Kuka voisi kellot seisauttaa

[Vapaa peli, tulkaa joku ulkoilmaan erehtyneen Rachaelin ja kahden kahelin koiran seuraksi. Kukaan niistä kolmesta ei pure.]

Aurinkoinen, lämmin päivä oli houkutellut yhden jos toisenkin ulos harmaista kivitaloistaan, sen Rachael oli saanut todeta heti ensimmäisen sadan metrin aikana, kun oli törmännyt tutulla kotikadulla ja sen läheisyydessä kymmeniin naapureihin, joiden kanssa harvoin tuli vaihdettua muutamaa sanaa enempää. Hyvä sää oli selkeästi hellentänyt myös kielenkantoja, kun yksi jos toinenkin oli pysähtynyt rapsuttelemaan hänen koiriaan ja vaihtamaan kuulumisia hyväntuuliseen sävyyn. Hän ei ollut pannut sitä pahakseen, erityisesti kun sekä Mike että Harley olivat rakastaneet huomiossa paistattelemista ja helliä silityksiä. Oli kuitenkin helpottavaa selvitä Hexhamin kaupungin kaduilta Fairwood Parkin moitteettomasti hoidetuille viheralueille, joilla hän saattoi laskea koiransa huoletta irti. Mike kantoi tennispalloa suussaan tuoden sitä vähän väliä hänelle heitettäväksi ja Harley puolestaan kulki kuono maassa hajujälkien perässä. Kolmijalkainen berninpaimenkoira loikki vaivattomasti mutkittelevia jälkiä seuraten, pysähtyen aina silloin tällöin jonkun ikivanhan lehtipuun rungon juureen. Nähtävästi Harley jahtasi oravien hajuja, sillä mikäpä muukaan puihin olisi kiivennyt. Sulavalinjainen lurcher kantoi pallon jälleen naisen jalkoihin, ja hymyillen Rachael kumartui nostamaan sen. Olisi pitänyt ottaa heittovarsi mukaan. Hän viskasi tennispallon kaikella voimallaan eteenpäin. Sinibrindle vinttikoiraristeytys säntäsi pallon perään vauhdikkaasti, hyppäsi korkealle napatakseen pallon ilmasta kiinni ja kaatui komeasti laskeutuessaan ties millaisella solmulla. Rachael huokaisi katsoessaan, kuinka koira kieri kahdesti ympäri maassa, sai jalat alleen ja ponnisti pystyyn itseään tyytyväisesti ravistellen. Mike ei vähästä säikähtänyt. Seuraavassa hetkessä vinttikoira oli jälleen ponnistanut täyteen vauhtiin palauttaakseen pallon hänelle.

Tällaisina päivinä hän ei voinut kuin olla onnellinen koiristaan. Harley harmaantui päivä päivältä, mutta vanha berni oli niin täynnä elämää tuuhean turkkinsa alla, ettei hän ollut uskoa koiran ikää. Yksisilmäinen Mike puolestaan oli yhtä urpo kuin nuorempanakin, mutta ei hän odottanut vinttikoiralta suurta älyllistä panosta. Kunhan koira pysyi hengissä, hän oli tyytyväinen. Toisaalta kun otti huomioon, miten Mike kääntyi katsomaan joessa uivia lintuja ja törmäsi päin puunrunkoa, oli hengissä säilyminen varsin kova tavoite koiralle. Rachael hymyili lämpimästi kulkiessaan hiekkaista puistonpolkua kiireettä eteenpäin. Kaunis, aurinkoinen kesäpäivä oli ehdottomasti vietettävä puistossa. Hän heitti pallon uudestaan vinttikoiraristeytykselle, joka säntäsi sen perään jalat solmussa, ja piti sivusilmällä merkillä, mitä Harley kulloinkin puuhaili. Eivät koirat karkuun lähtisi, siihen hän osasi jo luottaa kaikkien näiden vuosien jälkeen, eivätkä edes kokeneet suurta tarvetta käydä tervehtimässä vieraita, mutta parempi silti pysyä kartalla eläimistä. Olivathan ne hänen vastuullaan. Hän hymyili frisbeetä heitteleville lapsille jatkaessaan kiireetöntä matkaansa puiston halki. Kun yksi puisista penkeistä vapautui, ei hän epäröinyt kiihdyttäessään askeliaan. Nainen istahti alas katsellen koiriaan, jotka innostuivat leikkimään hippaa keskenään. Raskasrakenteinen, paksuturkkinen Harley jäi auttamatta toiseksi, kun Mike kiihdytteli pallo suussa minne sattuu ja kääntyi terävästi vauhdistaan huolimatta, mutta vanhempi, kolmijalkainen koira ei tuntunut laittavan moista pahakseen.

