Reippaana jo sunnuntai aamuna

[Kuka lähtee maastoon rallaamaan?]

Aamun kosteus oli viellä maassa, kun Any asteli jo kohti tallia, hänellä oli tarkoitus lähteä jo aamusta jatkamaan epäonnistunutta tutustumista maastoesterataan ja sen esteisiin ilman että hyppäisi. Siniset kangaskengät olivat nopein ja mukavin jalkine, koska päivästä tulisi lämmin. Anyn siniset hiukset olivat kiedottu rennolle nutturalle niskaan niin että kypärä menisi päähän ongelmitta.

Nainen marssi suoraan vaihtamaan vaatteita yläkertaan ja mukavat shortsit vaihtuivat tiukkoihin ratsastushousuihin. Huone oli tyhjillään, joten hän päätti käydä ensin morjestamassa Effiä toimistossa ja sen jälkeen aamukahvin keittoon oleskelutilaan. Työntekijätkin ovat kuitenkin kohta tulossa kahvittelemaan. Nainen tutki toimistossa liikutuslistoja sillä välin kun kahvitippui, mutta listat ovat niin suuntaa antavia ettei hän osannut sanoa onko joku lähdössä maastoon, mutta päätti kuitenkin kysäistä aamukahvilla.

Hän kävi harjaamassa Bamsen, joka oli pyynnöstä jätetty talliin, niin ei tarvitse rampata ees taas viemässä ja hakemassa oria sisään. Bamse viihtyy myös yksin tarhassa, joten se voi tarhailla ilman naapureitakin vaikka kokoyön, mutta viellä Any ei ole raaskinut oria jättää ulos. Any viritteli orilleen suojia, mutta havaihtui näpertelemästä neuroottisesti hevosensa jalkoja kun ori hörähti ja jäi tuijottamaan eteensä. Ori ei liikahtanut, mutta tuijotti kiinnostuneena käytävälle, minkä vuoksi Anynkin oli suoristauduttava ja tutkittava mikä oli noinkin kiintoisaa.

"Öö ai hei, en huomannut että joku tulee", Any tervehti lähittyvillä olevaa hahmoa.

[Minä nähtävästi valloitin nyt kaikki pelit mutta hupsista. Evelyn tulee seuraksi!]

Evelyn oli harvoin aamusta liikkeellä, mutta herättyään jo reilusti ennen kuutta vapaapäivänään, oli nainen päättänyt käyttää aamun hyödykseen. Reippaan koiralenkin jälkeen suihku oli virkistänyt juuri sopivasti, jotta nainen oli löytänyt itsensä auton kyydistä matkalla tallille yhdessä Klausin kanssa. Hän voisi viihdyttää itseään tallilla siihen asti että mies saisi valmennuksensa pidettyä ja kilparatsunsa ratsastettua - tai sitten hän ottaisi auton ja palaisi noutamaan miestä myöhemmin. Miten tahansa. Nainen suuntasi hyväntuulisesti tervehtimään aamuheiniään nyhtäviä hevosiaan, pyytäen siinä sivussa työntekijää jättämään Lionheartin sisään. Ulkona oli varsin hyvä sää keväiseksi päiväksi Englannissa ja hän aikoi käyttää sen hyödyksi. Nainen rapsutteli hetken Defyä, joka odotti jo innolla ulkoiluaan. Työntekijän saapuessa viemään tummanruunikon tamman ulos, Evelyn luopui tammastaan vain hieman vastahakoisesti. Hän olisi niin mielellään viettänyt kaikki päivänsä Defyn kanssa, ihan vain todistaakseen miten paljon tamma oli jo kehittynyt.

Hän kulki kiireettä tallikäytävillä, joita pitkin työntekijät kuljettivat viimeisiä hevosia ulos aamutallin päätteeksi. Hän hymyili ja tervehti tuttuja työntekijöitä, vaihtaen muutaman sanan kaikkien kanssa, joilla ei ollut käsien täydeltä energisiä kilpahevosia talutettavanaan. Nainen keräsi tummat hiuksensa siistille poninhännälle suunnatessaan tallin toiseen päätyyn, jossa pojat saivat asustaa keskenään. Lyhyt amerikkalainen pysähtyi alahuuli suussaan kuullessaan tervehdyksen karsinasta.
"Hei", hän vastasi helppo hymy huulille kohoten. "Eipä se mitään. Hauska huomata että täällä on aamusta muitakin kuin työntekijöitä", nainen naurahti viimeistellessään poninhäntänsä. Hän vilkaisi käytävää eteenpäin. Lionheart tuskin olisi kauaa hiljaa, kunhan saisi nyhdettyä viimeisetkin heinänsä verkostaan, mutta ainakaan vielä täysiverisen kuuluva tervehdys ei kaikunut käytävillä.
"Sääkin suosii tänään aamuvirkkuja. Ajattelin lähteä maastoilemaan nyt kun ei tarvitse pelätä, saako niskaansa vettä tai rakeita", Evelyn virnisti aksentti vahvana puheessaan. Hän voisi asua loppuikänsä Englannissa eikä varmasti koskaan luopuisi rennonletkeästä jenkkiaksentistaan.

[vallota vain ei se mua haittaa]
Any oli täysin pyörällä päästään rennon letkeän naisen puheestä. Englannin kieli oli viellä hiukan takkuilevaa Anyllä ja haastavaksi teki naisen aksentin tunnistaminen, mutta sen Any sai selvää että toinenkin oli maastoon suuntaamassa.

"Tosiaan sää suosii ja meidänkin oli tarkoitus suunnata maastoon. Onko teillä suunnitelmaa? Minä yrittäisin päätyä maastoesteradalle, koska Noah toivoi minun käyvän tutustumassa siihen", Any virkkoi ujostellen ja samalla mukamas selvitellen orinsa silkkistä harjaa. Hänen puheestaan sai hädin tuskin selvää koska hän tajusi mumisevansa osan sanoista. Ärsyttävää Any olisi voinnut suuttua itselleen ja alkaa hyppiä tasajalkaa, mutta ei näin Bamsen karsinassa.

"Tosiaan anteeksi, olen Any Raven ja vastikään saapunut tänne Norjasta, joten minulla on viellä hiukan vaikeuksia englannin sujuvuuden kanssa", hän myönsi nolosti ja jatkoi orinsa puunaamista vilkuillen mitä nainen puuhastelee. Any heilautti suortuvan sinistä tukkaansa takaisin taakse, mutta ei antanut villiintyneen nutturan haitata hevosen puunausta.

Evelyn oli tottunut kuulemaan Rosings Parkissa jos jonkinlaista aksenttia, eikä tälläkään kertaa yllättynyt, kun puhuja ei ollut kotoperäinen britti. Hän hymyili nuoremman pohdinnoille maastosta, vaikka joutuikin keskittymään saadakseen hiljaisista sanoista selvää.
"Eipä oikeastaan, kunhan liikkeelle päästään", nainen naurahti. Lionheartin kanssa suunnitelmat tuntuivat menevän aina uusiksi, joten hän oli kyllästynyt edes tekemään niitä. "Tahdotko seuraa maastoon? Lionheart ei laittaisi pahakseen maastoesteillä vierailua." Eipä hän tosin hevosta niitä hyppäämään päästäisi, mutta antaisi orin kuvitella. Ehkä kesällä he voisivat käydä loikkimassa muutamat tukkiesteet, mutta ei vielä. Hän vain kaipasi aikaa hevosensa kanssa, ja mielellään niin, ettei hevonen kuumunut aivan mahdottomaksi pideltäväksi.

