[P] Kohennetaan työilmapiiriä ja yhteishenkeä

Maanantai 27. kesäkuuta 2016 - iltapäivä

Päivätalli oli tuonut tervetulleen tauon päivän kulkuun lähestulkoon jokaisen työntekijän mielestä. Viikonlopun vilinään verrattuna päivä oli ollut varsin hiljainen ja rauhallinen, eikä se suuremmin piristyisi iltaakaan kohden, tai ainakaan sitä kukaan ei odottanut vilkuillessaan varsin tyhjältä näyttäviä valmennusaikatauluja. Satunnaiset valmennukset täplittivät iltapäivää, mutta mikään ei antanut aihetta uskoa suureen asiakasrysäykseen, mistä itse kukin oli tyytyväinen. Caitlin kenties enemmän kuin monet muut, sillä oli jo viettänyt aamupäivän niin satulassa kuin kiittämätöntä kakaraa valmentaen. Teiniprinssi oli onnistunut käymään irlantilaisnaisen hermoille ensimmäisen kolmen minuutin aikana niin, että loppuvalmennuksen nainen oli tarkoituksella mongertanut mahdollisimman vahvalla irkkuaksentilla pakottaakseen Steichenin lapsukaisen kysymään kerrasta toiseen, mitä hän oli oikein sanonut. Se oli ollut pieni ilo, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Hän oli huhuillut maastoseuraa yläkerran tiloista notkuvilta henkilöiltä välittämättä Morlandin nopeasta kieltäytymisestä ennen kuin oli siirtynyt vaihtamaan ratsastusvaatteisiin sillä tiesi, ettei pystyisi keskittymään Remonaan ratsun vaatimalla tavalla.
Tallin puolelle palattuaan hän vilkaisi kultaisen Alyssan valmiiksi varustamaa Remonaa ja tunsi tutun piston sydämessään. Hevonen ei ollut tehnyt mitään väärää, vaan silti ratsun suuntaan katsominenkin sai palan nousemaan kurkun tukkeeksi.
"Käydään vähän reippailemassa ulkona", punapää kertoi ruunikolle tammalle ja vastentahtoisesti puki kypärän päähänsä. Kai hän sen verran voisi maastoon varautua, ettei lähtisi paljain päin. Kesäinen aurinko kurkisteli ohuen pilvipeitteen lomasta lämpimänä, kun hän heilautti itsensä tamman selkään tallipihalla. Punapää peitti nopeasti yllätyksensä huomatessaan punaruunikon tamman liittyvän seuraan vastentahtoinen englantilaismies rinnallaan. Teddy kiipesi Minxin selkään raskaasti huokaisten ja näytti siltä, että olisi mieluummin ollut missä tahansa muualla. Tästähän tulisi hilpeä maastolenkki, Caitlin ajatteli muttei kysellyt estevalmentajalta, mikä oli muuttanut aiemman hätäisen kieltäytymisen pitkin hampain annetuksi suostumukseksi. Ehkä Kaufman oli jälleen tehnyt oharit. Mitäpä se hänelle kuului.

Miyato oli havahtunut suunnitelmistaan Caitlinin pyyntöön maastoseurata ja kipaisi satuloimaan Coran. Hän meni mielellään maastoon. Pihalla hän oli jo tervehtimässä sekä Teddyä että Caitlinia pirteänä, kunnes huomasi noiden olemuksissa jotakin hämärää.
"Mikä teidät noin apeiksi vetää?" Amerikkalainen ponkaisi tanssahtelevan, vuodessa paljon vaalenneen kimonsa selkään.

Ah, Miyato. Tämä selitti paljon siitä, miksi Morlandkin oli kiivennyt kiukkuisen tammansa selkään. Caitlin hymyili valmentajista nuorimmalle ja viittasi kädellään tietä kohden, jotta he voisivat lähteä tallille johtavaa tietä seuraavalle maastopolulle. Sieltä pääsisi melkeinpä minne tahansa, joten lenkin lopullisen suunnan voisi päättää koska tahansa.
"Valmensin sitä saksalaista ihmelasta", Caitlin tarjosi selitykseksi omalle mielialalleen kannustaessaan Remonan letkan kärkeen muistellessaan, miten potkuherkkä Minx oli. Teddy pudottautui mielellään viimeiseksi. "Ihmeellistä hänessä ei kyllä ole mikään muu kuin se, miten ylimielinen niin pieni ihmisolento voi olla."
"Kaufman ei suotta vaivautunut paikalle", Teddy selitti omasta puolestaan. Hän olisi voinut juoksuttaa Minxin - ja oli niin suunnitellutkin tekevänsä, kunnes Caitlin oli saapunut maastoseuraa kyselemään ja Miyato lähtenyt reippaasti hakemaan omaa ratsuaan. Minxinkin olisi päästävä maastoon, ja parempaa mahdollisuutta tuskin tulisi kuin kahden valmentajan kanssa.
"Mitä sinulle ja Coralle kuuluu?" Caitlin kysyi vilkaisten olkansa yli kimoutunutta tammaa. "Kiva kun lähditte molemmat seuraksi. Remona ei aina innostu yksinään maastoilemisesta." Teddy ynähti jotakin epämääräistä yrittäessään asettua mukavasti satulaan, joka tuntui niin vieraalta kerrasta toiseen.

Miyato tarjosi pahoittelevaa hymyä Caitlinille. Tuota raukkaa. Hän katsoi kulmat koholla Teddyä. Kaufmanin voisi kyllä jo vapauttaa tehtävistään jos tuo pelleili noin.
"Ihme touhua kilparatsastajalta. Ja noh, mitäs meille. Cora kilpailee Andrean kanssa ja minä vain nautin maastoilusta."

Teddy mutisi jälleen jotakin epäselvää, selkeästi keskittyen enemmän Minxin selässä istumiseen kuin keskusteluun. Miten hän oli koskaan saattanut viihtyä satulassa? Nyt hän oli varma, että putoaisi, murtaisi niskansa ja katkaisisi hevosensa jalan.
"Maastoilu on kyllä ihanaa näin kesäisin", Caitlin huokaisi ja rapsutti Remonan kaulaa. Tamma käänteli epävarmana korviaan yrittäessään päättää, oliko ojakasvuston seassa hevosia syöviä monstereita vai ei.

Miyato töytäisi Teddyn olkaa käsivarren mitan päässä ollessaan.
"Älä näytä tuolta. Et kuole satulaan." Mies koetti piristää hieman. Hän olisi halunnut udella Teddyltä miten tuolla muutoin meni,mutta antoi olla.

