Kuin kala kuivalla maalla

[Vapaa peli, tervetuloa :DD!]

Heitettyään hyvästit koulutuntinsa hoitaneelle tulkille, joka oli ollut mukava nuori mies ja pitänyt hänelle seuraa ohjatun tunnin jälkeenkin Tangon karsinalla, Shelby oli noussut portaat oleskeluhuoneeseen Havana aina niin valmiina vierellään. Oleskeluhuoneessa oli elämää ja vilinää ja Shelby väisteli ihmisiä omaan kuoreensa sulkeutuneena. Kaikkien suut liikkuivat miten mitenkin mutta sanaakaan hän ei erottanut tai kuullut, kuten aina.

Laitettuaan itselleen isoon mustaan mukiin teetä hän asteli oleskeluhuonetta pitkin ja katseli tilaa ja sen ihmisiä kai kuin etsien tuttuja kasvoja tai jotakin tyhjää nurkkaa, johon istahtaa ja kadota varjoihin. Tuttuja kasvoja ei kuitenkaan ollut, tietenkään. Tyhjä nurkka alkoi tuntua mukavalta, kun hän pysyi liian pitkään avuttomana paikallaan. Eihän hänellä oikeastaan ollut tuttuja tai sitä suuremmin ystäviä Rosings Parkissa. Kaikki täällä elivät omassa kiireisessä maailmassaan joko katsellen maailmaa kilparatsastajan tai työntekijän silmin. Hän oli vain satunnainen harrastelija ja kaiken lisäksi mykkä, joten miksi kukaan olisi häneen edes vahingossa tutustunut.

Shelby päätyi kävelemään hitaasti oleskeluhuoneen poikki katsomolle ja vieden kättään tyhjien reunaistuinten selkämiä pitkin hän päätyi istumaan ensimmäisen rivin tuolille. Se oli riittävän sivussa muttei niin paljon, että hän olisi näyttänyt säälittävältä. Havana meni makuulle viereen omistajansa tottuneesta kädenheilautuksesta. Muki tuntui käsissä niin kuumalta, ettei Shelby edes yrittänyt juoda sen sisältöä, vaan kohdisti katseensa alempana olevaan maneesiin ja sen kenttään kiertäviin ratsukoihin. Hetki sitten hän ja Tango olivat puuhastelleet omiaan tuolla toisessa päädyssä. Omalla tavallaan Shelby ei edes halunnut tutustua kehenkään, sillä hän huomasi liiankin hyvin useamman ihmisen tuomitsevat katseet, kun meni taitavien kilparatsastajien seassa alkeisratsastajan tottumattomin ottein ja elkein. Muutaman kuukauden jälkeen hän kuitenkin koki olevansa jo ihan siedettävä ratsastaja, ainakin omalla mittapuullaan. Ratsastaminen ei ollut enää pakkopullaa, vaan hän lähti äitinsä onneksi melkein mielellään ratsastamaan kahdesti viikossa. Tango oli vieläkin sama hieman hapan ja tönkkö hevonen mutta he selvisivät kahdestaan ja se oli kai jo voitto sekin. Totuus oli silti, että Shelby oli vielä epävarma ja omasta mielestään säälittävän alkeellinen hevosten kanssa. Muut ympärillä tekivät hommia ammattimaisesti ja tehokkaasti ja hän epäröi jokaista otettaan kuin lapsi.

