Katastrofin aineksia

Keskiviikko 06.07.2016, alkuilta

Aamutallista suoriutuminen oli ollut taas hieman raskaampaa. Onneksi pari tuntia omaa aikaa kämpillä helpotti. Ivor uskalsi katsoa jopa telkkaria, syödä sohvalla. Jäätelöä oli jopa vielä jäljellä pakkasessa eikä joku kämppis ollut taas syönyt sitä. Tai no joku ja joku, kyllä hän tiesi kuka sen aiemman paketin oli syönyt. Tietenkään asiasta ei voinut mainita edes Lucylle tai Paulukselle, jotka olisivat varmasti sanoneet Jemmalle sanan tai kaksi siitä ettei haamua muistuttavan kollegan eväitä saanut syödä Lodgen jääkaapista. Ivor tiesi että kannatti piilottaa jäätelö pakastepapujen taakse. Kuka sieltä muka katsoisi?
Kun ulko-ovelta kuului ääniä, telkkari sammui salamaa nopeammin. Ivor kipitti pakastimelle, laittaakseen loput suklaajäätelöstään odottamaan seuraavaa omaa hetkeä, mutta ei ehtinyt ihan karkuun. Lucy oli jo ehtinyt astella ovelleen ja kaksi tallilta palannutta läpi käytyään, se hemmetin dalmatialainen tajusi taas innostuksissaan hänet. Varovasti hän koetti työntää koiraa pois ja sulautua jälleen seiniin. Hän halusi omaan huoneeseensa.

Sekä elokuvateatterista palaava pariskunta että aamuvuoroon epäreilusti joutunut Jemma osuivat yhtä aikaa mökkinsä vanhalle, puiselle ulko-ovelle. Paulus oli tunnollisesti yrittänyt pitää vapaapäivänsä pysyttelemällä poissa tallilta, mutta mitä helvettiä ihmiset tekivät vapaapäivinä? Mies oli rampannut ympäri mökkiä, yrittänyt turhaan keskittyä uuteen kirjaan ja sortunut siivoamaankin. Hän oli pessyt jopa mökin ikkunat, muut kuin vihreän huoneen, jonka asukasta ei tuntenut ja lilan, jonka asukasta ei sietänyt. Pesköön omat ikkunansa. Hän oli vienyt Bentleyn, Higginsin ja Nemon pitkälle lenkille. Siinä vaiheessa kello oli yhdeksän aamulla.
Mies oli raastanut hiuksia päästään ja yrittänyt turhaan keskittyä elokuvaan. Hän oli harkinnut peruvansa Nimbuksen vapaapäivän ja vievänsä tamman sittenkin pitkälle maastoretkelle, muttei ollut raaskinut. Hän oli pessyt kolme koneellista pyykkiä, hakannut Lodgen matot ulkona, kuurannut puisen lattian, hinkannut vessan seiniä myöten puhtaaksi ja jopa pyyhkinyt pölyt - varmistettuaan visusti, ettei kukaan ollut näkemässä. Paulus päätti, ettei pitäisi vapaapäivää kuukauteen.
Siinä vaiheessa, kun hän keksi istahtaa tietokoneelle katsomaan Utopian näytösaikoja ja löysi neljän jälkeen alkavan Now You See Me Kakkosen, hän oli melkein menettänyt elämänhalunsa. Huomaavaisesti Paulus oli nakannut Lucylle viestiä, että suunnitelma oli tämä, ja kirmannut sitten riemuissaan auttamaan naista päivätallissa, jotta he ehtisivät lähteä ajoissa. Hän ei ymmärtänyt, miksi se haittaisi, jos oli edelleen tallivaatteissa tai kuorrutettu hevoskuolalla.

Vietettyään koko päivän jaloillaan - tai maastossa hevosen selässä -, ei Pauluksen suunnitelma elokuvista ollut kuulostanut hullummalta. Ainakin hän saisi istahtaa alas eikä joutuisi pariin tuntiin kulkemaan mihinkään. Sen sijaan ajatus leffateatteriin lähdöstä vaatteissa, joihin Eastcoast oli pyyhkinyt kuraisen päänsä päivätallin yhteydessä. Hän ei tiennyt, miten hevonen olikin onnistunut sotkemaan naamansa niin, mutta nyt lika oli hänen paidallaan. Kaikeksi onneksi edellispäivän varapaita oli jäänyt tallille, joten hän oli saattanut heti päivätallin päätteeksi vaihtaa paidan, pudistella pahimmat hevosenkarvat farkuistaan ja suunnistaa miehen kanssa teatterille. Jos joku jäi pohtimaan, mistä maaseudulta tuttu tuoksu kantautui, hän ei sitä huomannut.
Hyväntuulisuus koki pienen kolauksen, kun aina niin rakastettava Jemma osui samaan aikaan ovelle. Hän olisi mielellään ollut näkemättä naista ollenkaan, mutta olisihan se nyt ollut liikaa vaadittu. Lucy astui sisään Lodgeen suunnaten heti ensimmäiseksi laskemaan Bentleyn vapaaksi huoneestaan, ettei koira ehtisi haukkua muutamaa älähdystä enempää. Dalmatialainen kiersi tervehtimässä saapuneet, ennenkö säntäsi Ivorin luokse, mikä sai Lucyn huokaisemaan potkiessaan kenkiä jalastaan.
"Moi Ivor", hän tervehti ennenkö käänsi katseensa koiraan. "Bentley, tule tänne sieltä." Dalmatialainen vain heilutti piiskamaista häntäänsä liehakoidessaan Ivorin ympärillä ja tuntui vain saavan lisää virtaa miehen varovaisista yrityksistä työntää koiraa poispäin. Käskyn kaiuttua kuuroille korville Lucy kääntyi katsomaan Paulusta odottavasti. Bentley kuuntelisi miestä kuitenkin häntä paremmin, joten Paulus voisi komentaa kakaran kämppiksen kimpusta.

Maantienharmaat hiukset omaava mies koettu edelleen työntää koiraa pois. Samalla hän yritti sulautua siihen takanaan olevaan seinään, toiveenaan vain päästä huoneeseensa takaisin.
"Moi. Ja ei se haittaa." Haittasi, Ivor vähän vierasti isoa koiraa. Hän oli myös tiskannut töiden jälkeen kaikkien (Jemman) tiskit. Keittiö oli puhdas ja perunamuusilihalaatikkoa hellalla, tehtynä kaikille heille.

Ivor? Paulus kurtisti kulmiaan. Sitten mies tajusi, että kai vihreän huoneen mystinen asukki kyyristeli jääkaapilla ilmeisen kauhistuneena tai ehkä vain ummetuksesta kärsien.
"Bentley", hän kutsui herttaiseen tapaansa, joka yleensä sai dalmatialaisen säntäämään miehen jalkoihin, ennen kuin tämä tuli hakemaan koiraa pois pahanteosta.
"Hei", mies älähti ja tarrasi heille ruman ilmeen näyttänyttä Jemmaa hupusta, kun nainen yritti karata ovelta kohti kylpyhuonetta. Äkillinen nykäys lennätti naisen rajusti Pauluksen rintaa päin ja istumaan lattialle tämän jalkojen juureen. Paulus ei välittänyt jaloistaan kuuluvasta kirosanatulvasta ja reittään hellämielisesti nujauttavasta nyrkistä.
"Haluatko Lucy suihkuun?" hän tiedusteli hymyillen, pidellen toisessa kädessä Bentleytä kaulapannasta ja toisessa Jemmaa hupusta.

