Verryttelyä matkan jälkeen

[Mirva tuo joku tyyppis tänne]

19-vuotias ja yksin lähestulkoon vieraassa seurassa ja täysin vieraassa maassa. Englannissa Any ei koskaan llut käynyt, vaikka olikin matkustanut hevosineen jo mm Suomessa, Hollannissa ja Ruotsissa. Nyt hän kuitenin oli ensimmäistä kertaa yksin matkassa yhden orin ja kahden tamman kanssa. Ei mikään ihanteellinen matkakokoonpano, mutta ainankin reittisuunnitelma oli hyvin tarkoin suunniteltu ja matkaseurana oli vain radio, iPadi ja matkakaijuttimet. Hän kuunteli englantilaisia stand up koomikoita ja radiokanavia, jotta kieli vahvistuisi ja rohkeus kasvaisi. Ensimmäinen englannin kosketus tulikin jo Hollannin puolella, kun Anyn rekka joutui tullitarkastukseen. Perustarkastu, missä hevostenkunto ja rekka tarkastettiin.

Hevoset piti purkaa rekan tarkastuksen ajaksi ja Any oli edelleen yksin, mikä aiheutti jo ensimmäisen kysymyksen.
"Onkohan täällä ketään joka osaisi auttaa taluttaen hevosia", Any kysi tullivirkailijalta ja onneksi tämä osasi etsiä auttajia radion välityksellä ja paikalle tuli toisia tullivirkailijoita. Any lastasi kaikki hevoset ulos viimeisenä voikko ori Bamse, joka tanssahteli asfaltilla iloisesti pitkän matkan jälkeen. Myös molemmat tammat olivat hyvin iloisia kävellessään tillihallin takana parkkipaikalla. Paikallinen eläinlääkäri tarkasti hevoset ja kun auto oli tarkastettu Any lastasi hevoset samaan ärjestykseen ja antoi niille isot heinäverkot Tammat söivät samassa ja Bamse sai saman kokoisen yksikseen evästykseen. Ori kun meinaa välillä laihtua liikaa.

Matkan jatkuessa Hollantilaiselle tilalle, jossa hevoset ja Any yöpyi ja seuraavana aamuna yhdessä tallihenkilökunnan kanssa hän lastasi jälleen köörinsä ja lähti samaan satamaan, jossa suoritettiin lyhyt tullitarkastus, eli samat hevoset kyydissä eikä huumekoira reagoi autoon niin pääsimme siirtymään jälleen laivaan. Anyn äiti Anne oli suunnitellut tarkasti tyttärensä matkan, mutta ei ollut ottanut huomioon tullitarkastuksia. Anyä lähti saattamaan tallin omistaja omalla autolla, jos tarvitsee taas purkaa hevoset.

Hollannista Englantiin siirtyminen kesti 20 tuntia ja perillä satamassa oli hevosten tarkastus jälleen ja pieni jaloittelu. Ison rekan ansiosta hevosilla oli ollut hyvin tilaa ja tammat pystyivät mennä myös maate. Bamsekin pääsi makaamaan valvotusti, eli laivan henkilökunta ja Any viettivät osan yöstään laivakannella ja yksi henkilökunnan jäsenistä yöpyi hevosenhoitajan paikalla pystyen valvomaan hevosia paremmin. Näin loistavaa matkaa Any ei olisi uskonut saavan, mutta äiti oli jälleen yllättänyt ja selvisi että kyseinen naistyöntekijä oli ylimääräisenä mukaan palkattu.

Englannissa tullitarkastus oli vain muodollinen ja Anyllä oli kovat paineet keskustella englantilaisten kanssa varsinkin kun tämä puhui jotain ihmeellistä murretta ja hyvin nopeasti. Kello oli satamassa kuusi ja Any lähti ajamaan kohti Rosing Parkia aamun valkenevassa säässä. Hän oli lisännyt hevosilleen yhdet loimet päälle, koska ilma oli kolean tuntuntuista, vaikka auton lämpötilaakin sai muutettua. Any kuitenkin piti mielummin auton viileänä kuin turhan lämpimänä, koska viileä ilma on parempi hengitykselle.

