Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.



 
PääsivuPääsivu  Latest imagesLatest images  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

 

 Oho, sori, anteeks

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Vierailija
Vierailija




Oho, sori, anteeks Empty
ViestiAihe: Oho, sori, anteeks   Oho, sori, anteeks Icon_minitime1Ke Heinä 06, 2016 11:17 am

Ivorin (Hatsiubat) ja Lucyn (Silkki) tiistainen aamupäivä Lodgessa.

Tiistai 5. heinäkuuta 2016 - aamupäivä

Lucy oli nukahtanut uudestaan Pauluksen lähdettyä aamutallia tekemään, mutta lopulta pitkäkoipisen dalmatialaisen suuret tassut olivat pakottaneet naisen ylös. Hän oli päästänyt Bentleyn valvotusti ulkoilemaan kartanon puistoon ja palattuaan innokkaan koiran kanssa sisään, syönyt aamupalan. Hän vilkaisi kelloaan. Tässä olisi vielä tuntitolkulla aikaa ennen töitä, kun kello hipoi vasta aamukymmentä. Hän ehtisi hyvin siivota eikä siltikään joutuisi kiirehtimään ratsastaakseen oman ruunansa ennen kahdelta koittavaa päivätallia. Nainen vaihtoi mukavaan oloasuun ja kiskoi imurin esiin komerosta. Sitä oli tullut näytettyä hevosenkarvaiselle asunnolle hieman liian harvoin viime viikkoina. Effie pyörtyisi nähdessään sotkun, joka asunnossa vallitsi. Hän vilkaisi sohvapöydälle jääneitä roskia mutta päätti käydä niiden (ja keittiössä Jemman jäljiltä odottavan tiskivuoren) kimppuun vasta, kun Lodgen oleskelutila olisi imuroitu. Hän huokaisi napsauttaessaan imurin päälle. Tehokas mutta jo muutaman vuoden elämää ja milloin minkäkin eläimen karvaa niellyt imuri ulisi kuin tapettava sika kun hän kävi hiekkaisen eteisen kimppuun nostellen sinne tänne potkaistuja kenkiä samalla kenkätelineelle pois tieltään.

Kuka ääliö oli sanonut että rahan takia teki mitä vain? Eilisesti päivätallista Ivor oli juossut kotiin suihkuun, pakannut tavarat ja livahtanut Newcastleen. Muhkean palkan illasta saatuaan oli drag queen könynnyt kotiin vasta yön pikkutunneilla, onneksi ennen kuin se jöröjukka lähti aamutalliin. Ja nyt joku ruoja huudatti sitä imuriparkaa tai tappoi sikaa tylpällä lusikalla keittiössä. Ivor avasi silmänsä ja  kolinasta päätellen kallistui imurin puoleen. Dragin huone oli eilisen pikalähdön jäljiltä räjähdys ja ennen kuin hän livahtaisi huoneestaan pesemään hampaansa, hän saikin vetää hiuksistaan pari turkoosia sulkaa pois ja eiliseltä jääneen, repsottavan tekoripsen toisesta silmästään. Onneksi kukaan ei ollut nähnyt... Vai oliko hän ollut niin humalassa tullessaan ettei muistanut? Apua. Ivor kurkisti ovenreaosta, kuten aina ennen kuin poistui huoneestaan. Lucy oli selin, joten hän livahti ovesta ulos ja vessaan. Sen jälkeen keittiöön meno tuntui tuskaiselta. Miksi, miksi se tyttö ei osannut tiskata tiskejään? Yleisesti siisti Ivor halusi itkeä.

Lucy säpsähti tajutessaan yllättäen, ettei ollut yksin asunnossa. Hän näki sivusilmällä vessaan kiitävän työkaverin ja tunsi syyllisyydenpiston. Oliko hän herättänyt Ivorin? Hän ei ollut edes tajunnut, että hiljainen kämppäkaveri oli kotona. Muistellessaan tallivuorojen listaa hän totesi kämppiksen olevaan tänään illassa. Hitto.
"Anteeksi, en kai herättänyt?" hän sammutti imurin ja pahoitteli nopeasti Ivorin palatessa vessasta. Olisi pitänyt tajuta aiemmin, etteivät kaikki olleet vielä jalkeilla, vaikka Paulus oli lähtenyt aamutalliin ja Jemma kadonnut viettämään vapaapäiväänsä kerrankin jonnekin muualle kuin huoneeseensa raikuvan popin kanssa.

Ivor oli krapulassa. Kuoleman krapulassa. Eilinen väsymys pahensi muutaman drinkin jälkeistä olotilaa huomattavasti. Särkylääkkeitäm jossakin oli se hänen pakett-- Siinä! Tyhjä. Ei, kuka ne oli syönyt? Ivor tumautti päänsä keittiön kaapiston oveen, havahtuen sitten Lucyn sanoihin.
"Ei, olin jo hereillä." Ei ollut, mutta ei hän sitä kehdannut sanoa.