Lucyn täytyisi oppia Pauluksen käyttämä äänensävy, sillä se tuntui olevan suoranaista taikuutta. Olisi kiva, kun ei tarvitsisi aina todeta koiran haistattavan pitkät hänen käskyilleen. Nainen peruutti askeleen Jemman pyllähtäessä lattialle ja toisenkin, kun nainen mulkoili niin pahasti.
"Mielelläni", hän vastasi suoden lämpimän hymyn miehelle, joka oli varmistanut, ettei hän joutuisi ottamaan kylmää suihkua. "Pidä Bentley ruodussa?" Nainen heitti olkansa yli ennenkö suunnisti kylpyhuoneelle haaveissaan pikainen, lämmin ja ennen kaikkea hevosenkuolasta, tomusta ja kuivuneesta hiestä puhdistava suihku.

Ivor oli käynyt onneksi suihkussa ennen muiden tuloa kotiin. Tosin hän otti aina lähinnä haalean suihkun ja nopean, ettei vain veisi kaikkea vettä. Mies hieman hätkähti Jemman kiroilua.
"T-tuossa on ruokaa kaikille." Hän oli ottanut vähän sivuun pakastimeen ja syönyt sitä jo itse, joten muut saisivat syödä loput. Koiran häivyttyä hän asteli kohti oveaan, mutta ei livahtanut sisään. Joku olisi voinut nähdä huoneesta kaistaleen ja siitäkö riemu repeäisi.

Paulus vapautti Bentleyn ennakoidessaan, että tarvitsisi kaksi kättä toiseen eläimeen. Dalmatialainen vaistosi isännän huomion harhaantuneen ja liehui koko takapää vispaten takaisin Ivorin luo, sillä mitäpä muuta ilmeisesti turhanpanttina norkoileva käsipari tekisi kuin rapsuttaisi sitä? Tai vetäisi sen kanssa pehmolelunraatoa?! Paulus hiivasi häntä huiskivan Jemman hupusta jaloilleen, torjui turhautuneet lyönnit ja väisti potkun siirtyen keittiön puolelle, ennen kuin heittäisi Jemman olalleen ja tuuppaisi viilentymään litimärkään sisäpuutarhaan.
Posket raivosta hehkuen Jemma harppoi huoneeseensa paiskaten ovensa kiinni niin, että taulut heilahtivat seinällä. Paulus tajusi Ivorin mumisseen jotakin ja vilkaisi keittiön tasoja.
"Jaha?" mies totesi ja siirtyi tutkailemaan tarjottua ruokaa paremmin. He olivat kyllä ottaneet MacDonaldsista ateriat kotimatkalle, mutta kai sitä voisi silti syödä.
"Kauanko olet oikein asunut täällä?" hän kysyi hiirulaiselta silmät vain aavistuksen epäluuloisesti sirrillään, kun kaivoi kaapista lautasen.

Hemmettii sitä koiraa. Miksi sen sählän dalmatialaisen piti rakastaa häntä niin? Mies luovutti, rapsuttaen eläimen niskaa. Koko olemus painui vain enemmän luimuun Jemman ovien paiskomisesta. Oliko pakko? Miksi tuo mörrimöykky kyseli häneltä mitään? Hän huomasi pitävänsä Pauluksesta enemmän kun tuo kaulailu Lucyn kanssa. Olivat ainakin hiljaa.
"Maaliskuusta..."

"Maaliskuusta?!" Paulus toisti epäuskoisena ja tuijotti Ivoria järkyttyneenä. Hiiri oli pyörinyt heidän nurkissaan neljä kuukautta? Mitä helvettiä?!

Voisivatko ihmiset olla huutamatta? Ivor hätkähti miehen huutoa, ottaen askeleen kauemmas. Oliko siinä jotain vikaa.
"Anteeksi..." Mitä hän pyysi anteeksi,ei mitään tietoa.

Herra isä. Tyyppihän oli karmiva kuin mikä.
"No… Sinähän olet sitten ollut hiljaa", hän totesi tarkkaillen Ivoria epäluuloisena, ruokakauha ilmaan jähmettyneenä. Jemma ilmestyi huoneestaan persikanvärisissä, samettisissa olohousuissa, asettui sohvalle suklaalevyn kanssa ja työnsi dvd-soittimeen äitelyydellään Paulusta satuttavan romanttisen musikaalin.
"Vitsailetko?" mies kysyi keittiöstä.
"Haista home", Jemma vastasi asettuen notkeaan risti-istuntaan ja kieputtaen hiuksiaan nutturalle sydänjuuriaan myöten loukattuna.
"Voi ei. Onko Lumihiutaleella huono päivä? Pitikö Lumihiutaleen tehdä ihan töitäkin tänään? Se oli varmaan ihan uusi sensaatio."
"Ole hiljaa."
"Tuliko Lumihiutaleelle nyt paha mieli?"
"Vau, luolamies oppi puhumaan", Jemma ärähti takaisin.
"Kuka muuten pitäisi Lumihiutaleelle seuraa?"
Jemma katkaisi suklaalevyn paukahduksella, puri leukansa yhteen ja yritti keskittyä Mamma Miaan.

"Anteeksi." Hän pyyteli kirjaimellisesti anteeksi olemassaoloansa. Siinä kahden tulen välissä oli kamalaa. Ivor halusi huutaa noille ja käskeä lopettamaan, mutta ei hänestä ollut siihen.
"Söisit sinäkin..." Hän mutisi Jemmalle varovasti. Siitä riitti kaikille kyllä.

Paulus havahtui edelleen pitelemäänsä kauhaan, kuopaisi sillä Ivorin rakkaudesta tai salaisesta murhanhimosta valmistamaa päivällistä lautaselleen, nuuhkaisi sitä epäluuloisesti ja kun ei havainnut mitään huolestuttavaa, työnsi lautasen mikroon edes ajattelematta, että ruoka voisi olla edelleen lämmintä uunin jäljiltä.
"Mitä se on?" Jemma kysyi asettuen mukavammin sohvalle, venytteli kuin kissa ja vilkaisi Ivoria raukealla ylenkatseella. Jos mies halusi, hänelle saisi tarjoilla.

Pahinta Ivorin kanssa taisi Pauluksen näkökulmasta, että hän saattaisi todellakin suostua passaamaan Jemmaa. Tuota oli niin helppo pompottaa.
"Perunamuusilihalaatikkoa." Ei hän nyt ollut säntäämässä passaamaan ketään, mutta jos tuo pyytäisi tai edes käskisi...

"Hyvä on, tuo minulle lautasellinen. Pieni annos. En halua mitään kaloripommia", Jemma totesi irrottamatta katsettaan televisiosta ja kuin unohtaneena, että oli juuri syönyt useamman palan suklaata. Paulus pyöräytti silmiään kuullessaan naisen röyhkeyden, ja otti laatikon mikrosta nuuhkaisten hyväksyvästi herkullista tuoksua.

Kaiken huipuksi se hinteläkö mies vielä lähti hakemaan ja lämmittämään naiselle annosta, vieden lautasellisen tuolle haarukan kanssa. Tajuamatta edes että teki jotakin ehkä väärin tai toisin kuin pitäisi.

