Rakkaus sut sokeaksi saa

[Avoin peli, tervetuloa!]

Kaviot tömähtelivät tasaisessa ravissa maneesin hiekkaan. Darjeeling Limited heitteli päätään muutaman kerran ilmaistakseen intoaan ja vauhtihalujaan. Se sai juoksutusliina päässä olevan Klausin hymähtämään. Tamma todella oli niin tulisieluinen, kuin hän muistikin. Tuon askel oli korkea ja näyttävä, eikä ollut epäilystäkään hevosen omanarvontunnosta. Se käyttäytyi niin diivan elkein, että miestä nauratti. Hän oli aistinut jo tallissa Dalista kumpuavan energian ja oli suosiolla ottanut sen ensin liinaan. Maneesin seinät paukkuivat tuulesta, ja mitä herkempi hevonen säikkyisi, se tuntui saavan Dalia vaan rentoutumaan. Hän otti lyhyet laukat molempiin suuntiin liinassa, ja kun tamman askel ei enää ollut niin epätasainen ja intoa täynnä, hän pyysi sitä hidastamaan. Klaus taputti hyvän työn tehnyttä hevosta kaulalle ja talutti sen maneesin reunalle, minne oli jättänyt toistaiseksi sen koulusatulan.

Ruunikonkimo seisoi hievahtamatta, kun Klaus kiipesi kokoonsa nähden hyvin ketterästi sen selkään. Hän keräsi ohjia ja pyysi hevosta siirtymään reippaassa käynnissä uralle. Aiempi into tuntui muuttuneen jopa laiskuudeksi, kun hevonen oli saanut ratsastajan selkäänsä. Klaus pyöritteli päätään, miten monimutkaisia eläimiä ne osasivatkaan olla. Muutama kannuksen kopautus kylkiin ja raipalla muistuttelu saivat kuitenkin Daliin liikettä ja se tajusi varmasti jo ensimetreiltä, ettei saisi tahtoaan läpi sillä kertaa.

Klaus istui tottuneesti tamman selässä ja tunnusteli sen liikkeitä jo käynnissä. Hän pyysi pienin painoavuin voltteja, loivia väistöjä ja pysähdyksiä. Dali alkoi keskittyä pian ja toimi juuri niin hyvin, kuin Klaus muistikin. Jokin oli saanut hänet kiintymään koulutammaan. Se oli vaarallista, eihän se ollut hänen eikä hän tiennyt, milloin heidän tiensä eroaisivat. Sillä hetkellä hän kuitenkin keskittyi vain tuntemaan hevosen allaan ja ratsastamaan sitä niin, että molemmat nauttisivat harjoittelusta. Dali nosti pieneistä avuista tahdikkaan ravin ja pärskähti muutaman kerran. Klaus kevensi helposti istuttavassa ravissa ja taivutteli hevosta pääty-ympyröin sekä erikokoisin voltein ja kahdeksikoin. Hän otti muutaman kierroksen harjoituslaukassa herätelläkseen Dalin vaativampiin liikkeisiin. Tamma tuntui jälleen energiseltä, herkältä ja kuuliaiselta. Se käänteli korviaan ratsastajaansa kohti ja odotti seuraavaa tehtävää terveellä innolla.

Voi ei. Effie oli pyörähtää samantien ympäri, kun tajusi maneesissa jo olevan ratsastajan olevan Klaus Bogaert: valmentaja, joka oli todistanut Effien epäonnistumista ja kokenut hänet niin huonoksi, ettei hän sopinut miehen valmennukseen. Paulus kuitenkin päätti naisen puolesta harppomalla silmiään pyöritellen maneesin estevarastolle hakemaan muutamia puomeja Funksin lisäharjoituksiin. He olivat kiertäneet jo pääkentän ja pienemmän kakkoskentänkin niiden ollessa varattuja, ja mies sai tarpeekseen. Jättimäiseen maneesiin mahtuisi kyllä kaksi hevosta yhtä aikaa. Sekä hän, Effie että Funks olivat kaiken lisäksi litimärkiä, sillä ulkona puskeva myrskytuuli ja mustat pilvet olivat kaataneet maastolenkillä useamman kerran kaatosadekuuron heidän niskaansa, eikä Pauluksen kärsivällisyys kestänyt enempää empimistä. Effie ei ollut koskaan pyytänyt hänen apuaan eikä hän ollut sitä tarjonnut, mutta heidän välillään vallitsi sanaton yhteisymmärrys. Effie oli ottanut tavaksi ratsastaa Funksia vielä maastolenkin jälkeen, ja Paulus tuli auttamaan puomien kanssa.

Oli vaatinut kaiken Effien tahdonvoiman niellä ylpeytensä ja pyytää Jamieta auttamaan Funksin kanssa. Hän oli seilannut masennuksen ja raivokkaan taistelutahdon väliä, sillä hän oli jättänyt kaiken hevosten takia, vaikkakin sitten minimipalkalla ja nollastatuksella, eikä voinut vain hyväksyä, ettei hänestä ollut tähän. Euphemia Hepburn ei epäonnistunut. Ikinä.
Jamie, jolle raisua, hallitsematonta energiaa ja järkyttävän suuria pukkihyppyjä pursuava Funks oli unelmien hevonen, oli nauttinut orilla ratsastamisesta eikä ollut ollut oikein ymmärtää, miksi sen vauhti esteradalla oli huono asia; he olivat kuitenkin päätyneet harjoittamaan sitä puomien kanssa. Lennettyään melkein turvalleen sotkeuduttuaan niihin, Funks oli alkanut tarkkailla jalkojaan ja askeleitaan, ja vaikka se määräsi edelleen itse tekemisistään, ainakin sen meno oli hyvinä päivinä suorastaan hallittua. Sen vähittäinen edistyminen herätti Effiessä toivoa.

Effie talutti jopa raisun nummilaukan jälkeen energisen orin peremmälle maneesiin, seisautti kaartoon ja sujautti jalkansa värikkääseen alumiinijalustimeen, ennen kuin hevonen ehti karata luvatta liikkeelle. Hän heilautti itsensä selkään, kun Paulus oli asettanut viisi täysiverisen pitkään askeleeseen sopivaa ravipuomia loivaan puolikaareen maneesin etupäätyyn, selvästi uran sisäpuolelle. Mies vaihtoi katseita Effien kanssa ja lähti vaihtamaan kuivaa vaatetta päälleen; hän palaisi myöhemmin takaisin auttamaan puomien kanssa.
Kookas täysiverinen suuntasi pääty-ympyrälle maneesin etupäätyyn Effien keräillessä ohjia ja hakiessa siihen tuntumaa. Jalopiirteinen pää nyökkäili tohkeissaan nykien ohjaa naisen kädestä ja kun kahden raviympyrän jälkeen ori sai puomit eteensä, se näytti vapisevan hädintuskin pidätetystä innosta. Suipot korvat nousivat terhakasti pystyyn ja terävät korskahdukset tuntuivat kaikuvan maneesin korkeista seinistä, kun hevonen ylitti puomit jalkojaan ehkä liioitellun korkealle nostellen. Sen askel oli niin voimakas, että nostatti maneesin pohjasta hiekkapilviä, mutta se ylitti viisi puomia tasaisin, hallituin askelin ja sai Effien taputtamaan sitä hiljaa kaulalle.
"Yritämme pysyä poissa tieltänne", hän ilmoitti asiallisesti hänen vastuullaan olevaa Dalia unenomaisen vaivattomasti ratsastavalle Bogaertille, vaikka ei kehdannut katsoa miehen suuntaan.

