[Y] Mainetta ja kunniaa

6.8.2016 Liegen lentokenttä, Belgia

He olivat matkalla, luojan kiitos. Josephine oli malttamattomana odottanut lähtöä Brasiliaan jo muutaman viikon, haluttomana enää jumittaa Englannissa säätämässä valmistelujen, kokousten ja kaiken mediahäsellyksen kanssa. Riossa kaikki tasaantuisi - hänellä olisi selvät tavoitteet, selvät aikataulut, paljon tehtävää ja paljon ratsastettavaa. Jotenkin pois Englannista pääsy selvitti Jon päätä. Oli helpottavaa tietää, että Mary ja Rose olivat hyvissä käsissä eikä hänen tarvinnut hermoilla varsan ja emän perään sillä aikaa kun edusti maataan toisella puolen maailmaa. Thea oli mennyt yllättävän hyvin omaan lentokoneeseensa ja jäänyt sinne jauhamaan heiniään. Josephine itse asteli lentokoneeseen toiveissaan nukkua kerrankin, vaikka se tuntuikin liialta toiveikkuudelta. Univelka painoi kilparatsastajaa ja muutaman tunnin maisemia yläilmoista katseltuaan Josephine vaihtoi soittimensa rentouttavalle musiikille, laittoi nappikuulokkeet korviinsa ja nukahti.

Hän heräsi kolme tuntia ennen Rio de Janeiroon laskeutumista ja hieraisi silmiään. Alla avautui kirkas aava meri ja pian myös Rion rannikko tuli näkyviin. Ilta-aurinko oli kultainen ja häikäisi heikkojen pilvien takaa. Kone hyrisi rauhoittavan tasaisesti eikä turbulenssia ollut ollut pitkän lentomatkan aikana juuri ollenkaan. Mitään ongelmia ei ollut tullut hevostenkaan puolella ja Jo saattoi hengitellä rauhassa kun Theakaan ei säätänyt omassa kopissaan.

6.8.2016 Rio de Janeiro, Brasilia

Rion avajaiset olivat olleet upea kokemus katsoa videolta. Ne saivat Josephinen muistelemaan vuotta 2012 Lontoossa. Hänen ensimmäiset olympiakisansa, 23-vuotiaana. Mikään ei ollut jännittävämpää ja henkeäsalpaavampaa kuin astella miljoonien ja miljoonien katseiden alla maasi parhaiden urheilijoiden seurassa avajaisissa, oman kotimaasi maankamaralla. Rousseau oli ollut upea Lontoon Olympialaisissa, aivan fantastinen rata toisensa jälkeen. Se oli antanut kaikkensa, hypännyt rohkeasti ja vaivattomasti ja todella vienyt heidät aivan toiselle tasolle. He olivat ansainneet silloin mitalinsa ja muiden huippuratsastajien kunnioituksen ja huomion. Muistot Lontoosta saivat Jon sydämen vielä neljänkin vuoden jälkeen tykyttämään. Se oli ollut hänelle suuri vuosi. Nyt hänen täytyisi todistaa, että hän oli vieläkin pinnalla, vieläkin fantastinen ja vieläkin voitokas. Hän tiesi, että Thean kanssa hän pystyisi samaan loistoon kuin Rousseaunkin. Thea oli erilainen mutta erinomainen hevonen. Se liikkui rentona kuin kissa, kiihtyi kuin Ferrari ja hyppäsi isoja esteitä koostaan ja iästään huolimatta kuin konkari. Siinä oli herkkyyttä mutta myös terävyyttä. Se ei jättänyt ketään kylmäksi isoilla radoilla kunhan pysyi keskittyneenä. Sen rentous viime aikoina oli saanut Josephinen vakuuttuneeksi heidän menestyksestään Rio de Janeirossa. Pitkä matka ei ollut tuntunut kuluttaneen hevostammaa loppuun, kun se asteli Etelä-Amerikan mantereelle korvat hörössä ja askel korkeana.

7.8.2016, Rio de Janeiron olympiakylä

Riossa oli ihastuttavan lämmin. Josephine heräsi virkeänä seuraavana päivänä Brasiliasta ja lähti lenkille olympiakylän ympäri aamuvarhain aikaeron aiheuttamasta uupumuksesta huolimatta. Rio oli kaunis ja aurinkoinen paikka. Josephine juoksi pitkin mutta kiireettömin askelin ja antoi katseensa kiertää pitkin olympiakylän korkeita kerrostaloja, eksoottisia maisemia, niemen kimmeltävää vettä ja sinistä kirkasta taivasta. Hän ei käynyt Etelä-Amerikassa liian usein. Brasilia oli varsin erikoinen maa Josephinen mittapuulla.