"Et voi olla vittu tosissasi", Paulus ärähti haarukka puolitiessä suuhun, kun tajusi, ettei Ivor aikonut läntätä muusia Jemman hiuksiin, vaan oli passaamassa hemmotellun prinsessan jokaista toivetta. Mies tuuppasi oman, kuuman lautasensa tasolle ja harppasi tempaisemaan Ivorin annosteleman pois Jemman käsistä, ennen kuin nainen ehti saada haarukkaa suuhunsa.
"Jos Lumihiutale haluaa ruokaa, Lumihiutale tekee sitä itse tai jumalauta edes laittaa sitä itse lautaselle", Paulus opetti laskien Jemmalle annetun lautasen keittiöntasolle ja kohdisti epäuskoisen katseen Ivoriin.

Mitä hän nyt oli tehnyt!? Hetken mies näytti siltä että saattaisi pillahtaa itkuun. Hän oli vain... Ollut kiltti? Ivy tunki kätensä hupparin taskuun, katsellen varpaitaan.
"A-anteeksi." Ehkä hän vain jatkaisi sulautumisharjoituksia seinän kanssa...

"Ethän sinä aikuinen mies nyt passaa tuollaista pershattua", Paulus totesi tummat kulmat kurtistuen. Hyvä luoja!
Jemma tuijotti Paulusta synkeästi, harkiten luovuttaako ja mennä hakemaan lautanen vai esittää, ettei edes olisi halunnut kotitekoista, sohvalle saakka tuoksuvaa ruokaa.

Sätitty mies tyytyi vain nyökkäämään. Hän halusi huoneeseensa, mutta molemmat työkaverit voisivat nähdä. Hetken Ivor seisoi siinä toimettomana, kunnes haki sen jäätelönsä pakastimen perältä. Kai sitä voisi syödä tylsyyteensä. Tietämättä mihin voisi istua, hän päätyi nojailemaan keittiön työtasoon lantiollaa, syöden sitä jäätelöään.

Raskaasti huoahtaen Paulus tökkäsi haarukan uudelleen lautaselliseensa ja katseli kulmansa alta, kuinka Jemmakin nousi mahdollisimman arvokkaasti ja tuli hakemaan viedyn ruokansa. Kaksikko kyräili toisiaan äänettömän hetken, ennen kuin nainen tarttui lautaseen ja palasi sohvalle vilkaisten mielenkiinnolla Ivorin paljastamaa jäätelöpakkausta. Hän ei ollut huomannut sitä pakastimessa. Näyttipä hyvältä!

Onneksi jäätelöä oli jäljellä enää vähän. Nyt kun Jemma oli sen nähnyt, hän tiesi ettei näkisi pakettia enää, jos sen laittaisi takaisin pakastimeen. Niinpä hän lusikoi kaikessa rauhassa jäätelöä, miettien voisiko tehdä jotain kaksikon väleille. Ei, hän ei voisi. Nuo vihasivat toisiaan. Oli kiusallista olla niin hiljaa, mutta ei hön uskaltanut puhuakaan. Paulus varmasti inhosi häntä, kun ei ollut edes tajunnut hänen asuvan siellä.

Herkulliseksi loihdittu ruoka upposi vaivatta mieheen, vaikka hän oli syönyt tuhdin hampurilaisaterian vain joitakin hetkiä aikaisemmin. Miten hän ei ollut tajunnut aikaisemmin, että asunnossa kokkasi tällainen kotitonttu?
"No, se ei ollut kamalaa", Paulus ilmaisi kömpelön kohteliaisuuden kehuna todella onnistuneesta ruoasta.
"Kiitti", hän sanoi miehekkäällä karuudella, kun siirtyi pesualtaalle huuhtomaan astioitaan.

Ivor hymyili kiitokselle ja kömpelölle kehulle. Oli siinä hellalla ennenkin ollut ruokaa "saa ottaa" lapun kera, mutta Ivor oli silloin yleensä jo kaikonnut. Hän heitti tyhjän jäätelöpurkin pois ja alkoi tiskaamaan Pauluksen juuri huuhtelemia astioita.

"Hei", Paulus huomautti järkyttyneenä.
"Osaan tehdä sen ihan itsekin. Jestas."

"Ei minua haittaa." Ihan mielellään hän tiskasi, samalla se meninkuin oma lusikka ja muki.

"Joo, mutta ei täällä tarvitse koko ajan muita passata. Ollaan kaikki aikuisia ihmisiä", Paulus vastasi kiusaantuneena. Miten hän ei ollut tajunnut, että heidän kanssaan asui tällainen kummajainen? Millainen aikuinen mies hiihteli ääneti muiden jäljissä, noudattaen jokaista törkeää käskeä mukisematta?

Sellainen Ivorin kaltainen, ylikiltti ja muiden hyväksyntää hakeva.
"Ei se haittaa." Ivor totesi tyynesti. Hän sai tiskattua muutaman astian nopeasti, kuivaten ne ja nosteli paikoilleen. Se oli pikainen juttu. Samoin hän haki olohuoneesta Jemman syötyä tuon astiat ja tiskasi nekin.

"Nyt jotain rajaa", Paulus älähti äimistyneenä.
"Luuletko, että tuo hemmoteltu kakara tarvitsee yhtään lisää hyysäystä?"

Mieli teki sanoa että hän tai Lucy ne siitä kuitenkin siivoaisi myöhemmin, mutta ei pokka riittänyt siihen. Hän vain kohautti olkiaan, kuivatessaan samalla astioita. Tuo mies oli pelottava.

Jemma nojautui sohvan selkänojaan kuin Kleopatra.
"Oletko Paulus vain mustasukkainen, kun joku muukin pitää minusta?"
Paulus loi Jemmaan synkeän katseen.
"Joo. Siis Oo Äm Gee, sinä tajusit", mies totesi teatraalisella sarkasmilla ja käänsi huomionsa takaisin Ivoriin, "pudottiko joku sinut lapsena päällesi vai mikä on?"

Ivor puraisi huultaan. Se sattui. Ei, häntä ei oltu pudotettu päälleen, mutta Pauluksen kaltaiset jätkät sen sijaan olivat paiskoneet häntä kaappeja vasten, työntäneet päätä vessanpönttöön...
"Ei pudottanut."

Paulus ei ollut vakuuttunut. Ei kukaan normaali ihminen käyttäytynyt noin… Noin.
"Älä mökötä, Paulus", Jemma kutsui sohvalta keinutellen jalkateriään elokuvasta kantautuvan, ABBA:n musiikin mukana.
"Ahaa", Paulus sanoi jättäen naisen huomiotta, "no, muita aikuisia ei tarvitse palvella. Se on helkkarin omituista."

Ivor tuntui menneen kasaan parikymmentä senttiä kun mies paasasi hänelle. Ei hän nyt niin outo ollut? Sitten hän muisti mekot kaapissaan ja myönsi olevansa paljon oudompi kuin tuo mörri edes tiesi.
"Anteeksi."

"Eikä kaikkea tarvitse pyydellä anteeksi, luoja", Paulus lisäsi tuijottaen Ivoria kulmat kurtussa. Kuka helvetti heidän kämppäkaverinsa oikein oli?!
"Ivor, et olisi sattunut tekemään jotain ihanaa jälkiruokaa? Olet niin hirmuisen taitava keittiössä", Jemma kehräsi sohvalta laskien leukansa ristittyjen käsien päälle.

