi halutessaan nousta Flurryn kanssa kaksikon rinnalle.

"Lionheart tulee toimeen yleensä kaikkien kanssa, se ei vähästä hätkähdä", nainen vielä sanoi kuin vakuuttaakseen, että kannatti ainakin koettaa, kulkisivatko ratsut nätisti rinta rinnan.

---

Sophie hämmästeli edelleen sitä, että Evelyn ratsasti noin luontevasti ilman satulaa, ja pohti oliko nainen tehnyt sitä pienestä pitäen. Osasi Sophiekin ratsastaa ilman satulaa, mutta hän tottunut tavanomaisempaan tapaan ja nautti siitä.

Sophie nojasi hieman taaksepäin, kun huomasi puiden reunustaman polun laskevan mäkeä alas, kunnes –

Sophie ei uskaltanut haukkoa edes henkeään. Tuntui hassulta olla niin voimakkaasti liikuttunut nummista, mutta ne loistivat sateiden jälkeen kaikissa kevään väreissä ja Sophien oli ollut niin ikävä niitä, ettei hän voinut innolleen mitään. Eno oli tuonut hänet tänne usein, kun hän oli olut pieni. Joskus tämä oli järjestänyt myös Primrose-ponin kuljetuksen tänne asti.

Flurry huomasi käyntiin siirtymisen ensimmäisenä, mikä hätkähdytti Sophien ajatuksistaan.

”Hyvältä. Se pitää tästä”, hän vastasi Evelynille ja ohjasi Flaithrín Lionheartin rinnalle polun toiseen reunaan. Flaithrí vilkuili vieressään astelevaa oria hieman varuillaan, mutta kuunteli koko ajan Sophieta, odottaen lisää ohjeita.

---

"Hyvä", Evelyn vastasi iloisesti. "Yhteistyö kehittyy vuosien aikana, mutta hyvä alku on aina hyvä merkki", nainen jatkoi hyväntuulisesti ja teki vielä hieman lisää tilaa Flurrylle, joka vaikutti hieman varautuneelta. Ihan luonnollistahan sellainen oli, kaikki hevoset eivät olleet kuten Lionheart, joka tuli tyytyväisesti toimeen kaikkien kanssa jos nyt kaveri ei ihan ensimmäiseksi käynyt kiinni hampaat irvessä.

"Nummet ovat henkeäsalpaavan kauniit", Evelyn sanoi ääneen ihaillessaan ympäristöään kirkkain silmin. "Kotipuolessa ei ole mitään tämän kaltaista", hän totesi selkeää kunnioitusta äänessään. Nainen oli oppinut rakastamaan nummia siitä hetkestä alkaen kun oli ensimmäisen kerran nähnyt ne Lionheartin selästä.

"Mitä luulet, haluatko koettaa laukkaa hieman myöhemmin? Edessäpäin on ihana mäki, joka soveltuu laukkaamiseen mitä mahtavimmin. Uskoisin, että saan pidettyä Lionheartinkin laukassa, vaikka se rakastaakin nummen päälle nelistämistä", Evelyn kysäisi iloisesti. Lionheartkin tiesi, että yhden nousun ja laskun jälkeen olisi edessä nousu nummen huipulle, jonka sai yleensä nousta reippaammin, mikä sai orin kävelemään aavistuksen ripeämmin.

---

”Niin ovat. Luonto täällä on todella kaunista.” Sophie myötäili ja jatkoi keskustelua:
”Missä päin Yhdysvaltoja asuit?”

Sophie yritti parhaansa mukaan kartoittaa uutta tuttavuuttaan. Täällä oli niin erilaista kuin Lontoossa, jossa hänen tuttavapiirinsä oli tarkkaan määrätty. Sophie kuunteli Evelynin juttelua ja tähysti eteenpäin nähdäkseen mäen, josta Evelyn puhui.

”Sopii meille kahdelle, Flurry tuntuu siltä, että sekin haluaisi päästää vähän höyryjä.”


---


"Asuin Californiassa. Suurimman osan ajasta tosin maaseudulla, mutta kyllä Los Angeles ja Hollywoodkin tulivat tutuiksi", nainen kertoi tarkentamatta sen enempää, mitä oikein oli tehnyt Los Angelesin suunnalla. Evelyn ei varsinaisesti hävennyt taustojaan, oikeastaan oli ylpeä äidistään ja tuon saavutuksista elokuva-alalla, mutta ei vain pitänyt siitä, että kaikki alkoivat kohdella häntä julkkiksen tyttärenä sen jälkeen. Oli vain helpompi olla pelkkä Evelyn Hills eikä 'sen kuuluisan näyttelijän tyttö'.