Kaartaessaan Rosing Parkin pihaan ei olluyt enään paniikkia, koska tyttö tiesi että hevoset malttavat odottaa vuoroaan, niinpä hän lastaisi ensimmäisen Cetan ulos autosta. Kiiltävä musta tamma katseli kiinnostuneena mihin olikaan saapunut. Any talutti tamman talliin ja etsi sen karsinan. Hän oli saanut tallinomistajalta Corinelta kartan talliympäristöstä ja hevostensa karsinapaikoista. Sera ja Ceta asuivat länsikäytäväälää ja Bamse itäkäytävällä. Kun kaikki hevoset olivat omissa mököissään, niin Any haki kaksi isoa ikea kassia tammojen eteen. Hän riisui tammoilta matkavarusteet ja viikasi ne siististi pinoon. Hän puki molemmille tammoille suojata ja kävelytysloimet, jotka ovat auki lapojen kohdalta, niin eivät hankaa.

Hän nappasi Seran talutukseen ja vei sen kävelytyskoneeseen, jossa ei ollut sillä hetkellä muita. Pikainen ohjeiden luku ja hevonen sisään. Seuraavaksi Cetan vuoro. Musta tamma yritti kiukutella oviaukossa, mutta pieni ärähdys sai tamman muuttamaan mieltään ja suostumaan koneeseen siirtymiseen. Any seurasi hetken tammojen jalottelua haluten nähdä ensimmäisen suunna vaihdon että tammat tajuavat kääntyä nätisti ja niinhän ne tekivätkin.

Any siirtyi yläkertaan toimistoon josta löysi tallikoordinaattorin, joka lupasi hoitaa tammoista ilmoittamisen henkilökunnalle. Eli ne saisivat kävellä 45 min ohjelman ja siirtyä sitten karsinoihin ja talliloimet päälle suojat pois. Yläkerrasta Any kiiruhti takaisin alas mikä oli outoa ettei ollut viellä työntekijöitä nähnyt vaikka kello oli puoli kahdeksan aamulla. Ehkä heillä oli vain niin kiire tai Any onnistui heitä välttelemään.

Anyn oli mentävä ratsastamaan Bamse jo aamusta, ettei se jumiudu matkan vuoksi kun Hollannissakin hevoset olivat vain käyneet lyhyellä maasto lenkillä. Viellä yksi ikea kassi käytävälle ja Bamsea harjaamaan. Ori oli kiinnostunut ympäristöstään ja uusista naapureista, mutta seisoi kuitenkin paikallaan, kun Any kääri orinsa jalat pinteleihin ja kiiruhti hakemaan satulaa ja suitsia. Auto lukkoon ja varusteet orille. Taluttaessaan orin pihalle hän tajusi että kypärähän on viellä autossa samoin saappaat sivuluukku auki ja varusteiden vaihto. Ori seisoi kiltisti odottaen kun ratsastaja vaihtoi varusteet. Auton rapuilta selkään nousu ja vapain ohjin pääkentälle.

Any ei arvannut että joku tulisi näin aikaisin ratsastamaan ja hieman yllättyi saadessaan seuraa kentälle juuri kun oli ottanut ohjat tuntumalle ja aloittanut orin ravuuttamisen kevennellen. Hän myös yllättyi orin reaktiosta kuinka iloisesti se tervehti uutta hevosta. Pää ylös kiljuen ja muutaman loikan ottaen. Any naurahti, mutta torui hevostaan kääntäen sen voltille. Kuinka noloa olisikaan ollut jos Bamse ei heti olisi palannut avoimeen venyttävään muotoon ja kauniiseen raviinsa.