Ivor ei näyttänyt siltä, että oli ollut jo hereillä, mutta Lucy ei kehdannut pahoitella uudestaan tai huomauttaa miehen olomuodosta. Hän vilkaisi sotkuista keittiötä. Ehkä olisi ollut parempi aloittaa Jemman jättämästä tiskivuoresta, niin Ivor pääsisi nyt vapaasti liikkumaan ympäri keittiötä.
"Jemma valitti päänsärkyä toissapäivänä", nainen tarjosi huokaisten selitykseksi huomatessaan paketin, jota Ivor piti käsissään. Jemma ei ymmärtänyt, ettei tuolla ollut oikeutta koskea muiden tavaroihin. Ei, vaikka siitä oli käyty useampikin keskustelu. "Minulla on ibumaxia ja panadolia huoneessani, jos tahdot?"

Siinä rasiassa oli vielä hänen nimensä, miten paljon pokkaa ihmisillä oli? Ivor pudisteli päätään.
"En tarvitse, katsoin vaan oliko niitä jäljellä." Hän mutisi hiljaa, valmistautuen henkisesti kun avasi jääkaapin oven. Tuoremehu oli saanut sentään olla rauhassa ja Ivor otti piilosta oman mukinsa, joka oli aina puhdas, koska hän ei pitänyt sitä astiakaapissa. Jemman kanssa oppi nopeasti.
"Voin tiskata kyllä ja korjata roskat, ei tarvitse kuin imuroida." Jos Lucy vaikka katoaisi omaan huoneeseensa.

"Aivan varma?" Lucy varmisti epäluuloisena. Ehkä hän voisi siitä huolimatta hakea huoneestaan särkylääkkeet. Jättää ne tasolle Ivorin ulottuville, jos hiljainen kämppis vaikka jossakin kohden toteaisi kaipaavansa niitä sittenkin.
"Ei tarvitse, minä autan mielelläni", nainen vakuutti ja vilkaisi imuroitavaa tilaa. Hän ei ollut päässyt paljoa eteistä kauemmas. Nainen päätyi laskemaan imurinvarren käsistään ja kävi nopeasti pyörähtämässä huoneessaan. Hän palasi kahden särkylääkepaketin kera, jotka laski keittiön tasolle.
"Siltä varalta, että muutat mielesi kun imuri alkaa taas ulvoa", hän ilmoitti palaten imurin luokse. Nopeasti ulvova laite oli jälleen päällä, kun hän jatkoi aloittamaansa siivousoperaatiota.

Mies yritti saada hymyn kipaisemaan kiitokseksi kasvoillaan. Ei hän turvautunut niihin lääkkeisiin, nehän olivat Lucyn. Pitäisi ostaa oma paketti ja säilyttää se huoneessaan. Mies laski tiskivettä altaaseen ja veti tiskihanskat käteensä. Ei kun hommiin.

Lucy oli tottunut jakamaan kaiken omistamansa muiden kanssa. Kun Lodgessa oli vielä asunut Effie ja Bea, oli kaikki tuntunut olevan yhteistä. Hän kaipasi sitä, että saattoi syödä muiden ruuantähteet jääkaapista ilman huonoa omatuntoa. Nyt ei voinut kuin todeta, että Jemma oli syönyt nälkäänsä mitä mieli teki, oli se sitten naisen ostamaa ja valmistamaa tai ei.
"Kiitos kun autat", Lucy puhui kuuluvammin imurin ulinan yli. "Nyt minulla ei mene koko aamua tähän, vaan ehdin tehdä muutakin ennen tallille menoa." Ehkä hän voisi pestä pyykkiä. Vaihtaa lakanat ja siinä sivussa Pauluksenkin, vaikka mies nukkuikin usein hänen vierellään.

"Tietenkin autan." Mieluiten hän olisi siivonnut jopa yksinään. Ivor kun halusi eniten elämässään olla näkymätön muille. Tiskeissä ei mennyt kauaa kun asiaan paneutui kunnolla, vaikka vuori oli ollutkin valtava. Sitten ne roskat..

Lodgen imuroi varsin nopeasti, vaikka Lucy tekikin huolellista työtä, jotta jälkeen ei jäisi hevosenkarvoja. Omaan huoneeseen teljetty Bentley haukkui närkästyneenä kun imuri kävi aivan oven vieressä. Nuori dalmatialainen vihasi imurin ulinaa intohimolla ja olisi varmasti repinyt laitteen kappaleiksi, jos olisi päässyt siihen käsiksi. Hän sammutti imurin ja lykkäsi sen ovensa eteen. Oman huoneen saisi imuroitua myöhemminkin, jos Ivor vaikka haluaisi käyttää imuria omassa huoneessaan tässä välissä.
"En tajua miten täällä on aina näin sotkuista", Lucy huokaisi juoksuttaen sormiaan hiustensa halki. "Ei täällä aiemmin ollut." Ei kai, kun Effie oli siivonnut jatkuvasti ja pitänyt huolta siitä, etteivät hekään saaneet sotkea.