"Koetan pidellä Lionheartia parhaani mukaan, mutta voi olla, että se yrittää silti karata neliin", Evelyn vielä varoitti laskeutuessaan nummen rinnettä alemmas ja ottaessaan jälleen johtopaikan. Vierekkäin laukasta ei tulisi mitään, sillä Lionheartin entinen laukkaratsun puoli nousisi esiin ja ori ryöstäisi vaivattomasti neliin. Ori hänen allaan tuntui kuumuvan joka askeleella, kunnes nainen vilkaisi olkansa yli, väläytti kirkkaan hymyn ja kannusti palominon nostamaan laukan. Lionheart siirtyi sulavasti laukkaan, koettaen saman tien vaihtaa neliin, mutta nainen piteli hevosta laukassa, joskin antoi palominon painaa huomattavasti kovempaa kuin kentällä yleensä. Lionheart venytti askeltaan yhä enemmän, muttei enää koettanut vaihtaa askellajia, vaan tyytyi nousemaan loivaa nummea ylös pitkäaskelisessa, reipastahtisessa laukassa. Nainen hidasti vauhtia nummen päällä, pysäyttäen pärskyvän hevosensa ennen loivaa laskua alas seuraavien nummien väliin.

"Miltä Flurry tuntui?" Evelyn kysäisi iloisesti virnistäen päästäessään orinsa jälleen käyntiin nummen vastakkaista puolta alas. Kunnon suoria vauhdikkaampaa neliä varten löytyisi myöhemmin, mikäli Sophielta löytyisi tahtoa koettaa vähän vauhdikkaampaa menoa. Juuri nyt oli parempi ottaa rauhallisesti, että vahingoilta vältyttäisiin.

---

”No, siellä olikin varmasti hyvin erilaista kuin täällä. ”Sophie totesi. ”Minä en ole koskaan käynyt Yhdysvalloissa.”

”Selvä”, hän lisäsi ja, siirtyi Lionheartin taakse ja pidätti Flurrya hieman saadakseen takaisin sopivanmittaisen välimatkan. Lionheart näytti siltä, että se olisi voinut juosta Ascotin voittoon hetkessä. Sen innostus tarttui Flurryyn ja sen kautta Sophieen. Hän nosti laukan ja joutui saman tien pidättämään Flaithría, joka oli ilmeisesti päättänyt päästää koko intonsa valloilleen kerralla. He jäivät kuitenkin reippaasti taakse Evelynistä ja tämän hevosesta. Flurry pisti parastaan, eikä ensimmäinen ratsukko joutunut odottamaan heitä kauaa nummen päällä.

Sophien silmät säihkyivät ja huulilla häivehti arka hymynhäive. Hän taputti Flaithría kaulalle ja vastasi Evelynille:
”Hienolta. Tällä vaikuttaisi riittävän puhtia pidemmäksikin aikaa.”

---

"Siinä tapauksessa voimme laukata myöhemmin lisää", Evelyn vastasi iloisesti. "Se näyttää oikein hyväkuntoiselta hevoselta", nainen totesi katsoessaan Flurrya kunnioittavin silmin.

"Yhdysvalloilla on puolensa", Evelyn vastasi palaten aiempaan keskusteluun, joka oli keskeytynyt laukan vuoksi. "Mutta et ole menettänyt mitään kovin hienoa, joten turha surra", nainen naurahti. "Californiassa on hirvittävän kuuma, Los Angeles on liian täyteentungettu jotta siellä voisi edes hengittää vapaasti ja Hollywood on kaunis paikka käydä katsomassa, mutta siellä asuminen on yhtä tuskaa", Evelyn vastasi virnistäen. Lionheart kulki rennoin askelin, mutta nainen tiesi, että hevonen odotti palavasti reippaampaa tahtia.

"Ravataanko?"

---

”Se on entinen kilpahevonen, joten sen peruskunto on hyvä.” Sophie totesi ja Flurry hirnahti kuin ylpeillen, vaikka tosiasiassa se luultavasti ajatteli ottavansa osaa aivan toisenlaiseen keskusteluun. Ehkä sellaiseen, jossa sille luvattiin rapsutuksia ja ruokaa. Sophie hymyili hevoselleen. Askel askeleelta hän rentoutui yhä enemmän, sillä vaikka he olisivat kiertäneet ympyrää, tuntui jokainen askel vetävän häntä takaisin rauhalliseen menneisyyteen.

Sophie oli keskittynyt omiin muisteluihinsa niin paljon, että häneltä oli mennyt kokonaan ohi mitä Evelyn oli Amerikasta sanonut. Hän silti nyökkäsi Evelynin selälle, mutta ei keksinyt mitään järkevää sanottavaa.

”Ravataan.” hän myöntyi Evelynin ehdotukseen.

Sophie kevensi tasaiseen tahtiin ja kuunteli ympärillään kevyessä tuulessa humisevaa luontoa. Hän sulki silmänsä, mutta säpsähti, kun Flurry astui painaumaan maassa, mikä heilautti hänen tasapainoaan. Sophie heilahti hieman eteenpäin ja sekosi rytmissä. Flurry jäykistyi ja pysähtyi.
Hieman hämmästyneenä Sophie korjasi asentonsa ja vilkaisi eteenpäin tarkistaakseen, oliko Evelyn huomannut. Hän nosti uudelleen ravin ja hänen helpotuksekseen Flaithrí lähti kuuliaisesti liikkeelle. Sophie sulatteli tapahtunutta mielessään; vai tällaisen hevosen eno oli hänelle hankkinut.