Maneesissa käyskentelevät ratsukot näyttivät ylhäältä katsottuna pieniltä ja harmittomilta. Ajatuksissaan, kuten hän aina olikin, ja yhtä maneesin ratsukkoa seuraten Shelby hörppäsi teetään. Hän oli kuitenkin siinä lyhyessä ajassa unohtanut täysin, että tee oli vielä hyvin kuumaa. Kuumuus yllätti Shelbyn niin, että hän älähti ja tiputti mukin käsistään lattialle. Teet kaatuivat mukista tytön reisille ja siitä jaloille ja hän nosti mustiin ratsastussaappaisiin puetut jalkansa pois maasta. Automaattisesti tytön hätääntynyt katse kiersi ympäristöä peläten, että joku olisi huomannut ja hän nolannut itsensä täysin. Hän ei saattanut kuulla maahan kilahtanutta mukia ja omasta liikehdinnästään aiheutuneita kolahduksia katsomon penkissä, tai koiransa kynsien kopinaa lattian pinnassa, mutta hän saattoi kuvitella ne ja kuvitteli niiden kaikuvan kovana muiden korviin. Shelby heitti hyvästit matalan profiilin pitämiselle, vaikka olikin mahdollista, ettei kukaan vaivautuisi reagoimaan. Havana oli siirtynyt nopeasti makuulta muutaman askeleen taaemmas ja tarkkaili omistajaansa ja sitten lattialle levinnyttä nestettä.

[Heissan! Ajattelin liittyä seuraan. :-D Pahoittelen mahdollisia virheitä, tämä on kännykällä kirjoitettu ja oikoluku on välillä vähän tuskaa. Ja jos jokin roolissa on jotenkin väärin Niin ärähdä, korjaan.]


Kuukausi oli kulunut vauhdilla, mistä Cameron ei ollut lainkaan pahoillaan.
Hän oli alkanut viihtyä Rosings Parkissa ja elätteli pientä toivoa siitä,
että saisi jäädä tallityöntekijäksi koeaikansa loputtua.
Vaikka mies edelleenkin käsitteli hevosia turhankin varovaisesti, hän oli edistynyt.
Tai ainakin halusi uskoa niin. Kerrankin hän edes yritti ajatella positiivisesti..
No, jos hänen taitonsa eivät riittäneet, siitä ei hevosia voinut syyttää.
Hoidokit olivat varsin tyyniä tapauksia, ja antoivat hänen puuhailla rauhassa pitkiäkin aikoja...

"Kiitos." Cameron mumisi vaimeasti jykevälle ruunalle, jonka kaviota oli puhdistanut, ja taputti eläimen kaulaa suoristauduttuaan.
Varmistettuaan, että oli pakannut kaiken takaisin harjapakkiin,
Cam astahti käytälle ja sulki oven takanaan. Abe oli viimeinen harjausta kaivannut, eli oli hänen taukonsa vuoro.

Palautettuaan pakin varustehuoneeseen mies vilkaisi pikaisesti kelloa ja suuntasi oleskelutilaa kohden.
Hän oli edelleen tietoinen siitä, että erottui joukosta. Tai ainakin uskoi erottuvansa.
Siinä, missä hän pukeutui tuulitakkiin, farkkuihin ja lenkkareihin, näyttivät kaikki muut sulloutuneen enemmän tai vähemmän tallielämään tarkoitettuihin vaatteisiin, toinen toistaan kalliimpiin sellaisiin. Ehkä hänen pitäisi etsiä itselleen edes kunnon tallikengät..
Ehkä hän vain kuvitteli kaikkien tuijotuksen ja vilkuilut...

Cameron työnsi ajatuksen mielestään, haukkui itsensä ääneti tilanteen liioittelusta ja astahti oleskelutilaan,
joka oli jälleen tupaten täynnä väkeä. Hienoa. No.
Hän oli selvinnyt tästä ennenkin. Ja hänellä oli hyvä päivä.
Mies luovi tiensä jääkaapille ketään taklaamatta, etsi eväänsä ja siirtyi istumaan yhteen katsomon penkeistä.
Tarpeeksi kauas samalla penkkirivillä istuvasta naisesta, sillä Cam ei halunnut tungetella. Ja taas hän ajatteli asioita liian pitkälle. Mahtavaa.

