Ilmaista kuin ämpäri

// Crisdeanille apukättä laitumen pystytykseen kahvipalkalla? (: //

Oli yllättävän lämmin alkukesän aamupäivä. Kaikkialla vihersi, jopa Blackwood Ranchin laajalla laitumella, joka vuosi toisensa jälkeen onnistui alittamaan odotukset antimillaan. Vaikka sitä kuinka käänsi, lannoitti, niitti ja rajasi, ei siitä riittänyt maittavaa evästä enää loppukesälle. Mutta nyt tilanne näytti miltei hyvältä, vaikkei Dean uskaltanut sitä ääneen sanoakaan. Hän keräsi hiuksensa hätäiselle nutturalle ja suojasi kämmenellään silmiään taivaalla porottavalta auringolta silmäillessään edessään odottavaa työmaata. Tänä vuonna urakasta tulisi aiempaa raskaampi, sillä Crisdeanin luottoavustajat olivat lähteneet opintomatkalle Amerikkaan, missä he pääsisivät lännenratsastuksen alkujuurille opettelemaan samoja tietotaitoja, joita Deankin oli nuorempana käynyt itselleen hankkimassa. Eihän mies siis mitenkään voinut pyytää heitä jäämään avuksi, vaikka tarve olikin suuri, sillä suurin osa laitumen vanhoista tolpista oli ollut jo siinä kunnossa, ettei niihin hyödyttäisi lankoja laittaa. Niinpä mies oli päättänyt vaihtaa kaikki tolpat ja aitalangan kerralla, niin ei sitten seuraavana kesänä tarvitsisi huolehtia. Kaiken muun työn ohella Deanin oli saatava laidun pystyyn pikimmiten, jotta se olisi valmis hevosia varten. Sekä Hevonen että Dusty olivat jo haikailleet vihreälle pääsyn perään, eikä lyhyet syöttelyhetket tuntuneet riittävän alkuunkaan. Kuiva heinä jäi kakkoseksi, kun Dean kantoi hevosilleen heinän rinnalle vihreää, ja se kelpasi vasta sitten, kun viimeisetkin ruohonkorret oli imuroitu.

Niinpä Crisdean oli heittäytynyt kekseliääksi ja ilmoittanut niin netissä kuin paikallislehden ilmoitusosastolla avuntarpeestaan. Laitumenpystytystalkoot olivat hänen nuoruudessaan paras mahdollisuus törmätä muihin hevosihmisiin ja vaihtaa kuulumisia, kun muulloin ei juurikaan ehtinyt omien piirien ulkopuolella pyöriä. Nykyään tilanne taisi olla toinen, eikä talkoohenkeä ollutkaan ihan jokaisella. Dean tunsi olonsa kauhean vanhaksi miettiessään moisia, ja hän sattoikin kuvitella isänsä pudistamassa päätään ja huokailemassa, kuinka poika oli vielä niin nuori ja elämä oli vasta edessä.
"Niinpä niin", mies huokaisi ja vilkaisi ranteessaan olevaa kelloa. Hän oli kärrännyt kaiken tarvittavan laitumen reunalle odottamaan pystytystä jo edellisenä päivänä, joten nyt ei tarvitsisi muuta kuin aloittaa. Ainoa pulma oli siinä, ettei paikalla näkynyt ketään muuta. Vaikka Dean oli luvannut apukäsille palkaksi kahvit erinäisin herkuin. Ja leiponut herkut itse. Hän oli myös koemaistanut eilisillalla pyöräyttämiänsä pullia, ja ne olivat olleet oikein hyviä.

Mutta ei auta itku markkinoilla. Crisdean kääri valkoisen puuvillapaitansa hihat pois tieltä ja suuntasi laitumelle. Hän kaappasi mukaansa pari aitatolppaa ja alkoi iskemään niitä valmiiksi merkittyihin koloihin varmoin ottein. Ripleyn haukunta kantautui miehen korviin, ja hän keskeytti tolppien pystytyksen kääntyäkseen katsomaan, oliko tilalle saapunut vieraita.