Hevosten tilat Riossa olivat viihtyisät ja Thea näytti yhtä virkeältä kuin ratsastajansa, kun se asteli nopein askelin Jon vierellä yhdelle vapaista ratsastuskentistä. Se seisoi paikallaan, korvat hörössä ja ilmeikkäät, pehmeät silmät ympäristöä tarkasti katsellen, kun Michel punttasi Jon selkään. Tamma oli puettu kouluvarusteisiinsa ja edusti Jon tavoin maansa väreissä, tummansinisessä punaisessa ja valkoisessa. Se näytti upealta, ja sen hopeanvalkoiset jouhet ja tumma karva lähes kimalsivat auringossa, joka paahtoi kuumana iltapäivän auringossa.
Thea liikkui jännittyneenä uudessa paikassa. Se ei vertynyt tarpeeksi hyvin ja kuunteli normaalia tarkemmin ympäristön ääniä ja piti silmällä muita ympärillä liikkuvia ratsukoita. Kaikkialla oli kiirettä ja hälinää, ne eivät olleet koskaan sopineet Thealle. Se viihtyi rauhallisessa ympäristössä ja nyt muut ratsukot, autot ja olympiakisojen vilinä saivat Thean sipsuttamaan paikallaan sen sijaan, että se esittäisi laadukkaampaa liikkumista, mitä Josephine yritti siltä vaatia kerta toisensa jälkeen. Kun Jo antoi Thealle aikaa ja paljon tehtävää, sen moottori lähti lopulta liikkeelle ja tamma antoi periksi. Sileällä sen esiintyminen aina vaihteli, eikä Jo todellakaan ollut vieläkään siihen tyytyväinen. Olympiakisat ja intensiivinen treenaus esteiden lisäksi sileällä olivat kuitenkin vieneet tammaa jo paljon eteenpäin ja se parani kuukausi kuukaudelta. Harmi, ettei Josephine ollut koskaan täysin tyytyväinen ja löysi huipputammastakin virheitä ja kehitettävää päivittäin. Muilta ammattilaisilta saatu ylimääräinen erityishuomio oli ollut hyödyllistä, niin itsenäinen treenaja kuin Josephine halusikin olla. Oli ollut vaikeaa myöntää itselle, että muiden antamat neuvot olivat todella hyödyllisiä ja uudet valmentajat toivat hevosten ratsastamiseen aivan uusia ulottuvuuksia.

8.8.2016, Barra da Tijucan ranta

Michel oli raahannut Jon rannalle. Tämäkö oli miehen näkemys nähtävyyskierroksesta, josta he olivat puhuneet? Jo oli suostunut siihen vain sen takia, että harvemmin päätyi Rio de Janeiron tapaiseen kaupunkiin. Michelistä rannalla käyminen oli täydellinen aloitus kierrokselle ja tässä Jo nyt oli, aurinkotuolilla jääkylmän vesilasin kanssa, tummansiniset bikinit päällä ja aurinkolasit ja iso aurinkohattu päässä. Michel nautiskeli elämästään ja harvoista vapaista tunneistaan kävellessään oranssit uimashortsit jalassa pitkin rannan vesirajaa. Oli kaunis päivä, sen verran Josephine myönsi. Hän ei vain osannut olla paikallaan tällä tavalla, istumassa tyhjänpäiväisenä rannalla. Hän olisi mieluummin patikoimassa kauempana kaupungista, pyörimässä keskustassa tai tekemässä jotakin hevosten kanssa. Istuskelu ei ollut kovin viihdyttävää 15 minuutin jälkeen, vaikka maisemat olivatkin katselemisen arvoiset.

9.8.2016, Alto da Boa Vista, Kristus-patsas

Michelin kierros alkoi rantareissun jälkeen dramaattisesti. Ensimmäisenä listassa oli yksi maailman seitsemästä ihmeestä, Kristus-patsas Corcovadovuoren huipulla. Se oli yksi kierroksen osista, jota Josephine oli oikeasti odottanut. Patsas oli upean näköinen kuvissa ja vielä komeampi kun se valvoi Rioa oikeassa elämässä kaiken yläpuolelta. Josephine asteli vuoren kylkeen louhittua tietä pitkin Michelin edeltä ja reippain askelin. Mies oli ollut innoissaan ideasta patikoida, mutta puolimatkassa tämän vauhti oli kummasti hidastunut ja puhe muuttunut ihastelusta ajoittaiseksi valittamiseksi, jonka Jo sivuutti ja piruili sen sijaan ystävälleen. Loppujen lopuksi he päätyivät kuitenkin hyppäämään sähköjunan kyytiin ja nousemaan sen jälkeen jalan viimeiset portaat ison patsaan juurelle. Josephine ei ollut uupunut nousemisesta vaan ennen kaikkea virkistynyt. Oli kuuma päivä, mutta huipulla tuuli napakasti ja näkymät olivat henkeäsalpaavat. Jo rauhoittui hetkeksi katselemaan maisemia ja ihastelemaan patsasta, muulla ei ollut väliä.

Ensimmäinen karsintapäivä lähestyi vauhdilla ja Josephinen hermot eivät laantuneet vaan jännitys vain nousi. Ensimmäisen radan jälkeen hän voisi rauhoittua, kun saisi tuntuman olympiaratoihin, Theaan areenalla ja pystyisi laskelmoimaan muita ratsastajia, hevosia, ratoja ja muita kisojen osa-alueita. Nyt hän vain odotti.

11.8.2016, Ison-Britannian hevostallit

Francis oli vihdoinkin lentänyt Rioon ja saapunut olympiakylälle. "Mitä minun lempityttöni?" hän tervehti rempseästi ja kovaan ääneen ranskaksi kun saapui hevostalleille Thean karsinalle. Josephine käveli hevosenomistajaa vastaan hymyillen ja halasi ystäväänsä lämpimästi. "Pitkästä aikaa Francis", hän tervehti ystäväänsä ja otti vastaan tämän poskipusut ja halauksen. Francis Olivier oli tehokkaasti ruskettunut, vaaleahiuksinen 46-vuotias mies, jonka elämästä ei puuttunut mitään. Hän oli elämäniloinen purjehtija, tusinan upeita huippukisahevosia omistava tiukka estevalmentaja ja muutaman kauniin kesähuvilan isäntä. Perhettäkin miehellä oli - elämässä oli kaksi koiraa, kaksi kissaa, neljä lasta ja ensi vuonna 20. aviovuotta juhlistava vaimo rinnalla. Josephine kadehti ja arvosti Francisia maailmansa ääriin. Hän ei ymmärtänyt miten mies saattoi olla niin menestynyt, niin onnellinen ja avoin, ja niin taitava niin monessa asiassa. Oli fantastista, että juuri Francis Olivier oli ottanut hänet valmennettavakseen ja hevostensa kisaajaksi vuonna 2010, kun hän oli vasta pieni nouseva ratsastaja Ranskan maalla. Ilman Olivierin hevosia ja apua Jo ei olisi tässä nyt, alle 30-vuotiaana edustamassa maataan jo toista kertaa.