Hän ei ymmärtänyt alhaalla kiertävien ratsukoiden liikkeistä mitään.
Kyllä se hienoa katsottavaa oli, ja vaati varmasti paljon molemmilta osapuolilta, mutta siihen hänen ymmärryksensä loppui.
Eväidensä jyrsimiseen keskittynyt mies säpsähti ajatuksistaan jonkun älähtäessä. Ääntä seurasi sarja kolahduksia, ja mies sai paikannettua ne tummaihoiseen naiseen, joka näytti vilkuilevan ympärilleen hätääntyneenä.

Tilanteen kulku oli mennyt häneltä ohitse, mutta lattialle leviävä neste kertoi tarpeeksi. Jossakin täällä on talouspaperia.
Cam nousi jalkeille ja harppoi kaivelemaan työtasojen laatikoita asiaa kahdesti miettimättä.

Vasta paperin löydettyään mies pysähtyi ajattelemaan. Mitä ihmettä hän sanoisi? 'Hei, tässä paperia. Ole hyvä..?'
Haukuttuaan itseään jälleen parilla sanalla, palasi Cameron mahdollisimman rauhallisin elkein katsomoon ja ojensi talouspaperirullaa naista kohden repäistyään siitä itselleen muutaman palasen. Hän auttaisi sotkun siivoamisessa. Näyttäisi vähintäänkin typerältä vain seisoa vieressä.
"Kaikki hyvin?"
Loistavasti muotoiltu kysymys. Kuulosti aiva  siltä, että hän epäili naisen terveyttä yleisesti, eikä vain mahdollisten palovammojen osalta...

[Jee hienoa! Ihan oikein oli kaikki roolissa, ei hätiä!]

Shelby ponnahti katsomon tuolilta ja pyysi kädenheilautuksella kuulokoiran liivissä vapaana liikkuvaa Havanaa peruuttamaan pois tieltä. Narttu peruutti muutaman askeleen ja jäi seisomaan ja katselemaan tilannetta ja emäntäänsä. Se oli aina tarkkaavaisena mutta varsinkin kun joku tuntematon lähestyi. Muki oli pysynyt ehjänä ja Shelby nosti sen teelammikosta ylös ja siisti käsin sen pintaa. Tyttö oli pukeutunut laventelin väriseen isoon puseroon ja vaaleanharmaisiin ratsastushousuihin, joiden reidet tosin olivat kaatuneen teen ansiosta tummemmanläikikkäät. Iso pusero peitti tanssijan kevyen lihaksikkaat käsivarret mutta istuvat ratsastushousut imartelivat balettitanssijan jalkojen lihaksia ja paljastivat, ettei tyttö ollut kuntonsa puolesta aivan tavis. Mustat kiharat hiukset olivat kahdella matalalla poninhännällä niskassa. Shelbyn virheettömiä kasvoja koristi tavanmukainen kerros meikkiä - hän lähti harva se päivä ilman meikkiä minnekään muualle kuin tanssitreeneihin.

Ennenkuin Shelby osasi edes lähteä hakemaan paperia oleskelutilan keittiöstä, huomasi hän eteensä tulleen miehen ja hätkähti tätä tahtomattaan. Tyttö nousi kyykystä ja laski mukin tuolille, jolla äsken istui. Hän otti tarjotun talouspaperirullan vastaan hiljaisesti ja katsoi saapunutta tyyppiä nyt tarkemmin. Pituudesta tällä ei ainakaan ollut puutetta. Shelby oli tottunut olemaan se pitkä tyttö ja monet ratsastajistakin tuntuivat olemaan ennemmin lyhyitä kuin pitkiä mutta tämän miehen kohdalla asia ei ollut näköjään niin.

Pohdintojensa keskellä Shelby ei ollut huomannut lukea miehen huulilta ilmaan päässyttä kysymystä. Tämä näytti kuitenkin siltä, että odotti vastausta ja Shelby panikoi hetken. Sitten hän päätti vain nyökytellä, ehkä se riittäisi vastaukseksi tai sitten hän oli nolannut itsensä vastaamalla täysin väärin kysymykseen. Sitten hän laski katseensa teehen, laskeutui nopeasti takaisin kyykkyyn ja rupesi pyyhkimään teetä pois paperinpaloilla. Parempi keskittyä vain omien jälkien siivoamiseen kuin tehdä lisää jotain typerää.