Aamuinen kamppailu Emerson Digbyn paholaistamma Papillonin kanssa oli saanut Jimenan vaihtamaan Papillonin ja Kiwin tämänpäiväiset liikutukset päittäin. Papillon oli tänään päättänyt kompensoida viime aikojen mukavan perusnegatiivisen käytöksensä melkein räjähtämällä Jimenan käsiin ulkoa haettaessa. Tamma oli rymynnyt kuralammikoissa, mennyt kylkimyyryä pitkin tallipihaa selvästi tavoitteenaan taklata hoitajansa ojaan tai päin seinää, hyppinyt takajaloilleen säikkyessään olemattomia ja lähes polttanut riimunnarullaan hanskat Jimenan käsistä riuhtomalla jokaiseen ilmansuuntaan.

Nuori espanjalainen oli varsin helpottunut saatuaan tamman talttumaan ennen sisälle talliin menoa, mutta hän päätti hoitaa iltapäiväksi suunnitellun Kiwin koulutreenin pois alta nyt, ennen kuin ilahduttaisi jonkun toisen työntekijän päivää tuppautumalla Papillonin kanssa maastoseuraksi. Mutainen kiukkupussi oli viivyttänyt hänen aikatauluaan jo tältä aamulta tarpeeksi. Huokaisten Jimena telkesi Papillonin karsinan oven ja sormiensa terveyttä uhaten silitti tamman turpaa, joka puski kaltereiden välistä näykkimään kaikkea, mihin talttahampaat suinkin ylettivät.
"Näytät hölmöltä", hän leperteli hannoverille ennen kuin siirtyi toisen hoidokkinsa, "pahantahtoiseksi ja paholaisen riivaamaksi" kuvatun puoliveriruuna Kiwin karsinalle ja otti sen käytävälle harjattavaksi ja varustettavaksi.

Paholaisen riivaama oli Jimenan mielestä kaukana tästä ruunasta, kun vertasi Papilloniin. Vaikka Kiwikin osoitti mieltään, rakasti steppaamista, jaloilla huitomista ja hampaidensa testaamista, Jimena sai sen määrätietoisella käsittelyllä käyttäytymään ainakin siedettävästi. Saatuaan ruunikon puettua kouluvarusteisiinsa, Jimena siisti mutapainissa ryvettyneitä mustia ratsastushousujaan, kohensi paksuihin ruskeisiin hiuksiinsa kiedottua ranskanlettiä ja painoi kypärän päähänsä.

Pääkentällä näytti olevan jo joku, joka ei naisen silmissä näyttänyt lainkaan tutulta. Pihaan ilmestynyt hevosenkuljetusauto sai Jimenan pohtimaan kauhuskenaariota siitä, että oli unohtanut olla vastaanottamassa uutta asiakasta. Ei hän ainakaan muistanut sopineensa mitään, vaikka kai näinä päivinä jonkun uuden hevosenomistajan oli määrä saapua. No, Papillon oli riistänyt hänen huomionsa.

"Hei", Jimena tervehti tuntematonta sinitukkaista naista taluttaessaan silmiään varsin edustavasti pyörittelevää Kiwiä pääkentälle "Saavuitteko juuri?"

Nuori nainen ei näyttänyt ihan perus englantilaiselta tai sellaiselta mihin Any oli tottunut Norjassa. Hän suoristautui huomaamattomasti nähdessään että hevosella oli koulusatula, kun ei tiennyt onko nainen joku paikallinen koulutähti tai valmentaja.

"Hei", Any vastasi vienosti hymyillen samalla pyytäen Bamsen käyntiin "Joo tultiin tänään Hollannin kautta Norjasta, olen Any Raven. Sain Corinelta ohjeet aamua varten, kun hän ei ollut varma onko täällä viellä muita. Toivottavasti tavaroista pitkin käytävää ja tammoista kävelytyskoneessa ei ole vaivaa tallihenkilökunnalle. Lupaan siivota ne heti kun Bamse on ratsastettu."

Any oli itse hieman uupunut matkasta ja pitkistä ajopätkistä, mutta Bamse puolestaan tuntui vain keränneen energiaa itseensä. Ori pomppasi takaisin raville aivan pienestä pyynnöstä.