Kalpea englantilaismies soi varsin mustan mulkaisun Miyaton suuntaan ja kannusti Minxiä kauemmas Corasta, vaikka punaruunikko ei ollutkaan näyttänyt edes pahaa ilmettä kimolle tammalle.
"Näytät kieltämättä varsin synkeältä, Morland", Caitlin heitti olkansa yli. Teddy soi saman tumman katseen irlantilaisen selälle kuin aiemmin Miyatolle.
"Eikö teillä ole parempaa tekemistä? Valittaa vaikka Steichenista keskenänne?" Mies mutisi tyytymättömänä. Caitlin naurahti ja kääntyi katsomaan taakseen Remonan selässä.

Miyato ymmärsi vaieta. Jotakin oli tapahtunut, niin hän ainakin uskoi. Mies hätisti Coran Remonen vierelle, keskittyen juttelemaan Steichenista. Kakarasta kun riitti puhuttavaa.

Saksalaiskakarasta olisi voinut puhua useamman maastolenkin verran, siitä Caitlin oli varma. Miyaton kanssa teiniprinssistä vaahtoaminen tarjosi hyvää terapiaa ja sai hartioita kiristäneen jännityksen raukeamaan pitkin maastopolkuja mutkittelevalla lenkillä. Remonakaan ei jännittänyt ympäristöään ratsastajan rentoutuessa ravipätkillä ja Caitlin huomasi jossakin kohtaa nauttivansa olostaan. Taaempana roikkuva Teddykin unohti jossakin vaiheessa alun jäykkyytensä ja myötäili tammansa liikkeitä vuosikymmenten suomalla kokemuksella.
"Laukataanko?" Mies yllätti itsensäkin huikkaamalla kehoituksen taaempaa kun edessä aukeni sopiva suora. "Minx painaa vähän turhan vahvasti kädelle."

Miyato kääntyi vilkaisemaan Teddyä.
"Laukataan vaan. Kuinka kovaa?" Cora oli kovassa kunnossa ja ihan pieni laukkapätkä ei uuvuttaisi sitä

"Sillä tahdilla että vanha ja raihnainen kouluratsastaja pysyy mukananne!" Caitlin huikkasi väliin.
"Näytä siis esimerkkiä", Teddy virnisti pienesti. Caitlinin suu nyki kun nainen nosti hallitun laukan Remonalla - ja hetkeä myöhemmin usutti tammaa vauhtiin jalustimilla vaivattomasti tasapainotellen. Hän oli ehkä saattanut jättää mainitsematta nuoruuden kokeilunsa harjoitusratsastajana laukkaradalla. Vauhti ei ollut pelottanut silloin, eikä pelottanut tälläkään kertaa. Remona venyi tasapainoiseen neliin varsin helposti, eikä laittanut pahakseen kun Caitlin kannusti hevosta eteenpäin. Teddy sai todella takertua Minxin harjaan ettei voitontahtoinen tamma nakannut häntä selästään kiihdyttäessään kuin ammuttu luoti perään. Vanha ja raihnainen kouluratsastaja, niin varmaan.

Miyato nosti Coralla laukan. Tamma nosti päätään, vaihtaen kahteen kertn laukkaa, kun se innostui venyttämään askeltaan. Tamman neli oli vaivatonta ja se kulki eteenpäin tasaisesti, pitkällä askeleella. Amerikkalaisvalmentaja nousi jalustimille, tamman korskuessa allaan. Se oli hauskaa

Kasvoja vasten lyövä ilmavirta auttoi ajamaan ainakin hetkeksi kaikki synkeät ajatukset mielestä, kun Caitlin tasapainoili jalustimilla Remonan nelistäessä Englannin maaseudun halki. Hän kietoi toisen nyrkkinsä hulmuavan harjan sekaan ja nautti menosta, jota tamma tarjoili. Teddykin huomasi tekevänsä samoin alun kauhun jälkeen. Ei tässä ollut mitään uutta, hurjaa tai ihmeellistä. Reipas laukka maastossa, kuten aina ennenkin. Hän antoi itsensä mukailla hevosen liikkeitä ja nauttia vauhdista, joka sai sydämen takomaan villisti. Tätä tunnetta hän oli kaivannut. Tätä, kun saattoi lentää yhdessä hevosensa kanssa. Ei ollut huolia, ei murheita, oli vain Minx ja hän, hän ja Minx, lentämässä maaston halki varmoin askelin. Tamman mustakärkiset korvat sojottivat tiukasti eteen, kun hevonen seurasi edellämeneviä ratsukoita haluamatta jäädä jälkeen mutta tyytyen seuraamaan perästä kun ratsastaja ei antanut lupaa ohittaa.
"Hidastetaan!" Caitlin huikkasi pitkän ajan kuluttua, kun polku kääntyi sukeltaakseen takaisin metsään. Remona hengitti raskaasti kun tamma pudotti laukalta raville ja lopulta käyntiin asti. Minx pärskyi päätään viskoen tuttu tuli silmissään. Punaruunikko olisi selkeästi jaksanut pidempäänkin, eikä tuulentuivertama ratsastajakaan heti keksinyt syytä, miksei se kävisi päinsä.
"Sepäs oli piristävää", Caitlin nauroi vilkuillen miehiä.

Miyato nautti siitä. Hän oli pyörätuolissa kaivannut tätä, kunnon laukkaa Englannin nummilla. Kenttähevonen kiihdytti kouluratsusta ohi, heittäen riemupukin ja toisenkin vielä perään. Amerikkalaisratsastaja nauroi tamman touhuille.

Caitlin pudisteli päätään ohittavalle kenttäratsulle muttei antanut Remonan kiihdyttää perään. Teddy kannusti Minxin Coran perään, mutta kouluratsastajan hidastaessa hidasti punaruunikkoakin epäillessään, ettei kouluratsu välttämättä arvostaisi yksinjäämistä. Teddy taputteli toheltavan Minxin kaulaa ja nyökkäsi Caitlinin sanoille. Tämä todellakin oli piristävää.
"Hei kakara, odota meitä ikäloppujakin!" Teddy huikkasi Miyaton perään.

Miyato oli vajunnut hurmokseen ja sen kuplan puhkaisi vasta Teddyn huuto. Hän naurahti ja käänsi Coran isolla kaarella kaksikon luo, hidastaen samalla.
"Noh, hidatelijat!"

"Olemme jo vanhoja", Caitlin perusteli naurua äänessään. Mitäpä vauhdikas maastolaukka ei korjaisi. Ainakin hän saattoi hetkeksi unohtaa sydämensä, jota oli mennyt kolhimaan omaa typeryyttään ja tamman omistajan, jota kaipasi niin että sattui.
"Pitää säästää hieman vauhtia myöhemmäksikin", Teddy lisäsi pieni hymy huulillaan. Ehkä maastolenkki ystävien, tai ainakin yhden ystävän ja yhden työkaverin kesken oli ollut juuri se, mitä hän oli kaivannut muistuttaakseen itseään siitä, ettei satulaan kapuaminen tarkoittanut maailmanloppua.
"Coralla on ainakin vauhtia. Luulisi sen pärjäävän hyvin Andrean kanssa kisoissa", Teddy jatkoi antaessaan Minxin venyttää kaulaansa käynnissä kulkiessaan.