"An..." Lause jäi kesken kun aivot sisäistivät mitä hän oli melkein ollut sanoa. Voisiko Lucy tulla ja antaa tuolle kiukkupussille muuta tekemistä? Ja jos Jemma olisi katsonut kaappiin, olisi nainen nähnyt kulhollisen passionrahkaa.
"... Joo. Rahkaa on kaapissa." Ehkä hän yrittäisi edes, ettei Paulus taas naksahtaisi.

"Etkö voisi--"
"Ei, ei voisi", Paulus keskeytti Jemman pehmeän, vetoavan pyynnön ja pyöräytti silmiään. Jumalauta!
"Älä huoli Paulus, saat sinäkin minulle tarjoilla", nainen vastasi siristäen viehkeästi pähkinänruskeita silmiään.
"Onko sinun pakko olla niin helkkarin epätoivoinen huomion suhteen?" mies ärähti ja näki kipeän välähdyksen naisen kasvoilla.
"Haista vittu", Jemma totesi kiepahtaen takaisin television puoleen.
"Ole hyvä", Paulus vastasi, mutta tunsi kamalan huonon omantunnon piston tajutessaan, että oli oikeasti saattanut loukata naista. Ei niin, ettei Lumihiutale sitä ansainnut.

Ivor halusi tunkea tiskiharjan Pauluksen nenään ja mennä sotkemaan Jemman huoneen. Siten nuo ehkä saisi toistensa kimpusta. Pyyhittyään roiskuneet vedet tiskialtaan ympäristöstä hän nosti sen kulhon pöydälle, otti itselleen ja söi seisaaltaan. Jos Pauliskin ottaisi niin tuo istuisi alas, eikä hän halunnut istua samaan pöytään.

Paulus alkoi saada tarpeekseen ryhmäelämisestä ja varmastikin herkullisen passionrahkan sijasta mies vain pudisteli päätään, kutsui Bentleyn pois narskuttelemasta joko lelua tai sohvan jalkaa ja siirtyi huoneeseensa. Hän ei pitänyt itsestään Jemman seurassa. Hyvä luoja se bimbo sai hänen hermonsa kireälle, ja sitten sai hänet vielä tuntemaan syyllisyyttä jostain niinkin turhasta kuin itse aloitetusta sanaharkasta. Hitto vie! Hän voisi yrittää vaikka kouluttaa Bentleytä Lucyn ollessa suihkussa.
"Minullekin maistuisi", Jemma vetosi herttaiseen sävyyn sohvalta.

Pauluksen kadottua vihdoin hengittämästä niskaan, Ivor uskalsi istua alas. Ja ehtihän mies istumaan ainakin puoli minuuttia, ennen kuin oli jo rikkomassa huoneeseensa kadonneen miehen käskyjä. Hän laittoi kuppiin annoksen, vieden sen ja lusikan sohvalla istuvalle naiselle. Jos hän olisi ollut yksin, olisi hän lip syncannut musikaalin kappaleiden mukana, mutta ei nyt.

"Kiitos! Oletpa sinä kultainen", Jemma kehräsi hymyillen, otti vastaan tarjotun jälkiruoan ja nautiskeli vaivatta saadusta herkusta.
"Voisit olla ammattikokki", nainen kehui vahvistaakseen huvittavan aran miehen halua kokata hänelle jatkossakin.

Ivor ei osannut suhtautua kehuihin, saatika ottaa niitä vilpittöminä, joten hän ei vastannut mitään. Hän otti kauppalistansa jääkaapin ovesta. Pitäisikö kysyä tarvitsisiko joku muu jotain? Huoneen ovikaan ei ollut lukossa, mutta alkaisiko Jemma epäillä jotain jos hän laittaisi sen nyt lukkoon? Tietämättä enää mitä tekisi, Ivor kävi vain nappaamassa sen tyhjän kupin pöydältä, tiskasi taas kaiken ja kaivoi imurin esiin. Lucy oli imuroinut eilen, mutta mitä sitten?

Jemma vilkaisi miestä vain aavistuksen närkästyneenä. Missä oli kiitos hänen kehuistaan? Missä oli kutsu liittyä hänen seuraansa katsomaan musikaalia? Tai tarjous hieroa hänen jalkojaan? Normaalisti vastaavat, värittömät miehet heittäytyivät hänen eteensä. Missä vika? Oliko Ivor homo? Todennäköisempi selitys se oli kuin se, ettei mies pitäisi häntä viehättävänä. Nainen veti jalat koukkuun sohvalle, kun näki Ivorin rahtaavan esiin imuria. Ei hän pahastuisi siivousta; ainakaan hänelle ei vaivauduttaisi nalkuttamaan siitä jälleen kerran. Miksi vaivautua, kun muut hoitivat homman?

Voi, nainen oli niin kivuliaan oikeassa. Ivor oli homo ja vielä sieltä päästä, jotka tekivät keikkaa naiseksi pukeutuneena. Hän aloitti imuroinnin ovelta, siirtyen keittiön kautta kohti olekelutilan peräseinää. Eikä hän edes sen kummemmin huomannut Jemmaa.

Jemmakin suhtautui Ivoriin kuin kuningatar palvelusväkeen. Nainen yritti keskittyä elokuvaan, mutta imurin melu häiritsi ja hän halusi jo suihkuun. Viehkeän koputuksen sijasta Jemma vain huusi sohvalta.
"Lucy! Mikä kestää!? Muutkin haluavat suihkuun", hän vetosi, vaikkei nuorempi nainen voinut olla ollut suihkussa edes neljäsosaa siitä ajasta, mitä hän vietti lukkiutuneena kylpyhuoneeseen.

Hyvä on, hyvä on, hiuksiaan pyyhkeeseen kuivaava Lucy ajatteli kuullessaan Jemman huudon. Olihan hänellä kestänyt pidempään kuin mitä hän oli suunnitellut, mutta lämmin vesi oli tuntunut ihanalta pitkän päivän päätteeksi. Hän kietoi pyyhkeen ympärilleen, varmisti kylpyhuoneen jäävän siistiin kuntoon (ihan kuin Jemma edes huomaisi eroa) ja astui Lodgen puolelle käytetyt vaatteet kainalossaan. Paulus ja Bentley olivat kadonneet, mutta sitä hän ei varsinaisesti ihmetellyt kiepahtaessaan nopeasti huoneensa kautta saadakseen puhdasta ja mukavaa olovaatetta päälle. Palatessaan pirteänvärisissä lökäreissä, paksuissa pörrösukissa ja koon tai kaksi liian suuressa hupparissa olohuoneen puolelle, hän soi pirteän hymyn Ivorille.
"Miten menee?" Hän kysäisi siirtyessään keittiön puolelle hakemaan juotavaa. Matkalla syöty hampurilaisannos janotti. Hän ei osannut edes ihmetellä poikaystävänsä ja koiransa puuttumista. Bentley oli varmasti tarjonnut hyvän syyn Paulukselle vetäytyä aina yhtä hurmaavan Jemman seurasta.

Ivor halusi sen Jemman kolmeksi tunniksi suihkuun ja Lucyn kutemaan Pauluksen kanssa, jotta saisi olla rauhassa.
"Hyvin. Sinulla?" Hienoa, häivy siitä nyt kutemaan sen poikaystäväsi kanssa!