// Celia tekee debyyttinsä foorumilla :D//

Nettiin laitettu ilmoitus laiduntalkoista oli kenties tavoittanut useita ihmisiä, mutta saanut ainakin yhden harkitsemaan osallistumista. Ikään kuin nainen ei saisi riittävästi puuhastella talliympäristössä töidensä puolesta. Ulkoilmassa työskentely oli kuitenkin hauskaa, joten miksi ei tarjoaisi apuaan vapaaehtoisesti? Celia oli keksinyt yöpyä ystävänsä luona Slaleyssä, sillä kahvihetki oli venynyt iltamyöhään eikä nainen pitänyt pimeällä ajamisesta. Hänen ajotaitonsa eivät olleet sitä luokkaa jota hän olisi niiden toivonut olevan, mutta sitä nainen ei kovin usein myöntänyt kenellekään.

Bensavalo välkkyi uhkaavasti ja auto ilmoitti kulkevansa enää 30 kilometriä tankkaamatta, kun Celia kaartoi laina-autollaan pois kaverinsa pihasta. Hienoa. Missähän täällä metsässä oli lähin huoltoasema? Nainen pysähtyi tien laitaan ja yritti soittaa kaverilleen, joka tunsi nämä syrjäseudut paremmin. Ei vastausta. Akun varaus erittäin alhainen, kytke laturi, ilmoitti puhelin. No, Blackwood Ranch sijaitsi nopealla tutkimisella jossain lähistöllä, kenties siellä voisi pistäytyä ja kysyä neuvoa. Nainen polkaisi kaasua varomattomasti, jolloin ajajalleen turhan tehokas sininen BMW syöksähti hallitsemattomasti matkaan pelästyttäen kävelytiellä laahustaneen vanhuksen.

Muutaman minuutin ajomatkan jälkeen navigaattorina toimineesta puhelimesta oli akku loppunut, mutta nainen oli sentään oikealla tiellä. Hän hidasti ja tutki silmiään siristellen tien varressa pönöttäviä rakennuksia. Yksi ranchia muistuttava paikka häämötti 100 metrin päässä ja Celia suuntasi epätasaisesta kaasunkäytöstä nykivän auton sen pihaan. Ulkona haukkui koira, joten ehkä joku ihminenkin olisi paikalla. Hetken mielijohteesta toteutetut tempaukset eivät olleet uutta, mutta jostain syystä hänen sydämensä jyskytti hurjaa tahtia. Nainen vaimensi hittijumputusta soittavan autoradion, nojasi takaraivonsa penkin niskatukeen ja veti henkeä syvään saadakseen itsensä kokoon. Kyllä joku hänet osaisi neuvoa täältä bensa-asemalle ja kenties kertoa miten autoa tankataan. Olipa noloa. Vaikka hän oli muuten varsin fiksu, autoasiat olivat hänelle hepreaa.

Rauhoituttuaan hieman mustiin hillityn ihonmyötäisiin urheiluhousuihin ja punaiseen huppariin pukeutunut Celia nousi ulos autosta ja kohensi huoletonta, kimaltelevalla ponnarilla kiinnitettyä nutturaansa. Väkeä ei näkynyt ainakaan siihen malliin, kun talkoissa olisi luullut olevan, joten nainen asteli verkkaisesti peremmälle pihalle nähdäkseen, oliko paikalla edes ketään.

(Brock tulee myös!)

Kutsu laitumenpystytystalkoihin oli ollut lehden sivuilta löytynyt positiivinen yllätys Brockille. Se oli saanut miehen muistelemaan samanlaisia projekteja perheen tilalla vuosikausia sitten ja laittamaan talkoot muistiin kalenteriin. Onnekseen sille päivälle ei oltu buukattu paljoa tekemistä ja Brock saattoi käynnistää hetken yskivän avolavansa ja kurvata sillä kivenheiton päähän Slaleyhyn talkoilemaan.