Mies pahoitteli mielessään mahdollista häiriköintiään, kun nainen otti paperirullan vastaan.
Tummaihoinen oli luultavasti yksi asiakkaista, sillä tuon kasvot eivät olleet ennestään tutut.
Toki oli mahdollista, ettei hän ollut tavannut suuren tallin kaikkia työntekijöitä, mutta..
Koiran kanssa kulkevan hän olisi muistanut varmasti.
Tähän mennessä niitä oli tullut vastaan vain yksi.
Toivottavasti häntä pidettiin kohteliaana eikä karmivana, asiakkaiden pelottelu ei enää kuulunut työnkuvaan..

Cameron ehti jo miettiä, oliko hän puhunut luultua sekavammin, liian hiljaa tai törmämmyt kielimuuriin,
kun vastausta ei kuulunut.
Tai sitten hän oli todellakin pelästyttänyt naisen pahemman kerran. Upeaa.
Kun mustahiuksinen lopulta nyökytteli päätään, rentoutui mies hieman ja nyökkäsi. Hyvä.
Hänellä ei nimittäin ollut aavistustakaan, miten olisi auttanut mahdollisten haavojen kanssa.
Etsinyt ensiapukaapin ja livistänyt sitten paikalta..?

Naisen kyykistyessä siivoilemaan lattiaa, vääntäytyi Cameron avuksi ja vilkaisi sivummalle siirtynyttä koiraa uteliaana.
Hetkinen..? Silmäiltyään labbista hetken, mies haukkui itsensä äänettömästi ja keskittyi lattian pyyhkimiseen.
Kuulokoira. Hienoa. Toivottavasti nainen ei tuntenut oloaan mahdottoman kiusaantuneeksi.
Oli hänkin yksi tollo.

Kun lattia oli siistitty, Cameron keräsi syntyneet paperiroskat ja vääntäytyi takaisin ylös. Hyvä on, mitäs nyt?
Hän olisi voinut hakea naiselle lisää juotavaa, mutta mitä tuossa kupissa oli ollut? Ei harmaintakaan hajua.

"Kaunis koira." Mies totesi lopulta ja viittasi kädellään eläintä kohden.
Todennäköisesti hän rikkoi juuri jotakin palveluskoiriin liittyvää sääntöä.. Ja saattoi juuri tehdä itsestään suuren idiootin.
Juurihan hän oli todennut, että kyseessä oli kuulokoira.
Ei se välttämättä tarkoittanut kuuroutta, mutta.. Olisipa hänellä ollut mukana edes lehtiö, johon kirjoittaa.
Pitäisi harkita sellaisen mukana rehaamista vastaisuudessa.

Kahden keskinen kommunikaatio oli selvästi onnistunut, kun mies ei ihmetellyt hänen hiljaisuuttaan ainakaan ääneen. Shelby ei tiennyt millaista reaktiota mieheltä odottaa, kun tämä saisi selville, ettei hän puhunut tai kuullut. Hän oli ainakin nähnyt kaiken, yllättyneestä pahoittelevaan ja oli muutama näyttänyt hieman inhoavaltakin. Oli kummaa miten niin yksinkertainen asia saattoi yllättää niin paljon, mutta kuurous olikin Shelbylle ollut arkipäivää syntymästä lähtien. Oli se ärsyttänyt ja saanut hänet vihaiseksi aika ajoin mutta loppujen lopuksi se oli muuttumaton osa hänen elämäänsä ja hänen identiteettiään.