"Tiedätkö, jos panostaisit vähän ulkonäköösi, ehkä sinua ei luultaisi enää mieheksi", Jemma sanoi katseltuaan hetken Lucya sohvannurkasta. Nainen tuijotteli mietteliäänä hiusten huolella hoidettuja latvoja ja heitti olkansa yli Lucylle mitä herttaisimman hymyn - mitä moinen väritön hiirulainen tekisikään ilman hänen kaltaistaan ystävää.

"Loistavasti", Lucy vakuutti. Hän kääntyi katsomaan Jemmaa pohtien osuisiko näin kaukaa naiseen, jos viskaisi kädenulottuvilla olevan tiskiharjan kohti sohvaa. Todennäköisesti ei, joten ehkä olisi parempi antaa tiskiharjan olla ja toivoa, että hermoja raastava kämppis lähtisi kylpyhuoneelle, jota oli niin suureen ääneen vaatinut käyttöönsä.
"Kylpyhuone on vapaana, Jemma", nainen huomautti ennenkö painokkaasti käänsi huomionsa Ivoriin.
"Mitä olet tehnyt illan?" Hän kysäisi hiljaiselta mieheltä, joka tuntui aina niin… no, hiljaiselta. Hyvä kun Ivorin edes huomasi. Se muistutti naista kovasti hänen omista ensimmäisistä kuukausistaan täällä. Lucy hörppäsi lasistaan ja vilkaisi Pauluksen ovea kohden.
"Lähtikö Paulus Bentleyn kanssa ulos, vai onko hän huoneessaan?" Nainen kysäisi päätettyään, ettei viitsinyt korottaa ääntään huutaakseen Paulusta, jos mies vaikka olikin vienyt hänen täystuhonsa pihalle.

Ivor huokaisi sisäänpäin. Miksi työkavereiden piti olla niin sosiaalisia? Luulisi että nuo olisivat saaneet töissä tarpeekseen.
"Laitoin ruokaa ja katsoin telkkaria. Paulus on huoneessaan." Kiltti, mene sinäkin sinne. Jooko?

"Joo joo", Jemma huokasi äreästi, väsyneenä jatkuvaan, epäreiluun nalkutukseen, jota sai osakseen. Nainen vilkaisi laiskasti hohtavan sinisen, mosaiikkilaattaisen kylpyhuoneen suuntaan, muttei tehnyt elettäkään noustakseen sohvalta.
"Omistatko edes meikkejä? Tai naisten vaatteita?" nainen tiedusteli Lucylta herttaiseen sävyyn, huolehtivana ystävänä.

"Sehän kuulostaa kivalta", Lucy vastasi. Ainakin Ivor oli puhunut hänelle useamman kuin kaksi sanaa kerralla. Se tuntui jo saavutukselta. "Me käytiin leffassa Pauluksen kanssa." Hänen teki mieli jättää Jemma kokonaan huomaamatta. Hän ei kenties riidellyt raikuvasti kämppiksensä kanssa kuten Paulus teki, mutta hänelläkään ei ollut suurta kiinnostusta Jemman päivän kulkuun - ja vielä vähemmän mielenkiintoa naisen neuvoja varten.
"Omistan", hän tyytyi kuitenkin toteamaan kämppikselle. "Mutta kaikki eivät tahdo kasvonkuvia tyynyynsä." Hän ei ollut enää lähdössä yhtään mihinkään, korkeintaan Bentleyn kanssa pyörähtämään pihalle, joten meikkaaminen olisi pelkkää ajanhukkaa. Kun näki samat naamat töissä päivästä toiseen hevosenkuolassa, hiessä, hiekassa ja pölyssä, ei ollut enää paljoa mitä varjella meikkaamalla tällaisia hetkiä varten.

"Totta, olet oikeassa", Jemma myönteli ja nousi kissamaisesti venytellen jaloilleen.
"Ehkä tämä valitsemasi rekkalesbon tyyli ei ole kaikille, mutta ihailen rohkeuttasi pitää pääsi!" Nainen kommentoi kannustavasti, poimi dvd:nsä soittimesta ja suklaansa sohvalta, ennen kuin sulkeutui hetken kuluttua kylpyhuoneeseen. Lucyn olisi parempi ollut jättää hänelle tarpeeksi kuumaa vettä.

Jemman kommentin kuullessaan Ivorin sisällä asuva loukkauskomedienne heräsi. Hän kuitenkin sulki suunsa ja vaimensi itsensä, mutta miehestä näki että hän oli ollut sanomassa jotakin. Jos jotakin niin Ivor ei voinut sietää muiden ulkonäön pilkkaamista.
"Sekin kuulostaa kivalta." Enää täytyisi saada Lucy muualle ja hän voisi livahtaa huoneeseensa olematta epäkohtelias.

"Se oli", Lucy vastasi päättäen jättää Jemman täysin huomiotta. Eihän vanhemman naisen kommentti mukavalta tuntunut, mutta hän oli kuullut pahempaakin. Siinähän aukoi päätään. Hän ei suostuisi lähtemään mukaan tämän enempää.
"Oletko suunnitellut jotain erikoista huomiselle vapaapäivällesi?" Nainen kysyi Ivorilta koettaen karistaa Jemman loukkauksen harteiltaan samaan tapaan kuin oli tehnyt aina ennenkin. Kaikesta ei voinut ottaa itseensä. Ivor oli sentään mukava, vaikka hiljainen olikin - ja Jemman öisen popituksen jälkeen hiljaisuutta osasi arvostaa aivan eri tapaan.

Ivor pudisteli päätään. Ei hän ollut mitään ajatellut. Mies haki jääkaapista vesipullon, lähtien sitten kohti huonettaan. Jos nainen ei enää sanoisi mitään ja hän saisi livahtaa huoneeseensa, eikä joutuisi kuuntelemaan kitinää. Mikä oli tosin enemmän kuin epätodennäköistä. Jemma kehittäisi jonkun draaman vielä tänään kostona Paulukselle, sen verran hän osasi arvella. Ja niitä kolmansia maailmansotia mahtui tähän kimppakämppään.

"Aijaa", Lucy vastasi aavistuksen pettyneenä. Olisi ollut kiva kuulla Ivorin ohjelmasta vapaapäivää varten. Ehkä se olisi antanut hänellekin hyvän syyn keksiä jotakin tekemistä huomiselle. Paulus tuskin katsoisi hyvällä jos hän pamahtaisi tallille nyt, kun mies oli itse suostunut pysyttelemään vapaapäivänään poissa. Kai hänen olisi vain kehitettävä ohjelmaa siksi aikaa. Lodgekin oli niin siisti, ettei siivoamiseen voisi tuhlata päiväänsä. Ehkä hänen täytyisi lähteä Newcastleen serkun seuraksi.

Ivor kohautti olkiaan, mutta ei kyennyt naisen pettyneen olemuksen takia livahtamaan huoneeseensa.
"Ehkä voitaisiin tehdä jotain yhdessä?" Ivor! Hän sätti itseään mielessään. Miksi? Lucy oli vain näyttänyt niin raukalta, ehkä juuri siksi ettei tuolla ollut ohjelmaa vapaapäiväksi. Hän vihasi itseään.

