Asenne ratkaisee

[Pitkä aloitus mutta tässä taas erilainen avoin peli, seura kahden ilopillerin mukaan tervetullutta !]

28.5. noin kello 11 lauantai-aamupäivällä

Kohta oli kesäloma ja tälle lauantaipäivällekään siunattu pilvinen ja sateinen sää ei saanut Baileyn intoa lomasta laantumaan. Loma, loma, loma! Pyöräretkiä, piknikejä, kuorotreenejä pihalla, valokuvausretkiä metsään, uittoreissuja rantaan hevosten kanssa! Lomalle oli suunniteltu vaikka mitä ulkomaanmatkoista leffailtoihin ja Baileyn teki mieli hypellä innosta pelkästään jo suunnitelmien ansiosta. Ennen kevätjuhlia ja lomasuunnitelmien toteuttamista hänen pitäisi kuitenkin selvitä tästä tallipäivästä. Se ei tulisi kuitenkaan olemaan ongelma, sillä hän tekisi tänään Blaken vapaapäivänä paljon maastakäsittelyä ja se oli eloisan ponin kanssa kisaamisen jälkeen parasta ajanvietettä.

Bailey oli onnellinen myös siitä, että nilkka ei ollut vihoitellut enää vähään aikaan ja hän saattoi vihdoinkin kutsua itseään ja hyvin kuntoutunutta Karaa kisakuntoisiksi. Onnettomuuden jälkeen ori oli tasaantunut ja lähtenyt kehittymään. Sillä oli vielä päivänsä ja varsinkin viikonlopun jälkeen tuhottomasti energiaa, mutta Baileystä tuntui siltä,että hän saattoi hallita sen. Myös ihanan ratsuttaja-Dakotan avulla orissa oli tapahtunut silminnähtävää kehitystä.
Tyttö ponnahteli tallitietä pitkin ja väisteli aamun mittaan sateesta täyttyneitä kuoppia. Bussilla saapuminenkin päättyisi pian kun Bailey saisi mopokortin ja mopon. Tytön vaaleankultaiset pitkät hiukset heiluvat valtoimenaan selässä ja päällä oli mustavalkoraitainen lyhyt huppari ja vaaleansiniset korkeavyötäröiset pillifarkut. Selässä heilui toisella olkapäällä päivänkakkaraprintillä koristettu vaaleansininen reppu ja nenällä mustasankaiset isot lasit. Sisällä repussa videokamera, joka oli ollut mukana ahkeraan, sillä Bailey koki tarpeelliseksi olla erityisen ahkera nyt kun oli pakosta joutunut ottaa onnettomuuden takia taukoa vloggaamisesta ja tallilla olosta.

Tyttö asteli talliin sisälle ori-ja ruunapäädystä ja meni suoraan kahden lempipoikansa karsinoiden luo. Karsinat oli tyhjänä kuten Bailey oli kuvitellutkin. Laskettuaan repun karsinoiden eteen, tämä lähti hakemaan kaksikkoa tarhasta. Jollekin toiselle kahden sekopäisen hevosen hakeminen samaan aikaan oli itsemurha mutta Bailey oli pakottanut Karan ja Blaken toimimaan yhdessä ja nytkin ne tulivat siedettävästi samaan aikaan sisään. Kara saattoi ravata tarhasta ulos ja Blake yrittää näykkiä villiä 'pikkuveljeään' siitä hyvästä mutta alkuvaikeuksien jälkeen ne tulivat melkein käynnissä sisään ja omiin karsinoihinsa.

Kun Blake oli edustuskunnossa, eli lähes valkoiseksi puunattu ja kuivunut muta sen jouhista pois harjattu, Bailey pujotti sen päähän vaaleansinisen riimun, etujalkoihin ruskeat suojat ja napsautti kiinni riimuun narun. Ulkona ei ollut satanut muutamaan tuntiin ja Bailey uskaltautui luottamaan sään tasaisuuteen painavista pilvistä huolimatta. He löysivät tiensä tyhjälle B-kentälle, joka oli sään ansiosta tyhjänä ja pohja pehmeä ja aavistuksen upottama kosteuden takia. Ponin pienet kaviot jättivät jäljet hiekkaan ja sen pitkät vaaleanharmaat vuohiskarvat olivat jo ensimmäisten askeleiden jälkeen ruskeat, mutta Bailey antoi olla. Hän asetti repustaan ottaman videokameran aidan laidalle tukevaan asentoon, painoi punaista nappulaa ja päästi Blaken vapaaksi aidatulle kentälle. Poni oli ehkä tarhannut koko aamupäivän mutta otti liidokkaasta ravista laukalle ja heitti muutaman pukin tilaisuuden tullen - täytyihän viereisille yksin tarhaajille näyttää kuka oli saapunut paikalle. Hetken päästä Bailey kuitenkin vihelsi ponin vierelleen, sillä tänään he harjoittelisivat vapaana juoksuttamista.