"Mmmh, anteeksi." Aivan kuin Ivor siellä sotkisi. Hän söi aina huoneessaan,  tiskasi omat tiskinsä heti eikä juurikaan edes oleskellut yleisissä tiloissa. Hän oli hyvin, hyvin hajuton ja mauton.

"Et sinä täällä sotke", Lucy naurahti hämillisenä. Ei hän ollut olettanut kämppiksen ajattelevan, että sanat tarkoittivat tuota. "Jemma on pahin, mutta ei minua tai Paulustakaan voi ihan syyttöminä pitää." Joskus oli vain mukavampi jättää roskat sohvapöydälle illalla, kun könysi elokuvan äärestä nukkumaan. Toisin kuin Jemma, he sentään siivosivat jälkensä heti seuraavana aamuna.
"Ilman sinua sotku olisi varmasti vielä pahempi, kun olisin ainoa joka siivoaisi." Paulus tosin auttaisi varmasti, mutta kukapa haluaisi käyttää heidän vähäisiä yhteisiä hetkiään Lodgen siivoamiseen.

Ivor vain hymähti hiljaa, sanomatta sen enempää. Hän ei olisi nyt viikonloppuna kotona, pitäisi muistaa laittaa huoneen ovi lukkoon. Ja kai kämppiksille olisi ihan reilua ilmoittaa siitä että olisi poissa perjantai-illasta sunnuntai-iltaan. Hevosille kun ei kaivattu maastoilijaa ja hän oli vaihtanut vuoroja.

Lucy keräsi roskat olohuoneen pöydältä suunnaten sullomaan ne keittiön täpötäyteen säkkiin. Se täytyisi viedä ulos, mutta sitä ennen hän pyyhkisi pöydän rätin kera. Sohvapöydälle kun oli kertynyt ties mitä tahmaa, kun limut olivat läikkyneet laseista ja jääneet kuivumaan tasaiselle pinnalle.
"Tulitko eilen vasta myöhään kotiin? Vai ravasiko Jemma taas pihalla?" Lucy kysäisi muistellessaan Bentleyn herätystä keskellä aamuyötä. Koira ei - luojan kiitos - haukkunut kuullessaan ääniä muiden liikkuessa Lodgessa, mutta tuli poikkeuksetta tönimään kylmällä nenällään omistajaansa kuin varmistaakseen, että kulkijoilla oli lupa olla asunnolla.

Ivor säpsähti hieman. Saakeli, oliko hän herättänyt kämppiksensä?
"U... Uh. Minä se olin, anteeksi, olen hiljaisempi ensikerralla..."

"Ei huolta, en herännyt siihen", Lucy vakuutti naurahtaen. "Bentley on ottanut tavakseen herättää aina kun joku liikkuu edes vessaan ja takaisin. Tuskin kukaan muu edes kuuli sinua." Hänen täytyisi opettaa koiransa eroon moisesta tavasta, vaikka hän nukahtikin hetkessä uudestaan. Olisihan se silti parempi nukkua aamuun asti yhtäjaksoisesti niinä öinä kun Jemma ei heitä valvottanut koko Lodgea tärisyttävällä musiikillaan.

"Anteeksi." Ivor pyyteli anteeksi taas miltein vain anteeksipyytämisen ilosta. Mutta ei hän tahallaan...
"Viikonloppuna en ainakaan kolistele."

"Etkö ole kotona, vai?" Lucy kysyi yllättyneenä. Ei kai Ivorilla vielä ollut lomaa? Äh, hänen pitäisi keskittyä enemmän kaikkeen siihen, mitä Effie kertoi, sillä muutoin tuntui mahdottomalta pysyä perillä kaikesta, mitä tallilla tapahtui.

"Olen viikonlopun muualla." Matkoilla, esiintymässä prideilla jos tarkkoja oltiin. Lucy ei saisi niin tarkkaa selontekoa ikinä.

"Ai, mukavaa reissua siis", Lucy toivotti yllättyneenä. Upeaa, että edes joku heistä osasi neuvotella itselleen vapaita ja käyttää lomapäiviään. Hän epäili, että hänen ja Pauluksen työsaldot tuottaisivat Effielle harmaita hiuksia vielä vuosia, kun nainen yrittäisi selvitellä kuka oli tehnyt mitäkin ja kuinka pitkään minäkin päivänä.

"Kiitos." Ivor todellakin pitäisi hauskaa, kun saisi olla... Noh, ei tarvitsisi piilotella. Mitä kämppiksetkin ajattelisivat niistä peruukeista, meikeistä ja mekoista? Apua.

"Lähdetkö jonnekin pidemmälle, vai?" Hän kysäisi. Voisihan sitä toki jäädä vain Newcastleen ja olla yötä jollakin tuttavallaan. Niin normaalit ihmiset kuulemma tekivät. Hän olisi paljon mieluummin palannut aina yöksi omaan kotiinsa. Sen tähden harvat vierailut Hollandienkin luokse olivat vain päiväsaikaan toteutettuja visiittejä.