11.8.2016, ilta olympiakylässä

"Oletko ollut aikaisemmin Riossa?" Josephine uteli Francisilta, yhäkin ranskaksi keskustellen, vaikka keskustelu olikin nyt siirtynyt talleilta illanviettopaikalle, joka kuhisi tunteja myöhemmin eri maiden este-, kenttä- ja kouluratsastajista. Josephine oli vaihtanut arkivaatteisiinsa - jotka eivät juurikaan ratsastusvarusteista eronneet - ja piteli kädessään alkoholitonta drinkkiä, joita heille oli jaettu maistellen sitä varovasti. Se oli väriltään kirkkaanoranssi ja tarjoiltiin korkeassa lasissa, mutta sokerisuudesta huolimatta Jo huomasi pitävänsä sen mausta.
"En valitettavasti, onneksi sinun ansiostasi tähän asiaan tuli muutos", mies virnisti ja nappasi toisen lasin tarjoilijan tarjottimelta. "Olen viihtynyt Riossa. Hotellini on aivan fantastinen. Iso uima-allasalue, erittäin maukas aamiainen ja todella hienostunut ravintola iltoja varten. Ehkä vien sinut sinne joku ilta. Huoneeni on ehkä hieman koristeellinen minun makuuni mutta sänky on taivaallinen", hän kuvaili ja demonstroi puheitaan käsillään. Francis Olivier oli varsin ranskalaistunut englantilaismies ja viettänyt varmastikin puolet elämästään Etelä-Ranskassa. Vaimokin oli ranskalainen syntyjään. Josephine oli tuskin koskaan vaihtanut sanoja Francisin kanssa englanniksi, sillä ranska tuli kummaltakin suoraan selkärangasta.
"Kuulostaa erittäin hyvältä. Eipä sillä, että sinä huonoa hotellia olisit valinnutkaan", Josephine vastasi ja vilkuili ympärilleen - etsien kai Antoinea. Hän ei halunnut nähdä tätä, edes vilaukselta. Suuressa oleskelutilassa heidän törmäämisensä olisi silkkaa sattumaa, mutta Jo ei halunnut ottaa riskin riskiä Antoinen suhteen. Hän oli vältellyt tätä muuttonsa jälkeen erittäin onnistuneesti ja jatkaisi sitä Riossakin, vaikka mies edustikin täällä Ranskan kouluratsastustiimissä. Josephine oli seurannut tänään ratsastettuja koululuokkia sivusta. Valitettavasti Antoinenkin radan hän oli nähnyt, ja nähnyt miten hyvin miehellä oli mennyt. Mieluummin hän olisi nähnyt tämän vaikka kompastumassa kouluaitoihinsa tai hylättynä epäurheilijamaisesta käytöksestä.