// Oscarista vois olla apukädeksi! (: //

Lauantai ei oikeastaan ollut Oscarin työpäivä, mutta sairastapauksen myötä hänet oli pyydetty tuuraamaan viikonloppuaamua. Viikonloppuisin ne vähäisetkin bussit, jotka kulkivat Newcastlesta Rosings Parkiin päin, olivat entistä harvemmassa, joten Oscar oli joutunut tulemaan normaalia aikaisemmalla bussivuorolla tallille. Se tarkoitti sitä, että jo ennen keskipäivää poika oli aamutallin lisäksi siivonnut kaiken, minkä vain kykeni, ja yritti keksiä parhaansa mukaan lisää tekemistä.

Hän oli juuri lakaissut tallikäytävän ja oli siirtymässä yläkerrokseen syömään pikaisen lounaan, kun yksi tallin asiakkaista talutti kahta hevosta samaan aikaan sisälle. Sinisilmä seurasi tilannetta arvioiden avuntarvetta, mutta homma näytti olevan tytöllä hanskassa. Oscar laski luudan omalle paikalleen ja kapusi ylös oleskelutilaan nauttimaan säälittävästä ateriastaan, joka koostui jääkaapin tähteillä täytetystä voileivästä, omenasta ja kupillisesta teetä, joka ei lukeutunut Oscarin suosikkimakuihin.

Jonkin aikaa myöhemmin Oscar asteli tallipihalla näyttäen kiireiseltä. Hän oli siivonnut yhden tyhjillään olevista tarhoista, haravoinut karkuteille lähteneet heinänkorret pois likaamasta pihaa ja rupatellut toisen aamutallin työntekijän kanssa niistä näistä. Siinä kävellessään poika huomasi pienimmällä kentällä liikennettä ja päätti suunnata kysymään, voisiko hän olla jotenkin avuksi. Lähestyessään B-kenttää Oscar huomasi, että tiikerinkirjava poni juoksenteli irti kentällä seuranaan se sama tyttö, joka oli aiemmin tuonut kahta hevosta sisälle.
"Moi!" brunette huikkasi päästyään kentän aidalle. Vaaleatukkainen tyttö oli juuri viheltänyt poninsa luokseen tämän riehuttua hetken aikaa ympäri kenttää. Oscar nojasi aitaa vasten ja veti kasvoilleen kohteliaan hymyn.
"Voisinko olla avuksi?" hän kysäisi ja huomasi samalla aidalle asetetun videokameran, joka nähtävästi kuvasi kentän tapahtumia. "Videoitko sä juoksutusta? Oon kuullut, että monet haluaa videoida omaa ratsastustaan. Mun mielestä se on tosi fiksua, ku ei aina ite huomaa, jos tekee jotain väärin", poika jatkoi nyökäten kameran suuntaan. Osa Rosings Parkin asiakkaista ei sietänyt sitä, että työntekijät tuhlasivat heidän aikaansa juttelemalla, mutta Oscar ei ollut koskaan ollut hyvä pitämään suutaan kiinni.

[Jee, kivaa =)!]

