Ystävät ovat yliarvostettuja

[Minta ja Lassie tänne!]

Kesäkuun puoliväli, Fairway cottage

Tänään oli joko ilon tai surun päivä, riippuen siitä minkälainen persoona korvaisi tuon sotaveteraani Sawyerin hänen kämppiksenään. Suuria uskoja tai ilonjuhlia Abigail ei pitänyt etukäteen, sillä uusi kämppis oli joko ilopilleri nuori tyttö, yrmy jätkä tai mikä pahinta, joku paljon vanhempi. Hän tuskin sietäisi tätä uutta ihmistä, ihan sama kuka sieltä tähän mökkiin astelisi sisään kimpsuineen ja kampsuineen. Niin paljon kuin eno oli toitottanut hänelle uusien ystävien tärkeydestä ja positiivisesta vaikutuksesta, olin niiden hankkiminen oikeasti ollut turhauttavaa ja ärsyttävää puuhaa. Minkä hän sille teki, että kaikki täällä olivat tylsiä ja ainoa asia mikä heitä yhdisti olivat hevoset. Ei se hänelle riittänyt, ei hän jaksanut puhua hevosista, niiden varusteista, kenkien koista, paskan lappaamisesta ja turhamaisista hevosenomistajista kokoajan. Juoruja hän toki kuuli mutta ei niitäkään jaksanut eteenpäin levittää, kun kukaan ei häneltä niitä kysynyt.

Abigail istui, tai ennemminkin lojui Fairwayn mökin hänen jäljiltään sottaisen ruokapöydän ääressä. Hän keikutteli puutuolia melkein kaatumispisteeseen ja piti toista jalkaansa pöydän reunalla. Sawyer oli jo lähtenyt, joten hän saattoi elää herroiksi tämän aikaa kun oli aivan yksin. Yksin oleminen oli ollut yllättävän vaikeaa tässä ihmeellisessä työntekijöiden mökkikylässä. Kokoajan jollain oli sanottavaa tai huomautettavaa, vaikka hän yritti pysytellä omissa oloissaan. Sillä tavoin Sawyer oli ollut hyvä kämppis, hän ei puhunut liikaa. Lodgessa mukamas kaikki coolit työntekijät hengasivat yhdessä mutta Abbie eksyi sinne harvoin. Telkkari oli houkutteleva laite, ja sohva, mutta hän ei osannut tunkea puolituntemattomien ihmisten seuraan. Olkoon siellä asuva Lucy sitten hänet perehdyttänyt ja leikkinyt hänen ystäväänsä.

Reidellään Abigail piti paksua kirjaa, jonka oli käynyt anastamassa kartanon kirjastosta. Valitseminen oli ollut pirun hankalaa mutta lopulta irkku oli löytänyt luettavakseen jonkun jännittävän ikivanhan romaanin. Kirjasto oli täynnä kaikkea mielenkiintoista. Hän syventyi kirjoihin juuri tällaisina iltoina, milloin hänellä ei ollut mitään tekemistä. Ja sellaisia olivat 90% hänen illoistaan. Se oli puuduttava totuus. Olisi edes voinut mennä tupakalle ulkopuolelle mutta ei. Tai ottaa yhden kaljan, mutta ei.

Hiukset olivat tavanomaisen sekaiset työvuorosta. Ne olivat auttamattomassa sotkussa niskasta ja nyitty tiukasti korvien taa pois tieltä. Korvia koristivat kolmet mustat pienet korvakorut ja vihreät silmät keskittyivät kirjaan. Uusi asukki saisi saapua ihan rauhassa, hän voisi leikkiä sosiaalista sekunnin ja palata kirjansa pariin sitten takaisin. Päällään tuolilla keikkuvalla nuorella naisella oli mustat paksut legginsit ja harmaaksi vuosien varrella kulahtanut pieni t-paita, jonka kantit pään- ja hihansuissa olivat keltaiset. Likaiset työvaatteet hän oli sentäs viitsinyt vaihtaa pois päältä. Tulisi jo se kämppis niin saataisiin sekin tältä päivältä hoidettua pois.