Klaus ratsasti ravia tempoa vaihdellen. Dali teki pitkällä sivulla lähes täydellisen avotaivutuksen yrittäen vain hetkeksi puskea vasten asetusta. Miehen ajatukset harhailivat, ja se valitettavasti alkoi näkyä myös hevosen työskentelyssä. Hänen apunsa olivat luvattoman epätarkkoja, ja koska hän ei ollut kokonaan mukana ratsastuksessa, hevonen peilasi siihen täysin. Tuo luisti tehtävistä minkä ehti, eikä Klaus tajunnut edes korjata. Kaikki näytti varmasti hevosista tietämättömän silmään hyvältä, mutta vajaaksi jäänyt yksinkertainen pysähdys-peruutus-harjoituskin ontui pahasti.

Klaus oli kyllä huomannut maneesiin tulleen Effien ja Funksin, minkä vuoksi ajatukset olivatkin päässeet karkuun. Hän ei malttanut olla miettimättä, oliko tuo nähnyt lööpit hänestä ja Evelynistä. Vaikka asialla ei hänelle niin ollut merkitystä, tallilla voisi joutua kiusallisiin tilanteisiin ja joutua kohtaamaan kysymyksiä ja katseita. Ei hän ollut ihan odottanut, että hänen ja naisen jaettu yö päätyisi kaikkien huulille. Oliko hän edes valmis siihen?

Funks näytti hyvältä. Tietysti se oli yhtä energinen kuin ennenkin, mutta meni paljon sulavammin ja rauhallisemmin. Se ylitti puomit puhtaasti ja nuoren orin innolla. Sen jalkojen nostelu sai Klausin huvittumaan. Olihan ori nyt upea näky, vaan keikisteli Dalin tavoin esiintyessään ehkä maneesissa kanssaan olevalle tammalle.
"Me voimme hyvin ottaa toisen päädyn", Klaus vastasi ystävälliseen sävyyn. Tytön sinnikkyys oli selvästi tehny hyvää ratsulle.
"Funks näyttää hyvältä."

Dali heilautti päätään hermostuneesti ja hypähteli askellajissa, jonka olisi pitänyt olla upeasti pyörivää laukkaa. Klaus piti tasapainonsa vain siksi, että oli päättänyt nyt keskittyä. Hän kannusti hevosen askelta matkaavoittavammaksi ja sai sen pyörittämään koottua, selkeästi kuitenkin etenevää laukkaa. Hän istui syvälle satulaan ja valmisteli hevosen laukkapiruettiä varten. Vasta, kun Klaus oli täysin tyytyväinen kimon koottuun askeleeseen, hän kehtasi pyytää tuolta puolipiruettia. Se onnistui keskittymisen vuoksi odotettua paremmin ja laukan jatkuttua eteenpäin, sai Dali kiitokseksi kevyen myötäyksen ohjasta ja taputuksen kaulalle.

Effien silmissä ruunikonkimo puoliverinen liikkui upeasti, sillä hän oli nähnyt sen ratsastettuna vain hevosen omistajan toimesta eikä ratsukon työskentely yltänyt aivan tähän. Ne harvat huolimattomuudet, joita hän silloin tällöin pohti nähneensä, hän oletti olevan seurausta vain siitä, ettei Dali suinkaan vaikuttanut helpolta hevoselta. Hänellä oli monet hampaanjäljet siitä todisteena. Hänellä ei ollut aavistustakaan miehen myllertävistä ajatuksista tai saati sitten näiden lähteestä, sillä hän ei ollut koskaan koskenut tabloideihin tai perehtynyt julkisuusjuoruihin, saati amerikkalaisiin sellaisiin. Hän oli oppinut lukemaan vain kahta arvostetuimpaa sanomalehteä politiikan ja talouden tähden.
Kun Klaus kehui Funksia enemmän tai vähemmän tosissaan, Effie tajusi unohtuneensa tuijottamaan ihastuttavan ratsukon työskentelyä ja punehtui poskistaan. Hän käänsi katseensa nopeasti takaisin hevosen korvien väliin ja siirsi sen käyntiin kuuliaisuutta vaativia siirtymisiä varten. Funks heitteli päätään pidätettä vastaan taistellen, mutta muutaman jääräpäisen raviaskeleen kuluttua alistui hiljentämään.
"Darjeeling liikkuu upeasti", hän totesi hetken kuluttua ajatellessaan, että olisi kohteliasta vastata kehuun.

Funks pysähtyi uran sisäpuolelle kuolainta järsien ja päätään heitellen. Effie ehti melkein taputtaa sitä kehuna, kun hevosen takaosa siirtyi vinoon ja se pyrki eteenpäin. Hän tukahdutti huokauksen. Työtä piisasi. Kun hän ylitti puomeja ympyrällä toisesta suunnasta, hevonen sähköistyi uudelleen. Se oli oppinut yhdistämään puomit esteisiin ja sai aina aivan erityistä energiaa liikkeisiinsä pyrkiessään niille. Ori harppoi puomien yli päätään painaen ja nyökytellen kuin ilmaistaakseen ratsastajalleen, että osasi kyllä ja oli valmis tositoimiin. Effie ei aivan uskonut samaan, vaan houkutteli hevosta volteille ja jatkuviin siirtymisiin. Hän halusi tuntea olevansa kykenevä hallitsemaan hevosen.

Klaus hymähti Effien kehuille. Dali kulki ajoittain ihan mukavasti, vaan hän soimasi itseään siitä, ettei keskittynyt täysillä suoritukseen. Klaus tiesi miten suuri vaikutus mielentilalla oli ratsuun. Dali tuntui aistivan hänen kaikki ajatuksensa ja jos ne poikkesivat sillä hetkellä tehtävästä, se reagoi välittömästi luistamalla. Sulkutaivutus laukassa tuntui olevan täysi mahdottomuus, ellei Klaus pitänyt mielensä kirkkaasti vain siinä: antaakseen selkeät avut ja istuakseen oikein. Mies huokaisi ja siirsi hevosen hillittyyn käyntiin jotta saisi itsensä kasaan. Sinä päivänä ratsastus tuntui hankalalle. Ulkopuolella sadekuuro hakkasi kattoa ja seiniä. Maneesin valot tekivät siellä työskentelystä helppoa, eikä ulkona pimentynyt myrskysää tuntunut missään.

Klaus tarkkaili toista ratsukkoa. Työskentely näytti vaivattomammalta kuin estevalmennuksessa. Hänen oli myönnettävä, sen hetkinen suoritus oli kaukana siitä kaoottisesta radasta, jonka ratsastajaa tottelematon hevonen oli itsepäisesti yksinään tehnyt. Kehitys näkyi ja Klaus tiesi, että näkisi kaksikolta vielä joku päivä ehjän ja hallitun esteradan.
"Sehän toimii todella hyvin tänään", hän heitti vilpittömän kehun maneesin puolesta välistä. Mies oli todella ylpeä tytöstä ja tuon taidoista hallita iso, vallaton ori. Kaikilla ei olisi ollut kanttia ratsastaa päivä toisensa jälkeen sellaista hevosta, joka tuntui vain pitävän ratsastajaa pilkkanaan.
"Milloin tulette taas estevalmennukseeni?" Klaus kysyi kuin olisi itsestään selvää, ettei tuo voisi olla tulematta. Effie ja Funks olisivat ansainneet hänestä yksityisvalmennusta.