---

Evelyn ei keventänyt, sillä ilman satulaa siitä olisi tullut varsin raskas jalkatreeni, joten nainen istui tyytyväisesti orinsa tasaisessa ravissa. Lionheart kulki kevyesti ja kuunteli apuja hyvin, eikä nykinyt ohjia, mikä sai Evelyninkin rentoutumaan yhä enemmän. Ori oli selkeästi hyvällä tuulella. Nainen vilkaisi olkansa yli Sophieta kohden, nähden toisen jääneen kauemmas. Evelyn hidasti painoavuilla Lionheartin ravia, jotta toinen ratsukko saisi heidät vaivattomasti kiinni, ennen kuin antoi orinsa jälleen venyttää askeltaan pidemmäksi.

Polku mutkitteli nummien lomassa, nousten silloin tällöin korkeammalle ja paljastaen koko kauniin nummimaiseman. Avoimilla alueilla heinät lakosivat tuulen voimasta, mutta muutoin sää oli ihanteellinen.

"Laukataanko?" Evelyn kysyi kääntyessään katsomaan Sophieta. Lionheart tunnisti selkeästi sanan, sillä hirnahti ja oli jo nostamassa laukkaa, mutta ratsastajan painoavut ja kevyt puolipidäte tekivät tehtävänsä. Palomino pysytteli ravissa, mutta koetti vaivihkaa kiihdyttää vauhtiaan.

---

Sophie toivoi ettei Evelyn miettisi hänen sähläämistään yhtään enempää, vaan jättäisi omaan arvoonsa sen, että välimatka oli kasvanut monella metrillä. Hän yritti jälleen keksiä jotain sanottavaa, mutta ei saanut ajatuksissaan muodostettua yhtäkään järkevää lausetta.

Puhumisen sijaa hän keskittyi Flaithríin, joka askelsi eteenpäin tasaista tahtia, mutta kuulosteli koko ajan taakseen. Sophie epäili, että se odotti hänen heilahtavan selässä uudestaan, mikä sai hänet keskittymään antamiinsa apuihin hetkellisesti huomattavasti enemmän. Liiallinen askelten laskeminen onnistui kuitenkin melkein sekoittaa hänen päänsä ja Sophie päätti sittenkin antaa niiden tulla lihasmuistista.

Hän vastasi jälleen myöntyvästi Evelynille, sillä Flaithrí hänen allaan tuntui edelleen virkeältä.

---

Nähtyään nyökkäyksen, Evelyn nosti rauhallisen, kootun laukan, antaen palominon orin työskennellä lyhyellä askeleella. Kun nainen tunsi hevosen olevan kuulolla, antoi hän pidempää ohjaa, jotta Lionheart voisi venyttää kaulaansa. Ori teki sen mielellään, mikä toi laukkaan omaa pyörivyyttään, kun palomino työskenteli enemmän myös selällään. Rullaava, rauhallinen laukka tarjosi mahdollisuuden nauttia ympäristöstä, minkä Evelyn teki mielellään. Lionheart seurasi polkua pitkin vaatimatta sen tarkempia suuntaohjeita ratsastajaltaan, joka vilkuili aina välillä taakseen varmistaakseen, että Sophie ja Flurry olivat edelleen mukana ja nauttivat matkasta.

---

Ja taas laukattiin. Flurry nosti laukan. Se puski eteenpäin kuin päästäkseen näyttämään Lionheartille, että siitäkin lähti vauhtia. Sophie teki parhaansa pitääkseen sen edellä olevan ratsukon takana, sillä hän ei halunnut, että hevoset alkaisivat kilpailla keskenään. Hän vilkaisi ympärilleen ja huikkasi Evelynille:
”Missä me tarkalleen olemme juuri nyt?”

---

Evelyn antoi orin laukata vielä hetken kuultuaan Sophien kysymyksen, ennen kuin kohotti kätensä merkiksi hidastamisesta ja siirsi palominon ravin kautta käyntiin. Nainen kääntyi Lionheartin selässä lähes kokonaan ympäri ja hymyili Sophielle.

"Olemme keskellä nummia", Evelyn naurahti. "Rehellisyyden nimissä en tiedä sen tarkemmin", nainen myönsi hetken kuluttua. "Tiedän vain, että seuraamalla tätä polkua, palaamme takaisin tallille. Polku kaartaa kohta tallia kohti, jonka jälkeen meidän ei tarvitse muuta kuin ratsastaa takaisin", Evelyn naurahti. Lionheartin kyljet olivat lämpimät ja selkä hieman kostea hiestä, sillä ori oli tehnyt kauniisti töitä laukassa. "Kohta tulee hyvä suora neliä varten, mikäli sinua kiinnostaa", Evelyn kertoi, viitaten kädellään eteenpäin. "Jos sen nelistää, ei paluumatkaan käynnissä ja ravissa mene tästä kohtaa enää kuin enimmillään puoli tuntia."