Ruskettuneen ruskeahiuksisen kolmekymppisen miehen katse viilsi kuitenkin pian Josephinen läpi kuin terä, kun Jon vaelteleva katse käväisi Antoinessa.
"Helvetti", Jo mutisi ja laski samantien katseensa juomaansa. Antoine oli nähnyt hänet ja tulisi samantien tänne, mites muutenkaan. "Antoine", Jo sanoi hiljaa Francisille puheensorinan läpi ja vilkaisi kuinka pitkä kouluratsastaja pujahteli ihmisten läpi lasi kädessään kohti heitä kahta. Äskeinen tumma ilme oli vaihtunut hurmaavaan tavanomaiseen pepsodent-hymyyn ja heidät saavutettuaan Antoine läimäytti leppeästi Francisia olalle kuin he olisivat yhäkin ylimpiä ystäviä, ja katsoi nopeasti Josephinea.
"Täällähän näkee vanhoja tuttuja", ranskalaismies naureskeli. Vanhoja tuttuja, sitäkö he olivat? Josephinen automaattinen ajatus oli läimäyttää avokämmenellä ylimielistä ranskalaista poskelle niin kovaa, että siihen jäisi päiviksi hänen kätensä jälki ja sitten kaataa pitkin tuon pöyhkeää ruskeaa tukkaa ja virnistäviä kasvoja hänen juomansa jämät. Hän pitäytyi kuitenkin hiljaa ja katsoi tuikeasti heidän seuraansa lyöttäytynyttä exäänsä.
"Mitä haluat?" Jo kysyi.
"Tulin vain tervehtimään", hän nosti vapaan kätensä ilmaan kuin pahanteosta äkätty pikkulapsi ja hymyili yhä ärsyttävämmin. "Halusin vain onnitella - kuulin, että olet noussut top kymmenen joukkoon. Onnea." Hän sanoi sen niin vilpittömästi, ettei se tuntunut vilpittömältä lainkaan. Josephine ei osannut olla kiitollinen - oli tuollakin pokkaa ilmestyä noin hilpeänä paikalle.
"Kuulin, että huipputammasi oli ontunut loppukuusta", hän sanoi ilmeettömänä Antoinelle. Franciksen viettäessä kuitenkin yhä aikaa Briven tallilla, saattoi Josephine pysyä juoruista perillä ja varsinkin Antoinea ja hänen hevosiaan koskevat juorut eivät koskaan jääneet kuulematta. "Toivottavasti ette aivan kaadu radalla, se olisi sääli", hän sanoi ylimalkaisen sympaattisesti ja katseli eksäänsä tuikeana. Francis perääntyi kaksikon keskustelusta hyvin mieluusti ja löysi juttuseuraa vieressä maleksivasta hollantilaisnaisesta.
"Valitettavasti se oli vain hetkellinen ongelma", Antoine jatkoi. Tänään hyvin mennyt rata näkyi selvästi miehessä, joka käyttäytyi entistä ylpeämmin. "Nyt se on paremmassa kunnossa kuin koskaan."
Josephine pyöräytti silmiään eikä peitellyt reaktiotaan. Hän tiesi, että Cristel-tammalla oli ikää ja jalkojensa kanssa ongelmia sen upeista taidoista huolimatta. 15-vuotias tamma oli kokenut korkean tason kisaratsu ja ehdottomasti hyvä grand prix-tason kouluhevonen, mutta silläkin oli heikkoutensa. Ei Jo halunnut miellyttävän hevosen kärsivän, mutta Antoinen hän olisi voinut nähdä hätää kärsimässä kahta mieluummin. Olympiakisojen tasolla radalla itsensä nolaaminen olisi miehelle ehdottoman hieno juttu - niin paljon Jo halveksi Antoinea.
"Ehkäpä unohdat radan, oletkin ollut koko vuoden niin ammattimainen", Jo sylki suustaan viitaten hienovaraisesti syyhyn, miksi he olivat lopulta eronneet, ja käveli sitten pois. Saatanan Emilié, olikohan se odottamassa Antoinea hotellihuoneella tänäkin iltana. Josephine ei ihmettelisi, vaikka Antoine olisi vaihtanut pois jo siitä typerästä hoitajasta johonkin toiseen hempukkaan. Josephine keskeytti Francisin ja hollantilaisratsastajan keskustelun lyöttäytymällä miehen käsivarteen ja lähti kävelemään tämän kanssa pois oleskeluhuoneesta. Antoine ei lähtenyt perään, vaan katosi sosialisoitumaan jonkun muun auttamattoman neidin kanssa sama äskeinen virne huulillaan. Kumpa koko maailma tietäisi millainen luikero Antoine Dupont oikeasti oli kouluaitojen ulkopuolella.

"En vain siedä häntä. Hän on hirveä, niin limainen", Josephine puuskutti Francisille.
"Niin lapsellinen, ylimielinen... agh!" Jo tiuski miehelle käsipuolessaan tämän kuunnellessa kärsivällisenä. Siinä missä suurin osa Josephinen inhosta Antoinea kohtaan osoitettiin Antoinelle ja toisin päin, oli Franciskin ottanut osumaa tehtyään keväällä selväksi, että oli täysin Jon puolella. Jo välttyi suurelta osalta suorasta draamasta asuessaan pääsääntöisesti Englannissa, mutta Francis valmensi usein Brivessä ja tuli tavanneeksi Antoinea useammin kuin ehkä halusi.
"Hän ei osaa käyttäytyä", Francis kommentoi. "Et vain saa antaa hänen päästä ihollesi nyt kun olemme lähellä kisojen alkua. Sinun pitää keskittyä siihen mikä on tärkeintä - Theaan ja voittamiseen."

Jatkuu myöhemmin...

16.8.2016, Olympic Equestrian Centre

Karsinnat ja joukkuekilpailut saivat Josephinen rauhattomaksi. Ensimmäinen rata oli ollut sujuva yhtä pudotusta lukuunottamatta. Thea oli ollut herkällä tuulella sunnuntaina, mutta se ei ollut lähtenyt radalle hermot kireällä vaan innosta piukeana, ja se oli Jolle aina helpompi tilanne. Tamma oli hypännyt kuin kissapeto siihen asti, kunnes he suoristivat värikkäälle kolmoissarjalle. Ensimmäinen karkkitankoeste oli tammasta kauhistuttava, ja se kiemurteli Josephinen alla niin, että lähestyminen epäonnistui kahden kovatahtoisen osapuolen taistossa ja etujalat kilauttivat yhden pastellipuomin alas. Pudotus sai Josephinen turhautumaan, mutta he pärjäsivät radan loppuun ja Josephine saattoi olla tyytyväinen edes siitä, että Thea oli katsonut jalkojaan erityisen tarkasti loppuradalla pudotuksen jälkeen. Hän olisi mieluiten lähtenyt kisaan puhtaalla vakuuttavalla suorituksella, mutta Thean jännittyneisyys oli tehnyt selväksi viimeistään maanantaina, että puhtaat radat tulisivat kovalla työllä, hiellä ja verellä. Se harmitti Josephinea, joka olisi halunnut suorittaa ilman tällaisia huolia. Ei ollut lainkaan mukavaa, että rakas hevonen heittäytyi vaikeaksi ja hermoheikoksi juuri ennen niin isojen kisojen kuin Olympioidein ensimmäisiä tärkeitä karsintoja.