[ Hehei, tungen Kaylan mukaan, se kun on nyt angstannut omissa oloissaan ihan tarpeeksi :> ]

Kayla oli varoittanut maneesissa olevia ratsukoita saapumisestaan ennen kuin Pacon selästä käsin avasi pariovet ja ohjasi innosta tanssahtelevan hevosensa sisään. Mustanruunikko ori ahmi edessään avautuvaa näkymää korvat hörössä, sieraimet väristen ja silmät lautasen kokoisina. Hevosia. Kavereita. Tarpeeksi syytä käyttäytyä kuin varsa kevätlaitumilla. Paco päästi ilmoille orimaisen hörinän, joka yltyi kimeäksi hirnahdukseksi ja pään viskomiseksi. Hymähtäen Kayla muistutti hevosta olemassaolostaan kääntämällä sen näppärästi yhdellä kädellä ohjaten ympäri, jotta saisi huolehdittua oven kiinni perässään. Ensimmäiset puoli tuntia ulkokentällä olivat olleet yhtä sähellystä. Ajoittain ori oli kulkenut nätisti ja oikein päin ja malttanut kuunnella, mutta jostain syystä tuuli sai tänään sen mielikuvituksen äärimmäisen vilkkaaksi. Joka ikinen ohi kulkeva hevonen, koira, kissa tai ihminen oli tänään ollut sen mielestä suurta jännitysnäytelmää. Maneesin paukkuvat seinätkin olisivat pienempi paha, ja siksi Kayla oli ajatellut viettää loppuajan sisätiloissa. Harmi vain, että hän ei ollut ainoa. No, eiköhän tänne mahtuisi.
"Hei", nainen tervehti ystävälliseen sävyyn kahta ratsastajaa. "Tultiin vaan tekemään lopputreenit tänne, sanokaa jos ollaan tiellä", hän täsmensi saapumisensa syytä tietämättä oikeastaan miksi teki niin.
Ehkä vaatimaton kohteliaisuus oli vain iskostunut hänen tajuntaansa niin, että se tuli esiin automaattisesti hiemankin vieraskoreutta tarvitsevissa tilanteissa. Tokihan hän tiesi Effien ja Klausin, mutta ei hän vain ollut viime aikoina halunnut kaveerata kenenkään kanssa. Naisen kaikki panostus oli mennyt oman pään kasassa pitämiseen.

Kayla otti ohjat molempiin käsiinsä ja hipaisi Pacon kylkiä pohkeillaan saaden orin oitis reippaaseen käyntiin uran sisäpuolelle. Nainen vaati tuolta heti huomiota tekemällä muutamia puolipidätteitä ja kokoamalla pohkeella orin takajalat kunnolla käyttöön. Valmiiksi lämmitelty hevonen oli onneksi jo purkanut pahimmat energiansa kentällä loikkimiseen ja tyhjänpäiväiseen tuulessa pörhistelyyn, joten toivon mukaan se kykenisi jo nyt hillitsemään itsensä paremmin.

Effie jäätyi Bogaertin kysyessä hänen tulostaan estevalmennukseen. Hän oli vannonut itselleen, varsin lapsellisesti, ettei enää ikinä menisi nöyryyttämään itseään miehen valmennuksiin. Saatuaan ajatella asiaa, hän oli järkeillyt asian itselleen niin, että ajattelisi sitä uudelleen, kun kokisi olevansa kykenevä vaadittuihin suorituksiin. Hän oli tuntenut olevansa palapelillä harjoitellut lapsi leikkaussalissa ja romuttanut itseluottamuksensa perusteellisesti.
"Arvostin suuresti mahdollisuutta osallistua valmennukseenne", Effie vastasi diplomaattisesti, "olen kuitenkin käyttänyt kuukauden valmennukset." Hän ei tiennyt, olisiko hänestä kieltäytymään suoraan valmennustarjouksesta, mutta hän ei halunnut tehdä sitä itselleen uudelleen. Hän ei ollut tarpeeksi taitava, eikä totta puhuakseen tiennyt, olisiko koskaan. Hän ei halunnut epäonnistua.

Funksin kanssa se tosin oli haastavaa. Ori otti energisiä sivuaskelia Bean vastuulla olevan Pacon ja sen omistajan liittyessä heidän seuraansa.
"Hei", Effie vastasi kohteliaasti, adoptoiden tehokkaimman asiakaspalvelijan sävynsä, kuten teki puhuessaan hevosenomistajille, tallin asiakkaille. Funks liikkui edelleen sivuttain, mutta ulkopohje meni vihdoin perille sen ymmärtäessä pääsevänsä ravaamaan puomien yli. Sen into niitä kohtaan alkoi tosin laantua, kun esteitä ei kuulunut. Effie ratsasti sitä raviympyrällä pitäen silmällä kahta muuta ratsukkoa. Ehkä hän jättäisi esteet toiseen päivään, sillä ei halunnut orin pukittavan häntä jälleen selästään ja rientävän sotkemaan muiden ratsastajien kuvioita.

Effien vastaus ei saanut Klausia hämmentymään.
"Ensi kuussa sitten", hän vastasi kannustusta äänessään. Hän toivoi Effien ottavan osaa valmennuksiin, sillä halusi seurata tuon kehitystä aitiopaikalta. Jotakin perin viehättävää oli siinä, kun hevonen ja ratsastaja saivat kasvaa yhdessä ja tulla yhdessä paremmiksi. Ratsastus oli joukkuelaji, se vaati sekä hevoselta että ratsastajalta luottoa toiseen sekä yhteispeliä. Funks ja Effie tarvitsivat vain rohkaisua.

Miehen katse kääntyi maneesin ovelle hänen kuullessaan jonkun tulevan. Dali käveli rauhallisesti mutta nosti päätään ja rikkoi muotonsa, kun seurasi korvat hörössä uuden hevosystävän saapumista. Klaus leikitteli kuolaimella ja ratsasti hevosta istunnalla eteenpäin, jotta sai tuon astumaan kunnolla alleen ja keräämään taas itseään. Hän tunnisti Kaylan ja tuon upean Driftwood Pacificin ja nyökkäsi tervehdykseksi kun kulki reippaasti liikkuvalla tammalla noiden ohitse. Hän nosti laukan ja saatuaan hevosen haluamaansa muotoon, hän käänsi sen istunnallaan lävistäjälle ja pyysi laukanvaihtoja joka toisella askeleella. Kun heistä kumpikin keskittyi, meno alkoi jo näyttää todella hyvältä.
"Miltä se tuntuu tänään?" Klaus kysyi laukatessaan ohi Pacon ja Kaylan. Hän näki, että hevonen liikkui irtonaisin, kevein liikkein ja oli ainakin sillä hetkellä kuulolla. Hän oli ymmärtänyt, että herkkä estepainotteinen kilparatsu oli ajoittain melko vaativakin. Kayla kuitenkin tuntui osaavan käsitellä oriaan.