---

Hien huomasi Flaithrín tummasta karvasta helposti, sillä juokseminen vaati veronsa, vaikka hevosella tuntui vielä riittävän virtaa. Sophiekin alkoi melkein väsyä, vaikka ei sitä halunnut myöntääkään. Hän ei ollut pitkään aikaan tehnyt näin aktiivisia maastolenkkejä. Hän oli tietysti päässyt ratsastamaan koulun ohella, mutta se ei ollut sama asia. Flurry oli huomannut, että kova vauhti verotti ja lakkasi pyrkimästä eteenpäin yhtä suurella voimalla. Huomatessaan Lionheartin hidastavan käyntiin Sophie neuvoi hevostaan tekemään samoin.

”Jos kävelisimme sinne asti”, hän ehdotti Evelynille. ”Miksi opiskelit juuri eläinlääkäriksi?”

---

"Kävellään toki", Evelyn vastasi ja siirsi Lionheartia sivummalle, jotta Sophie voisi nousta rinnalle. Keskustelu oli helpompaa rinnakkain ja Lionheart oli tottunut maastossa kulkija, joten polun sivussa kulkeminen ei saisi sitä kompuroimaan jalkoihinsa.

"Se tuntui sopivalta alalta", Evelyn totesi harteitaan kohauttaen. "Olen aina ollut kiinnostunut eläimistä, joten kaipa se ohjasi valintaani. Hevosten, koirien ja karjan hoito oli jo niin tuttua, että tiesin eläinlääkärin työstä tarpeeksi voidakseni miettiä, olisiko minusta siihen. Vanhempani olivat erittäin kannustavia, joten päätin koettaa", nainen selitti hyväntuulisesti.

"Mitä sinä aiot tehdä jatkossa?" Evelyn kysyi, sillä ei ollut aivan varma, minkä ikäinen Sophie oli. Oli helpompi muotoilla kysymys niin, kuin kysyä, mitä toinen aikoi opiskella, opiskeli jo tai oliko pohjalla jo valmis tutkinto.

---

Sophie siirtyi Lionheartin rinnalle ja yritti tavoitta Evelynin katseen. Hän kuunteli kiinnostuneena. Hänellä käväisi mielessä, kuinka hienoa olisi, jos tietäisi noin varmasti mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä. Samassa Evelyn kysyi häneltä hänen tulevaisuuden suunnitelmiaan.

”En tiedä vielä. Olen sopinut asuvani enoni luona vuoden, mutta sen jälkeen haen jonnekin opiskelemaan.”

---

"No, siinä tapauksessa sinulla on vielä hyvin aikaa miettiä", Evelyn vastasi kevyesti hymyillen. Hänellä oli ollut kaikki aika maailmassa, mutta hän oli kiirehtinyt itsensä koulun läpi ja paennut sen jälkeen maasta kuin tuli hännän alla. Jokainen tyylillään, nähtävästi.

"Asuuko enosi tässä lähistöllä vai onko tallimatkasi pitkäkin?" Evelyn kysäisi iloisesti antaessaan jälleen Lionheartille pidempää ohjaa käynnissä. Ori venytti kiitollisena kaulaansa ja hörisi tyytyväisyyttään.

---

Arka kysymys. Sophie pohti pitäisikö hänen kertoa kuka hänen enonsa todella oli, mutta päätyi siihen että oli helpompaa vältellä aihetta vielä hetken. Hänestä oli mukava kerrankin pystyä puhumaan jollekulle ilman, että tarvitsi kertoa koko suvun historiaa, kuten hänen usein täytyi silloin, kun keskustelutoveri ei itse kuulunut vastaavaan sukuun. Hän päätti kiertää kysymyksen ja vastasi:
”Hän asuu Slaleyn ja Hexhamin välimaastossa, joten pääsen tallille helposti.” Autonkuljettajan kyydillä, mutta sitä ei Evelynin tarvinnut tietää.

Flaithrí askelsi rauhallisesti eteenpäin ja venytti kaulaansa tutkimaan polun viertä, mutta Sophie antoi sille puolipidätteen ja hieman pohkeita, ettei se keksisi pysähtyä vehreitä ruohotuppoja mutustamaan.

---

"Lyhyt matka siis", Evelyn naurahti. "Minä asun Slaleyssa, joten pääsen tallille hetkessä pyörällä. Ajattelin ostaa auton, mutta en enää ole niin varma, tarvitsenko sitä", nainen kertoi, lopun muotoutuessa lähinnä ääneen lausutuksi pohdiskeluksi. Lionheart venytti kaulaansa ja pyysi yhä pidempää ohjaa, mutta Evelyn kieltäytyi antamasta enää enempää tai pian ei enää voisi pitää minkäänlaista kuolaintuntumaa oriinsa.

