Mä oon matkakokoa mukavuussyistä

[Tervetuloa mukaan jos... You know... Tekee mieli tavata the queen bee kun sillä on tosi huono päivä. Warning: Superäkäinen Cherps, joka saattaa hyökätä kimppuun ja haudata sen kukkapenkin alle. Paitsi ettei sillä kyllä ole kukkapenkkiä. Mut joo. Avoin kelle vaan kuka uskaltaa!]

Torstai 26.05.

Cheryl ei pitänyt siitä torstaista. Hän oli jo edellisenä päivänä saanut tietoonsa uudistuneet työlistat ja näreissään huomannut, että hänen torstainsa olisi tästä lähtien pelkkää esteratsastusta. Tietenkin hän osasi hypätä ja olisi varmasti pärjännyt siinäkin lajissa kiitettävästi, jos se olisi kiinnostanut. Nyt hyppääminen oli Cherylille vain mielenvirkistystä. Silti hän joutui nenäänsä nyrpistellen valmistautumaan kokonaiseen päivään täynnä esteratsastusta.

Lisäksi listan ensimmäisenä oli kahdeksalta aamulla - tuntia aikaisemmin kuin Cheryl oli tottunut - merkattu uusi hevonen. Foxfield Floriana? Nimi ei kertonut Cherylille mitään, joten hän päätti jättää hevosen selvittämisen aamuun.

Ei olisi kannattanut.

Cherylin edessä karsinassa tapitti naurettavin otus mitä maa päällään kantoi. Nainen olisi kääntynyt kannoillaan vihasta pihisten ja marssinut nahkaisissa ratsastussaappaissaan toimistoon kysymään, mitä helvettiä tämä nyt oli olevinaan ellei olisi tiennyt kuinka heikoilla hänen työpaikkansa jo oli. Cheryl siis nieli kiukun ja kulmiaan kurtistellen tuijotti paholaista silmiin. Lopulta punapää vilkaisi vielä ympärilleen. Oliko tämä vitsi? Oliko jossain piilokamera? Tämä olento olisi Cherylin ratsutettavissa kaksi kertaa viikossa. Hän saattaisi kuolla, jos osa henkilökunnasta näkisi hänet sen selässä. Nainen kuvitteli Kain ilmettä. Tai prinsessa Derbyshiren. Tai sen bimboblondin, joka oli nimetty kissan mukaan. Cheryl puri hammasta ja ojensi kätensä otukselle karsinassa.

Karvainen, pörröinen ja ennen kaikkea pieni shetlanninponi ojensi turpaansa kohti Cherylin kättä.

[Minä uskallan!]

Zoen aamu oli venynyt hänestä riippumattomista syistä, tai ainakin suurimmilta osin syy hänen viimehetken saapumiseensa oli muualla kuin hänessä itsessään. Nainen lukitsi autonsa ovet puolihuolimattomalla heilautuksella olkansa yli, mutta luojan kiitos auto vilkutti valojaan merkiksi lukitsemisesta. Hyvä niin, sillä hän ei olisi jaksanut palata takaisin heinäladon taakse henkilökunnan paikalle jätetyn autonsa viereen, kun oli jo valmiiksi myöhässä - tai lähellä myöhästymistä. Eihän hänen työaikansa ollut kiveen hakattu muutoin kuin tallin asiakkaiden osalta. Herra Edgerly antoi hänen tehdä töitään juuri niinä aikoina kuin se hyödytti eniten Paddya ja Duffyä. Mustahiuksinen ratsuttaja kiihdytti askeliaan suunnatessaan tallia kohden. Tänään hän ratsastaisi Paddyn ensin kentällä, niin voisi iltapäivän mittaan käydä tekemässä oikein kunnon maastolenkin. Kunhan sää vain suosisi, sillä kukapa nauttisi monen tunnin vaelluksesta läpimärkänä.

Nainen astui sisään hiljaiseen talliin, jossa aamutallin tehneet työntekijät valmistautuivat puhdistamaan karsinat järjestelmällisen tehokkaasti. Hän oli onnellinen, ettei hänen tarvinnut enää osallistua moiseen operaatioon, vaan hän saattoi ilmestyä paikalle ratsastamaan. Sitä varten hän oli aikanaan opiskellut. Tosin opiskeluaikoina nainen ei ollut kuvitellut päätyvänsä yksityiseksi hevosenhoitajaksi siniveriselle olympiaratsastajalle ja tuon kahdelle upealle, lahjakkaalle hevoselle, mutta elämä yllätti.
Kuten yllätti myös työkaverin synkeä ilme, kun Zoe astui sisään tallin tammakäytävän päädystä reppu hartialta roikkuen. Jaha, uudella ratsuttajalla ei selkeästi ollut ollut hyvä alku aamulleen. Onneksi se ei liikuttaisi häntä. Tallityöntekijöiden joukossa joutui työskentelemään tiiviinä tiiminä, joten siellä muiden kiukuttelu oli käynyt hermoille hetkessä. Nyt hänellä oli vapauksia, kuten pysyä kaukana kaikista joiden naaman näkeminen sai veren kiehumaan syystä tai toisesta.