Antaessaan Pacon hetken kävellä Kayla ehti silmäillä Effien ja Funksin sekä Klausin ja Dalin työskentelyä. Oli outoa olla yhtäkkiä näinkin suuren joukon keskellä, kun nainen oli paluunsa jälkeen yrittänyt vältellä ylimääräisiä silmäpareja harjoitellessaan Pacon kanssa. Naurettavaa, mutta totta.
"Kiitos kysymästä. Aika paljon ylimääräistä energiaa tuntuu olevan. Se keksi tänään pelkäävänsä tuulta", Kayla vastasi Klausin tiedusteluun ja katsahti mieheen ja tuon ratsastamaan hannovertammaan näyttäen vahingossa hieman epäröivältä.
"Miten teillä täällä on sujunut?" hän kysyi osoittaen kysymyksensä sekä Effielle että Klausille. Kayla tunsi olevansa jollain tapaa velvollinen kyselemään kuulumisia jokaiselta vastaantulijalta, sillä pelkäsi olleensa turhan kylmää seuraa viime viikkojen aikana.
Klausilla ja Dalilla ainakin näytti menevän hyvin, eikä Kayla olisi viitsinyt myöntää, että hän sen sijaan oli äsken vielä tehnyt kaikkensa, jotta sai pidettyä Pacon raiteillaan edes viisi metriä kerrallaan ja että ori oli juuri hetki sitten esitellyt uutta keksimäänsä askellajia, jossa se hyödynsi tehokkaasti sekä laukkaa, ravia että satunnaisia korkean koulun akrobatiaa vaativia liikkeitä, jollaisia Kayla ei edes tiennyt sen osaavan.

Paco ryhtyi taas hörisemään ohi laukanneelle tammalle ja otti muutaman askeleen sivusuuntaan, mutta keskeytti pullistelunsa, kun Kayla pyysi siltä ravia. Ori pompahti suoraan lennokkaaseen raviin, joka ehkä jonkun silmin saattoi näyttää hienolta ja kuuliaiselta, mutta Kayla tunsi hevosensa vain odottavan malttamattomana lupaa siirtyä laukkaan. Se kyllä kuunteli, mutta samalla pärskähteli ja puhisi kärsimättömänä, piiskasi ilmaa kiiltävän mustalla hännällään ja otti liioitellun voimakkaita ja ilmavia askelia eteenpäin. Nainen istui tiiviisti satulaan ja lähes huomaamattomin puolipidättein yritti saada hevostaan keskittymään tähän hetkeen. Ori suostuikin rauhoittamaan menoaan, mutta ei se rento ollut edelleenkään, eikä ollut Kaylakaan. Nainen vain toivoi, ettei se näkynyt kilometrin päähän.

Kolmannen ratsukon ilmaantuminen oli Effielle helpotus, sillä huomattavasti lähempänä toisiaan tallin hierarkiassa olevat Bogaert ja Williams voisivat sosialisoida keskenään. Effie oli aina tuskallisen tietoinen alhaisesta asemastaan ja koki tuttavallisen jutustelun vaikeaksi ihmisten kanssa, jotka voisivat halutessaan järjestää hänet irtisanotuksi. Käskytettävänä, monelle näkymättömänä tallityöntekijänä ja hevosenhoitajana oleminen kävi myös hänen ylpeydelleen ja omanarvontunnolleen. Hän oli kuitenkin aivan itse sen valinnut eikä aikonut luovuttaa.
Hän vastasi Williamsin kysymykseen kohteliaalla, hymyilevällä nyökkäyksellä ja antoi sitten kaksikon keskustella keskenään. Hän tunsi tosin hymyilevänsä kuin puuhevonen pakkasessa, sillä oli jäätynyt Bogaertin kannustuksesta.

Effie teki puolipidätteitä, jotka saivat täysiverisen nakkelemaan niskojaan. Hän pidätti vaativasti siirtääkseen hevosen käyntiin ja se heitti päätään, mutta edellisen kerran verisestä suusta oppinut nainen osasi tällä kertaa väistää kohoavaa niskaa. Ori tanssahteli sivuttain 15 askelta (Effie laski ne), ennen kuin vihdoin suostui pysähtymään kokonaan ja jopa tasajaloin. Neljä jalkaa pysyivät maassa melkein sekunnin, ennen kuin nousivat jälleen kärsimättöminä.
Paulus, tällä kertaa kuivin vaattein, oli palannut auttamaan puomien kanssa ja nyökättyään töksähtävän tervehdyksen hänen poissaolonsa aikana ilmestyneelle Williamsille, siirsi puomeja Effien hiljaisesta ohjeistuksesta laukka-askeleeseen sopiviksi. Funksin valtava harppaus vaati tilaa. Kolmen käyntivoltin jälkeen Effie istui syvälle satulaan, teki puolipidätteen ja ehti tuskin hipaista pohkeillaan hevosen kylkiä, kun se ponnisti laukkaan etujalat ilmassa kuin caprioleen lähdössä.
Hän yritti uudestaan. Kuudesti. Kun ori vihdoin laukkasi turvallisen näköisellä ympyrällä, Effie antoi sen ylittää laukkapuomit.
Hän pudisti päätään, kun Paulus oli lähdössä estevarastoon hakemaan estettä. Funks ryösti edelleen pukitellen esteiden jälkeen eikä Effie kaivannut katsojia kamppailulleen, varsinkaan tämän tasoisia.

Klaus aisti varautunutta kohteliaisuutta Kaylan äänestä. Effiekin oli oudon vaisu. Kuvitteliko hän vain? Mies oli hetken aivan varma, että nuo tiesivät hänestä ja Evelynistä ja siksi karttoivat häntä. Ajatukset harhailivat ja lisätty laukka rikkoutui raviksi. Klaus hämmentyi hevosen yllättävää askellajin vaihtoa ja horjahti satulassa. Hän keräsi ohjia ja itsensä palasia. Pian ratsukko kulki taas juuri sellaisessa muodossa, kuin oli oletettua. Vielä muutama sulkutaivutus laukassa ja hän voisi jatkaa työskentelyä ravissa.

"Ihan hyvin", hän mutisi vastaukseksi Kaylalle ja keskittyi taas hevosensa korvien väliin. Eihän hän voinut sanoa, että se johui hänestä itsestään. Dali yritti parhaansa ja hän pilasi sen miettimällä jotakin niin maallista kuin juorulehtiä.
Hevonen, joka oli osoittanut ettei sietänyt ratsastajansa mielialanvaihtoja, kulki nyt hyvin koottua ravia suurilla kaarevilla urilla. Klaus valmisteli sen avotaivutukseen ja tamma tuntui liitävän koululiikkeen juuri niin kuin pitikin. Sen kaula kaula oli hionnut, mutta intoa tuntui vielä löytyvän. Itseään esitelläkseen sen raviaskeleet olivat välistä liioiteltuja ja takajalat astuivat syvälle taakse. Tamma pärskähti tyytyväisyyttään ja sai pidempää ohjaa.

Klaus ehti seurata muiden työskentelyä. Hän naamioitui kypärän lipan alle ja vältteli katsekontaktia. Oli kai luvallista seurata muita, mutta se ahdisti häntä. Paco ja Funks tuntuivat lietsovan toisiaan, ainakin molemmat olivat energisen vilkkaita ja keskittyminen vaikutti mahdolliselta vain lyhyitä pätkiä kerrallaan. Silloin, kun hevoset kulkivat ratsastajiensa alla hallitusti, ne näyttivät todella hyviltä. Funksia ja Pacoa ei kuuna päivänä voinut verrata Daliin, sillä nuo painivat aivan eri sarjassa ollessaan estepainotteisia. Klaus kaipasi saada alleen kuumuvan estetaiturin, jonka kanssa liitelisi yli esteiden kuten ennen vanhaan. Hän oli siihen saakka jänistänyt, mutta maastoesteillä onnistuneen suorituksen jälkeen hän oli kaivannut vauhtia yhä enemmän. Samaan aikaan hän muisti, että oli luvannut pitää sinä päivänä Corinnen estevalmennuksen. Hän vilkaisi maneesin kelloa ja huokaisi helpotustaan, että oli tullut ajoissa. Hän ehtisi vielä välissä kotiinkin.