"Onko sinulla ollut hevosia ennen Flurrya?" Hän uteli vilkaistessaan komeaa entistä kilpahevosta. Se nyt oli selvää, että Sophie oli kokenut ratsastaja, mutta kaikki eivät olleet omistaneet omia hevosia vaan hankkineet kokemuksensa muiden hevosia ratsastamalla.

---

”Entä talvella? Eihän lumessa voi pyöräillä.”
”Tämä seutu on kaunista, mutta toivottavasti sinua ei haittaa sen eristyneisyys. Moni lähtee täältä Newcastleen tai muualle. ”

Sophie taputti Flurrya kaulalle ja se hörähti hänelle. Hän vilkaisi Evelyniä kuullessaan tämän kysymyksen.
”Pienenä minulla ja siskollani oli poni, Primrose, mutta se on jo myyty. Sen jälkeen olen ratsastanut niillä hevosilla, joita läheisellä ratsastuskoulullani oli. Entä sinä? Oliko sinulla muita hevosia ennen Lionheartia?”

---

Evelyn naurahti hämmentyneesti.
"Totuuden nimissä en ole edes ajatellut niin pitkälle", hän myönsi huvittuneena. Täällä tosiaan tulisi lunta niin paljon, että se vaikuttaisi asioihin. Evelyn huomasi odottavansa talvea uudella innolla.

"Jos olisin kaivannut menoa ja meininkiä, olisin jäänyt Hollywoodiin", Evelyn nauroi hyväntuulisesti. "Joten usko minua kun sanon, ettei eristyneisyys haittaa lainkaan."

Nainen kuunteli Sophien kertomuksen ponista ja ratsastuskoulun hevosista. Mahtoi olla hienoa, kun oli käynyt ratsastuskoululla ja saanut monipuolista opetusta. Evelyn vilkaisi syrjäsilmällä Sophien istuntaa kuin etsiäkseen eroja itsensä ja toisen välillä.

"Minä opin ratsastamaan vanhoilla karjahevosilla, mutta ensimmäinen oma hevoseni oli holsteinertamma Defying Gravity, jolla kilpailin esteillä", Evelyn kertoi. "Myin sen hieman ennen kuin sain tämän hölmön", nainen jatkoi hyväntuulisesti, koettaen estää kaipausta kuulumasta äänestään. Defyn ajatteleminen nostatti monia ristiriitaisia tunteita, jotka Evelyn mieluiten jättäisi huomiotta kokonaan.

---

”No siinä tapauksessa tulet luultavasti nauttimaan olostasi täällä. Itsekin pidän tästä enemmän kuin suurkaupunkien hulinasta”, Sophie sanoi ja jatkoi ajatellen seurapiirejä, joissa hänen äitinsä pyöri kuin kotonaan, ”vaikka Lontoo on loppujen lopuksi pieni.”

Hän kuunteli Evelynin tarinaa ja yritti kuvitella ympäristön, jossa toinen oli kasvanut. Evelyn oli siis kilpaillutkin. Sophiella ei itsellään ollut kokemusta kuin pienistä kilpailuista, sillä koulu ei ollut antanut periksi valmennukselle. Se ei haitannut häntä, sillä hän ei ollut koskaan varsinaisesti pitänyt kisapaikoilla vallitsevasta hulinasta.

”Lopetit kilpailemisen?” hän kysyi ennen kuin ehti tajuta, että syy saattoi olla sellainen, josta Evelyn ei halunnut puhua.

"Nautin jo nyt", Evelyn naurahti. Hän oli viihtynyt Englannissa alusta alkaen hyvin. Hän oli tutustunut tallilla moniin mukaviin henkilöihin ja löytänyt, jos nyt ei ystäviä, niin ainakin kavereita. Sophien kysymys sai Evelynin hiljenemään hetkeksi, kun nainen mietti parasta tapaa vastata viattomalta kuulostavaan kysymykseen, joka oli kuitenkin saanut naisen sirot kasvot synkkenemään.

"Polveni ei kestänyt treenin aiheuttamaa rasitusta", Evelyn lopulta kertoi totuuden. "Pudottauduin pois ennen kuin maajoukkuevalinnat tehtiin ja myin hevoseni eteenpäin, sillä tamma oli aivan liian taitava jäädäkseen harrasteratsuksi. Viimeksi kun kuulin siitä, se kilpaili suurissa kisoissa ympäri Eurooppaa", nainen lausahti. Defy oli ollut uskomaton hevonen. Evelyn oli tiennyt sen ensimmäisestä kilpailusta lähtien. "Sen takia ratsastan mielelläni ilman satulaa, sillä se ei rasita polveani samalla tavalla kuin jalustimen käyttäminen", nainen vielä lisäsi, sillä muisti Sophien aiemman ihmettelyn Evelynin tavasta ratsastaa ilman satulaa.