Lucyn ilme kirkastui samantien. Se olisi varmasti mukavaa ja tarjoaisi hyvän mahdollisuuden tutustua paremmin hiljaiseen kämppikseen, jota ei tullut paljoa nähtyä, mutta joka jätti ajattelevaisesti heille ruokaa tarjolle innostuttuaan kokkaamaan reilumman satsin.
"Se olisi mahtavaa", nainen vannoi aurinkoisesti hymyillen. Ainakin se tarjoaisi tekemistä pitkältä tuntuvalle päivälle, jolloin tallille ei olisi mitään asiaa kuin korkeintaan pariksi tunniksi Ivorya liikuttamaan. "Oliko mielessäsi jotain, mitä tahtoisit tehdä? Käydä kaupoilla tai leffassa tai jossakin?" Vastahan hän oli leffateatterin punaisilla penkeillä istunut, mutta kyllähän sinne uudestaankin menisi jos Ivor tahtoisi.

Ivor meni vähän hankalaksi. Mitä hän haluaisi tehdä? Olla huoneessaan yksin ompelemassa pukua perjantain esitykseen. Argh.
"No... Jos... Elokuviin? Vaikka." Kuului varovainen vastaus. Siellä ei ainakaa joutuisi puhumaan mitään Lucyn kanssa.

"Käy hyvin", nainen vakuutti pirteästi nyökäten. "Valitse vain jokin kiva leffa, joka sinua voisi kiinnostaa." Hänen luottonsa Utopian tarjontaan oli korkea - ehkä turhankin, jos tarjontaa alkoi tarkastella kriittisesti. Hän ei lähtenyt moiseen. Lucyhan voisi jopa viettää vapaapäivänsä vapaalla! Kerta se olisi ensimmäinenkin, kun vapaapäivä ei kuluisi siivoamiseen, tallilla hyödyttömänä pyörimiseen ja yleiseen melkein työnteoksi laskettavaan ohjelmaan.

Ivor nyökkäsi varovasti, lähtien huoneeseensa sillä sekunnilla kun kuuli vessasta siihen viittaavia ääniä, että Jemma oli valmis suihkunsa kanssa. Karkuun oli päästävä, jos sota syttyisi, hän ei taas haluaisi jäädä jalkoihin.

Lauantai 10. syyskuuta 2016 - ilta

Ivorilla oli ollut vähintäänkin rankka perjantai ja sitäkin rankempi lauantai. Hän oli ollut perjantaina tavallisesti töissä, juossut sieltä klubille vetämään keikan. Keikan jälkeen vetänyt onnistuneesti tukevan kännin. Lauantaille hän oli vastaanottanut viime hetkellä aamutallivuoron, joten oli sitten tehnyt sen. Nyt, vihdoinkin hän oli päässyt kaatumaan makuulleen. Kukaan ei ollut kotona, joten Ivor oli kaatunut sohvalle ja vetänyt paksun viltin korviinsa asti. Ihan kohta hän tekisi ruokaa. Ihan kohta. Jos hän vain hetken nukkuisi pienellä kerällä siinä sohvalla.

Kahden viikon irtiotto tallin arjesta oli tehnyt hyvää, vaikka Paulus olikin jaksanut nurista kaikesta, mikä oli pielessä maailman toisella puolella sijaitsevalla paratiisisaarella, kuten kuumuus, liika auringonpaiste ja ihmisten epäluuloa herättävä ystävällisyys. Ehkä hän olisi viihtynyt Filippiineillä hetken kauemminkin, varsinkin koettuaan aikaeron vaikutuksen yhdessä raskaan työn kanssa, mutta kyllä kotona oli kaikki paremmin. Mies oli vaihtanut lauantaina tallivuoroja, jotta Lucy oli päässyt illanviettoon ystäviensä tai serkkunsa kanssa - hän oli kuunnellut tunnollisesti - ja haukotteli laahustaessaan tallilta kotiin. Hän polkaisi kengät jalastaan ovenpieleen ja nautti Lodgen hämärästä, hiljaisesta rauhasta.
Hän tunsi hellyyden läikähdyksen rinnassaan tajutessaan Lucyn nukkuvan sohvalla. Eikö nainen ollut lähtenytkään? Tai sitten Lucy oli katkaissut illanviettonsa lyhyeen. Hän voisi siirtää naisen sänkyyn nukkumaan. Mies siirtyi sohvan vierelle, silitti nukkujan lyhyitä hiuksia sormensa niihin hellästi punoen ja kumartui painamaan suudelman Lucyn suupieleen.
Jokin ei vain kuitenkaan ollut nyt kohdallaan. Paulus vetäytyi kauemmas hälytyskellot soiden, nykäisi huopaa pois nukkujan päältä ja haukkoi kauhistuneena henkeään. Tältä sydänkohtaus siis tuntui. Mies tarttui rintaansa, hoiperteli taaksepäin ja putosi istumaan sohvapöydälle. Valitettavasti sen ruotsalaiset jalat pettivät iskun voimasta.

Ivor oli ihanan tietämätön siitä että kämppiksensä tuli kotiin. Mies arasteli edelleen Paulusta ja mieluusti juoksi oman huoneensa turvaan heti kun mahdollista, välittämättä oikein miehen seurasta sen liiemmin. Lucy oli ihan mukava, mutta pelottava tuokin oli. Kuten kaikki ihmiset tämän miehen mielestä, joten tuskin oli ihme että hän oli valinnut eläimet ammatikseen.
Hiusten silitys ei vielä riittänyt herättämään uupunutta (ja edelleen kevyen krapulaista) miestä, mutta kun hän tunsi huulet kasvoillaan ja peittoa nykäistiin pois, mies havahtui. Jos Paulus oli saanut sydänkohtauksen, Ivor kuoli sisältä. Mitä ihmettä? Jos miehen luonteenlaatu olisi ollut edes hieman erilainen, hän olisi saattanut karjaista hyvin suoran, kirosanoilla höystetyn kysymyksen mutta nyt se jäi tekemättä. Se oli varmasti erehdys, mutta miten Paulus saattoi sotkea hänet ja Lucyn? Eikä nainen ollut edes kotona! Kuinka väsynyt kämppis oikein oli?
"M-mit...?"

Paulus puristi edelleen rintaansa, istuen jalat harallaan edesmenneen sohvapöydän raunioilla. Sitten miehen kasvot punehtuivat.
"MITÄ HELVETTIÄ TEET SIINÄ?!" hän rähähti.

Ivor hätkähti huutoa, haluten juosta karkuun. Mitä hän teki siinä? Nukkui? Oli torkahtanut?
"A-anteeksi, minä... Torkahdin sohvalle, m-minä... Anteeksi." Mies sotki harmaanruskeita hiuksiaan surkeana, todella säikähtäneenä. Mitä Paulus hänelle huusi? Kai hän ei olisi saanut olla tässä.

"Jumalauta! Mikset nyhjää huoneessasi?" Paulus tivasi ja kömpi tärisevin jaloin ylös. Hän potkaisi pöydänraatoa sydän edelleen kiivaasti hakaten.
"Tuhlaisit happea siellä, perkele."