Miyato siirsi Coran käyntiin ja käänsi tamman näppärästi takaisin menosuuntaan.
"Se on loistavassa kunnossa ja Andrean kanssa se toimii kuin unelma. Aivan mahtava. Katselin maastoestetreenejä eilen, mikään ei pidättele heitä."

"Se on ilo kuulla", Teddy vakuutti hyväntuulisesti. Olihan hän nähnyt Andrean milloin minkäkin hevosen selässä. Hyvä, että naisella sujui Corankin kanssa.
"Kunhan he vain esittävät pohjalle hyvän kouluohjelman", Caitlin - ikuinen kouluratsastaja - huomautti huvittuneesti. Ei hän epäillyt, etteikö Andrea siihen pystyisi kunhan vain päättäisi niin.

"Andrealla on siinä hiomista. En minä huvikseni maksa kahta valmennusta viikossa sinulle." Miyato pyöräytti silmiään. Tai siis, sponsorit maksaneet.

Caitlin virnisti Miyatolle.
"Kolmestakaan ei olisi haittaa", hän ei voinut olla kiusaamatta. Kyllä Andrea pärjäisi, kunhan vain todella panostaisi työntekoon sileälläkin.
"Kenellepä olisi", Teddy huomautti istuessaan rennosti Minxin selässä nyt, kun oli kokonaan unohtanut että hänen oli tarkoitus inhota satulassa olemista.

"Heihei, sponsoreiden anteliaisuudella on rajansa." Porukan nuorin kiusoitteli, silittäen tamman kaulaa. Onneksi Andrea otti myös kouluratsastuksen tosissaan. Cora oli hieno hevonen.

"Niinhän sillä on", Teddy vastasi huvittuneena. Minx pärskyi tyytyväisenä ja venytti kaulaansa askelten tahdissa. Hän ei muistanut, koska viimeksi punaruunikko olisi näyttänyt niin tyytyväiseltä ja rennolta. Caitlin hymyili katsellessaan miesten menoa. Hän oli saanut paljon parempaa maastoseuraa kuin oli unelmoinutkaan.

Miyato vilkaisi Minxiä, hymyillen vinosti.
"Punainen paholainen on kamalan lepsun näköinen." Hän naurahti pehmeästi ja silitteli oman kimonsa kaulaa. Cora ei välittänyt mistään mitä tapahtui maastossa ympärillä. Se oli mahtava.
"ainiin! Arvatkaapa mitä bongasin eräistä junioriratsatajien tuloksista viimeviikolla?"

"Se on", Teddy myönsi rapsuttaen varovaisesti tamman kaulaa kuin odottaen, että moinen ele saisi hevosen luimimaan ja kiukuttelemaan tuttuun tapaansa. Hevonen sen sijaan hörähti pehmeästi ja nyökkäili päällään.
"No mitä?" Caitlin kysäisi naurahtaen. "Joku valmennettavasi ratsasti todella hyvin?"

Miyato pudisteli päätään.
"Ei. Huzzle oli voittanut kansallisen junioriratsastajien esteluokan Amanda Aycockin kanssa."

Teddy älähti yllättyneenä.
"Siis sen poniratsastajan, jonka poni kolhi itsensä täällä?" Hän oli olettanut, että lapsi pääsisi hengistään Huzzlen kanssa. Caitlin soi huvittuneen vilkaisun yleensä niin hillittynä esiintyvälle englantilaiselle, jolta tänään tuntui lipsuvan älähdys jos toinenkin.

"Juurikin se. Hänhän osti Huzzlen kun se oli ruunattu ja ratsutettu onnettomuuteni jälkeen. Katsoin radan netistä, se oli kaikinpuolin lupaava rata nuorelta ratsastajalta vaikean hevosen kanssa."

"Hyvä heille", Caitlin totesi pohtien, miten Miyato oli edes päätynyt moisia selvittelemään. Hän päätti jättää sen kysymisen, sillä eipä se hänelle kuulunut. Oli silti mukava kuulla että Huzzle oli parantanut tapojaan kypsyessään.
"En olisi kyllä uskonut", Teddy hymähti. "Elämä on yllätyksiä täynnä."

"En minäkään. Ja olen seurannut heitä ihan huvikseni, koska... Minulla on jokin hullun masokistinen kiintymys siihen hevoseen." Vaikka se oli Huzzle, jonka vuoksi Miyato ei itse kilpaillut upealla tammallaan.
"Heiltä voisi jopa odottaa suuria."

"Täytyy painaa mieleen", Teddy pohti. Kuka tiesi, mitä teinitytöstä ja Huzzlesta vielä tulisi. Hän oli aina uskonut Huzzlen kykyihin, vaikka ori olikin ollut varsin raisu useampaan otteeseen. Hän kuitenkin muisti, miltä hevonen oli parhaimmillaan näyttänyt - ja tuntunut, silloin kun hän oli sen selkään kiivennyt.
"Päinvastaisia uutisia, mutta en voinut kuin nauraa kuullessani suosikkisaksalaisemme vaahtoavan tästä tallikäytävällä saksaksi", Caitlin virnisti leveästi. "Steichenin kakara sai hylätyn viimeisimmästä luokastaan. Manhattan oli astunut aitojen ulkopuolelle."

Miyato ei ymmärtänyt miten hevosen sai astumaan aitojen ulkopuolelle. Miten ihmeessä?
"En tajua. Miten? Mitä täytyy tehdä että saa hevosen astumaan aitojen ulkopuolelle?"

Caitlin nauroi, eikä Teddyllä kestänyt kauaa liittyä mukaan.
"Kun unohtaa kääntää", nainen ehdotti virnistäen. Eihän matalan kouluaidan yli astuminen vaatinut hevoselta paljoa, mutta harvemmin sitä kuitenkaan tapahtui ellei hevonen sekoillut muuta. "Mutta en todellakaan tiedä. Todistin juuri muutama päivä sitten valmennuksessani miten Wolfe, se sokea mies, ratsasti vanhaa kouluratsuaan kouluaitojen sisällä ilman pienintäkään ongelmaa."

Miyato riiputti päätään, pudistellen sitä Coran käyntiaskelien tahdissa. Ei ollut todellista.
"Siis kun... niin. Nimenomaan. Sokea pystyy siihen."

Teddy nauraa hykersi Minxin selässä. Edes hän ei ollut ratsastanut punaista paholaistaan ulos aidoista, vaikka tamma olikin välillä teutaroinut kunnolla vastaan.
"Syyhän oli luonnollisesti hevosen", Caitlin pudisteli päätään epäuskoisena. Steichen oli kyllä yksi kakara, josta hän hankkiutuisi mielellään eroon. Hän ei voinut ymmärtää, miten lapsi oli pärjännyt lastenluokissa niin suurella menestyksellä - tai no, ehkä se oli liian julmasti sanottu. Mitä hän oli Manhattanista nähnyt, ei ruuna ollut ratsu helpoimmasta päästä. Kai se toi esiin ratsastajansakin heikkoudet tavattoman terävästi.
"Että ei kaikilla junnuilla mene niin putkeen."