---

Sophie huomasi Evelynin kasvoilla häivähtäneen varjon ja toivoi, että olisi kysynyt jotain vähemmän henkilökohtaista. Kuullessaan syyn hän ymmärsi hyvin, miksi Evelyn oli lopettanut.

”Sääli, että menetit hevosesi. Siitä on kauan, mutta muistan kuinka kaipasin Primrosea, kun se oli myyty.”

Sitten hän vaihtoi nopeasti puheenaihetta:
”Entä onko sinulla muita lemmikkejä?”

---

Evelyn muisti ensimmäiset kuukaudet ilman Defyä. Se oli ollut raskasta, yksinäistä aikaa ja nainen oli monta kertaa kyseenalaistanut päätöksensä järkevyyden. Siitä oli kuitenkin päästy yli, ja lopulta Evelyn oli siirtynyt eteenpäin ja oppinut iloitsemaan mahdollisuudesta, jonka oli tarjonnut hevoselleen myymällä sen tavoitteelliseen kotiin.

"Minulla on koira, punertava pitbull Fuego", nainen kertoi hymyillen. Koira oli ihanaa seuraa muutoin niin suuressa ja hiljaisessa kodissa. "Onko sinulla muita lemmikkejä kuin hevosesi?"

---

”Ei oikeastaan. Enollani on kyllä kolme koiraa, walesinspringerspanieleita. Ne tosin seuraavat kotoa pois vain häntä.” Sophie kertoi. ”Koulussa ei voinut olla lemmikkejä ja äiti ei halunnut niitä kotiinsa.”
Sophie ei ollut koskaan oikeastaan halunnut muita eläimiä kuin hevosen.

He ratsastivat eteenpäin nummien halki ja Sophie alkoi erottaa heidän edessään pitkän pätkän suoraa polkua.

”Tuonko me laukkaamme?” hän kysyi ja pidätti Flurrya hieman siirtyäkseen jälleen kerran Lionheartin taakse.

---

Evelyn kuunteli toisen kertomuksen kevyesti hymyillen. Niin, toiset koirat kiintyivät vain yhteen ihmiseen ja seurasivat sitten häntä kaikkialle. Sophien kysymys sai naisen vilkaiseman edellä aukeavaa suoraa polkua, joka leveni nopeasti vanhaksi kärrytieksi.

"Kyllä", Evelyn vastasi iloisesti. "Se on tasainen ja tarpeeksi leveä kahdelle, joten mikäli vauhti ei pelota, voit antaa Flurryn nousta Lionheartin rinnalle", nainen naurahti. "Mutta varoitan jo valmiiksi, että Lionheart on entinen laukkaratsu, joten se ei helpolla suostu jäämään toiseksi", Evelyn virnisti lauseensa päätteeksi kuin heittäen Sophielle haasteen. Lionheart nosti päätään kun Evelyn korjasi istuntaansa ja keräsi ohjia lyhyemmäksi.

"Eiköhän mennä sitten", nainen huudahti iloisesti ja nosti laukan, joka vaihtui hetkessä neliin, kun Lionheart tyytyväisesti noudatti ratsastajansa apuja. Evelyn istui etukenossa ja vilkaisi olkansa yli Flurryn suuntaan nähdäkseen, pärjäsikö Sophie hevosensa kanssa.


---

Sophie vilkaisi arvioivasti Lionheartia, tietä ja Flurrya. Voisihan hän kokeilla ratsastaa toisen vierellä. Flurry oli tunnistanut sanan laukka ja tunsi Sophien korjaavan asentoaan sen selässä, mikä sai sen askeltamaan hieman reippaammin.

Sophie nosti laukan Evelynin huudahduksesta, mutta ei ehtinyt reagoida niin nopeasti, että he olivat pysyneet samassa tahdissa. Flaithrí nosti kauniin ja pyöreän laukan, laukkasi niin muutaman askeleen ja tajusi sitten toisen hevosen katoavan viereltään ja kiitävän eteenpäin. Sophie kannusti sitä eteenpäin, mutta turhaan. Flurryn askel piteni ja vauhti kasvoi. Se pani selvästi parastaan ja Sophie antoi sille tilaa juosta. He jäivät kuitenkin auttamattomasti taakse Lionheartista, sillä vaikka Flaithrí ei ollut hidas, se ei vetänyt vertoja hevoselle, joka oli koulutettu nimenomaan juoksemaan. Sophie keskittyi pitämään katseensa eteenpäin ja yritti parhaansa mukaan aistia hevosen pienimmätkin liikkeet. Tästä vauhdista ei olisi hyvä rojahtaa alas.