//Here we come!!//

Lassie

Lassie katsoi karsinassa olevaa täysiveristään arvioiden. Matkustaminen Ettan kanssa oli ollut jälleen melkoinen show, ja tyttö oli aivan puhki jouduttuaan tappelemaan kookkaan ruunan kanssa. Nyt se vaikutti melko rauhalliselta, mutta vilkuili siti korvat hörössä ympärilleen ajoittain. Uusi paikka sen teki, Rosings Parkin talli oli hillittömän kokoinen ja sieltä löytyi hevosia jos jonkinmoiseen lähtöön. Etta ei ollut tottunut näin suureen talliin ja hevosmäärään, vaikkei voi kyllä sanoa, että Lassie itsekkään olisi. Yhden sekunnin murto-osan hän mietti, oliko ollut hyvä idea tulla töihin tämän kokoiseen talliin, mutta epäilyt haihtuivat hetkessä, kyllä hän pärjäisi.

Ettan kääntyessä juoma-automaatilleen Lassie havahtui mietteistään. Hän oikaisi mustan löysän neuleensa helman nostaen samalla vaalean sinisiä farkkujaan ennen kuin loi viimeisen silmäyksensä täysiveriseen silmälasiensa läpi. Nyt piti vain luottaa siihen, että kuuma ruuna sopeutuisi nopeasti, eikä pitäisi hereillä koko kylää hirnunnallaan. Tyttö koppasi olalleen reppunsa ennen kuin lähti marssimaan kohti tallinovea ja isänsä autoa, joka odotti pihalla. Enää hänen tavaransa, ja sitten Lassien isä olisi vapaa lähtemään.

Varovasti Lassie koputti ovea, jonka takana oletti olevan hänelle varatun huoneen lisäksi myös tytön kämppiksen huone ja jonkinlainen pieni oleskeluhuone tai muu selainen. Koputus oli lähinnä muodollinen ilmoitus siitä,että hei, nyt minä tulen, eihän sitä tiennyt millainen kaveri hänen kanssaan saman katonalusen jakoi.
"Hei?" Lassie sanoi ja astui kahden suuren matkalaukkunsa ja reppunsa kanssa huoneeseen. Katse osui heti tuolilla keikkuvaan lyhyt hiuksiseen tyttöön.
"Olen Lassie, Erickson, oletan, että sinä olet kämppikseni?"

Kun mökin etuoveen kävi koputus, Abbie kääntyi katsomaan muttei vaivautunut siirtymään siistimmin istumaan siitä missä oli. Parempihan tuon oli nähdä hänet sellaisena kuin hän oikeasti oli eikä minään laitettuna siistimpänä versiona hänestä. Ei sellaista ollut olemassakaan. Hän pukeutuisi kynähameeseen tai napitettavaan paitaan Halloweenina ja hänen asulleen naurettaisiin. Korkokengätkin, aivan sama minkälaiset, olivat harvinaista herkkua puhumattakaan väripilkuista hänen vaatekaapissaan. Keltaiset kantit tässä paidassa olivat yksi harvoista väreistä mustan ja harmaan lisäksi hänen vaatteissaan ja oli pieni ihme, että paita oli tänäänkään päätynyt hänen päälleen.

Abigail ei viitsiytynyt vastaamaan koputukseen mitenkään, kai tuo nyt osasi sisään tulla. Täällä ei ollut sen suurempia sääntöjä ja harvemmin hänkään alasti kulki läpi pienen asunnon. Ei Fairwayssa ikinä ollut mitään ihmeellistä nähtävää, elleivät satunnaiset ötökät ja pölypallerot viihdyttäneet. Sisään vain ja elämään kuin omassa kodissaan.
Sisään astui rillipäinen tyttö. Kasseja ei ollut turhan monia ja toinen näytti vaatimattomalta muutenkin. Ulkonäkö saattoi kuitenkin huijata. Ensivaikutelmalta Abigail kuitenkin jaksoi uskoa, että tästä tulisi jotain. Tämä Lassieksi itsensä esitellyt varmasti pysyisi omalla puolellaan asuntoa ja he voisivat vältellä toisiaan parhaansa mukaan.

"Hei", Abbie vastasi ilman sen suurempia tervetulotoivotuksia tai ystävällisiä hymyjä.
"Kyllä olen, Abigail Murphy", hän kertoi nimensä vahvalla irkkuaksentillaan ja laski kätensä kirjansa päälle. Paljoa sitä nyt enää lukemaan. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun hänen lukemisensa keskeytettiin.

