Henkistä hienosäätöä

// Tämä on nyt oikeasti ensimmäinen ropetusyritykseni vuosikausiin, joten anteeksi, jos olen huono :-D Tietääkö muuten kukaan, saako sievempää kappalejakoa tehtyä jotenkin? Jostain syystä välilyönnit katoavat rivien aluista..

Glóa
Mikään ei väkiselläkään saanut Glóan mielialaa kohoamaan yhtä hyvin kuin tahtipuhdas töltti.
Þrán mustat jalat takoivat kosteaa metsätietä rauhallisessa, pehmeässä askellajissa, jonka lipuvasta tunteesta Glóa oli aina pitänyt. Tamman pitkä harja lainehti laiskoin liehahduksin, ja sen pehmeät jouhet sivelivät Glóan paljaita käsiä, jotka hän oli haudannut paksuun harjaan. Ratsunsa ohjat hän oli irrottanut pikalukoilla suitsista jo aikaa sitten ja kiertänyt ne tamman vaalealle kaulalle. Töltin hiominen vähin varustein oli hyvää treeniä, ja se oli jollain tapaa paljon rennompaa.  
”Svona stelpa, farðu hraðar núna”, Glóa jutteli yrittäessään pitää töltin tahtia puhtaana. Þrán mustat korvankärjet kääntyivät hetkeksi hänen suuntaansa, ja kun Glóa siirsi painopistettään hieman taakse, Þrá pidensi tottelevaisesti askeleitaan, jolloin hienoinen tahtivirhe korjaantui parempaan suuntaan. ”Juuri noin. Vähän lisää voimaa.”
Þrán etujalat polkivat rytmikkäästi maata ja sen takajalat liukuivat pehmeästi, kun he etenivät pitkin Rosings Parkin maastoratsastustietä. He olivat olleet liikkeellä aamupäivästä alkaen, ja sää oli koko ajan alkanut selkeytyä. Myöhäinen iltapäivän taivas oli vain puoliksi helmenharmaiden, tasapaksujen pilvien peitossa, mutta silti satunnaiset auringonvalon täyttämät hetket olivat lyhyitä. Glóa piti siitä, kun joku nummimaiseman yli lipuvista valolaikuista lankesi muutamaksi minuutiksi heidän kohdalleen, ja hän saattoi tuntea auringon lämmön poskillaan.

Se kaikki sai väkisinkin hänet hyvälle tuulelle. Pieni, islantilainen hevonen, kauniit maisemat ja hyväpohjainen tie, jolla töltätä. Pienen tamman liikkeet hänen allaan tuntuivat selkeinä ilman satulan vaimentavaa vaikutusta, ja Glóa antoi liikkeiden keinuttaa itseään hevosensa paljaassa selässä. Þrá pärski ja ynisi tyytyväisenä ja venytti itseään eteen, jolloin Glóan joka solu tuntui rentoutuvan. Þrán hän hidasti hiljalleen ravin kautta käyntiin.