"Huomenta", Zoe kuitenkin koki pakolliseksi lausahtaa harppoessaan tallikäytävällä. Hän vilkaisi karsinan suuntaan, jonka luokse Cheryl tuntui asettuneen ja pysähtyi kesken askeleen. Karvainen pieni poni. Ha, Cherylin aamu ei tosiaankaan mennyt putkeen. Hän tukahdutti hymyn alahuultaan purren.
"Pitkä päivä edessä?" Hänen päivänsä olisi ainakin kestänyt vuoden verran, jos ratsutettavaksi olisi lykätty poni. Paras tarkistaa, keitä hänelle oli annettu iltapäiväksi, ettei pilkka vain kolahtaisi omaan nilkkaan.

Shetlanninponit olivat helvetin kätyreitä. Kaikkihan sen tiesi. Silti tämä otus kattoi pyöreillä nappisilmillään korvat hörössä Cheryliä tavalla, joka ei viestittänyt minkäänlaista helvetillistä voimaa ja ilkeyttä. Siksi nainen jopa uskalsi ojentaa kämmenensä karvakasalle, mitä se tyytyväisenä nuuhkaisi. Ja nuolaisi? Olikohan se sittenkin lihansyöjä?

Nenä nyrpyssä Cheryl veti kätensä takaisin ja koetti tähyillä uudestaan ympärilleen. Missä hitossa kaikki olivat? Minä häntä täällä oikein pidettiin? Cheryl ei tosiaan ratsastaisi tätä lasten ponia. Taas kerran nainen olisi halunnut olla kaksikymmentä senttiä pidempi. Pitkien ihmisten ei koskaan tarvinnut ratsastaa pikkuponeja. Flora katsoi häntä sen näköisenä, ettei lainkaan ymmärtänyt miksei sitä jo halittu. Sellaiset haaveet voit unohtaa, Cheryl ajatteli, mutta shettis ei selvästi harrastanut telepatiaa. Se vain räpytteli pitkiä silmäripsiään.

Mitä tähän sitten vielä tarvittiin? Ivallinen kollega tietenkin.

"Helvetin lyhyeltä se kyllä näyttää", Cheryl murahti ja kökötti yhä karsinan oven suussa. Hänellä ei tainnut olla vaihtoehtoja. Jopa nainen tiesi, että jos hän nyt tästä kieltäytyisi, katkaisisi se varmasti kamelin selän. "Lyhytjalkaiselta ainakin."

Shetlanninponia tuntui typerä tuijottava tulitukka jo kyllästyttävän. Se alkoi hamuta karsinan alusten seasta heinänkorsia, joita siellä ei tosin ollut. Kai se toivoi löytävänsä edes jotain.

Zoe piti kasvonsa peruslukemilla vuosien harjoituksen suomalla vaivattomuudella katsellessaan sekä työkaveriaan että pientä ponia, joka oli syy Cherylin happamaan mielentilaan. Tallilla vauhdikkaasti kiertävien puheiden perusteella Cherylillä ei tosin tainnut olla muuta mielentilaa kuin hapan eikä asenteena muuta vaihtoehtoa kuin näyttää keskisormea koko maailmalle. Mikä asiakaspalvelun helmi.
"Sovitte siis hyvin yhteen", hän ei voinut olla sanomatta neutraalilla äänensävyllä. Cheryl ei voinut olla yllättynyt, kun ponit olivat päätyneet naiselle. Ihme kun nainen oli koskaan poneista eteenpäin jatkanutkaan, kun oli noin keskenkasvuiseksi jäänyt niin pituudeltaan kuin mitä ilmeisimmin pääkoppansa sisällöltäkin, jos kaikki kiukuttelusta kuullut juorut pitivät lainkaan paikkaansa. Sääli kun se Wonchesterin epäonnistunut miehenkuvatus ei enää ollut täällä töissä. Cheryl olisi saanut arvoistaan seuraa, kun entinen jockey olisi ratsastanut poneja nykyisen ratsuttajan seurana.

Zoe vilkaisi rannekelloaan pohtien, joko olisi sopiva hetki pujahtaa Paddyn karsinaan. Ruuna olisi toivon mukaan saanut jo syötyä ruokansa, mutta herkästi stressaavasta ja sen myötä nirsoilevasta hevosesta ei voinut aina mennä takuuseen edes näin eläkkeen koitettua. Viime aikoina ongelmia ruokien kanssa ei ollut sentään ollut, joten jotain hän oli tehnyt oikein helliessään irlantilaisruunaa piloille huomiollaan ja satunnaisilla herkuilla.
"Mitä pääset tekemään uuden parhaan kaverisi kanssa?" Nainen kysäisi vilkaisten ponin suuntaan, joka tuntui jo unohtaneen heidän olemassaolonsa. Tyypillistä. No, niin kauan kuin karvakasa ei tuhoaisi karsinaansa, joka oli ainakin viisi kertaa ponia arvokkaampi, eipä sillä ollut suurta merkitystä mitä Flora teki.

