Luottamuspulaa

[ Nukkumatti ja opiskelumotivaatio hukassa, joten päätin laittaa Kaylan tänne toheltamaan jotain. Kaikki halukkaat saa tulla seuraksi! Taustatietoja sen verran, että Kayla on majoittanut hevostaan Rosings Parkin talleilla kolmisen vuotta, joten tuntee jollain tasolla luultavasti suurimman osan vakioväestä, vaikkei ole viime aikoina hirveästi pyörinyt täällä onnettomuutensa takia. ]

Kaylan olisi kenties kuulunut iloita siitä, että tänä keskiviikkoiltapäivänä taivas ei vuotanut vettä kuin saavista kaatamalla. Sade oli laantunut katkeilevaksi tihkusateeksi, ja aurinkokin oli kerran kurkistanut ankean tummalta taivaalta ennen kuin oli taas vetäytynyt omaan rauhaansa pilviverhon taakse. Nainen oli päässyt töistä kohtuullisen aikaisin ja ehtinyt tallille ennen kello viittä. Nyt hän kuitenkin oli alkanut epäillä, oliko tänne tuleminen sittenkään ollut hyvä idea. Ratsastuskentällä Kayla tuskaisena huokaisten hieroi ikävästi jomottavaa poskipäätään, johon hänen urhea esteratsunsa Driftwood Pacific oli juuri iskenyt mustan turpansa ennen kuin oli hiekkaa lennättäen lähtenyt ravin ja laukan sekaista pohkeenväistöä suoraan sivulle pelästyttyään kentän laidalla tärkeää haisteluoperaatiota suorittavaa australianpaimenkoira Beaa. Ratsunsa vieressä seisseen Kaylan olkapää kärsi ikävästä nykäyksestä, kun hevonen oli kiskoa ohjat hänen käsistään.
"Hyvänen aika, Paco. Olethan sinä nyt Bean nähnyt ennenkin", nainen puhutteli mustanruunikkoa oria, joka pälyili koiran suuntaan jokainen lihas jännittyneenä ja silmänvalkuaiset vilkkuen.
Kayla ei tiennyt, mikä hänen ratsuaan tänään riivasi, mutta hän antoi tuohtuneena puhisevan hevosensa tarkkailla säikähdyksen aiheuttajaa rauhassa. Orin rentouduttua hieman nainen siirsi sen takaisin paikoilleen ja kiipesi selkään. Tämä ratsastuskerta uhkasi muuttua sirkusesitykseksi ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Kaiken huipennukseksi Kayla tunsi itsensä yhtä epävarmaksi kuin Paco tällä hetkellä. Hän oli juoksuttanut hevosta alkulämmittelyiksi saadakseen siltä enimmät vauhdit pois ja huomannut, että orin mielipuolinen riehuminen ja pukitteleminen aiheutti hänessä pelonsekaisia tunteita. Hän oli myös joutunut opetella nousemaan hevosensa selkään itselleen vieraalta puolelta, koska hänen yleisimmin ponnistukseen käyttämä vasen jalkansa ei leikkauksen jälkeen suostunut vieläkään nousemaan tarpeeksi, että se ylettäisi lähellekään jalustinta. Huteran jakkaran päältä selkään nouseminenkaan ei usein ottanut onnistuakseen ainakaan kovin turvallisesti. Kayla ei olisi voinut uskoa, että hän jonain päivänä kokisi selkään nousemisen näin haastavaksi, tai että hevosen kanssa touhuaminen voisi hermostuttaa häntä. Häntä, joka vielä hetki sitten kiersi hyvällä menestyksellä estekilpailuita Pacon kanssa vailla tietoakaan epävarmuudesta. Mikä säälittävä ihmisraunio hänestä olikaan tullut. Pisamanaamainen nuori nainen yritti ryhdistäytyä, keräsi ohjat käsiinsä ja pyysi Pacon uralle kävelemään.

”Kiitos, Jones.” Sophie sanoi autonkuljettajalle, joka avasi hänelle oven.

Sophie nousi autosta tallin parkkipaikalle ja huokaisi syvään kuullessaan oven paukahtavan kiinni takanaan. Hän alkoi kävellä tallille ja kuuli auton lähtevän takaisin kotiin. Sophie oli väsynyt, vaikka olikin nukkunut edellisen yön kuin tukki. Hänestä oli silti mukava tulla taas tallille Flaithría tapaamaan. Eilinen maastolenkki oli tehnyt heille molemmille hyvää ja Sophie suunnitteli jo pitempiä lenkkejä enonsa maille asti. Mutta ei tänään, sillä aika ei riittäisi.