Blake ravasi kaula kaarella ja lennokkain askelin omistajansa vierelle ja pysähtyi vasta ollessaan aivan kasvotusten Baileyn kanssa. Se nyökytteli innokkaana ja nappasi herkun tytön tarjoamasta oikeasta kädestä ilman turhia odotteluja tai kohteliaisuuksia. Sormia se ei kuitenkaan ottanut mukaan ja vaikkei tahtonut pysyä nahoissaan se ei todellakaan ollut juosta omistajansa päälle - sen verran varovainen se oli villeimmilläänkin. Ponin korvat kuulivat kuitenkin kentän vierustalle saapuneen katselijan ja se kääntyi katsomaan korvat hörössä jotakin Baileylle tuntematonta poikaa. Tyttö antoi ponille luvan ja se hölkkäsi kerjäämään rapsutuksia uudelta tuttavuudelta.
"Moi", Bailey vastasi ja hymyili hieman. Toinen ei näyttänyt mitenkään hirveän vanhalle, mikä oli ihan mukavaa vaihtelua kun tallin asiakkaat ja työntekijät tuntuivat olevan melkein kaikki jotakin keski-ikäisiä. Onneksi joukosta löytyi tietysti ne omat kaverit ja tutut myös.
"No, riippuu miten haluisit olla avuksi", hän sanoi kohauttaen olkiaan ja astui pari askelta kentän keskeltä lähemmäksi. "Joo, kuvaan. Siitä on kyl hyötyä", tyttö nyökytteli ja nappasi pienessä tuulenvireessä kasvoille karkaavat hiussuortuvat korvan taa. Pitkät hiukset laskeutuivat alaselälle asti ja olisivat varmasti olleet ponnarilla kiinnitettynä käytännöllisemmät tallilla.
"Pidän sellasta videopäiväkirjaa Blaken ja mun maastakäsittelyn kehityksestä", hän avasi tilannetta. Kai se oli työntekijä, kun oli noin kohteliaasti tarjonnut apuaan, vaikkei Bailey tuntunut tunnistavan kasvoja tai yhdistävän niitä nimeen. "Jos haluat voit vaikka kuvata niin, ettei tuon kameran tarvitse vaan levätä tuossa aidalla", hän ehdotti, vaikkei tiennyt olisiko se aivan mitä toinen haluaisi tai osaisi tehdä. "Ei ole pakko", Bailey lisäsi ja käveli sitten vapaan ponin vierelle ja taputti sitä lautaselle niin, että valkeasta karvasta nousi pölyä.

Erikoisen värisellä ponilla oli lennokkaat liikkeet, ja hetken Oscar ehti jo huolestua, ettei poni huomaisi paikallaan seisovaa tyttöä tätä kohti ravatessaan. Tyttö ei kuitenkaan näyttänyt huolestuvan, vaikka hevonen lähestyikin uhkaavan nopeasti, ja siinä samassa poni jo pysähtyikin kiltisti omistajansa eteen. Poni huomasi aidalle saapuneen pojan, ja tuli uteliaasti tervehtimään työntekijää.
"No terve", Oscar tervehti lempeästi hellyydenkipeää ponia ja ojensi kätensä rapsuttaakseen ponin kaulaa. Tyttökin tervehti Oscaria ja otti avuntarjouksen vastaan. Pojan ilme kirkastui, sillä mieluummin hän auttaisi kentällä olevaa kaksikkoa kuin lähtisi etsimään lantakasoja tai muuta yhtä mukavaa ympäri tallialuetta. Vaaleatukkainen selitti kuvaavansa päiväkirjaa poninsa kanssa kehittymisestä. Poni, jota tyttö oli kutsunut Blakeksi, huokaisi syvään ja alkoi tonkia kentän pohjaa. Omistajan lähestyessä se kuitenkin nosti päänsä ja käänsi odottavan katseensa tyttöön.

"Kuulostaa hyvältä", Oscar totesi, kun vaaleaverikkö ehdotti, että poika voisi pidellä kameraa. Oscar ei ollut kovin kokenut kuvaaja, mutta uskoi vakaasti kykenevänsä edes pitelemään videokameraa rikkomatta sitä. Hän pujahti aidan ali kentän puolelle ja kävi noutamassa sivummalla olevan kameran. Ensiksi poika kuitenkin pyyhki kätensä housuihinsa, ettei pöly tai muu lika sotkisi tytön kameraa.
"Miten sä haluat, että kuvaan?" brunette kysäisi asetuttuaan kentän reunalle kamera kädessään. Hän tarkasteli laitetta ja siinä olevia nappuloita miettien, mitä niisä uskaltaisi painaa ja mitä ei. "En voi luvata mitään kovin taiteellista", poika jatkoi ja esitteli huimia zoomaustaitojaan kuvaamalla ponin omistajan kasvoja ensiksi kaukaa ja sitten aina niin lähelle asti, kuin kameran zoomi antoi myöden. Totta kai Oscarin oli kuvattava myös omaa naamaansa, ihan vain pelleilyn vuoksi, mutta lopulta hän vakavoitui ja kohdisti videokameran linssin kaksikkoon.
"Tarkoittaahan tuo punanen pallo, että tää kuvaa?" Oscar varmisti ja vilkaisi tyttöä kameran ylitse.