Jimena pysäytti Kiwin pois toisen ratsukon kulkureitiltä ja muistutti ruunaa paikoillaan seisomisesta, kun sen kirjavat etukaviot alkoivat kärsimättömästi tepastella vasten kentän hiekkaa. Vieras hevonen näytti sekä kiinnostavan että jännittävän sitä samaan aikaan, kuten kaikki uusi aina muutenkin.
"Hienoa, tervetuloa. Toivottavasti matka sujui hyvin", Jimena toivotti ulkonäköönsä verrattuna yllättävän luonnollisella brittiaksentilla ja hymyili aurinkoisesti Anyksi esittäytyneen naisen suuntaan ennen kuin viimeisteli ratsunsa ratsastuskuntoon ja heilautti itsensä sen selkään.
"Ei, ei ollenkaan", hän vakuutti, etteivät hevoset ja käytävällä lojuvat tavarat haitanneet. Olihan toinen luvannut siivota ne pois ja suurin osa työntekijöistä taisi parhaillaan olla liikuttamassa hevosia.
"Olisitko kaivannut apua muuttosi kanssa? Olen tosiaan tallityöntekijä Jimena Montes, äsken vain hieman ylityöllistetty erään hevosen toimesta", nainen naurahti pehmeästi ja ohjasi toista hevosta tuijottelevan ja mukamas pöyristyneenä puhisevan Kiwin uran sisäpuolelle käyntiin. Jimena antoi ruunan kävellä niin vapaasti kuin se kykeni pyrähtämättä raviin tai hyppimättä seinille ja pyrki parhaansa mukaan pysymään poissa täysiverisen jaloista.

Anya nolotti pyytää apua, hän oli kuitenkin tullut tänne tekemään töitä ja todennaköisesti hyvin piaan olisi ratsutettaviakin enemmän kuin kolme omaa, joten hänenhän pitäisi auttaa tallihenkilökuntaa. Mutta jos totta puhutaan, niin on auto täynnä tavaraa. Kaikki varustekaapit on tupaten täynnä kun kaikilla hevosilla on kolme satulaa, osa tavaroista on hevostilassa nostettuna piippuhyllylle ja living osakin on täyttynyt loimista, satulahuovista ja sen sellaisesta hilpehööristä. Lisäksi siellä on viellä Anyn omatkin tavarat ja olisihan auto siivottavakin ennen parkeerausta.

"Noh matka meni ihan mukavasti paitsi jouduin yksin lastaamaan hevoset Hollannissa ulos tullitarkastusta varten", Any totesi. Häntä hieman hävetti ja hiukan ärsyttikin ettei ollut tajunnut selvittää tulliasioita ajoissa ja olisi saanut järjestettyä apua lastaukseen.

"Hei, hauska tutustua. Minulla on kyllä autossa aika paljon tavaraa, olisi kiva tietää mitkä kaapit on meille varattu, kun Corine ei niistä tiennyt enkä toimistostakaan sitä tajunnut kysyä. Jos tyhjän palttista aikaa on niin otan mielelläni kantoapua", Any vastasi Jimenaksi esittäytyneelle naiselle. Häntä jännitti, mutta oli päättänyt olla rohkea.

Hyvin piaan hän myös tajusi jatkaa: "Jos te tarvitsette apua, niin minua voi pyytää. Asun ainankin alkuun Kartanolla, joten siitä pyörähdän näppärästi tallille, jos apua tarvitsee. Tarkoitus olisi asunto hommata, mutta se ei ole ihan viellä aiheellista".

Bamse alkoi pehmetä kyljistään ja sitä kautta myös kuolaimen nakertelu ja painaminen jäi taka-alalle. Orin hillitön halu mennä tuntui oikein kukoistavan ja Any jo harkitsi maastoon lähtöä, mutta ehkä olisi viellä viisasta pysyä kentällä, jossa oli tilaa melkein kolme kertaa Anyn kotikentään verrattuna, joka sekin on kyllä ihan riittävän tilava.