"No Manhattan ja Huzzle ovat hieman hankalia tavallaan ja vaativat ratsastajaltaan paljon. Ne myös tuovat ratsastajien viat esiin. Mutta jos Aycock pärjää, Steicheninki pitäisi." Tytön ratsastus oli ollut hirveää vielä pari vuotta sitten, joten tämä oli ihme.

”Niinpä", Caitlin nyökkäsi eikä Teddykään voinut väittää vastaan. Luulisi, että kouluratsastuksen lastenluokkia hallinnut poika onnistuisi edes hankkimaan tasaisia, siedettäviä prosentteja junioriluokista. Caitlin taputti Remonan kaulaa tamman talsiessa rennosti muiden joukossa ilman hermoilua. Hevoselle teki hyvää käydä maastoilemassa ja ilmeisesti myös hänellekin, kun hän oli saattanut nauttia maastosta niin tavattomasti tähänkin asti.
"Mitäs muuta mielenkiintoista olette nähneet tai kuulleet?" Caitlin kysäisi virnistäen. Juoruissa ei pysynyt yksi ihminen millään perässä, mutta kenties jompikumpi miehistä tietäisi jotain mielenkiintoista, mikä häneltä oli mennyt ohi.

Miyato kohautti olkiaan.
"En tiedä. Olen tylsä." Hän vilkaisi Teddyä, tiesikö tuo jotakin hauskaa? Olihan tässä nyt kunnon juorupiiri kasassa.

"En minäkään", mies huokaisi. Caitlin pyöräytti silmiään.
"Olette todella tylsiä. En usko, että voitte viettää tunteja tallilla kuulematta yhtään mitään", hän puhahti. "Minäkin ehdin kuulemaan vaikka mitä, vaikka yleensä joudun keskittymään kulkureitteihin etten törmää seiniin. Sinulla on kuulemma Miyato baseball-stadioni Atlantin toisella puolen. Miksen ole koskaan saanut lippua sinne? Mikä tahansa peli olisi kelvannut", kouluvalmentaja virnisti. Hän oli törmännyt seinään nauraessaan niin keskustelulle, jota kaksi valmennusta seurannutta olivat käyneet.

Miyato hänmentyi todella. Mikä hiton stadion?
"Ja mikähän tämä villi huhu on?" Amerikkalainen kysyi nauraen. Kaikkea sitä. Ei hän ollut niin rikkaasta perheestä!

"En tiedä. Nauroin niin että törmäsin seinään", Caitlin myönsi nauraen. Teddy nauroi epäuskoisena ja pudisteli päätään. Luoja miten villejä juttuja ihmiset keksivät. Kai se vain tuli siitä, että nuori valmentaja oli amerikkalainen. Vähän samaan tapaan kuin jokainen skotti omisti linnan ja kulki kiltissä jokapaikkaan, jos amerikkalaisilta kysyttäisiin.
"Kenelläkään muulla yhtä päättömiä huhuja, joita olette kuulleet?" Caitlin kalasteli virnuillen.

Miyato pudisteli päätään. Ei hän ollut kuullut mitään niin vil... Ei kun!
"Kuulin juttua että Cact-- Cavanaugh olisi Lontoossa nähty homoklubilla. En ihan usko sitä, jo sen takia että Cavanaugh klubilla on uskomaton ajatus."

Teddy pärskähti raikuvaan nauruun mikä oli hyvä asia, sillä se tarjosi Caitlinille mahdollisuuden kääntyä tuijottamaan englantilaismiestä naurua kasvoillaan. Okei, tämä oli vaarallinen aihe, sillä hänen kykynsä valehdella oli tunnetusti surkea, eikä hän tahtonut mennä kertomaan Artemiksen aiemmasta parisuhteesta. Eihän sillä välttämättä ollut mitään tekemistä Lontoon ja klubielämän kanssa, mutta.
"Oi voi", Caitlin nauroi. "Morland, yritä nyt edes. Olet varmasti kuullut jotain. Valmennettavasi pitävät sinusta ja jäävät aina juttelemaan valmennusten jälkeen. Olen nähnyt sinut notkumassa heidän luonaan. Olet varmasti kuullut jotain", kouluvalmentaja piikitteli estevalmentajaa.
"Miyato, auta", nainen komensi amerikkalaista virnistäen ennenkö palasi takaisin tuijottamaan vaativasti Teddyä, joka hieroi niskaansa yrittäessään keksiä keinoa paeta tilannetta.

Miyato nauroi myös. Se oli äärettömän hullu ajatus! Ei Artemis voinut olla kiinnostunut edes molemmista sukupuolisti. Miyato väittäisi tuon rakastavan eniten peiliä.
"Missä autan? Sain juuri Teddyn nauramaan vedet silmissä. Tein työni."

"Siinä että saamme vielä jonkun juorun irti Teddystä", Caitlin vastasi virnistäen.
"Ei tarvitse. Voimme mieluummin ravata", Teddy ehdotti nopeasti ja viittasi kädellään polkua. Hyvinhän tässä pääsisi ravaamaan. Ei tarvinnut vain mainita sitä, että keskustelu onnistui kyllä ravissakin.

"Osaat puhua ravatessakin, Teddy." Miyato kannusti Coran raviin. Hän vilkaisi samalla taakseen.
"Mutta miettikää oikeasti, Cavanaugh ensinnäkin missään klubilla. Toisekseen, homomiesten sekaan. Luoja, minulla on hyvä mielikuvitus muttei niin hyvä"

Teddy huokaisi ja vilkaisi suurieleisesti Caitlinia kuin sanoen, ettei naisesta voinut väittää samaa.
"Älä kuvittelekaan sanovasi sitä ääneen, Morland", irlantilaisnainen älähti ja kannusti Remonan raviin Coran mukana. Teddy seurasi pikaisesti esimerkkiä Minxin kanssa.
"Se kyllä vaatii jo mielikuvitusta", Caitlin myötäili. Se ei ollut vale, joten sen hän saattoi sanoa. "Morland, odotan edelleen sinun juoruasi. Mekin kerroimme kuulemamme. Olet ainoa joka ei ole sanonut mitään."
"Voisitko vain sanoa Teddy?"
"Harkitsen sitä kun kerrot juorusi."
"Miyato, auta?" Englantilaismies vetosi puolestaan amerikkalaiselta.

Miyato vilkaisi Teddyä. Mistä nyt pitäisi?
"En minä tiedä. Tuo oli minun paras, keksi omasi."