Blake rakasti huomiota ja rapsutuksia ja yritti nytkin punkea kyhnyttämään niskaansa Baileyn kylkeen. Tyttö kuitenkin kielsi sitä nauraen ja tönäisi hanakasti vastaan puskevan ponin kauemmas ja katseli kuinka poika kävi hakemassa kameran. Kuvamateriaalista tulisi heti paljon hauskempaa kuin se olisi otettu muualta kuin aidan reunalta. Ehkä poika oli vain vaatimaton, sillä aika moni aloittelija osasi vähättelystään huolimatta kuvata ihan hyvin. Ja kyllä hän muokkaamalla saisi videoista vaikka minkä näköisiä, jos toinen olisi oikeasti toivoton.
"Ei sen tarvii olla taiteellista", hän vastasi. Taiteelliset videot olivat sitten aivan oma kategoriansa. "Seuraat vaan ponia ja kuvaat tarpeeksi kauaa, että kaikki näkyy. Mä muokkaan kyllä jälkeenpäin kaikesta sitten julkaisukelposta", hän selitti ja nauroi kun huomasi kuinka toinen lähti zoomailemaan. "Sillä pääsee aika lähelle", Bailey totesi laadukkaasta videokamerasta ja vihelsi toiselle puolelle kenttää valuneen Blaken takaisin luokseen. Se teki vihellyksen kuullessaan täysikäännöksen ja kiihdytti laukalle. Muutaman ilopukin heitettyään ilmaan pilkullinen poni pysähtyi taas omistajansa viereen ja kuunteli ja katseli tarkkaan mitä seuraavaksi tehtäisiin.
"Joo, silloin se kuvaa", Bailey nyökkäsi hymysuin toiselle ja palkitsi Blaken taas. Sitten hän nappasi taskusta pienen klikkerin ja ohjasi kädellään rennosti ravaavan poniruunan pienelle ympyrälle ympärilleen. Poni kuunteli omistajaa ja osasi tämän jo hyvin. "Ollaan harjoiteltu vapaana juoksuttamista jo jonkun aikaa. Vielä kuukausi takaperin tämä ei näyttänyt läheskään näin harmoniselta", hän hykersi ja käveli ponin vierellä ohjaten sitä isommalle ympyrälle. Poni kulki rauhassa ja korvat tarkasti kuunnellen luimussa. Se oli aina ollut tarkka ihmisten kehonkielestä ja tarkkaavainen siitä mitä ympärillä tapahtui mutta maastakäsittely oli herkistänyt sitä erityisesti. Pian Blaken kanssa oli treenattu seuraamista, luokse tuloa ja vapaana liikkumista niin paljon, että hän voisi vaikka ulkoiluttaa sitä vapaana. Mitäköhän muut siihen sanoisivat, kun hän lähtisi ponin kanssa pyöräretkelle niin, että se vain hölkkäisi perässä ilman varusteita. Ajatus sai Baileyn niin ylpeäksi ja onnelliseksi, sillä he olivat todellakin tehneet pitkän ja hienon matkan yhdessä kisakenttien ulkopuolellakin.

Oscar tasasi käsissään olevan kameran niin, ettei kuva heiluisi kovin paljoa, ja nyökytteli päätään tytön ohjeille. Ponin seuraaminen ei kuulostanut vaikealta, tai ainakin niin Oscar luuli, kunnes Blake lähti vihellyksen kuultuaan hurjaa vauhtia liikkeelle. Oscar taisteli kameran kanssa saadakseen pukittelevan ponin näkyviin kuvaan ennen kuin sen ilottelu loppuisi. Poika uskoi saaneensa ponin kiihdytykset videolle ja hetken hän oli ylpeä taidoistaan, kunnes tajusi, että kaksikko oli alkanut työskentelemään ja kamera kuvasi kaikessa rauhassa kentän pohjaa. Äkkiä sinisilmä kohotti videokameran takaisin kuvausasentoon ja kuunteli, kun tyttö kertoi treeneistään.
"Niinkö?" Oscar totesi seuraten ponin letkeää liikettä. Kaksikon yhteistyö näytti hyvin sujuvalta, vaikka takana oli vain kuukauden harjoittelut. "Se menee tosi hyvin", poika kehaisi zoomaten kameralla hieman lähemmäksi. Blake tuntui toimivan kuin ajatus, ainakin Oscarin mielestä.

"Onko Blake ollut sulla kauan?" brunette kysyi hetken kuvattuaan kaikessa hiljaisuudessa. Poika uskoi, että kaksikon yhteiseloa oli takana jo jonkin aikaa, sillä molemmat näyttivät tuntevan toistensa mielenliikkeet läpikotaisin. Oscarkin haluaisi joskus tuntea hevosen yhtä hyvin kuin omat taskunsa, mutta se ei onnistuisi ainakaan vastuuhevosten kanssa, sillä Oscar ei loppujen lopuksi toiminut niiden kanssa niin paljon tai ainakaan samalla tavalla kuin niiden omistajat. Nuori mies elätteli toiveita, että jonain päivänä pystyisi ylläpitämään ihan omaa hevosta, jonka kanssa saisi tehdä mitä huvittaa.