Maneesissa vallitsi hivenen outo tunnelma, mutta Kayla yritti olla välittämättä siitä. Effie oli vain hymyillyt vastaukseksi ja Klausistakin hän oli saanut vain kaksi sanaa irti. No, ehkeivät nuo vain halunneet alkaa rupattelemaan sen enempää. Ei nainen viitsinyt häiritä toisten keskittymistä, kun hänellä oli työtä omankin ratsunsa kanssa. Hän ei kuitenkaan voinut olla huomaamatta kuinka Dali tiputti selvästi tarkoituksettomasti laukan raviksi ja Klausilla oli hetkellisiä vaikeuksia tasapainonsa kanssa. Kayla tunsi olonsa aiempaa epävarmemmaksi, jos se oli mahdollista. Olikohan ollut sittenkään hyvä idea tulla maneesiin? Ihan kuin hän olisi keskeyttänyt jotain, mutta ei hän keksinyt mitä se olisi voinut olla. Ei kai hän Pacon kanssa voinut edes noiden treenaamista häiritä, kun he yrittivät parhaansa mukaan valita reittinsä niin, etteivät ajautuneet törmäyskurssille kenenkään kanssa.

Kayla huomasi, että Pacon keskittyminen oli taas aivan muualla kuin ratsastajassaan, joka oli uppoutunut aloittelijamaisesti omiin ajatuksiinsa. Nainen käänsi orin ympyrälle ja yritti saada tuon kulkemaan edes jonkinlaisessa muodossa. Hän joutui lähes joka askeleella muistuttamaan hevostaan, ettei ollut tarkoitus pinkoa kaula suorana kuin raviradalla, ja lopulta Paco suostui, kyllästyneesti korskahdellen, kokoamaan itseään paremmin ja sen korvat kääntyilivät vaihteeksi myös Kaylan suuntaan kuin kuuntelun merkiksi. Nainen kehui oria hiljaa ja pienen pidätteen jälkeen liikautti sisäpohjettaan hieman eteenpäin. Päätään heittäen Paco nosti kepeän laukan. Ori olisi tahtonut rynnätä eteenpäin pää viidentenä jalkana, mutta koska ratsastaja ei antanut sen tehdä niin, herkkä hevonen päätyi jälleen puolivahingossa kokoamaan itsensä keinuhevoslaukkaan. Ikään kuin puskemalla takajalkoja paremmin alleen ja lyhentämällä kaulaansa se olisi päässyt nopeammin määränpäähänsä.

Funks oli jo käynyt melkein kahden tunnin kuntoa kohottavan, mäkilaukkoja sisältävän maastolenkin, ja silti jaksoi remuta. Kun se laukkasi puomit asiallisesti, askel tasaisen pituisena ja rytmikkäänä, Effie päätti sen saaneen tarpeeksi siltä päivältä. Hän pidätti sen ravin kautta käyntiin  ja vaihtoi jälleen suuntaa ympyrällä tehden voltteja ja pysähdyksiä. Paulus keräsi puomit takaisin petollisen suureen estevarastoon varoen ympärillä liikkuvia hevosia ja sitäkin tarkemmin näiden ratsastajien katsekontaktia. Hänessä ei ollut Effien asiakaspalvelijaa, joten hän koki paremmaksi välttää kontaktia kokonaan, jottei joutunut vaikeuksiin juron tylyyden tähden. Kun puomit olivat varastossa, Paulus nyökkäsi Effielle ja lähti tallin puolelle jatkamaan vapaaehtoisia rästitöitä. Toimettomana sisällä lojuminen oli aina ajaa hänet hulluksi, joten hän käytännössä asui tallilla.

Effie antoi orin kävellä, mutta ei antanut sille pitkiä ohjia. Hän tunsi hallitsemattoman energian väreilevän allaan kuin sytytetyn dynamiitin eikä luottanut hevoseen. Se silmäili leikkikavereita herasilmä välillä tuikahtaen ja korvat terhakasti hörössä. Niinpä tehdessään loppuveryttelyjä, Effie pyrki pitämään hevosen mahdollisimman kiireisenä. Williamsin Paco vaikutti varsin samanhenkiseltä kuin Funks, mutta ratsastaja näytti hallitsevan sen vailla vaikeuksia.
Hän tunsi Bogaertin Darjeelingilla esittelemät liikkeet vain teoriakirjoista ja kisavideoista eikä voinut olla tuijottamatta tyrmistyneen ihastuksen vallassa Dalin liikkeitä. Vaikka hän muisti kirjasta lukemansa avut avotaivutukseen, hänellä oli tunne, ettei Funksilla ollut mitään muistikuvaa niiden tarkoituksesta tai halua tai keskittymiskykyä noudattaa pyyntöä. Niinpä hän vain pidätti hevosesta pysähdyksiin ja vaati peruutuksia. Ne tosin usein päätyivät serpentiineiksi etu- ja takaosakäännöksiä. Jos hevonen pysyisi edes kerran asiallisesti pohkeiden välissä ja liikkuisi suoraan, Effie voisi lopettaa ja jättää oikeat ratsastajat treenaamaan rauhassa.

Tuuli piiskasi maneesia. Klaus siirsi Darjeeling Limitedin käyntiin ja antoi sille pidempää ohjaa. Tamma pärskähteli tyytyväisenä ja venytti kaulaansa vain siihen saakka, kunnes sattui lähemmäs maneesin toisia ratsuja. Silloin se nosti päänsä, keräsi jostakin lisäpotkua tanssahtelevaan käyntiin ja esitteli itseään selvää ylpeyttä uhkuen. Klaus pudisteli huvittuneena päätään ja pienin puolipidättein sai hevosen taas keskittymään ihan muuhun. Hän tarkkaili toisia ratsukoita ja näytti myös siltä, että Effie lopetteli Funksin kanssa. Ori olikin mennyt viimeiset laukkapuomit hyväksyttävästi.

"Kinnaird, laitatko Noxin valmiiksi?" Klaus huikkasi nähdessään Pauluksen tekevän jo lähtöä talliin. Hän olisi ihan pian verrytellyt valmennuksesta upeasti selvinneen Dalin ja aikoi ottaa heti perään toisen. Olisi vain parempi pysyä ratsailla, jotta ajatukset saisi pidettyä kurissa. Hyvin se oli siihenkin asti mennyt, hänen oli sarkastisesti ajateltava. Tamma oli lopulta kuitenkin saanut ratsastajansa järkiinsä ja he olivat suoriutuneet vaikeistakin liikkeistä. Ruunikonkimolla ratsulla oli paljon potentiaalia koulukentille, mikä sai Klausin harmittelemaan. Tuon omistajan vuoksi hevosen taidot eivät pääsisi enää oikeuksiinsa, sillä vaikka Dali toimi hyvin myös harrasteratsuna, hän pystyi hyvin näkemään sen kilpailuissa. Esiintymisintoa ei ainakaan puuttunut.
"Vai olisiko teitä kiinnostanut vielä loppukäynnit maastossa?" Mies uskaltautui kysymään Kaylalta ja Effieltä. Dali tuskin pistäisi pahakseen maisemareittiä.