Mies huokaisi.
"Olette molemmat aivan kamalia", hän julisti ja kannusti Minxin reippaasti edelle. Caitlin ei aikaillut kehottaessaan kouluratsuaan venyttämään raviaskeltaan ottaakseen punaisen paholaisen kiinni.
"Mitä sanot Miyato, jos varaisimme molemmat valmennuksen Morlandilta? Voisimme koota yhteen kaikki valmentautujien rasittavimmat piirteet", kouluratsastaja pohti kiero virne huulillaan.

"Mitä minä valmennuksessa?" Miyato pärskähti. Hän hidasti käyntiin kun polku kapeni hieman.
"No niin, voin kertoa Teddyn puolesta toisen. Kuulemma eräs jenkkivalmentaja tapailee ruotsalaista ratsastajaa."

"Käymme Morlandin hermoille", Caitlin virnisti painottaen oikein englantilaismiehen sukunimeä, mikä sai Teddyn huokaisemaan raskaasti.
"Ei tuo ole juoru jos sinä kerrot sen", Caitlin torui nauraen. Teddy pudisteli päätään irlantilaisen logiikalle ja kääntyi vilkaisemaan muita ratsastajia kannustaessaan Minxin letkan kärkeen turvallisen välimatkan päähän. "Mutta onnea silti."
"Noita juorujahan riittää. Kuka meistä ei tapailisi ketäkin", Teddy huomautti.

"Ja kolmannen. Joku entinen esteratsastaja, nykyään valmentaja, kihlautui hetki takaperin." Hän vilkaisi Teddyä, hymyillen leveästi.
"Tosin en ihmettele jos hän jo kertoi sinulle siitä. En ole koskaan nähnyt miestä niin halkeamaisillaan onnesta."

"Jumalauta Morland!" Caitlin huusi ja olisi varmasti heittänyt raipan miehen selkään, jos olisi kantanut raippaa mukanaan maastossa. "Minä vielä kysyin, ja sinä et sanonut mitään."
"En ehtinyt vielä", mies ilmoitti kääntyen katsomaan kouluvalmentajaa. "Mutta kyllä, olen kihloissa."
"On tämäkin kun täytyy kuulla juoruina tällaiset uutiset", Caitlin pudisteli päätään mutta leveä hymy hiipi silti kasvoille. "Onnea siis sinullekin."

Miyato nauroi Caitlinin reaktiolle. Hah! Hän pysäytti Coran kun miltein odotti että kohta lentäisi mahdollisesti raippa tai hanska. Eikä hän halunnut ottaa osumaa siitä.
"Et ehtinyt? Etkö kiivennytkään tallin katolle julistamaan rakkauttasi Gabriellea kohtaan?"

"Corinne kielsi", Teddy virnisti. Ei hän tosiaankaan ollut suunnitellut kiipeävänsä tallin katolle ja vielä vähemmän oli kertonut kihlautumisestaan työnantajalleen.

"Ah, siitäkö se johtuikin... Noh, koska menette naimisiin?" Jos he olisivat olleet kaksin, Miyato olisi kysellyt myös raskaudesta varovasti.
"Caitlin, oletko sinä nähnyt Gabriellea?"

"Katsotaan nyt", Teddy hymähti ja vilkaisi ystäväänsä kun tuo käänsi kysymyksen kouluvalmentajalle. Mitä Miyato oikein aikoi?
"En voi sanoa nähneeni", nainen myönsi. Ohimennen ehkä jossakin, mutta ei niin että hän muistaisi naisen kunnolla.

"No höh. Olisimme saaneet kiusattua Teddyä miten vaimo on liian kaunis." Ei Miyato tosiaaaan ollut,nuo olivat sopusuhtainen ja varsin suloinen pari.

"No eikö jokainen nainen ole?" Caitlin ei voinut olla piikittelemättä, vaikka englantilaismies ei missään nimessä aiheuttanut akuuttia tarvetta silmätipoille.
"Nyt kuulkaas. Keksin juuri hauskan jutun, jonka kuulin, joten voitte lopettaa kiusaamiseni. Et taida sinäkään Caitlin olla niin viaton kuin annat ymmärtää. Kovasti pari valmentautujaa puhuivat, miten sinäkin olet löytänyt miehen elämääsi", Teddy virnisti ja kääntyi katsomaan olkansa yli kouluvalmentajaa. "Kuulemma Remonalla on maagisia taipumuksia tuoda ihmisiä yhtee-" Lause katkesi kesken, kun Teddy tiedosti synkän varjon, joka kouluvalmentajan kasvoilla vieraili. Selvä, huono aihe.
"Kuulin toisaalta myös, että olet ostanut Remonan koska aiot alkaa kasvattaa hevosia pienellä linnallasi Skotlannissa, jossa sinulla on jo parikymmentä kissaa."
"En edes ole Skotlannista", Caitlin mutisi koettaen ravistella epämukavaa tunnetta harteiltaan. Davidin mainitseminen niinkin ohimennen kuin Teddy oli tehnyt tuntui jääkylmältä suihkulta niskaan. "Kaikkea hullua ihmiset keksivätkin. Stadioneita, linnoja, klubeja. Luulisi porukalla olevan parempaakin tekemistä."

Miyato halusi kääntää Coran ympäri. Varjo irlantilaisnaisen kasvoilla ei tosiaan ollut ollenkaan rauhoittava.
"Missäs sitten irlantilaiset asuu? Nummilla keijujen kanssa? Vai maahisten? Miten se meni?"

"Pienissä luolissa piilossa auringonvaloa taitaa olla vallitseva usko", Caitlin hymähti huvittuneena, vaikka huvitus ei silmiin asti yltänytkään. Teddy soi pahoittelevan katseen kouluvalmentajalle, mutta nainen jätti sen tarkoituksella huomiotta. Hän ei kaivannut sääliä. Hän vain tahtoi unohtaa koko jutun ja keskittyä jälleen siihen, miten hauskaa valmentajatovereiden kanssa maastossa oli.
"Erityisesti me punapäät, kun aurinkohan polttaisi meidät sieluttomat hetkessä", nainen virnisti pakottaen äänensävynsä pysymään pirteänä.
"Ovatko englantilaiset sitten päivänsäteitä tässä menninkäistarinassasi?" Teddy kysyi kulmaansa kohottaen.
"Eivät. Et halua edes tietää, mitä teistä sanotaan naapurisaarella", nainen naurahti. "Amerikkalaisillakin taitaa olla oma kokoelmansa vitsejä, joissa te näyttelette pääosaa, vai mitä Miyato?"

Miyato nyökkäsi. Briteistä oli vitsejä ja enmakkokäsityksiä maailmansivu Amerikassa.
"Todellakin on. Ja ennakkoluuloja. Kamalinta on että suurin osa pitää paikkansa. Kaikki se teen lipitys ja etiketin tarkkuus..."