"Hyvinhän se sinulta luistaa", Evelyn vakuutti vaivaton hymy huulillaan. Hän oli tänään tavallistakin paremmalla tuulella, joten sosiaalisuus tuntui helpolta kuin tanssi. "Olen Evelyn Hills", hän vastasi esittäytymisiin omalta osaltaan. Vuodet Englannissa olivat karistaneet esittäytymisiä vaivanneen painon, kun hän oli todennut, että harva täällä - ja varsinkaan näin pohjoisessa - osasi yhdistää häntä näyttelijä-äitiin.
"Ottaako orisi nokkiinsa, jos saa maastoseurakseen toisen orin? Lionheart on varsin lepsu tapaus", nainen kysäisi seisoskellessaan käytävällä. Niin kauan kuin talli säilyttäisi edes teennäisen rauhansa, ei hänen tarvitsisi kiitää Lionheartin luokse toiselle sivukäytävälle.

Any oli mielissään joku tarjoutui seuraksi ilman että hänen tarvitsee mankua seuraa. Eikä Bamse välittänyt vaikka seuralainen olisikin ori, äijä seurakin tekee ihan hyvää ainankin silloin tällöin.

"Ihanaa, kyllä seura kelpaa", Any totesi hymyillen. Nuorukainen alkoi saada omaan ääneensä jo hiukan kuuluvuutta ja selkeyttä, koska tiesi jo naisen nimen ja olivat yhdessä lähdössä puuhastelemaan hevosten kanssa.

"Ei Bamsea haittaa ori seura", nainen vahvisti viellä viimeiseen kysymykseen. Hänkään ei aikonut oriaan esteille päästää, mutta tarkoitus oli käydä katsomssa millaisia esteitä oli tarjolla ja hieman linjoja miten pääsi lähestymään.

"Lähdetään vaan me ollaan valmiita kymmenessä minuutissa, mutta ei mikään kiire ole, Bamse odottaa kyllä", Any totesi tarkoituksena kun oli jo aikaisemmin laittaa ori satulaa ja suitsia vaille valmiiksi, jotta jos joku ratsuttaja ilmaantuisi maastoseuraksi olisi nopeasti valmiina oman orin kanssa. Todellisuudessa ei siihen menisi viittä minuuttiakaan kun satulan rintaremmin kera ja suitset orille saisi puettua.

"Reissusta tulee varmaan lähemmäs pari tuntia, jos tutustumme ravissa ja käynnissä itse rataan, Laukassa Bamse varmaan siellä kuumuu liikaa ja haluaisi hypätä. Nummien teillä voimme kyllä laukata, siitä tämä ei ainankaan kuumu", Any jatkoi ja taputti voikon kaulaa.

Evelyn väläytti leveämmän hymyn Anylle. Hyvä, sillä Defyä hän ei tahtoisi ottaa tuntemattoman seuraksi maastoretkelle, joka suuntautuisi maastoesteradalle. Tamma pian saisi hänestä tarpeekseen ja viskaisi nummimaalle ennenkö katoaisi häntä putkella taivaanrantaan. Sitä paitsi, Defyn kanssa hän puuhasteli päivittäin, mutta Lionheart oli jäänyt hävettävän paljon vuokraajansa vastuulle.
"Yritän siis olla reipas", nainen naurahti. Ei Lionheartin kanssa kauaa kestäisi, jos ori vain oli käyttäytynyt siivosti yöllä, mutta hevosesta ei koskaan voinut mennä takuuseen. Jotenkin kummasti palomino tuntui aina löytävän parhaat paikat sotkea itsensä siistissä karsinassakin.
"Se kuulostaa hyvältä. Nähdään pian tallipihalla?" Hän ehdotti ennenkö kääntyi jatkaakseen matkaansa oman hevosensa luokse. Nainen kuitenkin pysähtyi kesken kaiken ja kiepahti uudestaan ympäri, palaten muutamalla pidemmällä harppauksella takaisin Bamsen karsinan eteen.
"Onko hevosesi tottunut koiriin? Minulla olisi pari energistä häseltäjää, joille pidempi maastolenkki voisi tehdä terää. Ne osaavat pysyä poissa hevosten jaloista ja yleensä viipottavat sata metriä edellä, mutta onhan siinä jo herkemmille ratsuille aivan liikaa", nainen naurahti tuomitsematta. Ei hänkään koiria mielellään mukaansa ottanut silloin, kun lähti Defyn kanssa maastoon, mutta tamma vihasikin kaikkia pieniä eläimiä kerrassaan uskomattomalla palolla. Saatuaan vastauksen, Evelyn kiepahti jälleen kannoillaan ja suuntasi oman orinsa luokse, jotta maastoon päästäisiin ennen iltaa.

Lionheart tervehti omistajaansa kuuluvalla hirnahduksella, mikä sai Evelynin pudistelemaan päätään leveästä hymystä huolimatta. Ehkä hän oli lahjonut oriaan liikaa herkuilla, kun nykyään sai poikkeuksetta tällaisen tervehdyksen. Nainen kävi ripeästi toimeen, jotta Any ei joutuisi turhia odottelemaan. Hän haki varustehuoneesta kerralla niin suitset, suojat kuin harjapakinkin, päättäen pitkästä aikaa jättää satulat paikoilleen. Lionheart oli vaikuttanut varsin hyväntuuliselta mutta rauhalliselta karsinassa, joten kyllä he pärjäisivät. Hän harjasi kullanhohtoisen orinsa nopeasti mutta huolellisesti, selvitteli pahimmat takut harjasta ja hännästä sekä puki ruskeat meksikolaissuitset hevoselle, jolle aloillaan seisominen tuntui tuottavan vaikeuksia. Ori puhisi ja pöhisi siirtäessään painoaan puolelta toiselle kärsimättömänä pääsemään jo liikkeelle. Se ei kuitenkaan estänyt riisumasta toisen etujalan limenvihreää suojaa, kun Evelyn kyykisteli takajalan parissa. Nainen pyöräytti silmiään palatessaan laittamaan jännesuojan uudestaan paikoilleen. Hän rapsutti valkeaa otsaa, tarkisti omat varusteensa ja lähti sitten taluttamaan hevosta perässään tallipihalle.

"Meillä oltiin vähän sitä mieltä, että suojat ovat täysin turhat", nainen naurahti pysäyttäessään hevosen tallipihan laitaan. Lionheart käänteli valppaana korviaan, mutta seisoi siivosti aloillaan omistajan kiskoessa kypärän päähänsä. Evelyn nosti ohjat hevosen kaulalle ja kohotti kämmenensä ilmaan ennenkö laski kokonaan irti. Ori seisoi hievahtamatta aloillaan, kun nainen peruutti muutaman askeleen. Kai hän olisi voinut taluttaa hevosensa rampin viereen ja nousta sieltä paljaaseen selkään, mutta sellainen olisi tylsää, joten mieluummin hän otti pari reippaampaa askelta takaisin hevosta kohti, kietoi vauhdista kätensä valkeaan harjaan ja ponnisti voimalla. Nainen suoristautui sulavasti orin paljaassa selässä ja taputti kullanhohtoista kaulaa kiitokseksi siitä, miten siivosti ratsu oli seissyt aloillaan. Hän haki hetken tasapainoaan lihaksikkaassa selässä, ennenkö suuntasi leveän hymyn Anylle.
"Valmiina seikkailuun?" Hän virnisti keräten nahkaohjia otteeseensa. Amerikkalainen oli kietonut varmuuden vuoksi nahkahihnan orin kaulan ympärille, ihan vain siltä varalta jos tarvitsisi tukea jossakin vaiheessa maastolenkkiä, mutta juuri nyt hihna sai olla koskemattomana. Hän kannusti hevosensa käyntiin ja ohjasi tallitien laitaan. Lionheart pärskyi ja viskoi päätään hetken, ennenkö malttoi asettua kulkemaan edes kutakuinkin suorana. Valppaat korvat kääntyilivät jokaiseen ilmansuuntaan, kun hevonen seurasi talliympäristön elämää naisen ohjatessa ratsun oritarhojen suuntaan ja Evelyn setvi sormillaan valkeaa harjaa kiitollisena siitä, että oli lähtenyt liikkeelle näin aikasin. Aamumaastot olivat aina miellyttävämpiä kuin iltapäivän reissut.