Joukkuekilpailun 1. kierrokseen ja yksilökisan 2. karsintasuoritukseen Josephine lähti omista olosuhteistaan huolimatta hyvin mielin. Kouluratsastusluokat olivat päättyneet upeasti Ison-Britannian eduksi ja Antoinen suoritus oli jäänyt Grand prix freestylessä 17. sijalle – se jos mikä lohdutti Josephinea. Hän ei ollut päässyt ilkkumaan Antoinelle mutta oli nähnyt tämän happamana illalla. Suoritus oli ollut alle Antoinen oman tason ja Cristel oli jäänyt hieman vaatimattomaksi. Josephinesta 76% tulos oli oikeutettu, vaikka hän oli todistanut itse aikoinaan miehen saamassa 82%:n tuloksia ja ratsastamassa upeita ratoja. Cristel oli jo jähmeä ja Antoine sama kusipää kuin aina, tällaisten tekijöiden kuuluikin näkyä heidän kisatuloksissaan.

Tiistai sai Josephinen toiveikkaaksi oman menestyksensä osalta. Alkuverryttelyssä Thea tuntui keskittyvän olennaiseen ja häneen. Se hyppäsi kuten kotonakin ja liikkui melko vetreästi. Kun he pääsivät radalle, se laukkasi hurjaa vauhtia into piukeana esteeltä esteelle. Ehkä he olivatkin löytäneet eilen kadonneen kipinän taas tänään. Oli varsin ärsyttävää, että Thea oli niin ailahtelevaisella tuulella juuri nyt. Oli luojan lahja, että Francis oli valmentamassa heitä viime hetkillä, sillä tämä tiesi tammansa kuin omat taskunsa. Jos joku saisi Thean ja hänet aisoihin, kuulolle ja menestymään, se olisi Francis.
Ja tiistain rata sujuikin fantastisesti. He ratsastivat sujuvan nollaradan, kuten Jamie ja Socks myös. Tämä olisi ollut juhlinnan aihe jo, elleivät Whitakerien radat olisi epäonnistuneet. Oman menestyksensä osalta Jo jaksoi kuitenkin tiistain jälkeen olla positiivinen, ja Francis ja Michel olivat erityisen tyytyväiset siihen kun nainen ei vain murjottanut huoneessaan. Myös ranskalaisten esteratsastajien menestyksestä Jo oli iloinen, vaikka se voitaisiinkin Olympialaisissa laskea jopa maanpetturuudeksi. Hän oli kuitenkin hyvä ystävä heidän kaikkien kanssa ja toivoi ehdottomasti menestystä jokaiselle esteratsastajalle ja Ranskalle maana joukkuefinaalissa seuraavana päivänä.

17.8.2016, Olympic Equestrian Centre

Keskiviikkona Thean hyvä ratsastettavuus jatkui. Josephine olisi huokaissut helpotuksesta, ellei Francis olisi ennen rataa muistuttanut, että mikä tahansa isolla areenalla saattaisi heittää nuoren tamman keskittymisen ja menon pois tasapainosta. He ravasivat isolle areenalle, ja Jo siristeli kuumasti porottavassa auringossa. Hän pyysi tamman käyntiin, nyökkäsi ja tervehti, ja pyysi tammansa sitten kootulle laukalle. Sen varusteet olivat isänmaallisesti sinipunavalkoiset ja valkeanhopeiset karvat nupitettu Michelin toimesta kauniisiin pieniin sykeröihin. Päätä koristi musta korvahuppu, jonka alla pitkät korvat kuuntelivat hörössä areenaa ja lempeät silmät katselivat pilkehtien monimutkaista rataa. Se oli valmis lähtemään isolle radalle ja lähti ensimmäiselle esteelle hyvässä tahdissa, kuulolla ja eteenpäinpyrkivänä.
Ensimmäinen este meni, puhtaasti. Jo piti Francisin sanat mielessään, eikä antanut tamman levitä käsiinsä. Vauhti seuraavalle esteelle oli hallittu ja tamma liikkui kaarteessa siististi. Kolmas este, tiukka kaarre, trippeli. Thea liikkui upeasti ja hyppäsi tarkasti. Sen aikaisemmasta hätäisyydestä ei ollut merkkiäkään ja Josephine saattoi keskittyä pieniin yksityiskohtiin ja keskittyä hetkeen sen sijaan, että olisi hermoillut aikaisempien päivien häsläyksiä. Mustavalkoinen, iso muurisarja ja ruskea este ennen sitä olivat tuoneet ikäviä virhepisteitä muutamalle aikaisemmalle ratsastajalle. Ne näyttivät hurjilta mutta Thea tai Josephine eivät epäröineet. Tamma hyppäsi rohkeasti ja vahvasti, ja muurit jäivät koskettomina kaksikon taakse. Thea liikkui läpi vaativan radan varmasti ja kaarsi kahdeksannelle esteelle, isolle okserille. Tamma kiihdytti kaarteeseen ja Josephine hellitti hieman, etteivät he jäisi ajasta taaksepäin. Edessä oli petollinen pastellikolmoissarja, jota Jo oli pitänyt ratakävelyn aikana heidän kompastuskivenään. Thea ei kuitenkaan ottanut puomeja mukaansa, kolauttaen keskimmäistä vain kevyesti, ja kiihdyttäen sarjan jälkeen niin, että Josephine sai voimalla ottaa sitä kiinni ennen toiseksi viimeistä estettä. Thea oli erilainen kuin Rousseau, eikä ottanut nokkiinsa, vaikka Jo välillä ratsastikin sitä voimalla. Sen sijaan, että se olisi lähtenyt nokittelemaan hänelle pidätteistä, tamma kuunteli ja otti hieman taaksepäin, löytäen siten paremman paikan esteelle. Viimeinen este tuli heidän eteensä ja Jo pidätti lisää - kuuma ilmasto ei vähentänyt tamman menohaluja, mutta Josephine halusi viimeistellä heidän ratansa kunnialla.
Toinen nolla putkeen olisi aivan fantastinen käänne huonolle alulle! Viimeinen este tuli, ja Thea hyppäsi sen ketterästi. Josephine katsoi samantien taululle ja näki aikavirheen. Hän kiroili mielessään – hän oli sittenkin aloittanut radan liian rauhallisessa temmossa. Hänen olisi pitänyt antaa tamman mennä, eikä huolehtia liikaa, tamma oli ollut tänään niin vedossa. Yksi aikavirhe oli kuitenkin erinomainen suoritus ottaen huomioon miten jotkut ratsukot olivat ottaneet monta puomia mukaansa kiperällä radalla. Josephine taputti Theaa kaulalle, antaen sen ohjien hieman valua ja laukan pidentyä. Areenan rajalla hän laski sen raviin ja siitä käyntiin. Michel näytti tyytyväiseltä, kun asteli tamman vierelle antamaan sille namin ja taputuksia. Thea oli aivan kuolassa mutta näytti tyytyväiseltä hänkin.
”Bravo, tuolta sen kuuluukin näyttää”, Francis sanoi liittyen kolmikon seuraan. Kommentti sai Jon hymyilemään hieman. Oli selvää, että päälle sekunnin yliaika ei hevosenomistajaa painanut.