"Kiitos", Bailey naurahti ja ohjasi Blakea vielä laajemmalle ympyrälle. "Se on nopea oppija." Sen kaviot tamppasivat märkään hiekkaan selkeät kavionjäljet ja se pärskähti muutaman kerran tyytyväisenä, kun ravasi tasaista tahtiaan tyttöä ympäri. Bailey seurasi sitä mutta pysyi paikallaan ja maiskautteli, kun poniruuna tahtoi jäädä säästöliekille liikkeissään. Mikä vaativan tason kouluponi se oli, jos laahasi menemään. Näyttäisi nyt uudelle tutulle kaikki hienoimmat liikkeet, kun oli tänään kamerakin mukana ja käynnissä.

"Melkein kuus vuotta", Bailey vastasi hetken päästä ja katsahti pojan suuntaan. Se tuntui samaan aikaan niin vähältä ja niin paljolta, mutta olihan Blake ollut kohta hänellä melkein puolet hänen elämästään. Ja toivottavasti vielä niiiin monta vuotta lisää. Käden heilautuksesta ja askeleesta ponin takaa, Blake ymmärsi sitten nostaa laukan ja teki sen mahtipontisesti. Se ei karannut ympyrältä, enää, vaan kuunteli tyttöä tarkasti ja laukkasi kovempaa kun Bailey ajoi sitä muutaman askeleen verran takaa. Sen koreat askeleet tulivat esiin laukassa ja se näytti kaikin puolin upealta liikkuessaan kaula kevyesti kaarella. Kara oli omalla tavallaan upea hevonen mutta Blake oli Baileystä se 'hänen elämänsä hevonen', kuten monet hevosihmiset aina jostakin tietystä erityisestä hevosesta hehkuttivat.

"Onks sulla heppaa täällä?" Bailey uteli, kun tajusi jatkaa keskustelua toisen kanssa. Aika monellahan taisi olla, vaikka olisikin tehnyt töitä tallilla asiakkuuden sijasta.

Oscar nojaili kentän aitaan keskittäen videokameran kuvan kaksikkoon. Välillä hän kuvasi Blakea lähempää, välillä taas molempien yhteistyötä kauempaa.
"Se on melko pitkä aika jo", sinisilmä mietiskeli tytön kerrottua omistaneensa poninsa kuutisen vuotta. "Onko se sun ensimmäinen oma hevonen?"
Hän seurasi, kuinka ruuna nosti laukan tytön eleestä ja ihmetteli, miten poni pysyi niin nätisti ympyrällä, vaikka se voisi lähteä juoksemaan ympäri kenttää milloin halusi.
"Miten saat sen pysymään ympyrällä?" poika kysyi katsellen kaksikon työskentelyä kameran ylitse. Hän oli tottunut juoksuttamaan liinan päässä, ja silloinkin joillakin hevosilla oli ollut vaikeuksia ymmärtää, että pitäisi pysyä tietyllä alueella eikä juoksennella minne sattuu.

"Ei", Oscar vastasi harmistuneena, kun tyttö kysäisi, oliko hänelläkin hevonen. "Oon täällä vaan töissä, valitettavasti", hän jatkoi naurahtaen. Oma hevonen oli jokaisen hevosihmisen unelma, ja niin se oli myös Oscarinkin. Hevosenomistajuuteen oli vielä matkaa, ja siihen asti poika saisi tyytyä vastuuhevosiinsa ja kissaansa, joissa riitti kyllä töitä ihan tarpeeksi. Kissa ei tosin antanut ihan samaa vapaudentunnetta ja kehittymisen iloa kuin hevonen, mutta olihan sitä ihan kiva silitellä.
"Mistä sä keksit alkaa harjoittelemaan tällaisia juttuja?" brunette kysäisi uteliaana ja siirtyi kameran kanssa eri paikkaan kuvaamaan, jotta epäsäännöllisesti pilvimassojen takaa välkehtivä aurinko ei häikäisisi. Oscar toivoi, ettei sade yllättäisi heitä kentällä ollessa, sillä hän ei uskonut videokameran tykkäävän vedestä. Eikä poika itsekään ollut kovin innokas seisoskelemaan sateessa.