Lassie katsoi Abigailiksi esittäytynyttä tyttöä, tai naista, kumpaa tässä nyt kuuluikaan käyttää, hymyillen ujosti ja pienesti, ja nyökkäsi. Tummahiuksisen saapuminen oli selkeästi keskeyttänyt tuon selkeällä irkkuaksentilla puhuvan lyhythiuksisen lukemisen, josta rillipää oli tietenkin pahoillaan. Sen enempää hän ei kuitenkaan vaivautunut pyytelemään anteeksi tai muuta. Hän oletti, että Abigailille oli kuitenkin ilmoitettu etukäteen Lassien saapumisesta, joten toinen oli varmasti ollut yhteisessä tilassa lukemassa tiedostaen pian saapuvan häiriön. Ainakin näin Lassie oletti, totuuttahahn hän ei voinut tietää.

Hiljaisuus kaksikon välillä tuntui venyvän vähitellen, joka tuntui inasen kiusalliselta. Alku-ujostelun vuoksi nutturapäinen ei ollut hirveän puhelias, joten oli hankala keksiä mitään sanomista.
"Minkälainen tyyppi täällä asui ennen minua?" Lassie kakaisi suustaan viimein. Täytyihän hänen nyt jotain saada sanottua, ei tästä mitään tulisi jos hän vain kököttäisi oven suussa hiljaa. Kysymyksen varjolla tyttö sai myös itselleen syyn jatkaa majoittumista. Hän kiskaisi molemmat matkalaukut asunnon puolelle ja sulki oven. Kumartuessaan avaamaan valkoisia, nuhjuisia matalavartisia conversejaan, hän loi nopean ja arvioivan silmäyksen Abigailiin. Lyhyet hiukset näyttivät sotkuisilta ja kummissakin korvissa oli kolme korvakorua. Nuori nainen näytti olevan hirveän erilainen ainakin tyyliltään verrattuna Lassieen itseensä. Tosin, ei se vielä tarkoittanut, ettei hänen kanssaan toimeen voinut tulla. AInakin täll hetkellä Lassiella oli vahva luotto siihen että tästä tulisi jotain.

Abigail antoi hiljaisuuden venyä. Hän puhuisi sitten kun on pakko, sillä paljoa muuta sanottavaa Lassielle hänellä ei ollut, kuin että "tuossa on huoneesi, tuossa on vessa". Hän avasi kirjansa uudestaan eikä jaksanut välittää ovella seisovasta uudesta kämppiksestä, vaikka vilkaisikin tuohon hetken päästä uudestaan.

Kovin pitkälle avatulla sivulla Abbie ei päässyt, kun uusi tuttavuus uskalsi puhua. Oli jo aikakin. Hän jätti puhumatta, sillä ei jaksanut tai keksinyt sanottavaa. Ujostelu oli ihan turhaa.
"Sellanen sotaveteraani", Abigail vastasi laiskasti ja mietti mitä ihmettä osaisi siitä sanoa. "Sillä oli apukoira. Eikä se puhunut paljoa", hän lisäsi. Nyt se muutti kai Lassien tieltä toiseen mökkiin. Valitettavasti hän näkisi vielä Sawyeria töissä, sillä he jakoivat saman tallitiimin. No, tumpelo töissä tuo ei ainakaan ollut kun oli niin hullun kurillinen ja tarkka kaikesta. Hän ei olisi ikinä jaksanut elää samalla tyylillä eikä todellakaan tehnyt töitäkään yhtä hyvin. Oli hän koeajan ajan panostanut, ettei saisi potkuja mutta nyt alamäki oli jo lähtenyt. Kyllä ne vastuuhevoset asuivat ihan tarpeeksi siisteissä karsinoissa jo valmiiksi. Pari kakkakikkaretta siellä täällä, hevonenhan olisi voinut tehdä ne hänen jälkeensäkin eikä kukaan tietäisi, että hän oli siivonnut hieman laiskasti.