Hän huomasi saman tien kentällä olevan ratsastajan, jonka tumma hevonen sai aikaan pienimuotoisen shown ennen kuin ratsastaja oli edes noussut selkään. Sophie päätti jäädä seuraamaan naisen ratsastusta hetkeksi ja kääntyi kentälle vievälle tielle. Flaithrí odottaisi häntä kyllä, nauttikoon se vielä hetken vapaa-ajastaan.

Sophie piti katseensa ratsukossa ja suuntasi suoraan katsomoon seisomaan. Hän ei viitsinyt jäädä aivan aidan viereen, jotta jo ennestään hermostuneen oloinen hevonen ei saisi uutta syytä alkaa riehua. Hän ei tiennyt oliko ratsastaja jo huomannut hänet. Mikäli ratsastaja huomaisi hänet, hän tervehtisi tätä kuuluvalla äänellä. Sophie vilkaisi aidan vierellä puuhastelevaa kirjavaa koiraa, jonka rotua hän ei tunnistanut. Hevonen oli ilmeisesti säikähtänyt sitä.

Kayla ei ollut katsellut hetkeen ympärilleen, joten hän ei ollut varma, oliko joku nähnyt äskeisen välikohtauksen. Paco sen sijaan pälyili ympärilleen jatkuvasti, ja naisella oli täysi työ saada sen huomio itselleen. Pian hän pyysi hevosen raviin ja yritti kevyillä puolipidätteillä saada sitä kuulolle. Muutaman vauhdikkaasti, epätasaisen hätäisessä rytmissä ravatun kierroksen ja ympyrän jälkeen ori tuntui kyllästyvän ympärillä tapahtuviin asioihin ja tyytyi Kaylan tarjoamaan ohjastuntumaan. Sen askellus muuttui huomattavasti rennommaksi ja ilmavammaksi ja turpakin laskeutui melkein ryntäiden tasolle takajalkojen tehdessä tehokkaammin töitä.

Muutaman kymmenen onnistuneesti edetyn metrin jälkeen Kayla päätti lyhentää jalustimiaan hiukan, jotta voisi kokeilla ylittää muutaman äsken kasaamansa esteen. Hän siirsi Pacon käyntiin istumalla vain tiiviimmin satulaan ja tekemällä lähes höyhenenkevyen pidätteen. Ori osoitti mieltään kuuluvalla pärskähdyksellä ja louskutti kuolainta suussaan sen merkiksi, että tuo halusi jo singahtaa täyteen laukkaan ja jättää tällaiset hissuttelut sikseen. Kayla huomasi katsomossa seisovan vaaleahiuksisen tytön ja yritti olla häkeltymättä havainnostaan. Oli hän toki tottunut katsojiin, mutta kauankohan tuo oli seurannut heitä? Nainen ei tiennyt, olisiko tämän pitänyt sanoa tytölle jotain erityistä, koska ei voinut väittää tuntevansa tuota, mutta huomiotta jättäminen olisi ollut auttamatta liian epäkohteliasta.
"Ai hei, oletko kauankin ollut siinä?" hän huikkasi katselijalle äänestä loistaen vieraskorea ystävällisyys.

Sophie seurasi tuntemattoman ratsastajan liikkeitä tarkasti. Hän oli pienestä pitäen tottunut seuraamaan muiden ratsastusta, ensin Maryn ja sitten luokkatovereittensa. Siinä oppi paljon sekä ratsastuksesta yleensä että ratsastajasta. Nainen kentällä tuntui pikku hiljaa saavan hevosen hallintaansa ja Sophie huomasi, että kyseessä oli selvästi osaava ratsukko.

Kun hevonen siirtyi kaartoon, Sophie kurtisti kulmiaan. Hän oli luullut tulleensa tallille naisen aloittaessa ratsastuksen, mutta nyt näytti siltä, että tämä aikoikin jo lopettaa. Ehkä Sophie olikin nähnyt ratsastajan kapuavan selkään tippumisen jälkeen? Mutta sitten hän tajusi naisen lyhentävän jalustimia ja ymmärsi olleensa alun perin oikeassa. Hän oli vaipunut pohdintoihinsa niin syvälle, että hätkähti hieman, kun häntä puhuteltiin suoraan. Eihän hän tietenkään ollut mitenkään piilossa keskellä katsomoa.

”Hei”, hän vastasi naiselle yhtä kohteliaasti,”tulin vasta. Enhän häiritse?”