Paco eteni hetken aikaa ihan järkevän näköistä laukkaa ympyrällä ja teki jopa kärsimättömästi hypähtäen laukanvaihdon, kun Kayla vaihtoi vasempaan suuntaan kiertävälle ympyrälle. Vasen kierros tuntui naisen harmiksi edelleen paljon hankalammalta, sillä hänen vasen jalkansa tuntui vetreältä kuin tukkipuu, johon oli isketty terästanko sisälle. Hänen oli vaikeaa hahmottaa, millä voimakkuudella sisäpohjetta tuli käyttää, jotta Paco ei puskisi ympyrän sisälle tai päinvastoin lähtisi liian voimakasta pohjetta karkuun. Tällainen kömpelöys oli vaivaannuttavaa, mutta ei kai kukaan heiltä odottanutkaan mitään huipputason kouluratsukon taidonnäytettä. Esteratsukoille usein sallittiin pieni hallitsemattomuus, ja sen luvan taakse oli hyvä piiloutua tarpeen tullen. Kaylan vatsalihaksiakin poltteli, kun hän yritti pitkästä aikaa istua kiinni satulassa orinsa lennokkaassa laukassa esteistunnan sijaan.

Muutaman kelvollisesti edetyn laukkakierroksen jälkeen Kayla tiivisti istuntaansa ja kiristi ohjastuntumaa hieman, mikä riitti siirtämään Pacon takaisin vauhdikkaaseen raviin. Nainen ryhtyi keventämään mahdollisimman rauhallisesti ja kutitteli orin suupieltä kevyesti ulko-ohjalla, yrittäen saada päätään mielenosoituksellisesti heittelevän orin askelluksenkin rennommaksi. Heti kun Paco hieman rauhoitti tahtiaan Kayla palkitsi tuon myötäämällä. Hän katsahti Klausiin kuultuaan tuon kysymyksen maastokäynneistä. Voisi tehdä ihan hyvää päästä vielä takaisin ulos jonkun toisen seurassa, jolloin Paco ei ehkä keskittyisi yhtä paljon ympäristönsä vahtaamiseen.
"Mikä ettei, jos olet menossa", Kayla vastasi miehelle ja vilkaisi Effieen hieman kysyvänä olettaen, että kysymys oli tarkoitettu myös tuolle.

Paulus katosi ovesta kuin ei olisi kuullut Bogaertin pyyntöä - tai käskyä, sillä heillä harvoin oli valinnanvaraa - mutta lähti suoraan ulos hakemaan helmenvalkeaa andalusialaista. Missäköhän se Bea oli, kun häntä kaivattiin. Yrmeä herrahevonen oli miehen tyttöystävän suosikki, luoja tiesi miksi, mutta Paulus harvoin koski siihen aamu- ja iltatallia lukuun ottamatta. Siellähän se, tarhansa peränurkassa punaisessa sadeloimessa. Miehen mieliala vajosi, kun hän näki muhkean, kiharaisen harjan litimärkänä kimppuna. Hän haaveili sen saksimisesta miehekkääksi pystyharjaksi.
Hän vilkaisi kolhuista rannekelloa taluttaessaan kärttyistä hevosta perässään talliin pohtien kauanko Bogaert suvaitsisi odottaa uljasta ratsuaan. Hevonen karsinaan, hölkällä varustehuoneeseen, takaisin itäkäytävälle harjapakin ja varusteiden kera; hevonen kiinni, harja viuhumaan ja viheliäimpään puuhaan. Paulus inhosi pintelien käärimistä, mutta herra kouluhevonen vaati niitä. Viisi minuuttia myöhemmin Nox seisoi karsinassaan suhteellisen märkänä, mutta täysissä kouluvarusteissa (Paulus oli jopa niin kiltti, että sovitti pintelien värin tummanpunaiseen kouluhuopaan). Ja sitten mies tuijotti vuoroin sitä ja tallikäytävää epätietoisena. Mitäs sitten? Hänen ei kai auttanut muu kuin odottaa Bogaertia.

Funks pysähtyi päätään nakellen ja korskuen, ja sen ratsastaja huokasi helpotuksesta. Effie valui juuri alas selästä, kun Bogaert ehdotti maastokävelyjä. Hän oli helpottunut siitä, että Williams lähti valmentajan seuraksi, sillä se vapautti hänet vastuusta.
"Kiitos kutsusta. Tulimme kuitenkin juuri maastosta, joten Funks on liikutettu tältä päivältä", hän vastasi tarjoten kohteliaan hymyn ja veti jalustimet ylös, kunhan oli pyyhkinyt niistä hiekan. Hänen lihaksistonsa tuntui huutavan hoosiannaa pitkästä, raskaasta ratsastuksesta, joka oli Funksilla erityisen haastavaa orin vaatiman jatkuvan valmiustilan takia.
"Toivottavasti selviätte kuivina takaisin", hän lisäsi nostaessaan ohjat kärsimättömänä steppailevan täysiverisen kaulalta, "Nox odottaa valmiina takaisintullessanne, herra Bogaert."
Effie suuntasi tallin puolelle riisumaan punaruunikon varusteita.

[Saattoi olla minun osaltani tässä, kiitos pelistä ja jatkakaa toki. :)]

Klaus nyökkäsi Kaylalle. Tuo ja Paco olivat hyvännäköinen parivaljakko ja hevosen vilkkaudesta riippumatta ratsastus näytti hallitulta. Hän hillitsi jälleen esiintyvää, tanssahtelevaa kouluratsuaan pienin pidättein, jotka löhinnä pyrkivät pitämään hevosen kuulolla. Effien kieltäytyminen ei herättänyt Klausissa epäilyjä, joskin tuon teitittely sai hänet hymähtämään. Ei hän ollut tottunut.
"No, mennään", hän sanoi toiselle mukaan suostuneelle ratsukolle.
"Kiitos, Effie", mies sanoi lämpimästi ohittaessaan tytön ja Funksin. Hän ratsasti Dalin maneesin oville ja avasi ne selästä käsin, sillä luotti alla olevaan hevoseensa. Tamma ei tuntunut pienestä välittävän ja se vain innostui päästessään kurjaan säähän. Tuuli paiskasi päin naamaa, mutta sade tuntui enää kylmänä tihkuna. Ehkä he selviäisivät.

"Milloin pääset hyppäämään sen kanssa kunnolla?" Klaus kysyi tietäen Kaylan ja Pacon kilpailutaustasta. Hän todella toivoi, että hevonen saataisiin täysin kuntoon ja se voisi jatkaa taitavan ratsastajansa kanssa vielä aktiivista esteratsun uraansa. Dali houkytti häntä kouluhevosena - se opetti hänelle paljon ja sai miehen haaveilemaan omasta kouluhevosesta. Sillä hetkellä hän ei luottanut omaan elämänhallintaansa niin paljon, että olisi ollut valmis omistamaan hevosen.