"En kovin kauas." Ivor mietti kuumeisesti mitä valehtelisi Lucylle. Tuskin tuo tietäisi  missä kaupungissa nyt oli Pride, mutta jos tietäisi. Se olisi todella nöyryyttävää, jäädä kiinni.
"Siskon häihin parin tunnin matkan päähän."

"Oi, ihanaa!" Nainen henkäisi innostuneena. Häät olivat aina suuri ilonaihe ja loistava syy juhlia. "Onnittelut minunkin puolestani siskollesi."

"Mh, joo." Pitikin sanoa, olisi pitänyt muistaa että kaikki naiset olivat hulluina häihin. Miten hän olikin näin typerä?

Lucy pyyhki olohuoneen pienen sohvapöydän huolellisesti, ja pyyhkäisipä samalla vaivalla pahimmat pölyt televisiotasoltakin, ennenkö palasi vilkuilemaan keittiötä arvioiden. Liesi täytyisi pyyhkiä huolella, ja tasotkin tulisi käydä läpi rätin kanssa. Ehkä hän voisi samalla vaivalla tyhjätä jääkaapista kaiken huonoksi menevän tai jo menneen, ja heittää menemään.
"Oletko tehnyt jotain kesälomasuunnitelmia?" Hän kysäisi kämppikseltä siinä alkaessaan hinkata kaasuliettä puhtaaksi.

En ole." Ivorin vähät lomapäivät menivät kesän esiintymiskeikkoihin, joten muutoin ei olisi järkeä lähteä Newcastlea pidemmälle. Eikä se oikeastaan haitannutkaan. Mitä hän olisi yksin tehnyt?

Lucy nyökkäsi ymmärtäväisesti. Suunnitelmien tekeminen ei kuulunut hänenkään vahvuuksiinsa.
"Kyllähän se kesä aina töissä kuluu. Nyt kun on vielä näitä suuria kisojakin edessä. Niissä on kyllä aina yhtä mukavaa olla mukana järjestämässä", nainen huokaisi. Olihan siitä stressiä ja ylimääräistä työtä, mutta kun näki vilauksenkin upeasta kouluradasta, oli se kaiken sen arvoista.

"Mmm, totta." Ivor rakasti isoja vilinöitä. Hän saattoi vain kadota massaan eikä kukaan kysynyt häneltä mitään. Se oli ihanaa, niin ihanaa.

"Joko odotat innolla kansainvälisiä kisoja?" Lucy uteli siivoamisensa lomasta. Harvoin kämppiksestä oli saanut näinkään pitkäksi ajaksi juttuseuraa, joten tilannetta piti käyttää hyödyksi. Ivor oli valitettavan hiljainen ja omiin oloihinsa vetäytynyt päivästä toiseen. Hän olisi mielellään hankkinut miehestä uuden liittolaisen Jemmaa vastaan. Ehkä ärähdys Ivorilta saisi aikaan suuremman reaktion kuin mitä Pauluksen karkeat uhkaukset ja hänen ystävälliset huomautuksensa.

Jos Lucy olisi tuntenut Ivorin, olisi tuo tiennyt ettei hän ärähtänyt edes maan matosille sateen jälkeen niiden noustua asfaltille.
"Mmh, en ja joo." Ei hän tiennyt? Ivor odotti kauhulla koska kaikki voisi mennä pieleen hänen osaltaan ja vastuuhevosetkin... Aarh. Onneksi niille oli kuulemma tulossa ola hoitaja. Hän ei joutuisi enää kestämään Andrea Rowen flirttiä.
"Onko se totta että Prescotin hevosille on palkattu hoitaja?"

Lucy nyökkäsi. Hän ymmärsi sen tunteen. Hänkään ei ollut tiennyt mitä odottaa, kun oli ensimmäisen kerran valmistautunut toimimaan taustajoukoissa kotikisojen ajan. Se oli vaatinut melkoista suunnittelua, useita opastuskertoja toimistossa ja tarkkaa keskittymistä, mutta lopulta siitä oli selvitty kunnialla. Nyt suuret kisat tuntuivat vain yhdeltä työtehtävältä muiden joukossa.
"Niin minä olen ymmärtänyt", nainen vastasi nyökäten. Kisaratsut tuntuivat kerävään yksityisiä hoitajia, mitä hän ei henkilökohtaisesti laittanut lainkaan pahakseen. Se tarkoitti vähemmän heitä juoksuttavia asiakkaita, kun väki juoksutti palkkaamiaan hoitajia tahtonsa mukaan.

Käsi nousi haromaan maantienharmaata hiuspehkoa Ivorin nyökätessä. Huh. Hän saisi enemmän rauhaa työpäivien aikana ja kenties ei joutuisi enää ratsastamaan maastoja! Se olisi mahtavaa, maastot kollegojen kanssa olivat kidutusta epäsosiaaliselle Ivorille.