Laitumen pystytys, tallityöt ja maatilalla puuhastelu olivat olleet aina Brockille mieleisiä asioita ja siksi hän olisi lähtenyt talkoisiin ilmankin vaivanpalkkaa. Oli mukavaa olla avuksi kun tiesi mitä teki ja oli oikeasti hyödyksi - pullakahvit olivat vain mukava lisä. Brock toivoi, että ne ja mukava yhdessä tekeminen olisivat tuoneet paikalle enemmänkin talkooväkeä mutta siltä ei näyttänyt, kun hän sulki autonsa ja lähti kävelemään peremmälle ranchia. Ehkäpä kaikki olisivat jo jossakin kauempana tai sitten yhteishenki täällä päin oli hukkunut viime viikkojen sateisiin.

Brock huomasi paikalle häntä ennen saapuneen vaalean naisen ja pidemmällä haukkuvan koiran ja sitten miehen, joka oli kaikesta päätellen paikan omistaja.
"Päivää taloon", Brock huudahti kevyesti. "Täälläkö kaivattiin talkooapua?"

// Jes, kivaa!! (: //

Kuin taikaiskusta Crisdeanin pettyneisiin mietteisiin vastattiin - ja vieläpä kaksin verroin. Mies suoristautui äkkiä koko pituuteensa ja kiirehti laitumen reunalta tervehtimään tilalle saapunutta naisihmistä. Nuori nainen näytti yhtä aikaa eksyneeltä ja perille päässeeltä, eikä Dean ollut varma, oliko tämä saapunut paikalle vahingossa vai talkoilemaan. Hän huitaisi kädellään Ripleylle merkiksi siitä, että koira voisi lakata huutamasta, ja suoristi paitansa.
"Terve!" hän sai huikkaistua astellessaan lähemmäs naista. "Crisdean Blackwood. Tulitko talkoisiin?" Dean tiedusteli pysähdyttyään kohteliaan välimatkan päähän toisesta.

Ripley, joka oli jo kertaalleen hiljentynyt, alkoi innokkaan haukkumisen uudestaan, kun tilalle ajelehti toinenkin ajoneuvo. Tällä kertaa tulija oli mies, joka tervehdyksestään päätellen oli ainakin oikeassa paikassa.
"Päivää", Crisdean vastasi reippaasti ja antoi Ripleyn tepastella ohitseen tulijoita tervehtimään. "Kyllä, kyllä", hän vahvisti hymyillen. "Mä olin juuri aloittamassa, kun aattelin, ettei kukaan ole tulossa. Crisdean Blackwood", tummatukka esitteli itsensä myös uudelle tulijalle. "Pelkkä Dean riittää. Vie vähemmän aikaa sanoa ja toimii yhtä hyvin."
Mies oli hyvin iloinen siitä, että talkookutsu oli houkutellut väkeä paikalle. Tai ainakin nämä kaksi hyvin erilaista ihmistä. Hyvä tästä tulee, Crisdean tuumasi silmäillessään vieraita.

Dean elehti käsillään laitumen suuntaan samalla kun yritti saada Ripleyn siirtymään sivummalle. "Työmaa on tuolla, aletaanko heti hommiin?"

Celia suoristi muutenkin moitteetonta ryhtiään ainakin ajatuksen tasolla, kun häntä lähestyi ruskeahiuksinen mies. Onneksi tuo kuka-sitten-olikaan hiljensi hänelle räksyttäneen koiran, mikä vähensi stressaavaa ilmapiiriä valtavasti, vaikkei Celia koiria pelännytkään.
"Moi, hauska tutustua", nainen puheli ystävällisesti hymyillen. "Olen Celia Harper. Joo tulin talkoisiin, jos tämännäköinen apu kelpaa", hän naurahti kepeästi ja jätti möläyttämättä mielessään käväisseen vitsin vastikään leikatuista kynsistä ja autoon jätetyistä korkokengistä, kun ei vielä tiennyt miten moinen huumori otettaisiin vastaan.
Hän oli tottunut saamaan etenkin miehiltä epäuskoisia katseita kaikkialla mihin menikään, ikään kuin hän ei olisi kyennyt nostamaan edes perunasäkkiä lattialta, ja paras puolustuskeino oli ehdottomasti vitsailu.