"Joo on", Bailey nyökkäsi. Ensimmäinen ja monta vuotta yksi ja ainoa. Kun kuusi vuotta pilkkoi kuukausiin ja viikkoihin, tuntui yhdessä vietetty aika jo paljon pidemmältä. Neljästi tai viidesti viikossa kuuden vuoden ajan oli jo paljolti. "Sain tokan hevosen viime syksynä. Ku mun pitää vaihtaa junioriluokkiin tän vuoden jälkeen enkä voi kisata siellä enää Blakella. Mutta Kara on myös tosi kiva ja kyllä me jatketaan treenaamista Blaken kanssa siitä huolimatta." Hetki sitten sekään ei ollut tuntunut näin varmalta, kun Bailey oli ollut varma, että äiti laittaa rakkaan ponin heti myyntiin kun se ei olekaan ykkösenä käytössä. Ainakin tällä hetkellä hän oli saanut äidin pään kääntymään eikä hänen tarvinnut huolehtia siitä.

"Helposti", tyttö naurahti toisen kysymykselle. "Tää on kuin koiran temppukoulutusta, se oppii mitä tietyt käskyt tarkoittaa ja noudattaa niitä ja saa siitä palkkion", hän kohautti olkiaan. Kai se oli hänelle yksinkertaista, kun he olivat tehneet tätä jo vuosia Blaken kanssa. Ruuna tiesi, että saisi herkkuja ja huomiota kaiken lopuksi ja se halusi miellyttää Baileytä, joten tietysti se halusi tehdä mitä pyydettiin. Ainakin suurimman osan ajasta.

"Ai okei", hän sanoi aidosti harmissaan. Oma hevonen oli parasta mitä hänelle oli koskaan käynyt, joten varmasti se kelpaisi toisellekin.
"Wooou", tyttö sanoi rauhallisesti ponille ja antoi sen laskeutua ympyrällä raville. Se pärskähti taas ja laski päätään alemmas. Puolikkaan kierroksen jälkeen Bailey nosti vasemman kätensä ylös ja astui askeleen ponin eteen. Se ymmärsi kiertää ulkokautta toiselle suunnalle ja ravasi riehakkaasti päätään heitellen vastakkaiseen suuntaan ja takaisin laajalle ympyrälle.

"No Blake on aika tempperamenttinen hevonen", Bailey aloitti ja maiskautti pari kertaa, ettei poni jäisi taas laiskottelemaan. "Ja kun sain sen meidän oli aika vaikea löytää yhteistä säveltä. Ja sen aikanen valkku suositteli tekemään tosi paljon maastakäsittelyä, että me ruvettaisiin luottamaan toisiimme. Ja sitä kautta mä taisin löytää videoita netistä ja ku Blake osoittautuki tosi taitavaksi mä rupesin harjottelemaan sen kanssa enemmän kaikkia temppuja", hän selitti pojalle hymysuin.

Tyttö vahvisti Blaken olevan tämän ensimmäinen oma hevonen, mutta jatkoi sitten, että hän oli saanut toisen hevosen vähän aikaa sitten. Oscar hymähti itsekseen miettien, miten onnekas nuori tyttö olikaan. Yksikin hevonen oli jo arvokas asia, mutta että kaksi... Oscar toivoi, että tyttö ymmärsi onnekkuutensa myös itse. Siltä hän kyllä vaikuttikin, ainakin Blaken osalta.
"Voiko hevosenkin opettaa istumaan? Tai antamaan tassua?" sinisilmä kysäisi huvittuneena, kun Bailey vertasi poninsa kouluttamista koiran kouluttamiseen. Poika ei ollut erityisemmin paneutunut maastakäsittelyn saloihin eikä varsinkaan temppukoulutukseen, mutta sellaisiin ei ollut ollut oikein mahdollisuuksiakaan. Eikä hänen vastuuhevostensa omistajat varmaankaan ilahtuisi, jos hän opettaisi heidän hevosensa tekemään temppuja...

Oscar laski kameran hetkeksi alas ja kohautti harteitaan, kun tyttö kuulosti harmistuneelta siitä, ettei pojalla ollut omaa hevosta.
"Ehkä vielä joku päivä", hän ehdotti kohdistaen kameran taas kaksikkoon. Harmaa taivas oli saanut uusia sävyjä, kun tummaakin tummemmat sadepilvet vaanivat horisontissa. Onneksi toisella puolella aurinko pääsi välkehtimään harmaan pilvimassan lävitse, mikä antoi toivoa siitä, että päivätallin aikaan ei tarvitsisi kävellä sateessa.

"Se oli sitten hyvä vinkki valmentajalta", Oscar totesi seuratessaan tytön ja ponin yhteistyötä kameran ruudulta. Poni näytti tekevän työnsä mielellään, ja piti huomionsa omistajassaan kiinteästi siltä varalta, että tyttö antaisi uuden käskyn. "Mitä kaikkia temppuja Blake osaa?" hän tiedusteli aidosti kiinnostuneena.