Talouspaperi teki tehtävänsä ja pian tuolin edessä oli enää hieman kostea läntti. Shelby oli yllättynyt, että mies jäi auttamaan häntä mutta se tietysti nopeutti nolon sattumuksen katoamista. Miten hän olikin voinut unohtaa muutamassa hetkessä, että tee oli niin kuumaa. Kun lattia oli kuiva, Shelby repäisi pari palaa ja taputteli reisiään kuivemmiksi, vaikka niihin jäikin vielä tummat jäljet muistuttamaan omasta kömpelyydestä.
Hän oikaisi itsensä pystyyn ja tällä kertaa huomasi kuinka mies osoitti hänen viereensä astellutta Havanaa. Tyttö erotti sanat ja katsoi Havanaa ujosti hymyillen. Hän vastasi nyökäten mutta tunsi itsensä typeräksi pelkästään nyökytellessä, osasihan hän nyt kommunikoida muutenkin. "Kiitos", hän viittoi samaan aikaan, vaikkei mies varmaan ymmärtäisikään. Hän sai kuulla Havanan kauneudesta usein, koira oli uskollisuuden lisäksi kovin nätti ja lempeä. Kunhan se saisi tehdä työnsä rauhassa ja ihmiset antaisivat rapsutteluiden olla, Shelby ei harmistuisi. Kovin usein ihmiset eivät kuitenkaan ymmärtäneet, että Havana oli liivit päällä töissä ja tunkivat sotkemaan asiat. Kuulevan ja viittomakieltä osaamattoman ihmisen kanssa oli kuitenkin välillä aivan tuskastuttavaa kommunikoida ja sen tuskan Shelby tunsi nytkin. Miksei hän vain voinut sanoa "hei" tai "kiitos, että autoit". Se olisi tässä tilanteessa ollut vähintä mitä hän olisi voinut tehdä mutta sen sijaan hän oli aivan hiljaa.

Sitten Shelby laski katseensa nyt tyhjään mukiin ja nosti sen takaisin käsiinsä. Tavallaan Shelbyn teki mieli hakea lisää teetä mutta toisaalta, hän varmaan sotkisi senkin.

Ilmeisesti hänen toteamuksensa oli mennyt perille, sillä hymyilevän naisen katse käväisi koirassa.
Eli hän ei tehnyt tilanteesta kiusallista? Ehkä.

Tummaihoisen elehtiessä käsillään, ymmärsi Cameron sen viittomakieleksi. Onneksi eleen merkitys oli kohtalaisen helppo päätellä,
vaikkei mies osannut kuin muutaman sanan amerikkalaisesta versiosta.
Ja nekin luultavasti väärin, koska käyttö oli jäänyt todella vähälle.

Mies hymähti vaisusti ja laski katseensa papereihin, joita oli alkanut repiä pieneksi silpuksi.
Cameronia ei varsinaisesti häirinnyt hiljaisuus, mutta muut saattoivat kokea sen kiusalliseksi.
Hän ei osannut keskustella edes kuulevien kanssa kunnolla, tilanteessa ei sinänsä ollut mitään uutta..
Ja taas hän murehti tällaisia...

Tummaihoisen nostaessa kuppinsa, säpsähti Cameron ajatuksistaan ja vilkuili ympärilleen.
Tosiaan, hänen ruokataukonsa.
"Vien nämä." Mies totesi, heilautti silputtua paperinippua merkitsevästi ja suuntasi oleskelutilojen keittiöön.
Jos hän jatkaisi näpertelyä, lattialta siivottaisiin seuraavaksi tätä sotkua.

Roskakorin löydettyään Cameron kaivoi takkinsa taskusta jo parhaat päivänsä nähneen puhelimen.
Tällaisissa piireissä laite luultavasti aiheutti huvittuneisuutta, mutta hänelle mokoma riitti oikein loistavasti.
Hän ei luultavasti ikinä oppisi käyttämään uutta puhelinta, joten toivonmukaan härpäke kestäisi vielä pitkään..