Pian paikalle saapui toinenkin mies, mikä ei lisännyt Celian itseluottamusta, vaikka hän ei antanutkaan epäröintinsä näkyä. Sen sijaan hän hymyili etäisesti tutulta näyttävälle tulijalle aurinkoisesti.
"Hei, Brock", Celia tervehti kaiveltuaan oikean nimen mieleensä - tietenkin hän tunnisti Rosings Parkissa työnsä puolesta pyörineen miehen.

Kun Dean otti puheeksi töihin ryhtymisen, Celia muisti elottoman puhelimen kädessään.
"Ömm, joo. Sattuisiko jommallakummalla olemaan laturia tähän? Tämä keksi tyhjentää akkunsa matkalla tänne ja mieluusti herättäisin sen henkiin ennen kuin lähden suunnistamaan kotiin", nainen kysyi huvittuneen ja anteeksipyytävän sekainen katse silmissään ja esitteli pimentynyttä Samsungiaan miehille toivoen parasta.

Brock oli myös tyytyväinen, kun koira hiljeni. Hänellä oli kissoja ja rauhallinen hevonen syystä - ne eivät pitäneet mekkalaa. Tai ehkä hän oli vain myös tottunut oman talonsa hiljaisuuteen, jota rikkoi lähinnä hänen oma hengityksensä, sähkölaitteiden hyrinä ja satunnaisesti päällä oleva televisio, jossa pyörivät uutiset ja huonot draamasarjat.

Mies hymyili paikan omistajalle vaimeasti ja katsahti esittäytyneeseen naishenkilöön. Jos he kahdestaan muodostivat paikalle ilmestyneen talkooväen, menisi laitumen pystyttämiseen hieman pidempi hetki.
"Hei", hän nyökkäsi naiselle ja peitti yllätyksensä siitä, että tuo tiesi hänen nimensä. Tuo oli varmastikin joku hevosihminen, jonka hän oli tavannut tai nähnyt muttei vain tavoittanut paikkaa ja aikaa. Onneksi hän oli sattunut kuulemaan tämän esittelyn paikan isännälle ja saattoi siten painaa mieleensä tuon nimen. Ehkäpä tapaamispaikka muistuisi mieleen myöhemmin.
"Brock Avery", hän kätteli Deaniksi esittäytynyttä omistajaa ja nyökkäsi. Töihinhän tänne oltiin tultu. Laitumen suuntaan hän ei kuitenkaan ehtinyt lähteä, kun Celia kysyi laturin perään. "Ei valitettavasti", hän hymähti pahoittelevasti. Hänen laturinsa ja puhelin olivat niin antiikkisia, ettei niistä olisi tuollaista lataamaan.

Ripley, jonka vartiointivietti oli rodulleen ominaisesti voimakas, oli välillä turhankin äänekäs ilmoittaessaan vieraista. Joskus siitä toisaalta oli hyötyä, sillä töihinsä uppoutunut Dean ei aina huomannut, vaikka joku olisi tullut viereen seisomaan. Koira jolkotteli omille teilleen todettuaan vieraat hyväntahtoisiksi, mutta Dean tiesi, että se olisi koko ajan valmis palaamaan paikalle, jos jotain epänormaalia tapahtuisi.

Celiaksi esittäytynyt nainen näytti tuntevan tai ainakin tietävän nimeltä toisen talkoolaisen. Dean puristi Brockin kättä hymyillen. Vaikka väkeä ei ollutkaan ruuhkaksi asti, kyllä he kolmeen pekkaan saisivat jonkinlaisen laitumen pystytettyä. Aikaahan se veisi enemmän kuin jos paikalle olisi tullut kunnon yleisöryntäys, mutta parempi tämäkin kuin ei mitään. Molemmat talkoolaiset olivat valmiita aloittamaan, joskin Celia kyseli puhelimen laturin perään. Brock pahoitteli, ettei omistanut sopivaa laturia naisen puhelimeen.
"Eiköhän siihen sellainen löydy", Dean muisteli. Eteisessä, jos mies oikein muisti, vanhan piirongin päällä. "Käyn viemässä sen samalla, kun haen meille vettä", brunette ehdotti ojentaen kätensä kohti Celian puhelinta. Lämpimällä, kauniilla kelillä olisi ollut varmasti ihana puuhailla mitä vain muuta kuin talkoilla laitumen rakentamisen merkeissä. Säästä nauttimisen sijasta he saisivat nauttia auringonpaisteesta yhdessä kärpästen ja muiden yhtä mukavien olentojen kanssa samalla, kun rehkisivät kolmistaan laidunaitojen parissa.