Bailey naurahti Oscarin kysymyksille huvittuneena. "Voi", hän vastasi. "Mutta se ei ole niin yksinkertaista hevosten kuin koirien kanssa." Heillä oli nykyään niin vähän aikaa. Vähemmän kuin Bailey suostui itselleen myöntämään. Kaikki aika tahtoi kulua opiskellessa, ystävien, kuoron, laulamisen ja Karan kanssa treenatessa. Blake ei olisi saanut tai halunnut jäädä kakkossijalle, mutta niin siinä oli kevään edetessä vain vahingossakin käynyt.

"Toivottavasti", hän sanoi pojalle hyväntahtoisesti ja käänsi katseensa takaisin poniruunaan.
Se nosti laukan siististi tytön käskystä ja kurvasi pienemmälle ympyrälle, kun Bailey peruutti pari askelta. Blake kokosi kaulaansa uljaasti ja sen paksu ratsumittainen harja hulmusi ilmavirrassa.
"Niin oli", Bailey vastasi. "Vaikka mitä! Tulla luokse, seurata ja peruuttaa ja pysähtyä. Nämä peruskäskyt. Ja kuopia, antaa kavion, hypätä takajaloilleen minä selässä ja ilman... ja laskeutua makuulle. Ollaan harjoiteltu hetki passagea maasta käsin ja kumartamista ja nekin on edistynyt tosi hyvin", hän luetteli ja tunsi muistaneen kaiken. Niitä oli toden totta kertynyt jo listaksi asti, eivätkä he olleet vielä edes valmiita. Bailey saattoi keksiä niin monta muuta temppua, jota opetella. Harmi, ettei aikaa ollut tarpeeksi.
"Voin näyttää sinulle kohta!" hän hihkaisi. Ei ponin tarvitsisi juosta enää kauaa eikä sen kiinnostus riittäisikään kovin pitkäksi aikaa.

Oscar innostui entistä enemmän kuullessaan, että hevosillekin saattoi opettaa samanlaisia temppuja kuin koirille. Kuinka hupaisaa olisikin, jos hevosen voisi käskeä istumaan tai vaikka kierimään! Jos hän joskus pystyisi hankkimaan oman hevosen, hän opettaisi sille varmasti jotain temppuja. Enempää haaveilematta Oscar suuntasi kameran linssin taas kaksikkoon, kun tyttö pyysi poniaan nostamaan laukan.

Blake osasi kuulemma useita temppuja. Oscarin oli pakko nauraa ajatellessaan, kuinka hevonen tottelisi käskyjä kuin koira. Se kuulosti huvittavalta, eikä Oscar ollut ennen sellaista omin silmin todistanut. Siihenkin tulisi muutos, sillä tyttö lupasi esitellä temppuja hetken päästä.
"Ootko opettanut sun toiselle hevoselle temppuja myös?" poika kysäisi. Hän vilkaisi ranteessaan olevaa kelloa todetakseen, että päivätallin alkuun olisi vielä aikaa. Kunhan hän saisi tehtyä oman osuutensa päivätallista, hän olisi vapaa lähtemään. Luultavasti joku asiakkaista tarvitsisi kuitenkin työntekijän palveluksia tai jotain muuta yhtä ikävää sattuisi juuri, kun Oscar olisi valmis lähtemään. Tallilla tuli vietettyä aikaa paljon enemmän, kuin mitä oikea työaika piti sisällään.
"Mä haluan sitten nähdä kaikki temput", Oscar huomautti kaikkea muuta kuin vakavissaan ja hymyili tytölle leveästi.

"En oikeastaan", Bailey naurahti. Ei heillä vain ollut ollut aikaa. Eikä Kara ollut tarpeeksi kärsivällinen vielä oppimaan mitään ylimääräistä. "Se on vähän vaikeampi tapaus. Tai oli Blakekin aluksi mutta Kara on kärsimätön ja tosi orimainen ja se vaikeuttaa oikeastaan kaikkea mitä tehdään sen kanssa."

"Joo me näytetään", hän virnisti Oscarille ja antoi käskyn Blakelle vaihtaa taas suuntaa, tällä kertaa laukassa. Suunnan vaihdokset pitivät aina ponin mielenkiinnon yllä ja saivat sen riehumaan. Nytkin se kääntyi kuin kolikon päällä ja laukkasi taas ponnekkaamin isommalla ympyrällä. Muutaman kierroksen jälkeen Bailey lähti kävelemään poniruunan vierellä ja ruuna ymmärsi hidastaa ja koota laukkaansa. Se oli aina näyttänyt upealta kootuissa askellajeissa mutta viime vuosina sen lihakset olivat oikeasti kehittyneet isoin harppauksin ja sen kootun kaulan lihakset piirtyivät pilkullisella kaulalla.