Alunperin miehen oli tarkoitus tarkistaa vain kello, mutta hetken rakkinetta tuijotettuaan hänellä välähti.
Näillähän sai kirjoitettua..?
Mies raahusti takaisin katsomoon ja istuutui eväidensä viereen. Tottumattomat sormet napsuttelivat lyhyen viestin.
Olen Cameron. Hauska tutustua."
Miehen kasvoilla kävi pieni hymyn tapainen, ja hän etsi katseellaan koiran kanssa liikuskelevaa naista.
Paitsi että.. Ei hän kehtaisi tunkea uudelleen seuraan ihan vain tämän takia.
Varmuuden vuoksi hän kirjoitti vielä jatkoa.
"Menen jatkamaan töitä. Hyvää päivän jatkoa."
Nyt. Hän jäisi odottamaan sopivaa tilaisuutta. Tai sitten nainen ehtisi lähteä. Ei sillä niin väliä ollut.


[Pahoittelen, etten antanut mahdottomasti mitään, mihin tarttua, en yksinkertaisesti keksinyt mitään fiksua keinoa D; ]

[Ei se mitään :D!]

Shelby ei tuntenut oloaan vaivaantuneeksi miehen käytöksen takia, eikä häntä tietysti haitannut tämän hiljaisuuskaan. Kaikkialla oli hänelle hiljaista ja ne kovat äänet joita hän saattoi välillä kuulla, tuntuivat vain ikävältä ja epämääräiseltä. Hän antoi miehen lähteä viemään paperiroskia ja päätti sitten nopeasti, että tekisi itselleen uuden kupin teetä ja seurasi perässä. Havana lähti jolkottamaan omistajan vieressä ja piti katseensa tiiviisti edessä ja Shelbyssä.

Kun teepussi oli uinut aikansa kuumassa vedessä, Shelby heitti sen roskiin ja kaatoi maitoa päälle. Hän näki miehen siirtyneen takaisin katsomoon ja päätti mennä sinne takaisin itsekin, kai hän kuvitteli pystyvänsä jotenkin kiittämään tätä avusta tai keskustelemaan muuta. Oma älypuhelin oli jäänyt laukun taskuun, yleensä se oli hänellä juuri näitä tilanteita varten mukana. Englannin kirjoittaminen saattoi takellella aika ajoin mutta puhelimen muistioon kirjoittaessa hän saattoi sanoa edes jotakin.
Shelby asteli kevein askelin koira vierellään penkkirivin eteen. Ohittaessaan miehen hän hymyili tälle hieman ja istui muutaman istuimen päähän, koska ei todellakaan halunnut tungetella. Tällä kertaa tee saisi odottaa niin kauan, että olisi kunnolla jäähtynyttä, ettei hän toistaisi samaa kamalaa episodia. Ristittyään jalkansa Shelby käänsi katseen maneesiin ja sitten mieheen, joka näytti pitävän taukoa. Tuo ei näyttänyt ratsastajalta, ehkä jo pelkästään pituuden ja vaatteidensa takia. Ehkäpä tämä oli työntekijä, tai joku muuten vain kohtelias ihminen, joka pelasti oleskeluhuoneen lattialle teensä kaataneita naisia pulasta. Vaikka Shelby oli istunut pari penkkiä kauemmas ollakseen tungettelematta, hän huomasi olevansa ehkä turhan tungetteleva katseellaan ja kääntyi nopeasti takaisin maneesin ratsukoiden pariin. Ihmisten katseleminen oli Shelbystä mielenkiintoista puuhaa, vaikka katseen kohde huomatessaan oli harvoin samaa mieltä. Täysin hiljaisessa maailmassa tuoksut ja liikkeet olivat ne, joihin Shelby keskittyi.

Syödessään Cameron syventyi jälleen seuraamaan alhaalla työskenteleviä ratsukoita. Samalla mies yritti keksiä, millaisesta harjoituksesta oli kyse.
Hänen pitäisi etsiä kirjastosta jokainen ratsastusopas ja lukea ne kannesta kanteen, sitten hän voisi jopa ymmärtää, kun joku innostui puhumaan ratsastuksesta. Sitten joskus. Missähän lähin kirjasto oli?
Hexhamissa luultavasti.