Lucy vilkaisi kädenjälkeään lieden kanssa tyytyväisenä siihen, miten alunperin valkoinen liesi näytti jälleen valkoiselta eikä ruskean eri sävyjen kirjomalta.
"Sen luulisi helpottavan töitäsi kun ei tarvitse varustaa hevosia niin paljoa", Lucy pohti siirtyessään puhdistamaan keittiön tasoja. Hän irrotti leivänpaahtimen seinästä ja käänsi ympäri lavuaarin yllä ravistellakseen leivänmurut lavuaariin, jonka Ivor oli ystävällisesti tyhjännyt kertyneistä tiskeistä.

"Mmhh, joo." Ja pääsisi Andreasta. Sitä hän ei voisi sanoa ääneen. Nainen oli mukava, mutta ihan liian suulas ja päällekäyvä kaikille kaksilahkeisille. Hän otti aamupalatarpeita jääkaapista omalta hyllyltään, haluten jo huoneeseensa karkuun.

"Toivottavasti saat silti pitää maastolenkkejä, niin pääset ratsastamaankin", Lucy pohti ääneen. Hänestä olisi ainakin ollut kamalaa, jos ei töiden puitteissa pääsisi ollenkaan satulaan. Kaikki eivät olleet samaa mieltä, mutta suurin osa taisi olla tällä alalla rakkaudesta hevosiin ja ratsastamiseen. Niitä satunnaisia poikkeuksia ei kuunneltu.

"En niin välittäisi vaikka niitä ei enää olisikaan." Ivor vastasi totuudenmukaisesti. Ei häntä harmittaisi, ei yhtään. Päinvastoin, hän kiillottaisi mieluummin varusteita tai karsinan seiniä.

"Ai", Lucy vastasi yllättyneenä. Hän oli luullut Ivorin viihtyvän satulassa, mutta kaipa hän oli sitten ollut vain väärässä. "Onneksi työt eivät tallilta lopu vaikkei selkään pääsisikään, siitä asiakkaat pitävät huolen", hän naurahti. Aina oli asiakaspalvelua, hevosten hakemista sisään, varustamista, purkamista, viemistä takaisin ulos. Oli unohdettuja verryttelyvilttejä joille ei ollut mitään muuta tarvetta kuin näyttää ammattimaiselta, oli karsinan eteen unohtuneita kannuksia joita kaivattiinkin jalkoihin nyt kun hevonen ei ollutkaan niin reippaalla päällä, oli esteratojen kokoamista, valmennusavustusta… Hommaa riitti ja hyvä niin. Aika kävi äkkiä pitkäksi, jos ei ollut mitään järkevää tekemistä.

Ivor viihtyi satulassa, mutta ei muiden seurassa. Etenkään hienon kilpahevosen selässä. Ivor vilkaisi Lucya jopa anteeksipyytävästi hämmennettyään tuota sanoillaan. Pitäisikö tuo nyt häntä ihan outona ja kertoisi muille, miten se hiljainen vässykkä ei halunnut edes ratsastaa?
"Niin, onneksi."

Lucy ei harrastanut juoruamista työkavereistaan, paitsi niistä jotka kävivät hermoille tai vain silloin, kun Paulus yllytti. Okei, ehkä hän harrasti juoruamista. Pienessä mittakaavassa.
"Tahdotko muuten imuroida oman huoneesi vai laitanko imurin pois, kun olen valmis?" Hän kysäisi vilkaisten visusti suljetun oven suuntaan. Hän ei muistanut kertaakaan nähneensä Ivorin ovea auki. Oli vaikea kuvitella, että siististi Lodgen yhteisissä tiloissa elävä mies sotkisi oman huoneensa siihen kuntoon, ettei kehtaisi pitää ovea avoinna. No, kaipa mies sai tuuletettua pelkällä ikkunallakin riittämiin.

Silmissä vilahti miltein paniikki kun Lucy kysyi huoneen imuroinnista.
"A... Ei tarvitse, laita vaan pois, imuroin sen myöhemmin." Eli kun ketään ei olisi kotona eikä varmasti tulossa kotiin. Jokin veti hänet kysymyksesäs kyllä selvästi tolaltaan.

Lucy kurtisti kulmiaan kämppiksen suoranaiselle pakokauhulle. Ei kysymys nyt niin tungetteleva voinut olla, eihän? Oli vaikea kuvitella edes vannoutuneinta konservatiivista jenkkiuskovaista kauhistumaan huoneen imuroinnista kysymisestä.
"Selvä", hän vastasi painostamatta. Mitäpä se hänelle kuului, miksi Ivor säikähti moista. Bentley haukahti suljetun oven takana ärtyneeseen sävyyn, kun pilkukas dalmatialainen oli teljetty julmasti eroon ihmisistä. Huokaisten nainen suuntasi vapauttamaan koiran omasta huoneestaan. Bentley liehakoi innokkaasti hänen ympärillään, ennenkö bongasi Ivorin ja suuntasi tönimään tuota mustalla kirsullaan hieman turhan voimakkaasti. Kovasti kasvanut koira ei tuntunut ymmärtävän omaa vauhtia ja voimaansa tervehtiessään kaksijalkaisia.