Kayla nyökkäsi tytön kerrottua tulleensa vasta. Nainen oli ollut huomaavinaan toisen hieman hätkähtäneen puhuttelua, mutta ehkä tuo oli vain ollut ajatuksissaan.
"Ei, et ollenkaan", hän heläytti tytölle ja hymyili hieman.
Hän siirsi jalkaansa eteen säätäessään ensin oikean jalustimen ja sen jälkeen vasemman jalustimen estemittaan. Paco asteli sivulta toiselle hänen allaan yrittäessään hätäillä takaisin liikkeelle, mutta Kayla piti sen aloillaan. Sitten nainen vilkaisi taas katsomossa seisovaa tyttöä. Mitähän tuolle pitäisi sanoa?
"Oletko aikeissa ratsastaa tänään?" Kayla kysyi kiinnostuneena saatuaan jalustimet takaisin jalkoihinsa.
Viimein hän pyysi Pacon takaisin raviin ja käänsi sen ympyrälle, josta kuitenkin kuulisi tytön vastauksen. Ori yritti tarjota heti pyöreää laukkaa, mutta tyytyi vastahakoisena ravaamaan liioitellun korkeaa näytösravia, puhisten kuolainta vasten kärsimättömänä.

"Olen." Sophie vastasi. Hän katsoi arvioivasti kentällä olevaa ratsukkoa ja lisäsi sitten:
"Voinko liittyä seuraanne?"

Hän oli hieman varuillaan sen suhteen, miten Flaithrí reagoisi tummaan hevoseen puhumattakaan siitä miten se reagoisi Flaithríin. Sophie ei halunnut maastoon tänään. Hänestä tuntui, että olisi hyvä välillä treenata kentälläkin. Sophieta kiinnosti nähdä, miten temperamenttisen hevosen ratsastus edistyisi.

"Tottakai", Kayla vastasi reippaasti, mutta aavistuksen verran hämillään.
Nainen ei osannut aavistaa, mitä tuleman piti. Hän ei tuntenut tyttöä eikä tuon hevosta kummemmin, eikä tiennyt myöskään miten Paco reagoisi. Totta puhuen se tuskin jaksaisi sen kummemmin välittää. Oriksi tämä tumma puoliverinen oli yllättävän rento tapaus toisten hevosten suhteen. Konfliktin saattoi aiheuttaa ainostaan, jos toinen hevonen tuli lähelle liian nopeasti tai jos Paco joutui turvat vastakkain toisen orin kanssa. Tyttökään ei oikeastaan vaikuttanut siltä, että oli tullut paikalle ilkkumaan sitä, että entisellä kilparatsastajalla oli hankaluuksia päästä hevosen selkään. Esteetkin olivat vain metrin korkuisia, eivätkä varmasti ainakaan 160-senttisiin esteisiin tottuneelle Pacolle aiheuttaneet ongelmia.
"Ovatko nämä esteet tiellä? Ajattelin vähän vain hyppäillä Pacon kanssa, kun se ei ole kauhean paljon päässyt hyppäämään sairaslomansa jälkeen", Kayla kysyi, mutta siirsi huomionsa pian hevosensa kääntyileviin korviin.
Kun ori oli vihdoin suostunut hieman rauhoittamaan raviaan ja tuomaan jalkoja kunnolla alleen Kayla pyysi siltä pienin avuin laukkaa, säilyttäen ympyrän edelleen.

[Tuhannesti anteeksi, että en ole vastannut. Syyttäisin kiirettä, mutta saamattomuuteni on ollut huipussaan.]

"Eivät ollenkaan. Haen vain hevoseni."

Sophie kiiruhti tallille päin ja nappasi Flaithrín kiinni tarhasta. Hän ei muistanut, milloin olisi viimeksi laittanut hevosen kuntoon yhtä nopeasti. Seura ei ollut hänelle välttämätöntä, mutta Flaithrín olisi hyvä tottua tallin muihin hevosiin. Sophien onnistui päästä takaisin kentälle Flaithrín tepastellessa hänen vierellään. Se vilkuili takaisin tallille sen näköisenä kuin olisi paljon mieluummin jäänyt nauttimaan vapaapäivästä tarhaansa.

Sophie sähläsi hetken portin kanssa ja ohjasi hevosen sitten kaartoon keskelle kenttää.
Flaithrí tepasteli hieman, kun Sophie ponnisti sen selkään. Hän kiristi satulavyön ja tarkasti jalustimet vanhasta tottumuksesta ennen kuin tajusi, ettei kukaan muu ratsastanut hänen hevosellaan. Puuhastelleessaan hän vilkuili toista ratsukko sivusilmällä.