Sirius oli tyytynyt nakkelemaan frisbeetä koulusta pari päivää sitten hankkimansa kaverinsa kanssa tapattaen samalla aikaansa sekä tutustuakseen paikallisiin ihmisiin, koska Sirius halusi ainakin tähän asti uskoa veljensä Rigelin sanoja siitä, että kaikki ihmiset eivät olisi yhtä pahoja kuin pojan oma äiti, johon liittyvät muistikuvat olivat usein piinanneet poikaa tuon yöunissa herättäen riiviön usein omaan kiljuntaansa, josta Sirius ei luonnollisestikaan nauttinut.
Toinen Siriusta piinaava aihe oli peseytyminen, koska ollessaan neljän seinän sisällä vankina, poika oli joutunut tottumaan siihen painajaiseen, että aina kun joku ei pitänyt hänen lemustaan, Sirius joutui tekemään tuttavuutta sanojen kipu ja pelko kanssa. Näiden epämiellyttävien tapahtumien johdosta Sirius oli usein opetellut välttelemään vihollisiaan, jos joku mainitsikin ohimennen sanan peseytyminen, koska tämä sana oli Siriukselle sama asia kuin kirkkoon kuuluvalle helvetti, pahimmalla ja kivuliaammalla mahdollisella tavallaan.
Keskittyessään puistossa oleviin muihin kaduntallaajiin, Sirius ei kiinnittänyt huomiotaan ystäväänsä tai tuon frisbeehen, kunnes melko mojova muksahdus herätti pojan ajatukset todellisuuteen kiekon kopsahdettua poikaa oikein sopivasti päähän silloin, kun Sirius oli sitä vähiten odottanut. Voi miten loistava sattuma tämä olikaan parantamaan tätä päivää, mikä Siriuksella meni muutenkin niin loistavan hyvin, koska ensiksikin poika oli saanut tänään kuulla kunniansa koulussa laitettuaan puolivahingossa inhoamansa opettajan tuolille nastan jonka seurauksena pojan tärykalvo oli tinnittänyt ainakin vartin ajan opettajan reaktion vuoksi. Sen nastan ei ollut tarkoitus päätyä toisen takapuoleen vaan opettajan pöydälle, koska Sirius oli ajatellut sen olevan parempi paikka lattian sijaan.
Tyydyttyään nakkaamaan frisbeen takaisin, Sirius sai huomata pian kaverinsa yrittäneen toista ylipitkää heittoa, joka oli tällä kertaa päätynyt melko lähellä olevan puiston penkin luokse, jossa istui joku nainen jonka ympärillä pörräsi kaksi koiraa. Ehkä Sirius voisi käydä vain hakemassa ystävänsä kiekon ja jatkaa nakkeluaan kiinnittämättä sen suuremmin huomiota penkillä istujaan. Tosin siinä tapauksessa Sirius joutuisi ehkä esittämään pahoittelevaa, jos kiekko olisi osunut penkillä olijaa päähän.

Rachael sujautti kätensä tummanvihreän hupparin taskuun ja nojasi vasten puista penkinselkämystä tyytyväinen hymynhäive huulillaan. Koirien vauhdikasta hippaleikkiä oli ilo seurata aurinkolasien suojista, eikä muissakaan puistoon eksyneissä ulkoilijoissa ollut mitään vikaa. Kukaan ei välittänyt hänen koiristaan, eivätkä koirat puolestaan tunkeneet tervehtimään muita - tai edes lähteneet ohijuoksevan lenkkeilijän ja tuon koirakaverin mukaan. Rachael naurahti pehmeästi Miken tuodessa jälleen kuolaisen tennispallon hänen luokseen. Vai pitäisi koiralle heittää palloa, vaikka juuri äsken koirakaksikko oli juoksuttanut toinen toistaan. Nainen heitti pallon niin kauas vehreällä avomaalla kuin vain jaksoi, ja katsoi hetken perään säntäävän vinttikoiraristeytyksen perään. Harley pyöri penkin lähistöllä kolmella jalalla hypähdellen ja läähätti kenties kuumuuttaan paksun, mustan turkkinsa alla. Nainen pudisti pienesti päätään ja käänsi huomionsa ympäristöönsä. Hän seurasi aina mielellään muiden ihmisten elämää ja viihdytti usein itseään luomalla tarinoita ohikulkijoille.

Moiset ajatukset tosin katkesivat Harleyn yllättävään loikkaan penkin vierellä. Vauhdikas liikahdus sai naisen kääntymään terävästi berninpaimenkoiran puoleen, joka heilutti häntäänsä ja näytti varsin ylpeältä itseensä ilmasta kopattu frisbee suussa.
"Harley!" Rachael kutsui naurua äänessään. "Mistä sinä sen löysit?" Hän kysyi ojentaen kättään kolmijalkaista koiraa kohden. Vastaus koiralle esitettyyn kysymykseen ei - yllättävää kyllä - tullut koiralta. Nainen poimi kiekon koiransa suusta ja hymyili lähestyvälle pojalle nostaen vapaalla kädellään aurinkolasit pois silmiltään. Veljen vaimo jaksoi aina muistuttaa, miten hän näytti heti paljon lähestyttävämmältä, kun ei piiloutunut tummalinssisten Raybanien taakse.
"Tämä taitaa olla sinun?" Rachael lausahti kysyvästi ja ojensi frisbeetä poikaa kohden. Harley istahti alas kuin odottaen, että uusi hauska lelu heitettäisiin koiralle uudemman kerran. Ehei, ei tänään.