Ivor veti jalkansa tuolille myös, Bentleyn tullessa häseltämään asuntoon. Hän vähän arasteli isoa ja riehakasta koiraa, vaikka se hänestä olikin suloinen. Jos Lucy ei olisi ollut paikalla, hän olisi saattanut lässyttää koiralle, mutta nyt vain pikaisesti rapsutti pilkullisen otuksen niskaa.

"Bentley", nainen torui koiraansa varsin ponnettomasti kun se intoutui nostamaan suuret tassunsa tuolille Ivorin rapsutusten rohkaisemana, mutta se riitti kääntämään innokkaan dalmatialaisen huomion omistajaansa. "Se on vielä vähän kakara. Sitä saa komentaa", hän huokaisi rapsuttaessaan luokseen tullutta dalmatialaista. Olihan se jo edes auttavasti tavoille oppinut, eikä luojan kiitos haukkunut hevosille tai jahdannut niitä, mutta paljon töitä saisi vielä tehdä, että sen uskaltaisi ottaa mukaan tallille - tai edes maastolenkeille hänen oman nöyrän ruunansa kanssa.

Ivor ei vain osannut komentaa, eikä todellakaan uskaltaisikaan. Hän puraisi huultaan,nyökäten. Ei hän tulisi koskaan komentamaan sitä, kunhan nyt lupasi.

Ei Lucykaan osannut, sen tähden koira oli niin riiviöksi kasvanut. Pauluksen päättäväisyys ja rautainen tahdonvoima oli ainoita syitä sille, miksi Bentley käyttäytyi edes siedettävästi. Miehen kohdalla koiralla oli jopa käytöstapoja, jotka tosin unohtuivat heti kun Paulus ei ollut enää näköpiirissä.
"Onko sinulla koko ilta täynnä ratsastuksia?" Lucy kysäisi rapsutellessaan Bentleytä, ettei koira keksisi mennä kiusaamaan Ivoria uudestaan. Kämppis ansaitsi omaa rauhaa aamupalansa kanssa. Hän jatkaisi keittiön siivoamista, kunhan mies olisi saanut syötävää. Alkoi käydä varsin selväksi, että hän oli kuin olikin herättänyt Ivorin imuroinnillaan. Ensi kerralla täytyisi muistaa varmistaa, että kaikki Lodgen asukkaat - tai ainakin kaikki Jemmaa lukuunottamatta - olivat jo hereillä. Jemman herättämisestä hän ei tuntisi pienintäkään pistosta omatunnossaan.

"Ginnyn ja Aleksein maastot." Ivoria ei olisi voinut harmittaa enempää ajatus kahdesta maastosta työkavereiden kanssa. Ei huvittanut.. Häntä ei huvittanut nyt ollenkaan. Kuten ei ikinä, koska hän vain oli kaikki maastot hiljaa ja yritti olla aiheuttamatta ongelmia.

"Niiden kanssa taitaa olla ihan mukava maastoilla?" Hän kysyi. Ainakin jos vertasi usein samaan aikaan liikkeelle lähtevää Kiwiä tai Papillonia. Jimenaparka. Espanjalainen nainen oli uskomattoman kärsivällinen ja hyväntuulinen, vaikka vastuuhevosissa oli ties mitä sekopäitä.

"Ihan... Kivoja." Ivor myönsi. EI hevosissa ollut muuta vikaa kuin se että ne olivat hirveän arvokkaita ja että niitä piti ratsastaa työkavereiden seurassa. Ivor sai aamiaisensa syötyä ja latoi tarvikkeet takaisin jääkaappiin. Kauppaan pitäisi.. Huokaus.

"Se on mukava kuulla", Lucy vastasi hymyillen. Hyvä niin. Maastossa oli ikävä käydä, mikäli ei viihtynyt ratsunsa selässä. Hän muisteli edelleen kauhulla niitä muutamia kertoja, kun oli joutunut maastoilemaan Hookilla sen ollessa edelleen Pippan omistuksessa. Siinä oli ollut aiheita painajaisille useammaksi yöksi.
"Tarvitsetko muuten jotain kaupasta? Käymme huomenna illasta Pauluksen kanssa kaupassa, ja jotkut ovatkin jo jättäneet ostoslistansa meille."

Ivor hätkähti kysymykselle kaupasta. Olisi ollut niin helppoa myöntyä, mutta ei.
"Ei tarvitse, käyn itse. Kiitos kuitenkin." Ei hän halunnut olla vaivaksi, hän kävisi itse jossakin välissä.