Ivor halusi pillahtaa itkuun. Miksi tuo luolamies oli niin helvetin ilkeä hänelle!? Ei se ollut hänen syytään ettei tuo katsonut ketä pussaili, varmistaisi ensin että kyseessä oli oma naisystävä, ennen kuin jakelisi pusuja! Se kaikki jäi kuitenkin sanomatta, kun Ivor vain istui hiljaa sohvalla, katse omiin varpaisiinsa suunnattuna ja yritti olla itkemättä.

"Ja nytkö alat itkeä? Miehistyisit nyt hyvänen aika. Mitään kamalaa tapahtunut", Paulus murahti, lohdutukseksi enemmän itselleen. Mitään kamalaa ei tapahtunut. Hän vain erehtyi vähän henkilöstä. Ei mitään hätää.

Paitsi että muutenkin pelottava, luolamiestä muistuttava kämppis huusi hänelle kun Ivor ei itsekään ihan ymmärtänyt mitä pahaa hän oli tehnyt. Silloin kun hän oli huoneessaan, kaikki yrittivät sosialisoida ja pitkittää miehen karkaamista sinne, mutta nyt kun hän ei ollut, oli sekin väärin. Itku pysyi ainakin toistaiseksi sisällä, mutta kommentti miehistymisestä ei ainakaan auttanut asiaa.

Paulus kyykistyi tutkimaan kuollutta pöytää turhautuneena. Sekin vielä. Elvytyksestä ei olisi apua. Hän vilkaisi sivusilmällä sohvalla nyhjöttävää Ivoria ja tunsi pahoinvoinnin aallon ajatellessaan, mitä oli melkein tapahtunut.
"Mitä hittoa odotat?!"

Ivor ei uskaltanut nousta. Hän pelkäsi jalkojen pettävän altaan ja saavansa paniikkikohtauksen siitä huutamisesta. Eikä mies halunnut itkeä Pauluksen nähden, se kun ei selvästi olisi hyväksyttävää aiempien sanojen valossa. Hän nieleskeli edelleen, keräillen itseään. Kohta hän voisi karata huoneeseensa.

Paulus nousi ylös sohvapöydän kappaleita käsissään ja tuijotti kotiinsa luikerrellutta hyypiötä julmat kulmat kurtussa. Eripariset silmät välkähtelivät varjoista.
"Eikö sana kuulu?"

Kun jalat tuntuivat edes jollakin tasolla olevan jälleen osa hänen kehoaan, Ivor nousi ylös. Haparoiden hän asteli kohti huonettaan, tuntien jo miten kyyneleet valuivat poskia pitkin. Onneksi hän oli edes selin Paulukseen. Paska, se suihku. Hänen pitäisi mennä suihkuun, mutta enää ei tehnyt mieli poistua oman huoneen kaaoksen luomasta turvasta. Hetken Ivor jaksoi itkeä tyynyynsä, kunnes vilkaisi kelloa ja totesi sen olevan pakko mennä tai hän joutuisi nukkumaan krapulahiessään. Hän otti pyyhkeen sekä puhtaat olovaatteet huoneestaan, avaten huoneensa oven enemmän kuin varovasti. Ehkä se mörkö oli jo mennyt muualle rähjäämään?

Paulus oli vallannut sohvan, josta oli pitänyt taistella niin kiivaasti. Hän ei luikkisi huoneeseensa. Hän oli Lodgen alkuperäinen asukas. Mies nojasi käsivarsia polviinsa ja tuijotti synkeästi puunkappaleita. Miten hän selittäisi pöydän? Kauhu aikaisemmasta velloi edelleen vatsanpohjalla. Hyvä luoja.

Ivor ei sytyttänyt edes valoja, vaan yritti hiipiä aivan hiljaa suihkuun. Vessan oven narahtaessa hän irvisti. Hemmetti, häntä oli käsketty pysymään huoneessaan ja nyt hän oli siinä. Saisiko tuo lisää huudonaihetta?

Narahdus sai Pauluksen vain värähtämään. Oli kammottavaa olla kaksin Ivorin kanssa. Sillä miehellä, jos surkeaa hiirulaista saattoi siksi kutsua, oli jotakin päässä vialla. Kun kylpyhuoneen ovi sulkeutui, Paulus koki parhaaksi kadota kartanon puolelle hakemaan koiria lenkille. Mitä sitten, jos hän luovutti Lodgen Ivorin outouden valtaan. Hän valtaisi sen aina halutessaan takaisin.

Voi, jos Paulus olisi tiennyt kaiken kämppiksen ja kollegan virkaa toimittavasti hissukasta, tuo olisi varmasti halunnut hänestä eroon. Ivorissa oli paljon enemmän vikaa kuin vain päällisin puolin näki tai saattoi tämän tapaamisen perusteella sanoa. Hän otti kaikessa rauhassa pitkän suihkun ja todettuaan Pauluksen kadonneen, hän uskalsin jäädä keittiöön valmistamaan iltapalaa sekä seuraavan päivän eväitä valmiiksi.

Lodgen keittiön ikkunasta kantautuva valo sai Pauluksen toiveikkaaksi siitä, että Lucy olisi tullut kotiin. Mutta päästäessään nummilla kastuneet koirat sisään, mies sai huomata hiirulaisen hyörivän edelleen keittiössä. Hän tunsi kitkerän pahoinvoinnin nousevan jälleen, kun vain katselikin surkeaa hahmoa.
"Oikeasti? Odotteletko jotakuta palveltavaksi?"

Ivor kaatoi vettä teekuppiin kun Paulus palasi sisälle. Pahus, hän oli melkein päässyt tuota karkuun. Taas hän sai pureskella huultaan surkeana, yrittää pitää itsensä kasassa. Miksi piti olla noin ilkeä? Ei hän ollut koskaan tehnyt mitään pahaa kenellekään, sen Ivor sentään tiesi. Hän pakkasi huomisen eväät kaappiin lapun kanssa, otti leipänsä sekä teemukinsa ja karkasi huoneeseensa.

Sunnuntai 11. syyskuuta 2016 - aamu

Seuraavana aamuna Ivor meni talliin hieman aikaisemmin kuin oli tarkoitus. Effie ei ollut toimistossaan, joten hän meni hakemaan teetä yläkerrasta. Ehkä nainen palaisi sillä aikaa toimistoonsa Veikkaus oli käynyt toteen, niinpä Ivor koputti oveen. Ei hän tarkalleen tiennyt miksi niin teki, olisihan hän varmasti voinut vain ilmoittaa että muuttaisi muualle Lodgesta. Asuminen oli ihanan halpaa, mutta hän ei kestäisi enää turhia huutoja. Eilinen oli ollut hirveä. Aivan kuin hän ei olisi pelästynyt kun joku tuli pussailemaan kesken unien? Etenkin kun kukaan ei koskaan Ivoria pussaillut, eikä miehellä edes ollut ketään erityistä elämässään.

Päättäen puhelun niin kohteliaasti kuin saattoi, Effie viittasi miestä peremmälle.
"Atterberry. Mitä voin tehdä puolestasi?" nainen kysyi valkopuisen pöydän takaa, kiireiset sormet hohtavan valkoisen kannettavan näppäimistölle jäätyneinä. Viikonloput olivat kiireisiä, mutta hän voisi tarjota hetken työntekijälle. Seuraavan viikonlopun kenttäkisojen kisajärjestelyt vierivät näytölle lomittain viime hetken valmentautujien tiedustelujen kanssa; liput illan klinikalle oli myyty, mutta se ei estänyt ihmisiä kyselemästä.