Kayla hymyili Effielle varovaisen ystävällisesti tuon toivottua, etteivät nämä ehtisi kastua kovin pahasti maastokävelynsä aikana. Niinpä. Hän hidasti Pacon käyntiin ja taputti orin kiiltävää kaulaa, kun se suostui vaihtamaan askellajia tällä kertaa ilman mielenosoituksia. Nainen antoi hevoselle hieman pidempää ohjaa, mutta säilytti kevyen tuntuman edelleen, kun hän ohjasi sen Klausin avaamista ovista takaisin ankeaan säähän. Hän kiskoi tummansinisen vettä pitävän ratsastustakkinsa vetoketjun leukaan asti kiinni ja katsoi Klausiin tarkkaavaisena, kuten tällä oli tapana aina, kun joku puhutteli häntä. Kysymys herätti naisen itsekriittisen pessimistisyyden taas henkiin. Eihän Kayla tiennyt, milloin voisi taas hypätä kunnolla tai voisiko koskaan, ainakaan tarpeeksi hyvin. Suurimman ongelman heidän hyppäämisessään taisi tällä hetkellä aiheuttaa Kayla itse pelätessään rikkovansa hienon hevosensa uudelleen. Jos hän vain olisi viimeisimmässä kilpailussaan valinnut paremman tien neljän esteen sarjalle tai edes hillinnyt Pacon vauhtia enemmän kaarteessa, olisi ori luultavasti tullut esteelle tasapainoisemmin eikä vain kompuroinut sen yli, sukeltanut hiekkaan ja mennyt seuraavasta esteestä kuperkeikalla läpi puomit ja ratsastaja lennellen. Todella typerä moka, josta nainen syyttäisi itseään varmasti lopun ikänsä. Ilman vakavaa loukkaantumista olisi tilanne kilpailuissa ehkä ollut nöyryyttävämpi kuin se nyt oli ollut. Säikähtäneenä esteradalla ohjat katkenneina nilkuttava hevonen ja maassa makaava liikkumaton ratsastaja olivat herättäneet todennäköisesti yleisössä enemmän kauhua kuin sääliä ja huvittuneisuutta.
"En osaa sanoa. Periaatteessa Paco pystyy hyppäämään jo ihan hyvin, mutta se vaatii pitkät lämmittelyt ja on vielä vähän jäykkä takaosasta", Kayla vastasi olkiaan kohauttaen yrittämättä edes salata epävarmuuttaan. "Uskoisin, että parissa kuukaudessa saadaan jo jotain edistystä aikaiseksi kun rauhassa edetään." Niin, heti kun hän saisi kadonneen itseluottamuksensa takaisin.
(Mikäli Klaus ei ehtinyt ensin) Kayla sulki maneesin oven perässään ennen kuin lähti pöhkösti hörähtelevän virkeän hevosensa kanssa viimaan kävelemään.

"Miten sinulla menee? Pidät ilmeisesti valmennuksia edelleen ja sen sellaista?" nainen kyseli.
Kaylasta tuntui kuin hän olisi ollut täysin pihalla koko yhteiskunnasta. Hän ei ollut hetkeen jaksanut seurata kovin aktiivisesti maailman tapahtumia lehdistä eikä juuri edes kysellä kuulumisia ystäviltään, puhumattakaan muista ihmisistä asiakkaita lukuun ottamatta. Toki hän suurin piirtein tiesi mitä Rosings Parkissa tapahtui, mutta lähes kaikki aika ja energia oli lähimenneisyydessä kulunut opiskeluiden viimeistelemiseen, Pacon hoidosta stressaamiseen sekä omaan kuntoutumiseen.

"Turha kiirehtiä", Klaus myötäili Kaylan sanoja ja kannusti Dalin tanssahtelevasta paikoillaan olosta käyntiin. Hän salli toisen sulkea maneesin oven ja lähti sitten tuon rinnalla kohti maastoja. Hän pysytteli tamman kanssa hyvän matkan päässä Pacosta, sillä ei tiennyt, kuinka nuo reagoisivat toisiinsa. Olisi tuhoisaa olla ratsailla, jos hevoset alkaisivat mittelöimään keskenään.
"Teillä on aikaa." Mies keskittyi herättelemään omaa ratsuaan, joka tuntui epäilevän tuulen mukana lentäviä oksia. Se siitä vielä puuttuisi, että Darjeeling säikähtäisi ja loukkaisi itsensä. Hevosen askel rentoutui pikkuhiljaa kun se tajusi, ettei tuuli tehnyt sille pahaa tai oksat hyökänneet sen kimppuun. Se alkoi kuunnella jälleen ratsastajaansa ja sai Klausin huokaamaan tyytyväisenä.

Mies nyökkäsi kysymykselle ja pyyhkäisi pisarat kasvoiltaan.
"Kyllä", hän varmisti vielä, mikäli nyökkäys jäisi huomaamatta.
"Fairchild on ollut kovin ystävällinen luottaessaan minuun", hän kertoi ylpeyttä äänessään. Oli niin omituista työskennellä jollekin ja vielä hevosten parissa, ettei hän tiennyt suhtautuisiko siihen työnä vai hauskanpitona. Hän pitäisi kuitenkin saamastaan pestistä kiinni kynsin ja hampain eikä siitä hevillä luopuisi. Ehkä juuri siksi hän otti valmennukset niin tosissaan.
"Pidän tänään hänen estevalmennuksensa", Klaus lisäsi vielä muistuttaakseen itseään. Hän pelkäsi unohtavansa asian, vaikka hänen muistinsa ei yleensä niin takkuillutkaan.
"Haluaisitko osallistua? En tarkoita tänään, mutta joku päivä."

"Totta", Kayla vastasi Klausin sanoihin siitä, että kiirehtiminen oli turhaa.
Vielä jokunen kuukausi sitten nainen oli ollut täysin toista mieltä asiasta. Hän olisi halunnut heti onnettomuuden jälkeen päästä takaisin esteradoille ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Se vain ei ollut mahdollista. Nyt Kayla oli ehtinyt miettiä tapahtunutta liikaa, ja enää hän ei ollut varma oliko hän edes valmis jatkamaan kilpailemista vielä pitkään aikaan.

Paco tuntui saavan taas lisää virtaa tuulisesta ja sateisesta säästä ja se otti muutaman laukkaa muistuttavan askeleen käyntivauhdissa yrittäen samalla oudon takaosakäännöksen varjolla kääntää takamustaan tuulta päin. Kayla hymähti hevoselleen ja turhautumisesta huolimatta yritti pitää kasvonsa peruslukemilla, kun hän vähäeleisesti käänsi Pacon oikeaan suuntaan. Ori jatkoi matkaansa maastoja kohti aktiivisessa hypähtelevässä käynnissä valmiina siirtymään raviin, mutta tyytyi hitaampaan askellajiin pienen muistuttelun jälkeen.

"Sitä onkin syytä pitää aikamoisena kunnianosoituksena", Kayla totesi hieman hymyillen kun puhe siirtyi siihen, että Fairchild luotti Klausin valmennukseen tarpeeksi antaakseen tuon tehdä sitä työkseen täällä.
Kayla oli iloinen Klausin puolesta, sillä Corinne ei hänen käsityksensä mukaan liiemmin jaellut kehuja tai tuntunut luottavan oikein keneenkään. Kayla ei läheisesti tuntenut uhkaavan hiljaiselta vaikuttavaa, hänelle melko etäisenä pysynyttä naista, mutta sellaisen kuvan hän oli tuosta saanut. Klausin kysyttyä Kaylan osallistumishalukkuudesta jonain päivänä nainen laski katseensa epäröiden käsiinsä. Entä, jos mies oli esittänyt ehdotuksensa siksi, että oli huomannut naisen ongelmat Pacon kanssa? Ties ketkä kaikki olivat jo huomanneet, ettei hän enää tuntenut oloaan varmaksi hevosen selässä, tai edes sinne kiivetessään. Kayla yritti työntää moiset ajatukset syrjään ja nosti katseensa. Ainahan hän oli käynyt valmennuksissa, joten mistä tällainen vainoharhaisuus oikein kumpusi?
"Se voisi tehdä ihan hyvää joku kerta. Paco vain on aikamoinen koheltaja, kun ei ole päässyt liikkumaan tarpeeksi ja minä hädin tuskin tiedän enää miten satulassa istutaan. En tiedä, riittääkö sinulla hermot meidän kanssa", hän vastasi sitten tarkoituksella ontuvan vitsin kera.