Sophie kannusti Flaithrín käyntiin ja istui kunnolla satulaan. Hän halusi esiintyä edukseen - ja pysyä pois toisen ratsukon tieltä.

[Kappas, anteeksi! Mikähän aivovamma mulla on. Tajusin että olet vastannut, mutta en siitä huolimatta älynnyt vastata itse ja lopulta unohdin :>]

Kayla nyökkäsi tytölle ja tuon poistuttua hän antoi Pacon laukata uralla ja ympyröillä melko vapaasti saadakseen hevosen rennommaksi. Puoliverinen vilkuili kentän keskelle kasattuja esteitä, mutta yritti keskittyä aina, kun nainen pyysi kootumpaa askellusta. Eihän muodon tarvinnut olla täydellinen esteillä, mutta Kayla halusi hevosen kantavan itsensä ja olevan tietoinen omista jaloistaan, eikä siitä haittaa olisi kuntoutuvalle hevosellekaan.
Hetken laukkatyöskentelyn jälkeen Kayla hengitti syvään ja yritti rentoutua, kun hän ohjasi hevosensa ensimmäiselle esteelle. Hänen estekammonsa ei ollut lamauttavaa laatua, mutta siitä huolimatta se oli täysin käsittämätöntä. Mikä häntä oikein vaivasi? Pacon intoilu lietsoi epävarmuutta entisestään. Ori ylitti esteen valtavalla loikalla ja Kaylalla oli pieniä hankaluuksia päästä hyppyyn mukaan. Lonkka ilmoitti viallisesta olemassaolostaan kipuilemalla, kun Kayla kohensi asentoaan esteen jälkeen ja tuli seuraavalle pystyesteelle hivenen tasapainoisemmassa esteistunnassa. Hän nousi kevyeen istuntaan, myötäsi ennen estettä ja antoi Pacon liidellä esteen yli. Ori pursusi riemua ja heitti kaksi kertaa takajalkojaan ilmaan. Nainen kokosi hevosta käännöstä varten ja he suoriutuivat kolmannestakin harjoitusesteestä hengissä. Kayla taputti pärskähtelevän Pacon kaulaa ja pidätti sen hetkeksi raviin.
"Emme taida olla tavanneet. En ole viime aikoina erityisen paljon liikkunut täällä. Olen Kayla ja tämä on Paco", hän päätti esitellä itsensä ja hevosensa, kun uusi tuttavuus näytti päässeen takaisin kentälle hevosensa kanssa.

[Ei haittaa! :DD Itselleni käy välillä samoin.]

"Muutin tänne vasta. Olen Sophie, tämä tässä on Flurry."

Sophie ohjasi pohkeillaan Flaithrín kulkemaan reippaasti uran sisäpuolta, jotta toiselle ratsukolle jäisi tilaa laukata uralla pitäen samalla huolen, että jättivät tiet esteille tyhjinä. Hän ei ollut suunnitellut hyppäävänsä tänään - ei sen puoleen, että hänellä olisi ollut jokin muu suunnitelma. He olivat Flaithrín kanssa hypänneet vasta kerran aikaisemmin, mutta pienempiä esteitä. Tarkemmin ajateltuna noin metrin korkeuteen asetetut puomit eivät ehkä olleet hänen paras ideansa tänään.

Flaithría ne eivät näyttäneet haittaavan. Se liikkui reippaasti ja Sophiesta tuntui, että jos se olisi ollut ihminen - mikä ajatus - se olisi hymyillyt. Hyvin he selviäisivät. Eikä heidän ollut mikään pakko hypätä kaikkia tai useasti. Muutama hyppy matalimman esteen yli riittäisi. Ehkä yksi isompi... Tai kaikki kolme, mistä sitä tiesi. Sophie nosti ravin ja kysyi Kaylalta ratsastaessaan tämän ohi:

"Hevosenne on innokas. Kilpailetteko sillä?"

Pacon katse vaelteli ympäri kenttää tiuhaan tahtiin, vaikka Kayla teki parhaansa säilyttääkseen sen mielenkiinnon työskentelyä kohtaan, joten Sophieksi esittäytyneen tytön kysymys hymyilytti häntä hieman. Onneksi hän ei ollut ensimmäinen hevosensa selässä sen sairasloman jälkeen, sillä vielä muutama viikko sitten Pacon innokkuus oli ollut levitä käsiin.