19.8.2016, Olympic Equestrian Centre, finaalipäivän A-kierros

He lähestyivät estettä. Yksilöfinaalin rata oli alkanut siedettävästi mutta ottanut alamäen kun takajalat olivat iskeneet kolmoissarjan ensimmäiseltä esteeltä puomin alas. Oli pieni ihme, että he olivat hypänneet sarjan loput esteet puhtaasti. Thean laukka tikitti pitkin isoa areenaa, eivätkä hypyt olleet niin harkittuja kuin Jo kaipasi. Jo tiesi, että viimeisiltä kolmelta esteeltä lähtisi lisää puomeja mukaan, sillä niin jännittyneeltä ja hätäiseltä Thea tuntui. Ratsastaja istui selässä tyynenä mutta tummat kulmakarvat olivat kurtussa ja Francis näki aitiosta, että Jolla oli vaikeaa. Hän tunnisti kuinka nainen oli turhautunut hevoseen, joka ei esiintynyt edukseen vaikeassa tilanteessa ja vaativalla isolla radalla. Valmentaja tiesi, että joko kaikki menisi kohta pieleen tai sitten Josephine taistelisi tiensä läpi niinkuin vime radoillakin.
Josephine taisteli, mutta se ei riittänyt tänään. Aikaisemmin hermostunut tamma oli palautunut hänen otteeseensa viimeistään verryttelyissä – nyt niin ei ollut käynyt. Josephine yritti venyttää ja sovittaa tamman askeleet kaarella ennen kymmenettä estettä. Yritys ei ollut riittävä. Nuori tamma oli omassa päässään ja sekosi jaloissaan esteen edessä, nousten takajaloilleen viime hetken kiellon jälkeen, tehden puomien kaatumisen kolinasta hätääntyneenä täyden täysikäännöksen ja heittäen tasapainonsa menettäneen Josephinen selästään kumoutuneiden lankkujen ja puomien sekaan. Katsomo kohahti. Monta päivää hevosensa kasassa pidettyään, Josephine oli epäonnistunut viimeisellä mahdollisella hetkellä. Jäljellä oli ollut viimeinen suora. Pääsy seuraavalle kierrokselle oli ollut niin lähellä. Josephine nousi esteen edestä sekunnin siinä maattuaan ja katsoi ympärilleen sanattomana. Kielto oli tullut yllätyksenä. Thea kielsi hyvin harvoin – niin naurettava vaihtoehto kuin se olisi ollutkin, oli Josephine ennemmin olettanut, että se ottaisi riskin ja hyppäisi esteen huonolla askeleella. Tamma oli toki ollut vaativa nyt Riossa, mutta Josephine oli kuvitellut heidän selviävän radasta ja uudesta, stressaavasta ympäristöstä. Jo oli pudonnut hevosen selästä viimeksi kolme vuotta sitten. Hän ei ikinä epäonnistunut tällä tavalla, ikinä. Ei hänen tasoisensa ratsastajan kuulunut mokailla miten sattui. Hän tunsi katsomon, juontajien, vanhempiensa, Francisin ja tuhansien ja tuhansien katsojien säälivät katseet lähtiessään kävelemään vaatteitaan pudistellen hevosen perään. Se oli ravannut hetken ja pysähtynyt sitten kenttätyöläisen eteen. Sen korvat pyörivät ja silmistä näki sen olevan hädissään, mutta se pysyi kuitenkin paikallaan kunnes Jo tuli sen luo ja nappasi äkkipikaisesti avustajalta tamman ohjat. He molemmat kävelivät kaikilla jaloillaan ja olivat selvinneet dramaattisesta kiellosta säikähdyksellä, mutta sillä ei ollut juuri nyt mitään merkitystä Josephinelle. Hän oli nolannut itsensä, maansa, pilannut menestysputkensa ja tippunut hevosensa selästä olympialaisissa kuin alkeisratsastaja. Kuka tällä tasolla ei saanut hevostaan kuulolle ja avuille?
Nainen käveli rivakasti ja mustanpuhuvana pois kentältä. Thea seurasi häntä perässä, jo rauhoittuneempana. Michel otti sen hoidettavakseen samantien kun he astuivat kentältä ulos ja mies katsoi huolestuneena ensin hevosta ja sitten ratsastajaa. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään ja hyvä niin. Josephine ei olisi saanut vastattua mitään, sillä oli pidätellyt kyyneleitä siihen asti, että pääsisi pois kameroista, ja tirautti nyt muutaman turhautuneen ja pidätellyn kyyneleen, jotka pyyhki samantien pois. Miksi näin oli tapahtunut hänelle? Hänelle, jolla oli ollut niin paljon näytettävää ja todistettavaa. Jos Thea olisi selvinnyt paineista ja stressistä he olisivat voineet sijoittua helposti. Se oli upea hevonen sille tuulelle päästessään. Nyt se oli vain räjähtänyt käsiin. Hänen olisi kuulunut tehdä maansa ylpeäksi, eikä saada näin kaikki kyseenalaistamaan hänen taitojaan. Live-lähetys näkyi vaikka kuinka monessa maassa - ihmiset jossakin Zimbabwessa asti näkisivät miten surkea ratsastaja hän oli heti kun hevonen esitti hieman vaikeampaa. Francis saapui heidän seuraansa ensin ja nappasi hiljaisen Jon kainaloonsa, ja hetken päästä Meilin ja Lincoln Derbyshire seurasivat perässä. Thea tarkastettiin ja todettiin olevan kunnossa. Mitä tuli Josephineen, hän ei antanut muille pienintäkään huolen aihetta, pyyhkien kyyneleensä äkkiä pois ja ollen valittamatta muutamasta jomotuksesta, mitä nyt oli tietenkin ottanut osumaa puomeista. Kyllä hän muutamasta mustelmasta selviäisi, julkinen nolaus oli aivan toinen asia.