---

Evelyn hidasti Lionheartin vauhtia, jotta Flurry voisi koettaa uutta nousua kevyt hymy huulillaan. Palomino heitteli päätään ja viuhtoi hännällään taistellessaan pidätteitä vastaan, mutta lyhensi askeltaan, jotta puoliverinen voisi nousta täysiverisen rinnalle. Evelyn istui hevosensa selässä rennosti ja myötäili kokemuksen suomalla varmuudella Lionheartin tasaista askelta välittämättä lainkaan siitä, että istui nelistävän hevosen selässä ilman satulaa. Mikäli Flurry siirtyisi Lionheartin rinnalle, keskittyisi Evelyn pitämään vauhdin kutakuinkin samana toisen ratsukon kanssa. Mikäli Sophie ei kuitenkaan pyytäisi hevostaan nousemaan rinnalle, antaisi Evelyn Lionheartille enemmän ohjaa ja kehotuksen venyttää askeleensa niin pitkäksi kuin mahdollista. He voisivat odotella hyvän suoran päässäkin toisia tovereitaan.

---

Sophie ei voinut kuin ihailla Evelyinin tasapainoa. Tämähän pysyi nelistävän hevosensa selässä kuin liimattu! Hän huomasi Lionheartin hidastavan vauhtia ja Flurry, jonka askel oli jo alkanut hidastua, keräsi voimiaan ja puski Lionheartin rinnalle. He eivät olleet aivan vieri vieren, vaan Flurryn pää oli suunnilleen Evelynin pohkeen kohdalle. Sophie vilkaisi Evelyniä, joka näytti tyyneltä siitä huolimatta, että hevonen hänen allaan olisi ilmeisesti jaksanut kilpailla loppuun asti.

”Mene vain”, Sophie huikkasi ratsastajalle. Hän ja Flurry nauttivat juoksemisesta. Minkäänlaista keskustelua oli mahdoton pitää nelissä yllä, joten oli turha yrittää pysyä vierekkäin. Mikäli Lionheart lisäisi taas vauhtia, Sophie päätti kannustaa hevostaan eteenpäin hieman enemmän, sillä hän epäili sen hidastavan tahtia.

---

Flurry kiri lähemmäs, mutta ei näyttänyt enää olevan valmis pitämään kovempaa tahtia yllä, joten saatuaan luvan Sophielta, Evelyn nojautui hieman enemmän eteenpäin ja kannusti ratsuaan hieromalla toisella kädellään sen kaulaa. Ori venytti askeltaan iloisesti ja vaihtoi sulavasti johtavaa etujalkaa laukassa, mikä lupasi aina viimeistä loppukiriä. Palomino kiisi eteenpäin sieraimet laajentuneina ja askel tasaisena, Evelynin nauraessa iloisesti nelistävän ratsunsa selässä.
Suora alkoi olla lopuillaan, joten vastahakoisesti Evelyn suoristautui selässä ja hidasti pidätteiden avulla ratsunsa ensin kolmitahtiseen laukkaan, josta siirtyi ravin kautta käyntiin. Evelyn pysäytti Lionheartin ja kääntyi katsomaan taakseen, odottaakseen Sophieta. Kunhan toinenkin ratsukko saapuisi, siirtäisi Evelyn Lionheartin käyntiin ja jatkaisi matkaa talleja kohti.

"Miltä tuntui?" Nainen kysäisi iloisesti. Mikään ei voittanut kunnon neliä, jos Evelyniltä kysyttiin.

---

Sophie oli ollut väärässä. Kun Flurry huomasi Lionheartin kiristävän tahtiaan, se halusi itsekin juosta lujempaa. Sophie antoi sen yrittää hetken, mutta pidätti sitten muistuttaakseen hevoselleen, että istui vielä selässä. Flaithrí pärskähti ja Sophie tunsi sen reagoineen hänen apuihinsa.

Lionheart laukkasi suoran loppuun ja Flaithrí juoksi perässä. Sophie heti syvään henkeä ja sulki silmänsä silmänräpäyksen ajaksi. Sophiesta tuntui kuin hän olisi lentänyt.

Kun he saapuivat suoran loppuun, Sophie istui liikettä vastaan ja pidätti Flurrya. Hevonen hidasti nelistä laukkaan ja sitten raviin. Sophie kevensi heidän saavuttaessaan Evelynin ja siirsi Flurryn Lionheartin lailla käyntiin. Hän hengitti pari kertaa syvään ennen kuin vastasi:
”Hyvältä.”
”Lionheart juoksi lujaa.”

---

Evelyn naurahti kuullessaan Sophien vastauksen. Oli aina ihana kuulla, että neli oli maistunut. Nainen itse nautti vauhdista aina silloin tällöin. Oli niin vapauttavaa vain myötäillä hevosen liikkeitä ja tuntea, kuinka eläin kiihdytti uskomattomaan vauhtiin.

"Se on entinen laukkaratsu", Evelyn naurahti. "Se on kasvatettu juoksemaan lujaa", hän jatkoi taputtaen hevosen kaulaa. Lionheart hörähti kuin vahvistaakseen omistajansa sanat. Evelyn pudisti päätään iloinen hymy huulillaan.