"Brock", Dean aloitti hetken kaiveltuaan miehen nimeä lähimuististaan. Hitto, kun ihmisten nimet eivät jääneet millään mieleen, jos niihin ei voinut yhdistää hevosta tai muuta sellaista. "Voisit auttaa laittamaan aitatolpat pystyyn. Suurimmalle osalle on reiät jo valmiina", Dean ohjeisti. "Celia voisi ruuvata eristimet paikoilleen, oon pariin tolppaan jo laittanut ne valmiiksi, niin niistä näkee oikeat korkeudet", mies jatkoi ja toivoi, että työnjako olisi molemmille talkoolaisille tyydyttävä. Dean alkaisi itsekin iskemään tolppia maahan toisella puolella laidunta, kunhan olisi vienyt naisen puhelimen latautumaan ja kantanut porukalle vesipulloja, ettei kukaan tuupertuisi kesken kaiken nestehukan takia.

Onneksi sentään toisella oli Celian kaipaama laturi. Nainen mietti korkeintaan kaksi sekuntia ennen kuin luovutti puhelimensa Deanille. Jos toinen rikkoisi, kadottaisi tai varastaisi puhelimen, joka sammuili omia aikojaan ja hukkasi kentän kaupungin keskustassakin, ei se olisi suuri menetys. Eikä Celia jaksanut uskoa, että mies olisi sellainen.
"Upeaa, kiitos paljon", hän kiitteli helpottuneena ja hymyili pienesti. Hänen ei kai tarvitsisikaan suunnistaa pelkkien tienviittojen perusteella, jos typerä luuri saataisiin kuntoon.

Celia kuunteli työnjakoa ja nyökkäili. Ei kuulostanut niin mahdottomalta, ettei talleilla työskennellyt nuori nainen selviäisi. Jos eristimiä oli jo ruuvailtu paikoilleen, ei hänen tarvitsisi edes suuremmin arpoa kuinka toinen ne halusi laitettavan.
"Joo", hän myöntyi reippaasti. "Ovatko kaikki tarvittavat välineet jo tuolla?" hän nyökkäsi laitumen suuntaan.

[Ounou, anteeksi jumitus ja kökkö vastaus :DD]

Brock käänsi katseensa ranchin omistajaan kun tuli puhutelluksi. "Sopii." Hän nyökkäsi työnjaolle ja katseli aidattavan laitumen suuntaan ja silmäili tallipihaa muutoinkin. Hän saisi varmasti nosteltua aitatolpat paikoilleen helposti, sillä ne tuskin olisivat hänelle liian painavat. Blackwood Ranch vaikutti viihtyisältä, pieneltä paikalta. Kyllä he kolmistaan saisivat laitumen valmiiksi, vaikka siihen menisikin pidempi hetki kuin suuremmalla joukolla. Voisihan se olla, että paikalle ilmestyisi muutama mattimyöhänen vielä.