"Ei Bamse pelkää koiria, saa ne tulla mukaan minun puolestani. Tammani ei olisi niitä sietänyt, mutt Bamse ei välitä", Any totesi hymyillen. Hän nosti satulan orin selkään ja kävi pikaisesti hakemassa kypäränsä ja hanskat kaapista. Rintaremmi kaulalle ja satulaan kiinni suitset päähän, remmejä kiinnitellessä Bamse aloitti oman pikku kikkailunsa yrittäen hamuta Anyn tarkuja, mutta lopetti taas heti kun viimeinen remmi oli kiinni.

Any talutti orinsa pihalle, kun oli valmiina ja nousi ratsaille pääkentällä jakkaralta, hän olisi päässyt varmasti myös ilman jakkaraa selkään, mutta koska tytön polvet ovat melko kovilla. Ajoittain Any joutuu käyttämään polvitukia, mutta onneksi harvemmin.

"Oho, tehän villiksi heittäydytte", Any totesi hymyillen kun näki Evelyn loikkaavaan orina selkään ilman penkkiä ja satulaa. Kerrassaan notkeaa ja arvostusta herättävää. Any oli kuitenkin ihan tyytyväinen otettuaan satulan matkaan.

"Kyllä, eiköhän lähetä", Any totesi pyytäen Bamsen liikeelle kiertämään tallin ja vierasparkin kautta kohti nummia. "Mennäänkö suorinta reittiä, eli opasteiden mukaan vai poiketaanko nummien kautta?", Any tiedusteli antaen Bamsen kävellä rauhassa. Kumpikaan oreista ei tuntunut välittävän ystävästään vaikka parkkipaikalla ne olivat rinnakkain.

Evelyn naurahti Anylle.
"Meillä on tallin epävirallisen pellen maine", hän hymähti huvittuneena. Hän ei aina ollut aivan varma, käänsivätkö he enemmän katseita lännenvarusteiden kanssa vai ilman mitään varusteita. Nainen vilkuili ympärilleen etsiessään katseella koiria, jotka todennäköisesti olivat tekemässä jotakin typerää. Nainen kohotti sormet huulilleen ja vislasi kuuluvasti. Hetkeä myöhemmin punertava pitbull Fuego sinkosi näkyviin heinäladon takaa mustanpuhuva sekarotuinen Roo kintereillään. Molemmat koirat hidastivat lähestyessään hevosia, eivätkä tunkeneet sen lähemmäs. Kun ratsukot lähtivät liikkeelle, sinkosivat koirat innoissaan toisiaan napsien edelle. Nekin innostuivat maastosta, mutta kukapa niitä voisi syyttää.

"Minulle on se ja sama. Jos haluat radan alkuun, kannattaa melkein seurata opasteita", nainen vastasi hetken pohdittuaan. Mahtuihan parin kilometrin matkalle useampikin hyvä laukkasuora, ja no, maastoesteet risteilivät nummilla siinä missä metsässäkin, joten nummia ei kuitenkaan voisi vältellä loputtomiin. Lionheart höristeli korviaan edempänä riehuville koirille kulkiessaan reippain askelin tien laitaa. Evelynin ei tarvinnut kuin hieman siirtää painoaan, niin ori kääntyi ratsastuspolulle, kun se erkani autojen käyttämän tien sivuun. Nainen kaivoi älypuhelimen taskustaan siksi hetkeksi, että saattoi laittaa viestin Klausille koirien nappaamisesta mukaan, vaikka tuskinpa mies niitä kaipaisi liikuttaessaan kouluratsujaan.
"Kilpailetko kenties kenttää, vai viehättävätkö maastoesteet muuten vain?" Evelyn kysäisi hyväntuulisesti istuessaan rentona orinsa selässä. Ei ketään täällä kiinnostaisi, olisiko istunta aivan oppikirjamainen. Niin kauan kuin hän pysyisi vaivatta orinsa askelluksessa olisi hänelle yksi ja sama, itkisikö kouluvalmentaja kohoaville kantapäille. Ehkä hänen pitäisi tosissaan käydä silloin tällöin valmennuksissa, ennenkö viimeinenkin illuusio ratsastustaidoista katoaisi kokonaan. Aamua lämmittävä aurinko tuntui suorastaan kotoisalta kasvoilla, mikä oli omiaan kääntämään suupieliä ylöspäin.

Bamse käänsi päätään sinkoilevien koirien suuntaan nähdäkseen mikä sukkula sieltä on tulossa, mutta eikpä jaksanut reagoida muuten koiriin. Any kadehti naista joka istui rennosti ilman mitään ongelmaa hevosensa selässä häiritsemättä yhtään hevostaan. Hyvät hevosmiestaidot ovat ikävä kyllä katoavaa kilpailupiireissä, kun yritetään vaan saada tuloksia. Any antoi Bamsen seurata ratsukkoa rennolla ohjalla miettien itsekin omaa istuntaansa, josta hän kyllä on saannut ihan hyvää palautetetta jopa kouluvalmentajilta. Toisaalta olisi ollut huolestuttavaa jos kouluratsastajan lapsi ei osaisi istua hevosen selässä.

"Joo kenttä on meidän leipälajimme, vaikka myös esteitä on tullut loikittua myös viime aikoina", Any totesi hymyillen hänelle tuli mieleen hauska kisamuisto edellä juoksentelevista koirista.
"Muistan kun olimme viime vuonna Suomessa Finnderby kilpailuissa jossa oli kahden tähden Mannerheim kenttäkilpailut. Kesken maastoradan joku koirista oli riistäytynyt irti ja seurasi meitä kahden estevälin, kunnes kaikki ratsukot pysäytettiin ja koiraa yritettiin saada kiinni vesiesteellä, mutta se ei antanut. Koiran poisuessa metsään tuomaristo antoi luvan jatkaa matkaa äärimmäistä varovaisuutta noudattaen. Pääsimme seuraavalle esteelle, kun koira jo liitty taas matkaamme. Koira saatiin kiinni vasta maalialueella, kun se oli aivan poikki. Noh mutta voitin kilpailun kuitenkin ja mikä hienointa minulla oli silloin ratsuna vanhempi tammani, joka näkee yleensä mörköjä eikä ollut koirasta pahoillaa", Any kertoi kokemuksistaan Suomesta yllättävän rennosti.

Any ei pystynyt yhtään arvioimaan mitä lajia nainen harjoitti. Hänelle tuli mieleen matkaratsastus ja lännenratsastus, mutta ei ollut varma kumpi. Rento asenne ja istunta antoi siihen suunta, mutta hevonen ei ollut mikään tavanomainen länkäärirodun edustaja. "Kilpailetteko te", Any tiedusteli nyt jo selkeästi hymyillen.

Evelyn ei ollut yllättynyt saamastaan vastauksesta. Jotenkin kummasti kenttäratsastajat kallistuivat esteiden puoleen, jos valitsivat jotakin täyttämään niitä aikoja, kun kenttäkilpailuita ei ollut tarjolla. Hän ei voinut syyttää moisesta - hänkin viihtyi paremmin esteradalla kuin kouluohjelman kiemuroissa.
"Kenttä on hieno laji", nainen nyökkäsi. Hänestä ei siihen koskaan olisi, eikä olisi ollut nuorempanakaan, mutta arvostusta häneltä ei uupuisi. Olihan hän saanut seurata Rosingsin kenttäratsastajien taivalta viime vuodet. Tummahiuksinen amerikkalainen kuunteli huvittuneena Anyn kertomaa tarinaa kilpailuista. Kaikkea sitä saattoikin tapahtua.
"Onneksi hevosesi ei seonnut sukkiinsa koirasta", Evelyn naurahti. Kai moiselle sai jo tässä kohden nauraa, ja olihan tarinalla onnellinen loppu. Kilpailuissa sattui ja tapahtui jatkuvasti, eikä hän ainakaan osannut suhtautua jokaiseen epäonniseen tilanteeseen vakavasti enää myöhemmin.

"Ei, en enää", Evelyn vastasi suoden hymyn nuoremmalleen. Nainen taputti Lionheartin kaulaa orin askeltaessa kiireettömästi ratsastuspolun hyvinhoidetulla pohjalla. "Kilpailin nuorempana esteillä, mutta polvet sanoivat sopimuksensa irti, joten siirryin nauttimaan harrastelijan arjesta." Siitä tuntui olevan jo niin kauan. Kaipuu kilparadoille oli satunnaisia sykähdyksiä lukuunottamatta hiipunut täysin, mistä sopi olla kiitollinen. Riitti kun he joutuivat sumplimaan aikataulujaan yhden kilparatsastajan arjen ympärille.
"Nykyään lähinnä maastoilen Lionheartin kanssa silloin kun pojan vuokraaja ei ehdi paikalle, ja kuntoutan toista hevostani töiden sallimissa rajoissa", hän jatkoi huolettomasti. Lionheart oli jos ei nyt taitavissa, niin ainakin hyvissä käsissä Willown kanssa. Teinityttö ei loistanut ratsastustaidoillaan, mutta pärjäsi orin kanssa ja molemmat nauttivat yhteisistä hetkistään, joten hän ei nähnyt syytä puuttua niihin. Erityisesti kun hän saattoi vain hiukan kyseenalaisia keinoja käyttämällä houkutella tallin estevalmentajan orin selkään muistuttamaan täysiveristä siitä, mitä työnteko saattoi olla. Ei Lionheart aivan vielä turtuisi avuille ja oppisi toispuoleiseksi.
"Mutta kuten sanoin, meillä on kyseenalainen maine tallilla", hän virnisti. "Lionheartin sirkuspellen taipumukset eivät ole kaikkien mieleen." Mihin kilparatsastajat olivat hukanneet huumorintajunsa?

Ori pärskähti kun ratsastuspolku sukelsi syvemmälle metsään, ja kiihdytti lupia kyselemättä vauhtiaan. Evelyn nojasi kevyesti taaksepäin paljaassa selässä, mikä riitti muistuttamaan hevosta siitä, ettei pyyntö venyttää askelta ollut tullut ratsastajalta.
"Ravataanko?" Hän ehdotti tuntiessaan allaan väreilevän energian, kun ori liikkui koko selkänsä läpi. Täytyisi kysellä Willowlta, mitä tyttö oli viime aikoina hevosen kanssa oikein puuhannut, kun ratsu tuntui olevan aina täynnä virtaa.

Kenttäratsastus tosiaan on viennyt jo nuoren tytön sydämmen ja osan terveydestä. Vasen polvi välillä prakaa ja hän ymmärtää täysin miltä tuntuu kun sanotaan ettei vain pysty starttaamaan tai ylipäätään ratsastamaan. Se näkyy Anylläkin hevosilla on paljon maastakäsin työskentelyä ja nyt hän pyrkii ratsastamaan paljon koulusatulalla ja voisi ainankin Bamsen kanssa harkita ilman satulaa työskentelyä.

"Käykö täällä paljon innokkaita vuokraajia / hoitajia. Olen aatellut että hoitaja olisi kamalan kiva, niin ei tarvitsisi aina noiden tallinhoitajien kuskata kävelytyskoneeseen ja olisi aina hevosten loimet siistejä ja tietenkin apua valmennuksien ja kilpailujen aikana. Norjassa oli äidin ratsastuskoulun käytävä täynnä innokkaita, kun ilmoitin tarvitsevani hevosenhoitajaa se oli aika hupaisaa", Any totesi kuvitellen samalla lapsista ja nuorista koostuneen rivistön tallinkäytävällä. Hän järjesti "kilpailun" ja haastatteluja hoitaja ehdokkaille ja kaikk isaivat "todistuksen" hakuprosessistaan. Pintelit tuli käärittyä koko tallista siistiksi ja olihan niitä hoitajiakin useampi nimettävä.

Bamse nyki jälleen kevyesti ohjia, sen käytös on muuttunut rasittavammaksi ja hänestä tuntuu kuin ori olisi riivattu. Ennen se kulki niin kevyellä tuntumalla. Any kyllä tiesi että nykiminen johtui orin innosta ja halusta liikkua hieman reippaampaa askellajia kuin käyntiä. Evelynin seurassa oli mukava olla vaikka matkaa ei oltu viellä taitettu kovin paljoa alkoi Anykin rentoutua ja hymyillä luonnollisemmin.

"Minun korviini ei ole kiirinyt mitään muutakuin jotain länkkärinaisesta, en tiedä oletko sinä se", Any totesi hymyillen muistellen keskustelua tallin kahviossa jonkun vaaleahiuksisen nuoren hevosenomistajan kanssa. "Ja on nuo hevosten temput aika tuttuja. Minulla olisi sellainen täys tolvana 7v tamma, jos on ideoita kuinka sitä saisi vhän rentoutettua, niin otan apua mielelläni vastaan."

Any mietti ensiesiintymistä Noah:n edessä. Tamma oli keulinut lähes ympäri kun Noah käski lyhentää laukkaa, nostaa vähän kättä ja kannustaa hiukan jalka taaempana. Neiti imaisi samantien pavunvarren nenään ja kotkotus vain kuului, se oli suorastaan noloa vaikka Anyä naurattikin tamman käytös, mutta ei ollut varma valmentajastaan niin ei näyttänyt tunteitaan. Rento fiilis kilpailujen alla on Anyn tavoite ja sen vuoksi häntä täällä jännittikin. Saisiko hän riittävästi apuvoimia, kun ei ole oma perhe tukena ja tutut hoitajat.

Lionheart kiihdytti ja Bamse perässä, orit tuntuivat olevan samaa mieltä että vauhti on turhan hiljaista. Any tiesi että jos nyt pidättäisi ohjasta oria alkaisi hiukan kiukuttaa, mutta tiesi orin jäävän kävelemään pelkällä ääni käskyllä.
"Ravataan vain, johan tässä käpöteltiinkin", Any totesi ja ootti toisen ratsukon siirtymisen, kunnes päästi oman orinsa raville. Bamse asteli rentoa pitkähköä ravia venyttäen hienosti kaulaansa pitkälle. Anylle oli tärkkeää että hänen hevosensa voisivat liikkua myös rennosti avoimessa tai jopa eteen alas muodossa, mutta oikeasti vain Bamse osasi sen.

Kaunis aamuinen auringon paiste alkoi jo pikkuhiljaa lämmittää kun ratsukot etenivät kohti maastoradan alkua. Any taivutteli kiiltävää orinsa kaulaa ja nautti auringosta. Hän ei voinnut olla kiinnittämättä huomiota Lionheartin hyvään lihaskuntoon ja kiiltävään karvaan.
"Ei uskoisi että se on vain harrastekäytössä. Sehän on kuin kilpakentiltä otettu. Kuinkas taitava sen vuokraaja on?", Any hymyili katsellessaan edellä menevää ratsukkoa. Hänen mielestään kuitenkin Bamse oli omaa silmää paremmin mielyttävä kaareva kaula, pyöreä pylly ja sulavat linjat muutenkin, paitsi että pää oli iso. Ehkä isoon päähän mahtuu paljon tietoa, sitä sopi epäillä.

"En nyt sanoisi että paljoa. Suurin osa tallilla pyörivistä ovat hevosten omistajia tai kilparatsastajia, mutta kyllä muutama on laittanut hevosiaan vuokralle", Evelyn vastasi hetken pohdittuaan. Hänestä tuntui, että suurin osa kilparatsastajista palkkasi mieluummin tallin ammattilaiset ratsastamaan hevosiaan kuin laski niitä vuokralle ulkopuolisten käsiin, ja no, rehellisyyden nimissä hän ymmärsi sen täysin. Lionheartkin oli aluksi ollut tallin liikutuksessa, ennenkö hän oli löytänyt orille sopivan vuokraajan. Tosin kullanhohtoisen täysiverisen kohdalla ei ollut suuria riskejä, kun kyseessä ei ollut kymmenien tuhansien arvoinen kilparatsu.
"Sitä täällä on turha odottaa", nainen nauroi lämpimästi. Ajatus tallillakävijöistä kilpailemasta siitä, kuka saisi hoitaa hevosta oli niin koominen, ettei sille voinut kuin nauraa. Täällä lähinnä nyrpisteltäisiin neniä ja kyseltäisiin että miksei pyydä tallia tekemään asioita. Joskus hän kaipasi Anyn kuvailemaa ratsastuskoulun arkea, kun jokainen hehkui intoa olla hevosten keskellä ja antoi mitä tahansa mahdollisuudesta tehdä vielä vähän enemmän.

"Palveluksessasi", Evelyn virnisti. "Olisin kerrassaan surkea karjatilallisen tytär, jos en lännenratsastusta hallitsisi. Lionheartkin viihtyy paremmin raskaan työsatulan alla kuin kouluvalmennuksessa. Tosin kaikista mieluiten oripoika jättäisi kaikki ylimääräiset varusteet talliin." Tänään hän oli tehnyt niin hevoselle kuin itselleen mieliksi ja luopunut satulasta. Maastoon hän ei ilman suitsia suostunut lähtemään, vaikka kentällä sekään ei ollut tavatonta. Kanssaratsastajien ilmeet olivat varsin hupaisia, kun Lionheart oli paremmin kuulolla ilman suitsia ja satulaa kuin kanssaratsastajien hevoset kankien kanssa.

Nainen kannusti hevosen pehmeästi raviin, eikä Lionheart aikaillut siirtyessään sulavasti reippaampaan askellajiin. Pehmeissä askeleissa oli helppo istua mukana, eikä Evelyn edes kaivannut satulaa alleen. Oli ihana tuntea hevosen lihasten liikkeet ilman mitään pehmusteita välissä. Hän taputti kullanhohtoista kaulaa ja antoi hevoselle pidempää ohjaa, kun ori venytti kaulaansa pärskyen.
"Lionheart kiittää kehuista", Evelyn vastasi hymyillen, "mutta valitettavasti niiden todellinen kohde taitaisi olla tallin valmentajat. Lionheartin vuokraaja on innokas teinityttö, jonka taidot riittävät lähinnä siihen, ettei hän putoile aivan jatkuvasti orin kyydistä. Minä yritän aina silloin tällöin muistutella Lionheartia siitä millaista työnteon kuuluisi olla, mutta no, saatan ehkä itsekin lipsua turhan usein. Maastoilu on vain niin paljon mukavampaa kuin kouluvääntö. Kerran esteratsastaja, aina esteratsastaja", nainen virnisti viimeisen lauseensa. Hänestä ei tosiaankaan olisi kouluratsastajaksi, ei sitten millään. Ainoa motivaatio raahautua valmennuksiin aina silloin tällöin oli tahto olla näyttämättä aivan urpolta Klausin silmien edessä silloin kun he ehtivät yhdessä maastoon - tai edes samalle kentälle.

"Mutta onneksi tallilla on ammattitaitoista väkeä laittamaan niin minua kuin hevosta ruotuihin", hän lisäsi hymähtäen. "Tosin viimeksi kun kävimme kouluvalmennuksessa, esittelimme sirkustemppuja enemmän kuin lisättyä ravia. Joskus olisi mukavaa, kun hevoset unohtaisivat oppimiaan asioita. Alasistumiselle on aikansa ja paikkansa, mutta se ei ole keskellä kenttää kun koitetaan peruuttaa", nainen naurahti. Lionheart laski päätään valuen hitaasti turhan etupainoiseksi ratsastajansa makuun. Nainen nosti läsin peittämää päätä pienellä nyppäyksellä ohjasta ja ratsasti pitkäksi venyvän hevosensa lyhyempään muotoon. Ori kaarsi kaulaansa keräten askeltaan liikkumaan myös ylös. Evelyn hymähti huvittuneena, mutta taputti kuitenkin kaulaa. Niin kauan kuin orin esiintyminen pysyisi näin viattomissa mittakaavoissa, antaisi hän asian olla.
"Sinäkin ehdit varmasti tutustua tallin monipuoliseen valmennustarjontaan tässä kesän mittaan", Evelyn hymyili Anylle. Siinä missä hän jätti valmennukset väliin aina kuin vain mahdollista, kilparatsastajat - luonnollisesti - yrittivät osallistua niin moneen kuin ehtivät.

[ Pahoittelut, kun on kestänyt näin kauan vastata. Mutta nyt voi mun puolesta jatkua peli ainankin pari päivää ]

Anya hymyilytti ajatus jaloissa pyörivistä penskoista ja kilparatsastajista nuttura turhan kireällä, ehkä yhdistelmä ei olisi kaikista paras, mutta silti häntä houkutti ajatus tutustua paikallisiin nuoriin, jos heistä löytyisikin oivia apukäsiä tulevaisuuttaa ajatellen. Tämä tulisi myös halvemmaksi ettei tarvitse Norjasta lennättää hevosenhoitajaa kilpailupaikalle. Hän oli kuullut että lähistöllä oli paljon muitakin talleja ja ainankin yksi ratsastuskoulu, joten ehkä hän kävisi viellä tutustumassa näihin pienempiin kohteisiin jos sieltä vaikka innokas avustaja löytyisikin.

Evelynin reipas asenne sai Anynkin rentoutumaan ja loi hyvää pohjaa onnistuvalle maastoretkelle. Hän naurahti hiukan naisen rempseälle asenteelle ja arvosti naisen asennoitumista, tämä kun ei tippaakaan välittänyt keneltä Any oli saannut naisesta kuulla.
"Ilman satulaa treenaminenhan on ihan parasta. Meidän likat menee vähintään kerran kuukaudessa ilman satulaa ja usein tehdään myös estetehtäviä ilman jalustimia. Itsestäni on tullut tietyllä tapaa ehkä turhan varovainen, un piti ruveta kilpailemaan enemmän", Any pohti ja alkoi samalla ajattelemaan nuorta tammaansa "Jos menisin Cetalla ilman satullaa, niin todennäköisesti minulla olisi vähintää käsi paketissa. Bamsella voisinkin mennä ilman satulaa", Any hymyili silittäen voikkonsa kaulaa.

Bamse ravaili pehmein askelein hyväpohjaista ratsastustietä pitkin. Ori oli elastinen vaikka meinasikin painua hiukan alas. Any nstioriaan kevyesti ylemmäksi ja antoi sille muuta ajateltavaa vähän taivutuksia ja tilan mukaan pohkeenväistöjä.

"No en itsekään nauti kouluratsastuksesta, mutta olen oppinut pitäämään siitä. Pakko pärjätä koulussa, jos aikoo olla loppusijoilla kirkkaimassa kiinni", Any totesi kuunnellen Evelynin kommelluksia ja mielipiteitä.
"Meillä on opetusponina vanha sirkusponi, joka ei sopinut matkusteluun. Se poni on todella hauska ainankin minu mielestäni, taitaa mm tuon istumisen ja takajaloilla seisomisen käskystä", Any tuumi miettien mitä kaikkea heidän opettajansa joutuvat kestämään ja ottamaan huomioon tunteja pitäessä. Kyseinen poni peruutti vain äänellä, jos pysähdyksestä käytti ohjaa ja pohjetta niin se hyppää pystyyn.

"No kyllähän minulla on tarkoitus päästä valmentautumaan paljonkin, mutta alkuun käyn vain Noahn määräämissä ja pitämissä valmennuksissa. Katsotaan sitten kuinka alkaa sujua. Onhan minulla sentään kolme hevosta että kai niillä ehtii käydä vieraissakin valmennuksissa", Any totesi

"Eikö me aleta olla jo aika läheellä radan aloitus pätkää? Kokeillaanko laukkaa ennenkuin ollaan esteiden läheellä. En aijo hypätä, mutta vedessä voisi hetken peuhata, jos teillä ei ole kiirus", Any hymyili ja valmisteli orinsa nostoon. Se puri kevyesti kuolaimeen, mutta onneksi ei liian kovaa ja laski heti irti, kun Any hiukan liikautti kuolainta.

Evelyn naurahti maastoseuransa pohdinnoille satulattomuudesta. Niinhän se oli.
"Minä en edes yritä ratsastaa tammaani ilman satulaa. Defy on niin tarkka selästään ettei yksinkertaisesti siedä pienintäkään painetta, ellei välissä ole vähintäänkin paksua huopaa tasaamassa ja pehmentämässä", nainen pudisteli huvittuneena päätään kirjavan täysiverisensä selässä. Hän taputti orin kaulaa ja kurkotti toisella kädellään suoristamaan valkeaa harjaa, vaikka turhaahan se oli kun lempeä kevättuuli sotki suoristelun tulokset hetkessä.
"Mutta Lionheart rakastaa tätä. Kentällä jätän usein suitsetkin pois ja ratsastan pelkällä kaulanarulla, mutta maastoon en rohkene niin lähteä. Vaikka eipä kuolainkaan paljoa auta siinä kohden, jos tämä sankari päättää lähteä." Ainakin suitset tarjosivat mahdollisuuden kääntää hevonen ympyrälle, jos homma lähtisi käsistä. Kaulanarun kanssa ei auttanut kuin pysyä kyydissä ja toivoa, että ratsu pysähtyisi omia aikojaan.

"Miesystäväni kilpailee kouluratsastuksessa, joten minunkin on täytynyt pakon edessä tsempata koulutreenien kanssa. Onneksi voin aina sinnepäin sujuneen työskentelyrupeaman jälkeen vedota siihen, että Lionheart on entinen laukkaratsu sekä elokuvatähti, ja Defy taas estehevonen henkeen ja vereen", hän naurahti. Ne selitykset eivät pelastaneet kaikelta, mutta ne tarjosivat hieman suojaa. Kyllä hän olisi hienon kouluratsun kanssa onnistunut sulkutaivutuksissa laukassakin. Tai sitten ei, kun kouluratsu olisi suivaantunut harrastelijan epätarkoista avuista.
"Lionheart osaa liikaa", Evelyn nauroi lämpimästi. "Sen suurin ylpeydenaihe on ehdottomasti kumartaminen sekä pystyynnousu, mutta kyllä siltä sujuvat niin espanjalaiset käynnit kuin lännenratsastuksen liikkeet. Ja näiden lisäksi se on varsinainen taikuri, mitä loimien riisumiseen tulee. En edes viitsi ajatella, monetko loimet olen saanut kerätä tarhan pohjalta, kun herra on päättänyt ettei tarvitse sitä enää."

"Varmasti ehtii", Evelyn nyökkäsi. Jos hän oli ehtinyt käydä Lionheartilla testaamassa tallin jokaisen valmentajan, ehtisi Anykin kolmella ratsullaan tekemään saman ennemmin tai myöhemmin. Nainen taputti orin kaulaa, kun Lionheart säilytti tasaisen kuolaintuntuman satunnaisista pidätteistä huolimatta. Hän nyökkäsi Anylle.

"Laukataan vain", hän vahvisti valmistellen innokkaan häseltäjänsä laukannostoon. Lionheart nosti laukan puhtaasti, mutta innostui heittämään komean pukin heti muutaman askeleen jälkeen. Evelyn säilytti vaivattomasti tasapainonsa orin selässä, varsinkin kun hevonen oli kohteliaasti ollut repimättä ohjia käsistä. Lionheart viskoi päätään naisen pidätteille, kun hän hillitsi hevosensa menoa, ja sai kiitokseksi vielä parit pienemmät pukit, ennenkö ori suostui tasaamaan vauhtinsa reippaaseen harjoituslaukkaan. Evelyn nautti tuntiessaan orin lihaksiston työskentelyn allaan jokaisella askeleella, ja hymyili leveästi tuuleen. Lionheart oli ehkä idiootti aina silloin tällöin, mutta ori oli ehdottomasti hänen rakas idioottinsa.

[Anteeksi, että olen ollut vähän hunningolla, enkä joutanut kirjoittelemaan]

Bamse laukkasi innokkaasti ja nautti selkeästi saamastaan seurasta, vaikka tamma seura lenkille olisikin ehkä ollut parempi. Any istui rennosti kevyessä istunnassa seuraten edellä menvää ratsukkoa. Hän on esnimmäistä kertaa tässä suunnassa maastoilemassa, joten osan matkaa hän pyrki seuraamaan maisemia ja löytämään maa merkkejä.

Bamse pyrki isompaan laukkaan, mutta kuunteli kuitenkin pieniä pidätteitä. Hidastimme käyntiin ennen tien ylitystä, joka sujui ongelmitta vähä liikennöidun tien ylitse. Toisella puolella tie jatkui entistä parempi kuntoisena.
"Jatketaanko laukkaa? Bamse ainankin viihtyi laukassa. Saat määrätä vauhdi, räväkkäkin meno sopii meille", Any totesi edellä ratsastavalle naiselle.

[Eipä mitään :>]

Lionheart ei korvaansa lotkauttanut pidätteille, kun tie lähestyi. Evelyn huokaisi istuen raskaammin vasten askelta ja pidätti hieman voimakkaammin ohjalla. Niskojaan nakellen hevonen hidasti lennokkaaseen raviin ja lopulta nykivään käyntiin, jossa takaosa tosin karkasi raviaskelille vähän väliä hevosen kääntäessä takaosaansa sivuun. Hänen hevosensa oli aivan mahdoton urpo.
"Mielellään", Evelyn naurahti, "sillä tämä ei kyllä malta kävellä. Mennään vähän reippaammin, jos vaikka Lionheart päästelisi vähän ylimääräisiä höyryjä ja malttaisi keskittyä loppulenkin." Hän vaati hetken hevoseltaan puhdasta, lähes tahdikasta käyntiä, ennenkö nosti laukan varoitettuaan vielä taaempaa ratsukkoa askellajin vaihdoksesta. Lionheart pukitti komeasti selkä kaarella ja pakotti ratsastajansa tarraamaan hulmuavaan harjaan ja puristamaan herkkiä kylkiä jaloillaan, jotta selässä oli toivoakaan pysyä. Päätään pudistellen satulatta ratsastava nainen vilkaisi olkansa yli ja siirtyi aavistuksen etunojaan. Lionheart ei sen suurempaa merkkiä kaivannut vaihtaakseen tasaiseen, matkaavoittavaan neliin. Täysiverinen venytti askeltaan kiitäessään kaula pitkänä tasaisella ratsastuspolulla. Evelyn nauroi tuuleen nauttiessaan vauhdista, joskin muisti vilkaista aina silloin tällöin takana tulevaa ratsukkoa voidakseen reagoida, jos jotakin yllättävää tapahtuisi. Tuskin sille olisi tarvetta, sillä Any hallitsi hevosensa hyvin, mutta parempi vara kuin vahinko.

Hän pidätti hevosta tien kaartaessa loivasti, sillä tiesi ennalta sen sukeltavan pian yhteen lukuisista metsäsaarekkeista, joita peltojen ja karujen nummien lomaan mahtui. Metsään ei kannattanut viilettää kuin tuli hännän alla, kun ei koskaan tiennyt kuka tulisi vastaan. Lionheart hidasti kuuliaisesti pidätteistä, joskin intoutui heittämään vielä viimeiset pienet pukit vauhdin hidastuessa, ennenkö rauhottui ravaamaan lennokkain askelin.
"Kunnon laukka piristää kyllä päivän kuin päivän", nainen naurahti vilkaistessaan olkansa yli toista ratsukkoa. Olipa hauskaa, kun oli saanut seuraa maastoon. Eihän yksinään maastoilemisessa mitään vikaa ollut, kun Lionheart ei turhasta stressannut, mutta hyvässä seurassa kaikki oli aina hauskempaa.

Any oli retkahtaa alas satulasta jo silkan nautun vuoksi, häntä huvitti tietenkin toisen orin komea pukki ja teitenkin ratsastajan hämmentävä taidonnäyte pysyä kyydissä, mutta naurun syy oli kyllä oma hevonen. Bamse raukka pysähtyi kun toinen alkoi pukittelemaan nenun edessä. Orhi varmaan pohti toisen olevan jotenkin rikki kun pomppii ylöspäin, mutta kevyestä pohkeen puristuksesta Bamse nosti reippaan laukan ja saavutti toisen täysiverisen melko vaivatta. Tuuli tuntui ihanalta poskipäissä ja nostatti Anyn sinisen poninhännän villiin lepatukseen. Hän nautti ja tunsi olevansa vapaa.

Edellä olevan ratsukon alettua hidastaa myös Any istui satulaan ja kevein pidättein hän varmisi orinsa kuulolla olon. Bamse lyhensi laukkaansa ja siihen tuli lennokkuutta sekä ilmaa. Raviin siirtyessä liikekapasiteettiä oli melkoisesti käytettävissä, mutta harmillisesti siirtyminen ei ollut kaikkein laadukkain ja alku askeleet olivat hieman alta juoksevia, mutta siitä Any sai syyttää vain itseään. Hän oli valmistellut orin huonosti uuteen tehtävään.

Ratsukot ravailivat metsäkaistaleella ja ainankin Bamse oli rennon letkeä. Anyllä oli estesatula, joten harjoitusravissa istuminen tuotti hiukan tuskaa ja epätoivon virnistyksiä, mutta se kuitenkin onnistui ainankin pätkissä voi selässä pomppimista perusistunnaksi kutsua. Ratsukot hidastivat käyntiin lähestyessään metsän reunaa. Any jo luuli havaitsevansa maastoradan esteitä tuonempana, mutta ei ollut varma.
"Onko tästä viellä pitkälti matkaa radalle? Tämähän on ihan hyvä alkuverryttely pätkä ajatellen tulevaisuuden hyppykertoja", Any puheli kaino hymy kasvoillaan. Hän ei varmaan koskaan ollut vieraan seurassa näin rento, paitsi kotonaan, mutta Evelynin rento asenne antoi siihen hyvät mahdollisuudet.

Evelyn joutui hetken kiinnittämään jakamattoman huomionsa kullanhohtoiseen oriinsa, jonka näyttävä raviaskel rikkoi tahtia vähän väliä, kun innokas ja kunnon nelistä kuumunut ratsu yritti karata uudestaan laukalle. Muutama päättäväisempi pidäte ja raskas, liikettä vastustava istunta kuitenkin saivat viestin uppoamaan läsipään kalloon riittämiin, jotta käyntisiirtyminen onnistui hetkeä myöhemmin. Hän hymyili nuoremmalleen uskaltaessaan jälleen kurkkia olkansa yli Anyn suuntaan. Lionheart kalusi kuolaintaan voimalla, mutta ei ori ollut karkuun lähdössä, joten hän saattoi aivan hyvin kääntyä katsomaan ratsukkoa. Nainen irrotti toisen kätensä ohjista ottaakseen tukea valkeasta takaosasta kääntyessään katsomaan kunnolla taakseen.
"Ei, olemme jo aivan vieressä. Radalle pääsisi hieman lyhyempääkin reittiä, jolla ei tarvitse ylittää teitä, mutta tällä reitillä lienee parempi laukkasuora", hän pohti hyväntuulisesti ääneen. Nainen vilkaisi ympärilleen ja taputti ratsunsa käyntiaskeleen tahdissa liikkuvaa takaosaa. "Radat ovat todella hyvin merkittyjä, joten täällä on helppo seurata oman tason rataa alusta loppuun. Kaikki alkavat derbykentän laidalta, jolle voi rakentaa tahtoessaan ties millaisen lämmittely- tai harjoitusradan", amerikkalainen eläinlääkäri kertoili pirteästi. Hän oli käynyt täällä ehkä turhankin usein kun otti huomioon, ettei hän kilpaillut hevosensa kanssa, mutta no, maastoesteissä oli omaa huumaansa, jota ei muualta saanut. Lionheartkin pöhisi innoissaan, kun metsä harveni ympärillä ja maa kääntyi loivaan laskuun kohti aukeaa, tasaista derbykenttää, jolla oli useampi pieni este lämmittelyä varten.

"Ehei, tänään ei kuule hypätä", nainen nauroi hevoselleen joka karkasi raviin loivassa alamäessä. Pidäte sai hevosen pudottamaan takaisin tanssahtelevaan käyntiin, joka olisi saanut kouluvalmentajat itkemään. Ori ei ollut millään mittapuulla suorassa painaessaan eteenpäin täynnä intoa, mutta maastoilevaa ratsastajaa moinen ei jaksannut haitata. Kenties täytyisi käydä useammin valmennuksissa.
"Haluatko hypätä Bamsella vai katsellaanko vain ratoja?" Hän kysäisi kääntyen suosiolla oikein päin ratsunsa selässä, jotta saattoi silitellä kullanhohtoista, lihaksikasta kaulaa. Lionheart nyökytteli päällään ja otti jälleen muutaman sivuaskeleen kuolainta kaluten. Hölmö hevonen, kerrassaan. Ihan kuin hän olisi lähtemässä täydessä nelissä yhdellekään derbykentän kauemmalta laidalta alkavista eri tasoisista maastoesteradoista ilman satulaa. Ori ei selkeästi nyt yhdistänyt varusteiden puutosta rentoon maastolenkkiin, vaan kuvitteli pääsevänsä tositoimiin kiinteille esteille. Pettymys olisi eittämättä karvas, kun Lionheart tajuaisi erehdyksensä.