Mies havahtui lähestyvään liikkeeseen ja nosti katseensa ohitseen astelevaan hahmoon, joka osoittautuikin tutuksi.
Hän vastasi naisen hymyyn varovaisesti, laski katseensa tuon mukana tepsuttavaan koiraan ja siitä takaisin maneesiin.
Cameron oli hieman yllättynyt siitä, että tummaihoinen istui niinkin lähelle. Vanhasta tottumuksesta mies oli odottanut vähintäänkin penkkirivin mittaista väliä. Lisää todisteita siitä, ettei hän ollut mahdottoman pelottava...?
Mutta nyt hänen pitäisi enää keksiä fiksu hetki aloittaa ’keskustelu’. Helpommin sanottu kuin tehty.

Cameronilta ei jäänyt huomaamatta tummaihoisen hieman pidemmäksi venynyt katse, joka lopulta kääntyi maneesia kohden.
Mies kirosi itseään vaimeasti. Siinä meni se luonnollinen tilaisuus avata keskustelu uudelleen. No, uusi yritys.

Mies käänsi katseensa tummaihoista kohden ja ojensi puhelintaan tuota kohden epävarma hymyntapainen huulillaan.
Ruutuun hän oli avannut tekstin, jossa esitteli itsensä. Hän yrittäisi painaa edes naisen kasvot mieleensä.
Ehkä jopa nimen, sillä hänelle oltiin tarjottu useita keinoja muistaa se, ja yhdistää oikeaan henkilöön myöhemmin, mikäli tarvis.
Surkeasta nimimuistista tulisi sanomista ennemmin tai myöhemmin aivan varmasti.
Sitä odotellessa.

Tässä vaiheessa mies keskittyi tutkailemaan pitkähköä ja selvästi urheilullista naista hieman tarkemmin.
Ryhdikkyys taisi olla kaikille ratsastajille yhteinen ominaisuus. Sen lisäksi, että lähes kaikki ainakin näyttivät solakoilta. Naurettaisiinkohan hänet ulos, jos hän joskus innostuisi kokeilemaan ratsastamista…?
Luultavasti, mutta se oli jälleen yksi kaukaisista murheista, joita ei kannattanut alkaa vatvoa nyt, kun oli todella hyvä päivä.

Shelby havahtui siihen kun mies ojensi jotakin, puhelinta, häntä kohden. Hän otti sen vastaan sekunnin epäröityään ja katsoi sitten ruudun tekstiä. Hänen nimensä oli siis Cameron. Lukiessaan lyhyttä esittäytymistä Shelby hymyili puhelimelle hieman ja laski sitten teekupin käsistään. Saatuaan vasemmankin kätensä vapaaksi hän kirjoitti puhelimen tekstikenttään valmiin tekstin alle vastauksensa: "Hauska tutustua. Minä olen Shelby. Kiitos kun autoit sotkun kanssa." Mieluummin Shelby olisi viittonut mutta vuosien varrella sanomistensa kirjoittamiseen oli tottunut, sillä valitettavasti harva ymmärsi ja osasi viittomakieltä.
Kirjoitettuaan vastauksen, Shelby ojensi puhelimen takaisin Cameronille. Olipa mukavaa, että tällä oli puhelin mukana ja he saattoivat kommunikoida edes sen avulla. Oli paljon mukavampaa, kun tiesi toisen nimen eikä joutunut arvailemaan ja olemaan pimennossa.

Kun tummaihoinen otti puhelimen vastaan, keskittyi Cameron taas maneesissa työskenteleviin ratsukoihin.
Hän oli saanut eväänsä jyrsittyä loppuun ja alkoi tuhota leipänsä käärepaperia paremman tekemisen puutteessa.
Tupakalle olisi voinut mennä, mutta siihen tuskin oli enää aikaa. Ja hän yritti lopettaa.
Tai ainakin vähentää. Reippaasti… Ehkä työpäivän päätteeksi hän raahautuisi johonkin sopivaan nurkkaan tuhoamaan keuhkojaan tervalla.