"Hei nyt", Teddy huokaisi epätoivoisena. "Voitteko olla koko ajan liittoutumatta minua vastaan?"
"Emme", Caitlin vastasi yksiselitteisesti. "Olet Miyato niin oikeassa. Kuten myös teeleivät. Ja mikä takapajula tämä on, kun kortti ei käy jokaisessa kaupassa?"

”En tosiaankaan tiedä. Ihan mahdottomia. Etenkin amerikkalaiselle. Joskus haluaisi vaan karjua paskakusivittua niin lujaa kuin keuhkoista lähtee, mutta ei näiden siveiden sipuleiden läsnäollessa voi sanoa edes perse." Miyato naurahti. Hänellä oli mennyt kauan oppia puhumaan tänne sopivalla tavalla.

"Niinpä", Caitlin nauroi ja vilkaisi englantilaismiestä joka näytti tuskastuneelta koko keskusteluun, tai kenties vain siihen, miten joutui puolustelemaan koko ajan itseään, kihlattuaan tai koko kansakuntaansa. Tosin viime viikkoisen äänestystuloksen valossa mikään puolustelu ei saisi vakuutettua häntä siitä, että englantilaiset olivat fiksua väkeä. Ainakin naljailu auttoi nopeasti pyyhkimään mielestä Davidin.
"Laukataanko vielä yksi pyrähdys?" Teddy ehdotti todettuaan, ettei voisi katkaista keskustelua, joka piikitteli häntä. "Kotiinpäin en ainakaan lähempänä tallia viitsisi revitellä, ettei Minx kiikuta suoraa kyytiä tallipihalle asti", mies hymähti. Siinäpä vasta olisikin näky, kun kolme valmentajaa palaisivat täyttä laukkaa tallille hevosten hullaannuttua kotimatkalla.

Miyato nyökkäsi. Hän mielellään revittäisi vielä yhden pätkän kunnolla, ottaakseen ilon irti maastosta upealla tammallaan.
"Käy. Ja se olisikin mainosta valmennuksillesi..."

"Ha, ha", Teddy vastasi ja kannusti edeltä punaruunikon laukkaan. Hän antoi muille hetken aikaa siirtää omat ratsunsa kolmitahtiseen askellajiin, ennenkö kannusti Minxin neliin. Tamman matkaavoittava askel, joka oli lennättänyt häntä halki kumpuilevien nummien vuosikaudet, tuntui yhtä hyvältä kuin aina ennenkin. Caitlin nauroi tuuleen kannustaessaan kouluratsuaan revittelemään kenttäratsujen mukana, vaikka näin vauhdikkaat nelipyrähdykset eivät Remonalle kovinkaan tuttuja olleetkaan. Leveällä, tasaisella nummimaalla oli hyvä kannustaa Remona Minxin rinnalle ulkokautta ja virnistää muille ratsukoille, ennenkö hän kumartui hieman enemmän eteen ja kannusti tammaansa niin äänellään kuin hellin pohkein venymään vielä viimeiseen kiriin ennen hidastamista. Se joka sanoi ettei lentäminen ollut mahdollista, ei ollut koskaan nelistänyt täyttä laukkaa hevosilla. Minx ei katsonut hyvällä edelle kirivää kouluratsua ja saatuaan ratsastajaltaan luvan, lennätti itsensä muutamalla voimakkaalla ponnistuksella ja pitkällä askeleella ruunikon rinnalle ja ohitse. Teddy virnisti voitonriemuisesti naiselle ennenkö keskitti huomionsa Miyatoon valmiina haastamaan nuorempansa.

Miyato nosti laukan, Coran suorastaan loikatessa oikeaan askellajiin. Hän piteli kenttäratsunsa Minxin takana, mutta vastasi Caitlinin tarjoamaan haasteeseen, päästämättä Remonaa helposti ohi.

Caitlin pidätti pehmeästi Remonaa laskien Coran edelleen, sillä hän ei aikonut osallistua sen enempää kilpailuun, jota niin vastentahtoisesti maastoon lähtenyt mies nyt lietsoi. Teddy antoi muutaman hetken Miyatolle aikaa nousta Minxin rinnalle mikäli niin nuorempi tahtoisi toimia ennenkö kannusti punaruunikkoaan eteen kaulan ylle kumartuneena. Minx lähti lentoon jättäen hetkessä ruunikon kouluratsun taakseen. Mies pidätti ratsuaan vasta kun aukea nummimaa lähti kohoamaan ylöspäin ja taputti hikistä kaulaa Minxin pärskyessä. Tamma hengitti raskaasti puhkuen kun hän rauhoitteli innokasta ratsuaan kävelemään siististi. Minx tanssahteli lennokkain askelin kuin ei olisi vastikään nelistänyt tuli hännän alla. Kesti hetken jos toisenkin ennenkö Caitlin pääsi keskusteluetäisyydelle pidettyään Remonan vauhdin maltillisempana, mutta Teddy ei laittanut pahakseen suurella ympyrällä kiertämistä käynnissä, kun saattoi rapsutella kaula kaarella tanssahtelevan tammansa kaulaa.

Miyato kannusti Coran Minxin rinnalle ja myös päästä tammansa kunnolla vauhtiin. Kimo tamma nosti päätään vauhdin lisääntyessä. Nuorempi piti hevosensa vain hieman punaruunikon takana, siirtyen käyntiin tuon jälkeen. Cora puhisi oikein antaumuksella, ottaen käynnin sekaan hassuja sivuaskelia. Amerikkalainen vilkaisi Caitlinia, hymyillen leveästi.
"Tätä tekisi työkseen paljon mieluummin kuin valmentaisi."

Caitlin ei voinut kuin nauraa tuulentuivertamille ratsastajille ja innokkaille hevosille, jotka näyttivät siltä etteivät vieläkään olleet väsähtäneet. Remonan askelissa tuntui jo reippaampien rykäysten rasitus, mutta tamma olikin kouluratsu. He harvoin revittelivät nummilla tähän tapaan.
"No jaa", nainen virnisti. "Et voi väittää, etteikö valmentamisessakin olisi puolensa." Tosin ei silloin, kun valmennettavana oli joku Steichenin pikkuherran kaltainen ylimielinen urpo.
"Onneksi voimme tehdä molempia", Teddy hymähti. Onneksi ja onneksi - todennäköisesti huomenaamulla hän jälleen kieltäytyisi nousemasta tammansa satulaan.

Miyato seisautti Coran, mikä sai tamman tallomaan paikallaan korskahdellen. Mahdoton hevonen.
"Andrea vihaa minua huomenna, kun tamma ottaa näistä aina virtaa. Ja huomenna pitäisi käyttäytyä." Mutta eei se ollut niin tarkkaa. Eihän?