"Jos olet ihan varma", Lucy kurtisti kulmiaan. Turhahan Hexhamiin olisi ajella kahteen kertaan, mutta jos Ivor tahtoi bensoista maksaa niin miksikäs ei. Sen kun ajeli miten mieli. Hän vilkaisi innokkaasti toheltavaa koiraansa ja kietoi sormensa pannan ympärille, kun Bentley näytti harkitsevan Ivorin jalkoihin ryntäämistä. Hän oli saanut sen kuvan kämppiksestään, ettei tuo erityisemmin välittänyt pilkukkaasta nelijalkaisesta.

Miehen pitäisi käydä Newcastlessa asti postissa hakemassa paketti, joten hän voisi käydä samalla kaupassa. Keskellä yötä, tänään töiden jälkeen. Hieno idea...
"Olen olen." Siivottuaan pöydän puhtaammaksi kuin se oli ollut ennen hänen ruokailuaan, Ivor ei oikein tiennyt mitä tekisi. Livahtaisiko nyt huoneeseensa vai olisiko se epäkohteliasta. Apua.

"Okei", Lucy nyökkäsi. Selvähän se. Hän rapsutti vielä hetken Bentleytä, ennenkö suoristautui jaloilleen ja asteli keittiöön. Koira saisi luvan pysytellä poissa tieltä sen hetken, että hän viimeistelisi keittiön siivoamisen. Ivor oli auttanut jo paljon pyyhkimällä pöydän ruokailunsa jälkeen.
"Aiotko vielä tehdä jotain ennen työpäivää?"

"En mitään erityistä." Ivor kävisi suihkussa ja... Meinasiko Lucy kupata koko aamun täällä? Hän vihasi suihkussa käymistä jonkun ollessa paikalla, koska jos toisen olisi päästävä vessaan, hän oli varannut sen... Ääh!

Lucy nyökkäsi. Se oli aivan ymmärrettävää. Ei hänkään suunnitellut tekevänsä mitään sen kummempaa aamupäivisin ennen töitä, mitä nyt katsoi ehtivänsä tallille sen verran etukäteen että ehti ratsastamaan Ivoryn. Hän järjesteli keittiön tasolla olevat pienet kodinkoneet paremmin ja pyyhkäisi vielä viimeisen kerran lavuaarin reunat, ennenkö oli tyytyväinen keittiön siivoustasoon. Hän suunnisti asettelemaan sohvatyynyt paremmin, vaikka eipä siinä kauaa menisi kun Bentley olisi ne taas sotkenut makoilemalla miten sattuu sohvalla. Hän vilkaisi olkansa yli kämppistä miettien, oliko pidätellyt tuota turhan tähden keskustelulla. No, ehkä Ivor olisi sanonut jos miehellä olisi ollut kiire jonnekin.

Ivor livahti keittiöstä heti kun tuli vähänkään hiljaista. Hän livahti huoneeseensa hiljaa, etsi tallivaatteitaan ja pohti sitä suihkua. Miksi elämän piti olla ahdistavaa ja hankalaa? Ivor haroi hiuksiaan, keräten pyykkiä. Jos veisi pyykit koneeseen ja samalla menisi suihkuun, kaksi asiaa kerralla. Mies livahti huoneestaan pyykkikori kädessään ja vetin oven tiukasti kiinni perässään.

Nainen suuntasi siivoamaan omaa huonettaan huomattuaan kämppiksen livahtaneen suihkuun. Imurin ulina ei ainakaan voisi herättää enää ketään, ja nyt hän saattoi sulkea Bentleyn huoletta Lodgen puolelle kun Ivor ei ollut suurta koiraa välttelemässä. Imuroituaan pienen huoneensa, hän ylitti olohuoneen suunnaten imuroimaan Pauluksen huoneen samalla vaivalla. Mies ei pahastuisi moisesta, joten mitäpä sitä laittamaan imuria pois ennenkö molemmat huoneet olisivat siisteinä. Hän päätyi myös nykimään lakanat miehen sängystä. Ne pesisi samalla vaivalla kuin hänen omansakin. Lucy kasasi likaiset lakanat suureen koriin ja sulloi imurin takaisin paikalleen. Hän vilkaisi kelloa keittiön tasoon nojaillen ja hörppi kylmää vettä lasista pohtiessaan, mitä tekisi seuraavana.

Ivor kurkkasi ovesta, ennen kuin hiukset kosteina ja pukeissa livahti sieltä kohti omaa huonettaan. Ei ollut mitään syytä hiippailla seinänvieriä, mutta silti hän teki niin.

Ivorin käytös herätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, kun kämppis näytti hiihtelevän lattialistoja pitkin.
"Kaikki okei?" Lucy koki tarpeelliseksi kysyä katsoessaan täysissä pukeissa suihkusta palannutta miestä kummissaan. Ivor oli omalaatuinen kämppis.

Mies miltein säpsähti. Mitä hän nyt oli tehnyt?
"A.. Joo. On. En tarkottanu häiritä." Ivor karkasi huoneeseensa nopeammin kuin Bentley veti ruokansa.