Jimena nyökkäili lämpimän myötätuntoinen katse tummissa silmissään, vaikka Kiwi näytti tekevän parhaansa, jotta ratsastaja keskittyisi johonkin aivan muuhun kuin keskusteluun. Nainen tiesi kisamatkojen perusteella, että matkustaminen hevoslauman, etenkin kun se koostui säpäköistä, ronskeista kilpahevosista, osasi olla mielenkiintoista.

"Joo, voin näyttää teille kaapit, kun olette valmiita Bamsen kanssa", hän tarjoutui ja kiitti onneaan kyvystään painaa kuulemansa nimet heti mieleen - eri asia oli, muistiko hän niitä enää viikon päästä.
Jimena rauhoitti ja suoristi istuntansa ja pyrki olemaan käsistään mahdollisimman pehmeä, jotta Kiwi ei ottaisi ainakaan hänen avuistaan aihetta kiemurrella ja tepastella minne sattuu. Hän oli kyllä oppinut, että herkkähipiäinen ruuna oli tarkka satulahuovan istuvuudesta ja suojien asennosta, mutta myös siitä, ettei ratsastaja heilunut ja huojunut ja antanut tahattomia merkkejä.

"Okei, kiva tietää", nainen vastasi iloisesti avun tarjoukseen, vaikkei kukaan heppoisin perustein lähtisikään hakemaan ketään kartanolta avuksi. Aina oli kiva saada Rosings Parkiin ihmisiä, jotka eivät leijailleet omissa ulottuvuuksissaan vaan pitivät jalat tiukasti maassa.
Kun Kiwin tuijotustarve alkoi hellittää ja askellus rentoutua, Jimena yritti kitkeä loput keskittymishäiriöstä pois keksimällä ruunalle tekemistä ympyröiden, volttien, asetusten ja taivutusten muodossa.
"Hieno hevonen sinulla. Kilpailetteko sen kanssa?" hän uteli hetken kuluttua.

Any oli tyytyväinen, sillä toinenkin ratsasja joutui keskittymään hevoseensa ja antoi myös hänelle työskentely rauhan. Bamse rahoittui ja keskittyi jälleen ratsastajaansa, kun ratsastaja keskittyi siihen. Laukassa Anyllä oli täysi työ saada iso laukkainen hevonen myös lyhentämään laukkaa, vaikka hän antoi orinsa ensin venyttää ja vertä rauhassa molempiin suuntiin, niin oli ori todella jäykistyneen oloinen eikä oikein tuntunut toimivan suustaan tai ylipäätään etuosastaan se tuntui todella raskaalta, mitä se ei ole oikeastaan koskaan ollut.

Any teki välissä hiukan raviväistöjä ja kokeili laukkaa uudelleen. Isolla kentällä on paljon tilaa, mutta silti he kohtasivat toisen ratsukon kanssa muutaman kerrran Any ei halunnut aiheuttaa hermostuneellee hevoselle lisää hermoiltavaa, joten väistätti aina oman hevosen pois päin.

Uusi yritys laukkatyöskentelyyn ja nyt tuntui hyvälle, eikä Any ihmetellyt Jimenan huomanneen sitä, koska nyt tuntui hyvältä normaalilta Bamselta.
"Joo meidän leipä laji on kenttäratsastus, sillä on Norjan mestaruus tasolla menestystä myös esteillä. Nyt suurin tavoite on EM kilpailuihin kesälle, johon pääsimme Norjan maajoukkueeseen. Olen todella innoissani ja katsotaan kuinka Noah meidät sinne valmistelee", Any totesi tyytyväisenä hevoseensa. Häntä myös kiinnosti toisen hevonen joka oli aavistuksen herkemmän oloinen tapaus.
"Onko se nuori kun on noin terhakka", hän uskaltautui kysymään antaen orille samalla vapaanpaa ohjaa.