Ivor laski teekupin käsistään ja nypersi kynsiään sekä kynsinauhojaan hermostuneena.
"En kai häiritse? Voin tulla toistekin." Miehen ääni oli tavallista hiljaisempi. Ei kai asialla niin kiire olisi, ei hänellä ollut vielä asuntoakaan jonne paeta, ellei huonetta Lodgessa laskettu.

"Kerro vain", Effie kannusti kätkien kärsimättömyyden olemuksestaan. Atterberry tuskin kävisi siitä rohkeammaksi.

Ei. Eilinen oli saanut miehen taas vetäytymään täysin itseensä.
"Sitä vain että muutan muualle kunhan löydän sopivan asunnon, joten jos joku haluaa muuttaa Lodgeen, ilmoitan heti kun huone vapautuu." Hakiessaan töihin Ivor oli nimenomaan halunnut asua täällä (säästääkseen rahaa), joten mielenmuutos oli vähintään hassu.

"Ahaa", Effie vastasi ja harkitsi asian päättämistä siihen, sillä ilmoitus oli selkeä. Atterberry näytti kuitenkin siltä, että taustalla oli jotain, mitä tuskallisen ujo ja arka mies ei vain saanut sanottua.
"Onko siihen jokin erityinen syy?"

Ivor mietti hetken. Halusiko hän kannella muista? Ei, eläkööt miten halusivat. Sitten taas, sinne ehkä palautuisi joku hänen tilalleen.
"No.. Se... Siellä ei ole kovin mukava asua."

"Niinkö? Minkä takia?" Effie tavoitteli lämmintä, kannustavaa sävyä ääneensä, vaikka Ivorin ujous tuppasikin saamaan hänet kärsimättömäksi. Mies kuitenkin teki kuitenkin työnsä tunnollisesti eikä aiheuttanut ongelmia niin kuin muutama muu, joten hänellä ei ollut valitettavaa.

Miten Ivor olisikaan aiheuttanut ongelmia, hän oli itse kiltteys ja niin muiden (myös asiakkaiden) pompoteltavissa.
"Ilmapiiri on vähän huono ja... Kinnaird inhoaa minua."

Effien silmät synkkenivät uhkaavasti.
"Paulus? Mitä hän on tehnyt nyt?" nainen kysyi sävyllä, joka ei luvannut hyvää mainitulle miehelle.

"Ei mitään ihmeellistä, hän ei vain... Pidä minusta." Ivor oli turhauttava ihminen sosiaalisen kanssakäynnin kannalta, mutta oli hankala uskoa että hän tekisi jotain isompaa pahaa, jonka vuoksi joutuisi inhokkilistalle. Mies katseli varpaisiinsa, oikein kehtaamatta eritellä että mies oli huutanut hänelle, arvostellutkin vähän.

"Sinuna en ottaisi sitä henkilökohtaisesti", Effie sanoi hieraisten ohimoaan.
"Pauluksen sosiaalinen sulokkuus on vasta kehitysasteella. Mutta voimme sijoittaa sinut toiseen mökkiin, jos haluat."

"En..." Mitä hän ei? Hän halusi säästää rahaa, mutta pelko siitä että muutkaan kollegat eivät pitäisi hänestä, söi miestä sisältä.
"En halua että kukaan muu huutaa."

"Oletko siis päättänyt muuttaa pois Rosings Parkin tarjoamista asuintiloista?" Effie kysyi kulmaansa kohottaen.

Ivor nyökkäsi varovasti. Ei hän halunnut suututtaa kollegoitaan enempää. Riitti kun Paulus oli suuttunut ja huutanut hänelle. Ehkä hän saisi Newcastleen kämppiksen tai kaksi, jotta asuminen olisi halpaa.

"Oletko miettinyt päätöksen loppuun asti?" nainen tiedusteli toivoen, ettei ujo mies karkaisi pois ilmaisesta asumisesta vain sen tähden, että pelkäsi saavansa huutoja. Paulus ansaitsisi läimäyksen ilmankin, että ajoi työkavereita karkuun.

"En halua ärsyttää ketään." Kai se oli Ivorin tapa sanoa että hän oli miettinyt asiaa. Se oli vain kovin heppoinen peruste muuttaa pois, aina joku ärsyyntyi jostakin.

"Ja olet varma, että se on riittävä syy alkaa maksaa mahdollisesti kallistakin vuokraa asumisesta?" Effie kohotti uudelleen kulmaansa.

"Ainakaan en olisi kenenkään tiellä..." Muiden mukavuus ennen omaa, niinhän se Ivorin mielestä meni. Mielessä pyöri se eilinen huuto ja hän meinasi pillahtaa itkuun. Miehisty. Miehisty.

Effie nielaisi halunsa käskeä miestä ryhdistäytymään: aikuinen ihminen ei voinut pärjätä elämässä, jos ei pitänyt lainkaan omia puoliaan.
"Onko se mielestäsi järkevä tai realistinen tavoite?"

Ivor oli avaamassa suutaan, mutta ymmärsi sulkea sen. Kun Effie asetteli sen noin, hän uskoi että nainen ei ottaisi hänen vastaustaan hyväksyttävänä. Niin, ei kai se ollut.

"Miten on?"

"Ei se kai ole." Nyt hän vastasi kuten oletti että Effie halusi vastaavan, ei oman mielipiteensä mukaan. Ei mies nyt halunnut suututtaa vielä esimiestäänkin, hemmetti. Hän oli ärsyttänyt tarpeeksi ihmisiä viikon tarpeisiin.

Hyvänen aika, Atterberry. Effie kosketti lyhyitä, punavaaleita hiuksiaan miettiessään, miten hänen oli tarkoitus jatkaa. Hän ei voinut sanoa törmänneensä koskaan kirjallisuudessa esimerkkiin Ivorin kaltaisesta työntekijästä.
"Mitä olet päättänyt tehdä asumisesi suhteen?"

Ivor raapi kämmenselkäänsä. Mitä hän nyt tekisi? Jos se ei olisi kerran hyvä syy muuttaa pois, mutta kiitos Jemman ja Pauluksen Lodgessa oli ihan hirveää. Toisessa mökissä hän joutuisi taas "uusien" ihmisten keskelle ja tutustumaan edes jotenkin noihin.
"... En tiedä."

Effie päätti odottaa. Ehkä Atterberry tarvitsi aikaa vastauksen miettimiseen.

Kämmenselkä olisi kohta verillä, jos Ivor jatkaisi samaa tahtia sen raapimista. Hän oli seota siihen paikkaan. Ahdisti olla siinä Effien katseen alla.
"Jos vain olen tuolla, en sitten vaivaa ketään siirtymisellä." Kuului hiljainen vastaus lopulta.

"Tehdään niin. Ja Atterberry, jos et ole tyytyväinen oloosi, voit kertoa siitä asuinkumppaneillesi", nainen lisäsi.

Hän kertoisi siitä kämppiksilleen? Jep, aivan varmasti. Effien oli tiedettävä itsekin miten järjettömältä tuo kuulosti. Hän otti hätäisesti sen teemukin käteensä ja mutisi vaimean anteeksipyynnön, karaten sitten sitten toimistosta ulos. Hävetti, nyt hän oli vienyt naisen aikaa ihan turhaan.