"Flurrykin näytti nauttivan vauhdista", Evelyn totesi iloisesti. "Maastossa nelistämisessä vain on sitä jotakin. Siinä voi melkein tuntea lentävänsä", hän virnisti puhuessaan. Lionheart sai pidempää ohjaa käynnissä kulkiessaan ja Evelyn kurotti rapsuttamaan hevosensa niskaa. Ori hörisi ja nosti päätään tyytyväisenä.

---

Sophie nyökkäsi kohteliaasti naisen puhetulvalle. He sinuttelivat toisiaan, mutta Sophie ei silti vielä tuntenut oloaan kovin kotoisaksi uuden tuttavuutensa kanssa. Ratsastaminen auttoi: heillä oli yhteinen puheenaihe, eikä siitä tarvinnut koko ajan puhuakaan.

”Niin nautin minäkin, en ole vähään aikaan päässyt ratsastamaan noin kovaa.” Sophie hymyili.
”Saati sitten näin ihastuttavalla hevosella”, hän jatkoi ja taputti Flurrya kaulalle. Hevonen nykäisi päätään hieman ja Sophie antoi sille pidempää ohjaa.

---

"Flurry on kieltämättä upea hevonen", Evelyn myönteli katsoessaan iloisin silmin toisen komeaa hevosta. Lionheart hörisi ja nosti valppaana päätään kuin olisi nähnyt jotakin ihmeellistä. Ori hörisi uudelleen ja siirtyi raviin, mutta hidasti jo muutaman askeleen jälkeen takaisin käyntiin ratsastajansa painoapujen avulla.

"Se taisi tajuta, että olemme aivan nurkan takana", Evelyn naurahti. "Tallin voi lähes nähdä oksien välistä", nainen sanoi ja pidätti uudelleen raviin siirtynyttä innokasta hevostaan. Lionheartin yrittäessä kolmannen kerran vaihtaa askellajia Evelyn ennakoi hevosensa teon ja piti sen tiukasti käynnissä. Ori nyki ohjia, mutta rauhoittui pian kulkemaan rauhallisemmin.

"Sillä on vieläkin virtaa. Ihmetapaus", Evelyn totesi päätään pudistellen. Olisi luullut, että neli ja sitä edeltänyt maastolenkki olisi rauhoittanut, mutta nähtävästi ei.

---

"Kiitos. Lionheart on myös komea."

Sophie hätkähti hieman, kun palomino alkoi ravata. Flurrykin nosti päätään ja reagoi saman tien Sophien antamiin apuihin ravaten Lionheartin kiinni.

Sophie katsahti siihen suuntaan, missä oletti tallin olevan. Hänen suuntavaistonsa oli mennyt hieman sekaisin retken aikana. Sophie kurotti kaulaansa ja näki vilauksen tallista pienestä raosta tuuheiden oksien välissä. Flaithrí oli huomannut Lionheartin innon ja hirnahti sille tiedustelevaan sävyyn.

”Flurrylle voi olla hyvä päästä lepäämään. Se on selvästi nauttinut tästä, mutta epäilen, että se ei itse tajua parastaan.” Sophie totesi. Hänen hevosensa oli jo selvästi hikinen, vaikkei sekään osoittanut uupumisen merkkejä.

”Kiitos, kun suostuit seurakseni maastoon, Evelyn.” Sophie kiitti, kun he ratsastivat pois puiden suojasta ja näkivät tallirakennuksen kohoavan edessään.

---

"Se tietää sen välillä itsekin aivan liian hyvin", Evelyn naurahti ja taputti kiintyneesti orinsa kullanhohtoista, hionnutta kaulaa. Hevonen saisi jälleen kerran nauttia pesusta, mistä ori tuntui saavan suurta riemua. Omituinen otus tosiaankin.

"Lepo tekee varmasti hyvää itse kullekin", nainen totesi hyväntuulisesti. Hän ainakin nauttisi siitä, kun pääsisi kotiinsa ja voisi vain rentoutua hyvän kirjan parissa.

"Kiitos itsellesi. Oli mukava saada seuraa", nainen vastasi ja pysäytti Lionheartin tallipihalle. Hän liukui ketterästi alas orinsa selästä. "Oli ilo tutustua, Sophie", Evelyn sanoi lämpimästi hymyillen. Sophie oli ollut hyvää seuraa.

---

Sophie ratsasti pihaan Evelynin perässä ja pysäytti Flurryn turvallisen matkan päähän Lionheartista. Hän löysäsi satulavyötä selästä käsin, jotta se olisi helpompi avata myöhemmin. Sitten hän heilautti oikean jalkansa hevosen yli ja liukui kevyesti maahan. Flurry otti pari askelta eteenpäin, mutta Sophie tarrasi vikkelään kunnolla kiinni ohjista ja hevonen pysähtyi. Se kääntyi katsomaan häntä kummissaan – emmekö me menekään talliin?, se tuntui kysyvän.

”Kuin myös. Toivottavasti saamme teistä seuraa toistekin”, Sophie vastasi, hymyillen hänkin. Hän tarkoitti mitä sanoi.