"Voit aina vedota siihen, että valmentaja käski", Teddy virnisti. Hyväähän revittely aina silloin tällöin hevosille teki, kun pääsi pitämään hauskaa. Hän oli unohtanut, miten hauskaa maastossa saattoi Minxin kanssa olla. Kovapäinen tamma ei säpsynyt turhia eikä tänään ollut edes kiukutellut nauttiessaan reipastahtisesta lenkistä.
"Kunhan jätät minun nimeni ulos siitä", mies lisäsi naurahtaen. Caitlin pyöräytti silmiään liioitellun raskaasti huokaisten ja käänsi Remonan ympäri lähteäkseen takaisin tallille johtavalle polulle. Parempi kääntyä kotimatkalle, ennenkö kovakuntoiset kenttä- ja esteratsut veisivät heidät niin kauas, ettei takaisin pääsisi omin jaloin.

Miyato käänsi Coran Remonab perään, virnistäen. Niin, aivan.
"Syytän ensimmäisenä sinua." Hän vastasi Teddylle. Olisihan tuon se pitänyt arvata!

"Hei!" Teddy protestoi ja kiepautti tammansa muiden perään kannustaen Minxin muutamalla raviaskeleella Coran rinnalle. "Uskallakin."

"Uskallan. En voi syyttää Caitliniakaan siitä. Tai no... Eäh. Ei se olisi uskottavaa." Miyato hymähti, näyttäen kieltään vanhemmalle valmentajalle. Kypsää.

"Niinpä, ei minua voi syyttää", Caitlin virnisti Remonan selästä. Teddy näytti kieltä takaisin Miyatolle. Kypsyys oli nähtävästi kaksisuuntainen katu, eikä heistä kumpikaan osoittanut moisen merkkejä tällä hetkellä
"Caitlin pyysi maastoseuraa", Teddy huomautti.

"Kerran. En voi aina ujuttaa tätä hänen niskoillensa. Sinun niskasi sen sijaan huutavat tätä taakakseen." Kolmikon nuorin ratsastaja kumartui rapsuttamaan tammansa kaulaa. Cora oli täydellinen, ihana... Hän rakasti tätä tammaa niin paljon.

"Olet hirveä", Teddy ilmoitti vailla kunnon paloa sanojensa takana. Hän rapsutti Minxin kaulaa ja vilkaisi edempänä astelevan kouluratsastajan selkää. Hän ei olisi uskonut moista revittelyä punapäästä, mutta nähtävästi irlantilainen oli yllätyksiä täynnä.
"Olette molemmat pahempia kuin sisarenpoikani", Caitlin ilmoitti vilkaisten vino virne huulillaan ratsukoita. "Miten teitä uskaltaa kukaan jättää kahden? Päädytte kuitenkin vain ongelmiin."

"Tiedän." Miyato vastasi aivan liian ylpeästi. Hän vilkaisi irlantilaista, Teddyä ja sitten taas Caitlinia. Mitä tuo höpisi?
"Emme ikinä harrasta ongelmia."

"Emme todellakaan", Teddy komppasi nopeasti. Caitlin nauroi raikuvasti. Sen kun näkisi. Miehet vaikuttivat juuri siltä, että päätyisivät ongelmasta toiseen sanaillessaan toisilleen ja käyttäytyessään kuin energiset pikkupojat. Hän ei lainkaan ihmettelisi, vaikka kaksikolla olisi porttikielto liiketilaan jos toiseenkin.
"Uskon sen vasta kun näen", irlantilaisnainen totesi nauraen.

"No ehkä joskus. Lähinnä silloin kun kävimme Cavanaughn valmennuksissa. Mies vihasi intohimolla punaisia paholaisiamme." Eikä Miyato edes valehdellut. Hän oli saanut porttikiellon mokomiin Huzzle  kanssa.

"Eihän niitä voi vihata", Caitlin virnisti. Todellakin saattoi. "Olitte varmasti hurmaavia valmennettavia." Sanoista läpikuultava sarkasmi riittäisi upottamaan useamman rahtilaivan.

"Oih, olimme. En koskaan unohda sitä kun Minx pisti parastaan se hapan irkku selässään. Teddy häpesi silmät päästään. Tosin, olen itse ollut samassa tilanteessa kun Huzzle kippasi Cavanaughn kolmesti alas samalla okserilla." Pelkkä muistelu sai posket lämpimiksi häpeästä

"Oliko pakko muistuttaa", Teddy parkaisi puna kalpeille poskille kohoten. Luoja se oli ollut järkyttävää seurattavaa. Caitlin nauroi epäuskoisesti. Hänen täytyisi kysyä Artemikselta joskus myöhemmin miehen kantaa näihin tarinoihin. Ne kuulostivat kerrassaan hilpeiltä, vaikka irlantilainen valmentajakollega tuskin näkisi asiaa samoin.
"No, ainakin voitte molemmat olla ylpeitä siitä, miten pitkälle punaiset paholaisenne ovat päässeet", Caitlin huomautti huvittuneena. Siinäpä vasta lempinimet hevosille, mutta ainakin ne olivat varsin osuvat.

"Muistutan. Elämän tähtihetkiä. Vain valmennettavat ja vihainen Cavanaugh maneesissa. Muistaakseni hän luonnehti Huzzlea pirun tekeleeksi ja pilkaksi
esteratsastusta kohtaan. Niin ja apina se oli. Allekirjoitan sen kyllä, se hevonen oli täysi apina." Miyato rapsutteli tammansa kaulaa jälleen. Onneksi Cora oli rauhallinen.

"Kuulostaa hilpeältä valmennukselta", aurinkoinen irlantilainen naurahti. Artemiksella oli varmasti ollut kestämistä siinä. Hän ei epäillyt lainkaan etteikö täsmällinen ja täydellisyyteen pyrkivä ratsastaja ja valmentaja olisi repinyt hiuksia päästään hevosten säheltäessä mitä sattui.
"Ei ole onneksi sattunut sellaista omalle kohdalleni. Vielä", Teddy huokaisi. Pitäisi varmaan koputtaa puuta.

"Vielä. Et ole tainnuy valmentaa Andreaa ja Kuduroa?" Miyato pärskähti. Se ruuna oli kuin Meykenhoek. Ääliö.

"En, enkä taida hetkeen valmentaakaan kun nyt varoitit", Teddy virnisti. Caitlin nauroi ja kääntyi katsomaan miehiä.
"Luulen, ettei sinulla ole paljoa sananvaltaa siihen", irlantilaisnainen huomautti pirteästi.

"On. Andrealle voi sanoa ei." Miyato virnisti. Mentos on hieno hevonen, samoin pari Prescottin hevosista. Ja ne ovat nuoria, toivon että hän saa jatkaa niiden kanssa." Noista voisi odottaa suuria vielä.

”Mutta kuunteleeko hän?" Caitlin virnisti. Ainahan sai sanoa ei, mutta siitä ei ikinä tiennyt, kuka kuitenkin klikkaisi itsensä näppärästi netistä valmennuksiin.
"Toivotaan parasta", Teddy nyökkäsi. Andrealla oli hienoja hevosia molempien käsien täydeltä. Toivottavasti nuori esteratsastaja saisi pitää hevoset vuosikausia käytössään.