Mies kurkottautui ottamaan puhelimensa takaisin, kun nainen ojensi sitä häntä kohden.
Shelby. Ehkä hän muistaisi nimen nyt, kun oli nähnyt sen kirjoitettuna? Luettuaan tekstin loppuun mies vilkaisi kelloa ja syventyi kirjoittamaan vastausta.
Ei hänellä ollut mahdoton kiire, mutta olisi kai parempi lähteä ajoissa. Harmi sinänsä, vastahan he olivat päässeet öh.. jutun juureen..? Miten lie sanonta menikään.

"Eipä kestä. Minun pitää jatkaa töitä. Nähdään taas. Hyvää päivän jatkoa." Enemmän, kuin hän olisi saanut sanottua ääneen, kirjoittamisesta oli selvästikin jotain hyötyä. Mitähän mieltä väki olisi, jos hän alkaisi kommunikoida pelkästään kirjoittamalla?
Oikoluettuaan lyhyen viestin muutaman kerran, ojensi Cameron puhelimensa Shelbyksi esittäytyneelle ja alkoi keräillä roskiaan. Jep, nyt siivottiin hänen jälkiään.
Onneksi paperisilppu jäi lähietäisyydelle, eikä levinnyt pitkin katsomoa.

Saatuaan puhelimensa takaisin tummaihoiselta, Cameron nousi, heilautti kättään pienieleisesti ja suuntasi kulkunsa portaikon kautta tallin muihin tiloihin.


[Minun osaltani tämä taitaapi olla tässä, kiitän! :-D]

Shelby katseli kuinka Cameron kirjoitti vastaustaan ja silitti samalla Havanan päätä hitain sipaisuin. Koira oli ainaisen iloisen ja nautiskelevan näköinen, vaikka se olikin kokoajan tarkkana. Liivit olivat velvoite mutta nartulle ilmeisen mieluinen. Kaksikko oli hioutunut useiden, useiden vuosien aikana yhteen todella tehokkaasti. Arki olisi kaukana samanlaisesta ilman Havanaa ja sen loppumatonta positiivisuutta ja apua, jota Shelby tosin harvoin myönsi muille. Hän olisi nähnyt itsensä mieluummin itsenäisenä normaalina nuorena aikuisena, joka tavoitteli unelmiaan ilman hidasteita ja vaikeuksia. Hidasteita ja vaikeuksia hänellä olikin viimeisen vuoden ajan ollut eikä paljon muuta. Onneksi Rosings Park ja Tango tarjosivat vaihtelua arkeen eikä baletin parissa ollut ongelmia, ellei ottanut huomioon sitä, ettei hän ollut päässyt sisään kouluun. Se oli ollut musertava päätös mutta se ei ollut todellakaan saanut tytön paloa balettia kohtaan laantumaan, nyt hän yritti kahta kovemmin.

Shelby otti puhelimen takaisin Cameronilta käsiinsä ja luki tekstin. Nostaessaan katseen puhelimesta Cameroniin, Shelby uskaltautui hymyilemään tälle aavistuksen rohkeammin ja ojennettuaan puhelimen vilkutti tälle takaisin. Kääntyessään takaisin omiin oloihinsa Shelby uskaltautui maistamaan jäähtynyttä teetään ja saattoi nyt juoda sitä ilman palamisen tai sotkemisen pelkoa. Nuoren naisen katse palasi maneesiin Cameronin kadottua paikalta. Äiti oli vain tyytyväinen, kun hän käytti aikaa tallilla, joten hän saattaisi istua tässä vielä teen verran ja pyytää tätä sitten hakemaan hänet kotiin.

[Kiitos pelistä! =)]