"Hieno juttu", Dean nyökkäsi saadessaan myöntävän vastauksen kummaltakin talkoolaiselta. Hän piteli Celian puhelinta kädessään ohjaten työläiset laitumen luokse. Puiset tolpat oli pinottu siististi laitumen reunalle odottamaan pystytystä ja niiden läheisyydessä lojui paksu kerä aitalankaa sekä laatikollinen uusia eristimiä.
"Selvä, kaikki tarvittava löytyy tästä", mies totesi nyökäten tarvikkeita kohti. "Käyn viemässä tämän", hän kohotti kädessään olevaa puhelinta kaksikon näkyville, "lataamaan ja tulen sitten takaisin töihin." Hän loi vielä varmistavat katseet molempiin talkoilijoihin, ennen kuin kääntyi ympäri ja lähti vaeltamaan pihatietä pitkin pieneen omakotitaloonsa. Ripley liittyi hänen seuraansa ja ravasi miehen kannoilla aina talon portaille asti, mutta jäi odottamaan isäntäänsä pihalle.

Dean huokasi helpotuksesta löytäessään puhelimensa laturin siitä, mistä pitikin. Olisi ollut ikävää alkaa etsimään sitä nyt, kun kaksi innokasta talkoolaista odottelivat häntä mukaansa. Tummatukka laski naisen puhelimen eteisen piirongille ja nappasi kainaloonsa kolme pulloa lähdevettä. Samalla hän vilkaisi itseään peilistään, jota hänen siskonsa oli kuvaillut maalaisromanttisen kulahtaneeksi. Samaa sarjaa olivat oikeastaan kaikki Deanin huonekalut, mutta minkäs sille mahtoi, kun mies halusi huonekalujensa kantavan rahallisen arvon sijasta tunnearvoa. Samaa voisi sanoa myös hänestä itsestään, Crisdean tuumasi pyyhkäistessään otsaansa koristaneet likaiset sormenjäljet näkymättömiin.

Mies palasi laitumelle reippaasti harppoen. Koira oli jäänyt tallien varjoon lepäämään, onneksi, sillä se ei varmastikaan olisi ollut hyödyksi laitumella.
"Muistakaa nesteytys", hän hymyili ja heilutteli tuomiaan vesipulloja. Mies vei sotkuisesta nutturastaan karanneet kiharat korvansa taakse ja mittaili katseellaan vielä rajaamatonta laidunaluetta.
"Ootteko te hevosihmisiä?" Crisdean kysäisi toisilta nostaessaan mukaansa pari aitatolppaa. Hän pohti jonkinmoisen ajoneuvon hakemista saadakseen enemmän tolppia nopeammin laitumen toiselle puolelle, jonne hän oli jättänyt vain muutaman tolpan valmiiksi odottamaan, mutta päätti käyttää raakaa voimaa ja kulkea muutamaan otteeseen edestakaisin. Niinhän sitä pysyi ainakin kunnossa, vaikkei oikeaa treeniä ehtisi tehdäkään.

[Hyvä vaan että ette ole täällä viikkotolkulla odotelleet, palattiin torstaina Balilta ja nyt vasta ehdin koneelle :D]

Celia seurasi Deania laitumelle ja vilkuili ympärilleen hivenen hämmentyneenä. Onneksi seurue vaikutti mukavalta, sillä muuten tämä olisi voinut olla turhan omituinen tilanne. Hänelle talkoot olivat tulleet tutuksi vasta täysi-ikäisenä talleilla työskennellessään, mutta silloinkin paikalla oli ollut enimmäkseen vain tuttuja.
"Kiitos vielä", Celia huikkasi hänen puhelimestaan huolehtivalle Deanille iloisesti hymyillen ennen kuin vilkaisi taivaalle, josta aurinko porotti onneksi vain aavistuksen liian kuumasti. Aiemmat kokemukset auringosta tietäen hän palaisi välittömästi, jos ottaisi pitkähihaisen hupparinsa pois päältään, joten olisi paras sinnitellä mahdollisimman pitkään tällä vaatetuksella.
Nainen keskittyi hetkeksi tarkastelemaan valmiiksi kiinnitettyjä eristimiä sekä tarvikekasaa ja valmistautui aloittamaan työt.