"Totta puhuen? Piruillakseenkaan ei. Hän on mahdoton." Miyato myönsi sen. Ystävänsä oli jekkujen ja huijausten mestari.
"Kerran hän laittoi yhden työntekijän, sen hiljain h... Ikäiseni miehen soittamaan ja käskemään tallille. Andreasta oli hauska aiheuttaa sydäri, kun hän halusi yllättää palattuaan tänne etuajassa "

"Niin ajattelinkin", Caitlin naurahti ja suoristi Remonan harjaa. Tamma venytti tyytyväisenä kaulaansa kun hän antoi kouluratsulle pidempää ohjaa pitäen kuitenkin tuntuman jatkuvasti. Tamma oli kenties nyt rentona kun oli näin järkevässä maastoseurassa, mutta koskaan ei tiennyt mitä tapahtuisi.
"Kamalaa", Caitlin nauroi silmät tuikkien. "Mutta epäilemättä ansaitsit sen. Olit kuitenkin tehnyt jotakin."

Miyato mulkaisi Caitlinia pahasti.
"En. Ja tulin vielä taksilla, kun olin erään kanssa oluella." Miyato huokaisi syvään. Hän ei oikein arvostanut.

"Taksillahan on mukava ajella", nainen huomautti pilkettä silmäkulmassa. Ei ehkä niin mukava, jos sillä päätyi ajelemaan sydän kurkussa, mutta silti. Hän kannusti Remonan raviin ratsastuspolun leventyessä ja houkutteli hevosta pitkään ja matalaan muotoon loppuverryttelyä ajatellen.
"Ja jos olit juomassa jotakin vetistä amerikkalaista olutta, ansaitsit todellakin moisen puhelun", nainen lisäsi virnistäen.

"Kuka sanoi että juon amerikkalaista olutta?" Jenkki irvisti hieman. Hän arvosti saarivaltioiden tummia oluita.
"Kuka nyt ajattelee stereotyyppisesti, hmm?"

"Onko se stereotypiaa, jos perustan sen omakohtaisiin kokemuksiini?" Caitlin virnisti olkansa yli keventäessään tasapainoisesti tamman askelten tahdissa. Hän salli irkkuaksenttinsa tehdä tilaa Kentuckysta aikanaan poimitulle aksentille. "Olen todistanut lähietäisyydeltä sitä kuvottavaa litkua, jota kutsutte olueksi rapakon toisella puolen."

"Se on, että oletat minun juovan niitä koska olen amerikkalainen. Mitä jos juonkin sakea enemmän?" Sake sai Miyaton  irvistämään. Se oli kamalaa paskaa!

"Mutta sille stereotypialle on pohja todellisuudessa", Caitlin nauroi. Amerikkalaiset pitivät omista oluistaan jostakin aivan käsittämättömästä syystä. Hän ei voisi koskaan ymmärtää sitä. Ei hän toisaalta myöskään ymmärtänyt saksalaisten tapaa kehuskella omilla oluillaan. Olivathan ne hyviä, mutta eivät nyt niin erikoisia.
"Mitä jos keskityt katsomaan eteesi, ennenkö ratsastat päin puuta?" Teddy huomautti Caitlinin vilkuillessa miehen mielenterveyden kannalta turhan paljon olkansa yli taakseen. Caitlin näytti koruttomasti keskisormea englantilaiselle ennenkö kääntyi katsomaan eteensä. Ei Remona häntä puuta päin veisi.

"Remona kiipeäisi sinne puuhun." Miyato kiusoitteli, pyöritellen silmiään kahden valmentajan jutuille.
"Mutta jos lohduttaa, olen kanssasi samaa mieltä."

"Eikä kiipeäisi. En minä ohjaisi sitä päin puuta", Caitlin tuhahti huvitus selkeänä äänessään. Ei hän nyt moisesta kiusanteosta loukkaantuisi. Tamma venytti raukeana vasten ohjaa ja näytti tyytyväiseltä ravatessaan pehmein askelin hiekkatietä pitkin. Hän hidasti käyntiin vasta kun tallirakennukset alkoivat näkyä puiden lomasta.
"Vieläkö teillä on pitkä työpäivä edessä?" Nainen kysäisi vilkaisten kelloaan. Hän ehtisi ratsastaa vaivatta Veritaksen eikä joutuisi edes olemaan tallilla aivan sulkemisaikaan saakka. Elämän pienet saavutukset.

Miyato joutui miettimään hetken, miten luikertaisi tästä.
"Eeeei..." Hän oli tämän jälkeen lähdössä ja illalla viemässä Katerinan ulos

Sekä Teddy että Caitlin kääntyivät katsomaan nuorinta seuralaista silmät siristyen. Tuo oli epäilyttävä tapa vastata yksinkertaiseen kysymykseen.
"Tahdotko tarkentaa?" Irlantilainen kysyi naururyppyjä silmäkulmissa. "Tuo kuulosti todella epäilyttävältä."

"Siinä ei ollut mitään epäilyttävää." Miyato vastasi niin viattomasti kuin saattoi, katsoen tiukasti eteenpäin.

"Oli", molemmat valmentajat sanoivat kuorossa.
"Tuo oli kaukana tavallisesta kieltäytymisestä", Teddy huomautti kannustaen Minxin lähemmäs Coraa, jotta saattoi tuijottaa tiukasti ratsastajaa. Miyato suunnitteli jotain. Hän tahtoi tietää, mitä se oli.

”Menoa töiden jälkeen." Miyato murahti, pyöräyttäen silmiään nyrtyneenä. Olivat nuo kaksi taas oikein yliuteliaita.

Valmentajat vilkaisivat toisiaan. Kiero virne kohosi molempien kasvoille. Tästä vasta riittäisikin kiusattavaa - vaan sääli, tallipiha aukeni jo edessä.
"Nauti menostasi", Caitlin virnisti pysäyttäessään Remonan ja laskeutuessaan selästä.

"Nyt. Te kaksi." Miyato älähti ja jalkautui tammansa selästä ketterästi ja pakeni talliin posket punaisina.

Syytetty kaksikko suunnisti talliin itsekseen naureskellen. Teddy hoiti Minxin itse, nauttien jokaisesta hetkestä punaruunikon tamman kanssa, joka tänään oli niin hyvällä tuulella. Caitlinkaan ei raaskinut antaa Remonaa Alyssan kyvykkääseen huomaan vaikka tamman hamutessa hänen kättään pehmeästi oikea elämä palasi kylmänä suihkuna niskaan. No, ainakin hän oli saanut hetken taukoa tuulettamalla päätään maastossa työkavereiden kanssa. Se oli jo enemmän kuin mitä hän oli odottanut saapuessaan aamulla tallille.