"Tossa on sun huone, ja kylppäri... ja mun huone", hän kiersi katsettaan ympäri huonetta ja osoitteli ovia. Kai se pakollinen kierros pitäisi tehdä, niinkuin Sawyerkin oli alunperin hänet kierrättänyt. Ja siinä tämän kopperon sisältö olikin, plus tämä keittiötila keskellä. Jos Lassie ei täällä pärjäisi, Abigail ei tietäisi mitä tehdä.
"Mun kamat jääkaapissa on merkitty tussilla", hän lisäsi ja venytteli keikkuvalla tuolilla. "Ja jos jaksat sosialisoitua ni tonne viereiseen Lodgeen voi mennä kattomaan telkkaria", Abbie selitti. Jos hän nyt sanoisi "kaiken" tarpeellisen, voisiko hän sitten olla omassa rauhassaan? Tuon enempää hän ei keksinyt neuvoiksi. "Ainii ja siel on kans pyykkitilat", mutta hittoako hän niitä käytti. Ehkä kerran kuukaudessa.

Lassie nyökkäsi Abigailin kertomisille tuon entisestä kämppiksestä. Vai että sotaveteraani, hän oli siis aika paljonkin erilainen kuin edellinen asukki. Koiraakaan hänellä ei ollut, vaikka aina aika-ajoin haaveilikin omasta koirasta, saksanpaimenkoira voisi olla hieno. Tai jokin pienempi paimen, shetlanninlammaskoira tai lyhytkarvainencollie... Sinänsähän nämä koira mietinnät olivat kohtuullisen turhia, sillä ainakaan toistaiseksi koiraa ei ollut tulossa, eikä tyttö edes tiennyt saisiko hän pitää omaksi ilokseen koiraa Rosings Parkissa. Ettassakin oli jo tarpeeksi huolehtimista, joten toista hevostakaan tuskin tulisi ainakaan hetkeen. Tai no, mistä sitä tietäisi. Moiset mietteet kuitenkin palauttivat mieleen kuvan papurikosta uudessa tallissa. Mitenköhän se pärjäsi?

Lassie havahtui mietteistään kun lyhythiuksinen kämppätoveri luetteli huoneita ja osoitteli missä oli mikäkin. Tarkkaavaisena Lassie yritti painaa mieleensä kaiken, ja aika hyvin onnistuikin. Asunto oli aika pieni, eikä siellä paljoa ollut hänen ja Abigailin huoneiden lisäksi. Silmälasisen katse siirtyi takaisin toiseen tuon kertoessa Lodgesta ja jääkaapissa vallitsevasta järjestyksestä. Hyvä tietää nämäkin, ettei menisi ja söisi Abigailin ruokia tai jotain.
"Tämä selvä, siinä taisi olla kaikki tällä erää tarpeellinen", Lassie totesi, kun ei tiennyt millä muullakaan tapaa kuitata toisen esittelykierros. Kattava se ainakin oli ollut.

"Onko sinulla muuten omaa hevosta, tai ratsastatko täällä? Vai oletko muuten vain töissä?" tummahiuksinen tulokas kysyi, yrittäen virittää hieman jotain keskustelua. Se oli hankalaa, koska Lassien aivot olivat edelleen ujostelutasolla, mutta tyttö yritti väkisin saada luotua itselleen saman rennon olemuksen kuin Abigaililla, tuloksetta.

Lassie oli tasan Sawyerin vastakohta. Abbie ei tiennyt entisestä kämppiksestään paljoa mutta oli kuullut kaikenlaista tämän menneisyydestä ja kokenut tämän stressihäiriöt, yliluonnollisen aikaiset aamuherätykset ja maastonvihreän vaatevalikoiman, joka ei päivästä toiseen paljoa muuttunut. Oli lievästi sanottu, etteivät he oikeastaan ystävystyneet. Hän sai Sawyerilta kylmää etäistä kohtelua ja hän antoi sitä takaisin samalla mitalla. Tallijengin kolmas persoona Cameron oli ihan ok, häntä Abigail jopa sieti. He olivat yhtä surkeita hevosten kanssa, vaikka Abigaililla taisikin olla ponivuosiensa takia jopa enemmän kokemusta. Eivät ne pahemmin nykypäivänä näkyneet tai antaneet mitään etua.