Kovin pitkälle Celia ei ollut ehtinyt, kun Dean jo palasikin vesipullojen kanssa. Hienoa, että joku tajusi ajatella nesteytystäkin. Nainen vilkaisi Brockia varmistaakseen, ettei alkaisi epäkohteliaasti puhua tuon päälle ja vastasi: "Joo, tällä hetkellä olen tallityöntekijänä Rosings Parkissa. Kiva nähdä välillä muitakin talleja." Oli itse asiassa yllättävän rentouttavaa viettää päivää pitkästä aikaa tallilla, jossa ei joutunut juoksemaan pää kolmantena jalkana muiden käskytettävänä.

Brock lähti kävelemään hieman Celian edeltä laitumelle päin ja katseli tilaa kiinnostuneena. Hän näki tolpat, muut tavarat ja laidunalueen. "Hienoa, kiitos", hän sanoi matalalla äänellään ja nyökkäsi. Hän käveli tolppakasalle Deanin lähdettyä talolleen ja kyykistyi katselemaan puutolppia tarkemmin. Ne olivat hyvää tekoa ja tekisivät varmasti tukevan laitumen aidan. Tietenkin Brock katsoi ensimmäisenä puun laatua kuin muuta, hän oli tapojensa vanki.
Sitten hän nousi, otti takataskustaan paksut työhanskat ja nosti molemmille käsilleen yhdet tolpat. Kyllä niitä kantoi monta kerrallaan. Brock oli siunattu paljolla lihasvoimalla, vaikkei kovin treenatulta välttämättä ensivaikutelmaltaan näyttänytkään. "Kyllä, olen kengittäjä", hän vastasi annettuaan ensin Celian puhua. "Siinä sivussa pidän puutyöyritystä", mies lisäsi kävellessään ja katsoi Deanin jälkeen vaaleaa naista. Hän olikin kuvitellut nähneensä Celian Rosingsissa, nyt sekin tieto vahvistui. Toiminimi se hänen yrityksensä enemmän oli ja työllisti vain hänet mutta se oli näiden vuosien aikana ollut mukava lisä kengittäjän työn ohelle. Hän nautti huonekalujen työstämisestä ja asiakaskunnastaan.

// Toivon mukaan teitä vielä kiinnostaa olla mukana, nyt on multa vaihto ohi ja aikaa riittäis paremmin tännekin! //

Crisdean kuunteli mielenkiinnolla talkoolaisten kertomuksia hevostaustoistaan. Hän ei ollut ehtinyt ranchille asettumiseltaan tutustua lähialueiden hevospiireihin sen kummemmin, etenkään lännenratsastuksen ulkopuolisiin. Siitä huolimatta mies oli kuullut Rosings Parkista, sen vaikutusta alueen hevospiireihin oli hankala olla huomaamatta. Useimmat huippuvalmentajat, -ratsastajat ja -hevoset tuntuivat suuntaavan kulkunsa juurikin Rosings Parkiin. Hänellä ei vielä ollut ollut asiaa vierailla kyseisessä paikassa, mutta varmasti sekin päivä koittaisi. Celia kertoi työskentelevänsä siellä tallityöntekijänä, kun taas Brock paljasti olevansa kengittäjä.
"Saman alan miehiä siis", Dean totesi Brockille naurahtaen. Vaikkei hän päätoimisesti työskennellytkään kengittäjänä, Crisdean kiersi muutamilla pienemmillä talleilla kengittämässä omien hevostensa ohella vieraitakin kaviollisia.
"Tämä tila on varmaan melko säälittävä verrattuna Rosingsiin", tummatukka vitsaili siirtäen huomionsa Celiaan. Hän rakasti tilaansa, vaikka se olikin pieni ja aika vanhakin. Mies kutsui sitä silloin tällöin ikuiseksi remontiksi, sillä joka puolella oli pieniä, keskeneräisiä remppakohteita, joille siunautui aikaa aniharvoin. Silti kaikki toimi kuten pitikin, joten Dean ei ottanut asiasta stressiä.

Kannateltuaan keskustelun ajan tolppia sylissään Dean päätti ryhtyä hommiin, jotta porukka pääsisi joskus kahvillekin. Hän lähti askeltamaan ripein askelin laitumen toiselle puolelle, mutta muisti vielä huikata olkansa yli kaksikolle: "Työn iloa!"