Hetkeä myöhemmin

”Josephine Derbyshire. Kaaduit hevosesi Promethean selästä äskeisellä radalla. Miltä nyt tuntuu?” vaaleahiuksinen haastattelija kysyi Josephinelta rata-alueen ulkopuolella, missä Michel riisui hikistä Theaa ja muut kävelyttivät kisahevosia. Miltä nyt tuntuu? Jo vihasi tuota kysymystä ja kirosi idioottia haastattelijaa mielessään.
”Huonolta”, hän aloitti eikä puhunut niin kireästi ja vihaisesti kuin päänsä sisässä. ”Kielto oli yllätys, johon en osannut valmistautua.”
”Mikä sinusta tilanteessa meni vikaan?”
”Thea on vaikea ja hermostunut hevonen. Rion stressaava ympäristö ja kiireisyys eivät ole tehneet sille hyvää ja sillä on ollut vaikeuksia jo aikaisemmilla radoilla. Tämä finaali oli vain kaiken huippu”, hän selitti tyhjä ilme kasvoillaan ja merkkikypärä kainalossaan. Hän halusi pois, ei tehnyt mieli analysoida hänen ja Thean virheitä kameran ja urpon blondin edessä.
”Mhmm”, haastattelija vastasi. ”Olympialaisenne Riossa lähtivät hyvin käyntiin. Ensimmäinen rata 4 virhepistettä, kaksi seuraavaa nollalla”, hän johdatteli.
”Kyllä”, Jo vastasi. ”Thea hyppäsi alkuviikosta paremmin. Hermostuminen kasaantui viikon aikana ja purkautui tänään, valitettavasti. Olemme molemmat kunnossa – uskon, että kaikki tasaantuu kunhan pääsemme takaisin kotiin Englantiin.”
”Aivan. Josephine Derbyshire, kiitos.”
”Kiitos”, hän sanoi ilmeettömänä, nyökkäsi ja lähti paikalta.
Michel hoiti Theaa ja käveli Josephinen perässä takaisin Ison-Britannian talleille. Oli kuuma ja Josephine oli tyytyväinen ettei joutunut enää hypyttämään Theaa, niin huonosti kuin heidän Rion reissunsa olikin päättynyt ja kuinka kovasti Josephine halusi ottaa uusiksi äskeisen radan. Oli hyvä tietää, että edes Jamie ja Socks olivat päässeet finaalikierrokselle ja edustamaan heidän maataan - niin paljon kuin Jota nyt harmitti ja ärsytti, hän syvällä sisimmässään toivoi edes jonkun asteista menestystä kotimaalleen ja tallitutulleen.
Josephine oli hiljainen ja viikkasi kisatakkinsa Thean karsinan edessä laukkuun juoden sitten vettä. Michel ei yrittänyt avata keskustelua ja Josephine oli siitä tyytyväinen. Kaikki olivat tässä vaiheessa väsyneitä, Josephinekin halusi jo vain takaisin Englantiin. Oli kumma ajatus, että hän kaipasi Englantia, sen sateita ja viileää kesää. Hänen oli ollut tarkoitus viihtyä Riossa ja ottaa rennosti, mitä nyt hieman kilpailla siinä sivussa. Kaiken piti mennä hyvin, ratojen sujua ja Thean ja hänen yhteistyönsä tuntua niin saumattomalta kuin juuri ennen lähtöä. Miten kaikki saattoikaan kääntyä päälaelleen nuoren ja verrattain kokemattoman hevosen kanssa. Vastahan sillä oli ratsastettu huipulla vain 2 vuotta. Jotkut täällä olivat kisanneet vuosia ja vuosia, puhumattakaan ratsastajista, jotka olivat olleet huipulla kymmeniä vuosia. Josephinekin oli lapsen kengissä heihin verrattuna, vaikkei myöntänyt sitä kenellekään ja myöntäisi viimeisenä itselleen.