"Nope", hän vastasi nostamatta katsettaan kirjasta. "Hevoset jäävät töihin ja hyvä niin." Oma hevonen olisikin ollut yksi kirous. Mitä hän olisi sellaisella tehnyt. Aikaa olisi ehkä ollut mutta motivaatiota, taitoja ja halua tuplasti vähemmän jos ollenkaan. Melanie pitäköön Bellen ja Tristanin, Irlannissa niillä oli parempi. Oli se vihjannut pari kertaa, että Rosingsissa olisi hyvä pitää hevosta mutta miksi tuoda hevosiaan tänne, kun asui Kilkennyssä. Samaa kysymystä Abigail ei toistanut uudelle kaverilleen, kertokoon oma-aloitteisesti, jos se tärkeältä tuntui. Abigail ei oman hevosen viehätystä ymmärtänyt. Tai ratsastamisen. Tai paskan lappaamisen.

Mielessään Lassie ihmetteli mitä Abigail edes teki Rosings Parkin tallityöntekijänä, jos hän ei oikein pitänyt edes hevosista. Ainakaan hänellä itsellään ei olisi juurikaan motivaatiota työskennellä esimerkiksi autokorjaamolla, koska vähät välitti autoista. Ehkä Abigaililla oli kuitenkin jokin ihan pätevä syy olla töissä juuri Rosingsissa. Sitä tyttö ei kuitenkaan aikonut alkaa utelemaan, eikä mitään muutakaan sen puoleen. Se oli kuitenkin toisen oma asia, eikä hänellä ollut oikeutta puuttua moiseen.
"Oukhei, minulla on mukana oma hevonen täällä. Mutta ei siitä sen enmpää, eihän se kuitenkaan varmaan sinua kovinkaan paljoa liikuta", Lassie sanoi kohauttaen olkiaan. Mitä turhaan asiasta keskustelemaan, ei hän väkisin kuitenkaan halunnut Ettaa kenellekään esitellä, vaikkakin juttua kyllä tulisi jos häneltä täysiverisestä kysyisi.

Tummahiuksinen tulokas lähti raahaamaan kamojaan kohti huonettaan. Kahdessa matkalaukussa oli lähinnä vaatteita ja muita pakollisuuksia, vanhemmat toisivat loppuja tavaroita Lassien niin halutessa. Nyt hän oli kuitenkin ottanut vain takapenkille menevää tavaraa, sillä Ettan varusteet olivat kuitenkin ensisijaisen tärkeät. Tyttö oli halunnut, että Ettalle olisi kaikki kamat mukana, hänellä vain pakolliset.
"Millainen käytäntö täällä on muuten kenkien pitämisen ja siivoamisen suhteen?" Lassie huusi toivon mukaan edelleen keskitilassa olevalle Abigailille.

Abigail oli töissä, koska hänet oli pakotettu töihin. Ja koska hänen päänsä oli räjähtänyt ilman tekemistä. Niin laiska hän ei ollut, että olisi jaksanut maata enon sohvalla loppuelämänsä. Jossain tuli hänenkin rajansa. Rosings Park oli ollut vain sattuman kauppaa ja kaikkien osapuolien paitsi hänen mielestä tallilla työskentely oli juuri sopiva asia hänelle. Just joo.

Abigail naurahti Lassielle kepeästi - juuri niin. Ei liikuttanutkaan. Oma hevonen tai ei, ei se hänen suhtautumistaan paljoa muuttanut. Kun Lassie käveli oman huoneensa suuntaan, Abbie laski molemmat jalkansa ruokapöydän reunalle ja siirsi katseensa lauseeseen, jonka lukeminen häneltä oli jäänyt kesken.
"Pidä miten haluat, siivoa miten haluat", Abigail vastasi nostamatta katsettaan. Hän ei toisen astioita tiskaisi tai pyykkejä kantelisi eikä odottanut samaa itsekään. Toki, mukavaahan se olisi jos täällä asuisi palvelija häntä paasaamassa. Abigailin omat kengät - työkengät, tennarit ja Dr. Martensit (kaikki mustankirjavia) - lojuivat eteisessä. Hän ei niitä tuonut sen pidemmälle, sillä ilman kenkiä oli vain yksinkertaisesti mukavampaa. Sotkua, pölyä ja hiekkaa täällä oli vaikka miten, yhdet vanhaa lattiaa tamppaavat kengät eivät sitä paljoa muuttaisi.