”Haluatko tauon?” Glóa kysyi Þrán vaaleaa kaulaa rapsuttaen. Tamman käynnissä oli vielä virtaa, joten oikeastaan Glóa oli se, joka tarvitsi pienen lataushetken. Hän voisi piirtää hetken, suunnitella seuraavaa tauluaan, ja Þrá voisi nyhtää mitä kasvillisuutta nyt sattuisi löytämään. Luontohetket olivat terapeutin mukaan tärkeitä toipumisen kannalta, joten ehkä hän voisi yrittää rentoutua ja nauttia hyvästä säästä, ennen kuin palaisi Þrán kanssa takaisin Alley'sille.
Glóa pysäytti hevosensa ja liukui alas sen selästä. Tamma seurasi häntä korvat hörössä, kun hän poikkesi tieltä, nautti pehmeästä tunteesta saapaidensa alla ja istuutui vähän matkan päästä tiestä nummen paksusta kasvimatosta pilkistävälle sammalen peittämälle kivelle.
”Frjáls”, Glóa sanoi Þrálle, jolloin tamma tiesi heidän pitävän taukoa. Hän kaiveli vaellusreppunsa kätköistä piirustuslehtiönsä, ja Þrá tapitti häntä suurilla silmillään. ”Syö vain. Laukataan sitten takaisinpäin.”
Þrá piti hänelle vielä hetken seuraa, ennen kuin alkoi tutkia ympäröivää kasvillisuutta. Se kulki pitkän matkan turpa maata viistäen, ennen kuin löysi mukavan piehtarointipaikan, ja hyöri itsensä sammalten ja heinien keskellä kosteaksi. Glóa katseli huvittuneena, miten se ravisteli itsensä perinpohjaisesti, ja alkoi sitten varovasti maistellen nyhtää heinikkoa hampaillaan. Hän nojasi leukansa kämmentään vasten ja uppoutui luonnostelemaan maisemaa edessään, millä välin Þrá harhaili takaisin tielle, kohotti päänsä korkealle ja hirnui niin, että Glóakin hätkähti.

Hän kääntyi katsomaan.

[Pääsykoe ohi, joten taitaa minunkin olla aika pitkästä aikaa aktivoitua. Tässä Sophie ja Flaithrí, jonka nimeä en vieläkään osaa kirjoitta nopeasti.]



Sophie kannusti Flaithría ravaamaan eteenpäin ennen kuin se kerkesi ruveta laiskaksi ja hidastaa käyntiin. Hänellä oli vihdoinkin aikaa ratsastaa ja nauttia elämästä ilman, että tarvitsi huolehtia koulutöistä. Lukuvuoden aikana oli kiireisimpinä hetkinä ollut suorastaan ihme, jos hän ehti viikonlopuksi enon luokse ja ratsastamaan. Viimeisen tentin jälkeen hän oli pakannut koiran ja lempitavaransa autoon ja jättänyt koulukirjat tyhjään asuntoon Newcastleen. Hän huolehtisi niistä myöhemmin.

Virkistävä tuulenvire kävi vasten Sophien kasvoja Flaithrín ravatessa eteenpäin ja hän sulki hetkeksi silmänsä ja hengitti syvään raikasta ilmaa. Hän hätkähti tuntiessaan muutoksen hevosen askelluksessa ja valpastui heti. Tielle oli harhaillut pieni poni. Sophiella ei ollut aavistustakaan miten hän ei ollut aiemmin huomannut sitä, mutta tuossa se tapitti häntä ja Flaithría ja hirnui heille. Flaithrí hirnahti takaisin samalla, kun Sophie pidätti sitä hiljentäen sen vauhdin käyntiin. Hän pysäytti ruunikkonsa kunnon turvavälin päähän ponista ja etsi hämmentyneenä katseellaan ratsastajaa. Tämän bongattuaan hän huhuili epävarman tervehdyksen.

”…hei?”

// Oi, ihanaa, joku sentään kehtasi kirjoitella tänne! :'')

Glóa

Glóan sydän jätti lyönnin väliin, kun hän näki Þrán seisomassa jännittyneenä tiellä, ja toisen, kun hän näki tienpientareen yli tuntemattoman, vaalean naisen ravaavan näkyviin ja pysäyttävän hevosensa vähän matkan päästä Þrásta. Þrá hörisi hieman isommalle ruunalle ja kurotteli uteliaana päätään sitä kohti. Nainen ruunikon selässä tähyili selvästi hämmentyneenä ympärilleen, kenties luullen ratsastajan pudonneen tai Þrán karanneen, ja kun tämä huomasi Glóan ja tervehti epävarmasti, Glóa tunsi hermostuksen laskeutuvan kihelmöiden sormenpäihinsä.