Hetken käyntityöskentelyn jälkeen Kiwi vaikutti jo siltä, että voisi pysyä nahoissaan, joten Jimena pyysi ruunikon raviin ja antoi sille alussa mahdollisuuden ravata vapaammin, vaatien kuitenkin puhtaat tiet. Vastahakoisesti koulutyöskentelyyn suhtautuva ja etupainoisesti kulkeva Kiwi olisi huomattavasti helpommin (jos sitä helpoksi voi sanoa) houkuteltavissa järkevään muotoon, kun se olisi vertynyt.
"Niinkö? Kuulostaa upealta", Jimena ihasteli toisen kertoessa kilpailuistaan. "Tämäkin koheltaja on kenttäratsu. Ei tosin minun, vaan Henrietta Thorpen", hän täsmensi ja oikaisi ratsastuskentän kulmassa lymyävää mörköä kyttäävän ratsunsa ennen kuin se keksi säpsähtää.
Hän rakasti ratsastuskilpailujen tunnelmaa ja odotti taas pääsevänsä jonkun mukaan seuraavalle kisamatkalle. Nainen oli tyytyväinen rooliinsa hevosenhoitajana, sillä hän ei ollut itse halukas vakavasti kilpailemaan missään lajissa, mutta oli mielellään avuksi muille.
Jimena naurahti kevyesti Anyn kysymykselle ja vilkaisi Kiwin takaviistoon osoittavia korvia.
"On tämä sentään jo 11-vuotias. Hieman vain teatraalinen tapaus", hän vastasi.

Voi jestas no onneksi Anyn tammat eivät ole sitten ainuita joiden kanssa saa tapella että pääsee esteeltä seuraavalle ja lihakset ovat niin hapoilla maasokokeen jälkeen että käveleminenkin tekee kipeää. Onneksi ratsastajille ei ole lääkärin tarkastusta suorituksen jälkeen. Kerran Any muistaa että äiti otti Seran maastokokeen jälkeen suoraan ravista kiinni ja isä talutti / puoliksi kantoi hänet varjoon ja antoi palautus juomaa sekä banaanin. Lajin rankkuudesta ei voi kiistellä se on vaativa henkisesti ja fyysisesti.

"Henrietta Thorpe, olen ehkä joskus tavannutkin hänet jossakin kilpailuissa. Mikä sen kilpailunimi on?", Any tiedusteli pohtien olisiko jossakin kyseisen ratsukon nähnyt. Häntä suresti huvitti ja myös samalla hiukan pelotti ajatus siitä että 7 vuotias Ceta tuskin siis tulee rauhoittumaan ihan hetkessä. Tosin olihan Serakin 10 vuotias ja hyvin monta kertaa ollaan uukkarit maastossa tehty. Maastoradalla loikittu ties minne, kun nähty "mörköjä" esim estetuomareissa, ratahenkilökunnassa, koirissa, yleisössä ja vaikka puussa jossa on lehti.

Bamse onneksi on kohtalaisen tasainen vaikka sen kanssa on myös alku ollut haastavaa. Any keräsi ohjat takaisin tuntumalle ja aloitti jälleen laukka työskentelyn. Laukanvaihtoja ja taivutuksia, missä Any joutui muistuttelemaan oria takajalkojen tehokkuudesta. Hän vilkuili missä toinen ratsukko menee ja yritti saada orinsa rennoksi ilman että ajautuu toisen eteen.

"Käyttekö te hoitajat paljon kisareissuilla mukana? Ja meneekö se niin että joudutte ottamaan vapaata töistä reissun ajaksi, koska ratsastajahan maksaa hoitajan palkan, oeikös niin?", Any kyseli. Hänellä kun ei viellä ole ketään joka auttaisi hevosten kanssa kun tulee valmennuksia ja kisareissuja. Yhden kanssa hän aina pärjää yksin mutta heti kun on kaksikin heppaa, niin homma lähtee käsistä.