Lassie tyytyi vain nyökkäämään toisen vastaukseen. Ei siinä sitten mitään, täällä vaikutti olevan kohtuullisen rentoa menoa. Tyttö oli kotona olleessaan tottunut olemaan ilman kenkiä, ja siivoamaan omaa huonettaan. Muusta siivouksesta äiti oli vastannut periaatteessa, hänen ohellaan tumma hiuksisen isosisarukset. Lassie itse ei juurikaan ollut joutunut siivoamaan sillä verukkeella, että huolehti tallilla jo Ettan karsinan siisteydestä ja lisäksi omasta huoneestaan. Huonoja tekosyitä, mutta Lassie ei ollut mikään kodin hengetär. Oliko siis pakko siivota jos sen pystyi välttämäänkin?

Kun matkalaukut oli heitetty huoneen nurkkaan, silmälasipäinen käveli takaisin yhteistilaan. Abigail ilmeisesti lueskeli kirjaansa, mutta Lassie ajatteli vilkaista hieman huoneen keittiöosuutta.
"Olisiko mun pitänyt tuoda omat astiat vai onko täällä jotkut yhteisperusastiat?" tyttö kysyi antaen katseensa kiertää huoneessa. Uusi kotipaikka vaikutti mukavalta.

"No siellä kaapissa on vähän jotain vanhoja", hän vastasi kohauttaen olkiaan, kun Lassie eksyi takaisin pienen mökkitilan oleskelutilaan. Hänen enonsa oli antanut jonkun verran mukaan astioita täydentääkseen alkuperäisiä astioita.
"Ja alakaapissa on jämiä kertakäyttöastioista", hän tokaisi selaten uutta avaamaansa aukeamaa. Abigail oli ostanut niitä ja käyttänyt usemmin niitä kuin oikeita astioita vain siksi ettei halunnut tiskata.

Lassie nyökkäili Abigailin esitellessä keittiön astiavaroja. Kyllähän täällä nyt sitten jotain oli, ei siis hätiä mitiä varsinaisesti. Kertakäyttöä astiat vaikuttivat toki hyvältä vaihtoehdolta, tiskaamiselta säästyisi, mutta muuten silmlasipäinen kylläkin inhosi moisia pahvilerpakkeita. Aina ne tippuivat, kaatuivat tai aiheuttivat muuten katastrofeja, joiden siivoaminen oli kylläkin vielä rasittavaa kuin tiskaaminen. Valintoja, ottaakko vaiko eikö ottaa riskiä.
"Onko sillä niinkään väliä kumpia käytän, sää olet varmaan hommannut noi kertakäyttöastiat, ei kai niitä nyt valmiiksi täällä ole?" Lassie kysyi kävellen kaappien luo ja raottaessaan alimmaisia. Kyllä siellä niitä nähtävästi oli. Toivoen, ettei Abigail repisi pelihousujaan yhden kertsimukin "lainaamisesta", Lassie otti yhden ja laski siihen hanasta vettä. Kauankohan siitä oli kun hän oli viimeksi juonut vettä? Ikuisuus vähintään.

"Ne kertakäyttöastiat on mun ostamia", hän selitti. "Lainaa vaa", hän lisäsi kun näki, että toinen sieltä oli jo yhtä ottamassa. Kunhan ei niitä loppuun käyttäisi. Pahviastiat eivät olleet suuri taloudellinen menetys ja ensimmäistä kertaa elämässään Abigailillahan vasta oli käyttörahaa itsellään. Aikaisemmin tarpeelliset asiat oli lainattu, saatu lahjaksi tai saatu jotakin muuta hämärää kautta itselle. Nyt hänellä oli jopa varaa ostaa noita pahviastioita. Nyt kun hänen elämänsä oli lähes oikeilla raiteillaan Abigaililta odotettiin muutakin vastuullista. Laskujen maksamisiin ja muihin aikuisten hommiin hän ei ollut vielä valmis ja kaikki paperityö sai hänen päänsä räjähtämään. Onneksi eno huolehti hänen talousasioistaan ja... kaikesta muustakin.