Pienestä wooauksesta ruuna hiljensi vielä vauhtia ja Bailey laukkasi omilla jaloillaan sen kanssa samaa tahtia ympyrän kaarta. Ettei juoksuttelu turhan tylsäksi kävisi, Bailey päätti hetken mielijohteesta napata ponin harjasta ja hyppäsi laukkaavan ponin selkään höyhenenkevyesti. Poni oli tottunut kaikkeen eikä yllättynyt tästäkään, vaikka alunperin olikin ideana ollut vain juoksuttaa. Bailey ohjasi painollaan ja yksi käsi harjalla ponin pois ympyrältä kohti Oscaria. Blake laukkasi kootussa laukassa pojan eteen ja pysähtyi paikalleen kun Bailey nykäisi harjasta ja nojasi taaksepäin. Pysähdyksen viimeistelyksi Bailey nauroi heleästi, taputti poniruunaa molemmin puolin kaulaa ja ojensi sille herkkupalan.
"Tadaa!" Bailey nauroi ja levitti kätensä sivuilleen kuin show'n päätteeksi.

"Ah", Oscar nyökkäsi tytön kertoessa, että tämän toinen hevonen oli vaikeampi koulutettava. Poika ymmärsi täysin, mitä toinen tarkoitti kärsimättömällä ja orimaisella, sillä hänenkin tielleen oli samanlaisia hevosia osunut. Niiden kanssa touhutessa sai olla tarkkana, mutta nekin osasivat antaa ihmiselle takaisin paljon.

Sinisilmä seurasi lähes henkeään pidätellen tytön ja ponin yhteistyötä. Hänen omaan hevostaustaan kuului vaikka ja mitä hurjia ja jopa tyhmänrohkeita tempauksia, joissa olisi voinut käydä huonostikin, mutta niistä huolimatta hän seurasi vähän epäileväisenä kentällä tapahtuvaa toimintaa. Noinkohan tyttö saisi pidettyä ponin hallinnassaan? Oscar kohotti videokameran takaisin kuvausasentoon juuri, kun Bailey suuntasi ratsunsa kulun poikaa kohti. Hetken Oscar ehti miettiä, pitäisikö hänen jo hypätä sivuun pois laukkaavan ponin alta, mutta samalla sekunnilla tyttö painoi jarrun pohjaan ja pysäytti poninsa suoraan Oscarin eteen. Poni odotti malttamattomana herkkupalaa, jonka se tiesi saavansa, ja näytti hyvin tyytyväiseltä rouskutellessaan sitä. Oscar taputti aplodit kädellään videokameran kylkeen naurahtaen kevyesti.
"Pakko myöntää, että mä aattelin jo et mun pitää suojautua", sinisilmä totesi virnistäen. Hän ojensi kätensä ponia kohti ja taputti ruunaa kaulalle. Blake tarkisti matkalla pojan kämmenen herkkujen varalle, mutta kun niitä ei ollut, se puhalsi syvään ilmaa sieraimistaan kuin huokaisten pettyneenä.
"Mä odotan silti vielä loppuhuipennukseksi pystyyn hyppäämistä tai jotain", poika huomautti. "En oo vielä täysin vakuuttunut", hän lisäsi vitsaillen ja siirtyi varmuuden vuoksi pari askelta taaksepäin parivaljakosta.

"Ei se aina hidastakaan ihan näin tehokkaasti", Bailey sanoi hymyillen ja silitteli ruunan säänviertä. Joskus homma meni aivan älyttömäksi sähläämiseksi ja Blake unohti kuunnella tarpeeksi tarkasti ratsastajaansa. Tänään oli hyvä päivä.

"Käyhän sekin", tyttö virnisti Oscarille ja vei kaulaa äsken silittäneet kätensä korkealle harjaan kiinni. Nopealla pohjeavulla ja nykäisyllä harjasta Blake jo tiesi mitä tehdä, nauttihan se kaikessa dramaattisuudessaan pystyynnousemisesta eniten. Se ei myöskään säästellyt korkeudessa, vaan hyppäsi yleensä varsin korkealle ja korvat aivan luimussa ja silmät vilkkuen. Bailey pyysi sen hypähtämään vielä toisen kerran perään ja antoi sitten ruunan kavioiden tömähtää maan pintaan. "Entä nyt?" Bailey kysäisi kun siirsi katseensa takaisin Oscariin ja kameraan ja heilautti poninhäntänsä takaisin selälleen.