"Aiotko katsoa Jamien radan? Tai Kevinin tai Philippen?" Michel uteli sitten taputtaessaan Thean pestyä tummaa kaulaa kevyesti.
"En tiedä", Josephine vastasi kun hänen ajatuksensa katkesivat groomin varovaiseen kysymykseen. "Pitäähän minun. Eihän minulla ole enää muutakaan tekemistä." Ehkä hänen vanhat ystävänsä edes arvostaisivat hänen kannustustaan.
"Uskotko heidän mahdollisuuksiinsa?" Michel uteli yrittäen saada ystäväänsä ulos sulkeutuneesta kuorestaan, jossa oli oleillut tippumisen jälkeen. Hän ei ollut vieläkään saanut varmistusta Josephinen kunnosta, eikä naisesta ottanut selvää ilman, että tämä sanoi ääneen ei tai kyllä. Tämä käveli, eikä mikään näyttänyt vääntyneen väärään suuntaan. Ei Josephine tosin koskaan valittanut kovaan ääneen, jos tähän sattui ja harvoin hänelle myöskään sattui mitään. Ei kai ollut ihmekään, että tämä oli erityisen pettynyt, yllättynyt ja sulkeutunut nyt.
"Uskon", hän uskalsi sanoa Michelille. Kuuma ilma, kuluneen viikon suoritukset ja erityisesti tänään jo yksi suoritettu rata verottaisivat itse kutakin, joten kaikilla hänen tutuillaan olisi mahdollisuudet yllättää vielä B-kierroksella. Tietenkin Josephine toivoi erityisesti ystävilleen hyvää menestystä, oli hänen olonsa nyt kuinka surkea.

20.8.2016, Olympiakylä

Eilinen oli ollut kamalan ihana päivä. Miten sellaista päivää edes kuvaili, jona itse epäonnistui täysin ja nolasi itsensä kirjaimellisesti kaikkien edessä, mutta jona toinen tiimistäsi voitti kultaa ensimmäisissä olympialaisissaan? Surkeasta olostaan huolimatta Josephine oli viettänyt iltaa ja onnitellut Jamieta. Onnittelut eivät olleet ehkä tulleet helpolla mutta hän ei ollut aivan niin kylmä ja sydämetön kuitenkaan. Jamie oli ansainnut menestyksensä, siinä missä hän ei ollut ansainnut näitä selkäkipujaan. Tai krapulaansa. Kuka sai krapulan muutamasta shamppanjalasista?

Josephine katsoi hotellihuoneensa peilistä selkäänsä. Hän ei näyttänyt pahoinpidellyltä, mikä oli varsin hyvä, mutta vasemman puolen alaselkää ja käsivartta koristi silti mustelmat, joita hän ei olisi siinä halunnut nähdä. Onneksi pitkähihaiset vaatteet ja särkylääkkeet oli keksitty ja onneksi he lähtivät täältä pian pois. Jäljellä oli enää kaiken naurettavan mediahäslingin lisäksi pakkaaminen, päivän rennot treenit ja kotiinpaluu. Hän halusi vain kotiin, jos Englantia nyt jo saattoi siksi taas kutsua. Onneksi media keskittyi Jamien onnistumiseen varmasti mieluummin kuin hänen epäonnistumiseensa.

22.8.2016, Englanti, Slaley, Rosings Park

Josephine oli takaisin sateisessa, surkeassa Englannissaan. Tuttujen, harmaiden maisemien näkeminen ei ollut tainnut olla koskaan näin ihanaa. Ainut vain, ettei hän antanut elämänsä hymyillä. Miten hän saattoi kun jokainen hänen ympärillään tuntui katsovan häntä vähintäänkin säälivästi. Jopa Michel antoi hänelle sen katseen. Ei hän halunnut ihmisten säälivän häntä. Hän halusi päästä koko nolauksesta ohi. Jatkaa vain elämäänsä… mutta ei.

Jamie oli saanut upean vastaanoton ja saanut huomiota ja haastatteluja ja haleja ja jipii, mitalin ja pokalin ja kaikkea oi, niin upeaa. Josephine taas kulki pitkin Rosings Parkin käytävää ja mulkoili toinen toistaan ärsyttävämpiä kanssaeläjiään murhaavasti. Oli sanomattakin selvää, ettei hän ollut palannut hyvällä tuulella takaisin Englantiin niin paljon kuin hän olikin mieluummin Englannissa kuin Brasiliassa. Hän keskittyi joka päivä ratsastamaan hevosensa täydellisesti. Hän pukeutui tasan juuri niin hyvin kuin saattoi eikä poikennut minuutintarkoista rutiineistaan. Hän ei hymyillyt tai nauranut edes Rosen ja Maryn seurassa jos joku oli näkemässä. Eikä hänellä ollut oikeasti aikaakaan nähdä varsaa ja emää. Hän kiersi kisoissa, valmennuksissa ja valmensikin. Oli pieni ihme, että hänen annettiin vielä valmentautua tai valmentaa. Luulisi, että olympiatason häpeäpilkku jätettäisiin listoilta pois.
Hän hukuttautui töihinsä ja hevosiinsa. Seuraaviin olympialaisiin olisi neljä vuotta, hän korjaisi virheensä Tokiossa. Seuraavan neljän vuoden aikana hänellä olisi paljon todistettavaa ja sitä varten hän tekisi töitä enemmän kuin koskaan. Ei hänen elämäänsä saattanut mahtua nyt muuta kuin hevosia jos siihen oli joskus edes muuta mahtunutkaan.