"Et häirinnyt", Lucy huikkasi sulkeutuvalle ovelle. No, ihan miten vain. Hän suuntasi takaisin Pauluksen huoneeseen pedatakseen miehen sängyn puhtailla lakanoilla joutuen tönimään avuliaaksi itsensä kuvittelevan Bentleyn kuonoa jatkuvasti pois tieltään.

Ivor nökötti huoneessaan. Hän olisi voinut ommella, mutta ompelukone piti meteliä. Joten hän istui sängyllä, pyöritellen peukaloitaan. Vasta kun jano kävi ylivoimaiseksi,
Lucy siirtyi omaan huoneeseensa vaihdettuaan Pauluksen lakanat ja teki saman omallekin sängylleen. Hän petasi sängyn siististi asetellen jokaisen koristetyynyn siististi paikoilleen. Se muistutti häntä etäisesti ajasta, kun Effie oli asunut heidän kanssaan. Ehkä hän voisi käydä vaihtamassa kuulumisia punapäisen ystävän kanssa ennenkö aloittaisi työpäivänsä - olettaen tietenkin, ettei Effie ollut niin kiireinen toimistossa että hänestä olisi haittaa. Nainen siirtyi olohuoneen sohvalle Bentley kyljessään ja nakkasi television päälle. Siellä pyöri vanha komediasarja ties kuinka monetta uusintakierrostaan, mutta siihen oli vaivaton uppoutua hetkeksi ennen kuin hän lähtisi Ivorya ratsastamaan.
"Bentley!" Hän komensi koiraansa kun pilkullinen dalmatialainen ryntäsi tervehtimään Ivoria. "Olen pahoillani. Sen aika taitaa käydä pitkäksi kun se joutuu olemaan itsekseen täällä kaikki päivät", hän hymähti ja taputti painokkaasti sohvatyynyä vierellään, jotta koira palaisi hänen luokseen. Bentley oli eri mieltä liehakoidessaan innokkaasti Ivorin jaloissa tajuamatta omaa kokoaan.

Vaikka Ivor ei ollut lyhyin mahdollinen mies, hän kompuroi koiraan. Mies yritti hätistää dalmatialaista jaloistaan, turhaan. Bentley oli liian innoissaa  hänestä.
"Ei se mitään, ymmärrän."

"Sen täytyisi oppia tavoille", nainen huokaisi, "tai sitä ei voi koskaan ottaa tallille mukaan. Tai edes päästää päiväksi Nemon ja Higginsin luokse kartanolle." Bentleytä ei uskaltaisi laskea historialliseen kartanoon ennenkö olisi varmaa, ettei koira tuhoaisi mitään järsimällä tai muutoin riekkumalla.

"Kyllä se siitä." Ivor koetti lohduttaa. Hän livahti keittiöön ottamaan lisää mehua. Miksei kämppis voinut mennä jo tallille? Eikös tuolla ollut oma hevonen tai jotain sinnepäin...

”En olisi niin varma", Lucy naurahti epäuskoisena. Hänestä alkoi tuntua, ettei Bentley oppisi millään - ei ainakaan hänen opissaan. Pauluksella voisi olla parempi onni koiran kanssa, kun mies uskalsi komentaa otusta pelkäämättä. Hän oli aina aivan varma, että Bentley alkaisi vihata häntä jos hän ärähtäisi dalmatialaiselle.

”Se on nuori." Ivor tarjosi selitykseksi. Ei se ollut syy eikä tekosyy, mutta ei ollut hänen asiansa kritisoida Lucyn tapaa kasvattaa koiraa. Hän hiippaili taas lattialistoja pitkin kohti huonettaan, Bentleyn vihdoinkin lähdettyä kohti sohvaa.

Niinhän se oli, mutta se ei ollut vastaus. Hän oli nähnyt paljon nuorempiakin koiria, jotka osasivat käyttäytyä. Bentley saisi varmasti potkut koirakoulustakin käytöstapojen puutteensa tähden. Hän huokaisi vajotessaan paremmin sohvalle ja rapsutteli syliin tunkevaa, sylikoiran mitoista jo ylikasvanutta dalmatialaista televisiota tuijottaen. Ivoryn luokse olisi lähdettävä kohta, mutta hän ehtisi istuskella vielä hetken. Työpäivän aikana ei tarjoutunut montaa mahdollisuutta moiseen. Lopulta hänenkin oli noustava ylös, sammutettava televisio ja suunnattava omalle huoneelle vaihtamaan vaatteet tallikamppeisiin. Palatessaan hän noukki valmiiksi laitetut eväänsä jääkaapista ja vilkaisi Ivorin suljettua huoneenovea.
"Lähden tallille, moikka!" Hän huikkasi kiskottuaan kengät jalkaansa. Bentley jäi vapaasti vaeltamaan Lodgen lattioille, mutta eipä se aiemminkaan ollut mitään tuhonnut.
Takaisin alkuun Siirry alas
 
Oho, sori, anteeks
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1
 Similar topics
-
» Pyydä multa anteeks kunnolla

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: