Uuden seudun tutkimista

[Avoin peli, mitä vain voi tapahtua]

Lady Northumberland eli tallin omistaja Corinne Fairchild on ottanut 19-vuotiaan Any Ravenin suojiinsa ja nimennyt tälle valmentajaksi Noah Burken. Any ei viellä ole tavannut kumpaakaan "sojeliaansa", muutakuin puhelimitse ja kireiden muodossa. Mm Noah oli jättänyt Anylle maastokartat ja tekemäsä valmennussuunnitelman pohjan. Mies oli toivonut että Any kävisi tutustumassa maastoihin ja etenkin kenttäradan antiin ratsain ilman hyppyjä, kunhan ensin kotiutuu. Valmennuksien oli määrä alkaa vasta hieman myöhemmin kun hevoset olisivat sopeutuneet ja levänneet hetken.

Any oli saapunut varhain aamulla ja ratsastanut heti orinsa Bamsen, jotta tämä ei keräisi niin valtavasti energiaa. Hän oli ajatellut etä tammat voisivat olla vapaalla tai kevyellä kävelytyksellä, mutta päätyikin pienen levon jälkeen lähteä iltapäivästä viellä maastoon Seran kanssa. Cetan kanssa hän ei viellä halua maastoilla yksin tai ainankaan itselleen tuntemattomassa maastossa. Bamse olisi ollut paras vaihtoehto luotettavuuden puolesta, mutta se oli jo saanut liikuntansa.

Any kirjoitti jääkaapin oveen lapun olevansa ratsastamassa ja puhelinnumeron. Lisäksi hän laittoi maastoreitin suunnan nummien kautta maastoesteradalle. Hän laittoi eteisessä kumisaappaat jalkaansa ja hyppäsi pyörän selkään, jolla hän kurvasi tallin pihaan.

Sera nautti saamastaan kumisuka hieronnasta ennen varustamista, Any ilmoitti maneesiin suuntaavalle miehelle olevansa menossa maastoon esteradan suuntaan. Hän viipyisi maksimissaan kaksi tuntia, ainankin kotona oli tapana ilmoittaa kun lähtee yksin maastoon. Hän jätti puhelinnumeronsa karsinan oveen ja kiristi kypärän remmiä. Hän oli pukenut ylleen turvaliivin ja päälle tuultapitävän takin. Myös ratsastushousut hän suojasi sadetta ja tuulta pitävillä suojuksilla, koska Englannin sää tuntui olevan hiukan vaihteleva.

Talutettuaan tamman pihalle hän nousi ratsaille ja lähti suuntaamaan opaskylttien mukaan nummien kautta maastoradalle. Matkalla hän ravaili ja laukkaili nauttien nummien antamasta avaruuden tunteesta. Hän nautti ja antoi tammansakin nauttia vapauden tunteesta aavistamatta mitä tuleman piti.

[Zoe saapuu seuraksi!]

Joskus harvoin tallielämäänkin mahtui päiviä, kun kasassa olivat kaikki katastrofin ainekset, ja silti maailmanlopulta vältyttiin. Zoe oli jo etukäteen varautunut siihen, että poistuisi tänään tallilta iltamyöhään turhautuneena ja pettyneenä, mutta kerrankin asiat olivat muuttuneista aikatauluista huolimatta sujuneet näppärästi. Hän oli epäillyt, että Paddy Bluen liikuttaminen punapäisen kouluvalmentajan toimesta heti aamutuimaan sekoittaisi hänen päivänsä rytmin täysin, puhumattakaan siitä, miten eläköitynyt kenttäratsu ei tekisi täydellä kapasiteetillaan töitä rutiinien rikkoutumisen takia. Onnekseen hän oli ollut väärässä, eikä kimo irlantilaisruuna ollut laittanut muuttunutta liikutusjärjestelyä lainkaan pahakseen - päinvastoin. Paddy oli esitellyt hurmaavia liikkeitään innokkaasti maneesin hiekalla, sen vähän mitä hän oli Duffyn kanssa maastosta palattuaan ehtinyt seurata. Jopa Duffy oli käyttäytynyt kunnolla heidän pitkäksi venyneellä maastolenkillään, eivätkä he olleet joutuneet neuvottelemaan vauhdista kertaakaan. Mustahiuksinen ratsuttaja oli ylpeä nuoresta orista, mistä hyvästä komea kimo sai muutaman ylimääräisen namin harjauksen yhteydessä.

Zoe ei kuitenkaan uskaltanut hengittää vapaammin ennen kuin päivätalli oli ohitse, ja nirson Paddyn ruokakulho tyhjänä. Hän harjasi molemmat hevoset huolellisesti, nauttien ylimääräisestä ajasta, jonka saattoi käyttää hevosten kanssa. Nainen saattoi vain toivoa, että herra Edgerly, joka omisti molemmat kenttäratsut, luottaisi hänen kykyynsä arvioida hevosten parasta, eikä hermostuisi Paddyn muuttuneesta päivärytmistä. Hän ei murehtinut siitä, sillä herra Edgerly oli osoittanut jo moneen kertaan ymmärrystä, kun syystä tai toisesta hevosten aikatauluja oli jouduttu muuttamaan. Joskus Zoe epäili stressaavansa tyhjästä, mutta parempi olla liiankin varovainen, kun hänelle oli annettu kaksi näin uskomatonta kilparatsua vastuulle.

"Tänään käydäänkin katselemassa nummia näin päiväsaikaan", nainen jutusteli tummanpapurikolle Paddylle varustaessaan hevosta tottunein ottein. Ruuna hörisi vastaukseksi tutun hoitajansa höpinöille ja hamusi hetken avointa kämmentä, kun nainen tarjosi kuolaimia. Zoe hymyili hevosen hellyydenkipeydelle, johon ei koskaan voisi turtua, ja rapsutti valkeaa otsaa kiinnitettyään suitsien soljet. Hän veti kypärän omaan päähänsä, naksautti remmin kiinni ja veti takin vetoketjun ylösasti kiinni, ennenkö tarttui hevosen ohjiin. Paras lähteä nauttimaan maastoista, nyt kun sääkin oli heidän puolellaan. Koskaan ei tiennyt, milloin moinen onni kääntyisi ja he saisivat niskaansa kylmän sadekuuron. Harvinainen, pieni hymy viipyi naisen huulilla, kun hän nousi rakastamansa hevosen selkään, kiristi vyön ja lähti tuttuakin tutummille maastopoluille.

Paddy ravasi innokkaasti eteenpäin, muttei roikkunut raskaana ohjalla. Selkeästi aamuinen koulutreeni oli polttanut ylimääräisen energian ruunasta, joten hänen työnsä oli helpompaa, kun hevonen kantoi itseään jo valmiiksi hyvässä muodossa. Nainen antoi ruunan laukata hieman reippaammin aukealla nummimaalla, joutuen muistuttamaan aina silloin tällöin höyhenenkevyin ohjasavuin innokasta ratsuaan, ettei tarkoitus ollut revitellä täydessä vauhdissa. Paddy pärskyi tyytyväisenä, kun hän pidätti ratsunsa raviin. Rennonletkeästi ravaileva hevonen ansaitsi useamman kehun ja taputuksen lihaksikkaalle kaulalleen, kun he taittoivat matkaa tuttuja ratsastuspolkuja pitkin. Hevosen valpastuminen havahdutti ratsastajan, eikä Zoe jäänyt odottelemaan pidättäessään Paddyn käyntiin asti. Ruuna tiedosti ympäristöstään enemmän kuin ratsastaja koskaan voisi toivoakaan, joten jos kimo kenttäratsastuksen legenda nosti päätään ja höristi korviaan tarkkaavaisena muun kuin maastoesteradan suuntaan, sopi ratsastajan varautua mihin tahansa. Lähestyvä ratsukko riitti selittämään ruunan kiinnostuksen, ja Zoe veti syvään henkeä. Hyvä, ei mitään minkä vuoksi huolestua.

"Iltapäiviä", nainen toivotti kohteliaasti ratsukon ollessa keskusteluetäisyydellä. Paddy seisoi kuuliaisesti aloillaan polun laidalla, mistä hyvästä ratsastaja rapsutteli valkean harjan tyveä toisella kädellään. Hieno poika, hänen teki mieli sanoa ääneen, mutta se jos mikä olisi ollut hänestä tallilla kerrottujen tarinoiden vastaista. Hänhän oli kylmä ja tunteeton ja ties mitä muuta. Zoe ei ollut jäänyt kuuntelemaan sen pidemmälle muiden mutinoita. Toinen ratsukko ei vaikuttanut tutulta, mutta koskapa hän olisi suuren kilpakeskuksen kaikkia asiakkaita tunnistanut. Tai mistä sitä ikinä tiesi, vaikka ratsukko olisi jostakin lähistön pikkutallilta. Maastopoluilla oli ennenkin tullut törmättyä ties millaiseen väkeen, mistä syystä nainen säilytti tälläkin kerralla reilun etäisyyden Paddyn ja tuntemattoman tamman välissä. Hän ei halunnut soittaa herra Edgerlylle ja kertoa, että jonkun teinin toistaitoisuuden tähden entinen olympiaratsu oli karsinalevossa.
"Matkalla jonnekin?" Hän päätti kuitenkin kysäistä. Kai hän sen verran voisi keskustella mukavia tuntemattoman ratsastajan kanssa, ja kenties ohjata siinä sivussa oikeaan suuntaan, jos tuo oli eksyksissä. Hän ei ymmärtänyt, miten kukaan saattoi eksyä maastoihin niin kauan kuin pysytteli selkeästi merkityillä ja hyvin hoidetuilla ratsastuspoluilla, mutta jatkuvasti täällä törmäsi väkeen, jolla ei ollut hajuakaan siitä, minne nuo olivat menossa tai mistä tulossa. Toivotonta.

[Ja nähtävästi en taas osaa olla jaarittelematta. Hups.]

Seran voikko karva kiilsi matkan jäljiltä ja Any alkoi rentoutua. Tamma oli kiinnostunut ympäristöstään, mutta tuntui kuitenkin kohtalaisen järkevältä. Hän ei kuitenkaan tiennyt johtuiko tamman käytös vieraastapaikasta vai oliko se vain päästään viksahtanut. Nimittäin kuullessaan ihmisen äänen hän hidasti raviin ja sieltä käyntiin, mutta kuitenkin saapuessa ratsukon kohdalle Sera pärskähti ja kavahti taakse päin. Johtuiko se kiviaidan portista, kivistä vai tuosta vieraasta ratsukosta, sitä ei tiedä muut kuin Sera.

"Woouu", Any sanoi, mikä sai tamman pysähtymään kuin seinään. Hän on opettanut kaikille ratsuilleen tuon käskyn, jos tippuu vaikka maastoradalla, niin on kiva saada hevonen kiinnikin tai jos jää itse jalutimeen tai muuhun kiinni.

Any oli salaa tyytyväinen kuumenneeseen tamman toimintaan sen totellessa ratsastajan käskyjä, joten taputti sitä rennosti kädellä.
"Hei", hän vastasi hiljaa vieraan naisen tervehdykseen. Samalla moittien itseään ujosta äänen sävystään. Hän joutui kiusalliseen tilanteeseen koska joutui pysähtymään eikä se ollut kaikkein vahvinta Anylle. Jos matka olisi jatkunut edes käynnissä olisi jutteleminen ollut paljon helpompaa.

"Kohti Derby kenttää ja sieltä maastoesteitä kattelemaan", Any kakisti tumma tukkaiselle ratsastajalle, mutt pakoitti itsensä jatkamaan keskustelua. "Noah Burke on valmentajani ja jätti minulle maastokartan, jotta voin tutustua lähiseutuun. Tulin tänä aamuna kolmen hevosen kanssa Hollannin kautta Norjasta. Olen Any Raven ja ratsuni on Sera-niminen 10 vuotias tamma, joka vasta vähän harjoittelee tätä kenttäratsun elämää, vaikka onkin jo Norjan mestari mutta silti niin tyhmä aika-ajoin".

Anyn teki mieli onnitella itseään aaamastaan keskustelun aiheesta ja sai viellä jatkettua: "Oletteko te menossa minne päin?" Hän arveli naisen olevan myös Rosing Parkista varusteista ja hevosen hienoudesta päätellen. Kenties heistä saisi matkaseuraa.

[Ihanaa kiitos Silkki, eikä yhtään haittaa vaikka venyy, se on mukavaa luettavaa.

Zoe oli kiitollinen ratsustaan, joka ei osoittanut suuria merkkejä mielenkiinnosta vierasta ratsukkoa kohtaan, vaan seisoi siivosti aloillaan katsellen älykkäin silmin uutta seuralaista. Nainen piti kasvonsa peruslukemilla, mikä tosin ei hänen ilmeettömyydellään vaatinut suuria, kun Any alkoi selittää siitä mitä teki täällä. Ei hän sitä ollut kysynyt, mutta Noah Burken mainitseminen sai mustahiuksisen ratsuttajan puremaan kieltään. Kenttäratsastaja, ja nähtävästi pohjoisempana ihan menestynytkin, joka oli saapunut tänne valmennuksen toivossa. Zoe veti nopeita johtopäätöksiä tallilla liikkuneista puheista siihen, mitä Any hänelle kertoi. Ehkä olisi parempi jatkaa kohteliaasti. Ties vaikka tämä nuori ratsastaja tuntisi muitakin Englannin kenttäratsastuksen nimiä. Olisi ikävää saada palautetta herra Edgerlyltä käytöstavoista.
"Zoe Winter, Rosings Parkin ratsuttaja sekä Charles Edgerlyn hevosenhoitaja", nainen vastasi esittäytymiseen lyhyen ytimekkäästi. Mitä sitä turhia sen enempää jaarittelemaan. Hetken hän oli harkinnut esittelevänsä yksityisen työnantajansa tuon siniverisellä puhuttelutavalla - Lord Norwich -, mutta luopunut moisesta eleestä. Anylle kertoisi varmasti enemmän miehen nimi kuin siniveristen arvonimet. Hän ei ainakaan tiennyt kaikkia jaarleja ja varakreivejä ja ties keitä tähän maahan mahtui, mutta kansainvälisiä kenttäkilpailuja hallinneen miehen nimi oli tuttu.

Paddy hörähti, mikä sai naisen vilkaisemaan ratsun kääntyileviä korvia. Ehkä olisi parempi jatkaa matkaa. Vaan jatkaako yksin vai yrittää hieroa keskustelua uuden asiakkaan kanssa?
"Meillä ei ollut erityisemmin suuntaa", hän vastasi kääntäen hevosensa sulavasti ympäri. "Joten derbykenttä käy siinä missä mikä tahansa muukin." Ei hän arvokasta hevosta esteille päästäisi, vaikka ruuna miten tahtoisi, sillä se ei kuulunut tämän päivän treeniohjelmaan. Hän kannusti Paddyn energiseen käyntiin olettaen nuoremman naisen seuraavan mukana. Zoe jäsenteli saamaansa tietoa nuoresta tammasta, vilkuillen voikkoa hevosta lievällä mielenkiinnolla. Ehkä hänen pitäisi kohteliaisuuden nimissä esitellä omakin ratsunsa.
"Tämä on herra Edgerlyn omistama Paddy Blue", hän kertoi taputtaen tummaa papurikkotäpläistä kaulaa lempeästi. Pieni hymy nyki suupieliä, vaikka yleensä nainen olikin varsin ilmeetön. "FEI:n Classics-sarjan voittaja viimeiseltä kahdelta kaudelta sekä Lontoon olympiakullan voittaja kentän yksilökisoista." Äänestä kuulsi läpi lämpö ja huvitus, kun vanhemmaksi kääntyvä ruuna kulki kiireettä ratsastuspolun laitaa. Paddyn veroista hevosta ei koskaan löytyisi toista, ei hänelle, eikä hän edes ollut se, joka oli ratsastanut hevosta voitosta toiseen. Hän oli vain hevosenhoitaja, joka rakasti höpsöä kimoa hieman liikaa.
"Mutta nykyään Paddy viettää ansaittua eläkepäiviä", hän lisäsi siistien valkeaa harjaa, jota tuuli oli tuivertanut sekaisin heidän lenkkinsä aikana. Hän jäisi kaipaamaan kisamatkoja, mutta niin kauan kuin hän saisi nauttia maastolenkeistä Paddyn kanssa, ei hän surisi hevosen eläkkeelle siirtymistä.

Vau herra Edgerlyn hevonen, ilmankos se vaikutti niin tutulta. Anyä hiukan hävetti oman tamman "nuhjuisuus" ylvään kentäratsun vierellä. Vaikka Serakin on ryhdikäs rakenteeltaan ja pirteä perusilmeeltään, niin tietynlainen eleganssi siitä puuttui. Silti hän oli tyytyväinen hevoseensa.

"Herra Edgerly on tuttu nimi kenttä piireissä ja olin myös hyvin iloinen päästessäni Rosing Parkiin", Any vastasi tunnistettuaan tutun henkilön nimen ja ajatteli että pieni selvennys miksi hän täällä on olisi paikoillaan.
"Äitini Anne Raven on kouluratsastaja ja talliyrittäjä, mutta tuntee rouva Fairchildin lapsuudesta asti ja he ovat tehneet yhdessä paljon hevoskauppaa. Minunkin toinen tamma Cheetah 75's on ollut alunperin rouva Fairchildin omistuksessa. Nyt on kunnia päästä hänen oppiinsa", Any selvensi.

Hän pyysi Seran käyntiin ja lähti seuraamaan Zoea vastaamatta mitään siihen ettei heillä ollut reitti suunnitelmaa. Se oli mukavaa hänen kannaltaan, mutta myös hiukan outoa eikö hän kertonut minne on menossa ennen kuin lähti maastoon.

"Paddy Blue, se kuulostaa tutulta. Norjassa kenttäratsastus ei ole mikään kuumin aihe, mutta sen seuraaminen on minulle ollut intohimo ja olen varmasti nähnyt myös Paddy Bluen suorituksia", Any reagoi jälleen tuttuun nimeen ja ymmärsi nyt miksi hevonen oli näyttänyt niin tutulta. Ehkä hän ei vai ollut tottunut näkemään ruunan selässä nuorempaa naista.

"No on sillä ainankin eläke ympäristö kunnossa. Tämä on valtavan ihanaa seutua, toisaalta Norjan vuonot antoivat loistavia patikointi ja kiipeily mahdollisuuksia. Meidänkin tallilta on kohtalainen ratsastusmatka vuonoille", Any totesi ymmärtäen kuinka hyvässä kasvuympäristössä hän oli saannut jo valmentautua vaikka lähimmälle maastoesteradalle olikin reilu tunnin ajomatka.

Any mietti kovasti sopiiko tämä ympäristö hänelle ja hänen hevosilleen, ettei Bamse alkaisi laihtua ja pudottaa lihaksia kun laiduntaminen ja kiipeily vähentyy. Alkaako Ceta taas olemaan rasittava oma itsensä ja saisiko hän Seran kanssa haluaamaansa treeniä myös kouluratsastuksen tienoilta?

Zoe soi pienen, aidosti huvittuneen hymyn sinihiuksiselle seuralaiselleen. Hän olisi ollut huolissaan jos kenttäratsastajaksi itsensä julistanut nainen ei olisi koskaan kuullut herra Edgerlystä. Eivät kaikki toki olleet, mutta se kertoi hänestä enemmän itse ratsastajasta kuin hänen työnantajastaan. Nainen nyökkäsi mietteliäästi kuunnellessaan Anyn kertomusta siitä, miten hän oli ajautunut tänne. Zoe hillitsi halunsa hymähtää huvittuneena. Ei häntä tarvinnut vakuutella siitä, että oli iloinen mahdollisuudesta tulla tänne. Hän ei ollut omistajien kanssa niin hyvissä väleissä, että hänen mielipiteilleen annettaisiin paljoa arvoa.
"Maastot ovat uskomattomat täällä. On kaikenlaista maastoa, eikä tila lopu varmasti kesken, vaikka haluaisi tehdä pidemmän lenkin", Zoe myönsi tukahduttaen värähdyksen, joka kulki pitkin selkäpiitä. Hän oli päättänyt, ettei antaisi muutaman kauhua herättäneen kokemuksen tuhota upeita maastoja häneltä. Näihin ympäristöihin mahtui niin paljon uskomattoman hyviäkin muistoja, etteivät kauhukokemukset olleet kuin muutama huonompi hetki elämässä.

"Paddy ei vielä itse usko olevansa eläkkeellä, mutta ympäristössä ei tosiaankaan ole valittamista", nainen lähestulkoon naurahti. Ei kukaan uskoisi Anya, vaikka nuorempi nainen kertoisi myöhemmin tallilla tästä. Hänhän oli sydämetön, tunteeton robotti, jolle hymyileminenkin oli vaikeaa.
"Ja mitä valmentajiin tulee, olen varma että löydät itsellesi ja hevosillesi sopivat valmentajat", hän lisäsi pohtien rouva Fairchildin valmennuksia. Anyparka. Eipä tainnut tyttö tietää, mihin oli mennyt lupautumaan tarttuessaan mahdollisuuteen tulla tänne. Onneksi Fairchild matkusti niin paljon, ettei kerennyt pitämään valmennuksia kuin muutaman niinä viikkoina, kun sattui Englannissa olemaan. Hän ei tosin ollut aivan varma, oliko Burkekaan sen parempi. No, kaipa tavoitteelliset kilparatsastajat olivat hieman masokisteja, mitä valmennuksiin tuli. Zoe viihtyi paremmin valmennuksessa, jossa jokaiseen pieneen virheeseen ei tartuttu kuin korppikotka raatoon, sillä yleensä hän tiesi itsekin, jos mokasi jotakin, eikä kaivannut siinä kohtaa enää monen lauseen sättimistä moisesta.
"Ymmärsin, että sinulla on useampikin hevonen?" Nainen lausahti kysyvään sävyyn. Jokin toinenkin tamma oli jo mainittu. Olikohan sekin nuori häslä, vai millaisten ratsujen kanssa Any oli tänne muuttanut? Kai hän sen verran uteliaisuutta voisi itselleen sallia.

Any huokaisi helpotuksesta, nainen tuntui sopivan noutraalilta ei mikään hölösuu säheltäjä, jonka kanssa olisi saannut pelätä sanomisiaan ettei tallilla ala huhut kietämään. Any oli liiankin helppo pilka ja ivailun kohde, vaikka tällä olikin rouva Fairchild "taustatukenaan", tämä oli vierraillut myös Norjassa valmentamassa Anyn joukkuetta ja sieltä päätynyt pitämään myös heidän tilalleen valmennuksia.

"Olen jo saannut nautti rouva Fairchildin pettämättömästä virhe silmästä ja todella tiukoista mielipiteistä, mutta olen tottunut niihin jo äitini valmennuksissa. Noah valmennuksista en ole kuullut muutakuin että hänkin on aika tarkka, mutta en voisi muuta kuvitellakaan kun äiti minut tänne asti laski", Any melkein jopa naurahti saamalleen kuritukselle. Hän ei lapsenakaan saannut ratsastaa epäsopivassa asussa tai puoliteholla. Jo pienestä pitäen hänet on istutettu hyvin erilaisten hevosten selkään ja kymmen vuotiaana pystyi jo läpiratsastamaan kaikki tallin tuntiponit. Ei mikään helpoin tie oppia.

He jatkoivat matkaa kävellen ja Any joutui hiukan muistuttamaan voikkoa tammaansa käynnin temmosta, kun tämä olisi kiirehtinyt ja nykinyt ohjia. Hän turvautui avotaivutukseen, jolla sai tamman rauhoittumaan ja malttamaan taas mielensä. Serahan on siis tammoista se järkevämpi, mutta silti niin rasittava sekin.

"Juu on minulla täykkäri ori Cool Bumper, jolla on menestystä niin esteillä kuin kentässäkin. Mestaruuksia niin joukku kuin henkilökohtiasissa kilpailuissa. Bamsen kanssa on myös käyty kerran Suomessa Mannerheim kenttäkilpailuissa, joissa olimme toisia. Sera voitti siellä Finnderby luokan, joka oli ensimmäinen Derbyni ikinä", Any selvensi hevosiaan ja varoi viljelemästä liikaa menestyksistään, koska olihan hänen seurassaan tälläkin hetkellä enemmän voittanut hevonen kuin hänen kaikki kilpailut yhteensä poniajoista lähtien.

Hetken mietittyään kuinka kuvailisi tuota mainittua toista tammaa Cetaa, no turha sitä kiertelemään:
"Ja sitten on tuo mainitsemani Cheetah, joka on no rasittava kakara. 7 vuotias ja täynnä tarmoa, sen kanssa sijoituimme kolmanneksi kuin ihmeen kaupalla Norjan nuorten hevosten sarjassa, viime vuonna. Sen kanssa olen aika ajoin hiukan pulassa tai ainankin saan miettiä kuinka toimia. En tiedä mitä Noah tammasta sanoo, pelkään sen torjuvan täysin nuoren ranskalaisen", Any totesi ja mietti jo kuinka monta kertaa oli mennyt tamman kanssa ympäri, kun tämä oli kuumentunut liikaa tai montako kertaa he olivat maastosta palanneet kiitolaukalla tallin pihaan asti.

Sera alkoi jo hiukan ärsyyntyä kevelyyn, joten Any rohkaistui kysymään jotain mikä saattoi olla vasten toisen hevosen valmennussuunnitelmaa: "Ravataanko?"

"No siinä tapauksessa tiedät jo mitä odottaa", Zoe nyökkäsi vastaukseksi. Hän arvosti toki rouva Fairchildiä maasta taivaisiin saatuaan naisen tallin kautta toinen toistaan uskomattomampia mahdollisuuksia, mutta loukkaantuneen naisen valmennuksiin hän ei mielellään mennyt jos muita vaihtoehtoja oli tarjolla. Hänen kokemuksensa tiukasta valmentautumisesta rajoittuivat koulunpenkille sekä viikonloppuun Cavanaughin tehotreenissä, eikä niistä kummastakaan olisi riittämiin vertailukohtaa, jotta hän voisi ottaa kantaa Anyn kokemuksiin. Hän ei ollut koskaan ollut kilparatsastaja, eikä sellaiseksi nytkään pyrkinyt. Duffyn kanssa Rosings Parkin kotikisoissa käydyt luokat olivat nekin jo olleet suoritus, johon hän oli suostunut hampaitaan kiristellen ja ainoastaan loputtomasta kunnioituksesta herra Edgerlyä kohtaan. Onneksi mies ei ollut pyytänyt häntä tekemään sitä toisten - mikä ei yllättänyt lainkaan edellisten kisojen katastrofimaisen suorituksen jälkeen naista.

Kolme hevosta, Zoe laski nopeasti, eikä erityisemmin painellut saavutuksia mieleensä. Ei hänen tarvitsisi niitä jatkossa tietää. Riitti kun muisti, että sinipään hevoset olivat pärjänneet pohjoisella napapiirillä ihan siedettävästi. Se oli jo enemmän kuin monet niistä hevosista, joita täällä näki.
"Niiden kanssa riittää varmasti töitä", nainen myötäili tietämättä sen enempää, mitä hevosista sanoa. Ei ollut hänen asiansa ylpeillä Paddyn saavutuksilla, kun hän ei ollut niitä hevosen kanssa suorittanut, tai mainostaa Duffyn upeaa kehitystä. Molemmista sopi kiittää herra Edgerlyä sekä tallin valmentajia, eikä suinkaan häntä. Hän kävi hevosten kanssa maastossa ja työskenteli kentällä silloin kun pakko niin saneli, mutta muutoin ratsastus oli taitavampien työtä.

"Ravataan vain", nainen myöntyi pienen nyökkäyksen kera. Ei siitä mitään harmia Paddyn kanssa olisi, ja pääsisivätpä he maastoesteille ennen yötä. Paddy ei vaatinut muuta kuin höyhenenkevyen puolipidätteen ja hipaisun pohkeilla, kun siirtyi jo tasapainoiseen, näyttävään raviin. Ruuna kantoi itseään hyvin, ravaten rennoin, rytmikkäin askelin maastopolkua pitkin. Zoe oli tyytyväinen siihen, miten rentona ratsu kulki, sillä se ei aina ollut itsestäänselvyys. Hän antoi ohjan liukua hieman pidemmäksi hevosen venyttäessä kaulaansa. Ei nyt oltu kouluvalmennuksessa kuuntelemassa valmentajien moitteita ja kehuja. Ruunan lennokkaissa askelissa keventäminen tuntui vaivattomalta yhteisen taipaleen jäljiltä. Harjoitusravi oli edelleen ajoittain haaste, mutta onneksi maastossa ei sellaisia vaadittu.
"Hevosesi ei näytä ainakaan laittaneen pahakseen ympäristönvaihdosta", nainen huomautti vilkuillessaan voikkoa tammaa. Eihän hän hevosta sen paremmin tuntenut, mutta ei se tyytymättömältäkään vaikuttanut, joten kai se sopi keskustelunjatkoksi. Hän harvoin jaksoi keskustella näinkään kauaa tallin asiakkaiden kanssa, joten tämä oli ehdottomasti edistystä. Paddy selkeästi toi hänestä esiin kaikista pehmeimmät piirteet ja tasasi terävimmät särmät.

Ah vihdoin liikkeel oli niin Anyn kuin Serankin mielipide. Ratsukoiden ravaillessa hyvä pohjaisella nummitiellä Any uskalsti päästää Seran arvokkan hevosen viereen. Hän tiesi että Sera ei ole potkivaa sorttia ja toinenkin näytti hyvin rennolta. Myöskin vilkaisu Zoen suuntaan sai Anyn rauhoittumaan, nimittäinen nainen ei tuntunut välittävän vaikka he kulkivat rinnakkain.

Sera kulki tosiaan hyvin tyytyväisenä ja rentoutuneena, mikä oli Anystä todella mukavaa. Pieni säpäkkyys oli haihtunut pois kun toinen ratsukko oli saapunut heidän seuraansa. Tamman ohjien nykiminenkin oli lakannut tyysti ja sen kulki mukavasti suoralla kumikuolaimella hiukan imeskellen sitä.

"Joo kaikki matkustivat tösi hyvin, eikä orikaan edes stressannut, vaikka se on vähän stressi herkkä ja laihtuu. Se jää nähtäväksi ottiko nokkiinsa ja kuihtuu taas luurangoksi", Any totesi ja mietti kauhulla kun ori oli muuttanut Norjaan ja tosiaan kuihtunut miltein kokonaan pois.

Ratsukot etenivät hyvä vauhtia merkittyä reittiä, ympärillä oli todella kaunista seutua ja jokunen patikoijakin nähtiin matkalla, mutta siitä koirasta Sera ei tykännyt. Normaalisti se ei ehkä olisi niinkään paljoa siihen reagoinnut mutta nyt koira ilmestyi kuin tyhjästä kivikon takaa. 180 astetta kääntyy yllättävän nopeasti ja tamma ottaa ritolat. Tottuneesti kevyeeseen istuntaan ja sieltä jarruttelemaan. Turha yrittää kiskoa takanojassa se ei ainankaan auta. Kun ensimmäinen pidäte meni läpi pystyi hän käyttämään myös wou käskyä.

Hän kääntyi katsomaan kuinka toiselle ratsukolle oli käynnyt, mutta ei viellä nähnyt tätä, koska Sera oli spurtannut mutkan läpi vieraalle tielle.
"Zoe, kuinka kävi", Any huusi tulosuuntaan. Häntä ei liioimmiten kiinnosanut palata ennenkuin tietäisi onko iso tumma koira jo kiinni, mutta hänen olisi pakko, jos Zoe ei kuulisi tämän huutoa.

[pistettiin vähän vauhtia :D]

Zoe nyökkäsi ymmärtäväisenä ratsastajan murheisiin. Ennen Paddya hän ei ollut todella ymmärtänyt, mitä stressiherkällä hevosella tarkoitettiin, sillä kaikki aiemmat esimerkit moisista ratsuista olivat olleet varsin helppohoitoisia. Paddy ei. Ruunan saaminen syömään pitkillä kisamatkoilla uudessa ympäristössä joka oli täynnä terävää, sähköistä energiaa, ei ollut ollut helppoa huonoina päivinä. Hän oli valvonut useat yöt hevosen rinnalla yrittäessään houkutella ratsua syömään, mutta hetkeäkään hän ei pois vaihtaisi.
"Toivottavasti ei. Tallihenkilökunta auttaa varmasti kaikessa missä vain pystyvät varmistaakseen hevosten kotiutumisen mahdollisimman sulavasti", nainen sanoi. Ehkä hän sen verran saattoi mainostaa kilpakeskusta, josta oli tullut koti vuosien varrella. Olihan Paddykin pärjännyt täällä hyvin, joten miksei Anyn herkkä oripoikakin.

Zoe tarttui vaistomaisesti tuulen tanssittamaan valkeaan harjaan, kun koira säntäsi hevosten jalkoihin. Paddy tuskin olisi reagoinut karkuteillä olevaan eläimeen steppailua ja pientä sivuloikkaa vahvemmin, mutta kun tamma rinnalta kiepahti ympäri ja lähti takaisin tulosuuntaan, ei ruuna aikonut jäädä koettelemaan onneaan. Hevonen hyppäsi sivuun polulta kengitetyt kaviot sateen pehmentämällä nummella luistaen kun ratsu kääntyi ympäri. Zoe pidätti hevosta toinen käsi harjaan takertuneena, sillä kokemus oli opettanut ettei Paddya sopinut nykäistä suusta, vaikka tilanne olisi mikä tahansa. Hevonen hidasti nykivään raviin vain muutaman laukka-askeleen jälkeen, ja pudotti käynnille tutun hoitajan rauhoittelevan äänen sekä pidätteiden yhteisvaikutuksesta. Nainen käänsi hevosen takaisin alkuperäiseen kulkusuuntaan tarkkaillen silmäkovana koiraa, joka oli pysähtynyt seisomaan keskelle ratsastuspolkua. Omistaja säntäsi tarttumaan koiran pantaan lukuisten pahoittelujen ja lupausten saattelemana, mikä sai Zoen nyökkäämään terävästi ja muistuttamaan tunteettomalla, suorastaan julmaksi laskettavalla tavalla siitä, miten tämä ei tosiaankaan ollut suotavaa. Kylmä katse seurasi parivaljakon poistumista ratsastusreitiltä. Luoja mitä idiootteja tännekin mahtui.

Nainen kuuli ratsastusseuransa huudon, mutta sanat hukkuivat nummien tuuleen. Zoe käänsi puhisevan ja pöhisevän Paddyn vielä kerran ympäri ja kannusti raville. Aiempi rentous oli poispyyhittyä, kun Paddy tanssahteli polkua pitkin pää korkealla ja korvat kääntyillen, mutta ainakin ruuna luotti ratsastajaansa sen verran, ettei repinyt ohjia tai ottanut ylimääräisiä kierroksia ympäristön äänimaailmasta. Nainen silitteli tummaa kaulaa ratsastaessaan kohti karkuun karauttanutta tammaa.
"Kaikki kunnossa", nainen ilmoitti olettaen, että sitä häneltä oli aiemmin huutamalla udeltu. Ei kai mitään muutakaan kyseltäisi tässä kohden? "Koira on remmin päässä. Oletteko te kunnossa?" Hän varmisti vilkuillen voikkoa tammaa epäluuloisena. Se nyt vielä puuttuisikin, että hevonen hyppisi kolmella jalalla. Hänen teki mieli pudottautua Paddyn selästä tarkistamaan ruuna kauttaaltaan, mutta järki sanoi sen olevan kerrassaan vainoharhaista. Ei hevonen ollut tehnyt muuta kuin käynyt puolittain takasillaan, hypännyt sivuun ja loikkinut muutaman laukka-askeleen verran polun laidalla. Ei hevonen ollut voinut itseään kolhia mihinkään.

Sera kaivoi hermostuneena pehmeää nummea ja pärskähteli tuulen tahdissa. Tamma ei tarvitsisi kuin pienen kimmoikkeen uuteen pyrähdykseen. Any yritti rauhoitella sitä silittäen sen kullanhohtoista kaulaa samalla pitäen vaaleista jouhista tiukasti kiinni. Jos jotain oli opittu, niin aina kun mahdollista tarraa johonkin kiinteään kiinni. Anyllä oli aina reippaammissakin maastoissa ja esteradalla rintaremmimartingaali mistä sai kiinni ja usein laittoi kauhukahvan kaulalle, jos siltä tuntui. Nyt ei kumpaakaan ollut, kun oli vain rento ja rauhallinen reissu.

Any toivoi syvästi että Zoe ilmestyisi ratsuineen piaan näkyviin. Hän pyysi tammaa liikkumaan mutta se oli stressistä jäykistynyt tai ei jostain muusta syystä suostunut liikkumaan. Varsinainen kenttähevonen. Any käänteli hetken tammaa liikkeelle, mutta se ei suostunut liikahtamaan kuin askelee, onneksi samalla hän kuulikin jo jotain huutoa. Sanoista ei oikein saannut selvää mutta tunnisti huudon äskeisen naisen ääneksi ja Sera reagoi lähestyvään hevoseen.

"Me ollaan täällä", Any yritti huutaa ja samalla ratsukko tulikin kaarteesta esille. Vaistomaisesti Any vilkaisi tulijan jalat, koska usein vuonoillakin hevoset olivat riistäytyneet ja joskus pahaakin jälkeä saanneet poluilla aikaan.

"Se näyttäisi olevan ehjä, mutta tämän maailman kirjat meni sekaisin. Ei se suostu liikkumaan", Any pohti hetken ja loikkasi alas, koska ratsukko oli jo sen verran läheellä. Hän tutki päällisin puolin kinttuja mutta ei nähnyt mitään erikoista. vasta nostaessaan etusia hän näki pehmeästä maasta nousevan kengän olevan puoliksi irti. "Voi paska, kenkä irti ja naulat painunut säteen pohjaan", Any huokaisi.

Ei hänellä ollut mitään työkaluja mukanaan millä kengän irti olisi saanut. Hän ei saa siitä edes väännettyä käsivoimin irti mitenkään. Ehkä uponneet naulat saisi taisteltua pois. Mitäs nyt onneksi Zoe on hänen seuranaan koska muuten hän olisi yksin ensimmäistä kertaa vieraassa maastossa eikä tietäisi edes tarkkaa sijaintiaan. Hän toivoi myös ettei näyttäisi super tomppelilta, mutta näin ei matkaa kyllä pystytä jatkamaan. Onneksi molemmat hevoset tuntuivat jo kuitenkin rauhoittuneen.

[Draamaa xD]

Paddyn tanssahtelu ei loppunut, vaikka Zoe pysäytti hevosen polunvarrelle katsellakseen paikoilleen jähmettynyttä tammaa. Yllättävän tilanteen vapauttama adrenaliini sai kielen entistä terävämmäksi, mutta nainen onnistui puremaan huultaan. Hän oli ehkä tällä hetkellä herra Edgerlyn kirjoilla töissä eikä nostaisi tältä ajalta palkkaa Rosingsista, mutta Any oli siitä huolimatta asiakas eikä hän haluaisi aiheuttaa ylimääräistä kitkaa tallin ja itsensä väliin. Parempi olla sanomatta mitään takaisin siitä miten hän tiesi tarkalleen ratsunsa olevan kunnossa tai ei olisi tosiaankaan istunut enää satulassa. Nainen pakotti hengityksensä tasaiseksi ja silitteli kaksin käsin tummanpapurikkoa kaulaa yrittäessään saada hevosen rentoutumaan. Paddy ei ehkä lähtenyt luvatta liikkeelle, mutta hevonen seisoi jännittyneenä ja siirteli painoaan puolelta toiselle kuin harkiten luvatta otettuja askelia. Anyn kiroaminen sai naisen kohottamaan katseensa valppaasti kääntyilevistä korvista takaisin ratsastusseuraan. Zoe huokaisi äänettömästi heilauttaessaan itsensä alas Paddyn satulasta. Tämä olisi tasan viimeinen kerta kun hän tarjoutuisi maastoseuraksi yhtään kenellekään.

"Ehkä tästä on apua", nainen vastasi kaivaen ohuen tallitakkinsa taskusta metallisen kaviokoukun. Hän piteli Paddya käsivarren mitan päässä ja ojensi koukun Anylle, ennenkö peruutti ripeästi takaisin Paddyn rinnalle. Hän vilkaisi korvaamattoman arvokasta ruunaa ties kuinka monetta kertaa. Eikö tämä riittäisi jo? Olisi mukavaa, kun kerrankin saattaisi nauttia maastolenkeistä ilman pelkoa siitä, että hevonen teloi itsensä.
"Yleensä ihmiset tajuavat pitää koiransa kiinni tai ainakin kutsuvat ne pois nähdessään ratsukoita", nainen mutisi tyytymättömänä. Onneksi hänen työtään ei ollut enää vakuuttaa asiakkaita siitä, että talli oli jokaisen pennin arvoinen. Hän ei olisi millään jaksanut mainostaa Rosings Parkia tämän enempää. Onneksi Hepburn oli lahjakas kääntämään pahimmatkin kauhuskenaariot tallin eduksi.
"Voin soittaa tallilta työntekijän noutamaan teidät trailerilla, mutta tien varteen on joka tapauksessa päästävä", nainen tarjosi vilkuillen kenkänsä osittain irrottanutta tammaa. Ainakaan Any ei ollut vielä heittäytynyt täysin kädettömäksi kilparatsastajaksi joka odotti muiden tekevän kaiken puolestaan, joten olisi tilanne huonompikin voinut olla. "Vääntyikö kenkä pahasti?"

Anyn pulssi alkoi pikku hiljaa jo tasaantumaan, koska tilanne ei ole niin paha, kuin voisi olettaa. Muutosta johtuen hänellä ei ollut käytössää vahvasta sadetta pitävästä kankaasta valmistettu hiukan nuhjuuntunut tallinlogolla varustettu takki, vaan uusi ja hieman modernimpi versio tallitakista. Vanhan takin taskussa kulki aina monitoimityökalu, jossa olisi ollut pihditkin niin tilanne olisi korjaantunut lähes kokonaan. Nyt hän sai kaivettua koukkua apunaan käyttäen irronneet naulat pois kavion pohjasta ja väännettyä kenkää paikoilleen.

Sera seisoi koko toimituksen ajan jo rauhallisena seuraten toisen hevosen liikkeitä. Any joutui kuitenkin muutaman yrityksen jälkeen luovuttamaan ja toteamaan hengästyneenä: "Ei se lähde vaikka kuinka vääntää. Jos viitsit soittaa niin olisi kiva. Vai onko tästä kuinka pitkä matka viellä kotiin? Saan kengän kyllä pysymään paikallaan pintelin avulla ja voin taluttaa tamman kotiin, mutta onko sinne kuinka pitkä matka?"

Häntä hävetti myöntää että ei ollut ihan vara kuinka pitkällä tallista he olivat, mutta hänen vaistonsa sanoi ettei kävely matka ole liian pitkä. Lähinnä siis hänen omille jaloilleen. Any kääri etujalasta pintelin pois ja asetti sen patjoineen kengän ympärille tukien sille kunnon paketin. Any sai paketista yllättävän napakan, vaikka hänellä oli vain villapinteli käytössään ja paksu patja.

"Kiitos, tämä pelasti pahimmalta", Any totesi ojentaessaan koukun takaisin Zoelle. "Kenkä oli vääntynyt melkein puoleen kavioon vieden ulkosyrjästä palan ja lävistäen kahdella naulalla kavion pohjan. Onni onnettomuudessa ettei ollut säteessä tai lohkaissut puolta kaviota mukaansa", Any jatkoi katsoen mietteliäänä pakettia.

Hän pyysi kevyseti tammaa astumaan askeleen eteen ja se astui kohtalaisen hyvin jalalle. Any on oppinut kotona Norjassa pitäessän myös pitkiä vaelluksia toimimaan haavereiden sattuessa niin että hevonen saadaan vähintään tien reunaan tai kotitallille asti. Sen vuoksi toteaminen myös kaverin hevosen jalkoihin oli luontevaa, koska kun hevoset levisivät esim vuonoilla ja saatiin takaisin yhteen oli tapana tarkistaa toisten hevosten jalat. Alas ei saannut tulla ellei tuntenut hevosen selkeästi ontuvan, tämä turvallisuus syistä karannut hevonen ei ollut niin kiva metsästää.

Tämän vuoksi hän nytkin osasi toimi ja kiitteli kovasti tammaansa taluttaessaan sitä tulosuuntaan pois sivutieltä. Myös toinen ratsukko ansaitsi kehut.
"Anteeksi, yritän kitkeä tätä pois, mutta siitä on myös hyötyä kenttäradalla. Ne on helpompia ratsastaa jos liikkuvat eteen. Serakaan ei tuollaista tee kuin käynnistä ei se koskaan ole edes ravissa heittäytynyt tälläiseksi, paitsi silloin kun se tuli mutta se johtui kivuista ja huonoista kokemuksista", Any selitteli tammansa käytöstä ja myös omaa "toimimattomuuttaan".

Zoe vilkuili ympäristöä maamerkkejä varten. Kun näissä maastoissa pyöri päivittäin tuntitolkulla, oppi nopeasti paikallistamaan itsensä muutaman metrinkin tarkkuudella. Hän kaivoi mielensä syövereistä kuvan alueen kartasta ja suunnitteli lyhyintä reittiä takaisin tallille heti, kun onnistui sijoittamaan heidät oikeaan kohtaan mielikuvituskarttaa.
"Lyhyintä reittiä pitkin tallille on matkaa vajaan mailin", nainen vastasi saatuaan laskelmansa päätökseen. Hän vilkuili toista ratsukkoa puhelin kädessään odottaessaan tuomiota - tielle vai kotiin. Hän ei viitsisi turhan tähden soittaa traileria tienvarteen jos Any päättäisi taluttaa mieluummin hevosensa tallille asti. Jos hän jotakin tallityöntekijänä työskentelystään muisti niin sen, miten pahasti ylimääräiset työtehtävät sotkivat päivän aikataulut. Eipä sillä, Kinnairdin aikataulujen sotkeminen ei häntä harmittaisi tipan vertaa.

Zoe otti tarjotun kaviokoukun vastaan seurattuaan uteliaana, miten Any paketoi tammansa jalan. Selkeästi tässä oli kilparatsastaja, joka ei ollut vielä syleillyt sisäistä ylemmyydentunnettaan, kun osasi ratkaista vääntyneen kengän ongelman näin näppärästi ja valittelematta. Samaa ei olisi voinut sanoa monestakaan tallin kilparatsastajasta, valitettavasti.
"Se on hyvä, niin ei suunnitelmat mene aivan sekaisin tämän takia", nainen nyökkäsi laittaessaan koukun takaisin tallitakkinsa taskuun. Hän vilkaisi tammaa, joka lähti liikkeelle aiemmasta jähmettymisestään poiketen. Kaipa ongelma siis oli ratkaistu edes osittain ja täksi hetkeksi, ennenkö tallilla kengittäjä pääsisi korjaamaan tilanteen kokonaan. Zoe ponnisti ketterästi Paddyn satulaan ja keräsi ruunan ohjat hellälle tuntumalle. Tahto kääntyä ympäri ja jatkaa maastolenkkiä oli vahva - kyllähän Any näytti pärjäävän aivan hyvin itse -, mutta vastuuntunto kielsi lähettämästä maastoja tuntematonta yksinään seikkailemaan kohti tallia hevosen kanssa, jonka kohdalla ylimääräisten askelten välttely olisi hyvä juttu. Nainen kannusti Paddyn liikkeelle näyttääkseen tien takaisin tallille. Voisivathan he aina lähteä uudestaan maastoon Paddyn kanssa, jos siltä tuntuisi.

"Mieluummin ne liikkuvat eteen kuin eivät mihinkään", Zoe vastasi nyökäten. Ajatuskin jähmeistä ratsutettavista joita hänelle tallin puolesta lykättiin sai huulet puristumaan tiukaksi viivaksi. Mikä siinä olikin, että ihmiset ratsastivat hevosiaan hitaiksi ja avuille kuuroiksi sen sijaan että arvostaisivat herkkyyttä ja reaktiivisuutta? Toisaalta olihan siinäkin ääripäitä, joiden kanssa homma meni aivan yli suuntaan tai toiseen.
"Hyvä, että huonot kokemukset ovat jääneet taakse", hän lisäsi. Hän ei koskaan ymmärtäisi hevosenomistajia, jotka kohtelivat ratsujaan huonosti, eikä koskaan suostuisi ymmärtämäänkään. Onneksi herra Edgerly oli älykäs, taitava hevosmies, joka osasi käsitellä hevosiaan eikä suotta ollut kohonnut maailman huipulle Paddyn kanssa.
"Ja onhan se nyt aivan ymmärrettävää, että yllättäen jalkoihin syöksyvä koira saa hevoset reagoimaan." Hän olisi ollut huolestuneempi jos ratsuista ei irtoaisi edes pientä säpsähdystä.

Any huokaisi helpotuksesta kun tamma lähti kipittämään kohti tallia. Hän talutti tamma rennost ipitäen kiinni toisesta ohjasta. Matkan jatukuessa hän löysäsi hiukan satulavyötä antaen Seran jatkaa kävelyä Paddyn vierellä ja heitti jalustimet satulan päälle.

"No olihan tämä tavallaan näyttävä sisääntulo tallille", Any huokaisi miettien mitä kaikkea huhuja tästä voisi lähteä. Hän ei ihan heti uskoisi että Zoe on se joka huhuja laittaa liikkeelle, mutta varmasti isolla tallilla oli muitakin kun he saapuisivat takaisin. Any on ehkä kaikkein helpoin kohde piikittelylle ja "paskan" niskaan kaatamiselle, koska ei osannut puolustaa itseään kovinkaan hyvin. Se tosin oli totta että ei hän aikonut hevostaan kiusata ratsastamalla sitä kotiin tai pakottamalla kävelemään, jos se ei haluaisi kävellä, mutta nyt se ainankin tuntui ihan tyytyväiseltä.

Hän myös mietti päässään mailin muunnosta kilometreiksi, jos ei ihan väärin muistanut, niin se oli vähän alle kilometrin. Sellaisen matkan hän kyllä jaksaisi taluttaa ratsuaan, onhan joskus kilpailualueeltakin tallille pidempi matka. Any oli tottunut huolehtimaan itse hevosistaan, vaikka mukana olisikin ollut hoitaja tai vanhemmat, niin ei hän ollut sitä tyyppiä että taluta mun hevonen kotiin ja vaikka olisi voinnut ratsastaa kilpailupaikalla tallille hän mielummin talutti hevosensa, mutta ei kieltänyt hoitajaa ratsastamasta, jos tämä jostain syystä oli hänen hevostaan viemässä talliin. Any tiesi olevansa poikkeuksellinen kilpailija ja tietyssä piirissä, eli Norjan estepiirissä häntä arvostettiin tai pilkattiin ja haukuttiin. Kenttäpiirissä Any oli ihan kohtalaisen arvostettu ja hänestä kehoitettiin ottamaan mallia.

Mutta onnettomuuksiahan sattuu aina ja eihän se vahinko kello kaulassa tule, joten ei muuta kuin tallia kohti reippain askelin tai Seran vauhdilla, mutta se tuntui kiitävän verrattuna Anyn toivomaan vauhtiin. Jalat ovat viellä jäykät ja väsyntte matkustamisesta sekä tästä muutto rulianssista, mutta tässähän sitä verrytellään. Hän oli hyvin iloinen humatessaan ettei Zoe aikonut jättää häntä yksin vaan lähti näyttämään tietä tallille, pakko myöntää ettei Any välttämättä olisi löytänyt yksin edes puoleen väliin.

"Kiitos paljon kun lähdit näyttämään tietä, vaikka retki ei nyt mennyt niin kuin suunniteltiin. Kenties joskus se onnistuu. Onkohan tänään viellä joku kengittäjä paikalla tai onko jok tulossa huomenna? Saan kyllä tallilla kengän pois, mutten taida takaisin saada, kun ei ole alasinta ja se on niin paljon väätynyt", Any tiedusteli yllättävän positiiviselta vaikuttavalta ratsastajalta. Zoe ei ollut tavanomainen hoitaja/ratsuttaja henkilö, johon hän oli törmännyt. Kaikki ei olisi edes seuraan lähtenyt saati auttanut toisen ollessa pulassa. Onneksi tänne mahtuu edes yksi järkevä henkilö, tosin ei hän moneen ollut törmännyt.

Zoe kohotti kulmaansa. Näyttävä sisääntulo? Ei heidän mittapuullaan, ainakaan jos häneltä kysyttiin. Hän oli tottunut tallille saapuviin hevosiin, jotka retuuttivat taluttajansa alas lastaussiltaa, mellastivat lähestulkoon vapaina kivetyllä tallipihalla ja toivat mukanaan seitsemän hevosen edestä varusteita, jotka kaikki pitäisi saada käden ulottuville. Yksi vääntynyt kenkä tuntui ihailtavan tasaiselta siihen verrattuna.
"Pahempaakin on nähty", hän päätyi vain sanomaan. Ainakin maastot olivat nykyään turvalliset ratsastaa, mikä ei sekään ollut ollut itsestäänselvää alkuvuodesta. Nainen silitteli Paddyn tummaa kaulaa kiitollisena siitä, miten hevonen alkoi hitaasti rentoutua säpsähdyksensä jäljiltä. Hän ei halunnut joutua kertomaan herra Edgerlylle, että herkkä hevonen oli palannut tallille täynnä terävää energiaa rentouttavan maastolenkin sijaan.

Zoe ei tiennyt, miten reagoida kiitoksiin. Hän ei erityisemmin nauttinut siitä, että oli lähtenyt näyttämään tietä tallille, joten kiitosten pyyhkäisy olankohautuksella ja vakuutteluilla siitä, miten tästä ei ollut mitään harmia, ei tullut luonnostaan. Parempi ehkä vain siirtyä vastaamaan kysymykseen kengittäjästä. Siihen hän sentään tiesi vastauksen joutumatta arpomaan sanojaan ja käytösmaneereitaan.
"Mikäli tallin vakiokengittäjä ei ole paikalla, voit aina soittaa hänelle. Hän asuu lähistöllä, joten mikäli iltapäivässä on yksikään tyhjä rako, saapuu hän varmasti korjaamaan kengän. Hänen hevosensakin asuu Rosings Parkissa, joten hyvällä tuurilla hän on edelleen itse tallilla", nainen vastasi. Brock Avery oli hyvä kengittäjä, vaikka miehen hevosmaku olikin kyseenalainen. Zoe tosin tuskin koskaan ymmärtäisi, miksi kukaan haluaisi omistaa raskasrakenteisen kylmäverisen, kun tarjolla oli urheilullisia puoliverisiä.

Matkan edistyessä tallikin tuli jo näkyviin mikä oli helpotus, vaikka Sera ei kivuissaan ollut oli Anyn kantapäissä varmasti näyttävät rakot, uudemmista saappaista, joita hän yritti ajaa isään myös maastokäyttöön soveltuviksi. Niiden oli tarkoitus tulla maasto-osuuden kisasaappaiksi, mutta viellä ne eivät olleet riittävän notkeat radalle lähtöä varten.

"Nyt pärjäämmekin jo kaksistaan, jos haluatte viellä jatkaa matkaa, kiitos paljon", Any totesi ja suuntasi lyhyintä reittiä sivuovelle, josta pääsisi suoraan pesukarsinoille. Hän Purki ripeästi tamman ja haki varustekaapistaan kangaskassin, jossa on kengitysvälineet hätätilannetta varten ja saikin kengän siististi irti. Kenkä talteen ja pieni raspaus ettei kavio vain helkeaisi enenpää. Any pesi kavion pohjan ja laittoi varuksi kaviohauteen, koska naula oli kuitenkin uponnut melko syvälle.

Hän jätti tamman karsinaan vei varusteet ja suuntasi toimistoon, josta sai kengittäjän numeron. Tämä lupasi katsoa iltapäivällä ehtisikö tai viimeistään huomenna. Loistavaa, Any päätyi varustehuoltoon ja laittelemaan viellä varusteita paikoilleen muuton jäljiltä.

Zoe pysäytti Paddyn, kun Any vakuutti pärjäävänsä. Ehkä he voisivat lähteä vielä jatkamaan lenkkiään. Hän haluaisi ratsastaa ruunan rennoksi ja tyytyväiseksi, jotta hevonen ei jättäisi iltaruokiaan syömättä, eikä se onnistuisi kentällä. Hän nyökkäsi kävellen matkaa taittaneelle tytölle.
"Toivottavasti saat kengittäjän nopeasti paikalle", nainen sanoi ennenkö käänsi hevosen ympäri ja lähti uudemman kerran uhmaamaan kauniita maastoja. Nyt he eivät tosin lähtisi kauas, sillä hänellä ei ollut loputtomiin aikaa päivässään. Duffynkin kanssa täytyisi vielä puuhastella, joten parempi pysytellä tallin lähettyvillä ja toivoa, että Paddy rentoutuisi ravaillessaan tuttuja ratsastuspolkuja itsekseen. Sitä he olivat tehneet jo pari vuotta, joten rutiinien luulisi rauhoittavan hevosta kuin hevosta. Hän silitteli papurikonkimon ruunan lihaksikasta kaulaa pyytäessään hevoselta ravia. Suurissa, lennokkaissa askeleissa oli vaivaton keventää rytmissä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Zoe jutusteli hevoselle matalalla, lempeällä äänellä lähinnä omia ajatuksiaan selvitelläkseen. Paddylle oli aina helpompi puhua kuin ihmisille, sillä Paddy ei koskaan väittänyt vastaan, tuominnut tai laverrellut kuulemistaan asioista eteenpäin.

[Kiitos pelistä!]