"Paco on Grand Prix -tason esteratsu, mutta teloi itsensä viime kilpailuissa ja siksi on aloitettava taas rauhassa. En ole ratsastanut sillä pitkään aikaan", Kayla vastasi, vaikkei ymmärtänyt miksi koki tarvetta selittää tilannetta tuntemattomalle ihmiselle.
Ehkä siksi, että he eivät näyttäneet lainkaan ammattimaisilta tällä hetkellä, hän ajatteli, kun Paco loikkasi taas uran keskelle muka säikkyen kentän kulmaa. Huokaus.
"Entä te? Kilpailetteko vai ratsastatteko omaksi iloksenne?" Kayla uteli pyöriessään Pacon kanssa soikealla ympyrällä kulmassa, kunnes hevonen suostui astelemaan sen ohi saamatta hepulia.

Auts… Sophie oli tietämättään osunut arkaan kohtaan. Toivottavasti toinen ei ollut ottanut itseensä. Samalla paineet omasta ratsastuksesta nousivat, olihan toinen huomattavasti kokeneempi ratsastaja, joka kaiken lisäksi ratsasti selvästi vaikeaa hevosta. Sophie taivutteli Flaithría ja ratsasti sillä voltteja pysyen poissa Kaylan tieltä.

”En kilpaile…” Sophie naurahti ja selitti:
”Flaithrí ostettiin minulle vain harrasteratsuksi, vaikka tietääkseni sen entinen omistaja kävi sen kanssa kisoissa joitakin kertoja.”
Tai useammin, olihan hänen hevosensa ollut kilpahevonen, vaikka ei mikään kovan tason sellainen. Mutta oli ehkä paras olla kuuluttamatta, että hän tuhlasi ratsun kykyjä epämääräisen ratsasteluun vakavan harjoittelun sijasta.

”En ole koskaan varsinaisesti pitänyt kilpailemisesta – siis ainakaan siten, että joudun itse ratsastamaan. Liikaa paineita.”
Flaithrílla tuskin olisi ollut mitään kilpailemista vastaan. Välillä Sophiella kävi mielessä, että hevonen olisi voinut viihtyä kisahumussa paremmin kuin hän. Mutta sen ajatuksen hän työnsi määrätietoisesti pois mielestään. Oli turha tuhlata ajatuksiaan asioihin, joita ei aikonut edes harkita toteuttavansa.

”Te olette varmasti jo tottunut kisajännitykseen?”

Kayla kuunteli myötätuntoisesti Sophien kertomusta. Hän tiesi kyllä mistä toinen puhui, olihan kisajännitys ollut hänellekin alkuaikoina lähes ylitsepääsemätön ongelma - ja varmaan se tulisi sitä olemaan taas jatkossa. Nainen huokaisi, kun Paco pyrähti laukkaan omia aikojaan. Olipa se ärsyttävä elikko taas tänään.
"Eihän kilpailu tietenkään ole mikään velvoite. Järkevämpää ratsastaa omaksi ilokseen, jos kilpaileminen aiheuttaa vain harmaita hiuksia", hän lausahti, vaikka sanat kuulostivat hänestä ironisilta peilattuna hänen omaan tilanteeseensa. Nainen hymyili ruunikon ratsastajalle, mikäli kohtasi tuon katseen.
"Ei kisajännitys varmaan koskaan katoa, mutta kyllä siihen tosiaan tottuu", nainen vastasi ystävälliseen sävyyn.

Kun ori oli kulkenut kierroksen lähes hallitusti, Kayla päätti ylittää vielä muutaman esteen, jonka jälkeen jättäisi harjoituksen siihen. Parasta lopettaa, kun molemmilla oli vielä järki tallella. Kaylan pyynnöstä puoliverinen nosti vielä kerran laukan ja he ylittivät lyhyen radan kertaalleen hieman turhan vauhdikkaasti, mutta riittävän hyvin sille kerralle. Kayla antoi orin laukata vielä puoli kierrosta ennen kuin pidätti sen loikkivaan raviin ja muutaman rauhoitteluympyrän ja suunnanvaihtojen jälkeen käyntiin.

"Me taidamme tämän sekopään kanssa tehdä pienen jäähdyttelylenkin lähimaastossa", hän ilmoitti toiselle ratsastajalle ja silitti orinsa kaulaa hieman hengästyneenä. "Oli kiva tavata", hän huikkasi vielä ja ohjasi eloisan ratsunsa kentän portista ulos.

[Jos tämän ikivanhan pelin päättäisi.. : D Kiitos pelistä!]