Cheryl vilkaisi Zoeta myrkyllisesti, mikä oli punapään erikoisalaa. Näyttikö hän siltä, että kestäisi kuunnella lainkaan pilkkaa? Ainakin mielialaltaan Cheryl oli valmis kiikuttamaan koko ponin traileriin ja teuraaksi, jos se pelastaisi hänet tulevalta. Mutta ei, shetlanninponi oli ja pysyi karsinassa, vaikka hän kuinka kuvitteli tapoja päästä siitä eroon. Ei tainnut olla tapaa, jolla hän ei saisi potkuja. Paitsi ratsastaa se pieni karvakasa.

Vaikka Cheryl ei vastannut toiselle yhtään mitään, ei se vain häipynyt: olisi ollut toivottavaa, että Cheryl olisi tiennyt jo silloin Zoen neuroottisesta, punapään mieleen myöhemmin hermoheikkona iskostuneesta hevosesta, olisi hän varmasti keksinyt jonkin loistavan comebackin. Mutta kuten joinain erittäin harvinaisina hetkinä kävi, oli Cheryl tällä kertaa hiljaa ja huokaisten astui hevosen ei, kitukasvuisen rääpäleen, karsinaan.

Cheryl oli jo uskaltanut kuvitella, että hänen tapansa kääntää selkänsä Zoelle olisi saanut naisen poistumaan - se oli kuitenkin harhakuvitelmaa. Cheryl puri tiukasti hammasta tummatukkaisen alkaessa puhua taas kerran.

"Meinattiin osallistua laukkakisoihin", Cheryl äyskähti kipakasti ja vilkaisi Zoeta olkansa yli. Kaikessa ärsyttävässä olemuksessaan Zoessa oli jotain, josta Cheryl piti - ei älkää kuvitelko turhia!! - Cheryl ei voisi koskaan tulla toimeen Zoen kaltaisen ihmisen kanssa, mutta naisella oli kunnioitettava tapa kantaa itseään. Harmi ettei se estänyt toista olemasta niin rasittava. Tai ehkä se oli syy miksi nainen niin ärsytti Cheryliä?

Myrkylliset katseet lähinnä huvittivat sydämettömäksi robotiksi leimattua ratsuttajaa ja hevosenhoitajaa. Siinähän kiukutteli, jos siltä tuntui. Hän ei ainakaan suostuisi imemään mustaa energiaa Cherylistä. Se jos mikä pilaisi päivän, kun herkät kilparatsut reagoisivat ympärillä väreilevään tunnelmaan. Onneksi Cherylin ratsuissa ei tainnut sellaisia olla - ei kun hetkinen, tälle kiukkupussillehan Veritas oli siirtynyt. Hah, onnea vain yritykseen. Poni sopi Cherylille kuin nenä päähän, jos häneltä kysyttiin. Siirtykööt hevosten pariin sitten kun kasvaisi aikuiseksi.
"Sopii hyvin taitotasollenne", Zoe vastasi samalla pakotetun neutraalilla sävyllä kuin millä oli siihenkin asti puhunut. Cheryl ei ollut tunnekuohujen arvoinen kiukutellessaan kuin vapaan kasvatuksen tuloksena maailmaan lykätty kermaperse.

Nainen suunnisti käytävää pitkin Paddyn karsinalle. Kimo ruuna hamusi vielä viimeisiä jyviä ruokakulhostaan varsin kiireettömästi ja nostikin päänsä sillä hetkellä kun tunnisti saapujan.
"Terve poika", nainen tervehti hevosta pehmeästi liu'uttaessaan karsinanoven auki. Hän astui sisään silittäen jaloa päätä ja hieroen valppaita korvia supistessaan matalalla äänellä tervehdyksiään hevoselle. Jos Paddy sai muutaman herkun suoraan kämmeneltä, niin kukapa sitä pääsisi todistamaan. Hän ei ainakaan myöntäisi yhtään mitään. Zoe taputti hevosen kaulaa ja siirtyi takaisin käytävälle sulkien oven huolella perässään. Ei kun vain noutamaan harjoja, niin joskus päästäisiin selkäänkin saakka. Hän suunnisti suoraan varustehuoneelle, nappasi ruunan harjapakin kantoonsa ja palasi takaisin hevosen karsinalle. Hän harkitsi hetken pesupaikalle siirtymistä, mutta punnittuaan mahdollisuuksiaan totesi pitävänsä karsinan rauhasta enemmän. Ainakaan kukaan ei tunkeutuisi iholle, kun hän hellisi hienoa hevosta perusteellisella harjauksella.