Nummien jälkeinen metsäkin oli jo takana päin ja edessä avautui se näky minkä vuoksi oikeastaan Any oli Norjasta lähtenyt. Valtava Derby kenttä katsomoineen ja estevarastoineen aukesi edessä päin. Derby kentällä oli joitakin siirreltäviä maastoesteitä, jotka taisivat olla edellisestä kilpailusta jäännyt. Häntä poltteli ajatus lähteä hyppäämään. Se ei kuulunut Bamsen valmennussuunnitelmaan, eikä nuorukainen tiennyt mitä mieltä valmentaja olisi. Tosin hevonen on hänen omansa ja Any tuntee kultaisen orinsa hyvin, ainankin omasta mielestään. Evelynin kysyessä hyppäämisestä Any ei voinnut enään vastustaa kiusausta. Joitain pieniä verryttely hyppyjä. Ei mitään rataa eikä toistamista, vain tutustumista paikallisiin banketteihin, kumpuun tukin kera, monttuun, jossa oli hauta ja yksittäiseen hautaesteeseen, jonka päälle on rakennettu pysty este.

"Jos Lionheart ei revi pelipöksyjään ihan kokonaan, niin voisimme pieniä hyppyjä ottaa", Any totesi ja vilkaisi tanssahtelevaa oria. Hän oletti kun Evelyn kysyi hyppäämistä, niin hän ei pahastu ja se sopii hänen orilleenkin.
Any käänsi Bamsen pois toisen orin luota ja siirsi sen raviin. Ori ravasi tomerasti pää melko ylhäällä katselleen mpäristöään korvat hörössä. Kun Any tiivisti istuntaa ja pyysi kevyesti orinsa laukalle, niin kullanhohdokkaat korvat kääntyivät loivasti ratsastajan suuntaan ja ori nosti kauniin pyöreän laukan kevyestä pyynnöstä. Herkimmillään ollessaan Bamse nostaa laukan ihan pelkällä lonkan nostolla, minkä vuoksi isoja apuja ei tarvita.

Ensimmäisenä ratsukko ylitti banketin kaksi eri variaatiota. Any istui melko pystyssä ja pyysi oriaan tulemaan rauhassa, mutta yksi askelvirhe sinne tuli. Yhteen väliin tuli ylimääräinen mini askel, mutta ilman vaurioita ja pudotuksia Bamse selvitti tehtävän. Myös Any heräsi ja pyysi oriaan hieman ripeämpään laukkaan. Koskaan ei pitäisi hypellä mitään ilman että tietää välejä.

Muut esteet Bamse selvitti leikiten kukkulan ylitys oli haastavin, mutta Bamse kulki pyöreänä yllättävän kuuliaisena ja Any sai säilytettyä tasapainonsa. "Hyvä poika, riittää", Any totesi taputaen oriaan kaulalle kevyessä istunnassa. Hän hidasteli orin raviin ja sieltä käyntiin saavutettuaan toisen ratsukon.

"Noin, me olemme onnellisia, jos jaksatte meidän seuraa niin näkisin mielelläni sen ison vesiesteen, mistä pääradat ainankin kulkevat", Any totesi hymyillen toiselle ratsastajalle.

"Ei revi", Evelyn vakuutti nauraen, vaikka epäilikin, ettei se ollut täysin totta. Ori ei arvostaisi lainkaan sitä, että kaveri pääsisi hyppäämään mutta palomino täysiverinen ei. Olihan se nyt epäreilua niin monella eri tavalla, mutta no, sellaista elämä oli. Hän taivutteli hevosta volteilla ja kahdeksikolla vilkuillessaan reittiä, jolle Any lähti, ettei vahingossakaan ajautuisi toisen ratsukon tielle. Lionheart hirnui närkästyneenä ja repi ohjia karaten useampaan otteeseen laukalle, mutta tiukka käännös voltille pakotti hevosen pudottamaan raviin ja muistuttamaan pidätteiden merkityksestä. Ratsastaja istui ryhdikkäänä paljaassa selässä eikä hämmentynyt suuresti hevosensa hölmöilystä, sillä vuosien yhteisen taipaleen jäljiltä harva asia pääsi enää yllättämään ratsastajaa. Hän tunsi hevosensa ja tällaisen hölmöilynkin keskellä luotti oriinsa ehdoitta. Kenties sen tähden myös hevonen luotti ratsastajansa harkintaan ja pettyneenä luopui tavoitteestaan livahtaa esteille tai karata riemukkaaseen laukkaan. Evelyn piti hevosen kiireisenä taivutuksin, pohkeenväistöin ja siirtymisin, tarjoten terävälle mielelle muuta tekemistä kuin esteistä intoilua, vaikka eipä koulutreeni hevosta innostanut lainkaan samaan tapaan kuin pienet derbykentän esteet. Se antoi kuitenkin mahdollisuuden seurata Anyn menoa Bamsen kanssa aina silloin tällöin.

"Lähdetään siis sinne", Evelyn lupasi hymyillen. "Seurataan Novicen rataa, niin pääsemme lyhyintä reittiä perille. En nimittäin mene vannomaan, että osaisin suunnistaa sinne ilman mitään merkkejä", hän naurahti. Menihän nurmilaaksoon, jonka pohjalla virtasi leppoisa, matala joki, ties kuinka monta huoltotietä ja kävelyreittiä, mutta hän oli niin tottunut seuraamaan esteitä ja puihin kiinnitettyjä värillisiä merkkejä, ettei tahtonut alkaa arvailla reitistä. Hän kannusti orinsa reippaassa käynnissä kohti derbykentän laitaa, jolta sukellettiin harvaan metsään. Lionheart tanssahteli energisenä eikä olisi malttanut kiertää ensimmäisenä vastaantulevaa tukkiestettä sivusta, mutta lopulta varsin banaanin muotoon taipunut ori ohitti esteen voimakkaan pohkeen tukemana. Eivät he olleet tulleet hyppäämään, joten nyt käveltäisiin radan laitoja pitkin kohti aukeaa laaksoa, jossa oli ties kuinka paljon esteitä, joita hyppiä. Joka kilpailuja varten reitti laakson halki mietittiin uusiksi, joten vaihtoehtoja riitti harjoituksiakin varten.

"Millä tasolla kilpailitkaan Bamsen kanssa?" Nainen uteli. Ratsukon meno oli näyttänyt varsin hyvältä niinä hetkinä, kun hän oli ehtinyt derbykentän esteiden hyppimistä seuraamaan. Vaan toisaalta, eipä Burke kai ottaisi aivan toistaitoista ulkomaalaista valmentautumaan jatkuvasti silmiensä alle - ainakin sen kuvan hän oli tallin toisesta kenttävalmentajasta saanut. Lionheart innostui jälleen tepastelemaan korkein, lyhyin askelin kun seuraava este lähestyi, mutta pieni pidäte ohjasta muistutti hevosta siitä, ettei tänne ollut tultu hyppäämään. Ori viskoi päätään ja kolisteli kuolaintaan, mutta noudatti kuuliaisesti ratsastajansa tahtoa pysytellä poissa esteiden keskeltä ja kävellä käynnissä esteeltä toiselle. Näitä he olivat usein hyppineet Lionheartin kanssa, kun olivat tänne tulleet, sillä hän ei tahtonut koetella hevosensa taitoja viemällä sitä haastavammille radoille. Kentällä puomit sentään kolisivat mukana alas, jos niitä hipaisikin, mutta nämä esteet vaativat melkoisen törmäyksen, ennenkö antaisivat periksi.