Klaus ratsasti allaan kulkevaa ruunikonkimoa tammaa eteenpäin, kun se tuntui taas hetken katselevan takaa tulevien äänten suuntaan. Tai sitten se halusi takaisin tallille, missä kaverit huutelivat toisilleen sillon tällöin. Oli mitä oli, Klaus ei antanut sen luistaa vaan tekisi maastolenkin loppuun. Olihan hevosellekin parasta hetki kävellä ennen talliin paluuta.

Hän huomasi Kaylan epäröivän, kun hän ehdotti valmennusta. Hän oli tehny sen puhdasta hyvyyttään, sillä jonkun ohjauksessa ratsastaminen piristi kummasti sekä hevosta että ratsastajaa. Kaavoihinsa kangistuminen harjoittelussa oli pahinta, mitä joskus kilpakentille halajava ratsukko saattoo itselleen tehdä.
"Valmentaisin teitä mielelläni, sinä osaat ottaa ohjeet vastaan ja tunnet Pacon hyvin", hän kehaisi ja toivoi, että Kaylasta tuntui samalta. Esteillä loukkaantunut hevonen näytti jo terveeltä, ja vaikka ei suurta rasitusta vielä kestäisikään, hän olisi valmis viemään ratsukkoa eteenpäin. Monipuoliset harjoitteet ovat parasta treeniä.
"Ole yhteydessä, jos sinua kiinnostaa. Sovitaan vaan aika."

Kayla huokaisi hiljaa, mutta hymyili kuitenkin Klausille ja nyökkäsi. Hän oli melko varma, että saisi enemmän irti tuon pitämästä valmennuksesta kuin stressaamalla omissa oloissaan hevosensa pilalle. Paco olisi jo halunnut päästä kunnolla takaisin esteille, kun taas naisesta oli tullut kamalan neuroottinen ratsastuksensa suhteen. Ulkopuolisen näkemykset ja ohjeet auttaisivat taatusti enemmän kuin Kaylan loputtomat itsesyytökset. Jos he eivät Pacon kanssa pian pääsisi taas vauhtiin, saattaisi koko esteratsastuksesta kadota hohto. Hän tarvitsisi jonkun toden teolla potkimaan heitä eteenpäin, mutta ei osannut myöntää sitä ääneen.

"Uskon, että voisimme saada siitä paljonkin apua. Miten sinulle sopii?" Kayla kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen myöntymisen merkiksi ja kutitteli toisella pohkeellaan Pacon kylkeä estääkseen orin aikeet, kun se yritti muka huomaamattomasti lähestyä Dalia korvat vuoroin niskaan kiinni painuneina ja vuoroin uteliaasti hörössä.

"Vaikka jo ensi viikolla", Klaus vastasi ja alkoi jo odottaa valmennusta. Hän oli aivan liian innoissaan työstään, mutta ehkä se laantuisi ajan kanssa. Hevoset olivat upeita eläimiä eikä työpäivä niiden kanssa ollut koskaan tylsä tai samanlainen.
"Onko sinulla ideoita, mitä tarvitsisitte harjoitusta?" Klaus kysyi vaikka osaisi kyllä suunnitella valmennuksen ilmankin esitietoja. Olisi kuitenkin mukavaa kuulla, oliko ratsukolla erityistoiveita. Ehkä nuo haluaisivat harjoitella rataa ja hankalia lähestymisiä sarjoineen tai sitten parantaa yhteistyönsä sulavuutta tai erikoisesteiden kohtaamista.

"Se olisi mukavaa", Kayla sanoi tällä kertaa aidosti toiveikkaana.
Hassua, että hän ei ollut vielä ehtinyt edes ajatella jatkavansa valmentautumista, vaikka tiesi sen olevan avain Pacon ja hänen kunnolliseen toipumiseen. Heidän harjoittelunsa oli tähän asti ollut suurimmaksi osaksi pelkkää jumppailua ja varovaista kokeilua, kestikö hevonen hyppäämistä ratsastaja selässä. Kyllä se kesti. Ammattinsa takia Kayla oli silti pelannut varman päälle ja aloittanut hyppyharjoittelun vähitellen irtohypyttämisellä monta viikkoa sen jälkeen, kun kuntoutus oli tehonnut ja ori oli kokonaan lakannut ontumasta. Hän oli kiivennyt itse selkään vasta pari viikkoa sitten.

"En oikein osaa sanoa. Olisi vain hyvä päästä hyppäämään jonkinlaista rataa ja saada näkökulmaa siihen että mikä meillä on pielessä. Tuntuma ratsastukseen on vähän kadoksissa tämän rikkinäisen jalkani ja tauon takia. Enkä oikein ole uskaltanut toipumisen jälkeen päästää Pacoa paljon metriä korkeammille esteille tai hankalille radoille, vaikka se onkin jo lähes kunnossa ja haluaisi kovasti hypätä", Kayla selitti harvinaisen avoimesti, kieputtaen puolimietteliäänä Pacon pitkäksi päässeen mustan harjan jouhia toisen etusormensa ympärille. Tietenkään nainen ei täysin avannut ajatuksiaan ja pelkojaan Klausille, sillä tuo olisi varmaankin lähettänyt hänet seuraavaksi psykologille.
"Oliko tarpeeksi epäselvä kertomus? Olen varma, että keksit meille jotain", hän lisäsi loihtien huulilleen jostain syystä hieman pahoittelevan hymyn.

Klaus nyökkäsi ymmmärryksen merkiksi. Hän tiesi mitä oli pitää taukoa ratsastuksesta loukkaantumisen tähden. Kyse oli niin hevosen kuin ratsastajan kuntouttamisesta, ja oli Kaylalle varmasti henkisestikin suuri kynnys alkaa hypätä taas kunnolla. Varmasti mennyt kaihersi mielessä, vaan ei siitä pääsisi yli jos ei jatkaisi elämää.

"Emmeköhän keksi jotain. Sopiiko keskiviikko vai pääsetkö vasta viikonloppuna?"
Hän oli ottanut tavakseen valmentaa avointa ryhmää, eli kaikkia halukkaita tiistaisin. Ryhmään hän otti korkeintaan neljä ratsukkoa, mutta Kaylan kanssa hän suositteli kaikessa hiljaisuudessa yksityisvalmennusta. Silloin hänen koko huomionsa olisi kuntoutuvassa ratsukossa ja hän pääsisi käsiksi kaikkiin epäkohtiin, tuntui hyvältä päästä auttamaan.

"Nox varmasti odottaa minua jo", Klaus sanoi heidän kulkiessa takaisin päin. Tallin tarhat siinsivät kaukana edessä ja puiden takaa saattoi erottaa maneesin katon.
"Esiinnymme tallin avointen ovien päivässä. Joko sinut on kutsuttu?"