"Hei. Ja anteeksi!" Glóa hermoili ja tunsi kuumuuden hulmahtavan kasvoilleen. Hän vislasi Þrálle ja kutsui sitä islanniksi maanitellen, mutta tamma siirtyi vastahakoisesti vain muutamia askeleita hänen suuntaansa. Frábært, mahtavaa. Toivottavasti ruunikko hevonen ei olisi aggressiivinen tai Þrá menisi liian lähelle ja hermostuttaisi hevosta tai sen omistajaa. Se tästä vielä puuttuisi.

"Þrá! Komdu!" Glóa kutsui hevostaan hieman kireästi. Þrá hörisi ruunalle ja heilutteli sievää päätään kuin mikäkin prinsessa. Lopulta Glóa luovutti kutsuyrityksissään, hylkäsi piirustusvälineensä kivelle ja harppoi hevosensa luokse. Hän tarttui hellästi sen suitsiin ja taiteili kaulanarun sen kaulalta kiinni hackamorejen renkaisiin. Häntä nolotti niin paljon, että hän olisi mielellään kadonnut naisen katseen alta mihin hyvänsä muualle.

"Anteeksi. Me pidimme taukoa, enkä kuullut, että täällä oli joku muukin", Glóa yritti hymyillä ja rauhoittaa samalla itseään. Hän ei ollut varma, näyttikö hymy enemmän irvistykseltä, mutta jännitykseltään unohti ajatella sitä. "Vaikka ihan hyvä säähän täällä on, joten olisihan se pitänyt arvata."

Olisikohan hienostuneen näköiseltä ratsastajalta odotettavissa jonkinlaista sättimistä Þrán vapaana pitämisestä? Takuulla olisi. Glóa ei olisi kovin yllättynyt jonkinlaisesta kukkahattupuhuttelustakaan, niitä hän oli kuullut lukemattomia kertoja. Englantilaisilla oli vähän huumorintajua, johon uteliaat issikat eivät varmasti vetoaisi.

Glóa seisoi vähän aikaa paikallaan tietämättä, mitä tehdä, ennen kuin tajusi yhtäkkiä siirtyä pois ratsukon tieltä tiensivuun. Hän tunsi itsensä tyhmäksi niin tehdessään, koska ei ollut tajunnut tehdä sitä saman tien. Þrá hyrähteli edelleen. Glóan kasvoja kuumotti siihen malliin, että hän oli luultavasti idioottimaisen punainen.

"E-eihän Þrá aiheuttanut mitään.. mitään vaaratilannetta tai jotain? Onhan kaikki okei?"

Flaithrí tuijotti tiellään olevaa ponia varautuneena. Sophie ei uskonut että se keksisi tehdä mitään päätöntä. Mutta vaikka hänen hevosensa yleensä käyttäytyi hyvin, Sophie varautui korjaamalla asentoaan ja tarkistamalla, että hän varmasti piti ohjia selvästi tuntumalla. Enemmän hän jännitti tuon vieraan vapaana vaeltavan ponin mahdollisia päähänpistoja. Kuinka ihmeessä ratsastaja luuli saavansa sen hallintaan, kun se ei ollut kiinni? Mitä jos jotain sattuisi? Flaithrí oli kiltti ja totteli suurimman osan aikaa hyvin, mutta Sophielle ei olisi tullut mieleenkään päästää sitä vapaaksi maastossa.

Sophie nyökkäsi uuden tervehdyksen vieraalle tämän tervehdittyä häntä, mutta hän piti katseensa ponissa. Sitä ei näyttänyt paljoa kiinnostavan vieraskielinen komento. Sanomatta mitään Sophie odotti tyynesti, kunnes nainen oli saanut ratsunsa kiinni.

”Ei haittaa. Minäkin olin omissa maailmoissani.” hän vastasi kohteliaasti, mutta ei vieläkään ratsastanut lähemmäs. Flaithrí yritti ottaa askeleen lähemmäs, mutta Sophie pidätti sitä jämäkästi ennen kuin se ehti siirtyä edes kokonaista askelta eteenpäin.


”Olemme kunnossa.” Turha tässä sen enempää oli selitellä.
”Pidättekö sitä usein vapaana? Luulisi sen lähtevän karkuun.”